Eläinten ruokkiminen kielletty.

Jo se, että positiivisen iloluontoisen saridiaanin näki vakavalla naamalla, oli sangen huolestuttavaa, mutta pahaenteinen virne oli jo pelottavaa ja viimein ylös kohotetut kädet kokonaisvaltaisen kauhistuttavaa.
Pohjaton järkytys melko kirjaimellisesti paistoi pojan kasvoilta tämän kulmakarvojen miltei piiloutuessa hiusrajaan silmien levitessä luokattoman valtaviksi, korostaen tummia varjoja niiden ympärillä. Hän oli jo kahta vaille valmis pinkomaan henkiriepunsa edestä, kun Lean naurunrämäkkä sai hänet kompuroimaan puolittain pelästyneenä, puolittain hämmentyneenä taaksepäin.
Hetkessä asian luonne valkeni hänellekin ja hetkellinen helpotus palautti huoneen jälleen normaaliin lämpötilaansa, ennenkuin ilma kuitenkin viileni jälleen, kun ylpeytensä lommotetuksi tunteva pentu antoi silmiensä kaventua pieniksi viiruiksi.
"Hmph!"
Hän tuhahti osaamatta sanoa muutakaan, mutta ainakin kalman kalpeus oli vaihtunut häkeltyneeseen punastukseen. Niin tietysti, olisihan hänen pitänyt älytä.
"On vain tervettä haluta varmistua asioista."
Poika tokaisi puolustuskannalla, yrittäen keräillä säröilleen ylpeytensä kappaleita, samalla kun hitaasti alkoi rauhoittua. Saridiaanien uskonto kuulosti omituiselta, mutta juuri nyt pentu oli siitä varsin kiitollinen.
Pienelle tirskahdukselle Psyche kohotti kulmaansa ja irvisti sitten lievää pahoinvointia tuntien.
"Khh, en yhtään ihmettele, ettei tapa ole suosiossa."
Hän puuskahti, kasvot tällä kertaa ehkä lievästi vihertäen. Psie oli melko kaikkiruokainen, eihän hänellä nirsoiluun ollut varaa, mutta syödä nyt jonkun tuttunsa sydän?
Poika ei kuitenkaan voinut olla varovasti pohtimatta olisiko maailmassa yhtään ketään, joka söisi hänen sydämensä, jos hän päättäisi potkaista tyhjää. Eipä kai.
Lean sanat kiinnittivät jälleen pennun huomion ja hetken tämä katseli saridiaania - ainoaa...ystäväänsä - mietteliäänä, ennenkuin puuskahti ja osoitti huoneen nurkkaa.
"Saat mennä tuonne seisomaan ja katse seinään."
Hän komensi uittaessaan kättään padassa, varmistuakseen, ettei vesi tosiaan ollut kiehuvan kuumaa. Oikeastaan se oli aika miellyttävää. Kun poika vihdoin oli varma, ettei Lea yhdelläkään häiritsevistä silmistään katsellut, hän avasi siteet käsivarsistaan ja hännästään, kiskoi nopeasti paidan päältään ja helminauhan lanteiltaan, ennenkuin astui ulos housuistaan ja tiputti kaiken nätiksi kasaksi lattialle.
Edelleen hieman epävarmana Psyche kipusi pataan, havaiten yllätyksekseen kuuman veden tosiaan hyvin rentouttavaksi.

Ainakin Lean naurunpurska aiheutti sydänkohtauksen saaneelta näyttävälle katupojalle mielialanmuutoksen, ja hän oli siitä onnellinen. Tällainen harmiton ylpeyden lommo ei varmaan ollut tälle pahitteeksi, joten saridiaani ei lähtenyt pahoittelemaan tekoaan.

