Sladeen liittyviä, hänen menneisyydestään kertovia tarinoita tässä muutama.
Kommenttia toivon.
---
Wolfmind
Täysikuu loisti kirkkaana tummansininen taivas taustanaan. Synkässä havumetsässä kuunvalo ja varjot sulautuivat toisiinsa, tuuli liikutteli keveästi puiden oksia, jotka havisivat lehtien hankautuessa toisiaan vasten. Ilma oli viileä. Kuka tahansa olento ei olisi uskaltanut tuossa pelottavassa korvessa kävellä. Jotkut uskalsivat.
Slade - hento, mustahiuksinen vampyyrimies - askelsi hitaasti metsässä. Tämä oli parhaimpia aikoja löytää jotakin saalista metsästä. Se oli ajanut miehen liikkeelle. Hän rakasti yötä muutenkin. Muutamia korppeja lensi miehen pään yli ja tämä katsahti lintuihin. Ne kertoisivat, missä oli ruokaa. Tosin Slade kyllä haistoi veren ilman lintujakin. Vampyyri lähti kävelemään korppien perään. Vähän ajan kuluttua mies erotti pimeydestä peuran hoikan hahmon. Kyseessä oli nuori urospeura. Mies pysytteli varjoissa ja lähestyi peuraa äänettömästi. Hän osasi askeltaa niin kevyesti, etteivät edes maassa olevat lehdet ja neulaset kahahdelleet.
Peura ei huomannut häntä. Sladen olisi nyt helppo syöksähtää nopeasti tuon heikon eläimen kimppuun ja purra kaulavaltimo poikki. Olennossahan oli niin kovin paljon verta. Ja se kaikki veri olisi Sladen. Vampyyri paljasti kulmahampaansa. Harvoin mies päästi itsensä haluamaan näin paljon verta, mutta nyt Slade ei tajunnut enää mitään muuta.
Kova, hyytävä ulvaisu keskeytti vampyyrin ajatukset. Peura nosti korvansa pystyyn ja lähti nopeasti karkuun. Slade sähähti ja katseli ympärilleen. Kuka oli häätänyt hänen ruokansa pois? No, eihän verellä loppujenlopuksi niin paljoa ollut väliä. Hän oli turha tälle maailmalle. Miehen siniset silmät hohtivat pimeydessä. Sladelle tuli hyvin epämukava olo. Kuin joku katselisi häntä jossain. Jokin, joka aikoi selkeästi jotain pahaa.
Slade värähti tuntiessaan kylmän hengähdyksen niskassaan ja kääntyi. Miestä tuijotti kirkkaankeltainen silmäpari. Suden hajun Slade tunnistikin seuraavaksi. Mutta siinä seassa oli jotain outoa, ihmisen hajua myös. Kyseessä oli siis ihmissusi! Mutta siinä oli ihmisenhajua liikaa.. Hetkisen kuluttua Slade tajusi erottavansa tuon ihmissuden piirteet ja värähti uudestaan, tällä kertaa inhosta.
" Kuulehan. En tiedä, mikä saa sinut pelottelemaan toisten ruoat pois, mutta voisit häipyä. " mies ilmoitti ihmissudelle. Hän ei edes tiennyt, mahtoikohan se ymmärtää. No, ainakaan toinen ei osaisi puhua. Juuri tämän päätelmän tehtyään Slade säpsähti, kun ihmissusi tosiaan alkoikin puhumaan. Mikä saastainen puoliotus toinen oli?
" Haluan, että puret minua. " Ihmissusi ilmoitti karhealla äänellään. Se oli miespuolinen ja tarkasteli Sladea häijysti.
" Mitä? " vampyyri älähti. " Minkä takia? " Slade ei mitenkään voinut ymmärtää, kuinka joku haluaisi vapaaehtoisesti muuttua vampyyriksi.
" Niin. Ja sinä myös teet sen. Haluan olla kuolematon. " Ihmishukka nappasi miehen paidankauluksesta kiinni ja Slade yritti vääntäytyä irti, muttei onnistunut siinä. Vampyyri sähähti taas. Jos Slade ei toimisi vapaaehtoisesti, toinen varmasti pakottaisi hänet. Niimpä vampyyri painoi terävät kulmahampaansa ihmissuden kättä vasten, puri tätä, muuttaakseen toisen samaksi, mitä itse oli. Hetken kuluttua Slade vetäisi päätään kauemmaksi ja kiskaisi itsensä irti toisen otteesta. " No niin. "
Ihmissudessa kuitenkaan ei tapahtunut mitään muutosta heti. Se oli kyllä aivan normaalia, mutta toinen ei näyttänyt tietävän sitä. " Sinä saasta huijasit minua! " huusi hän Sladen perään, juoksi miehen kiinni ja nosti vampyyrin ilmaan. Slade yritti potkia toista vatsaan tuloksetta ja nyt vampyyrin pupillit olivat laajenneet kauhusta. Mitä toinen aikoi tehdä hänelle?
