Uudet tiet, tutut kasvot.

Oli hetkiä, jolloin Acier vajosi syvään itseinhoon. Niitä oli yllättävän paljon, mutta hän osasi peittää ne todella hyvin virnistyksen taakse. Mutta kukaan ei pystynyt huijaamaan itseään ikuisesti. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin puolituinen ei edes yrittänyt peitellä vihaansa itseään kohtaan, sillä vaikka hän oli palkkamurhaaja, hän ei koskaan halunnut satuttaa niitä, jotka eivät sitä ansainneet. Punatukka oli elänyt koko elämänsä tappamalla muita, joten hän ei välttämättä osannut olla kovin lempeä. Silti hän pohjimmiltaan oli hyvinkin ystävällinen, lempeä ja välittävä, jos sai tilaisuuden. Se kaikki vain ei yleensä näkynyt juuri ammatinvalinnan ja juomiseen sekä juhlimiseen käytetyn elämäntyylin vuoksi. Lähes kaikille Acier oli vain humaltunut, vihamielinen sadisti, mutta se ei ollut lähelläkään hänen todellista luonnetta. Palkkamurhaajan hommissa oli se hyvä puoli, etteivät tapetut koskaan tulleet takaisin. Hän oli satuttanut uhrejaan, kyllä, mutta he olivat kuolleet, kokeneet nopean, tuskattoman kuoleman, sillä Acierilla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta leikkiä uhreillaan. Mutta nyt yksi niistä, ainoa henkiin jäänyt, jota punatukka oli millään tavalla satuttanut, tuli takaisin kai menneisyyden aave ja Acierista tuntui hyvin pahalta, ihan kuin hänen sydämensä ja keuhkojen ympärillä olisi piikkilankaa. Se oli aivan hirveää. Acier katui tekojaan suunnattomasti, myös sitä, mikä oli tuottanut hyvää oloa, koska se oli satuttanut Caizaita. Hänen olisi pitänyt tajuta lopettaa ajoissa, mutta hetken huuma oli kai vienyt ajatuksen tajun.
Acier ei pystynyt kohtaamaan Caizain katsetta, hän ei halunnut nähdä uudelleen satuttamiaan kasvoja. Punatukka halusi Caizain lähtevän, jatkavan elämäänsä ja olevan onnellinen, jos nyt siihen enää Acierin takia pystyi. Puolituinen rutisti hevosensa harjaa nyrkkiinsä ja katseli muualle, seisoen hieman selin naiseen. Hän kyllä kuuli sanat, muttei tuntunut ymmärtävän niitä. Oli vaikea uskoa, että Caizai halusi noin vain punatukan jäävän. Acierin kurkkuun nousi pala, Caizain sanoessa häntä ystäväksi. Ystäväksi? Kaiken sen jälkeen, mitä heidän välillään oli tapahtunut.
"Älä leikittele mielelläni. Minulla ei ole ystäviä, ainoastaan vihollisia. Voi olla, että haluat minun jäävän, mutten voi. En voi antaa itselleni anteeksi mitä tein enkä voi kohdata katsettasi. Se satuttaa henkisesti aivan liikaa. Sinun pitäisi lähteä, nämä kujat eivät ole turvallisia."
Acierin ääni oli viileä, mutta samalla hieman murtuneen oloinen myös.

Caizai oli hieman pettynyt. Vaikka kuinka hän yritti kalastaa Acierin katsetta ei hän siinä onnistunut. Punatukkainen ei vain suostunut katsomaan neitoa silmiin, pakeni kuin pelkuri. Kyllä Caizai Acieriakin ymmärsi, mutta ei tahtonut lähteä, sillä hän jäisi kaipaamaan liikaa tuota miestä.
"Kylläpäs leikittelen. En anna sinun nyt lähteä, meidän on keskusteltava asiat puhki, sillä muuten en voi jatkaa elämääni. Asia on jäänyt hampaankoloon epämukavasti. Tässä tilanteessa ennemminkin sinun kuuluisi suostutella minua kuuntelemaan, eikä minun sinua. Joten miksi emme juttele asiaa puhki, ja aloiteta kenties alusta. Unohdetaan se yksi pieni virhe, olihan meillä hauskaakin."
Caizai sanoi ja hymy levisi syvemmälle tuon kasvoihin.
"Muistatko ne delfiinit, vedenalaisen kauneuden ja kauheuden. Eikö me voitaisiin taas tehdä jotakin hauskaa, vaikka kiitää läpi metsien tai lentää?"
Caizai kysyi, toivoen että Acier suostuisi.
"Ja sinä tiedät, että pidän toisinaan vaaroista."

Acier oli nousemassa jo hevosensa selkään, lähteäkseen tilanteesta, mutta Caizain terävä ääni pysäytti miehen aikeet. Mikä siinä oli, että Caizai halusi väen väkisin kääntää veistä haavassa? Miten ihmeessä Acier saisi vain Caizain ymmärtämään, ettei hän halunnut nähdä naista uudelleen. Acier tuijotti kaukaisuuteen tuimana, kunnes nopeasti kääntyi ja katsoi Caizaita ainoalla silmällään kylmästi.
"Mikä sinun ongelmasi on? En halua muistaa koko tapahtunutta. Hyvät asiat eivät korjaa yhtä pahaa."
Acier tuhahti jokseenkin kyllästyneenä, mutta huokaisi sitten syvään. Ei hän voinut unohtaa sitä kaikkea vaikka halusi. Miten onnekas Caizai olikaan, kun saattoi juoda itsensä humalaan ja unohtaa kaiken. Acier ei tullut humalaan, hän kuoli ennemmin nesteen yliannostukseen kuin alkoholiin. Acierin ilme oli kova ja kylmä, mutta se muuttui hieman Caizain puhuessa.
"Muistan... Ja minä muuten en lennä."
Acier nousi lopultakin takaisin hevosensa selkään. Suuri ori alkoi heti levottomana tanssahdella paikallaan, valmiina lähtemään, mutta punatukka ei antanut sen vielä mennä.
"On vain parempi unohtaa, että edes tapasimme. En voi sanoa, että olisin pahoillani tapahtuneesta, koska se ei muuta yhtään sitä tosiasiaa, että se tapahtui. Miten voisin pitää minkäänlaista hauskaa kanssasi, kun en kestä olla seurassasi?"
Acier tiesi, että enemmän Caizailla oli syytä olla hänelle vihainen, mutta juuri nyt punatukka ei välittänyt siitä. Hän ei ollut vihainen, hän oli vain masentunut ja murtunut tapahtuneesta.

Caizaista tuntui aivan kuin joku olisi sivaltanut häntä ruoskalla kasvoihin. Kipu viilsi lujasti sydämestä. Mikä sinun ongelmasi on? Caizai sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja nielaisi. Tunteensa neito sulki sydämeensä, ja tutkiskelisi niitä myöhemmin. Avatessaan silmänsä, oli niistä haihtunut kaikki se tavallinen Caizai, oli vain tunteettomuus. Miksikö? Caizai päätti ettei enään ikinä laskisi ketään sisälleen, henkisesti sisälleen, koska aina häntä nähtävästi satutettaisiin. On vain parempi unohtaa, että edes tapasimme. Taas uusi ruoskansivallus, ja Caz horjahti. Neito tarttui seinästä kiinni, jottei kaatuaisi. Korvissa kohisi, mutta vain hetken. Viha leimahti neidon sisällä, mutta hän tukehdutti senkin.
"Mene sitten, ja unohda minut. Mutta minä en voi unohtaa sinua."
Caizai sanoi ääni kylmänä, täynnä tuskaa ja vihaa. Kohottaessaan katseensa Acierin silmiin, katse oli jäätävä.
"Kiitos avusta."
Caizai käänsi selkänsä Acierille, ja astahti Cadion viereen. Kyykistyessään hevosensa viereen, Cadio avasi silmänsä, ja vihdoin Caz kuuli taas hevosensa 'äänen'.

