The lovers

// Tintin kanssa sovittu peli //

Yö oli juuri alkanut ja Feroce oli lähtenyt piilopaikastaan liikkeelle. Oli upea, upea yö. Täysikuu paistoi pilevvötämältä taivaalta, loppukesän paljaissa metsissä. Lehdet olivat alkaneet varista jo pikkuhiljaa, mutta se ei kokenutta vampyyriä haitannut. Hän oli nähnyt satoja talvia ja selvinnyt jokaisen niistä yli, joten miksei nyt tästäkin? Freija talsi rauhallisena pitkin näkymätöntä metsäpolkua ja napsi välillä ruohon sieltä ja heinän täältä. Feroce tiesi kokemuksesta, että tuossa melko lähellä oli Haltioiden kylä. Sinne hän ei todellakaan halunnut, sillä ihmissusien jälkeen, haltiat olivat Ferocelle kaikkein vaarallisin vastus. Haltiat olivat nopeita ja voimakkaita, eivätkä yleensä pelänneet vampyyrejä. Sitäpaitsi, niiden veri ei ollut syömakelpoista.
Feroce patisti Freijaa ravaamaan eteenpäin, hän halusi kauemmas haltioiden mailta. Vaikka tuo vampyyrinainen oli tottunut olemaan yksin, hän kaipasi suunnattomasti Jarea, hänen rakasta miestään. Missäköhän tuo oli ja mitä hänelle kuului? Vaikka yleensä parit elivätkin toistensa kanssa, Jare ja Feroce tarvitsivat myös aikaa yksikseen, niin pitkään olivat vaeltaneet omissa oloissaan. Mutta nyt Ferocen sissällä oli herännyt kaipaus.
"Mitä luulet, Freija, miten Jare voi?"
Feroce puheli vähän hevoselleen ja silitteli eläimen paksua kaulaa sen ravatessa eteenpäin rennosti.
Metsämaa muuttui pian kumpuilevaksi, laaksojen ja pikku kukkuloiden täyttämäksi maisemaksi. Siellä ratsukko olisi vailla metsän tarjoamaa suojaa, mutta mikä heitä muka uhkaisi? Feroce painoi kantapäitään tammansa kylkiin ja eläin nosti laukan, lähtien rauhallisesti juoksemaan eteenpäin, pitkin tuota mäkien peittämää maisemaa. Feroce tiesi, että lähellä oli kylä, Arze. Neito päätti viettää yön siellä, etsien itselleen jotain saalistettavaa, joten vampyyri kannusti ratsuaan juoksemaan kohti kylää. Tähän aikaan yöstä, Arze oli hiljainen ja rauhallinen kylä, sadat ihmiset vain nukkuivat ja yksi heistä joutuisi vampyyrin uhriksi. Portit olivat tietenkin suljettu, mutta taitavana olentona, Feroce kiipesi Freijan selästä muurin harjalle ja jäi hetkeksi siihen istumaan, katsellen kylää edessään.

Kuu kimmelsi kylmänä taivaalla. Sen kimmeltävä valo loi teräviä ja pelottavia varjoja kasveille. Tavallinen kataja näytti erehdyttävästi suden etuprofiililta, kun taas mänty jättiläsimäiseltä hirviöltä. Keskellä ei mitään sijaitseva lampi oli kyllä kaunis. Kuu kimposi sen pinnasta joka suuntaan näyttäen valollaan taikoja, ja luoden lisää mielikuvia. Siellä täällä oli ehkä prin millin kerros vasta satanutta lunta, mutta nyt taivas oli kirkastumaan päin. Tietämättään eräs, paremmin yöhön kuuluva olento kuin kukaan, oli eksynyt lähelle haltiakaupunki Arzéa. Minnekkään ei tuo olento oikeastaan ollut matkalla, kuhan liikkui siellä missä saaliitkin liikkuivat. Nimittäin olento oli joutunut siirtymään näinkin lyhyessä ajassa ja suur-riistaan, hirviin ja peuroihin. Onnekseen tuo verenimijä oli jo saanut aimo annoksen verta ja oli kylläinen. Ainut tunne mikä jyysti demonivamppyyriä sisältä, oli kaipuu. Toisinaan kaikki tuntui samalta kuin ennenkin, että vaellettiin päivästä toiseen, siis yöstä toiseen, ja saalistettiin kun jaksettiin. Joskus taas oli niitä päiviä, jolloin ikävä runteli sisintä ja ne kuumat suudelmat ja lämpimät kädet vartalolla olisivt tehneet poikaa. Pettää tuo ei ikinä edes kuvitellut, hän vain kuviteli monena kuutamo yönä Ferocen vierelleen, ja huomasi puhuvansa kaarnanpalalle. Tuota hän ei kyllä suostuisi myöntämään rakkaalleen.
Tänä iltana tuo nuori vampyyri oli eksynyt niinsanotulle päätielle Arzéen, ja mietti menisikö sinne. Eihän Jare oikeastaan ole pelotava, hänllä on normaalit olkapäille ulottuvat vaaleanruskeat päätäpäin vaalenevat hiukset. Silmätkin ovat miehellä pähkinäpuun väriset, mutta nyt muuttuneet hieman punertavammimmiksi. Vaatetuskaan ei ole muuttunut, sama vanha musta nahkatakki, sormukset sormissa ja tatuointi paikallaan. On kaksi asiaa mitkä ovat muuttuneet, kaulasta puuttuu haukkakotu, joka on Ferocella, ja kulmista törröttää vampyyrinhampaat. Luonne on se joka on eniten muuttunut, enään murha ei hätkäytä tippaakaan ja sarkastisuus muita kohtaan on lisääntynyt.
Askeleet kuitenkin pysäyttävät miehen ajatukset, ja viitan hulmuksessa olento on kadonnut pusikkoon piiloon.