Vastauksen hän sai liiankin pian. Ihmishukka oli purrut häntä käteen ja heittänyt miehen selälleen maahan. Ihmissusi huusi raivoissaan jotain, mistä vampyyri ei saanut selvää. Viimeiset sanat kuuluivat kuitenkin selkeästi. " Kidutan sinua ja jätän sinut siihen kärsimään! Kohta toivot, että voisit kuolla! "
Ihmissusi hivutti pitkät kyntensä miehen toiselle jalalle. Hetkessä terävät kynnet olivat painuneet vampyyrin jalkaan ja ihmissusi repi kynsillään syviä haavoja Sladen sääriin. Vampyyri oli kykenemätön tekemään mitään, koska oli säikähtänyt liikaa. Tuskin mikään muu olento olisi saanut noin helposti haavoja vampyyrin jalkoihin. Toinen nousi seisomaan ja polkaisi täydellä painollaan jalkansa Sladen toista jalkaterää vasten, joka murtui rusahtaen ilkeästi. Vampyyri rääkäisi, sai itsensä lopulta liikkeelle ja vetäytyi taaemmas ihmissuden ulottuvilta. Oli tuo hukka kuitenkin onnistunut jo repimään miehen jalat hyvin pahaan kuntoon, eikä Slade kyennyt nousemaan.
Hän luuli ihmissuden seuraavan, jatkavan silpomistaan. Purema oli kuitenkin alkanut vihdoin vaikuttamaan ja toinen oli kaatunut maahan, nytkähdellen. Vampyyri raahasi itsensä lähinnä käsillään mahdollisimman kauaksi tuosta olennosta, kunnes muutamien tuntien kuluttua oli lysähtänyt maahan.
Herättyään hänen käsissään oli mustat pedonkynnet. Haavat näyttivät vasta revityiltä.
Hakisipa kuolema nyt Sladen.
------
You can hurt me, but you can't possess me, you know..
Slade makasi kahlittuna jossain synkeässä, saastaisessa tyrmässä. Miehellä ei ollut paitaa yllään. Hän tärisi kylmästä ja sähähti välillä vihaisena. Ja miten hän olikaan tänne joutunut! Miestä raivostutti, kun hän ajatteli sitä. Niin voimakasta vihaa ei Slade ollut koskaan tuntenut.
Vampyyrit olivat olleet vihaisia hänelle, kun Slade oli joutunut kertomaan, ettei hän enää halunnutkaan juoda ihmisten verta. Ei hän ollut kuitenkaan odottanut siitä seuraavan mitään vakavaa. Kun Slade oli vaellellut yksikseen metsässä, oli joukko vampyyreja yllättänyt hänet ja vanginnut Sladen. He vannoivat kiroavansa ja häpäisevänsä miehen. Ja täällähän hän nyt makasi, yksin vankityrmässä, odottelemassa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Hän ei menettäisi vähäistä kunniaansa!
Kapeakasvoinen ja ylimielisen oloinen vampyyrimies asteli tyrmän luokse, luoden punaisilla silmillään halveksuvan katseen Sladeen. Hän avasi oven avaimellaan, harppoi Sladen luokse, irroitti miehen kahleet ja talutti miehen väkisin tyrmästä ulos. Slade ei viitsinyt vastustella. Toinen vampyyri vei hänet johonkin rituaalipaikkaan, jossa monia pahoja ihmisiä ja vampyyreita oli odottamassa. He kohottivat katsettaan kaksikon saapuessa. Jotkut huutelivat pilkkasanoja Sladelle. Tämä sähähti hiljaa ja painoi katseensa maahan, kun häntä vievä mies löi vampyyria lujasti leukaan.
" Onko minun tekoni jokin synti? " Slade huusi raivoissaan. Vastaukseksi hän sai lähinnä pilkallista naurua. Ilkeä ääni puhui hänelle. " Olet häpäissyt meidät. Mikä sellainen vampyyri on, joka kieltäytyy verestä? Olet saastainen olento, et vampyyri. " Sanat saivat aikaan lisää naurua. Ilkeä ääni jatkoi puhumistaan: " Nyt tiedän. Olet varmaankin jokin demoni, joka koittaa huijata meitä. Se ei onnistu! Me emme tapa sinua. Sen sijaan saat elää ikuisessa häpeässä. "
Eräs kovakasvoinen vampyyri, ilmeinen joukon johtaja, katsahti ympärilleen. " Toimikaa. "
Oikeastaan vain yksi mies toimi. Muut kerääntyivät piiriksi heidän ympärilleen. Tämä mies oli se sama, joka oli hakenut Sladen tyrmästä. Hän virnisti julmasti ja katseli vampyyria kylmä, arvioiva ilme kasvoillaan. Mies nyökkäsi kahdelle ihmiselle, jotka tulivat hopeamiekat käsissään. Tämä virnisti uudelleen nähdessään Sladen silmäterien laajenevan.
Toinen ihminen lähestyi ja painoi hopeamiekkansa terän kärjen Sladen paljasta rintakehää vasten. Polttava kipu tuntui miekan koskettamassa kohdassa ja sen ympärillä, mutta vampyyri ei päästänyt inahdustakaan. Hän ei suostunut menettämään kunniaansa tällä tavalla.
Ihmismies viilteli miekallaan jonkinlaisen kuvion, ilmeisesti luopionmerkin, vampyyrin rintakehään. Sladen koko keho tärisi. Kipu kasvoi ja oli levinnyt laajemmalle alueelle. Viimeisteltyään työnsä ihminen siirtyi taaemmas ja päästi toverinsa jatkamaan häpäisyrituaalia.
Tämä jälkimmäinen ihmismies tarttui Sladen toiseen käsivarteen ja teki siihen hopeamiekallaan syviä viiltoja. Vampyyri puri huultaan voimakkaasti, jottei olisi näyttänyt heikkouttaan huutamalla ääneen. Pian ihminen oli edennyt tekemään samalla tavoin Sladen toiselle käsivarrelle. Seuraavaksi ihmiset heittivät hänet lattialle makaamaan pitkin pituuttaan. Vampyyrimies lähestyi Sladea, hymyillen ivallisesti. " Joko myönnät olevasi huijari? "
" En koskaan. " kuului tukahtunut vastaus.
