Aamuväsymystä

//Tintti moi!\\

Valerie haukotteli makeasti kiskoessaan housuja jalkaansa. Hän oli ollut viimeaikoina niin paljon pois töistä, että hän oli joutunut tekemään paperitöitä pikkutunneille saakka. Hauva pyöri hänen jaloissaan kitisten lisää ruokaa vaikka oli vasta hetki sitten syönyt vatsansa pulleaksi kuin ilmapallo.
”Sinä et saa enempää ruokaa. Ulkona sen sijaan joudut käymään, koska en halua sinun tekevän tarpeitasi lattialle sillä välin, kun olen töissä”, mies puheli koiralle ja saatuaan paidan päällensä nappasi karvakerän syliinsä ja kantoi sen alakertaan. Heti lattialle päästyään pentu teki kaikkensa paetakseen, mutta alistui lopulta ottamaan hihnan kaulaansa.

Ruskeahiuksinen mies astui ulos kodistaan pikkuinen koiranpentu innokkaasti talutushihnassa poukkoillen ja suuntasi kohti keskustaa, miksi ei voisi käydä kaupassa samalla.
”Valerie, kultaseni, luuletko, että minä jään tuonne yksin, kun sinä lähdet ulos?” miehen viereen ilmestynyt Rís kysyi loukkaantuneeseen sävyyn.
”En, minä vain tiesin, että tulisit mukaan joka tapauksessa”, Valerie sanoi ystävälleen juuri kun he astuivat päätielle.

Taivas oli verhoutunut hyvin paksuun pilveen. Pihalla tuuli. Tuuli humisi ja puhisi rakennusten välissä, peittäen alleen erään naisen kuolininahduksen. Jare upotti terävät vampyyrinhampaansa nauttien tuon niskaan, ja imi. Virvoittava veri lävisti miehen ruumiin, ja energia virtasi tuon jokaiseen soluun.

Juotuaan tarpeeksi, mutta ei sentä ihmistä kokonaan tyhjäksi, Jare laski naisen rojahtamaan maahan. Mies lovahti sivukujalta pois, piiloon seuraavalle ahtaalle kujalle. Siellä hän pyyhki suupielensä, ja kurkisti taivaalle. Oli pelottavaa liikkua päiväsaikaan, mutta nyt kun kerrankin oli mahdollisuus.

Jare vilkaisi itseään vesilätäköstä, siisti latvoja kohti tummenevia ruskeita hiuksiaan, ja vilkaisi itseään muutenkin. Jalassa oli siistit mustat farkut, päällä musta nahkatakki. Nahkatakin hupun mies vetäisi päähänsä, ja se peitti tuon kasvot kokonaan. Kädet hän sulloi syvälle takin taskuihin, ja tarkisti, että selässä roikkuva miekka oli yhä mukana. Olihan se. Sitten vampyyridemoni livahti pääkadulle.

Rís purskahti nauruun Valerien selityksen kuullessaan ja pudisteli päätään.
”Sinä se sitten aina osaat”, hän sanoi ja pörrötti mestarinsa hiuksia.
”Todella”, ruskeatukka hymähti ja pysähtyi odottamaan, että Hauva olisi saanut haisteltua kyllikseen erästä ilmeisesti äärimmäisen mielenkiintoista kiveä. Pian he jatkoivat matkaa ja matka olisi jatkunut pidemmällekin kuin vain muutaman askelen, jos Hauva ei olisi huomannut jotain kiveäkin kiinnostavampaa. Koira terästäytyi ja kohdisti katseensa juuri kadulle astuneeseen mieheen. Hetken miestä tuijotettuaan pentu päästi kimeän haukun ja säntäsi toisen luo hyppien innokkaasti tätä vasten.
”Hauva ei!” Valerie ärähti ja riensi nostamaan koiransa syliin.
”Anteeksi koirani toiminta, hän on vielä pentu”, mies pahoitteli toiselta.

Jare vilkaisi pääkadun vilinää. Kauempana näkyi kaistale suurempaa toria, mutta satunnaisia kojuja näkyi myös talojen seinustalla ja niihin jäävissä väleissä. Mitään huomiota vampyyridemoni ei kiinnittänyt koiran kanssa liikkuvaan kaksikkoon, kunnes eläin haukahti. Hetken aikaa Jare katseli eläintä ja ilmeisesti sen omistajaa, mutta mielenkiinto loppui kuitenkin lyhyeen.

Yht äkkiä mies kuuli rummuttavia askeleita, ja kumartui pari senttiä salaman nopeasti. Samassa koira hyppäsi tuota vasten, saaden vampyyridemonin sähähtämään. Eläinystävällisenä Jare kuitenkin vain pelästyi, ja yritti saada koiraa rauhoittumaan. Eläimen riehumisen tuoksinnassa Jarelta oli valahtanut huppu pois kasvoja suojaamasta.
"Ei se mitään, pidän eläimistä."
Jare sanoi hymyillen, ja haroi coolisti sotkuista ruskeaa hiuspehkoaan.