Ja mitäs täältä löytyy?

Bronze ei sen enempää pysynyt hevoshahmossa, vaan nousi takajaloilleen ja samalla muuttui takaisin puolihaltiaksi, hieman virnuillen Takulle.
"Tiedän. Olen parempi eläimenä kuin puolihaltiana."
Bronze naurahti hiljaa ja asteli sitten ovelle.
"Noh pitää käydä pyytämässä uusi porkkana."
Bronze käveli sisälle majataloon. Siellä oli melko vähän olentoja. Muutama istui kauempana baarin puolella, mutta mitään humalaista meininkiä ei ollut. Yllättävän rauhallista ja mukavaa. Rakennus oli melkoisen ylellinen, siisti ja hyväkuntoinen. Alakerrassa oli ravintola ja baari, yläkerrassa huoneet. Bronze käveli tottuneesti tiskin luokse, jossa majatalon isäntä työskenteli. Bronze nyökkäsi tuttavallisesti ja vaihtoi muutaman sanan majatalon pitäjän kanssa. Tämä ei ollut uusi paikka. Bronze vietti joskus täällä aikaa, kun kotona ei jaksanut olla, eikä tämä ollut mitenkään poikkeus.
Pienen keskustelutuokion jälkeen Bronze laski rahapussin pöydälle ja isäntä ojensi hänelle avaimen. Sitten Bronze tulikin jo Takun luokse ja ojensi avaimen, jossa oli myös numero.
"Kuulemma muita huoneita ei ollut, kuin kahden hengen, mutta kai sinä sen kestät. Ainakin saat nukkua isommalla sängyllä."
Bronze hymähti. No hänen työnsä täällä olivat tehty. Taku saisi mennä nukkumaan ja tuo oli saanut verta, joten varmaan naisella oli kaikki hyvin. Mitään sen enempää sanomatta, Bronze lähti kävelemään takaisin ulko-ovelle. Olihan se surullista jättää toinen yksin, mutta eipä Bronze viitsinyt häiritä Takun unta millään tavalla.

Taku

Tyttö astui hymyillen toisen perässä ovesta sisään ja sulki oven hitaasti katsellen samalla ympärilleen. Hän asteli muutaman askeleen eteenpäin ja kääntyi katsomaan Bronzea, joka jutteli tiskillä. Sitten taas Taku katseli ympärilleen.
Ihan kiva peruspaikka.
Hän ajatteli pienesti hymyillen kunnes Bronze palasti tytön luokse. Neitonen nyökkäsi toisen sanoille ottaen avaimen.
"Ku-kuule."
Tyttö sanoi kääntyen toisen perään.
"Aamulla.. Tai sitten kun herään.. Voinko tulla luoksesi.. Ennenkuin.. Tai jos lähden huomenna.. Voin tulla ja tehdä vaikka töitä, hyvittääkseni kaiken, kuinka olet auttanut minua."
Taku jatkoi ja näperteli sormillaan avainta. Hän ei tiennyt tahtoisiko toinen enää nähdä tyttöä, mutta Taku ainakin tahtoi nähdä toisen..
"Voit kieltäytyä, jos tahdot.."
Taku jatkoi pian katsoen lattiaa.

Bronze pysähtyi matkallaan ovelle ja kääntyi ympäri, katsomaan taas Takua. Bronze kallisti vähän päätään, naisen taas puhuessa. Uteliaana Bronze kuunteli ystäväänsä ja hymähti sitten. Puolihaltia haroi pitkiä hiuksiaan vähän ja nojasi ovenpieleen.
"Voithan sinä tulla, mutta joudun kieltäytymään työnteosta. Minulla on jo reipas apulainen kaupassani. Eikä sinun tarvitse hyvittää mitään."
Bronze naurahti hieman. Mitä hyvitettävää edes Takulla oli? Eihän tuo ollut mistään velkaa puolihaltialle. Ei mistään. Bronze hymähteli vähän Takun avaimen näpertelylle. Jostain syystä se huvitti puolihaltiaa ja teki Takusta omalla tavallaan suloisen. Bronze pudisteli päätään Takun sanojen päätteeksi ja asetti kätensä naisen olkapäille.
"Saat kaiken kuullostamaan niin dramaattiselta. Nuku nyt vain kunnon yöunet."
Bronze naurahti ja vielä taputti Takua päälaelle, ennen kuin jatkoi matkaansa ovelle.
"Sitäpaitsi, minunkin pitäisi päästä nukkumaan. Ihme jos pääsen kotiin asti."
Puolihaltia vielä naureskeli, samalla kun käveli ovelle. Yöilman viileys tuntui selvästi, miehen avatessa jälleen oven. Olipa kylmä. Ei yhtään huvittanut kävellä takaisin kotiin pimeässä, kylmässä. Mutta ei hän voinut kadullakaan oikein nukkua. Ja kaippa hän juoksisi nopeasti koirana takaisin.

Taku

Takulla oli omasta mielestään hyvitettävää, mutta ei kai siitä nyt kinastelemaan tarvinnut alkaa, joten tyttö antoi asian olla. Hän nyökkäili toiselle ja tämän puheille.
"Sitäpaitsi, minunkin pitäisi päästä nukkumaan. Ihme jos pääsen kotiin asti."
Toinen sanoi ja avasi oven. Kylmä tuuli puhalsi sisään.
Kaikki on syytäni..
Taku totesi.
"Voithan sinä nukkua täällä.. Siis.. Ulkona on kylmä ja en tahdo että vilustut vielä kaiken ulkona ramppaamisen jälkeen."
Taku sopersi katsoen ensin lattiaa ja sitten nostaen päänsä kohti Bronzea.
Tytön posket olivat hieman punaiset, koska hän ei kyllä tahtonut toisen ymmärtävän asiaa väärin. Takulla oli paha mieli jo siitä kuinka hän oli purrut tätä, kuinka hänen piti tuoda tyttö tänne selässään ja maksaa huone eikä tyttö halunnut toisen paleltuvan ulos.