Acier käänsi hevosensa valmiina lähtemään, mutta jostain syystä hän ei osannut jatkaa eteenpäin. Edessä näkyi vain synkkä kuja, joka näytti nyt synkemmältä ja kylmemmältä, kuin koskaan aikaisemmin hänen elämässään. Itseasiassa minne tahansa punatukka katseensa siirsi, hän näki kylmyyttä. Tämä oli kamalaa. Caizain sanat olivat kuitenkin selvät ja tätähän Acier oli halunnut. Vai halusiko?
"Luuletko, että minä voisin unohtaa sinua, Caizai?"
Tuskastuneena huokaisten, Acier antoi Rimfaxelle pohkeita, mutta kerrankin eläin otti ohjat omiin käsiinsä eikä suostunut lähtemään. Se oli todella uutta, sillä yleensä Rimfaxe oli innoissaan juoksemassa eteenpäin, mutta ehkä se aisti jotain kahden kaksijalkaisen välillä, mitä isäntä ei huomannut.
"Rim! Lopeta."
Acier komensi hevostaan ja painoi uudelleen pohkeensa voimakkaammin sen kylkiin, mutta hevonen teki vain loikan suoraan ylöspäin ja pukitti sen jälkeen muutaman kerran. Koskaan aikaisemmin ei Rimfaxe ollut käyttäytynyt noin ja Acierin onneksi hän oli kokenut ratsastaja eikä tullut alas selästä. Kyllästyneenä Acier yritti kääntää hevosen toiseen suuntaan ja lähteä, mutta jälleen kerran ori vain teutaroi ja vikuroi vastaan. Acier sähähti hiljaa. Luultavasti Rimfaxe oli huolissaan lajitoveristaan, niin ainakin Acier uskotteli itselleen. Punatukka liukui alas hevosensa selästä ja katsoi taas Caizaita. Acier nielaisi vähän tyhjää. Hän ei tiennyt mitä sanoisi äskeisen käytöksen jälkeen. Lopulta tuo joutui vain huokaisemaan luovuttaneena.
"No... Kerta en pääse minnekkään, kai asiasta voisi puhua..."
Punatukka mutisi ja nojasi Rimfaxen suureen runkoon. Ja toinen hyvä syy jäädä oli myös kujan vaarallisuus. Acier voisi jokseenkin pitää huolta Caizaista.

Kaikki suuttumus ja viha Acieria kohtaan olivat kuin pois pyyhkäistyt, kun Cadio katoi omistajaansa. Cadio kertoi omistajalleen mitä oli käynyt, missä ja pyysi moneen otteeseen anteeksi. Toki ei hevonen ollut mitenkään ihmismäinen, mutta Caizai puki mielessään hevosensa ajatukset ja kielen ihmismöisemmiksi sanoiksi. Acierin hän oli hetkessä unohtanut, ja halasi rakkaintaan iloisena, hymy korvissa. Vasta kun Acier torui hevostaan Caz muisti tuon olemassaolon. Suuttumus oli kuitenkin kaikonnut. Neito kääntyi ympäri, Cadio lysähti väsyneena taas makaamaan. Omistaja nojautui hevoseensa ja katsoi huvittuneena Rimfaxen oikutteluita. Varovasti Caizai yritti kysyä orilta, miksi se oikutteli? Rim meinaan vaikutti hevoselta, joka oli viisaampi miltä näytti, siksi Caz kohteli tuota voimansa kanssa kuin ihmistä.
"Niin, Rim ei nähtävästi tahdo että lähdet."
Caz totesi näpräten hevosensa harjaa ja nojaten sen kylkeen.
Mutta mistä aloittaa?

Acier katsahti hevostaan turhautuneena. Rimfaxe oli kulkenut puolituisen mukana iäisyyden ja nuo kaksi melkein saattoivat lukea toistensa ajatuksia. Sellainen kai oli ystävyys. Rimfaxe hörähteli ja heitteli päätään Caizain kysymykselle, se ei suostunut vastamaan, käveli vain pitkin askelin lajitoverinsa luokse ja töni vähän väliä turvallaan, yrittäen saada toisen ylös. Acier pyöritti silmäänsä hieman ja katsoi sitten Caizaita, edelleen ilmeettömänä ja vähän mietteliäänäkin.
"Joten... Halusit puhua asiasta..."
Acier mutisi ja hyppäsi ketterästi kuin kissa yhden tynnyrin päälle, joka oli hieman kauempana kujalla. No ehkäpä Caizai oli oikeassa. Asiasta olisi hyvä puhua, muuten se jäisi ikuisiksi ajoiksi kaivertamaan molempien mieliä ja mädättäisi sydämet.
Acier päätti ainakin aloittaa kertomalla, mitä hänellä oli mielessä tapahtuneesta. Acier huokaisi syvään, nojasi takanaan olevaan seinään ja sulki hetkeksi silmänsä, ennen kuin avasi ne katsoi Caizaita.
"Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten paras vain kertoa. Nautin olosta kanssasi, minulla oli oikein hauskaa koko se päivä, kunnes illalla menetin kontrollin itseeni. En tiedä mikä minun oli, mutten ollut oma itseni. En ole sellainen, mitä saattaisi kaiken pahan jälkeen luulla. En koskaan halunnut satuttaa sinua millään tavalla ja se mitä tein on syönyt sisintäni. Arvostan sitä, että haluat olla edelleen ystäväni, mutten halua että sinuun sattuu enää koskaan minun takiani."
Acier hiljeni ja laski katsettaan maahan, sulkien uudelleen silmänsä. Kerrankin niin itsevarma punatukka oli poljettu maahan, hänen itsensä toimesta.

Jokaisen olennon pahin vihollinen on hän itse. Olento tekee virheitä, oppii niistä, tai luulee oppivansa. Joskus tulee tilanteita, jolloin oppia koetellaan. Ja joskus tulee tilanteita, jolloin tajuaa että on lyönyt itse itseään. Silloin on turha pyristellä vastaan, sillä mitä lujempaa lyö, sitä enemmän sattuu. Loogista tosiaan, jos itseään lyö.
Caizai kuunteli mitä Acierilla oli sanottavanaan, ja päätti että hänenkin pitäisi kertoa miltä hänestä oli tuntunut.
"Minullakin oli todella mukavaa, parempaa ekaa kertaa tuskin olisin voinut saada. Paitsi oikeiden tunteiden kanssa. Osasit asiasi.. hm. oikein mallikkaasti."
Caizai sanoi hieman takeillen sanoissaan ja nolona. Neito oli mielestään niin siveellinen, että ei oikein osannut puhua seksistä.
"Aluksi minuun sattui paljon, minulla oli todella likainen olo. Mutta Cadio vei minut kauas kaikistä, syvälle metsään, paikkoihin joita rakastin. Ilman hevostani, en olisi tässä. Sitten kun sain kursittua itseni kokoon, aloin ajatella asiaa enemmän kuin vain itseni kannalta. Ja tajusin, että molemmathan sitä halusivat. Jos olisin sanonut ei, olisit aika varmasti lopettanut. Mutta halusin, ja en sanonut ei. Joten nyt olemme tässä, ja ei ole mitään anteeksi pyydettävää eikä anteeksi annettavaa, minusta."
Caizai selitti tuntemuksiaan:
"Joten jos mitenkään pystyt, koska minä ainakin yritän, voitaisiinko aloittaa puhtaalta pöydältä. Miltei puhtaalta, siis samanlaisina ystävinä, kuin olimme ennenkuin kävi tämä... hairahdus."
Caizai kysyi.

Samalla Cadio mulkoili toista oria, se ei tahtonut nousta ylös, hevosta väytti. Mutta kun Rim tarpeeksi kauam töni kaveriaan, se pärskähti luovuttajana, ja alkoi nousta. Siksipä Caizaikin nousi seisomaan, ja nojailemaan seinään. Kolinan kera suurehko ori nousi neljälle vapisevalle jalalle.