Vampyyri näytti Sladelle pientä veistä kädessään. Veitsi oli Sladen oma. Hän oli itse sen tehnyt. Jokaisen osan. Näinkö hänet häpäistäisiin! Omalla aseellaan!
Mies taivutti Sladen päätä taaemmas ja viilteli vampyyrin kaulaan haavoja tämän omalla aseella. Slade alkoi pistämään vastaan, yritti lähteä paikalta, mutta ihmisistä toinen painoi hopeamiekkansa terän hänen lapojensa väliin. Slade hengähti ja jähmettyi paikoilleen. Vampyyrimies iski häntä nyrkillään kasvoihin suuttuneena. Slade oli antanut lopulta periksi ja alkanut huutamaan tuskasta, kun miekanterä oli painettu hänen selkäänsä.
Hetken ajan kuluttua ei kukaan enää koskenut häneen.
Yksitellen vampyyrit ja ihmiset lähtivät huoneesta. He jättivät Sladen makaamaan sinne.
Hän oli sittenkin menettänyt kunniansa. Lopullisesti.
---
https://www.youtube.com/watch?v=xiGIW_huhuA&feature=related
Slade - What I've done
Yksinäisyys. Kuolleita lehtiä oli maassa paljon toistensa seurana, ihmiset kävelivät porukoissa, eläimet leikkivät keskenään syksyisessä kaupungissa. Kaiken keskellä käveli yksin poika, joka tuntui välttelevän erityisesti muita ikäisiään. Slade oli taas niin kyllästynyt koko maailmaan. Ehkä hänen olisi parempi päättää elämänsä. Koko kaupunkihan häntä vihasi.
Poika käveli syrjäisemmille alueille. Näillä seuduilla kadut olivat hylättyjä ja kolkkoja. Kylmä tuuli esti pienemmät äänet kuulumasta ja rauhoitti Sladea hieman. Hän ei halunnut kuulla omia askeliaan.
Poika päätti istua maahan, kylmälle kivetykselle, jäädäkseen siihen miettimään oman elämänsä tarkoitusta ja suuntaa. Pian hän oli vajonnut mietteisiinsä niin täydellisesti, ettei laisinkaan huomannut, kun pitkä ja ruokoton mies katseli häntä kauempaa. Siksi poika hätkähti kovasti, kun häntä tervehdittiin.
" Mitäs täällä yksin tehdään? " kysyi tulija ystävällisellä äänellä. Slade tarkasteli toista alkuun hiljaisena. Miehessä oli jotakin hyvin omituista. Toinen oli kalpea ja pupillitkin oudon muotoiset. Ensimmäisenä Sladen mieleen tuli vampyyri ja hän värähti. Poika kuitenkin heitti ajatuksen mielestään. Eihän vampyyreja edes ollut olemassa.
" En oikeastaan mitään, herra. " vastasi poika sitten kohteliaasti toisen kysymykseen, katsahtaen maahan. Varmasti tuo mies piti häntä typeränä. Mutta ei, mies kävelikin lähemmäksi ja tuijotti poikaa outo kiilto silmissään. Se tuntui hyvin epämukavalta Sladen mielestä.
" Mitä sinä oikein haluat? " hän kysyi säikähtäneellä äänellä, kun mies - joka oli itse asiassa todellakin vampyyri - tarttui häntä kädestä estääkseen poikaa juoksemasta karkuun.
" Saat olla kiitollinen, etten tapa sinua. " vampyyri sähähti ja kaartoi päätään lähemmäs pojan kättä ja puri tätä ranteeseen, jolloin Slade yritti potkia miestä jaloillaan. Vampyyri päästi irti, naurahti hiljaa ja poistui paikalta. Ja Slade kuului niihin moniin miehen uhreihin, mutta harvemmat heistä saivat pysyä elossa.
Sladella oli hyvin paha olo. Hiljalleen hän alkoi tajuamaan, mistä oli kyse. Pelottava mies olikin vampyyri, ja nyt se oli purrut häntä. Joten hänestäkin tulisi - vai oliko jo tullut? - paha olento, joka juo ihmisten verta.
Poika nousi nopeasti pystyyn. Hän tappaisi itsensä, nyt heti, ennen kuin vampyyrin ominaisuudet vaikuttaisivat hänessä. Slade vilkuili ympärilleen. Hän lähti juoksemaan erästä kujaa pitkin edetäkseen joelle ja hukuttautuakseen sinne. Ei poika kuitenkaan kauas ehtinyt, vaan lysähti tajuttomana maahan.
Slade heräili. Pojan silmät avautuivat eikä hän kyennyt tunnistamaan paikkaa. Missä hän oli ja miksi? Poika oli jo kokonaan unohtanut itseään purreen vampyyrimiehen. Oliko hän loukkaantunut jotenkin? Hän koetti liikahtaa varovasti. Vakavaa kipua ei tuntunut missään. Slade hipaisi sormillaan päätään ja kaulaansa. Ei mitään. Seuraavaksi rintakehää. Ei sielläkään mitään. Jostain syystä oikea ranne tuntui kuitenkin kipeältä, kun sitä liikutteli. Hän katsahti käteensä ja muistikuvat palasivat liiankin nopeasti. Slade lamaantui ja jäi tuijottamaan puremajälkiä kauhistuneena, muistellen tapahtumia.
