Good evening, monsieur..

//Shaido tänne ukkelinsa kera. : D//

Alkoi olla jo hämärää, aurinko oli jo miltei kokonaan laskenut. Vain muutamat auringonsäteet vielä kuroivat punaisen ja keltaisen sävyissä kohti taivaanrantaa.
Virgil laahusti hämärillä kaduilla uupuneena, tosin huojentuneena siitä että vihdoin viimein pääsi sivistyksen pariin. Miehen siipiä särki tajuttomasti, nyt jos milloin hän olisi halunnut niistä eroon, vaikka niistä olikin toisinaan hyötyä. Virgilillä ei ollut ollut minkäänlaista hajua missä kaukana hän oli kehää lenneskellyt, eihän hän tiennyt seutuja. Eikä hän tiennyt missä tällä hetkellä oli, mutta se ei näyttänyt häntä erityisemmin kiinnostavankaan. Virgil halusi vain etsiä jonkun paikan missä voisi edes hetken levätä, ja häntä ärsytti tajuttomasti. Jalatkin olivat kipeinä kävelemisestä, nälkä kurni ja kylmä hiki valui kalpealla otsalla ravinnonpuutteen vuoksi. Silmänaluset olivat tummempaakin tummemmat sillä mies ei ollut ehtinyt levätä. Tai olisihan hänellä tietty aikaa ollut, muttei Virgiliä kiinnostanut nukkua pusikossa. Mieluummin vaikkapa kadunkulmassa.

Virgil huomasi edessään kodikkaan oloisen kapakan. Ikkunoista tulvivan valon perusteella se oli auki, joten Virgil piristyi silminnähtävästi. Mies suoristi selkänsä ja harppoi pitkin ja nopein askelin baarin ovelle. Virgil tarttui ovenkahvaan ja suorastaan riuhtaisi sen auki, jääden kuitenkin hetkeksi oviaukkoon siesomaan. Tämä tutkiskeli kapakan sisältöä naamionsa ohuista silmänrei'istä lähes sokeilla silmillään, raotti aavistuksen huuliaan saaden jonkinmoisen käsityksen kapakan sisällöstä kaikuluotauksen avulla. Virgilin sisääntulo ei vaikuttanut sisällä kuuluvaan puheensorinaan, tyypit jotka viettivät baarissa iltaansa eivät erityisemmin näyttäneet huomioivan häntä. Virgil havaitsi kauempana baaritiskin, joten astahti sisälle, sulki oven - tällä kertaa rauhallisesti - perässään ja asteli tiskiä kohden, silmäillen samalla ympärilleen ja kuunnellen ympärillä olevien puheita. Virgil oli kuitenkin vain yksi muiden joukossa, joten tämä otti maskin naamaltaan kiinnittäen sen nahkahousujensa pienehköön naamarille tarkoitettuun solkeen, ja laski hupun päästään. Tämä nojasi tiskiin ja vilkuili ympärilleen, kiinnittäen katseensa mieheen joka oli tyhjentämässä oluttuoppiaan - tai hahmoon jonka naaman edessä oli suuri esine täynnä nestettä, kuten Virgil sen näki. Mies naputteli sormiaan tiskiä vasten, teräksiset pikkurilli ja nimetön päästivät liikkuessaan ilmoille ikävän kirskunnan.

Asame Ryun työpäivä oli ollut melko kiireinen. Vaikka ei ollut aivan viikonloppu, asiakkaita oli silti virrannut sisään enemmän kuin sisältä ulos. Hän toivoi, että omistajalla olisi ollut varaa palkata enemmän työntekijöitä, niin että jokaiseen vuoroon riittäisi vähintään kaksi työntekijää. Vain viikonloppuisin oli vuoroissa enemmän henkilökuntaa. Vapaita viikonloppuja ei sitten oikeastaan koskaan ollutkaan. Yksin koko paikasta huolehtiminen kiireisinä päivinä oli tuskaista ja työlästä. Eikä Asame edes pitänyt koko baarimikon työstä. Hänen haaveammattinsa oli varsin toisenlainen.

