Uudet tiet, tutut kasvot.

Acier virnuili onnessaan. Hänesta oli mielettömän hauskaa kuunnella Keren uhoamista. Energinen ja uhmakas nainen. Hyvin vaikuttavaa.
"Ai oletko niin varma? Et ole nähnyt minua parhaassa toiminnassa. Otetaan vaikka erä."
Punatukka virnuili otsatukkansa takaa ja naureskeli hetken aikaa, kunnes katsahti taas Caizaita. Tuo laittoi edelleen ruokaa, miten somaa. Vaikkei Acier mikään kasvissyöjä ollutkaan, hänelle kyllä maistui tässä tilassa mikä tahansa ruoka.
"Kiitos kyllä vain."
Acier hymähti ja hetken aikaa, tarkkaillen ruokaa. Se tuoksui hyvältä ja näytti hyvältä. Vielä kuuma ruoka poltti hieman Acierin kurkkua, tuon syödäessä hieman, mutta tässä tilanteessa, se tuntui enemmän hyvältä kuin pahalta. Lämmitti mukavasti kehoa.
"Laitat todella hyvää ruokaa Caizai. Sinusta tulee jollekkin hyvä puoliso."
Punatukka virnuili jonkin aikaa, mutta nousi pian ja käveli suolansuulle ja laski kätensä kylmälle, karhealle kivelle. Hän halusi pian liikkeelle. Acier oli vaeltaja, huono pysymään yhdessä paikassa kovin pitkään. Oli rasittavaa vain odottaa, että pääsisi taas liikkeelle ja se taas sai Acierin tekemään jokseenkin outoja asioita.
"Kere, otetaan erä. Minua tympii vain istua paikallani ilman mitään oikeaa tekemistä."
Acier valitti ja palasi molempien naisten luokse. Olipa rasittavaa. Ei väsyttänyt, nälätti vähän, mutta teki metsästää ja olo oli jokseenkin rasittava puolihaavoittuneena. Acier halusi jo palata takaisin ulos, jatkaa loputonta matkaansa ja ratsastaa maailman ääriin. Se oli hänen elämänsä tarkoitus, olivat muut mitä mieltä tahansa.

Caizai soi oman osuutensa ruuasta seikoiteltuaan sitä hieman, koska tahtoi ruuan jäähtyvän. Takana Cadio steppaili stressaantuneena ja heitteli päätään tahtoen ulos. Tuuli vinkui yhä puissa, mutta sade oli jo loppunut. Tosin pilvet vielä roikkuivat raskaana sinisen taivaan yllä. Tottuneena kulkijana, ja muutenkin luontoa kun luki kuin kirjaa, oli helppoa sanoa ettei enää alkaisi sataa. Kere vain aavisteli aisteillaan, etti tuskin sataisi, Caizai tiesi ettei enää sataisi.
"Sori Acier, mutta en hakkaa valmiiksi haavoittuneita."
Kere sanoi, ja väläytti mitä sarkastisimman hymyn miehelle. Caizai mussutti ruokaansa rauhassa naureskellen mielessään kaksikolle. Jotenkin tuohon tappelukeksusteluun hän ei vain jaksanut enää puuttua.
"Minusta hyvä puoliso? Ha. Vaellan liikaa, ei kukaan tahdo metsissä kanssani asua."
Caz sanoi virnistellen, vaikka punastuikin miehen sanojen johdosta.
"No jos kerta puolikuntoisena tahdot turpiisi, Aci, niin sitten voidaan ottaa erä."
Kere sanoi ärsyttävän lempeästi miehelle.

Acier virnuili voitonriemuisena kuullessaan Keren sanat. Hienoa! Pieni, ystävällismielinen, mutta silti julma ja armoton heidän kahden välillä. Acier laski molemmat kätensä miekoilleen, jotka olivat huotrissa hänen selässään.
"Sopii mainiosti, pikku Kereni. Mutta otellaan mieluummin ulkona, täällä on turhan ahdasta, en halua osua Caizaihin."
Punatukka hymyili charmaattisesti molemmille. Mukavaa saada tehdä jotain oikeasti hyödyllistä ja hauskaa, eikä vain kykkiä paikallaan luolassa, toimettomana ja hyödyttömänä. Acier vihasi olla hyödytön. Hän olisi halunnut käydä metsästämässä Kerelle tai auttaa Caizaita laittamaan ruokaa, mutta ei. Hän ei voinut tehdä mitään ja sekös harmitti. Yksisilmä katsahti vielä Caizaihin ja hymähti ystävällisesti.
"No minäkin olen vaeltaja. Ei ihme, ettei kukaan ole huolinut minua. Vai onkohan minulla muita puutteita? Hei teidän pitää kertoa minulle, millaisen miehen naiset oikein haluavat, kun minulla ei oikein tunnu käyvän hyvä tuuri niissä asioissa."
Acier katseli vuoronperään molempia ystäviään. Acieria saattoi luulla melkoiseksi naistenmieheksi, mutta loppujen lopuksi, hän oli yleensä se, joka jätettiin yhden yön jälkeen. Punatukka itse etsi kestävämpää suhdetta, mutta kukaan ei tuntunut oikein huolivan häntä, kuin yhden yön hauskanpitoon. Loppujen lopuksi, siitä oli tullut enemmän sääntö kuin poikkeus ja yksisilmä oli vain lopettanut tosirakkauden etsimisen, eikä uskonut kelpaavansa kellekkään pitkäaikaiseen suhteeseen.
Mutta, nyt oli tärkeämpää mietittävää, nimittäin ottelu kahden niin ylpeän ja voitonhimoisen soturin välillä.
"Joten, olet siis uskaltanut haastaa minut Kere. Miten loistava tilaisuus näyttää, että miehet tosiaan ovat parempia kuin naiset."
Yksisilmä pilaili selvästi. Sen huomasi hänen äänestään ja veikeästä ilmeestään, joka ei ollut turhan tosissaan, mutta vähän piti Kereä kiusata. Acier lähti jo valmiiksi kävelemään ulos luolasta, uskoen ja toivoen, että Kere seuraisi häntä, joko ihan tavallisesti tai hyökkäyksellä. Molempi parempi.

Kere hymyili hyvin sarkastisesti ystävälleen, ja katsahti Caizaihin jonka kasvoilla loisti huoli. Metsätyttö ei tainut oikein luottaa kumpaankaan, niimpä Kere sanoi:
"Turha pelätä, metsätyttö, en minä ystävääsi pahasti runno."
Perään nainen virnisti ystävällisesti, saaden Caizainkin hymyilemään itselleen. Pikkuhiljaa naisetkin olivat alkaneet lämmetä toisilleen, eivätkä olleet enää napit vastakkain. Acierin noustessa seisomaan, Kere ja Cazkin nousivat. Caizai ryhtyi hätistämään hevosia ulos ja hetken päästä sammuttamaan nuotiota.
"Niaset tahtovat vastuuntuntoisen, luotettavan ja rauhallisen miehen jos etsivät tosirakkautta."
Caizai vastasi epäröiden, mutta sai Keren naurut sanoilleen.
"Ei vaan arvoituksellisen ja villin mutta silti luotettavan, ja sellaisen joka tietää mitä tekee. Eli rohkea."
Naisten miesmaut olivat eittämättä erilaiset.
"Tai minun vähintään todistaa, että olemme samalla viivalla."
Kere totesi ja venytteli käsiään sekä jälkojaan. Acierin kääntäessä selkänsä tuolle, nainen kumartui ja loikkasi susimaisen ketterästi eteenpäin. Kere yritti loikata miehen reppuselkään, ja kietoa kädet tuon kaulanympärille mutta ei satuttaakseen. Hampaansa tuo tosin painaisi niskaan, mutta ei satuttaakseen liikaa vaan kiusatakseen.
"Jos puren sinut susimuodossani verille, varoitathan jotenkin?""

