Ei enää lapsia

Jatkoa edelliseltä foorumilta

Rochad tunsi kuinka katseet kääntyivät heidän pöytäänsä päin. Pieni puna ilmestyi poskille (joka ei kyllä kummemmin mocan värisellä iholla näkynyt), hän oli nyt saanut huomiota ja se oli ihanaa. Hän yritti istua hieman näyttävämmin tuolilla, mutta huomasi että paras ja parhaita puolia eniten esiintuova asento oli jalka toisen päällä ja hieman sivuttain pöytään päin.
"Siksihän otinkin laten, ettei kokonaan kahvia ollut. Muuten taitaisin päästä kunnolla vauhtiin, ja se rasittaa jo minua itseä, niin mitenhän muita" se oli totta. Naiselle ei tarvinut juottaa alkoholia saadakseen tämä puhumaan ja tillintallin, iso muki vahvaa kahvia teki sen homman halvemmalla. Ei hän voinut sille mitään, kofeiini ei vain oikein sopinut tämän elimistölle ja aivoille.
Muutenkin sen mukillisen jälkeen tuli krapulan tapainen, ihme hommaa.

"Jaahas" Roch vastasi toisen sanoihin ja vilkaisi myös kulmiensa alta, kun rillipään viereen tuli tuo valkoinen hiippailemaan. Ja se tahtoi tähän pöytään? Hymy joka oli jäänyt viipymään harmaahiuksisen kasvoille, kovettui hieman ja katse joka oli suunnattu Koiokseen lasittui. Koira? Tuo mies oli koira, vasta nyt hän pääsi paremmin näkemään hännän, joka pilkisti harmaasilmäisen perseestä. Koiria, yököttävää, ainoa elävä eläin mitä hän inhosi (heti sikojen, paarmojen ja käärmeiden jälkeen) todella paljon. Koirat olivat niin jaloja, aivottomia ja emännästään riippuvaisi olentoja, ei mitään aloite kykyä tai oma toimisuutta. Hyi. Naisen ajattelun kuitenkin keskeytti tarjoilija, joka tuli alistuneen näköisenä tarjottimensa kanssa. Se laittoi kuihtunut hymy kasvoillaan tilatut kahvit ja croissantit Koioksen ja Rochadin eteen, toivottaen heidän nauttivan Café Rencartíonin antimista. Koirademonille tarjoilija vain nyökkäsi hiljaa ja asetti tämän tilaaman teen sen eteen, hiipien etsimään lisää tilaavia asiakkaita. Kahvin ihana aromi leijaili Rochadin nenään, joka hengitti hajua sisäänsä. Hän sulki silmänsä nautinnosta ja hymyili huumaantuneena. Kahvi pitäisi olla kiellettyä. Se otti lusikan kupin vierestä ja alkoi kastoi tämän kahviin, ottaen pienen siemaisun lattea. Täydellistä.
"Aivan taivaallisen tuoksuista ja makuista" unelmoivasti violetti silmäinen sanoi "täyteläisen aromaattista."


"Niinpä, niinpä, mutta harvoinpa ne ovat. Parhaimmat ja hienoimmat asukkaat löytyvät pienistä korpikylistä" Abraham sanoi ja naurahti. Se istahti mustahiuksista vastapäätä, suoraan harmaahiuksisen viereen, joka lemusi suolalle. Hyi. Blondi, joka oli silmälasipäisen vieressä tuoksui taas kaiken maailman parfyymeille, eikä tämän ominaishaju päässyt ollenkaan esille. Vaattetkin olivat siis vähän käytettyjä, tuskin moneenkaan kertaan, melko uusia. Edessä oleva mies tuoksui aseöljylle ja joillekin oudoille yrteille, jotka kutkuttivat koiran tapaisen nenää. Se pärskähti ja päätti antaa hajuanalyysin olla, koko pieni tila oli muutenkin tunkkainen ja kaikenmaailman dödöhirmujen valtaama. Joten se yritti hillitä aistiaan ja pyyhkäisi ohimennen nenäänsä. Ei kerennyt kun hetken, niin tarjoilija toi jo hänen teensä, jonka hän kaappasi omistavasti itselleen. Samalla lailla kun viereinen rouveliini, hän vetäisi yrttien hajua itseensä, täytti olemuksensa sen hajulla ja otti yhden litkauksen kuumaa teetä. Tämäntakiahan Abraham oli mokomaan kalliiseen paikkaan tullut. Yrtit olivat harvinaisia ja todella huolella liotettuja (vai mitä niillä kuiville lehdille tehtiin, demonille se oli aivan sama).
"Mutta vielä noista ihmisistä, että paikka ei voi olla mahtava, jos siellä on ihmisiä, ja ihminen ei voi olla jos se on jossain paikassa. Siksi täytyy olla ihminen yksin ja paikka yksin" ehkä toinen ei ymmärtänyt hänen taiteellista lausettaan, mutta ainakin hän sanoi jotain. Virne koristi valkoihoisen naamaa, ja tämä pyyhkäisi kielellään ylähuultaan. Vesi oli ehkä vielä liian kuumaa kunnon hörpyille, joten se latki aina kielellisen silloin tällöin.

"En kyllä käsitä miksi kuumina tai lämpiminä päivinä pitää juoda kahvia tai teetä. Eihän se oikein käy järkeen" Miten niin Abr hyppi asiasta kolmanteen? Vuh? Häntä jatkoi heilumistaan.
"Oletko tutustunut kuinka hyvin kaupunkiin?" Ei mitään taka-ajatuksia, miksi olisi? Ehei, noup, a-aa. Abr heilautti korviaan jännästi, eikä se yleensä luvannut kellekään muulle kuin itse koirademonille hyvää.
"Etkö sinä muuten ota mitään?"
"Eh, saako muuten kysyä nimeä?" Abrahamilla oli hieman levoton olo näin tukalassa tilassa.


