Onward for new adventures

"Anteeksi että utelin, selvästikkään ei ollut aihe mieleinen sinulle" Arthur katsoo anteeksi pyytävästi Keitä "Ei ollut tarkoitus loukata sinua ollenkaan" Arthur katselee Keitä ja lausahtaa rauhallisesti "Jokaisella on menneisyydessä jotain mitä he haluavat mieluiten karttaa, ja jos ei ole niin hänessä on silloin jotain muuta vikaa, tämän olen oppinut reissuillani" Arthur katsahtaa maahan ja nostaa päänsä "Veren mukana se ei ainakaan tullut, vanhempani ovat älykköjä enemmän kuin käden taidon osaajia ja monet viholliseni käyttävät myrkkyjä vain sen takia että saisivat minut pois pelistä ilman suurempia haavereita, kannibaaleja kenties tai sitten halusivat hyödyntää kaiken minusta, mutta mutta, sinne kaupustelijoide luo?"

Kei pysyi tyynenä kun toinen esitti anteeksi pyynnön. ”tiedän.. ethän sinä olisi edes voinut mistään tietää millainen menneisyyteni on, saatikka miten ärhäkästi reagoin aiheeseen. minä vain pidän sen raivon sisälläni, joka ilmenee aggressiivisuutena sekä väkivaltaisuudessa. minua on panostettu puhumaan menneisyydestä mutten voi..”
hän antoi anteeksi Arthurin utelulle ja toivoi ettei tämä vain alkaisi kaivelemaan tietoja hänen menneisyydestään.
”sinullakin on näköjään paljon vihollisia.. kaupustelijan paikka ei ole kaukana.. millainen perheesi oli?” Kei kysyi ja tarttui Arthuria käsivarresta ja tapansa mukaan raahasi muita, kuten nyt Arthuria perässään väen paljoudessa. useimman olivat antaneet hänen johdatella, etteivät hukkaisi toisiaan kun Kei oli opastamassa. vaikka Keillä onkin räikeän väriset hiukset, hän osaa kadota väen paljouteen pelottavan hyvin. Kei oli juuri se joka väisteli ja puikkelehti ihmismassan seassa.

"Ei se mitään, ei se mitään" Arthur hymyilee kunnes tuntee nykäisyn ja lähtee Kein perään kun tätä vedetään "Perheeni vai, suht koht normaali minun mielestä, paitsi että he ovat nykyään epäkuolleita ja lähettivät minut sen takia mestarini oppiin ja sitä kautta lähdin matkaan, mutta isäni on puunkaataja ja äitini kutoja, ei heissä mitään erikoista ole paitsi että he elävät ikuisesti ellei joku pura kirousta. Minkälainen on sinun ystäväpiirisi, ja onko sinulla suhdetta kehenkään?"

”olet onnekas että vanhempasi ovat sentään elossa.. olisi kamalampaa tietää vanhempien olevan kuolleen..” sanoi Kei samalla kun raahasi Arthuria perässään. hän kevyesti väisteli vastaantulijoita.
Kei naurahti. ”no, ystävä piiri on aika pieni.. en helposti päästä muita liian lähelle itseäni sillä tiedän liian hyvin mihin se voi johtaa.. se johtaa siihen että muut kostavat tekojani heidän kauttaan, pitävät minua syyllisenä muiden katoamisista vaikka en ole eläessäni puhunut kadonneille.. en pidä tappamisesta.. vihollisten määrästä taas tipuin laskuista ajat sitten.. entä oma ystävä piirisi?” Kei oli hetken hiljaa. ”ei. ei minulla ole suhdetta keneenkään kanssa..”
lopulta Kei pysähtyi talon eteen jonka edustalla oli vanhahko kauppias, jolta Arthur saisi kaipaamiaan tarvikkeita. Kei päästi Arthurin käsivarresta irti.

"Ystäviä minulla ei taida ollenkaan kun koko ajan liikkeessä mutta hyvin paljon tuttuja joita et jaksa kuunnella edes, laivalla jolla tulin niin siellä oli kapteeni johon tutustuin, tälläinen liike, hmmm" Arthur katselee liikettä ja sen jälkeen vanhahkoa miestä ja tulee tämän luokse sanoen mukavalla äänen sävyllä "Päivää, tarvitsisin puuvasaran, kirveen ja muita rakennustarvikkeita taloa varten, löytyykö" Vanhamies hymähtää ja lähtee hakemaan perusrakennustarpeita kun Arthur katsahtaa Keitä "Valuutta täällä päin on?"

