Murto ja sen seuraukset.

Guntram putosi sahanpurujen keskelle irvistäen. Hänen jalkansa tuskin pystyisi pitämään häntä tällä hetkellä pystyllä joten hänen olisi tyydyttävä istumaan likaisella lattialla, antaen ymmärtää että hän istui siinä, koska oli itse päättänyt niin eikä missään nimessä siksi, että kävelykyky meni miltein täysin pelon mukana.

Liikemies tyytyi kuutelemaan rikollisten keskustelua, kommentoimatta asiaa sen kummemmin. Se ei kuulunut hänelle ja sen ajan hän voisi käyttää miettimällä, miten hän pääsisi tästä tilanteesta. Jos hänellä olisi ollut jotain kerrottavaa, hän olisi viimeistään nyt kertonut kaiken tietämänsä, hän ei halunnut olla tässä paikassa yhtään sen kauemmin kuin olisi pakko, hän oli väsynyt ja entistä ärtyneempi sen takia.
Erityisen ärtynyt hän oli sen takia, ettei löytänyt minkäänlaista pakotietä tästä tilanteesta.

"Vihaan sinua jo", tummatukkainen totesi levolliseen sävyyn ja vastasi maagin katseeseen. "Kartanon alla on kirjasto ja tutkimustilat, ne ovat isoisäni jäljiltä enkä tiedä paljoakaan hänen tutkimuksistaan, sinne johtavat portaat ovat niin jyrkät että tarvitsisin jonkun kantamaan minut sinne."

Skye oli pudota laatikoltaan kun taikuri tuli aivan hänen nokkansa eteen sihisemään ja siristelemään silmiään. Hän osittain oletti, että saisi kourallisen tulta naamalleen tai jotain, mutta onneksi pippurinen punatukka peruutti nopeasti.

Hetken itseään koottuaan Skye puhalsi puolivahingossa savurenkaan ilmaan, ja jäi sitten taas paikoilleen, seuraten toisen yhtäkkiä hymyileväistä ja lähestulkoon kiltinkuuloista puhetta.

Täytyi sanoa, ettei hän olisi halunnut olla tummatukan paikalla siinä lattialla. Jotenkin taikuri vaikutti paljon pelottavammalta kun oli sen avoimen raivoamisen jälkeen vaihtanut persoonallisuuttaan.

”Ihan vain jos joku kuuntelee…” hän mutisi itsekseen, ”Minua ei saa takaisin sinne kartanoon vaikka maksettaisiin kolminkertainen summa. Tai koko helvetin mörskä annettaisiin käyttööni.”

Sillä hetkellä blondi vain toivoi, ettei kukaan oikeastikaan kuunnellut, ja että sillä hetkelläkään ei ollut kymmenen vihaisen vartijan lauma jäljittämässä heitä, vaikkapa noin teoreettisesti ajatellen jonkun kaukokatseisen maagin avulla.

"Vihaan sinua jo"
Kimin hymy ei värähtänytkään.
”Oi, sepä harmi. Minä en haluaisi vihata sinua. En haluaisi satuttaa sinua enkä myöskään Garretia tuolla”, hän hymyili lähestulkoon ystävälliseksi tulkittavaa hymyä ja taputti miestä päälaelle.
”Kartanon alla on kirjasto ja tutkimustilat, ne ovat isoisäni jäljiltä enkä tiedä paljoakaan hänen tutkimuksistaan, sinne johtavat portaat ovat niin jyrkät että tarvitsisin jonkun kantamaan minut sinne."
Kim katsoi Guntramia hetken hymyn häivähtämättäkään kasvoiltaan.
”Mikä sinun isoisäsi nimi oli?” häntä todella kiinnosti. Jos tuo mies oli tiennyt jotain Begeertestä hän oli saattanut tuntea Kimin vanhemmat.
”Ihan vain jos joku kuuntelee… Minua ei saa takaisin sinne kartanoon vaikka maksettaisiin kolminkertainen summa. Tai koko helvetin mörskä annettaisiin käyttööni.”
”Juu, ei sinun tarvitse sinne mennä. Älä huoli pikkuinen”, Kim heitti hymynsä pikaisesti Skyen suuntaan ja kääntyi sitten katsomaan jälleen Guntramia.
”Mitä sinä tiedät niistä tutkimuksista? Tiedät varmasti edes jotain”, hänen äänensä oli kiltti ja pyytävä ja hymy pysyi edelleen kasvoilla.