Koios ei itse huomannut punastusta, joka kohosi haaleana noille tummille poskille. Tai jos olisikin huomannut, ei pistänyt merkille. Hän kyllä tiedosti, kuinka Rochin naurunpuuska oli saanut osakseen huomiota, ihmiset varmasti tuijottivat kaksikkoa, vaikkei tuo häntä haitannutkaan. Mitä sitten, kyllähän häntä sai katsella. Ei sellainen ollut Koiosilta mitenkään pois.
"Ymmärrän", Koios totesi naisen selitykselle vinosti hymyillen. Ehkä hänellä oli tuuria, kun nainen itsekin tiedosti, että olisi luultavasti kuin humalainen kahvia juotuaan. Yleensä mies ei voinut sietää sellaista seuraa, mutta ehkä hän tekisi nyt poikkeuksen, Rochin kommentit osasivat välillä olla imartelevia ja Koios suoraan sanottuna rakasti kehuja, etenkin jos ne kohdistuivat hänen ulkonäköönsä tai älyynsä, sillä hän itse piti noita kumpaakin suuressa arvosa.

Koios vilkaisi uudelleen Abrahamia. Mikä olento tuo oli? Jonkinlainen demoni oletettavasti, jos korvista ja hännästä saattoi jotain päätellä. Olisi ihastuttavaa päästä kurkistamaan tuollaisen olennon sisälle ja nähdä, erosiko se paljonkin ihmisestä. Se tosin taisi olla toiveajattelua, koiramainen olento tuskin suostuisi vapaaehtoisesti hänen tutkimuspöydälleen.
Pitäisiköhän yrittää houkutella se rahalla?
Tarjoilija kuitenkin keskeytti Koiosin mietteet. Mies oli tyytyväinen tuon ilmeeseen, alistuneisuus sopi noille kasvoille paremmin kuin hyvin ja kertoi siitä, että tämä ymmärsi, ettei ollut edes tuomiensa lattejen arvoinen, ainakaan Koiosin silmissä. Mies vain nyökkäsi vastaukseksi tarjoilija-rukan toivotuksiin, toivoen vain tämän häipyvän mitä pikimiten, jottei hän joutuisi enää kohdistamaan silmiään tuohon säälittävään olentoon.
Koios siemaisi omaa latteaan, totesi sen yhtä hyväksi kuin aina, joten kehno tarjoilija ei ollut onnistunut pilaamaan täyteläistä makua pelkällä läsnäolollaan, mikä oli blondin mielestä ihme.
"Tietenkin on, miksi kuvittelet tämän olevan kantapaikkani."

"Ainakin, jos määrittelemme parhauden ja hienouden luonteen hyveiden, emmekä varallisuuden mukaan", Fu totesi pehmeästi hymyillen. Hän olisi voinut vilkaista Koiosiin halveksuen, sillä tällä ei tainnut olla montaakaan luonteen hyvettä, vaikka rahaa olikin, muttei vaivautunut. Hän ei ollut riitelymielellä ja vieressä istuva blondi oli juuri sitä tyyppiä, joka ottaisi helposti nokkiinsa, jos hänen kunniaansa loukattaisiin. Vaikkei tuon viha kamalasti Futa huolettanutkaan.
Fu pudisteli päätään Abrahamin sekavalle lauseelle. "Älä noin hankalia puhu, kaltaiseni tyhmemmän puoleinen ihminen ei ymmärrä mitään noin taiteellista."

Abrahamin huomio näytti heittelehtivän kuin koiran pennulla, eikä tuo kai ihmeteltävää ollut, tuohan taisi joissain määrin olla kuin koirat. Tämä kuitenkin kysyi turhan monta kysymystä peräkkäin jättämättä Fulle tarpeeksi aikaa vastata noihin kaikkiin.
"Tietenkin. Olen Fu", mies totesi hymyillen demonin viimeiseen kysymykseen, olettaen tämänkin esittelevän itsensä samantien. "Kenties tunnen kaupungin hyvin, toisaalta taas, ehkä en tunne." Todellisuudessa Fu tunsi, ei hän mikään matkaopas ollut, mutta tiesi kyllä, missä mikäkin oli ja sen lisäksi vähän taustoistakin, vaikkei hän yleensä vaivautunut näillä tiedoilla pätemään.
Mustatukkainen siemaisi kahviaan.
"Yksi kahvi riittää minulle hyvin."


Matkien toista, Abr otti pienen huikan teestään ja virnuili kuppinsa reunalta Fulle. Fu, sinäpä näppärä ja lyhyt nimi. Miten hienolta tuokin kuulosti, kun sitä venyttäisi, siitä voi tehdä lauluja, koska se rimmasi aika helpasti. Fu, suu, puu, kuu.. Ei sillä että demoni nyt parempi runoilija olisi, mutta se vain nyt oli nimi joka jäi päähän soimaan. Ainakin Abrahamilla.

”Jaahas. Minäkään en tunne kaupunkia kyllä sen paremmin mitä sinäkään, luulen ma” okei, puolikoira tunsi paikan hyvinkin, hei daa. Se on käynyt täällä pari vuotta sitten ja tutustunut kaupunkiin läpikotaisin, tutkinut ja nuuskinut kaikki nurkat ja paikat. Ihmeellistä, miten monta kampaajaa mahtuu kilometrin sisälle. Pikkuisenhan kaupungin pahanen oli muuttunut sitten viime käynnin, mutta hajuaisti ja suurin piirtein ennallaan pysynyt katuverkosto ei kovinkaan ollut suunnistusta vaikeuttanut.
'
”Täällä on ihmeellisen paljon kampaajia. Liikkeitä löytyy joka kulmasta. Mutta todella vähän ammattitaitoa. Mistä nämä ihmiset oikein saavat niin suuret luulot osaamisistaan..” Miten niin koiran mieli oli taas vilkkaalla päällä? Tee ja seura sai Abrahamin liikkeelle, hauskaa.
”Sen näkee näistä” se otti sormiensa väliin yhden tupsun korvansa vierestä ”tällainen luolamiesmainen kampaus. Hmph” Kyllä, hän oli leikannut hiuksensa täällä.
”Vaikka ihan kiva tämä aluksi oli, mutta on tämä aika tökerö” se sanoi ja virnisti edelleen. Harmituksesta ei kyllä kasvoilla ollut hiventäkään.
Oliko Fu kysynyt hänen nimeään?