”vai niin.. kuulostat vähän erakolta pienen ystäväpiirin takia.” Kei sanoi. Kei ihmetteli miksi Arthur kysyi, että onko hänellä suhdetta. yleensä muut eivät tuollaisia kyselleen. Keitä tympi aina kun joku kyseli hänen yksityisasioitaan. hän jättäytyi hieman sivummalle kaupustelijasta ja Arthurista. hän jäi odottamaan viereisen kojun varjoon odottamaan toista. oleskelu varjossa Kei ei enää tuntenut niin heikkoa oloa kuin auringossa. Kei havahtui taas kun Arthur kysyi häneltä jotain. ”älä vain sano ettei sinulla ei ole kyseistä valuuttaa..”
Kei huokaisi. ”gald on Arylian valuutta.. kai sinulta semmoista löytyy?”

Arthur kohauttaa olkiaan ja katsoo kukkaroonsa "Näköjään sen verran että saan kaikki ostettua, olisi pitäny varmaan aikasemmin kysyä" Arthur naurahtaa ja vaipuu ajatuksiinsa hetkeksi aikaa ajatellen miten tekisi minkäkin talossa ja mietti myös samalla laajentaisiko taloa myöhemmin kauppiaan keskeyttäen ajatukset "Kiitos, ja tässä rahat" Arthur ottaa tarpeet ja katsahtaa Keitä "Minne sitten?"

”hyvä sitten..” Kei sanoi ja katseli käveleviä ihmisiä. nuo ihmiset herättivät joitain ajatuksia hänessä. harvoin Kei mietti millaista olisi elää täysin normaalia elämää, olla tietämätön olennoista ja sen sellaisista. Kei huomasi Arthurin olevan valmis kauppiaan kanssa ja tuli tämän luo.
”riippuu täysin siitä mitä vielä tarvitset ja mihin paikkaan haluat mennä. joten sano sinä minne haluat..” Kei hymähtää hieman virnuillen. ” oletko ajatellut miten kauas aiot rakentaa talosi?”

"Joku missä on joki ja metsä lähellä, ja mahdollisimman lähellä kaupunkia josta voisi saada asiakkaita" Arthur vastaa ja jatkaa nopeasti "mutta kaupunki ei ole välttämätön joten se voidaan unohtaa laskuista jos ei löydy" Arthur laittaa tarpeet kaikki kunnollisiin paikkoihin kantaakseen ne ja tuntee tuulen ihollaan, lämpöisen tuulahduksen mereltä joka on harvinaista

Kei laski mietteliäänä katseensa maahan. Kei tunsi paremmin kaupungin paikkoja, mutta metsikköä vähemmän vaikka kävikin kaikissa kaupunkien metsissä juoksemassa. Kei sai idean.
”Odota tässä hetki..” Kei hymähti. hän katsoi viereisen korkean talon katolle ja ojensi kätensä suoriksi. Kei hypähti, liikutti käsiään, jolloin hänen hansoistaan ilmestyivät ohuet langat. niiden avulla hän sai itsensä vedetyksi talon katolle nopeasti ja vaivatta. Kei hypähti katolle kevyesti ja vihelsi. Kei vihelsi äänekkäästi mutta tietyn sävelmän. Kei kutsui haukkaansa, joka oli hyvin opetettu ja oli muutenkin aina emäntänsä lähettyvillä tarpeen vaatiessa. nainen nykäisi sormiaan jolloin langat vetäytyivät takaisin hansikkaisiin. hän ojensi kättään. taivaalta liiti kauniin harmaan värinen haukka Kein luo.
”Jethro..” Kei sanoi haukalle kun tämä laskeutui tämän käteen. Kei kääntyi ja kevyesti hypähti Jethro haukka mukanaan alas talon katolta. ei kuulunut kovaa mätkähdystä kun Kei laskeutui. kun hän pääsi maahan, Kei nousi ylös kyykystä.
”tiedän miten saamme selville onko täällä sellaista paikkaa minne haluat..” Kei virnuili. Jethro kapusi Kei olalle puskeakseen päätänsä emäntäänsä.
”muuten.. jaksatko juosta niiden tavaroiden kanssa vai otanko osan?” Kei kysyi innoissaan, sillä rakasti juoksemista.

