Kova kuin kimeeri

//Lumikki, kaipaan sinua\\

Kipinät sinkoilivat pienessä, hämyisessä pajassa, Ikkusoton laitamilla. Raudan ja vasaran kohtaamisesta johtuvien valonvälähdyksien lisäksi tilaa valaisi vain muutama pieni kynttilä. Reya Thraqe oli jo lähettänyt alaisensa kotiin, oli nimittäin melko myöhä. Aurinko oli laskenut jo aikoja sitten, mutta eihän se itse asiassa juuri noussutkaan tähän aikaan vuodesta. Ei näin pohjoisssa. Se vain viipyili hetken taivaanrannassa ja painui sitten takaisin mailleen. Kääpiönainen nosti hehkuvan raudan kappaleen ja upotti sen viereiseen vesiastiaan. Hänen paksut, lihaksikkaat käsivartensa kiilsivät hiestä ja varjot tanssivat hänen ympärillään.

Hetken kuluttua vedestä nousi uutuuttaan kiiltelevä leveä lyöntimiekka. Reya mittaili miekkaa katseellaan. Juuri tilauksen mukainen.
"Siinäpä vasta täydellinen itsetunnon kohottaja paladiinille..." Kääpiö virnisti ja laski miekan käsistään. Hän siivoili hetkisen paikkoja, sammutti kynttilät, veti voimakkaan vartalonsa päälle turkisviitan ja poistui rakkaasta pajastaan Pohjois-Arylian pistävän kylmään talviyöhön. Hän muisti toki lukita pajansa tiukasti. Kaupungissa liikkui hyvinkin hämärää porukkaa, myös näin talvisin. Häntä ei tietenkään pelottanut. Kuunvalossa välkehtivä valtava taistelukirves, joka roikkui hänen selässään, riitti hyvin pitämään hämärämiehet loitolla. Pieni verilöyly olisi kyllä kelvannut naiselle. Hän piti sitä mainiona palkkiona raskaan työpäivän päätteeksi.

Reya astahteli joutuisasti kohti asuntoaan. Kadut olivat tyhjiä ja pimeitä, vain hyytävä tuuli pyöri niillä hänen lisäkseen. Kääpiö sujahti sivukujalle voittaakseen hieman aikaa. Ahjon hehku on kyllä taivaallisen kaunis, mutta mikään ei voittanut rätisevää takkatulta talvisaikaan.

Nila käveli kevein askelin hämyisällä tiellä, pitäen viittaansa tiukasti ympärillään. Hänellä oli kylmä ja hän puhalteli ilmaan höyrypilviä. Hän värisi. 'Pakko päästä jonnekin lämpimään!' tyttö ajatteli tyytymättömänä. Puhaltelun tähden hänen silmäripsensä jäätyivät, ja kun hän pyyhki kuuraa ripsistään hän törmäsi johonkin. Hän katsahti eteensä, eikä nähnyt mitään, katsoi sitten alemmas ja totesi törmänneensä naiseen. Taisi olla kääpiö, ruumiinrakenteesta päätellen. Lyhyt kuin mikä ja Nila saikin tuijotella melkoisesti alaviistoon nähdäkseen naisen kasvot. Hän astahti rivakasti taaksepäin ja huokaisi. "Anteeksi. En katsonut eteeni." Puhahdus levitti taas kerroksen höyryä hänen kasvojensa eteen.

"Olisit hieman varovaisempi, ruoja!" Reya äyskähti törmätessään vastaantulijaan. Naisella oli käsi vaistomaisesti kirveen kahvalla, mutta silmäillessään törmäyksen kohdetta, hänen otteensa hellitti. Sehän oli vain pieni- no, periaattessa pieni tyttö, aivan lapsi vielä. Ikää hädin tuskin 15 vuotta. Reyan ilme lämpeni kylmyydestä huolimatta.
"Anteeksi, en olisi saanut tiuskasta tuolla tavalla", kääpiö sanoi hellästi. Nainen tarkasteli tyttöä hieman tarkemmin. Kääpiöillä on erinomainen pimeänäkö, mutta yksityiskohtia oli kuitenkin vaikea erottaa keskellä yötä. Hän vaikutti ihmiseltä.
"Miksi sinä harhailet tähän aikaan yöstä keskellä kaupunkia? Varsinkin tähän vuoden aikaan." Reya tuijotti tiukasti tyttöä. "Sinulla ei varmaankaan ole edes paikkaa mihin mennä, eikö totta?"