Feroce katseli nukkuvaa kylää hymyillen lähes sadistisesti. Niin rauhallista ja hiljaista, niin täynnä ihania, verellä täytettyjä uhreja... Vampyyrinainen istui muurilla ja katseli kaunista kuolemaa edessään, ennenkuin hyppäsi alas, sulavasti ja ääntä pitämättä. Hän laskeutui suoraan pääkadulle. Sillä ei ollut mitään merkitystä, liikkuika Feroce pää- vai sivukujilla, kummasta tahansa häntä oli vaikea löytää. Pimeys oli tuon naisen turva, ollut aina. Vampyyri oli elänyt niin kauan varjoissa, että oli jo unohtanut, miltä maailma varjojen toisella puolella näytti.
Feroce käveli itsekseen läpi aution kylän. Hänen äänettömät askeleensa ja aavemainen olemus sai jotkut baarista tulleet ihmiset luulemaan naista aaveeksi. Aavehan tuo oliki, muttei samanlainen, kuin ennen. Ennen Jaren tapaamista Feroce oli hyvin kylmä, tunteeton nainen, joka tappoi vaikkei tarvinnut, käytti ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen. Mutta nyt tuolla naisella oli tunteet, vampyyri oli saanut uuden sydämen. Se oli erikoinen tunne. Se oli sekä heikkous että vahvuus, mutta Feroce oli tunteistaan hyvin iloinen. Hän ei ollut enää murhaaja, hän oli nyt peto. Hieman vampyyrinainen sormeili kaulassaan riippuvaa korua. Se oli hänen rakkaansa antama. Miten paljon pedon sydän kaipasi saada tuntea uudelleen tuon kosketus ja syleily, lämpö ja hellyys.
Katu oli edelleen hiljainen, valoja paloi ainoastaan baarien edessä enää, eikä missään näkynyt ketään. Feroce voisi jo alkaa saalistamaan, hänen pitäisi vain löytää joku talo ja loppu hoitui kuin itsestään. Mutta jokin sai Ferocen vaistot valpastumaan. Se ei ollut vaarallinen, vaan jotain hyvin tuttua ja turvallista, mutta mitä? Feroce katseli tarkkaavaisena ja valppaana ympärilleen. Jokin sai hänen huomionsa täysin. Vampyyrinainen aisti toisen vampyyrin, aivan lähellä. Oliko joku muukin uskaltautunut liikkumaan samoilla apajilla? Feroce katseli ympärilleen ja laski varmuuden vuoksi kätensä miekalleen. Koskaan ei voinut olla varma, oliko toinen vampyyri ystävä vai vihollinen. Ferocen katse kiinnittyi läheisiin pensaisiin, jotka reunustivan tien viertä ja joiden takana alkoi puisto.
"Tiedän, että olet siellä...tule esiin..."
Feroce katseli punasilmin kohti pusikkoa. Hän tiesi, että siellä oli joku, vaikkei tiennyt kuka.

Pääkatua reunustivat monet suurempi kokoiset majatalot, pari baaria ja yksi tavallinen asuintalo. Syvemmälle mentäessä alkoi normaalit ihmisten ja haltioiden asuinkopperot ja keskelle kaupunkia päästäessä, oli pyöreä kaupaptori. Sitä kylläkään ei Jare tiennyt, oliko se varmasti keskikohta kaupungille, mutta niin hän jaksoi kuvitella. Äänettömyys oli ottanut koko kylän syleilyynsä, portit oli suljettu jo aika päiviä sitten. Ulkonaliikkumis kieltoa ei kuitenkaan ollut, mutta ei täällä asuinpaikatonta vamppyyria kuitenkaan kaivata. Siksipä oli tuo olento, entinen demoni nykyinen vampyyri, piiloutunut kuullessaan askeleita. Aluksi ei haukkapoika tunnistanut naista, mutta pikkuhiljaa alkoivat tuon piirteet muistuttaa jotakuta hyvin tärkeää.
Nainen oli pitkä ja hoikka, muodokas vartalo verhostettuina pitkillä ponihännällä roikkuvilla hiuksilla. Kulmahampaat törröttivät kauniin punaisten huulten alta, mutta väriähän ei Jare huomannut, hän vain maalasi sen mieleensä. Samat tutut vaatteet, miekka ja jalkineet olivat naisella, mutta eniten mies oli kaivannut naisen ääntä. Vihdoinkin se kuului, niin ihanasti Ferocemaisen käskevästi aina valmiina taisteluun. Pusikossa lymyilevä yön olento hymähti mielessään, livahti huomaamattomasti varjosta toiseen, kunnes oli toisella puolen. Toki kokeneempi vampyyri huomasi, että Jare liikkui, mutta jos hän sen huomasi, kykeni hän arvaamaan eittei olento ollut pahantahtoinen.
”En tahtoisikaan pysyä piilossa liian kauaa sinulta.”
Jare vastasi ääni hieman käheänä, sillä sitä ei oltu käytetty pitkään aikaan. Seuraavaksi mies astui kuun valoon ja virnisti tutun Jaremaisesti.
”Onko ollut ikävä? Minulla ainakin.”

Feroce odotti jännityneenä, millaisen vampyyrin hän kohtaisi. Paikka hänen ympärillään oli täysin äänetön, yön eri eläimet ja tuuli olivat vaijenneet, kuin jännittäen myös tuota räjähdysherkkää tilannetta. Feroce oli valppaana, muttei turhan peloissaan. Eihän hänen tarvinnut pelätä mitään. Ykkösluokan peto, armoton olento.
Vampyyrinainen aisti ympäristöä tarkkana ja huomasi, että hänen salaperäinen vampyyrinsä liikkui, mutta se ei tuntunut olevan hyökkäävä, enemmänkin utelias. Kokeneena vampyyrinä Feroce aisti myös tuon toisen olevan mies, mutta jollain tavalla tuo vampyyri aiheutti Ferocelle ristiriitaisia tuntemuksia. Vain yksi vampyyrimies pystyi aiheuttamaan minkäänlaisia tuntemuksia Ferocelle. Voisiko se todella olla Jare? Toiveikkaana Feroce katseli eteensä, vaikkei nähny vielä ketään. Hän vain tiesi vampyyrin olevan siellä. Voisiko se todella olla?
Liikes pysähtyi ja Ferocen yli kävi suuri helpotuksen ja kaipauksen tunne, hänen kuullessaan tutun äänen. Hänen rakkaan kumppaninsa ääni, joka oli normaalisti niin jylhä ja voimakas, mutta nyt yksinäisten öiden ja tuhansien päivien kähentämä, hiljainen ja lempeä.
"Jare.."
Feroce kuiskasi hiljaa, ilon ja toivon sekaisella äänellä. Yleensä Feroce oli todella ylpeä ja kylmäkiskoinen, harvoin näytti minkäänlaisia tuntemuksia, mutta nyt kaiken yksinäisyyden patoutuma purkaantui ja päästi valloilleen lempeämmän puolen vampyyristä. Silti Feroce ei mitenkään rynnännyt itkien Jaren halaukseen, eihän se käynyt mitenkään tuon naisen olemukseen.
Rauhallisena vain hymyillen Feroce katseli, kuinka hänen rakkaansa käveli kuunvaloon, näkyviin. Yhtä komea ja lihaksikas kuin ennenkin. Hiukset melkeinpä näyttivät mustilta tässä valossa. Jare näytti komeammalta kuin koskaan, johtuen varmaan siitä, että he olivat olleet niin pitkään erossa.
"Olen kaivannut sinua, rakkaani..."
Feroce kuiskasi hiljaa, kävellen samalla lähemmäs. Feroce halasi onnellisena Jarea, painautuen tämän lämmintä ja pehmeää kehoa vasten. Tätä Feroce oli kaivannut, jonkun kosketusta ja läheisyyttä, mutta ainoastaan rakkaansa. Hetken aikaa Feroce vain katseli Jarea, kunnes painoi tämän huulille suudelman.

