Uket (K-15)

Skye huomasi miettivänsä, josko Cuivre arvasi hänen syynsä ottaa asia niin rauhallisesti, kiireettä. Hän oli osittain suostutellut aivonsa uskomaan, että unenomainen tilanne ei liittynyt todellisuuteen ollenkaan, vaikka haltian huokaukset ja voihke koskettivat liiankin selvästi hänen mieltään. Ainakin siinä oli jotain todisteita siitä, että mikään ei ollut mennyt pieleen, mitään pahaa ei ollut tapahtumassa. Kaikki oli ollut jotenkin… helppoa ja oikealta tuntuvaa, että blondilla oli pieniä vaikeuksia sisäistää iltaa, heidän paljaita kehojaan sohvalla kuulumaan siihen samaan todellisuuteen joka jatkuisi huomennakin. Huomista ei vain ollut, maailma koostui sillä hetkellä Cuivren hengityksestä, tämän värähdyksistä, nousevasta lantiosta ja kuumasta tunteesta Skyen suussa – joka heijastui muuallekin mieheen. Hän kokeili ottaa enemmän toisesta suuhunsa, lisätä hieman voimakkuutta imuunsa, ja hyväillä kielellään. Laihat kädet unohtuivat paikoilleen, pitämään kiinni haltian kuumasta ihosta. Sitten toinen niistä hiipi ylemmäs reittä pitkin, silittelemään ihoa läheltä kaikkein pyhintä. Mielessään Skye vain toivoi, että hänen hapuileva yrityksensä toimia oikein kelpaisi Cuivrelle.

Cuivre ei ikinä suostunut myöntämään pelkäävänsä jotain, ei mitään uutta tilannetta. Mutta tämä tilanne oli omalla tavallaan pelottava, mutta samalla todella upea. Ristiriitaista. Yö oli vasta alkanut eikä Cuivre halunnut sen loppuvan koskaan. Hän halusi pitää Skyen hoikan kehon itseään lähellä mahdollisimman pitkään, hyväillä ja koskettaa tätä. Cuivre huohotti hiljaa, Skyen vain jatkaessa imemistä yhtä enemmän ja kovemmin. Vaistomaisesti haltia levitti reisiään, jotta blondilla olisi enemmän tilaa. Kuuma tunne valtasi Cuivren koko kehon ja tämä puristi silmiään kiinni nautinnosta. Skyen toinen käsi siveli edelleen lempeästi ruumista, lähellä Cuivren elintä. Cuivre tunsi, ettei haluaisi kokea tätä samaa huumaa kenenkään toisen kanssa, ainoastaan suloisenkomean Skyen.
Cuivren olo alkoi olla lähes tukala. Mustat suortuvat liimaantuivat kiinni hikiseen ihoon ja Cuivre vapisi kiihkosta, lähes kiemurrellen paikallaan. Poltteleva, kihelmöivä tunne liikkui nopeasti pitkin haltian keho, jalkovälistä muihin kehon osiin, mutta alkoi pian olla lähes sietämätön miehen elimessä. Tuntui liian hyvältä, kohta jotain tapahtuisi, oliko se sitten hyvä vai paha asia, se oli Skyen päätettävissä. Cuivre huudahti vähän, taivuttaen päätään samalla taakseppäin, imemisen aiheuttaessa lopulta haltiamiehen laukeamisen.

Vaikka Skye miehenä tiesi, mihin tuollainen käsittely johtaisi, hän ei siltikään osannut varautua. Blondi tajusi tikkunekkunsa hellimisen tuottaneen tulosta vasta kun Cuivre oli jo lauennut hänen suuhunsa. Pää nytkähti vähän ylemmäs, ja toinen laiha käsi painui suun päälle. Hänen teki todellakin mieli sylkäistä, ei sillä että maku olisi ollut jotenkin paha.
Hetken päästä hän nielaisi, ja pyyhki suupieliään. Mies oli melkein sanomassa, miten haltian olisi pitänyt varoittaa jotenkin, mutta tajusi onneksi pitää suunsa kiinni. Olisi pitänyt itse tajuta kiihtyvästä voihkeesta ja vapinasta…

Vetäen syvään henkeä Skye nousi istumaan Cuivren jalkopäässä, jääden katselemaan sohvalla makaavaa. Vieläkin vähän punastuneet kasvot, hiljalleen rauhoittuva hengitys, kalpeaa, hikistä ihoa vasten liimautuneet hiukset… tuo näytti aivan liian hyvältä, hän tunsi punastuvansa kumartuessaan suutelemaan tummatukan otsaa. Kädet palasivat hyväilemään toisen kehoa lempeästi kun blondi asettui taas makaamaan miehen päälle, suukottelemaan tämän kaulansivua kuin ajatuksiinsa hautautuneena.
Totuus oli, että halu poltti häntä yhä, vielä pahemmin kuin aikaisemmin. Jos hänelle oltaisiin kerrottu silloin ensimmäisellä tapaamisella, että hän tulisi makaamaan alastoman, hiljaisen ja jäyhän haltian päällä, tahtoen voihkia ihan vain koska tämän läsnäolo tuntui niin kiihottavalta, hän olisi kai vetänyt kertojaa turpaan. Nyt se oli kuitenkin tapahtumassa, ellei blondin mieli ollut päättänyt kiusata häntä oikein urakalla todentuntuisella unella – ja jos tämä oli unta, Skye toivoi ettei se päättyisi piakkoin, ehkä koskaan.

Mieli teki käskeä tai pyytää Cuivrea tekemään jotain hänelle. Jos Skye oli ikinä elämässään ollut hellyydenkipeä, se ei kestäisi vertailussa hänen senhetkisen mielentilansa kanssa – mutta silti hän ei halunnut puolipakottaa ujohkoa ja kokematonta mihinkään.

Cuivre huohotti vähän lauettuaan ja kohotti vähän yläruumistaan nähdäkseen Skyen kasvot. Hänen teki mieli pyytää anteeksi, sillä jollain tavalla tuntui pahalta olla hallitsematta tilannetta ja kehoaan. Skye ei tuntunut olevaan myöskään kovin hyvillään tilanteesta, mutta ei ainakaan tuo sen kummemmin valittanut, joten tapansa mukaan haltiakin pysyi hiljaa. Skyen huulilla oli joitain valkeita pisaroita vielä ja Skyen noustessa istumaan Cuivren jalkopäähän, mustatukka kohotti kättään ja sipaisi blondin huulia, sitten vain katsellen Skye. Skye näytti niin suloiselta, haluttavalta. Niin paljon eri puolia tuossa salaperäisessä blondissa.
Cuivre hymyili hieman mustien hiustensa takaa Skyelle ja kiersi molemmat kätensä tuon ympärille, painaen Skyen hieman nihkeää ihoaan vasten melko tiukasti ja omistushaluisesti. Kädet liukuivat yli Skyen kehon, aina takapuolelle asti. Cuivre halusi riisua tuon viimeisenkin kangaspalan blondin kehon päältä, saadakseen tuntea pelkästään tämän ihon. Cuivre taivutti hiukan päätään, Skyen suudellessa jälleen haltian kaulaa lempeästi ja haluavasti. Ainakin siltä se tuntui. Varovasti Cuivre hivutti käsiään Skyen alushousujen alle sivelemään ihoa, sen verran minkä pystyi. Haltia ei ollut koskaan pystynyt kuvittelemaan, että hänellä olisi joku, edes yhden yön, joku lähellään toteuttamassa kahden olennon välistä pyhää asiaa. Asian kokeminen oli kaukana ajatuksesta, se oli upeaa.
Skyen imemiset olivat tuntuneet hyviltä ja Cuivre halusi tuota samaa nautintoa myös tuolle blondille. Mitään sanomatta Cuivre liikutti käsiään Skyen vartalolla tämän olkapäiden kohdalle ja työnsi hieman tätä ylös, nousten samalla itse istumaan. Samantien Cuivre painoi Skyen selälleen sohvalle. Mustatukka katseli jääsilmillään tuota hoikkaa ja kaunista miestä allaan, sivellen kädellään tämän rintakehää. Samalla Cuivre painautui vasten Skyeä, pitäen kuitenkin painonsa käsillään ja jaloillaan, ettei vahingossakaan olisi satuttanut blondia. Lempeästi mustatukka suuteli Skyen huulia, sitten kaulaa, lähtien samalla hivuuttamaan itseään ja suudelmiaan alaspäin. Mustat hiukset liikkuivat hieman blondin keholla kutittavasti.
Cuivre suuteli Skyen rintakehää, vatsaa ja lopulta alavatsaa, käsien lempeästi hyväilessä miehen reisiä. Cuivren päästyä alavatsan kohdalle, haltia näykkäisi leikkisästi ihoa ja alkoi riisua Skyen alushousuja. Cuivre punastui hieman katsellessaan Skyen täysin alastonta kehoa. Pikkuisen jylhäkasvoinen haltia nielaisi ilmaa ja siveli toisella kädellään Skyen elintä hetken aikaa, ennenkuin kädet siirtyivät lantion seudulle ja Cuivre kumartui painamaan aluksi pieniä suukkoja Skyen varrelle. Cuivren suudelmat olivat pikkuisen haparoivia ja epävarmoja, hän toivoi tekevänsä oikein. Kesti hetki, ennenkuin haltia uskalsi kokonaan ottaa Skyen elimen suuhunsa, imien sitä.

Skye suuteli Cuivren kaulaa kaikessa rauhassa, yrittämättä sen suuremmin ohjata tapahtumia mihinkään suuntaan. Tietysti halusi suunnattomasti, halusi että Cuivren hyväilevät kädet eivät irrottaisi ikinä. Hän hengähti terävästi tuntiessaan kosketuksen alushousujensa sisällä – blondi olikin jo kokonaan unohtanut, ettei ollut täysin alasti.

Langanlaiha mies nousi suosiolla, kun haltia työnsi hänet istumaan. Hän ehti jo luulla, että tämä halusi pois, mutta joutui ilokseen todeta olevansa väärässä. Pian hän löysi itsensä selällään, Cuivren lämpimän kehon päältään ja tämän huulet omillaan. Ne eivät pysyneet siinä kauaa, vaan lähtivät hyväilemään hänen kaulaansa, rintakehäänsä, aina vain alemmas… Skye oli unohtaa hengittää tuntiessaan Cuivren kosketuksen polttelemassa ihollaan. Hän oli ehkä joskus vannonut, ettei ikinä harrastaisi yhden illan juttuja, mutta nyt päätös tuntui järjettömältä. Jos joku pystyi saamaan hänet tuntemaan olevansa pakahtumassa odotuksesta, mikään huoran maine ei haittaisi. Ei sillä että kukaan muu kuin Cuivre olisi saanut häntä tähän tilanteeseen, Skye oli sillä hetkellä lähinnä humaltunut tämän huulista ja silkkisten hiusten tunnusta ihollaan.

