[K-15] Rannalla

// Eli Tintti, jälleen.. 8D //

Keskipäivä oli kuuma ja tukala. Acierin oli lähes vaikea hengittää, samoin mustan Rimfaxen, jonka turkki imi aurinkoa, kuin pesusieni vettä. Suuri hevonen talsi eteenpäin, ratsastaja selässään. Yksisilmäinen Acier etsi katseellaan jotain, mikä voisi helpottaa molempien oloa.
"Katso, Rimfaxe! Vettä!"
Acier huudahri lopulta iloisena, huomatessaan kauempana, puurajan loputtua, valtavan meren kuohuineen. Acier oli riisunut paitansa, edes vähän viilentääkseen oloaan. Nyt hän painoi kantapäänsä orin kylkiin ja hevonen lähti laskeutumaan pientä hiekkakumpua alaspäin, kohti rantaa. Viileän näköinen meri houkutteli molempia sinisellä sylillään ja suurilla, salaperäisillä kuohuilla. Päästyään hiekkarinteen alas, Acier katseli paikkaa paremmin. Joka puolella oli muita olentoja, lähinnä ihmisiä, jotka olivat tulleet nauttimaan päivästä ja auringosta. Acier ei halunnut ihan heti mennä riehumaan muiden luokse, joten hän ohjasi Rimfaxia hieman edemmäs, kulkemaan kauempana rannasta. Ori oli levoton, se halusi jo uimaan. Iso eläin potki hieman toisella takajallaan, mutta jatkoi pian matkaa. Rimfaxe pujotteli joidenkin puiden ohitse, katsellen merta, kuten omistajakin. Acier lopulta katsoi yhden, hieman syrjäisen paikan hyväksi ja ohjasi hevosensa sinne.
"No niin, vanha kaveri..Nyt saa juosta.."
Acier virnuili ja taputti hevosen kaulaa. Rimfaxe nousi hetkeksi takajaloilleen kimeästi hirnuen, kunnes lähti laukkaamaan kohti vettä. Rantahiekka pöllysi kavioiden alla, kunnes suuri ori loikkasi veteen. Acier horjahti vähän ja lopulta luisui kokonaan ratsun selästä meriveteen. Hetkessä poika oli kuitenkin taas pinnalla.
"Huh..Ainakin se viilensi.."
Acier mutisi itsekseen ja tuli takaisin rannalle, Rimfaxen vielä kahlatessa vedessä ja välillä kuopien sitä etukaviollaan, leikkien. Acier istui suurelle kivelle, kuivattamaan vaatteitaan. Oli ainakin todella lämmintä ja aurinkoista. Se sopi puolihaltialle.

Metsän puut eivät antaneet suurta suojaa porottavalta auringolta, pikemminkin se sai aikaan tukahduttavan kuumuuden syvällä vihreydessä. Caizaita se ei haitannut, nainen makoili uimavarusteisaan suuren kullanvärisen hevosensa selässä. Pienellä niityllä kaksikko oleili, Cadio söi tuohoa ja haltia makasi sen selässä ottaen aurinkoa ja pureskellen heinää. Vaalea viherhiuksinen oli ruskettunut aika paljon, nyt hänen ihonsa oli jo kauniin kullertava, muttei vielä mistään palanut. Lämmöstä eriparisilmäinen haltia nautti iloisena, kunnes jokin ääni sai orin nostamana päätään. Hetkessä viherhiuksinen oli napannut hevosensa harjasta kiinni, muittei hetkeäkään liian myöhään, sillä samassa kultaharjainen lähti hullua laukkaa kohti merta. Polulla se laukaksi lähes äänettömästi, ja kun vihdoin vastaan tuli meri, se jarrutti ja hirnui vihaisesti. Kohta kultaharjainen kavahti takajaloilleen ja Caz tunsi putoavansa maahan. Tuhoutuneena ori hirnui toiselle orille ja vihaisena haltija yritti ottaa yhteyttä hevoseensa. Aluksi telepaattisella yhteydellä, ja lopulta tyttö hirnui jotta hevonen rauhoittuisi. Samassa Cadio muisti omistajansa, katsoi siihen anteeksipyytävästi ja käveli luokse. Sivusta katsoja näki varmasti että hevonen ja haltia 'riitelivät' jonka seurauksena kultaharjainen ori ravasi suuttuneena metsään.
Vasta nyt haltia huomasi yksisilmäisen miehen.
"Eh. Hei?"

Acier sulki silmänsä ja nautiskeli auringon lämmöstä ja sen säteiden hyväilystä paidattomalla kehollaan. Poika havahtui kimeään hirnuntaan, joka ei kuulunut hänen hevosestaan, vaan jostain kauempaa. Acier kierähti seisomaan ja katseli ympärilleen vähän kummastuneena Acier katseli ympärilleen, terästäen kuuloaan, sillä näkö ei hyvin pelannut pojalla. Myös Rimfaxe oli kuullut toisen hevosen hirnunnan, toisen orin, joka taisi olla tappelutahtoinen. Rimfaxe ravasi kuivalle maalle ja kuopi etukaviollaan maata. Se ei sietänyt missään nimessä muita oreja lähellään. Acier tarttui hevosensa suitsiin kiinni, ettei tämä juoksisi jonnekkin metsään, toisen orin perään, mitä kumpikaan ei ollut vielä nähnyt. Acier ei aluksi nähnyt ketään, ennenkuin käänsi päätään. Juuri pojan vasemmalla, eli sokealla, puolella päätä seisoi tyttö ja Acier saattoi juuri ja juuri erottaa vilahduksen kultaharjaisesta hevosesta. Hopeaori Rimfaxe oli jo ajat sitten nähnyt toisen hevosen ja hirnui vihaisena ja haastavana toisen perään.
"Sooh..Rauhassa, Rim.."
Poika supatti hevoselleen ja yritti pitää orin nahoissaan. Acierin rauhoitettua hevosensa, poika pystyi vastaamaan tytön tervehdykseen.
"Moi vaan. Sori hevoseni puolestani..Se on vähän äänekäs"
Acier naureskeli rentona ja puki paidan takaisin päälleen. Ei sitä nyt sopinut olla puolialasti jonkun tyttösen seurassa. Vaivihkaa Acier seurasi katseellaan uimavarusteissa olevaa neitosta. Uu, aika nätti pakkaus. Mutta onneksi Acier osasi sen verran kohtelias, ettei sanonut mitään epäkohteliasta, kunhan rentona istui takaisin kivelle.

