Matkalla ei mihinkään

Acier tuhahti vähän luovuttaneena ja vetäytyi kauemmas katselemaan köynnöspalleroita, joita susityttö niin innokkaana muovaili.
"Tyypillistä.."
Acier mutisi. Eipä hänelle koskaan mitään opetettu, mutta olipahan hyvä siinä ylpeillä muovaamalla kasvipalleroita ja muuta kivaa. Pöh, epäreilua. Acier nousi seisomaan ja otti toisen miekkansa, iskien sen maahan, nojaten rentona teräaseensa kahvaan. Acier huokaisi tylsistyneenä ja katseli hetken toisen puolituisen puuhia, kunnes hymähti tuon sanoille.
"Se on. Se ei pidä muista, kuin minusta eikä aina edes minusta"
Acier naurahti vähän. Rimfaxe luimisteli korviaan molemmille ja hirnui mielenosoituksellisesti puolituisille. Ori ravasi korkein askelein, häntä ja pää pystyssä kauemmas, potkaisten vielä ilmaa takajaloillaan. Acier pudisteli päätään ja jatkoi sitten miekkaansa nojailua. Yksisilmä hymyili vähän itsekseen.
"Joten..Jos saan udella, mikset kertonut heti omaavasi ihmishahmoa, vaan jatkoit sutena oleilua kunnes nolasin itseni lepertelemällä sinulle?"
Acier sipaisi hieman letistä karanneista hiuksia suippokorvan taakse ja katseli rennonlaiskana tuota toista olentoa. Jaa-a..että tällaista seuraa tällä kertaa. Eipä ollut valittamista.

"Miten niin tyypillistä? Enkä sitä paitsi osaisi opettaa muuta kuin taikasanat, ja ne eivät hyödyttäisi sinua mitenkään."
Kere sanoi ja antoi köynnösten kadota, sillä turha voimaa hän niihin kuluttaisi, ja voimia hän saattaisi myöhemmin tarvita. Acierin kysymyksenne Kee virnisti aika omahyväisen näköisesti ja sanoi sitten naurua äänessään:
"Pitäähän minun hupia jostakin saada, kun sitä harvoin on saatavilla.."
Nainen sanoi jä kellahti sitten selälleen maahan. Suuhunsa susineito nappasi heinänkorren ja alkoi pureskella sitä. Pari kertaa syvään henkeä vetäen hän haistoi jotakin epätavallista. Nopeasti nainen oli pystyssä, ummisti silmänsä ja haisteli ympäristöään.
"Anteeksi.."
Kere mumisi ja muutti muotonsa sudeksi, samantien kunnolla pääsi haju tämän sieraimiin. Savua, ja paljon. Eikai vain..!
"Hyppää hevosesi selkään ja juokse, metsäpalo!"
Susi huusi ja samassa savua alkoi tunkeutua jo ihmisen havaintotason verran. Hetkessä lieskat olivat jo heidän luonaan, ja musta susi pinkaisi lammenmyötäisesti pakoon.

Acier pyöritteli silmiään. Vai että hän oli jonkinlainen huvitus tuolle omaperäiselle susittarelle. No johan..Acier oli ollut elämässään vaikka mikä, mutta sentään toisen hupi, se oli jo aika uutta. Okei, miten vain. Acier laittoi miekan takaisin vyölleen.
"Kuule, voit repiä hupia jostain muusta, kuin minusta. Anteeksi vain muru."
Acier totesi, ei ilkeästi, ei koppavasti, vaan melko rennolla äänellä, hieman jopa yliystävällisellä, mikä oli kai aika ärsyttävää. Silti, Acierilla oli ylpeytensä, joka tosin oli tallautunut pohjamutiin. Acier huokaisi syvään, kun neito asettui selälleen maahan lepäilemään. Surullista, eihän Acier vielä tiennyt tuon olennon nimeä. Pitäisi kai kysyä, kun vain jaksaisi. Mutta nyt Acieria laiskotti, laiskotti liikaa, jotta voisi edes puhua. Puolituinen valui kuin keitetty makaroni maahan vatsalleen makaamaan.
"Saanko udella, mikä on nimesi?"
Puolituinen lopulta kysyi, mutta havahtui, ennenkuin neito ehti pyytää anteeksi jotain. Jokin metsässä oli oudosti. Rimfaxe oli levoton, se hirnui kumeasti ja orin ohi juoksi joitain eläimiä. Metsässä oli jokin vialla ja tarkka-aistinen puolituinen havaitsi asian samaan aikaan, kun susitar.
"Tiedän sen!"
Mies huusi toverilleen ja kierähti seisomaan. Rimfaxe oli jo valmiiksi juossut isäntänsä vierelle ja Acier heilautti itsensä nopeasti ratsun selkään. Enempää Rimfaxe ei odottanut. Se lähti juoksemaan suuren susinaaraan perässä, pakoon tulta, peloissaan.
"Tarvitsetko kyydin?"
Acier huusi neidolle varmuuden vuoksi, vaikka uskoi tämän pärjäävän sutena.

"Minä kuule huvittelen, sillä mikä huvikse kelpaa hani."
Kere sanoi vastaten samalla tavalla kuin tuo mies, mutta sitten susi keskittyi juoksemiseen. Takana oranssi leikkimeri vatasi yhä enemmän elintilaa itselleen, nuuollen kaikkea mahdollista mikä vain kykeni syttymään tuleen. Liekkimeri valtasi tieltään kaiken, se tarttui rutikuivaan heinään, poltti viimesyksyn lehdet ja ritsisten kävi uusien kimppuun. Nuoret tuoreet puut joutuivat savun uhreiksi, ja vaivalloisen palamisen kärvennyttämiksi. Vanhat puut taas paloivat iloisesti vihreettömällä liekillä. Savu ahdisti kaikkialla, tulen kuumuus tuntui jo kaksikonkin luona, vaikka se oli jo aika kaukana. Siellä puiden latvuston luona olevissa pseissä, missä oli vielä lentotaidottomia poikasia, kuoli kokonainen pesue. Jossakin taas sudenpoikaset, keiden silmät eivät olleet vielä edes avautuneet, kuolivat savuun jatukahduttavaan kuumuuteen. Tällaisen hädän hetkenä kukaan kuka tavallisissa oloissa oli toisensa vihollinen, ei käyttäytynyt sen mukaisesti. Sudet ja karhut sekä peurat ja jänikset juoksivat pakoon rintarinnan, mitä järkeä oli nyt jäädä saalistelemaan?
Edessä näkyi kuilu, jonka pohjalla virtasi joki, jonka nimeä ei Kere muistanut. Liian myöhään nainen sen havaitsi, ja liian nopeasti tuli hyppy. Samasta syystä myös hyppy jäi turhan lyhyeksi, ja niimpä etutassut vain hapuilivat toisenpuolen kalliota. Pudotusta oli vain pari metriä, mutta virtaus sitäkin voimakkaampi. Samaan aikaan kun ruumis iskeytyi veteen, se myös alkoi mennä virran mukana ja vajota.