Ryu ei pitänyt asiakkaista, jotka yrittivät flirttailla hänen kanssaan. Hän ei pitänyt varsinkaan vanhemmista miehistä, jotka vinkkailivat hänelle yhtenään silmää. Silti hänen kasvoillaan karehti ystävällinen hymy. Sen hän oli oppinut eräältä työtoveriltaan, Acelta. Tämä oli iloluontoinen haltia ja vaati myös muilta, että työpaikalla piti hymyillä vaikka vain asiakkaiden tähden jos muuten ei hymyilyttänyt. Oikeastaa Asamea hymyilytti erittäin harvoin. Sen hän oli huomannut vasta, kun Ace oli asiasta hänelle maininnut. Nyt Ryun hymy oli todella lähellä luonnollista silloinkin, kun häntä ei hymyilyttänyt. Hän oli oppinut paljon sinä aikana, kun oli ollut töissä tässä paikassa.

Ryulla oli pieni hengähdystauko silloin, kun sisään astui kaapuun pukeutunut mieshenkilö, jolla oli kasvojensa peitossa maski, joka vaalean mielestä näytti hieman oudolta, mutta kuitenkin kiehtovalta. Ryu sitoi vaaleat, pitkät hiuksensa paremmin kiinni ja otti kasvoilleen ystävällisen hymyn, kun mies lähestyi baaritiskiä. Hän seurasi katseellaan, kun asiakas otti naamion pois. Silloin hän asteli tämän luokse.
"Tervetuloa", hän sanoi iloiseen sävyyn, jääden tapittamaan asiakasta vaaleilla silmillään. "Mitä teille saisi olla?"

Virgil katseli olutta kittaavaa miestä tylsistyneen oloisena ja näköisenä.
"Tervetuloa" Sanoi joku hänen edessään pirteään sävyyn, ja Virgil käänsi mitäänsanomattoman katseensa tähän, ja toljotti toista hetken aikaa. Onneksi tämä henkilö oli tarpeeksi lähellä, että Virgil edes jotenkin erotti hänen kasvonpiirteitään. Mies raotti aavistuksen verran suutaan, saaden lopulta tolkkua minkälainen hyypiö hänen eteensä oli tullut. Virgilin huulille ilmestyi pieni, viekas hymy.
"Mitä teille saisi olla?"
Miehen huulilla ollut hymy leveni niin että hammaskalusto pilkisti esiin, ja Virgil liikutti kieltä etuhampaillaan, erityisesti komeilla kulmahampaillaan, samalla katsoen edessään olevaa miestä kuin olisi halunnut syödä hänet. Tämä hymähti, suoristi selkänsä ja kohotti aavistuksen verran päätään kuin olisi yrittänyt katsoa toista alakenoon, ja nojasi tiskiin. Virgil laski katsettaan alemmas ja vilkaisi jälleen mieheen jolla oli oluttuoppi, ja käänsi katseensa takaisin tähän vaaleahiuksiseen. Virgil osoitti peukalollaan miehellä olevaa oluttuoppia.
" Samanlainen kuin hänellä. " Virgilillä ei ollut tietoakaan mitä neste oli, mutta koska tuo mies näytti sitä ahneesti vetäen kurkustaan alas, se luultavasti olisi juomisen arvoista.
Mutta Virgilillähän ei ollut minkäänlaista aikomusta maksaa tästä, ehei. Eihän hänellä edes paljon rahaa ollutkaan, mitä nyt oli matkan verran pihistänyt köyhien kukkaroita. Eikä Virgil ollut halukas luopumaan rahoistaan noin vain, ja toinen mitä luultavimmin saisi tietää sen vielä.
Virgil lipaisi jälleen kielellään kulmahammastaan ja katsoi vaaleahiuksista, eikä hän mahtanut hitusen ahneelle katseelleen mitään. Miehen tarkastelevan katseen voisi nimittäin helposti leimata jopa ahdisteluksi, mutta mitäpä Virgil sokeudelleen mahtoi. Ja myönnettäköön, tämä henkilö sai Virgilin mielenkiinnon heräämään - kuin lapsi joka juuri löysi uuden, kiiltävän lelun.. Ja näinpä mies päättikin kokeilla onneaan, aloittamalla pitkästä aikaa uuden pelin.
Siinä samassa Virgilin koko olemus näytti kääntävän takkinsa aivan tyystin, sillä tämän viekas ilme vaihtui tyyneksi, hitusen tylsityneenkin näköiseksi, ja mies käänsi katseensa muualle näyttäen aavistuksen mietteliäältä.
" Kertoisitko vielä, että.. " Virgil keskeytti lauseensa ja kääntyi takaisin tämän vaaleaverikön puoleen, kumartuen aavistuksen verran lähemmäs toista.
" ..missä minä olen. " Virgil kohotti hieman toista kulmaansa ja puri huultaan, kuin oikeasti olisi huolissaan sijainnistaan. Tosiasiassa tämäkään seikka ei häntä voinut vähempää kiinnostaa. Pääasia ett oli päässyt sivistyksen pariin, mutta pitihän nyt jonkinmoinen keskustelu aloittaa, ei homma muuten toimisi. Virgil halusi paljastaa totuuden vasta aivan lopussa, nähdä sen ilmeen uhrin kasvoilla kun totuus vihdoin valkenisi tälle..