Metsästä kului vain kavioiden kopsetta kultahevosen juostessa poispäin, jo katuen että oli loukkaantunut omistajalleen. Nopealla jarrutuksella hevonen pysähtyi, kääntyi takaisin ja hiippaili tuulen alapuolella läheiseen pusikkoon vahtimaan mustasukkaisena omistajatartaan.
Caz seisoi rentona, pitkät vihreät hiuksensa tuulessa hennosti heiluen, lukuisat korvakorut helisivät ja suuri hiuksissa oleva kukkapinni liikkui hiusten mukana. Nätin hymyn haltijaneito antoi toiselle ja käveli hieman lähemmäs.
"Ei se mitään, Cadioni taas turhan utelias ja mustasukkainen. Cadio oli siis se ori."
Caz sanoi ja istuutui hiekalle hieman kauemmaksimiehestä, samalla nainen kaivoi pussukastaan pyyhkeen ja levitti sen hiekalle. Kohta hän kierähti vatsalleen ja katsoi Acieriin nojaten kyynerpäihinsä maaten pyyhkeellä.
"Olen Caizai, mutta saat kutsua Caziksi, jos haluat."

Ainakaan neito ei vaikuttanut mitenkään erityisen pelkurilta tai vihaiselta, joten Acier jäi kivelleen istumaan ja katseli haltianeitoa. Ainakin oli hyvää silmänruokaa. Acier vähän ravisteli päätään, karkottaakseen ajatukset pois mielestään.
"Cadio..? Ou se hevonen. Juu näin se. Sinulla on komea ori"
Acier naurahti leppoisana ja ystävällisenä. Oli mukavaa tehdä tuttavuutta muiden tyyppien kanssa pitkästä aikaa. Viimeksi kai jossain kylässä tuo oli höpöttänyt jossain tavernassa. Pitkästä aikaa tosin naisseuraa..Kiva. Acier seurasi katseellaan hyväntuulisena, kuinka neito laittoi pyyhkeen hiekalle ja asettui siihen mukavasti. Ainakin se näytti mukavalta. Acier hymähti leikkimielisenä.
"Olen Acier, sano Aci vaan. Hauska tutustua, Caizai. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi saanut seuraa. No mikäs neidin tuo rannalle?"
Acier hyppäsi alas kiveltä ja uteliaana käveli lähemmäs, istuen maahan, vähän matkan päähän tytöstä. Rimfaxe oli kävellyt takaisin veteen vatsaansa myöten ja vähän porskutti vettä etukaviollaan pirteänä. Se nautti kuumasta kesäpäivästä, kun pääsi pulahtamaan veteen. Rimfaxe tosin tiesi hyvin, että toinen ori oli lähettyvillä ja kyllä hopeaharja asemastaan taistelisi, jos toinen uskaltaisi näyttää naamaansa. Acier oli enemmän keskittynyt Caizaihin, samalla kun rutisti hiuksistaan ja vaatteistaan ylimääräistä vettä. No ainakin olo oli paljon viileämpi.

Pyyhkeellä makoillessaan nainen tuktaili hieman seuralaistaan, jolla oli mahtavan pitkät punaiset hiukset ja silmälappu. Pituutta miehellä oli ainakin puoli päätä enemmän kuin Caizailla, ruumis hänellä oli miehekäs, muttei mikään kehonrakentaja, ja hymy valloittava. Sen verran haltijaneito huomasi, ettei mies ollut täysihaltija. Viimeksi Caz oli tavannut puolihaltijan, Rae nimeltään ja sen jälkeen eräs ihmismies Sieg, joten haltija ei ollut mikään rasisti. Nyt vasta Caz myös tajusi, että oli tavannut vain miehiä, se ei kyllä häntä haitannut. Miehistä oli kuitenkin yksi huono muisto liikaa, mutta se ei tällä hektellä Cazia haitannut.
"Niin on sinullakin komistus."
Caizai katsoi hevoseen, ja tervehti tätä eläintenkielellä, sillä se oli haltijan paras taito. Puhua eläimille ja luonnolle.
"Kuuma päivä, mennäänkö uimaan?"
Nainen kysyi ja pomppasi hiuksia heilauttaen seisomaan.

[xD vastaan nopeassa tahiss ]

Aci hymyili valloittavaa, vähän ilkikurisen leikkimielistä hymyään ja katseli ainoalla näkevällä silmällään somaa ja siroa Caizaita. Harvemmin sitä sai yhtä nättiä seuraa. Haltia oli pitkä ja hoikka, varmasti monen miehen mielestä kaunis ilmestys. No Acier ei koskaan ollut suuremmin kiinnostunut ulkonäöstä, enemmän luonteesta. Acier ei ollut täysin varma, tarkoittiko haltianeito, että mies oli komistus vai että tämän hevonen, Rimfaxe oli komistus? No jaa, samapa tuo. Acista oli silti hieman hauska aina kujeilla ja pelleillä.
"Ai olen komea? Kiva kun huomasit"
Acier hymyili ylpeänä, kuin jokin malli, mutta nauroi sitten rentona. Eipä hänestä mitään kansikuvapoikaa tulisi, mutta eipä hän sellaiseksi halunnut. Rimfaxe oli hieman nostanut päätään vedestä ja katsoi haltianaista. Ori pikkuisen luimisti korviaan ja jatkoi vedessä ravailua. Acier tuhahti hieman. Hänellä oli niin itsepäinen ori..Rimfaxe ei pitänyt muista kaksijalkaisista ollenkaan, se ei luottanut kehenkään, paitsi Acieriin. Nuorukainen hieman katseli pitkään Cazia, tämän ehdottaessa uimista.
"Siis..Joo, tottakai. Uimaanhan tänne ollaan tultu"
Acier vähän havahtui ajatuksistaan. No hän joutuisi uimaan nuo housut päällä, sillä mitään erityistä uima-asua miehellä ei ollut. Acier riisui uudelleen paitansa ja myös asevyönsä. Onneksi housut pysyivät jalassa ilman vyötäkin.