Tuli oli elementeistä tuhoisin. Se poltti maan ja taivaan, kaiken tieltään. Yksikään luonnon olennoista ei voinut vastustaa sitä, ainoastaan juosta pakoon. Kaikki eläimet, vieri vieren, välittämättä, kuka oli saalis ja kuka saalistaja. Yksinkertaisesti, kaikki halusivat pakoon, halusivat elää, joten muulle ei ollut aikaa. Acier näki toisella puolellaan eläimiä, jotka lyhistyivät tulen armoille, ollessaan liian väsyneitä tai loukkaantuneita. Mutta peloton Rimfaxe juoksi, se ei uupunut, se halusi elää, se halusi Acierin elävän. Acier ohjasi taidokkaasti hevostaan läpi kuuman ja polttavan tulen, rohkaisi sitä hyppäämään palavien runkojen ylitse. Tämä todella oli kamalaa, tuli poltti keuhkoja ja silmiä, korvensi ihoa ja sai ilman palamaan. Helvetin lieskat ympärillä. Välillä Acier tarkisti, että tuo toinen olio pysyi mukana. Susityttö juoksi melkein nopeammin, kuin Rimfaxe. Se väisteli liekkejä taitavasti, jotkut hännänpään karvat tosin kärventyen. Mutta tulta ei päässyt pakoon. Se alkoi saartaa matkalaisia, haudata syleilyynsä ja suudella kuoliaaksi. Acier painoi kantapäänsä Rimfaxen kylkiin ja kannusti sitä hyppäämään yhden puunrungon ylitse. Suuri ori hirnahti äkkiä kuuluvasti, se tiesi, mitä edessä oli. Liekkin ja savun läpi se näki turvan, joen. Sen ylitse ei tuli pääsisi, mutta hevonen pääsi. Rimfaxe pidensi laukka-askeltaan ja aivan joen reunalla, loikkasi mahtavan hypyn. Vesi kuohui molempien alla, viilensi mukavasti ja lopulta Rimfaxe laskeutui toiselle rannalle. Se halusi jatkaa juoksuaan pakoon, mutta Acier veti suitsista ja hevonen pysähtyi. Acier oli kuullut loiskahduksen eikä susityttöä näkynyt missään. Nopeasti puolituinen hyppäsi alas hevosen selästä. tuli ei yltänyt tälle puolen jokea.
"Hei susityttö! Missä olet?"
Acier huusi, mutta hänen huuto hukkui pauhaavaan veteen ja tuleen, niiden luonnottomaan lauluun. Acier katseli ympärilleen ja huomasi lopulta virrassa jotain. Susitytön.
"Odota täällä, Rimfaxe"
Acier sanoi ja hyppäsi sen jälkeen kylmään veteen. Orista kun ei ollut apua uinnissa.

Veden pinta oli tuntunut kovalta, kun musta ruumis oli siihen pamahtanut, vaikka parin metrin pudotus olikin vain pieni. Vedenpinnan kovuus oli iskenyt ilmat susitytön keuhkoista pihalle, ja väsymys painoi raajoja. Vesi tuntui niin painavalta, ettei sitä voisi tassulla liikuttaa, saatika pinnalle ponnistaa. Hapenpuute raastoi keuhkoja ja pyörre veti narttua yhä suvemmälle joessa. Musta neito ei tiennyt missä oli pohja ja missä pinta, tai mistä suunnasta se vesi ylipäätänsä virtasi. Kere tiesi vain sen, että hän ei saisi missään nimessä hengittää. Valitettavasti hengittämisen estäminen oli hrlpommins sanottu kuin tehty. Pistävä kipu rasituksesta tuntui kurkussa, raastava kipu poltti keuhkoja, nainen tarvitsisi happea nyt heti. Pelastus saapuikin juuri sopivasti, kivi joenpohjassa. Takajaloillaan musta ponnisti itsensä pintaan, ja ehti vetää pari syvää hengenvetoa nautinnollista ilmaa, kun vierivä tukki iski susityttöä päähän. Nainen vajosi takaisin veteen puolitajuttomana, sen verran tajusisaan että tajusi olla hengittämättä mutta voima oli kadonnut kaikkialta. Samaan aikaan Acierkin hyppäsi pelastamaan kaunotarta hädästä.

Acier oli suhteellisen hyväkuntoinen soturi, joten hänellä oli vielä voimia auttaa susityttöä. Pahus, miksi aina, kun Acier oli tutustumassa johonkin ja saamassa ystävää, jotain pahaa tapahtui? Sad..No jaa. Kylmä vesi hyväili Acierin kasvoja ruumiinosa osalta, kun mies sukelsi veteen, sulavasti kuin delfiini. Virta tempaisi miehen samantien matkaansa, painoi veden alle ja heitti sinne tänne, kuin avutonta lastua. Muutaman kerran Acier osui suuriin kiviin ja kipu viilsi koko ruumiin läpi. Iskut olivat jykeviä, kuin nuijalla, eikä kylmä vesi auttanut asiaa, sillä se kangisti ruumiin nopeasti. Mutta Acier jatkoi uimistaa eteenpäin, pitäen silmässään susitytön ääriviivat. Vesi painoi Acieria alleen ja mies veti vahingossa vettä keuhkoihinsa. Suuret pyörteet olivat kuin lohikäärmeen kynnet, jotka raatelivat puolituista mukanaan. Acier ui koko ajan eteenpäin, lähemmäs ja lähemmäs susityttöä. Acier oli ylhäältä nähnyt, miten tukki oli iskenyt susinaaraan tajuttomaksi, joten olisi kiire saada tuo taas pinnalle. Acier sukelsi veden alle ja melkeinpä ryömi pohjaa pitkin, tarrautuen kiviin terävillä kynsillään. Näin virta ei heittelisi miestä niin paljon. Metri metriltä Acier tuli lähemmäs, kunnes oli aivan susitytön alla. Nopeasti Acier hyppäsi pohjasta ylöspäin ja kaappasi otteeseensa susinaaraan, tullen samalla itsekkin pinnalle, henkeään haukkoen. Virta lähti heittelehtimään taas molempia, mutta ainakin molemmat olivat yhdessä, sillä Acier piti tiukasti kiinni susitytön vyötäröstä ja toisella kädellä piti päätä pinnalla. Oli jotenkin päästävä pois, mutta miten? Virta vain jatkui ja jatkui, rajuna ja raivoisana. Acier otti tikarinsa vapisevin käsin vyöltään. Onneksi ranta ei ollut korkealla ja Acier iski tikarin syvälle kallioon, näin pysäyttäen molemmat. Toisella kädellä mies lähes heitti susitytön rannalle. Acier oli väsynyt ja kylmissään. Hypotermia voisi olla kuolemaksi. Acier yritti kiivetä ylös, mutta hän oli liian loppu.

Virta heitteli suden ruumista miten sattuun, kylki iskeytyi kiveen, pää osui johonkin ja tassu jäi ruumiin ja kiven väliin. Veden suunnaton voima oli ottanut mustan ruumiin valtaansa, se ripotteli säälimättä susityttöä, joka ei nähnyt mitään. Tyttö oli vajonnut outoon utuiseen hämäryyteen, tajuttomuuden ja tajuisaan olemisen rajamaille. Välillä mustuus peitti koko tajunnan, kun taas kohta tuntui että oli irronnut omasta ruumiistan ja katseli tapahtumia sivuilta. Alitajunta käski olla hengittämättä, ja niin tehtiin. Kuitenkin susitytön täytyi tehdä kaikkensa, että taisteli hengitysrefleksejä vastaan. Aivot tarvitsisivat happea, kouhkot olviat kutistuneet ja tassuista oli kadonnut voima. Ulospäin puhallus posti hiilidioksidin ruumisita, ja helpotti hetkeksi. Sitten tuli hirveä ahdistus, se runnoi keuhkoja ja puristi ruumista kasaan, oli entistä vaikeampaa taistella refleksejä vastaan. Kohta se tapahtui, nainen vehti henkeä, mutta silloin tulikin happea eikä vettä. Alitajunnassa susi tiesi että joku pelasti tätä, mutta kuka? Kohta ruumis työnenttiin rannalle ja pari kertaa hengiteltyään palasi näkökykykin. Demoniruumiseen ei susi varmasti pystyisi tiseään muutamaan, saatika auttamaan Acieria. Niimpä oli aika pyytää luontoäidin apua:
"Aceri naka mitsure"
ja taas samat käynnökset hyppäsivät maasta, tarttuivat kiinni Acierin käsistä ja viskasivat sitten miehen rannalle. Vaikka yleensä köynnösloitsut olivat ääretömän helppoja ja vähän voimia vieviä, oli se tarpeeksi susitytölle. Kere vaipui tajuttomuuteen.