Kapeat silmät katselivat tummatukan punastumista tämän katsellessa hänen kehoaan. Outoa, jopa hän itse punastui siinä vaiheessa. Joku oikeasti piti hänen riutuneesta kehostaan, katseli sitä haluten.
Blondille ei jäänyt paljoa aikaa ajatella mitään siitä pitikö itsestään vai ei, kun haltia hyväili hänen elintään, alkaen sitten suukotella sitä. Se oli niin kevyttä, lähes turhauttavaa, ja hän puristi silmänsä kiinni vajotessaan kangassohvan pohjalle. Miehen huulilta karkasi pieni parkaisu kun Cuivre vihdoin uskaltautui ottamaan hänet suuhunsa. Tulielementalistin suu oli kuuma, tuntuen luvattoman hyvältä. Laihat sormet upposivat toisen tummiin hiuksiin, ja Skye hengitti raskaasti, huokaisten aina välillä syvään toisen tehdessä jotain erityisen mukavaa. Suloinen kuumeisuus sai huoneen ilman tuntumaan kylmemmältä kuin se oli.
Se tuntui hetki hetkeltä paremmalta ja paremmalta ja Skye oli kiitollinen siitä, että oli sattunut törmäämään haltiaan.

”Minä… kohta… Aah, Cuivre…!” Voihkeenomaiset sanat muuttuivat käden vaimentamaksi huudahdukseksi, kun nautinto, joka tuntui mahdottomalta kestää sai hänet laukeamaan. Hän peitti kasvonsa käsiinsä, hengittäen yhä kiivaasti, tuntien sydämensä hakkaavan korvissaan. Iho oli ohuen hikikerroksen peittämä, ja hän tunsi olonsa raukeaksi, nautinnon kihelmöidessä vielä suostumatta täysin katoamaan.

Cuivre toivoi todella, että teki tämän oikein ja saisi Skyen olon tuntumaan hyvältä. Haltia oli niin epävarma... Hän tuli helposti epävarmaksi tilanteista, joita ei kokonaan hallinnut tai osannut käsitellä. Tämä ei ollut ihan helppoa, mutta ensimmäiseksi kerraksi, Cuivre uskoi onnistuvansa ihan hyvin. Haltia piteli käsiään Skyen lämpimällä iholla, joka alkoi muuttua hikiseksi Cuivren hyväillessä suullaan Skyen elintä. Pienehkö parkaisu, joka lähti Skyen huulilta, teki Cuivren olon entistä itsevaremmaksi, sillä blondi tuntui nauttivat käsittelystä eikä se haltiallekkaan epämukavaa ollut.
Cuivre lipoi hieman kielellään Skyen vartta, tämän huulien liikkuessa lempeästi elimen ympärillä. Haltia tunsi Skyen hoikat sormet hiustensa seassa, sivellen pitkiä suortuvia. Cuivrea itseään kiihotti huomata Skyen nauttivan noin paljon. Jokainen äännähdys ja raskas huokaisu saivat Cuivren vain jatkamaan yhä kauemmin. Hänen suussaan oli lämmin tunne, joka valui koko kehoon, tehden tilanteesta vain huumaavamman.
Mustatukka olisi voinut jatkaa imemistä paljon pidempään, se alkoi tuntua hyvältä, mutta pikkuisen Cuivre havahtui kuullessaan Skyen voihkaisut ja sanat niiden välistä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että haltia olisi ymmärtänyt tai välittänyt sanoista, hän kuuli ne, muttei tuntunut ymmärtävän. Skyelle oli tapahtumassa sama mitä Cuivrelle, mutta ainakin blondi oli ollut mustatukkaa fiksumpi ja varoittanut asiasta. Kuitenkin huumaava, lähes lamaannuttava tunne sai yleensä niin nopeasti reagoivan haltiamiehen liikkeet verkkaiseksi ja Cuivre havahtui uudelleen vasta ymmärtäessään Skyen laukeavan hänen suuhunsa.
Cuivre nousi istumaan ja peitti kädellä suunsa, ettei olisi vain sylkenyt kaikkea pois. Mustakaapu nieli valkean nesteen ja katsoi sitten Skyeä, joka tuntui olevan äskeisen käsittelyn jälkeen raukea. Mustatukka hymähti ja laskeutui makaamaan Skyen päälle, suudellen tämän rintakehää, samalla kun toinen käsi hyväili reisiä ja myös niiden välistä aluetta.

Skye leijui jossain tämän todellisuuden rajoilla, silmät suljettuina ja ajatukset vapaina. Siitä oli jo aivan liian pitkä aika, kun hän oli viimeksi tuntenut olonsa niin mukavaksi, jos nyt oli koskaan sellaista tuntenut... Cuivren lämpö päällään, tämän kosketus hellimässä – sen lähemmäs paratiisia ei siinä ankeassa huoneessa voinut päästä. Samalla hän kuitenkin tiedosti liian selvästi pienen äänen nakertavan mielensä perukoilla, äänen joka hoki sitä miten hän oli alastomana toisen miehen alla, miten hän oli koko elämänsä kuullut ja itsekin päättänyt että se oli väärin; ja äänen hän tunnisti omakseen, siksi selväksi ja kieltäväksi itsekseen.
Turpa kiinni, en herää tästä vielä.

”Riittää.” Hän kohotti Cuivren leukaa, ja katsoi tätä silmiin tuntien itsensä väsyneeksi ja tyytyväiseksi. Sormet upposivat taas tuon upeisiin hiuksiin, ja hoikempi veti haltian pään ylemmäs, painoi sen olkapäätään vasten, kietoen kuihtuneet käsivartensa sen ympärille. Silitys kulki pitkinä vetoina pitkin paljasta selkää, ja blondi napsautti sormiaan kerran, saaden ostamansa valaistukseen käytetyt maagiset kynttilät sammumaan. Sitten tuo antoi itsensä vajota rentona selälleen, huokaisten syvään ja onnellisena.
”Hassua, minua nukuttaa… ”
Skye naurahti ponnettomasti, sulkien silmäluomensa. Oli vaikea muistaa, miksi hän edes koki nukahtamisen vaikeaksi, siinä lämpimässä syleilyssä oli niin helppoa antaa mielen valua hiljalleen pois tietoisuudesta.
”Lupaan olla lähelläsi, sitten myöhemmin…”

Cuivren olo oli raukea ja mukavan väsynyt. Hän ei kieltänyt itseltään, etteikö olisi halunnut lisää, mutta oli myös liian jännittynyt uudesta tilanteesta, että edes pystyisi minkäänlaiseen suoritukseen. Sitä paitsi, ei haltia tuntenut Skyeä vielä kovinkaan hyvin. Kaikki tuntui niin hyvältä ja onnelliselta, kuin Cuivre olisi jossain kaukana tästä maailmasta. Kaiken sen kivun ja kuoleman jälkeen, minkä läpi Cuivre oli elämässään mennyt, tämä oli maanpäällinen paratiisi. Olla jonkun lähellä, pitää huolta ja tuntea lempeyttä. Cuivre tunsi kehonsa alla Skyen hoikemman kehon, tuon rauhoittuneet sydämen lyönnit ja hengityksen. Skye vaikutti yhtä onnelliselta, kuin Cuivrekin. Miten joku pystyi pitämään tätä vääränä..Sehän oli vain puhdasta tunnetta, halusi nauttia ja antaa nautintoa toiselle. Cuivren mielessä kyllä läikähti pikkuinen pelko aamusta ja mitä silloin tapahtuisi...
Cuivre nosti hieman väsyneenä päätään, Skyen nostaessa hänen leukaansa. Molemmat katsoivat toisiaan silmiin ja Cuivre sulki omansa, Skyen sormien upotessa jälleen Cuivren hiuksiin. Cuivre painoi päänsä Skyen olkapäätä vasten ja hengitti tämän tuoksua rauhallisena, sivellen hieman miehen kasvoja toisella kädellään. Toinen käsi lepäsi rauhallisena Skyen rintakehällä. Cuivre tunsi blondin sydämen lyönnit kätensä alla ja hymyili itsekseen. Valot alkoivat himmetä heidän ympäriltään ja Cuivre tunsi väsymyksen painavan raskaasti koko kehossaan.
"Nuku.."
Cuivre kuiskasi hiljaa, lempeällä äänellä ja painoi vielä suukon Skyen olkapään kohdalle, ennenkuin alkoi vajota unen ja todellisuuden rajamaille, rauhalliseen tiedottomuuteen. Cuivre alkoi nukkua, oma keho vasten tuon toisen miehen kehoa.

Skye nukkui unetonta unta, sikeästi ja rauhallisesti. Vasta aamulla, auringon hailakoiden säteiden siivilöityessä ikkunan huurteen läpi hän alkoi tiedostaa, kuinka pirun kylmä hänen toisella kädellään oli. Ja varpaillaan. Nenänpääkin oli turhan kylmettynyt öisin lähes ulkolämpötilaan putoavassa huoneilmassa, ja ynähtäen hiljaa hän yritti saada itsensä kokonaan lämpimän peittonsa alle.
Hetkonen.

Blondi paiskautui hereille melko kivuliaalla tavalla tajutessaan yhdessä rysäyksessä että hän oli alasti sohvalla, nukkunut koko yön samassa asennossa ja että hänen päällään makasi myös alaston, tummatukkainen mies. Cuivre. Nimen ja hiljaisen voihkaisun myötä eilisillan tapahtumat palasivat mieleen, kaikki ne.

Mutta että hänkö ei pystyisi kieltämään tapahtunutta? Tehtävä olisi lähestulkoon helppo, hän oli juonut eilen – mikään ei estäisi väittämästä ettei hän muistanut mitään.

Saatuaan hetkeksi paniikista kiihtyneen pulssinsa selittelyillä rauhoittumaan tuo alkoi töniä varovaisesti tummatukkaa päältään, rutistaen vain silmänsä visusti kiinni kun oli jäädä ihailemaan tämän kauniita, nukkuvia kasvoja ja unensekaisia hiuksia. Nyt piti vain päästä äkkiä pois siitä.

