Let's make lots of money

Mies naurahti.
"Luuletko, että olisin kiinnostunut sinusta?" mustatukkainen kysyi pahantahtoisesti hymyillen ja nousi seisomaan. "Hyödyn sinusta enemmän näin, rakastuisit minuun kuitenkin ja siitä voisi olla haittaa bisnekselle." Mies ei suostunut uskomaan, että voisi itse rakastua tuohon tyhjäpäiseen raitatukkaan.
Arlie astui muutaman askeleen kauemmas, pitäisihän hänen antaa arvon herran käydä suihkussa rauhassa. Ettei mustatukkaisen mieleen vain sattuisi tulemaan omien, Helieriin kohdistuvien himojensa toteuttaminen.

Arlie pöyräytti silmiään, mutta hymyili siitä huolimatta raitatukkaisen suljettua oven. Hän nojautui oveen ja kuunteli silmät ummessa kylpyhuoneesta kuuluvaa veden solinaa. Tämän jälkeen Helier ei ainakaan haisisi ja tämän lähellä voisi jopa olla - vaikkei haju todellisuudessa ollut miestä haitannut äskenkään, kunhan oli kiusannut raitatukkaista.

Mustatukkainen käveli huoneen poikki ja kyyristyi Helierin laukun vierelle. Hän tunsi kumppaninsa laukun lähes yhtä hyvin kuin omansa, hänhän pääsi tutkimaan sitä aina, kun toinen ei ollut paikalla - tarkastamaan ettei tällä ollut mitään salattavaa ja ehkä viemään muutaman kolikonkin, Helier ei tiennyt kuinka paljon rahaa omisti tarkalleen.
Arlie kaivoi laukusta puhtaat vaatteet esille ja nousi ylös. Hän käveli kylpyhuoneen ovelle ja avasi sen kummempia koputtelematta. Hänen kohtaamansa näky oli tavanomainen kun puhuttiin Helieristä, tämä tarkasteli itseään peilistä ja naureskeli itsekseen.
"Parempi, että laitat päällesi puhtaat vaatteet", silmälasipäinen totesi kummempia kyselemättä ja tyrkkäsi vaatemytyn silmäpuolen syliin.

Helier hätkähti pahemman kerran kun Arlie vain tunkeutui kylpyhuoneeseen mitään koputtamatta, ja kiljahti hiljaa nähdessään pitkän hahmon peilin kautta.
”Kyaa, tirkistelijä!” hän huudahti leikillisesti, saaden heti tämän perään vaatemytyn syliinsä. Mies alkoi heti räpeltää vaatteiden läpi, tarkastellen mustatukan valintoja, sen kummemmin oikeasti häiriintymättä tämän läsnäolosta. Hän oli kaiketi hillunut vähissä vaatteissa aivan liian monien ihmisten ja muiden otusten seurassa häiriintyäkseen moisesta yksityiskohdasta.

”Oh, tämä paita on niin mukava~ Kiitos”, hän hymyili puheensa aikana, ja vetäisi muitta mutkitta vaaleanruskean, melko yksinkertaisen mutta todellakin valloittavan mukavantuntuista kangasta olevan paidan päälleen. Sen suuremmin ajattelematta hän tiputti pyyhkeensä lattialle, ja puki loputkin vaatteet päälleen, loikkien vähän hassusti housujensa kanssa, etteivät lahkeet kastuisi märällä lattialla. Tuossa vaiheessa hän muisti huumorinsa Arlien salaisista himoista, ja katsahti tätä kuin suurestikin säikähtäneenä.
”Voi ei, joku näki minut siveettömässä tilassa!” hän huudahti, ja hetken järkyttyneeltä näytettyään alkoi naureskella omille jutuilleen, kävellen pois kylpyhuoneesta ja hypäten Arlien sängylle, vielä tämän pehmoisen viltin varastaen itsensä ympärille.
”Mukava peti.”

Helierin alastoman kehon näkeminen ei ollut uutta Arlielle. Toinen ei ollut aikaisemminkaan miettinyt, että tällä oli yleisöä. Oikeastaan tuo saattoi jopa nauttia siitä, että muut tuijottivat tämän miellyttävää, vaaleaa kehoa. Tietenkin raitatukan piti näyttää ilman vaatteita vielä kauniimmalta - jos se oli mahdollista - kuin vaatteet päällä. Miten kukaan saattoi olla noin raivostuttava - ja ihana - pelkästään olemalla olemassa? Arlie oli kateellinen, vaikkei sitä liikekumppanilleen myöntäisikään.
Vihreät silmät seurasivat Helierin loikkimista ja kohotti kulmiaan huvittuneesti toisen tajutessa, että hän oli yhä paikalla.
"Olen nähnyt sinut niin useasti siveettömässä tilassa, ettei sillä ole enää väliä", mies totesi, kuulostaen siltä kuin Helierin alaston keho ei kiinnostanut häntä.