Acier oli yleensä todella hyväkuntoinen ja yleensä kesti niin kuumaa kuin kylmää, mutta vedessä ei ollut helppoa pysyä lämpimänä, kuin maalla. Acierin keho alkoi olla todella kylmä. Virta piiskasi hänen ruumistaan jatkuvasti ja muutama tukki iskeytyi myös. Acierin keho oli täynnä mustelmia ja poika alkoi menettää tajuntaansa. Hän ei edes tiennyt, miten susityttö voi. Toivottavasti edes jäisi henkiin, se tässä olisi tärkeintä. Acier meinasi päästää jo irti tikaristaan, kun äkkiä tunsi jotain kehonsa tukena. Hän ei jaksanut ajatella, ei jaksanut välittää. Juuri ja juuri mies edes oli tajuissaan. Mutta hän tunsi nousevansa jotenkin kylmästä vedestä, jollain tavalla. Acier ei ollut uskovainen, ei vähääkään, mutta tämän yhden ainoan kerran hän uskoi johonkin yliluonnolliseen voimaan ja jumaliin, jotka pelastivat hänet varmalta kuolemalta. Ja sitä voimaa ja jumalaa tuo mies kiitti, kiitti todella, mitä nyt hourailustaan pystyi. Acier tunsi pian läsähtävänsä, kuin kuollut eläin, kovalle maalle, kauemmas vedestä ja sen jylysytä, kylmästä syleilystä. Acier tärisi kuin haavanlehti, vapisi kauttaltaan. Hieman kauempana miehestä oli tuo outo susityttö. Voi että Acier toivoi, että hän olisi ollut tulihaltia, mutta kun ei ollut. Acier ryömi hyvin hitaasti lähemmäs susityttöä. Oli pysyttävänä liikkeessä ja lämpimänä. Acier oli joskus oppinut, että märät, kylmät vaatteet piti riisua pois, mutta hän ei todellakaan tekisi niin tuon tytön ollessa paikalla. Noh siveys maksoi nyt siis ehkä hengenmenon Acierille. Varovasti tuo alkoi kasata maahan nuotiota ja sytyttämään sitä, jotta saisi edes vähän lämpöä kehoonsa. Pienen ajan yrittelyn jälkeen Acier sai aikaan tulen kuiviin oksiin, jotka alkoivat hetkessä roihuta iloisina, lämmittäen.

Musta turkki oli liimaantunut ihoon kiinni, kiharaisena ja tukkoittain. Lihakset näkyivät kohoumina turkissa. Todella hitaasti ja vaivalloisesti rinta kohosi ja laski hengityken tahdissa. Susityttö oli äärettömän väsynyt, ja tajuton. Vedenväriset silmät peittivat luomet, ja nartun lavasta, päästä ja suupielistä valui hitaasti punertavaa ainetta. Neste oli verta, rautapitoista ja elämäneliksiiri. Vaikka tuli alkoikin lämmittää, se ei saanut sutta heräämään. Suuri koiraeläin vain makasi siinä, mihin se oli viskattu. Hengityskin alkoi kuulosta vingunnalta, ja mustuus pääkopassa tiheni. Välillä ruumis värisi tai tassun lihas kouristi jalka, muuta elonmerkkiä koireläimessä ei näkynyt.

Merenranta oli kullan värinen, aurinko punertava ja vesi kimmelsi mustana. Ympäristö oli äärimmäisen rauhallinen. Kultarannassa oli kaksi koiraeläintä, musta ja harmaa. Kere ja Joku. Hännät he olivat kietoneet yhteen, ja etutassut olivat ristissä. Musta, harmaa musta harmaa. Kuka tämä muukalainen oikein oli?

Acier värisi kylmästä, vaikka hän oli saanut nuotion syttymään. Mies oli päättänyt, ettei yksi typerä virta voittaisi yksisilmää. Hän jäisi eloon, eläisi, eläisi, eläisi. Jos Acier jotain oli, hän oli helvetinmoinen jääräpää. Kerrankin siitä oli hyötyä, sillä hän ei luovuttanut itseään kuoleman neidoille vielä. Acier värjötteli paikallaan, ojensi palelevia raajojaan kohti tulta ja riisui hieman päällimmäisiä vaatteitaan, jättäen kuitenkin housut ja jonkinlaisen paidan ylleen. Välillä hieman Acier katseli toisella silmällään tuota sutta joka oli lähes kylmyyden kangistama. Acier mietti hyvin pitkään ja tarkasti, oliko hänen seuraava ele fiksua, mutta nyt oli kyseessä sentään toisen elämä. Acier tuli hieman lähemmäs susinaarasta ja silitti hieman sen kylmää turkkia, kunnes vähän kiersi käsiään epäröiden suden ympärille ja painautui sitä vasten.
"Haluan vain auttaa.."
Acier sanoi hiljaa. Hän ei ollut varma kuuliko toinen, mutta jos kerta hänen olematon ruumiinlämpö pystyi pitämään lämmön susinaaraassa, se oli sen arvoista. Sitäpaitsi, Acier ei keksinyt muuta. Hän olisi antanut viittansa, ellei sekin olisi märkä. Tulipalo oli jäänyt kauas taakse, mutta kylmyys uhkasi molempien henkeä. Acier alkoi sulkea silmiään, hän ei pysyisi hereillä. Mutta hänen oli pakko. Jos Acier nukahtaisi, hän ei ehkä heräisi. Jokin havahdutti äkkiä Acierin, repi takaisin kuolemasta elämään. Se oli kumea hirnahdus. Rimfaxe, hänen ihana orisa. Acier hymyili vähän, kun näki Rimfaxe Kuuraharjan juoksevan kohti molempia. Hevonen pysähtyi omistajansa vierelle ja töni pehmeällä turvallaan. Orin keho oli hyvin lämmin ja se ei ainakaan nukahtaisi. Rimfaxe asettui makaamaan molempien viereen, pitäen molemmat kehonsa ja nuotion välissä, jotta sekä susi että Acier saisivat mahdollissimman paljon lämpöä. Acier taputti orin kaulaa.
"Hieno poika.."
Tuo kuiskasi hiljaa.

Kere ei huomannut mitään mitä ulkouplella tapahtui, ei sitä että nuotio alkoi rätistä entistä lämpimämmin. Nainen vain makasi susimuodossaan, tai no perjaatteessa alkuperäismuodossaan siinä maassa. Muuttujademoneilla katsos se eläinmuoto, on se oikea vaikka he enemmän demoneina tuntuvat liikkuvan. Kere kuului kastiin, joka kunnioitti juurian alkuperäiseläiminä. Ja sitten uni jatkui taas, outona.

