Tunnemmeko?

Arlie hymähti, Rox oli ilmeisen harmissaan omasta huolimattomuudestaan. Tuo huolimattomuus oli ollut vain hyvä asia Arlien kannalta, nyt hän pystyi kietomaan sormensa toisen hiuksiin väkivaltaisesti ja pidellä tätä väkisin paikallaan - ainakin joissain määrin. Demoni pääsi vielä liikkumaan joissain määrin.
Mustatukkainen oli osannut arvatakin, ettei Rox kelpuuttaisi hänen sanomiaan nimiä, tämä oli jo useampaan kertaan painottanut haluavansa kuulla juuri sen nimen, mikä miehelle oltiin annettu eikä yhtäkään niistä, minkä Arlie oli itse antanut itselleen.
"Mitä väliä sillä on, minkä nimen hupsu äitini on minulle antanut?" Arlie kysyi pehmeästi. "Ei se ole kaiken tämän vaivan arvoinen." Myöskään nimen kertominen ei olisi ollut hänelle suuri menetys, Rox olisi saattanut virnuilla sille muttei muuta. Nyt kyse oli enemmänkin siitä, ettei mustatukka halunnut antaa periksi toiselle.

Arlie katsoi yläpuolelleen kohottautuvaa Roxia joka oli alkanut käydä huolimattomaksi. Tämän ote oli löystynyt ja mustatukkaisen olisi helppo vääntää itsensä vapaaksi tuon otteesta, jos hän haluaisi.
"Mielihyvin", mies vastasi vinosti hymyillen ja irroitti sormiensa otteen Roxin hiuksista, samalla hän väänsi kätensä irti tämän otteesta ja löi kyynärpäällään Roxia pallean kohdalle, salvatakseen tämän hengityksen hetkeksi. Kun demoni ei pystynyt pieneen hetkeen vastustelemaan tilanteen kääntäminen päinvastaiseksi - Roxin saaminen itsensä alle - ei olut vaikeaa etenkään kun Roxin paikallaanpitelemiseen riitti näin aluksi pelkkä Arlien paino, koska se salpaisi lyhyemmän hengityksen uudestaan pieneksi hetkeksi.
Mustatukkainen nappasi Roxin molemmat kädet otteeseensa - hänen kätensä olivat kuitenkin sen verran isot, että hän pystyi pitelemään toisen hoikista ranteista kiinni pelkästään yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi jäi mukavasti vapaaksi.

Vapaana oleva käsi noukki pudonneet käsiraudat lattialta.
"Taidan lainata näitä."

//Autohittasin, mutta koska tiedän, että halusit siinä käyvän näin, en usko, että panet pahaksesi//

//Mitä! En suinkaan halua semeimmän hahmoni joutuvan jonkun alle xD … ja ehkä jätän sen pahaksi panemista koskevan vitsini sanomatta…. ^^//

”Mutta se on silti suloinen yksityiskohta.”
Rox mutristi huuliaan, murjottaen leikillään. Hän piti nimien keräilystä, vaikka ei ikinä kirjannut niitä minnekään ylös, ja sen takia oli auttamattomasti unohtanut suurimman osan. Mutta eihän hän kerran aloitettuaan vain voinut luovuttaa, ainakaan kun toinen pisti noin pahasti vastaan.