”Siinä on hyvin kaunis merkitys. Sydämen syönnillä kuollut otetaan takaisin elävien joukkoon… Mutta tosissaan pidän enemmän puuhautaamisesta. Sama idea eikä kenenkään tarvitse kärsiä vatsanpuruista.”
Lea hymähti, ja kääntyi nurkkaa kohti, pitäen silmänsä kurissa. Täytyi sitä antaa yksityisyyttä niille jotka sitä kaipasivat, aina välillä ainakin.
Kuullessaan veteen ujuttautumisesta kielivän äänen Lea käännähti heti ympäri, hyppelehtien Psychen ohitse, pörröttäen tämän tukkaa ohimennen – poika ei pystynyt väistämään joten hän hyväksikäytti tilaisuuden – ja vilkutti samalla kun katosi hakemaan unohtamansa tavarat ylhäältä.

Vilttikasan takaa löytyikin jopa puhdas pyyhe, ja muutaman piikin menettänyt kampa, sekä pyyhe hänelle ja viimeisiään vetelevä pullollinen pesuainetta. Pienempi rättikin löytyi, ja se varmasti kelpaisi pesuliinaksi.

Näiden löytöjen kanssa Lea sitten pöllähti takaisin kylpyhuoneeseen, ja avasi seinän yläreunassa olevan räppänän päästämään höyryä ulos.
”No, eikös se olekin mukavaa?”

Psyche näytti edelleen siltä, että kaunis ajatus tai ei, koko touhu sai hänet yksinomaan pahoinvoivaksi. Suuren maailman tavoista ja uskomuksista hänellä ei ollut laajamittaisempaa kokemusta, mutta kulttuuri, josta Lea tuli, vaikutti sekavalta. Ehkä sen takia saridiaanista oli kasvanut tuollainen? Mikä ei tietysti ollut välttämättä paha asia.
Huokaisten hiljaa poika antoi kehonsa valahtaa alemmas, ja pidätti henkeään veden yltäessä nyt miltei silmien tasalle. Näin hän välttyi myös vastaamasta mitään, tai vaihtoehtoisesti möläyttämästä mitään etnisesti loukkaavaa.
Etäisesti ilahtuneena hän havaitsi, että jos liikutteli käsiään lämpimässä vedessä, veden liikkeet, saivat hänen turkkinsa keinumaan kivasti puolelta toiselle, vähän kuin kevätruohon leppeässä tuulessa.
Lea hyppelehti ohi, sen pentu havaitsi silmäkulmastaan, ja pörrötti mennessään pojan vielä kuivia hiuksia. Pieni protestoiva 'hei!' hukkui kylpyveteen ja manifestoi itsensä vain rykelmänä pintaan pyrkiviä ilmakuplia. Psyche suoristautui taas kunnolla istumaan - pitäen huolen, että häntä tuli häveliäästi hänen syliinsä.
Hän tarkkaili Leaa varautuneesti tämän palatessa.
"...juu."
Kuului vastaus hieman vaivaantuneena, ikäänkuin poika olisi joutunut myöntämään olleensa väärässä jossain elämää mullistavassa kysymyksessä. Hajamielisesti hän haroi sormiaan likaisen ja takkuisen turkkinsa lävitse, seuraten katseellaan miltei huolestuneena, kun arpikudos alkoi kesiä lämpimän veden innoittamana.
Viimein poika dunkkasi koko päänsä veden alle, kastellen näin tehokkaasti hiuksensa, jotka liimautuivat tiukasti kiinni päänahkaan pennun palatessa pintaan.
Hän ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt seuraavaksi, joten katsahti Leaa apua pyytelevästi.

[Ää, yritä pärjätä tuon kanssa jotenkin, minun pitää rientää takaisin tunneille.]

//Pärjään kyllä ^^ Ja nyt hittailin Psycheä jonkin verran, mutta kai sallit sen?//

Lea hihitteli Psychen kuplimiselle, ja mietiskeli pitäisiköhän sittenkin lämmittää uusi vesi itselleen. Se saattaisi olla järkevää, kun katupojan puhtaustason otti huomioon.

