Shaishain tuotokset

Shaista on ihanaa että Tintti on rakastunut *virn* *kiittää ja kumartaa* vaikka omasta mielestä tuo ei ole niin onnistunut... mutta ihanaa, että tykkäät siitä ^^

Hmm... Miehän kommentoin tuota Deviin...? Enkö vain...? O___O En enää muista mitä siellä sanoin, mutta sitä samaa täälläkin kaiketi.

aijaa, en ole käynyt katsomassa kommentteja sieltä ollenkaan, joten...täytyypä käydä n.n

Hmm... satuinpa hieman piirtämään tänään... ja taas puhelimella otettu kuva, joten laadusta ei mitään takeita. Muokkasin hieman valotusta ja semmoisia koska muuten koko piirustuksesta ei saisi mitään selvää...

Geronimo

Niin. Sen pitäisi esittää sitä intiaanipäällikköä, mutta en tiedä onko se ylipäätään edes intiaanin näköinen... hehe...

Wou O.O osaat kyllä piirtää! Näyttää ihan inkkarilta

Menepäs Shaishai jälleen vilkaisemana mitä juttelen Devissä... dääm, mie ikinä käy täällä sitä ennen niin aina kommenttini piilottelevat sen vihervillä sivuilla.

((Eli... tässä on siis eka osa Sayashin ja Ryun tarinasta... se on sitten vielä aaaivan alussa. Saa nähdä jatkanko, vaikka ne ei vielä edes varsinaisesti tapaa tässä osassa *virn*))

~

Hänen silmänsä ovat kuin kaksi valkeaa kuuta..
Hänen hiuksensa ovat kuin hopeaista silkkiä.
Hänen huulensa ovat kalpeat
ja ihonsa pehmeä kuin valkoiset kukkaset.

Hän on minun.
Minun omani.
Minun lemmikkini.
Aina.