Pitkien vihertävien hiustensa lomassa Caizai punastui, ja sydän tytöllä heitti pari kertaa ympäri. Kuitenkin nainen pisti tisensä kuriin, ja päätti anta tlevaisuuden tulla, eikä odottaa turhia. Hitaasti, paljain jaloin ruskeaihoinen käveli kultaisella hiekalla ja katsoi sitten olkansa ylitse mieheen kuin arvioiden.
"Komeudella ei ole väliä, sisin on se joka ratkaisee. Mutta kyllä sinä ihan hyvän näköinen olet."
Haltijaneito vastasi ja jatkoi kävelyään veteen. Viherhiuksisen kävellessä, hän yritti saada yhteyttä mustaan hevoseen. En tee sinulle pahaa, tahdon olla ystäväsi, miksi muuten minulle olisi annettu kyky puhua eläinten kanssa. Arvostan teitä kaikkia eläimiä, enemmän kuin meitä kaksijalkaisia. Niin Caizai yritti sanoa hevoselle, mutta ei hän pystynyt puhumaan eläimelle, joka ei suostu kuuntelemaan.
Nyt vesi oli jo polviin asti, nainen kääntyi hitaasti ympäri ja aktsoi nauraen kylmästä vedestä Acieriin.
"Tuletko sinä?"
Hän sanoi ja hyppäsi takaperin vedenalle, ja sukelsi siellä selkä pohjaa viistäen.

No ainakin joku ajatteli, kuten Acier. Ulkonäöllä ei tosiaankaan ollut merkitystä. Ulkonäköön ihastuttiin, mutta luonteeseen rakastuttiin, niin se meni. Acier ei ollut oikein koskaan rakastunut, joitain pikku ihastuksia ehkä oli tullut, mutta ne hävisivät yleensä saman tien. Olihan haltianeito hyvän näköinen, ei siinä mitään. No katsotaan miten kävisi. Suuri, hopeaharjainen ori käyskenteli nyt aivan veden rajassa ja nuuhki vähän maata. Se kuuli tuon omituisen kaksijalkaisen naaraan sanat. Rimfaxe käänteli päätään ja höristeli korviaan uteliaana. Se katseli selkänsä yli hassua naista, kunnes luimisti jälleen korvansa ja nosti takajalkaansa uhkauksena. Rimfaxe oli liian kaukana potkaistakseen, mutta se lähinnä uhkaili. Jos nainen tulisi liian lähelle, se saisi kavion kalloonsa. Ori nosti päätään ylpeänä ja ravasi rannikolle, etsien jotain syötävää. Acier katseli vedessä olevaa Caizaita. Hän huomasi, että haltianainen osasi erikoisen taidon puhua eläimille. Se oli todella hieno taito. Acier ei osannut muuta, kuin miekkailla. Hän hallitsi parantamisen kyllä yrteillä ja sen sellaisilla, mutta ei millään taikakeinoilla. Acier otti hieman vauhtia ja hyppäsi pää edellä viileään veteen. Vesi tuntui ihanan raikkaalta vasten kuumaa ja kalpeaa ihoa. Veden alla Acier hieman hymyili Caizaille ja nousi sitten pintaan haukkaamaan happea.
"Sinä siis puhut eläimille? Upea taito, tyttöseni"
Aci virnuili iloisena.

Vedenalainen maailma oli niin erilainen, oudon äänetön ja rauhallinen. Välittämättä suolaisesta vedestä nainen aukaisi silmänsä ja näki miehen hymyilevän hänelle. Tyttö hymyili takaisin ja kiepsahti ympäri kavot kohti pohjaa. Käsillään haltia kosketteli hiekkaa pohjassa, ja kun kurkkua kuristi hapenpuute, hän vasta polskutti pintaan. Haltian pään halkaistessa pinnan, hän huomasi olevansa melko likeellä meistä, muttei se haitannut tätä.
"Puhun, ja osaan kuunnella luontoa paremmin kuin tavallinen tallaaja. Esimerkiksi nuo puut kertovat että mitään myrskyä ei ole tulossa, paitsi ehkä parin päivän päästä ja että jo illalla tulee todella kylmää."
Tiedoillaan nainen ei tahtonut leveillä, päin vastoin, hän ahtoi että muut hyötyivät hänen voimistaan ja taidoistaan.
"Haluatko kokea jotain erikoista?"
Haltia kysäisi ja pisti päänsä vedenalle. Kurkustaan nainen taikoi äänen, jota ihmiskorva ei kyennyt kuulla, mutta tiesi sen toimivan. Nostaessaan päänsä takaisin pinnalle, näkyi vedessä jo liikehdintää. Kohta yksi delfiini nosti päänsä ylös vedestä, sen vierelle ilmestyi toinen ja kohta kolmas ja neljäskin. Parilla potkulla haltia oli niiden luona taputteli niitä kuonolle ja naksautteli samalal tavalla kuin Delfiinit. Kohta haltija tarttui yhden evästä, ja toinen ui kohti miestä tarjoten eväänsä.
"Valmistaudu sukellukseen vedenalaiseen maailmaan."
Haltija naurahti ja hän sekä delfiini aktosivat hujauksessa vedenalle.

