Uket (K-15)

Cuivre tuhahti vähän, kuitenkin hymy huulillaan ja putsasi lunta hihoiltaan.
"Minä sinulle vielä lumiukot ja perusteelliset käsittelyt näytän..."
Haltia mutisi vähän ja katseli sitten ympärilleen varmuuden vuoksi väijyvien kakaroiden varalta. Olivatpa ne häijyjä pikku olentoja.
Saadessaan pienen tökkäisyn kylkeen ja korjauksen sanoihinsa, mustatukka naurahti jälleen, muttei viitsinyt sanoa asiaan mitään. Olisiko muka noin, kuten Skye väitti? Vastavoima ja vastavoima, miten sen nyt otti. Cuivre laittoi hiuksiaan vähän paremmin, blondin vedettyä kädet irti haltian omista, samalla kun haltia tarkkaili Skyeä.
"Taidat lukea ajatukseni. Mennään vain."
Cuivre meinasi ottaa Skyeä kädestä kiinni, mutta perui ajatuksensa. Se ei jostain syystä tuntunut sopivalta. Skye vaikutti edelleen hieman liian ujolta, paljastaakseen muille, että hänellä oli poikaystävä. No se sopi Cuivrelle, suhteessa edettäisiin kuitenkin Skyen tahdilla. Kaduilla ei vielä tosin ollut kovin paljon ihmisiä, talvisin eivät oikeastaan muut kuin pikkukersat tulleet ulos vapaaehtoisesti. Mustatukka piti talvisesta kaupungista juuri hiljaisuuden ja rauhan takia. Ei tarvinnut halkaista ketään kahtia, päästäkseen eteenpäin.
"Hmm... Talvihunajaa, mikäs siinä. Mukavaa vaihtelua."
Cuivre totesi ja lähti kävelemään katua pitkin, etsien jotain hyvää kauppaa mistä ruokaa ostaisi. Mitähän he edes tarvitsisivat... Skye ei tuntunut valittavan siitä, että he söivät pelkkää kasvisruokaa, mutta olisi mukavaa tehdä blondille jotain muutakin, jotain mistä tuo varmasti pitäisi.
"Skye, onko sinulla mitään suosikkiruokaa? En osaa kovin hyvin valmistaa liharuokia, mutta voin yrittää."
Cuivre hymähti. Ei kai se voinut olla niin hankalaa? Senkun läiskäytti pihvin pannulle ja odottaisi, että sen väri oli muuttunut.

”Sopii hyvin teehen…”
Skye ei tiennyt, mitä täsmällistä eroa talvihunajalla ja normaalilla oli, muuta kuin myyntiaika. Ehkä oli olemassa jokin hullu mehiläislaji, joka eli talvella? Näh, turha sellaista oli ajatella, ja miettiminen taivaalle tuijotellen ei ollut kovin järkevää – jopa pilvettömältä taivaalta tuntui varisevan hyvin pientä lumisadetta. Parempi siis katsella katua, lunta ja harvoja ohikulkijoita – ja tietysti Cuivrea. Taas häntä alkoi mietityttää, josko pitäisi ottaa sittenkin haltiaa kädestä kiinni. Se oli niin mukavaa, pientä harmitonta söpöilyä. Eikä siitä olisi haittaa, ellei joku hyvin epätodennäköisesti siellä päin kulkeva tuttava törmäisi paikalle.

Kaupat jo melkein unohtuivat, kunnes Cuivre kysyi blondilta jotakin. Hetkisen kesti, ennen kuin tuo tajusi tällä olleen jotain asiaa, ja mies pysähtyi miettimään. Toinen taisi olettaa sen olevan jotain liharuokaa, kun ilmoitteli kokkaustaitojensa puutteista.
”Ei, siihen ei tarvita lihaa… ja osaisit varmasti soveltaa senkin kanssa tarvittaessa” hän lausahti, purren hieman huulikoruaan. Hän söi niin monenlaisia ruokia ihan mielellään, ettei mitään suurta suosikkia ollut – tai oli yksi, mutta kehtaisiko sitä nyt sanoa…
”Tehdään sinun lempiruokaasi. Nyt on väärä vuodenaika omalleni, ei varmaan löydy mustikoita.”
Skye yskäisi hieman nolona, ja hymyili lammasmaisesti.
”… mustikkapannareille siis.”

Cuivre katseli kysyvästi rakastettuaan ja odotti tuon kertovan lempiruokansa. Ainakaan ihan heti ei tullut mitään suoraa vastausta, mutta blondin kertoessa hieman nolostuneena oman lempiruokansa, mustatukan naamataulu venähti ylilempeään hymyyn.
"Vai sellaista. No eiköhän jostain mustikoita löydy."
Ja varmasti löytyisi. Jos kerran kaupungin rikkailla oli varaa syödä vaikka kolibrinmunista tehtyä omelettia, aivan varmasti jostain löytyisi mustikoita. Jos liian kalliita ostettavaksi, niin ainahan sitä voisi turvautua vähän laittomampiin keinoihin. Loppujen lopuksi, Cuivre oli varas, tosin, ei mikään suurrikollinen, kunhan näpisteli lähinnä ruokaa.
Cuivre taputti hieman Skyeä päälaelle ja hymyili. Jep, tuo tekisi niitä pannareita rakkaalleen, aivan varmasti. Ja Cuivre oli jo aikaisemmin sanonut, että söisi nälässä vaikka käpyjä, joten tuolla ei ollut mitään tiettyä lempiruokaa. Kaikki kävin, missä ei ollut punaista lihaa tai kanaa.
"Joten, mitä tarvitsee ostaa? Ajattelin, että ehkä leipää ja jotain mistä tehdä ruokaa? Saisikohan mistään papuja tai paprikaa..."
Cuivre mutisi hieman ajatuksissaan. Oli joskus vaikea keksiä, mitä laittaisi ruuaksi. Samaa ruokaa kun ei kahdesti viitsinyt tehdä. Cuivre vähän mietti rahankäyttöä muutenkin. Ihan kamalasti ei voinut ostaa, sillä vuokran lisäksi myös Skinfaxen tallipaikka ja ruuat maksoivat oman osansa, tosin, hyvin vähän. Kävellessään kadulla, Cuivre alkoi pohtia toisen työn ottamista. Se tarkoittaisi vähemmän aikaa Skyen kanssa, mutta jos hän ottaisi hieman rennomman, lentävillä työajoilla varustetun homman. No oli ainakin yksi työ, missä Cuivre oli hyvä, mutta mitä hän ei mielellään tehnyt. Jäipä nähtäväksi, ottaisiko hän muuta työtä. Asiaa kuitenkin pitäisi kai kysyä.
"Mitä ajattelisit, jos ottaisin toisen työn?"
Mustatukka katsahti vähän blondiinsa kysyvänä.

Skye katseli kaikkialle muualle paitsi Cuivren kasvoihin. Ei haltia tarkoittanut pahaa hymyllään, mutta blondi oli hieman nolostunut. Eihän siihen ollut suuremmin mitään syytä, mutta mustikkapannarit olivat ruokalajina… sanoisiko nyt lapsellinen. No, hänhän oli pitänyt niistä lapsesta asti. Agape oli hyvinä aamuina tehnyt niitä.
”Äh, ei tarvitse etsiä, ei se ole mikään ylivoimainen lempiruoka tai mitään…” mies mumisi vähän, mutta ei käynyt sen suuremmin estelemään. Jos tummatukka haluaisi tehdä pannareita, mikäs siinä. Varmaan vain pöllisi mustikat… mutta vaikka Skye ei yleensä itse varastellut ruokaa, ainakaan kenenkään köyhemmän tyypin kaupasta, hän ei valittanut. Parempi että sai syötävää kuin että näkisi nälkää – eihän syömättömyys ollut mitään kovin ihanaa herkkua, vaikka hän oli siihen osittain tottunutkin.

He kävelivät eteenpäin kadulla, ja Cuivren mutistessa omiaan ruokavaihtoehdoista tai vastaavasta Skye katseli ympärilleen.
”Tuo puoti tuolla, se on melko hyvä.”
Hän ei ollut aluksi varma, josko haltia kuuli hänen sanojaan, koska tuo oli niin mietteissään, mutta kohta tummatukka kysyikin toisesta työstä. Blondin kasvot menivät ilmeettömiksi, ja hän katsoi pitkään hiljaisena Cuivrea, ennen kuin puhui.
”Saat ihan hyvää palkkaa nykyisestäsi. Ei sinulla ole mitään syytä rasittaa itseäsi tuon enempää. Ja jos mietit tuota rahan takia, voisin viimein kokeilla myydä taulujani.”