Demoni tajusi nopeasti vinon hymyn nähdessään ja aivan liian suostuvaisen vastauksen kuullessaan, että oli selvästi mokannut jotain. Tiukka ote hiuksista kirposi, mutta kipeä isku vatsaan löi miehestä ilmat pihalle, ja tuo aukoi suutaan lyyhistyen hieman alaspäin. Ennen kuin hän ehti sitä kunnolla sitä tajutakaan, hän oli selällään ja tunsi pidemmän painon häiritsevän hengitystään uudestaan. Siinä ei ehtinyt ajatella suuremmin mitään nopeaa vastahyökkäystä, keskittymiskyky meni hengityksen palauttamiseen. Muutaman syvän hengenvedon otettuaan Rox nykäisi kokeilevasti käsiään, todeten ettei saisi niitä ilman suuren luokan kikkailua irti, ja että hän itse olisi pian joutumassa omiin rautoihinsa. Vaihtoehto ei ollut maailman kamalin, jos toinen oli tarpeeksi hyvä – tässä asiassa Roxin vaatimustaso teki valtavan loikkauksen muuhun verrattuna – hänellä ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa roolia vastaan, mutta eihän mies tiennyt Cronuksesta mitään. Muuta, kuin että tuo nimi sopi tälle hänelle parhaiten annettujen joukosta ja muistutti Ravenia suunnattomasti.

”Nyt lainaat tavaroitani ilman lupaa?”
Kysymys oli pilkallinen, mutta ei aivan yhtä itsevarma kuin aiemmin. Demoni ei todellakaan muuttuisi käärmeeksi nyt, vaikka se olisikin helpoin tapa vapautua. Hän ei halunnut kivan loppuvan nyt kun oli päästy lupaavaan alkuun.

Arlie hymähti ironisesti. Juuri suloinen hänen nimensä oli, joten Rox oli osunut sattumalta lähemmäs kuin olisi uskonutkaan. Tietenkään Arlie ei kaiken tämän jälkeen kertoisi naurettavaa, lempinimeltään kuulostavaa nimeä toiselle – alkoiko hän jo muodostaa tästä jonkinlaista kompleksia itselleen?

Arlie tarkasteli käsirautoja hetken. Laatutyötä ne ainakin olivat, eivät näyttäneet siltä, että toinen pääsisi niistä pakoon muuten kuin muutamalla muotoaan. Sitä mustatukkainen ei pystyisi estämään mitenkään, joten täytyi vain toivoa, ettei toinen tekisi tuota. Olihan se tietenkin todennäköistä siihen nähden, että Rox tuskin todellisuudessa halusi päästä pakoon.
Demoni ei rimpuillut juuri lainkaan, ja jos Arlie ei olisi tiennyt omaavansa tässä tilanteessa valtavan ylivoiman, hän olisi luullut jonkin olevan vialla. Nyt hän ei kuitenkaan keksinyt yhtäkään keinoa, mitä toinen voisi käyttää häntä vastaan – ja mitä hän ei keksinyt, keksisi tuskin kukaan muukaan.
”Miksi kysyä lupaa, kun kuitenkin antaisit sen minulle?” mustatukkainen vastasi toisen ivalliseen kommenttiin vinosti hymyillen. Tietenkin Rox olisi saattanut sanoa ei, mutta Arlie olisi vain ignoroinut sen ja käyttäytynyt kuin toinen olisi anellut häntä kytkemään käärmeen kiinni.

”Näyttävät hyvin kestäviltä”, mustatukkainen totesi niin rennosti että olisi voinut olettaa tilanteen olevan täysin toinen ja hellitti hieman otettaan toisen ranteista, eihän hän saisi käsirautoja paikalleen, jos pitelisi kiinni.

Rox katseli käsirautoja hieman hermostuneena. Eihän Corbin - miksi mustatukkaa nyt kutsuisikaan – tiennyt, että hänen muuttumisellaan oli rajoituksia, mutta demoni muisti ne aivan liian selvästi nyt. Eiväthän ne suuria olleet, mitä nyt hän menettäisi pari suomua juuri nahanluonnin jälkeen – eli parempi jos hän voisi välttyä koko käsiraudoilta, ainakin niin, ettei hänen tarvitsisi karata niistä.