"Anteeksi, anteeksi." Nila mumisi kääpiön murahdukseen vastauksena, näyttäen hieman hätääntyneltä. Hän astahti vielä askelen taaemmas nähdessään kirveen jota kääpiö tavoitteli, mutta rauhoittui tämän laskiessa kätensä alas. Nilan kasvoille levisi helpottunut ilme kun kääpiön kovat kasvonpiirteet pehmenivät. "Ei- ei se mitään. Täällä on niin pimeää että olisin saattanut aivan yhtä olla vaikka joku humalainen miehenköriläs", tyttö sanoi pahoitellen, nyt jo naurua äänessään. Kääpiön kysyessä hänen tarkoitusperään tyttö huokaisi. "Katselen ympärilleni. Olen vähän... rahapulassa. Ilman rahaa en voi ostaa kankaita jotta voisin tehdä vaatteita, enkä näin myöhään viitsi esiintyä missään kapakassakaan..." Sitten hän tajusi miten typerältä se kuulosti. 'Esiintyä kapakassa'. 'Kuulostaa siltä kuin olisin joku strippari', hän ajatteli ja hänen kasvonsa vääntyivät inhosta.
"No tuossa olet oikeassa." tyttö nurisi ja hymyili pienesti. Jospa tämä pieni roteva nainen tarjoasi hänelle yösijaa?

"Arvasin. Tulet sitten minun mukaani", Reya tokaisi tomerasti ja lähti retuttamaan tyttöä Ikkusoton öisiä katuja pitkin. Oli kylmä, mutta tuuli oli ainakin tyytynyt. Kuu paistoi kirkkaana taivaalta, valaisten öisen lumihangen.
"Asun tässä ihan kulman takana", nainen selitti. "En kestä ajatusta, että joku noin nuori harhailisi kaduilla tähän aikaan yöstä. Tarjoan mielelläni yöpaikan sinulle." Kääpiö vaikeni ja johdatti päättäväisesti nuoren naisen nurkan ympäri. Edessä kohosi korkea kivitalo. Kääpiö tepasteli ovelle ja alkoi kaivella taskujaan.
"Missä se avain on...?" Reya mutisi. Hän vilkaisi tyttöä. "Ai niin, en tainnut esittäytä. Nimeni on Reya Thraqe. Mikäs se sinun nimesi oli?"

"Öö, kiitos." Nila lausahti ja käveli naisen mukana.
"Olet kyllä erikoinen, ajattele nyt. Voisin olla vaikka joku massamurhaaja." Nila sanoi nauraen. Hän katseli uteliaana kun nainen etsiskeli avaimiaan. Naisen esittäytyessä Nila vastasi: "Juu, ei se mitään. Minä olen Nila Carlisle." Ja hän hymyili suloisesti koko kasvojen leveydeltä. "Mitä sinä muuten teet työksesi?" Nila kysyi. Hänellä kyllä oli arvaus että nainen olisi seppä, kääpiöt usein olivat.

//Anteeksi oikeasti ettei tule mitenkään pitkiä tekstejä, kun tässä ei ole kamalasti yllättävää reagointia... :)//

// Ei haittaa mitään, inspis on täälläkin vähissä... ^^' Koitanpa nyt hieman petrata ja aktivoitua...\\

"Massamurhaaja? Tuollainen hento tyttökö vai?" Reya naurahti. Hän yritti olla ajattelematta muutamaa aikaisempaa hentoa massamurhaajatyttöä, joihin hän oli törmännyt matkoillaan.
"Ahaa, löysinpäs!" kääpiö huudahti ja kaivoi ison rautaisen avaimen taskustaan. "Ai mitä teen työkseni?" Nainen sovitti avaimen lukkoon. "Olen vain vaatimaton seppä, joka omistaa pienen pajan tuossa hieman kauempana." Reya avasi oven ja astui sisään ovesta, joka oli hieman liian matala tytölle, huoneeseen, jonka hän tiesi olevan aivan liian hieno 'vaatimattomalle sepälle'.

