Hullu maailma

//No niin, Iko tänne ihmettelemään~//

Tuuli pyyhki katuja viilentäen loppukesän hellepäivän jälkeistä iltaa. Taivas oli täyteläisen indigonsininen, vielä aavistus kultaa kattojen takaa pilkistävässä taivaanrannassa. Pari ohutta savukiehkuraa, kissa pesemässä itseään ränsistyneillä kattotiilillä tasapainoillen... Siitä olisi saanut hienon maalauksen, jos vain olisi rahaa tarpeisiin. Ja kuten yleensä, Skyellä ei ollut. Ei ainakaan illan kapakkareissun jälkeen, vaikkei kukkakeppi ollut juonut niin paljoa kuin yleensä. Sen sijaan yhteiselo erään haltian kanssa oli huijannut köyhän mieltymään turhan kalliisiin juomiin, ja tappioputki kortissa oli keventänyt kukkaroa vielä lisää. Nyt hänellä oli enää pari galdia taskunpohjalla, ja nekin haluttiin viedä.

Oikeastaan koko tilanne sai blondin pidättelemään naurua – kuinka pari ryöstöä yrittävää koltiaista pystyi luulemaan, että hänellä olisi rahaa? Hän oli saanut kuulla itsensä kiitettävästi bodanneelta kaksikolta jo parikin uhkausta antaa galdit tai itkeä ja antaa ne, mutta kapeilta ja hienoisesti hymyileviltä huulilta ei tullut ulos muuta kuin pöllähdys tupakansavua.
”Mitä siinä virnuat?” kaksikosta pidempi ja rotevampi ärähti ja naksutteli rystysiään. Mokoma kullanruskeaksi paahdettu lihaskimppu, Skye ajatteli. Varmasti kuluttanut paljon joutilasta aikaa itsensä käristämiseen. Ja nyt tuo ja toinen muskelimasa olivat keksineet kiusata oikeasti työtä tekeviä ihmisiä näiden vapaa-ajalla. Ilman pienoista hiprakkaakin blondi olisi ärsyyntynyt pelkästään kaksikon katselemisesta.
”Sitä, ettei minulla ole rahaa antaa kulutettavaksi johonkin saatanan taikalitkuun jolla houkutella joku lutka retkahtamaan tuollaiseen hemmetin pullamössöön,” hän ärähti takaisin ja tumppasi tupakan läheiseen seinään.

Tietysti ryöväreiltä paloi pinna. Se kujanpätkä oli monen kotimatkan osa, mutta ainakin viisi ehti päätää kulkevansa kiertotietä ennen kuin Skye rojahti nojaamaan seinään saatuaan omasta nyrkkiraudastaan päin näköä. Ruskettunut mies oli maassa, päähän sopivasti osuneesta iskusta taintuneena ja lisääntymiskykynsä mahdollisesti menettäneenä, mutta mustatukka huohotti huuli haljenneena blondia ilkeästi mulkoillen. Skye ehti vain puoleenväliin tavanomaista kirouslitaniaansa kun mokoma potkaisi häntä vatsaan, jolloin mies tippui maahan. Nenästä tulvi verta ja se oli kai murtunutkin, mutta sillä hetkellä hän huolehti enemmän hengissä pysymisestään. Olisi ikävää kupsahtaa kun oli kerran luvannut olla vastassa kun mokoma vaeltaja-Cuivre tulisi Miraan. Niinpä hän kaivoi ruhtinaalliset neljä galdia taskustaan esiin ja viskasi ne röyhkeästi nauraen lihaksikkaamman jalkojen juureen.
”Siinä! Oliko kivaa ottaa turpiin köyhältä?” Skye ivasi toista, mutta joutui katumaan sitä. Mustatukalla ei ilmeisesti ollut tarpeeksi huumorintajua, vaan tämä katsoi siniharmaisiin silmiin katse kielien aikomuksesta purkaa turhautuminen blondiin.

// Iko liittyy peliin

Ryöstäjien ja ryöstettävän pitämän ärinän lisäksi katu vaikutti melko rauhalliselta. Asiaan tuli pian kuitenkin muutos. Talojen seinät kaiuttivat eteenpäin ääntä, joka sai kadullaolijat luulemaan ukkosen jyrähtäneen kauempana. Jyrähdystä seurasi melko nopea askelten ääni, joka ei kuitenkaan kuulostanut tavallisen ihmisen askeleilta. Ääni antoi ymmärtää, että paikalle oli tulossa useampi henkilö tai sitten jokin, joka käyttää liikkunmiseen useampaa kuin kahta jalkaa. Ajatus jälkimmäisestä tuntui järjettömältä - miten suuressa Mirassa voisi olla joku monijalkainen liikenteessä, varsinkaan kun kyse ei ollut hevosen kavioiden kopseesta, eikä selvästi koiran tai kissankaan tassujen äänestä. Jyrisevä ääni kuului taas. Taivas oli edelleen pilvetön, eikä salamointia näkynyt; ei ukkostanut.