Cuivre hymähti vähän, Skyen ehdottaessa omien taulujensa myymistä. Haltia oli oppinut talven aikana, että Skye oli aika kiintynyt maalauksiin, joten luultavasti mustatukan pitäisi puolipakottaa toinen omaan ehdotukseensa.
"No jos raaskit luopua niistä."
Cuivre totesi rauhallisena. Hän voisi kyllä aivan hyvin ottaa toisen työn. Mutta olisi kurjaa, jos ei näkisi niin paljon omaa rakastaan. Jostain syystä haltialle tuli suuri tarve pidellä Skyeä kädestä, kuin muistuttaakseen itseään, että blondi todella oli hänen kanssaan ja rakasti. Varovasti mustatukka otti kiinni Skyen kädestä, hieman ristien sormiaan tämän sormian kanssa. Miten hyvältä se tuntuikaan, lempeältä ja lämpimältä. Sai haltian unohtamaan kaiken pahan ja keskittyi blondiinsa sekä ruokaostoksiin. Miten omituista, haltia ei ollut ikuisuuksii nostanut ruokaa, yleensä hän sai kaiken valmiina luonnosta. Yhden ainoan lantun metsästykseen kun ei paljoa tarvittu.
Skyen ehdottama kauppa vaikutti oikein hyvältä. Se ei ollut mitenkään suuri, mutta enemmän mustatukka pitikin pienistä puodeista, joissa oli ystävällinen ja luotettava myyjä, jolta varmasti sai tuoretta ruokaa, eikä mitään liukuhihnatuotteita. Kaupassa tuoksui mukavalta ja tuotteet näyttivät tuoreilta ja se oli tähän aikaan vielä melkoisen tyhjä.
"Joten, Skye. Mitä ostetaan?"
Tässä välissä oli ihan hyvä katsoa myös kukkaron sisältö. Mustatukka otti vyöltään nahkaisen pussin, jossa oli hänen bonusrahansa ja hieman laski sisältöä. No kyllä tuolla nyt leivän ja vähän vihanneksia osti. Riippui vähän mitä Skye.

Skye kohautti harteitaan, hieman epävarmana.
”No… kuitenkin teen uusia.”
Taulut olivat ehkä vähän liian henkilökohtaisia myytäviksi, mutta jos ne kelpaisivat muille hän voisi ihan hyvin myydä niistä muutamia. Kaikista eniten ne olivat kuitenkin vain vahingossa, maalaamisen lopputuloksena syntyneitä asioita – itse maalaaminen oli se, mitä hän tarvitsi aina silloin tällöin, purkaakseen ajatuksia ja tunteita väreinä kankaalle, eikä niinkään tauluja.

Sitten Cuivre tarttuikin hänen käteensä, pujotteli sormensa hänen omiensa väleihin. Vähän aikaa blondi katseli tätä hämmentyneenä, puristaen sitten toisen lämmintä kättä lempeästi – samalla tahtomattaan hieman punastuen. Mutta tosiaan, hän rakasti tuota haltiaa, joten miksi ei?
Pidempi oli käynyt tuossa kaupassa silloin tällöin aikaisemminkin. Siellä oli hyvä hinta-laatusuhde, mutta nyt hän katseli myyjää epäilevästi kun tuo hymyili kaksikolle. Onneksi Cuivren kysymys herätti hänet, ja Skye kohautti hieman harteitaan.
”Melko sama minulle. Mitä jos syötäisiin vain lämpimiä voileipiä?”

Ainakaan Skye ei ollut laittanut pahakseen pientä käsistä pitelyä. Miten suloinen ele se olikaan. Vähän kyllä haltiaa ihmetytti. Jos tytöt tai naiset pitivät toisiaan kädestä, he olivat ystäviä. Jos taas pojat tai miehet, he olivat homoja. Kummallista. Ihmiset olivat niin käsittämättömiä olentoja, ettei Cuivre edes viitsinyt ajatella asiaa pidemmälle. Hänen pitäisi elää seuraavat 2000 vuotta, ennenkuin ymmärtäisi. Oliko sillä niin väliä, oltiinko ystäviä vai pari? Sehän ei kuulunut kellekkään muulle, kuin kahdelle itselleen ja oli myös heidän asiansa, kuinka he sen näyttivät. Sitä aina luultiin niin helposti väärin, vaikka tuskin Cuivren ja Skyen suhdetta enää voisi väärin ymmärtää, ainakaan eräs nimeltämainitsematon puolikeiju seinän takana...
Cuivre huokaisi syvään. Johan oli omituista elää kaupungissa välillä.
"Ai voileipiä? No sopiihan se. Tarvitsemme ainakin leipää, mutta mitä niiden päälle?"
Mustatukka itse ainakin piti pelkästä tomaatista ja juustosta, mutta riippui vähän, mitä Skye halusi. Sitäpaitsi, juusto oli melko kallista, riippui tietysti laadusta, mutta oli se halvimmillaankin aika hintavaa. Haltia katseli erilaisia leipiä, mitä kaupassa oli myytävänä ja valitsi mahdollisimman tuoreen, mutta kuitenkin halvan. Skyen kanssa oli mukavaa olla ostoksilla. Rahaa ja aikaa ei paljoakaan kulunut, ja heillä oli koko loppupäivä aikaa toisilleen. Vähän kyllä haltian omatuntoa kalvasi, että oli jättänyt kivenhakkaajan tekemään yksin töitä. Oli tuo kuitenkin mukava mies ja olisi kai antanut lomaa pyydettäessä. Tämä kai tiesi ylitöitä seuraavaksi päiväksi tai lounastauon väliin jättämistä. Juuri nyt, asia oli ihan sama. Cuivre eli tätä päivää ja aikaa Skyen kanssa, välittämättä sen kummemmin huomisesta.

Skye katseli hyllyjä ja ruokia, välillä vähän hypistelikin jotain. Hän antoi Cuivren valita kaikessa rauhassa leipää, ja itse tutkiskeli päällystevaihtoehtoja. Tuntui aina hassulta ajatella, että talvisin kaikki ne tuoreet vihannekset oli rahdattu jostain kaukaa tänne Aryliaan, mutta kuulemma siinä ei ollut edes kovin suuria ongelmia. Jonkin sortin taikuutta varmaan käytettiin hyväksi estämään ruokien pilaantumista. Maailma varmaan olisi pulassa, jos yhtäkkiä kaikki maagit menettäisivät kykynsä.
Blondi noukki harkinnan jälkeen pari tomaattia ja omenaa ja yhden paprikan, ja kääntyi sitten tummatukkaa kohti, vilkaisten juustoja. Täällä mötikät eivät olleet päätä huimaavan hinnakkaita, mutta mies huomasi laskevansa järkyttävän monimutkaista laskua päässään, selvitellen varojen riittämistä. Lopulta hän unohti jonkun luvun ja tuhahti hiljaa, päättäen että kyllä hän voisi ihan hyvin sijoittaa ruokaan enemmän rahaa kuin tavallisesti – eihän häneltä ollut kulunut juuri lainkaan juomiseen viime aikoina, ja hänen säästönsä ”pahan päivän varalle” kyllä pelastaisivat jos jokin juusto muka tuhoaisi hänen taloutensa.
”Juustoa, hunajaa, teetä. Sitten kaikki on kasassa, eikö niin? Illalla voidaan syödä tähteitä ja lisää leipää – minusta siellä on joku kastikkeenloppu odottamassa syömistä tai pilaantumista” Skye sanoi, ja hymyili vähän.