Lattia poltteli kylmyyttään jalkapohjia, ja Skye hyppeli keräilemässä vaatteitaan hiljaa sadatellen. Vähän väliä säikähtänyt katse eksyi sohvalle, sillä vielä olevaan Cuivreen. Hammasta purren hän pääsi kylpyhuoneeseensa, ja otti pitkän, kuuman suihkun jotta sai karkotettua ilman kylmyyden iholtaan. Päässä jyskytti, ei krapulasta vaan henkisestä epävarmuudesta. Hän ei ollut voinut tehdä tuota, eihän? Eihän? Parasta voisi olla vain heittää haltia pihalle, esittää ettei edes tiennyt tämän olevan olemassa… Mutta hän ei halunnut sitä! Skye irvisti kuuman veden valuessa päätään pitkin. Tietysti hänen piti muistaa se hyvä olo kaiken muun ohessa, se miltä Cuivren silmät näyttivät kun he katsoivat toisiinsa, kaksi yksinäistä sielua.
Et muista sitä. Leiki ettet muista. …pidä hänet luonasi.

Kohta hoikka mies astui ulos kylpyhuoneesta, kasvoillaan se yleinen tympeä ilmeensä, yllään samat mustat housut kuin eilen ja suurikokoinen, avonainen neuletakki. Hänellä oli kylmä, lämpimästä suihkusta huolimatta – joka oli melko varmasti kuluttanut kaiken kuuman veden. Pitkät hiukset eivät olleet läheskään kuivat, ja hän hieroskeli niitä hiljalleen pyyhkeellä. Katsomattakaan sohvaa kohti hän harppasi piskuiseen keittokomeroonsa, ja kalautti pannullisen vettä liedelle. Hän joi aina aamuisin suuren kupin teetä, talvisin ainakin.

Cuivre nukkui hyvin rauhallisena koko yön, näkemättä unia tai heräilemättä, kuten yleensä. Hänellä oli niin turvallinen ja hyvä olo. Illan tapahtumat olivat jättäneet jälkensä tuohon haltiaan, hän ei koskaan aikaisemmin ollut nukkunut yhtä hyvin. Cuivre painautui paremmin lämmintä alustaa vasten, mutta rauhallinen uni alkoi katkeilla miehen tuntiessa jonkinlaisia tönäisyjä unen läpi ja varovasti Cuivre alkoi availla sinisiä silmiään. Aluksi hän näki pelkkiä varjoja, sitten värejä ja lopulta hahmoja, jotka alkoivat asettua paikalleen. Haltiamies säpsähti nopeasti, tajutessaan olevansa alasti ja nousi äkkiä istumaan, ravistaen loputkin unenrippeet päästään.
Cuivren valppaat ja tarkat silmät katselivat ympärillä olevaa huonetta ja hetkessä miehen päähän tuli viimeiltainen, sen tapahtumat jokaista yksityiskohtaa myöten. Cuivre nielaisi ilmaa ja kertaili tapahtumia päässään. Se oli tuntunut niin hyvältä ja nautinnolliselta... Mutta oliko se fiksua... Skye oli ihminen, alttiina kuolemalle ja sairauksille, toisin kuin ikuisesta elämästä kärsivä Cuivre. Hän menettäisi jokatapauksessa Skyen. Cuivre huokaisi ja haroi pitkiä, sotkussa olevia hiuksiaan. Kylpyhuoneesta kuului veden solinaa, ainakin Skye oli vielä siis talossa. No hommahan oli jo tapahtunut, siitä oli turha enää puhua. Oli Skyen asia, mitä hän tämän jälkeen halusi Cuivresta. Mustatukka alkoi kerätä vaatteitaan ja pukea niitä ylleen tuntiessaan asunnon kylmyyden alastomalla kehollaan. Skye oli ollut oikeassa, tämä paikka oli öisin todellakin kuin jäämeri.
Saatuaan vaatteet päälleen, Cuivre istui sohvalle harjaamaan hiuksiaan, jotta voisi letittää ne taas. Niin pitkien hiuksien omistaminen oli joskus riesa. Cuivre havahtui vähän kuullessaan Skyen tulevan kylpyhuoneen puolelta. Haltia nosti vähän katsettaan mieheen, joka harppoi tympeän näköisenä sohvan ja Cuivren ohi, edes katsomatta haltiaa. Jälkeensä Skye jätti vesivanan, joka tuli märistä hiuksista. Cuivre sitoi hiuksensa nopeasti vain ponnarille ja nousi sohvalta, lähtien kävelemään keittiöön. Tunnelma heidän kahden välillä oli selvästi pikkuisen kireä eikä syyttä. Mustatukka ei kunnolla pystynyt edes katsomaan Skyeä tullessaan keittiöön. Mutta pitihän nyt sentään vuokraisännälle olla jokseenkin kohtelias.
"Huomenta.."
Cuivre nojaili hieman keittokomeron seinään ja katseli vedenkeitto-operaatiota.
"Voinko jotenkin auttaa?"
Cuivre päätti kysyä.

Skye murahti jotain epämääräistä kuullessaan Cuivren huomenet. Hän oli jättänyt pienen pyyhkeen päähänsä, ja se peitti toiseen sivuttain olevan kasvot sopivasti. Oli hyvin suotavaa, että blondi saisi järjestellä ajatuksiaan hyvän tovin ennen kuin joutuisi puhumaan liikoja alivuokralaisensa kanssa. Oh, siinä vasta olikin hyvä syy pitää haltia siellä. Rahahuolien keventäminen oli aina mukavaa. Lisäksi, ei tuossa tummatukassa ollut mitään pahaa, tämä oli mukava kaveri ja hiljainen ja huomaamaton, eikä ainakaan heti ollut käynyt kyselemään mitään tai yrittänyt saada hoikemman käyttäytymään muuten kuin miten käyttäytyi.

Ehkä oli vain parasta yrittää keskittyä siihen hetkeen, siihen miten teepannun nokasta alkoi kohota höyryä ja hänen selkäänsä jomotti hieman paikoillaan nukutun yön jälkeen. Skye laittoi kätensä puuskaan, tunkien sormensa kainaloihinsa. Kylmyys hellittäisi vasta myöhemmin päivällä – jos edes silloinkaan – sen hän tiesi kokemuksesta. Kai kaikki laittoivat patterinsa liian kovalle, ja enemmän kuin vähän reistaileva lämmitysjärjestelmä petti aina sen takia.

”Et. Tuo kiehuu ihan itsekseen.” Skye tokaisi Cuivrelle takaisin, ja nappasikin kaapista itselleen ison valkoisen mukin, jossa oli pieni halkeama, ja pienen puuhastelun jälkeen sai itselleen kupillisen melko halpaa ja huonolaatuista, appelsiini-kaneli teetä. Yleensä hän joi sen sohvalla, mutta nyt mies ei jotenkin voinut mennä istumaan kyseiselle huonekalulle. Hän katsahti Cuivreen, laskien katseensa nopeasti kuppiinsa josta hörppi tulikuumaa juomaa, samalla kun sormet lämpenivät pikkuhiljaa.
”Ota jos tekee mieli, mutta mitään aamiaista minulla ei täällä ole.”

Cuivre katseli hieman keittokomeron ovensuusta Skyeä, muttei kauan. Hän ei kehdannut eilisen tapahtuman myötä kunnolla katsoa tuota blondia miestä. Mutta Skye oli niin suloinen... Hänestä oli vaikea saada katsettaan irti. Niin komea ja hoikka. Cuivre piti kuitenkin ajatukset itsellään ja nojaili vain seinään. Pitäisikö hänen lähteä pois kokonaan? Mutta sitten Cuivre joutuisi menemään talveksi johonkin majataloon, joka olisi todella kallis. Tämä sentään oli melko halpa ja mukava paikka, eikä vuokraisännässä ollut moittimista. Ehkä vähän yrmy, mutta ainakin antoi Cuivren olla paikan päällä eikä ollut väkivaltainen tai varas tai naistenmies.
Cuivre havahtui ajatuksistaan Skyen sanoihin ja yritti pitää katseensa muualla. Huone oli edelleen kylmä, mutta tulihaltian sisäinen liekki lämmitti tätä, joten hän ei kärsinyt kylmästä yhtä paljon, kuin Skye. Mustatukka olisi halunnut antaa taas viittansa Skyelle, mutta heidän välillään tuntui olevan näkymätön, kosketukselta suojaava muuri ja pienikin virhe saisi Skyen räjähtämään. Cuivre voisi kyllä jotenkin yrittää lämmittää asuntoa... No se ajatus sai jäädä, kunnes hän oli löytänyt töitä. Tämä oli saariston suurin kaupunki, pakkohan oli jotain työtä olla.
Cuivre meni etsimään astiakaapista itselleen mukia, teen ollessa valmis. Noh, löytyihän sieltä, tosin korva oli mennyt rikki ja pohjassa oli jotain mönjää. Mutta sen kummemmin Cuivre ei jaksanut välittää, eihän hän tulisi kipeäksi, koska oli haltia. Cuivre kaatoi mukiin höyryävään kuumaa, joskin keinotekoisen ja imelän makuista juomaa. Ainakin se lämmitti mukavasti sisuskaluja.
"Ei se mitään, minulla on leipää itselleni ja Skinfaxelle.."
Cuivre mutisi samalla kun joi teetä. Hän oli aikaisemmin päivällä ostanut leipää, jos tulisi huono päivä, eikä mitään muuta ruokaa olisi. Jos Cuivre osti ruokaa, hän säästi osan siitä niin pitkään kuin mahdollista, kuten nyt leivän. Juotuaan teen Cuivre venytteli hieman ja naksautti niskojaan.
"Paras etsiä töitä..Tulen illalla"
Cuivre lähti harppomaan ulko-ovelle, napaten viittansa mukaan.

Skye hörppi hitaasti teetä, välittämästä siitä että oli tainnut polttaa kielensä. Cuivre sai ihan itse etsiä hänen korvapuolen kakkosmukinsa, eikä haltia vaikuttanut oikein välittävän siitä että sen viimekertainen tiskaus oli ollut vähän niin ja näin. No, blondi muisteli kuulleensa joskus että haltiat eivät sairastelleet sitten millään…

Skyellä itsellään oli vielä reilut puoli kuppia jäljellä kun tummatukka oli jo holauttanut kuuman juoman kurkustaan alas. Siniharmaasilmäinen kohotti toista kulmaansa kuullessaan puheet leivästä. No, ei hän aamuisin mitään syönyt, joten mitäpä siinä. Hieman hän ihmetteli, kuka tai mikä Skinfaxe oli.