Bronze murahti hiljaa, tuntiessaan ulkona odottavan pimeyden ja kylmyyden. Puolihaltia sulki oven ja jäi sisälle mieluummin, ainakin hetkeksi. Bronze jäisi mieluummin mököttämään oven luokse, kuin menisi ulos. Mutta Takun toteamus oli pikkuisen yllättävä jopa Bronzelle. Puolihaltia katsoi pitkään ystäväänsä ja pieni puna kohosi kalpeille kasvoille. Mutta Bronze ravisteli ajatukset päästään ja hymähti vähän.
"Olet oikeassa. Enköhän minä jonkin huoneen voi vuokrata yöksi."
Bronze huokaisi syvään. Hetken hän oli jo luullut tajuavansa Takun sanat vääriin. Onneksi puolihaltian aivot korjasivat erehdyksen yhtä nopeasti, mitä se oli tullutkin. Bronze käveli takaisin tiskin ääreen, ostamaan itselleen huonetta, mutta palasi melko pian takaisin Takun luokse.
"Pahus... Heillä ei ole vapaita huoneita..."
Bronze mutisi ja tunki kätensä housun taskuihin. Itseasiassa Bronze saattoi epäillä majatalon pitäjän ilmeestä, että tuo valehteli, mutta juuri nyt Bronze oli liian väsynyt, jotta jaksaisi kinastella asiasta sen kummemmin.
"Noh, se siitä. Nähtävästi joudun raahautumaan kuitenkin kotiin. Nuku hyvin."
Bronze hymähti ja katsoi pitkään, leppoisasti Takua. Ainakin nainen saisi nukkua rauhassa eikä tuon tarvinnut vaivautua kävelemään kovin pitkälle, yläkertaan vain.

Taku

Taku nyökkäsi toiselle kun tämä lähti vuokraamaan huonetta, pian kuitenkin palasi.
"Pahus... Heillä ei ole vapaita huoneita..."
Toinen sanoi. Bronze ei tuntunut ollenkaan olevan innoissaa kotiin lähdöstä.
"Minullahan on parisänky.."
Kuinka epäilyttävältä tuo kuulosti jo tytön päässä.
"Ky-kyllähän siihen varmaan mahtuu hyvin.. Nukkumaan siis.."
Taku jatkoi nopeasti punan noustessa. Avaimia hän taas räpläsi entistä enemmän.
"Se olisi epäreulua, että joudut lähtemään keskellä yötä ulos kylmään. Olet auttanut minua tänään paljon ja maksoit huoneenkin ja tahdon edes jotenkin maksaa takaisin, joten en anna sinun lähtä ulos palelluttamaan itseäsi."
Neito sanoi kaiken aika nopeasti ja ehkä hieman sekaisestikkin. Tyttö pelkäsi toisen reaktiota mutta sanottu mikä sanottu, nyt pitää odottaa, lähteekö toinen ulso vai jääkö sisälle, lämpimään.

Bronze huokaisi uudelleen syvään. Tämä meni aina vain paremmaksi. Joka hetki jokin meni pieleen. No ainakin hevoseksi muuttuminen oli ollut hyvä idea, mutta muuten, aika fiaskollisia ideoita häneltä oli tullut. Yksi jos toinenkin oli johtanut pienimuotoiseen katastrofiin. Mutta Takun ehdotuksen kuullessaan Bronze puraisi melkein vahingossa kielensä irti. Silmät suurina tuo katsoi ystäväänsä ja puna kohosi uudelleen kalpeille kasvoille. Tämä tästä vielä puuttui. Bronze joutui vähän selvittämään kurkkuaan, ennen kuin sai puhuttua mitään. Nähtävästi myös Taku oli yhtä suuren ujoudenpuuskan vallassa.
"Noh... Se voisi olla ihan hyväkin idea. Kerta se ei ole minun idea, sen on pakko olla hyvä."
Bronze naurahti ja yritti samalla keventää tunnelmaa. Itseasiassa, nyt kun hän mietti, ajatus ei ollutkaan niin kamala. Hän voisi nukkua Takun vierellä kissana tai koirana. Silloinhan se ei olisi läheskään yhtä omituista tai epäilyttävää. Monestihan lemmikki nukkui isännän tai emännän vieressä. Ainakin kaikki Bronzen kissat aina änkivät samaan sänkyyn nukkumaan. Mutta jos kerta Takua ei haitannut, ei haitannut Bronzeakaan. Joten, tuo hymyili vähän ja kumarsi syvään, herrasmiesmäisesti.
"Jos vain neidille se mitenkään sopii, olisin hyvin otettu tarjouksesta."
Bronze naurahti ja suoristautui. No, nyt kun tarkemmin asiaa mietti, ehkä hän selviäisi yhden yön samassa huoneessa. Ja voisihan Bronze hätätapauksessa nukkua sohvalla. Tuo käveli ylös huoneistoihin johtavien portaiden viereen.
"Teidän jälkeenne."
Puolihaltia hymähti vähän.

Taku

Tytön päässä liikkui mitenn toinen aikoisi vastata ja mitä tyttö tekisi erivastauksen jälkeen. Kun toiselle kelpasi tytön idea Taku hymyili pienesti. Oisi ehkä ollut vielä nolompaa, jos toinen ei olisi jäänyt yöpymään. Ei Taku sen jälkeen olisi viitsinyt nähdä toista enää.
Neidon puna laski hitaasti ja tyttö hymyili koko ajan pienesti.
"Sopii."
Hän vastasi niiaten niinkuin joku rikkaan kartanon tyttö.
"Teidän jälkeenne."
Bronze sanoi kohteliaasti ja Taku nyökkäsi ja lähti astelemaan portaita ylös.
Toivon vain, että sänky olisi iso.. Tai isompi kuin pieni sänky..
Tyttö ajatteli jatkaen kävelyään. Puna oli jo hävinnyt, onneksi ja Takun olo ei ollut enään oikeastaan yhtään ahdistunut. Neitonen astahti yläkertaan ja pari askelta sivummalle, että Bronzekin pääsisi yläkertaan. Taku katseli ympärilleen, avain kädessään eikä yhtään muistanut koko asiaa tutkailessaan paikkaa mihin oli astunut.