Omituinen mies oli purrut häntä ranteeseen ja oli ollut mitä ilmeisimmin vampyyri. Slade oli siis tainnut menettää tajuntansa ja joku ihminen oli tuonut hänet tänne. Kyseinen ihminen ei varmaan ennen ollut nähnyt vampyyreja, luullut vain poikaa sairaaksi. Mutta näyttikö hän sellaiselta vielä? Mitä kaikkia muutoksia hänessä oikeastaan tulisi olemaan?
Poika alkoi tutkimaan itseään tarkemmin varmistuttuaan siitä, ettei huoneessa ollut ketään. Ensinnäkin aistit olivat tarkentuneet. Slade kykeni näkemään ja kuulemaan huomattavasti paremmin kuin ennen. Toiseksi hänen ihonsa oli hyvin kalpea. Kulmahampaat olivat myös pidentyneet ja jokin uusi, vahva halu yritti ohjailla häntä. Slade tajusi haistavansa veren ja kaikki muu unohtui. Verta. Sitä hän halusi. Ei mitään muuta.
Vampyyri päätti odottaa täällä kaikessa rauhassa. Ihmiset kyllä tulisivat katsomaan häntä. Poika voisi esittää avutonta ja hyökkäisi sopivalla hetkellä ja saisi haluamansa. Niimpä Slade vaipui jonkinlaiseen horrokseen ja jäi odottamaan uhriaan.
Ovi avautui ja poika havahtui horroksestaan nopeasti. Huolestunut, keski-ikäinen nainen katseli häntä ja naisen ilme muuttui huojentuneeksi, kun hän tajusi pojan olevan hereillä. Slade esitti mahdollisimman surkeata ja tietämätöntä.
" Miten sinä voit? Mieheni löysi sinut ulkoa. " Nainen puheli rauhallisesti ja tarkasteli poikaa. Hän oletti, että Sladen kalpeus johtui liian vähästä ruuasta tai säikähdyksestä. Hän oli erittäin hyväsydäminen ja ystävällinen nainen.
Slade itse oli kadottanut ystävällisen luonteensa. Hän suhtautui naiseen kylmän välinpitämättömänä. Ruokahan se hänelle oli, ei mitään muuta. Piti kuitenkin jaksaa pysytellä tässä roolissa vielä hetken aikaa. Sitten nainen tulisi tarpeeksi lähelle ja hän saisi verta...
" Käteen sattuu.. " vastasi poika hitaasti toisen kysymykseen. Tuskallinen ilme levisi pojan kasvoille.
Se tietenkin tehosi. Nainen käveli lähemmäksi häntä ja tarttui pojan käsivarteen, tarkastellen puremajälkiä mietteliäänä. Hänen silmissään ne näyttivät käärmeenpuremilta. Ei ihme, että poika näytti niin sairaalta. Nainen avasi suunsa kysyäkseen pojalta jotakin, kunnes seurasi raaka keskeytys.
Nainen oli vihdoin tarpeeksi lähellä häntä. Slade otti käsillään naisen olkapäistä kiinni estääkseen tätä pakenemasta. Poika puri toista nopeasti kaulaan terävillä kulmahampaillaan ja naisen iho rikkoutui liiankin helposti.
Normaalisti ihmiset kiljuivat, kun heidän kimppuunsa käytiin. Vampyyrit kuitenkin lamaannuttivat uhrinsa niin, etteivät nämä kyenneet huutamaan. Jotkut yrittivät korkeintaan riistäytyä otteesta irti. Niin nainenkin, mutta Slade oli vampyyrina liian voimakas hänelle. Rimpuilu ei auttanut.
Poika joi toisen verta. Kaulavaltimo oli puhjennut ja veri olisi virrannut suihkuamalla, ellei vampyyrin sylki olisi hieman hyydyttänyt sitä. Slade tajusi vain sen, että sai nyt haluamansa. Naisen pelko ei saanut häntä lopettamaan vaan pikemminkin pakotti vampyyrin jatkamaan.
Uhri heikentyi nopeasti. Nainen menetti suuret määrät verta. Hänen ruumiinsa sinersi ja muuttui kylmäksi. Hän menetti tajuntansa pian ja ei kauaa kulunut, kun koko elämä oli sammunut naisesta.
Vampyyri oli juonut toisen kuiviin ja kohotti päätään. Hän nuoli verta huuliltaan ja katseli ympärilleen. Vaistot käskivät häntä häipymään täältä. Hän nousi, varmisti pakotiensä ja juoksi ulos talosta. Nainen oli muutenkin tainnut olla yksin kotona, koska poika ei ollut haistanut muiden verta lähtiessään talosta.
Slade koki olevansa turvassa päästyään pimeälle kadulle. Taivas oli pilvinen ja synkeä. Ensimmäistä kertaa elämässään poika tunsi olevansa voimakas olento. Kuolematon. Slade naurahti hiljaa. Mitä maailma hänelle nyt muka pystyisi tekemään? Hänhän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Ajatus miellytti häntä niin kovasti...
Kostonhimo ja ilkeys muuttui hirvittäväksi katumukseksi. Mitä hän olikaan tehnyt? Miksi näin? Slade lysähti maahan istumaan itkien hiljaa. Hän ei halunnut olla tällainen. Hän halusi kuolla, muttei voinut. Pojan kädet tärisivät. Näin tämä jatkuisi, helvetillisenä elämänä, tappamalla toisia. Hänen täytyisi lähteä pois kaupungista, kauas metsiin, missä oli vain eläinten verta ravinnoksi.
Slade vihasi itseään. Tuntui, kuin joku toinen hallitsisi häntä. Tämä ei saanut jatkua näin. Vampyyri nousi ylös ja lähti hitaasti etenemään metsää kohden, hiljainen itku jatkuen lohduttomana.
