((Mjaa, josko sitten tällä mentäisiin. Tai ainakin yritetään mennä.))
Nimimerkki: Submarine
Nimi:
Kovinkaan ihmeellistä mielikuvitusta ei rotalta löydy, joten yllätyksetön ja suora Vanha Rotta tapaa olla se käytetyin, kuten myös pelkkä Vanha. Oikein runollisella päällä vastaan saattaa tulla Vielä Hengissä.
Ikä:
Tarkalleen Vanha ei ikäänsä tiedä, mutta arvioi vuosia olevan hiukkasen enemmän kuin varpaita, eli reilut kymmenen. Rotalle se on jo sievoisesti, ja verrattavissa suunnilleen viisissäkymmenissä olevaan ihmiseen: ei vielä valmis kuukahtamaan vanhuuteen, muttei enää millään muotoa nuoruuden voimissa.
Laji/rotu:
Rial, rotta, rottiainen, miksi ikinä haluaakaan nimittää. Joku tavallisen typerä on rottaihmiseksikin haukkunut, mutta harva voisi todella sanoa yhdessäkään rottiaisessa olevan mitään kovinkaan ihmismäistä. Enemmänkin ne ovat valtavia - melkeinpä miehen mittaisia ja toisinaan suurempiakin - rottia, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi silkkaa ikävyyttään vääntänyt ne takajaloillaan seisoviksi ja antanut peukalot. Ja tarpeeksi aivoja raapia ainakin kepillä selkää, jos ei muuten yletä - vaikka erityisen uhmakkaat ja uskaliaat tapaukset kehtaavatkin kiipiä älynlahjoissa korkeammallekin. Rialeita voi nähdä missä tahansa, aina kaupunkien kujilta ja viemäreistä sankkoihin metsiin. Ne ovat monilukuisia, neuvokkaita ja hyvin sopeutuvaisia eläjiä, jotka useasti nyhtävät elon irti sieltäkin, missä se olisi ihmiselle mahdotonta. Rialeita pidetään yleisesti ottaen saastana ja petoina, eikä valtaosa rotista anna minkäänlaista syytä epäillä yleistä kantaa. Rottaa, joka ei veisi lanttia sokean kupista tai ruokaa vanhalta koiralta, tai söisi paremman puutteessa koiraakin, on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Rottiaisia suvaitaan, pitkälti koska ovat liian sitkeitä ja sikiävät liian nopeasti kuollakseen poiskaan, mutta mikään laki taikka vartija ei niitä suojaa. Rotat nähdään loisina ja kavalina, älykkäinä elukoina, joista on mahdotonta päästä eroon, ja jotka syövät heti tilaisuuden tullen lapset sängyistä ja murhaavat ne, joita eivät jaksa. Eikä todellakaan aivan syyttä. Olipa miten oli, on rottiaisia mahdotonta sanoa sen enempää pahoiksi kuin hyviksikään. Niiden elämä on lyhyttä ja rajua, eivätkä ne tajua moraalia samalla tavalla kuin ihmiset - kukaan ei ole turhan kärkäs opettamaankaan. Rotat ovat kiinnostuneimpia omista nahoistaan, suojaavathan ne niiden sisuskaluja. Ja omat sisuskalut tapaavat olla muiden omia tärkeämmät. Rotat tapaavat olla kiinnostuneita selviytymisestä ja suvunjatkosta, eivät sinänsä tappamisesta tai hirmuteoista. Vaikka mikäpä olisi sellainen olento, joka ei vallasta olisi kiinnostunut?
Mitään erityisen yliluonnollista ei rialeissa ole. Rottien tapaan niillä on erittäin tarkka kuulo ja haju, mutta näöstä on vaikea sanoa mitään kovinkaan hyvää. Rialeiden silmiin maailma on samea ja vähävärinen. Läheltä rotta kyllä erottaa yksityiskohtiakin, mutta pitkän matkan päästä on silmillä vaikea huomata edes paikoillaan seisovaa miestä metsässä. Haju ja etenkin kuulo kuitenkin korvaavat tätä. Häntä, kynnet ja tarraamiseen pystyvät jalat tekevät rialeista hyviä kiipeilijöitä. Yleisen tuomion mukaan hyvässä lihassa oleva rial tuppaa olemaan kärhämässä tavallista ihmistä vahvempi, mutta väsyy nopeammin. Eipä sillä, että turhan moni erityisen läheiseen kärhämään haluaisikaan sellaisen kanssa, jolla on sormen mittaiset, terävät etuhampaat ja ikävät kynnet.
Sukupuoli: Uroksenpuoleinen, kun viimeksi tuli tarkistettua.