Huone oli iso. Jopa ihmisten mittapuun mukaan. Se oli karun yksinkertainen sisustukseltaan, mutta onnistui silti olemaan sivistyneen tyylikäs. Seinät olivat lämmintä kiveä ja niillä roikkui useita aseita, toinen toistaan hienompia kirveitä, miekkoja, peitsejä ja useita muita. Lattialla oli useita pehmeitä ja tummia mattoja. Katon rajassa olevista hirsistä roikkui useita öljylamppuja ja huoneen päätyseinällä roihusi iso takka. Huoneessa oli muutama muhkeaa nojatuolia ja pari pöytää. Sieltä lähti portaat yläkertaan, josta löytyi kirjasto, työhuone sekä makuukammarit. Alakerrassa oli olohuoneen lisäksi iso keittiö, vielä yksi vierashuone ja palvelijoiden tilat. Missäs Nana muuten oli?

"Sinäkö siellä, oi talon emäntä?" kajahti yläkerrasta. Reya hymähti. Nanahan se siellä. Kukaan muu ei uskaltanut puhua hänelle noin. Ja tuokin oli vain heidän välistä leikkiä.
"Istu toki takan ääreen lämmittelemään", nainen kehoitti Nilalle. Silloin portaita alas syöksyi pieni ja harmaahapsinen pyörremyrsky. Vanha ryppyinen kääpiönainen seisoi ja huohotti, tuijottaen Nilaa palavalla katseella.
"Taasko sinä raahasit yhden tänne?" nainen valitti.
"Ei hänestä ole haittaa", Reya vakuutteli. "Poloinen oli ulkona kylmässä, en voinut jättää häntä sinne." Kääpiöt mulkoilivat hetken toisiaan, kunnes vanhempi rouva heltyi. Hän heltyi aina. Reyalle hän oli kuin sulaa vahaa, joka pystyi muuttumaan hetkeksi timanttiakin kovemmaksi.

Nanan perhe oli palvellut Thragen sukua jo ammoisista ajoista lähtien. Nana itse oli ollut Reyan perheessä niin pitkään kuin tämä muisti. Ja hän oli ollut jo silloin ikivanha. Tätä kääpiötä ei tuntunut mikään kaatavan. Reya hymyili.
"Käypä pistämässä meille pientä purtavaa ja jotain lämmikettä, olemme ihan jäässä."
Nana paineli keittiöön, mumisten jotain, joka kuulosti epäilyttävästi pahan torjumiseen tarkoitetulta rukoukselta. Reya pudisti päätään ja istui toiseen tuoliin. Hän kysyi Nilalta:
"Onko olosi mukava? Hyvä. Nyt, kertoisitko itsestäsi. Kuka oikeastaan olet, ja mitä teet täällä pohjoisessa?"

Nila kurtisti kulmiaan kääpiön sanoessa häntä hennoksi ja heitti takaisin: "En minä nyt ihan niin hento kyllä ole. Tosin, vaikka olisin massamurhaaja, en todellakaan valitsisi sinua uhrikseni. Näytät kuitenkin siltä, että pystyt hyvin puolustautumaan." Nila katseli vierestä naisen avatessa ovea ja vaihteli painoa jalalta toiselle. Se ei ollut kärsimättömyyttä vaikka siltä saattoi vaikuttaakin. Tyttö vain sattui luonnostaan olemaan melko levoton.

Naisen kertoessa olevansa seppä Nila nyökkäsi ja totesi: "Arvelinkin niin..." Nila seurasi naista sisälle, eikä huomannut kumartua vaan kalautti päänsä ovenkarmiin. "Ai helkutti!" Hän älähti ja astui sisään kumartuen ja hieroen otsaansa. Hän jupisi hetken aikaa jotain siitä miten inhottavaa oli olla tällainen hujoppi, mutta vaikeni sitten ja katseli ympärilleen huoneessa. "Öh, niin, vaatimaton seppä? Tämä huone kyllä sopisi paremmin rikkaalle perijälle tai jollekin kuin vaatimattomalle sepälle!" Tyttö katseli ympärilleen. Sitten hän päätti ottaa kenkänsä pois, tasapainoillen yhdellä jalalla samalla kun veti toisen jalan nyörikengän pois jalastaan, toistaen tempun seisten kengättömällä jalalla ja asettaen kenkänsä oven viereen. Hänestä olisi ollut todella epäkohteliasta tulla toisen hienoon taloon ja hillua märät kengät jaloissaan pitkin pehmoisen näköisiä mattoja.

