Muistoja kaukaa vuosien takaa

// Sovittu peli Shaidon kanssa :D//

Vettä satoi kaatamalla kastellen kaiken mikä eteen tuli. Éowyn oli kulkenut ties kuinka kauan lähellä Ikkusian vuorien lähistöllä, jossain havumetsikössä. Siitä oli kauan kun hän oli viimeksi kulkenut täällä pohjoisessa. Haltian märät jäänsiniset hiukset oli letitetty, joka oli kiinni tumman sinisen värisellä silkkinauhalla. Valkea takki oli tummentunut, kun oli läpi märkä. Mieshaltia oli aivan läpi märkä, eikä sade näyttänyt loppuvan lähiaikoina. Ei se häntä haitannut ollenkaan, luonto virkistyisi tästä. Mutta hän pystyi aistimaan kuinka hänen sisällään oleva demoni ei ollut ollenkaan tyytyväinen. Toinen oli tehnyt erittäin selväksi sen että oli tylsistynyt ja nyt tälläkin hetkellä piikitteli hänelle koko ajan. Éowyn puolestaan oli tottunut siihen ja myhäili ajatuksissaan Aionille kulkien hieman eksyksissä metsikössä. Olihan siitä kauan, kun oli viimeksi ollut täällä. Se miksi haltia oli eksynyt tähän metsikköön oli sen takia, että hän oli päättänyt mennä vain mielenkiinnosta katselemaan ympäristöä, kun oli sitten eksynyt. olihna se haltiasta hieman pelottavaa, kun hän ei muistanut missä päin oli Celyées-suvun kylä, kun ei oikein tahtonut sinne eksyä, kun ei tiedä miten häneen suhtaudutaan edes siellä. Oikeastaan hän ei tahtonut nähdä kotiaan. Olihan hänet yritetty tappaa siellä. Ja puolestaan hän oli sen verran pelokas näkemään isänsäkin, ettei oikein tohtinut edes kuvitella tämän ilmettä nähdessään hänet. Kumminkin mies oli eksynyt tädistään ja hevosestaan. Hänellä oli aseinaan vain jousi ja ruoska, joka puolestaan kuului demonille. Olallaan kantoi laukkuaan, missä hänellä oli piirustus tarvikkeensa. Mies toivoi,ettei ne ole kastuneet tämän sateen takia, mutta eipä siellä ollut onneksi mitään töitä, kun hän pari päivää sitten myynyt töitään ja saanut siitä sievoisen summankin jopa, mutta ne olivatkin menneet melkein heti, kun piti maksaa tätinsä velat pois. Ihme, miten tämä osasi aina joutua pulaan.

Éowyn kuunteli hiljaisena sateenropinaa, joka oli luonnon omaa musiikkia. Ilma oli kylmä, mutta mies ei helposti palellut ja olisihan hän voinut ohjata vesi pisaroita väistämään hänet, mutta haltia ei tahtonut kuluttaa voimiaan tuollaiseen pieneen juttuun. Eihän se pahaa tehnyt jos pikkuisen kastuisi, vaikka tämä olikin aivan läpimärkä. Huokaisten syvään mieshaltia katsoi ympärilleen. Paikka muistutti paljon sitä metsää, missä hän oli tavannut demonin ensimmäisen kerran. Voi kuinka hän joskus toivoi saavansa olla yksin, ilman että eräs aina olisi kommentoimassa hänen tekemisiään, mutta hän oli kylläkin tottunut siihen, joten eipä häntä enää se niin paljoa häirinnyt edes. Se miksi hän oli matkustanut tänne pohjoiseen oli siksi, että hänen tädillään oli jotain tekemistä Ikkusotossa, mutta sen enempää hän ei tiennyt tästä, eikä myöskään Aion. Joskus Avelyn osasi olla salamyhkäinen, mutta ei se miestä haitannut. Eivät kaikki asiat hänelle kuulunut.