Ryu ei ollut oikealta luonteeltaan juurikaan mikään asiakaspalvelija. Niinpä hänen hymynsä hyytyi melko nopeasti, kun hän huomasi asiakkaan ilmeen. Hän ei pitänyt lainkaan tuon hammaskalustosta. Nähdessään terävät kulmahampaat Ryun kehon läpi kulki kylmä, ei toivottu väristys. Melko nopeasti Asame kuitenkin sai taas hymyn kasvoilleen. Toisin sanoen hän otti itseään niskasta kiinni ja muistutti itseään, että oli vielä töissä. Miten hän odottikaan sitä, että saisi sulkea paikan ja häätää asiakkaat ulos.

"Selvä, olut siis", Asame sanoi hymyillen hieman ja pyöräytti tyhjää tuoppia taidokkaasti käsissään ennen kuin laski sen täyteen vaahtoavaa olutta. Hän katsahti uutta asiakastaan sivusilmällä sitä tehdessään ja mietti, miksei tämä ollut vain sanonut, että halusi oluen. Muutenkin Asamen olo oli epämukava tuon katseen alla. Se oli ahdistava katse. Edes Kouhei Sayashi ei katsonut häntä aivan tuolla tavalla. Aivan kuin tuo olento olisi halunnut kirjaimellisesti syödä hänet. Ryuta puistatti.

Elementalisti kohotti aavistuksen verran toista kulmaansa kysymykselle, jonka mies esitti. Hänen mielestään kysymys oli kummallinen, mutta hän oli kuullut tässä työpaikassaa jo niin monta outoa kysymystä, ettei tuon kysymyksen kummallisuus häntä niin paljoa hätkäyttänyt. Asame hymyili ystävällisesti ja nyökkäsi.
"Olette Mirassa, Arylian pääkaupungissa, jos sitä tarkoitatte. Tämä paikka missä istutte, on vain tavallinen baari", Ryu sanoi ja katsahti hieman ympärilleen miettien, olisiko tuota asiakasta pitänyt varoittaa siitä, että juuri tämä baari Mirassa sattui olemaan homojen suosiossa. Hän oli huomannut muutoksen asiakkaan ilmeessä ja se häiritsi häntä. Ryu päätti olla varovainen tuon miehen kanssa ja kertoa tälle mahdollisimman vähän itsestään tai koko paikasta. Jostakin syystä hän ei halunnut, että tuo pelottavan oloinen mies paljastuisi homoksi. Asame oli oppinut olemaan varovainen, ehkä juuri siksi asiakkaan ilmeen muutos ei vaikuttanut häneen rauhoittavasti. Sayashi oli opettanut hänelle paljon.

Ryu laski hymyillen täyden oluttuopin asiakkaan eteen ja jäi pää kallellaan odottamaan maksua.
"Se olisi sitten 3 galdia", hän sanoi.

