Nimimerkki: schaf
Nimi: Sigitius Wolfric
Ikä: 27-vuotias, näyttää kutakuinkin 20-vuotiaalta.
Laji/rotu: susidemoni
Sukupuoli: mies
Työtausta ja ammatti: Melko paatunut varas. Herra ei tarvitse rahaa, koska metsästää ruokansa itse, ja tarpeen tullen varastaa rahaa tai tavaroita, joita tarvitsee.
Taidot: Omistaa mainion haju- ja näköaistin rodunomaisesti. Taitava keihään ja ylipäänsä aseiden käyttäjä, osaa käyttää pienissä määrin mustaa magiaa. Parantaminen harjoitusvaiheessa.
Perhe ja läheiset: Sigitiuksella oli äiti, Isábella, joka oli punaharmaa ja suurikokoinen, urhea susidemoni. Herra ei ehtinyt nähdä äitiään montaa kertaa, kunnes tämä kuoli keihään lävistäessä tämän vasemman lonkkansa. Sigitiuksen isä, ihminen, on vielä elossa, mutta elää kovin kaukana Sigitiuksesta eivätkä he juurikaan ole yhteyksissä. Silloin tällöin tulee nähtyä, eikä herra ole silti moksiskaa, koska ei kaipaa erityisesti seuraa. Toki löytyy myös pikkuveli, joka on myös susidemoni, mutta Sigitius ei tunne kunnolla tätä. Hänen pikkuveljensä asuu Sorotosaarilla, ja Sigitiuksen kuuleman mukaan elää hyvinkin onnellista elämää.
Hahmosi tavarat: Herran vyötäröllä on usein musta naru, josta roikkuu haalistunut, selkeästi melkein loppuun kulutettu verenpunainen pussukka. Siellä hän säilyttää mahdollisia rahojaan, korujaan ja muita arvoesineitä, mutta yleensä tarkeintä tavaraansa, pientä tikaria, jota hän käyttelee säännöllisesti. Yleensä olalla keikkuu jousi, johon herranen saattaa varastaa nuolia milloin mistäkin. Silloin tällöin hän kantelee mukanaan muitakin mahdollisia (terä)aseita. Suurta omaisuutta ei Sigitius omista, mutta pärjää mainiosti ja elää omasta mielestään mukavaa elämää.
Lemmikit: Pikimusta korppi (Félicien), jonka seurassa Sigitius liikkuu ihmisen hahmossa ollessaan. Muuten korppi asustelee Ikkusian vuoria ympäröivissä metsissä varsin vapaasti.
Luonne: Sigitius on salaperäisen mystinen, kepeästi ja varjon lailla liikkuva herra. Hän ei ole sosiaalisimmasta päästä, eikä ole olentojen kanssa täysin luottavainen, mutta pystyy kuitenkin mutkattomasti tutustumaan uusiin ihmisiin/susiin. Sigitius tuntee erityistä vetoa muihin susidemoneihin, ja on mielellään tekemisissä näiden kanssa. Se onkin yksi syy, miksi herranen viihtyy enemmän suden muodossa. Pääpiirteissään Sigitius osaa olla myös luotettava, ymmärtäväinen ja erittäin rauhallinen ja tyyni. Herra on usein aika kärsimätön, mutta harjoittelee usein kärsivällisyyttä joko yksikseen tai muiden tuttavuuksien kanssa. Hän omistaa pitkän pinnan, mutta suuttuu tokikin normaalisti monistakin asioista. Vaikka Sigitius on rehellisyyden ja rauhallisuuden perikuva, suuttuessaan hän ei osaa missään määrin hillitä itseään.
Sigitius on melko rohkea, ja saattaa joutua tappeluun tämän tästä. Kuitenkaan hän ei koskaan tahallaan ärsytä saadakseen huomiota tai kerjätäkseen verta nenästään. Varsinkin sutena herra puolustaa itseään tai läheisiään raivokkaasti, koska ei millään muotoa (menneisyydestään johtuen) voi sietää, että jollekulle läheiselle sattuisi jotakin. Sutena ollessaan Sigitius käyttää vaaratilanteissa suurimmissa määrin murinaa, koska kokee sen olevan tehokas puolustuskeino, johon ei tarvita väkivaltaa. Vaikka välillä aivoissa käykin ajatus, että väkivalta on pahasta, ja hänen läheisiäänkin on surmattu raa'alla väkivallalla, Sigitius kokee tekevänsä oikein. Aina aiheuttaessaan haavan jollekin, hän ajattelee kuolleita läheisiään, ja kokee väkivallalla kostavansa varsinkin äitinsä kuoleman.
