Siivet

Acier istuskeli hevosensa selässä ja katseli yhdeltä niittykummulta ympäristöä. Hän oli taas tien päällä ilman sen kummempaa tarkoitusta tai ajatusta. Jonnekkin vain oli aina mentävä, paikallaan ei jaksanut pysyä. Tuuli kävi molempien ylitse ja sai pitkät, punaiset hiukset liehumaan hieman tuulessa. Acierin hevonen, Rimfaxe laidunsi rauhallisena, isännän katsoessa ympärilleen. Kukkulan alla avautui ensin peltoa, sitten suurehko metsä. Päivä oli mitä kaunein, pilvetön, hieman tuulinen ja rauhallinen. Tämä vaikutti juuri sellaiselta päivältä, milloin voisi tapahtua ihan mitä vain ja kenen kanssa vain. Oli niin kaunista ja rauhallista. Jostain kaukana taivaalta kuului haukan kimeä huuto. Punatukka keräsi ohjat ja painoi kantapäänsä hevosen kylkiin, jolloin se lähti astelemaan alas laaksoon. Acier haluaisi päästä metsään, hänen pitäisi saalistaa jotain. Ori käveli rauhallisena pärskähdellen alas kukkulalta laaksoon ja sai pian käskyn laukata. Eläin lähti juoksemaan rytmikkäästi ja voimakkaasti isäntänsä alla. Välillä Acier katseli ympärilleen ja kuunteli luonnon ääniä, mutta keskittyi pian taas ratsastukseen. Hevonen loikkasi leveän puron ylitse, joka halkoi niittyä. Samantien melkein Acier kuitenkin rauhoitti hevosensa käyntiin ja pysäytti sen. Metsän reuna oli enää parin metrin päässä, joten janoinen eläin voisi pysähtyä juomaan ennen matkan jatkumista. Samalla Acier liukui alas hevosen selästä ja lähti kävelemään uteliaana metsän viertä, jos vaikka löytäisi jotain. Rimfaxe jäi seisomaan veden äärelle, juomaan ja syömään. Se kyllä odottaisi paikallaan. Acier jatkoi matkaansa pitkin metsän viertä. Osa suurista puista kurotteli kohti taivasta, osa kurkotteli maata kohti, kuin kaatumaisillaan. Acier hyppäsi yhden kaatuneen puunrungon päälle ja nuuhki hetken aikaa ilmaa, kuin etsien jotain, ennen kuin lähti kävelemään metsään. Metsänpohja oli hieman kostea ja upottava, mutta se ei kevyttä puolituista haitannut lainkaan. Tuo liikkui ääneti ja varovasti metsässä, etsien mahdollista saaliseläintä. Tähän aikaan päivästä ei tosin paljoa ruokaa löytynyt, mutta Acier oli taitava ja kärsivällinen metsästäjä, aina tuo jotain löysi ja kävi hyvin helposti kiinni mihin tahansa olentoon. Metsä oli hyvin hiljainen, aivan kuin se nukkuisi. Acier tunsi vähän väliä naavaisia oksia kasvoillaan, liikkuessaan välillä myös oksistossa. Olipa hiljaista.

Kirkkaan auringon säteet läpäisivät metsikönkin kasvillisuuden, luoden kaunista valoa eräälle pienelle polulle. Tätä polkua asteli eteenpäin Ayachi, ystävällinen korppimies, jolla ei näyttänyt olevan mitään erityistä päämäärää. Hän vain oli. Mies kylläkin näytti aika surkealta; hänen kauniit mustat korpinsiipensä olivat murtuneet. Ne roikkuivat miehen selässä elottomina, lohduttoman näköisinä, kuin eivät lainkaan kuuluisi hänelle. Aika ajoin siivet tuottivat tuskaa miehelle. Niiden pienet, hauraat luut olivat palasina.
Tosin korppimies oli muutenkin niin hentoluinen, että hän saattaisi katkaista helposti jalkansa tai kätensä, jollei olisi varovainen liikkuessaan. Miehen sudenkäpälät askelsivat varmasti polulla, välttivät juurakot ja kivet. Ayachin pää kääntyili ja miehen silmät tutkailivat ympäristöä hyvinkin tarkalla näkökyvyllään. Mitään epäolennaista ei kuitenkaan metsässä ollut, mutta hän oli kuulevinaan hiljaisia askelia. Oliko metsässä kenties ihminen tai jokin muu sellainen olento? Korppimiehen omat jalat eivät pitäneet juuri mitään ääntä. Hän oli kuitenkin nyt vaistoavinaan tämän toisen otuksen läsnäolon ja se teki miehen oikeastaan vain iloiseksi. Seurasta kun ei ikinä ollut haittaa.
Ayachi lähti kulkemaan tuon toisen olennon askelluksen äänen suuntaan. Hän ei enää kulkenut niin hiljaa, vaan pyrki tahallaan pitämään ääntä, ettei sitten tulisi säikäyttäneeksi tätä keskustelutoveria. Jokin kaksijalkainen siellä oli.