Kuva vaikutti kunnon 3D mallistolta, jokainen karva oli kuin teräväpiirto telkkarista. Hiekan murut näyttivät eläviltä, kaksi sutta jotenkin piirrettymäisiltä, vaikka muu olikin aitoa. Meri liikkui edestakaisin paikallaan, ja harmaa susi liikahti pois mustan viereltä. Se alkoi kävellä mereen, ja kun Kere yritti seurata, hän ei kyennyt. Maa katosi kaikkialta suden ympäriltä, paitsi juuri alta. Meri ei kuitenkaan aukkoihin kadonnut, vaan susi jäi yksinään seisomaan ja ulvomaan äkkiä ilmestyneelle punaiselle kuulle. Sitten kun unessa susi avasi silmänsä uudelleen, olikin hän kukka niityllä. Savu haisi Keren nenään ja tulipalo riehui unessa kaikkialla ympärillä. Lämpö tuntui ihanalta, hitaasti alkoi unikuva särky ja kadota.
Narttususi oliheräämässä, mutta siihen menisi vielä oma aikansa

[lyhyt tämäkin, kun ei inspaa niin ei voi minkään]

Acier tärisi edelleen kylmästä ja hänen hampaansa kalisivat, vaikka Rimfaxen lämmin keho ja tuli yrittivät pitää häntä lämpimänä. Acier oli päättänyt vain selvitä. Ei siihen muu auttanut, hänen piti vain selvitä. Piste. Tuntiessaan olonsa hieman paremmaksi Acier kuunteli hieman susinaaraan sydämenlyöntejä ja hengitystä. Ainakin tuo oli hengissä. Sydän löi ja tuo hengitti, vaikkakin rahisten. Acier katseli sutta ainoalla silmällään ja vähän hieroi käsillään eläimen rintakehää. Se pitäisi verenkierro kunnossa ja samalla myös keuhkot. Näin Acieria oli aikoinaan opetettu tekemään. Rimfaxe vähän laski painavaa kaulaansa lämmikkeeksi susinaaraan päälle, isännän ollessa aika kunnossa. Acier nousi istumaan ja katseli öistä metsää ympärillään. Pitäisi saada ruokaa susinaaraalle..
"Rim, pidä hetki huolta sudesta.."
Acier nousi seisomaan ja katseli ympärilleen. Metsästäminen saisi hänenkin verenkierron elpymään. Acier ei viipyisi kauan, vain sen verran, että saisi edes vähän ruokaa. Kangistuneella keholla se oli vähän hankalaa, mutta tuo lähti silti metsästämään. Öinen metsä oli täynnä ääniä ja tuoksuja, joita ihminen ei koskaan huomaisi. Ainoastaan hieman "paremma" olennot. Acier tunnusteli maata ja nuuhki ilmaa. Lähellä oli saalista..Varovasti tuo lähti hiipimään eteenpäin, yli pensaiden, rasauttamatta oksaakaan. Tarpeaksi lähelle päästyään, Acier äkki loikkasi kuin susi pensaasta ja iski hampaansa ja kyntensä ensimmäiseen olentoon. Se oli nuori peura, joka kuoli samantien iskuun. Acier katseli saalista ja hymyili vähän. Tuo riittäisi pitämään susinaaraan hengissä. Acier lähti kantamaan saalista takaisin ystävänsä luokse.
"Oletko herännyt?"
Acier kysyi, huomatessaan Rimfaxen ja susinaaraan.

Taas kerran alkoi maailma pyörimään hullun lailla. Kerestä tuntui, että maapallo olisi vain hänen ruumiinsa kokoinen, ja pyörisi kolikon lailla, ei siten mtien maapallo oikeasti pyörii. Oksennusrefleksi oli tuoda ylös kaiken nartun saaman ruuan, mutta onneksi niin ei tapahtunut. Pahanolon aallot liikkuivat aina varpaista nenänpäähän asti. Kerestä tämän päätä takoi moukareilla ainakin kolme kädellistä. Lavassa ja kyljessäkin tuntui sydömenlyönnit. Kaikki nuo kun sekoitti yhteen, ei nainen voinut kuvitellakkaan että olisi elossa, vaan että on joutunut helvettiin.
Suden ruumis värähti, kun hevonen laski päänsä tämän päälle. Silmiä ei jaksanut susi avata, vaan keskittyi siihen että voisi nukahtaa, mutta sekään ei onnistunut. Joku puhui jotakin, sitten kuului jalkojen töminää maassa. Töminä aktosi hetkeksi, sitten tuli takaisin ja mukana mitä taivaallisin tuoksu. Nartun nenään kantautui veren haju kono alkoi samantien väpättämään ja ruumis pikkuhiljaa heräilmään. Vedenväriset silmätkin avautuivat hitaasti, muisti tosin oli kadoksissa.
"Kuka helvetti sä oot?"
Ehti Kere kysäistä, ennenkuin muisti.
"Ainii, se tulipalo."
Susi mutisi ja sulki silmänsä. Pahanolon aalto vetäisi taas suden ylitse, ja tassut että selkä jäykistyivät tehden hassun Uumuodon narttusuen ruumiista.
"Yh."

Yleensä Acier kantoi helposti saaliin, mutta jotenkin tällä kertaa peura tuntui hyvin painavalta ja raskaalta. Todella outoa. Silti Acier hoiperteli takaisin nuotion luokse ja laski saaliin maahan. Miehen vaatteet olivat peuran veressä. Koko Acierin olo tuntui saastaiselta, hän tarvitsi pian kylpyä. Acier huohotti raskaasti ja hän lysähty istumaan maahan. Samalla tämä huomasi, että susinaaras oli heräämässä. Acier hymyili vähän. Eläin oli selvinnyt hengissä, miten hienoa. Rimfaxe pärskähti ja nousi heti seisomaan, kävellen kauemmas, suden herätessä. Se ei halunnut puremaa kurkkuunsa heti. Acier oli kysymässä suden vointia, kun tuo eläin kysyi heti, kuka Acier oli. Ja vielä äärimmäisen vihaisena.
"Kiitos vain..Sinun pelastajasi"
Acier tuhahti loukkaantuneena. Hän ei edes kuullut susinaaraan mutinoita, mutta havahtui vähän, kun eläin käpristyi kokoon tuskasta. Acier konttasi hieman lähemmäs huolestuneena. Hän ei oikein tiennyt, miten auttaisi susiparkaa.
"Ota ihan rauhallisesti..Lepää kunnolla.."
Acier vähän neuvoi eläintä ja silitti sen tuuheaa, karkeaa karvaa.
"Toin sinulle ruokaa, jos nälättää"
Acier viittasi päällään kohti peuranraatoa. Oikeastaan oli vähän kummallista..Miksi Acier oli näin kiltti? Miksi hän teki yhtään mitään tuon naarassuden eteen, joka ei selvästi näyttänyt muistavan edes, kuka Acier oli. Acier ryömi sudesta kauemmas, hevosensa luokse. Hän voisi ihan hyvin lähteä pois täältä. Mihin yksisilmää enää tarvittaisiin? Acier tarvitsi kuitenkin itsekkin lepoa..Ehkä jos hän olisi tässä vielä hetken..pienen vain.

Kiitos vain.. Sinun pelastajasi? Mitä helvettiä?
Hitaasti alkoivat muistikuvat palautua naisen mieleen, ensiksi se niinsanottu leikki tuon Acierin kanssa. Raikkaparka oli luullut Kereä aivan tavalliseksi, niin kauan kunnes se valkoinen susi saapui paikalle. Vahingossa oli nainen silloin puhunut, ja lausunut loitsun sillä muuten hän olisi hengetön. Seuraavaksi mieleen tuli tulipalo ja putoaminen. Vaikka Kere kuinka paljon muisteli, ei hän muistanut että olisi milloinkaan veden pintaan osunut, saatikka rannalle päässyt. Sitä nainen kyllä ihmetteli, että mistä johtoui moinen muistin menetys. Mielellään ei nainen tullut pelastetuksi, saatikka atetuksi tai että joku huolehtisi hänestä. Nyt tuo puolituntematon oli tehnyt sen kaiken pienen hetken aikana, ja sillä oli haluamattaan ansainnut susitytön kiitollisuuden.
"Kiitos."
Kere mutisi, ja alkoi nousta hyvin hitaasti istumaan. Pääästyään istumaan, narttu antoi sittenkin tisens lysähtää makuulteen, sillä huippasi liikaa.
"Muistikuvani loppuivat siihen, kun juostiin pakoon tulipaloa, ja maa hävisi altani. Joten mitä oikein tapahtui?"

