And so the lion fell in love whit the lamb // Vain Jasper

Itäisen Arylian metsikössä kulki hassu kaksikko. Toinen kulkija oli haltia mies. Mihellä oli ikää noin viitisen sataa vuotta, mutta ulkonäöllisesti hän oli ehkä päälle kahdenkymmenen ikäinen. Varsi tuolla pitkällä, ehkä melkein kaksi metrisellä, miehellä oli lihaksikas. Tuon ruskettuneen ja lihaksikkaan ruumiin päällä lepsi tavallinen värjäämätön, luonnonvalkea, pehmeä villapusero. Villapuseron päällä oli vasta hankittu harmaantunut viitta. Viittakin oli värjäämätön. Hiukset miehellä olivat tulen punaiset, punaisen eri vivahtein. Hiukset ulottuivat juuri ja juuri olkapäille, ja olivat vapaina.

Ruumis ei tehnyt haltiasta mitenkään erikoista, ennemminkin se osa, joka ei kuuluisi olla edes paikallaan. Ainakaan metsässä liikkuvan olennon päässä. Nimittäin haltian silmiä peitti taikaliina. Kapea, juuri ja juuri seilmät peittävä kuin supersankarin liina ilman silmä aukkkoja. Liina oli paikallaan siksi, ettei Tristaniksi nimetty tappaisi kaikkia, kenelle suuttuisi, omalla katseellaan. Nimittäin mihen voimana oli tappaa olennot katseellaan. Liina oli loihdittu pysymään Tristanin silmillä niin kauan, kunnes hän osaisi hallita voimansa. Toistasataa vuottahan tuo liina sitten oli paikallaan pysynyt.

Metsässä, Tristanin rinnalla, kulki uskollinen koira Morfi. Morfi oli miehen opaskoira, todella hyvä sellainen. Morfi oli kermanvärinen narttu. Valkoinen raita kulki kuonosta otsalle, ja vihreiden silmien yläpuolella oli valkoiset laikut. Tällainen kaksikko pysähtyi pitkän kävelymatkan jälkeen kirkasvetiselle lähteelle, joka ei ollut jäässä. Muutenkin ilma oli todella lämmin, ja lumi loskaista. Kaksikko oli matkalla Hanén kaupunkiin.

Kirei käveli hiljaa debu laiskotellen hänen laukullaan. Kiken oli tapansa mukaan lentelemässä ilmassa. Kirei huuteli ja vihelsi kunnes näki rakkaan lemmikkinsä liitelevän taivaalla.
''Hei tuletkos pian alas sieltä?''
Nainen kysyi ja naurahti hieman. Siivekäs peto oli hiemen kiivas luonteinen ja ärhäkkä tänään. Sillä oli kai nälkä. Debu näki painajaistaa nukkuessaan naisen laukulla. Kirei olli noin 450 vuotta vanha mutta näytti vähän päälle 22 vuotiaalta. Kiken haistoi jotain tuulen mukana ja hypähti lentoon pilvien yläpuolelle näkymättömiin. Kirei Huomasi puitten lomassa kävelevän hahmon ja nosti Debun olalleen ottaakseen varmuuden vuoksi kirveensä esiin. Käsi laukussa kirveestä kiinni pitäen kirei lähestyi ihmis hahmoa. kun oli saapunut lähelle hän uskalsi sanoa tälle:
''Hei, kuka sinä ollet? ja minne olet matkalla?''
Kirei huudahti lempeästi tälle hahmolle odottaen vastausta.