Sigitius on melko nopea, ja liikkuu kevyesti niin ihmisenä kuin sutena paikasta toiseen. Askeleet ovat ketteriä, kevyitä ja joustavia, ja liki äänettömiä, riippunee missä paikassa herra tassuttelee. Tämä on tehokas harhutuskeino, jota Sigitius hyödyntää mahdollisimman usein. Nopeudesta tälle on hyötyä; varsinkin saalistaessa herra kantaa saaliinsa mieluiten ensin muualle, ja syö vasta sitten, ihan vain varatoimenpiteenä. Herra on tarkka saaliistaan, ja käy helposti jopa kiinni, jos joku yrittää varastaa hänen ruokaansa. Raatelukynsiään Sigitius käyttää mielellään, raateluhampaitaan ei niin usein, jos syömistä ei lasketa. Sigitius nauttii erityisesti veren imemisestä saaliista, ja melkein jo epäilee olevansa pienissä määrin vampyyri.
Rakkauselämää ei Sigitius ole juurikaan kunnolla ajatellut. Toiselta osapuolelta hän odottaisi rohkeutta, huumorintajua, pirteyttä sekä jotain luonteenpiirrettä, joka heillä olisi yhteistä. Herran rakkaus rajoittuu vain ja ainoastaan haaveilemiseen, eikä hän ole koskaan edes ihastunut kehenkään. Sigitius toivoisi, että se toinen osapuoli olisi ihmissusi, susidemoni tai vastaava. Tutustuessaan entistä enemmän maailmaan hän on huomannut, että ihmiset ovat erittäin mukavia olentoja, ja miksei Sigitius voisi jakaa elämäänsä ehkä ihmisen kanssa?
Ulkonäkö: Ihmismuodossa Sigitiuksella on mustat, lyhyehköt hiukset, jotka sojottavat rennosti joka suuntaan. Herra pörröttää usein hiuksiaan, varsinkin ollessaan hermostunut. Sigitiuksella on selkeät kasvojen linjat, ja hennosti ruskettunut, pehmeähkö iho. Hänellä on tummat, harmaan ja sinisen sekaiset silmät, jotka uhkuvat ymmärtäväisyyttä ja luotettavuutta. Herralla on isohkot raateluhampaat, jotka eivät kuitenkaan näin ihmismuodossa haittaa elämää sen suuremmin. Pörröhiusten lomasta pilkistävät harmaamustat suden korvat, jotka ovat alati valppaana pystyssä, kuulostelemassa ympäristöä. Takapuolesta törröttää tuuhea, harmaamustavalkoinen suden häntä, noin 45 cm pitkä. Herra pitää yleensä ihmismuodossa päällään repaleista harmaata t-paitaa sekä mustia, hieman alle polvien ylettyviä kapreja. Yleensä Sigitius on kietonut käteensä sideharson. Eihän herralla oikeasti kädessä mitään vikaa ole, mutta hänellä ei ole muuta paikkaa, jossa voisi sideharsoa säilyttää. Sigitius on pitkä, ja hoikka, mutta ei todellakaan liian laihan näköinen. Pituutta löytyy n. 171 cm, ja painoa 59 kg.
Suden muodossa herralla on tummanharmaan ja valkoisen sekainen, tuuhea turkki, ja samanvärinen häntä. Kuten ihmismuodossa, Sigitiuksella on valppaat, kolmiomaiset korvat, jotka törröttävät päälaella kuunnellen ympäristöä. Hän on hieman normaalia vahvempi, mutta ei todellakaan vahvimmasta päästä. Sigitius on perinyt kokonsa äidiltään; herran säkäkorkeus on siltikin vain muutaman sentin normaalia suden kokoa suurempi. Herran tassut, mahanalus ja rinta ovat melko vaaleita, kun susi on muuten kauttaaltaan tummanharmaan ja vaaleamman harmaan sekoitus. Sigitiuksella on pitkät kynnet, joita hän käyttää mielellään raateluun. Raateluhampaat hän myöskin omistaa. Suden muodossa silmien väri on sama kuin ihmismuodossa; harmaan ja sinisen sekoitus. Katse viestii ymmärtäväisyyden lisäksi suurta taisteluntahtoa. Sigitius viihtyy suurimman osan ajastaan sutena.