Kaikki se kaipaus, mitä nähtävästi oli tuo nainenkin tuntenut, kuului yhdessä ainoassa sanassa. Jare leikitteli ajatuksella, että Ferocen ääni anelisi häntä tulemaan lähemmäs ja halaamaan. Jare leikitteli ajatuksella, että Feroce juoksisi tuon syliin halaten ja suudellen ikävästä. Tottahan toki vampyyri tiesi, että Ferocea ei ikinä saisi tekemään niin, mutta hän leikitteli silti ajatuksilla. Itse asiassa se itsenäisyys tuossa vampyyri naisessa oli, se mistä Jare piti eniten. Vampyyriuros kykeni liikkumaan vaikka toisella mantereella, tietäen että hänen rakkaansa olisi turvassa ja pitäisi huolen itsestään. Ja toinen asia mistä mies piti Ferocesta, oli se rauhallinen mutta lämmin olemus. Sen toki Jare huomasi, että jokin oli vampyyrissa naisessa muuttunut parempaan suuntaan.
”Feroce.”
Jare vastasi teatraalisen kaipaavasti, liioitellen. Jare hymähti, kun naisen seuraavan lausahduksen äänensävy oli taas sitä hänen oman rakkaansa tunnuspiirrettä.
”Hyvä.. Sitten meitä on kaksi, jotka ovat kaivanneet toisiaan.”
Mies sanoi ja käveli itsekkin naistaan vastaan. Miten ikävä hänellä oli ollutkaan, ja sen saisi Feroce varmasti tietää. Hellästi Jare silitti kultansa hiuksia ja painoi leukansa tämän päätä vasten. Tyytyväinen huokaisu tuli huulilta, ja kohta suudelmaan vastattiin tervetulaistoivotus tyylillä. Ei nyt sentä heti alettu temppuilemaan.
”Tästä näymme joka suuntaan, ja ehkä muista on aiak epäilyttävää, jos kaksi vampyyria syleilee toisiaan keskellä pääkatua. Joutuisimme hullujen huoneelle tai vähintään vankilaan.”
Jare sanoi naurua äänessään.

Tuntui niin hyvältä olla Jaren syleilyssä. Oli turvallista ja lämmintä, kaikki pahuus maailmasta oli kadonnut Jaren pitäessä voimakkaita käsivarsiaan Ferocen ympärillä. Niin kauan Feroce oli kaivannut rakkaansa suudelmaa, vain antautua tunteille. Kukaan muu ei enää koskaan saisi Ferocen oloa yhtä onnelliseksi, kuin Jare. Suudelma oli pitkä ja lempeä, täynnä tunnetta ja kaipuuta. Feroce kiersi kätensä Jaren kaulan ympärille ja joutui kohottautumaan varpailleen, jotta ylettyisi suutelemaan Jarea kunnolla.
"Ei kukaan tähän aikaan ole hereillä... Sitäpaitsi, mitä väliä ihmisillä ja heidän mielipiteellään on?"
Feroce naurahti hiljaa suudelman loputtua ja vain katseli Jarea. Tietysti, he voisivat mennä jonnekkin, metsään vaikkapa. Siellä ainakin Feroce viihtyi. Feroce oli syntynyt ja kasvanut keskellä metsää, ei hän kaupungissa oikeastaan viihtynytkään, ellei ollut ihan pakko. Silloinkin vain metästyksen takia.
Feroce painoi vielä suukon Jaren kaulalle, ennenkuin vetäytyi kauemmas.
"No jos välttämättä haluat vaihtaa maisemaa, se sopii... Minne menemme?"
Feroce kysyi. Hän piti edelleen Jarea käsistä kiinni ja katseli miestä syvälle silmiin onnellisena. Niin monta, monta sataa vuotta yksinäisyyttä, mutta nyt se oli loppunut. Ikävä tosin joskus raastoi rintaa pahemmin kuin yksinäisyys.
"Missä se sinun haukkasi on? Sitäkin olisi mukavaa tavata"
Feroce hymähti ja katseli taivaalle, jos vaikka näkisi petolinnun jossain, tuhansien tähtien täyttämässä yössä.

Niin, mitä väliä oikeastaan sillä muulla maailmalla olisi, kun Feroce oli tässä? Jare saisi halata naistaan puhki, pussata tuon pehmeäksi ja rutistaa rikki. Oikeastaan vain toisen suostuisi Jare tekemään, ei Ferocea puhki taikka rikki saisi edes veitsellä. Hopeisella kylläkin.
"On sillä sen verran, ettei meitä syytetä mistään mitä emme ole tehneet."
Jare sanoi katsoen tummentuneilla pähkinäsilmillään syvälla rakkaansa silmiin.
"Paras paikka on siellä, missä sinä ja hevosesi viihdytte. Ja hevosesta puheen ollen, eikö meidän pitänyt pölliä minulle yksi kappale humma."
Jare sanoi ja vinkkasi kysyvästi silmäänsä. Pirullisuutta oli kyllä entiseen demoniin tullut roppakaupalla muodonmuutoksen jälkeen.
Haukkako? Jare kohotti sormet huulilleen, ja puhalsi. Siitä kuuluvaa ääntä ei voisi ihmis, saatikak vampyyrikorva, kuulemaan mutta Fewen sen kuulisi. Kului useita sekunteja, ja sitten kuului taivaalta kimeä haukan kutsuhuuto. Hitaasti kaarrellen eläin laskeutui suuren varjon saattelemana omistajansa käsivarrelle. Haukan huomatessa Ferocen, se loikkasi maahan ja kipitti sitten naisen jalkojen juureen. Siinä haukka otti kerjäävän ilmeen nokalleen, se haistoi lihaa, mutta oliko Ferocella sitä?
"Siinä se haukkani on.."

Feroce hymähti ovelasti, Jaren halutessa varastaa itselleen hevosen. Samalla Feroce halasi rakastettuaan.
"Jos varastamme hevosen, meitä ainakin syytetään, mutta olkoon."
Vampyyri myöntyi ajatukseen. Olihan Freijakin alunperin varastettu ratsu, mutta mistä, sen Feroce oli jo unohtanut. Eikä sillä ollut enää merkitystä, Freija oli hänelle elintärkeä ystävä. Täältä varmasti saisi hyvän hevosen Jarelle. Tuskin tuolle oria pitäisi ottaa, se voisi hankaloittaa Freijan elämää. Sitäpaitsi, Jare ei näyttänyt olevan erityisen kokenut hevosmies, joten ori voisi olla liian villi ja voimakas.
Jaren viheltäessä äänettömältä kuullostavan vilehhyksen, Feroce katsoi vaistomaisesti taivaalle, kuin etsien jotain. Pian nainen hymyili kuullessaan tutun äännähdyksen, Fewenin. Vampyyri katsoi ystävällisesti hymyillen, kun haukka laskeutui ensin Jaren kädelle ja sitten maahan.
"Hei pikku ystävä."
Feroce ojensi kättään ja nosti lempeästi Fewenin käsivarrelleen, rapsuttaen tuon pehmeitä kaulahöyheniä. Miten Feroce oli kaivannut myös pikku haukkaa.
"Mukavaa nähdä teitä molempia."
Feroce laski Fewenin läheisen paalun päälle siksi aikaa, kun kiersi kätensä Jaren ympärille ja painoi suudelman tämän huulille, haluten olla rakkaansa lähellä ja tietää olevansa kaivattu.
Kaupunki oli edelleen synkkä ja eloton, heidän kahden suudellessa keskellä pimeyden ja katuvalojen leikkiä. Hetken päästä Feroce vetäytyi suudelmasta.
"Oletko jo saanut verta? Minun kai pitäisi opettaa sinua saalistamaan..."
Feroce hymähti pikkuisen.