Acier tarkasteli ympäristöä ja aikoi jo kääntyä takaisin, kun alkoi kuulemaan ääniä. Rasahtelua ja askeleita. Valpas yksisilmä laski toisen kätensä miekalleen, valmiina ottamaan vastaan mitä vain. Uteliaana punatukka lähti kulkemaan äänien suuntaan, pysytellen mahdollisimman paljon varjoissa. Hän ei tiennyt mikä tai kuka kulkija oli. Siitä ei lähtenyt erityistä hajua, joten oli vaikea sanoa mitään ennen näkemistä. Acier lähti hieman liikkumaan toiseen suuntaan, mutta äänet seurasivat häntä. Oli tuo olento mikä tahansa, se seurasi punatukkaa. Acier pohti hieman tilannetta ja hyppäsi äkisti puuhun, jossa hänen askeleitaan ei kuultaisi. Acier kyhjötti oksistossa ja lähti varovasti liikkumaan, kuin käärme, puusta toiseen ja oksalta oksalle. Punatukka liikkui äänten suuntaan, kunnes huomasi jonkin liikkuvan etäämmällä. Oli vaikea sanoa vielä, mitä rotua olento edusti, mutta sillä oli valtavat siivet selässään. Varmasti vaikea liikkua metsikössä niiden kanssa. Naavan ja tiheiden oksien lävitse oli muutenkin vaikea nähdä mitään kunnollista. Punatukka hiipi yhä lähemmäs. Hän oli huomannut, että tuo siipimies oli seuraillut häntä jo jonkin aikaa. Halusiko se jotain pahaa? Oliko se vakooja tai salamurhaaja? No, ainakaan ei ollut kovin taitava. Punatukka sähähti hiljaa ja hyppäsi äkkiä alas puusta, suoraan siipimiehen eteen ja osoitti tätä miekallaan, muttei sentään hyökännyt.
"Kuka olet? Miksi seuraat minua?"
Acier tivasi samantien, tuijottaen ainoalla silmällään vaativasti toista miestä. Samalla Acierilla oli tilaisuus katsella olentoa. Se tosiaan oli mies, siivellinen sellainen, jolla oli erikoiset jalat ja komeat kasvonpiirteet. Erikoinen olento, tosiaan.

Jonkin aikaa oli saanut Ayachi kulkea näkemättä ketään, sepä omituista. Hän oli nyt täysin varma, että täällä oli joku muukin hänen lisäkseen. Tapausta ei kuitenkaan kauaa tarvinnut ihmetellä, kun punatukkainen mies olikin jo hypähtänyt hänen eteensä. Korppimies säikähti hieman tällaista äkillistä ilmestymistä - vieläpä miekan kanssa - ja kavahti pari askelta taaemmas. Ihmiseltä tämä toinen ei ihan näyttänyt, vaan pikemminkin haltialta.. mutta siinäkin oli jotain omituista. Ayachi ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään lajia sen tarkemmin, vaan vastasi toisen kysymykseen.
" Olen Ayachi. Seurasin, koska olin utelias. " Korppimiehen ääni oli rauhallinen, ystävällinen. Ei merkkiäkääm riidan haastamisesta tai muusta vastaavasta. Mies jäi tarkkailemaan toista alkuun hieman hiljaisena, koska oli yhäkin järkyttynyt toisen niin yhtäkkisestä ilmestymisestä. Hän odotti toisen myös esittelevän itsensä. Ayachi liikahti ja murtuneet siivet pysyttelivät kovin elottoman oloisina.

Jonkin aikaa Acier tarkkaili tuota erikoista, siipuirikkoa miestä. Jo tässä vaiheessa punatukka oli huomannut siipien olevan murtuneet, vaikkei hän mikään lääkäri ollutkaan. Asioita vain huomasi silloin tällöin. Yksisilmä tuijotti vielä epäilevänä Ayachiksi esittäytynyttä miekkosta, kunnes tämän kasvoille levisi virne ja koko olemus rentoutui. Acier laittoi miekan takaisin tuppeensa ja naurahti hiljaa.
"Pahoittelen käytöstäni, yleensä minua katsos seurataan tappoaikeet mielessä. Nimeni on Acier."
Yksisilmä esitteli itsensä huolettomasti. Acier oli melko hyvä tulkitsemaan muita olentoja ja hän näki heti, ettei Ayachista ollut minkäänlaista vaaraa. Tuo vaikutti enemmän aralta ja uteliaalta, kuin murhanhimoiselta. Sitäpaitsi, jos Ayachi olisi halunnut hyökätä, hän olisi luultavasti tehnyt sen jo aikoja sitten. Siipimies olisi varmasti aivan turvallinen. Yksisilmä nojasi rentona puuhun, josta oli hetki sitten hypännyt alas ja tarkkaili nyt toisen miehen siipiä.
"Eikö noiden kanssa ole vaikea liikkua? Näyttäisivät olevan murtuneet."
Acier kysäisi, samalla osoittaein siipiä. Acier tuskin jaksaisi myöskään liikkua metsässä kovin pitkään, ei tuolla näyttänyt olevan juuri mitään syötävää. Niityillä ehkä olisi pikkuisen enemmän. Vaikka Acier vaikutti todella kovanaamaiselta laitapuolen kulkijalta, hän oli myötätuntoinen ja auttavainen niitä kohtaan, ketkä sitä tarvitsivat. Se oli erikoista, kukaan ei ollut koskaan opettanut yksisilmälle myötätuntoa, eihän tuota ollut kukaan rakastanut vai välittänyt ikinä. Mutta ehkäpä Acier juuri sen takia välitti muista, koska ei ollut itse sitä kokenut. Punatukka pudisteli hiukan päätään ajatuksella ja katseli sitten hymyillen toista.
"Millä asioilla täällä edes liikut? Tänne harvoin eksyy ketään ihan huvikseen."
Punatukka kyseli lisää, ystävällisellä äänensävyllään. Hänellä ei ollut mitään syytä olla enää varuillaan tuota olentoa kohtaan.