Acier haroi pitkiä, tulenpunaisia hiuksiaan ja hymyili veikeästi, paljastaen terävät kulmahampaansa.
"No kyllä minäkin luontoa ja sen puhetta ymmärrän, mutta en osaa koskaan puhua takaisin."
Acier sanoi rehellisesti ja piirteli sormellaan hieman veteen kuvioita. Ne jopa jäivät siihen vähäksi aikaa. Puolihaltian taituruus ei ollut kovin suurta, mutta sentään jotain pikkuisia temppuja hänkin osasi tehdä, mutta vain hieman. Acier oli perinyt vampyyrien ja haltioiden hyviä puolia, muttei kumpiakaan täysin. Caizain kysyessä, halusiko Aci kokeilla jotain erikoista, haltianpuolikas nyökytteli päätään, mutta ihmetteli samalla.
"Joo toki, mutta jos sinä.."
Pidemmälle ei Acier päässyt, ennenkuin haltianeito sukelsi takaisin veden alle. Acier jäi veteen lillumaan, pää pinnalla ja raapi hieman niskaansa. Erikoinen tyttö ainakin oli. No ainakaan erikoisella kokemuksella Caizai ei tarkoittanut, mitä miekkonen oli luullut, onneksi niin. Kaikista hameväen edustajista kun ei voinut koskaan olla täysin varma..Taka-ajatuksia joskus oli. Acier ei yleensä ollut säikky, mutta vähän säpsähti, delfiinien tullessa äkkiä pintaan. Acier vähän äännähti pelästyneenä, mutta katsoi sitten eläimiä rauhoittuneena. Olivatpa delfiinit kauniita. Acier silitti lempeästi niiden päätä ja nokkaa. Caizain tarttuessa yhtä evästä, Aci ymmärsi täysin, mistä oli kyse.
"Voi todellakin valmistaudun. Tuntuu todella upealta idealta."
Aci nauroi aidosta ilosta ja tarrasi yhden delfiinin evään kiinni.

Yhdessä hujauksessa nainen oli taas veden alla, sen mahtavassa hiljaisuudessa ja merivirtojen hyväilemänä. Vesi sai väreitä kulkemaan selkää pitkin, ne tuntuivat tytöstä ihanalta. Hitaasti hän avasi silmänsä vain 'haukkoakseen' henkeä, mielessään, vedenmaailman kauneudesta. Vesi oli hentoa vaaleansinistä ja läpinäkyvää, pohjassa lilluvat vedenalaiset kasvit olivat paljon värikäämpiä kuin maassa. Hitaasti kasvit liikkuivat vedenalaisessa tuulessa edestakaisin, punainen meritähti makasi pohja hiekassa ja oranssimustavalkoisten kalojen parvi liittyi delfiiinien kanssa parveen. Kalat olivat 'nemoja' mutta sitähän nämä kaksi eivät tienneet, edes mikä elokuva on. Cazin delfiini ui lähemmäs Axierin omaa, na naksautti hassusti. Samassa molemmat delfiinit aloittivat syöksyn kohti pintaa. Pinnan särkyessä tyttö haukkasi henkeä pitkään, ja eläin lensi ilmaan. Hetken aikaa he olivat ilmassa, kunnes taas kaaressa laskeutuivat takaisin mereen ja kohti pohjaa. Miehen delfiinikin tuli veteen ja kaksi vedenkalasta alkoivat uida loivaa siksakkia toistensa ympärillä.

Acier veti keuhkonsa täyteen happea, ennenkuin hänen delfiininsä sukelsi aaltoihin. Se oli uskomaton kokemus, paljon upeampi, kuin hevosella laukkaaminen metsässä. Delfiini liukui läpi veden, kuin kristallisumun. Joka puolella oli erilaisia olentoja, kuten merikäärmeitä, merisiilejä, merivuokkoja ja koralleja. Delfiini pujotteli taidokkaasti läpi tuon vedenalaisen metsän. Heidän tielleen osui usein kalaparvia, kuten miekkapyrstöjä ja tetroja, mutta ne väistivät heti, kun delfiini, niille iso peto, ui ohi. Acierilla oli luonnostaa hyvin terävät kynnet, mutta hän vältti raapimasta delfiiniä millään tavalla. Koko tuo vedenalainen elämä oli uutta ja kiehtovaa. Vesi kutitteli Acierin paljasta yläruumista ja pyörteet kiemurtelivat hänen ihollaan. Acier käänsi hieman katsettaan sivulle, huomatessaan Caizain ja hänen delfiininsä tulevan lähemmäs. Acier päästi hetkeksi irti toisella kädellään evästä ja nosti hieman peukaloaan ylöspäin, merkkinä, että tämä oli mahtava kokemus. Acier tarrautui uudelleen evään kiinni, delfiinin syöksyessä äkkiä ylöspäin, kohti pintaa. Acier nousi istumaan olennon selkään, pysyäkseen paremmin mukana. Acier nauroi onnessaan ja päästi käsillään irti hetkeksi delfiinistä, sen hypätessä ilmaan. Hyppy tuntui kestävän ikuisuuksia, samoin Acierin onnenhuuto. Merieläimen laskeutuessa takaisin veteen, puolihaltia tarrasi käsillään delfiinin evään kiinni. Acierin silmissä kieppui, eläinten pujotellessa toistensa lomitse siksakkia. Acier katsoi aina välillä hymyillen Caizaita. Onneksi mies oli kestävä ja hänen ei tarvinnut ottaa happea vähään aikaan hypyn jälkeen.

Caizai vastasi miehen hymyyn ja liukui sitten delfiininsä selkään. Loivat siksakkikaaret saivat naisen pyörryttämään, mutta toisaalta se oli osa hauskuutta. Merenalaisessa maailmassa korallit olivat puita, muut kasvit pensaita ja ruohoja, kallioon koverretut aukot kerrostaloja ja yksinäiset simpukankuoret omakotitaloja. Vedenalaisessa maailmassa värejä oli miljoonittain, keltaista tumman snistä, erilaisia vihreitä ja punaisia sekä oransseja. Voi miksi maalla ei ole samanlaista? Sitä haltia oli meittinyt monesti, ehkä siksi että ihmiset olivat niin syntisiä, etteivät ansainneet tälalista kauneutta.