No olipas loistavan typerä idea Acierilta kysyä, millaisista miehistä naiset pitivät. Tietysti jokaisella naisella oli oma näkemys siitä, millainen oli täydellinen mies. Ainakin luotettavuus taisi olla molemmille tärkeä, mutta mutta muuten, Acier itse ainakin kallistui arvoitukselliseen ja villiin mieheen. Hänestä ei saanut rauhallista, paitsi nukkuessa, ja vastuuntunto tyssäsi siihen, että hän muisti hoitaa hevosensa. Toisaalta hän oli myös kovin spontaani ja tiesi harvoin mitä teki, melko usein Acier liikkui pelkällä korkealla itsevarmuudella. Mutta luotettava hän sentään oli tosipaikan tullen. Ja rohkea. Edes niitä, ehkäpä siitä sai rakennettua jonkinlaisen olemuksen itselleen ja hurmattua vielä jonkun naisen. Toivottavasti kaikilla naisilla ei ollut tuollaisia kriteerejä. Eikö kukaa halunnut hyvällä tavalla sekopäätä, itsevarmaa ja uhkarohkeaa soturia?
"Naiset ovat niin hankalia."
Acier mutisi kävellessään ulos. Maa tuoksui sateelta ja märiltä lehdiltä. Suuret puut humisivat ympärillä rauhallisina, aivan kuin koko maailma olisi hetken ollut täysin harmonisessa sopusoinnussa. Mutta se harmonia ei kauan kestänyt, Keren loikatessa nopeasti Acierin selkään kiinni. Punatukka oli aistinut kyllä ystävänsä liikkeet, joten hän tiesi, ettei hyökkäys olisi kovin kivulias. Niinpä yksisilmä otti ystävällisesti susinaisen reppuselkäänsä, kiertäen kätensä tämän jalkojen alta. Hampaiden kosketus vasten niskaa saivat väreet juoksemaan pitkin punatukan selkää.
"Pah! Minähän en sinun susimuotoasi pelkää. Olen selvinnyt isommistakin olennoista."
Acier naureskeli hyväntuulisena ja pyöri muutaman kerran ympäri, leikitellen ystävänsä kanssa. Ei kai tätä tappelua tarvitsisi ihan heti tosissaan aloittaa?
"Mutta varoitan sinua, kohta loppuu leikki, enkä pelkää satuttaa, jos kyseessä on taistelu."
Punatukka katsahti olkansa ylitse arvoituksellisesti Kereä. Harjoittelussa sattui lähes aina, ei ehkä kuolettavasti, mutta sattui silti, ja siihen piti tottua. Taisteluharjoitus ei olisi mitään ilman pientä kipua. Vasta sillon tiesi tehneensä jotain. Ja kuten Acier oli uhannut, hän ei kauan enää kanniskellut Kereä ystävällisesti. Punatukka päästi irti Keren jaloista ja tarrasi tätä äkkiä paidan selkämyksestä ja heitti ylitseen, irti itsestään. Hyvin vanha, mutta tehokas tapa saada vastustaja pois. Päästyään Kerestä, Acier veti molemmat miekkansa esille. Hyvin taotut, upeat haltia-aseet loistivat luonnon valossa.
"Anna tulla, susitar."
Acier virnuili.

Kere ja Caizai nauroivat molemmat Acierin tuhahdukselle, että naisetko muka vaikeita. Haltia ja demoni katsoivat toisiaan ilmeellä, että miehethän ne vaikeampia tapauksia olivat eikä naiset! Sitten Kere joutui keskittymään Acieriin, ettei mies vallan häntä hakkaisi. Caizai sai hevoset ajetuksi ulkotasanteelle, mutta Cadio jäi odottamaan omistajaansa. Caizau jeräsi kaikki tavaransa ja käveli itsekkin hevosensa vierelle tasanteelle. Nainen istuutui jalat roikkuen tasanteelta ulos, selkänsää haltia nojasi hevosensa etujalkoihin. Suuri kullanruskea hevonen laski päänsä alas, ja hamusi haltian vaaleaa kättä hellästi höristen.
"Ajattelin että olet nössö, joten varoitin pikku Acia."
Kere kuiskasi miehen korvaa, ja kiusatakseen näykkäsi tuon korvanipukkaa. Samassa Aci tarttui Kereä selästä hieman yllättäen naisen, ja heitti tuon päänsä ylitse maahan. Ketterästi nainen tosin pääsi tiputtautumaan jaloilleen ja kumartui hyökkäysasentoon. Jostakin saappaanvarresta oli ilmestynyt puuvartinen puukko naisen käteen. Liian hiano tuon omistamaksi tai ostamaksi, ilmiselvästi varastettu. Kere heitti puukkonsa ilmaan, muuttui silmän räpäyksessä sudeksi ja nappasi puukon suuhunsa. Murina nousi tuon mustan kurkusta, ja pää laskeutui suojaamaan herkintä ihoa.
Enhän minä vielä mitään tee.
Kuului ääni Acierin päässä. Suden huulet liikkuivat äänettämien sanojen johdosta, ja maasta nousi vauhdilla köynnöskäsvi, jonka Kere ajoi ruoskamaisesti läpsäyttämään Acia olkapäähän.

Acier otti paremman taiseluasennon ja katseli Kereä ainoalla silmällään hyvin haastavasti virnuillen. Jokainen aistimus, jokainen lihas punatukassa oli valmis puollustautumaan tai hyökkäämään. Ympäristö tuntui olevan täysin äänetön ja hajuton, Acier keskitti jokaisen viidestä aististaan Kereen ja tuon liikkeiseen. Köynnöskasvin nostaessa päätään maasta, Acier hyppäsi sulavasti sivulle ja sivalsi molemmilla miekoille kasvia. Miekat olivat niin terävät, että ilmakin tuntui leikkaantuvan siinä samalla. Tai sitten se johtui Acierin kyvystä käsitellä niitä. Punatukka ei ollut mikään maailman syvällisin tyyppi, mutta hänestä soturin sielu asui tämän aseessa. Siksi omaa asettaan ei saanut koskaan antaa pois, hävittää tai rikkoa. Siinä menettäisi jotain itsestään ja Acier pitikin hyvää huolta teräaseistaan.
"Onko tuo kaikki mihin pystyt?"
Acier naureskeli ja heilautti muutaman kerran rennosti miekkaansa, ennen kuin uudelleen otti taisteluasennon ja lähti siitä juoksemaan kohti Kereä. Mitä tahansa tulisikin vastaan, puolituinen oli valmistautunut. Hän kohotti toisen miekkansa iskeäkseen Kereä. Isku ei jäisi siihen. Punatukalla oli ideana iskeä nopeasti ohi juostessaan ja kääntyä, iskeäkseen uudelleen. Hän oli kyllä enemmän vahva, kuin nopea, mutta Acier pyrki aina mukautumaan vastustajan liikkeiseen ja olemukseen. Kere vaikutti nopealta ja ketterältä, joten punatukan olisi turha yrittää voimaa tuota vastaan. Oli vain oltava nopeampi, mitä susinainen oli, vaikkei siitä helppoa tulisikaan. Acierin iskut olisivat nopeita ja kohtalokkaita, hän tähtäsi aina tärkeisiin kohtiin. Olisi järjetöntä yrittää varoa harjoittelussa elintärkeitä paikkoja kehossa, joten joko Kere osaisi puollustautua tai sitten ei. Saisi haavan kehoonsa tai sitten ei. Acier ei aikonut helpottaa tätä yhtään enempää vain sen takia, että susinainen oli hänen ystävänsä, sillä ei tosipaikan tullenkaan voinut alkaa miettiä, mihin iski. Se piti vain tietää, olla selkärangassa. Rimfaxe seisoi Cadion vierellä ja katseli isäntäänsä. Pieni, kyllästynyt huokaisu pääsi hevosen suusta ja se hieman asteli taaemmas, takaisin luolaan. Isäntä oli sellainen uhkarohkea paksukallo, ettei se jaksanut edes olla huolissaan.