Acier tarrautui maassa makaavan Rimfaxen harjaan, vetääkseen itsensä hevosen selkään, mutta pysähtyi miettimään. Kokemus oli tosiaan varmasti susitytölle aika rankka..Ei ihme, ettei tuo muistanut mitään. Ja ehkä niin oli vain hyvä..Olikohan sittenkin parempi, ettei susityttö muistanut Acierista mitään? Se voisi olla oikeastaan parempi. Puolituinen päästi irti hevosen harjasta ja istui kunnolla maahan, katsoen sutta jälleen ainoalla silmällään. Acier nyökkäsi vähän.
"Eipä kestä..Olisit tehnyt saman minulle"
Puolituinen virnisti hieman. Itseasiassa hän uskoi, että susityttö olisi paennut paikalta, ei siksi, että tuo olisi pelkuri vaan siksi, että se oli fiksua ja itseään piti suojella. Acier olisi tehnyt kai samoin, olikin suuri kysymys, miksi hän edes auttoi sutta? No jaa. Väliäkö sillä enää oli. Acier katseli vähän huolestuneena, kun susi mätkähti takaisin maahan, kun se ensin yritti nousta jaloilleen. Acier nousi hieman seisomaan ja käveli ensin kaatamansa uhrin luokse. Acier leikkasi tikarillaan palan tuoretta lihaa ja käveli sitten suden luokse, polvistuen eläimen viereen.
"Syö vähän..saat voimasi takaisin.."
Acier ojensi lihakimpaletta susinaaralle ja katseli samalla eläimen kuntoa. Ainakaan ulkoisia vahinkoja ei ollut.
"Enempää sinun ei tarvitse tietää"
Acier mutisi osittain itsekseen. Pojan sormien välistä tippui verta, joka tuli saalista. Acier katseli tuoretta, vielä lämmintä ja tahmeaa verta ja käänsi sitten katseensa. Veri toi niin paljon muistoja..painajaisia.

Oliko tuo puolilajinen nyt jo lähdössä? Kere ajatteli hieman pettyneenä, juuri kun nainen oli alkanut pitämään tuosta hassutteliajsta. Acierin sanoille demoni naurahti, ja aktsoi vedenvärisillä silmillaan tuohon mieheen.
"Anteeksi vain, mutten olisi. Pakokauhun vallassa olisin tyhmänä vain lähtenyt paikalta, ja potenut myöhemmin huonoa omatuntoa."
Hetken muuttujademoni oli hiljaa ja sanoi:
"Mutta nyt kun olet ainsainnut kunnioitukseni, pelastaisin sinut vaikka kuinka monta kertaa pulasta, jos vain voin."
Susi sanoi ja hymyili lämpimästi. Taas lihan makoisa tuoksu kantautui tuon sieraimiin, mutta hän oli niin väsynyt. Niin väsynyt ettei jaksaisi raahatua saaliin luokse. Susineidon onneksi Acier kävi tälle hakemassa lihakimpaleen, ja ojensi sitä kohti sutta. Aluksi sudn vaistot tulivat heti pintaan, ja Kere haisteli ensiksi mahdollisen pinaatumisen takia ruokaa, ennen kuin sai itsensä kuriin.
"En vieläkään ole saanut susimuodostani kitkettyä kaikkea susimaisuutta."
Nainen ärähti ja tarttui lihakimpaleeseen ahnaasti.
"Pyydö anteeksi naisellisuutemattomuuttani."
Ja sitten hän alkoi syömään äärettömän susimaisesti.

Acier virnuili itsekseen, ojentaessaan lihakimpaletta susinaaraalle. Selvästi tuo yritti olla pikkuisen vähemmän eläimellinen ja syödä lihan siististi, kuten mikä tahansa kaksijalkainen olento, mutta kehnostihan siinä kävi.
"Ei aina petomaisuus ole pahasta"
Acier totesi, nauraen ystävällisesti tuolle sudelle. Johan oli hänelläkin kummallisia tuttavia. Tuollainen eläin. Acier nauroi vähän enemmän, susinaaraan pahoitellessa, ettei hän ollut mikään lady.
"Hei, älä pahoittele. Jotkut miehet pitävät petomaisista naisista"
Ehkä tarpeeton kommentti, mutta Acier yritti, omalla tavallaan, keventää vain vähän tunnelmaa. Ei hän oikeastaan sanoillaan mitään tarkoittanut, ei hän juuri koskaan tarkoittanut. Acier hymähti ja konttasi takaisin raadon luokse, leikaten itselleen palan lihaa. Acier tökkäsi lihapalan miekkansa varteen ja alkoi käristää sitä nuotiossa. Verta ja rasvaa tipahteli nuotioon, joka sihisi äänekkäästi. Acier haukotteli vähän. Hänen kehoonsa koski, vaikkei mies näyttänytkään kipuaan mitenkään. Acierin teki mieli nukkua kipu pois, herätä aamulla ja jatkaa matkaa.
"Nukuttaako sinua?"
Acier kysyi varmuuden vuoksi. He voisivat hyvin ottaa pienet torkut. Rimfaxe pitäisi varmasti molemmista huolta ja herättäisi, jos aistisi jotain pahaa. Acier katseli lihaa ja haukkasi siitä palasen, vaikka se olikin vielä puoliraakaa. Samapa tuo, Acier söisi vaikka raakaa lihaa, mutta nyt ei. Vesi pauhasi molempien vieressä edelleen hyvin vihaisena ja äänekkäänä. Se ei saanu viedä uhreja mukanaan, ei hukuttaa syliinsä ja viedä haamuja mukanaan, ikuiseen virtaan..Joessa melkein kuului vainajien itku ja valitus. Pelottavaa.

Kere virnisti mustat korvat hörössä Aierille, ja jatkoi syömistä selvästi rentoutuneempana kuin aikaisemmin. Ystävällinen ja lämmin naurukaan ei saanut Kereä suuttumaan, yleensä hän suuttui niin pienistä asioista ja kävi kurkkuun kiinni. Kuullessaan lisää puhetta, nosti Kere päätään ylemmäs. Seuraavaksi nainen katsoi mieheen pää hieman kallellaan ja virnisti ilmeellä joka kertoi selvästi ' hähää arasimpas'. Vaikkei oikeastaan Kere mitään ollut arvannut, muuta kuin että tuo mise oli samanlainen kuin muutkin, ja se tosiaan ei tätä demonia haitannut.
"Eikö se olekkun, et jätkä on eläin ja pimu on peto?"
Kere sanoi naurua äänessään, ja jatkoi taas lihansa mutustelua. Syötyään lihakimpaleen, ryömi narttususi lähemmäs kokonaista saalista. Siitä tämä repi palasen, ja jatkoi syämistä kunnes joutui vastaamaan kysymykseen.
"Tarpeeksi, että voisin käydä nukkumaan."
Se sitten vastasi ja söi lihakimpaleen rippeet nuolaisten sitten veret huuliltaan. Sen verran tapoja naisella oli, että hän linkutti joelle pesemään tassunsa ja kuononsa, sekä sammuttamaan janonsa.
"Missäs me sitten nukuttaisiin, tässäkö?"
Nainen sanoi oivoen että he nukkuisivät tässä.