Osa 1

Kouhei Sayashi oli nuori mies, jolla oli rahaa ja valtaa. Hän oli mies, joka käytti saavuttamiaan asioita häikäilemättä hyväkseen. Hän oli ovela, hyvätapainen ja kohtelias, käyttäytyi aina hyvin ollessaan tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät tunteneet häntä eivätkä tienneet, millainen hän todellisuudessa oli. Hän käyttäytyi hyvin sellaisten henkilöiden kanssa, jotka olivat hyödyksi hänelle itselleen jollakin tavalla. Sayashille hyvä ulkokuori ja hyvät suhteet olivat tärkeintä. Hän oli opettaja ja liikemies. Huolimatta siitä, että oli seitsemäntoista vuoden ikäinen, hän oli saavuttanut paljon oveluutensa ja hyvän ihmistuntemuksensa ansiosta. Hän oli mies, joka hallitsi itsensä miltei täydellisesti.
Sayashi asui yksin isossa talossa, jonka hän oli saanut perinnöksi vanhemmiltaan jo muutama vuosi sitten. Hänen vanhempansa olivat kuolleet, mutta siitä hän ei puhunut juuri koskaan. Sayashi ei muistanut paljoakaan ajasta, jonka oli viettänyt vanhempiensa kanssa. Se ei ollut koskaan ollut hyvää aikaa, sen hän kuitenkin muisti. Hän muisti sen painajaisista, jotka yhä riivasivat hänen mieltään öisin. Hän heräsi usein omaan huutonsa, kylmän hien valuessa selkää pitkin ja kastellen hänen lakanansa. Sayashi oli sulkenut suurimman osan lapsuudestaan alitajuntansa monimutkaisiin syövereihin, joista ne aina öisin tulivat häntä riivaamaan.
Kouhei Sayashi oli ilmaelementin opettaja. Hän oli jo vuosia sitten ymmärtänyt, että toiset hänen kaltaisensa ilmaelementalistit tarvitsivat opettajan, kun vasta löysivät kykynsä. Elementtejä oli muitakin: maa, tuli ja vesi. Niitä Sayashi ei kuitenkaan kyennyt opettamaan, koska ei itsekään pystynyt niitä hallitsemaan. Ilman käytön mies kuitenkin hallitsi hyvin ja kehittyi siinä itsekin koko ajan samalla, kun seuraili oppilaitaan. Sayashi ei ylpeillyt taidoillaan, mutta jotkut harvat tiesivät, että hän piti itseään koko Arylian taidokkaimpana ilmaelementin käyttäjänä. Hän oli opiskellut ahkerasti omien vanhempiensa opastuksella, joille luonto oli lahjoittanut samanlaisen kyvyn. Jos rehellisiä oltiin, Sayashin taidot todellakin olivat huippuluokkaa. Jotkut perhetuttavat ja sukulaiset arvelivat hänen jo muutama vuosi sitten ylittäneen taidoissa vanhempansa, joiden kuolinsyy oli jäänyt hämärän peittoon. Lähimmät tiesivät, että Sayashin perhettä oli aina peittänyt salaperäisyyden tumma verho, josta ei puhuttu ääneen. Siitä kuiskailtiin vain salassa, jos silloinkaan. Sayashin perheen ainoan pojan lähettyvillä asiasta ei koskaan puhuttu, sillä vaikutti usein siltä, että hänellä oli silmät selässäänkin ja korvat mitä odottamattomimmissa paikoissa. Ne, jotka olivat olleet Sayashin perheen kanssa läheisissä tekemisissä tiesivät, ettei tuota älykästä nuorukaista kannattanut aliarvioida. Mies osasi olla hurmaava ja mukava, leppoisakin, mutta myös häikäilemätön ja terävä vastustaja.
Sayashin oppilaat saivat yksityistunteja. Hänen mielestään se oli tärkeää oppilaiden kannalta, sillä silloin hän pystyi. antamaan yksilöllistä ja monipuolisempaa opetusta. Monellakaan ei ollut ilmaelementalismin lahjaa, joten yksityistuntien antaminen oli helppoa. Se kuitenkin maksoi eikä Sayashi ollut mies, joka teki asioita täysin ilman, että hyötyi siitä itse. Jotkut hänen oppilaistaan olivat – ja olivat olleet – rutiköyhiä, mutta se ei tarkoittanut, etteikö Kouhei Sayashi olisi saanut ansaitsemaansa palkkaa työstään. Hän ei vaatinut rahaa, jos oppilailla ei ollut sitä antaa. Hänen vaatimuksensa olivat toisenlaisia. Harvat olisivat uskoneet Sayashista mitään pahaa ensi näkemän perusteella eikä mies itsekään ajatellut, että hänen maksuvaatimuksensa olisivat olleet kieroja tai pahoja.. Hän itse ainakin nautti suunnattomasti saadessaan köyhän oppilaan hoteisiinsa. Jos oppilas ei voinut maksaa rahalla, tämä sai luvan maksaa kehollaan.
Sayashin mielioppilaita olivat noin kymmenen vuoden molemmin puolin olevat viattomat pojat, jotka olivat köyhiä. Hänellä oli periaatteena, ettei rikkaiden lapsiin koskettu. Rikkailla oli vaikutusvaltaa. Joskus Sayashilla oli kuitenkin vaikeuksia pitää sormensa erossa viattomista rikkaiden perheiden lapsista, joiden iho vaikutti pehmeältä kuin silkki ja silmät tapittivat häntä niin kovin luottavaisina. Nuo lapset tosin olivat usein niin ärsyttäviä, ettei hänen tehnyt mielensäkään koskea heitä muuten kuin kurittaakseen. He olivat usein lellittyjä ja Sayashin kova koulutus sai heidät usein itkemään. Elementalistin lahjaa oli kuitenkin parempi opettaa lapsien itsensä kannalta. Jos sitä ei opetellut käyttämään, voima olisi pahimmassa tapauksessa riistäytynyt käsistä ja saattanut aiheuttaa vahinkoa niin elementalistille itselleen kuin ympäristöllekin. Sayashi oli kuullut, että kouluttamattomat elementalistit olivat joskus jopa kuolleet elementin riistäytyessä käsistä. Luonnon kanssa oli oltava varovainen. Mitä tahansa ei voinut yrittää tehdä. Oli tunnettava oma elementtinsä. Luonnon kiertokulkuun vaikuttaminen väärällä tavalla olisi saattanut aiheuttaa jopa suuriakin mullistuksia toisella puolella planeettaa. Sellaiset pienet ilman manipuloinnit, kuten esineiden siirtely paikasta toiseen, olivat kuitenkin vaarattomia suorittaa milloin vain. Suuria mullistuksia saattoivat aiheuttaa itse tehdyt hurrikaanit ja muut suuremmat teot. Niitä oli parempi välttää. Tämän asian Sayashi opetti ensimmäisenä oppilailleen. Ilmaa oli kohdeltava varoen ja tarkasti. Aluksi se saattoi olla vaikeaa, mutta lopulta siitä tuli lähtemätön osa ihmistä itseään; huomaamaton, hallittu ja hyödyllinen osa.