Bronzen olo oli hieman itsevarmempi. Vaikka hän oli herrasmies, kohtelias ja jonkinlainen flirttailija, hän oli myös melko ujo silloin tällöin naisten seurassa. Eipä Bronze voinut hirveästi kehuskella naisvalloituksillaan pitkässä elämässään. Ja kelleppä niistä kehumaan, kun eipä juuri ollut myöskään ystäviä. Mutta oli niin tai näin, puolihaltia oli tyytyväinen elämäänsä kaikin puolin. Bronze seurasi Takua yläkertaan ja katseli ympärilleen. Avaimeen oli kaiverrettu huoneen numero eikä Bronzelta kestänyt kauan löytää sitä. Puolihaltia käveli ovelle, matkalla ottaen avaimet Takulta ja astui sisään huoneeseen. Se ei ollut kovin kummoinen, suurehko huone, jossa oli pöytä, sohva, pari kaappia ja suuri parisänky. Hieman sivummalla oli kylpyhuone. Bronzen olo oli mukavan rento, äskeisestä tapahtumasta huolimatta.
"No toivottavasti kestät täällä yhden yön."
Bronze naurahti ja käveli istumaan sohvalle. Hän ainakin halusi jo samantien nukkua. Ja kerta tuo muuttuisi eläimeksi, ei tarvinnut huolehtia myöskään vaatteiden vaihtamisesta sen kummemmin. Ainakin paikka kelpasi Bronzelle. Sohvalta tuo käveli suurehkon ikkunan luokse.
"Hyvät maisemat. Oleskelen tässä paikassa joskus, mutten ole koskaan käynyt huoneissa. Ainoastaan baarin puolella."
Puolihaltia naureskeli.

Taku

Tyttö lähti toisen perään huonetta etsimään. Kun ovi löytyi Bronze avasi oven ja astui sisään ja Taku heti perään. Neitosen katse alkoi liikkua, kun nyt hän katsoi mitä tässä huoneessa oli.
"Kyllä kestän, olenhan pahemmissakin nukkunut."
Taku sanoi ja hymyili istahtaen sängyn päätyyn katselllen itsekkin ikkunasta ulos. Pian hän vihelsi taas, ja hetken kuluttua Kuroi lennähti paikalle.
"No mitä nyt?"
Lepakko sanoi istahtaen sängylle.
"Kassi. Missä se nyt on?"
Taku sanoi hieman käskevällä äänellä.
"Joo, joo mä haen sen.."
Kuroi sanoi tylsistyneellä äänellä ja lelhahti ikkunasta. Tyttö katsoi toisen perään kunnes käänsi katseensa pöytään. Sitä hetken katsottuaan, pää kääntyi taas ikkunalle kun lepakko palasi jo, jaloissaan kassi.
"Mitä ihmettä sä nykyää siellä piät ku se painaa enemmä?"
Kuroi sanoi läähättäen ja laski kassin sängylle.
"Vaikka mitä. Heippa, ja kiitos."
Taku sanoi hymyillen, hän ei jaksanut alkaa kinata toisen kanssa. Lepakko tuhahti ja lähti.
"Voinko vaihtaa vaatteeni tuolla kylpyhuoneessa, vai tarvitsetko sitä nyt?"
Taku sanoi nousten ja ottaen ruskean kassinsa.

Bronze hymyili itsekseen. Jostain syystä hänellä oli äärettömän hyvä olo juuri nyt. Ehkä se johtui seurasta, ei aina ollut yksin. Kaiken lisäksi Bronze nautti seurasta. Hän oli yleensäkkin kovin sosiaalinen, jos tilaisuus tarjoutui ja hänen onnekseen, niin oli käynyt. Bronze säpsähti ajatuksistaan Takun viheltäessä, mutta muisti tuon kutsuneen lepakkoaan samalla tavalla aikaisemmin, joten puolihaltia avasi ikkunan pienelle lentäjälle, joltai selvästi mennyt kauan tulla.
"Aika kätevää, kun on oma lemmikkilepakko."
Bronze naurahti ja katseli pienen eläimen tuloa ja menoa. Sen piti hakea joku kassi? No ei ollut Bronzen asia kysellä, joten tuo pysyi hiljaa ja katseli ikkunasta ulos. Siellä oli niin kaunista. Illan pimeyteen sekoittui aavemaisia lyhtypylväiden valoja, missään ei kuulunut ääniä. Ja pian lepakko tulikin jo takaisin.
"Nopea eläin. Mikä sen nimi muuten on?"
Bronze katsahti uteliaana Takua ja sitten lepakkoa. Nähtävästi oli hakenut jonkin vaatekassin, ainakin Takun puheista päätellen. Ihme, että pieni lepakko edes jaksoi kantaa moista. No se taisi olla kokoaan voimakkaampi. Bronze vähän raapi niskaansa Takun kysymyksen kuullessaan.
"Tuota, en tarvitse. Vaihda ihan rauhassa."
Tuo lopulta hymähti ja käveli takaisin sohvan luokse. Hypätessään sohvalle, Bronze samalla otti mustavalkean kissan hahmon ja käpertyi mukavasti sohvatyynyjen sekaan. Kyllä hän tässä nukkuisi yhden yön. Pahempaakin oli koettu.

Taku

"Se nimi on Kuroi."
Taku sanoi hymyillen astellen samalla kylpyhuonetta kohti kassi kädessään.
Tyttö astui kylpyhuoneeseen sulkien oven perästään. Hän aukaisi kassinsa ja siellä oli muutama pieni lasinen pullo, joissa oli verta. Pitihän tytöllä olla varmuuden vuoksi, vaikka aiemmin hän ei ollut muistanut asiaa.
Niiden alta löytyi valkeat polviin asti pituiset housut ja valkea kyynerpäihin pitkä napituspaita. Taku riisui vaattensa ja laittoi ne narulle, joka oli melkein kylpyhuoneen katon rajassa. Sitten hän puki yövaattensa ja sulki kassinsa ja poistui kylpyhuoneesta.
Hän käveli sängylle, laski kassin sängyn viereen ja hypähti peiton alle.
Tilaa ainakin riitti, mutta tyttö makoi silti reunalla. Hitaasti hän sulki silmänsä miettien kumpikohan heräisi aikaisemmin, hän vai Bronze? No, yleensä tyttö nukkui päivisin, joten hän saattaisi nukkua aika pitkään päivään. Aamulla hän yleensä alkaa nukkumaan, joten hänelle oli outoa mennä illalla nukkumaan, kuten monet muut. Unta hän ei saavuttanut nopeasti, joten yhä makoi täysin hereillä yrittäen nukkua.