Acier naureskeli itsekseen ja mussutti onnessaan tuota lihanpalaa, leikaten itselleen lisää, kun edellinen loppui. Hänellä oli yhtä paljon nälkä kuin tuolla sudella, joten miksikäs sitä kitsastelemaan, kerta heillä oli kokonainen saalis käytettävissä?
"Voipi olla..En vain ole kovin montaa pimupetoa tavannut"
Acier virnuili itsekseen ja hieman verta tipahteli tämän huulilta maahan. Acier seurasi pikkuisen katseellaan, kun tuo susityttö mutusti omaa lihaansa onnellisena ja mönki vielä hakemaan raadosta lisää, kunhan oli selvinnyt ensimmäisestä palasta. Acier katseli tuleen. Tuli muistutti häntä jostain..jostain olennosta, kauan sitten unohtuneesta? Jostain miehestä, jonka olemassaolosta Acier ei tiennyt mitään..Kuka se mahtoi olla? Acier ravisteli päätään ja katseli sitten sutta, joka tassutteli pesemään verta pois itsestään. Pikkuisen Acier oli huolissaan, tippuisiko neiti takaisin veteen, mutta nähtävästi ei. Yksisilmä pyyhkäisi vain verta suupielistään ja katseli susinaarasta.
"Voimme nukkua täällä. Olen ainakin liian jumissa lähteäkseni minnekkään"
Acier totesi ja asettui selälleen nuotion viereen. Vielä tuo katseli seuralaistaan.
"Kuule..En vieläkään tiedä nimeäsi..Voisitko kertoa sen? Ja samalla olla mieluummin kaksijalkaisessa muodossa. Tuntuu tyhmältä jutella suden kanssa"
Acier virnisti. Okei, hän jutteli Rimfaxelle, mutta se oli ihan eri juttu, ainakin tavallaan..

Susitytön kasvot muuttuivat helpottuineiksi, kun kuuli ettei tarvinnut raahautua minnekkään ihme paikkaan nukkumaan. Yleensä Kere nukkui luolissa ja koloissa sutena, harvemmin hän 'ihmis' muodossaan näyttäytyi, muuten kuin kaksijalkaisessa seurassa. Siksipä narttu lysähti maahan makuulteen, nuotion vierelle, ja laski päänsä mustille tassuilleen. Lämmin tällä onneksi oli, joten ei huolta honeys, kaikki hyvin. Acierin puhuessa Kere virnisti susimaisen veikeästi ja vastasi:
"Kyllä muuten, mutten tiedä millaisessa kunnossa vaatteeni ovat ja pysyn lämpimänä tällaisena. Sitten en tiedä riittävätkö voimani vielä, sillä oikeastaan me muuttujademonit olemme eläimiä, emma kaksijalkasia. Harvat sitä kyllä ääneen suostuvat mylntämään."
Hetken aikaa Kere ol hiljaa, mutta virnisti sitten:
"Toki voin muttua, jos tahdot vahtia ehkä puolitajutonta ja puolialastonta naishenkilöä."

[sorg, lyhyt]

Johan oli mielenkiintoinen Susitar..No jos tuo viihtyi susimuodossaan, mikäs siinä. Eipä Acierilla ollut valittamista. Kyllä tuon villinaisen seura kelpasi oikein, todella hyvin. Acier jatkoi syömistä ja nauroi samalla, mikä saattoi olla vähän härski näky.
"No elukka, ihminen, mitä väliä? Kaikki ne ovat hyvää seuraa"
Acier naureskeli itsekseen ja oli melkein tukehtua lihanpalaan Keren mainitessa puolialastomuuden. Acier pakautti muutaman kerran nyrkillään rintakehäänsä, jotta saisi ruuan nieltyä. Sitten tämä ojensi viittaansa Kerelle.
"No jos nyt ihan naku olet, verhoudu edes tuohon. Ei sillä, en minä välitä. Voin vaikka nukkua vähän kauempana"
Acier nousi seisomaan ja pudisteli jotain likaa housuistaan. Samalla myös Rimfaxe nousi jaloilleen. Se tiesi aina, mitä isäntä halusi. Monet yöt Acier oli nukkunut Rimin leveällä selällä, joten hän voisi tehdä niin nytkin. Vaikka Acieria vielä sattui moniin osiin kehosta, hän heilautti itsensä ketterästi ja sulavasti Rimfaxen selkään. Jos jotain Acier oli naisista oppinut, heitä kannatti kunnioittaa..Varsinkin siveyttä. Acier ei koskaan tehnyt samaa virhettä kahdesti.
"Olen lähistöllä, jos tarvitset."
Acier käänsi hevosensa ja se lähti kuuliaisesti kävelemään kauemmas nuotion lepattavasta lämmöstä ja Kerestä.

Kiitollisena Kere hymyili Acierille.
"Ja nimeni on Kere."
Tuo lisäsi vielä, kun ei ollut äsken sitä sanonut, todellisuudessa unohtanut vastata kyseiseen kysymykseen. Viittaan neito tarttui varovasti hampaillaan, ja laski sen sitten maahan eteensä. Rimfaxen noustessa jaloilleen, susi jännittyi hieman, valmiina juoksemaan karkuun tuon orin kovia kavioita. Mihinkään ei Kere luottanut, jollei kyseinen olento ollut luottamusta ansainnut.
"Kiitos."
Kere sanoi kaksikon tehdessä lähtöä, heti kun nuo olivat tarpeeksi pitkän matkan päässä, nainen keskittyi omaan ihmismuotoonsa. Energiaa kun oli vähän, ei muodonmuutos käynyt tavallisessa silmänräpäyksessä. Siinä kesti pari kivuliasta sekuntia, ja sitten Kere tunsi heikotusta. Nainen outi käydä hetkeksi istumaan, ettei kaatuisi nuotioon. Päästyään heikotuksesta ylitse, tuo katseli itseään ja huomasi vaatteidensa olevan kutakuinkin ehjät, ainakin intiimeiltä paikoilta. Paidan tuo joutui solmimaan siten, että vasta näkyi aika pitkälti.
"Valmis, voit tulla takaisin."
Kere sitten hihkaisi ja kävi istumaan maahan.
"En tarvitse viittaasi, on ihan hyvä näin."

Acier ei ollut ehtinyt kovin pitkälle Rimfaxen kanssa, kun kuuli jo, että voisi palata. Jaa-a..Sehän oli nopeaa. Matkalla takaisin Acier vähän pohti asioita. Lähinnä Kereksi itseään esitellyttä naista. Mistä Kere oli tullut? Mihinä hän oli matkalla? Omituinen susineito oli kuin jännittävä, kävelevä arvoitus. Acier rakasti arvoituksia, mutta joskus oli parempi olla ratkomatta niitä. Rauhallisin ja pitkin askelin Rimfaxe käveli kohti nuotiota, joka hohkasi lämpöä jo melko pitkältä. Acier hymähti vähän ovelasti, huomatessaan tarkalla katseellaan lähinnä rintojen alapuolelle ylettyvän paidan, joka jätti paljasta pintaa näkyviin. Saihan sitä ihailla huomaamattomasti, kunhan ei päästänyt mitään tyhmää suustaan. Acier yleensä oli parempi kälättämään kaikkea tyhmää kuin pitämään naamaansa kiinni. Rimfaxe pysähtyi ja Acier loikkasi alas, lähes samantien istumaan kivun takia. Acier otti viittansa ja kiersi sen hartioidensa ymäri, samalla kun tiiraili hieman toisella silmällään Kereä..Aika erikoinen nainen.
"Joten..Onko sinulla suunnitelmia? Aijotko lähteä jonnekkin seuraavana päivänä?"
Acier päätti avata keskustelun, jottei vaikuttaisi keskittyneen ihan johonkin muuhun..Acier asettui selälleen maahan ja katseli tähtiä. Nuotiosta nousi savua, joka kiemurteli kohti taivasta, kuin musta käärme. Suuret, kirkkaat tähdet loistivat heidän yläpuolellaan ja saivat paikan näyttämään hyvin kauniilta. Acier hymyili itsekseen. Rimfaxe oli kävellyt kaksikosta hieman kauemmas. Se laidunsi tyytyväisenä ja välillä haisteli ilmaa tai katseli ympärilleen vaarojen varalta.