”Hmm, täytyy sinussa jokin vika olla, vaikka kahvipaikan valinta” Roch sanoi ja hymyili. Voi että hän oli jo kyllästymässä ainiaaseen virnuiluun, joten neitonen veti ilmeensä vakavaksi ja naukkaili kahvia kuin suurtakin herkkua. Tai lattea, kofeiini pitoista juomaa kuitenkin.
”Kerran maiston sellaista joumaa, joka melkein korvasi tämän ihmejuoman taian. Se maistui aika ihmeelliselle, ei yhtään kahvin maun hiventäkään, sellaista kuplivaa ja ihmeen öljymäistä. Mutta sen vaikutus oli melkeinpä vahvempaa kuin latte tai mocca. Ja se oli kylmää, et arvaakaan ihanuutta kuumalla ilmalla”

Kahden häirikön pulina häiritsee harma hapsista naista. Jotain ihmettä näpä höpöttävät. Roch mulkaisi jäätävästi kahta ulkopuolista, ja toivoo kumman jomman huomaavan mukavan eleensä. Valkoinen friikki kyllä näyttää mielenkiintoiselta, mutta aarteen ja kummajaisen väliltä.. Neito kääntää katseensa takaisin Koiokseen, ja keskittyy tähän taas kokonaan, hörpäten viimeisiä kulauksia lattea. Nam.
”Miten ihmeessä tännekin päästetään sisälle vaikka minkälaista sakkia..”

Fu oli huomaavinaan vihaisen katseen Rochin suunnalta, mutta käyttäytyi, kuin ei olisi huomannutkaan.

Fu ei tietenkään ollut tietoinen toisen luonnottaman hyvästä hajuaistista, vaikka tuollaista olisikin helppo arvella katsellessa tuon koirankorvia ja villisti vispaavaa häntää. Jos joku olisi noin koiran näköinen, miksei hänellä olisi samantien koiran positiivisia kykyjä kuten hajuaistia tai voimakkaita hampaita?
Ja vaikka mies olikin osannut arvailla noita kykyjä Abrahamilla olevan toisen kommentti kampaajista sai hänet kuitenkin hämilleen. Fu kohotti kulmiaan ja tarkasteli toisen hiuksia, jotka eivät olleet kamalan hyvin leikatut, mutta kalpea herra oletti sen johtuvan ennemmin siitä, että hiukset olivat kasvaneet ulos kampauksesta kuin siitä, että kampaaja olisi ollut täysin kyvytön.
"Tuohon en osaa kommentoida mitenkään, en ole leikkauttanut hiuksiani täällä kertaakaan", tatuoitu totesi hymyillen hienoisesti. "Tiedustelinko vielä nimeäsi?"

Fu siemaisi kahviaan uudelleen, hymyillen sen voimakkaalle maulle.
"Anna anteeksi huonomuistisuuteni, olen viime aikoina ollut hajamielinen. Taidan olla tulossa vanhaksi", mies totesi huvittuneella äänellä ja loi taas katseensa Abrahamiin, tarkastellen nyt tarkemmin tämän valkeaa ihoa ja hiuksia.

Koios katseli naista huvittuneesti tämän alkaessa kertomaan ihmejuomastaan ja kohotti kulmiaan kiinnostuneesti.
"Kuulostaa ihastuttavalta. Ja missä olet sellaista maistanut?" blondi kysyi nojautuen kämmenselkiensä varaan ja katseli naista pitkien ripsiensä varjosta. "Vaikka minun on pakko myöntää, että kahvin pehmeä maku on miellyttävä, joten en tiedä, mitä ajatella tuosta kuvailemastasi juomasta - kuplivaa ja öljymäistä?"
Mies hymyili.

Blondikin vilkaisi kaksikkoa halveksien ja loi taas katseensa naiseen.
"Ilmeisesti tämän paikan taso on laskenut, nykyään he tuntuvat päästävän kenet takaisin sisälle ja ottavan kenet tahansa töihin", Koios totesi ylimielisellä äänellä.

//Meni aikaa, krääh.
Joo, kliseiset hahmot mulla, kumpikin jotain juoma-addiktoituneita hulluja =__=

Rochad ei saanut haluttua vastaanottoa juoma kehuskelullaan. Mies katsoi naista huvittuneesti. Ei, jutun piti vain antaa hieman ihailun aihetta, kun pitkänlainen hujoppi tiesi tuollaisestakin aineesta. Ja kun hän oli niin varma saavansa jonkinlaista tunnetta toisesta irti. No, ei auta kun yrittää lujemmin. Hmph, tiedä sitten kuinka kauan neitonen jaksaa.
"Sesuruko se nyt oli, vai Valuine.. No, jossain päin Keski-Aryliaa moista juotavaa on. Täältäkin sitä aivan varmasti jostain löytäisi. Harmi vain kun en muista juoman nimeä, helpottaisi hakua paljonkin." Mies tuli lähemmäs Rochadin kasvoja, joka piti omat kasvonsa paikallaan.
"Ehkä öljymäinen ei ole paras sana kuvaamaan sitä nestettä, mutta parempaa en nyt keksi" hymähdys ja toinen vilkaisu punapäiseen mieheen, joka oli törkeästi jättänyt kylmän vilkaisun huomioimatta.

Harmaahiuksinen nainen yhtyi Koioksen kommenttiin.
"Mm" myöntävä hymähdys " niin on käynyt monessakin paikassa, mihin olen mieltynyt. Mutta ei siinä auta kuin kärsiä" huulita karkasi dramaattinen huokaisu.


"Nimeni? Aivan, enkö ole vielä maininnut sitä? Abraham!" demoni lirkutteli ja hymyili heiluttaen ohutta häntäänsä. Tee tuoksui yhä houkuttelevalta, joten hän litki sitä menemään, ja huomaamattaan hän oli parilla hörpyllä saanut mukin pohjan näkyviin.
"Etkö kertaakaan? Ohhoh, no nuo hiukset ei oikein siltä vaikutakkaan. Sen näkisi kyllä" viimeinen kulaus, ja kuppi oli tyhjä.