Yläkerrasta kuuluva kysymys sai Nilan hymyilemään. Se kuulosti huvittavalta, etenkin kun Reyakaan ei näyttänyt ottavan kommenttia tosissaan. Nila oli jo tottelemassa Reyan kehotusta kun yläkerrasta säntäsi toinen kääpiö. Nilan yllättyi hieman pienen harmaavarpusen hyökkäävyys. Sitten nainen kysyi Reyalta taasko Reya oli raahannut yhden tänne. Nila tuijotti heitä vuoron perään. 'Yhden? Yhden minkä?' Hän ihmetteli mielessään, mutta kohautti sitten olkiaan ja hipsi takan ääreen lämmittämään kohmettuneita varpaitaan. Nila kuunteli naisten keskustelua puolella korvalla.

Nila seurasi silmillään harmaavarpusen poistumista ja kiinnitti sitten katseensa Reyaan. Tytön ilme oli kysyvä kun hän tapitti Reyaa tämän istuessa alas. Sitten nainen kysyikin tytöltä jotain, eikä Nila saanut kysyttyä harmaavarpusesta mitään.
"Juu, on. Selvä... No tuota... Olen siis Nila Carlisle... Ja tulen etelästä. Izoldista. Enkä minä täällä pohjoisessa oikeastaan tee mitään, katselen vain ympärilleni ja koetan selvitä omillani. Lähdin pohjoiseen, koska pohjoinen vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Tarkoitan, että olen asunut lapsuuteni etelässä ja pohjoinen on hieman eksoottisempi minulle. Ei kai muuta." tyttö vastasi epäselvästi. Hän ei todellakaan ollut tekemässä mitään, joten hän ei oikein osannut selittää asiaa. Selitys kuulosti epäilyttävältä, ja Nila tiesi sen.

//Harmaavarpunen... Anteeksi. Nanasi sai lempinimen. Se vain oli jotenkin hauska sana ja erittäin sopiva nuoren Nilan käyttöön.//

Reya kohotti kulmiaan tytön puheille. Erittäin ympäripyöreä selitys. No, hän ei aikonut pakottaa häntä puhumaan. Jokaisellahan oli jotain salattavaa.
"Selvä", nainen tokaisi. "Ainakin tämän illan olet vieraani." Keittiöstä kuului äkäinen rymähdys.
Reya vilkaisi keittiöön ja hymähti.
"Älä välitä Nanasta. Hän ei aina oikein pidä... vieraistani." Kääpiö hymyili Nilalle lempeästi.

Vanhempi kääpiö tarpoi ulos keitiöstä, käsissään tarjotin, jolla oli kukkuroittain tuhteja voileipiä, leivoksia ja valtavia keksejä. Tarjottimen laidalla keikkui iso karahvi laimeaa ja makeaa viiniä, sekä kaksi lasia. Nana täräytti kantamuksensa keskelle Nilan ja Reyan välissä olevaa pöytää niin kovaa, että pöytä tärähti ja lasit helähtivät kirkkaasti pulloa vasten. Sitten kääpiö käännähti kannoillaan ja marssi takaisin keittiöön.
"Lisäksi hänellä on tulinen tempperamentti", Reya tokaisi ja tuhahti hellästi. "Syöhän nyt."

Nila huomasi kääpiön kulmienkohotuksen, mutta ei viitsinyt selittää syytään tarkemmin. Ne kun eivät olleet kovinkaan järkeviä. Juosta karkuun yksinäisyyttä...
Hän nyökkäsi vaitonaisena ja säikähti rymähdystä joka kuului jostain päin taloa.
Nila hymyili epävarmana vastaukseksi Reyan selvennykseen. Minkäköhänlaisia vieraita Reyalla yleensä oli?