Haltia asteli tyynesti pieni hymy huulillaan koristaen hänen kasvojaan ja alkoi uppoutua haaveilemaan samalla kun nautti luonnosta. Mikä olikaan sen ihanempaa kuin se, että sai kulkea metsikössä ja haistaa luonnon hajuja. Haltia rakasti luontoa ja kunnioitti sitä erittäin paljon. Aion oli hiljentynyt myös, mutta Éowyn ei muutenaan huomioinut demonia ollenkaan oli sen verran uppoutunut omaan haaveiluunsa siitä, että joku kaunis päivä voisi olla vapaa. Koko lapsuuteens hän oli lukittu kotiinsa ja nykyään hän ei koskaan saanut olla yksin. Aivan kuin hänen kohtalonsa oli olla aina jonkun vanki..

//Tässä on jonkilainen aloitus ja anteeksi, että hieman kesti, kun en ehtinyt koneelle muutamaan päivään n.n//

Shaido oli läpimärkä, mutta se ei haitannut nuorta taiteilijaa tämän istuessa lempipaikallaan pienen lammen rannalla, mikä sijaitsi vain noin kilometrin päässä hänen pienestä mökistään - tai oikeastaan röttelöstä, missä hän asui metsikön suojissa. Hän ei ollut saanut itseään korjaamaan sitä paremmaksi, eikä se sisältä niin pahalta näyttänytkään kuin ulkoa katsottuna olisi saattanut luulla. Shaidon mielestä se oli varsin kodikas.

Juuri nyt Shaido ei tosin miettinyt mökkiään. Hän ei edes piirtänyt, sillä sade olisi kastellut kaikki paperit ja kynät. Papereiden ja kynien onneksi nuoren miehen laukku oli vedenpitävä, toisin kuin vaatteet tämän yllä. Shaido tuijotti lampeen satavaa vettä, oli kuin vesi olisi ympäröinyt aivan kaiken. Oli harmaata, eikä eteen nähnyt paljonkaan. Shaido ei välittänyt siitä, että paleli ja hytisi kauttaaltaan. Häntä ei haitannut, jos hän olisi saanut keuhkokuumeen ja kuollut. Siitä oli aikaa, kun hän oli nähnyt jonkun ystävälliset kasvot tai kuullut jonkun puhuvan hänelle lämpimästi. Muistot siitä saivat miehen hartiat lysähtämään. Ne muistot olivat kipeitä, muistoja siitä, mitä hän oli menettänyt. Miten hän kaipasikaan lämpöä, jonkun käsiä ympärillään! Mutta ei, hänen ympärillään oli vain harmautta ja sadetta, jäätävän kylmää sadetta, joka valui norona hänen kehoaan pitkin. Se oli liimannut vaatteet vasten hänen ihoaan ja hiukset olivat takertuneet pitkin niskaa ja kaulaa.

Éowyn seikkaili metsässä vielä ja oli erittäin varma siitä, että oli eksynyt ja sai kuulla eräältä demonilta siitä vielä lisää. Haltia päätti vain olla välittämättä kommentoinnista ja yrittää selvittää missä on.
Jonkin aikaa harhailtuaan Éowyn huomasi tulleensa jonkinlaisen lammen rannalle. Vesi sataa ropisi kuin viimeistä päivää. Loppua ei näyttänyt tulevan lähiaikoina. Sinihiuksinen haltia katseli ympärilleen huomaten jonkin matkan päässä hämärästi näki jonkun istuvan pienen lammen rannalla. Haltia päätti lähteä astelemaan siihen suuntaan. Sininen letti oli aivan läpimärkä ja vaaleita siroja kasvoja pitkin valui vesi pisaroita. Pieni ujous iski haltiaan, kun hän läheni tuota henkilöä mahdollisimman hiljaa. Mutta hän ei kyllä odottanut löytävänsä ketään täältä. Ehkäpä toinen oli myös eksynyt tai jotain.
Päästyään toisen luokse haltia kysyi ystävällisesti samalla hieman ujona:
"Oletteko tekin eksynyt tänne?". Éowyn tunsi itsensä hieman hölmöksi, mutta ei oikein muuta keksinyt. Aion haltian sisällä puolestaan nauroi erittäin huvittuneena, mutta Éowyn ei välittänyt siitä ollenkaan.