Keren köynnökset eivät saaneet aikaiseksi juuri mitään, sen nainen oli osannut arvatakkin. Mieluummin hän yritti härnätä ja kiusata mukamas huonolla taistelukokemuksellaan miestä, ennenkuin kävi itse kiinni. Köynnösten katketessa, nainen tunsi pienen kivunvärähdyksen itsessään. Niin kävi jos joku satutti hänen luomiaan magiakasveja, mutta nainen oli jo siihen tottunut.
Ei, en pysty parempaan.
Nainen sanoi mukamas peloissaan, mutta irvisti sitten koko purukalustollaan. Punatukkainen oli kovaa vauhtia tulossa kohti, ja se sai naisen keskittymään. Taas tuon huulet liikkuivat, ja yht äkkiä maasta kohosi pieni juuri Acierin askelluksen tielle. Sillä susi yritti kampittaa vastustajansa, mutta hän ei tiennyt kuinka hyvä punatukka oli, joten susi väisti samalla sivulle. Jos Aci yhtään kompastuisi, Kere heittäisi yhden köynnöksistä Acierin aseen ympärille ja yrittäisi nykäistä sen tuon kädestä ja viskata kauemmaksi.

Acier oli tarkka ja hyvin vakavasti otettava vastus. Mutta hänellä oli yksi valtava heikkous Kereen verrattuna; sokea puoli. Oli kamalaa, kun vihollinen saattoi tulla pimeältä puolelta, eikä Acierilla ollut havaintoakaan, ennen kuin isku tapahtui. Sama sokea piste häiritsi nytkin. Punatukka erotti Keren huulten liikkeen ja epäili tämän manaavan jotain, joten hän oli valppaana. Mutta maasta puskeva juuri osui yksisilmän sokealle puolelle, joten hänellä ei ollut toivoakaan huomata sitä. Hetkessä Acier tunsi tasapainonsa pettävän, hänen lähtiessä uhkaavasti kaatumaan eteenpäin. Ainoastaan punatuka salamannopeat refleksit pelastivat hänet täydelliseltä mahalaskulta. Samalla kaatuessaan, punatukka otti vyöltään yhden veitsen ja heitti sen kohti Kereä. Hän ei olettanut teräaseen osuvan, mutta aseen väistäminen tai torjuminen voisi johtaa siihen, että Keren piti purkaa loitsunsa ja Acier saisi aikaa vapautua. Se oli erittäin iso apu, sillä vaikka punatukka ottikin itsensä käsillä vastaan, ettei kaatuisi, ja ponnisti siitä itsensä jaloilleen, köynnös oli ehtinyt kiertyä aseen ympärille. Köynnös oli voimakas ja sitkeä, se ei antaisi hevillä periksi, joten repiminen ei auttanut.
"Hölmö... Luuletko tosiaan, että käyttäisin vain yhtä asetta?"
Acier virnuili. Hän käytti aina, kaikissa taisteluissa, kahta miekkaa. Eikä tämä ollut poikkeus. Acier ei siis jääyt kaipaamaan menetettyä asetta, hän poimisi sen takaisin myöhemmin. Kaikki keskittyminen oli mennyt Kereen ja varmuuden vuoksi, Acier huitaisi ilmaa ympärillään, katkaistakseen mahdolliset köynnökset sokealta puoleltaan. Varmistettuaan selustan, punatukka lähti uudelleen hyökkäämään, muttei tällä kertaa aivan suorasti. Nyt hän liikkui mutkitellen, vaihtaen paikkaansa aina kun oli mahdollisuus, edeten samalla kohti susinaista.

Kere piti molemmat veden väriset silmänsä tarkkaan naulittuna Acieriin odottaen jokaista miehen liikettä innolla. Kere oli päättänyt voittaa tämän taistelun, ja se se myös tekisi. Nainen ei häviäisi Acierille ennenkuin olisi maassa, melkein kirjaimellisesti. Ja jos häviäminen kävisi, mikä olisi voittajan palkinto? Keren sudenhuulille levisi kujeileva hymy tuon väistäessä helposti ohi vilahtavan veitsen, mutta se tosiaan oli saanut naisen keskittymisen harpaantumaan juuri tarvittavaksi hetkeksi. Keren oli helpompi taistella Acierin kanssa, jos tuolla oli vain yksi miekka torjuttavana. Niimpä susi ei vaivautunut vastaamaan miehelle vaan kysyi:
Mikäs on voittajan palkinto?
Acierin kaarrellessa ja kierrellessä ympärillä Kere ei ottanut askeltakaan suuntaan eikä toiseen, vaan kääntyi paikallaan siten että kasvot olivat koko ajan punatukkaan päin.

Acier puhalsi hiukan otsahiuksia kasvojensa edestä, virnuillen hieman. Teräaseiden kiiltävät pinnat välkähtelivät luonnonvalossa kuin salamat. Susinainen ei ollut maailman helpoin vastus, mutta Acier oli päättänyt voittaa tämän, keinolla millä hyvänsä. Kaikki oli sallittua sodassa ja rakkaudessa. Varsinkin heidän välisessään. Acier pysähtyi hetkeksi kokonaan ja lähti kiertelemään naista, kuin peto saalistaan.
"Jos sinä voitat, lupaan kokonaisen päivän totella sinua ja tehdä kaiken mitä käsket, sopiiko?"
Acier virnuili ja jatkoi sitten huolettomana.
"Vaikka ihan turhaa palkintoja ehdottelen, et sinä tule voittamaan."
Punatukka virnuili vielä ja heilautti sitten molempia miekkojaan. Hän olisi valmis jatkamaan taistelua. Heillä molemmilla oli etunsa, mutta myös heikkoutensa. Acier oli ehkä vahva, muttei kovin tarkka. Hänen itsevarmuutensa oli paras ase sekä ongelma, sillä jos punatukka oletti vihollisen tekevän jonkin liikkeen, hän ei osannut reagoida yllätykseen. Joten, hän pyrki yllättämään ensin. Acier lähti juoksemaan uudelleen kohti Kereä, mutta puolessa välissä matkaa punatukka loikkasi suuren puun oksalle ja siitä ylöspäin lehvistön sekaan, kunnes oletti olevansa piilossa susinaiselta. Tämä sama taktiikka oli tuottanut monesti tuloksia, eikä tarvinnut sen kummemmin sitten uuvuttaa itseään lähitaistelussa. Acier oli aivan äänettä ja paikallaan jossain päin puiden suojaa, kunnes oletti hyvän hetken tulleen. Punatukka hyppäsi kohti Kereä, valmiina iskemään tätä molemmilla miekoillaan. Vaikka Acier olikin taistelutuulella, hänen mielessään myös kävi Caizai. Toivottavasti nainen ei tuntenut itseään yksinäiseksi, vaikka hän ja Kere taistelivatkin. Acier kyllä pitäisi haltianaiselle seuraa tämän jälkeen.

Keren vedenväriset silmät eivät jättäneet Acieria sekunniksikaan silmistään. Narttu huomasi miehen puhaltavan hiukset pois silmistää, huomasi tuon valppaan ja tarkkaavaisen silmän seuraavan lakkaamatta, ja voisi vaikka nähdä ajatuksiinkin jos se olisi mahdollista. Molemmat taistelijat olivat päättäneet voittaa, siksi taistelusta tulisi rankka ja pitkä. Taustalla Caizai harjasi Cadiota ja nautti auringon viimeisistä säteistä, ennekuin talvi nousisi synkkänä ja pimeänä. Vaikka en ole häviämässä, saat mitä tahansa mitä kehtaat pyytää palkkioksi voitostasi.
Kere sanoi ja virnisti susimuodossaankin hyvin flirttailevasti. Kere huomasi toisen juoksevan häntä kohden, ja loikkaavan puun siimekseen piiloon. Vain pienen hetken paniikki käväisi Keren ruumiissa, mutta sitten pirullinen hymy valtasi tuon sudenkasvot. Oliko tuo ihminen tyhmä, hänhän oli muutenkin kasvimaagi. Miten Acier voisi piiloutua puuhun häneltä? Niimpä Acierin loikatessa, Kere mutisi kasvot maahanpäin luotuna loitsun, joka heitti puun jykevälle oksalle kiertyneen köynnöksen kohti punatukan jalkaa. Jos nainen onnistuisi, roikkuisi Acier kohta pää alaspäin suden yläpuolella.