Työtausta ja ammatti: Vanha Rotta on ammattisoturi henkeen ja vereen, niin hyvässä kuin pahassakin. Asioiden murjomiseen tuntui olevan synnynnäistä taipumusta, ja rotalle se oli melko luonteva valinta muutenkin - ainakin viehättävämpi kuin kujien nuohoaminen ja ryöstely.
Taidot:
Kovin ihmeellisiä Vanha ei osaa, mutta elinikäisenä soturina tuntee aseen kuin aseen ainakin välttävästi. Kaikkein parhaiten rotta kuitenkin tuntee itse taistelun melskeen ja rytmin, eikä hevillä emmi tai hämmenny. Vähemmän onnistuneet kahakat ja niistä välittömästi seuranneet vammat ovat myös opettaneet välttävää ja hetkiseksi pelastavaa haavojensidontaa, vaikkeivät -hoitoa. Mantujen maleksimisesta käteen on jäänyt mukiinmenevää kokemusta eränkäynnistä ja ruuan etsimisestä.
Perhe ja läheiset:
Eipä taida suuremmin olla. Muutaman jälkeläisen Vanha Rotta on varmastikin onnistunut jättämään merkiksi olemassaolostaan, mutta näistä rotta itse ei varmastikaan osaisi sanoa yhtään mitään.
Hahmosi tavarat:
Vanhalla tapaa olla tavallista matkalaisen tavaraa, jota tuskin lienee tarpeellista, tai edes suotavaa, erikseen luetella. Mukanaan rotta kantaa aina vanhaa teräspäistä sotanuijaansa, joka on kovia kokenut ja lommoinen ase. Joskus sen pää oli julman muotoinen ja murhaava, mutta armoton käyttö on murjonut siitä enemmän tai vähemmän muodottoman metallimöykyn - mikä tosin ei millään tavoin tee siitä vaaratonta. Lisäksi tämä tapaa pitää käden ulottuvilla jotakin jämäkkää teräasetta, tavallisesti suurehkoa väkipuukkoa. Nämä kestävät aikansa, jonka jälkeen Vanha hankkii uuden tilalle.
Varmastikin arvokkain Vanhan Rotan vähästä omaisuudesta on rengaspanssaripaita. Koskapa rotat eivät tapaa olla seppiä, eikä rotista ole juuri koskaan maksaviksi asiakkaiksi, oli panssari aikoinaan melkoisen kallis mittatilaustyö, josta Vanha maksoi melkein koko omaisuutensa. Koskaan päätös ei ole kuitenkaan kaduttanut, sillä se on pelastanut hengen kerran jos toisenkin, ja tehnyt murhaavista iskuista ainoastaan runnovia - ja runnovista vähemmän runnovia. Nykyään se on kokenut jo melkoisesti kovia, ja sitä on jouduttu paikkaamaan moneen kertaan vaihtelevalla menestyksellä. Hyödyllisyydestä huolimattakin Vanha Rotta ei koskaan pidä hoppua sitä päälle vetäessään, ja asettelee aina huolellisesti pehmustetun huopanutun sen alle. Muuten rengaslenkit olisivat jo aikaa sitten nyhtäneet joka ainoan turkkikarvan rotan nahasta.
Luonne:
Vanheneminen on tuonut tiettyä kärsivällisyyttä Vanhalle, joka nuorempina vuosinaan ei olisi odottanut juuri mitään tai ketään - ei niinkään koska se kasvattaisi viisautta, vaan koska vauhti ei enää yksinkertaisesti pysy yhtä kovana. Millään muotoa tämä ei kuitenkaan ole tyytyväinen vanhenemiseensa, sillä ammattisoturille hidas rapistuminen on paha paikka. Vielä sitäkin pahempi on se yksinkertainen tosiasia, että vanhenemista seuraa kuolema - joko vanhuuteen itsessään tai hitaana ja jäykkänä vastustajan iskusta, jonka nuorempana ja nopeampana olisi voinut väistää. Ja siltikään Vanha ei voi tehdä muutakaan, kuin jatkaa aseenheilutusta rahasta, sillä ei tämä juuri muuta osaa. Vielä ikä ei ole toki mahdoton paikka, mutta vuodet alkavat jo tuntua hiljalleen. Yleensä tämä koettaa olla ajattelematta asiaa liiaksi, vaikka vaikeammaksihan se on muuttumassa. Etenkin pitkäikäisten ihmisten, ja muiden vielä pitkäikäisimpien rotujen, joukossa rottien lyhytikäisyys ja etenkin omien vuosien määrä kalvavat.