Köyhän miehen kimpussa oleva mustahiuksinen köriläs säpsähti huomatessaan läheisen kujan varjossa suuren ihmismäisen hahmon. Mies tunsi kylmän hien selässään ja otsallaan huomatessaan hahmon kasvojen kohdalla sinertävän renkaan ja päästä sojottavan kiemurtelevia lonkeromaisia ulokkeita. Karmivasta näystä oli vaikea saada selvää, sillä kyseisellä kujalla oli kovin hämärää.

"Mitä helv... jokin hirviö Mirassa?". Musta hiukseinen mies herätteli maassa tajuttomana makaavan toverinsa ja riuhtoi tätä lähtemään. "Fernando! Nyt äkkiä ylös!". Vilkaistessaan uudelleen kujalle, hän huomasi yllätyksekseen sinertävän renkaan tilalla punaisen renkaan. Hämärässä oleva hahmo kiipesi ketterästi seinälle ja loikkasi nopeasti kohti ryöväreitä. Kova jyrähdys kaikui lonkeropäisen olennon kivisen naamion takaa tämän repäistessä miesten edessä katukivetyksestä lohkareen ilmaan ja nostaessaan sen päänsä ylle. Miehet juoksivat kauhun vallassa pakoon minkä jaloistaan pääsivät. Olennon kasvoissa oleva hohtava rengas muuttui taas siniseksi ja tämä laski lohkareen alas koittaen sovittaa sitä takaisin kivetykseen. Sitten olento katsahti maassa makavaa ryöstettyä nuorta miestä. Se ojensi kätensä nuorukaiselle ja auttoi tämän pystyyn. Olento oli nyt selvästi nähtävissä seistessään ilta-auringossa keskellä katua. Sen musta iho korosti kasvojen tilalla olevan naamion keskellä hohtavaa rengasta. Itse naamio oli hieman tomuinen. Se näytti olevan jotakin kestävää harmaata kivilaatua ja siinä näkyi pieniä määriä sammalta. Valo näytti kumpuavan naamion renkaasta kuin tyhjästä. Koristeelliset muodot ja juovat saivat sen näyttämään joltain muinaiselta rituaalivälineeltä. Vielä hetki sitten niin villisti kiemurrelleet lonkerot olivat nyt rauhoittuneet ja asettuneet taakse solmittuja rastoja muistuittavaksi pötköksi. Olennon yllättävän pienet lihakset eivät värähtänetkään, sen seistessä simpanssimaisessa asennossa nuorukaisen edessä. Vapinaa tai hikipisaraakaan ei näkynyt, vaikka se oli juuri nostanut ainakin sata kiloa painavan kivenlohkareen kadusta irti.

Skyellä ei rehellisesti sanottuna ollut aikaa kuulostella ympäristöään, mutta hän huomasi kyllä ukkosenjyrähdyksen. Mies toisaalta laski sen jonkin maagin temppuiluksi, sillä eihän pilvettömältä taivaalta voinut salamoita itsestään tulla. Hän tajusi olevansa väärässä vasta kun häntä ahdistellut mies jähmettyi monttu auki tuijottomaan jonnekin sivulleen. Tähän tuli nopeasti liikettä, herätteli kaverinsakin höpisten jotain jostain hirviöstä. Blondi itse yritti tihrustaa mitä ihmettä toinen oli säikkynyt, mutta näki vain epämääräisen hohteen. Kohta silmät tarkentuivat suurikokoiseen, varmasti jotain muuta lajia kuin ihminen olevaaan olentoon ja miehen leuka loksahti auki. Hän ei saanut raajoihinsa liikettä vaikka hirviö tempaisi valtavan kivenlohkareen maasta ja lähestyi uhkaavasti.

Mutta sitten punainen rengas muuttui siniseksi ja otus laittoi möhkäleen takaisin osaksi katua. Ilta oli taas seesteinen, eikä muusta kuin muutamasta mustelmanalusta ja verijuovasta Skyen iholla pystynyt päättelemään, että äsken oli ollut vaaratilanne käsillä. Omituinen, suurikokoinen ja pikimusta olento vain seisoi siinä, selkeästi tuijottaen vaikkei sillä silmiä ollutkaan. Vain omituinen naamari ja ihmeellisiä lonkeroita pursuamassa sen alta. Olento veti laiheliinin erittäin hiljaiseksi. Tuo ei näyttänyt ollenkaan täkäläisiltä hirviöiltä, ja käyttäytyi paljon järkevämmin kuin ne. Kaipa sen tarjoamasta avusta pitäisi kiittää jotenkin – mutta millaisesta vaivanpalkasta tuollainen pitäisi, siitä blondilla ei ollut harmainta aavistustakaan.

”Taisit sitten pelastaa minut...” hän totesi ääneen yhä enemmän tai vähemmän hämmentyneenä, mutta naurahti sitten. Mitäs siinä turhaan liikoja ujostelemaan, puhumallahan sitä vasta näkisi josko tuo ymmärtäisi sitä.
”En varmaan voi tarjota ryyppyä kiitokseksi kun ei sinulla ole suuta. Mutta kiitti.”