Nilan silmät kirkastuivat hänen nähdessään leivokset ja keksit. Nam! Karahvi tarjottimen reunalla jäi vähemmälle huomiolle. Nila toivoi, ettei karahvissa olisi mitään alkoholipitoista. Hänen makuaistinsa oli yliherkkä ja hänen vatsansa meni sekaisin. Ja uhh, se haju! Nila katseli kummastuneena vanhemman kääpiön agressiivista käytöstä, mutta kohautti lopulta vain olkiaan ja nappasi yhden leivistä. Nopeasti tehty liike tönäisi karahvia, mutta Nilan helpotukseksi karahvi ei kaatunut. Nila arveli että hänen kannattaisi liikkua hieman hallitummin. Hitaammin. Sheltäminen ja äkkinäiset liikkeet eivät sopineet yhteen.

Reya katseli hyväntuulisena, kuinka Nila kävi tarjottimen antimien kimppuun. Itselleen hän vain kaatoi karahvista hieman viiniä lasiinsa ja siemaili sitä hiljaa. Tytön syödessä, Reya otti taas hieman aikaa katsellakseen häntä tarkemmin. Näin sisällä valossa, tyttö ei enää näyttänytkään aivan tavalliselta. Kääpiön mielestä hän oli kirjavampi kuin ihmiset yleensä.
"Anteeksi, jos tuppaudun, mutta uteliaisuuteni heräsi. Et taida olla ihan tavallinen ihminen, vai kuinka?" Reya kysäisi tytöltä. "Ei sillä, että siitä olisi haittaa", nainen lisäsi nopeasti. "Tässä talossa ei ketään katsota kieroon."

Viereisestä huoneesta kuului kovaääninen pärskähdys. Talon emäntä mulkaisi tuimasti ääneen suuntaan. Katse ilmeisesti porasi tiensä oven läpi ja osui maaliinsa, sillä huone hiljeni nopeasti.
"Ketään ei katsota kieroon", Reya tokaisi uudelleen hieman kovepaa ja tuimempaa. Nana saisi luvan päästä yli aiemmista tapahtumista.

// Uuuh. T.T Piti vastata aikaisemmin, mutta kone teki lakon. \\

Nila nielaisi keksinpalan ennen kuin vastasi Reyan kysymykseen. "Juu ei tässä mitään, et sinä mitään tuppaudu. Totta kai sinun tekee mieli tietää kenet olet taloosi otanut", ja hän hymyili ja jatkoi sitten: "Ulkonäköänikö tarkoitat? Äitini oli samanlainen. Tällainen... sävykäs... Mutta muistutan kyllä ulkonäöllisesti enemmän isääni. Tarkoitan, että piirteeni tulevat hänen suvustaan", ja taas Nila hymyili. Hän hymyili paljon. Sitten hän kavensi silmiään ja sanoi vihjaillen: "Mutta ulkonäköni ei ole ainoa asia joka minussa on outoa." Hänen silmänsä tuikkivat. Reya saisi kysyä jos tahtoisi tietää lisää. Vaikkei Nila osaisi asiaa täydellisesti selittääkään. Hän vain sai asioita tapahtumaan ja siinä se.

Nila sivuutti Reyan vakuuttelut pienellä hymyllä, mutta oli purskahtaa nauruun vanhemman kääpiön ja Reyan käytöksen tähden. Hän tirskahti hieman hermostuneesti ja kysyi sitten: "Millaisia vieraita täällä oikein yleensä on kun... Nana... On niin... Ööh... Negatiivinen minun suhteeni?" Nila otti tarjottimelta leivoksen ja kallisti karahvia haistaakseen sen sisältöä. Se oli viiniä. Nila oli pettynyt. "Hmm... Voisinko mahdollisesti saada jotain alkoholitonta? Mehua vaikka? Tai ihan vettä." Nila vilkaisi varovaisesti ensin Reyaa ja sitten toisessa huoneessa olevan Nana suuntaan. Vanhempi kääpiö todennäköisesti pitäisi häntä vaativana ja nirppanokkana... Mutta se ei kyllä ollut Nilan ongelma. Minkä hän sille mahtoi, ettei pitänyt alkoholista, eikä todellakaan aikonut hankkia kipeää päätä vain kohteliasuuden vuoksi.