Jaa jaa, Acier oli, jälleen kerran, ylpeillyt liikaa ja jäänyt vihollisensa ansaan. Liian myöhään punatukka oli ymmärtänyt, että Kere hallitsi puita yhtä tehokkaasti, mitä hän hallitsi miekkojaan. Acierin tehdessä hyökkäysloikan puusta kohti susinaista, jokin oli kietoutunut tämän jalan ympärille. Se oli notkea köynnös. Asia olisi ollut helppo voittaa, mikäli se olisi kietoutunut pelkästään jalkaterän ympärille, jolloin vastaus olisi ollut kengän riisuminen. Mutta ei. Se kietoutui voimalla koko säären ympäri, ja pysäytti Acierin liikkeen sellaisella voimalla, että toinen miekoista tipahti kalahtaen maahan.
"Tämä on suunnattoman noloa..."
Punatukka mutisi ja tarkkaili maailmaa aivan uudesta näkökulmasta ja aivan uudesta tilanteesta. Hänen pitäisi silti olla nopea. Kere käyttäisi varmaan nopeasti tilaisuuden hyväkseen ja leikkaisi auki punatukan kurkun, ellei tämä keksisi jotain äkkiä. Onneksi Acier käytti kaikki tilaisuudet edukseen, tavalla tai toisella. Hän oppi nopeasti.
"Nuo poppaskonstisi eivät tehoa minuun, pikku Kere."
Acier virnuili hieman ja heilautti itseään ylöspäin, tarraten köynnöksestä kiinni. Yhdellä nopealla miekan sivalluksella, Acier katkaisi kiinni pitävän köynnöksen ja pudottautui maahan. Nopea kierähdys sivulle, tosin väärälle sivulle, koska miekka ei tullut mukaan, ja punatukka oli jälleen taisteluvalmis. Pienesti virnuillen, Acier katseli taas Kereä.
"Aika hyvä, et ole hassumpi vastus, mutta suorat hyökkäykset toimivat minuun paremmin."
Yksisilmä naureskeli ja heilautti jalastaan kuolleen kasvinosan irti. Hänellä oli nyt vain yksi miekka, mutta se saisi riittää.

Acier kiepsahti kovin kauniisti naisen kasvojen eteen pää alaspäin, ja siinä samassa susinarttu oli liikkeellä. Tuo loikkasi ilmaan ja huitaisi tassullaan aikeinana raapaista Acieria aikaisemmin vaurioituneen kyljen luokse. Kun tassut taas tapaisivat maan, Kere käännähtäisi ympäri kohti Acieria. Kivunvärähdys kävi lävitse sudettaren ruumiin punatukan silpaistessa köynnöksen poikki. Tuo oli oikeastaan ainut huono puoli kasvimagiassa.
Kere päätti tehdä jotakin yllättävää, ja hetkessä Acierin edessä oli ihmismuodossaan oleva Kere, jonka käteen liihotti kasviköynnöksen mukana tullut Acierin toinen miekka.
"No hyökätään sitten!"
Ja miekka toisessa kädessä nainen juoksi eteenpäin, mutta viime hetkellä hyppäisi punatukan sokealle puolelle ja yrittäisi sivaltaa kylkeen.

Acier oli pitänyt aina itseään hyvänä taistelijana. Hän osasi arvioida vastustajan liikkeet, tiesi parhaat tavat suojautua ja hyökätä yllätyksenä, mutta hänellä oli ikuisesti heikkous, jota ei voinut korjata. Sokea piste. Punatukan oli käänneltävä tavallista enemmän päätään, voidakseen nähdä ympärilleen, sillä sokean puoleen muut aistit, kuten kuulo, eivät olleet parantuneet aikojen saatossa lainkaan. Hän kuuli aivan normaalisti, mikä oli hyvin sääli. Yksisilmä huomasi Keren ottavan hänen toisen miekkansa ja lähtevän kohti. Acier oli valmiina, mutta silti hyökkäys sivulle tuli hänelle yllätyksenä. Vaistomaisesti Acier heilautti miekkaa sokealle puolelle, yrittäen osua ihan mihin tahansa Keren ruumiinosaan, ja samalla kääntyi, nähdäkseen mitä sokealla puolella tapahtui. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea. Kylkeen tarkoitettu viilto osui kääntymisen myötä Acieria vatsaan, tehden pitkän, syvän haavan punatukan kehoon. Yksisilmä oli kyllä tottunut haavoihin ja kipuun, mutta joka kerta, se tuntui yhtä kamalalta. Polttava tunne levisi koko ruumiiseen, saaden yksisilmän irvistämään, ja punertava neste valui läpi haavan, tahraten paidan etuosan. Acier ei tiennyt, oliko itse osunut miekallaan, mutta haavaa pidellen tuo asteli hieman kauemmas.
"Olet hyvä..."
Acier virnuili ja lipaisi huuliaan. Hän pitäisi tästä eteenpäin parempaa huolta sokeasta puolestaan, nyt kun sen haavoittuvaisuus oli Kerelle selvää. Haavasta huolimatta, Acier lähti jälleen eteenpäin, pyöräyttäen miekkaa muutaman kerran nopeasti. Päästyään tarpeaksi lähelle, yksisilmä heilautti asettaan nopeasti, yrittäen tehdä viiltoja Keren keskiruumiiseen. Jos tilaisuus tulisi, hän myös potkaisisi kipeästi naista, saadakseen tuon maahan.

Vaikka Kere ei ollutkaan tottunut miekkailija, ja varmana häviäisi miekkaillessa Acierille, ei tuon liikkeistä samantien ollut näkyvillä moista. Kere osasi käyttää miekkaa molemmissa käsissään, tuo osasi liikkuakkin sulavasti joka suuntaan ja torjuakkin, vain iskut olivat haparoivempia. Näin ollen Keren yritys Acieriin onnistui, muttei ollut tappava kuten olisi voinut kokeneemman miekkailijan iksu olla. Iloissaan osumastaan Kere perääntyi askeleen verran ja jäi odottamaan torjuakseen vastaiskun. Enää naista ei kiinnostanut puhuminen, vaan tuota kiinnosti vain toisen iskut, torjunnat ja väistöt. Ennenkuin Acier alkoi miekallaan huitomaan kohti keskiruumista, susityttö seisoi paikallaan. Acierin tullessa lähelle, Keren miekka kiepsahti torjumaan iskuja samalla kun nainen perääntyi. Kuitenkin yksi pienehkö viilto löysi itsensä naisen vatsaan, ja viilsi vaatteen rikki ja vertavuotavan haavan mahaan.
Caizai käänsi katseensa pois taistosta tuon muututtua veriseksi.

Molemmat, sekä Kere että Acier olivat voittamisen suhteen ylpeitä ja säälimättömiä. Kumpikaan ei tainnut haluta antaa periksi, vaikka tässä voisi sattua vielä pahoin. Nyt heillä molemmilla oli nätti pieni haava vatsassa, joka hieman vaikeutti liikkumista, ainakin Acierin, mutta tuo oli päättänyt sisukkaasti voittaa. Ainoa silmä tarkkaili herkeämättä tilannetta, kehon ollessa valmiina reagoimaan jokaiseen uuteen tilanteeseen. Tunnelma oli kuin lähtöön valmistautuneella laukkahevosella, joka lihakset jännittyneinä odotti lähtilaukausta. Acierin punaiset hiukset olivat hieman karanneet letistä, osa suortuvista koristi itsevarmoja kasvoja. Vähän väliä yksisilmä liikautti miekkaansa kädessään, hänellä ei olisi mikään kiire. Oli paljon parempi toimia hitaasti ja harkitusti, kuin juosta sokeana ja toivoa parasta. Mutta nopeus oli silti valttia, varsinkin Kereä vastaan. Saatuaan viillon naisen vatsaan, Acier perääntyi ensin hieman ja sitten lähti liikkeelle uudelleen, edelleen nopeasti. Punatukka ei liikkunut suoraan, vaan mahdollisimman laajalla alueella, juosten äänettömästi pitkin sateen ja veripisaroiden kostuttamaa maata. Acier tuli mahdollisimman läheltä Kereä, juostessaan tämän ohitse, yrittäen samalla tehdä kylkeen isomman haavan. Huolimatta siitä, osuiko isku vai ei, Acier kiersi naisen taakse, iskeäkseen uudelleen, tällä kertaa selkään. Yksisilmän itsevarmuus voitosta vain kasvoi kasvamistaan.