Päivä oli kääntynyt jo iltapäivään, kun Sayashi viimein asteli kohti kotiaan Arylian pääkaupungin Miran vilkkaalla ja kuumalla pääkadulla. Sen hälinä oli alkanut häiritä Sayashia suurestikin, mutta se näkyi hänen käytöksestään ja olemuksestaan vain askelten nopeana tahtina. Hän oli komea, mustahiuksinen nuorukainen ja hymy, jonka hän silloin tällöin loi johonkuhun tuttuun vastaantulijaan, paljasti milteipä täydellisen valkoisen hammasrivistön. Sayashi oli tumma ja pitkä, joskaan ei yhtä pitkä kuin useimmat haltiat, joita silloin tällöin käveli vastaan. Ihmisten mitoissa Sayashi oli jokseenkin pitkä, muttei kuitenkaan aivan hujopin mitoissa. Hänen vartalonsa oli lihaksikas, laiha ja jäntevä ja ihonsa kuparin ruskea. Naiset huokailivat hänen peräänsä, mutta Sayashia eivät kiinnostaneet naiset tuon taivaallista. Hänen mielessään olivat aivan muunlaiset leikit kuin naisten vietteleminen.
Sillä hetkellä Sayashi halusi vain kotiinsa, istua alas ja rentoutua viinilasillisen ääressä. Tapaaminen erään rikkaan oppilaan vanhempien kanssa oli ollut jopa hänen mittapuullaan harvinaisen ärsyttävä. Hän tiesi, että oli kuitenkin hoitanut kaiken mallikkaasti ja ilmekään paljastamatta hänen sisällään kuohuvaa turhautuneisuutta. Sayashi oli kuitenkin saanut vanhemmat vakuuttuneiksi, että heidän lapsensa oli parempi jatkaa opintojaan vielä niin kauan, kunnes oli taattu, ettei ilman hallinta pääsisi karkaamaan tämän käsistä. Miten tuo kyseinen lapsi raastoikaan hänen hermojaan! Tämä oli lellitty niin pahasti, että Sayashilla oli vaikeuksia saada lapsi tottelemaan ilman voimakeinoja. Hän ei ollut ikinä tavannut niin typerää ja itsepintaista kakaraa. Niin, kakaraksi Sayashi tuota lasta kutsui. Joskus hän mietti, miksi oikein viitsi opettaa lapsia ylipäätään. Hänhän vihasi heitä. Niin avuttomia ja pieniä – ja kuitenkin niin suloisia ja haluttavia. Nuoret pojat suurine, viattomine silmineen: Miten houkuttelevia he olivatkaan. Heitä hän rakasti. Heitä hän vihasi.
Sayashin ajatukset keskeytti liike, jonka hän oli huomannut silmäkulmastaan aivan hetki sitten. Hänen päänsä kääntyi nopeasti ja hän ehti nähdä suuren kiven putoavan jysähtäen alas pienen, vaalean, ehkä noin kymmenvuotiaan pojan jalkoihin läheisellä kujalla. Poika katsoi paljon pitempää, vaaleaa miestä – ilemeisesti isäänsä - suoraan silmiin uhmakkaasti ja vaikutti selittävän jotakin tälle kiivaasti. Sayashin mielessä risteili montakin asiaa hänen kurottaessaan mieltään kohti ilmaa ja sen hellää syleilyä. Mies otti sitä varovasti käyttöönsä ja höristi korviaan ohjatessaan ilman väreilyn isän ja pojan luota hänen luokseen, kuullakseen mitä he sanoivat toisilleen. Sayashin vaistot olivat harvoin väärässä, eivätkä ne olleet väärässä nytkään. Lapsi oli siirtänyt tuota miltei itsensä verran painavaa kiveä helpommin kuin hänen isänsä.
”Minä halusin vain auttaa”, lapsi intti miltei itkuisella äänellä.
”Auttaa? Sinäkö, josta minulle ei ole ollut hyötyä sitten äitisi kuoleman? Älä naurata. Lopeta se pelleily ilman kanssa ja yritä edes sinä olla normaali tässä perheessä”, pitempi mies puhui niin, että vaaleat viikset väpättivät. ”Äitisi oli samanlainen kummajainen ja katso, miten hänelle kävi! Kylmä ja kuollut kuin kalat torilla! Tänään saatkin valmistaa minulle kalasta aterian. Voimme muistella samalla äitiäsi.”
Miehen jokseenkin mielipuolisen kuuloinen nauru sai lapsen värähtämään ja sulkemaan suunsa, mutta uhmakas pilke tämän silmissä ei kuitenkaan sammunut. Mies tönäisi pojan liikkeelle eikä Sayashi nähnyt ilmettä kummankaan kasvoilla enää, sillä he olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Hän kuuli kuitenkin viiksimiehen sanat: ”Et saa enää koskaan käyttää ilmaa, kuuletko, Asame? Haluatko kuolla niin kuin huoraäitisi?”
Lapsi ei sanonut mitään siihen, mutta Sayashi näki tämän laskevan päänsä ja kuinka pienet hartiat lysähtivät masentuneen oloisina. Tietämättään tuo isä oli langettamassa suloiselle lapselleen kuoleman tuomiota, vaikka kuvitteli pelastavansa tämän kieltämällä ilmaelementin käytön. Ei ollut epäilystäkään, että tuo lapsi oli ilmaelementalisti ja vieläpä lahjakas sellainen. Miltei kaikki Sayashin oppilaat olivat tuossa iässä siirrelleet pieniä kiviä, mutta tuo vaaleahiuksinen, pienikokoinen ja heiveröisen oloinen poika oli siirtänyt miltei itsensä kokoista kiveä. Sayashin silmät lepäsivät hetken tuossa kivessä ja hänen ajatuksensa juoksivat kuumeisesti. Poika oli aivan liian lahjakas – ja syötävän suloinen – että tämän olisi voinut päästää noin vain käsistä. Se kuitenkaan ollut ainut ajatus, joka Sayashin päässä pyöri sillä hetkellä. Tuo kivi ei ollut sattumalta tuolla kujalla. Se oli aivan kuin merkki tai jokin vastaava, mikä sai hänen epäilyksensä heräämään. Sitten hän huomasikin, kuinka viiksimies kumartui kiven juureen ja poimi sen takaa jonkin pienen pussin ja laittoi sen taskuunsa. Mies tönäisi suurin ponnistuksin kiven takaisin kiinni seinään ja vilkaisi ympärilleen kuin olisi tehnyt jotakin, jonka halusi pitää salassa. Sayashi ehti juuri ja juuri astumaan nurkan taakse pois näkyviltä. Hän oli kyllä hyvän matkan päässä kaksikosta, mutta oli silti parempi olla varovainen ja olla näyttäytymättä – vielä.
Mies ja poika eivät juuri puhuneet enempää, lukuun ottamatta äkäistä murahdusta vanhemman taholta, joka sai lapsen nopeuttamaan askeliaan ja vilkaisemaan pelokkaan oloisena isäänsä. Sayashi tarkkaili isän ja pojan kulkua nurkan takaa, lähtien hetken kuluttua vaivihkaa seuraamaan heitä. Hän vilkaisi kiveä kävellessään sen ohi, mutta päätti, että tutkisi sen myöhemmin. Ensin hän halusi tietää, mihin nuo kaksi olivat matkalla ja missä he asuivat. Sayashi päästi irti ilmasta, jota oli käyttänyt salakuunteluun. Hän oli jo saanut kaiken tarvitsemansa tiedon, mitä sitä kautta pystyi saamaan. Sayashi ei uskonut, että hyvän matkaa edellä kulkeva kaksikko puhuisi keskenään paljoakaan. Nyt hänen tarvitsi enää tietää, missä tuo vaalea, suloinen poika asui ja mitä tämän isä oli ottanut kiven takaa. Niiden selvittäminen ei ollut vaikeaa, mutta Sayashi ei antanut valppautensa laskea ennen kuin ne tiedot olisivat hänen. Nyt piti edetä varovasti ja suunnitelmallisesti, mikä sopi Sayashille erittäin hyvin. Hän piti suunnitelmien laatimisesta.