Vesikaupungin jälkeen tuli järkäleitä, ne olivat ainakin neljä metriä korkeita ja apri leveitä. Delfiinit pujottelivat tähän sokkeloo tottuneesti, usikennellen kivien välissä kuin labyrintissa. Kivijärkäleet olivat kuin jättikokoisia hautakiviä, ja pimeys niiden välillä kuvasi aavemmaista tunnetta lisää. Vasta nyt haltia huomasi ihmisten jätökset, metalli ja laisisiruja pohjassa. Vanhoja onkivapoja ja roskapusseja sekä yksi laivan hylky. Pari verkkoa oli takertunut pohjaan, ja niissä oli kalojen luurankoja. Tänne asti oli tullut ihmisten julmuus, mutta kuitenkin kauneus sai haltian yhä hymyilemään.

Delfiinit pujottelivat kuin leikkien suuressa asuinpaikassaan, tuhansien muistojen meressä, missä oli niin eläviä, kuin kuolleiden aaveita. Acier melkein aisti tuhansien hukkuneiden merimiesten aaveiden ulinan ja huokauksen. Tai sitten vain vesi suhisi miehen korvissa. Tuo kaikki oli niin kaunista, meri, eläimet ja aaveet. Loivat täydellisen organismin, missä elo oli rauhaisaa, pelkkää värikästä kaupungin kirjoa ja leikkiä. Voisipa Acier elää tuossa maailmassa, edes hetken. Välillä mies hieman taputti delfiiniään kylkeen, kertoakseen eläimelle, että se oli mukava olento ja ystävä. Acierin piti olla äärimmäisen varovainen delfiinin uidessa kivien luokse, sillä sen verran pitkä mies oli, että hän helposti löisi yläruumiinsa noihin kiviin, ellei väistäisi kunnolla. Se ei tosin ollut mitenkään vaikeaa ja delfiini sekä mies pujottelivat, kuin osaava ratsukko läpi hautakivien. Taakse jäivät sekä kirjava veden kylä että paikan hautausmaa. Acierin ilme tosin hieman synkistyi, hänen huomatessaan meren pohjalla kaiken roinan. Pullot, onget, ruosteiset miekat..Kaikki tuo, se tuhosi kaunista merta, kuin pimeyden voimat..Acierin teki melkein pahaa katsoa, mutta hän oli myös pahuksen utelias. Hieman Acier yritti saada delfiiniä lähemmäs hylkyä. Samalla Acier katsoi, missä hänen haltianeitonsa oli ja viittoili Caizaita mukaansa tutkimaan laivanraatoa. Vaikka mies ei osannut puhua eläimille, defliini ui kuuliaisesti lähemmäs vanhaa laivaa. Samalla Acier tarkasteli pohjaa. Se oli lohduton näky. Yksikään kala, koralli tai meritähti ei länyt tuon roskan seassa. Onneksi koko meri ei ollut yhtä surkea. Acier nousi hetkeksi pois defliinin kyydistä ja meni tutkimaan lähemmäs hylkyä. Ehkä siellä olisi aarre tai jotain. Kohta kyllä Aci tarvitsisi happea, muuten tämä voisi olla hankalaa.

Haltianeito irrottautui delfiinistään hetkeksi, verrytteli lihaksiaan ja sitten harmaanahkainen eläin tuli takaisin naisen alle ja hän tartui siitä kiinni uudestaan. Iloisesti naksahtaen eläin teki voltin vedessä, ja pyöri kohti pohjaa kuin ruuvi. Caz hymyili, mutta tunsi myös että happi alkoi loppua. Niinpä hän pyysi että delfiinit käyttäisivät heitä ylhänä hieman lepäämässä ja hengittämässä. Acierin delfiini naksautti nokkaansa vaativasti, tökkäsi hellästi miestä kylkeen ja nauroi perinteisellä äänellään. Heti kun mies olisi takaisin kalansa selässä, se menisi pintaan.

Sillä aikaa viherhiuksinen ja tämän delfiini, joka esitteli itsensä Hereniaksi, uivat hitaasti kohti pintaa. Pinnalla nainen kävi makaamaan eläimen selkään, ja jutteli tämän kanssa naksahdellen. Acin tullessa pintaan nainen sanoi:
"Jos tahdot tukimaan hylkyä, levättäisiinkö tässä hetki?"

Acier oli hieman pettynyt, kun ei voinutkaan mennä tutkimaan hylkyä. Mutta delfiini ja Caz olivat oikeassa, hän tarvitsi välillä happea. Luovuttaneena Acier kiipesi takaisin delfiinin selkään, sen töniessä kuonollaan pojan kylkeä. Se kutitti aikalailla. Acier vähän katsoi vielä hylkyän, delfiinin uidessa kohti pintaa, läpi veden. Eläimen tullessa pinnalle, Aci haukkoi henkeään ja kömpi istumaan litteälle kivelle, joka nousi hieman merenpinnan yläpuolelle. Acierin rintakehä kohoili hieman, miehen kellahtaessa selälleen kivelle. Hieman tuo naureskeli, kuullessaan Cazin sanat ja kierähti vatsalleen, katsellen haltiaa.
"Levätään vain..Meillä ei ole kiire. Olit muuten ihan oikeassa, tämä oli upea kokemus. Kiitos siitä."
Acierin terävät kulmahampaat välkkyivät taas miehen hymyillessä. Acier oli pikkuisen väsynyt pidätettyään hengitystä niin kauan, mutta delfiinillä tuntui olevan vielä virtaa. Se teki voltteja ja vingahteli onnessaan. Temppuili sai Acierin hymyilemään. Pian kuitenkin Acier vähän vakavoitui ja nousi istumaan.
"Kuule, et sattuisi tietätämään, onko täällä missään mitään majapaikkaa yöksi? Tai töitä tarjolla? Olen ollut niin kauan metsässä, että kohta varmaan kasvatan turkin ja unohdan puheen taidon"
Hiljaa miekkonen nauroi ajatukselle. Tosiaan, hän oli hyvin tiukoilla rahojen kanssa. Rimfaxe tarvitsisi kengitystä ja Acier jotain kunnon ruokaa, kylvyn ja sängyn. Metsässä oli joskus vähän hankalaa elää. Acier katsoi hieman rannalle. Rimfaxe oli tullut hieman vedenrajaan. Se hirnui kuuluvasti ja hyppi takajaloilleen, kuin peloissaan.