Vanha ei ole mikään korkealentoinen ajattelija tai kovinkaan kunnianhimoinen tapaus. Mieluummin tämä keskittyy elämään päivästä päivään, kuin pohdiskelemaan yleviä tai rakentamaan kovinkaan pitkän välin suunnitelmia. Eipä sillä, etteikö se voisi olla hyvinkin hyödyllistä, mutta rotan murjottujen korvien välissä on vain hieman huonosti kalustoa sellaiseen suunnitteluun. Typerä tämä ei ole, muttei myöskään mahtava ajattelija - etenkään ihmisten mittapuulla. Maanläheiset, helposti ymmärrettävät asiat ovat paljon paremmin käsiteltävissä. Toisaalta Vanha saattaa myös välillä tekeytyä erityisen toistaitoiseksi ja matalalentoiseksi otukseksi, olipa kyseessä sitten vastustajan harhauttaminen aliarvioimaan taistelussa tai yleisesti tarkoitus näyttää vähäisemmältä kuin mitä on.
Kaiken kaikkiaan Vanha pyrkii olemaan ennen kaikkia tarkoituksenläheinen, niin taisteluissa kuin kaikessa muussakin. Näyttävyys voi olla mukavaa sinänsä, mutta hienoinkaan tai monimutkaisinkaan lyönti miekalla ei paljoa auta, kun suora nuijanisku ehtii ensin. Asiat on paras hoitaa hyvin, ei komeasti. Sillä, mitä muut siitä ovat mieltä, ei ole väliä, koska se kuitenkin tulee tehdyksi. Näyttävyys jääkööt siis muille.
Ulkonäkö:
Vanha Rotta näyttää nimensä mukaisesti vanhalta - hieman samalla tavalla, kuin aaltojen rapauttama kivi tai hyvän aikaa palvellut hakkupölkky; vanhuus ei näy suorana heiveröitymisenä, vaan enemmänkin kulumisena. Vaikka varsi onkin vielä vahva, on se jo selvästi painumassa hiljalleen kasaan ja etääntymässä parhaista päivistä. Punertava turkki on harventunut, karhistunut ja harmaantunut ruskeansävyiseksi. Heiveröinen Vanha Rotta ei missään tapauksessa kuitenkaan ole, vaan yhä niin pitkä kuin rialin soisikin olevan, hyvässä ryhdissä tavallisen kokoista miestä kaulan paikkeille yltävä, ja ainakin suurimmaksi osaksi lihaksikas. Usein Vanha ei kuitenkaan tuppaa pitämään erityisen hyvää ryhtiä edes luonnollisesti kumaraksi rotaksi, joten tästä tapaa jäädä tukevanroteva, mutta lyhyt vaikutelma. Kääriytyy välillä ilman käydessä ankaraksi suuntaan tai toiseen käden ulottuville sattuviin huopiin tai mihin tahansa, jolla pitää kylmä poissa luita kalvamasta.
Iän lisäksi Vanhan Rotan koko elämä on jättänyt tähän jälkensä. Koko ikänsä miekkoja kalistaneella rotalla on monen monta arpea, niin vanhoja kuin uusiakin. Toisesta korvasta ei ole jäljellä kuin pelkkiä riekaleita, eikä päästä katkennut häntäkään turhan mukavalta näytä. Harventunut karva ei enää peitä arvista suurimpia, etenkään pään tienoilla, joten rottaa katsomalla voi lukea pitkän pätkän tämän elämää - ainakin siis sikäli, mikäli arpeutumisen lyhyt oppimäärä kiinnostaa.
Ainakaan lämpiminä aikoina Vanha Rotta ei pidä vaateita, mikä rotalle olisi sekä hankalaa että turkin takia turhaa. Kupeille on kuitenkin vedettynä vyö, josta roikkuvat niin sotanuija lenkissään kuin väkipuukko tupessaankin.