No, Cuivre lähti melko nopeasti työnhakuun. Skyekin hörppi teensä loppuun, ja haki rahakätköstään pari kolikkoa – sitä voisi syödä jonkin pienen jutun jossain välissä – ja vilkaisi sohvaa vaivautuneena, mutta kun tuo huonekalu näytti ihan viattomalta hän päätti ettei välittäisi.

Puettuaan takkinsa ja saappaansa blondi harppoi ulos, tunkien avaimensa taskuunsa, ja kulki Miran sillä hetkellä loskaisia katuja pitkin kohti sitä kaupunginosaa, josta tiesi aina löytyvän jotain pientä työtä hänelle. Oli vähän lämpimämpää kuin eilen illalla, muta silti hän joutui sulkemaan paitansa lähes kaulaan asti, ja oli sen vuoksi tavallistakin äreämpi jokaista viatonta sivullista kohtaan.

Hän joutui pyörimään siellä pitkälle iltapäivään – ja tosiaan osti itselleen pienen haukkapalan keskipäivän tienoilla, vaikka ei se mikään kunnollinen ateria ollut – ennen kuin vihdoin onnisti. Jossain pienessä kuppilassa tarvittiin lisäkäsiä, työaika alkoi iltapäivästä ja loppui myöhään yöllä. Aivan sopivaa hänelle, puuhata kaikkea muuta paitsi tiskin takana oloa. Palkkakin menetteli, riittäisi nyt puolittuneeseen vuokraan ja muihin elintarpeisiin. Ei öljyväreihin, mutta eiväthän hänen palkkansa ikinä oikeasti riittäneet.

Koska hän ei jaksanut enää kysellä töitä, Skye raahautui pieneen kapakkaan ja hankkiutui tappeluun. Hän ei uskaltanut juoda, ties vaikka kännipäissään tekisi uudestaan jotain turhan mielenkiintoista, joten jäljelle jäi vain tuo tapa saada ajatuksia pois kaikesta. Kolme yhtä vastaan, joka ei edes olisi pärjännyt vähempää selvempää vastustajamäärää vastaan. No, hän sai kuhmun päähänsä ja pari kipeää mustelmaa kylkiinsä, mutta siinä se. Eivät olleet mitään verenhimoisia vastustajia, onneksi.

Tässä kunnossa Skye sitten raahautui kämpilleen, auringon ollessa laskussa. Hän ei nähnyt Cuivrea missään, joten jätti oven perästään pois lukosta. Takki jäi naulaan roikkumaan, ja kengät lojumaan esteiksi, mutta siitä hän ei pahemmin välittänyt. Hän vain koetteli päässään olevaa kuhmua, lysähti sohvalleen ja aukaisi neuleensa. Lämmitys oli taas alkanut toimia, kuten aina niihin aikoihin. Hän tumppasi suupielessään olleen sätkän pieneen peltipurkkiin, jota käytti tuhkakuppina, ja päätyi kaivamaan vesivärinsä esiin, jääden maalailemaan jotain pientä kuvaa kuten yleensä ollessaan yksin. Ja vaikka hän ei vesiväreistä pitänyt – läheskään yhtä paljon kuin öljyväreistä – niilläkin tuli sotkettua.
Nyt huonolle paperille värittyi kuva harmaanmustasta, pörheästä kissasta ikkunalaudalla.

Cuivren työnhaku päivä oli ollut oikeastaan todella onnistunut. Hän sai nimittäin työtä kivenhakkaajan apulaisena. Työ oli melko rankkaa, mutta ainakin siitä maksettiin hyvin. Sepän apulainen olisi ollut toinen mahdollisuus, sillä haltiaseppiä arvostettiin heidän tarkan osaamisen ja taidon takia. Eihän Cuivre mikään seppä ollut, mutta osasi sentään jotain. Kivenhakkaajan apulaisena oli kuitenkin melko rentoa, sillä työ oli itsenäistä eikä ihmisiä hälissyt ympärillä. Cuivre sais siis olla omissa oloissaan, mistä hän suuresti tykkäsi. Ja aina kun oli vähän ylimääräistä aikaa, ehti käydä tekemässä "ostoksia", eli varastamassa jotain ruokaa tai muuta tarpeellista. Cuivre oli lähinnä pikkurosvo, varasti ehkä rahapussin tai ruokaa, muttei koskaan koruja tai muita arvoesineitä. Sen verran haltialla oli ylpeyttä.
Muutenkin haltian päivä sujui hyvin rauhallisesti. Hän teki muutaman tunnin töitä ja kävi tauollaan ruokkimassa ja harjaamassa Skinfaxen. Olisi mukavaa tehdä hevosen kanssa ratsastuslenkki metsään, mutta tänään hän ei ehtisi. Vasta seuraavana päivänä olisi siihen aikaa. Kuitenkin, Skinfaxen seurassa oleminen rauhoitti Cuivrea. Eläimen sanaton ymmärtäväisyys oli todella tärkeää haltiamiehelle. Skinfaxelle hän pystyi kertomaan illan tapahtumista, sillä ei niitä ikuisuuksia voinut sisällään pitää.
Parin tunnin työpäivän jälkeen Cuivrella oli aikaa myös hakea jotain syötävää itselleen ja Skyelle. Olikohan blondi saanut töitä ja mistä? Se olisi hauska tietää. Toivottavasti, sillä he tarvitsisivat molempien työpanoksen ruuan ja vuokran maksamiseen. Ja Skye piti saada myös vähän parempaan kuntoon. Talvi oli jopa kaupungissa kovaa aikaa ja heikko kunto vei sairaat ihmiset pian hautaan, Cuivre ei halunnut niin käyvän Skyelle, joten hän piti parhaan mahdollisen huolen miehestä. Skye oli niin lähellä, mutta samalla niin kaukana. Tämän jälkeen hän oli varmaan ikuisesti Cuivren saavuttamattomissa.
Illan tultua haltiamies lähti takaisin väliaikaiseen kotiinsa, Skyen ränsistyneeseen asuntoon. Yllätyksekseen haltia sai huomata, että kämppä oli paljon lämpimämpi, kuin aamulla. Selvästi patterit alkoivat taas toimia. Mukavaa. Heti ensimmäinen asia, minkä Cuivre huomasi sisälle tultuaan oli Skye, joka maalasi jotain. Cuivre riisui viittansa ja kenkänsä, ennenkuin käveli sisälle kunnolla.
"Oletko syönyt jo? Ajattelin laittaa ruokaa.."
Cuivre mutisi ja käveli vastausta odottamatta keittiön puolelle. Ainakaan siellä ei ollut mitään merkintöjä syömisestä, joten paras vain kokata jotain.

Tietäen, että pääsisi ensimmäistä kertaa töihin uudessa paikassa vasta huomenna, Skye oli uppoutunut vähän normaalia herttaisemman töherryksen maalailua, lisäillen väriä siten miltä tuntui. Hän istui tapansa mukaan sohvan siinä päädyssä, josta ulottui kurottamalla nappaamaan lisää paperia tai toisen siveltimen huterahkosta hyllyköstä. Siinä polvet koukussa istuessaan hän oli saanut pari hassua läiskää poskelleen, ja hieraisi aina silloin tällöin jomottavaa kylkeään.

Sitten ovi kävi, ja Cuivre asteli sisään, kysäisten jotain ruuasta.
”Se oli jotain kanarullaa…”
Totuus oli kuitenkin, että tuo kevyt lounas ei olisi pitänyt ketään muuta pystyssä. Skye oli kuitenkin tottunut paastoamiseensa, muttei silti kieltänyt tummatukkaa hääräämästä keittiössään. Omapahan oli asiansa jos laittoi ruokaa. Kyllä se maistaminen olisi kiinnostanut, mutta ei blondi kehdannut kysyä mitään sellaista. Hän oli päivän aikana saanut itsensä rauhoittumaan hiukan, ollen nyt rennompi kuin aamulla, mutta vieläkään tämä ei oikein kehdannut jutella.

Siitä sohvalta näki suoraan ahtaaseen keittokomeroon, ja Skye kurkotti itselleen uuden paperin ja siveltimiä. Kuivahtanut kissamaalaus jäi paperin alle, ja hän vilkuili vaivihkaa Cuvrea kohti. Sitten vain sivellin vesikulhoon, pyörähtämään pari kertaa mustalla värinapilla ja sivelemään haltian hiuksia, myöhemmin kasvon äärirajoja vaalealla ruskealla, siirtyen hahmottelemaan kevyillä väreillä koko miehen hahmon paperille, seisomassa osittain sivuttain. Sitä mukaa kun värikerros kuivahti blondi lisäili yksityiskohtia, äärirajoja, siniset silmät ja ryppyjä vaatteisiin…

Kasvojen ilme lieveni, jopa pientä keskittynyttä hymyä oli pukkaamassa suupieliin. Hän unohti tarkkailla, josko Cuivre huomaisi vilkaisut tämän ja paperin välillä, maalaili vain tästä pientä hahmotelmaa hävyttömän vaivattomasti. Sillä eihän voinut kieltää, että selvin päinkin Cuivre näytti hyvältä, ja tämän puuhastelua oli mukava katsella…
Älä ajattele sitä liikaa.