"Ole hyvä, tein sen mielelläni."
Aurinko paistoi pilvettömältä taivalta, merilinnut huusivat ja vesi velloi edestakaisin. Haltianeidon märät hiukset limautuivat olkapäihin kiinni, ja nyt niistä kykeni nyt näkemään hennot mustelmat. Ne mustelmat oli saanut aikaiseksi eräs sika, mies kenen ansiosta Cazilla oli vain yksi muisto mishistä, ja sekin vain huono muisto. Muiston saapuessa naisen mieleen, hän yritti ravistaa sen pois mielestään ajatellen: Pakko Acierin on olla mukava, jos hän olisi samanlainen kuin se hän olisi käynyt heti käsiksi.
"Työtä etsii ainakin majapaikkani isäntä, mutta se siivoojaa,hyvän majapaikan minä tiedän, sen nimittäin missä itse olen."
Caz oli työskennellyt jo tarpeeksi, että pystyi pitämään pari vapaapäivää. Nainen nimittäin oli kouluttanut erään hevosen yhdessä päivässä, ja kaksi koiraa täydellisiksi vartioikoiriksi. Niistä Caz oli saanut sievoisen summan rahaa, ja niinpä hänestä pidettiin jo täällä kylässä. Onnekseen lähes jokaisessa kylässä kaikki pitivät hänestä, ja Cazin ystävistä tietysti. Kengittäjän hommatkin tyttö taisi, muttei tekisi sitä työkseen.

Acier lepäili rentona, mutta hänen hevosensa hirnunta oli pikkuisen häiritsevää. Acier pyöritti silmiään.
"Pahoittelen orini käytöstä..Se on hieman mustasukkainen"
Acier sanoi ja asettui takaisin vatsalleen kivelle. Tummanharmaa kivi lämmitti mukavasti Acierin vatsaa. Miekkonen havahtui, kun huomasi mustelmat haltian olkapäissä. Puolituinen nousi istumaan ja katsoi hetken mustelmia.
"Saanko kysyä, mistä olet saanut nuo mustelmat?"
Acier kysyi hiukkasen varovasti. Voisi olla, hyvinkin mahdollisesti, ettei Caz halunnut puhua koko asiasta mitään. Eihän Acikaan puhunut siitä, miksi hänellä ei ollut vasenta silmää ollenkaan. Se oli vähän omituinen tarina, taas vaihteeksi..Acier halusi ajatella jotain muuta, kuin synkkää menneisyyttä. Se sai hänet aina masentuneeksi, joten parempi, ettei siitä puhuttaisi. Mies rutisti hieman vettä pitkistä hiuksistaan ja hymyili leppoisana.
"Töitä majatalosta? Se sopisi minulle, voin tehdä ihan mitä työtä tahansa. Ja on hyvä, jos sinäkin olet siellä. En ainakaan olisi yksin ja ihan hunningolla"
Acier hymähti ja silitteli hieman vedessä naksuttavaa delfiiniä.
"Palataanko rannalle?"
Mies kysyi nopeasti ja katsoi ensin rantaa, sitten haltianeitoa. Tuo voisi hyvin kertoa matkalla lisää mustelmistaan.

Caz nauroi hevosen mustasukkaiselle hirnahdukselle, hänen Cadionsa oli aivan samanlainen. Hetikun nainen liikkuisi jonkun miehen kanssa, oli ori valittamassa heti kun he jäivät kahden kultaturkkisen kanssa. Ja jos joku erehtyi koskemaan Caziin hevosen nöhden, se vasta suututti oria oikein kunnolla. Yhtä mustasukkaista olentoa, kuin hevosensa, haltia ei ollut vähään aikaan tavannut, toisaalta hän piti siitä että hänestä pidettiin niinkinpaljon. Oikeassa parisuhteessa mustasukkaisuus pilaisi suhteen, sillä liika epäileväisyys ei olisi mukavaa.
"Ei se mitään, minu Cadioni on aivan samanlainen."
Taputellessaan delfiiniään, ja jutellessaan tämän kanssa telepatianavulla, nainen ei huomannut Acierin katselevan tämän olkapäitä epäilevästi. Kysymys jysähti Cazin tajuntaan, ja möhkäle nousi kurkkuun. Tyttö halusi kertoa, mutta pelkäsi että sitten Acier muuttaisi käytöstään, eika olisi yhtä rento ja pikku flirttiä heittelevä mies. Valehtelemaan Caizai ei kuitenkaan ryhtyisi, joten kertoakko edes ollenkaan? Pienen lisämietinnän ajan antoi mies, kun puhui haltian tarjouksesta.
"Samaan huoneeseen ei sitten ole asiaa, ellet saa kutsua minulta."
Caizai sanoi, sillä ei tahtonut lukita mitään ovia. Nainen nimittäin kuului siihen kastiin, joka tahtoi miellytää muita, vaikkei itse pitäisi kokoajatuksesta.
"Palataan vain"
Niinpä neito nousi delfiininsä selkään, ja päätti olla rehellinen.
"Mustelmat johtuvat siitä, kun eräs mies kävi minuun käsiksi, mutta toivon silti että pidät asenteesi samanlaisena, se mitä minulle on aikaisemmin tapahtunut, ei sanut arpia sieluuni."