Acier melkein puristi terävillä vampyyrinkynsillään ranteeseensa haavat, kuunnellessaan jännittyneenä, mitä Caizailla oli sanottavana. Ainakin he molemmat olivat rehellisiä eikä Acier voinut estää punastusta nousemasta kalpeille kasvoilleen, Caizain kehuessa häntä ensin hieman. No punatukalla oli ollut vuosisatoja aikaa, joten olisi ihme, jos hän ei osaisi mitään. Sitä tosin ei kannattanut nyt sanoa Caizaille, se ei sopinut tilanteeseen. Mutta pikkuinen hymy hyytyi Acierin kasvoilta, Caizain jatkaessa kertomustaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Ainoa oikea tapa lähteä purkamaan tätä tuskan verkkoa oli juuri aloittaa totuudesta. Punatukka vain kuunteli hiljaisena ja nyökkäsi lopulta naisen kertomukselle. Oli ihmeellistä, että kummallakaan ei hänen mielestä ollut mitään syytä pyytää anteeksi. Kun Acier asiaa mietti, ehkä Caizai oli oikeassa. Molemmat olivat olleet syypäitä tilanteeseen ja kipuun, joten ehkäpä tämä oli +-0 tilanne.
Acier puri huultaan mietteliäänä ja katsahti sitten Caizaita. Ketterästi puolituinen hyppäsi alas tynnyrin päältä ja katseli naista edessään vakavana, muttei kuitenkaan enää kylmästi.
"Hyvä on. Kerta sinä yrität, yritän minäkin. Ehkä me vielä voimme olla jonkinlaisia... ystäviä..."
Acier takelteli vähän sanoissaan, mutta huokaisi sitten ja ojensi kättään Caizaille.
"Ystäviä."
Punatukka hymähti lopulta. Acier ei kuitenkaan aikoisi olla tämän enempää Caizain elämässä. He sopisivat erimielisyydet ja aloittaisivat uudelta alulta, mutta se ei tarkoittanut, että punatukka jäisi häiritsemään naisen yksityiselämää. Tuolla varmaan oli hyviä ystäviä muuallakin, joiden kanssa viettää aikaa, eikä Acier halunnut tuppautua siihen väliin. Pikkuisen Acier katsahti myös Caizain kehoa. Ainakaan hän ei ollut nähtävästi tullut raskaaksi sen yön päätteeksi. Se oli loistava asia ja punatukka saattoi huokaista helpotuksesta. Mutta oli vielä jotain, mitä hänen täytyi tietää, että voisi hyväksyä ystävyyden uudelleen.
"Asiahan ei minulle kuulu mutta... Onko sinulla ollut ketään jälkeeni?"
Acier ei muuten halunnut udella, mutta hän halusi tietää, ettei vain ollut tuhonnut Caizain kykyä luottaa miehiin.

Caizain mieleen tulvi miljoonia muistoja. Muistoja hetkistä Acierin kanssa, muistoja siitä suuresta tuskasta. Muistoja siitä, kuinka Cadioa auttoi häntä jaksamaan. Sitten tuli aika, jolloin Caizai kykeni ajattelemaan yksisilmäistä, tuntematta kivun läikähdystä. Lopulta haltia ymmärsi, että molemmat olivat syypäitä tapahtumaan. Ja niin hän oli kyennyt jatkamaan elämäänsä miltei normaalisti, tietysti hieman säikkyen miesten läheisyyttä. Suurempia traumoja ei kuitenkaan naiseen onneksi ollut jäänyt.
"Jonkinlaisia kyllä."
Caizai vastasi, ja loihti päivettyneille kasvoilleen iloisen hymyn. Acierin ojentaessa kätensä, Caizain vatsanpohjassa läikähti hassu tunne. Hymyillen Haltia kuitenkin tarttui kiinni miehen kädestä hymyillen, napakka puristus ja hymy päälle.
"Njää... Ei ole.. en oikein ole tarpeeksi.. öö.. mielenkiintoinen?"
Caizai sanoi takeillen ja tuijotti maahan.

Acier hymähti vähän tuntiessaan kädenpuristuksen. Sentään tämän verran läheisyytta molemmat olivat valmiit antamaan toisilleen. Ehkäpä heidän ystävyys onnistuisikin jotenkuten, vaikka se vähän takkuista nyt olikin kaiken tapahtuneen jälkeen.
"älä huoli, en aijo olla osana elämääsi tämän jälkeen, vaikka ystäviä olemmekin. Jatkat omaasi kuten parhaaksi näet."
Acier nosti hieman käsiään torjuvasti. Oli Caizaille vain hyvä, jos tuo pystyi jatkamaan elämäänsä ennen heidän tapaamistaan. Asian ajattelu teki Acierin todella iloiseksi. Ainakin toinen heistä pystyi elämään normaalia elämää.
Kuullessaan naisen vastauksen suhteistaan, Acierin ilo hyytyi siihen. Yksisilmä huokaisi raskaasti ja haroi pitkiä, punaisia hiuksiaan terävillä kynsillään. Acier painoi hieman kasvojaan hevosensa harjaa vasten hetkeksi, pohtien tilannetta ja sättien äänettömästi itseään. Sitten tuo kääntyi jälleen naista kohti.
"Olen pahoillani, Caizai... Et sinä ole mitenkään epämielenkiintoinen, mutta pelkäänpä, että tekoni on vienyt sinulta kyvyn luottaa miehiin, kerta olin ensimmäisesi."
Acier mutisi hiljaa ja nolona, laskien katsettaan maahan. Harmi, että punatukalla oli, sanojensa mukaan, pelkkiä vihollisia eikä ystäviä. Jos hän olisi tuntenut yhdenkään lempeän haltian, vampyyrin, ihmisen tai ihan kenet tahansa, joka olisi voinut palauttaa Caizain luottamuksen miehiin. Tietysti eräs nuori haltia, jonka luona Acier kävi korjauttamassa aina miekkojaan, voisi olla mukavaa seuraa Caizaille. Sentään hän oli ystävällinen ja lempeä haltia. Mutta sen kummemmin Acier ei jaksanut ajatella asiaa, sillä hän ei tosiaan tiennyt, mitä olisi ollut oikein tehdä. Helposti punatukka olisi vain lähtenyt tilanteesta, jättänyt Caizain yksin opettelemaan luottamista, mutta se oli todella, todella pahasti väärin, joten sitä hän ei sallinut itsensä tehdä.
"Jos voisin, auttaisin sinua, mutten tiedä mitä tehdä... En halua, että menetät kokonaan luottamuksesi miehiin takiani."
Acier sanoi lopulta, huokaisten syvään samalla.

Caizai naurahti Acierille. Tottakai mies olisi osa hänen elämää, mutta ei ihan jokapäiväistä elämää.
"Olet kyllä osa elämääni, muttet jokapäiväistä, sanot mitä sanot. Mehän aloitettiin puhtaalta pöydältä?"
Haltia sanoi reippaasti, ja hämmästeli toisinaan, että miten oikein kykeni ottamaan asian näinkin rennosti. Caizai oli kuvitellut tämän tapaamisen mielessään monta kertaa. Aluksi Caizai olisi pelästynyt suunniltaan Acieria. Haltia olisi yrittänyt paeta paikalta, mutta Acier olisi pakottanut jäämään juttelemaan. Caizai olisi huutanut ja raivonnut, hakannut ja kiljunut, mutta Acier olisi vaatinut kuuntelemaan. Todellisuudessa Caizai oli vaatinut Acieria jäämään ja kuuntelemaan, ja muutenkin kaksikko otti asian perin rauhallisesti.
"Äh ei se sitä ole. En kyllä voi sanoa, että luottaisin samalla tavalla kuine ennen kaikkiin. En kuitenkaan ole tavannut tässä meidän tapaamisien välissä kun vain Rae-Taen, kuka on vanha hyvä ystäväni."
Caizai sanoi hieman kiusaantuneena ja jalkoihinsa tuijotellen.
"Ei sinun tarvitse, kyllä se oikea jaksaa hieman tehdä töitä minun eteeni."
Haltianeito vastasi päättäväisesti.

Acierin oli hyvin vaikea totutella tilanteeseen. Oli kurjaa nähdä Caizai niin huonossa kunnossa. Olihan tuo urhea ja vahva, kun nousi jaloilleen tapahtuneen jälkeen, mutta naisen sanat kertoivat punatukalle, ettei kaikki ollut kuten ennen. Caizai pelkäsi, ainakin Acierin mielestä, jollain tasolla. Onneksi tuo jatkoi uskoa tulevaan silti. Acier haroi hiuksiaan mietteliäänä.
"Toivottavasti osaat jotenkin jatkaa..."
Acier mutisi ja vetäisi hupun takaisin päänsä ylitse.
"No, olemme siis saaneet välimme kuntoon. Se tarkoittaa hyvästejä sitten. En aijo olla enää elämässäsi enempää, lainkaan."
Mukavaa, että Caizai jaksoi uskoa siihen oikeaan. Acier oli elänyt tarpeaksi kauan huomatakseen, ettei todellista rakkautta ollut olemassakaan, joten voisi olla fiksumpaa sanoa, Caizain sen hetkinen se oikea jaksaisi varmaan tehdä töitä. No naisen onneksi punatukka toivoi, että se väliaikainen oikea löytyisi.
Acier otti hevostaan suitsista ja vei sen hieman kauemmas toisesta hevosta, joka nähtävästi oli päässyt jaloilleen.
"Se siitä sitten. Hyvästi."
Acier käänsi hevosensa ympäri. Tällä kertaa Rimfaxe ei edes vastustellut, kerta lajitoveri oli jaloillaan ja näytti voivan oikein hyvin. Ori hirnahti vähän, tuntiessaan Acierin kantapäät kyljissään. Tottelevaisesti sotahevonen lähti lampsimaan pitkin kujaa. Mitä kauemmas Acier pääsisi Caizaista, sen parempi se oli heille molemmille.