Kun toinen oli sitten vihdoin saanut päänsä kasteltua, neitokainen hyppeli tämän selän taakse ja pusersi saippuaa suoraan tämän hiuspehkoon. Se oli näet semmoista ei varsinaisesti hiuksille tarkoitettua mutta niille täysin hyvin soveltuvaa, sitruunantuoksuista ainetta.
”Anna kun minä pesen hiuksesi!”
Aikailematta hän upotti sormensa toisen hiuksiin, hieroskellen pyörivin liikkein päänahkaa ja kirjavia suortuvia. Hän käsitteli pehkoa tavanomaista varovaisemmin, sillä epäili että pojan ihottuma saattoi jatkua päänahassa, eikä sellaisen ruhjominen ollut mukavaa. Kohta pää oli jo ihan vaahdossa, ja Lea päätti hangata siinä samalla vähän pojan olkapäilläkin olevaa turkkia puhtaammaksi – muun kehon tämä saisi pestä aivan rauhassa itse, ellei sitten halunnut toisen apua selkänsä kanssa.
Kun saippuaiset sormet olivat saaneet turkin jotenkuten puhtaaksi, hän jatkoi vielä hetken ajan, hieroen peukaloillaan pojan niskaa. Se oli juuri sellainen vielä keskenkasvuisen niska, hämmästyttävän hentoinen. Saridiaani ei pystynyt edes kuvittelemaan, kuinka tuollainen sympaattinen pieni karvapallero oli oppinut selviämään kaduilla, ja miten pojan hartiat olivat kestäneet tämän äänestä kuultavat vähemmän mukavien kokemusten taakan.
Kaikki nämä hetkeksi impulsiivisen otuksen mieleen lipuneet ajatukset päättivät tuoda itsensä julki vain lempeänä hymähdyksenä ja sitä seuraavana hiljaisena lausahduksena.
”Olet sinä kyllä varsinainen selviytyjä.”

Lean hetkellistä vakavuudenkaltaista mielentilaa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, ja hän päätyi ojentamaan pesuliinan ja saippuapullon pojalle, lillumaan tämän eteen kylpyvedessä.
”Siinä! Pese itse loput, kun et varmaan halua minua hinkaamaan jalkojasi tai mitään. Mutta jos haluat minun pesevän selkäsi, sano vain.”

[Pentua saa hittailla aivan kaikella vapaumuksella.]

Psyche ei mielellään laskenut ketään selkänsä taakse, mutta piti protestit sisällään ja hymähti hiljaa myöntymisen merkiksi Lean tarjoutuessa hiuksia pesemään.
"...milloinkahan ne on viimeksi pesty?"
Hän ajatteli epähuomiossa ääneen, yrittäen parhaansa mukaan olla huomioimatta, miten mukavalta naisolennon sormet hänen päänahassaan tuntuivat. Poika saattoi vain toivoa, ettei kevyt, tyytyväinen huokaus ollut kantanut saridiaanin korviin saakka.
Pieni nokare vaahtoa pääsi luikahtamaan alas otsan kaarta ja tunkeutumaan syvällä kuopassaan asuvaan silmämunaan, saaden sen kirvelemään epämiellyttävästi. Psyche käytti sen poishankaamisen liian vähän vettä ja tarpeettoman paljon rupisia rystysiään, jättäen toisen silmän prosessin jäljiltä punoittamaan ärtyneenä. Pentu tiesi tämän, mutta tiesi myös, että se menisi ohi.
Jotenkin hän oli miltei onnistunut unohtamaan Lean, ennenkuin tuon kädet laskeutuivat lähes täysin turkin peittämille olkapäille, ja Psie jännitti hartioidensa jokaisen lihaksen ihan refleksinomaisesti.
"...varo. Ne ovat kipeät."
Pojan tapoihin ei myöskään normaalisti kuulunut myöntää minkäänlaisia heikkouksia - paitsi että se oli normaalia teinipoikien voittamattomuusuhoa, oli se myös miltei välttämättömyys kaduilla.
Hetken Psyche kiemurteli vaikeasti Lean peukaloiden tehdessä kontaktia paikoin kivikovien ja hyvinkin kipeiden lihasten kanssa, mutta rauhoittui sitämukaa, kun jännitys lihaksissa alkoi laueta. Veden alla hänen häntänsä nyki tyytyväisenä.
Poika katsahti saridiaania pikaisesti olkansa yli ja tuhahti hiljaa, ymmärtäen tuon sanat hieman väärin.
"Tietysti olen. On pakko olla, ellei halua kuolla."
Psie nappasi käteensä vedessä lilluvan pesuliinan ja puristi sen päälle hieman saippuaa, mutisten, että pärjäisi mainiosti itsekseen, kiitoksia. Hän silmäili Leaa vielä, kun alkoi hitaasti hangata likaa jäsenistään. Varovaisuudesta huolimatta veden pinnalla kiemurteli pian kirkkaanpunainen vana, jonka alkulähde oli pennun ruhjotuissa polvissa ja kyynärpäissä.
"...taidan olla valmis."
Psyche totesi pyyhettä tavoitellen, haluten pois, ennenkuin tuhrisi itsensä uudestaan verisessä vedessä. Niinpä hän kömpi pois padasta, yrittäen kietoutua pyyhkeeseen niin täysin kuin saattoi, peittääkseen riutuneen olemuksensa ja kyttyrän selkänsä, jotka oikein korostuivat märän turkin liimautuessa ihoon kiinni.
"...autan vaihtamaan veden."
Hän totesi muka ohimennen, vilkaistuaan jäljiltään sangen likaiseen vesimassaan.