Kere tunsi itsevarmuuden ja adrenaliinin syöksyvän huumaavaa vauhtia suonistossaan. Miekka kädessään Kere seisoi paikallaan, hiukset tuulessa hulmuten ja kasvoillaan sotaisa ilme. Nainen näytti tosiaankin soturilta, sen huomasi Caizaikin joka makoili nyt Cadion selässä. Kyllä Kerenkin haava vaikeutti liikkumista, mutta ei yhtä hyvin kuin Acierin. Edelleenkin notkea nainen taisteli hyppien suden lailla. Acierin tullessa kohti, Kere loikkasi reilusti taakse. Toisen kiepsahtaessa yllättävän nopeasti selän puolelle, oli susitar ehtinut kääntyä vain puolittain sinne suuntaan. Nyt punatukan miekka viilsi syvähkön haavan punatukakisen naisen kylkeen. Kere inahti kivusta, vaikka tuon olisi tehnyt mieli karjaista sen tuottamasta tuskasta. Verta vuotavana nainen peruutti pari askelta kauemmaksi Acierista muristen kuin susi, joka oli suurin osa tuon sielusta. Keren silmissä välähti vaarallisesti, vaikka tuon kylki vuotikin punaista nestettä melko vaarallisen paljon. Käsikin vapisi hieman.

Acier pyyhkäisi hieman verta hihallaan ja katseli taas vastustajaa. Tämä ei ehkä olisi helppoa, mutta ainakin hauskaa, tiettyyn rajaan asti. Enää muutama isku... Muutama tarkka ja harkittu sivallus ja Kere olisi maassa, aivan varmasti. Punatukka tarkkaili vastustajaansa, jokaista liikkettä, askelta ja mahdollista heikkoa kohtaa. Aina jotain löytyi, mitä voisi käyttää hyväkseen. Yksisilmä aisti hyvin kivun Kerestä. Acier virnuili ja alkoi sitten naurahdella voitonriemuisena.
"Tämä ei kestä kauan..."
Hän mutisi hiljaa itsekseen ja otti muutamia askeleita sivulle, pitäen silmänsä Keressä. Susinainen vapisi, tuon kylki vuoti verta kuin, tahraten vaatteet ja maan. Molempien jalkojen juuressa oli punaisia täpliä, heidän omista kehoistaan karanneita veripisaroita.
acier pyöräytti miekkaansa muutaman kerran ja lähti sitten hyökkäykseen. Yksi ainoa sivallus halkaisisi Keren kahtia. Mutta kesken hyökkäyksen, Acier havahtui omiin ajatuksiinsa. Mitä hän oli tekemässä? Keho toimi ennen mieltä ja yksisilmän miekka heilahti ilmassa, leikaten sitä kuin pehmeää voita. Äkkiä terä kuitenkin pysähtyi, punatukka pakottautui lopettamaan, ennen kuin aiheuttaisi lisää vahinkoja. Hetken aikaa Acier seisoi paikallaan ja vain tasasi hengitystään.
"En voi jatkaa tätä enempää. En voi ottaa riskiä, että halkaisen sinut vahingossa kahtia."
Acier laski miekan sivulleen ja katseli susinaista. Soturin elämä oli kovaa, turha tunteilu ei siinä auttanut, joten silloin tällöin punatukasta tuli vähän liiankin verenhimoinen ja taisteluhaluinen. Tämä ei enää harkinnut, oliko fiksua jatkaa tai miettinyt, halusiko vastustaja lopettaa. Silloin taistelu jatkui jomman kumman kuolemaan, ja niin meinasi käydä nytkin. Acier oli unohtanut ketä vastaan otteli ja oli ollut hetken aikaa valmis tappamaan. Yksisilmä pyyhkäisi veret miekastaan ja kääntyi selin Kereen, lähtien kävelemään kauemmas.

Kere katsoi tarkkaavaisesti eteenpäin punatukkaan. Soturitar seisoi mahdollisimman vakaasti paikallaan, suu viivana ja silmät sirissä. Jokainen solu naisesta kertoi tuon nauttivan ja kärsivän samaan aikaan. Yht äkkiä susinaisen silmissä sumeni, mutta vain hetkeksi. Pelästyen moista Kere henkäisi terövösti ja ravisti päätään. Käsi eksyi painamaan kylkeä, jonka haavasta vuoti verta. Niin, siinä oli syy sille, että hän tunsi olonsa perin heikoksi.
Ensimmäistä kertaa vuosiin Kere tunsi pelkoa kun yksisilmäinen lähti hyökkäykseen. Kuitenkaan pelkoa ei saisi näyttää vastustajalle, niimpä ennenkuin Acier oli ehtinyt pysäyttämään oman miekkansa, oli Keren miekka lennähtänyt torjumaan ja nainen keipsahtanut karkuun. Hämmästyneenä susinainen katsoi mieheen jonka liikkuminen oli pysähtynyt. Taas silmissä sumeni uhkaavasti ja päätä viilsi vielä epämukavemmin. Haparoiva askel taaemmas ja taas kaikki oli hyvin. Vaisto käski käymään kiinni Acieriin, mutta tunteet kertoivat ettei kaikki ollut hyvin. Ja miehen sanat paljastivat totuuden, luovutusvoitto! Kere oli juuri alkamassa vinoilla asiasta, kun suuri kivun ja kuvotuksen aalto valtasi naisen. Acier kun käänsi selkänsä, kuului vain hento rojahdus ja susityttö oli maassa. Vain hetken aikaa tuo oli ihmiskehossaan, kunnes aallon lailal väreillen paikalla oli tajuton susi.

Acier ehti kävellä vain muutaman askeleen, kun kuuli takaansa tömähdyksen. Hämmästyneenä punatukka kääntyi ympäri ja katseli maassa makaavaa sutta. Joku muu varmaan ryntäisi ystävänsä luokse tai juoksisi paniikissa ympyrää, mutta Acier tiesi miten turhaa moinen riehuminen oli. Oli parempi toimia ihan rauhallisesti. Punatukka vihelsi kimeästi, kiinnittääkseen Caizain huomion.
"Caizai, apuasi voidaan tarvita."
Acier vielä lisäsi ja viittoili haltianaista tulemaan luokseen. Molempien punatukkaisten kyljissä oli haavoja, mutta kaiketi Kerellä oli matalampi kipukynnys tai sitten vain huono kunto, kun noin meni pyörtymään. Acier ei ainakaan käyttänyt myrkkyjä terissään, joten se ei voinut olla syynä. Yksisilmä polvistui Keren viereen ja hieman painoi kädellään naisen haavaa, ettei siitä valuisi enempää verta. Yksisilmän itsensä haava parantuisi melko nopeasti, sellaista oli elämä puoliverisenä. Varovasti Acier nosti ystäväänsä hieman paremmin syliinsä, välillä tarkkaillen, että Kere yhä oli hengissä. No varmasti Caizai osaisi auttaa paljon häntä paremmin, yksisilmä kun ei ollut mikään parantaja. Nyt myös utelias Rim ravasi paikalle, taistelun päättyessä. Se heitteli päätään ja hirnahteli, tullen isäntänsä vierelle.
"Minulla on asiat ihan hyvin, vanha poika."
Acier naurahti ja silitti hevosensa turpaa. Rim kuopi etujalallaan maata ja hieman nuuhki veren tahrimia olentoja edessään. Se ei käsittänyt kaksijalkaisten omituista, ikuista rituaalia, jossa toinen piti repiä auki. Eikö pelkkä uhkailu riittänyt, kuten hevosten maailmassa? Pöhköjä olentoja Rimin mielestä.

Caizai oli harjannut koko kullankeltaisen hevosensa kuullessaan hälyttävän äänen. Cadio hätkähti, haltija käännähti ja melkein samantien ryntäsi alas. Acierkin kehotti naista saapumaan luokseen, ja haltiatar teki työtä käskettyä.
Maassa makaavan Keren verenvuoto tyrehtyi nopeasti, olihan tuo sentään demoni eikä normaali ihminen. Haava tosin ei parantuisi niin ennätysvauhtia kuin Acierin haavat. Ja tosiaankin, Kere oli paljon heikommassa kunnossa mitä antoi näyttää. Nyt jos koska Acier saattaisi huomata moisen. Aikaisemmin Kere oli ollut hieman tukevampi, ja nyt tuon kylkiluut pistivät selvästi esillä, lonkat törröttivät luisena ja ruumis oli täynnä siellä täällä puoliksi parantuneita naarmuja ja haavoja.
"Ystäväsi taitaa olla.. heikompi miltä näyttää."
Caizai mutisi juuri ennenkuin Kere alkoi heräilemään.