Miehen oma olo helpottui huomattavasti, kun hänen seuralaisensa alkoi käyttäytymään lopulta hieman ystävällisemmin ja rennommin. Ayachi hymähti toiselle. Vai siis Acier. Hieno nimi.
" Minulle tappoaikeet ovat turhuutta. " hän totesi ensimmäiseksi, liikahtaen hieman ja astahtaen taas askeleen edemmäksi toista. Korppimies oli kovin puhelias tapaus ja nytkin tuli heti mieleen vaikka minkälaista sanottavaa. Onneksi toinen esitti hänelle kysymyksiä. Kysymyksiin oli mukava vastata, Ayachi piti siitä.
Miehen katse käväisi hänen murtuneissa siivissään. " Eivät nuo normaalia kävelyä sinänsä haittaa, mutta kipua niistä on. Ei hätää, olen joutunut nukkumaankin niiden kanssa. " Tämä hymyili, aivan kuin siipien murtuminen olisi ollut ihan pikku juttu muun elämän rinnalla. Mitäpä nyt yksistä siivistä, ilmankin pärjäsi. Ja mitäpä kivusta; sen kanssa pystyi kyllä elämään.
" Minä en oikeastaan tee täällä mitään erityistä. Elämälläni ei ole mitään muuta päämäärää kuin auttaa toisia kulloinkin siinä, missä he apua tarvitsevat. " Ayachi ilmoitti. " Vakka tosin, eihän korppimiehelle ole paljoa mitään tekemistä tässä maailmassa, jossa tuntuvat täysirotuiset hallitsevan. " Miehen ilme ei muuttunut - hän oli yhä aivan iloisen näköinen. Jos jotain surua olisikin ollut, korppimies salasi sen taitavasti.
" Mitäpä itse sitten täällä? Saalista hakemassa vai? " Ayachi kallisti päätään ja hymähti. " En ole pitkään aikaan nähnyt täällä muita kuin eläimiä ja demoneja.. "

Acier naurahti hieman Ayachin sanoille. Tuo ei tosiankaan näyttänyt tappajalta. Ei mitenkään erityisen lihaksikkaan tai ketterän näköinen, joten tuosta tulisi tuskin kovin hyvää murhaajaa. Mutta puheen siirtyessä sipiin takaisin, Acier hieman vakavoitui ja katseli pää kallellaan otsahiustensa takaa Ayachia.
"Auts. Jos haluat, voin viedä sinut lähimpään kylään? Siellä varmasti joku osaa korjata siipesi."
Acier nyökkäsi päällään kohti suuntaa, jossa tiesi lähimmän kaupungin olevan. Tuo korppimies paljastuikin oikein ystävälliseksi ja puheliaaksi mieheksi, vähän kuin yksisilmä itsekkin. Tuostahan saisi loistavan ystävän vielä. Mutta ensin olisi hyvä saada miesparka kuntoon. Varmasti siivet olivat painavat, epämukavat ja kivuliaat jatkuvasti. Missäköhän Ayachi oli ne loukannut? Kehtasiko sitä edes kysyä? No, se taisi olla korppimiehen ihan oma asia, joten ei. Punatukka jättäisi moisen omaan arvoonsa. Hän mieluummin keskittyi juttelemaan miehen kanssa tässä ja nyt, yksityisasiat saataisiin selville, jos heistä tulisi hyviä ystäviä vielä joskus. Oli mukavaa tavata joku noin avoin ja ilomielinen tapaus. Mietteliäänä Acier raapi pitkillä kynsillään poskeaan, kuullessaan kysymyksen. Acier nyökkäsi ensimmäiseen kysymykseen ja vastasi siihen iloisena.
"Toki. Ei vaan ole onni myötä."
Mutta Ayachin seuraavat sanat saivat puolituisen varuilleen. Demonit saattoivat olla syy, miksei paikalla näkynyt eläimiä juurikaan.
"Demoneita... Kieroa porukkaa, meidän on paras lähteä täältä..."
Acier mutisi ja lähti jo kävelemään takaisin tulosuuntaan. Hän ei halunnut joutua mihinkään tekemisiin demoneiden kanssa, ne kohtaamiset päättyivät aina huonosti. Vaikka Acier oli hyvä taistelija, hän ei ihan aina halunnut ottaa turhia riskejä. Varsinkin, kun oli muita paikalla, joita piti suojella.