Menneisyys:
Niitä ihmiselle lyhyitä, mutta rotille pitkiä elinvuosia, joiden läpi Vanha on kahlannut, tuskin lienee tarpeellista käydä yksi kerrallaan lävitse. Vanha Rotta itsekään ei näe niissä enää juuri yksittäisiä hetkiä, vaan ne ovat vain heikentyneen muistin varaista tapahtumaketjua. Kaiken kaikkiaan tämän maailmaan pakertanut rotannarttu oli vanha, iso ja ärhäkkä otus, eikä tämä penikka jäänyt pahemmin toiseksi. Siitä oli johdonmukaista ryhtyä palkkamiekaksi, sai rahaa paikkojen rikkomisesta. Vanha Rotta näki kaikenlaista, hakkasi suurinta osaa kalloon ja ryyppäsi loput. Se oli elämää, jossa ei tarvinnut miettiä suurempia. Siinä oppi kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi tarvitsi vain antaa mennä. Mutta jossakin vaiheessa, kun haavat kerta toisensa jälkeen kasvoivat umpeen, henkeä uhkaavat vastustajat kuolivat ja arpi arven jälkeen kirjailtiin taisteluiden tiimellyksessä nahkaan, alkoi Vanha Rotta hiljalleen tajuta jotakin. Kuolema ei ollut tulossa aivan pian hakemaan. Kukaties se oli tuuria, kukaties taitoa, mutta keihäät pysyivät poissa suolista ja miekat rinnasta.
Seuraavaksi Vanha Rotta tajusikin, että kun kuolema ei tullut, ei lihakaan jaksanut elämän painoa väsymättä. Kylmät aamut alkoivat käydä kylmemmiksi, haavat parantua hitaammin, muisti pelata huonommin ja kahakatkin tuntuivat raskaammilta. Se järkytti rottaa, se että sai tajuta kuoleman jossakin vaiheessa tulevan, ja vielä että ennen sitä elämästä katoaisi hohtokin. Vanhenemista ei voinut hakata hengiltä, se tuli kaikesta raivosta ja riehumisesta huolimatta, hitaasti mutta varmasti. Ja sitten viinakin alkoi jo iskeä vatsan kuralle.
Vanha Rotta ei ollut tehnyt elämässään muuta, kuin ollut palkkamiekka. Vanhana oli vaikea muutakaan oppia, eikä rahaa todellakaan ollut hiljaiseen ja rauhalliseen eloon - puhumattakaan siitä, että se kuvotti. Eikähän se rotalle olisi pitkälti ollut muutenkaan mahdollista. Pakko oli siis yhä vain vyöttää aseet ja tappaa rahan vuoksi ja survoa väkipuukkoa liian typeriksi alkaviin. Tätä se nyt vain on, halusipa eli ei. Kaiketi loppuun asti.
i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Vanha.jpg
Muuta:
Kukaties kaikkein raastavin vanhuuden tuoma vaiva Vanhalle Rotalle on se, ettei tämä kykene ottamaan mitään väkijuomaan päin viittaavaakaan. Pieninkin tippa alkoholia vetää vatsan niin pahasti sekaisin, ettei ennen reilusti viinaanmenevä rotta viitsi edes yrittää. Se luonnollisesti tarkoittaa, ettei tämä koskaan ole humalasta toimintakyvytön, mutta siitä huolimattakin se korpeaa Vanhaa pahemmin, kuin juuri mikään muu. Vesi ja maito kun eivät juuri tuo lohtua humalanhaluun. Tietenkin vuodet ovat helpottaneet himoa, mutta siltikään Vanha ei katsele turhan iloisesti muiden juomista.
Kaikenlaisia parantajia kohtaan Vanhalla on suuri kunnioitus. Nämä ovat kursineet tämänkin rikkinäistä lihaa kasaan useammin kuin rotta osaa edes laskea, ja mitä varmimmin tulevat kursimaan vielä monta kertaa. Siksipä Vanha Rotta pyrkii aina osoittamaan asiaankuuluvaa kunnioitusta parantajille.
Vanha Rotta ei, kuten ei juuri mikään muukaan rotta, ole kovinkaan kummoinen sanankäyttäjä. Rotansuu ei helposti taivu minkäänlaiseen ihmiskieleen, ja senpä takia Vanha solkkaa huonoa puhettaan lähinnä silloin kun tarvetta löytyy, ja tekee sen hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi. Vanha ei myöskään osaa lukea tai kirjoittaa, mutta erottaa muutamia itselleen tärkeitä sanoja, kunhan ne on tarpeeksi selvästi kirjoitettu - jo aivan siksikin, ettei niitä näe muuten.
Huonopuoli/-puolet:
Vaikka Vanha onkin oppinut soturiksi pitkään ja kovimmassa mahdollisessa koulussa, eli siis tositilanteissa, painavat ikä ja vanhat haavat jo. Tämä on vähintäänkin taitava aseenheiluttaja, mutta hengästyy ja hidastuu jos kahakka pitkittyy - tai vaikkapa jos pitää juosta hiemankaan pidempi matka tai pitää yllä edes erityisen reipasta kävelytahtia pitkään. Siksipä Vanha pyrkiikin tekemään itse mahdollisimman vähän joutuessaan taisteluihin, ja koettaa tehdä niistä lopun mahdollisimman nopeasti, vaatipa se mitä vaati.