Vasta nyt oikeastaan Acier kunnolla katsoi Kereä, kerta hänellä oli oiva tilaisuus siihen. Oli surullista nähdä, miten huonoon kuntoon nainen oli itsensä päästänyt. Haavat ja laihuus varmasti haittasivat elämää, eikä äskeinen taistelu varmasti parantanut sitä yhtään. Kieltämättä yksisilmälle tuli hieman huono omatunto, kun hän oli haastanut ystävänsä taistelemaan noin huonokuntoisena. Caizain saapuessa paikalle, Acier liikautti suippokorviaan ja katsahti ystäväänsä.
"Voit olla oikeassa. Kere on niin itsevarma ja voimakasluonteinen, ei hän anna heikkouden näkyä missään vaiheessa."
Punatukka huokaisi hieman. Hän tunnisti tuossa sitkeässä susinaisessa itsensä. He kaksi olivat niin samanlaisia. Acier hieman silitti Keren hiuksia ja tarkkaili naista. Toivottavasti tuo nyt selviäisi tästä pienestä kahakasta. Ainakin ruokaa ja huolenpitoa tuo tarvitsi, vaikkei sitä myöntäisi. Yksisilmä tiesi, että Kere tunkisi seipään hänen kurkkuunsa moisesta ehdotuksesta, mutta hän voisi ainakin pyöriä susinaisen ympärillä, näennäisesti riesana, samalla kuitenkin pitäen huolta.
Acier silitteli edelleen Keren hiuksia terävillä kynsillään, tuon herätessä.
"Miten voit, susitar?"
Acier virnuili hieman, varovasti samalla tukien naisen kehoa käsillään, jottei tuo rojahtaisi ihan heti uudelleen maahan. Onneksi Caizai oli ollut mukana, hänen avullaan Kere paranisi varmasti nopeammin.

Kere räväytti silmänsä auki ja veti henkeä sisään nopeasti. Hetken aikaa tuon silmissä näkyi pakokauhuinen katse, mutta se oli vain pienen hetken. Melkein samantien naisen katseeseen tuli normaali pippurisuutensa, vaikka väsymys näkyi taustalla ilmiselvästi. Kere nielaisi, tuon kurkku sekä suu olivat kuivat, ja jokaista lihasta kolotti. Naisen teki mieli irvistää kivusta, mutta eihän hän muiden seurassa niin tekisi. Punatukka antoi Acierin nostaa itsensä istumaan. Välittämättä toisen hyvinvointi kysymyksestä Kere virnisti ja sanoi:
"Sinä taisit voittaa.."
Se oli vaikea myöntää, sen näki naisen ilmeestäkin vaikka silmissä tuikkiva pilke oli leikkimielinen.
"Minusta tuntuu, ettei kumpikaan hävinnut. Aci luovutti, sinä pökerryit ja molemmat miltei samaan aikaan."
Caizai totesi tarkkaillen ystäväänsä. Nähtävästi toinen oli ollut heikolla ruualla ja liiallisella liikunnalla melko pitkään, joten tuo tarvitsisi nyt vain säännöllisesti ruokaa ja juomaa.
"Koska viimeksi sinä olet syönyt kunnolla?"
Haltia kysyi ja laskeskeli kuinka paljon toinen voisi kuluttaa moisella asenteella. Joko Keren olisi pitänyt syödä ennen heidän tapaamistaan tai tuo tosiaan olisi nälkäinen.
Susityttö huomasi vasta nyt Acierin olevan melko kiinni hänessä. Melkein Kere kivahti toisen laskemaan irti, mutta oikeastaan susinaisella oli oikein mukavaa tässä.
"No siis.. söin viimeksi Mirassa pari leipää ja nii.."
Kere vastasi ympäripyöreästi.

Acier hymähteli vähän, Keren tunnustaessa hänet voittajaksi, mutta joutui kuitenkin myöntymään Caizain sanoihin. Tottahan se oli, hän oli luovuttanut, sillä ei viitsinyt ruveta sen enempää Kereä hakkaamaan. Tuo oli muutenki jo aika huonossa kunnossa.
"Millainen herrasmies olisin muka ollut, jos olisin naista ruvennut lyömään?"
Acier virnuili, vaikkei tosiasiassa välittänytkään, oliko vastustaja mies vai nainen. Soturi kuin soturi, molempiin piti suhtautua samalla vakavuudella. Jos Kere olisi ollut mies, hän olisi siltikin lopettanut taistelun kesken tuon huonon kunnon takia.
"Sovitaan, että päädyimme tasapeliin. Kumpikaan ei ole toiselle velkaa mitään."
Punatukka vielä lisäsi varmuuden vuoksi. Tasapeli kävi hänelle hyvin.
Puheenaihe siirtyi Keren ruokailutottumuksiin. Tosiaan, susinaisella ei ollut turhan paljon lihaa luittensa päällä, myös Caizai oli sen huomannut. Yksisilmä nousi seisomaan, lopettaen Keren tukemisen ja käveli hevosensa luokse.
"Voin käydä metsästämässä sinulle jotain? Et sinä pelkällä leivällä elä, susitar."
Acier ehdotti ja nousi jo valmiiksi Rimfaxen selkään. Hevonen pyörähti muutaman kerran ympäri ja kuopi maata etusellaan. Kyllä sillekkin pieni laukka metsässä tekisi hyvää. Sitäpaitsi, Acier nautti itsekkin metsästämisestä. Olisi mukavaa saada vähän tekemistä, josta kerrankin oli hyötyä jollekkulle. Ja varmasti naiset pärjäisivät hetken ihan kahden, kuka muka täällä heitä ahdistelisi? Pöh, typerää ajattelua. Näin syvällä metsässä oli korkeintaan eläimiä eikä niistä juurikaan ollut vaaraa.

Kere naurahti, mutta joutui sitten painamaan vatsaansa sillä nauraminen sattui. Susitar mulkaisi terävästi Acieriin ja tokaisi sitten pistävällä äänellä, jossa tosin oli ripaus väsymystä:
"Et voi olla herrasmies ja soturi samaan aikaan, ja sinähän jo koskit minuun miekallasi."
Kyllä se Kerelle kelpasi, ettei kukaan ollut voittanut mitään, mutta karvas maku taistelusta kuitenkin jäi. Etenkin kun nainen oli melko varma, että nuo kaksi olivat huomanneet hänen heikon kuntonsa. Ja syitähän oli monia, Acierin tai Caizain oli turha niitä alkaa utelemaan, Kere pitäisi huolen itsestään!
"Pyh.. tasapelejä ei ole olemassakaan."
Susitar tokaisi, muttei ilmaissut kumpi hänestä oli voittanut. Acierin luvatessa metsästää Kerelle ruokaa, nainen kivahti ärtyneesti:
"En minä apua tarvitse, selviän ihan hyvin itsekkin."
Caizai pyöräytti silmiään ja kivahti takaisin Kerelle:
"Älä inise, Acier tarkoittaa hyvää ja katso itseäsi, miten muka saisit ruokaa?"
Kere mulkaisi haltianaiseen äkäisesti, ja tyytyi sitten siirtymään nojaamaan puunrunkoon. Pahnainen haltiankuvatus, tunkee nyt nokkansa asioihini. Acierin kadottua kaksikko oli pitkään hiljaa, ennenkuin Kere kysäisi:
"Miten sinä oikein tutustuit Acieriin?"