Bronze välillä heilautti kissankorviaan, kuullessaan jotain, mutta muuten oli aika liikkumaton ja yritti saada nukuttua. Mutta se ei ollut ihan helppoa, päivän tapahtumista huolimatta. Puolihaltia oli nukkunut pitkään ja hartaasti edellisenä yönä, joten hän ei saanut ihan heti unta. Pieni kissa pyöriskeli ympyrää ja yritti löytää hyvää asentoa. Turhaan. Muutaman kerran Bronze tassutteli sohvan toiseen päähän tai koitti nukkua jossain muualla. Ehkäpä hänen tosiaan pitäisi lähteä sittenkin kotiin. Uteliaana pikkukissa nosti päätään ja tarkkaili eri värisillä silmillään Takua, tuon tullessa kylpyhuoneesta. Kissa vain käänteli hieman päätään ja koitti sitten uudelleen saada unta. Ehkäpä hänellä oli nälkä, Bronze ei ollut syönyt kunnolla koko päivänä. Mutta eihän hän muutenkaan paljoa syönyt. Huokaisten hiljaa, Bronze muuttui takaisin haltiaksi ja katsahti Takua. Eipä tuokaan näyttänyt juuri nukkuvan.
"Etkö saa unta?"
Bronze kysyi ja nojaili hieman sohvan selkänojaan uteliaana, katsellen ystäväänsä. Ainahan Bronze voisi kertoa jonkin tarinan, jospa vaikka se auttaisi Takua nukahtamaan. Huoneessa oli pimeää, tuskin näki eteensä. Selvästi valon määrä ei ollut ongelma. Ainoastaan Bronzen kiiluvat silmät erottuivat mustasta taustasta, tuon katsoessa uteliaana Takua.

Taku

Tyttö yritti ajatella jotakin. Vaikka mitä tekisi huomenna. Ei. Ei se auttanut, yhtään. Välillä hän käänsi kylkeä ja tunsi olonsa levottomaksi.
"Etkö saa unta?"
Kuului pian pimeydestä. Taku kierähti selälleen, katsoi ylöspäin huokaisten.
"Enpä kai.. En tiedä miksi.. En ole nukkunut kunnolla, joten.."
Tyttö lopetti lauseen kesken.
Joten?
Hän itsekkin mietti, miten siitä jatkaa, mutta sitten päätti olla jatkamatta.
"Et itsekkään taida saada unta?"
Taku naurahti pienesti vetäen peittonsa kaulaan asti.
"Olen nukkunut pahemmissakin paikoissa, eli se ei ole paikasta kyse, eikä siitä etten olisi nukkunut.."
Taku totesi ääneen ja nousi istumaan. Selän taakse hän asetti tyynynsä, ettei tarvitsisi nojata seinää vasten. Välillä hän hankasi silmäänsä ja muutaman kerran haukotteli, mutta siltikään uni ei vain tullut.

Bronze kierähti sohvalta pois ja käveli sängyn luokse, jääden istumaan lattialle sen viereen. Sängylle hän ei kehdannut istua, mutta kehtasi nojata päätään ja käsiään siihen rentona.
"Omituista. Tänään on tapahtunut paljon, silti emme nuku. Tai ehkä juuri siksi emme nuku."
Bronze naureskeli ja hymyili leppoisana. Ehkäpä molempien aivot olivat liian jännittyneet päivän tapahtumista, että nukkuminen tulisi kysymykseenkään. Bronze mietti vielä hetken ja raapi niskaansa.
"No ehkä sinun pitäisi syödä jotain, että saat nukuttua? Tai kertoisinko sinulle iltasadun?"
Viimeisen kommentin Bronze lähinnä heitti vitsaillakseen, mutta jos se auttoi, mikäs siinä. Bronze huokaisi syvään ja katseli vähän ulos ikkunasta. No kerta kumpaakaan ei väsyttänyt, he voisivat hyvin jutella.
"Mites se lepakkosi, Kuroko sen nimi oli, osaa puhua? En ole ennen tavannut sellaista kykyä millään eläimellä. Mistä edes löysit sen?"
Bronze kyseli uteliaana. Jos jotain puolihaltia oli, hän oli tavattoman utelias. Se kai kulki verissä. Hän oli joutunut nuorempana olemaan utelias selvitäkseen hengissä ja nyt se oli vain jäänyt. Mutta uteliaisuus oli tuonut myös monia ongelmia. Kleptomaanina, Bronze aina tutki huolella jokaisen paikan, josta voisi varastaa. Sillekkään hän ei voinut mitään. Ja Takulla voisi olla jotain varastettavaa myös. Ei sillä, että Bronze olisi halunnut varastaa, sitä vain ei voinut estää.

Taku

Taku vain hymähteli toisen puheille.
"Kuroi.. En kovin tiedä miten hän osaa puhua.. Tapasimme kun olin.. 4. Onpa siitä jo kauan.."
Tyttö naurahti.
"Hänellä on muutama ystäväkin, jotka osaavat puhua. Ehkä se on vain, että eläinten täytyy opetella tai.."
Taku jatkoi ja jäi miettimään, miten toinen oikeastaan osasi puhua. Ennen hän ei ollut tälläistä ajattellutkaan. Taku käänsi päänsä Bronzea kohti.
"Voisitko kertoa menneisyyestäsi? On joskus mukava kuulla, miten muut ovat elänneet ja verrata omaan menneisyyteen.."
Taku sanoi pienesti naurahtaen. Hän ei ollut varma tahtoisiko toinen kertoa elämästään. Omapahan on hänen menneisyys, ei hänen tarvitse kailottaa sitä kaikille, mutta tyttöä kiinosti asia.

Bronze yllättyi kuullessaan Kuroista jotain niinkin omituista, ettei Taku todella tiennyt mistä oli kyse. Ei tiennyt miksi lepakko edes puhui. Noh eihän sitä kaikkea voinut tietää. Eihän Bronze itsekkään tiennyt miten osasi muuttua eläimeksi. Hän vain muuttui, koska pystyi siihen.
"Jännä lepakko. Omituista, todella. Ehkä ne ovat jonkin loitsun omaavia? Ehkäpä Kuroi muuttuu komeaksi prinssiksi, jos sille antaa suukon."
Bronze naureskeli hieman ja nojasi sängyn laitaan hieman. Häntä väsytti, muttei nukuttanut. Olipa harmillinen tilanne. Mutta Takun kysyessä Bronzen menneisyyttä, puolihaltia säpsähti hieman ja suoristautui istumaan kunnolla. Hänen menneisyytensä oli mitä oli... Kyse ei ollut siitä, etteikö hän pystyisi kertomaan, vaan sitä, mitä hän todella voisi kertoa. Bronze nousi kokonaan seisomaan ja käveli ikkunan luokse. Se oli mukavan kylmä ja Bronzen kosketuksesta jäi pieni lasin pintaan. Se katosi samantien.
"Noh... Synnyin aika kaukana täältä... Äitini oli ihminen ja hän kuoli synnytykseen. Rauha hänen sielulleen. Elin sen jälkeen isäni kanssa. Hän oli animaagi, kuten minäkin ja perin suoraan taidon häneltä. Sitten, tuli se kamala päivä. Isäni katosi, suoranaisesti. Hän tippui vesiputoukseen meidän ollessa vaeltamassa. Olin silloin todella nuori, ihmisen näkökulmasta ehkäpä 12-13 vuotias. Ja en nähnyt isääni sen jälkeen. En voinut jäädä yksin synnyinkotiini, joten tulin Miraan... Se oli kyllä aika huono idea."
Bronze mutisi. Hänen äänensä oli vakava ja kalvakka. Bronze ei mielellään puhunut menneestään, mutta kerta Taku kysyi. Puolihaltia piti tauon, jotta näkisi, kiinnostiko vielä Takua hänen tarinansa.