Cuivresta oli jotenkin mukavaa tulla johonkin paikkaan. Hän oli vaeltaja, joten paikka, joka säilyi muuttumattomana, oli kullan arvoinen Cuivrelle. Jokin, mitä voi kutsua kodiksi. Vaikka tämä oli ensimmäinen kokonainen päivä talossa, Cuivre mietti jo, mihin suuntaisi keväällä. Silloin olisi taas hyvää aikaa lähteä ratsain kiertämään paikkoja. Mitäköhän Skye tekisi? Blondi tuskin lähtisi tästä talosta yhtään mihinkään. Joillakin oli koti. Mutta parempi näin, ei Cuivre osaisi olla yhdessä paikassa koko elämää, varsinkaan näin kaupungissa. Mies tuli aina vähän stressaantuneeksi isoissa kaupungeissa, joten parempi vain elää ihan metsässä. Siellä oli hiljaista, rauhallista eikä satoja ihmisiä tai muita olentoja. Mutta nyt kun Cuivre oli kerran seuraa saanut, oli vaikea siitä luopua.
Cuivre ravistia ajatukset päästään, karistaen ne lattialle pölyn sekaan ja alkoi laittaa ruokaa. Ensin tietysti piti löytää keittovälineitä. Skyen asunto ei ollut turhan siisti, joten hetken aikaa Cuivre joutui rapsuttamaan töhnää irti kattilan pohjasta, ennenkuin sitä voisi käyttää. Cuivre pääsi harvoin laittamaan ruokaa, vaikka se olikin hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Eipä yksin luonnossa tarvinnut ruokaa laittaa. Cuivre joutui hetken tappelemaan Skyen astioiden kanssa, sillä mistään ei tuntunut löytyvän oikein mitään käyttökelpoista. Olikohan miehellä edes mausteita? Keittokomerossa hääräillessään Cuivre ei kiinnittänyt juuri mitään huomiota Skyehen tai tämän tekemisiin.
Koska Cuivre ei tähän hätään löytänyt veitsiä, hän alkoi pilkkoa ostamiaan ja varastamiaan vihanneksia puukollaan, joka roikkui hänen vyöllään aina, kuten miekkakin. Kuului tasaisen, naputtava ääni, kun Cuivre teki selvää vihanneksista. Toivottavasti Skye söi vihanneksia, sillä lihaan ei ollut varaa eikä Cuivre syönyt lihaa ollenkaan. Cuivre pilkkoi vihanneksia samalla kun odotti veden alkavan kiehua. Hän voisi helposti lämmittää veden, mutta tarvitsi nyt molemmat kätensä. Jostain haltia oli onnistunt pöllimään myös kermaa. Se kävisi hyvin kasviskeittoon, toisi siihen runsautta. Sitäpaitsi, pitihän tuo tikkublondi muutenkin saada vähän lihomaan, jottein kuihtuisi olemattomiin tai saisi mitään sairautta. Joten Cuivre lisäsi sekä vihannekset että kerman keitokseen. Saisi se nyt ainakin jonkin aikaa tuossa itsekseen porista kannen alla.
Vasta nyt Cuivre huomioi Skyen ja tämän puuhastelut.
"Mitä maalaat?"
Mustatukka kysyi ja lähti kävelemään sohvan luokse uteliaana. Pitäisiköhän siitä viimeöisestä puhua jotain? Se saattaisi muuten vaivata molempien mieliä pitkäänkin.

Hiljainen naputus ja veden porina sulivat Skyen mielessä osaksi taustameteliä nimeltä maailma, kun hän alkoi väritellä koko paperin ympäristöä. Tummaa vihreää, paljon synkempää kuin mitä hän yleensä käytti, hieman ruskeaa sekaan… Se alkoi näyttää hetki hetkeltä enemmän metsältä. Mutta Cuivre vain sopi siihen maisemaan, ainakin tuo väriläiskistä koostuva kuva hänestä.

Ruuan hajukaan ei saanut häntä nostamaan päätään, mutta yllättävän läheltä kuuluva ääni sai. Hetken ajan Skye jo luuli, että nyt tuo pakottaisi hänet puhumaan viime yöstä, mutta onneksi ei.
”Eh…”
Skye katsahti maalaustaan, harkiten hyvin tarkasti olisiko järkevää näyttää se Cuivrelle. Lopputulos oli että ei, ei nyt. Ei nyt kun hän ei tiennyt miten suhtautua tähän, miten suhtautua omaan suhtautumiseensa. Ihanan hämärää, mutta hoikempi päätyi vetäisemään alla olleen kissatyön esille ja kieräyttämään sormissaan ympäri niin, että haltiakin näki sen.
”En paljoa mitään.”

Cuivrea hymyilytti vähän. Selvästi Skye ei kunnolla ollut huomannut miehen äänetöntä kävelyä. Cuivrehan nyt hiipi muutenkin kuin varjo, joten ei ollut ihme, ettei häntä aina huomannut. Mutta Cuivren kysellessä maalauksesta, Skye vaikutti vähän hermostuneelta. Tuskin mies mitään hävytöntä maalasi, ja vaikka maalaisikin, eihän Cuivre arvostellut työn aihetta vaan jälkeä. Oikeastaan, ei Cuivre arvostelisi, katselisi vain. Jotenkin haltialla oli tunne, ettei ollut ihan paras hetki puhua viimeöisestä... Tarvistiko siitä edes puhua? Se ei tekisi tekoja tekemättömäksi, ei muuttaisi mitään. Ei tunnetta, ei tekoa, ei mitään, joten turha kai jauhaa asiaa. Paras jatkaa elämää.
Pian haltia sai nähdä, mitä Skye maalasi. Se oli kissa, todella suloinen ja aidon näköinen pikku kissimirri. Melkeinpä tuon kissan voisi ottaa syliin. Cuivre oli aina pitänyt eläimistä, siksi hän ei syönyt lihaa. Hän ei vain voinut katsoa jonkun eläimen tappamista. Se oli niin väärin. Mutta Skyelle pitäisi ostaa lihaa, kunhan rahaa olisi. Liha oli paras rasvan lähde ja sitähän Skye tarvitsi.
Cuivre hymyili leppoisana ja katseli maalausta.
"Se on suloinen. Ostan sinulta tuon, kunhan saan rahaa"
Cuivre hymähti ja käveli takaisin keittiön puolelle, katsomaan oliko hänen keittonsa valmista. Toivottavasti se ei ollut ihan myrkkyä. Haltia etsi jostain lusikan ja maistoi keittoa. No kyllä sitä söi, ravitsevaa ja lämmintä ainakin.
"Skye, tule syömään"
Cuivre huudahti sohvalla kököttävälle miehelle ja alkoi etsiä kulhoja.

Skye ei voinut olla virnistämättä nähdessään hymyn Cuivren kasvoilla. Näytti melkein siltä, että kohta halaisi maalauksen ruttuun. Onneksi haltia ei sentään tajunnut, että sen väri oli aivan liian kuivaa vasta tehdyksi…
”En myy.”
Blondi käänsi paperin, katsellen omaa tuotostaan. Ettäkö myisi tuon? Tai myisi mitään muuta? Ei, hän ei halunnut luopua niistä ja tuskin kukaan edes moisia haluaisi. Mitä hän oli kuullut, kaikilla oli vain jonkin kuuluisan taiteilijan töitä seinillään.

Cuivre hipsi takaisin hänen keittiöönsä, kolistelemaan ja sai leyhäytettyä keitoksiensa tuoksua olohuoneeseenkin asti. Jo ennen kuin tämä pyysi häntä syömään Skye oli tönäissyt tekeleensä hyllylle, varmistettuaan ettei kuva haltiasta menisi aivan suttuiseksi vaikka hän laittaisi sen toisen alle.

Hoikka mies asteli keittiöönsä, ja hymähti toisen etsiskelyille, avaten pienen nurkkakaapin ja kaivoi kaksi hämmästyttävästi puhdasta kulhoa esiin. Eri sarjaa taasen, mutta mitä väliä sillä. Ja puhtaus johtui siitä ettei hän ollut käyttänyt kumpaakaan kertaakaan.
”Mitä mömmöjä sinä oikein minulle aiot syöttää?”

Cuivre ei suoranaisesti ollut taidemiehiä. Hän ei tiennyt juuri mitään kenestäkään kuuluisasta taiteilijasta tai tämän töistä, mutta osasi sentään haltia maalaisjärkeään käyttää. Kissatyö oli aivan liian valmiin ja kuivuneen näköinen, että Skye olisi voinut tehdä sen siinä ajassa. Olihan haltiamies utelias tietämään, mitä oikeastaan blondi niin salaillen oli maalannut, mutta asiahan ei kuulunut hänelle, joten antoi olla. Skyen asuntohan tämä oli, joten cuivre oli mahdollisimman hiljainen ja vähän ongelmia aiheuttava.
Cuivre meinasi huutaa uudelleen Skyeä syömään, mutta mies olikin jo hiipinyt äänettömästi keittiön puolelle. Cuivre ei ollut onnistunut löytämään minkäänlaisia asioita vielä, joten Skyen osaava apu tuli hyvinkin tarpeen, kun blondi löysi jostain kaksi erilaista kulhoa. No ainakin talossa sentään oli jotain, mistä voisi syödä. Jotenkin Cuivre oli ollut pikkuisen epävarma asiasta keittokomeron nähdessään. Tuskin Skyella oli varaa saatika intoa ostaa koti täyteen jonkin astiasarjan kaikki 18 osaa. Haltia otti molemmat kulhot ja oli sentään onnistunut löytämään jostain kauhankin millä ruokaa saisi ladottua astiaan.
"Jotain pahaa ja myrkyllistä."
Cuivre hymähti vähän Skyen sanoille. Ei edes Cuivre jaksanut aina olla hiljainen ja vakaa. Oli yllättävää kuulla noinkin rento lausahdus miehen huulilta. Olisi Skye edes iloinen, että oli jotain ruokaa tarjolla.
Kohteliaana tapauksena Cuivre kaatoi sekä omaan että Skyen kulhoon keittoa, ettei blondin tarvitsisi vaivautua, ja ojensi toisen kulhoista Skyelle. Kuitenkaan Cuivre ei vielä syönyt ruokaansa, vaan laski kulhon pöydälle.
"Käyn katsomassa vielä Skinfaxea..."
Cuivre mutisi ja lähti kävelemään takaisin ovelle.

Skyellä ei tosiaankaan ollut paljoa astioita, mutta sellaisia perus lautasia, laseja ja aseita oli useampia yksilöitä – haarukoita varmaan neljäkin kappaletta – ettei tarvitsisi koko ajan olla tiskaamassa. No, hän ei yleensä syönyt kotona, joten eipä tiskiä muutenkaan kovin paljoa kertynyt.

Hän naurahti hiljaa Cuivren väläytykselle. Osasi tuokin vitsailla vähän, vaikkei heti sitä uskoisi. Oli lähes hämmästyttävää, kuinka paljon pieni lausahdus kevensi ilmapiiriä; blondi ehti hädin tuskin pysäyttää itsensä ennen kuin olisi möyhinyt haltian hiuksia virnistellen. No, hän virnisteli, mutta käden liike jäi pieneksi nytkähdykseksi.
”Pitäisikö sitten jättää syömättä?”
Sanoistaan huolimatta Skye otti keittokulhollisen vastaan, ja metsästettyään itselleen lusikan harppoi sohvalleen istumaan. Ei hänellä mitään ruokapöytää ollut, pikkuinen keittiötaso vain – eikä sen ääressä mahtunut istumaan, ja seisoen syöminen ei tullut kuuloonkaan nyt kun hän oli oman kotinsa seinien sisällä. Niinpä hän piti kulhoa käsissään polttelusta välittämättä, ja lusikoi keittoa suuhunsa.
”Ei pahaa.”
Laiha mies kommentoi Cuivrelle, väläytti hymyntapaisenkin. Vasta syödessään hän tajusi, kuinka nälkäinen oli, ja keitto hupeni melko nopeasti.