Tristan pysähtyi juuri veren rajaan. Haltia veti syvään henkeä, nautti lämpöisestä auringosta ihollaan. Pitkästä aikaa aurinko tunki säteitään lehtien välistä, ja mies nautti siitä. Aringon säteet tuntuivat vain Tristanista niin ihanalta.
Lämpimän tuulen lentäessä vasemmalta, se heitti Tristanin valkoista T-paidan helmaa sivulle, ja pitkää ruskeaa takkia myös. Miehen jalassa olevat luonnonvalkoiset housutkin taipuivat samaan suuntaan. Morfi jäykistyi tuulen tuomien tuoksujen takia, ja tökki Tristiä kämmeneen.
"Mitä nyt Morfi?"
Haltia kysyi ja kuuli hetken kuluttua äänen takaansa. Ääni oli lämmin, ja kuului naiselle. Tristan huokaisi nauttien auringosta ja kääntyi ympäri. Hetken aikaa hän oli paikallaan, kunnes aisti edessä päin olevan olennon.
"Minä olen Tristan. Koirani on Morfi, ja se on kiltti. Perjaatteessa en ole matkalla minnekkään mutta Hanéhan tässä lähellä on."
Tristan vastasi hymyillen.
"Entäs sinä neiti, kuka olet ja minne matkalla?"

Aurinko paistoi ja ilma oli kaunis.
''Olen Kirei ja olen matkalla Hanén kaupunkiin kuten sinä, kai? Lemmikkini nimet ovat Kiken ja Debu. Siis lohikäärme on Kiken ja tuo on Debu, sen lajia ei tiedetä.''
Kirei sanoi ja haistoi raikkaasti tuoksuvaa ilmaa. Debu kiskaisi naista hiuksista jotta tämä ottaisi käden pois laukusta vain sen tähden että tämä pääsisi taas nukkumaan. Kiken tarkkaili tapausta ilmasta ettei olisi tiellä, mutta tuli kuitenkin alas hieman kauemmas muista. Pieni ilma virtaus lähti Kikenin siivistä.
''Ihan uteliaisuudesta miksi sinulla on liina silmien edessä?''
Kirei kysyi koska häntä epäillytti asia.

( Sori lyhyys ei inspannut )

Tristan keskittyi nyt täysin naiseen. Erikoisekka aistillaan yritti mies saada Kirein muodoista selvää. Nainen hän oli, ja omisti pitkät hiukset. Vaatteina taisi olla jotakin maanläheisen väristä, koska hyvä että Tristan edes aisti Kirein läsnäolon näköaistin korvikkeellaan. Debun ja Kikenin hän kyllä havaitsi selvästi, Kikenin suuren koon takia ja Debun erikoisen värin ansiosta.
"Hauska tutustua, Kirei."
Tristan sanoi ja nyökkäsi samalla hymyillen. Huokaisu purkautui mihen huulilta naisen kysyessa kysymyksensä. Aina kaikki olivat kyselemässä liinasta, mutta kun se Tristanilla oli ollut jo yli kolmesataa vuotta, hän toisinaan unohti koko homman olemassaolon.
"Aina kaikki kysyvät liinasta, mutta ei se mitään. Liina loihdittiin silmilleni, koska omistan erikoisen voiman. En kyennyt hallitsemaan sitä, ja eräs viisas haltia loihti tämän pysymään silmilläni niin kauan, kunnes hallitsen voimani."
Tristan kertoi.
"Haluaisitko sinä vuorostasi kertoa, mistä olet löytänyt nuo kaksi lemmikkiäsi?"

Kirei kasvoille nousi hymy joka oli helpottunut.
''Sain Kikenin kun olin nuori ja myös kiken oli silloin nuori. Olemme lähes saman ikäinen.
Mutta Debun sain kun olin vielä mummon luona. Löysin debun huono kuntoisena metsästä ja päätin ottaa sen huostaani. Mutta eikös ole outoa kävellä liina silmillänsä? Minusta ei olisi siihen.''
Kirei sanoi ja hypähti ilmaan niin että debu rojahti laukulta maahan.
''Ai sori debu, ei kai sattunut?''
nainen kysyi ja kääntyi vihreää lemmikkiään kohti.