Nimimerkki: Submarine
Nimi:
Kovinkaan ihmeellistä mielikuvitusta ei rotalta löydy, joten yllätyksetön ja suora Vanha Rotta tapaa olla se käytetyin, kuten myös pelkkä Vanha. Oikein runollisella päällä vastaan saattaa tulla Vielä Hengissä.
Ikä:
Tarkalleen Vanha ei ikäänsä tiedä, mutta arvioi vuosia olevan hiukkasen enemmän kuin varpaita, eli reilut kymmenen. Rotalle se on jo sievoisesti, ja verrattavissa suunnilleen viisissäkymmenissä olevaan ihmiseen: ei vielä valmis kuukahtamaan vanhuuteen, muttei enää millään muotoa nuoruuden voimissa.
Laji/rotu:
Rial, rotta, rottiainen, miksi ikinä haluaakaan nimittää. Joku tavallisen typerä on rottaihmiseksikin haukkunut, mutta harva voisi todella sanoa yhdessäkään rottiaisessa olevan mitään kovinkaan ihmismäistä. Enemmänkin ne ovat valtavia - melkeinpä miehen mittaisia ja toisinaan suurempiakin - rottia, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi silkkaa ikävyyttään vääntänyt ne takajaloillaan seisoviksi ja antanut peukalot. Ja tarpeeksi aivoja raapia ainakin kepillä selkää, jos ei muuten yletä - vaikka erityisen uhmakkaat ja uskaliaat tapaukset kehtaavatkin kiipiä älynlahjoissa korkeammallekin. Rialeita voi nähdä missä tahansa, aina kaupunkien kujilta ja viemäreistä sankkoihin metsiin. Ne ovat monilukuisia, neuvokkaita ja hyvin sopeutuvaisia eläjiä, jotka useasti nyhtävät elon irti sieltäkin, missä se olisi ihmiselle mahdotonta. Rialeita pidetään yleisesti ottaen saastana ja petoina, eikä valtaosa rotista anna minkäänlaista syytä epäillä yleistä kantaa. Rottaa, joka ei veisi lanttia sokean kupista tai ruokaa vanhalta koiralta, tai söisi paremman puutteessa koiraakin, on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta. Rottiaisia suvaitaan, pitkälti koska ovat liian sitkeitä ja sikiävät liian nopeasti kuollakseen poiskaan, mutta mikään laki taikka vartija ei niitä suojaa. Rotat nähdään loisina ja kavalina, älykkäinä elukoina, joista on mahdotonta päästä eroon, ja jotka syövät heti tilaisuuden tullen lapset sängyistä ja murhaavat ne, joita eivät jaksa. Eikä todellakaan aivan syyttä. Olipa miten oli, on rottiaisia mahdotonta sanoa sen enempää pahoiksi kuin hyviksikään. Niiden elämä on lyhyttä ja rajua, eivätkä ne tajua moraalia samalla tavalla kuin ihmiset - kukaan ei ole turhan kärkäs opettamaankaan. Rotat ovat kiinnostuneimpia omista nahoistaan, suojaavathan ne niiden sisuskaluja. Ja omat sisuskalut tapaavat olla muiden omia tärkeämmät. Rotat tapaavat olla kiinnostuneita selviytymisestä ja suvunjatkosta, eivät sinänsä tappamisesta tai hirmuteoista. Vaikka mikäpä olisi sellainen olento, joka ei vallasta olisi kiinnostunut?
Mitään erityisen yliluonnollista ei rialeissa ole. Rottien tapaan niillä on erittäin tarkka kuulo ja haju, mutta näöstä on vaikea sanoa mitään kovinkaan hyvää. Rialeiden silmiin maailma on samea ja vähävärinen. Läheltä rotta kyllä erottaa yksityiskohtiakin, mutta pitkän matkan päästä on silmillä vaikea huomata edes paikoillaan seisovaa miestä metsässä. Haju ja etenkin kuulo kuitenkin korvaavat tätä. Häntä, kynnet ja tarraamiseen pystyvät jalat tekevät rialeista hyviä kiipeilijöitä. Yleisen tuomion mukaan hyvässä lihassa oleva rial tuppaa olemaan kärhämässä tavallista ihmistä vahvempi, mutta väsyy nopeammin. Eipä sillä, että turhan moni erityisen läheiseen kärhämään haluaisikaan sellaisen kanssa, jolla on sormen mittaiset, terävät etuhampaat ja ikävät kynnet.
Sukupuoli: Uroksenpuoleinen, kun viimeksi tuli tarkistettua.