Cuivre maksoi leivän ja katsahti sitten Skyeen, jos tämä olisi jo päättänyt, mitä haluaisi syödä leivän kanssa. Cuivrella kävi mielessä, että hän voisi tehdä jotain keittoa. Keiton sai niin helposti muutamasta hassusta kasviksesta. Mutta jos kerta Skye halusi niitä, sehän sopi. Ja ihan fiksuja aineksia tuo valitsikin, jopa juustoa. Siitä mustatukka oli vähän yllättynyt. Cuivre oli kuitenkin tottunut Skyen olevan pikkuisen pihi, niin oli hassua nähdä tuon ostavan jotain niinkin luksusta, kuin juusto. Mutta Skye oli nyt muutenkin täynnä yllätyksiä, joten mustatukka ei jaksanut enää ihmetellä, kunhan seurasi sivusta.
"Olemmeko valmiita?"
Cuivre katseli Skyen ostoksia pienellä uteliaisuudella. Hyviä ja tuoreita raaka-aineita. Eiköhän noista ruokaa syntyisi.
Haltia ei voinut olla hieman nauramatta Skyen sanoille.
"Kyllä me kai noilla elämme. Mentäisiinkö kotiin laittamaan ruokaa?"
Cuivre hymähti ja maksoi loputkin ostoksista, kiittäen kauppiasta ja kävellen samalla ulos kirpeään pakkaspäivään. Oli jotenkin hupaisaa sanoa Skyen asuntoa kodiksi. Se oli ainoa koti, mitä Cuivre tiesi, synnyinpaikkansa lisäksi. Eihän tuolla oikeastaan koskaan mitään kunnon kotia ollutkaan ennen tätä. Mutta mustatukka viihtyi paremmin kuin hyvin Skyen kanssa, joten ongelmaa ei ollut. Ja Skyen ansiosta Cuivre oli alkanut jopa pitää hieman kaupunkielämästä.
Haltia kiersi viittaansa tiukemmalle. Selvästi ilma oli viilentynyt hieman. Toivottavasti Skye pärjäisi... tuolla kun ei ollut samanlaista lämmitystä kehossaan, kuin tulihaltialla. Skyelle voisi ostaa uuden takin talveksi, vähän lämpimämmän, mutta oli vaikeaa ostaa takkia, jossa ei ollut korkeaa kaulusta. Skye ei halunnut, jostain syystä, peittää kaulaansa. Ei ihme, että blondi viluisti aina vähän väliä, kun kulki avokauloin. Samalla reissulla voisi käydä ostamassa hieman lämpimämpiä huopia tai kokonaan uusi patteri, eipä aikanaan olisi kylmä. Harmi, ettei Skyellä ollut takkaa eikä keskelle lattiaa saanut tehdä nuotiota. Olisipa ainakin vähän lämpimämpää.

Cuivren kysellessä olivatko he valmiita ja sitten maksaessa loput ruokavarat Skye nappasi tupakka-askin ja maksoi sen taskunpohjalla lojuvilla kolikoilla. Hän oli melkein jättää sen ostamatta, miettien miten tupakointi oli huonoa terveydelle, lyhensi elinikää ja oli pirun kallista. No, ehkä jos hän pistäisi tuon askin kestämään päivän sijasta viikon, hän pääsisi tuostakin ongelmasta pikkuhiljaa eroon. Ulkona hän otti yhden savukkeen, ja katsoi henkilökohtaista sytkäriään kysyvästi. Tuo oli kuitenkin ajatuksissaan, eikä huomannut ollenkaan blondin tarvetta tulelle, joten mies tuhahti vähän ja kietaisi toisen kätensä tämän olkapäiden ympäri.
”Gald ajatuksistasi?” hän kysäisi sitten, miettien mikä oli saanut haltian noin pois tästä maailmasta.

//sowwy überlyhyt... =_=//

Cuivre ei edes huomannut Skyen tulevan kaupasta, itseasiassa hän tuskin olisi huomannut, vaikka kaupasta olisi tullut rosvoja, sen verran uppoutunut tuo oli lämpöajatuksiin. Vasta blondin käden koskettaessa haltian olkapäitä, tuo säpsähti hereille maailmoistaan. Melkeinpä automaattisesti Cuivre napsautti sormenpäihinsä tulen, huomatessaan Skyen tupakan. Selvästi tuo ei ollut pääsemässä irti pahoista tavoistaan. Huolestuttavaa. Cuivre ei haluaisi noiden syöpätikkujen lyhentävän Skyen elinkaarta entisestään, heillä kun oli muutenkin niin vähän aikaa.
Cuivre naurahti hiljaa ja otti hetkeksi Skyeltä sytyttämänsä tupakan, vetäen siitä itsekkin henkoset.
"Ääh, kunhan olin... ajatuksissani. Ei mitään tärkeää. Lähdetään kotiin."
Mustatukka hymähti ja ojensi tupakan takaisin, samalla ottaen Skyeä kädestä ja lähtien kulkemaan takaisin ränsistyneelle alueelle, josta hän oli oppinut jopa tykkäämään. Haltia olisi kyllä mielellään asunut sillä hetkellä jossain muualla, muistaessaan naapurin pervon. Uskalsiko sitä enää viettää hellää hetkeä Skyen kanssa, ilman, että naapuri olisi kuunnellut? No jaa, samapa tuo.
"Miten muuten voit polttaa tuota moskaa? Maistuu kaamealta."
Cuivre hymähti vähän ja osoitti tupakkaa, heidän tullessa portaiden luokse. Mustatukka katseli hetken rakastettuaan leppoisana ja antoi tälle nopean suukon huulille. Oli vaikea uskoa, että haltia pystyi rakastumaan, parissa hassussa viikossa, mutta niin vain kävi. Se tosiaan oli ihanan uskomatonta.

Skye kohotti kulmiaan vähän Cuivren vastaukselle, mutta päätyi virnistämään ottaessaan tupakkansa takaisin. Hän aavisteli ehkä osaavansa sanoa, mitä toinen oli miettinyt…
”En minä näin nopeasti saa uutta nuhaa” hän tokaisi, toivoen että haltia oli tosiaan taas huolehtinut liikaa hänen hyvinvoinnistaan, kuten tuo tuntui tekevän hämmentävän usein. Ainakin aina ruokaa laittaessaan tuon siniset silmät katsoivat häntä kuin miettien miten tuo saisi hänet parhaiten syömään kunnolla... Se oli niin suloista huolenpitoa, että blondi sieti sitä paremmin kuin hyvin.
Mutta hän vaikuttaisi silti typerältä, jos tuo olikin miettinyt jotain ihan muuta.
”Lähdetään vain.”
Skye puristi Cuivren lämmintä kättä hieman hymyillen, ja puhalsi hieman epämuodostuneen savurenkaan puolivahingossa suustaan, katsellen sen perään typertynyt ilme kasvoillaan.
”Katsos pirua” hän mutisi itsekseen, seuraten katseellaan kuinka kevyt tuuli hajotti kohti aamusta vielä kirkastunutta taivasta kohti kohonnutta rengasta, kunnes se katosi kokonaan. Mustatukan kysyessä häneltä pidempi naurahti, ja kohautti olkapäitään.
”Aloitin jo pentuna, joten en enää oikein maista sitä… Kai se on tottumuskysymys” hän huoahti vähän, ja asetti syöpäkääryleen toiseen suupieleensä vaikka virnistely ei ainakaan helpottanut hommaa.

Cuivre hymähti itsekseen ja pyöritti silmiään Skyen vastaukselle.
"Ihmiset ovat niin kummallisia..."
Haltia mutisi itsekseen, kävellessään kämpille takaisin. No tuskin haltia voisi Skyeä moralisoida, tuohan poltti itse piippua. Cuivren piipputupakka tosin maistui paremmalta, se oli terveellisempää eikä aiheuttanut mitään ongelmaa haltialle, joten mikäs siinä poltellessa. Mustatukka muistikin vasta nyt, että hänen piti ostaa piippuunsa lisää täytettä, se alkoi huveta. Ja se oli hyvin kallista, kerta oli jotain erikoislaatuista suippokorvien tuotetta...
Vaikka Skyen asunto oli melko kylmä, se tuntui ihanalta verrattuna ulkoilmaan ja sen kylmyyteen, melkeinpä liiankin kuumalta. Mustatukka laski ostokset maahan ja katseli hieman pirullisesti hymyillen rakastettuaan, vetäen tuon äkkiä lujasti itseään vasten. Haltiamies nappasi hetkeksi tupakan toisen huulilta ja vain katseli toista. Cuivre ei sanonut yhtikäs mitään, eihän hän muutenkaan paljoa puhunut, joten miksi hän nytkään vaivautuisi? Haltia painoi pitkän ja rakastavan suudelman Skyen huulille, nyt kun he olivat poissa kadulta ja ihmisten katseilta.
"Joten, emme mene töihin. Miten olet ajatellut vapaapäivän viettää?"
Cuivre hymähti, vetäydyttyään suudelmasta, samalla silitellen vaaleita suortuvia lempeästi ja ojentaen tupakkaa takaisin. Mustatukka päästi toisen halauksestaan ja otti maasta ruokaostokset, vieden ne keittokomeron puolelle.
"Haluatko syödä nyt vai myöhemmin?"
Mustatukka pyöritteli paprikaa kädessään ja katsahti samalla blondiaan kysyvästi.

Skye hymähti hieman ja pörrötti Cuivren hiuksia, sanomatta sanaakaan. Ihmisetkö kummallisia? Katsoisi suippokorva itseään, vapaaehtoisesti huolehtimassa yhdestä köyhästä yksilöstä, vaikka tällä olisi varmasti paljon parempiakin vaihtoehtoja… tai oli ollut. Blondi ei voinut kiistää sitä, että hän kuului nyt niihin joista haltia välitti, ja sen väheksyminen olisi ollut typerää – mutta oliko hän ajatellut tätä aiemmin? Varmaan. Hänen ajatuksensa Cuivresta kulkivat usein niin samankaltaisia ratoja pitkin.