Jare naurahti, ja taikoi sitten päivettyneille kasvoilleen viekkaan hymyn.
"Mitä sitten, pientä jännitystä elämään, hany."
Sanoja seurasi silmänisku ja pirullinen naurahdus. Niin paljon oli se yksi puraisu muuttanut tuota miestä, todella paljon. Aluksi tosin oli Jarella ollut äärimmäisen vaikeaa tappaa viattomia eläimiä, mutta olihan hän syönyt silti lihaa, muttei sentä niitä tappanut. Ensimmäinen saalistuskerta oli mennyt poskelleen, Jare oli yrittänyt selvitä ilman verta, mutta lopulta verenhimosta oli tullut niin suuri, että tuo tappoi pienen ihmisen pienen lamamslauman, ja katui nyt sitä todella paljon. Siitä lähtien oli Jare saalistanut säännöllisesti, mutta luvannut mielessään, että maksaisi tuolle ihmiselle ne lampaat takaisin.
Fewenkin tervehti Ferocea kääntäen niskansa paremmin rapsutettavaan asentoon. Ferocen kertoessa, että oli hauska taas nähdä, Fewen vingahti aivan kuin olisi ymmärtänyt naisen sanat. Vamppyyrinaaraan laskiessa haukan pölkyn päälle, se käänsi loukkaantuneena selkänsä, eläin oli liian huomionkipeä. Jare katsoi naurahtaen haukkaansa ja pudisti päätään, että joku osasi olla mustasukkainen. Suudelmaan Jare vastasi omalla lempeällä tavalaan, mutta kiusatakseen ehkä edes pikkasen, uo laittoi kädet vampyyrinsä pepulle.
"Olen verta kyllä saanut, eläimet tyydyttävät kyllä kerta kerralta yhä vähemmän. Joten jos opettaisit ihmis saalistusta, ja sitten leikittäisii hevovarasta?"

Feroce hymyili vähän pirullisesti tuntiessaan Jaren kädet takalistonsa päällä. Jare oli erikoinen ja vaarallinen mies, siitä Feroce piti... Hänen rakas peto. Vampyyrinaaras siveli hieman kädellään rakastettunsa rintakehää.
"En voi opettaa sinua paljon. Jokainen saalistaa tavallaan."
Feroce hymähti ja painautui vielä hetkeksi lähemmäs Jarea, antaen nopean pikkusuukon tämän huulille, ennenkuin vetäytyi halauksesta. Feroce käveli hieman kauemmas ja katseli nukkuvaa kaupunkia. Uhrin voisi ottaa ihan mistä tahansa, eikä uhrin välttämättä tarvinnut kuolla, se oikeastaan oli ihan täysin vampyyrin oma päätös, halusiko tuo tappaa uhrin, sillä purema oli kuin hypnotisoivaa unilääkettä, purettava uhri ei herännyt.
Hetken aikaa Feroce katseli ympärilleen, etsien sopivaa kohdetta ja käveli sitten takaisin Jaren luokse.
"Hyvä on... Ensin verta, sitten ratsu."
Feroce osoitti yhtä lähellä olevaa asuintaloa. Se kyllä taisi olla jokin majatalon. Niistä saisi helppoja uhreja.
"Menemme tuonne. Seuraa minua."
Feroce katseli ympärilleen ja lähti nopein, äänettömin askelin kulkemaan pitkin katua. Feroce oli joutunut saalistamaan itse verensä koko ikänsä ja joskus tuolle oli käynyt nolojakin tilanteita, kuten vahingossa joidenkin ihmisten sänkypuuhien näkeminen, tämän kiipeillessä seinämillä. Vampyyrinaisen ei tarvinnut edes ottaa vauhtia, tuo loikkasi ketterästi ja sulavasti yhden parvekkeen päälle, päästämättä ääntäkään. Parvekkeelle johti lasiovi, jonka saisi helposti tiirikoitua auki. Feroce viittoili Jarea tulemaan perässään.

Jare katsoi omaa rakastaan hieman alaspäin. Siveli silmillaan tuon aksvojen kauniita piirteitä, ja painoi niitä taas muistiin, jotta musitaisi joka ikinen päivä miksi rakasti juuri tuota naista. Korvillaan mies painoi musitiinsa rakkaansa äänen, sanat ja tärkeimmän: luonteen. Jotta muistaisi synkkinäkin päivinä, miksi Feroce oli hänen valittunsa.
"No, mutta perusharjoitusta, hyvä että toisinaan saan metsäneläintä kiinni."

Naisen painautuessa hetkeksi miestä vasten, Jare painoi leukansa tuon hiuksiin. Nenällään vampyyri veti Ferocen tuoksua muistiinsa, painaen senkin syvälle muistiinsa. Ferocen alkaessa etsimää sopivaa uhria, Jare tyytyi tarkkailemaan naistaan. Hieman Jare otti mallia, miten tuon kuuluisi ehkä tehdä, kun saalistaisi itse. Naistaan matkien Jare lähti hiippaillen ja haistellen eteenpäin. Kokeneemman loikatessa Jare jäi alas katsomaan kysyvästi. Saadessaan kutsun tulla mukaan, mies oti vauhtia ja loikaksi sulvasti. Ääntä kuului pieni tömähdys, jota ihmiskorva ei voisi aistia. Sitten Jare katsoi Feroceen kysyvästi.