Toisaalta Caizai oli iloinen, ettei hänen tarvinnut enään hengailla Acierin kanssa, mutta toisaalta taas hän kaipasi miestä. Joskus saattaisi nainen tajuta, että ruumishan sitä miestä kaipasi, ei hänen heikko henkinen puolensa.
"Osaan minä, kiitos kuitenkin kysymästä."
Haltia sanoi aina niin pirteänä itsenään.
"Niin. Parempi kai sitten erota. Nähdään."
Ja niin Acier häipyi, kenties lopullisesi Caizain elämästä. Heti kun mies oli kadonnut, petti haltian ulkokuori. Jalat pettivät naisen ruumiin alta, ja hän lysähti maahan. Hengittämisestä muodostui työtä, ja kyyneleet puskivat silmistä ulos. Lujasti nainen kietoi kädet itsensä ympärille, kuin pitääkseen itsensä koossa sillä tavalla. Cadio astui huolestuneena puhaltelemaan rakkaan omistajansa kasvoille lämmintä ilmaa. Hetken aikaa Caizai hengitteli, rauhoitteli itseään ja kasaili järkyttynyttä mieltään. Ei hän vihainen Acierille ollut, siitä mitä tapahtui. Acier oli vain ollut se ensimmäinen, ja siksi Caizai joutui tuollaisen tunnekuohun huostaan.
"Lähdetään Cadio."
Caizai ehti vain kääntää selkänsä pimeälle kujalle, kun kuuli kahahduksen. Haltia ei ehtinyt edes kääntyä katsomaan, kun tunsi veitsen kurkullaan. Hitaasti joku kietaisi käden vyötärölle, ja pään olkapäälle. Rakenteesta päätellen tuo olento oli mies, ja ääni kertoi että hän oli demoni.
"Kultaseni, äänikin niin kuolet, mutta jos annat kaiken mitä omistat, saat pitää henkikultasi."
Cadioon taas ei hiljaisuus käsky tehonnyt, vaan se kuoppaisi vihaisesti, mutta väsyneesti, maata ja hirnui äärimmäisen vihaisena kuuluvan hirnahduksen.

Rimfaxe oli ehtinyt jo ravata hyvän matkaa ja sen koko ajan Acier vain pohti erinäisiä asioita itsensä ja Caizain välillä. Ehkä oli ollut väärin jättää tuo yksin, ehkä se oli oikein, mutta mistä Acier sen tietäisi, kerta kukaan ei ollut kertomassa asiaa hänelle? Väärän ja oikean raja oli niin pieni ja huomaamaton, että yksisilmä ei sitä nähnyt. Aceir huokaisi syvään ja keräsi vähän ohjia, nostaakseen laukan, mutta Rimfaxe nosti äkkiä päätään ja höristeli korviaan. Se kuuli lajitoverinsa hirnunnan ja vastasi siihen, yhtä vihaisesti ja myös hieman pelokkaan oloisesti.
"Mitä nyt, vanha kaveri?"
Acier vähän silitteli hevosensa kaulaa, mutta eläin tanssahteli paikallaan ja kuopi maata etusellaan levottomana. Acier oli sen verran kauan elänyt Rimfaxen kanssa, että heille oli muodostunut näkymätön yhteys ja ymmärrys, vaikkeivät samaa kieltä puhuneetkaan. Jokin oli vialla, Rimfaxe aisti sen ja aistimus siirtyi Acieriin.
"Caizai..."
Punatukka kuiskasi hiljaa ja käänsi hevosensa ympäri. Suurta oria ei sen kummemmin tarvinnut käskeä, se lähti laukkaamaan takaisin tulosuuntaan, kaviot jylisten kiveystä vasten. Nyt ainakin Acier oli varma, ettei ollut fiksua jättää Caizaita yksin ja mies katui syvästi jo toista virhettään saman olennon kanssa.
Äkkiä Acier kiskaisi ohjista ja pysäytti hevosensa. Ei ollut fiksua vain rynnätä paikalle, sillä joku tai jokin voisi satuttaa pelästyttyään Caizaita. Acier ei turhaa ollut hiljaa liikkuva varas ja palkkamurhaaja. Hän hallitsi vakoilun ja näkymättömissä pysymisen, mistä nyt saattoi olla enemmän apua kuin koskaan. Punatukka hyppäsi hevosensa selästä lähimmälle parvekkeelle ja siitä katolle. Äänetömästi ja sulavasti kuin varjo, yksisilmä lähti juoksemaan kattoja pitkin takaisin paikalle, jossa oli Caizain nähnyt. Rimfaxe kuopi levottomana jalkaansa ja lähti kävelemään kujaa pitkin takaisin Cadion ja Caizain luokse. Se aisti, mitä isännällä oli mielessä. Acier hyppäsi sulavasti katolta katolla ja pysähtyi yhden luokse, josta oli täydellinen näkymä kujalle. Acierin silmä kapeni viiruksi ja tuo liukui kattoa pitkin alas maahan äänettömästi, aivan miehen taakse. Samalla Acier otti miekkansa ja kosketti sen terällä miehen olkapäätä.
"Tai sitten sinä päästät hänet ja minä en revi sinulta kurkkua auki."
Acier sähähti käskevästi.

Caizaista tuntui kuin joku olisi kaatanut jäistä vettä virtaamaan naisen selkää pitkin. Demonin lihaksikas ruskettunut käsivarsi puristi naisen ohutta vyötäröä itseään vasten. Miehen kädessä risteili mustia viivoja, liekkien näköisiä, tatuointeja aina nahkaisen takin alle. Vaikka vaalea haltia tärisi kuuman demonin vierellä, pysyi varkaan käsi täysin vakaana. Kylmillä jään sinisillä silmillään mies tuijotti naisen hevosta, ja sai Cadion perääntymään pelosta mykkänä. Hellästi demoni siveli kylmällä veitsellä Caizain kurkkua kasvoillaan mitä pirullisempi ilme. Caz sulki silmänsä ja keskittyi hengittämiseen. Hellästo mies painoi huulensa Cazin korvalle ja kuiskasi ivaa tihkuvalla äänellä:
"Niin, annatko kaiken omistamasi. Antaisitko sinutkin minulle?"
Demonin ääni oli rasvaisen pehmeä, ja miehen hellät käden liikkeet herättivät ruumiissa haluja, mutta sieluun ne viilsivät haavoja. Caizai ei ehtinyt vastata mitään, kun kuuli Acierin äänen. Demoni jäykistyi naisen takana, ja murisi pelottavan matallala äänellään Caizain korvaan.
"Tiedät että olen nopea, yksikin liikahdus niin naisen kurkku on auki."
Demoni sanoi, ja painoi tikaria Cazin kurkulle. Caz inahti ja nielaisi, samassa pieni kipu viilsi haltian kurkkua, ja veripisaroita purskahti kurkulta.
"Naisesi pelkää, peruuta tai hän pelkää syystä."
Demoni jatkoi pehmeällä äänellään ja siveli peukalollaan Caizain vatsaa.

Tilanne oli vaikeampi, mitä Acier oli osannut odottaa. Hänen vastustajansa olisi demoni. Demonit olivat nopeita, tarkkoja ja niillä oli hyvät aistit. Acierin pitäisi olla äärimmäisen varovainen ja äärimmäisen ovela, jos hän halusi Caizain hengissä. Acieria puistatti nähdä ja kuulla demoni. Pelkkää pahuutta koko olento, mutta joskus puhdasta pahuudesta saattoi olla hyötyäkin. Silloin vastustaja ei ollut kovin älykäs, ajatteli lähinnä lopputulosta. Ehkäpä se toimisi tämänkin demonin kanssa. Acierin suupielet kaartuivat hymyyn ja tuo pyöritti miekkaansa, laittaen sen takaisin vyölleen.
"Tiedätkö, ensimmäiseksi, hän ei ole naiseni."
Acier kierteli hieman demonin ja Caizain ympärillä, pitäen kuitenkin hyvän välimatkan varmuuden vuoksi. Olisi tyhmänrohkeaa lähteä hyökkäämään. Sitäpaitsi, demoni aistisi hyökkäyksen varmasti, mutta huijaus oli täysin eri asia. Sitä ei koskaan voinut aistia millään tavalla, joten Acierilla oli salamurhaajakyvyn lisäksi muutakin. Hänellä oli terävä kieli.
"Minulla ei ole mitään henkilökohtaista halua auttaa tuota naista, mitä hän on minulle tehnyt sen ansaitakseen? Ja tiedätkös, yleensä naisista on enemmän iloa elävinä kuin kuolleina."
Acier jatkoi puhumistaan ja hymyili omahyväisesti, melkeinpä ivallisesti, samalla raapien vähän leukaansa. Acierin oli puhuttava todella tarkasti, jotta demoni uskoisi häntä.
"Eikä hänellä ole mitään ryöstettävää. Otin häneltä jo kaiken."
Acier virnuili ja irrotti vyöltään rahapussin. Todellisuudessa se oli hänen työntekonsa tulos, mutta eihän sitä demoni tiennyt.
"Joten, hänestä ei siinä mielessä ole sinulle iloa, ellet ajatellut tehdä jotain muuta? Mitäs sanot, saat rahat, jos saan hänet jälkeesi?"
Acier pyöritteli käsissään rahapussia. Hänellä oli tasan yksi ainoa mahdollisuus onnistua ja kymmeniä mahdollisuuksia pilata koko juoni. Melkein kuin tanssisi veitsen terällä.