" Hyvä on, miksen tulisikin kaupunkiin. Tosin edellinen ystäväni sanoi, ettei murtuneille siiville voisi tehdä oikein mitään.. " Ayachi vastasi toiselle, hymyillen tuttuun tapaansa ystävällisesti. Hän katsahti suuntaan, jossa kaupunki oli. Mies jaksaisi sinne hyvin kävellä, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Oli hyvää vaihtelua päästä pois metsästä muualle maailmaan. Varsinkin Acierin seurassa, joka vaikutti mukavalta henkilöltä. Ayachista kylläkin kaikki vaikuttivat mukavilta, mutta se oli pikkuseikka.
Korppimies ei pitänyt demoneja niin vaarallisena väkenä kuin Acier, mutta ei hän viitsinyt vastaankaan väittää. " Niin, eihän demoneista tiedä.. Eivät he minua kohtaan ainakaan ole olleet epäystävällisiä. Mutta ties vaikka täällä ihmissusiakin olisi.. " Mies näytti hetken aikaa pohtivalta. Susien ulvontaa kuului öisin, mutta se saattoi olla tavallinenkin tapaus.. No, koskaan ei voinut olla liian varovainen.
" Lähdetään sitten vain. " hän totesi, lähtien askeltamaan metsästä poispäin. Sudentassut eivät pitäneet melkeinpä minkäänlaista ääntä ja Ayachi kulki hyvää vauhtia, vaikka siivet olivat murtuneet. Hän katsahti uuteen ystäväänsä. " Olet varmaan paljonkin paikkoja kierrellyt? Vai? Minä pysyttelen lähinnä metsissä.. Olennot eivät pidä minusta, koska olen puolirotuinen ja sen erottaa aika kauas.. " Ayachi hymähti hiljaa.

Acier väläytti jälleen ystävällisen hymyn, jota tosin hieman rikkoi terävät kulmahampaat, jotka pilkottivat huulten välistä.
"Kaupungit ovat mukavia. Varmasti joku siellä osaa auttaa ja jos ei muuta, voin yrittää itsekkin helpottaa oloasi."
Acier viittoili Ayachia tulemaan perässään. Ajatus kyllä tähän metsään jäämisestä ei tuntunut kovin hyvältä, Acier ei halunnut nähdä yhtään demonia tai mitään muutakaan olentoa, joka voisi vahingoittaa heitä. Varsinkin, kun toinen heistä oli hieman vammautunut.
"Voit ratsastaa hevosellani, silloin siipesi eivät osu joka paikkaan."
Acier ehdotti, jatkaessaan kävelyä. Samalla hän kuunteli Ayachin jutustelua. Miten mukava mies tuo olikaan. Rento, ystävällinen ja hauska. Tuollaisesta seurasta Acier piti. Yksisilmä pyyhkäisi otsatukan silmiltään ja naurahti Ayachin kommentille.
"Ai, sinäkin olet puoliverinen? No, tiedän tunteen. En tunnu kuuluvan yhtään mihinkään tai kenenkään seuraan."
Punatukka mutisi, kuitenkin edelleen hyväntuulisena. Korppimiehelle oli jotenkin helppo puhua. Tuo oli niin samanlainen, mitä Acier itse, joten punatukka ei hämmentyisi lainkaan, vaikka kertoisi kaikki salaisuutensa toiselle. Vaikka he olivat tunteneet vasta hetken, Acierista tuntui, että hän olisi juuri saanu itselleen veljen. Metsä jäi pian taakse ja niitty aukesi heidän edessään. Yksisilmä vihelsi kimeästi, jolloin kukkulan takaa kuului vastaukseksi hirnahdus. Iso ori lähti laukkaamaan molempia kohti ja pysähtyi isäntänsä eteen. Acier silitti hevosen päätä ja kaulaa.
"Tervehdi uutta ystävääni, Ayachia, Rimfaxe."
Acier jutteli hevoselle, joka hörisi ja tuuppi yksisilmää päällään.