Taku

"No sitä suudelmaa hän saa kyllä odottaa."
Taku sanoi naurahtaen. Kun toinen alkoi kertoa menneisyydestään Taku kuunteli kiinostuneena ja vähän haikeana.
"Otan osaa.."
Taku sanoi toisen lopetettua. Olisi kai se kauheaa menettää sellainen, josta todella välittää. Taku on menettänyt sellaisia, joista ei välitä paljoakaan.
"Vanhempasi olisivat varmasti ylpeitä, jos näkisivät millainen kohtelias poika heillä on.. Ja kuule, uskon että he näkevätkin."
Taku sanoi lopuksi epävarmasti hymyillen, koska ei edes tuntenut toisen vanhempia.
"Lapsuus on monelle rankkaa aikaa."
Taku sanoi kontaten sängyn toiselle puolelle ja istahtaen laidalle.
"Miten keksit alkaa eläin.. Ukkeliksi?"
Taku sanoi, koska ei tiennyt olisiko pitänyt sanoa eläinhoitaja, eläinmyyjä tai vastaavaa, mutta ukkeli sai kelvata.

Bronze katseli hiljaisena ulos ikkunasta. Heijastuksen läpi hän näki kaupungin valot ja varjot, sen hiljaisuuden ja tuhannet nukkuvat. Bronze matkasi ajatuksissaan takaisin menneeseen, kuinka hän oli tullut tänne kaupunkiin, aivan yksin. Miten pelottava se oli ollut ja miten paljon hän oli siitä kasvanut. Pojasta oli kasvanut mies, kaduilta tuo oli siirtynyt rikkaimpien joukkoon. Ja kaikki se oli jättänyt arpensa tuohon puolihaltiaan. Kaikki henkiset arvet. Yksin ja unohdettuna. Aluksi Bronze ei vastannut mitään Takun sanoihin, kunhan tuijotti ulos yöhön.
"Ehkäpä... Mukavaa, että uskot niin. Toivon heille kaikkein parasta."
Bronze mutisi lopulta. Tosiasia oli, ettei Bronze edes tiennyt, oliko hänen isänsä kuollut. Jos tuo oli hengissä, miksei hän ollut tullut etsimään poikaansa? Tai ehkä tuo oli yrittänyt, muttei ollut löytänyt. Kukaan Bronzen syntymäkodista ei tiennyt, minne nuori puolihaltia oli aikoinaan lähtenyt. Ja nyt hän katui lähtöään. Tunteet ja muistot nousivat pintaan, saivat kyyneleitä Bronzen poskille. Onneksi tuo seisoi selin Takuun. Miten paljon tuskaa hän olikaan kasannut sisälleen ja nyt kun se pääsi ulos, se tuli hirvittävänä ryöppynä.
"En minä sitä keksinyt... Pidän eläimistä, olen aina pitänyt. Aluksi elin katulapsena, tein vähän mitä sattui, jotta saisin ruokaa ja rahaa. Monesti kaikkea laitonta. Varastelin, huijasin, myin itseäni... Kaikki kävi, kunhan rahaa tuli. Päädyin kuitenkin lopulta sirkukseen töihin. En esiintyjäksi vaan eläinten hoitajaksi. Se oli mukavaa työtä ja pääsin joskus jopa areenalle juoksuttamaan hevosia tai hypyttämään leijonia. Mikäs siinä eläessä. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös sirkus hajosi ja jouduin lähtemään. Mutten sentään palannut enää lähtökuoppaan. Ostin pienen asunnon ja perustin sinne eläinkaupan. Vuosien saatossa laajensin sitä ja tein kaupasta melko tuottoisan. Pääsin seuraamaan omia unelmiani ja työskentelemään eläinten parissa."
Bronze huokaisi jälleen kerran hiljaa ja pyyhkäisi vähän silmäkulmaansa.

Taku

Tyttö kuunteli toista hieman surullisen näköisenä
On ollut varmaan raskasta..
Hän totesi mielessään. Taku otti peittonsa ja veti sen selkänsä päälle. Neitonen ei tiennyt mitä sanoa, vai sanoakko mitään.
"Elämä ei ole helppoa.."
Taku sanoi katsoen syliään. Ei hän osaisi lohduttaa toista joten ei aikonut yrittää ainakaan kovemmin. Taku ei pitänyt omasta menneisyydestä, eikä toinenkaan varmaan haluaisi ottaa kaikkea uusiksi. Kyllä tyttö voisi kertoa omasta menneisyydestä, mutta ehkä Bronze ei tahtonut nyt sitä ajatella. Olihan hänellä omiakin huolia.
"Muuten, moneltako sinun pitää mennä töihin?"
Taku kysyi nostaen katseensa ylös ja samalla vaihtaen puheenaihetta rankasta menneisyydestä tulevaisuuteen.
"Ja onko totta ettet kuole ikinä? Olen kuullut monenlaisia juttuja haltoista ja sen sellaisista enkä tiedä mitä pitäisi uskoa.."
Taku sanoi pienesti naurahtaen.