Pieni lihas nyki hetken demonin silmäkulmassa pidemmän epäsuorasti väittäessä hänen haluavan rautoihin. Siitä oli kulunut jo pidemmän aikaa kun joku oli viimeksi käyttäytynyt häntä kohtaan tällä tavalla ja säästynyt kostolta. Hän oli jo suunnittelemassa mielessään sitä miten maksaisi lausahduksen takaisin, kun tunsi toisen otteen heltiävän. Tietysti, ei käsirautoja niin vain lyöty ranteisiin joista pidettiin kiinni.
Rox huomasi miettivänsä hetken ajan, josko vain antaisi toisen kahlita hänet. Se voisi olla mielenkiintoista, ainakin Corbin vaikutti itsevarmalta itsensä suhteen. Mutta jos hän antautuisi noin vain siinä menisi maine.

”Ne ovat kestävät” hän naurahti hieman, ja nykäisi kätensä irti. Ranteen kääntö ja peukalon ja etusormen välistä irti, jonka jälkeen sormet tarrasivat kiinni toisen paidasta ja nykäisivät tämän horjahtamaan eteenpäin. Saattoi naama iskeytyä seinään, mutta se oli silmälasipäisen oma ongelma. Demoni tönäisi tämän pois päältään, sivulleen, ja kierähti itse istumaan pienen matkan päähän. Siitä ylettyi helposti koskemaan toista, mutta mies jäi katsomaan mustatukkaa silmät hieman kavenneina. Hetken ajan hän näytti melkein vihaiselta, mutta sitä kesti vain hetken.
”Ei minun käsiini! Ranteeni ovat näkyvillä kun työskentelen, menisi maine kun kaikki näkevät rautojen puremat” hän valitti virnistellen, ja suukotti omaa rannettaan. Kohta tummatukka palasi toisen lähelle, koskettamatta ja selvästi hieman varuillaan ollen. Hän ei halunnut aivan heti joutua takaisin selälleen, vaan kumartui näykkäisemään mustatukan korvalehteä.
”Tai ainakin tarvitset vähän enemmän yritystä saadaksesi minut niihin.”

Arlie tuhahti yllättyneesti toisen rimpuillessa itsensä irti hänen otteestaan. Mies ei ehtinyt olla pettynyt, hänet viskattiin liian nopeasti päin seinää ja hän sai estettyä kasvojensa törmäyksen seinän kanssa vain laittamalla kätensä väliin. Olkapäätä kivisti tuon jälkeen, mutta ainakin kasvot säästyivät pahemmilta ruhjeilta. Aivan kuin hän olisi niitä johonkin tarvinnut - hän olisi uhrannut ne, jollei törmäys olisi saattanut särkeä hänen silmälasejaan ja vahingoittaa silmiä.
Mies kierähti ympäri ja käänsi katseensa demoniin joka oli päässyt pakoon. Tuon kavenneet silmät saivat mustatukkaisen virnistämään, kuinka hurmaavan yksilön hän olikaan kohdannut. Kuinka hurmaavan yksilön kanssa hänen isänsä olikaan viettänyt aikaansa.

Arlie naurahti toisen ilmoituksen kuullessaan. Oli jo tullut selväksi, että demonin kanssa olisi nähtävä vaivaa. Rox ei ollut niin helppo tapaus, kuin oli antanut aluksi ymmärtää. Tuolta oli helppo huijata suudelma, mutta alistettuun asemaan tuota ei ollut helppo huijata.
”Rakastan haasteita”, silmälasipäinen totesi ja tarttui jälleen tummatukkaisen hiuksiin, tällä kertaa hieman hellemmin, antaen tuolle mahdollisuuden päästä pakoon halutessaan.

Kieltämättä Rox oli jo hieman huolehtinut, josko Corbin päättäisi, ettei maksanut vaivaa kun hän raateli ja rampautti tätä parhaansa mukaan. Tuon naurahdus sai hänet virnistämään – oliko hän niin huvittava? Oikeastaan demoni osasi vastata siihen itsekin itserakkauden sävyttävästi kyllä, ei hänen seurassaan hupi heti loppunut.