Acier huokaisi hieman, ennen kuin lähti liikkeelle. Kerellä ja Caizailla oli selvästi eri elämänarvot ja nuo pistivät pystyyn heti jonkinlaisen kissatappelun, kun saivat tilaisuuden. Uskaltaisiko heitä jättää yksin? No, oli vain luotettava. Punatukka pudisteli päätään ja käänsi lopultakin hevosensa metsään, sanomatta enää mitään. Sateen jälkeen metsässä olisi mukavasti riistaa, ja mikäli acier yhtään tunsi susinaista, tuolle kelpasi mikä tahansa liha. Sama se, oliko kyseessä peura tai jänis, aikuinen vai poikanen. Ruoka oli aina ruoka heille kahdelle metsästäjälle, piti ottaa sitä mitä sai. Sateen jälkeinen metsä tuoksui raikkaalta. Se oli täynnä elämää ja kaste sekä nouseva usva tekivät siitä aaveimaisen kauniin paikan. Rimin isojen kavioiden alla märkä sammal lätsähteli, eläimen tarpoessa eteenpäin. Vähän väliä Acier pysäytti orinsa, nuuhki ilmaa ja jatkoi sitten matkaansa. Hän oli melko varma, mistä kannattaisi etsiä saalista. Erilaiset lähteet olivat loistavia siihen. Acier ei lähtenyt pelkästään ruuan takia, hän halusi myös rauhoittua, kerätä ajatuksiaan ja hetken aikaa rentoutua. Ratsastusretki metsään oli siihen täydellinen. Puolituinen imi itseensä metsän voimaa ja kauneutta, hänen haltiaverensä todella nautti tästä harmonisesta temppelistä hänen ympärillään. Luonto kuiski hiljaa asioita ja hetkeksi Acier nousi alas hevosen selästä vain kunnolla tunteakseen metsän läheisyyden. Puolituinen ei edes tiennyt kuinka kauan oli paikoillaan ja vain tarkkaili ympäristöä. Mutta, melko pian hän kuitenkin nousi takaisin ratsaille ja lähti liikkeelle.

Metsästys ei kestänyt kauan. Acier oli taitava hommassaan ja lähti melko pian takaisin Keren ja Caizain luokse. Jo kaukaa pystyi kuulemaan Rimfaxen suurten kavioiden tasaisen jylinän. Hevosen leveällä selällä keikkui tuore ruho, peuranvasa. Se varmasti riittäisi hyvin Kerelle.
"Ehdittekö jo kaivata?"
Acier virnuili pysäyttäessään hevosen molempien eteen. Samalla punatukka tönäisi raadon Keren eteen.
"Kannattaa syödä pian, ettei se ehdi kylmetä."
Punatukka laskeutui myös itse alas ja leikkasi vasasta palasen myös Rimin syötäväksi.

Caizai oli kaivanut laukustaan hiusharjan ja harjasi pitkiä vihreitä hiuksiaan hyräillen vanhaa haltioiden laulua. Keren kysymys sai naisen käden jähmettymään ja tuo valahti kalpeaksi. Caizai kyllä tiesi tarkalleen miten hän oli Acieriin tutustunut, mutta hän ei tahtonut kertoa sitä Kerelle. Vapisevin käsin haltiatar jatkoi hiusten harkaamista ja vastasi:
"Tapasin hänet rannalla, uimme delfiinien kanssa ja vietimme koko päivän yhdessä, meillä oli tosi hauskaa."
Naisen ääni värisi, ja Kere huomasi samantien, ettei haltia kertonut kaikkea. Suden teki mieli kysyä, mikä vikana, mutta päätti sitten antaa asian olla. Ei hänkään tahtoisi kaikkea tuolle nirppanokalle kertoa.
"Uitte delfiinien kanssa, mitä ihmettä?"
Caizai hymyili valloittavasti, laski harjan kädestään ja kohotti huulensa ilmoihin. Naisen suusta akrkasi selvästi jonkin metsän linnun laulunluritus, Kere katsoi hämmästyneenä naiseen ja hetken päästä haltian levitetyllä kädellä istui kymmenkunta pikkiriikkistä lintua.
"Puhun niiden kanssa."
Caz vastasi nauttien kerrankin siitä, että joku oli selvästi yllättynyt.
"Miten sinä tapasit Acierin?"
Haltia kysyi. Keren huulille levisi hitaasti mutta varmasti leveä hymy, ja tuo purskahti nauramaan hetken päästä. Naurun lomasta Caizai sai selville, että Kere oli esittänyt olevansa oikea susi mutta lopulta oli joutunut näyttämään olevansa demonityttö. Kaksikko oli selvinnyt metsäpalosta ja vaikka mistä yhdessä. Kun Kere sai naurun tyrehdytettyä, he näkivät jo Acierin saapuvan.
"Kiitoksia."
Nainen muuttui hetkessä susimuotoonsa, raahasi saaliinsa katseilta suojaan ja aloitti nälkäsienä ruokailun. Hän mitään kypsää lihaa alkaisi syömää, näin se olisi maukkaampaa.

//Miikäs vuorokauden aika tässä on menossa?

// Oikeastaan en ole itsekkään täysin varma //

Kere hävisi samantien saaliin kanssa kauemmas syömään ja luultavasti jakoi saaliin oikeiden susien kanssa. Acier vihelsi hieman.
"Hän yksi erikoinen neiti."
Punatukka hymähteli ja venytteli hieman raajojaan. Se ei ollut ihan hyvä idea, sillä vihlova kipu kävi uudelleen läpi miehen kehon. Haavat olivat ehkä parantuneet, mutta kipu pysyi selvästi pitkään. Punatukka mutisi joitain ikäviä sanoja, muttei antanut Caizain kuulla niitä. Ehkäpä puolituisen pitäisi nyt vain levätä. Ajatustensa päätteeksi Acier istahti yhden puun juurelle ja katsahti ensin Kereä, sitten Caizaita.
"No, Caizai, mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? Lähteä jonnekkin?"
Acier aloitti jonkinlaista keskustelua ystävänsä kanssa. Sitäpaitsi, hän oli oikeasti kiinnostunut, mitä tulevaisuuden suunnitelmia Caizailla olisi. Acier itse varmaan lähtisi seuraavaksi jonnekkin uuteen paikkaan, ehkäpä itään tai länteen, mutta vähäksi aikaa pois Miran lähettyviltä. Aivan liian moni tunnisti tuon palkkamurhaajan, joten olisi hyvä vetäytyä hetkeksi jäähdyttelemään toisiin kaupunkeihin ja antaa tomun laskeutua. Sitten hän palaisi kotiin. Tosin, ei hänellä mitään kotia ollut. Acier ei itse tuntenut kuuluvansa yhtään mihinkään, siksi kai hänellä oli lähes sairaanloinen vaellusvietti ja tarve liikkua jatkuvasti. Ei ollut aina helppoa katsella muita, kun tiesi, että muut kuuluivat johonkin, mutta itse oli niin yksin. Toisaalta, siihen tottui nopeasti. Punatukka enää tuskin edes tiedosti olevansa hyljeksitty. Acier venytteli uudellen ja katsahti sitten Kereen.
"Hei, susitar. Jos sinulta jää jotain yli, otan mielelläni osan. Tuota menoa sinusta tulee vielä lihava."
Punatukka virnuili jälleen. Keren kiusaaminen oli kyllä parasta ajanvietettä, mitä Acier tiesi. No, hän oli luonteeltaan sellainen, tykkäsi ärsyttää muita ja kaivaa verta nenästään. Muutamalla nopealla kiepsahduksella Acier kiipesi takanaan jököttävään puuhun ja tarkkaili molempia ystäviään. Caizain kiusaaminen ei tuntunut läheskään yhtä hauskalta, kuin Keren, jostain syystä.

//Sovitaan että on aamu :D Ei kai se niin tarkkaa ole.//

"Hieman liiankin erikoinen, tunkee nokkansa toisten asioihin ja haastaa riitaa."
Caizai vastasi tullen vihdoinkin siihen tulokseen, ettei pitänyt Kerestä. Susityttö oli joissakin määrin mukava, mutta ei heistä tulisi ystäviä. Susi oli liian räväkkä, villi ja suorapuheinen. Tuo oli onnistunut jo liian monta kertaa loukkaamaan haltiaa, vaikkakin vahingossa. Caizai katsoi nopeasti Acieriin tuon venytellessä:
"Sattuuko sinuun?"
Huolenrypyt ilmestyivät tuon otsalle ja naisen silmiin tuli huolestunut katse.
"En oikein tiedä, ei sillä ole väliä. Matkaan vain eteenpäin sen kummemmin päämäärää etsimättä. Varmaankin jonnekkin pohjoiseen, viihdyn siellä parhaiten. Entä sinä?"