Feroce oli hyvin kokenut metsästäjä ja tätä oli äärimmäisen vaikea yllättää vai hämätä, mutta oli äärimmäisen vaikea opettaa toista saalistamaan. Feroce oli tottunut saalistamaan yhdellä tavalla eikä Jare välttämättä oppisi sitä samalla tavalla. Joka vampyyri oli yksilö, metsästi kuten parhaaksi näki. Jotkut tappoivat, toiset eivät. Feroce haremmin tappoi, tyytyi tainnuttamaan tai hypnotisoimaan.
Jaren hypättyä Ferocen vierelle, nainen hymyili ja liukui äänettömästi kuin varjo sisälle taloon lasiovesta. Yllättävän varakkaalta talon omistaja vaikuttikin. Talo oli upeasti koristeltu, täynnä täytettyjä eläimiä, aseita, maalauksia ja ruukkuja. Ei selvästi ihan tavallisen maajussin paikka. Feroce katseli valppaana ympärilleen ja jatkoi äänetöntä askellustaan, jättämättä minkäänlaisia jälkiä. Edes verhot eivät lepattaneet naisen kävellessä ohitse. Välillä Feroce tarkkaili, seurasiko Jare häntä. Parhaansa mukaan Feroce liikkui, jotta mies ymmärtäisi, miten varovasti vampyyrin oli liikuttava. Näin koreissa paikoissa oli varmasti vahtikoiria, ne pystyi myös haistamaan ja pian eräästä nurkasta kuului hieman murinaa ja kiiluvat silmät näkyivät pimeydestä, suuren koiran katsellessa vihaisesti molempia. Ei ollut mitenkään uutta, että vampyyrinainen tapasi matkallaan eläimiä, yleensä hän tappoi ne, varsinkin koirat, sillä Feroce vihasi koiria. Kissat tuo säästi eikä koskaan voisi satuttaa niin ihanaa eläintä. Mutta tällä kertaa Feroce ei halunnut tappaa koiraa, sillä nainen halusi näyttää Jarelle, että oli muitakin vaihtoehtoja. Eläimet kunnioittivat ja pelkäsivät vampyyrejä, joten Ferocen sähähtäessä vihaisesti koiralle, se vinkui hiljaa ja paintui nurkkaansa. Koirasta ei ollut enää vaivaa, joten Feroce jatkoi matkaansa kohti makuuhuonetta.
Ovi aukesi hiljaa narahtaen, Ferocen luikerellessa sisälle. Valppaana nainen katsoi ympärilleen ja huomasi sitten sängyllä vaimonsa, tai rakastajattaren, kanssa nukkuvan nuoren miehen. Feroce katsahti Jarea ja kuiskasi tälle lähes äänettömästi.
"Ota verta kummalta haluat... Muista, uhri ei herää, kun saat hampaasi häneen..."
Feroce katseli intensiivisesti rakastettuaan, sitten ihmisiä.

Jare kyllä itsekkin tiesi sen, ettei voisi täysin ikinä osata samalal tavalal yhtä hyvin saalista kuin Feroce. Mallia hän kyllä ottaisi, mutta sen jälkeen olisi miehen keksittävä oma saalistustekniikka, jottei vain jäisi kiinni. Tottakai vampyyrina hän pakenisi lähes mistä vain, mutta hopeaesineet ja ristit saattaisivat tuhota tuon varomattomuuden takia. Jarea tuskin pitkään aikaan saisi tappamaan ihmisiä, mutta kai sekin päivä joskus tulisi. Kumpi toisaalta olisi parempi herätä aamulla ikuiseen pimeyteen, vai olla heräämäämättä?
Naisensa perässä mies kulki lähes yhtä ääneti, olihan hän jo demonina oppinut äänettömyyden salat. Ihmiskorva ei kyennyt Jaren askeleita kuulemaan, mutta vampyyri korva aivan selvästi. Onneksi harvemmin vampyyrit toisiaan pureskelevat, ajatteli Jare. Tai mistä mies tiesi, pitäisi kysyä Ferocelta. Naisestaan mallia ottaen, mies kulki niin varovasti kuin pystyi, mutta säpsähti kuullessaan koiran ja astahti taaksepäin saaden lattialaudan anrahtamaan kuuluvasti. Kasvoilleen entinen demoni loi anteeksipyytävän ilmeen ja huokaisi helpotuksesta koiran perääntyessä. Vihdoin he pääsivät makuuhuoneeseen, siellä kaksi olentoa nukkuivat. Feroselle nyökäten Jare kulki vasemmalle puolelle sänkyä, raotti peittoa ja näki naisen kasvot. Nainen kääntyi kohti Jarea ja avasi väsyneet silmänsä. Pelästyneenä Jare iski hampaansa lähes kirkumaan päässeen naisen kaulaan.
Lähes saman tien mies tunsi huumaavan tunteen kehossaan, voima huokui tuon vartaloon ja kohisi korvissa. Maku oli taivaallinen, ja Jare sulki silmänsä. Voima vain jatkoi virtaamsitaan vampyyrin kehoon, eikä tuo kyennyt irroittamaan hampaitaan naisen kaulasta. Jopssain hämärässä mielessä Jare muisti Ferocen sanoneen, ettei ikinä saanut juoda ihmsitä tyhjäksi verestä, mutuen kävisi jotakin. Mutta ikinä ei ollut vampyyrikokelas tällaista tuntenut.

Oli huvittavaa seurata aloittelevan vampyyrin verenjuontia ja saalistusta. Aluksi Feroce oli ollut epävarma siitä, mitä tuosta saalistuksesta tulisi, Jarehan oli narauttanut lattialankkuja. Se ei kuullostanut kovin suurelta asialta, mutta vampyyrien maailmassa pienikin ääni oli kuin kirkonkellojen pauhina, yhtä kovaa ja kumeaa ja saattoi viedä vampyyrin tuhoon todella nopeasti. Onneksi talon isäntäväki ei kuitenkaan herännyt ja molemmat saattoivat jatkaa rauhassa tehtäväänsä.
Ferocella ei ollut suurempia haluja juoda verta juuri sillä hetkellä, joten tämä seurasi tarkasti hieman kauempaa, miten Jare selviytyi. Aloittelijaksi Jare oli oikeastaan todella hyvä. Feroce katseli silmät kiiluen, kuinka Jare meni uhrinsa luokse. Aluksi vampyyrinainen säikähti, uhrin herätessä, mutta rauhoittui samantien, Jaren iskiessä tuohon hampaansa. Nainen vaipui transsiin, mies ei herännytkään. Täydellistä, todella täydellinen ateriointi. Jare oli taitava, mutta tuon piti oppia hyökkäämään ilman, että herättäisi uhriaan.
Feroce hieman haroi hiuksiaan mietteliäänä. Omituisen paljon Jare ottikin verta. Äkkiä vampyyrinainen havahtui. Jos Jare ottaisi liikaa, uhri voisi kuolla ja Jare itse voisi seota liiasta verestä.
"Jare, nyt riittää. Sinulla on tarpeaksi."
Feroce sihahti, kävellessään muutamalla nopealla askeleella rakkaansa vierelle ja hieman nyki olkapäästä, jotta saisi tämän kauemmas uhristaan. Liika oli sentään liikaa. Sitäpaitsi, ei ollut varmuutta, että mies pysyisi unessa. Vaikka uhri oli transsissa, hänen kumppaninsa ei ollut. Parempi vain lähteä vielä hyvän sään aikana, Feroce ei luottanut siihen, että tässä paikassa ei olisi jotain, mikä voisi tappaa vampyyrin. Lähes kaikissa taloissa oli piilossa.