Guntram hymyili hymyä, josta paisoi läpi ärtymyts.
"Sepä mukavaa, mikset päästäisi meitä saman tien pois jos kerran niin pidät meistä?" Mies ei yrittänytkään estää maagia taputtamasta hänen päätään, vaikka hän ei pitänyt punatukkaisen kosketuksesta hän tiesi, ettei hän voisi pelkällä pääntaputuksella tehdä hänelle mitään.

"Guntram Guilford, nimi kiertää suvussa", tummatukkainen totesi antaen samalla pientä lisätietoa, se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan mutta hän ei uskonut siitä olevan haittaa - ei tosin sen enempää hyötyäkään, nyt oli kyse hänen äitinsä isästä, ei siitä, miksi heillä oli sama nimi. Guntramilla olisi ollut paljon muutakin huomautettavaa isoisästään mutta päätti pitää tiedot itsellään, Guilfordien suvussa tuntui kulkevan useita mielisairauksia eikä hänen isoisänsä ollut ollut poikkeus, joten Guntram ei ollut varma, kuinka luotettavia mielipuolen tutkimukset olisivat.

Liikemies loi nopea vilkaisun Skyeen, hymähtäen halveksien muttei kommentoinut tätä mitenkään.
"Ymmärrätte kai, että minä käyn kauppaa omastani ja Garretin vapaudesta? Minä olen kertonut teille enemmän kuin ansaitsisitte, joten oletan näiden tietojen jälkeen Garretin - ja mieluusti itsenikin - pääsevän vapaaksi", Guntram totesi kyllästyneeseen sävyyn. Hän oli kyllästynyt istumaan kylmällä, kovalla ja saastaisella lattialla. Hän oli kyllästynyt tulemaan kuulustelluksi, satutetuksi ja joutumaan pelkäämään alaisensa puolesta jatkuvasti.
"Kuten olen jo sanonut, en ole perehtynyt aiheeseen. Olin viimeksi tutkimustiloissa käydessäni kahdeksan, osasin lukea mutten jaksanut kiinnostua pienitekstisistä kirjoista, mukanani ollut palvelija suostui lukemaan niitä hieman mutta et voi olettaa, että muistan mitä hän luki, siitä on lähes kaksikymmentä vuotta."

Skye hätkähti kun kumpikin muista ilmeisesti kuuli hänen henkilökohtaisen valitusjupinansa. Ha. Sepä hienoa. Ja taikuri vielä kutsui häntä pikkuiseksi… No, tämä lupasi ettei laiheliinin tarvinnut mennä kartanolle, joten hän ei valittanut ihmeemmin.

Häntä sitten huoletti josko oli ollut väärässä sen toisenkin toivomuksensa kanssa.

Sätkä alkoi huolestuttavasti huveta, ja blondi tuijotti sitä hetken harmistuneena.
Kaikki ne puheet vapaudesta ja elossa pois pääsystä ja siitä miten Guntramilla itsellään ei ollut tietoja olivat sellaisia ettei hän osannut sanoa yhtään mitään siihen väliin.
Hän olisi saattanut tuntea hyvin pientä ja vastahankaista myötätuntoa siitä, kun rampajalkainen joutui raahatuksi pois kotoaan keskellä yötä istumaan lattialle kuunnellen uhkauksia kohdistuen itseensä ja työntekijäänsä, mutta koska Guntram oli mennyt uhkailemaan häntä aivan liian vakavilla asioilla blondi tyytyi tuhahtamaan osaaottavasti jonkinlaisen huomautuksen sijasta.
Taikuri kai itse päättäisi, miten vapaina nuo kaksi lähtivät ulos.