Viereisen miehen sanat kalahtivat puolidemonin korvaan. Hän ei voinut todellakaan käsittää moisia nestepäitä, menivät koko ajan pilkkaamaan ja nöyryyttämään muita, muka alempiarvoisia. Hännän heilutus loppui kuin seinään ja harmaasilmäinen käänsi päänsä toisia pöytäläisiä päin. Teen lämpö katosi tämän poskilta, ja silmät muuttuivat kylmiksi ja laskelmoivan kiiltäviksi. Abr suuntais yhä sanansa vastapäiselle Fulle.
"Arylian taso on kyllä laskenut viime vuosikymmeninä ihmeen paljon, mennyt jo näinkin alas. Näitä "kermoja" aina kokoontuu tällaisiin kalliisiin paikkoihin haukkumaan ja nöyryyttämään "alempiarvoisia" eli elintasoltaan ja varakkuudeltaan alempia henkilöitä. Joillakin ei se kultalusikka ole suussa ollut heti synnyttyä. Ja ne jotka edes yrittävät havitella sitä, ajetaan heti alas. Kusi "valkeaihoinen sanoi sanan kuin pahimmankin haukkuma ja kirosanan" nousee päähän niin helposti, kun on jotain millä mässätä. Liika on liikaa." Demoni ei ollut varma, oliko hänen ajamansa asia nyt tullut selville, kovin kiihdyksissään kun oli asiansa antanut ilmi.

Sulkien silmänsä Abr käänsi päänsä takaisin Futa päin ja kun aukaisi silmänsä uudelleen, äskeinen ärtynäisyys oli jo kadonnut. Hän oli saanut asiansa sanottua ja sydämensä purettua, no problem anymore. Hymy häivähti ohuilla huulilla.
"Minusta tuntuu, että taidan tilata lisää tätä teetä" puolikoira nosti kätensä ylös ja hymähti.
"´Se jolla onni on, se onnen piilottakoon´, kuuluu vanha sananlaskukin. Vaikka eihän tuo mammona sitä onnea tuo"
Sisäisesti demoni huokaisi syvään ja äänekkäästi. Vähä-aikaa sitten maalatun ihmisen tunteet vielä riepottelivat Abraham parkaa. Se ei itse oikein käsittänyt miksi oli niin alkanut aukomaan päätään asiasta, joka ei kyllä ollut ennenkään häirinnyt paljoakaan. Mies kun oli saanut tällaista vastaansa monia kertoja, suurimmaksi osaksi ulkonäkönsä ja erikoisuutensa takia. Harvoin sitä eläinkorvaiseen ja häntäiseen ihmiseen törmäsi, vaikka eihän tämä ihminen ollutkaan. Mutta se ei haitannut, tai ei ollut. Kirotkoon joku kaikki ihmiset, joille jotain niin turhaa annettiin kuin tunteet.

"No, mistäs puhuttais?"

Koios katseli tutkiskelevan hajamielisesti naisen kasvoja tämän kertoessa juomasta. Hän ei ollut koskaan kuullut moisesta juomasta ja muutenkin se kuulosti harvinaisen epämääräiseltä, etenkin kun toinen ei saanut tuon ihmeaineen nimeä päähänsä. Tämä vaikutti juuri sellaisilta jutuilta, joilla herroilla oli tapana iskeä neitoja, kalavalheilla paitsi ettei kyseessä ollutkaan tällä kertaa kala vaan kahvi - tai miksi tuota juomaa ikinä voisikaan kutsua. Yleensä miehet yrittivät hurmata naisia noin, mutta tällä kertaa tilanne oli mielenkiintoisempi. Ja Koios nautti siitä, että häntä yritettiin vakuuttaa ja oletettavasti myös iskeä.
Imartelevaa.

Koios naurahti hienoisesti naisen kommentille. Hän loi taas huvittuneen katseen Rochiin silmäripsiensä lomasta ja nyökkäsi tämän sanoille, jaksamatta kommenoida mitenkään erityisemmin, pahoittelu olisi tuntunut teennäiseltä ja sellaista se olisikin ollut. Ei blondi tosissaan ollut pahoillaan, eihän hän koskaan ollut maistanut koko litkua.. eikä uskonut välttämättä Rochinkaan maistaneen.

Fu ei voinut olla tuijottamatta toisen ryhdyttyä lirkuttelemaan. Välillä toisen hyperaktiviisuus sai hänet vetäytymään kauemmas vaikkei hän suoranaisesti seuraansa hävennytkään. Se, että he olivat kahdestaan kahvilassa, ei tehnyt heistä pariskuntaa paitsi ehkä muutamien silmissä. Kaksi miestähän pystyivät aivan hyvin olemaan kahvilla vain kaveri mielessä.
Toisen manitessa hänen hiuksensa Fu terästäytyi ja hymähti. "Jos joku toinen sanoisi noin, olettaisin sen olevan ivaa mutta sinä taidat olla tosissasi."

Fu vain kohotti kulmiaan Abrin seuraavalle purkaukselle ja silmien kylmälle ilmeelle. Hän ymmärsi, etteivät nämä sanat olleet tarkoitettu hänelle, miehestähän näki kauas, ettei hän ollut rikkaasta perheestä ja senkin, ettei hän ollut sairaalloisen rikas.
Myös Koios tajusi kenelle nuo sanat oli tarkoitettu mutta blondi tuhahti vain ylimielisesti. Hän ei alkaisi riitelemään minkään koiran kanssa, jos tuo hauva tosiaan oli tuota mieltä, niin olkoon. Nolatkoon itsensä yksinään, lääkäriä ei kiinnostanut argumentoida tätä vastaan, vaikka hänellä usea hyvä vastalause olisikin ollut.

Fu kohotti jälleen hienoisesti kulmakarvojaan toisen kääntyessä katsomaan häneen, leppynein silmin, aivan kuin äskeistä purkausta ei olisi ollutkaan. Mies päätti kuitenkin jättää asian huomiotta, vaikka hän olikin utelias. Hän tosiaan halusi oppia tuntemaan tämän oudon olennon, joka toi edelleen hänen mieleensä suloisen koiranpennun.
"Mitä jos puhuisimme sinusta?"

Abraham tyytyi vain katsomaan hölmistyneenä toisen hiuskommenttiin, kun oli viimein sen purkauksensa jälkeen älynnyt. Vuosia hän oli näiden itseään ulkoisesti muistuttavien elävien kanssa ollut, mutta ei vieläkään ollut oikein päässyt perille kaikista näiden asioista. Kehuminen oli asia, mitä nämä ihmiset ottivat hyvinkin vastaan, yleensä ainakin, sekin kyllä riippui tapauksesta. Ehkä hän ei vain ollut osannut muotoilla sanojaan oikein, pöh. Ihmiset, taas niiden tunteita piti kirota. Onneksi kuitenkin yleensä eleistä ja asennoista sai selkoa enemmän kuin sanoista, hajustakin joskus.