”Skinfaxe?”
Skye ei muistanut tummatukan kertoneen hänelle mikä tuo oli, vaikka hän epäilikin hevosta tai jotain muuta eläintä. Hevosta siksi että jonkin piskin haltia olisi varmasti tuonut mukanaan – ja joutunut siinä samassa lähtemään pois. Koirat eivät pitäneet Skyestä eikä hän niistä, siinä se.

No ainakin keitto tuntui kelpaavan Skyelle hieman tuon omalaatuisista kiitoksista päätellen. Hetkeksi Cuivre jäi seisoskelemaan eteiseen ja katselemaan Skyen syömistä. Eihän se kovin kohteliasta ollut, mutta tuskin blondi oikeastaan pahastuisi. Samalla mustatukka sai hyvin aikaa letittää ponnarilla olevia hiuksiaan. Ainakin heidän välillään ei enää ollut vihamielistä jännitettä. Luultavasti hyvä ruoka sai Skyenkin olon paljon paremmalle tuulelle. Selvästi miekkonen ei turhan usein päässyt syömään kunnolla mitään ruokaa. Eihän se cuivren asia ollut, mihin Skyen rahat menivät, mutta jostain syystä hän epäili maalaustarvikkeiden nielevän suurimman osan voitosta. Eipä ollut helppoa varmaan blondilla.
"Hyvä, jos maistuu. Ota vain lisää, en syö kovin paljon."
Cuivre hymähti vähän mustien otsahiustensa alta ja puki kengät jalkaansa.
"Skinfaxe, ystäväni. Haluatko nähdä hänet?"
Cuivre kysäisi, samalla kun suoristautui kenkienlaittooperaatiosta. Haltia ei juurikaan tehnyt eroa kaksi- ja nelijalkaisten ystävien välille. Molemmista oli huolehdittava, molemmat olivat uskollisia ja ystävällisiä. Cuivren mielestä oli hyvin julmaa alistaa joku eläin orjaksi tai pelkäksi työkoneeksi. Skinfaxe oli elänyt saman verran kuin omistajansa ja todellakin nuo kaksi olivat erottamattomia ystäviä. Sen kummemmin Skyen vastausta odottamatta, Cuivre harppoi ulos viilenneeseen iltaan. Lumi narskui hieman mihen jalkojen alla ja kylmä tuuli puhalsi Cuivren ylitse. Tällä kertaa hänellä ei ollut viittaa, ei mustatukka tarvitsisi niin lyhyelle matkalle. Oli taas mukavan hiljaista ja rauhallista Cuivren lähtiessä kävelemään rauhallisena kauemmas talosta.

Skye tajusi Cuivren katselleen hänen syömistään vasta kun oli saanut lautasen tyhjäksi. Ei se häntä haitannut, ei hän ikinä mistään kohteliaisuudesta ollut välittänyt.
Hänen vatsansa täyttyi jo tuosta yhdestä kulhollisesta, joten mies ei tehnyt elettäkään hakeakseen toista kierrosta.

Skinfaxea katsomaan pyytäminen sai blondi harkitsemaan asiaa vakavasti. Häntä kiinnosti millainen ystävä se oikein olisi, ja ei hänellä ollut oikeasti mitään muutakaan tekemistä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes sanoa että olisi tulossa mukaan kun Cuivre jo harppoikin ulos, jättäen seisomaan nousseen laiheliinin tuntemaan itsensä typeräksi.
Tuhahtaen itsekseen hän tönäisi astiat keittiöönsä, ja veti kengät jalkaansa. Haltia ei ollut ottanut viittaansa, joten hänenkin takkinsa jäi oman onnensa nojaan, mies vain sulki villatakkinsa isot napit kiinni ja työnsi avaimensa housuntaskuun. Siellä ei ikinä kannattanut jättää ovia auki, saisi vain huomata kaiken vähänkin arvokkaan tai hyödyllisen kadonneen.

Joka tapauksessa Skye harppoi pienen kuistikäytävän päätyyn, ryntäsi portaat alas ja oli lentää nenilleen jalan osuessa illan aikana jäätyneeseen lätäkköön. Hetkisen tasapainoa hapuiltuaan hän jatkoi matkaansa, ottaen tummatukan kiinni – ja taputti tätä olkapäälle, ihan vain tiedottaakseen että oli siinä.
”Haluan nähdä.”
Skye virnisti, ja hengitys näkyi pienenä huuruna ilmassa.

Kylmä väre kävi Cuivren kehossa, tuulen puhaltaessa vähän ulkosalla. Eihän haltialla oikeastaan kylmä ollut, mutta suhteellisen epämukavaa silti oleskella pihalla ilman minkäänlaista takkia tai viittaa. No jaa. Ilma tuoksui raikkaalle, nyt kun kaikki toiminta kaupungissa oli ohi. Hiljaisuus oli laskeutunut eikä juurikaan asukkaita liikuskellut ulkona. Cuivre ei juurikaan pitänyt kaupungeista. Suureen, vapaaseen metsään tottunut haltia ei pitänyt hajuista ja tunkgoksesta, siksi työskentely kivenhakkaajan seurassa oli oikein rattoisaa.
Cuivre ei jättänyt lainkaan jälkiä lumeen kävellessä pitkin katua. Katuvalaistus sai valkean lumen kimmeltämään ja näyttämään entistä kauniimmalta. Kuin tuhansia kristalleja olisi levitetty kadulle täyttämään maata. Päivät vaihtuivat nopeasti illaksi ja oli melko pimeää, vaikka myöhä ei ollut. Kuu oli jo noussut, sirppikuu. Cuivre käveli tahallaan melko hitaasti, odotellen Skyeä, joka lopulta ilmaantui haltian vierelle ja laski kätensä tämän olkapäälle. Mustatukka oli kyllä jo aikaisemmin huomannut Skyen seuraavan, joten eipä hän suuremmin pelästynyt.
"Toivottavasti et pelkää häntä.."
Cuivre hymähti vähän ja jatkoi kävelyään pimeän kaupungin läpi. Kaupungin tallit eivät olleet kovin pitkällä onneksi. Skye varmaan arvasi jo, mikä Skinfaxe oli, Cuivren avatessa tallin oven. Tallin sisällä oli lämmintä ja hämärää, siellä tuoksui heinä ja hevoset. Uteliaat eläimet kääntyivät heti ovelle päin, katsellen kuka tai ketkä tulivat. Mutta vain yksi hevosista hirnui kuuluvasti. Kuparinpunainen tamma, jonka jouhet olivat kuin kultaa. Cuivre käveli tämän kultaharjaisen hevostamman luokse. Tamma hörisi lämpimästi ja painoi suurta päätään Cuivren käsiä vasten.
"Tässä on ystäväni, Skinfaxe."
Cuivre hymyili rauhallisena ja silitti Skinfaxen kaulaa.

Kylmä yötuuli vihmoi läpi paidan lankojen ja sai ihon viilenemään, värisyttäen kehoa. Oli autiota, koska kukaan ei halunnut olla ulkona ellei ollut ihan pakko. Silti Skye käveli Cuivren vierellä, miettien itsekseen mitä tuo tarkoitti pelkäämisellä. Hän ei pitänyt suurimmasta osasta isokokoisemmista eläimistä, mutta luulisi nyt tulevansa toimeen tämän Skinfaxen kanssa haltian pysyessä mukana.

Heidän saapuessaan yleisille talleille Skye huokaisi syvään, saaden ison höyrypilven kohoamaan kohti tummunutta taivasta. Sisällä oli mukavan lämmintä, ja ilmassa leijuvan, läpitunkevan hevoiseen hajuun tottui – mutta blondi ei pitänyt siitä miten niin moni, isokokoinen elikko katseli häntä. Hän oli nähnyt kerran ihan vierestä, miten onneton kävelijä oli jäänyt pillastuneen hevosen jalkoihin, ja kun ei ollut ikinä noiden seurassa paljoa puuhaillut hän oli enemmän kuin vähän hermostunut. Niinpä mies päätyi lyöttäytymään aivan tummatukan viereen, lähellä olo oli pienempi paha sillä hetkellä.

Tullessaan esitellyksi kultaharjaiselle hepalle Skye katseli sitä pidemmän tovin. Iso se ainakin oli, varsinkin kun sai Cuivren käden vertailukohdaksi elikon päälle. Oikeastaan aika nättikin.
Se ei silti saanut Skyeä menemään yhtään liian lähelle.
”Aika… mukava heppa.”

Cuivre silitteli lempeästi Skinfaxen kaulaa ja puhui sille hyvin hiljaa haltiakieltä, ystävällisiä sanoja, jotka saivat Skinfaxen rentoutumaan. Tamman pienet korvat kääntyilivät vähän ja lopulta nappisilmä katseli uteliaana Skyeä, ojentaen päätään ja kaulaansa kohti laihaa blondia. Cuivre huomasi heti, ettei Skye ollut ihan heti tottunut suuriin elikoihin. Mustatukka hymähti vähän, Skyen painautessa haltiaan kiinni melkein.
"Skinfaxe on äärimmäisen lempeä..Silitä sitä, se pitää huomiosta."
Cuivre yritti rohkaista blondia ja siirtyi vähän syrjään kahden kultaukan välistä. Tamma katseli uteliaana Skyeä ja nuuhki ilmaa, yrittäen koskettaa turvallaan blondia. Se oli suuri, mutta utelias ja leikkisä hevonen. Cuivrea huvitti vähän tilanne, mutta hän pysyi rauhallisena ja avasi lopulta oven, joka telkesi Skinfaxen suurehkon karsinan sisälle. Tamma seisoi kuuliaisesti paikallaan, ei aikonut juosta ulos, kunhan katseli molempia kaksijalkaisia vuorotellen. Cuivre otti maasta, metallisesta ämpäristä harjan, jolla alkoi sukia kuparinpunertavaa karvaa. Samalla haltia vähän mietti, ettei oikeastaan tiennyt paljoakaan Skyestä ja tämän elämästä. Olisikohan haltialla pokkaa kysyä? No Skye varmaan sanoisi kärttyisän vastalauseen, jos häntä ei kiinnostanu puhua.
"Kerro vähän itsestäsi..Onko sinulla perhettä tai ystäviä?"
Cuivre kysyi, samalla kun harjasi Skinfaxen tuuheaa harjaa. Eläin tuntui aistivan, ettei Skye hirveästi ollut tottunut suuriin kavioeläimiin, joten sekin pysyi rauhallisena, kuten omistajansa.
"Ai niin..Saitko töitä?"
Cuivre esitti lisäkysymyksen, joka ehkä oli hieman konkreettisempi kuin edellinen.