Mustatukkainen nojautui seinään ja katseli raitatukkaista, joka oli vuorostaan murmeloitunut vilttiin. He olivat jo sopineet, että Helier nukkuisi lattialla, mutta tämä saattaisi saada päähänsä nukkua sittenkin sängyssä - olihan se huomattavasti mukavampi nukkumapaikka kuin lattia, vaikka he olivat tottuneet kurjempiinkin oloihin.
"Tietenkin sen on mukava", silmälasipäinen totesi ja istui jalkopäähän. Oikeastaan kivikovatkin patjat olivat mukavia, jos oli joutunut nukkumaan viime viikot kovalla maalla. "Älä yritä omia sitä."

Helier naurahti kirkkaasti Arlien kuitatessa hänen huonon vitsinsä neutraaliin sävyyn.
”Sydämeeni sattuu niin kovasti, kun puhut minusta noin”, hän nyyhkäisi leikillään, hymyillen pienesti.

Raitatukka pomputti itseään hieman patjalla, huomaten sen olevan melko kova mutta aivan tarpeeksi pehmeä ja muhkuraton nukkumista varten. Hän olisi voinut vain simahtaa siihen, kaatua umpiunessa makuulleen – hän piti nukkumisesta, ja varsinkin äkillisen liikuntasuorituksen ja kuuman suihkun jälkeen olo tuntui nukahdusherkältä. Siinä saisi sitten pidempi töniä häntä pois paikaltaan.
”Mitä, vähän vain nautin”, hän vastasi omimiskieltoon, kietoutuen mukavammin viltin sisään, nenäänsä myöten. Se tuoksui heikosti Arlielta. Melko mieto, miehekäs ja omistajansa nähden yllättävän pehmeä tuoksu siis. Tavallaan hassua, että Helier edes huomasi sitä, mutta hiljaisen tirskahduksensa lisäksi hän ei siitä suuremmin ilmoitellut, vilkaisi vain mustatukkaa huvittuneesti.
”Kaadun kohta tuohon lattialle uneksimaan ihanista asioista. Mutta mikä on huomisen suunnitelma?”

Arlie otti paremman asennon ja etsi hetken katseellaan jotain, mihin nojautua. Hän ei kuitenkaan löytänyt mitään vaan joutui tyytymään istumaan selkä suorassa, katselemassa kuin Helier nautiskeli hänen patjastaan kääriytyneenä hänen vilttiinsä ja väitti, ettei aikonut omia mitään. Tietenkään raitatukkaisen viskaaminen alas ei tuottaisi pitkälle miehelle suuria ongelmia.
Mustatukkainen tuijotti vilttiin kääriytynyttä rikoskumppaniaan tämän vaiettua. Tämä tirskahti ja katsoi hänen huvittuneesti nuuhkittuaan vilttiä - nauroiko tämä nyt hänen ominaishajulleen? Eihän Arlie tietenkään tiennyt millainen se oli, oman ominaishajunsa haistaminen kun oli lähes mahdotonta.
Arlie ei kuitenkaan kysellyt mitään, Helier oli muutenkin outo, kaunis kyllä - miksi tuo sana tuli esille aina Helieriä miettiessä? - mutta myös outo.

"Ihanista asioista?" mustatukkainen totesi kysyvästi, etäisesti kiinnostuneena siitä, mitä nämä ihanat asiat mahtaisivat olla. "Huomenna lähdemme täältä. En halua ottaa riskiä siitä, että se noita etsii meidät käsiinsä - kaipaan muutenkin maisemanvaihdosta. Menemme jonnekin suurempaan kaupunkiin, jossa minäkin voin käydä ulkona." Mustatukkainen ei käynyt ulkona, jos mahdollisuus siihen, että Helier oli kävelyllä uhrinsa kanssa juuri samaan aikaan, samassa paikassa kuin hän, oli turhan suuri. Eteenkään, jos häntä oltiin käytetty alussa uhkana, jolta Helier voisi pelastaa uhriparkansa.

Helierillä ei ollut suurempaa aikomusta jäädä ja valloittaa Arlien sänky, ellei toinen sitten jostain syystä antaisi hänen jäädä siihen tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta mies nukahtaisi. Siihen ei kyllä paljoa vaadittu, hän nukkui paljon epämukavammissa, meluisammissa, valoisammissa ja turvattomammissa paikoissakin – joskus lähes vahingossa.
Arlien katsahdus häntä kohti sai raitatukan peittelemään huvittunutta hymyään vilttiin. Hyvän arvauksen mukaan tämä ajatteli hänen olevan outo – sitä tiettyä katsetta oli tullut nähtyä muutaman kerran, aina silloin tällöin kun yksisilmäinen oli antanut käytöksensä lipsua hallitusta muotista, eli melko usein mustatukan seurassa.