Jokin huusi miehen takaraivossa, että oli lopetettava. Jare yritti repiä itseään irti tuosta saaliista, muttei kyennyt. Mies käytti kaikkiea voimiaan repiäkseen itsensä irti, mutta ei onnistunut. Onneksi Feroce nykäisi miestä olkapäästä, ja vampyyri havahtui. Nopeasti tuo nykäisi itsensä taakse päin, ja nojasi vapisten seinään silmät lautasina. Hitaasti Jare pyyhki veret suupielistään. Pähkinänruskeat silmänsä mies käänsi hitaasti Feroceen ja siitä sitten ihmiseen. Jaresta tuntui pahalta, todella pahalta.
Valitettavasti kaksikolla ei jäänyt aikaa meitiskellä, sillä toinen sängyssä oleva käänsi kylkeään ja avasi silmänsä. Mies karjaisi, pompapsi seisomaan ja riuhtaisi vaatekaapin oven auki. Sieltä tuo löysi hopeisen terävän puukon.
Jaren hengitys slpautui kauhusta, kuitenkin tuo sai pongaistuksi itsensä pystyyn ja Ferocen luo. Mies vihlesi, ja tuon koira ilmestyi naisen ja miehen selän taa. Muristen olento hyppäsi kohti Ferocea ja mies taas kohti Jarea. Vampyyri väisti helposti, löi meistä käteen saaden tuon otteen kirpoamaan hopeaesineestä, mutta mies syöksyi esineen perään. Karjaisten pari loitsua, silkan kuoleman pelon voimasta, Jaren kädestä lensi pieni tulinen haukka, joak sytytti miehen palamaan. Pelästyneenä Jare loikkasi taakse päin ja katsoi kauhuissaan Feroceen.
"Hups."
Jare sanoi liekkien alkaessa levitä verhoihin ja huonekaluihin.

Feroce huolestui jo, kun Jare ei suostunut jättämään uhriaan. Tuo vain joi ja joi, tappaisi kohta naisen, ellei olisi jo tappanut. Ferocen olisi pitänyt totuttaa Jare vereen pikkuhiljaa, hän katui tekoaan, mutta enään asialle ei voisi mitään. Jare piti vain saada irti, joten Feroce nykäisi hieman rajummin olkapäästä ja vihdoin Jare hellitti otteensa, tullen takaisin tähän aikaan ja paikkaan. Feroce katseli lähes pakokauhussa olevaa rakastettuaan ja painoi sormensa tämän huulille, pyytäen näin olemaan hiljaa. Hieman vampyyrinainen silitteli Jaren kasvoja, saadakseen tämän rauhoittumaan. He voisivat lähteä.
Mutta kaikki ei sujunut niin hienosti. Sängyllä nukkuva mies oli herännyt ja nappasi yllättävän nopeasti itselleen hopeisen puukon. Vaistomaisesti Feroce tönäisi Jaren tieltään, tullen ihmismiehen ja Jaren väliin, valmiina taistelemaan. Mutta typerys kutsui koiransa, vastoin sen omia vaistoja, taistelemaan. Se tarkoitti sitä, että koira kuolisi, sillä se ei vaistomaisesti käynyt vampyyrin kimppuun. Feroce kierähti syrjään ja halkaisi koiran nopeasti kahtia. Veriset viipaleet eläimestä tipahtivat maahan, kuin kaksi märkää rättiä. Jare oli ottanut taas uhrikseen ihmismiehen, sytyttäen tämän tuleen. Se oli Ferocelle aivan uusi taistelutapa. Pelästyneenä sähisten Feroce katseli liekkejä, jotka alkoivat ahnaasti nuolla ympäröiviä esineitä. Feroce pelkäsi tulta, vampyyreille tuli oli paha vihollinen.
"Sinä sanot hups!? Onko kukaan koskaan kertonut, miten hankala vampyyri olet?"
Feroce sähähti vihan ja pelon sekaisena Jarelle, repäisten tämän mukaansa kädestä pitäen.
"Tule! Meidän pitää päästä pois!"
Feroce huusi ja lähti juoksemaan ikkunan luokse. Tuli levisi tuossa paikassa nopeasti.

Liekit tanssivat vaaleissa paksuissa verhoissa huumaten kauneudellaan Jaren. Mies oli aina rakastanut tulta, ja tulisi aina rakastamaan, vaikka ei nyt vampyyrinä tulta hallinnutkaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Ennen Jare olisi helposti sammuttanut tulen, mutta vampyyrin vaistot pakottivat tuon pakenemaan sitä. Ikinä ei ollut entisen Demonin pitänyt pelätä tulta, mutta nyt oli sen aika. Taas yksi menetys vampyyri muutoksen takia, oliko siinä sittenkään ollut järkeä? Sitä joutuisi Jare miettimään koko lopun pitkän elämänsä, olisiko hänen pitänyt sittenkin pysyä haukakdemonina. Noita ajatuksia hän ei kyllä ikinä sanoisi Ferocelle, paitsi jos tuo suoraan joskus kysyisi.
Hetki sitten kasvoilla ollut hymy hyytyi ja tilalle tuli varsin epä-jaremainen kylmähkö katse. Naisen tarttuessa tuon kädestä kiinni, mies riuhtaisi itsensa vapaaksi ja sähähti:
"Pidän huolen itsestäni, anteeksi vain."
Ikkunan luokse kaksikko pääsi, ja Jare loikkasi alas muuttuen haukaksi siinä matkalla. Feroceen katsomatta tuo syöksyi taivaalle Fewenin vierlle, muttei lähtenyt mihinkään. Vampyyrimuutos oli tuonut mukanaan myös kärsivällisyyden lyhentymisen, ja Jare ei tahtonut edes yrittää satuttaa Feroceaan.

Sen pienen hetken, mitä Ferocella oli aikaa tulen ja kuumuuden läpi katsella Jarea, tuo huomasi lähes kylmän ja tunteettoman ilmeen miehen kasvoilla, tuon repäistyä kätensä irti Ferocen kädestä. Se oli ollut niin tunteeton. Feroce ei jostain syystä voinut ymmärtää, miksi Jare oli ollut niin kylmäkatseinen? Tuo oli kai suuttunut pahasti naisen sanoista. Olikohan sittenkään ollut niin hyvä idea muuttaa Jarea vampyyriksi? Vampyyreillä oli vampyyrien tavat ja vaistot eivätkä kaikki vampyyrit olleet yhtä suopeita toisilleen. Feroce oli usein kuullut, miten luonne muuttui, jonkun muuttuessa vampyyriksi. Feroce pystyi vain toivomaan, ettei niin kävisi Jarelle.
Päästyään tulen läpi ikkunan luokse, Feroce ei tuhlannut aikaansa vaan hyppäsi samantien ulos viileään yöhön, joka tuntui taivaalliselta äskeiseen kuumuuteen verrattuna. Ketterästi kuin kissa, Feroce laskeutui jaloilleen maahan ja katseli missä Jare oli. Onneksi tuo oli mennyt ulos ennen vampyyrinaista ja lensi nyt haukkana Fewenin kanssa. Feroce seisoi kadulla ja talo roihusi hänen takanaan, mutta siitä vampyyri ei enää välittänyt. Hän ei vain pystynyt välittämään tulesta, oman rakkaan ollessa niin omituinen.
"Olen pahoillani, Jare..."
Feroce kuiskasi hieman viilenevään yöilmaan ja laski katseensa maahan. Suippokorvat heilahtivat hieman, Ferocen kuullessa ääniä kaduilta. Tulipalo oli herättänyt muita kaupungin asukkaita ihmettelemään tapahtumaa. Feroce sävähti hieman ja nosti päätään nopeasti, etsien hyvää piilopaikkaa. Ketterästi ja huomaamattomasti Feroce siirtyi lähimmälle sivukujalle. Hän toivoi, että Jare löytäisi hänet ja tulisi sinne. Miten paljon Feroce toivoi, että voisi muuttaa mennyttä.