Skye vilkaisi Cuivrea syrjäkarein, miettien oliko tuo naurahtanut hänelle. Hymynkaretta ei voinut nauruksi väittää, mutta ei sitä ikinä tiennyt mitä haltia tyynen kuorensa alla ajatteli.
Joka tapauksessa, tämä jätti hänet täysin suojatta hevosensa eteen. Otus tuijotti häntä, ja Skye tuijotti takaisin, yrittäen ottaa selvää mitä noitten hevosensilmien takana liikkui. Hän oli loikata metrin verran taaksepäin kun Skinfaxe kosketti häntä turvallaan.

Cuivren avatessa karsinan oven laiheliinin kasvoilla kävi pelästynyt ilme ennen kuin hän sai tasoiteltua naamavärkkinsä. Hevonen ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle, ja hän sisuuntumispuuskan vallassa taputti sen otsaa. Kallon luut tuntuivat yllättävän selkeästi, olisi luullut karvan pehmentäneen mutta ei sitten. Käsi silitteli ensin hepan päätä, valuen sitten kaulalle. Lyhyt karva tuntui hassulta käden alla, pölyiseltä, ja siniharmaat silmät tarkkailivat koko ajan josko Skinfaxe ilmaisisi jotain muuta kuin omistajansa tapaista tyyneyttä.

Skye hätkähti ja nosti katseensa hevosesta sitä harjaavaan Cuivreen kuullessaan kysymyksen. Hän ei ollut ollut ihan varma, josko haluaisi puhua ollenkaan mistään, ihan vain sen varalta ettei eilinen nousisi aiheeksi ja hänen tarvitsisi suoraa kieltää sen tapahtumista, mutta ei kai pieni juttelu ollut pahasta. Mieluummin hän tulisi haltian kanssa toimeen kuin olisi tulematta.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata ennen kuin kysymyksiä tuli lisää. Varoen ettei ollut Cuivren hoitopuuhien tiellä hän siirtyi silittelemään hajamielisesti Skinfaxen poskea, ja nyökkäsi.
”Joo. Aloitan huomenna pienessä räkäkuppilassa. Entä sinä?”
Hän uskoi, että Cuivre oli varmasti saanut edes jotain työtä itselleen. Tämä oli niin kunnollisen näköinen, hyväkäytöksinen ja varmaan omisti paremmalta näyttävän työkokemuksen kuin blondi.
”Vuoro loppuu aina pirun myöhään, minun pitää antaa sinulle oma avain. Ja ajattelin hankkia jotain pientä aamuksikin, jos törmään sopivaan työhön…”
Ehkä Skyen ei olisi tarvinnut ottaa toista työtä, nyt kun vuokra puolittui, mutta hän oli liian tottunut edes johonkin pieneen hommaan aamusta, ettei pystyisi tuhlaamaan aikaansa johonkin muuhun kuin rahantienaamiseen.

Mutta aikaisempi kysymys… Hänen elämänsä. Blondin ilme vakavoitui pienestä virneestä, ja hän rapsutteli Skinfaxea, tuijotellen omaa kättään. Mitä kerrottavaa siinä olisi? Aika paljon itse asiassa, mutta sellaista mitä voisi kertoa?
Tuhahtaen kapeasilmäinen katsahti Cuivreen, joka näytti olevan omassa elementissään hevostaan hoitaessaan.
”Tunnen pari tyyppiä, joiden kanssa käyn välillä juomassa ja haastamassa riitaa, mutta että ystäviä? En sanoisi että omistan.” Hän tuhahti uudestaan, miettien jo perhekysymystä. Ei hän taustojaan mitenkään salaillut, mutta Cuivren kanssa hän ei tuntenut pystyvänsä vain vitsailemaan aiheella. Niinpä vastaus jäi hiljaisuudeksi, muutamaksi äkäiseksi ajatukseksi Skyen pään sisällä.

No ainakin nuo kaksi blondia tulivat hyvin toimeen keskenään. Skinfaxe vain seisoi rauhallisena ja roikotti päätään, Skyen silitellessä sitä. Cuivre hymyili vähän. Skye vaikutti niin epävarmalta joskus, sellaiselta, joka tarvitsi vähän tukea... Cuivre muisteli, millainen Skye oli ollut ensitapaamisella. Itsevarma riidanhaastaja ja nyt jotenkin niin tavallinen. Se oli mukava näky. Cuivre harjasi pölyistä hevosenkarvaa pitkin vedoin ja kuunteli samalla hänen ja Skyen välillä olevaa hiljaisuutta. He eivät puhuneet juuri mitään, tunnelma oli jälleen jotenkin kireä... Ei kai olisi pitänyt kysyä perheestä ja menneestä. Mutta sentään Cuivren lisäkysymys sai Skyen taas puhumaan. Cuivre hymyili vähän.
"Kivenhakkaajan apulaisena..."
Cuivre vastasi rauhallisena ja lopetti hetkeksi Skinfaxen harjaamisen ja vain tuijotti tyhjyyteen, jonnekkin kauas. Jotain kauan sitten unohtunutta palasi tuon miehen mieliin... Mitä se oli? Cuivre havahtui pikkuisen ja ravisti päätään Skyen jatkaessa puhumista. Cuivre ei vastannut muuta kuin "mmm" koko asiaan ja jatkoi harjaamista, kiertäen hevosen toiselle puolelle harjaamaan. Itseasiassa Cuivre pohti, että voisi ottaa toisen työn. Hän voisi aamuisin ja iltaisin työskennellä tallissa ja keskipäivällä kivenhakkaajan apulaisena. Se voisi itseasiassa toimia, he saisivat vähän lisätuloja ja Skye voisi ostaa maalaustarvikkeita, kerran tuo niin intohimoisesti maalausta harrasti.
Pian oli taas hiljaista molempien välillä. Ainoastaan harjan tasaiset vedot ja hevosten pärskähdykset kaikuivat käytävillä. Kumpikaan ei puhunut mitään. Vaikka Cuivre oli tottunut hiljaisuuteen, häntä ahdisti ja painosti heidän kahden välinen puhumattomuus. Ihan kuin he olisivat riidoissa, vaikka olivat juuri äsken sopineet. Vaivasikohan viimeöinen Skyeä yhtä paljon, kuin Cuivrea? Vaikea sanoa, eikä haltia viitsinyt kysyäkkään.
"Sinulla on erikoisia seuralaisia. Parempi hekin, kun ei mitään."
Cuivre hymähti vähän, heidän välisen puhumattomuuden vihdoinkin raukeavan, muttei kovin pitkäksi aikaa. Molemmat hiljentyivät taas. Kerta Cuivre oli kysynyt Skyen mennyttä, tuntui jotenkin soveliaalta kertoa omastaan, vaikkei blondi sitä kysynyt.
"Minulla oli joskus perhe, 300 vuotta sitten... Ei siitä kauan ole, haltiaksi olen kovin nuori."
Cuivre lopetti harjaamisen ja nojasi Skinfaxen suureen runkoon, huokaisten syvään.

Keskustelu sujui tahmeasti, pelkillä hymähdyksillä, lyhyillä lausahduksilla ja isolla möhkäleellä vaivautunutta, hevosten ääniä täynnä olevaa hiljaisuutta. Se ei ollut niinkään haluttomuutta puhua, kuin halua ilman uskallusta. Tai ehkä kumpikin oli vain liian varovainen, eikä tiennyt mitä sanoja käyttäisi. Mitään sellaista ei olisi, jos viime yö olisi sujunut eri tavalla, mutta nyt ne hetket jolloin jutustelu ei edennyt täytti ajatukset siitä.
Ainakin Skyen päässä liikkui vaikka mitä; hämmennystä, epäuskoa, kieltoa – vaikka mitä, täysin järjetöntä ja turhaa, josta pääsisi eroon pienellä hyväksynnällä ja Cuivren kanssa juttelemisella. Silloin hän voisi ottaa sen jopa… hyvänä asiana. Ehkä.

Blondi vihelsi vaimeasti kuullessaan haltian iän. Niin, nuori heidän mittapuullaan mutta se oli moninkertaisesti sen verran kuin hän tulisi ikinä elämään.
Mutta jos kerta tuo sanoi perheestä...
Skye nosti katseensa hevosesta, joka oli hänen ja Cuivren välillä juuri sopivana muurina, ja hymyili harvinaisen arasti, ennen kuin vetäisi kasvoilleen sopivan ilmeettömän naamion.
”Äitini on yhä hengissä, valitettavasti. Hän on vain yksi huora, aina kinuamassa minulta rahaa kun rikas poikaystävä on jättänyt. Muulloin, ei sanan sanaa, en edes näe häntä kuin kerran kahteen vuoteen, jos sitäkään. Hyvä niin, paskat minä siitä naisesta välitän. On vain typerää hankkiutua keskenkasvuisena raskaaksi ja sitten katkaista välit perheeseen ja tuhlata kaikki rahat johonkin aivan turhaan… Olisi luullut tajuavan vihjeen kun mies jätti ja hankkiutunut eroon kakarastaan, mutta ei.”

Skyen ääni oli muuttunut katkeraksi ja tuohtuneeksi puheen loppua kohden, ja hänen ei ollut tarkoitus kertoa noin paljoa. Lipsahduksia sattui, ja hän katsoi Cuivreen, vaivautumatta kovettamaan silmiään tunteettomiksi. Antoi aavistuksen kovia kokeneesta pikkupojasta tulla esille… hän kyllä muisti miten helppoa oli antautua ja näyttää jotain ehkä salatuksi tarkoitettua haltialle.