Työtausta ja ammatti: Vanha Rotta on ammattisoturi henkeen ja vereen, niin hyvässä kuin pahassakin. Asioiden murjomiseen tuntui olevan synnynnäistä taipumusta, ja rotalle se oli melko luonteva valinta muutenkin - ainakin viehättävämpi kuin kujien nuohoaminen ja ryöstely.
Taidot:
Kovin ihmeellisiä Vanha ei osaa, mutta elinikäisenä soturina tuntee aseen kuin aseen ainakin välttävästi. Kaikkein parhaiten rotta kuitenkin tuntee itse taistelun melskeen ja rytmin, eikä hevillä emmi tai hämmenny. Vähemmän onnistuneet kahakat ja niistä välittömästi seuranneet vammat ovat myös opettaneet välttävää ja hetkiseksi pelastavaa haavojensidontaa, vaikkeivät -hoitoa. Mantujen maleksimisesta käteen on jäänyt mukiinmenevää kokemusta eränkäynnistä ja ruuan etsimisestä.
Perhe ja läheiset:
Eipä taida suuremmin olla. Muutaman jälkeläisen Vanha Rotta on varmastikin onnistunut jättämään merkiksi olemassaolostaan, mutta näistä rotta itse ei varmastikaan osaisi sanoa yhtään mitään.
Hahmosi tavarat:
Vanhalla tapaa olla tavallista matkalaisen tavaraa, jota tuskin lienee tarpeellista, tai edes suotavaa, erikseen luetella. Mukanaan rotta kantaa aina vanhaa teräspäistä sotanuijaansa, joka on kovia kokenut ja lommoinen ase. Joskus sen pää oli julman muotoinen ja murhaava, mutta armoton käyttö on murjonut siitä enemmän tai vähemmän muodottoman metallimöykyn - mikä tosin ei millään tavoin tee siitä vaaratonta. Lisäksi tämä tapaa pitää käden ulottuvilla jotakin jämäkkää teräasetta, tavallisesti suurehkoa väkipuukkoa. Nämä kestävät aikansa, jonka jälkeen Vanha hankkii uuden tilalle.
Varmastikin arvokkain Vanhan Rotan vähästä omaisuudesta on rengaspanssaripaita. Koskapa rotat eivät tapaa olla seppiä, eikä rotista ole juuri koskaan maksaviksi asiakkaiksi, oli panssari aikoinaan melkoisen kallis mittatilaustyö, josta Vanha maksoi melkein koko omaisuutensa. Koskaan päätös ei ole kuitenkaan kaduttanut, sillä se on pelastanut hengen kerran jos toisenkin, ja tehnyt murhaavista iskuista ainoastaan runnovia - ja runnovista vähemmän runnovia. Nykyään se on kokenut jo melkoisesti kovia, ja sitä on jouduttu paikkaamaan moneen kertaan vaihtelevalla menestyksellä. Hyödyllisyydestä huolimattakin Vanha Rotta ei koskaan pidä hoppua sitä päälle vetäessään, ja asettelee aina huolellisesti pehmustetun huopanutun sen alle. Muuten rengaslenkit olisivat jo aikaa sitten nyhtäneet joka ainoan turkkikarvan rotan nahasta.
Luonne:
Vanheneminen on tuonut tiettyä kärsivällisyyttä Vanhalle, joka nuorempina vuosinaan ei olisi odottanut juuri mitään tai ketään - ei niinkään koska se kasvattaisi viisautta, vaan koska vauhti ei enää yksinkertaisesti pysy yhtä kovana. Millään muotoa tämä ei kuitenkaan ole tyytyväinen vanhenemiseensa, sillä ammattisoturille hidas rapistuminen on paha paikka. Vielä sitäkin pahempi on se yksinkertainen tosiasia, että vanhenemista seuraa kuolema - joko vanhuuteen itsessään tai hitaana ja jäykkänä vastustajan iskusta, jonka nuorempana ja nopeampana olisi voinut väistää. Ja siltikään Vanha ei voi tehdä muutakaan, kuin jatkaa aseenheilutusta rahasta, sillä ei tämä juuri muuta osaa. Vielä ikä ei ole toki mahdoton paikka, mutta vuodet alkavat jo tuntua hiljalleen. Yleensä tämä koettaa olla ajattelematta asiaa liiaksi, vaikka vaikeammaksihan se on muuttumassa. Etenkin pitkäikäisten ihmisten, ja muiden vielä pitkäikäisimpien rotujen, joukossa rottien lyhytikäisyys ja etenkin omien vuosien määrä kalvavat.