Hänen tupakastaan ei ollut enää kovin paljoa jäljellä heidän saapuessaan takaisin kotiin. Ainakin nyt se tuntui blondista kodilta, enemmän kuin aikaisemmin. Ja haltian rutistaessa hänet tiukasti itseään vasten mies naurahti hiljaa, näpäyttäen sormellaan virnuilijan nenänpäätä. Tuo näytti jotenkin aivan liian onnelliselta vain katsoessaan häntä, sinisissä silmissä lempeä katse. Ne olivat kauniit noin, ilman kovaa kuorta jonka blondi oli nähnyt viimeksi kauan aikaa sitten.
Suudelman jälkeen Skye laittoi tupakkansa takaisin huulilleen ja hymyili.
”Ehkä vain hukuttaudun silmiisi tai jotain” hän hymähti puolitosissaan, ja sillä aikaa kun tummatukka järjesteli ruokia hän tumppasi tupakkansa.
”Riippuu siitä, mitä tapahtuu jos vastaan myöhemmin.”
Skye virnisti hieman, ja nojasi vähän ovenkarmiin.

Cuivre pyöritteli hetken paprikaa käsissään, kunnes laittoi sen pöydälle ja katsahti ovenkarmiin nojailevaa blondia.
"No ei minullakaan vielä nälkä ole. Tuskin mitään tapahtuu, kunhan joudut keksimään itsellesi jotain tekemistä."
Mustatukka hymähti vähän. Eli he eivät söisi ihan vielä. No se passasi haltialle paremmin kuin hyvin.
"Voisit maalata jotain, kerta ostin sinulle uusia värejä."
Cuivre hyppäsi kepeästi sohvan yli, vaikka olisi sen voinut helpostikkin kiertää, ja käveli ikkunan luokse. Missäköhän se Skyen ruokkima kissa oli? Se tuntui olevan yhtä sitkeä jästipää, kuin blondikin, joten eiköhän tuo selviäisi. Hetken aikaa Cuivre vain nojaili ikkunaan, katseli huurteen läpi ulos ja sitten Skyeä. Tosiaan, blondi oli harvinaisen sitkeää tekoa, pysyi hengissä, vaikka asunto oli kylmä, ruokaa tuskin lainkaan ja kesällä oli, aivan varmasti, joitain kovakuoriaisia ja hiiriä nurkissa. Siksi kai Skyellä oli se pikkukissa täällä joskus. Skye piti kissoista, ehkäpä tuolle voisi hankkia keväällä ihan oman kissanpennun, talvella kun niitä ei syntynyt. Cuivre naureskeli itsekseen ajatukselle ja täytti piippuaan viimeisillä tupakantähteillä.
Cuivre avasi sen verran ikkunaa, että pystyi puhaltamaan savun keuhkoistaan. Oli mukavaa katsella kaipungin elämää, ilman, että piti olla osa sitä. Ihmisiä meni töihin, penskat leikkivät lumessa. Sitä normaalia talvipäivää. Ja haltian ei tarvitsi tehdä yhtään mitään, vain röhnöttää sohvalla.
"Tiedätkös... Jos olisit todella rikas, meidän ei tarvitsisi käydä töissä ollenkaan. Voisimme laiskotella koko päivän."
Haltia naureskeli ja hyppäsi ikkunalta sohvalle. Rehellisesti sanottuna, Cuivre ei olisi jaksanut niin laiskaa elämää. Hän tarvitsi aina jotain tekemistä, muuten ei mennyt hyvin.

”… niinpä voisinkin.”
Skye ei ollut edes ajatellut maalaamista kovin paljoa viime aikoina, ja se iski hänen tajuntaansa erittäin kovaa Cuivren ehdottaessa sitä. No, olihan hän muutaman vesiväritöhryn tehnyt, mutta se ei ollut ollenkaan sama asia kuin leikkiä öljyväreillä. Niinpä kun Cuivre meni katselemaan ikkunasta ulos, hän raivasi nurkkaansa vähän tilaa, lasketti uuden maalauspohjan telineeseen ja istahti ikuiset väriläikät itseensä saaneelle pienelle jakkaralle. Muutamilla vedoilla sille hahmottui horisontti, hieman metsämaisemaa ja lampi lyijykynäviivoin. Hän tekisi siitä hiljaisen, rauhallisen vihreän, ehkä muutama valkoinen kukka aukealle… ja taivasta ei edes näkyisi puiden latvojen takaa, se vain heijastuisi lammesta… Ajatuksissaan blondi hahmotteli hieman tarkempia yksityiskohtia, ja vilkaisi sitten haltiaa. Tuo poltti piippuaan, hymyillen kai omille ajatuksilleen, ja katseli ikkunasta ulos. Cuivre tuntui katselevan kaikkea aivan eri tavalla kuin hän. Ehkä tuo oli vain nähnyt kaiken niin moneen kertaan, että oli oppinut katsomaan paremmalla tavalla.

Mies räpäytti siniharmaita silmiään, ja katsoi jälleen takaisin luonnokseensa. Hän voisi lisätä Cuivren sinne, vaikka ei yleensä pitänyt ihmisten tai muiden maalaamisesta. Käsi piirsi kuin itsestään hahmon nojaamaan puuhun, ja raapustamaan haaleasti sen päälle sen ainoan haltiakielen sanan, jonka blondi osasi – tai ainakin sellaisena, kuin hän uskoi sen kirjoitettavan.
Hän kumartui penkomaan itselleen siveltimen ja korkkaamattomat värit, ja juuri saatuaan vihreän käteensä hän heräsi kuuntelemaan haltian alkaessa puhua. Tuubi putosi lattialle ja kapeat silmät katsoivat tämän leppoisaa hymyä hetken, kunnes mies painoi laihat kasvonsa piiloon, niin ettei toinen näkisi niitä maalaustelineen takaa. Kesti pieni hiljainen hetki, ennen kuin Skye tajusi poimia pudottamansa tavaran, ja sekoitti siitä ja sinisestä sekä valkoisesta taustasävyn, jolla alkoi peittää puiden latvojen taustaa.
Jos olisin todella rikas…
Hänen teki mieli ärähtää jotain siitä, miten ei mahtanut köyhyydelleen kauheasti mitään, mutta hillitsi itsensä. Toinen ei varmasti osannut arvata, kuinka herkkään paikkaan oli osunut, eikä varmasti yrittänyt ilkeillä mitään.
”Jos olisin todella rikas, muuttaisin jonnekin länteen, ehkä Keriaan, ja ostaisin itselleni talon isolla puutarhalla ja vain maalaisin päivät pitkät… Mutta en ole rikas, joten asun täällä kun en muutakaan keksi.”
Skye puhui tasaisella äänellä, ja maalasi hiljalleen ensimmäistä ohutta kerrosta, peittäen valkoista vihreällä jolla ei ollut vielä tarkkaa muotoa mutta jo useampi sävy.
”Mitä sinä tekisit, jos saisit jostain valtavan määrän rahaa?”

Cuivre hymyili ajatuksilleen ja istuskelin rauhallisena sohvalla risti-istunnassa, vähän tiiraillen rakkaansa puuhia. Tuo oli nähtävästi ottanut mustatukan ehdotuksista idean iltapäiväohjelmaan ja ruvennut maalaamaan jotain. Haltia olisi mielellään katsonut, mitä Skye maalaili, mutta tuo jotenkin tuntui olevan niin keskittynyt työhänsä, ettei Cuivre viitsinyt häiritä. Kunhan katseli sohvan nurkasta. Skye tosiaan näytti keskittyvän maalaamiseen. Selvästi blondi nautti maalaamisesta, oli aivan muissa maailmoissa, ehkäpä luomassaan maailmassa. Oikeastaan työskentelyn katselu oli hyvin rentouttavaa. Niin rauhallista ja rentouttavaa. Cuivre olisi voinut nukahtaa sohvalle. Mitäköhän Skye oikeastaan ajattelin maalatessaan? Mitä tuon keskittyneiden kasvojen takana liikkui? Haltia nojaili sohvan käsinojaan ja vain katseli rentona.
Mutta samalla Skye näytti jotenkin... ärtyneeltä. Ainakin tuon sanat kuullostivat pikkuisen kireiltä. Cuivre ei oikein keksinyt syytä, mistä se voisi johtua. Sanoiko hän jotain väärin kenties? Cuivre nousi sohvalta ja käveli äänettömin askelin Skyen taakse, laskien lempeästi kädet tämän harteille. Maalaus, jonka parissa blondi oli työskennellyt, näytti puolivalmiinakin upealta ja elävältä. Ihan kuin mustatukka olisi voinut koskettaa vihreitä lehtiä, haistaa ikimetsän tuoksun ja upota syvälle sisään tuohon kauniiseen, kesäiseen maailmaan. Voi miten paljon Cuivre kaipasikaan kesää. Lämmintä ja lempeää kesää.
"No tämä talo on aivan hyvä. Pitää tuulen ja sateen poissa ja on siedettävän lämmin. Sitäpaitsi, ei maallisilla rikkauksilla ole suurta merkitystä."
Cuivre hymähti vähän, silitellen samalla pitkiä, kullanvaaleita suortuvia. Cuivre painoi pienen suukon Skyen päälaelle ja katseli taas taulua, lukien haltiakielellä kirjoitetun sanan, hiljaa kuiskaten.
"E:n yläpuolelle kuuluu kaksi pistettä."
Haltia mutisi, ennenkuin vastasi Skyen kysymykseen. Cuivre ei mielellään puuttunut Skyen maalaamiseen, mutta kyse olikin haltiakielestä, joten mustatukka otti hieman asiakseen korjata sitä. Hetken aikaa Cuivre joutui jopa miettimään, mitä blondin kysymykseen vastaisi.
"Antaisin kai pois. En tee rahalla juuri mitään, koska elän... tai elin melko liikkuvaa elämää. Antaisin ne kai sinulle."
Cuivre hymähti vähän, lempeästi hieroen toisen hartioita.