Kommenttia toivon.
---
Wolfmind
Täysikuu loisti kirkkaana tummansininen taivas taustanaan. Synkässä havumetsässä kuunvalo ja varjot sulautuivat toisiinsa, tuuli liikutteli keveästi puiden oksia, jotka havisivat lehtien hankautuessa toisiaan vasten. Ilma oli viileä. Kuka tahansa olento ei olisi uskaltanut tuossa pelottavassa korvessa kävellä. Jotkut uskalsivat.
Slade - hento, mustahiuksinen vampyyrimies - askelsi hitaasti metsässä. Tämä oli parhaimpia aikoja löytää jotakin saalista metsästä. Se oli ajanut miehen liikkeelle. Hän rakasti yötä muutenkin. Muutamia korppeja lensi miehen pään yli ja tämä katsahti lintuihin. Ne kertoisivat, missä oli ruokaa. Tosin Slade kyllä haistoi veren ilman lintujakin. Vampyyri lähti kävelemään korppien perään. Vähän ajan kuluttua mies erotti pimeydestä peuran hoikan hahmon. Kyseessä oli nuori urospeura. Mies pysytteli varjoissa ja lähestyi peuraa äänettömästi. Hän osasi askeltaa niin kevyesti, etteivät edes maassa olevat lehdet ja neulaset kahahdelleet.
Peura ei huomannut häntä. Sladen olisi nyt helppo syöksähtää nopeasti tuon heikon eläimen kimppuun ja purra kaulavaltimo poikki. Olennossahan oli niin kovin paljon verta. Ja se kaikki veri olisi Sladen. Vampyyri paljasti kulmahampaansa. Harvoin mies päästi itsensä haluamaan näin paljon verta, mutta nyt Slade ei tajunnut enää mitään muuta.
Kova, hyytävä ulvaisu keskeytti vampyyrin ajatukset. Peura nosti korvansa pystyyn ja lähti nopeasti karkuun. Slade sähähti ja katseli ympärilleen. Kuka oli häätänyt hänen ruokansa pois? No, eihän verellä loppujenlopuksi niin paljoa ollut väliä. Hän oli turha tälle maailmalle. Miehen siniset silmät hohtivat pimeydessä. Sladelle tuli hyvin epämukava olo. Kuin joku katselisi häntä jossain. Jokin, joka aikoi selkeästi jotain pahaa.
Slade värähti tuntiessaan kylmän hengähdyksen niskassaan ja kääntyi. Miestä tuijotti kirkkaankeltainen silmäpari. Suden hajun Slade tunnistikin seuraavaksi. Mutta siinä seassa oli jotain outoa, ihmisen hajua myös. Kyseessä oli siis ihmissusi! Mutta siinä oli ihmisenhajua liikaa.. Hetkisen kuluttua Slade tajusi erottavansa tuon ihmissuden piirteet ja värähti uudestaan, tällä kertaa inhosta.
" Kuulehan. En tiedä, mikä saa sinut pelottelemaan toisten ruoat pois, mutta voisit häipyä. " mies ilmoitti ihmissudelle. Hän ei edes tiennyt, mahtoikohan se ymmärtää. No, ainakaan toinen ei osaisi puhua. Juuri tämän päätelmän tehtyään Slade säpsähti, kun ihmissusi tosiaan alkoikin puhumaan. Mikä saastainen puoliotus toinen oli?
" Haluan, että puret minua. " Ihmissusi ilmoitti karhealla äänellään. Se oli miespuolinen ja tarkasteli Sladea häijysti.
" Mitä? " vampyyri älähti. " Minkä takia? " Slade ei mitenkään voinut ymmärtää, kuinka joku haluaisi vapaaehtoisesti muuttua vampyyriksi.
" Niin. Ja sinä myös teet sen. Haluan olla kuolematon. " Ihmishukka nappasi miehen paidankauluksesta kiinni ja Slade yritti vääntäytyä irti, muttei onnistunut siinä. Vampyyri sähähti taas. Jos Slade ei toimisi vapaaehtoisesti, toinen varmasti pakottaisi hänet. Niimpä vampyyri painoi terävät kulmahampaansa ihmissuden kättä vasten, puri tätä, muuttaakseen toisen samaksi, mitä itse oli. Hetken kuluttua Slade vetäisi päätään kauemmaksi ja kiskaisi itsensä irti toisen otteesta. " No niin. "
Ihmissudessa kuitenkaan ei tapahtunut mitään muutosta heti. Se oli kyllä aivan normaalia, mutta toinen ei näyttänyt tietävän sitä. " Sinä saasta huijasit minua! " huusi hän Sladen perään, juoksi miehen kiinni ja nosti vampyyrin ilmaan. Slade yritti potkia toista vatsaan tuloksetta ja nyt vampyyrin pupillit olivat laajenneet kauhusta. Mitä toinen aikoi tehdä hänelle?
Vastauksen hän sai liiankin pian. Ihmishukka oli purrut häntä käteen ja heittänyt miehen selälleen maahan. Ihmissusi huusi raivoissaan jotain, mistä vampyyri ei saanut selvää. Viimeiset sanat kuuluivat kuitenkin selkeästi. " Kidutan sinua ja jätän sinut siihen kärsimään! Kohta toivot, että voisit kuolla! "
Ihmissusi hivutti pitkät kyntensä miehen toiselle jalalle. Hetkessä terävät kynnet olivat painuneet vampyyrin jalkaan ja ihmissusi repi kynsillään syviä haavoja Sladen sääriin. Vampyyri oli kykenemätön tekemään mitään, koska oli säikähtänyt liikaa. Tuskin mikään muu olento olisi saanut noin helposti haavoja vampyyrin jalkoihin. Toinen nousi seisomaan ja polkaisi täydellä painollaan jalkansa Sladen toista jalkaterää vasten, joka murtui rusahtaen ilkeästi. Vampyyri rääkäisi, sai itsensä lopulta liikkeelle ja vetäytyi taaemmas ihmissuden ulottuvilta. Oli tuo hukka kuitenkin onnistunut jo repimään miehen jalat hyvin pahaan kuntoon, eikä Slade kyennyt nousemaan.