"Kyllä minä jaksan, sen verran on tultu kannettua tavaroita ja juostua samaan aikaa että voisin varmaan osallistua maratonillekkin" Arthur naurahti hiukan normaalia kovempaa "Mutta näytäppä tietä"

”heh, selvä se..” Kei käänsi katseensa itään päin. hän vihelsi vienosti Jethrolle, tarkoittaen että tämä lentäisi metsään jossa olisi vettä.
”yritä pysyä perässä.. huuda heti jos juoksen aivan liian lujaa..” sanoi Kei hymähtäen ja ketterästi juoksi ihmisten ohi. hän piti katseensa yllä liitelevästä haukastaan mutta hidasti jos toinen ei pysyisikään hänen perässään. Kein teki mieli antaa pään lyödä tyhjää, muttei uskaltanut. hän pelkäsi, että vapauttaisi itsessään jotain mikä olisi vaaraksi muille. Kei pysytteli Jethron kannoilla, mutta välillä katsoi Arthuria, että tämä vielä seuraa häntä.

Arthur lähti juoksemaan Kein perään yrittäen olla kaatamatta ketään kun hän juoksee ihmisjoukon keskellä kantamusten kanssa "huudetaan kyllä jos menet liian lujaa"

Kei juoksi ihmismassan seassa hyvin ja hidasti jos, Arthur jäi jälkeen. eikä aikaakaan kunnes Kei oli juossut kaupungin läheisen metsän reunalle. metsän reunalla hän pysähtyi hetkeksi, koska Jethrokin pysähtyi parin sekunnin hengähdys tauon takia.
”enää muutama kilometri matkaa niin olemme paikassa jonne haluat..” Kei virnuili ja oli valmis juoksemaan uudestaan.

Arthur saapuu paikalle hiki hatussa mutta hymyilee vaan "jatka sitten, ei saa kylmetä tai saan vielä nuhan kun on hiki kaikkoaa" Arthur hekotti itsekseen saaden mieleen jo mitä tekee asuntoonsa

Kei naurahti Arthurin kommentille. hän nyökkäsi miehelle ja käänsi katseensa haukkaansa. katseellaan Kei antoi Jethrolle merkin, että jatkaisi opastamista. Kei jatkoi juoksuaan ja tarkasteli välillä, ettei jättänyt Arthuria jälkeen. Kei sai juoksusta hyvän olon ja vapauden tunteen. lopulta hän ei kiinnittänyt niin paljon puiden oksiin jotka välillä hipaisivat hänen käsiään. Jethro laskeutui lentämään Kein tasolle, sillä tiesi emäntänsä kuitenkin kolhivan itseään jos lentäisi korkealla kun haukka toimisi oppaana. Kei ei suoraan seurannut lintuaan vaan poikkelehti melkein sen vieressä. Kei juoksi pienen puskan läpi, jolloin hänen oikea jalkansa vajosi pieneen kuoppaan, joka kuitenkaan ollut tyhjä. puskan peittämässä kuopassa oli jotain terävää, joka lävisti Kein jalan. nainen päästi äänettömän kiljaisun. hän kaatui mutta käsillään otti vastaan, nousi nopeasti ja vetäisi terävän tikarin irti jalastaan. Kei ei jäänyt ajattelemaan kuka ihme oli jättänyt tikarin metsikköön piiloon, vaan laittoi sen toistaiseksi laukkuunsa. nainen yritti juosta mutta ei astunut koko painollaan loukkaantuneella jalalla. Kei jatkoi hitaampaa juoksua, koska hänet oli koulutettu sietämään kipua. Kei aavisti heidän olevan lähellä paikkaa, kun Jethro hidasti lentämistä. vaikka hänelle oltiin monesti sanottu, että pysähtyisi sitomaan haavansa heti,mutta Kei ei siihen suostunut, jos jokin asia oli kesken tai piti paeta henkensä edestä. Kei ei ole ikinä huolinut toiselta apua. Jethro pian laskeutui puun oksalle. Kei lopulta pysähtyi hieman hengästyneenä nähdessään pienen joen.
”tämä paikka kelpaa sinulle vai kuinka?” Kei lysähti maahan, otti kenkänsä pois jalasta ja sitoi haavansa.