Skye sai nopeasti vakuuteltua itsensä siitä, että Cuivre ei todellakaan ollut tarkoittanut sanojaan mitenkään loukkaaviksi, ja siksi hänen ärtymyksensäkin katosi pikkuhiljaa. Hän ei vain ollut tottunut kuulemaan mitään tuollaista ilman syytä epäillä pilkkaamista. Luulisi, että blondi olisi jo tottunut siihen, että Cuivren suunnalta ei kuulunut ikinä mitään ilkeää, eikä tämä tahtonut satuttaa häntä, mutta pinttyneistä oletuksista oli vaikea päästä eroon.
Skye katsahti vain pikaisesti haltiaan tämän ilmestyessä hänen selkänsä taakse, mutta jatkoi jo kohta maalaamista. Harvinaista, yleensä hän häiriintyi siitä että joku katseli paljon enemmän.
”… mutta asuisin silti mieluummin muualla. Ehkä joskus saan kerättyä tarpeeksi rahaa” hän vastasi sen suuremmin sanojaan miettimättä, hymyillen tuntiessaan silityksen hiuksissaan. Haltia silitteli hänen hiuksiaan melko usein, kuin olisi suunnattoman ihastunut juuri niihin. Skye tiesi, että pitkät hiukset sopivat hänelle, mutta näistä pitäisi leikellä vähän latvoista ja antaa tehohoitoa ennen kuin ne todella ansaitsisivat suurta huomiota. No mutta, pikkuvikoja löytyi nyt vähän kaikesta.

Sivellin liukui tulevan taulun pinnalla, sekoitellen värien rajoja ja lisäillen sinne tänne vaaleampia kohtia. Nyt hän tekisi vain pohjaa, ja sitten kun tämä kerros olisi kuivunut, tulisi vuoro hieman tarkemmille yksityiskohdille, yksittäisille puunrungoille ja kunnolliselle kasvillisuuden tunnulle. Oli häkellyttävää miten jotkut jaksoivat hioa maalauksiaan realistisen tarkoiksi, blondin into ei riittänyt sellaiseen. Kunhan tuntu olisi oikea se kelpaisi.
Hän säpsähti hieman Cuivren huomauttaessa oikeinkirjoituksesta, ja vetäisi tekstin peittoon tummalla, rusehtavalla sävyllä.
”No, se ei jää näkyviin, joten… mutta hyvä kun korjasit” hän mutisi hieman nolona virheestään, vaikka eihän hän olisi voinutkaan tietää mistään e:n pisteistä.
”Sinun pitäisi opetella terveeseen itsekkyyteen” hän huomautti sitten kuultuaan haltian vastauksen, ja virnisti hieman.
”Muuten joku voi hyväksikäyttää sinua.”
Keskustelu ei ollut juuri maalaamista haitannut, ja blondi alkoi kohta olla siinä vaiheessa että olisi pakko odottaa kuivumista, joten ei hierominenkaan häntä haitannut. Mitä nyt sai inahtamaan hiljaa sormien osuessa yhteen monista lihassolmuista, ja tajuamaan kuinka lukossa hänen hartiansa olivat.

Cuivre hymähti leppoisana ja jatkoi hartioiden hieromista, tuntiessaan käsiensä alla, miten jumissa Skye oli. Samalla Cuivre tarkkaili maalausta. Skye oli vetänyt yli haltiasanat, vaikka ne olivatkin sopineet tuohon metsämaisemaan. Niinkin itsekkäältä kuin se kuullostikin, haltiat sopivat aina kauniiseen metsämaisemaan, tuntuivat olevan osa sitä. Mutta jos Skye ei halunnut haltiasanoja tauluunsa, se oli blondin oma asia.
"En minä osaa olla itsekäs..."
Cuivre naurahti hiljaa. Haltia jakoi aivan kaiken, jos ei kenenkään muun, niin hevosensa kanssa. Skinfaxe söi yleensä yli puolet haltian ruuasta ja enemmänkin. Mustatukka ei vain yksinkertaisesti osannut olla itsekäs ja tuo lähinnä nauroi hyväksikäyttöajatuksille.
"Luuletko tosiaan niin? Turha luulo."
Cuivre naureskeli. Haltia luotti liikaa omiin voimiinsa, että antaisi käyttää itseään hyväksi. Hän oli suhteellisen älykäs ja keskiverto taistelija, joten kuinka moni voisi käyttää häntä hyväkseen? Toisaalta, Cuivre oli myös hyvin lempeäsydäminen, joten tuo helposti joutui juuri niiden uhriksi, jotka osasivat vain puristaa muutaman tekokyyneleen silmäkulmasta.
Hetkeksi Cuivre lopetti hieromisen ja laski päänsä Skyen olkapäälle, kiertäen hieman käsiään tuon rintakehän ympärille. Mustatukka hengitti rauhallisena Skyen tuoksua ja sulki silmänsä, aistien tuon vartalon lämpöä. Miten mukavalta tuntui hetken hiljaisuus vain oman rakkaansa vierellä, ilman ajatustakaan tuosta ympäröivästä maailmasta. Edes ihan pieni hetki vain ikuisuudesta. Sen ei tarvinnut olla muutamaa minuuttia pidempi. Heillä oli muutenkin, haltian näkökulmasta, niin vähän aikaa, että mustatukka halusi käyttää sen kaiken varmistakseen, että Skye oli varmasti onnellinen. Blondi oli kuitenkin Cuivren koko elämä ja tärkein henkilö ikinä. Cuivre painoi suukon Skyen niskaan ja nosti kätensä jälleen tämän hartioille, jatkaen hieromistaan.
"Miten sinulla voi ollakkin näin jäykät lihakset?"
Cuivre ihmetteli ääneen, hieroen vielä hetken. Tuon pitäisi kai saada jonkinlainen kokovartalohieronta.

Skye epäili hieman sitä, huomasiko Cuivre ollenkaan olevansa taulussa. Nyt, kun hän oli vetänyt kirjoituksen peittoon, myös hahmo oli muuttunut epäselväksi läntiksi. Myöhemmin hän kyllä tekisi siitä haltiansa näköisen, huomaamattomasti taulun taustalla mutta silti siinä vahvasti läsnä – väreissä, valossa… Blondi piti maisemakuvien teosta siksi, että hän pystyi tekemään uuden maailman, joskus jopa jollekulle räätälöidyn sellaisen. Ja kuvaisihan taulu sitä miten mustatukka oli vaikuttanut hänen elämäänsä, hiipinyt lähes huomaamatta hänen ajatuksiinsa ja jopa niihin hetkiin, kun hän ei nähnyt haltiaa, kuten ollessaan töissä.
Ehkä hän nimeäisi taulun haltiakielen sanoin?