Menneisyys: Sigitius syntyi Keriassa, ja kasvettuaan halusi välittömästi alkaa tutkimaan luontoa ja eläimiä. Lapsesta saakka herralla on ollut utelias tutkijaluonne. Lapsuus/nuoruus oli karuinta ja kamalinta aikaa, sillä täytettyään muutaman vuoden, hänen äitinsä murhattiin. Sigitius ei ole vieläkään selvinnyt siitä kunnolla, ja isänsä avustuksella on tähänkin asti pärjännyt. Sigitiuksen isän hengenlähtö oli monta kertaa lähellä, ja yli yksitoistavuotiaaksi kasvettuaan hän itki joka ilta isänsä puolesta, koska pelkäsi menettävänsä hänetkin. Kuusitoista vuotta ollessaan hänelle läheiset Mazin-setä ja Lili-täti lähtivät pois maailmasta. Setä kuoli luonnollisesti vanhuuteen, mutta Lili jatkoi elämäänsä pari kuukautta, kunnes ei kestänyt ilman Mazinia. Harkitessaan itsemurhaa joku kuitenkin teki päätöksen hänen puolestaan; hänet tyrkättiin kalliolta veteen (syyllistä ei koskaan löydetty). Sigitiuksen pikkuveli eli koko herran lapsuuden aivan eri paikassa, eikä Sigitius ole vieläkään oppinut tuntemaan tätä.
Muuta: Asustaa Oreumissa, mutta hyppelehtii useimmiten myös Ikkusoton ja Arzen välillä. Kiinnostuksesta saattaa lähteä harhailemaan milloin minnekin.
Huonopuoli/-puolet: Kuten luonteessakin mainittu, suurin huono puoli Sigitiuksessa on, ettei herra pysty suuttuessaan hillitsemään raivoaan. Jos kukaan ei ole häntä pidättelemässä, saattaa syntyä pahaa jälkeä. Herra ei myöskään ole juurikaan hyvä kokki, vaan syö mieluiten myös ihmisenkin hahmossa raakaa (liha)ruokaa. Sigitius ei ole siitä sosiaalisimmasta päästä, mutta se ei häntä itseään juurikaan haittaa.
Nimi: Sigitius Wolfric
Ikä: 27-vuotias, näyttää kutakuinkin 20-vuotiaalta.
Laji/rotu: susidemoni
Sukupuoli: mies
Työtausta ja ammatti: Melko paatunut varas. Herra ei tarvitse rahaa, koska metsästää ruokansa itse, ja tarpeen tullen varastaa rahaa tai tavaroita, joita tarvitsee.
Taidot: Omistaa mainion haju- ja näköaistin rodunomaisesti. Taitava keihään ja ylipäänsä aseiden käyttäjä, osaa käyttää pienissä määrin mustaa magiaa. Parantaminen harjoitusvaiheessa.
Perhe ja läheiset: Sigitiuksella oli äiti, Isábella, joka oli punaharmaa ja suurikokoinen, urhea susidemoni. Herra ei ehtinyt nähdä äitiään montaa kertaa, kunnes tämä kuoli keihään lävistäessä tämän vasemman lonkkansa. Sigitiuksen isä, ihminen, on vielä elossa, mutta elää kovin kaukana Sigitiuksesta eivätkä he juurikaan ole yhteyksissä. Silloin tällöin tulee nähtyä, eikä herra ole silti moksiskaa, koska ei kaipaa erityisesti seuraa. Toki löytyy myös pikkuveli, joka on myös susidemoni, mutta Sigitius ei tunne kunnolla tätä. Hänen pikkuveljensä asuu Sorotosaarilla, ja Sigitiuksen kuuleman mukaan elää hyvinkin onnellista elämää.
Hahmosi tavarat: Herran vyötäröllä on usein musta naru, josta roikkuu haalistunut, selkeästi melkein loppuun kulutettu verenpunainen pussukka. Siellä hän säilyttää mahdollisia rahojaan, korujaan ja muita arvoesineitä, mutta yleensä tarkeintä tavaraansa, pientä tikaria, jota hän käyttelee säännöllisesti. Yleensä olalla keikkuu jousi, johon herranen saattaa varastaa nuolia milloin mistäkin. Silloin tällöin hän kantelee mukanaan muitakin mahdollisia (terä)aseita. Suurta omaisuutta ei Sigitius omista, mutta pärjää mainiosti ja elää omasta mielestään mukavaa elämää.