// Ei tässä mitään, olen vain tyytyväinen kun on aikaa muuhunkin kuin ropettamiseen, kun nyt lopulta löysin inspiraatiota nettisivujen tekemiseen ja sellaiseen :) //

"Oi, tietysti. Anteeksi ajattelemattomuuteni", Reya vastasi Nilalle, taputti käsiään ja huikkasi keittiöön. "Nana, tuo toinen karahvi vettä." Kääpiö kääntyi takaisin Nilaan päin.
"Mitä taas tulee ensimmäiseen kysymykseesi..." Kääpiö hieroi lekaansa ja mietti, miten sanansa asettaisi. "Nana on ollut perheeni palveluksessa iät ja ajat", hän aloitti. "Eikä hän vähästä hätkähdä. Mutta pari kuukautta sitten..." Reya vaikeni, kun Nana marssi huoneeseen vesikarahvin kanssa. Kääpiön lähdettyä, Reya päätti vaihtaa lähestymistapaa.

"Minulla on aina ollut heikko kohta sydämmessäni, mitä lapsiin tulee. Pyrin aina auttamaan vastaan tulevia nuoria, ja ikävä kyllä, se on kostautunut pariin otteeseen." Reya huokaisi. "Kaikkein pahiten viime syksynä. Löysin kaksi orpoa sisarusta vaeltelemassa näiltä kaduilta. Pojan ja tytön, hieman sinua nuorempia. Molemmat olivat heikossa kunnossa, joten otin heidät mukaani ja toin kotiini." Kääpiö tuijotteli hajamielisenä takkaan ja jatkoi. "Tuolloin Nana jakoi saman hellyyden kanssani, nuoria vieraitani kohtaan. Se melkein koitui hänen kohtalokseen. Vieraamme osottauituivat nimittäin yön tultua ihmissusiksi. Nana jäi heidän kynsiinsä. Ehdin onneksi väliin, ennen kuin ne hirviöt iskivät hampaansa häneen", Reya juoksutti kättään pöydällä lojuvan kirveen yli. "mutta Nana oli jo ehtinyt kärsiä pahoja vammoja. Parantajien ripeä toiminta pelasti hänet, mutta... hänen suhtautumisensa vieraisiin muuttui." Kääpiö huokaisi. "En kai voi syyttää häntä..."

Reya pudisti päätään ja nousi ripeästi seisomaan.
"Oletko syönyt kylliksesi? On jo myöhä, meidän on parempi painua yöpuulle. Tule, näytän huoneesi", kääpiö sanoi ja lähti portaita kohti.

Nila katselee - edelleen vaitonaisena - Reyaa, ja sitten karahvia tuovaa Nanaa, ja sitten taas puheensa keskeyttänyttä Reyaa, kaataen itselleen vettä lasiin.

Hän kuntelee hiljaa Reyan kertomusta hörppien vettä väliinsä. Hänen hyväksymistä kaipaava puolensa päättää alitajuisesti, että hän saisin Nanan luottamaan ainakin itseensä. Nila nyökkää Reyalle vastaukseksi hänen kysymykseensä, nappaa yhden keksin, työntää sen kokonaisena suuhunsa ja lähtee seuraamaan Reyaa arvellen että tämä näyttäisi missä hänen tulisi nukkua. Sikäli kun hän nyt saisi nukuttua lainkaan...

Reya johdatti Nilaa perässään kohti yläkerran vierashuonetta. Se oli ilmava ja valoisa huone, nyt sitä valaisi yöpöydällä palava öljylamppu. Lisäksi huoneesta löytyi vaatekaappi, tuoli ja iso, pehmeä sänky. Kääpiö avasi oven ja väisti päästääkseen Nilan huoneeseen.
"Ole kuin kotonasi, herätämme sinut aamupalalle", Reya sanoi. "Katsotaan sitten aamulla, miten jatkamme tästä eteenpäin." Nainen hymyili Nilalle ja sulki oven.