Acier vähän hymähti. Sentään hänen orinsa ei ollut ainoa paksukallo, joka oli äärettömän suojelevainen omistajastaan. Taisi yliluonnollisilla olennoilla oll aina vankka side lemmikkeihinsä. Acierista se oli lähinn vain hauskaa. Rimfaxe Kuuraharja oli auttanut häntä niin monesta pulasta, että Aci uskoi koko elämänsä hevoselle, jos oli pakko. Heistä oli tullut erottamattomat ystävykset. Taisi olla työpaikkaa tiedossa majatalossa, mutta sen toki näki sitten, kun sinne asti päästiin. Acierin oli pakko hieman nauraa Caizain kommentille.
"Hei, olen ehkä paha mies, mutta en sentään niin paha mies. Jos edessäni on ovi, koputan siihen aina ensin"
Mies heitti omaperäistä vitsiään. Se tuskin oli hauskaa kenenkään muun, kuin Acierin mielestä. No sellaista se oli. Selvästi rannalle palaaminen oli Caizaistakin hyvä idea. Acier liukui kiveltä takaisin delfiinin selkään ja odotti, että myös haltianeito olisi mukana, ennen kuin pyysi eläintä lähtemään liikkeelle. Kuullessaan haltian sanat, Acierin kurkkuun nousi pieni pala. Kävi käsiksi? Kamalaa, ala-arvoista joltain mieheltä tehdä niin.
"Oikeasti? Ihan hirveää. Ei tuollaisten olentojen pitäisi antaa liikkua vapaana"
Acier vakavoitui hetkessä. Hän vihasi suunnattomasti tuollaisia olentoja, jotka satuttivat muita huvin vuoksi. Acier tunsi myös itsensä kovin tyhmäksi, heittäessään jonkinlaista flirttiä vähän joka väliin. Tosin, piti myös kunnioittaa Caizaita. Tuo oli kertonut luottavaisesti Acierille tapahtuneesta, se osoitti kai jonkinlaista ystävyyttä. Haltianeito oli myös vahva henkisesti, jos kerta se ei ollut vaikuttanut häneen. Acier olisi halunnut taputtaa Caizaita olalle lohduttavasti ja ystävällisesti, mutta antoi olla.
"Jos haluat, voin tehdä sinulle jonkin yrttiseoksen, joka auttaa poistamaan mustelmia?"
Acier ehdotti.

Tapaus tuli nyt pitkästä aikaa ryminällä Caizain mieleen. Hän oli silloin viettänyt ihanan pitkän päiväm Rae-Tae nimisen puolihaltijan kanssa. Rae oli silloin hakemassa puita nuotioon, ja Caz oli laittamassa nukkumapaikaksi laavua kuntoon. Heti kun hän oli yksin, mies saapui paikalle ja ystävällisena haltianeito oli mennyt käymään tämän luona, mutta hän kävikin kiinni. Enemmän neitoa kuitenkin satutti se, että mies oli kopeloinut inhottvaista paikoista, kuin sen kovakourinen kiinnipitäminen. Juuri kun Caz oli ehtinyt kutsua susia apuun, Rae ja Cadio palasivat. Miehen uhkaillessa tappavansa haltia, rae luovutti aseensa pois. Caizain onneksi Cadio rynnisti hirmuisena paikalle, kaatoi miehen maahan ja lähes murskasi vihaisesti hirnuen miehen kallon. Se jos mikä lohdutti Cazia, että hevonen voisi vaikka tappaa jonkun, jos se joku tekisi pahaa omistajattarelleen. Tietysti tapaus oli jättänyt arpia, ja kipuja, unettomia öitä ja pienen epäileväisyyden. Kuitenkin Caizai oli sen verran sinisilmäinen, ettei uskoisi sitä samaa jokaisesta miehestä, päinvastoin. Nyt nainen luotti lähes täysin Acieriin, eikä tätä haittaisi yhtään pieni hellä hetki. Ajateltuaan edellistä, hatliajneito punastui aiak selvästi. Kyllä Caz miehen vitsit ymmärsi, ja hänestä ne olivat ihanan 'röykeitä' mutta sellaisia, ettei niillä satutettu ketään.
"No hyvä, ehdin sitten piilottaa edellise kaappiin."
Caizai yhtyi leikkiin. Lohdutukset haltia otti hymyillen vastaan ja avuntarjouksen oli juuri vastaamassa, että osaisi itse, mutta pääti antaa toiselle hieman arvoa.
"Se olisi mukavaa, jos vain viitsit."