Ahaa, toisella miehellä oli siis hevonen. Siksi Acier saattoi kuljeksia huoletta vaikkapa metsissä, sillä hän pääsisi nopeasti siirtymään hevosellaan paikasta toiseen. Ayachi nyökkäsi tuon ehdotukselle. Hän ei osannut ratsastaa hevosilla eikä käsitellä niitä, mutta uskoi, ettei eläin ainakaan häntä säikähtäisi ja hän jotenkin kykenisi sillä liikkumaan.
Toinen mainitsi olevansa puoliverinen. Ayachi kohotti kysyvästi kulmiaan. " Sinä näytät kovasti melkeinpä täysiveriseltä olennolta.. Kun taas minä.. No, näkee aika kauas, mikä minä olen. " Ayachi hymähti hiljaa. Mieshän oli ihmisen, korpin ja suden sekoitus. Sellaista harvoin missään näki. Moni yleensä vilkuili tätä oudonnäköistä miestä epäluuloisesti ja kieltäytyi tarjoamasta apua hänelle.
Korppimies katsahti hevoseen, jonka luokse he olivat päässeet. Metsä oli lakannut. Ayachi katseli suurta olentoa uteliaana. " Enpä tuollaisen selässä ole ennen ollut. " hän totesi sitten, hymyillen hieman. Aina oli mukavaa kokeilla uusia asioita, olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Acier silitteli rauhoittavasti hevosensa kaulaa ja naurahti sitten hieman.
"Täyseveriseltä miltä? Kyllähän jonkun silmissä sinäkin voit aivan hyvin olla vaikkapa täysverinen lintu-ihminen, ei sitä tiedä."
Punatukka naureskeli. Harvemmin Acier oli erityisen filosofinen ja fiksu, mutta tässä tilanteessa se tuntui aika sopivalta, miehen jutut olivat suorastaan järkeviä, ottaen huomioon, ettei Acier sellaista usein ollut. Mutta hänestä oli silloin tällöin ihan mukavaa huomata olevansa älykästä juttuseuraa. Rimfaxe pärskähteli hieman ja tepasteli paikallaan levottomana. Se ei oikein välittänyt vieraiden olentojen seurasta, joten eläin luimisteli ja peruutti hieman Ayachin luota.
"Tuollainen se on aina. Epäluuloinen."
Yksisilmä osoitti hevostaan, joka kuopi etujalallaan maata. Acier jatkoi eläimen rauhoittamista ystävällisillä sanoilla, kunnes se lopulta suostui tulemaan takaisin Ayachin vierelle.
"Silitä sitä, anna sen hieman tutustua."
Acier ohjeisti uutta ystäväänsä. Rimfaxe kurkotti pitkää, paksua kaulaansa ja hieman nuuhki Ayachia uteliaana. Acier katseli vielä epäluuloisena metsään. Demoneita saattoi olla liikkeellä, tosin tuskin päiväsaikaan. Ne viihtyivät paremmin öissä, kun oli pimeää, hiljaista ja monet olennot pelkäsivät aivan kaikkea. Acier tuhahti hieman, hän ei välittänyt demoneista lainkaan, joten mitä pikemmin he pääsisivät pois, sen parempi. Punatukka heilautti itsensä Rimfaxen selkään, eläimen tepastellessa hieman paikallaan. Samalla tuo ojensi kätensä Ayachille, vetääkseen tämänkin ratsaille.
"Meillä on pitkä matka, paras lähteä samantien."
Yksisilmä ehdotti. Tuuli alkoi hieman yltä ruohotasangoilla ja vaaleanharmaat pilvet peittivät auringon aina välillä. Onneksi ei sentään satanut, tällaisella aukealla kun ei juuri puita löytyisi suojaksi.

Täysiverinen lintuihminen ei kuulostanut kovin järkevältä, mutta Ayachi jätti aiheesta kinastelun pois ja alkoi sitten seurailemaan katseellaan hevosta. Se selvästi arkaili häntä, pyrki kauemmas. Acier sai kuitenkin sen tuotua lähemmäksi ja kehotti miestä silittämään eläintä. Korppimies laski rauhallisesti kätensä hevosen turvalle ja siveli sitä sormillaan. Ayachi sai kyllä varoa - hänen sormiensa päässä olivat pitkät petolinnun kynnet, eikä hän halunnut haavoittaa hevosta niillä. Ne olivat terävät ja tekivät ilkeää jälkeä osuessaan johonkin.
Ayachi tarttui toisen käteen ja mies onnistui kapuamaan hevosen selkään kohtalaisen sulavalla liikkeellä. Otuksen selässä istuminen ei oikeastaan ollutkaan niin kovin vaikeaa, mitä mies oli kuvitellut. Hänen hyvä tasapainonsa kyllä auttoi asiaan myös kovasti. Mies katsahti taakseen metsään. Mitään epäilyttävää ei näkynyt hänen tarkkojen silmiensä näköalueella.
" Mennään sitten vain, tosiaan. Kunhan minä en tipu täältä. " Ayachi naurahti kevyesti.

Tuntiessaan painon selällään, hevonen alkoi tanssahdella sivulta toiselle. Acier rauhoitti hetkessä ison orin ja katsahti olkansa ylitse lintumiestä.
"Et sinä tipu, mennään ihan rauhassa."
Acier hymähti ja painoi kantapäänsä hevosen kylkiin. Eläin reagoi hetkessä ja loikkasi hieman eteenpäin, yrittäen lähteä juoksemaan.
"Ja mitä et sanassa rauhassa oikein ymmärrä?"
Acier tuhahti ja sätti hevostaan, yrittäen saada sen kulkemaan nätisti. Pienen hetken jälkeen, eläin alkoikin rauhoittua ja lähteä pitkin askelin kävelemään pitkin kumpuilevaa niittyä. Ympärillä oli hämärää, vaikka maasto olikin aukeaa ja puutonta. Acier silmäili ympäristöä.
"Pääsemme melko nopeasti perille. Varmasti joku osaa korjata siipesi, viimeistään eläinlääkäri."
Punatukka virnuili ja vitsaili hirman. No, tuskin kovin moni parantaja oli törmännyt siivellisiin kaksijalkaisiin. Sen sijaan, eläinlääkärit työskentelivät silloin tällöin siivellisten eläinten parissa, joten ei kai yksi korppimies ollut sen suurempi asia. Acier pyrki ratsastamaan mahdollisimman helppoa reittiä, jotteivät siivet vahingossakaan osuneet mihinkään tai ylimääräisten kuoppien takia kyyti tärähdellyt ikävästi. Acier pyrki pitämään hyvää huolta ystävästään.
"Jos sinulla on jano tai nälkä, sano vain. Voimme varmasti pysähtyä hankkimaan sinulle jotain."
Yksisilmä hymähti ja katseli taas ympärille. Taivaalla liiteli yksinäinen haukka, jonka kiljunta täytti muuten niin hiljaisen taivaan. Miltäköhän tuntui lentää? Acier olisi antanut molemmat kätensä, jos vain saisi lentää hetken aikaa. Suostuisikohan Ayachi lennättämään häntä, kun tämän siivet parantuisivat? No, siihen voisi mennä aikaa ja sillä välin korppimies varmasti unohtaisi kokonaan punatukan. Sääli, mutta ei juuri koskaan kukaan muistanut, ainakaan hyvällä, villiä yksisilmää.
"Voisitko mahdollisesti kertoa, miltä mahtaa tuntua lentää?"
Acier katsahti taas ystäväänsä, samalla kun hevonen lähti kiipeämään rinnettä ylös.