Reya käveli hiljalleen kohti omaa huonettaan. Ajatukset pyörivät hänen päässään. Tiukka rykäisi sai hänet säpsähtämään ja tekemään tiukan käännähdyksen.
"Pidit viime kertaista melkein viikon!" Nana puuskahti ja asetti kädet lanteilleen näyttääkseen mahdollisimman toruvalta. Miten hän pystyikin liikkumaan noin hiljaa ikivanhaksi kääpiöksi? "Et voi raahata kotiin jokaista pientä raasua, joka vastaan tulee!" Reyan leuka työntyi uhmaavasti tanaan.
"Viimeksi kun tarkastin, minä olin tämän talon valtiatar. Olen vieläpä iso tyttö. Osaan kyllä huolehtia omista asioistani."
"Entäpä muiden asioista, oi valtiatar?" Nana tiuskahti takaisin. Painostava hiljaisuus laskeutui naisetn välille.
"Olen huoneessani, jos kaipaat minua", Reya mutisi ja käänti selkänsä toiselle kääpiölle.

Nila seurasi Reyaa yläkertaan. Saavuttuaan huoneen ovelle ja saatuaan eleellisen luvan astua sisään Nila tutkaili huonetta hetkisen. Hän ei vähään aikaan ollutkaan nukkunut näin hienoissa puitteissa. Hän toivotti REyalle hyvää yötä ja katseli kun nainen sulki oven. Sitten hän istahti sängylle ja huokaisi. Mitä tästäkin tulisi... Uudelleen huokaisten hän ryhtyi riisumaan vaatteitaan ja veti sitten ylleen yöpaidan repusta jota oli koko ajan kanniskellut ympäriinsä. Hän lässähti sängylle ja mutisi: "Mitä ihmettä minä nyt teen..." Hän painoi silmänsä kiinni. Hetken Nila loikoi hievahtamatta, mutta käpertyi sitten peiton alle kyljelleen. Hetken aikaa hän heittelehti sängyssä unnes löysi välttävän asennon. Nilan ajatukset lähtivät harhailemaan ja hän analysoi itseään ja muita tapansa mukaan.

Oli jo melkein aamuyö ennen kuin Nila nukahti. Vaikka hän oli ylipääsemättömän väsynyt, hän ei nukkunut rauhallisesti vaan jatkoi aiempaa heittelehtimistään, kunnes nousi nopealla liikkeellä istumaan ja heitti peiton sivuun. Pian huoneen ovi kävi ja käytävälle ilmestyi valkeaan yöpaitaan pukeutunut hahmo. Nila käveli eteenpäin käytävällä ja saapui portaille. Hän käveli portaat alas niin varmasti, että oli vaikea uskoa että hän oli vastikään tullut taloon ja käveli unissaan. Nila käveli suorinta tietä suuntaan jossa arveli keittiön olevan. Nanan käytös oli jäänyt kalvamaan häntä, ja se aiheutti hänen öisen vaelluksensa. Nila oli aina ollut sen tyyppinen persoomallisuus, jota asiat ja asenteet jäävät herkästi kalvamaan.

Aamulla Reya ryntäsi tytön huoneeseen.
"Nila! Herätys! Olen todella pahoillani, mutta en voi enää pitää sinua vieraanani. Itse asiassa olet vaarassa niin kauan kuin olet kattonia alla. Sain juuri viestin. Idässä on tapahtunut jotain, minun pitää lähteä heti selvittelemään sitä." Reya kiskoi Nilan päälle vaatteita. Pian molemmat seisoivat ulko-ovella.
"Ikävää, että näin kävi", Reya pahoitteli hieman musertuneen näköisenä. "Tässä, ota ainakin tämä", kääpiö painoi tytön kämmenelle pienen, mutta painavan pussin. "Toivottavasti tästä on hieman apua sinulle." Nainen hymyili Reyalle surullisesti.
"Näkemiin, Nila Carlisle." Reya katosi kulman taakse.

// Ei inspaa niin yhtään, peli kuoli pystyyn minun osaltani. Eli eiköhän se ollut tässä. :) \\