Skye naurahti hiljaa, tietäen että ei Cuivre osaisi olla muuta kuin hirvittävän epäitsekäs.
”Etkö huomaa, että tälläkin hetkellä hyväksikäytän sinua julmasti?” hän kysyi virnistäen, mutta katui hieman sanojaan kun haltia lopettikin hieromisen. No, kyllä hänelle kelpasi halauskin, ja mies silitteli laihoilla sormillaan ympärilleen toista ympärilleen kietoutunutta kättä. Kerrankin hän ei ollut sotkenut omiaan pahasti maaliin, ja niin haltiakin säästyi tuhruilta. Oli ihanan rauhallista, ja blondi hymyili itsekseen tajutessaan, että olisi kai kohta lähtenyt töihin jos sinne olisi vaivautunut. Kyllä tämä rauha, ihana kiireetön hetki tummatukan kanssa korvasi työpaikan vaarantumisen.
Mies naurahti hiljaa kuullessaan kommentin hartioistaan, ja painoi päätään taaksepäin, nojaten sitä toista vasten, katsoen sinisiin silmiin virnistäen.
”Ei siihen tarvita kuin hieman hellää kohtelua…” hän lausahti ilkikurisesti, pidätellen nauruaan. Jäykkä tai jäykkä…
”Voisit hieroa vielä vähän pidempään, että saan helpotusta tähän…”
Skye virnuili vielä vähän, mutta venytteli kohta niskojaan ja kävi istumaan normaalisti, siltä varalta jos Cuivre tosiaan toteuttaisi hänen toivomuksensa. Hieronta tuntui mukavalta, ja hänen niskansa saattoi oikeasti tarvitakin sitä.

Tuskin Skye sentään käytti hyväkseen mustatukkaansa. Tuo hieroi ihan mielellään blondia, jos se kerta sai tälle paremman olon aikaiseksi. Ja ainaki tuo oli hieman rentoutunut. Cuivre hymähti vähän, tuntiessaan Skyen nojautuvan taaksepäin ja painaen päätään haltiaa vasten. Cuivre hymähti vähän ja silitteli Skyen kasvoja.
"Ehkä pitää lopettaa sinun helliminen."
Haltia katseli kauniita, kirkkaita silmiä ja sitten taas taulua, Skyen istuessa normaaliasentoon. Cuivre laski uudelleen kätensä blondin olkapäille, nojautuen vähän eteenpäin, niin että kädet valuivat miehen rintakehälle. Mustatukka huokaisi hiljaa ja katseli metsämaisemaa edessään.
"Sinua ei kai haittaa, jos lähden kesällä taas vaeltamaan?"
Cuivre oli lähes uppoutunut kokonaan tauluun, sen tuomiin ajatuksiin ja tunnelmiin. Ja ennen kaikkea muistoihin. Cuivrella oli niin paljon muistoja metsästä, sen kierrosta ja luonnon tapahtumista. Tuo oli varmaan kokenut kaiken mahdollisen, mitä metsässä voi kokea. Oli nähnyt susia, tippunut kalliolta, uinut sulavesipurossa ja syönyt mansikoita ja paljon, paljon enemmän. Ei haltia osaisi elää koko kevättä ja kesää neljän seinän sisällä. Oli pakko päästä pois, jotta voisi palata. Yhdessä paikassa ei vain pystynyt elämään koko elämää.
Mutta toistaiseksi, Cuivre ei ollut lähdössä mihinkään. Tuo saisi olla vielä pitkään Skyen kanssa, hieroa tuon hartioita ja suudella kauniita huulia. Talvea oli jäljellä. Mutta toisaalta, haltia odotti kevättä. Ei vain vaeltamisen takia vaan kissanpentujen. Niitä syntyi keväällä ja kesällä, joten mustatukka voisi hankkia sellaisen karvapallon Skyelle. Ja myös Skinfaxe varsoisi, jos nyt edes oli kantava. Kerran tamma oli joutunut synnyttämään kuolleen varsan. Cuivre havahtui pikkuisen ajatuksistaan, kun huomasi valuneensa hieman sivulle, luultavasti olisi kaatunut seuraavaksi, ellei olisi avannut vihdoin silmiään. Mustatukka suoristautua hieman ja jatkoi Skyen hartioiden hieromista.
"Tuntuuko tämä hyvältä vai haluatko kovemmin tai lempeämmin?"
Cuivre avasi lopulta suunsa, oltuaan muutamia minuutteja aivan hiljaa. Tosin, hiljaisuus oli osa haltiaa, ehkäpä blondikin oli siihen jo tottunut.

Skyen silmät levisivät ja tuo katsoi hyvin järkyttyneen näköisenä Cuivrea. Haltia osasi olla aivan liian vakavan oloisena vitsaillessaan – tai ainakin hän toivoi sydämensä pohjasta tuon olleen vitsi.
”Kuka sinä julmuri olet? Mitä teit lempeälle Cuivrelleni?” hän kysyi leikillään, mutta äärimmäisen huolestuneena. Hän oli elänyt melkein aina ilman hellimistä, joten nyt sitä saatuaan blondi ei haluaisi luopua siitä.

Mies joutui yllättymään uudestaan, kun häntä uudestaan halannut ottikin puheeksi kesän. Hän itse oli yrittänyt kokonaan unohtaa vuodenaikojen kierron, mutta nyt haltian sanoessa sen ääneen…
”Ei tietystikään.”
Skye huoahti kuitenkin hieman, vaikka hymyili. Ei hän voisi kahlita vaeltajaa luokseen, vaikka tuntui kamalalta ajatellakin sitä, ettei näkisi mustatukkaa niin pitkään aikaan. Mutta juuri siksi, että Cuivre oli niin tärkeä, hänen pitäisi pystyä päästämään tämä menemään. Sehän olisi epäreilua, jos hän oli ainoa jonka luonto otettiin huomioon.
”Mutta et saa olla aivan koko kesää poissa, sinun täytyy poiketa kotona kun olet Miran lähellä…”

He olivat pitkän hetken hiljaa, ja Cuivre suoristautui nuokkumisensa jälkeen, alkaen taas hieroa istujaa. Skye sulki silmänsä ja hymyili hieman. Jotain hyvää siitä että kulki sisätiloissa paidatta, hän sai tuntea toisen kosketuksen suoraan ihollaan.
”Ehkä hieman kovemmin. Hartioissani on varmaan seitsemän vuoden lukot, ne eivät avaudu noin lempeällä otteella” hän vastasi ja hymähti hiljaa.

Skye kuullosti pikkuisen huolestuneelta puhuttaessa kesästä ja Cuivren lähdöstä. Blondi oli jotenkin niin suloinen, ollessaan huolissaan sellaisesta asiasta.
"Voi sinua. Älä sure, en ole poissa pitkään, en varsinkaan nyt, kun minulla on jokin paikka, mihin palata ja joku kuka odottaa. Kunhan lupaat, ettet joudu ongelmiin?"
Cuivre hymähti leppoisana. Tosiaan, hän oli huolestunut lähinnä Skyen kummallisesta äidistä. Voisiko tuo jopa satuttaa poikaansa, jotta tuo ei kuuluisi enää friikkien kirjoihin? Ja haltialla ei olisi mitään tietoa asiasta, jos kerta olisi poissa. Hän ei voisi auttaa rakasta ruipeloaan millään tavalla. Ja voisihan Skye tulla, ainakin joksikin aikaa, haltian mukaan vaeltamaan.
Skyen pyynnöstä, Cuivre hieroi vähän lujemmin, seuraten kuitenkin mitä blondin keho olisi mieltä kovemmista otteista. Tähän asti, se näyttäisi nauttivan. Vai että seitsemän vuoden lukot... missä laatikossa Skye oli elänyt, jotta hän seitsemän vuotta olisi jännittänyt lihaksiaan solmuun?
"Voisithan sinä tulla mukaani vaeltamaan... Ainakin pariksi päiväksi."
Mustatukka hymähti vähän ja lopetti hieronnan, käsien alkaessa hieman puutua jo. Eipä ollut ihan huono idea, ellei sitten Skye ollut niin kaupunkilainen, ettei pystyisi liikkumaan luonnossa. Ja olisi aika ongelmallista molempien ratsastaa yhdellä hevosella. Tosin se voisi olla myös hauskaa tai sitten he liikkuisivat vain jalan. Mahdollisuuksia oli yhtä monta, kuin päiviä kesään. Haltia palasi takaisin sohvalle istuskelemaan ja heittäytyi rentona selälleen, huokaisten tyytyväisenä. Lomapäivän pitäminen ei ollutkaan ihan tyhmä idea. Ehtisi käydä jopa joutessaan metsässä kävelyllä. Talvinen metsä oli kuitenkin todella kaunis ja hiljainen. Mukavaa vaihtelua äänekkäälle kaupungille. Ja saisihan tehtyä jotain, ennenkuin nälkä tulisi ja pitäisi vääntää ostoksista jotain syömäkelpoista.
"Et haluaisi tulla sohvalle seurakseni?"
Haltia katsahti hieman Skyeä ja hymyili tälle valloittavasti. Sohvalla tosin ei ollut juuri tilaa, haltian maatessa siinä pitkin pituuttaan, kuin kalatiskin lahna.