Bronze naputteli kynsillään hieman lasin pintaa mietteliäänä. Miksi hän edes kertoi Takulle menneisyytensä? Sehän ei kuulunut kellekkään muulle, kuin Bronzelle itselleen. Oli turha lähteä repimään auki vanhoja haavoja ilman kunnon syytä. Melkein kuin kerjäisi verta nenästään. Bronzella oli hyvin paha olo. Ei vain henkisesti, mutta myös fyysisesti. Hän kaipasi raitista ilmaa. Bronze avasi uudelleen ikkunan ja hyppäsi istumaan ikkunalaudalle. Se oli kapea, mutta ei puolihaltia siitä minnekkään tippuisi, sen verran hyvä tasapaino. Bronze katseli ulos yöhön, hetkeksi melkein unohtaen Takun olemassaolon, ennen kuin tämä puhui.
"Ei. Ei se ole helppoa. Mutta vaikeudet tekevät vahvaksi."
Bronze hymyili vähän ja katsoi jälleen ystäväänsä.
"Minä itse päätän, milloin avaan eläinkauppani, joten minulla ei ole mikään kiire."
Puolihaltia naurahti hiljaa. Takun seura oli huvittavaa ja mukavaa. Vaikka menneisyys teki kipeää muistella, Takun seura sai miehen paremmalle tuulelle. Paljon paremmalle. Bronze heilutteli toista jalkaansa rentona ikkunan ulkopuolella ja katseli Takua. Tuon kysymys oli pikkuisen yllättävä, jopa puolihaltialle.
"Noh, tietääkseni en. Haltiaveri pitää minut ikuisena, mutta kuolen haavoihin tai sydänsuruun kyllä. Vanhuutta en ehkä koe."
Bronze vastasi, mutta jatkoi pian.
"Haluaisitko kertoa omasta menneestäsi jotain?"
Puolihaltia kallisti päätään kysyvästi.

Taku

Tyttö kuunteli toista välillä katsellen ympärille ja huokaillen. Välillä neitonen mietti kellon aikaa vlillä taas kaikkea Bronzen sanomista. Pian toinen kysyi Takun menneisyydestä. "Nooh.. En ole aivan varma mutta minut annettiin siaisperheesen.. Sitten joskus. Viitisen vuotiaana purin ''velipuoltani'' ja isäntä aikoi luultavasti tappaa minut, häivyin ja silloin tapasin Kuroin.. Eli olinkin neljä. Niin. Sitten kahdeksan vuoden iässä purin sitä isäntää ja sitten olin sillee hahhah sitäs sait."
Taku selitti asian, niinkuin se olisi arkipäivän kertomus.
"Olin ihan pieni.. en ole ikinä nähnyt vanhempiani. En ainakaan muista. En tiedä elävätkö he edes.."
Taku sanoi hieman haikeammalla äänellä.
"Tiedätkö, olen muuttunut aika paljon.. Muutaman juttukaverin myötä. Seura taitaa tehä hyvää. Ennen en tahtonut seuraa ja vihasin kaikkia ja tykkäsin siitä, että ihmiset kärsivät, tai mikä tahansa otus. Mutta nykyään.. En osaa edes sanoa sitä. Minä vain.. Välitän enemmän." Hän lopetti pienesti hymyillen.

Bronze kuunteli Takun tarinaa menneisyydestä, samalla kun katsoi ulos yöhön. Mutta jokin tuossa kaikessa sai puolihaltian hämilleen. Tuo oli tehnyt nuorena paljon pahojaan selvästi, mutta Bronze ei alkanut moraalisoimaan toisen tapaa elää. Hän ei ollut nähnyt sitä kaikkea, joten ei myöskään voinut sanoa yhtään mitään. Olisi varmaan Bronze itsekkin tuollaisessa tilanteessa vain lähtenyt.
"Olet kokenut aika paljon niin nuorena..."
Bronze mutisi ja tuli kokokaan pois ikkunalaudalta istuskelemasta, sulkien samalla ikkunan. He molemmat olivat kokeneet paljon, erikoisia asioita, mutta kai siksi he olivat aika vahvoja. Takun sanat saivat Bronzen ajattelemaan. Tuo oli nähtävästi muuttunut, mutta niin oli myös Bronze. Hän oli muuttunut sadoissa vuosissa täysin erilaiseksi, mitä oli alkuaikoina ollut.
"Niin me muutumme, kun kasvamme ja opimme katsomaan maailmaa toisten silmin."
Bronze naurahti hieman ja käveli takaisin sängyn luokse, isahtaen tällä kertaa sen jalkopäähän, hymyillen ystävällisesti.
"Mutta sinun tosiaan kannattaa yrittää nukkua. En halua pitkittää yötästi menneen tarinoilla ja sen sellaisella."
Puolihaltia naureskeli hieman ja taputti Takua olkapäälle.

Taku

Bronzen puheiden päätteeksi tyttö mutisi hetken jotain olematonta ja katseli lattiaa. Taku konttasi takaisin paikalleen, oikealle puolelle petiä ja veti peittonsa perässä. Tyttö meni makuulteen vetäen peittonsa kaulaan ja laittaen jalat koukkuun. Hän makoili siinä hetken pian sanoen:
"Kun heräät, herätä minutkin, en tahdo nukkua pitempään kuin sinä."
Ääni oli hieman lapsellinen, kuin lapsi mököttäisi tai olisi suuttunut. Silti sanottuaan asian hän hymyili ja sulki silmänsä.
"Nukutaan.."
Hän sanoi ja käänsi muutaman kerran kylkeä. Pysähtyi hetkeksi selkä vieruspaikkaa päin, mutta pian vielä pyörähti. Hetken maattuaan, hän nukahti pieni hymy kasvoillaan. Nukkui ilman unta, ainakin nyt, sillä pian hän saattaisi nähdä jos jonkinlaista unta. Tytön mielikuvitus oli niin vilkas, vaikkei sitä ensitapaamisella ehkä uskoisi. Unissaan hän aukaisi suunsa pienesti, kuin sanoakseen jotain mutta sulki sen, samalla äskeinen hymykin katosi ja tyttö oli täydessä levossa.

No ainakin Taku näytti siltä, että saisi pian nukuttua. Bronze hymyili vähän ja nyökkäsi tuon sanoille.
"Tietysti."
Bronze olisi halunnut kysyä, minne oikein Taku lähtisi aamulla, mutta sen tosiaan hän voisi jättää huomiseksi. Nyt ei viitsinyt häiritä toisen unensaantia. Sitäpaitsi, hän oli itsekkin suhteellisen väsynyt ja varmaan saisi nyt unta.
"Nuku hyvin."
Bronze hymähti ja hetken aikaa katseli ystäväänsä, kunnes otti taas kissan hahmon ja tassutteli takaisin sohvan luokse. Bronze etsi hyvän paikan nukkua ja käpertyi rentona suurelle tyynylle. Ainakaan hänelle ei tullut kylmä. Kerta oli turkki, ei tarvinnut peittoa. No, ainakin tämä oli ollut hyvin erikoinen päivä Bronzen elämässä. Paljon oli tapahtunut, tapahtuisikohan myös aamulla? Tuskin. Ja sillä hetkellä puolihaltia ei jaksanut edes ajatella asiaa, hän halusi vain nukkua. Aluksi tuo ei taaskaan saanut unta, etsi vain hyvää paikkaa nukkua, mutta lopulta pikku kissa löysi itselleen mukavan nukkumapaikan sohvan toiselta käsinojalta ja käpertyi siihen. Hiljakseen Bronzekin alkoi nukkua, vaikka välillä heilauttikin kissankorviaan.