Arthur juoksi lähellä Keitä ja katkoi pieniä oksia helposti saaden samalla vaatteihin pieniä naarmuja mutta iho ei rikkoudu vaikka siihen osuu terävämpi oksa, koska iho on hyvin useasta kohtaa kovettunutta pitkän matkojen takia. Arthur huomaa veren tippuvan Kein jalasta ja yrittää saavuttaa tätä mutta huomaa jo saapuvan paikalle ja näkee Kein jo sitovan haavaansa. "Haluatko yhden yrtin, se vois auttaa sen haavan umpeutumista ja haihduttaa kipua, mutta paikka on täydellinen pajalle" Arthur tiputtaa tavarat maahan ja ottaa mittatikun, puisia merkkejä ja narua joilla menee joen viereen ja laittaa pystyyn niin että joen yli menee tulevan rakennuksen pohja

Kei ei osoittanut haavan aiheuttavan kipua, hän ei vain halunnut muiden näkevän sitä. haavakaan ei ollut niin paha, että hänen olisi pakko pysähtyä paikoilleen.
”ei.. en tarvitse.” sanoi Kei, torjuen Arthurin avun. ”kipu ei ole minulle ongelma..” Kei tiesi miten lievittää pientä kipuaan jalassa. hän voisi itse parantaa tämän pienen haavansa, mutta epäröi. vaikka Kei ei tiennyt mikä olento hän on, niin hän osasi hieman käyttää demonisen puolensa kykyjä. suurempia ja pahempia haavojaan hän ei kykene parantamaan. Kei vältti suurimmaksi osaksi kykyjensä käytön, sillä pelkäsi että, saattaisi menettää itsensä kontrollin kokonaan.
”hyvä että paikka kelpaa.. voin jelppiä sinua sen verran, ettei sinun tarvitse kaataa puita..” Kei käännähti katsomaan Arthuriin, joka aloitti heti pajansa suunnittelun. ”mitä teet jos tapaat olennon? mikä on mielipiteesi niistä?” Kei halusi tietää Arthurin mielipiteen, jos tämä sattuisi huomaamaan, ettei seuralainen olekaan ihminen.

"Olento, tarkoitatko nyt demoneja, taivaan väkeä vai näitä jotka on syntyessään tuomittu normaalin ihmisen raiteilta pois?" Arthur käännähti Keihin "Ylipäätänsä olennot kuuluisivat saada saman oikeuden elää kuin me mutta koska heitä yleensä syrjitään niin he hyökkäävät ihmisten kimppuun ja silloin totean heidät automaattisesti viholliseksi, mutta silloin kun en tunne heitä en voi sanoa heistä mitään. Demoneja ja taivaan väkeä olen myös tavannut ja onhan heillä jyrkät omat kannat mutta kyllä heidän kanssa tulee toimeen jos löytää sieltä ne oikeat persoonat. Lyhyesti, kaikki on tervetulleita taloni alle mutta jos näen yhden tappokatseen kohdistuen itseeni niin sitten onkin rähinä aika, ja kyllä kiitos, apu kelpaa aina." Arthur saa pohjan valmiiksi ja merkkaa naruihin ikkuna-aukot, oviaukon suunnitelle myös että tekisi pienen vesimyllyn josta saisi voimaa talon tarpeisiin

”kyllä, tarkoitan juuri heitä kaikkia..” Kei katsoi Arthuria tyynenä. hän yllättyi Arthurin mielipiteestä.
”harvoin tapaan muita, jotka ovat tuota mieltä.. useimmat jotka olen tavannut ovat pelänneet ja yrittäneet tappaa jokaisen, joilla on vähänkin demonimaisia piirteitä..” Kei seurasi tarkkaan miehen touhuja. nainen epäröi hieman, kertoako Arthurille totuuden itsestään vai ei.
”minä..” Kei piti hetken tauon. kyllä hän voisi kertoa Arthurille, ettei hän ole ihminen. mies vaikutti rehelliseltä kun sanoi mielipiteensä muista olennoista. tuskin Arthur tekisi Keille mitään, sillä ei Kei muutenkaan satuttaisi ihmisiä vaikka onkin demoni.
”silmiesi edessä on yksi olento, jonka lajia en tiedä.” Kei käänsi katseensa pois miehestä ja nousi.
”mistä kohtaa katkaisen puut?” hän vaihtoi puheenaihetta. Kei naksautteli sormiaan ja valmiina kaatamaan puut hansikaslangoillaan.