Vanha ei ole mikään korkealentoinen ajattelija tai kovinkaan kunnianhimoinen tapaus. Mieluummin tämä keskittyy elämään päivästä päivään, kuin pohdiskelemaan yleviä tai rakentamaan kovinkaan pitkän välin suunnitelmia. Eipä sillä, etteikö se voisi olla hyvinkin hyödyllistä, mutta rotan murjottujen korvien välissä on vain hieman huonosti kalustoa sellaiseen suunnitteluun. Typerä tämä ei ole, muttei myöskään mahtava ajattelija - etenkään ihmisten mittapuulla. Maanläheiset, helposti ymmärrettävät asiat ovat paljon paremmin käsiteltävissä. Toisaalta Vanha saattaa myös välillä tekeytyä erityisen toistaitoiseksi ja matalalentoiseksi otukseksi, olipa kyseessä sitten vastustajan harhauttaminen aliarvioimaan taistelussa tai yleisesti tarkoitus näyttää vähäisemmältä kuin mitä on.
Kaiken kaikkiaan Vanha pyrkii olemaan ennen kaikkia tarkoituksenläheinen, niin taisteluissa kuin kaikessa muussakin. Näyttävyys voi olla mukavaa sinänsä, mutta hienoinkaan tai monimutkaisinkaan lyönti miekalla ei paljoa auta, kun suora nuijanisku ehtii ensin. Asiat on paras hoitaa hyvin, ei komeasti. Sillä, mitä muut siitä ovat mieltä, ei ole väliä, koska se kuitenkin tulee tehdyksi. Näyttävyys jääkööt siis muille.
Ulkonäkö:
Vanha Rotta näyttää nimensä mukaisesti vanhalta - hieman samalla tavalla, kuin aaltojen rapauttama kivi tai hyvän aikaa palvellut hakkupölkky; vanhuus ei näy suorana heiveröitymisenä, vaan enemmänkin kulumisena. Vaikka varsi onkin vielä vahva, on se jo selvästi painumassa hiljalleen kasaan ja etääntymässä parhaista päivistä. Punertava turkki on harventunut, karhistunut ja harmaantunut ruskeansävyiseksi. Heiveröinen Vanha Rotta ei missään tapauksessa kuitenkaan ole, vaan yhä niin pitkä kuin rialin soisikin olevan, hyvässä ryhdissä tavallisen kokoista miestä kaulan paikkeille yltävä, ja ainakin suurimmaksi osaksi lihaksikas. Usein Vanha ei kuitenkaan tuppaa pitämään erityisen hyvää ryhtiä edes luonnollisesti kumaraksi rotaksi, joten tästä tapaa jäädä tukevanroteva, mutta lyhyt vaikutelma. Kääriytyy välillä ilman käydessä ankaraksi suuntaan tai toiseen käden ulottuville sattuviin huopiin tai mihin tahansa, jolla pitää kylmä poissa luita kalvamasta.
Iän lisäksi Vanhan Rotan koko elämä on jättänyt tähän jälkensä. Koko ikänsä miekkoja kalistaneella rotalla on monen monta arpea, niin vanhoja kuin uusiakin. Toisesta korvasta ei ole jäljellä kuin pelkkiä riekaleita, eikä päästä katkennut häntäkään turhan mukavalta näytä. Harventunut karva ei enää peitä arvista suurimpia, etenkään pään tienoilla, joten rottaa katsomalla voi lukea pitkän pätkän tämän elämää - ainakin siis sikäli, mikäli arpeutumisen lyhyt oppimäärä kiinnostaa.
Ainakaan lämpiminä aikoina Vanha Rotta ei pidä vaateita, mikä rotalle olisi sekä hankalaa että turkin takia turhaa. Kupeille on kuitenkin vedettynä vyö, josta roikkuvat niin sotanuija lenkissään kuin väkipuukko tupessaankin.
Menneisyys:
Niitä ihmiselle lyhyitä, mutta rotille pitkiä elinvuosia, joiden läpi Vanha on kahlannut, tuskin lienee tarpeellista käydä yksi kerrallaan lävitse. Vanha Rotta itsekään ei näe niissä enää juuri yksittäisiä hetkiä, vaan ne ovat vain heikentyneen muistin varaista tapahtumaketjua. Kaiken kaikkiaan tämän maailmaan pakertanut rotannarttu oli vanha, iso ja ärhäkkä otus, eikä tämä penikka jäänyt pahemmin toiseksi. Siitä oli johdonmukaista ryhtyä palkkamiekaksi, sai rahaa paikkojen rikkomisesta. Vanha Rotta näki kaikenlaista, hakkasi suurinta osaa kalloon ja ryyppäsi loput. Se oli elämää, jossa ei tarvinnut miettiä suurempia. Siinä oppi kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi tarvitsi vain antaa mennä. Mutta jossakin vaiheessa, kun haavat kerta toisensa jälkeen kasvoivat umpeen, henkeä uhkaavat vastustajat kuolivat ja arpi arven jälkeen kirjailtiin taisteluiden tiimellyksessä nahkaan, alkoi Vanha Rotta hiljalleen tajuta jotakin. Kuolema ei ollut tulossa aivan pian hakemaan. Kukaties se oli tuuria, kukaties taitoa, mutta keihäät pysyivät poissa suolista ja miekat rinnasta.