Demonin ruskettuneilla kasvoilla oli edelleenkin ivallinen hymy. Mies piti rennosti teräväpiirteistä leukaansa Caizain olkapäällä, joutuen hieman kumartumaan. Lihaksikkaan kasivarren oli demoni tukenut hyvin vasten Caizaita, ja tuon peukalo hiveli edelleenkin naisen vatsaa. Pörröisten punertavien hiusten takaa näkyi jäänsinisissä silmissä ahne pilke.
Caizai taas tärisi inhosta ja suuttumuksesta, itselleen neito väitti ettei muka pelännyt vaikka toki oikeasti pelkäisikin. Sydämenlyönnit haltialla tuntuivat korvissa, ja veitsi jäisenä kurkulla. Muutenkin tuntui koko demoni jäätävältä, paitsi tuon iho.
"Ei ole naisesi."
Toisti jääsilmä Acierin sanat tyytyväisenä, ja nyt jo hymyili pahansuovasta ilosta. Silmät tosin tarkkailivat kokoajan mitä tulisi Acier tekemään, ja oikea käsi oli aina valmiina viiltämään tikarilla Caizain kurkun auki. Seuraavat Acierin sanat vihlaisivat Caizaita sisältä, mutta sitten järki puuttui peliin. Aivan varmasti pitkähiuksinen valehteli, jotta voisi pelastaa haltian.
"Olet oikeassa tuossa, mutta on niistä hetki hyötyä kuoleman jälkeenkin."
Demoni vastasi ympäripyöreästi.
"Mitä tämä nainen sinulle oikein merkitsee, jos kerta olet valmis maksamaan hänestä?"
Demoni sanoi ja tuijotti Acieria jäisillä silmillään.
"Minun jälkeeni tuossa naisessa ei ole mitään otettavaa. Joten tuskin olen valmis jakamaan saalistani. Jollet välttämättä tahdo osingoille."
Demoni puhui hyvin vihjailevalla äänellä.

Acier oli hieman hermostunut, mutta ei näyttänyt sitä ulospäin. Hän oli tyyni, kiero ja yhtä paha kuin demonikin. Ainakin sellaisen kuvan hän antoi molemmille. Oli pakko antaa. Acier nojaili rentona kujan seinään ja tarkkaili tilannetta, samalla pyöritellen rahapussia kädessään. Demoni ei ollut niin tyhmä, mitä Acier oli luullut. Se hankaloitti tilannetta, mutta edelleen, puolivampyyrillä oli muutamia ässiä hihoissaan. Joten, Acier näytteli osansa, nauroi demonin sanoille välillä ja myötäili tuon juttuja.
"Ai mitä hän minulle merkitsee?"
Acier kohotti kulmiaan ja suoristautui, kävellen taas hieman lähemmäs.
"Hän nyt sattuu olemaan tässä lähellä, eikä maksa läheskään yhtä paljon kuin jokin huora, joten miksen haluaisi häntä? Sitäpaitsi, en minä mitään maksa. Antaisin sinulle vain tuon naisen omat rahat."
Acier kohautti vähän harteitaan, kuin ei välittäisi pätkääkään Caizain tilanteesta.
"Luulenpa, että tuossa nartussa on meille molemmille kyllä otettavaa."
Acier ei mielellään haukkunut Caizaita, mutta jos vihollista ei voinut voittaa, niihin piti liittyä. Ainakin demoni saattaisi uskoa paremmin yksisilmää, jos tällä olisi hieman ronskimpi ote asioihin, joten kuin vielä tehostaakseen sanojaan, Acier antoi nopeasti kätensä liukua Caizain rintakehän ylitse, mutta peruutti melko pian takaisin nojauspaikkaansa.
"Tietysti, voisin vain odottaa, että olet hoidellut hänet ja sitten tehdä itse mitä haluan ja näin ollen pitää hänen rahansa. Vähän kuten shakaali käy syömässä vasta leijonan mentyä. Tai sitten voisin olla kiva ja ostaa sinulta oikeuden koskea häneen ensin. Mitäs sanot, kaveri? Sinä saat rahat, teen jotain hauskaa ja sitten hän on täysi sinun?"
Acier hymyili pirullisesti, terävät kulmahampaat välkkyen ja tuijotti haastavasti demonia, heiluttaen vähän rahapussia.

[Caizai on halvempi kuin huora.. repesin tolle xD]

Demoni ei huomannut Acierin hermostuneisuutta ollenkaan, ja se oli hyvä Caizaille. Ei Caizai itsekkään aistinut mestarivalehtelijassa astettakaan hermostuneisuutta. Joka oli vielä parempi Acierille. Pitempi punatukkaisen miehen sanat ja eleet saivat demonin hieman rentoutumaan, mutta silti lihaksikkaat käsivarret olivat täysin valmiudessa pitämään uhkaukset. Acierin tullessa lähemmäs, demoni katsoi varoittavasti mieheen, muttei tehnyt mitään. Demoni remahti nauramaan Acierin sanoille, ja vastasi sitten.
"Eli tämä kaunotar maksaa itse itsestään."
Caizaita kylmäsi demonin sanat, samaten Acierin, mutta silti haltia toitotti itselleen, että Acier vin valehteli pelastaakseen hänet. Eikö niin?
"Ai hän on tulinen pakkaus, oletko vai jo kokeillut."
Demoni pikemminkin totesi, kuin kysyi Acierilta. Miehen sanat ja eleet saivat demonin rentoutumaan yhä enemmän, mutta sitä vastoin taas Caizai jäykistyi tuntiessaan Acierin kädet niin tutulla tavalla. Acierin tarjous sai demonin hyvin miettiväksi, mutta vieläkään ei saalistaja laskenut puolustustaab rakoilemaan.
"Mielenkiintoinen tarjous."
Cazai toivoi mielessään todella, että demoni suostuisi.
"Mistä minä tiedän, ettet vain pölli saalistani kokonaan. Lähtisit sen kanssa vain jonnekkin. Rahat toki saisin, mutta tahdon molemmat."
Caizaita vihlaisi, kun hän kuuli demonin puhuvan itsestään sanalla se. Aivan kuin Caz olisi esine.

[hyvä ku et sentää suuttunu xD]

Acierin tanssi veitsen terällä kävi selvästi yhä nopeammaksi, mutta toisaalta, demoni alkoi selvästi uskoa häntä, rentoutua ja luottaa yksisilmään. Loistavaa, kerrassaan mahtavaa. Acier heitteli pussia ilmassa ja katseli vähän väliä molempia välinpitämättömänä. Demonin kommentille Caizain kokeilemisesta hän ei vastannut mitään, Acier nimittäin halusi pysyä aiheessa.
"Mitä oikein haluat? Sitoa toisen jalkani lyhtypylvääseen, jotten lähde vai? Kuules kaveri, jos haluaisin huijata sinua, olisin tehnyt sen on. Minun puolestani voit vaikka seistä siinä ja katsella koko tilannetta, jos haluat varmuuden, etten lähde minnekkään."
Acier hieman irvaili, mutta varoi suuresti suututtamasta demonia millään tavalla. Olisi paljon hyödyllisempää olla tuon hyvällä puolella, jolloin ei ainakaan joutuisi aivan heti uhriksi. Mutta Acier tiesi, että uhri hänestä tulisi kaiken tämän jälkeen. Ensin vain piti saada Caizai pois. Acier tarkkaili samalla kujaa vaivihkaa ja kävi mielessään nopeita ajatuksia sekä suunnitelmia.
"No annan sinulle rahat etukäteen."
Acier hymähti ja heitti pussin kohti demonia, mutta tahallaan Acier oli heittänyt pussin hieman ohi miehen, jotta demonin olisi päästettävä irti Caizaista, saadakseen rahat itselleen. Ja tosiasiassa, rahapussissakin oli pelkkiä pikkukiviä. Acier piti silloin tälöin vyöllään, tällaisia tapauksia varten, huijaripusseja. Se olisi Acierin viimeinen valttikortti, sillä jos tämä epäonnistuisi, siinä menisi koko suunnitelma.