”Ei, sinä kuivaat itsesi nyt. Minä saan tämän kyllä vaihdettua itse!” Lea ryhtyi tyhjentämään ammetta, ja kohta likainen, ja hieman verinen vesi lillui huoneen lattialla imeytyen kohtuuttoman hitaasti viemäriaukosta alas. Tuttuun tapaan hän myös valmisteli pesuvedet itselleenkin, antaen Psychen auttaa jos tämä nyt oikeasti päätti tunkea auttamaan.

Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun saridiaani koetteli vettä hykerrellen itsekseen, ja riisui sitten muitta mutkitta omat vaatteensa viikaten ne pinoksi. Hän ei tuntenut mitään tarvetta sanoa katupojalle että tämä katsoisi pois – hänessä ei yksinkertaisesti ollut mitään henkilökohtaista nähtävää. Ei sitten mitään, mikä olisi kielinyt jonkinlaisesta sukupuolisuudesta.
No, tämä oranssitukkainen upottautui itsekin veteen, kastaen heti päänsä ja alkaen hieroskella hiuksiaan paremmin märiksi. Hän loikoilisi veden kuumasta syleilystä nauttien sitten, kun olisi saanut pakolliset puhdistautumiset tehtyä.
”Annatko sen saippuan?”

Vaivautumatta enää edes muodostamaan kunnollisia sanoja Psie mutisi puoliääneen ja naksutti kieltään sanomatta edelleenkään yhtään mitään. Pian hän ihmetteli itsekin miksi oli vaivautunut.
Kuivautuminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun samaan aikaan parhaansa mukaan yritti pitää huolen, ettei pyyhkeen alta kasvoja ja hännäpäätä lukuunottamatta pilkahtanut mitään muuta. Hetken päästä pentu kyllästyi yrittämiseen ja alkoi märällä lattialla liukastellen pelastella vaatekappaleitaan siisteistä mytyistä, joihin oli ne viehättävästi tiputellut.
Varmistettuaan ainakin kahdeksan kertaa, että Lealla riitti tekemistä vedenvaihdossa, Psyche kiskoi paidan yhä kostean turkkinsa päälle ja siirtyi sitten tuskailemaan housujensa kanssa. Mitään ongelmaahan ei olisi ollut, ellei pojalla tosiaan olisi ollut varsin eloisaa "viidettä raajaa". Tuskastuneena ähkäisten pentu antoi jälleen periksi, kulutettuaan yrittämiseen ainakin viitisen minuuttia.
Pyyhe lanteille kiedottuna hän siirtyi auttamaan saridiaania veden vaihdossa, varoen visusti katsomasta tuota silmiin.
Piankos touhuaminen olisi poikaa rentouttanut, ellei Lea olisi sangen harkitsemattomasti alkanut valmistaa itseään kylpyyn. Pöllämystyneenä vinkaisten Psyche oikein säpsähti ja pyörähti ympäri niin nopeasti, liukastui ja putosi takamukselleen lattialle.
"Ah. Harkitsisit vähän! Minä...minä en...argh!"
Naama häkellyttävän punaisena poika nousi ylös ja kokeili varovasti hännänjurtaan varmistuakseen, ettei luu ollut mennyt sijoiltaan ja tuijotti itsepintaisesti vastapäistä seinää. Ei haitannut, ettei Lean kehossa tosiaan ollut mitään nähtävää, pentua se häiritsi yhtä kaikki.
Kuitenkin tottelevaisesti Psie noukki saippuan ja vei sen saridiaanille, katse naulittuna tiiviisti lattiaan, silmät ehkä hieman tavallista suurempina.
"...siinä. Minä taidan...tuota, mennä seisomaan tuonne."
Hän mutisi vaimeasti, muttei kuitenkaan mennyt, vaan istuutui lattialle kylpypadan juureen, nojaten selkäänsä sitä vasten, antaen sen hohkaaman lämmön lämmittää itseään.