Ayachi pysyi hevosen selässä ongelmitta tämän hyvän tasapainonsa vuoksi, vaikka aluksi ori tuntuikin olevan eri mieltä asioista heidän kanssaan. Mies hymähti hiljaa. Eipä häntä moinen haitannut. Ja oli mukavaa, että Acier puhui kaikenlaista. Hänen toiset tuttavansa eivät kaikki olleet puhuneet niin kovin paljoa ja se oli usein ikävystyttänyt korppimiehen, joka piti kovasti puhumisesta.
" No, luulisi tosiaan eläinlääkärin osaavan. " Mies naurahti hiljaa. " Heille taitavat siivet olla tutumpi osa kuin ihmislääkäreille. Lisäksi kun nämä ovat korpinsiivet.. Niissä ei ole kauheasti eroa, jos vaikkapa verrataan lemmikkihaukkojen siipiin.. Tai kyllä varmaan joillakin on korppejakin lemmikkeinään.. " mies puheli rauhallisesti. Kaikki korpit yleensä eksyivät Ayachin lähettyville, koska ne olivat tietyllä tavalla lajitovereita miehen kanssa. Se oli mukavaa. Linnuistakin oli jonkin verran seuraa.
" Ja ei minulla nyt nälkä tai jano tule heti.. Söin metsässä. " Ayachi oli löytänyt sieltä jonkin verran syötävää ja metsässä oli ollut useita kylmävetisiä puroja, joista juoda vettä. Niimpä nälkää ei ainakaan tulisi heti. Jano saattaisi pikemmin yllättää; olihan sentään aika lämmin.
Mies naurahti mietteliäästi kuullessaan toisen kysymyksen. Miltä lentäminen tuntuikaan? Siinä olikin miettimistä, siinä kysymyksessä. Ayachi voisi kuvailla asiaa koko päivän. " Noh, lentäminen.. Lentäminen vapauttaa. Ei ole rajoituksia liikkumiseen. Voit mennä mihin mielit, voit käyttää tuulia hyväksesi.. Se on hyvin mukava taito. "

Acier patisti hieman hevostaan liikkumaan reippaammin. Se oli väkivahva ori, tuskin edes huomasi kahta olentoa selässään, mutta siitä oli silti hauska tekeytyä heikoksi, jotta edes toinen kävelisi itse. Rimfaxe pärskähteli silloin tällöin kulkiessaan ja nappasi matkaevästä sieltä sun täältä, missä nyt kasvoi pensaita jalkojen korkeudella. Acier pohti lentämistä. Miten upeaa se olisikaan, valloittaa taivaat ilman minkäänlaisia rajoituksia tai ajatuksia, ainoastaan lentää. Tuntea tuuli ja viileät ilmavirrat kasvoillaan, täysin vailla huolia. Se oli varmasti upeaa. Acier hymyili itsekseen ja alkoi sitten nauraa.
"Olen minäkin lentänyt, tosin ainoastaan suoraan alas, kun olen hypännyt tai pudonnut. Mutta olisin valmis antamaan vaikka jalkani, jos saisin lentää edes yhden päivän."
Punatukka hymähteli ja katseli taas ympärilleen. Niin no, aina sitä saattoi toivoa. Kyllähän punatukka toivoi saavansa silmänsä takaisin, mutta tiesi, että se oli mahdotonta. Yksikään parantaja ei osannut korjata niin monimutkaista elintä, kuin silmä. Asialle ei voinut mitään, toinen puoli maailmaa olisi aina Acierille mustaa. Mutta nyt hän ei halunnut vaipua mihinkään synkkiin ajatuksiin.
"Miten muuten siipesi rikkoutuivat, jos saan kysyä?"
Acier ei tiennyt paljoakaan parantamisesta, joten hän ei uskaltanut alkaa lastoittamaan siipiä. Toki hän käden tai jalan osaisi paketoida, muttei noin erikoisia raajoja. Acier katseli taas ympärilleen sanojensa jälkeen. Niin no, ei täällä paljoa ollutkaan, millä olisi voinut lastoittaa katkenneet osaset, joten se siitä ajatuksesta. Mutta sentään täällä oli pieni joki. Rimfaxe kahlasi läpi virran ja pysähtyi hetkeksi keskellä sitä juomaaan. Näin kuumana päivänä se olisi vain hyvä, kaupunkiin olisi kuitenkin vielä matkaa, hyvä täydentää varastoja nyt, kun vielä voi. Myös Acier hyppäsi hetkeksi alas, täyttääkseen vesipullonsa.
"Otatko sinäkin vettä?"
Yksisilmä kysyi seuralaiseltaan. Tuon olisi turha nousta alas rikkinäisten siipiensä kanssa.