Arthurin silmät rävähtävät hetkeksi kun kuuleen Kein olevan jotain muuta mutta rauhoittuu pian "No, arvostan rehellisyyttäsi, mutta taidan pitää edelleen sitä suurimpana shokkina kun vanhemmat muuttu epäkuolleiksi, heh" Arthur katsoo puita ja niiden paksuutta "Voit ihan leikata seitsemän metrisiä tukkeja kannosta latvaan saakka, lopun voi hoitaa kirveen kanssa jos tarvii muuttaa niiden kokoa"

”minua on turha pelätä, en tee ihmisille mitään.” Kei kuitenkin päätti varoittaa Arthuria yhdestä asiasta. ”en tiedä mikä olen mutta tuli pitää minut loitolla. yö aikaan olen vahvimmillani, joten olen luultavasti jonkin sortin yön henki. en osaa kunnolla käyttää kykyjäni ja vältänkin niiden käyttämistä, sillä tietoisuuteni saattaa väillä kadota. jos menetän itse kontrollin demoniselle luonteelle, en muista mitä olen tehnyt. varsinkin sateisina päivinä..”
”hmm, selvä.. sinulla kyllä hommia riittää..” Kei asteli lähemmäksi puita arvioiden niiden pituuden. hän oli selkä päin Arthuria. nainen heilautti käsiään, jolloin langat lensivät puita kohti. ne lävistivät metrin säteellä olevat puut nopeasti ja siististi. Kei nykäisi sormiaan, jolloin vasemman käden langat palasivat hansikkaisiin. oikean käden langat taas kaasivat lävistetyt puut kumoon.
”mitä vaadit maksuksi kun saat käsivarsi teräni tehtyä?” Kei kääntyi katsomaan hetkeksi mieheen, ennen kuin laittasi puut siististi pinoon.

"Vain että mainostat eteenpäin, autat nyt jo paljon niin eiköhän se käy suurimmaksi osaksi maksuksi" Arthur ottaa lapion ja alkaa kaivaa jokea hiukan idyllisemmäksi vesimyllyä varten "On se hienoa saada heti uudessa paikassa joku avuksi elämän alkuun, kiitos siitä" Arthur hymyilee säteilevästi Kein suuntaa.

Kei yllättyi Arthurin ehdottamaa maksu tapaa. useimmat joille hän oli velkaa, vaativat häneltä kiskuri hintaa rahana tai muita maksutapoja joihin Kei ei taas suostunut. ”luulisi sinun pyytävän heti maksuksi rahaa, kuten muutkin ihmiset.. mutta kuinka paljon vaadit rahaa maksuksi?”
Kei hymähti, kun toinen kiitti häntä. todellisuudessa Kei ei tuntenut ansaitsevan kiitosta. vaikka hän olikin tehnyt paljon hyvää muille, Kei oli epätietoisena tehnyt pahaa. Kei auttoi muita vain sen takia, että syyllisyyden tunne helpottaisi. hän nykäisi sormiaan, jolloin langat liikuttelivat leikattuja puita siististi pinoon. Kei ei edes käyttänyt voimaa, vaan pieni nykäisy riitti siirtämään painavat puut. saatuaan puut siististi pinoon Kei asteli joen luo, hieman etäämpänä Arthurista. Kei istahti ruohikolle, otti kengät pois jalastaan ja avasi siteen pois haavaa peittämästä, jolloin veri alkoi taas vuotamaan. Kein mieli oli nyt täysin tyyni ja piti jalkojaan vedessä. hän aikoi parantaa jalkansa haavan. Kei sulki silmänsä ja avasi ne taas. tällä kertaa silmien väri oli valkoinen. hitaasti haava parani sekä veren vuoto loppui. hetken Kei piti demonista voimaansa aktiivisena. Kei tunsi kuinka näki mielessään, mitä lähistöllä oli, mikä lähistöllä tuoksui. pienesti Kei puristi päätään sulkien silmänsä samalla.
”kilometrin päässä on pieni järvi..” Sanoi Kei ja aukaisi silmänsä, jolloin myrkyn vihreä väri palautui silmiin. Kei ei uskaltanut tämän enempää vapauttaa voimiaan.
”kuinka ison pajan meinaat tehdä?” Kei kysyi rauhallisena.

"En yhtään nyt pyydä rahaa, mitä minä sillä nyt teen kun talokin pitää rakentaa ja se olisi vain ylimääräisenä painona" Arthur katsoo Keitä vähän ärtyneenä kun ei tämä ymmärtänyt ensimmäisellä mitä tämä sanoi. "No ainakin niin ison että siinä on pieni puoti osa, verstas, keittiö ja makuuhuone, joten kyllä siitä aika iso tulee"
Arthur menee yhden tukin viereen ja vetää tämän pinon päältä maahan jota alkaa kirveellä hakkaamaan niin että siitä saa perustuen rakennukselle "Miksi kysyt talon suuruutta?"