Skye naurahti hieman, rauhoittuen kun Cuivre vakuutteli tulevansa kesällä, vaikka vain vähäksi aikaa. Kahdessa viikossa ehti jo tottua jonkun läsnäoloon, jäisi kaipaamaan sitä jos se katoaisi. Mutta että hän ei saisi joutua vaikeuksiin? Siinä olisi vaikeasti toteutettava lupaus. No, ainakin vaikutti siltä, että hyvin käydessä hän saisi äitinsä rauhoittumaan, mutta blondi ei varmaan pystyisi olemaan joutumatta tappeluihin. Parempi kuitenkin olla sanomatta siitä haltialle, joka ei tainnut edes tietää hänen ”harrastuksestaan”. Tämä rauhallinen kaksiviikkoinen taisi olla hänen ennätyksensä.
”Yritän parhaani” hän vastasi hieman välttelevästi, mutta hymyili kuitenkin.

Blondin suusta kuului pieni huokaisu kun tummatukka lopetti hieronnan, ja tuo kohautteli hartioitaan. Tuntui kuin jotakin olisi sulanut sieltä.
”Se on sitten sovittu. Mennään lyhyelle reissulle ja paistetaan makkaraa…” hän naurahti ja alkoi virnistellä, tietämättä mistä hitosta makkaranpaisto oli tullut hänen mieleensä. Hetkisen ajan hän katseli Cuivrea kun tuo makasi sohvalla rennon oloisena, ja sitten mies nousi ylös ja rojahti istumaan melkein tuon päälle mutta silti puoliksi sohvalta ulkona, kädet mukavasti selkänojalle laskeutuen. Siniharmaat silmät katselivat haltiaa, tuon valloittavaa hymyä, lämpöistä ja suloista. Hetken itsekseen hymyiltyään Skye kumartui miehen ylle ja painoi syvän suudelman tämän huulille, tuntien nimetöntä onnea toisen olemassaolosta.
”Näytät syötävän suloiselta kun hymyilet.”
Kehu tuli hieman haparoiden ulos, hän ei ollut tottunut vieläkään kehumaan ääneen, mutta kai sen jälkeen tullut uusi suukko kertoi tarpeeksi blondin tarkoitusperistä.

Jostain syystä Cuivre ei ihan heti tiennyt, uskaltaisiko jättää Skyeä yksin tuohon isoon, ilkeään kaupunkiin, missä liikkui ties minkälaista kummajaista. Skyeä oli vaikea jättää yksin, edes hetkeksi. Vaikka blondi pärjäisi, Cuivre huolehtisi joka hetki ja stressaisi itsenä hengiltä ajatuksella, että hänen rakkaalleen kävisi jotain pahaa. Sentään Skye suostui tulemaan hänen mukaansa edes hetkeksi, pienelle vaellukselle. Haltiahan voisi esitellä Skyen äidilleen ja sedälleen, jos nyt nuo vielä asuisivat samassa paikassa. Luultavasti. Cuivren suku kun ei ollut suuremmin vaeltajatyyppiä. Puheet makkaran paistosta saivat mustatukan hymähtämään vähän. Milloin viimeksi hän olisi lihaa syönyt? No ainahan tuo voisi tökätä jonkin porkkanan tai parsan tikkuun ja grillata sitä. Ajatus makkarasta sai haltian lähinnä voimaan pahoin ja vatsan heittämään voltin.
Cuivre teki automaattisesti tilaa sohvalla, Skyen tullessa myös istuskelemaan hänen vierelleen.
"Valitan, Skye, mutta joudut syömään makkarat ihan itse."
Cuivre hymähti vähän kohottautui kyynerpäidensä varaan, blondin kumartuessa lähemmäs ja painaessa lämpimän suudelman mustatukan huulille. Cuivre liu'utti sormiaan kullanvaaleiden suortuvien läpi ja painoi lempeästi Skyeä itseään vasten.
"Sinäkin olet."
Cuivre naurahti hiljaa suudelman jälkeen ujohkolle ja haparoivalle lausahdukselle, joka blondista pääsi. Skye oli äärimmäisen suloinen ujona, niin herkkä ja hurmaava. Cuivre sulki silmiään ja vastasi uuteen, valloittavaan suudelmaan, joka sai haltian melkeinpä kehräämään onnesta. Hiukan kiusoittelevasti Cuivre lipaisi Skyen huulia kielellään. Olihan blondikin syötävän suloinen, miten haltia muka voisi vastustaa?

Hetkisen ajan Skye räpytteli silmiään, ihmetellen Cuivren toteamusta, mutta muisti sitten tämän ruokavalion. Hän oli puhunut makkaranpaistosta vain koska sen jotenkin yhdisti retkeilyyn, eikä ajatellut yhtään sen sisältävän lihaa.
”No… ehkä sitten pitää keksiä retkelle muuta ohjelmaa” hän totesi rauhallisesti, ja epähuomiossa päätyi katsomaan omaa käsivarttaan. Yllätti joka kerta huomata, että tikkulaiha uloke oli hieman… terveemmän näköinen. Sitä se syöminen teetti.
”Parempi niin etten liho” hän naurahti hieman. Oikeastaan asia vaivasi häntä hieman. Hän tiesi, että liian vähäinen paino oli kuolemaksi, mutta nyt kun hän oli tottunut syömään säännöllisemmin, häntä myös nälätti enemmän, ja olo tuntui siltä kuin minä hetkenä hyvänsä hän voisi luiskahtaa lihavan puolelle.

Mutta taas ylimääräiset huolet pyyhkiytyivät pois mielestä suudelmien myötä.
”Niinkö? Sinunhan piti olla kasvissyöjä” hän naurahti ja nuolaisi huuliaan pilke silmäkulmassaan. Hetken ajan hän oli vain kumartuneena Cuivren ylle, katsellen tätä, kunnes painoi vielä yhden, pitkän suudelman tämän huulille. Hän voisi aivan hyvin viettää koko päivän vain suudellen toista, siitä ei saanut ikinä tarpeekseen. Blondin toinen käsi liukui hyväilemään toisen kylkeä, hetken päästä kohotti hieman paitaa ja siveli haltian ihoa.

Skyellä oli välillä niin kummalliset ajatukset ja hauskat. Blondin huumorintaju oli aivan omaa luokkaansa. Silti Cuivre ei ollut aivan varma, puhuiko Skye lihomisesta vitsillä vai ihan tosissaan, sillä olisi ollut kummallista, jos blondi ei olisi halunnut lihoa tuon enempää. Eihän Skye ollut missään määrin edes pyöreä, edelleen normaalia ihmistä alipainoisempi, vaikka olikin viimeiset kaksi viikkoa syönyt hyvin.
"Turhaa sinä sitä lihomista pelkäät. Et syö läheskään niin paljon, että voisit pulskistua muodottomaksi."
Luultavasti Skye ei, tällaisella ruokatottimuksella, pystyisi lihomaan omana elinaikanaan kovinkaan paljon. Hyvä jos yltäisi edes pikkuisen normaalipainon yläpuolelle.
Ehkäpä Cuivre vain kuvitteli, mutta hänestä tuntui, että Skye rentoutui ja unohti kaikki kurjat ajatukset suudelman myötä. Näinkin helposti sai blondin näkemään maailman ruusunpunaisten lasien läpi; suudelmalla. Haltia virnuili itsekseen hieman ja silitteli Skyen kasvoja lempeästi.
"No ihmiset nyt ovat melko kasviksia muutenkin..."
Mustatukka hymähti vähän. Kovinkaan monen ihmisen älykkyys, ainakin haltian näkökulmasta, ei yleensäkkään ylittänyt kukkakaalia, joten voisihan ihmisiäkin popsia paremman puutteessa. Tosin Skye ei ollut kasvis, mutta muuten vain syötävän suloinen olento, jota ei vain voinut vastustaa. Tuntiessaan huulillaan jälleen rakastavan ja huumaavan suudelman, Cuivre vastasi siihen kiirehtimättä, pitäen Skyen mahdollisimman pitkään siinä. Samalla mustatukka painoi lempeästi Skyeä itseään vasten ja silitteli toisella kädellä tuon niskaa ja selkää. Elleivät Cuivren huulet olisi vangittuina suudelmaan, tuo olisi huokaissut vähän, Skyen käden hiipiessä hänen paitansa alle. Se tuntui hyvältä ja sai ihon kihelmöimään hieman.