”Ihanista, kuten siitä koirasta erittäin kuolleena, minusta löhöilemässä auringossa hiekkarannalla…” hän antoi esimerkkejä, jättäen tarkoituksella lopun leijumaan ilmassa, kuin hän olisi voinut jatkaa vielä mielenkiintoisemmilla asioilla. Mutta ei, vitsailussakin oli rajansa. Ja kaiken lisäksi hänen piti kuunnella, mitä huomisen aikatauluun kuului.
”Eli jätämme Tukan ilman ihastuttavaa läsnäoloamme. Eikös lähin kaupunki ole Ikkusoto? Mutta se ei ole kovin suuri, ja siellä on liian kylmä~”
Helier keinui hieman edestakaisin, hahmotellen mielessään karttaa. Ei siitä silti mitään tullut, maantiede oli yhtä hakusessa kuin vähän kaikki muukin hänen päässään. Joitakin vain ei oltu luotu lukemaan ja oppimaan kirjaviisaiksi…
”Hmmm, mitään ideaa minne menisimme?”

Arlie nyökkäsi. Valitettavasti muut lähellä olevat suuremmat kaupungit olivat Umotsun rannalta ja sinne kumpikaan kaksikosta ei ollut valmis menemään. Etenkin Helier tuntui välttelevän sinne päin menoa, siellähän saattaisi tavata jonkun tutun. Arlien tutut esittäisivät, etteivät olleet huomanneet miestä, joten hänellä ei ollut pelkoa siitä, että kukaan tulisi tervehtimään häntä.

"Miten olisi Aarea?" Arlie ehdotti hetken harkittuaan, hän ei ollut ehtinyt miettiä tätä, koska ei ollut tiennyt, milloin Helier saisi hommansa hoidettua - tai mokaisi niin pahasti, että joutuisi tulemaan takaisin häntä koipien välissä. Olisi tietenkin pitänyt suunnitella ennalta, mutta kaikki oli tapahtunut nopeammin kuin mies oli osannut odottaa. "Joutuisimme purjehtimaan jonkin matkaa, mutta etköhän sinä onnistu puhumaan meille halvan - jollet jopa ilmaisen - kyydin." Mies hymyili hienoisesti, hän piti purjehtimisesta - pienissä määrin tietenkin, hän ei ollut valmis viettämään esimerkiksi vuotta laivalla, muuten hän olisi ryhtynyt merimieheksi - meri-ilman suolainen tuoksu oli miellyttävä ja ajatus siitä, että he saivat olla rauhassa, keskellä ei mitään, oli rauhoittava. Kunhan he eivät onnistuisi suututtamaan laivan miehistöä.
"Lähdemme heti huomenissa satamaan, mahdollisimman aikaisin, ettemme menetä mahdollisuuttamme päästä Aareaan nopeasti. Pitää siis mennä aikaisin nukkumaan."
Oikeastaan aikaisin oli jo mennyt aikoja sitten.

”Mmmm, Aarea kuulostaa hyvältä…” Se olisi kaukana Umotsusta. Järven rantamille Helier ei halunnut joutua, hän ei halunnut ottaa selvää miten kaikki entiset ”ystävät” ja perhe häneen suhtautuisivat – olihan hän lähtenyt äkkinäisesti, ja nämä tiesivät ainoastaan raitatukan kadonneen kylän hyljeksityimmän henkilön matkaan.
”Purjehtimista siis?”
Hän ei itse pitänyt laivoilla kulkemisesta kovin paljoa – mies tuli helposti merisairaaksi. Kyllä muuten laivamatka kelpaisi, paremmin kuin hyvin. Siinä sai aikaa vain odottaa matkan päättymistä, miettien mitä mieli. Helier rakasti sellaista, pelkkää olemista ilman tekemistä.

Arlien oli turha suositella aikaisin nukkumaan menemistä – Helierin pää oli nuokkunut kevyesti jo tämän puhuessa purjehtimisessa, ja lyhyemmän ilmiömäisen nopea nukahtaminen tuli oikein mukavassa välissä esille: miehen silmät vain lupsahtivat kiinni, ja tämä nukahti kallistuen nojaamaan seinään.

Arlie huokaisi, Helier oli onnistunut nukahtamaan hänen sänkyynsä. Tämän pitäisi olla hurmaavimmillaan huomenna, joten pelkkä sängystä alas tönäisy ei olisi nyt hyvä, eihän hän halunnut toisen olevan ärtynyt päässään mahdollisesti olevan kuhmun takia ja kiukuttelevan siitä, että oli nukkunut huonosti lattialla.
Mustatukkainen silitti raitatukan poskea miettien laskisiko tämän lattialle vai menisikö sinne itse. Lopulta hän ei päätynyt kumpaakaan vaan asetti Helierin paremmin sängylle - nyt tämä vei hieman vähemmän tilaa ja asettui itse tämän vierelle, selkä lyhyempään päin. Helier vei niin vähän tilaa, että Arlie mahtui nukkumaan ihan hyvin, tietenkin toisen tuoksu - tällä hetkellä oikeastaan enemmänkin shampoon ja saippuan tuoksu - hidasti hieman unensaantia, mutta tarpeeksi väsyneenä nukahtaisi millaisissa olosuhteissa tahansa.
Ja laivalla olisi aikaa nukkua. Arlien ei tarvitsisi olla huomenna hurmaava.

//Lyhyt, lopettelemme varmaan tähän?//

//Joo. Ja sitten hakemaan uhreja heille *virn*//