Susikoira juoksee, tyttö katselee

//jatkuu\\
"Fenris on kamalan kaunis." Ladijas sanoi kunnioitusta äänessään, hän ei koskaan oikeastaan ollut nuoruudessaan tekemisissä koiraeläinten kanssa.
"Asutko täällä päin?" Nainen kysyi kovaan ääneen laskien rauhoittuneen karhun maahan. Hän näki parhaaksi istahtaa, joten hän asettui Reneetä vastapäätä, ristien jalkansa sammaleelle ja antaen tuulen leyhytellä hiuksiaan.
"Täällä on niin kaunista." nainen sanoi uppoutuen samalla mietteisiinsä.

Xiel oli väsähtänyt tutkimusretkellään. Musta pentu pyöri hetken ja kellahti sitten makuulleen Ladijaksen ja Reneen väliin.

//lyhyttä pukkaa\\

//ei se mittää. aina ei voi inspata//

Renee hymähti kommentille.
"Kamalan kaunis... voihan sen niinkin sanoa..."
Fenriksen pää lepäsi Reneen jaloilla ja tyttö silitti tätä hiljaa. Ehkä Fenris oli kaunis... ehkä ei...
Renee tiesi, että joskus Fenris ei ollut ainut hänen koiransa. Nyt oli, vaikkei se varmaan itse mitään muistanut sisaruksestaan. Renee muisti hyvin sen ja sen mitä sille tapahtui.
"Ei omassasikaan ole valittamista" hän katsoi karhua ja naurahti.

//ei ole tämäkään niin kovin pitkä//

Ladijaskin katsoi Xielia ja tuhahti.
"Poika on jästi kuin mikä. Eihänhän oikeastaan edes ole lemmikkini, vaan ystäväni. Xielkin on karhudemoni, aivan kuten minäkin." Nainen sanoi.
"Xiel vain masentui niin pahasti ettei enää jaksanut muuttua ihmishahmoonsa. Myöhemmin, satojen vuosien kuluttua hän olisi muuttunut muttei enää osannut. Surullista sinänsä." Ladijas jatkoi ja Xiel murahti, kuin sanoen "Kyllä". Demoni haisteli ilmaa.
"Olisikohan sadetta tiedossa. Voih, inhoan sitä niin." naisen mieli musteni entisestään. Ajatuskin kylmästä viimasta. Inhottavaa. Xiel pyörähti selälleen ja aivasti. Se sai Ladijaksen hymyilemään.
"Hän on vähän hassu." Pieni viima käväisi heidän lähellään ja se sai ihon kananlihalle.
"Nyt jotain actionia tähän. Tännehän jäätyy!" Nainen sanoi ja loikkasi pystyyn. Nopea liike sai pienen karhun säikähtämään ja ääntelemään uhkaavasti omistajalleen.
"Rauhoitu." nainen sanoi käskevään sävyyn. Hän tarkasteli ympäristöään. Koiran aikaisemmin hautaaman raadon haju tunkeutui taas naisen nenään ja sai tässä aikaan pienoisen metsästysvietin. Siitäkin huolimatta että Ladijas söi mieluummin marjoja.
Aurinko paistoi ihan mukavasti, ilmassa ei ollut valittamista, muuten kuin että välillä tuuli navakoitui. Nainen pyöri hetken etsien jotain mukavaa tekemistä, mutta kun ei keksinyt mitä metsässä voisi puuhailla jätti hän miettimisen sikseen.
"Oletko kauan ollut täällä?" Nainen kysyi.

Renee tunsi tuulen, ja pitkät hiukset liehuivat sen mukana niin, että ne menivät silmille. Myös Fenris tunsi, kuinka tuulenvire helli sen turkkia.
"Kauan... En oikeastaan.. tulimme vasta hieman aikaa sitten kaupungista. Olen menossa itään." Tyttö kertoi toiselle, ja nousi yhdellä virtaviivaisella liikkeellä.
"Minne itse olet menossa?"
Renee nosti miekan selkäänsä, ja Fenris nousi seisomaan tämän vierelle. Renee asteli jaloillaan Ladijaksen vierelle ja katsoi tätä kysyvästi syvälle silmiin.
Fenris haisteli vuoroin maata vuoroin ilmaa ja katsoi sittemmin Xieliin, yhtä syvälle kuin omistajansa Ladijakseen.
Ihan kuin se olisi yrittänyt sanoa:
"Juostaanko kilpaa?" tai jotain muuta vastaavaa.

"Oi, itään. Siellä on niin kaunista." nainen muisteli Arylian itäosia, ja maisemia siellä.
"En oikeastaan minnekään. Tai en ole aivan varma. Tavoitteeni olisi kaiketi päästä pois täältä päin, en oikein pidä kaupungin hajuista." nainen sanoi rypistäen nenäänsä.
"Mira oli oikeaa kaaosta. Ei lainkaan meikäläistä varten." demoni vuodatti muistojaan toiselle, kun melkein meinasi jäädä hevosen alle pääkaupungissa. Renee oli tullut Ladijaksen luo ja hän vastasi toisen naisen katseeseen. Reneen silmät olivat kauniit, niin tummat ja syvät.
"Silmäsi ovat kauniit. Tuovat mieleeni jotain unohdettua. En vain saa mieleeni mitä." nainen hymähti.
Olenkohan tavannut Reneen joskus aikaisemminkin? Nyt tarkemmin katsottuna.. Toisaalta olen voinut nähdä vaikka hänen isovanhempiensa isovanhemmat. Kuka tietää.

Xiel murisi taas Fenrikselle. Mutta tarpeeksi ärhenneltyään karhu päättikin tutustua uuteen kaveriin. Musta pentu otti muutaman varovaisen askeleen, katse koko ajan koiran silmissä. Xiel oli aivan Fenriksen nenässä kiinni ja haisteli. Ladijas oli kääntänyt katseensa Reneen silmistä Xieliin ja katsoi nyt iloisena koiran ja karhun tutustumista. Nainen käänsi kuitenkin katseensa vielä Reneehen. Ladijas hymyili naiseen päin ja muisteli vielä hetken näkemiään silmiä, niiden syvää ja tummaa sävyä. Demonin jalka alkoi krampata epätasaisessa maastossa joten naisen oli syytä vaihtaa asentoa. Xiel murahti omistajansa liikkeelle.

"Voinko lähteä kanssasi itään? Kaipaan vaihtelua elämääni." nainen kysyi Reneeltä, nähden sielunsa silmin tulevan seikkailun.