Kere huokaisi, miksi hän edes oli näin ystävällinen sellaiselle olennolle, joka oli sukupuoleltaan mies? Miksi nainen ylipäätänsä oli tässä lähiaikoina ollut niin mkava mieshenkilöille, flirttaillut ja halunnut heitä ja sitten 'itkenyt' auki revittyjä haavoja. Vatsaus kysymykseen oli yksinkertainen, Kere ei enään välittänyt mitä hänelle kävi aivan samahan tuo oli kun elämää oli ollut jo sen 200 vuotta. Oikeasti tuo ei kuitenkaan niin ajatellut. Viha miehiä kohtaan oli vain tämän puistattavan isän takia joka..'
Turpa kiinni saatanan ajatukset! En tahdo ajatella sitä juuri nyt!
Henkinen taistelu näkyi ulospäin vain pienenä varjona silmissä. Juuri saatuaan ajatuksensa kuriin, tuo Acierkin saapui paikalle komean hevosensa kanssa. Vieläkään ei Kere kunnolla tuohon hevoseen luottanut, niimpä tämä huokasi mielessään harjakkaan asettautuessa laiduntamaan hieman kauemmaksi. Acierin käydessä maahan makaamaan, nainen liikkui hieman lähemmäs pitäen kuitenkin välimatkan siveyden rajoissa. Siihen vierelle tämä sitten kellahti selälleen, katselemaan tähtitaivasta. Heinänkorrenkin tuo nappasi suupieleen roikkumaan, pureskeltavaksi.
"Ei minulla ole mitään suunnitelmia, ei ystäviä, ei onneksi enää perhettäkään saatikka kumppania. Ainut mikä minulla on, on sudet ja metsä."
Muuten ääni kuulosti tavaliselta tympääntyneeltä Kereltä, paitsi että perheen kohdalla äänessä oli syvää inhoa.

Acier makoili rauhallisena. Ruoho kutitteli hieman selkää, mutta se ei juuri miekkosta haitannut. Tuo oli liian rento ja rauhallinen, että jaksaisi käyttää olematonta aivotoimintaa mihinkään. Acier katseli vain tuhansia ja taas tuhansia tähtiä..Hyvin harvoin Acier oli syvällinen, saatika sitten romantikko, mutta nyt hänellä oli vähän haikea olo. Tuolla jossain tähtien takana oli tuhansia maailmoja..Ja jossain kaukana noiden samojen tähtien alla oli joku, joka katseli taivaan tuhansia valoja ja oli Acierin tuleva rakastettu. Mutta kunnes se löytyi, Acier päätti elää kunnolla ja täysillä. Paitsi nyt, hän päätti ottaa rennosti ja vaipua johonkin koomaan, kunnes olisi aika jatkaa matkaa. Acier vähän säpsähti Keren asettuessa myös makaamaan maahan. Acier oli ollut niin omissa ajatuksissaan, että oli unohtanut kokonaan naisen olemassaolon. Acier kierähti vatsalleen samalla kun kuunteli Kereä.
"Ei mitään? No..Ei minullakaan. Pelkästään Rimfaxe."
Acier huokasi vähän ja nyppi maasta ruohoa ajatuksissaan. Tosiaan, Acier oli ollut niin kauan yksin kun pystyi muistamaan. Hän oli niin tottunut siihen, ettei koko asiasta enää välittänyt. Se vain oli osa häntä. Acier hymähti vähän.
"No, Kere, älä huoli. Kukaan ei ole ikuisesti yksin"
Acier virnuili vähän poikamaiseen tyyliinsä leppoisana ja kierähti takaisin selälleen. Miten väsynyt hän olikaan..Huomenna varmasti joka lihasta särkisi.

Kerestä tähdet näyttivät äärettömän kauniilta. Tähittaivas näytti aivan tummansiniseltä kankaalta, johon ili kirjailtu palloja kuvoioiksi. Kangas olisi asetettu maailman ylle peitoksi, jotta se voisi nukkua ilman auringon valoisia säteitä. Ainut huono puoli peitossa oli se, että olisi kylmä jos nuotio sammuisi. Niimpä Kere nappasi yhden suurehkon kalikan, ja asetti sen nuotioon. Sitten tuo palasi taas paikalleen asettuen selälleen makaamaan. Hassu suru tuntui taas sisällä, kuten niin monina öinä ennenkin, vaikka seuraa oli ympärillä. Juuri näinä pimeinä hetkinä menneisyyden kauhut takertuivat naiseen tiukemmin kuin koskaan, juuri nyt oli taas se hetki. Väkisin nainen puristi hampaansa yhteen, ettei kertoisi murheistaan, kyyneleet tuo räytteli nopeasti pois ja sätti itseään tunteellisuudestaan. Acierin ensimmäinen lause meni aivan ohitse, mutta tuskin se mitään tärkeääkään oli. Ainakin niin Kere itse ajatteli. Seuraavat sanat kuitenkin nainen kuuli, muttei mitään sanonut, sillä tiesi että jos joutuisi puhumaan, hänen äänensä särisisiä. Sääliä saatikka mitään auttamislupauksia ei tuo todellakaan tahtonut, siksipä ei vapaaehtoisesti mitään alkaisi kertomaankaan.
"Oikeastaan en edes tiedä ovatko vanhempani elossa, mutta sellaiset sietäisivätkin kuolla."
Hieman susineidon ääni särisi, ja sitten tuo käännähti kyljellen kasvot nuotioon päin.
Perkele.

Acier katseli vain tähtiä ja ajatteli omiaan. Hän oikeastaan oli ihan unen ja valveen rajamailla, juuri nukahtamassa, muttei kuiteskaan. Acierin ainoassa silmässä kaikki alkoi sekoittua toisiinsa. Äänet, värit ja muodot. Yölintujen huudot ja veden pauhu alkoivat kuullostaa kaukaisilta, kuin hämäriltä muistoilta. Kaikki verhoutui mustaan samettiin, muodot menivät sekaisin. Mutta äkkiä koko maailma tuntui taas kristallinkirkkaalta ja selkeältä. Acier nousi äkisti istumaan ja katseli Kereä. Hän pikkuisen huolestui neidon särisevästä äänestä. Tuolla ei tainnut olla kaikki hyvin, mutta jokin Acierin sisällä sanoi, ettei neitoa saisi sääliä. Kere oli kova ja voimakasluonteinen nainen, joten parempi vain myötäillä tuota. Acier katseli vakavana Kereä.
"Sinähän sen parhaiten tiedät..Ehkä sinun pitäisi nukkua vähän, huomenna varmasti kaikki näyttää paremmalta"
Acier totesi ja katseli hetken Kereä, kunnes katsoi taas nuotiota vähän ajatuksissaan.
"Voin nukkua muualla, jos tunnet olosi paremmaksi yksin?"
Acier päätti varmistaa. Ei sitä koskaan voinut olla varma, halusiko toinen edes seuraa. Acier oli ilmestynyt Keren elämään kuin tyhjästä, joten hän voisi häipyä tyhjyyteen. Acier heitti muutaman puun lisää nuotioon, jottei se ihan heti sammuisi.