Mies ynähti hiljaa tuntiessaan käden hiuksissaan, tukistamassa niitä hieman edellistä käsittelyä hellemmin. Meripihkasilmät räpsähtivät kertaalleen, hieman yllättyneesti. Mustatukka oli juuri sanonut pitävänsä haasteista, ja nyt leikki kilttiä, antaen hänelle mahdollisuuden tehdä mitä haluaa. Hän saisi itsensä otteesta irti helpolla, niin helpolla, ettei se maksanut vaivaa.
”Mehän sovimme sitten erinomaisesti yhteen!” hän lausahti pirteästi, ja siveli raapimaansa poskea sormenpäillään. Katse valui miehen huuliin, ja pieni naurahdus pääsi ilmoille.
”Vaikka pidän eniten näteistä bruneteista. No, kaikkea ei voi saada…”
Harmittelevien sanojen myötä Rox painautui lähemmäs ja nappasi sitten pidemmän huulet hyökkäävän suudelman kohteeksi. Hän ei pitänyt kiirettä lopettamisen kanssa, lipaisi aina silloin tällöin kielellään ja imi toisen alahuulta.

Rox ei taistellut itseään irti otteesta. Hyvä, tuo ei siis ottanut sitä vakavissaan, ei pitänyt Arlieta todellisena uhkana nyt kun tuo ei hyökännyt väkivaltaisesti päälle. Tästähän voisi kehittää jonkinlainen suunnitelman, jos ei jaksaisi käydä vain väkivaltaisesti päälle.
Jälkimmäinen vaihtoehto oli paljon helpompi, mutta epäominainen Arlielle.
”Onnekseni en ole kumpikaan”, mustatukkainen kuittasi toisen ilmoituksen mieltymyksistään. Hän ei olisi halunnut näyttää Helieriltä – ainoa nätti brunetti, joka tuli tällä hetkellä mieleen – vaikka usein tuon kauniita kasvoja ja vaikutusta kadehtikin.

Arlie ei vastustellut lainkaan suudelmaa, hän vastasi siihen sen sijaan halukkaasti, väkivaltaisen dominoivasti. Miehen käsi kietoutui hitaasti toisen lantiolle samalla kun toinen hiipi pois tummatukan hiuksista, tämän ranteelle.
Käsirauta napsahti kiinni ranteen ympärille. Valitettavasti Roxia ei pystyisi yllättämään uudestaan samalla tavalla, toisen ranteen kahlitseminen olisi hankalampaa.
Mies painoi toisen lattiaa vasten, vinosti hymyillen.

Roxilla tosiaan oli mieltymyksensä, mutta hänen kuvailemansa tyyppi oli vain se, jonka edustajat joutuivat kestämään eniten raiskausyrityksiä. Ei sitä tarvinnut mustatukalle sanoa, mutta hän oli jo saamassa tämän isän mielikuvaa irti tästä, ja piti pikku korpistakin. Tai viimeistään saadessaan suudelmaansa väkivaltaisen, dominoivan vastauksen, joka yllätti demonin lievästi kaikesta huolimatta. Hän pääsi ”taistelemaan” asemasta suukon tahdin määrääjänä, mutta unohti siinä kokonaan varoa pidemmän juonia. Mies vain oli liian keskittynyt olennaiseen, nautintoon, ettei huomannut lattiasta tukea ottavan käden ranteelle hiipivää kättä lantion luona tuntuvan kosketuksen takia, ja toisella kädellään hän siveli Corbinin reittä.