Demoni tuijotti puolituiseen mietiskellen. Olennosta alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että olisi parempi ottaa rahat kuin nainen. Toisaalta taas tuo toinen vaikutti hyvältä huijarilta, mutta mistä sitä koskaan tietäisi. Harkitessaan asiaa päästi demoni puolustuksensa jo hieman rakoilemaan.
"En ole ihan niin irstas, että katselisin. Ehkä vain odotan tai sitten otan rahat ja häivyn."
Rahapussin lentäessä ilmaan, päästi mies vaistomaisesti irti Caizaista, ja astahti nappaamaan ilmasta pussin. Caizai seisoi ehkä sekunin paikallaan, ennenkuin tajusi olevansa vapaa. Haltian ketteryydellä rynnisti nainen Acieria kohti, ja yritti livahtaa miehen ohitse Cadion luo. Pienessä hetkessä oli haltia heilauttanut itsensä tanssahtelevan orinsa selkään.
Samalla Demoni sai ilmasta pikkukivi pussin kiinni, ja tunsi niiden sisällön painavan melko paljon. Kurkistaessaan rahapussiin, oli ehtinyt Cazai jo Cadion selkään.
Demonin silmissä leimahti jää, hän kirosi omalla kielellään, ja sai sen ansiosta pussin jäätymään kädessään. Yhä kiroten viskasi hän jääpallon eteenpäin kovaa vauhtia kohti Caizaita. Haltia ehti juuri ja juuri väistää sen verran, ettei jääkimpale osuisi tämän päähän. Kipeästi se tosin rusahti olkapäähän.
"Saatanan huijaava puoliverinen!"
Kirosi demoni muristen ja lausui loitsua herätelläkseen voimaansa. Acierilla ei olisi enää montaa sekuntia aikaa paeta.

Acier hymyili voitonriemuisena, miehen sysätessä Caizai syrjään ja lähtiessä pussin perään. Ihanaa. Puolituisen suunnitelma oli siis toiminut. Mutta itse taistelu olisi vasta alkanut. Acier seurais nopeasti, Caizain juostessa hänen ohitseen hevosensa luokse. Mikä onni, että Caizai oli kunnossa. Acier veti nyt molemmat miekkansa esille, vihaisen demonin karjuessa kirouksiaan ja heittäessä jääkimpaleen kohti Caizaita. Onneksi haltia väisti, ainakin osittain. Ensin Acier ihmetteli, miten tuo oli onnistunut tekemään jäätä, mutta salamannopeasti yksisilmä tajusi miehen olevan jäädemoni. Acier oli kerran otellut tulihaltiaa vastaan ja toivoi, että olisi juuri nyt osannut samoja taitoja. Mutta ei.
"Hah! Ne eivät kutsu minua käärmeeksi ilman syytä!"
Acier nauroi pilkkaavasti demonille, mutta oli valmistautunut mihin tahansa hyökkäykseen.
"Caizai, lähde täältä nyt heti!"
Acier huudahti ystävälleen ja katsoi taas demonia. Acier ei voisi perääntyä, sillä hän ei halunnut lisää vihollisia. Joko demonin oli kuoltava tai hänen. Demonia ei voisi jättää henkiin, se voisi etsiä ja löytää Acierin tai Caizain, ja silloin he olisivat molemmat vaarassa. Acier heilautti uudelleen miekkojaan ja vihelsi äkkiä kimeästi. Se oli merkki kauempana, demonin takana olevalle Rimfaxelle. Ori oli seissyt paikallaan, mutta nyt se lähti rynnistämään eteenpäin ja koko suuren, lihaksikkaan ruumiinsa voimalla, iskeytyi suoraan demoniin. Samalla Acier loikkasi eteenpäin ja oli valmiina iskemään molemmat miekkansa läpi demonin. Onneksi kujalle ei paistanut aurinko, sillä punatukka uupui hyvin helposti auringossa, sillä puolet hänessä oli vampyyriä.

Cadio tanssahteli paikallaan kultainen harja heiluen ja kovat kaviot mukulakiviä takoen. Selässä oleva haltia nojasi hevosensa harjaan otsallaan hammasta purren. Kivun tuottamat kyyneleet kohosivat silmiin vaikka Caizai puri hampaitaan lujasti yhteen. Olkapäästä helmeili kipu aina sormenpäihin asti, kuin joku nipistelisi koko kättä. Caizai yritti kammeta itsensä pystyyn, ja kättä nyrkkiinkin, mutta ei siinä onnistunut. Kipu oli liian kovaa. Hevonen tosin ei auttanut yhtään tanssahdellessaan paikallaan, ja siksi myls ei haltia kuullut mitä Acier sanoi, ja Cadiokaan ei lähtenyt kantamaan omistajaansa pois paikalta.
"Tämän minä kostaan saastainen kuraverinen paskiainen."
Demoni kirosi, nosti molemmat kätensä ilmaan ja sai aikaan käsiensä väliin pienen jää pallon. Pyörähtäen sinkosi jäädemoni aseensa matkaan, yrittäen osua sillä Acieriin päähän.

[hieman lyhyt, sorge]

Acier oli valmistautunut mihin tahansa, paitsi juoksemaan karkuun. Se ei ollut soturin tapaista lainkaan. Monta kertaa Acier oli todennut, että vihasi demoneja eikä tämä tilanne parantanut ajatuksia lainkaan. Mutta hän kyllä tappaisi tuon röyhkeän jäädemonin.
"Ja minä kostan sen, että koskaan edes koskit tuota naista."
Acier sähisi takaisin demonille ja seurasi ainoalla silmällään tarkkaavaisena, mitä oikein jäädemoni aikoi. Ainoa silmä oli nauloutunut kokonaan jääpalloon, jota demoni muotoili käsissään, mutta Acierin keskittyminen herpaantui vähän, hänen kuullessaan Cadion hirnunnan. Eikö Caizai ollutkaan lähtenyt?
"Caizai! Häivy jo!"
Acier huusi ystävälleen ja kääntyi katsomaan Caizaita, vähän samalla huitaisten kädellään, jotta tehostaisi sanojaan. Mutta se oli hyvin paha virhe yksisilmältä. Hän oli kääntyny sokea puoli demonia kohti ja aisti jääpallon aivan liian myöhään. Yksisilmä ehti juuri ja juuri väistää, ettei jääpallo osunut keskelle kasvoja, mutta se osui miehen sokealle puolelle. Isku oli niin voimakas, että punatukka huudahti kivusta ja kaatui maahan ja kieri pari kertaa ympäri. Acier ei kuitenkaan jäänyt maahan makaamaan, vaan kivusta huolimatta, kierähti nopeasti jaloilleen ja sylkäisi hieman verta maahan.
"Onko tuo todella parasta, mihin pystyt?"
Acier naurahti pilkkaavasti. Yksisilmän kasvoista valui hieman verta, mutta siitäkään hän ei tuntunut välittävän. Acier otti salamannopeasti vyöltään muutaman tikarin ja heitti ne kohti demonia.

Demoni vain nauroi, kolkkoa jäistä nauruaan kasvot taivaisiin kohotettuna. Kylmät kätensä olento oli puristanut nyrkkiin, ja mutisi naurunsa lomassa loitsuja.
"Pystyisin vaikka jäädyttämään sinut paikallesi, kuraverinen."
Demoni lausahti, mutta todellisuudessa hän tappaisi sillä loitsulla myös itsensä. Siksi ei hän edes aikonut yrittää. Suunnitelma tosin alkoi muotoutua miehen päässä, jos kerta Acier niin kovasti tahtoi suojella tuota hupsua viherpiipertäjää.
"Jos tahdot parempaa, niin täältä pesee."
Demoni ehti sanoa juuri kun tikarit lähtivät lentoon. Toisen kykeni jäisyys väistää, mutta toinen viuhahti korvan juureen vieden sen mennessään. Kadun, jonne kukaan ei koskaan eksynyt, täytti kivunkarjunta, ja sitten hiljaisuus.
"Saat maksaa tästä!"
Taas tuo lausui loitsun, jääpallon tilalla kädessä oli säkenöivä tuulta muistuttava kiekura. Sen hän puhalsi matkaan, ei kohti Acieria, vaan Caizaita. Kiekura osui naisen käteen, ja sitä seurasi verta hytävä kirkaisu Caizain huulilta. Huuten tarttui tuo käteensä, ja valahti sitten Cadion selästä maahan.
"Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua."
Naurahteli demoni.