//Lyhyt, sssooori.//

//Sori kun kesti\\

"Kuten olen jo sanonut, en ole perehtynyt aiheeseen. Olin viimeksi tutkimustiloissa käydessäni kahdeksan, osasin lukea mutten jaksanut kiinnostua pienitekstisistä kirjoista, mukanani ollut palvelija suostui lukemaan niitä hieman mutta et voi olettaa, että muistan mitä hän luki, siitä on lähes kaksikymmentä vuotta."
Kim tuhahti ja katsoi Guntramia kulmiensa alta.
”Tiedätkö, olet ajanut meidät hieman ikävään tilanteeseen. Ainakin minun mielestäni”, punapää puhui äänellä kuin olisi nuhdellut pientä lasta. Hän kääntyi katsomaan Garretia ja näytti miettivän.
”Kuules poikaseni”, hän käveli vartijan luo ”tehdäänpäs tällainen pieni operaatio.” Vihreäsilmäinen polvistui Garretin eteen ja painoi oikean kätensä tämän otsalle. Valkoinen valo välähti ja vartijan silmiin tuli lasittunut, hieman sumuinen katse. Sormien napsautuksesta vartija vapautui kaikista siteistään ja tämä nousi ylös kävellen robottimaisesti ovelle. Mies avasi oven, meni ulos ja sulki sen perässään. Kim valahti voihkaisten istumaan ja ryhtyi hieromaan ohimoitaan jyskyttävän päänsäryn voimistuessa.

Guntram tuhahti. Hän oli osannut arvatat tämän - häntä syytettäisiin siitä, että tilanne oli muuttunut tällaiseksi, vaikka hänen itse ei ollut pystynyt vaikuttamaan tapahtumien kulkuun.
"Pyysinkö minä, että raahaisitte minut ulos kodistani? Omien muistikuvieni mukaan en", mies totesi kylmästi, käyttäytyen kuin ei olisi huomannut maagin nuhtelevaa sävyä.
Maagin kääntäessä katseensa Garretiin - poika parka, tämä taisi olla jatkuvasti tulilinjalla - Guntram mutristi kulmiaan muttei sanonut mitään. Aneleminen ei auttaisi tässä tilanteessa eikä hänellä ollut enää mitään, mitä käyttää kauppatavarana, ei mitään vaihdettavaa.

Liikemies ei tuntenut magiaa juuri ollenkaan, se oli aina ollut hänelle asia, jonka hän pystyi kumoamaan vaikkei pystynytkään ymmärtämään sitä. Siksi hän ei harmikseen tiennyt, mitä hänen alaiselleen oli juuri tehty.
Guntram käänsi katseensa maagiin, joka ilmeisesti kärsi suunnattomasta päänsärystä. Hän totesi itsekseen, että tuo oli ansainnutkin sen.

Skye pyöritteli sätkänloppuaan suupielestä toiseen, kuunnellen Guntramin ja taikurin puheita etäisen kyllästyneenä ja selvästi huolestuneena. Homma polki tyhjää, vaikka punatukka olisikin pistänyt Garretin tekemään mitä tahansa. Lisäksi tuo oli valahtanut istuvalleen, ilmeisesti kivusta.

Taisi olla taikuudessakin omat haittansa. Velvollisuudentunnosta blondi kukkakeppi tuhahti, ja asteli pomonsa luo. Hän oli ehkä sanomassa jotain, kysymässä miten voisi olla avuksi, kun kapeat silmät puristuivat kiinni ja lävistetyltä huulilta pakeni pitkittynyt kirahdus heittoveitsen upotessa luisevaan hartiaan. Aluksi pystymättä uskomaan, että palanen metallia oli pureutunut hänen ihostaan läpi, Skye kiepahti ympäri katsomaan salpaamalleen ovelle. Ei, siellä ei ollut ketään.
Sen sijaan varaston hylätyiden, korkeiden hyllyköiden takaa ilmestyi joukko – jonka hän epäili kuuluvan Guntramin palkollisiin – murhanhimoisilta näyttävää väkeä. Hetken ajan mietittyään, oliko ajatus kaukokatseisen velhon tai selvännäkijän avustuksesta ollut sittenkin liian tosi blondi räpäytti epäuskoisena silmiään, ja loikkasi pois pelottavasti kiljuvan, lihaksikkaan ja miekan kanssa huitovan naisen alta.

Taikuri ei varmaan ollut puolustautumiskunnossa, mutta anorektikonalku ei ehtinyt huolehtimaan hänestä koskettaessaan kivusta ähkäisten veistä olkapäässään, nykäisten sen sitten irti. Siniharmaat silmät hakeutuivat Guntramiin, jonka hän oletti hykertelevän mielissään.
”Hitto, joka iikka pysähtyy tai tuo velho tappaa pikku isäntänne!” Se oli epätoivoinen huijausyritys, mutta ainakin tuo pelastava viisikko, joista yksi oli jo melkein päässyt Guntramin luo ja kaksi seisoi punatukan vieressä aseet koholla, pysähtyi. Viisi erilaista silmäparia nauliutui ensin häneen, sitten Guntramiin ja lopulta taikuriin.
Hiljaisuus oli käsin kosketeltava, ja Skye nielaisi, hokien mielessään hysteerisesti kirosanoja.