Acierin delfiini onneksi liikkui tällä kertaa hieman pinnalla, ettei acierin tarvinnut keskittyä pidättämään henkeä. Nyt hän sai sentään ajatella asioita rauhassa, menomatkalla kohti rantaa. Eipä varmaan ollut Caizailla ihan helppoa. Neito-parka..Acier ei voisi ikinä kuvitella koskevansa millään tavalla haltiaan, sentään joku raja jossain. Voi että jos Acier saisi sen miehen käsiinsä, hän sitoisi sen käsistään Rimfaxen häntään ja antaisi hevosen juosta pahimmassa kivikossa minkä löytäisi. Tuskallinen ja ikävä tapa kuolla. Hah! No jaa, Caizai tuskin kertoisi tapahtuneesta enempää, sitäpaitsi, jätkä oli varmaan jo kuollut ja kuopattu. Aci ei voinut olla huomaamatta pientä punaa Caizain kasvoilla. Onneksi tyttö oli hänen oikealla puolellaan, muuten Acier ei olisi nähnyt mitään. Ainakin leikkisä hänen uusi ystävänsä oli.
"Älä huoli, en kaappiisi katso. Ties mitä luurankoja sieltä löytyy..Huh, monen vuoden varastot"
Acier naureskeli poikamaisen leppoisasti ja hyppäsi alas delfiinin selästä, kun oli tarpeaksi matalassa vedessä. Acier silitteli hieman delfiiniä ja katsoi sitten haltianeitoa.
"Se olisi vain mukavaa. Sitäpaitsi, tästä lähtien yksikään örkki ja mörkö ei kiusaa sinua, jos satun olemaan paikalla"
Acier hymähti ja oli kävelemässä takaisin rannalle, kun tunsi kovan iskun kehossaan ja lennähti hieman taaksepäin, selälleen veteen. Rimfaxe oli tullut rantaveteen ja tönäissyt suurella päällään omistajansa takaisin mereen.
"Mitä hemmettiä..?!"
Acier kirosi ja nousi seisomaan. Sekä mies että hevonen katsoivat uhmakkaana toisiaan. Rimfaxe luimisteli korviaan ja pärski ärtyneenä.
"Hei, vanha ukkeli..Kai minulla nyt muitakin ystäviä saa olla?"
Aci yritti puhutella hevostaan ja kävellä lähemmäs, mutta Rimfaxe kääntyi ympäri ja potkaisi takakavioillaan voimakkaasti kohti Acieria. Onneksi hevonen oli liian kaukana osuakseen. Potkun jälkeen ori vain pärskähti, nosti päätään ylpeänä ja sipsutteli muualle. Acier seisoi hetken hölmistyneenä vedessä, kunnes alkoi nauramaan.
"Jaaha..Nyt se sitten loukkaantui minule"
Acier puuskahti luovuttaneena ja katsoi hymyillen Caizaita.

// Täytyypi myöntää, että sinun kanssa on mukavaa pelata ^^ //

Cazinkin vesieläin lähti liikkeelle, tällä kertaa pinnalla juuri sen verran että naisen jalat jäivät vedenalle. Haltiasta se tuntui hassulta, kun veden tyrskyt tulivat aksvoille ja 'kova' pinta painoi jalkoihin. Lämpimästi, silkasta uuteen olentoon tutustumisen ilosta jotuen, hymyillen hän silitteli kalan harmaata nahkaa. Mitene lämä saattoikaan olla näin ihanaa, kun eilen se oli vielä täynnä synkkiä pilviä?
"No hyvä, siinätäpauksessa toivon todellakin että koputat."
Delfiini kiihdytti vauhtiaan ohitse toverinsa, pari naksautusta se lähetti ystävälleen, mutta Caz ei ollut tarpeeksi keskittynyt ymmärtääkseen.
"Hah, ethän sinä minun unistani niitä pois saa, jos vaikka kunnon mörkö ja aave patalijoonat kiusaavat."
Ups, toivottavasti hän ei usko että näen joskus painajaisia asiasta, tyttö pelastyi. Caizai ei voinut olla nauramatta kun Rimfaxe töykkäisi miehen veteen. Varovasti hän nousi pois kalan selästä, kiiti tätä naksautellen ja sitten delfiinit hävisivät mereen.
"VARO!"
Tyttö ehti kiljaista, kun hevonen huitaisi takakaviollaan ja ravasi kohta kauemmas suutuneena.
"Cadio ja Rimfaxe ovat aivan samanlaisia."
Heti kun haltia oli lausunut hevosensa nimen, kuului pusikost ryskettä ja kultaharjainen ravasi omistajansa luokse. Heti ensimmäiseksi se pysi anteeksi, ja jäi sitten epäilevsäti vilkuilemaan Acieria omistajattarensa selän taakse.

//tietysti on, niin myös sun kanssa :)//

Tämä tosiaan oli arkipäivää. Acier ja Rimfaxe riitelivät yhtenään, ihan typeristäkin asioista, mutta ori oli vain niin pahuksen herkkäsieluinen hevonen, joka ei sietänyt kilpailijoita. Acier vähän nauroi Cazin varoitukselle, kävellessään pois vedestä.
"Älä huoli. Minä ja kuuraharjani riitelemme lähes aina. Tuo on sen normaalikäytöstä. Huolestuisin, jos se ei tokisi tuota"
Acier hymähti ja puki paidan ylleen ja sen päälle vyönsä. Acierin molemmilla sivuilla roikkui kaksi upeasti taottua, pitkää miekkaa.
"Voi älä sano tuota Rimfaxelle. Muuten Cadio saa sen kimppuunsa"
Acier hieman varoitteli ja puristi vettä hiuksistaan, jälleen. Vähän tosin miehen ajatusta nakersi, mitä Caizai oli aikaisemmin sanonut. Vai että sen kamalan miehen teot kummittelivat naisparan mielessä..Se oli hyvin surullista kuulla. Acieria harmitti, ettei hän voinut mitenkään auttaa asiaa. Acier päätti olla kerrankin hyvin kohtelias ja pysyä hieman kauempana neidosta, ettei tuo saisi minkäänlaista väärää kuvaa. Puolihaltia ei halunnut herättää Caizain vanhoja pelkoja, joten oli hyvä antaa tytön olla. Acier vähän hymyili, kun Cadio tuli omistajansa luokse. Se oli hieno, kullanhohtoinen orihevonen, Rimfaxen vastakohta. Acier huomasi jo kaukaa kultaharjan epäilevän katseen.
"Se ei taida oikein luottaa miehiin"
Acier ojenti hieman kättään kohti Cadiota, yrittäen edes vähän silittää hevosta ja saada tämän luottamusta itselleen. Rimfaxe katseli vähän matkan päästä muita, kunnes lähti hieman uhkaavana ja korvat luimussa tulemaan muiden luokse. Se halusi ajaa toisen orin pois, joten Rimfaxe hirnui kuuluvasti ja heitteli päätään, osoittaakseen voimiaan toiselle. Se tosiaan oli vahvempi, kuin kolme tavallista sotahevosta.