Virgil oli huvittunut, kun hän huomasi kuinka vaaleaverikkö näytti hieman kavahtavan häntä. Tämä ei tietenkään näkynyt päällepäin, mutta mies oli jopa jotenkin.. mielissään siitä. Tosin Virgil oli samalla näreissään, sen ilmeen väläyttäminen oli ollut virhe, totisesti.. Noh, ehkä hän keksisi jonkinmoisen tekosyyn, mikäli toinen jäisi sitä selvästi miettimään.
Virgil näytti mietteliäältä, kun vaaleahiuksinen kertoi hänelle miehen sijainnin.
" Vai että Mirassa.. " Virgil pohdiskeli ääneen ja naputti kynttään pöytää vasten. Kaupungin nimi ei sanonut hänelle mitään. Mitäs oli elänyt niin pitkään siinä syrjäytyneessä ja sulkeutuneessa yhteisössä..

Miehen laskiessa Virgilin tilaaman juoman hänen eteensä, tämä katseli hetken tuopissa kuohuvaa nestettä. Läheltä katsottuna se ei näyttänyt erityisen houkuttelevalta, mutta miehen hyvin surkea näkö ja kaikuluotauksen epäselvyys vaikutti mahdollisesti hyvin paljon asiaan.
Virgil tarttui tuoppiin ja ehti nostaa sen jo huulilleen, kun vaaleaverikkö pyysi häneltä maksua. Tämä kohotti katseensa tuopista vaaleahiuksiseen ja vain pienen hetken ajan hän näytti näreältä, nopeasti hän kuitenkin käänsi katseensa muualle samalla kun laski oluttuopin tiskille. Virgil nappasi pienen rahapussin taskustaan, avasi sen ja otti sieltä tarvittavan rahasumman ja pyöritteli kolikoita kädessään. Mies kuitenkin pisti rahat tiskille niin paljon kuin se häntä ärsyttikin, ja tarttui tuoppiinsa. Lähes äänettömästi tämä tuhahti.
Virgil hörppäsi hieman oluestaan, pyöritellen sen makua suussaan.
"Aivan kuin tervaa ja kusta olisi sekoitettu keskenään." Mies mietti itsekseen, ilme kuitenkin oli mitäänsanomaton. Virgil kohautti aavistuksen verran olkiaan ja joi kunnon kulauksen juomastaan, ennenkuin laski sen takaisin tiskille. Mies kohotti katseensa takaisin uuteen "tuttavaansa", jääden jälleen mietteliäs ilme kasvoillaan katselemaan toista. Virgil näpräsi vasemmalla kädellä vasemman korvan renkaassa riippuvaa, kuunsirpin muotoista korua. Mies näytti tajuavan pian itsekin kuinka hän tuijotti vaaleaverikköä.
" Pahoitteluni.. Rehellisesti sanottuna olen lähes sokea. " Virgil tuhahti, pyöräytti silmiään ja tarttui jälleen tuoppiinsa, hörppäisten jälleen hieman oluestaan.
" Ja kaikuluotaus on sen verran paskamainen ettei sillä erota kuin hahmot. Hmh. " Tämä jatkoi hieman äreään sävyyn. Virgiliä kuitenkin ärsytti enemmän se, mitä hän joutui esittämään. Mies niin vihasi tätä osaa koko hommassa. Virgil kuitenkin piristyi melkein välittömästi, ja laski tuopin pöydälle.
" Nämä asiat mukaanlukien, mikä luulet minun olevan? " Mies nappasi korvistaan höristäen niitä hieman, jonka jälkeen virnisti niin että kulmahampat välkkyivät.
" Skriik. " Virgil äännähti vaimeahkosti ja tuhahti huvittuneesti perään, päästi irti korvistaan ja nojautui tiskiä vasten, uppoutuen takaisin oluttuoppiinsa.

Asame tarkkaili uusinta asiakastaan ystävällinen hymy kasvoillaan, mutta sisimmässään hän oli enemmänkin kuin levoton. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, mikä tuo mies oli, joka hänen kanssaan jutteli. Eikä hän kehdannut kysyäkään. Tämähän olisi saattanut loukkaantua sellaisesta utelusta. Jälleen Ryun oli muistutettava itselleen, että oli sellaisessa työssä, jossa asiakkaita ei kannattanut suututtaa. Hän oli oppinut hyvin varovaiseksi puheissaan - oikeastaan hän oli ylipäätään oppinut kommunikoimaan paremmin muiden kanssa tänne tultuaan. Ace oli opettanut hänelle paljon. Jos haltia ei olisi ollut vaikuttamassa hänen työskentelyynsä, olisivat asiakkaat kohdanneet baaritiskin takana kylmäkatseisen, vähäpuheisen jääkalikan, joka olisi mieluummin halunnut istua alas ja kirjoittaa sanoja paperille, lauseita, jotka tulvivat hänen päähänsä muodostaen pikkuhiljaa tarinan, joka jatkui monta, monta sivua.