Hän luuli ihmissuden seuraavan, jatkavan silpomistaan. Purema oli kuitenkin alkanut vihdoin vaikuttamaan ja toinen oli kaatunut maahan, nytkähdellen. Vampyyri raahasi itsensä lähinnä käsillään mahdollisimman kauaksi tuosta olennosta, kunnes muutamien tuntien kuluttua oli lysähtänyt maahan.
Herättyään hänen käsissään oli mustat pedonkynnet. Haavat näyttivät vasta revityiltä.
Hakisipa kuolema nyt Sladen.
------
You can hurt me, but you can't possess me, you know..
Slade makasi kahlittuna jossain synkeässä, saastaisessa tyrmässä. Miehellä ei ollut paitaa yllään. Hän tärisi kylmästä ja sähähti välillä vihaisena. Ja miten hän olikaan tänne joutunut! Miestä raivostutti, kun hän ajatteli sitä. Niin voimakasta vihaa ei Slade ollut koskaan tuntenut.
Vampyyrit olivat olleet vihaisia hänelle, kun Slade oli joutunut kertomaan, ettei hän enää halunnutkaan juoda ihmisten verta. Ei hän ollut kuitenkaan odottanut siitä seuraavan mitään vakavaa. Kun Slade oli vaellellut yksikseen metsässä, oli joukko vampyyreja yllättänyt hänet ja vanginnut Sladen. He vannoivat kiroavansa ja häpäisevänsä miehen. Ja täällähän hän nyt makasi, yksin vankityrmässä, odottelemassa, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Hän ei menettäisi vähäistä kunniaansa!
Kapeakasvoinen ja ylimielisen oloinen vampyyrimies asteli tyrmän luokse, luoden punaisilla silmillään halveksuvan katseen Sladeen. Hän avasi oven avaimellaan, harppoi Sladen luokse, irroitti miehen kahleet ja talutti miehen väkisin tyrmästä ulos. Slade ei viitsinyt vastustella. Toinen vampyyri vei hänet johonkin rituaalipaikkaan, jossa monia pahoja ihmisiä ja vampyyreita oli odottamassa. He kohottivat katsettaan kaksikon saapuessa. Jotkut huutelivat pilkkasanoja Sladelle. Tämä sähähti hiljaa ja painoi katseensa maahan, kun häntä vievä mies löi vampyyria lujasti leukaan.
" Onko minun tekoni jokin synti? " Slade huusi raivoissaan. Vastaukseksi hän sai lähinnä pilkallista naurua. Ilkeä ääni puhui hänelle. " Olet häpäissyt meidät. Mikä sellainen vampyyri on, joka kieltäytyy verestä? Olet saastainen olento, et vampyyri. " Sanat saivat aikaan lisää naurua. Ilkeä ääni jatkoi puhumistaan: " Nyt tiedän. Olet varmaankin jokin demoni, joka koittaa huijata meitä. Se ei onnistu! Me emme tapa sinua. Sen sijaan saat elää ikuisessa häpeässä. "
Eräs kovakasvoinen vampyyri, ilmeinen joukon johtaja, katsahti ympärilleen. " Toimikaa. "
Oikeastaan vain yksi mies toimi. Muut kerääntyivät piiriksi heidän ympärilleen. Tämä mies oli se sama, joka oli hakenut Sladen tyrmästä. Hän virnisti julmasti ja katseli vampyyria kylmä, arvioiva ilme kasvoillaan. Mies nyökkäsi kahdelle ihmiselle, jotka tulivat hopeamiekat käsissään. Tämä virnisti uudelleen nähdessään Sladen silmäterien laajenevan.
Toinen ihminen lähestyi ja painoi hopeamiekkansa terän kärjen Sladen paljasta rintakehää vasten. Polttava kipu tuntui miekan koskettamassa kohdassa ja sen ympärillä, mutta vampyyri ei päästänyt inahdustakaan. Hän ei suostunut menettämään kunniaansa tällä tavalla.
Ihmismies viilteli miekallaan jonkinlaisen kuvion, ilmeisesti luopionmerkin, vampyyrin rintakehään. Sladen koko keho tärisi. Kipu kasvoi ja oli levinnyt laajemmalle alueelle. Viimeisteltyään työnsä ihminen siirtyi taaemmas ja päästi toverinsa jatkamaan häpäisyrituaalia.
Tämä jälkimmäinen ihmismies tarttui Sladen toiseen käsivarteen ja teki siihen hopeamiekallaan syviä viiltoja. Vampyyri puri huultaan voimakkaasti, jottei olisi näyttänyt heikkouttaan huutamalla ääneen. Pian ihminen oli edennyt tekemään samalla tavoin Sladen toiselle käsivarrelle. Seuraavaksi ihmiset heittivät hänet lattialle makaamaan pitkin pituuttaan. Vampyyrimies lähestyi Sladea, hymyillen ivallisesti. " Joko myönnät olevasi huijari? "
" En koskaan. " kuului tukahtunut vastaus.