// Pitäisi kai siirtyä aamuun? //

//Joo, siirryn nyt aamuun//


Taku

Taku heräsi aamulla siihen, kun muutama auringon säde pisti silmään. Tyttö nousi istumaan, oli ihan pöpertynyt ja katseli ympärilleen. Haukotteli ja nousi. Hän käveli pesuhuoneeseen, tekemään tarpeensa ja pesi naamansa, jotta virkistyisi. Vaatteita hän ei vielä jaksanut vaihtaa vaan kömpi takaisin sänkyyn. Levoton olo ajoi kyllä tytön pois ja hän vilkaisi ulos. Ihmisiä alkoi taas tulla kodeistaan ulos. Hän katsoi torille ja katseli kaikkea hyvää, mitä siellä myydään. Sitten tytön maha murisi.
Pitäisi kai syödä jotain..?
Taku mietti itsekseen ja sitten vasta muisti Bronzen.
"Huomenta.."
Tyttö tokaisi eikä edes katsonut toisen suuntaan, vaan kapusi takaisin sänkyyn. Oli outoa herätä aamulla, varsinkin kun aurinko ei ollut tytön paras ystävä. Hyvin ja sikeästi tyttö oli nukkunut mutta haukotteli yhä kääntäen katseensa Bronzeen.

Bronze oli nukkunut todella hyvin, vaikka yleensä vieraissa paikoissa hän ei saanut unta. Mutta tällä kertaa tilanne oli ihan toinen. Pikkukissan muodossa Bronze nukkui pitkään ja tyytyväisenä oko yön. Vasta aamuauringon osuessa puolihaltian kasvoille, tuo alkoi heräillä eikä silloinkaan halunnut ihan heti nousta ylös. Bronze venytteli nautinnollisesti ja käpertyi takaisin karvapalloksi. Hän ei vain jaksanut vielä herätä, nyt kun oli niin mukavaakin. Bronze kuuli kyllä Takun heränneen ja liikkuvan huoneessa. Hänen ei siis tarvinnut herättää naista, se oli hyvä asia. Kuullessaan Takun toivottavan huomenta, Bronze nousi istumaan ja otti puolihaltian hahmonsa.
"Huomenta huomenta."
Bronze nousi seisomaan ja pudisteli vaatteitaan hieman. Ne olivat yön jälkeen pikkuisen ryppyiset, mutta ihan hyvässä kunnossa. Bronze käveli sängyn luokse ja nojasi hieman sen jalkopäähän.
"Hei, ylös. Et voi maata peiton alla koko päivää. Sinun pitää vielä syödäkin"
Bronze hymähti. Ainakin Taku oli kuullostanut pikkuisen nälkäiseltä. Oli mukavaa herätä ja huomata, ettei ollut yksin huoneessa. Ainakin oli joku, kelle kanssa puhua ja kenen kanssa nauraa. Seura oli loppujen lopuksi upea asia.

Taku

Taku kuuli kuinka toinen käski nousta.
"Ääh, on niin kirkasta.."
Taku sanoi kääntyen mahalteen peitto selän päällä.
"Missä syödään ja mitä?"
Tyttö tiedusteli kannattaisiko nousta. Nälkähän hänellä oli ja laiskuuskin iskenyt. Hän haukotteli taas ja nousi istumaan unisen näköisenä.
"Jos tuolla on jotai tappajii.."
Taku sanoi hymyillen ja meni peiton alle. Tytön olo oli väsynyt ja hieman lapsellinen. Nouseminen aamulla oli hänelle raskas prosessi.
"Millon meinasit mennä kauppaan?"
Taku sanoi tullen peiton alta ja katsoi Bronzea pää hieman kallellaan. Tyttö katsahti tyynyään, sitten Bronzea ja sitten heitti tyynyn kohti Bronzea ja ennen kuin tiedosti osuiko vai ei hän meni jo peiton alle piiloon naurahtaen.

Bronze nauroi hyväntahtoisena Takulle, tuon mönkiessä takaisin peiton alle turvaan. selvästi tuo oli vampyyri, ainakin osittain. Ei nauttinut päivänvalosta, kuten Bronze. Päivät eivät tainneet olla tuon naisen parasta aikaa. Vähän väliä sanojensa päätteeksi Taku nousi istumaan tai vaihtoi muuten vain asentoa peiton alla. Huvittavaa. Bronze vähän nyki peittoa toisen päältä, muttei sentään kehdannut tulla istumaan sängylle.
"Älä ole lapsellinen. Ei päivisin liiku tappajia. Sitäpaitsi, minä kyllä suojelen sinua."
Bronze julisti ritarillisesti nauramisensa lomasta. Kyllä hän auttaisi ja suojelisi Takua, jos vain pystyi. Tosin hän epäili naisen pärjäävän ihan itsekkin elämässään. Olihan tuossa voimakasta vampyyriverta. Oikeastaan tämä kaikki lapsellisuus oli ihan hauskaa.
"Ylös nyt."
Bronze veti edelleen peittoa pois Takun päältä, sivuuttaen kokonaan kysymyksen eläinkauppaan menosta. Mutta sentään puolihaltia ei olettanut heti aamusta alkavaa tyynysotaa. Se oli oikeastaan hauska yllätys. Tyyny osui Bronzea kasvoihin ja tuo joutui lopettamaan peiton kiskomisen.
"Hah! Uskalsit siis haastaa minut vai?"
Bronze nauroi ja otti tyynyn, mäjäyttäen sillä peiton alle piiloon mennyttä Takua. Tämä oli uusi tapa aloittaa aamu, jopa Bronzelle.