Ryu otti rahat, jotka mies oli tiskille laittanut ja laski ne.
"Kiitos, se oli tasaraha", hän sanoi hymyillen. Hymy kuitenkin muuttui hieman väkinäiseksi ja hämmentyneeksi, sillä pian hän huomasi olevansa jälleen tuijotuksen kohteena. Vaalea otti pesemiään tuoppeja ja laseja ja alkoi kuivailemaan niitä takaisin paikoilleen. Työnsä lomasta hän kuitenkin tunsi katseen itsessään, eikä se ollut lainkaan mukava tunne.
Asiakas puhui jälleen ja Asame käänsi katseensa tähän kulmat hieman kohollaan. Jos miehen sanat olivat totta, se ehkä selitti tuon tuijottelun. Ryu huomasi hieman rauhoittuvansa ja ystävällinen hymy kohosi kasvoille.
"Kaikuluotaus?" Ryu ihmetteli ääneen. Mikä olento hänen asiakkaakseen oli oikein tullut? Miehen kysymykseen hän ei osannut siis vastata lainkaan.
"Rehellisesti sanottuna en tiedä lainkaan", Asame sanoi hieman punastuen. "Haluaisitko valaista minua asiasta?" Ryu käytti tilaisuuden hyväkseen. Kun kerran asiakas oli itse ottanut lajinsa puheeksi, hän ei nähnyt mitään syytä olla utelematta asiasta.

Toisen kasvoille noussut pieni puna sai Virgilin innostumaan entisestään, mutta tällä kertaa hallitsi kasvojensa ilmeen. Mies näytti syötävän suloiselta punastuessaan.
Virgil naurahti huvittuneena, hän ei ollut ollenkaan hömillään ettei toinen tiennyt mikä hän oli.
" Haha, en ihmettele yhtään. Ja valaisen mielelläni. " Virgil sanoi ja nojautui paremmin tiskiä vasten.
" Olemmekin yhteen läjään, kauas kaikesta eristäytynyt joukko. 'Pärjäämme omillamme ilman ulkomaailman apuja. Kaikki tarvittava valmistetaan itse.' " Virgil pyöräytti silmiään, hän näytti jotenkin halveksivan omaa lajiaan.
" Päivä, auringonvalo ja laumasta poistuminen ovat suurimpia tabuja. Typerää, suorastaan. Kuka nyt haluaisi elää samassa, sisäsiittoisessa joukossa koko elämänsä? Naurettavaa. Onnekseni olin onnekas, eikä suonissani kohise sisäsiittoista verta.." Virgil sanoi selvästi huvittuneena ja otti kulauksen oluestaan.
" Ja kaiken lisäksi palvomme kuuta. " Virgil nauroi oluttuoppiinsa, josta jälleen hörppäsi vähän. Näyttihän se maistuvan, vaikka ensin olikin moittinut sitä tervan ja kusen sekoitukseksi.
" Miksihän meitä voisi kutsua.. Ihmislepakoiksi..? No, jonkinlaisia ihmisen ja lepakon risteymiä me olemme, kaikesta huolimatta. Kutsumme itseämme "yön lapsiksi", omalla kielellämme Shê¡r. Ja luulen, että sinulle herää kysymys, mitä hittoa minä tällää teen jos lajimme on eristäytynyt ja lauman jättäminen on yksi suurimmista tabuista? " Väkisinkin Virgilin kasvoille nousi hieman omahyväinen, hivenen ylimielinen hymy. Itseasiassa mies oli ylpeä siitä että hänet häädettiin pois yhteisöstä.
" Olin kyllästynyt, ja halusin pois. Halusin tietää minkälainen oikea maailma olisi. Olen tietääkseni ainoa laatuani lajissani, kuka on miettinyt, ja toetuttanut moisen haaveen. Meillä on myös tapana 'tatuoida' kunkin nimi kehoon. Mitä arvostetumpi nimi, sitä näkyvämmällä paikalla. Ja jos tekee vakavan rikkeen, tämän nimen päälle hakataan auringon tapainen merkki, joka liittyykin sitten uskontoomme. Ja tämähän tarkoittaa pettäjää, häpeäpilkkua. " Virgil veti kaulusta pois kaulaltaan, josta paljastui lähes auringon näköinen merkki. Mies kohautti heti perään olkapäitään. Häntä ei näyttänyt asia paljoa liikuttavan.
" Mieluummin laumansa hyljeksivä ja vapaa, eikö? " Virgil vinkkasi miehelle silmää, naurahti ja joi oluestaan.