Lealla ei varmaan ollut ollut koko elämässään yhtä hauskaa, kuin hänellä oli Psychen hämmentyneitä mutinoita ja komeaa pyllylleen lätsähtämistä. Hän oli noussut puoliksi pystyyn vannassaan, sillä hetkellä haaleankeltaiset hiukset päänahkaa ja kehoa vasten liimautuneita, mutta tajusi upottautua takaisin katupojan tuodessa urhoollisena hänelle saippuan.

Saridiaani peseytyi ripeästi, vaahtoa vaan roiskuin, ja pääsikin sitten lillumaan vaahtokylvyntapaiseen.
”Olet sitten tahattoman suloinen aika usein, Psiesein.” Hän totesi ääneen, vääntäen vaikeasta nimestä mahdollisimman luonnollisesti tulevan lempinimen.

//Anteeksi kesto ja lyhyys…//

Pikkupoikamaisen itsepäisesti Psyche tuijotti rintaansa vasten vetämiä polviaan, päätellen nokkelasti, että oli hieman kuumissaan lämpöä hohkaavan padan vuoksi, eikä suinkaan siksi, että olisi nolostunut tai mitään sen tapaista. Onneksi pentu oli taitava uskottelemaan itselleen asioita.
Koska hänellä oli selkeästi enemmän hankaluuksia suhtautua suloiseksi kutsutuksi tulemiseen, päätti poika sen sijaan ilmaista kantansa lempinimistä.
"...minulla on nimi, ja jos haluaisin muiden kutsuvan minua joksikin muuksi, en esittäytyisi sillä."
Kuitenkaan se sävy, jota Psyche käytti lyhyeen orientaatiopuheeseensa, ei ollut aivan niin myrkyllinen, kuin olisi voinut kuvitella. Lempinimet nyt vain sattuivat olemaan jotain, jotka kaikessa harmittomuudessaan nakersivat reikiä katupojan miehiseen uskottavuuteen - joka jo valmiiksi lepäsi melko hataralla pohjalla.
Oli kuitenkin olemassa toinenkin syy.
"...äitini kutsui minua Psieksi. Ehkä. En muista kovin hyvin, olin aika pieni silloin."
Psyche oli olettanut, että sen sanominen olisi herättänyt hänessä jonkinlaista tunnetta, mutta sen sijaan hänen onnistui sanoa se hyvin yhdentekevällä äänellä. Mitä ei tunne, ei osaa kaivata, kenties. Silti poika huomasi pyörittelevänsä hännänpäätään sormissaan, parhaansa mukaan yrittäen olla katselematta sitä haavoittunutta osaa.

[Eipä tuo mitään. Minullakin inspis (taas) hieman hukuksissa.]

//Me taisimme Revyn kanssa sopia, että tämä peli kuopattaisiin... Kun kummallakaan ei ole oikein inpsaa.//