Lemmikit: Pikimusta korppi (Félicien), jonka seurassa Sigitius liikkuu ihmisen hahmossa ollessaan. Muuten korppi asustelee Ikkusian vuoria ympäröivissä metsissä varsin vapaasti.
Luonne: Sigitius on salaperäisen mystinen, kepeästi ja varjon lailla liikkuva herra. Hän ei ole sosiaalisimmasta päästä, eikä ole olentojen kanssa täysin luottavainen, mutta pystyy kuitenkin mutkattomasti tutustumaan uusiin ihmisiin/susiin. Sigitius tuntee erityistä vetoa muihin susidemoneihin, ja on mielellään tekemisissä näiden kanssa. Se onkin yksi syy, miksi herranen viihtyy enemmän suden muodossa. Pääpiirteissään Sigitius osaa olla myös luotettava, ymmärtäväinen ja erittäin rauhallinen ja tyyni. Herra on usein aika kärsimätön, mutta harjoittelee usein kärsivällisyyttä joko yksikseen tai muiden tuttavuuksien kanssa. Hän omistaa pitkän pinnan, mutta suuttuu tokikin normaalisti monistakin asioista. Vaikka Sigitius on rehellisyyden ja rauhallisuuden perikuva, suuttuessaan hän ei osaa missään määrin hillitä itseään.
Sigitius on melko rohkea, ja saattaa joutua tappeluun tämän tästä. Kuitenkaan hän ei koskaan tahallaan ärsytä saadakseen huomiota tai kerjätäkseen verta nenästään. Varsinkin sutena herra puolustaa itseään tai läheisiään raivokkaasti, koska ei millään muotoa (menneisyydestään johtuen) voi sietää, että jollekulle läheiselle sattuisi jotakin. Sutena ollessaan Sigitius käyttää vaaratilanteissa suurimmissa määrin murinaa, koska kokee sen olevan tehokas puolustuskeino, johon ei tarvita väkivaltaa. Vaikka välillä aivoissa käykin ajatus, että väkivalta on pahasta, ja hänen läheisiäänkin on surmattu raa'alla väkivallalla, Sigitius kokee tekevänsä oikein. Aina aiheuttaessaan haavan jollekin, hän ajattelee kuolleita läheisiään, ja kokee väkivallalla kostavansa varsinkin äitinsä kuoleman.
Sigitius on melko nopea, ja liikkuu kevyesti niin ihmisenä kuin sutena paikasta toiseen. Askeleet ovat ketteriä, kevyitä ja joustavia, ja liki äänettömiä, riippunee missä paikassa herra tassuttelee. Tämä on tehokas harhutuskeino, jota Sigitius hyödyntää mahdollisimman usein. Nopeudesta tälle on hyötyä; varsinkin saalistaessa herra kantaa saaliinsa mieluiten ensin muualle, ja syö vasta sitten, ihan vain varatoimenpiteenä. Herra on tarkka saaliistaan, ja käy helposti jopa kiinni, jos joku yrittää varastaa hänen ruokaansa. Raatelukynsiään Sigitius käyttää mielellään, raateluhampaitaan ei niin usein, jos syömistä ei lasketa. Sigitius nauttii erityisesti veren imemisestä saaliista, ja melkein jo epäilee olevansa pienissä määrin vampyyri.
Rakkauselämää ei Sigitius ole juurikaan kunnolla ajatellut. Toiselta osapuolelta hän odottaisi rohkeutta, huumorintajua, pirteyttä sekä jotain luonteenpiirrettä, joka heillä olisi yhteistä. Herran rakkaus rajoittuu vain ja ainoastaan haaveilemiseen, eikä hän ole koskaan edes ihastunut kehenkään. Sigitius toivoisi, että se toinen osapuoli olisi ihmissusi, susidemoni tai vastaava. Tutustuessaan entistä enemmän maailmaan hän on huomannut, että ihmiset ovat erittäin mukavia olentoja, ja miksei Sigitius voisi jakaa elämäänsä ehkä ihmisen kanssa?