Huulet tuo puristi lujasti yhteen, ja silmissä naisella leimusi silkka inho ja viha. Kädet tuo puristi myös nyrkkiin, ja yriti olla murisematta äärimmäisen susimaisesti. Keren inho oli suuri tuon perhettä kohtaan, vain yhden tapahtuman takia:
Keren ensimmäinen poikaystävä oli eräs haltija, muistaakseeni Nitran nimeltään. Mies oli aika 'pahis' ja muutenkin aika villi. Tietysti Keren vanhemmat eivät hänestä pitäneet ollenkaan, ja siitä syttyi susiperheelle riita. Kere husi vanhemmilleen, vanhemmat lapselleen ja lopulta tuo johti taas yhteen käsirysyyn. Siinä Keren äiti lyötiin tajuttomaksi ja isä kävi lapsensa kumppuun. Tästä riidasta johtui myös se X:än muotoinen arpi naisen rinnassa.
Ajatusten mukana tuon käsi oli vaeltanut arven kohdalle, joka näkyi paidan alta vain yhdestä sakarasta.
"Niin kai."
Kere huokaisi ja sulki silmänsä.
"Ei sinun tarvitse minnekkään lähteä."

Kyllähän Acier piti naisseurasta, hyvinkin paljon. Mikäs sen mukavampaa, kuin nainen vierellä, mutta oli sentään tuolla nuorella Tulisielulla jotain järkeä päässä. Hän tajusi kyllä, milloin ei kannattanut yrittää mitään. Kere vaikutti muutenkin hyvin kylmäkiskoiselta miehiä kohtaan, joten Acier oli mielellään vähän tavallista enemmän herrasmies ja ajatella joskus muitakin, kuin itseään. Jotenkin hänestä tuntui, ettei Keren elämä ollut ihan ruusuilla tanssimista. No jaa, eihän Acierinkaan elämä ihan täydellistä ollut. Acier havahtui, kun Kere antoikin miehen jäädä.
"Ai? No, jos sinä niin sanot"
Acier hymyili vähän ja istahti takaisin nuotion loimuun, sen lämpöön ja turvallisuuteen. Halusikohan Kere jo nukkua? Vähän vaikea sanoa. Mutta masentuneelta tuo vaikutti..Voisihan Acier jotenkin yrittää piristää tätä? Se voisi olla vaikeaa..
"Hei Kere, et sattuisi osaamaan yhtään tarinaa. Olisi kiva kuulla joku sellainen."
Acier pyysi, hymyillen rentona ja ystävällisenä. Kerrankin miehenalulla ei ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia. Hän halusi olla vain todella ystävällinen tuolle neidolle. Yö heidän ympärillään sai uusia piirteitä, sen muututtua keskiyöksi. Tuntui kuin koko maailma ja luonto olisi hiljentynyt. Missään ei ollut mitään, ei kuulunut mitään. Pelkkää mustaa tyhjyyttä.

Kere hymyili mielessään, no oikeasti myös huulillaan. Miten tuon Acierin sanat oikeasti lämmittivätkään, kun hän kunnioitti niinkin paljon tätä susinaista. Kunnioitus, olikohan se tämä asia, mitä Kere tunsi tuota toista kohtaan, sillä ystävystyminen vaatisi varmasti puolet kaumman ajan. No viis tuosta, pitäisi keksiä tekemistä, sillä naista ei väsyttänyt jostakin kumman syystä. Nainenkin nousi istumaan liikahtaen lähemmäs nuotiota. Tulen leikkiä tuo katseli haltioituneena, aivan omiin ajatuksiinsa kaatuneena. Huokaus oli jo meinannut tulla huulilta, kunnes nainen muisti puraista huultaan ettei se kuuluisi. Sääliä ei tuo todellakaan tahtonut, missään nimessä. Taka-ajatuksia ei neidollakaan ollut, kerrankin, sillä yleensä tuo hakeutui seuraan vain jos halusi avrastaa jotakin, tai sitten hyötyä jostakusta muuten.
"Tarinoita en osaa, mutta pari laulua."
Hetken aikaa tyttö oli hiljaa, ja kun tuo suunsa avasi sieltä kumpusi kirkasta korkeaa laulua:
"Liekki kämenelläni roihuaa, se lämmittää sisäntäin. Liekki tuo värjää valollaan saaden kaiken muuttumaan. Lämpö tunkeutuuu mun sisällein. Kasvi hiljaa tuulessa taipuu, oksa jossakin nyt risahtaa. Toivoa mä saatoin kerran vain, että kotiin toisin oikeen ystävän."
Lopuksi laulu muttui hennoksi hyminäksi, kunnes jatkui taas.

Acier makoili selällään maassa ja katseli suurta ja avointa taivasta. Nuotio räiskyi jätkän vieressä ja savu kohosi kuin kiemurteleva käärme taivaisiin. Acier haukotteli vähän ja tämän terävät kulmahampaat näykyivät kuin pedolla. Vähän nuorukainen hymyili Keren sanoihin.
"No..Jos et tarinoita osaa, laula toki"
Acier hymyili vähän ja katseli Kereä ainoalla kirkkaalla silmäällään. Keren aloittaessa laulamisen Acier sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan. Se oli kirkasta laulua, kuin puron solinaa keväällä. Kaunista ja heleää, mutta kuitenkin kuuluvaa. Acier kuunteli jokaisen sanan ja pohti niitä hiljaa mietteissään. Acier kohottautui istumaan, nojaten käsiinsä ja katseli Kereä.
"Laulat hyvin..Ja ainakin tuo on ajatuksia herättävä. Ja kyllä sinä saat varmaan oikeita ystäviä."
Acier hymyili rentona, vähän poikamaisesti virnuillen, ennenkuin asettui takaisin selälleen ruohoa vasten. Tosiaan, laulun sanat herättivät hyvin paljon ajatuksia ja muistoja Acierista. Hän ei itse ollut minkäänlainen laulaja tai runoilija, mutta joskus jopa tuon yksinkertaisenoloisen ja äänekkään nuorukaisen ajatuksissa kihisi jotain syvällisiä ajatuksia, jotain, mitä hän ei koskaan osannut pukea sanoiksi..Ne elivät ainoastaan Acierin salatuissa ajatuksissa. Yksisilmä huokaisi syvään. Ainakin tuo yö oli rauhallinen ja lempeä. Eipä tainnut mitään ongelmia enää tänään tulla..seuraavana aamuna olisi kai aika jatkaa taas matkaa.

Ääni hiljeni hitaasti, kunnes lopulta kuihtui kokonaan pois. Veden väriset silmät vain aktsoivat tuleen, ja niissäkin roihusi. Naien sisällä kävi taas suuri taisto, kertoakko Acierille vaiko ei. Koko ajan kaksi erilaista vastausta riitelivät keskenään, mutta kun Kere ei ollut ihminen, joka ongelmistaan kertoi. Saatikka edes niitä ajatteli kertovansa. Niimpä nainen vaan kävi taas selälleen makaamaan, katsoen taivaaseen. Taivaalla tähdet muodostelivat erilaisia kuvioita, sydän, tuoli neliä ja vaikka mitä muuta. Yksi kirkas tähti loisti ylitse muiden, se oli Keren oma tähti.
"Mitä sinun mielestäsi nuo tähdet ovat? Toisia maailmoja, vai ihmisten henkiä?"
Kere kysyi aika vakavan oloisena, kääntyin katsomaa Acieriin, joka olikin aika lähellä. Nätti hymy valtasi naisen kasvot, ja tuon teki mieli silittää Acierin poskea.
Kere, ei et tunne häntä. Joo Acier vain pelasti henkeni, ei pahempaa ehe.
Taas susineidon ajatukset lakkasivat tuhatta ja sataa, eksyen poluilta toisille vailla määränpäätä.
"Onko sinulla sisaria?"