Ryu katseli mielenkiinto heränneenä asiakastaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt samankaltaista henkilöä ennemmin, joten hän ei tiennyt, mitä tämänkaltaiselta saattoi odottaa. Hän kuunteli toisen puhetta nyökytellen välillä, nojautuen välillä hieman eteenpäinkin. Hänestä oli mielenkiintoista kuunnella toisen selvitystä lajistaan. Ryusta tuntui, että tämä oli ainutkertainen tilaisuus hieman tutustua tähän.

Ryu nojautui hieman lähemmäs katsoakseen tarkemmin auringon muotoista merkkiä miehen kaulalla. Sitten hän kohautti olkiaan miehen sanoille ja hymyili hieman.
"Paha sanoa, kun en ole koskaan elänyt tuon kaltaisessa laumassa", Ryu sanoi ja otti uuden lasin kuivatakseen sen. Asiakkaita ei ollut paljoa eikä kukaan sillä hetkellä kaivannut lisää juotavaa. Hän ei ollut aivan varma, halusiko jutustella tuon terävähampaisen asiakkaan kanssa kahden kesken kovinkaan pitkään. Vaikka olikin mielenkiintoista kuulla tämän lajista, Ryu ei silti tahtonut jäädä tämän kanssa aivan kahden kesken. Niinpä hänen katseessaan pilkahti pieni hermostuneisuuden pilke, tuskin huomattava, kun paikan kaksi viimeistä asiakasta lähtivät käsitysten pois paikalta, toistensa korvaan supatellen. Tai no, ei näitä kahta miestä voinut sanoa viimeisiksi asiakkaiksi. Olihan tuo lepakkomies vielä paikalla. Ryu hymyili tälle laittaessaan kuivatun lasin paikoilleen ja ottaen uuden lasin taas kuivattavaksi.

"No, miltä tuntuu olla nyt vapaa siitä laumasta?" hän kysäisi huolettomaan sävyyn, tutkaillen miestä katseellaan.

((anteeksi vastauksen kesto :3))

Virgil hörppäili oluestaan - joka alkoi uhkaavasti tyrehtyä - ja veti kauluksen aurinkotribaalinsa peitoksi kun toinen oli sitä vilkaissut. Miehen valtasi hassu, kevyt tunne ja päässä tuntui hyvin pienimuotoista huippausta. Virgil päätteli sen johtuvan tästä juomasta jota hän ryyppäsi aika innokkaasti, se ei maistunutkaan sen hassummalta ja mies oli itseasiassa aika kiintynyt sen makuun.
"Paha sanoa, kun en ole koskaan elänyt tuon kaltaisessa laumassa" Virgil hymähti ja suoristi selkänsä, sivellen metallisella pikkurillillään oluttuopin pintaa.
"Totta, totta, mutta usko pois, et haluaisikaan elää. " Virgil sanoi vinon hymyn kareillessa huulillaan ja vinkkasi jälleen baarimikolle silmää. Mies huomasi - tai pikemminkin kuuli - kahden viimeisen asiakkaan hoippuvan ulos kapakasta. Virgil hymähti itsekseen ja katseli tuopissaan lilluvaa olutta.
"No, miltä tuntuu olla nyt vapaa siitä laumasta?" Virgil vilkaisi toiseen ja tämän ilme näytti piristyvän. Mies veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja suoristi selkänsä, pudistellen hieman päätään leveänpuoleinen hymy huulillaan.
" Et uskokaan miten hyvältä. Sanoinkuvaamattomalta. " Virgil sanoi ja puhalsi ilmat hitaasti keuhkoistaan. Katse vieri jossakin katonrajan tienoilla.
" Se on kuin olisi virunut niin kauan kahlehdittuna jossakin kylmässä ja rumassa paikassa että on mennyt laskussa sekaisin, ja sitten, yhtäkkiä kalheet murenisivat ja pääsisi vapaaksi. Tuosta noin vain. " Virgil selitti ja napsautti sormiaan viimeisten sanojensa yhteydessä.
" Mitenhän sitä kuvailisi.. Kaiken sen rumuuden ja synkkyyden jälkeen näet ensimmäistä kertaa oikeasti auringon ja kaiken muunkin selvästi. Olo on kuin narkkari saisi huumetta vuosien tuskastuttavan kärsimisen jälkeen, ymmärrätkös? " Virgil katseli toista tiiviinpuoleisesti ja naputti teräksisellä pikkurillillä ohimoaan. Suupielillä koreili virne, joka tosin pian vaihtui lämpimämmäksi hymyksi ja Virgil laski kätensä kylmää oluttuoppia vasten.
" Ihan hemmetin hyvältä, siis. " Tämä naurahti ja kulautti loput oluestaan pohjanmaan kautta, puhahtaen sen päätteeksi.
" Jännää litkua, mutta kieltämättä aika hyvää. " Virgil myönsi nyökytellen päätään ja naputteli sormillaan pöytää. Virgil vilkaisi ympärilleen.
" Hmmm. Melkoisen hiljainen ilta. " Mies sanoi kuin ohimennen ja jatkoi pöydän naputtelua.