Taas Fu kohotteli Abrahamille kulmiaan, mihin toinen ei voinut vastata kuin itsekin kohottamalla ohuita kulmiaan. Ele, joka ei kertonut koskaan paljoakaan, mitä toinen ajatteli, aivan turha siis. Se vain kertoi "Mitä hittoa sinä touhuat?", "oletko ihan tosissasi", "en usko" tai "uskoisko", ja uskokaa tai älkää, joskus jotain aivan muuta (kerran eräs naaraspuolinen ihminen oli kulmiaan nostellut, ja se ei todellakaan ollut tarkoittanut mitään noista). Tämä vastapäisen miehen taisi olla sitä ensimmäistä tyyppiä, mutta ota siitä selvää. Sanoisi suoraan, eikä heittelisi mitään epämääräisiä eleitä, niin kuin Abr itsekin teki. Vaalean miehen se ainakin oli vetänyt hiljaiseksi, hehheh, nyt oli aihetta olla ylpeä itsestä.

"Minusta?" Abraham tunsi kuinka korvat nousivat innosta pystyyn, ja häntä alkoi taas väpättämään omaan nopeaan tahtiinsa.
"Siinäpä vasta hyvä aihe, täytyy myöntää. Mitä minä voisin itsestäni kertoa, mitä ei päälle päin näy? Olen nuorekas, paljon kulkeva koirademoni, harrastan maalaamista, keskustelemista ja ihmisten käyttäytymisen tutkimista. Sitä saa sitten aina ihmetellä. Entä sinä ?"


Hetken Rochad näki edessään istuvassa miehessä hiukkasen feminimäisyyttä, kun tämä katsoi ripsiensä läpi harmaahapsea. Sellainen norja ja nuori neito, joka tiesi mitä tässä oltiin tekemässä. "Ota kiinni jos saat", se lähetteli viestiään. Pieni kateuden pistos kutitteli naista, tämä kun ei koskaan ollut niin hento ja viehkeä neito, mitä olisi tahtonut olla, mutta sen siitä saa, kun on makealle perso. Ja sukuakin kyllä sai syyttää. Paitsi pikkusisko oli kyllä todellinen neiti, kapeine vyötäröineen, leveine lanteineen ja isoine rintoineen. Roch on jo kauan kehitellyt teoriaa adoptio lapsesta, tai kehdon vaihdosta.

Hetken rauha, ja pari kahvin sipaisua myöhemmin, kun Rochad oli kuunnellut koirademonin suun aukomista, tämän silmissä ja mielessä alkoi salamoida. Jumalista, eikö sitä saa nykyään todellakaan olla rauhassa missään tuollaisilta urpoilta, jotka tulivat aukomaan turpiaan rauhassa kahvia juoville ihmisille? Piste tuolle ihme valkoiselle ölliäiselle, argh! Sekös vielä ärsytti enemmän naisen mieltä, vain Koioksen hiljaisuus sai pitämään oman suun kiinni. Roch nipisti huulensa niin kiinni kuin vain kykeni, eikä pukahtanut sanaakaan, kuunteli vain puolella korvalla, miten se ääliö höpisi. Kahvikuppi kolahti pöytään liian äänekkäästi, ja neitonen yritti tasata hengitystään ja saada verenpaineen laskemaan.
"Mitä teet työksesi, jos saa udella?"

//OMFG, Tomppu, sinulla on 69 postia XDD\\

Fu hymyili Abrahamin kohottaessaan kulmiaan vastaukseksi hänen kulmiensa kohotukselle, ilmeisesti toinen ei tiennyt miten tuo ele piti tulkita, tällä kun näytti muutenkin olevan hienoisia ongelmia toisten eleiden ja äänensävyjen ymmärtämisessä, etenkin jos kyse oli sarkasmista, silloin koirademoni taisi olla täysin ulalla, vaikka saattoihan sen ymmärtää, tuollaisen iloisen, häntäänsä heiluttavan olennon ei tarvinnutkaan ymmärtää mitään sellaista, juuri tuo omanlaisensa viattomuus - sekoitettuna järkeen luonnollisesti, Abraham taisi olla huomattavasti fiksumpi kuin suurin osa paikalla olijoista, Fu mukaan lukien - teki koirademonista niin kiehtovan, sellaisen jota olisi halunnut suojella pahalta maailmalta, vaikkei tämä suojelua kaivannutkaan.

Toinen innostui puheenaiheesta, ilmeisesti se oli Abrahamille harvinaisen mieluinen, ainakin koiramaisista innostuksen eleistä päätellen, häntä alkoi taas vatkaamaan kuin viimeistä päivää eikä Fu voinut mitään mielikuvalle innoissaan olevasta koiranpennusta.
Fu kohotti taas kerran kulmiaan kuullessaan toisen sanat, muutamat niistä jäivät häntä ihmetyttämään.
"Nuorekas? Ja kuinka vanha todellisuudessa olet?" mies kysyi hymyillen. Hän taisikin olla kaksikosta se nuorempi, vaikka oli pitänyt itseään vanhempana. No, henkisesti hän tosiaan taisi sitä olla. Ihmisten käyttäytymisen tutkimisesta mies ei jaksanut edes kysyä, toinen ei kuitenkaan antaisi mitään selkeää vastausta.

"En ole kovinkaan hyvä puhumaan itsestäni", Fu totesi hymyillen hienoisesti ja jatkoi hieman irooniseen sävyyn. "Olen likinäköinen, lähemmäs kolmikymppinen joka paikan höylä."


Koios ei tietenkään ollut tietoinen vaikutelmasta, jonka hän oli naiselle antanut, muttei olisi tuosta ilmaisusta mitenkään suttunut, monet olivat kuvanneet hänen ulkonäköään naisekkaalla tavalla viehättäväksi, eivätkä nuo olleet olleet mitenkään loukkaavia sanoja.
Ja oli tosiaan totta, ettei Roch ollut naisekkaimmasta päästä, olihan Koios tuon pannut merkille.