//Ja sori jälleen, kun kesti...\\

Kimin ajatuksenkulku oli laskenut lähes miinuksen puolelle pelkän kivun täyttäessä hitaasti hänen päätään. Joku osa hänen tajunnastaan ymmärsi Skyen seisovan hänen lähellään, mutta muuta hän ei sitten tiedostanutkaan. Hän tiesi olonsa helpottuvan heti, kun hän voisi päästää Garretista irti, mutta sitä hän ei voisi tehdä vielä. Kivun lievittyessä hetkeksi hän tajusi, että huoneessa oli enemmän ihmisiä kuin äsken. Ja kaksi noista seisoi hänen vierellään.
”Hitto, joka iikka pysähtyy tai tuo velho tappaa pikku isäntänne!”
Skyen huuto havahdutti Kimiä hieman enemmän tähän maailmaan. Hänen katseensa tarkentui aavistuksen ja hän ymmärsi, että kyse oli Guntramin vartijoista. Hän kohotti toisen tärisevän kätensä ylös ja muodosti siihen mustan, hieman savuavan pallon mustaa magiaa. Hiki kohosi punapään otsalle ja pallo kasvoi hieman nostaen paksun mustan savun leijumaan ympärilleen kuin liekkeinä. Tuskasta huutaen nainen päästi irti magiasta ja huone räjähti täyteen mustaa savua. Kim tiesi olevansa ainoa, joka kykeni näkemään tuossa savussa ja hän haki haparoivalla katseellaan Skyeä ja Guntramia.

Vihreät silmät löysivät kuin löysivätkin luurangonlaihan miehen ja hän osittain käveli, osittain mönki tämän luo tarttuen tämän ranteeseen. Hän sai vaivoin itsensä pysymään pystyssä ja voihkaisi lähtiessään kävelemään kohti paikkaa, jossa oli nähnyt Guntramin.
”Älä… älä katoa”, hän kähisi kivusta paksulla äänellä Skyelle ja pääsi Guntramin vierelle tarttuen tämän käteen.
”Tule nyt. Jos et tule minä tapan sinut enkä tarvitse magiaa tehdäkseni sen”, hän kähisi ja lähti kulkemaan kohti ovea mustan savun täyttäessä yhä huonetta. Nainen liikkui pelkän pakenemisen toivon voimalla kokien suuria tuskia jokaisella askelella. Hänen vartalonsa joka kolkkaan sattui. Kuin joku olisi työntänyt häneen tuhansia veitsiä ja vääntänyt niitä haavoissa.
”Skye… auta”, hän koetti nojata itseään miestä vasten, koska ei pysynyt kunnolla omin avuin pystyssä.

//Ah, en muista enää kaikkia yksityiskohtia edellisistä tapahtumista//

Guntram hymyili tyytyväisenä joukkojen ilmestyttyä hyllykköjen takana. Hän ei tiennyt, miten he olivat sinne päässeet, eikä välittänytkään, kunhan pääsisi mahdollisimman pian pois täältä, turvaan omaan kotiinsa ja lepäämään. Hän oli väsynyt ja tavallista huonommalla tuulella, joten hänen puolestaan Skye ja maagi olisivat saaneet kipittää tiehensä, saamatta ansaitsemaansa rangaistusta.
Ainakaan nälkiintyneen näköisen miehen löytäminen muutamalla oikealla kysymyksellä ei pitäisi olla hankalaa, olihan tuon ulkomuoto melko huomiota herättävä.
Tummatukkainen ei voinut olla hämmästymättä kuullessaan blondin sanat. Hän ei ollut uskonut, että tuo olisi pystynyt miettimään noinkaan nopeasti - ehkä hän oli pahemman kerran aliarvioinut Skyen.
Guntram loi katseen vartijoihinsa, avaten suunsa jo huomauttaakseen, että jos nämä pääsisivät tarpeeksi lähelle ja saisivat maagin pidettyä tarpeeksi kaukana, ei hänellä oli hätää. Valitettavasti nämä vartiat eivät olleet hänen vakituisia alaisiaan, joten he eivät tienneet paljoakaan.