Ryulla oli tunne, että uskoi muukalaisen sanoja, kun tämä sanoi, ettei hän olisi halunnut elää sellaisessa laumassa kuin tämä oli elänyt. Hän oli itsekin elänyt tarpeeksi kahlittuna, eivätkä hänen kahleensa olleet vieläkään menneet rikki. Hän ei tiennyt, pääsisikö koskaan entisestä opettajastaan eroon. Sayashi ei ollut päästänyt häntä otteestaan vieläkään ja välillä Ryusta tuntui, että tämä yritti kiristää silmukkaa hänen kaulansa ympärillä entistä enemmän. Ehkä pelko oli kuitenkin turha, sitä hän toivoi.

Ryu hymyili asiakkaalleen ja katseli tämän ilmeitä hieman huvittuneena. Toinen ei tiennytkään, miten hyvin hän pystyi kuvittelemaan tuon vapauden tunteen. Hän oli ollut lukemattomia kertoja kahlittuna Sayashin kellarissa, sidottuna seinään tai sänkyyn niin voimattomana, ettei hän ollut jaksanut edes avata lukkoja ilman avulla. Sayashi oli häntä vahvempi ilmaelementalisti. Paljon vahvempi. Hän oli oppinut, että pääsi itse helpommalla, kun ei tapellut vastaan kynsin ja hampain, kuten nuorempana. Ryu oli menettänyt ajantajunsa useammin kuin kerran. Aina, kun hän astui ulos Sayashin talosta, tunne oli aivan huumaava.

"Sen uskon", Ryu sanoi nyökäten. "Valo tuntuu turvallisemmalta kaiken pimeyden jälkeen. Ainakin minun mielestäni." Hän naurahti kevyesti ja heilautti hieman hiuksiaan taakse. Muutama itsepäinen suortuva yritti tulla häiritsemään hänen näkökenttäänsä.
"Tähän aikaan viikosta on yleensä vähän hiljaisempaa. Otatko uuden oluen?" elementalisti kysyi ystävällinen hymy huulillaan, kulmat kysyvästi hieman kohollaan.