Jare tunsi kevyessä haukanruumiissaan tuulen mukavan viileän kosketuksen. Paljon joutui lintu tekemään siivillään töitä, jotta ilmassa pysyisi. Aurinkoa katsos ei ollut lämmittämässä termiikkejä, joilla voisi liidella siipiä räpäyttämättä taivaalla. Taas yksi miinus puoli vampyyriyteen, missä ne plussta sitten viipyvät? Fewen yritti udella omistajaltaan, mikä oli hätänä, mutta Jare oli hiljaa. Sisällään tuo kihii sanoinkuvaamatonta raivoa, mutta ei tiennyt mistä se johtui. Miehen teki mieli vain laskeutua keskelle taistelutanenrta, vetää miekka esiin, ja tappaa vihollisia, joita ei tunne. Jaren teki mieli purata vihansa agresiivisesti, ennen tuo ei ollut niin halunnut tehdä. Täysin kyllä haukkapoika ei ollut muuttunut, vaan hän oli suurimmaksi osaksi kuitenkin oma itsensä. Valitettavasti vain juuri tänään, ne muutuneet luonteenpiirteet tulivat esiin.
Jare katsoi alas palavaan taloon, ja huokaisi. Outo syttynyt viha alkoi laskeutumaan, mutta suru liisi sen tilalle. Mies kaipasi tulta, sitä tunnetta että voisi hallita tulta kuin miekkaa. Jare kaipasi niitä hetkiä, jolloin muut olivat pelänneet sitä voimaa, mutta hän oli painannut vain lävitse. Jare tiesi, että jos näkisi vaivaa, jotaa vastustaisi vampyyrivaistojaan, hän hallitsisi tulen taian. Mutta siihen menisi vielä pitkä aika, hähän oli oikea untuvikko. Silmäkulmassaan Jare näki Ferocen liikahtavan piiloon. Katsoessaan naistaan, palasi taas se ihana lämmön tunne vatsaan, mieleen tulivat ne asiat mitkä tässä elämässä oli hyvin. Nyt vain pitäisi varmistaa, että se tärkein oli kunnossa.
Niimpä Jare liisi taivaalta alas maahan. Pieni kahahdus kuului siltä sivukadulta, minne Feroce oli livahtanut, Jaren laskeutuessa. Rohkeasti Jare kulki naisensa luokse, ja yritti kumartua suutelemaan tuota.

Feroce nojaili hieman seinään ja tuijotti eteensä. Pääkadun äänet, tulen rätinä ja huudot kantautuivat pimeälle kujalle, mutta ei liekkien valo. Vaikka tällä hetkellä, Ferocelle oli täysin yhdentekevää, yltäisikö tuli kujalle asti vai ei. Tuo kuja oli tällä hetkellä ainoa maailma Ferocelle. Ei ollut mitään muuta, vain pimeys. Hän tunsi itensä niin tavattoman typeräksi. Feroce oli tehnyt Jaresta vampyyrin, yhden kirotuista, vihatuista, pelätyistä... Ja nyt tuo kärsi siitä. Feroce oli kokenut vampyyri, hän huomasi Jaressa pienetkin mielialan vaihtelut ja ilmeiden muutokset. Miehestä näki, ettei hän ollut tyytyväinen. Feroce kirosi itsensä, kun ei ollut kuunnellut ääniään päänsä sisällä sinä yönä, kun oli verettänyt Jaren. Hän olisi voinut vain antaa miehen alla, elää tuon kanssa hetken verran kuolevaisen elämän ja jatkaa sitten yksin. Feroce ei halunnut satuttaa ketään vähemmän, kuin Jarea. Ei henkisesti, ei fyysisesti. Hän oli ollut onnellisempi kuin koskaan Jaren kanssa, vuosisatojen yksinäisyys tuntui olevan pois pyyhkäisty tuon upean miehen kanssa. Ei kukaan koskaan ollut suudellut Ferocea tai tehnyt mitään intiimimpiä yhtä suurella tunteella. Vampyyrinainen oli kuvitellut rakkautensa riittävän Jarelle, miten naivia ajattelua. Jos joku eli tietynlaisena puolet elämästään ja temmattiin aivan toiseen maailmaan, se ei välttämättä ollut helppoa tai onnellista.
Feroce aisti Jaren tulon, muttei jaksanut reagoida. Nainen olisi vain halunnut vajota pimeyteen, piiloutua mustien verhojen taakse ja hautua arkkuun ikuisuksi ajoiksi. Feroce vain tuijotti eteensä mitään sanomatta tai tekemättä, Jaren kävellessä hänen luokseen. Jaren kumartuessa suutelemaan, Feroce tuntui heräävän takaisin eloon. Tuo vastasi suudelmaan, yhtä aikaa onnellisena ja surullisena, kiertäen kätensä Jaren ympärille. Hän halusi Jaren olevan onnellinen, millään muulla ei ollut merkitystä.
"Olen pahoillani kaikesta..."
Feroce kuiskasi hiljaa suudelman välistä ja tämän toisesta silmästä tipahti yksinäinen kyynel poskelle ja siitä maahan.
"En olisi saanut verettää sinua..."
Feroce sanoi hiljaa ja laski katsettaan maahan, vetäydyttyään suudelmasta.