Mies siemaisi kahviaan ja katsoi toista hämillään tämän kysyessä hänen ammattiaan, miettien missä naisen ajatukset olivat, he olivat tainneet keskustella asiasta jonkin aikaa sitten, samalla kun olivat vitsailleet Rochin kokin taidoilla. Taisivat tosiaan pitkän ajatukset olla edelleen koirademonissa, joka tavallaan loukkasi Koiosia. Hänen keskustelukumppaninsa piti olla kiinnostunut hänestä, ei kenestäkään toisesta, oli Koios raahaamassa toisen makuuhuoneeseensa tai ei - tässä tapauksessa taisi olla kyse jälkeisestä vaihtoehdosta.
"Myyn itseäni", mies totesi selkeällä äänellä, välinpitämättömästi ja siemaisi kahviaan. "Paljonko olisit valmis maksamaan?"
Koios hymyili vinosti.
"Mutta emmekö me puhuneet tästä jo? Olen lääkäri, tosin vielä aloitteleva sellainen."

"No, olen.. hmm, taisi se sata vuotta tulla täyteen jokunen vuosi sitten. Eli nuorekas vanhus" jotain muutakin hän oli oppinut. Ihmiset ihmettelivät aina hänen ikäänsä.
"Taidat olla sitten aivan väärässä paikassa, tässä kahvilassa nämä ihmiset puhuvat ainoastaan itsestään.
Kolmekymmentä, jo? Luulin sinua nuoremmaksi, ajatuksesi ovat ehkä liian tuoreita sinun ikäisellesi ihmiselle. Yleensä tuohon ikään ehtineet ihmiset vain nyökyttelevät hiljaa, ja antavat edessä tapahtua mitä tapahtuu. Ainakin kokemuksestani."
Ei kai koirademoni ajan juoksulle voinut mitään, se hittolainen kun ei suostunut hidastamaan koskaan kenenkään kohdalla. Se, että on näyttänyt sen jonkun sata vuotta samalta ei ole ihailtava tulos, eikä tarkoita ettei aika olisi häntä unohtanut. Mitä vanhemmaksi hän eli, ja mitä enemmän hän ihmisiä "söi", sitä enemmän häneen virtasi tunteita, ja sitä kauemmaksi aikaa ne jäivät häntä vatvomaan, jopa kuukauden ajaksi. Pelolla hän odotti seuraavaa puolivuosisataa. Hänen täytyisi ryhtyä dietille ennen pitkää, ja valita ihmiset huolellisemmin. Sellaisia kaunis ja puhdas sieluisia pyhimyksiä, joilla olisi paljon annettavaa. Tai vain saada joku rakastumaan häneen.. Huoh.. Ehkä joskus olisi vain helpompi antaa olla ja lähteä tästä maailmasta.

"Mikä ihme tässä elämässä niin kiehtoo?" se kysäisi ja huokaisi ääneen. Monesti ajatus oli piipahtanut Abrahmin päässä, kun hän oli maalannut jotain onnetonta raukkaa. Hän vain maalasi muita, pysyäkseen elossa.
...
Vain ihmiset pohtivat niin tyhmiä ajatuksia, tiesi kyllä heti että Abraham oli nauttinut lounaan vähä aikaa sitten.
Nopeasti koira pudisti päätään, kuin ravistaakseen ajatukset pois päästä.
"Ehheh, unohda tuo äskeinen, tämä ilma piiri masentaa vain" vaikka Abr puhui näin, hänen häntänsä heilui laiskasti puolelta toiselle vieläkin.
"Eli siis joka paikan höylä.. Osaatko piirtää?"


Roch säpsähti lievästi, kun mies sanoi myyvänsä itseään, ja oli siihen heti kysymässä paljolla, mutta supisti huulensa nopeasti estääkseen sen lipsahtamista ulos. Koios ystävällisesti esitti kysymyksen paljolla, mutta neito vain hymyili hiljaa.
"Melko kalliiksi taitaisit tulla, jos täällä juot kahvisi."
"Kyllä puhuimme" nainen tyytyi vastaamaan, eikä jaksanut enää alkaa nolostumaan tai olemaan pahoillaan. Vieressä oleva valkoinen rakki oli hieman häirinnyt Rochadia, joten hän oli vain päästänyt jotain suustaan.
"En vain kykene ajattelemaan selvästi kahvin jälkeen, ja siihen kun lisää hurmaavan seuran, minulta ei ole suotavaa odottaa mitään maailmaa kaatavia ajatuksia" harmaa hapsi sanoi, yrittäen korjata hieman virhettään. Hän hipaisi hiustupsun pois silmiensä edestä ja suoristi ryhtiään hieman, joka oli lysähtänyt nojatessa pöytään. Asento oli kieltämättä hieman epämiellyttävä, mutta minkäs sitä tekisi paremman kulman esittelyn eteen. Kaikki peilin edessä harjoitteluun käytetty aika ei saisi mennä hukkaan.

Hetken Roch menetti taas ajatuksensa kulun, kun äänekäs koira alkoi puhumaan. Hän vihasi koiria. Aamulla hän ei ollut vielä vihannut näin paljoa, mutta heti kun hän oli käynyt rahat, ja tavannut sen piski ihmisen rakkineen, hänen kiintymyksensä haukkuviin olentoihin oli mennyt jo ennätyksellisen miinuksen puolelle. Ja kun tuo puolikoira oli tullut, niiden olentojen arvo oli laskenut entisestään. Mutta siitä aiheesta ei olisi puhuttavaksi, eihän Roch halunnut antaa Koiokselle kuvaa, että hän puhui vain pahaa kaikista ja valitti pienistä asioista (jotka eivät kyllä kovin pieniä olleet, mutta miehelle luultavasti.. olivat).
"Voisitko suositella jotain nähtävyyksiä tästä kaupungista?" Sinun lisäksesi "Minulla kun nyt ainakin ensi viikko on aikaa, ennen kuin täyty löytää itselle työ" Joka ei niinkään ole pakollinen, mutta kukaan ei katso työtöntä hyvällä.


//Jotenkin vasta nyt tuli päähän, että BIN BON, tuohan on NARUTOsta, KABUTO. Härrekyd, yksi fani lisää 8D. Siis olen älynnyt tuon jo silloin ku ekan kerran vaihdoit, mutta nyt vasta tuli ymmärrys. Seuraatkos muuten animea vai/ja mangaa ?