//Anteeksi aikamoinen kesto vastaamisessa ^^''//

Shaidon ajatukset kulkivat pitkin synkkiä, sateisen harmaita uria. Hänen tummat hiuksensa näyttivät märkinä entistäkin tummemmilta. Hän ei huomannut lähestyvää haltiaa, sillä ei odottanut näkevänsä ketään näinkään lähellä kotiaan. Siispä hän ei kiinnittänyt juurikaan huomiota ympäristöönsä. Haltiat olivat luonnostaankin hiljaisia askeliltaan ja nyt sade vielä peitti ne pienetkin mahdolliset risahtelut, joita olisi saattanut kuulua kuivalla kelillä. Mies ei edes miettinyt, että olisi voinut olla jollekin helppo saalis.

Niinpä Shaido ei huomannut haltiaa ennen kuin tämä puhui. Silloin hän hätkähti ja kavahti kauemmas äkillisen äänen suunnalta ja katsoi sitten, kuka oli puhunut. Hän vetäisi henkeä syvään ennen kuin puhui.
"Ei, en minä ole eksynyt", Shaido sai viimein sanotuksi ja kun hän oli toipunut pahimmasta säikähdyksestään, hän alkoi tarkastella haltiaa tutkivasti.
"Sinä ilmeisesti olet eksynyt, vai?" hän kysyi sitten hieman ystävällisemmällä äänellä.

Haltia itse säikähti hieman, kun mies teki aikamoisen äkkiliikkeen kauemmas hänestä ja säikähtäneenä tuijotti häntä. Lempeästi ja pahoittelevasti hymyili tälle. Hän ei ollenkaan tajunnut, ettei toinen huomannut häntä. Demoni puolestaan oli tyytyväinen nähdessään nuo pelästyneet kasvot, kun taas Éowyn tunsi syyllisyyttä siitä. Kesti hetken aikaa ennen kuin toinen vastasi hänelle, ettei ollut eksynyt.
"Kyllä, eksyin tädistäni jonkin aikaa sitten ja nyt olen hortoillut täällä aika kauan", mies vastasi lempeästi hymyillen samalla kun suoristui seisomaan kunnolla.
"Jos saan kysellä, niin mitä sinä täällä teet, kun sataa ja kaikkea? Sinähän voit vilustua", Éowyn uteli kohteliaasti ja huolissaan toisesta olennosta. Hän ei miettinyt minkälainen olento toinen oli, vaan häntä huoletti se kuinka toinen voisi vilustua tänne, kun oli aivan litimärkä. Demoni puolestaan ei näyttänyt minkäänlaista mielenkiintoa tuota toista olentoa kohtaan, vaan vetäytyi syvemmälle Éowynin mieleen. Haltia ei ollut varma, miksi toinen teki niin, ehkä toinen päätti hetkeksi levätä tai jotain. Ainakin hän saisi rauhaa hetkeksi tuosta. Sade jatkui jatkumistaan ja loppua ei näkynyt tulevan ihan heti.

Shaido katseli muukalaista päästä varpaisiin varovasti. Hän tutki tämän kasvoja kulmainsa pälyilevä katse silmissään. Nuorelta vaikuttava haltia ei vaikuttanut pahantahtoiselta. Päin vastoin. Vaikutti siltä, että tämä oli avun tarpeessa. Niin syrjään vetäytyvä kuin Shaido olikin, hän ei halunnut olla töykeä apua tarvitsevia kohtaan. Haltian kysymys sain nuoren miehen kuitenkin katsomaan jalkoihinsa.
"Minä... nautin sateesta", hän vastasi välttelevästi ja nousi sitten seisomaan. Hän ei välittänyt vilustuisiko vai ei. Jos hän vilustuisi pahasti, ehkä hän pääsisi ennen aikaansa hautaan. Hänen ruumistaan tuskin kuitenkaan löydettäisiin kovin pian, koska kukaan tuskin tulisi sitä etsimään. Hän lojuisi mökissään ties kuinka pitkään. Ajatus tuntui ironisen houkuttelevalta.

"Sinä varmaan haluat kuitenkin suojaan sateelta?" hän päätteli kysyvään sävyyn ja ystävällinen hymy vilahti hetken ajan nuorukaisen kasvoilla. "Jos haluat, voit tulla kotiini siksi aikaa, kun sade taukoaa. Asun tässä ihan lähellä. Siellä on tosin hieman sotkuista..."