Vampyyri näytti Sladelle pientä veistä kädessään. Veitsi oli Sladen oma. Hän oli itse sen tehnyt. Jokaisen osan. Näinkö hänet häpäistäisiin! Omalla aseellaan!
Mies taivutti Sladen päätä taaemmas ja viilteli vampyyrin kaulaan haavoja tämän omalla aseella. Slade alkoi pistämään vastaan, yritti lähteä paikalta, mutta ihmisistä toinen painoi hopeamiekkansa terän hänen lapojensa väliin. Slade hengähti ja jähmettyi paikoilleen. Vampyyrimies iski häntä nyrkillään kasvoihin suuttuneena. Slade oli antanut lopulta periksi ja alkanut huutamaan tuskasta, kun miekanterä oli painettu hänen selkäänsä.
Hetken ajan kuluttua ei kukaan enää koskenut häneen.
Yksitellen vampyyrit ja ihmiset lähtivät huoneesta. He jättivät Sladen makaamaan sinne.
Hän oli sittenkin menettänyt kunniansa. Lopullisesti.
---
https://www.youtube.com/watch?v=xiGIW_huhuA&feature=related
Slade - What I've done
Yksinäisyys. Kuolleita lehtiä oli maassa paljon toistensa seurana, ihmiset kävelivät porukoissa, eläimet leikkivät keskenään syksyisessä kaupungissa. Kaiken keskellä käveli yksin poika, joka tuntui välttelevän erityisesti muita ikäisiään. Slade oli taas niin kyllästynyt koko maailmaan. Ehkä hänen olisi parempi päättää elämänsä. Koko kaupunkihan häntä vihasi.
Poika käveli syrjäisemmille alueille. Näillä seuduilla kadut olivat hylättyjä ja kolkkoja. Kylmä tuuli esti pienemmät äänet kuulumasta ja rauhoitti Sladea hieman. Hän ei halunnut kuulla omia askeliaan.
Poika päätti istua maahan, kylmälle kivetykselle, jäädäkseen siihen miettimään oman elämänsä tarkoitusta ja suuntaa. Pian hän oli vajonnut mietteisiinsä niin täydellisesti, ettei laisinkaan huomannut, kun pitkä ja ruokoton mies katseli häntä kauempaa. Siksi poika hätkähti kovasti, kun häntä tervehdittiin.
" Mitäs täällä yksin tehdään? " kysyi tulija ystävällisellä äänellä. Slade tarkasteli toista alkuun hiljaisena. Miehessä oli jotakin hyvin omituista. Toinen oli kalpea ja pupillitkin oudon muotoiset. Ensimmäisenä Sladen mieleen tuli vampyyri ja hän värähti. Poika kuitenkin heitti ajatuksen mielestään. Eihän vampyyreja edes ollut olemassa.
" En oikeastaan mitään, herra. " vastasi poika sitten kohteliaasti toisen kysymykseen, katsahtaen maahan. Varmasti tuo mies piti häntä typeränä. Mutta ei, mies kävelikin lähemmäksi ja tuijotti poikaa outo kiilto silmissään. Se tuntui hyvin epämukavalta Sladen mielestä.
" Mitä sinä oikein haluat? " hän kysyi säikähtäneellä äänellä, kun mies - joka oli itse asiassa todellakin vampyyri - tarttui häntä kädestä estääkseen poikaa juoksemasta karkuun.
" Saat olla kiitollinen, etten tapa sinua. " vampyyri sähähti ja kaartoi päätään lähemmäs pojan kättä ja puri tätä ranteeseen, jolloin Slade yritti potkia miestä jaloillaan. Vampyyri päästi irti, naurahti hiljaa ja poistui paikalta. Ja Slade kuului niihin moniin miehen uhreihin, mutta harvemmat heistä saivat pysyä elossa.
Sladella oli hyvin paha olo. Hiljalleen hän alkoi tajuamaan, mistä oli kyse. Pelottava mies olikin vampyyri, ja nyt se oli purrut häntä. Joten hänestäkin tulisi - vai oliko jo tullut? - paha olento, joka juo ihmisten verta.
Poika nousi nopeasti pystyyn. Hän tappaisi itsensä, nyt heti, ennen kuin vampyyrin ominaisuudet vaikuttaisivat hänessä. Slade vilkuili ympärilleen. Hän lähti juoksemaan erästä kujaa pitkin edetäkseen joelle ja hukuttautuakseen sinne. Ei poika kuitenkaan kauas ehtinyt, vaan lysähti tajuttomana maahan.
Slade heräili. Pojan silmät avautuivat eikä hän kyennyt tunnistamaan paikkaa. Missä hän oli ja miksi? Poika oli jo kokonaan unohtanut itseään purreen vampyyrimiehen. Oliko hän loukkaantunut jotenkin? Hän koetti liikahtaa varovasti. Vakavaa kipua ei tuntunut missään. Slade hipaisi sormillaan päätään ja kaulaansa. Ei mitään. Seuraavaksi rintakehää. Ei sielläkään mitään. Jostain syystä oikea ranne tuntui kuitenkin kipeältä, kun sitä liikutteli. Hän katsahti käteensä ja muistikuvat palasivat liiankin nopeasti. Slade lamaantui ja jäi tuijottamaan puremajälkiä kauhistuneena, muistellen tapahtumia.