Kere söi hyvällä ruokahalulla ruokaansa ja olikin mussuttanut siitä aika paljon kun tuo kuuli metsästä askeleita. Toinen susi. Piti olla nopea syömään saaliinsa, jotta toiset eivät tulisi osingolle. Metsästä astui esille harmaa langanlaiha ja heikko uros susi äristen. Sudenvaistot käskivät tuon hyökätä kimppuun ja taistelemaan saaliista, mutta ihmisenvaistot katsoivat urosta säälien. Nainen tuhahti ja sanoi sudelle, että jaetaan saalis. Laiha susi katsoi ihmeissään suteen, ja tuli syömään. Kere kipitti pois paikalta vastaamaan Acierille.
Ystävälläni on nälkä, saat sen mitä siitä jää yli. Menen pesemään veret pois ja tulen kohta.
Kere sanoi ja pyrähti haukahtaen iloiseen juoksuun.

//Ollaan muuten jo vuos pelattu tätä peliä :D//

// Vuoden jo? Aika pitkään :D //

Acier naurahti hiljaa Caizain kiukuttelulle. Haltia oli niin suloinen pikkuisen vihaisena.
"No, sellainen Kere on. Ja ymmärrän häntä hyvin. Sekä hän että minä olemme kasvaneet luonnon armoilla, jossa vain vahvat selviävät. Pitää olla hieman riitaista, jos haluaa elää tätä elämää. Eikä hän nyt niin paljon utele."
Acier naureskeli ja jatkoi venyttelyä oksalla, pienestä kivunsta huolimatta. Huolettomasti punatukka heilautti kättään Caizaille.
"Ei tässä mitään ongelmaa, olen kokenut pahempaakin. Mutta tosiaan, pohjoinen kuullostaa hyvältä. Itse menen kaiketi itään vähäksi aikaa, minulle on yhden tekevää missä liikun."
Acier jatkoi hetken aikaa vielä venyttelyä, kunnes rentoutui ja vain makoili oksalla mukavasti. Välillä katse kävi Keressä, mutta siirtyi melko pian aina takaisin Caizaihin. Suden tulo sai punatukan hieman valppaaksi ja tuo nousi istumaan oksalla, mutta nähtävästi laihasta eläimestä ei ollut minkäänlaista vaaraa, joten yksisilmä rentoutui uudelleen.
"Tuon jälkeen saalista tuskin on mitään jäljellä..."
Punatukka mutisi laiskasti. No, hän pärjäsi aivan hyvin ilman mitään ravintoa jonkin aikaa, eikä hänellä edes niin nälkä ollut. Toivoa saattoi, että tuo susi oli yksinäinen kulkuri. Vaikka eläimet harvoin kävivät Acierin kimppuun, suuressa nälässä se olisi hyvinkin mahdollista. Mutta, tällainen lekottelu ei ollut yhtään hauskaa. Acier kiepsahti istumaan oksalle ja pudottautui alas, jääden jaloillaan roikkumaan oksaan.
"Joten, mitä keksimme seuraavaksi?"
Punatukka kysyi ja katsahti molempia naisia uteliaana.

// Kieltämättä :D //

Caizai mulkaisi punatukkaiseen jäätävästi, mutta tuon huulilla kareili lempeä hymy. Ei hän Acierille voinut enää edes suutahtaa, olihan mies jo muovautunut todella ihanaksi persoonaksi.
"No, onneksi minun ei tarvitse sietää häntä kauaa. Mutta en tahtoisi lähteä luotasi, vieläkään."
Caizai tunnusti hiljaa. Hän piti Acierista todella paljon, mutta hän ei tiennyt kuinka paljon. Haltiasta puolituinen oli todella hyvä ystävä, huolimatta alkuaikojen kähinöistä. Nyt myöhemmin Caizai huokaisi helpotuksesta, ettei hän ollut tullut raskaaksi tai mitään. Ja ilman tuota outoa tapahtumaa, heidän ystävyytensä ei ehkä olisi näinkään syvää.
"Eroammeko me sitten kohta?"
Caizai kysyi varovasti, sillä hän ei todellisuudessa tahtoisi edes tietää.
Kere karkasi pesytymään kovalla vauhdilla, jättäen kaksikon rauhaan. Laiha susi söi peurasta miltei kaiken, ja livahti sitten pois paikalta.

Acier pudottautui alas oksalta ja katseli vähän hämillään Caizaita. Eikö tuo tosiaan pitänyt Keren seurasta? Susitar oli mahtava persoona. Hauska, sarkastinen ja loistava soturi. Mitä muuta voisi vaatia?
"Et tosiaan taida pitää Kerestä?"
Acier kysäisi hiljaa ja katseli hetken aikaa pää kallellaan ystäväänsä, kunnes kohautti harteitaan, kuullessaan haltian sanat.
"No, voisin kyllä tulla mukaasi, jos haluat. Ei minulle ole merkitystä, mihin menen."
Acier jatkoi pian. Tosin hän olisi halunnut mielellään Keren myös mukaan. Olihan susitar sentään yksi parhaimpia ystäviä, eikä punatukka millään halunnut valita kahden naisen väliltä. Tosin, ehkäpä Kere jatkaisi matkaansa yksin, sen verran erakkoluonteinen susinainen oli. Tänne tosin oli turha jäädä. Acier mieluiten jatkaisi matkaa samantien, nyt kun joka paikka ei ollut kipeänä tai vuotanut verta.
"Mitä olet mieltä, pitäisikö meidän jatkaa matkaa vai?"
Yksisilmä katsahti Caizaita otsahiustensa alta uteliaana. Asiasta pitäisi kyllä puhua myös Keren kanssa, mikäli tuo halusi mukaan tai jotain. Sen kummempia sanomatta, yksisilmä lähti susinaisen luokse.
"Kere, mitä mieltä olet matkan jatkamisesta?"
Punatukka kysyi saadessaan susinaisen näköetäisyydelle. Olisihan se sääli lähteä edes kertomatta Kerelle lainkaan.

Caizai imeskeli hieman vaivautuneena ylähuultaan, katsoi kulmat kurtussa kenkiinsä ja huokaisi sitten kohauttaen olkapäitään.
"Kere.. on hieman erikoinen tapaus. Pidän enemmän rauhallisemmista tapauksista, ja en sellaisista jotka piikittelevät niinkuin hän."
Ja.. ehkä olen hieman mustasukkainen sinusta. Vaikka tiedän, että en tahdo muuta kuin ystävyyttä, tuntuu toisinaan hieman hassulta nähdä sinut noin läheisissä väleissä jonkun kanssa.
Noita ajatuksia Caizai ei koskaan sanoisi Acierille, vaikka Acier olisi menossa naimisiin.
"Kuule Acier, ei sinun tarvitse tanssia pillini mukaan. Ihan yhtä hyvin minäkin voisin lähteä itään kanssasi, ikävöin vain Ikkusotoa paljon. Saattaa olla, että jos saan sieltä töitä, jäisin sinne pysyvämmin. Cadio alkaa olla liian vanha minun vaellusvietille."
Ehkä olisi parempi, jos eroaisimme nyt, saisit viettää Kerenkin kanssa kahden kesken aikaa.
"Ehkä.. ehkä minä vain jatkan matkaani pohjoiseen, sinä itään. Tule joskus Ikkusotoon, niin näemme aika varmasti siellä."
Haltia tokaisi, keräsi tavaransa ja käveli Cadion luo. Kyllä Acierilla sai olla nainen, jos hänestä siltä tuntuisi. Punatukan sanoessa menevänsä Keren luo, Caz nyökkäsi silitellen hevostaan.
Rannalla Kere oli juuri saanut veret pois turkistaan ja muuttui ihmiseksi. Vaatteet olivat hieman kärsineet, Keren pitäisi varmaankin pölliä jostakin uudet. Huokaisten nainen roosui pitkähihaisensa, repi ja solmi sitä hieman saaden päällenssä nyt T-paidan, joka jätti vasemman käden ulkopuolelle. Housut nainen repi capreiksi. Näin oli hyvä. Acier pelmahti paikalle juuri kun Kere oli saanut pitkät punaiset hiuksensa selviksi.
"Jatketaan vain, minnes urokseni on matkalla? Kelpaako matkaseura?"
Kere tokaisi Acierille virnistyksen kera.