Nyökkäsi pienesti päätään hymyillen lempeästi.
"Tiedän mitä tarkoitatte. Itse myös tykkään olla sateella ulkona", selitti edelleen äänensävy rauhallinen ja lempeä. Éowyn tunsi helpotusta siitä, ettei Aion tällä hetkellä häirinnyt häntä. Tuo oli ihmeellisen hiljaa ollut jonkin aikaa jo. Haltiaa se ihmetytti kyllä, mutta ei keskittynyt siihen nyt, kun toinen olento näytti tarkkailevan häntä. Tuo vaikutti pelokkaalta jopa. Tai ainakin sellaiselta tuo vaikutti. Oliko hän pelottava tai jotain? Tai no ehkä toinen oli ujo tai jotain sinne päin. Éowyn puolestaan ei tuntenut itseään tällä hetkellä rennoksi yhtään. Täällä jossain voisi liikkua Celyées suvun väkeä.

Heräsin ajatuksistaan, kun kuuli toisen miehen puhuvan hänelle.
"Jos siitä ei ole teille mitään vaivaa, niin voisin tulla. Sotkuisuus ei haittaa ollenkaan minua", vastasi kohteliaasti ja kiitollisena kumarsi pienesti. Haltia uskoi Aionin pysyttelevän poissa kuvioista sen aikaa. Tuo ei ollut sanonut mitään, joten kai tuo antoi hänen olla sitten rauhassa sen aikaa, kun majaili toisen luona.
"Olen muuten Éowyn", esitteli itsensä jättäen kumminkin sukunimensä pois. Ei tiennyt tiesikö tuo Celyées suvusta vai ei. Muutenkin hänellä ei ollut oikeutta käyttää sitä sukunimeä. Hän ei kuulunut siihen sukuun, olihan hänen sukunsa aikonut tappaa hänet aikaisemmin. Ikävät muistot pysyivät liian hyvin hänen mielessään, etenkin nyt, kun hän oli täällä koti seudulla.

Shaidon huulilla käväisi miltei olematon hymyn tapainen.
"Ei siitä ole mitään vaivaa", hän sanoi ja kääntyi kulkemaan kohti kotiaan viittoen haltian mukaansa. Toisen esitellessä itsensä, Shaido vilkaisi tätä ja nyökkäsi pienesti.
"Olen Shaido", hän sanoi hiljaa, jättäen myös sukunimensä pois, koska toinenkaan ei ollut kertonut omaansa.

Hän ei tiennyt, mitä olisi jutellut Éowynin kanssa kävellessään. Hiljaisuus ei kuitenkaan haitannut häntä liiemmin. Mikäli toinen kuitenkin olisi halunnut keskustella, Shaidolla ei ollut mitään sitä vastaan. Hän käveli melko nopeaa tahtia, sillä sade tuntui vain yltyvän. Se oli oikeastaan jo niin kovaa, että oli vaikea kuulla, jos toinen olisi sanonut jotakin. Sade oli jopa niinkin kovaa, että eteen oli vaikea nähdä. Se oli oikeastaan ennemmin myrsky kuin mikään tavallinen pikku sade.

He tulivat jonkin ajan kuluttua pienehkön, hieman ränsistyneen mökin pihaan ja Shaido johdatti haltiavieraansa sisään mitä pikimmin. Hän oli hieman hengästynyt ja sulki oven visusti perässään, kun he olivat molemmat sisällä.
"Huh, mikä myrsky", Shaido sanoi. Hän oli aivan litimärkä, kuin olisi juuri ollut uimassa vaatteet päällä. Mies laittoi laukkunsa naulaan ja se tiputti vettä lattialle, aivan niin kuin hän itsekin.
"Voit mennä lämpimään suihkuun, jos haluat. Tuon sinulle pyyhkeen ja jotain vaatteita, mitkä ehkä mahtuvat sinulle. Haluat varmaankin omat vaatteesi kuivumaan", Shaido sanoi katsellen Éowynia hymyilemättä ja kulki olohuoneen läpi (jossa oli sikin sokin maalauksia, papereita ja kaikennäköisiä taiteilijan tarvikkeita) ja meni makuuhuoneeseen, josta hän haki kaksi kuivaan pyyhettä, joista toisen hän ojensi haltialle.