Jare onnistui kuin onnistuikin päästä rakkaansa kanssa kosketuksiin. hellästi mies kietoi kätensä tuon ympärille ja painoi jhuulet naisen huulille. Silmaluomet mies antoi valahtaakiinni, ja teki töitä vain huulillaan. Hellasti toisen huulenn liikkeitä mukaillen, hieman kielellään tunnustellen ja päätäkin mukana liikuttaen mies suuteli rakastaan. Suuri lämmin tunne levisi koko tuon ruumiiseen. Se lämmin tunne oli se asia, mikä riittäisi niin suurena plussana vampyyriydessä, että aikaisemmin mainitut miinukset olivat kuin ilmaa. Jaren kohdalla rakkaus oli sokea.
Ferocen painautuessa pois suudelmasta, Jare antoi otsansa jäädä vasten toisen otsaa, ja leuan kiinnittyä omaan rintaansa. Kyyneleen tippuessa maahan, Jare etsi Ferocen käden omaansa, ja alkoi puhua.
"Menetin paljon muututtuani. En tunne enää itseäni, toisinaan aivan syyttä, tunnen vihaa kaikkia kohtaan. Joskus olen aivan voimaton, hyvä että jaksan aurinkoakaan pakoilla. Joka päivä tajaun asioita, joita menetin. En hallitse enää asioita, jota rakastan. Vaistot käskevät paeta tulta ja aurinkoa. Ruumiiseeni sattuu toisinaan, kun muutun haukaksi, mutta se alkaa olla jo ohi menevää. Jos näen vaivaa, tuli tottelee vielä jonakin päivänä minua yhtä hyvin, kuin ennenkin. Haukkana ollessani, saatan kestää auringonvaloa, mutten ole uskaltanut kokeilla. Ei sillä väliä, mitä olen menettänyt. Kaiken sen mitä menetin, korvaa rakkaus, jota tunnen sinua kohtaan. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon sinua rakastan. Voin kertoa tuhansia syitä, miksi sinua rakastan, mutten voi sanoa yhtäkään, miksi eroaisin. Kaikki sinussa sentä ei ole ihanaa, muutenhan emme sopisi toisillemme yhtään. Kun olemme ikuisessa pimeydessä kaksin, olemme ikuisessa valossa yhtenä."

Feroce tunsi Jaren kädet omissaan ja tämän kehon läheisyyden. Se oli samaan aikaan vampyyreille tyypillisen viileä, mutta myös lämmin ja täynnä tunnetta. Feroce sulki silmänsä ja kuunteli hiljaisena Jaren koskettavia sanoja. Miten kauniita ne olivatkaan. Miten paljon sekä onnea että kärsimystä. Feroce painautui hieman paremmin Jarea vasten kuunnellessaan tuota ja suli rauhalliseen hymyyn. Hänen rakkaansa osasi puhua niin kauniisti... Toisella kädellä Feroce silitteli hieman Jaren rintakehää ajatuksissaan, mietti tuon sanoja ja yritti ymmärtää miehen tuntemuksia parhaansa mukaan. No... Feroce ei voisi koskaan ymmärtää niitä täydellisesti, tuo oli ollut aina vampyyri, joten muuttuminen ei ollut tuttua...
Feroce huokaisi syvään ja katseli Jarea hetken aikaa täysin sanattomana.
"Haluan sinun olevan vain onnellinen. Rakastan sinua suunnattomasti."
Feroce naurahti hiljaa iloisena ja halasi lujasi Jarea, painaen suukon tämän poskelle. Vampyyrien elämä ei koskaan ollut täydellisen helppoa, mutta he kyllä selviäisivät siitä yhdessä aivan varmasti. Ei ollut ongelmaa, mikä pysäyttäisi heitä. Tosin Feroce ei pitänyt tällä hetkellä tilanteestaan. Kujalla oli liian turvatonta. Se oli ehkä pimeä ja hiljainen, muttei täydellinen paikka. Feroce halusi jonnekkin muualle, jonnekkin, missä näki maailman, mutta kukaan ei nähnyt heitä, kuten katolle. Sinne ei ainakaan kukaan eksynyt ja jos eksyi, kukaan ei saisi heitä kiinni.
"Lähdetään pois täältä... Pääkadulla on liikaa ihmisiä, joku saattaa hyvinkin eksyä tänne kujalle."
Feroce sanoi hiljaa, sivellen hiukan Jaren huulia ja poskia.

Jare silitteli naisensa selkää, ja pelkäsi, ettei Feroce sanoisi mitään. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin tulta vastaanb taistelevien äänet, tuulen humina ja Fewenin kiljaisut. Feroce onneksi rikkoi Jaresta niin ahdistavan hiljaisuuden. Hymy koristi taas vampyyrin kasvoja, ja tuo huokaisi helpotuksesta.
"Olen onnellinen, aina kun olen kanssasi tai ajattelen sinua."
JAre vastasi äänettömään kysymykseen, oletko sinä onnellinen? Lujaan halaukseen mies vastasi painaen nenänsä naisensa hiuksiin. Yhtä ihanalta ja rauhoittavalta, kuten aina, ne tuoksuivat. hetkeksi tuo painoi silmänsäkkin kiinni, kunnes pääsi tuntemaan suukon poskellaan. Ferocen sivellessä Jaren kasvoja ja huulia, mies hymyili, ja oli vielä hetken paikoillaan.
"Ota kiinni, jos saat."
Mies sanoi leikkisästi, ja pääsi parillahypyllä talon katolle. Sieltä tuo jatkoi kylmässä kuun valossa matkaansa, heti kun Ferocre oli seurannut, jos seurasi.

Feroce tunsi olonsa huojentuneeksi. Kaikki oli taas hyvin heidän kahden välillään. Oikeastaan, kaikki oli ollut hyvin koko tuon ajan, Feroce vain ylireagoi. Jare oli onnellinen vampyyrinaisensa kanssa. Se oli niin uskomattoman ihana kuulla. Ferocen teki mieli sanoa kuinka tärkeä Jare oli, mutta hänen ei tarvinnut, Jare tiesi aivan varmasti sen jo. Tuo uskomaton vampyyri oli tärkeintä, mitä Ferocelle oli koskaan sattunut, tärkein ikinä.
Mutta pian Ferocen onnellinen hymy muuttui leikkimieliseksi virneeksi, Jaren lähtiessä häntä karkuun.
"Voi älä luulekkaan, rakas. Minuahan ei yksi aloitteleva vampyyri voita."
Feroce naurahti kuuluvasti ja loikkasi ketterästi ja nopeasti Jaren perään, käyttäen jokaista, pienintäkin ponnistusalustaa hyväkseen käyttäen. Ferocen oli myönnettävä, Jare oli todella hyvä vampyyri. Nopea, voimakas, ketterä ja valpas. Tuosta tulisi, pienellä avustuksella, täydellinen yön peto, jota jokainen kavahti. He molemmat olivat vahvoja ja ylpeitä olentoja, voisi vain aavistella, millainen lapsi heille tulisi. Ferocea puistatti ajatus, joten tuo ei ajatellut pidemmälle, vaan keskittyi jahtaamaan Jarea.
Kattojen päällä oli hyvä liikkua. Ne eivät olleet liukkaita ja antoivat tukevan alustan molemmille. Erilaiset muodot auttoivat myös liikkumaan.
"Jos ja kun saan sinut kiinni, saat luvan kertoa ne kaikki tuhat syytä, miksi rakastat minua."
Feroce huusi naurunsekaisesti Jaren perään. Heitä oli vaikea nähdä, joten ihmisistä ei ollut ongelmaa. Juoksevaan vampyyriin osuminen olisi yhtä mahdotonta, kuin muuttohaukan ampuminen. Feroce nautti suunnattomasti tällaisesta kuutamojuoksusta ja tuo yritti päästä Jaren edelle, liikkuen hyvin nopeaa, mutta vaikeaa ja monimutkaista reittiä katolta katolle, kujalta kujalle ja ties minne.