Savu peitti myös Guntramin näkyvyyden. Vaikka taika ei ollutkaan suunnattu häneen, savu oli oikeaa, eivätkä hänen kykynsä auttaneet tässä. Mies haroi käsillään lattiaa, etsien jotain, mistä ottaa tukea. Hänen jalkansa eivät kantaisi ilman tukea, mutta koska hänen olisi yritettävä päästä pakoon, olisi edes päästävä vähän kauemmas paikasta, missä sieppaajat tiesivät hänen istuvan.
Mies ärähti maagin tarttuessa hänen käteensä.
"Niin Skye, auta häntä", Guntram totesi, vahingoniloisesti. Hän haki edelleen vapaalla kädellään mahdollisuutta saada tukea. "Toimintanne on kyllä todella ammattilaismaista." Jos maagin ote herpaantuisi, hän karkaisi.

Huoneen täyttyessä mustasta savusta Skye jähmettyi paikoilleen. Kukaan muukaan ei vaikuttanut uskaltavan liikkua, kunnes hän tunsi käden ranteensa ympärillä – ja kuuli Kimin korkeahkon äänen, tämän hätäisen pyynnön.
Eikä mies tietystikään kadonnut, hänellä oli palkka maksamatta.

Avunpyynnön kuullessaan blondi vetäisi punatukan lähemmäs itseään, tukien tämän kävelyä heidän nilkuttaessaan pois varastolta. Järkytys ei päässyt kasvolle asti kun tuo tunsi jotain ylimääräistä taikurin rintakehällä, mutta hän joutui pidättelemään epäuskoisia huudahduksia etteivät ne pilaisi kaikkea. Guntramin vinoilu sai hänet nappaamaan tämän ranteesta kiinni, vetäen vahvasti mutta ei liian kovakouraisesti mukaansa.

Hän opasti porukan kätevästi hyllyjen väliköitten läpi, kohdalle seinästä jossa oli irtonaisia lankkuja. Kätevä salaovi siis. Vahtien, että kaksi muuta pääsi ulkopuolelle, hän kulki siitä viimeisenä, sulkien ”salaoven” niin hyvin kuin ikinä taisi. He olivat päätyneet kujanpätkälle, joka oli neljän rakennuksen ikkunattomien seinien rajaama. Sellaista se oli kun rakennettiin liian tiuhaan ja liian innokkaasti, jäi tuollaisia hukkapaloja.

Tilanne oli kyllä oikea katastrofi. Hän pääsisi kiipeämään katoille ja karkuun Kim mukanaan, mutta miten ihmeessä voisi estää Guntramia etsimästä häntä, kostamasta?
Hän vetäisi syvään henkeä, erittäin jännittyneenä.
”Guntram, minulla on ehdotus. Sinä et etsi minua tämän jälkeen, ja minä hoidan neitimme pois kimpustasi.”
Liikemies varmaan nauraisi päin hänen naamaansa, mutta parempaan laihimus ei pystynyt. Ja oma nahka tuli aina ensin.

Kim oli onnellinen, kun Skye auttoi hänet ulos tuosta rakennuksesta. Hänelle ei tullut mieleenkään, että toinen olisi saattanut keksiä hänen todellisen sukupuolensa ja nainen jaksoi olla vain kiitollinen toiselle ja vannoi itsekseen maksavansa tälle kolminkertaisen summan moisesta avusta ja kaikesta kärsimyksestä. Punapää toivoi kylläkin, että hänellä olisi hänen oma luotettava mafiansa, mutta kaikkea ei voinut saada. Mafia ei ollut täällä, ei edes tässä maassa. Valitettavasti.
”Guntram, minulla on ehdotus. Sinä et etsi minua tämän jälkeen, ja minä hoidan neitimme pois kimpustasi.”
Kim säpsähti pahanpäiväisesti ja katsoi silmät lautasen kokoisina Skyeä. Samassa hän muisti, ettei ollut sitonut rintojaan tänne lähtiessään. Hän ei halunnut minkäänlaisia hengitysvaikeuksia tärkeän keikan aikana.
”Älä… etsi meitä kumpaakaan niin… minua ei tarvitse… hoidella. Ja ei minussa paljon hoitelemista… tässä… tilassa olisikaan. Minä… autan sinut… pois täältä”, nainen sanoi puheen katkeillessa suurien kipujen ja voimattomuuden vuoksi. Hän keskittyi ankarasti ja selvitti ajatuksillaan missä Garret oli sillä hetkellä. Hän pyyhki vartijan muistin hänen ja Skyen osalta ja iskosti tämän päähän ajatuksen paikasta, jossa he olivat. Nainen voihkaisi ja tämän jalat valahtivat veltoiksi.
”Skye… ole kiltti… ja… auta minut pois… täältä”, hän sanoi valuen hiljalleen miehen kylkeä pitkin maahan.