Ja voi itku, kun alkaa jo itse unohtamaan, miten sitä on oikein pelannut.

Fu hymyili hienoisesti toisen mainitessa hänen ajatuksiensa vaikuttavan tuoreemmilta kuin hänen ikäisillään yleensä. Tämä johtui kai siitäkin, ettei hän ollut koskaan asettunut paikalleen, kasvattanut omia juuria ja perustanut perhettä, kuten hänen ikäisiltään usein oletettiin.
Abrahamin ikä taas järkytti miestä, vaikkei hän sitä ääneen sanonutkaan. Tuohan oli elänyt useamman kerran pidempään kuin hän - tosin tärkeintähän oli se, miten käytti vuotensa kuin se, kuinka monta niitä oli. Olihan Fu ehtinyt tekemään lyhyen elämänsä - lyhyen, jos sitä vertasi koiramaisen demonin elämään - melko paljon, vaikkei ollutkaan oppinut kovinkaan montaa asiaa täysin, kuten jokapaikanhöylille oli tapana päästä käymään.
Pitäisi joskus pysähtyä aloilleen ja opetella jotain muutakin kunnolla, kuin vain heiluttamaan miekkaa.
"Olet vanhempi kuin oletin", Fu tyytyi toteamaan hymyillen vinosti. "Vaikka olisihan pitänyt arvata, ettet ole vuosissa saman ikäinen kuin henkisesti."

Mies kohotti kulmiaan toisen melankolisille sanoille. Niitä ei ilmeisesti oltu tarkoitettu hänelle, koska Abraham käski unohtamaan sanansa heti. Silti tuo jäi hieman kummastuttamaan Futa, jolla ei tietenkään mitään vastausta tuolle ollut, hän ei ollut sitä tyyppiä, joka miettisi elämän tarkoitusta.
Miehellä oli liian kiire miettiä miten tulisi toimeen tulevaisuudessa, ilman työtä, hupenevien rahojen kanssa.
Toinen herätti Fun mietteistään kysymällä piirtotaidoista. Mies kohotti kulmiaan hämillään, tietenkin hän osasi piirtää, oikeastaan hän oli kohtalaisen hyvä, vaikkei mikään taitelija ollutkaan.
"Osaa, muttei niin hyvin että pystyisi elämättämään sillä itseään", likinäköinen totesi lopulta.

Koios olisi ollut valmis maksamaan tuosta vallan mainiosta reaktiosta, jonka hänen sanansa saivat aikaan Rochissa. Nainen olisi varmasti ollut valmis maksamaan huomattavan summan saadakseen blondin makuuhuoneeseen - tai oikeastaan päästäkseen Koiosin makuuhuoneeseen, nainenhan taisi yöpyä majatalossa, hän kun ei ollut täkäläisiä.
"Totta, en minä itseäni halvalla myisi", Koios totesi vinosti hymyillen. "Ja varmasti monet olisivat valmiita maksamaan sievoisia summia."
Mies loi katseensa koiraan, joka räksytti aivan vieressä. Hän oli tähän mennessä yrittänyt olla kiinnittämättä huomiota rakkiin ja tämän rahvaskaveriin, mutta näiden keskustelu alkoi taas häiritsemään häntä. Etenkin, kun se ilmeisesti vei Koiosin seuralaisen huomiota pois tärkeämmästä asiasta - eli Koiosista, kuten mies egoistisesti itsekseen totesi.
Koios räpytteli pitkäripsisiä silmiään kasvoillaan myrtynyt ilme.
"No, kai se on ymmärrettävää ottaen huomioon sen, miten sanoit kahvin vaikuttavan sinuun."

Toisen kysyessä nähtävyyksiä mies kohotti kulmiaan.
"Nähtävyyksiä? Tietenkin täällä on niitä useita, mutta en tiedä, ovatko monetkaan näkemisen arvoisia", mies totesi hymyillen hienoisesti. "Anteeksi, en usko olevani turistiopas parhaasta päästä, en itsekään tunne kaupungista kuin omat kotiseutuni kunnolla, jotn luultavasti tulet paremmin toimeen omillasi, nähtävyyksiä etsiessäsi, kuin minun kanssani."
Koios naurahti hienoisesti.

//Luen mangaa, animea en ole katsonut koskaa pahemmin (en yleensäkään katso animeja paljoakaan). En tosin erityisemmin pidä noista jutuista mitä siinä on meneillään, shippuuden oli aikamoinen pettymys minulle ._.'//

"Harmi. Minä olen itseasiassa ammatiltani taiteilija, harrastan muotokuvia. Ihmiset aina kysyvät, kuinka sinä osaat, mutta mielestäni ei se ole sen vaikeampaa. Siis, sinä vain jäljennät edessäsi olevan näyn paperille, eihän siinä tarvi kuin matikka päätä ja kykyä saada silmät samalle tasolle. Toisaalta ehkä tuo millintarkka työjälki ei ehkä ole aina parhainta, koska jotkut väittävät että ne ovat "elottomia". Tai ainakin niin monet kanssa maalarit ovat sanoneet, ei minulle vain ole kukaan koskaan tullut sanomaan niin." No se saattoi jotenkin johtua siitä sielun palasta, jota jäi hippunen maalaukseen, mutta sitä ei nyt sotketa tähän.
"Mutta olisi mahtava nähdä minkälaisia töitä sinulla olisi, hmm? On aika hassua huomata, että jokainen piirtotyyli on erilainen, vaikka meitä kaksikätisiä on koko Arylia pullollaan. Ja kaikenlisäksi ne pienet erot kertovat todella paljon taiteilijan persoonallisuudesta".

Koirademoni sipaisi hieman teetään, joka oli jäähtynyt aika reilusti ja jatkoi.