Acier hymähti itsekseen ja pyyhkäisi verta kasvoiltaan, toisen tikareista viedessä demonin korvan mukanaan. Huuto oli korviahuumaava, mutta puolituinen lähinnä nauroi koko asialle. Ainakin demoni oli saanut huomata, että Acier oli taistelija, sitkeä sellainen. Hiljainen ja rauhallinen kuja oli äkkiä muuttunut veren ja huutojen tyyssijaksi. Yksi etu punatukalla oli puolellaan demoniin verrattuna. Hänellä oli syy taistella, Caizai. Acierin palava halu suojella Caizaita antoi tuolle lisää voimaa kohdata vihollisena ja tappaa tuo, kunhan tilaisuus tulisi. Demoni itsessään taisteli vain vihan takia. Se ei loppujen lopuksi ollut aivan paras ratkaisu.
Acier oli lähdössä jo uudelleen hyökkäämään kohti vihollistaan, kun kuuli tuon sanat ja näki tuulenpyörteen tulevan demonin kädestä. Vaistomaisesti Acier kierähti syrjään, jotta väistäisi iskun, mutta se ei oltu edes suunnattu hänelle. Caizain huudahdus sai punatukan nopeasti katsomaan haltianaista. Miksei tuo ollut lähtenyt, kun Acier oli käskenyt? Yksisilmän pitäisi sättiä myöhemmin ystäväänsä, mutta nyt sille ei olisi aikaa. Acier ei voisi vain tarttua Caizaihin kiinni ja yrittää kiskoa irti tuulenpyörteen otteestan. Se olisi voinut satuttaa haltiaa, ehkäpä repiä koko käden jopa irti. Acier katsoi vihaisena, silmänsä melkein leiskuen, demonia.
"Kuten sanoit, olen kuraverinen, puolituinen... Ja minulla on molempien rotujen parhaat puolet ja aijon totta vie todistaa sen sinulle!"
Acierin kurkusta pääsi vihainen sähähdys, joka yleensä kuului pelkästään vampyyreille. Mutta yksisilmä ei lähtenyt hyökkäämään, ei suoraan ainakaan. Demoni olisi liian helposti voinut käyttää Caizaita kilpenään, joten Acier päätti taistella maailman vanhimmalla, mutta silti tuntemattomalla tavalla; pelolla. Se, mitä muut eivät nähneet, pelotti. Ja pelko lamaannutti urheimmankin soturin, sai epävarmaksi ja pois asemastaan. Täysvampyyrit saattoivat sulautua varjoihin ja olla tuntikausia niiden seassa, mutta Acier pystyi vain muutaman minuutin. Ne minuutit olisivat arvokkaita. Acier peruutti hieman varjoihin ja katosi kokonaan. Häntä ei voinut nähdä, ei kuulla, ei aistia. Acier oli kuin maan nielemä. Kepeästi yksisilmä liikkui varjoissa, antaen vähän väliä itsestään näkyä vilahduksia, hahmoja ja varjoja, jolloin ei voinut koskaan kertoa, missä Acier oli. Hän liikkui kuin aave. Yllätyksen ja sekasorron turvin, Acier lopulta hyökkäsi. Keskeltä ei-mitään, keskeltä varjoja, punatukka loikkasi, kuin saalistava pantteri demonin sivulta, terävä miekkansa tähdättynä suoraan jäädemonin kylkeen. Jos se osuisi, isku olisi tappava, mutta samalla Acier asetti itsensä alttiiksi ja vaaran lähelle. Joko demoni saisi iskun tai hän itse.

Caizai vapisi kylmästä, kivusta ja pelosta. Miksei hän ollut lähtenyt jo pois, kun Acier käski. Miksi hän oli niin heikko, että ei kyennyt pelastamaan itseään, vaan lamautti tisensä paikalleen kun pelkäsi. Miksi hän oli ikinä edes tullut tänne? Ainiin, Cadio oli ollut sairas. Kaikki oli tuon helvetin demonin syytä! Saatana soikoon sitä saastaista alamiden olentoa, jolla ei ollut tunteitakaan jäljellä elollisia kohtaan.
Caizain onneksi demonin keskittyminen herpaantui melko nopeasti, haltian kipu katosi. Käteen kylläkin jäi tuulta muistuttava kiekura, joka oli jäätävän kylmä kuin vampyyrin iho.
Acier onnistui saamaan Demonin varuilleen, sen uinuvan pelon hereille. Pyörien paikallaan herrä jäisyys yritti koko ajan iskeä suuntaan, missä Acier oli. Aina hän epäonnistui, ja viha muuttui miehessä tulenpunaiseksi hehkuksi silmien reunoille. Niimpä refleksitkin hitaantuivat, ja puolituinen pääsi yllättämään. Hetken jäinen katsoi pelkoa silmiin, ja sitten tunsi suunnatonta tuskaa kyljessään. Kivun karjaisu täytti taas kadun, jonne kukaan ei koskaan eksynyt. Kipu vääristi komean miehen kasvot demonin omiksi, sellaisiksi missä kauhukertomuksissa demonit luokiteltiin. Veri purskahti jäisyydestä laajalle alueelle.
Cadion takana kyhjöttävä haltia teki virheen, ja kurkisti taistelutantereelle juuri, kun demoni lysähti maahan. Inahtaen pelosta haltia livahti takaisin piiloon orinsa kyljen taa. Kuva joka jäi Caizain silmien verkkokalvoille, oli kammottava. Verta roiskuneena seinille, verinen kammottava olento polvillaan maassa, ja yläpuolella verenhimoinen vampyyri.
Yht äkkiä Caz sai voimaa jostakin, kampesi itsensä pystyyn ja Cadion selkään. Hevosensa hän käänsi ympäri, muttei pyytänyt laukkaa. Cadio oli vielä melko heikossa kunnossa.
Kulman taakse päästyään, pysäytti haltia hevosensa, ja oksensi pelosta edellisen ruokansa. Verkkokalvoilla lilluva kuva pelotteli Cazia vieläkin.

Acier tunsi, kuinka hänen miekkansa liukui läpi lihan ja luun helposti, kuin uppoisi veteen. Tarkasti taotut haltiamiekat upposivat läpi demonin ja sen verta roiskahti ympäriinsä, myös yksisilmän käsille ja kasvoille. Nopeasti Acier hyppäsi taaemmas, vetäen aseensa pois kuolleesta demonista ja katseli hiljaa huohottaen uhria, joka makasi nyt verilammikossa. Demonin kasvot olivat kääntyneen irveeseen ja jääneet kalman kankeuttamina sellaiseen. Acier tuhahti ja sylkäisi vielä verta maahan, ennen kuin putsasi miekkansa ja laittoi sen vyölleen. Puolituinen seisoi hetken paikallaan ja hengitti syvään, keräten voimiaan ja ajatuksiaan.
Vasta pienen lepotauon jälkeen Acier katsoi ympärilleen, valmiina kysymään Caizailta, oliko tällä kaikki hyvin. Mutta Caizai oli lähtenyt. Acier huokaisi samaan aikaan sekä helpottuneena että pettyneenä. Oli hyvä, että haltia oli ymmärtänyt lähteä, mutta surullista, ettei punatukka ehtinyt sanoa tuolle mitään. Silti Acier yhä aisti Caizain ja pystyi seuraamaan tuota helposti. Mutta ennen kuin Acier lähti liikkeelle, tuo otti Rimfaxen suitsista kiinni ja lähti taluttamaan hevosta mukanaan. Hevosen suuri ruho loi oivallisen suojan, ettei Caizain tarvinnut nähdä verta, joka Acierin yllä oli äskeisen jäljiltä. Se piti myös pestä pois mahdollisimman nopeasti. Acier seurasi äänettömästi kävellen Caizaita, mutta pysähtyi muutaman metrin päähän, nähdessään haltian. Osittain Acier peittyi kujan varjoihin, osittain hevosensa taakse.
"Halusin vain tietää, että oletko kunnossa? Älä pelkää, en tule tämän lähemmäs ja lähden kyllä, jos haluat."
Acier puhui rauhallisesti ja vakaasti. Hänellä ei ollut enää minkäänlaista halua satuttaa ketään, varsinkaan Caizaita, jota oli suojellut. Rimfaxe hörisi matalasti ja käänteli korviaan uteliaana. Se halusi myös tietää lajitoverinsa olevan kunnossa.