Nainen, kuka hänen edessään höpötti ja leikki erikoisten lemmikkiensä kanssa, vaikutti todella mukavalta persoonalta. Avoimmuus ja positiivinen elämänkatsomus oli todellakin selvästi tuon naisen mottoina. Ainakin sen osion mihin Tristan oli ehtinyt tuona lyhyenä aikana haltiaan tutustua.
"Onhan tämä hieman outoa, mutta suurimman osan iästäni olen kulkenut liina silmillä, joten olen tottunut siihen."
Tristan kertoi silitellen rakkaan Morfinsa kuonoa. Ilman koiraa, Tristan ei olisi mitään muuta kuin rampa sokea.
"Ja kyllä minä perjaatteessa näen. Aistin ympäristön ääriviivat ja lämmön, mutten värejä ja nopeita liikkeitä. Jotta pystyn liikkumaan miltei normaalisti, minulla on Morfi."
Koira kun kuuli nimensä, se heilutti iloisenä häntäänsä ja nuolaisi omistajaansa kämmenselästä. Hyväntahtoisesti Tristan naurahti hieman Debulle ja totesi:
"Heitteletkös lemmikkejäsi paljonkin maahan, Debuparalta murtuu vielä siivet."

Kirei naurahti ja totesi ettei pikkuinen jaksanut enää nousta ja nosti hänet maasta.
''E En minä niitä yleensä''
Kiken nosti päänsä ja tarkkaili vierasta, Sitten tämä hönkäisi tulta aivan lähelle Tristania kuin ei olisi pitännyt hänestä.
''Kiken ei saa tehdä noin''
Kirei huusi ja löi tätä kepillä.

[hieman pidempiä viestejä kiitos, sillä enhän minä voi kokoajan viedä tätä peliä eteenpäin.]

Tristan hymyili ja nyökkäsi hyväntahtoisesti, ja istuutui sitten maahan Morfinsa viereen. Kookas kermanvärinen narttu katseli epäilevästi tulilohikäärmeeseen. Nartun teki mieli murista ja ajaa tuo olento pois, mutta ei hän silti tehnyt sitä.
Lohikäärmeen syöstessä pienesti tulta kohti Tristania, loikkasi Morfi ylös ja ryhtyi haukkumaan vihaisesti. Muristen koira loikkasi kohtu lohikäärmeen tassua ja haukkui hassusti murinan yhdistelmällä.
"Morfi! Takaisin."
Pettyneenä koira palasi omistajan luokse, ja murisi yhä tuolle lohikäärmeelle.
"Voisit pitää lemmikkisi aisoissa, se olisi voinut tappaa minut."
Tristan sanoi vihaisesti ja nousi seisomaan huulet viivana.

Kirei oli todella ihmeisään tapahtuneesta.
''En ymmärrä tätä. Ei se tee yleensä noin. Olen pahoillani sen on nyt kai jotenkin huono olla.''
Kiken oli silmät tihruna katsonut näitä ja noussut.
''Kiken siiville, etkä tule ennen kuin sanon''
Kirei huusi ja mulkaisi lemmikkiään. Kireitä huippasi koko juttu, kun Kiken oli ollut niin outo.
''Mikäköhän sillä on? Tai vaivaakohan sitä jokin?''
Nainen oli hieman kalpea sen huomasi ja ei aikaakaan kuluut kun tämä pyörtyi.
Maailma oli valoisa ja kiken lensi tiehensä.

Tristanin ilme oli vihainen, kun tuo napsautti Morfin talutushinan takaisin nartun kaulapantaan. Jos Tristanin silmiä ei olisi peitetty lumotulla liinalla, tuon silmätkin olisivat salamoineet.
"No vaikka ei tekisikään yleensä noin, se olisi voinut tappaa minut."
Mies kivahti Kireille. Tristan kuamartui silittelemään koiraansa, joka vieläkin tärisi lohikäärmeen luomaan jännitykseen.
"No empä tiedä."
Mies tiuskaisi Kireille.