Kaikki valkeni aivan liian myöhään, kun kylmä rauta oli jo hänen ranteessaan kiinni. Henkäisten hieman harmistuneesti hän irrottautui suudelmasta katsoakseen vangittua kättään, muistaen että oli jättänyt avaimet piiloon. Kauaa Rox ei ehtinyt harmitella huolimattomuuttaan, kun hänet painettiin lattiaa vasten. Vasen käsi jäi hieman sivummalle, kun kahle salli mennä vain alle puoli metriä seinästä kauemmas.
”Vai niin.”
Demoni tarrasi vuorostaan mustista hiuksista, nykäisten Corbinin päätä terävästi sopivaan asentoon, jotta hän voisi tuijottaa tuon vihreisiin silmiin hieman ärtyneen oloisena. Siinä hän pani merkille, miten vihreä näytti hyvältä mustan kanssa, varsinkin nyt kun pari hiussuortuvaa pääsi karkaamaan sliipatusta tukasta otsalle.
”Tuota voisi melkein kutsua huijaamiseksi” hän protestoi, huulten mutristus muuttuen pian hymyksi, jonka raottuneet huulet kertoivat haluamisesta. Hauskaahan se vain oli, kun oli löytynyt joku joka pärjäsi hänelle!
Napaten käsirautojen toisen puolikkaan turvaan kahlehditun kätensä otteeseen Rox painoi huulensa uudestaan hurjaan suudelmaan, syventäen sitä kielellään. Saisi nähdä mitä ihminen piti käärmeen kielestä – ei sillä ettei hän osaisi käyttää sen etuja hyväkseen.

//random, ajatuskatkoinen… mutta tulipahan pitkä!(?)//

Arlie hymähti. Rox nappasi käsiraudat itselleen eikä hän päässyt kahlitsemaan tuon toista rannetta. Harmi, olisihan se ollut.. hauskaa. Vielä hauskempaa kuitenkin oli taistella toisen kanssa vallasta – kunhan Arlie itse voittaisi tuon taistelun. Demoni vaikutti ihanan ärtyneeltä tilanteesta ja jos toisella oli syytä ärtyä, se tarkoitti, että mustatukkainen oli vakavasti otettava uhka eikä tämä ollut enää leikkiä tummatukkaisellakaan.
Vihreät silmät tuijottivat takaisin käärmeen silmiin teennäisen levollisesti. Muutama hiussuortuva oli karannut kasvoille ja haittasi Arlien näkyvyyttä, mutta mies jätti niistä huolehtimisen myöhemmälle.
”En luvannut olla huijaamatta”, silmälasipäinen huomautti vinosti hymyillen. Demoni hyökkäsi suutelemaan häntä, tällä kertaa tehostaen suudelmaansa kielellään. Ei kestänyt pitkään, että mustatukkainen tajusi, ettei Roxin kieli ollut tavanomainen ihmisen kieli. Siitä huolimatta hän sipaisi toisen kieltä omallaan, jos toinen aikoisi tukehduttaa hänen pitkään kieleensä, Arlie voisi saman tien nauttia suudelmasta.
Roxin antaman mahdollisuuden tullen myös mustatukka syvensi suudelmaa kielellä, painaen toisen samalla voimakkaammin vasten lattiaa.

Rox todellakin nautti suudelmasta, hyökkäävästä vastauksesta siihen ja jopa tiukemmin lattiaa vasten likistymisestä. Hän ei ollut alistuvaa tyyppiä, mutta ruumiinlämpö oli vaihtolämpöisestä jotain taivaallista, varsinkin kolealla ilmalla. Ehkä hän piti siitä enemmän kuin seksistä? Kuka tietää.

Vapaalla kädellään demoni alkoi hyväillä mustatukan selkää, katkaisematta suudelmaa. Kevyt hipaisu niskassa, hierova tunnustelu alaselälle, siellä vaivihkaa paidan alle kevyesti toisen ihoa raapien. Kahlehdittu käsi yletti vain mustiin hiuksiin asti, mutta saipa leikkiä siellä. Ja kyllä, Roxin mielestä livahti kokonaan käsiraudan toisen päädyn vartioiminen, hänellä oli liian hauskaa suudelman kanssa. Vapaa käsi liukui välillä vähän vatsan puolellekin, ja demoni huomioi mielessään miten Corbinilla oli melko mukava keho. Hän näykkäisi hieman toisen alahuulta ja irrottautui sitten suudelmasta virnistäen, saatuaan kätensä mukavaan paikkaan.
”Sinullapa on hyvä perse” hän kehaisi hieroessaan kyseistä ruumiinosaa.