Taku

Tyttö tunsi kuinka toinen alkoi vetää peittoa mutta tyttö piti siitä kiinni lujasti.. Kohta tyyny mätkähti Takuun niin tyttö nousi seisomaan sängylle heittäen tyynyllä uudestaan toista ja hyppäsi sängyltä alas. Hän juoksi kaapille ja yllätys yllätys: Kaapissa oli lisä tyynyjä 5 kappaletta. Taku otti niistä kaksi käteen ja juoksahti kaapin ovelta pois, jättäen sen auki.
"Tule vain jos uskallat."
Taku sanoi viekkaasti hymyillen, valmiina torjumaan tyynyillä toisen iskuja. Samalla tyttö mietti, mihin hän voisi paeta.
Kylpyhuone.. Suljen oven ja heti kun hän tulee heitän..
Neitonen keksi, mutta ei vielä aikonut käyttää suunitelmaansa, vaan päätti odottaa viekashymy kasvoillaan.

Bronzen aamut olivat yleensä aika rutiininomaisia. Hän heräsi, söi ja meni ruokkimaan eläimet, joten siihen nähden tällainen herätys oli yhtä luksusta. Mutta nähtävästi Takulla oli aivan muut suunnitelmat, kuin jäädä vain Bronzen uhriksi. Tällä kertaa Bronze otti kopin häntä kohti lentävästä tyynystä ja pyöritti sitä kädessään, Takun juostessa kaapin luokse. Kas, siellä oli varatyynyjä. Toivottavasti yksikään ei menisi rikki, Bronze ei viitsisi maksaa jostain typeristä pumpulipusseista yhtään. Sitäpaitsi, eivätkö tyynyt olleet käyttlö varten? Bronze tuli kaapin luokse Takun juostessa hieman taas karkuun ja otti toisen tyynyn. Nyt he olisivat tasoissa.
"Ei ole mitään, mitä en uskaltaisi."
Bronze virnisti ja seuraili Takun liikkeitä huvittunut hymy kasvoillaan.
"Voit paeta, muttet piiloutua."
Puolihaltia naurahti pahaenteisesti ja tuli nopeasti lähemmäs, yrittäen iskeä toisella tyynyllä Takua. Se saattoi olla hieman hankalaa, vampyyri nimittäin tuntui torjuvan iskuja. Mutta hauskaa se silti oli, vaikkei osuisikaan. Oli sitäpaitsi hauskaa nähdä Taku noin hyvällä tuulella. Ystävän näkeminen onnellisena oli kuitenkin todella tärkeää Bronzelle.

Taku

Taku valmistautui puolustukseen kun toinen haki lisätyynyn, ja ''hyökäten'' tyttöä kohti. Neitonen ehti kuitenkin lyödä tyynyllään toisen tyynyä ja samalla juoksahti kauemmas.
"Muahahhahaaa! Yritä vain, et onnistu kuitenkaan!"
Taku naurahteli kuin olisi oikeassa kuoleman tappelussa. Noh, tekipähän asiasta hauskemman. Hän hyppäsi sängylle ja katsoi Bronzea virnistäen. Taku heitti toisella tyynyllä Bronzea ja sitten heitti toisen perään, hieman sivummalle jos vaikka mies olisi toisen väistänyt luultavammin olisi saanut toisesta iskun. Taku hyppäsi taas vuoteelta alas ja haki kaapilta kaksi uutta tyynyä ja hypähti taasen sängylle.
"Mites suu nyt pannaan?"
Hän kysyi yhä virnistaen. Taas hän oli valmis puolustamaan iskuja, taikka vaikka väistämään. Jos toinen heittäisi, ja tyttö väistäisi tai torjuisi, se luultavasti tippuisi sängylle, josta se olisi helppo nostaa ja ottaa omaksi aseeksi. Onneksi tyynyt olivat sopivan pehmeitä etteivät sattuneet.

Bronze nauroi ääneen silkasta riemusta. Hän harvemmin nauroi näin paljon, mutta se johtui yksinomaan seurasta. Bronze ei sinäänsä ollut mikään soturi, mutta hän oli ketterä ja nopea ja väisteli sulavasti tyynyjä sekä niiden iskuja. Ei siinä mitään, myös Taku väisteli hyvin hänen iskujaan.
"Aliarvioit minua pahasti, neitiseni."
Bronze nauroi ja kävi aina vähän väliä joko hakemassa kaapista uuden tyynyn tai lattialle pudonneita, koska välillä taisteluvälineet loppuivat ikävästi. Onneksi niitä lojui pitkin ja poikin ympäri huonetta ja nopealla kierähdyksellä sai uuden. Taku pomppi aina vähän väliä sängyn ylitse hakemaan tyynyjä ja aina kun tuo oli liikkeellä, Bronze yritti heittää tai iskeä tyynyllään puolivampyyriä. Se oli vaikeampaa mitä olisi luullut, mutta tavattoman hauskaa myös.
"Luultavasti yhtä leveään virneeseen, kuin aikaisemminkin."
Bronze naurahti hieman Takun kysymykselle ja heitti molemmat tyynyt naista kohti. Siinä oli oma ideansa, tyynyt olivat nimittäin hämäystä. Samalla kun Bronze oli heittänyt tyynyt, tuo hyppäsi myös kohti Takua, ideanaan yrittää kaataa tuo, jotta saisi aseet pois puolivampyyriltä. Silloin he molemmat olisivat tasoissa.

Taku

Tytön hengitys alkoi jo kiihtyä juoksentelussa. välillä neitosen mielessä kävi, kuuluiko heidän juoksentelu alakertaan, mutta ei hän siitä jaksanut huolehtia, vaan nyt oli aika pitää hauskaa. Ainakin tytöllä oli hauskaa, ja Bronzekin näytti viihtyvän.
"Ja minähän pyyhin virneesi kasvoiltasi!"
Taku huudahti naurahtaen ja lähti metästämään tyynyjä. Muutaman hän taas sai ja hyppeli paikasta toiseen, väistellen. Koskaan, ikinä, milloinkaan tytöllä ei ollut ollut näin hauskaa. Joskus kun hän oli satuttanut jotain hän oli naranut ja ajatellut olevansa onnensa kukkuloilla, mutta nyt neitonen tajusi mitä asia oikeastaan meinasi. Nyt hän todellakin oli onnensa kukkuloilla, jonne on ollut pitkä matka. Mutta määränpää on matkan arvoista. Kerrankin hän saa pitää hauskaa satuttamatta ketään henkisesti tai fyysisesti. Ei tyynyt sattuneet ja hauskaa oli. Kun Taku seisoi sängyllä toinen heitti kaksi tyynyä, jolloin omilla kahdella tyynyllä hän huitaisi ne pois naurahtaen, kunnes huomasi Bronzen hyppäävän tätä kohti. Ei tyttö alta ehtinyt ja kaatui ja samalla tippui hänen aseensa.