Ulkonäkö: Ihmismuodossa Sigitiuksella on mustat, lyhyehköt hiukset, jotka sojottavat rennosti joka suuntaan. Herra pörröttää usein hiuksiaan, varsinkin ollessaan hermostunut. Sigitiuksella on selkeät kasvojen linjat, ja hennosti ruskettunut, pehmeähkö iho. Hänellä on tummat, harmaan ja sinisen sekaiset silmät, jotka uhkuvat ymmärtäväisyyttä ja luotettavuutta. Herralla on isohkot raateluhampaat, jotka eivät kuitenkaan näin ihmismuodossa haittaa elämää sen suuremmin. Pörröhiusten lomasta pilkistävät harmaamustat suden korvat, jotka ovat alati valppaana pystyssä, kuulostelemassa ympäristöä. Takapuolesta törröttää tuuhea, harmaamustavalkoinen suden häntä, noin 45 cm pitkä. Herra pitää yleensä ihmismuodossa päällään repaleista harmaata t-paitaa sekä mustia, hieman alle polvien ylettyviä kapreja. Yleensä Sigitius on kietonut käteensä sideharson. Eihän herralla oikeasti kädessä mitään vikaa ole, mutta hänellä ei ole muuta paikkaa, jossa voisi sideharsoa säilyttää. Sigitius on pitkä, ja hoikka, mutta ei todellakaan liian laihan näköinen. Pituutta löytyy n. 171 cm, ja painoa 59 kg.
Suden muodossa herralla on tummanharmaan ja valkoisen sekainen, tuuhea turkki, ja samanvärinen häntä. Kuten ihmismuodossa, Sigitiuksella on valppaat, kolmiomaiset korvat, jotka törröttävät päälaella kuunnellen ympäristöä. Hän on hieman normaalia vahvempi, mutta ei todellakaan vahvimmasta päästä. Sigitius on perinyt kokonsa äidiltään; herran säkäkorkeus on siltikin vain muutaman sentin normaalia suden kokoa suurempi. Herran tassut, mahanalus ja rinta ovat melko vaaleita, kun susi on muuten kauttaaltaan tummanharmaan ja vaaleamman harmaan sekoitus. Sigitiuksella on pitkät kynnet, joita hän käyttää mielellään raateluun. Raateluhampaat hän myöskin omistaa. Suden muodossa silmien väri on sama kuin ihmismuodossa; harmaan ja sinisen sekoitus. Katse viestii ymmärtäväisyyden lisäksi suurta taisteluntahtoa. Sigitius viihtyy suurimman osan ajastaan sutena.
Menneisyys: Sigitius syntyi Keriassa, ja kasvettuaan halusi välittömästi alkaa tutkimaan luontoa ja eläimiä. Lapsesta saakka herralla on ollut utelias tutkijaluonne. Lapsuus/nuoruus oli karuinta ja kamalinta aikaa, sillä täytettyään muutaman vuoden, hänen äitinsä murhattiin. Sigitius ei ole vieläkään selvinnyt siitä kunnolla, ja isänsä avustuksella on tähänkin asti pärjännyt. Sigitiuksen isän hengenlähtö oli monta kertaa lähellä, ja yli yksitoistavuotiaaksi kasvettuaan hän itki joka ilta isänsä puolesta, koska pelkäsi menettävänsä hänetkin. Kuusitoista vuotta ollessaan hänelle läheiset Mazin-setä ja Lili-täti lähtivät pois maailmasta. Setä kuoli luonnollisesti vanhuuteen, mutta Lili jatkoi elämäänsä pari kuukautta, kunnes ei kestänyt ilman Mazinia. Harkitessaan itsemurhaa joku kuitenkin teki päätöksen hänen puolestaan; hänet tyrkättiin kalliolta veteen (syyllistä ei koskaan löydetty). Sigitiuksen pikkuveli eli koko herran lapsuuden aivan eri paikassa, eikä Sigitius ole vieläkään oppinut tuntemaan tätä.
Muuta: Asustaa Oreumissa, mutta hyppelehtii useimmiten myös Ikkusoton ja Arzen välillä. Kiinnostuksesta saattaa lähteä harhailemaan milloin minnekin.
Huonopuoli/-puolet: Kuten luonteessakin mainittu, suurin huono puoli Sigitiuksessa on, ettei herra pysty suuttuessaan hillitsemään raivoaan. Jos kukaan ei ole häntä pidättelemässä, saattaa syntyä pahaa jälkeä. Herra ei myöskään ole juurikaan hyvä kokki, vaan syö mieluiten myös ihmisenkin hahmossa raakaa (liha)ruokaa. Sigitius ei ole siitä sosiaalisimmasta päästä, mutta se ei häntä itseään juurikaan haittaa.