Mies hymähti toisen huomautukselle. Vaiko jalka lentotaidosta, sepä mielenkiintoista. " Sinuna en tekisi niin suurta uhrausta. Onhan lentäminen kyllä mukavaa ja helpottaa huomattavasti asioita.. " Korppimies hymyili ystävällisesti. Hän oli jo tottunut hevosen liikkeeseen ja niimpä istui eläimen selässä kohtalaisen rentoutuneena. Silloin tällöin Ayachi katsahti ympärilleen ja tarkat silmät havainnoivat kaiken mahdollisen. Havannoitavaa ei kuitenkaan liiemmin tuntunut olevan.
" Se on pitkä tarina kuultavaksi. " vastasi mies Acierin kysymykseen. Pitkä tarina, tosiaan. Vaatisi kovasti selittämistä. Miksei Ayachi voisi kuitenkin sitä kertoa.. ei hänellä ollut syytä salailla asioitaan. Korppimies oli rehellinen. Lisäksi hän ei ollut antanut minkäänlaista sitovaa lupausta Rotalle heidän asioistaan, joten puhuminen kävisi siitäkin syystä.
Pian he saapuivat veden äärelle. Mies nyökkäsi. " Ota vain vettä minullekin. Voisin sen jälkeen kertoa koko jutun. Satuin taas olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.. tai miten sen nyt ottaa. " Korppi-ihminen hymähti ajatukselle hiljaa. Jos hän ei olisi tavannut Rottaa, hänen siipensä eivät olisi koskaan murtuneetkaan.

Acier kuunteli mielellään tarinoita, olivatpa ne kuinka pitkiä tahansa. Oikeastaan, mitä pidempi sen parempi. Kulutti mukavasti aikaa ja oppi tuntemaan toisen. Punatukka täytti vesipullon ja ojensi sen sitten Ayachille.
"Kannattaa juoda säästeliäästi. Kun aurinko nousee, täällä tulee olemaan ikävän kuuma."
Yksisilmä naurahti. Hän ei viitsinyt kertoa, että sieti vampyyriverensä takia hyvin huonosti aurinkoa ja saattoi pyörtyä, jopa kuolla, liiasta paahteesta. Tieto olisi vain saanut Ayachin turhan huolestuneeksi, joten Acier pysyi asiasta vaiti. Kyllä hän varmaan selviäisi. Acier nousi pian takaisin hevosen selkään ja käänsi sen kohti kaupunkia. Rimfaxe lähti tottelevaisesti kulkemaan eteenpäin, saatuaan lisää energiaa vedestä.
"Kerro silti, kuulen mielelläni tarinoita."
Acier katsahti ystäväänsä ja sitten taas ympärilleen. Heidän ympärillään oli pelkkää aukeaa ja niittyä, kumpuilevaa maastoa. Yllättävän helposti näin aukeassa paikassa eksyi, olisi paras tarkistaa sijainti. Yksisilmä hoputti oriaan kiipeämään yhden korkean kukkulan laelle. Eläin pärskähteli ja tarpoi voimakkaasti ylös ruohonmättäiden peittämää kukkulaa, kunnes seisoi sen harjalla. Acierilla oli, yhdestä silmästä huolimatta, tarkka näkö. Pian hän erotti kaukaa horisontissa kylän tai kaupungin ääriviivat. Sinne heidän pitäisi mennä. Nyt punatukka tiesi täsmälleen suunnan, joten hän antoi taas hevoselle käskyn laskeutua alas rinteeltä. Jos he eksyisivät matkalla, ympärillä oli monia kukkuloita, joiden laelta voisi katsella maailmaa. Muttei varjoja juuri lainkaan. Matka voisi olla pitkä ja yksisilmä oli jo nyt huolissaan itsestään.