Cuivre hymähti vähän Skyen vihellykselle. Ihmiset menivät niin helposti sekaisin haltioiden ja vampyyrien pitkästä iästä, mutta se pitkä ikä oli oikeastaan kirous, jos eli yksin. Cuivre tiesi haltioita, jotka elivät saman kumppanin kanssa koko tuon ikuisuuden, rakastaen toisiaan. Kyllähän se silloin olikin varmaan ihanaa, mutta kuolemattomuudesta oli tullut Cuivrelle pelkkä kirous yksinäisyyden keskellä. Maailman vihaama olento keskellä ei-mitään. Ihmiset eivät koskaan ymmärtäneet omaa mahtavuuttaan. Haltioilla oli ikuisuus aikaa tehdä kaikkea, aika ei merkinnyt mitään. Mutta ihmiset, he tiesivät olevansa tuhoon tuomittuja. Kuolisivat joskus, mutta se teki heistä mahtavan. Ihmiset tekivät suuria, uskomattomia tekoja, koska he kuolisivat joku päivä, heidän olisi paras tehdä haluamansa heti. Haltiana Cuivre ei saisi koskaan sellaista kokea.
Cuivre vain nojaili Skinfaxeen ja katseli välillä Skyeä tämän puhuessa. Skye tuntui suhtautuvan rankasti äitiinsä... Oli surullista tietää, että äidillä ja pojalla oli noin huonot välit. Se oli niin traagista, Skyen äiti oli kuitenkin ainoa äiti, mitä miehellä oli, joten oman synnyttäjän ja imettäjän vihaaminen tuntui epäluonnolliselta. Yksikään eläin ei vihannut pentuaan tai emoaan. Omituista.
Haltian kurkkuun tuntui takertuvan pala, Skyen puhuessa kakarasta eroon hankkiutumisesta.
"Ei... Hyvä ettei hankkiutunut..."
Cuivre sanoi nopeasti, sen kummemmin ajattelematta sanojaan. Cuivre käveli äänettä Skinfaxen ohi ja sulki karsinan oven, jääden seisomaan Skyen eteen. Mustatukka oli huolestunut. Skye näytti niin katkeralta ja murtuneelta mieheltä... Cuivre katseli silmiin Skyeä ja näki ne tuhannet henkiset kivut tuon silmistä, jota menneisyys oli aiheuttanut. Cuivren teki mieli halata Skyeä, saada tämä unohtamaan kaikki se kipu, mutta haltia ei tehnyt mitään. Hän ei halunnut rikkoa vaivalla takaisin hankittua ystävyyttä enää.

Skyellä oli aivan liikaa hyviä syitä inhota äitiään – tunne oli molemminpuolinen, tämä ei ollut jaksanut hoitaa lastaan sitten yhtään – mutta hän ei yleensä kaatanut vihaansa kenenkään niskaan, kuten nyt meni epäreilusti tekemään Cuivrelle. Mutta sanalla ”perhe” oli vain paha, särkynyt kaiku hänen korviinsa.

Cuivren kiivaat, nopeat sanat saivat miehen heräämään ajatuksistaan, katsomaan oikeasti ilman että vain antoi silmiensä levätä tässä. Hän hämmästyi siitä, kuinka helposti pystyi näkemään tämän mielenliikkeitä; pientä epäuskoa, paljon myötätuntoa… Silti, tämä pysyi hiljaa, ei repinyt tihkumaan auennutta haavaa pahemmin auki. Vaikka se olisi saattanut kaivata sitä, jotta paha veri pääsisi ulos…

Hiljaisuus venyi taas luonnottoman pitkäksi, tuulen vinkuessa vähän tallin nurkissa, hevosten hörähdellessä ja kahden miehen katsellessa toisiaan. He olivat väleissä, Skye oli valmis jopa kutsumaan Cuivrea ystäväkseen, mutta silti siinä oli muuri, niin käsin kosketeltava että teki mieli kohottaa käsi, lyödä se pieniksi siruiksi…
”… olisi vältytty 27 turhalta vuodelta. Mennyttä mitä mennyttä, paskat minä siitä välitän. Sinä olet varmaan kokenut paljon mielenkiintoisempia juttuja, kun ikääkin on reippaasti?” Huoleton sävy, kepeä virne ja mustia hiuksia pörröttävä käsi ilmaantuivat kun tyhjästä. Skye osasi tuon tempun, ihmisten bravuurin; välttelyn. Aihe siirtyi helpolla Cuivreen, ja koska he olivat näköjään valmiita laiheliini alkoi astella ovelle.

Ehkäpä Cuivren olisi pitänyt vain olla tapansa mukaan hiljaa, sillä joskus sanat olivat melkkää ikävää tuskaa ja läjä väärinkäsityksiä. Silti Cuivre olisi mielellään kertonut Skyelle, miten tärkeää se oli, että mies oli elossa. Eihän Cuivre mitään blondin elämästä tiennyt, mutta luultavasti se oli täynnä tuskaa ja kipua, joten ei kai ihme, että Skye oli niin kielteinen elämän suhteen. Cuivre ei voisi koskaan ymmärtää lyhyttä ihmiselämää. Jos hän vuodessa kokisi pahoja asioita, se ei tuntuisi missään, sillä sen jälkeen hän kokisi 299 vuota pelkkiä hyviä, joten ajattomalle ei ajassa tapahtuneet ongelmat olleet vaiva. Mutta Skye oli jo elänyt 27 vuotta pelkkää tuskaa..Hänelle se oli paljon.
Cuivre nielaisi vähän ilmaa heidän kahden vain katsoessa toisiaan. Hän niin halusi halata Skyeä, saada tämän unohtamaan kaiken kurjan elämästään, jotta mies voisi oppia nauttimaan elämästä, etsiä jotain, mikä tekisi hänet onnelliseksi ja saisi taas ymmärtämään lyhyen elämänsä kauneuden. Skyen huoleton puhesävy ei saanut Cuivrea vakuuttuneeksi, että tämä oli niin huoleton, mitä antoi olettaa.
Cuivre havahtui masentuneista ajatuksistaan kunnolla vasta Skyen käden pörröttäessä Cuivren pitkiä hiuksia. Se oli oikeastaan aika hauska, ystävällinen ele. Mutta silti... Cuivre jäi hetkeksi vielä paikalleen ja katsoi Skyen perään, kun tikku lähti kävelemään ovelle.
"Skye.."
Cuivre aloitti hiljaa, mutta hiljeni lähes samantien. Hän ei oikein osannut jatkaa, ei tiennyt mitä sanoisi. Haltia halusi lohduttaa ystäväänsä, muttei tiennyt oikeita sanoja, koska ei ollut koskaan lohduttanut ketään.
"Toivon, että löydät jotain iloa itsellesi seuraavat 27 vuotta"
Cuivre sanoi lopulta, vähän kömpelösti ja ehkäpä typerän kuuloisesti, mutta ainakin hän yritti edes jotain kohteliasta.

Skye ei tosiaankaan ollut niin huoleton kuin mitä esitti, mutta tajusi Cuivren mielialan romahtaneen takiaan – eikä hän kaivannut sääliä. Sitä tuo ei varmaan hänelle tarjonnutkaan, vain tuskallista myötätuntoa…

Hän oli aivan valmis jättämään asian sikseen kun mustatukka kutsui häntä nimeltä. Mies pysähtyi siinä samassa, ja kääntyi katsomaan ystäväänsä. Kömpelö, hellyttävä lohdutusyritys sai heti pienen hymyn hänen huulilleen. Tarvitsi vain vähän ajattelua niin tajusi mitä haltia pitkäikäisenä olentona ajoi takaa. Se oli melko mukavaa, edes pientä lohtua. Eihän hän nyt mitenkään suunnattomasti kärsinyt joka hetki, joskus oli hyvä olla elossa, mutta useimmiten vain… tarkoituksetonta.
”Cuivre… Minulla ei ole toista 27 vuotta jäljellä. Heh, se siitä tulee kun elää näin…”
Vähän blondi naurahtikin. Hän tiesi, että joku päivä ärsyttäisi väärää henkilöä, saisi jonkun kuolemantaudin tai joutuisi onnettomuuteen – tai vain nälkiintyisi hengiltä – ja että se tapahtuisi ennenaikaisesti. Ja vaikka hän eläisikin vanhaksi mies ei silti pystynyt kuvittelemaan tulevaisuutta muutamia kuukausia pidemmälle.

Hän hymyili silti, ristiriitaista hymyä, ja nykäisi Cuivren hihasta liikkeelle.
”Soppasi jäähtyy ja minä jäädyn, enkä aio nousta availemaan ovia sinule. Skinfaxe varmaan pärjää… Hitto, älä murehdi, menetät ruokahalusi.”

No ainakin oli lohdullista nähdä Skyen hymyilevän. Se oli sentään aito hymy. Ei väkisin väännetty, ei pilkallinen tai mitään muuta. Tavallinen, aito hymy Cuivren onnettomasta lohdutusyrityksestä. Cuivre nosti vähän katsettaan Skyehen, tuon puhuessa jälleen mustatukalle. Cuivren kehoa kylmäsi, eikä se johtunut ulko-ilmasta vaan sisimmästä. Ajatus Skyen kuolemasta oli hirveä, kammottava. Cuivren olisi pitänyt ajatella asiaa pidemmälle ennenkuin ystävystyi miehen kanssa. Skye kuolisi jonaina päivänä eikä Cuivre voinut sitä estää. Kerta haltia oli mennyt antamaan itsensä Skyelle, hän kärsi sisimmässään suunnattomasti tiedosta, että tuo kuolisi joskus. Mutta vaikka se kipu oli viiltävä, se oli samalla lohdullinen. Uusi tunne Cuivren sisällä. Kerrankin, edes yhden lyhyen ihmiselämän ajan hänellä oli ystävä. Joku, kuka oli tärkeä ja lähellä. Cuivre huokaisi syvään ja raskaasti, muttei halunnut masentaa Skyeä, joten mustatukka hymähti blondin nykäistessä häntä hihasta.
"Mennään.."
Cuivre totesi lyhyesti ja ytimekkäästi, lähtien samalla kävelemään pois talleilta, jättäen Skinfaxen mutustamaan iltakaurojaan. No, mieluummin yksi lyhyt hetki ihmisenä jonkun kanssa, kuin 300 vuotta yksin haltiana.
Cuivre pysytteli hiljaa koko kävelymatkan takaisin. Lunta oli taas alkanut sataa, mutta pakkanen ei sentään ollut kiristynyt. Haltian askelluksesta ei jäänyt minkäänlaisia jälkiä lumeen, vaikka se oli vastasatanutta puuterilunta. Cuivre asteli takaisin kämpille ja samantien sisälle. Asunto tuntui mukavan lämpimältä äskeisen, viileähkön ilman jälkeen. Ja keittoastia oli edelleen paikallaan, tosin vähän kylmenneenä. Cuivre ei voisi tehdä Skyesta kuolematonta, mutta hän voisi yrittää tehdä ystävänsä loppuelämästä vähän parempaa. Sen näki sitten, että miten sekin onnistuisi, kunhan keksisi, mikä piristäisi blondia.
"Sinulta alkaa maalaustarvikkeet loppua?"
Cuivre kysyi hieman vihjailevaan sävyyn ja osoitti sormellaan maalausten ja värien sekamelskaa, samalla ku lämmitti toisella kädellä keittokulhoaan pienellä liekillä.