Guntram raahautui vastentahtoisesti mukaan. Hän ei uskaltanut vastustella kovinkaan paljoa, Skye olisi saattanut satuttaa häntä taluttamalla hänet tässä savussa seinää päin tai kaatamalla hänet maahan - mikä ei olisi ollut kovinkaan hankalaa.
Liikemies ei pystyny näkemään, mistä he olivat tulleet ulos, mutta oletettavasti joidenkin lautojen välistä. Henkivartijoilla ei menisi kovinkaan pitkään löytää tuo yksinkertainen salaovi ja tämä seikka oli varmasti sieppaajienkin tiedossa.

Skyen ehdotus tosiaan sai Guntramin nauramaan, muttei sille mille aliravittu oli olettanut.
"Nytkö sinä vasta tajusit, että hän on nainen?" liikemies kysyi päätään pudistellen. "Et taida olla nopeimmasta päästä." Kuten ei Guntramkaan todellisuudessa ollut muissa kuin liikeasioissa - hänkään ei ollut tajunnut kuin vasta hetki sitten maagin todellisen sukupuolen, mutta antoi Skyen olettaa että hän olisi tiennyt sen kokoajan.
Pää kääntyi naisen suuntaan, tämä oli tosiaan huonossa kunnossa. Ja oli varmasti jo vakuuttunut, ettei Guntram tietänyt mitään tietämisen arvoista - mitään, mitä nainen ei tietäisi jo ennestään.
"Mutta mitä te lupaatte minulle, jos lupaan jättää kostamatta? Sinun", harmaat silmät vilkaisivat Skyeen. "ehdotuksesi on arvoton kumppanisi lupauksen jälkeen."

Skye katsoi nauravaa Guntramia, tuhahtaen itsekseen. Ei olisi tarvinnut käydä naureskelemaan noin mitättömälle jutulle, ei hän sillä mitään erikoista ollut tarkoittanut. Laihat sormet puristuivat kerran pari tiukkaan nyrkkiin, ja laiha mies rauhoitteli itseään. Se kävikin tarpeeseen, koska hänen täytyi tukea Kim takaisin pystyyn.

”Eikä ole.”
Blondi sihahti hiljaa, napaten taikurin nyt käsivarsilleen – jopa irvistelemättä. Oli oikeastaan helpotus saada tietää tämän olevan nainen – ja melko kevyt sellainen.
”Hoidan meidät molemmat pois silmistäsi, ja taikurimme on varmasti pistänyt apusi jo tulemaan, joten koko helvetin sotku hoituu sillä että istut alas ja vain unohdat tämän. Hiton paljon helpompaa kaikille – ei sinunkaan tarvitse myöntää että kaksi näin sähläävää tyyppiä olisi raahannut arvon herraa ympäri Miraa.”
Puheenvuoro oli yllättävän pitkä, ja Skye harvemmin keksi mitään edes noin hyviä vastaväitteitä. Saattoi ehkä sisäkissa kaivata jotain suurempaa korvausta, jolla hoitaa hieman järkkynyttä egoaan, mutta paskan väliä siitä. Oli todennäköistä, ettei tuo edes pystyisi löytämään toisella puolella kaupunkia asuvaa, ja Kim varmasti pystyisi toivuttuaan huolehtimaan itsestään.
Vielä kerran kapeat silmät katsoivat tummatukkaan, ennen kuin Skye lähti kapuamaan laatikkopinoa pitkin katolle ja sitä kautta turvaan.
”Hyvästi.”

//The end minun puolestani...//

Kim tunsi nousevansa ilmaan heiluessaan tajuttomuuden rajamailla. Hänen silmissään musteni ja kirkastui ja hän joutui räpyttelemään jatkuvasti nähdäkseen edes jotain.
”Hyvästi.”
Pieni hymy kohosi naisen kasvoille. He olivat päässeet pois. Hän antoi vihdoin periksi ja tajuttomuus vei hänet ihanaan uneen.

//Sori kun kesti ja sori kun on lyhyt ja the end sitten vai?\\