Skye naurahti hieman kasvistoteamukselle, mutta joutui myöntämään että se oli aika totta. Yksiä kukkakaaleja kaikki tyynni. Hassu tyrskähdys ei yltynyt kunnon naurunpurskahdukseksi, mies hymyili vain vähän suudelmaa vasten. Lempeät hyväilyt kelpasivat hänelle paremmin kuin hyvin, mutta sekin suudelma loppui ajallaan, ja vaalea silitteli Cuivren kasvoja hymyillen. Haltia teki hänet järjettömän onnelliseksi, vaikka he kuinka puhuisivat välillä kipeistä asioista. Tuntui kuin hänen elämänsä olisi lähdössä entiseltä uomaltaan, kulkemassa paljon parempaan suuntaan päin. Kaikki vain yhden henkilön ansiota…

Mies naurahti hiljaa ja painoi pienen pusun haltian otsalle.
”Rakastan sinua niin paljon, että melkein pelottaa” hän sanoi vaimealla äänellä, taas hieman tavallista ujommin. Minkä hän sille mahtoi, ettei ollut tottunut sanomaan tuollaista, mutta se silti vaati tulla sanotuksi.

// nonni 1
Tässä kesti, inspakato, taitaa olla yhä päällä...//

Cuivre katseli pikkuisen harmistuneena Skyeä, kun tuo vetäytyi kauemmas suudelmasta. Hän olisi voinut hyvin olla siinä koko päivän ja vain maistella rakkaansa huulia ikuisuuden. Haltia katseli Skyen kauniita silmiä ja nautti hyväilyistä kasvoilla. Cuivre silitteli lempeästi edelleen Skyen niskaa ja hieman selkää, laskien sitten kätensä sivuilleen ja vain katseli rauhallisena.
"Miksi sinua pelottaa?"
Haltia kysyi pieni huvittuneisuus äänessään, Skyen suukottaessa häntä otsalle. Samalla Cuivre nousi varovasti ylös, vetäen kuitenkin suloista blondia enemmän syliinsä ja kietoi kätensä tuon ympärille, painaen pikkuisen, hieman kiusoittelevan suukon Skyen huulille.
"Rakastan sinua kyllä, mutten pelkää."
Mustatukka painoi kasvojaan vasten Skyen rintakehää ja huokaisi syvään. Oli maailma kuinka julma ja epäreilu tahansa, tähän huoneeseen ja sohvalle se ei ylettyisi, siinä olisi vain he ja heidän maailmansa. Ainakin tähän päättyisi Cuivren maailma toistaiseksi. Haltia ei haluaisi mitään muuta, mutta ongelma olisi, ettei tämä kuitenkaan pysyisi kovin pitkään sisätiloissa alkamatta käyttäytyä, kuin kissapeto häkissä. Tuon oli pakko päästä vaeltamaan, eikä talvella vaeltaminen ollut niin huono idea oikeastaan.
"Skye... Pahastuisiko, jos tekisin pienen vaelluksen talvellakin? Minun pitäisi päästä luontoon välillä, muuten tulen mökkihöperöksi."
Cuivre kysyi asiansa hieman varovasti, sillä ei ollut täysin varma, miten Skye reagoisi tuon ajatukseen yksin olemisesta.

Skye punastui hieman, ja vilkuili sivuilleen. Cuivre ei kai sitä ymmärtänyt, tuo oli niin rauhallinen ja tavallaan viisaampi koska oli haltia, mutta blondi… Hänestä rakkaus oli pelottavaa. Järjettömän ihanaa, mutta myös hieman pelottavaa. Haltian sanoessa jälleen kerran rakastavansa häntä blondi hymähti hieman, ja painoi päänsä tummatukan hartiaa vasten. Ei ollut hänen tapaistaan käpertyä sillä tavalla turvaan jonkun kainaloon, mutta se tuntui hyvältä…

”Se vain on pelottavaa… En ole aiemmin välittänyt jostakusta näin paljoa, ja jos rehellisiä ollaan, en tiedä miten hitossa minun pitäisi käyttäytyä. Olet niin ihana, ja tulee rauhallinen olo vierelläsi, kun vain hyväksyt minut siihen… mutta samalla en tiedä miten olla. Etten vain kahlitsisi sinua, tai pilaisi tätä jotenkin...”
Skyen yhtäkkinen puhetulva vaipui hiljaisuudeksi, jonka aikana hän punastui hieman, ja sitä peitelläkseen kurottui suutelemaan Cuivren kaulaa hellästi. Tuntui omituiselta puhua asioita ääneen, mutta ehkä se oli vain hyvästä? Ei hänen tarvitsisi sitten enää pimahtaa lyhyen pinnansa takia kun haltia vahingossa tekisi jotain ”väärin”. Ja kyllä, sen pahan pojan sisältä löytyi sellainen pehmoinen, hellyyttä janoava persoona, ettei blondi olisi sitä itse ikinä uskonut. Ehkä sen esille saamiseen oltiin tarvittu sopiva henkilö, eikä se siksi aiemmin ole ollut paikalla.

Hetken ajaksi Skye jännittyi Cuivren alkaessa puhua varovaisella, tunnustelevalla äänellä, mutta onneksi sieltä ei tullut mitään sen pahempaa kuin pyyntö saada lähteä vaellukselle. Yksin oleminen, sekin tuntui nyt pelottavalta, mutta mies hymähti hiljaa ja sipaisi haltian nenää sormellaan.
”En pahastu. Sehän tekee hyvää sinulle…”

Skyen kertoessa niinkin avoimesti pikkuisesta pelostaan, haltia tunsi olonsa liikuttuneeksi. Skye oli niin suloinen, niin... ihmismäinen. Ja juuri sellaisena Cuivre rakkaansa halusi, omana itsenään. Mustatukka hymähti vähän ja silitteli Skyen vartaloa lempeästi, kuin tämä olisi ollut jokin kissanpentu hänen sylissään.
"Käyttäydy vain ihan normaalisti, ole oma itsesi. Ei ole mitään, miten voisit pilata tätä. Rehellisesti, et pystyisi edes kahlitsemaan minua."
Cuivre naurahti hiljaa. Oli suloista, miten paljon Skye välitti, halusi tämän suhteen toimivan. Juuri siihen "paha poika ja naapuruston kärtty"- mieheen haltia oli rakastunut, joten blondi saisi vapaasti olla sellainen, mutta myös tuo pehmeämpi puoli kelpasi Cuivrelle yhtä lailla. Kunhan Skye vain olisi oma itsensä. Mustatukka hymyili vähän, Skyen suukottaessa hänen kaulaansa ja haltia vastasi siihen lipaisemalla hieman tuon korvanlehteä kielellään. Samalla Cuivre kuiskasi tutun sanan "rakas" haltiakielellä blondin korvaan.
Vaeltamiselle päästäminen oli yksi asia, miksei Skye onnistunut kahlitsemaan haltiaa. Niin kauan, kun he saivat tulla ja mennä ja molemmat luottivat toisiinsa, ei ollut minkäänlaisia kahleita.
"Kiitos, Skye... Äläkä huoli, olen poissa vain pari päivää. Etköhän kestä ilman henkilökohtaista kuumavesipulloa sen aikaa?"
Cuivre virnuili hieman omalla, erikoisella tavallaan ja painoi suudelman blondin huulille, painaen tätä samalla itseään vasten vielä tiukemmin. Ehkäpä Skye hankkisi jotain lisähuopia sillä aikaa, kun mustatukka olisi poissa. Ainakin olisi lämpimämpää.

Niin, kaikki olisi ihan hyvin jos hän vain olisi ihan rauhassa eikä menisi järjettömäksi. Sillä ei Skyellä ollut mitään syytä kahlita Cuivrea itseensä, tuohan oli hänen luonaan vapaasta tahdostaankin. Ja oikeastaan nyt kun hän sitä ajatteli, hänellekin tekisi hyvää jos haltia lähtisi aina silloin tällöin pois. Hän tarvitsi aina silloin tällöin omaa rauhaa, vaikka yksinäisyys tuntui hänestäkin inhottavalta. Erityisesti nyt, kun hän sai olla jonkun sylissä paijattavana.

Miehen hymy leveni hieman hänen tunnistaessa haltiakielen sanan, ja tuo painautui mukavasti haltiansa syliin. Kai hän kohta järkevöityisi tuosta hempeyden puuskastaan, mutta se tapahtuisi sitten, ja nyt hän nautti tästä tavallisesta poikkeavasta mielentilastaan.
”Eikun jäädyn hengiltä” hän naurahti tummatukan lohkaisulle, ja halata rutisti tuota suukottaen virnisteleviä suupieliä, rauhoittuen kohta tuijottamaan unelmoivasti sinisiin silmiin.
”Olitko ajatellut mitään kehittävää tekemistä ennen syömistä…?”

//kökköänn >.