Oi oi n___n Laitoit tämän sitten esille, jee~
Mukavasti taustoja valaiseva tarina. Me likes~

Mutta.
Teksti on ehkä liian selittelevä... siis, kuvailee luettolomaisesti ulkonäköseikat ja Sayashin lapsuuden ongelmat ilmaistaan ihan suoraan hänen kuvailussaan... Sen voisi tehdä vähän hienovaraisemminkin, kirjoittelun lomassa, mutta tyylinsä tietysti kullakin. Kaipasin myös vähän enemmän kuvailuja ympäristöstä, tunnelmanluomista...

Toivottavasti et puraise päätäni poikki kritiikistä n___n' Täytyy loppuherkuksi sanoa, että... tuli ihan shotacon-olo kun selittelit miten Sayashi pitää söpöistä pikkupojista............ Ja se on paljon se, yleensä inhoan sellaista >.<

Shai sai inspikset Sayashiin... ihme ja kumma. Ja kyllä huomaa, että piirtämisessä on ollut taukoa. >.< Kehitystä ei oo tapahtunut suuntaan eikä toiseen. Mutta... kuvan pitäisi olla edes valaiseva, ellei muuta...

Kouhei Sayashi

Se on hiano X3 Rixu tykkää :DD

se on vähän hassu, mutta kiitos ^^ :3 piirsin kuvan Shirastakin, mutta vielä en voi laittaa sitä koneelle :3 mutta viikonlopun jälkeen on luvassa uutta päivitystä ^^

Yay! Mie odottelen innolla sitten X3

Tässäpä kuvaa Shirasta sitten vaihteeksi.

Fufufufufuufuuu! Se on hienoo :D Tausta etenkin on ihana<3