Caizai tuijotti vapisevia käsiään, jotka lepäsivät hevosensa kultaisen harjan päällä. Sormiinsa nainen oli kietonut Cadion harjaa, ja vetänyt sen niin lujasti sormien ympärille, että veri ei kiertänyt. Hengittämiseen jouti haltia keskittymään oikein kunnolla, ettei pyörtyisi. Näkökyky oli koko ajan katoamassa, pyörtyminen ei ollut kaukana. Ennen ei edes Caizai ollut tajunnut, kuinka paljon kammoksui verta. Ja nähdä vielä ystävä tappamassa vihollista. Eikö oikeasti ollut aina mahdollisutta valita oikein? Olla tappamatta.
Niimpä kuullessaan takaansa askeleita, ei Caizai värähtänytkään. Acierin kysyessä häneltä, oliko haltia kunnossa.
"Ei. En minä sinua pelkää, en osaa pelätä. Mutta eikö ollut mahdollisutta olla.. tappamatta?"
Nainen kysyi, ja käänsi katseensa Acieriin. Silmät kimmalsivat hieman, mutta ei hän itkenyt. Vielä.

[sori lyhyys taas.]

Acier pysyi kaukana Caizaista. Hän näki haltian, mutta piteli katseensa maassa häpeissään. Punatukka ei tiennyt mitä sanoisi, mitä tekisi. Hän halusi mennä Caizain luo, hymyillä ja ottaa kädestä kiinni. Kertoa, ettei mitään tarvinnut pelätä. Mutta ei. Yksisilmä pysyi kauempana, sillä Caizai vaikutti pelästyneeltä. Acier pyyhki veret viittaansa ja tuli hieman varjoista esille. Caizain ääni oli edelleen vähän pelokas ja hermostunut ja vasta haltian sanojen myötä puoliverinen ymmärsi, miten paljon tuo näytti tappamista pelkäävän, eikä syyttä.
"Olen pahoillani, että säikäytin... Muttet tunne demoneja... Ne metsästävät vihollisiaan, kunnes löytävät ja tappavat. Jos olisin jättänyt sen henkiin, se olisi tullut meidän molempien perään ja tappanut. En halua sinulle käyvän mitään pahaa, Caizai..."
Acier kuiskasi hiljaa, melkeinpä häpeissään äskeisestä. Hyvin varovasti Acier lähti kävelemään Caizaita lähemmäs. Yksisilmä hymyili vähän, yrittäen sanattomasti kehonsa kielellä kertoa, ettei aikonut satuttaa millään tavalla ystäväänsä.
"Olen muuten hyvin pahoillani myös siitä, että haukuin sinua ja kosketin... Minun oli vain pakko hämätä demonia jotenkin..."
Acier mutisi, mutta ei voinut olla ihan pikkuisen naurahtamatta ajatellessaan äskeistä huijaustaan. Ainakin se oli toiminut. Acier pysähtyi muutaman metrin päähän Caizaista ja ojensi hieman kättään haltialle.
"Toivoisin, että voisimme olla vielä ystäviä."
Acier katseli vakavana ja totisilla kasvoilla Caizaita.

Caizai ei ollut ikinä pitänyt pätkääkään tappamisesta. Suurin syy ehkä tuohon on se, ettei haltia ole oikeastaan ikinä nähnyt sitä. Eikä mikään ollut valmistanut tähän, että joutuisi tänään näkemään tappamista. Sen verran nainen kuitenkin ymmärsi, että ehkä ei ollut aina mahdollisuutta tehdä oikein. Acierin puhe myös kertoivat samaa, ehkä olisi aika Caizain ymmärtää maailman tosiasiat.
"Ymmärrän kyllä, mutta tappaminen.. se ei ole, oikein. Mutta kai ei aina voi tehdä oikein."
Mutisi haltia huultaan purren. Pikkuhiljaa hän kuitenkin rentoutui, laski irti Cadion harjasta päästäen veren taas kiertämään sormiinsa. Pyörryttäminenkin alkoi pikkuhiljaa lakata. Acierin kävellessä lähemmäs, vihlaisi neidon sydämessä vain pienesti. Vihlaisu oli sama, kuin joku ihastus olisi hipaissut sinua vahingossa vaikka vain jalasta. Ihastunut, minä, Acieriin!? Ajatus sai haltian punastumaan, muttei huomattavasti.
"Ei se haittaa. Ymmärsin kyllä että yritti huijata, vaikka aikaisemmin en ollut yhtään varma."
Ei se koskettaminen ainakaan haitannut pätkääkään. Puna syveni nyt ihan hieman huomattavallle tasolle, ja Caizai sätti ajatuksiaan.
Acierin ojentaessa kättä Cazille, pienen pienen hetken hän epärö. Tarttui siihen sitten käteen hymyillen tavalla, jonka Acier tunsi hyvin.
"Tietysti me voidaan olla ystäviä, se demoniah alkoi aukomaan päätään. Ja tekemään tyhmyyksiä."

Acier huokaisi helpottuneena, Caizain tarttuessa hänen käteensä. Selvästi haltia ymmärsi hyvinkin, mitä oli pitänyt tehdä, vaikka se tuntuikin väärältä. Mutta oli vain parempi tehdä kerran paha teko, jos siitä syntyi monta hyvää. Lempeästi Acier puristi Caizain kättä ja päästi sitten irti, naurahtaen hiljaa. Hyvin nopeasti yksisilmä rentoutui ja oli taas oma, humoristinen itsensä, vaikka oli juuri tappanut jonkun. Itseasiassa se ei ollut yllätys. Hänelle tappaminen ei ollut enää uutta, sen verran kauan tuo oli ollut palkkamurhaaja. Yksisilmä laittoi merkille Caizain punastumisen, muttei sen suuremmin kysellyt asiasta, vaikka uteliaisuus heräsikin.
"No, olen varas ja huijari, joten pitäähän minun osata käyttää käärmekieltäni."
Acier virnuili hieman mutta vakavoitui sitten ja katseli vain ystävällisesti Caizaita.
"Onneksi voimme vielä olla ystäviä. Kaiken senkin jälkeen, mitä välillämme on tapahtunut, huh. Muuten, sattuiko sinua taistelun aikana? Sait aika pahan näköisen jääpallon olkapäähäsi."
Acier ei sinäänsä ollut lääkintämies, mutta satojen vuosien saatossa, hän oli oppinut todella taitavasti sitomaan murtumia ja vetämään paikaltaan menneitä jäseniä. Se ei ollut mikään uusi asia yksisilmän elämässä.
"Ou ja vielä yksi asia, ensi kerralla, juokse, kun käsken. Se helpottaa tilannetta suuresti."
Punatukka lisäsi vielä hymyillen ja nojasi Cadion runkoon. Oli mukavaa jälleen jutella Caizain kanssa, pitkästä aikaa. Siitä oli kulunut niin kauan, Aicer oli pelännyt kohdata haltiaa enää uudelleen kaiken jälkeen. Mutta onneksi Caizai oli fiksu ja ymmärtäväinen.

Hymy ulottui viherhiuksisen haltian erivärisiin silmiin asti. Kaunispiirteisissä kasvoissa ei näkynyt enää merkkiäkään punastumisesta. Tuulen ksoketellessa viheritä pitkiä hiuksia, näytti neito taas omalta itseltään. Järkyttyminen alkoi pikkuhiljaa kadota, mutta varmasti menisi tas hetki, että nuo ei niin mukavat mielikuvat katoaisivat naisen silmistä.
Caizaikin tunsi helpotusta, että kykeni olemaan näinkin rentona Acierin seurassa, vaikka ajatukset olivatkin hänellä perin outoja, koko ajan. Sen pienen hetken, mitä Caz piti kiinni Acierin käsistä, lämpö levisi haltian päästä varpaisiin. Onneksi kylmyys ei palanut, kun kädet irrotettiin toisistaan.
"Minä en ole ikinä osannut sanoa kenellekkään pahasti, jollen ole oikeasti suuttunut."
Totesi Caizai Acierille.
Kuultuaan kysymyksen, katseli nainen itseään mietteliäänä. Mehevä mustelma kyllä tulisi tämän käteen, mutta luita ei tainut olla murtunut. Käsi tosin ei tahtonut oikein nousta mihinkään.
"Kyllä tämä tästä."
Haltia sanoi irvistäen, kun nosti kättään ylitse kipurajojen.
"Ainut mistä olen huolissani, on tämä."
Haltia ojensi kättään, ja näytti tuulikiekuraa kädessään. Vieläkin se tuntui jäiseltä, kuin vampyyrin iho.