Kei kohotti toista kulmaansa. hän oli vain tottunut heti maksamaan velkansa, mutta näköjään hänen täytyi tehdä poikkeus ja maksaa miehelle myöhemmin."olen tottunut maksamaan velkani heti pois, ettei se jää unohdukseen. mutta ihan miten haluat.."
”muuten vain kysyin.. älä huoli ei minulla mitään taka-ajatuksia ole, sillä en aio jäädä tänne.. ” rauhallisena Kei tuli pois joesta ja vetääntyi sivummalle varjoon. Kei kuitenkin päätti jäädä siksi aikaa, kunnes Arthur saisi jotenkin pajansa suureksi osaksi valmiiksi ja saisi käsivarsi terät tehtyä, vaikka siinä menisikin muutamia päiviä. eihän Keillä ollut kiirettä. nainen istui varjossa ja seurasi Arthurin työntekoa. hän istui hiljaa, antaen toisen tehdä työnsä rauhassa. Kei auttaisi kyllä, jos toinen pyysi apua.

Arthur saa reunat pystyyn ja katsoo sitten Keitä. "Et haluis tehdä lankkuja, sellaisia muutama metrin pituisia ja 20 senttiä leveitä?" Arthur alkaa muotoilemaan katon yhteen seinän päälle

”hmm.. hyvä on..” Kei tuli varjosta pois laiskasti. hän käveli tukkien luo mutta oli muutaman askeleen päässä niistä. Kei heilutteli käsiään kuin tanssija. Kei toisella kädellään erotteli puut ja toisella leikkasi ne. nainen ei edes mitannut tukkeja vaan katseellaan arvioi niiden mitat, joita Arthur pyysi. kymmenen lankun tekeminen kerralla kesti pari sekuntia.
”kuinka paljon lankkuja tarvitset? suunnilleen..” Kei kysyi, ettei tekisi turhaan liian paljon lankkuja.

"Hmm... viitisenkymmentä riittää näin aluksi" Arthur saa ensimmäisen seinän katon alun valmiiksi jonka päälle laittaa tukin jota on hiukan jo hakattu kirveellä ja alkaa sen paikalla ollessa hakkaamaan sitä niin että sen voi yhdistää toisten seinien katon alkuun

Kei alkoi tehdä viisikymmentä lankkua. niiden tekeminen ei vaatinut paljon työtä. Kei hidasti hieman lankkujen tekemisen tahtia ja ehti tehdä ne viisikymmentä lankkua vartissa.
"onko jotain muuta, mitä pitäisi tehdä?" Kei kysyi, kun hän sai oman osansa työstä valmiiksi.

"Sitten voit nostella tukkeja niin että laitat ne niin että ne menee noihin tappeihin mitkä on tuossa seinän päällä ja pistät ne nojaa tuohon talon keskellä olevaan tukirankaan" Arthur hyppää katolta ales ja tulee hakemaan lankkuja "Voit myös leikata ne niin että ne näyttää suurilta lankuilta ettei ne ole pyöreitä" Arthur naurahtaa ja katsoo kohti taivasta joka alkaa jo hiukan pimetä "Tehdään nopeasti tuo katto valmiiksi että saadaan yöksi katto päälle"

Kei teki työtä käskettyä. hän teki juuri niin kuin Arthur pyysi.
´jaahas, aika nopeasti sitten käyttääkin taitojani hyväksi..´ajatteli Kei ja käytti lankojaan tukkien siirtämiseen, sillä hän ei muuten olisi jaksanut kantaa niitä. Kei leikkasi tukit niin kuin toinen pyysi. siinä ei mennyt kauaa. saatuaan tukit leikattua Kei katsahti taivaaseen.
"pitääkö minunkin tulla katolle auttamaan?" Kei kysyi.

"En tiedä... Ajattelin että sitten kun katto on rungoltaan valmis niin siihen voisi levittää lehtiä päälle niin ettei sade pääse mistään läpi, ymmärrätkö mitä tarkoitan nyt?" Arthur pysähtyy hiukaksi aikaa katsoen Keitä ja jää katsomaan häntä odottaen vastausta

"toki toki ymmärrän.." Kei vastasi toiselle ja katsoi pois päin. Kei mietti, että mitä sitten kun pimeä tulee? ihminen tarvitsee pimeässä valoa nähdäkseen, kyllä hän sen ymmärsi, mutta se valo ajaa hänet vain loitommaksi. huolestuneesti Kei katsoi pimenevää taivasta.