Kops. Kops. Kops. Virgil tuhahti, ja lakkasi naputtelemasta sormillaan pöytää. Ääni alkoi ärsyttämään häntä itseään, joten mies risti sormensa pöydälle.
"Sen uskon. Valo tuntuu turvallisemmalta kaiken pimeyden jälkeen. Ainakin minun mielestäni." Virgin myötäili miehen sanoja vaimeahkosti ynähtäen, katse pyöri vasemmalla laidalla tyhjässä tilassa. Pohdintaa. Huulien mutristus ja kulmien kurtistus.
"Tähän aikaan viikosta on yleensä vähän hiljaisempaa. Otatko uuden oluen?" Virgil vilkaisi miestä silmäkulmastaa.
" Ahaa.. Ymmärrän." Tämä sanoi, ajatuksissaan hän ei heti noteerannut kysymystä.
" Ah, niin, anna tulla vain. " Virgil vastasi ryhdistäen asentoaan tuolilla ja pyöritteli rannettaan kuin merkiksi että olutta pöytään vain. Odotellessaan uutta oluttuoppiaan kääntyi tämä katselemaan tyhjää kapakkaa. Tai no katselemaan ja katselemaan, silmillään hän ei erottanut metriäkään pidemmälle, mutta kiitos kaikuluotauksen erotti mies millitarkasti esineiden sijainnin ja koon, sekä koko puljun koon, muodon ja katon korkeuden. Virgil rapsutti mietteissään metallikynnellä leukaansa, kääntyen takaisin tiskiin päin. Kyynärpää laskeutui pöydälle, ja poski painautui kämmentä vasten, asento muuttui takaisin epäryhdikkääksi. Silmät seurailivat toisen liikkeitä, ilme oli tyhjä, mutta aavistuksen pohdiskeleva. Silmein katse tosin oli tiivis, jopa ahdistavan sellainen. Hymähdys, vino hymy ilmestyi Virgilin kasvoille.
" Sinähän olet aika hyvän näköinen tapaus. " Virgil sanoi, kuin olisi pohtinut ääneen. Vino hymyi muuttui virneeksi, kulmahampaat pilkottivat hieman huulten välistä. Ilme, se muistutti jälleen aavistuksen ahnetta. Silmissäkin välkkyi viettelevä, mutta viekas katse. Virgil suoristi selkänsä ja hymyili niin että koko hammasrivistö paistoi. Viekkaus ei kadonnut kasvoilta.
" Uusi yö uudessa kaupungissa.. Eikö pidettäisi vähän hauskaa yhdessä, sinä ja minä? " Virgil kysäisi kaartelematta ja kohotti hieman toista kulmaansa pitäen vasemman käden etu - ja keskisormea rintakehällään kuin osoittaakseen itseään. Toisen käden peukalo viittoi vuoroin mieheen, vuoroin Virgiliin itseensä.

Ryu tarkkaili asiakastaan hieman huvittuneena. Tosin tuo huvittuneisuus ei juurikaan näkynyt hänen kasvoillaan muuten kuin pienenä hymyn häiveenä. Ja mikäli hän oli tajunnut oikein, tuo toinen ei ehkä edes nähnyt sitä. Ryun hymy leveni hieman, kun hän täytti asiakkaan tuopin uudelleen. Hän ojensi juoman tälle samalla sanoen:"Kolme galdia."

Ryu seuraili hieman asiakkaansa katseen suuntaa ja jäi itsekin katselemaan paikkaa. Se oli tänään hiljainen ja hänen teki mielensä laittaa koko putiikki kiinni ja lähteä vain kotiin. Hänen teki mieli kirjoittaa. Ottaa kynä käteen ja kuulla sen rapina paperia vasten hänen kirjoittaessaan ajatuksiaan sen karkeaan pintaan. Hetken hän oli vain ajatuksissaan, mutta havahtui siihen, että tunsi katseen itsessään.

Ryu kääntyi katsomaan asiakastaan ja sai itseään niskasta kiinni juuri ennen kuin oli puremassa huultaan. Hän ei pitänyt tuosta katseesta. Ryu ei tiennyt, mitä toinen oikeastaan näki, mutta nähtävästi tämä piti näkemästään. Hän yritti pitää ilmeensä kohteliaana ja mitäänsanomattomana, vaikka todellisuudessa olikin alkanut pelkäämään miestä.

"Vai sellaista sinulla olisi mielessä", Ryu sanoi hieman hymähtäen. Hän antoi valheellisen hymyn käväistä kasvoillaan. "Enpä tiedä, minulla kuitenkin on omakin miesystävä." Se oli sinänsä valhe, mutta ehkä hän voisi käyttää Sayashia hätävarauhkauksena. Eihän mies kuitenkaan hyväksynyt hänen muita suhteitaan. Sayashi oli onnistunut karkottamaan miltei kaikki ystävätkin hänen ympäriltään.