Seuraavaksi Vanha Rotta tajusikin, että kun kuolema ei tullut, ei lihakaan jaksanut elämän painoa väsymättä. Kylmät aamut alkoivat käydä kylmemmiksi, haavat parantua hitaammin, muisti pelata huonommin ja kahakatkin tuntuivat raskaammilta. Se järkytti rottaa, se että sai tajuta kuoleman jossakin vaiheessa tulevan, ja vielä että ennen sitä elämästä katoaisi hohtokin. Vanhenemista ei voinut hakata hengiltä, se tuli kaikesta raivosta ja riehumisesta huolimatta, hitaasti mutta varmasti. Ja sitten viinakin alkoi jo iskeä vatsan kuralle.
Vanha Rotta ei ollut tehnyt elämässään muuta, kuin ollut palkkamiekka. Vanhana oli vaikea muutakaan oppia, eikä rahaa todellakaan ollut hiljaiseen ja rauhalliseen eloon - puhumattakaan siitä, että se kuvotti. Eikähän se rotalle olisi pitkälti ollut muutenkaan mahdollista. Pakko oli siis yhä vain vyöttää aseet ja tappaa rahan vuoksi ja survoa väkipuukkoa liian typeriksi alkaviin. Tätä se nyt vain on, halusipa eli ei. Kaiketi loppuun asti.
i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Vanha.jpg
Muuta:
Kukaties kaikkein raastavin vanhuuden tuoma vaiva Vanhalle Rotalle on se, ettei tämä kykene ottamaan mitään väkijuomaan päin viittaavaakaan. Pieninkin tippa alkoholia vetää vatsan niin pahasti sekaisin, ettei ennen reilusti viinaanmenevä rotta viitsi edes yrittää. Se luonnollisesti tarkoittaa, ettei tämä koskaan ole humalasta toimintakyvytön, mutta siitä huolimattakin se korpeaa Vanhaa pahemmin, kuin juuri mikään muu. Vesi ja maito kun eivät juuri tuo lohtua humalanhaluun. Tietenkin vuodet ovat helpottaneet himoa, mutta siltikään Vanha ei katsele turhan iloisesti muiden juomista.
Kaikenlaisia parantajia kohtaan Vanhalla on suuri kunnioitus. Nämä ovat kursineet tämänkin rikkinäistä lihaa kasaan useammin kuin rotta osaa edes laskea, ja mitä varmimmin tulevat kursimaan vielä monta kertaa. Siksipä Vanha Rotta pyrkii aina osoittamaan asiaankuuluvaa kunnioitusta parantajille.
Vanha Rotta ei, kuten ei juuri mikään muukaan rotta, ole kovinkaan kummoinen sanankäyttäjä. Rotansuu ei helposti taivu minkäänlaiseen ihmiskieleen, ja senpä takia Vanha solkkaa huonoa puhettaan lähinnä silloin kun tarvetta löytyy, ja tekee sen hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi. Vanha ei myöskään osaa lukea tai kirjoittaa, mutta erottaa muutamia itselleen tärkeitä sanoja, kunhan ne on tarpeeksi selvästi kirjoitettu - jo aivan siksikin, ettei niitä näe muuten.
Huonopuoli/-puolet:
Vaikka Vanha onkin oppinut soturiksi pitkään ja kovimmassa mahdollisessa koulussa, eli siis tositilanteissa, painavat ikä ja vanhat haavat jo. Tämä on vähintäänkin taitava aseenheiluttaja, mutta hengästyy ja hidastuu jos kahakka pitkittyy - tai vaikkapa jos pitää juosta hiemankaan pidempi matka tai pitää yllä edes erityisen reipasta kävelytahtia pitkään. Siksipä Vanha pyrkiikin tekemään itse mahdollisimman vähän joutuessaan taisteluihin, ja koettaa tehdä niistä lopun mahdollisimman nopeasti, vaatipa se mitä vaati.