Omituinen mies oli purrut häntä ranteeseen ja oli ollut mitä ilmeisimmin vampyyri. Slade oli siis tainnut menettää tajuntansa ja joku ihminen oli tuonut hänet tänne. Kyseinen ihminen ei varmaan ennen ollut nähnyt vampyyreja, luullut vain poikaa sairaaksi. Mutta näyttikö hän sellaiselta vielä? Mitä kaikkia muutoksia hänessä oikeastaan tulisi olemaan?
Poika alkoi tutkimaan itseään tarkemmin varmistuttuaan siitä, ettei huoneessa ollut ketään. Ensinnäkin aistit olivat tarkentuneet. Slade kykeni näkemään ja kuulemaan huomattavasti paremmin kuin ennen. Toiseksi hänen ihonsa oli hyvin kalpea. Kulmahampaat olivat myös pidentyneet ja jokin uusi, vahva halu yritti ohjailla häntä. Slade tajusi haistavansa veren ja kaikki muu unohtui. Verta. Sitä hän halusi. Ei mitään muuta.
Vampyyri päätti odottaa täällä kaikessa rauhassa. Ihmiset kyllä tulisivat katsomaan häntä. Poika voisi esittää avutonta ja hyökkäisi sopivalla hetkellä ja saisi haluamansa. Niimpä Slade vaipui jonkinlaiseen horrokseen ja jäi odottamaan uhriaan.
Ovi avautui ja poika havahtui horroksestaan nopeasti. Huolestunut, keski-ikäinen nainen katseli häntä ja naisen ilme muuttui huojentuneeksi, kun hän tajusi pojan olevan hereillä. Slade esitti mahdollisimman surkeata ja tietämätöntä.
" Miten sinä voit? Mieheni löysi sinut ulkoa. " Nainen puheli rauhallisesti ja tarkasteli poikaa. Hän oletti, että Sladen kalpeus johtui liian vähästä ruuasta tai säikähdyksestä. Hän oli erittäin hyväsydäminen ja ystävällinen nainen.
Slade itse oli kadottanut ystävällisen luonteensa. Hän suhtautui naiseen kylmän välinpitämättömänä. Ruokahan se hänelle oli, ei mitään muuta. Piti kuitenkin jaksaa pysytellä tässä roolissa vielä hetken aikaa. Sitten nainen tulisi tarpeeksi lähelle ja hän saisi verta...
" Käteen sattuu.. " vastasi poika hitaasti toisen kysymykseen. Tuskallinen ilme levisi pojan kasvoille.
Se tietenkin tehosi. Nainen käveli lähemmäksi häntä ja tarttui pojan käsivarteen, tarkastellen puremajälkiä mietteliäänä. Hänen silmissään ne näyttivät käärmeenpuremilta. Ei ihme, että poika näytti niin sairaalta. Nainen avasi suunsa kysyäkseen pojalta jotakin, kunnes seurasi raaka keskeytys.
Nainen oli vihdoin tarpeeksi lähellä häntä. Slade otti käsillään naisen olkapäistä kiinni estääkseen tätä pakenemasta. Poika puri toista nopeasti kaulaan terävillä kulmahampaillaan ja naisen iho rikkoutui liiankin helposti.
Normaalisti ihmiset kiljuivat, kun heidän kimppuunsa käytiin. Vampyyrit kuitenkin lamaannuttivat uhrinsa niin, etteivät nämä kyenneet huutamaan. Jotkut yrittivät korkeintaan riistäytyä otteesta irti. Niin nainenkin, mutta Slade oli vampyyrina liian voimakas hänelle. Rimpuilu ei auttanut.
Poika joi toisen verta. Kaulavaltimo oli puhjennut ja veri olisi virrannut suihkuamalla, ellei vampyyrin sylki olisi hieman hyydyttänyt sitä. Slade tajusi vain sen, että sai nyt haluamansa. Naisen pelko ei saanut häntä lopettamaan vaan pikemminkin pakotti vampyyrin jatkamaan.
Uhri heikentyi nopeasti. Nainen menetti suuret määrät verta. Hänen ruumiinsa sinersi ja muuttui kylmäksi. Hän menetti tajuntansa pian ja ei kauaa kulunut, kun koko elämä oli sammunut naisesta.
Vampyyri oli juonut toisen kuiviin ja kohotti päätään. Hän nuoli verta huuliltaan ja katseli ympärilleen. Vaistot käskivät häntä häipymään täältä. Hän nousi, varmisti pakotiensä ja juoksi ulos talosta. Nainen oli muutenkin tainnut olla yksin kotona, koska poika ei ollut haistanut muiden verta lähtiessään talosta.
Slade koki olevansa turvassa päästyään pimeälle kadulle. Taivas oli pilvinen ja synkeä. Ensimmäistä kertaa elämässään poika tunsi olevansa voimakas olento. Kuolematon. Slade naurahti hiljaa. Mitä maailma hänelle nyt muka pystyisi tekemään? Hänhän voisi kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Ajatus miellytti häntä niin kovasti...
Kostonhimo ja ilkeys muuttui hirvittäväksi katumukseksi. Mitä hän olikaan tehnyt? Miksi näin? Slade lysähti maahan istumaan itkien hiljaa. Hän ei halunnut olla tällainen. Hän halusi kuolla, muttei voinut. Pojan kädet tärisivät. Näin tämä jatkuisi, helvetillisenä elämänä, tappamalla toisia. Hänen täytyisi lähteä pois kaupungista, kauas metsiin, missä oli vain eläinten verta ravinnoksi.
Slade vihasi itseään. Tuntui, kuin joku toinen hallitsisi häntä. Tämä ei saanut jatkua näin. Vampyyri nousi ylös ja lähti hitaasti etenemään metsää kohden, hiljainen itku jatkuen lohduttomana.