Kädet hiipivät Arlien paidan alle, kynnet raapivat kevyesti hänen paljasta ihoaan, jättäen varmasti jälkeensä punaiset juovat. Miehen pitkäsorminen käsi tarttui vaivihkaa unohdettujen käsirautojen toiseen puoleen. Mies ei vielä vetänyt niitä itselleen liian voimakkaasti, hän ei halunnut käärmeen huomaavan hänen aikeitaan liian aikaisin.
Arlie antoi Roxin leikkiä, toisen käsi tutkaili uteliaana hänen kehoaan ja demoni ilmeisesti oli tyytyväinen siihen, mitä löysi. Mustatukkainen hymyili itserakkaasti.
"Tietenkin on", mies totesi huvittuneena. Oliko se edes ilmoittamisen arvoinen juttu?
Nyt kun Arlie pääsi kohottamaan katseensa, hän pystyi etsimään sillä mahdollista paikkaa, minne kahlita Rox. Toisen koju oli kuin tehty kahlitsemista varten, joten miehellä ei ollut vaikeuksia löytää jotain, mihin kahlita yli-innokkaan käärmeen.
Molempia käsiä hän ei pääsisi kahlitsemaan, se oli selvää, joten täytyisi tyytyä kahlitsemaan vain se, joka oli jo valmiiksi kahleissa.
Mustatukka kurottautui hieman ja lukitsi käsirautojen vapaaksi jääneen pään tolppaan.

Rox nautti täysin siemauksin leikkimisestään, kädet tutustuen leikkikumppaninsa kehoon innokkaasti, kokeilevasti, yrittäen saada tuosta irti jotain reaktiota joka kertoisi herkistä paikoista. Toisaalta hän ei liikutellut osittain kahlittua kättään juuri tämän hiuksista, jotta voisi pitää tuon pään sopivalla suuteluetäisyydellä. Näykkiviä suukkoja satelikin, vaikka aina välillä demonin oli pakko pysähtyä virnuilemaan itsekseen. Corbin oli niin hänen kaltaisensa, voimakastahtoinen ja itserakas… Ja vaikka hän tosiaan piti eniten hennoista pojista ja siroista tyttösistä, tuo voimakasrakenteinen keho tuntui hetki hetkeltä paremmalta. Se ei hajoaisi ihan heti, mikä oli suuri etu.

Meripihkasilmä heräsi vasta siinä vaiheessa tajuamaan mustatukan puuhat, kun jo kuuli naksahduksen ja tajusi toisen kätensä olevan tukevasti kiinni hieman hänen päänsä yläpuolella. Demonin silmät leiskahtivat heti, hetken näytti siltä kuin temperamenttinen otus olisi päättänyt purra pidemmän pään irti, mutta kohta ilme muuttui makeaksi hymyksi ja mies nojasi päänsä hieman taemmas.
”Vai niin. Nyt sinun pitää sitten käyttää tilaisuutesi viisaasti, kun kerran sait minut kiinni.”
Kaksihaarainen kieli nuolaisi lävistettyä alahuulta, ja Rox käytti häpeilemättä kynsiään ja repäisi ison palkeenkielen toisen paitaan, vetäen verisen naarmut tuon rintakehäänkin. Vapaa käsi nykäisi sitten Corbinin lähemmäs, jotta hän pääsi nuolemaan haavoja, suukottaen ja näykkien paljastunutta ihoa. Demoni tosiaan ymmärsi vampyyreja, kuuma veri maistui ihanalta.
Ja oli kai turha edes sanoa, ettei hän päästäisi mustatukkaa ruhjeitta pois?