Ayachi otti toiselta vesipullon ja nyökkäsi. " Tosiaan. Eikä minunkaltaiseni paljoa vettä kerralla tarvitsekaan. " Mies aikoi kantaa pulloa mukanaan ja juoda siitä silloin tällöin, jos jano sattuisi yllättämään.
Ayachi joutui miettimään, miten aloittaisi kertomuksensa. Kai olisi parasta selostaa kaikki; muuten Acierin mieleen jäisi turhia kysymyksiä, ja se saattaisi vaikuttaa heidän ystävyyteensä. Sitä paitsi, ei korppimiehellä ollut mitään salattavaa.
" No, kuljeksin eräässä kylässä, ihan rauhallisin aikein. Kiinnostuin kuullessani meteliä kauempaa ja näin kaksintaistelijaparin - eräs nuori mies ja häntä vastassa oli... rotta. Rottaolento, käveli kahdella jalalla, ihmisen mittainen. Tämä Rotta voitti tuon miehen helposti ja minä menin uteliaisuudesta häneltä kyselemään, kuka hän oli. Hän ilmoitti nimekseen Vanha Rotta. Hän oli hyvin vähäpuheinen.. " Ayachi vaikeni ja mietti, miten nopeuttaisi tarinaansa. " No, me keskustelimme ensin kaikenlaista normaalia. Tosin lyhytsanaisesti, hän ei oikein tuntunut hallitsevan puhetaitoa. Hän kertoi olevansa palkkamurhaaja ja kuvaili minulle kahta vaarallista henkilöä. Koska halusin auttaa, lupauduin etsimään näitä kahta hänen kanssaan. Me lähdimme erään velhon perään. Me löysimmekin tämän velhon - minä näin hänet kaukaa. Menin edeltä ja hidastin velhon kulkua, jolloin Rotta pääsisi rauhassa hyökkäämään. Velho ei oikein.. pitänyt minusta, mutten myöskään perääntynyt. Hän hermostui ja .. lennähdin puuta päin. Siinä minun siipeni murtuivat. " Ayachin äänensävy oli kepeä, mutta hieman alakuloinen. " No, ilman siipiä olisi kai mennyt selkäranka. "
Mies odotti vaitonaisena. Haluaisiko Acier hänen kertovan vielä lisää myöhemmistä tapahtumista, vai riittäisikö tämä?

Acier kuunteli hiljaisena Ayachin kertomusta siipiensä murtumisesta. Punatukka ei sanonut väliin yhtään mitään, antoi vain toisen kertoa tarinaansa, kuten parhaaksi näki. Tarinan tuomat mielikuvat olivat inhottavia ja saivat Acierin vatsan kierähtämään ympäri.
"Tämän takia työskentelen yksin. En halua ottaa riskiä, että menetän jotain tärkeää toisen töppäilyjen takia."
Acier mutisi hieman kärttyisen oloisena ja kosketti silmälappuaan. Tosin, yksinäisyys ei taannut turvallisuutta, kuten mies oli joutunut huomaamaan. No, asialle ei voinut enää mitään. Ja Ayachin lohdutukseksi voisi mainita, että tuon siivet varmaan saataisiin korjattua.
"Pahoittelen, etten voi auttaa mitenkään. Voisin vahingoittaa siipiäsi enemmän, jos alkaisin sörkkimään niitä."
Acier katsahti taakseen ja naurahti hiljaa. Eikä samasta syystä yksisilmä luottanut maageihin. Ne olivat epärehellistä porukkaa, jotka taistelivat yhtä eperehellisesti ja julmasti, välittämättä taistelun reiluudesta lainkaan. Kurjia olentoja, kurja taiteenlaji. Pitäisi kieltää mokoma. Toisaalta ilman maageja, moni asia olisi vaivanloisempaa. Miten harmillisen vaikeaa taas elämä oli.
Mitä pidempää he ratsastivat niittyjen ja kumpujen täplittämällä tiellä, sen enemmän aurinko alkoi näkyä pilvien takaa. Navakka tuuli puhalsi loputkin pilvet pois sen tieltä ja nyt tuo kuuma hohde iskeytyi heihin. Ayachilla tuskin oli hätää, mutta Acierista saattoi huomata, ettei tämä ollut tyytyväinen. Puolivampyyri kärsi tilanteesta harvinaisen paljon ja vähän väliä yksisilmä äännähti hiljaa tuskasta, minkä auringon kirkkaat säteet hänelle aiheuttivat, vaikka näkyviä haavoja ei tullut.

Ayachi nyökkäsi. " Eipä se mitään. Mitäs menin itse suostumaan mukaan. " Korppimies hymyili alakuloisesti, katsahtaen siipiinsä. Onneksi hänen ei tarvinnut selittää asiasta enempää. Se kun oli aina hieman hankalaa puhua tällaisesta. Varsinkin kun ei tiennyt, mitä Rotta siitä pitäisi. Mies hymähti muistoilleen ja katsahti ympärillensä. Kuumuus tosiaan kasvoi ja se vaikutti jonkin verran korppimieheenkin, jonka mustat hiukset ja siivet lämpenivät hyvin nopeasti auringon vaikutuksesta. Silloin tällöin hän joi vettä pullostaan, säästeliäästi. Ilmeisesti tuo aurinko satutti Acieria. Ayachi oli siitä hieman harmissaan. Kumpa hän olisi osannut auttaa toista edes jotenkin.
" Rotta kyllä sanoi, ettei minun siivilleni voisi mitään tehdä, mutta mistä hän sen tietää.. " Korppimiehen äänensävy oli hieman epäilevä. Luut oli kyllä vaikea korjata sulkaisista siivistä, kun niitä ei kunnolla tuntenut. Mies värähti. Kyllä hän jaksaisi odottaa siihenkin asti, että siivet paranisivat itsestään.
" Haluatko sitten kertoa, mitä silmällesi on sattunut? "