"Ai niin, mutta taisiin taas livetä puheenaiheesta, eli minusta. Kun elää tarpeeksi kauan, sitä alkaa nähdä kaiken uusin silmin. Vaikka luulisi, että katselmus vanhenisi, ja ei jaksaisi ja kaikki on samaa vanhaa, niin aina minä vain jaksan ihmetellä. Esimerkiksi, miksi sanotaan kissan poikaset, mutta ei koiran poikaset. Vaan ne on pennut. Minusta se on ihmeellistä, miksi koirien lapsita tehdään jotain pentuja, jotka räkyttävät ja ovat ärsyttäviä, mitä ne eivät ole. Siksi niitä voi luulla, jos ei ymmärrä mitä ne puhuvat. Koiran pennut ovat paljon viisaampia verrattuna kissoihin, jotka vain valittavat ja yrittävät koko ajan karata emon luota. Koirat ovat viisaampia ja jäävät.. " Abraham keskeytti kesken kaiken ja yskähti.
"Anteeksi, pidän puhumisesta" valkohapsi virnisti niin viattomasti kuin vain kykeni.


Rochadin päässä valot vilkkuivat punaisena. Edessä istuva mies ei ollut tyytyväinen häneen, eikä kyllä nainen itsekään. Miksi edes vaivautua ärsyyntymään jollekin koiralle.
"Ai, minäkö toivoin jonkun seuraa kaupungille. Ja samallahan sinäkin saisit nähdä paikkoja, jos tulisit mukaani. Ei toki enää tänään, mutta vaikka huomenna, töittesi jälkeen? Minä voin käydä tekemässä tausta tutkimusta, joten sinun ei tarvitsisi kuin nauttia kiertelystä".

Rochad oli lukenut kymmeniä erilaisia seurustelu oppaita. Järkyttävimmistä "Näin pokaat SexyBommin sadalla eri tavala", "Kukasta Kukkaan" aina "Parisuhteen alkuun" opukseen asti. Eräs rakas harrastus oli kerätä näitä erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia kirjoja.
Harmi vain, että vaikka nainen luki ne moneen kertaan ja vaikka kuinka tarkkaan, oppi ei vain tarttunut kunnolla päähän, eikä hän osannut käyttää sitää vähääkään opittua käytännössä. Mutta, hän kehittyi, alkohan Rochilla jo sen verran olla vuosia takana.

"Vaikka kyllä tämä silmäys nähtävyydestä riittää jo joksikin viikoksi" Keskitys edessäsi olevaan mieheen Roch, se koira on vain jokin tuntematon aistiharha vieressä. Mutta ai niin, ei hänellä voisi olla aistiharhoja. Roska silmässä, ihan sama.
Nainen kaivoi näpsäkästi pienen peilin käden ulottuvilla olevasta laukustaan ja tarkisti sen kautta nopeasti olemuksensa. Kaikki hyvin, kunnes hän eksyi katsomaan pois omasta kuvastaan. Joku virka-asuinen tuijotteli hänen pöytäänsä päin melko intensiivisesti, mikä sai Rochadin vain virnistämään leveästi.

Peili katosi nopeasti takaisin mistä oli tullutkin, ja Roch nojautui takaisin epämiellyttävään asentoon.
"Ei vähä aikaa sitten ole sattunut olemaan puoliveristen polttoja? Olen varmaan nähnyt tänään kymmeniä hiljaisia, virka-asuisia miehiä, jotka vain tuijottavat tärkeän näköisesti ihmisiä. Vai onko täällä jokin kriisi meneillään?"


//Ookei, manga on kyllä tunnetusti parempaa antia, kuin anime.
Mutta, polttava kysymys:
Oliko se
"Lauselauselause". Ja uusi lause jatkuu.
Vai
"Lauselauselause." Ja uusi lause jatkuu.
Ja joo, "Näin pokaat SexyBommin sadalla eri tavala" on tarkoitusperäinen.

Fu naurahti päätään pudistellen, koira puhui paljon - turhankin paljon jos yritti ehtiä vastaamaan kaikkeen, mitä olento suustaan päästi. Onneksi vastaamattomuus ei haitannut toista vaan tämä jatkoi iloisesti puhumista Fun tyytyessä kohottamaan kulmakarvojaan tai kallistamaan päätään näyttääkseen, että kuunteli.
Mies oli aina pitänyt itseään hyvänä kuuntelijana - jos hän sattui sitä haluamaan olla.
"En usko, että piirrokseni ovat mitään sinun piirrostesi rinnalla, en pystyisi tienaamaan elantoani samoin kuin sinä", kalpea totesi vinosti hymyillen. "Mutta tietenkin se voisi - ainakin sinulle - olla kiinnostavaa katsottavaa."

Fu jatkoi jälleen nyökkäilyä kuunnellessaan Abrahamin selitystä koiranpennuista. Demonin puheet tosiaan heittelivät välillä hälyyttävästi ja usein toisen ajatuksen kulkua oli vaikea seurata, Fulla itsellään oli ongelmia pysyä valkohapsisen tahdissa joten vain osa tuosta kaikesta jäi hänen mieleensä, odottamaan parempaa sulattelua.
"Huomaan sen", kalpea totesi vinosti hymyillen. "Ei se mitään, mukavaa että toinen meistä pitää keskustelua yllä."
Yksipuolista keskustelua, mies lisäsi mielessään.

Koios kallisti päätään ja katseli taas naista ripsiensä lomasta. Harmikseen mies joutui useimmiten katsomaan toista ylöspäin.
"Kenties olisi aika oppia tuntemaan kotikaupunkinsa paremmin", blondi venytteli sanojaan hienoisesti, tarkastellen naista katseellaan. Tämä oli ollut vain leikkiä, harmitonta flirttailua josta kumpikin nautti. Tämän kaltaiset huomionosoitukset miellyttivät itserakasta miestä, tulivat ne kenen tahansa taholta vaikka harvemmin hän suostui menemään kahville kadulla tapaamansa flirttailijan kanssa.

Koios hymähti.
"Kiitos", mies totesi vinosti hymyillen vaikka naisen huomio oli jo kiinnittynyt muualle.
Koios itse ei ollut pannut merkille virka-asuisia herroja ennen kuin Roch huomautti näistä ja käänsi heistä kuultuaankin katseensa vain laiskasti heihin, todeten virka-asujen yleensä näyttävän seksikkäiltä jos niiden sisällä olisi oikea henkilö, mutta totesi ettei yksikään noista ollut sitä ja käänsi katseensa takaisin naiseen.
"Asiakkaanikin ovat panneet asian merkille mutta kukaan ei tunnu tietävän, mistä on kysymys. Itse olettaisin sen johtuvan poltoista."