Sekoilua ja susimaista meininkiä //tulkoon kuka haluaa

//Kuka tahansa tähän mukaan haluaa niin täysin vapaa pääsy ja useampikin saa minun puolestani tulla//

Svane nuokkui erään Jiroan syrjäkujan roskien seassa. Hän oli onnistunut harhailemaan asutulle alueelle noin tuntia aikaisemmin ja päättänyt majoittua roskaläjään. Sinne hän kyllä maastoutuikin hyvin likaisten vaatteidensa ansiosta. Hän oli yrittänyt pitää itsensä hereillä, mutta ei ollut pystynyt siihen joten hän oli siirtynyt nukkumaan koiranunta välillä hereille säpsähtäen. Jos joku olisi nähnyt hänet siinä nyt, hän olisi luultavasti ajatellut, että Arden-Lupita oli vain jokin poloinen eksynyt tyttö, jolla ei ollut sijaa minne mennä. No oikeastaan sitä hän olikin, mutta niin hänestä ei kannattaisi ajatella. Eihän sitä koskaan tietäisi mitä hän saisi päähänsä.

Nainen hätkähti hereille ja katseli hetken vauhkona ympärilleen. Kun ympäristössä ei näkynyt mitään uhkaavaa hän loikkasi pois roskakasasta ja kävi istumaan lievästi koiramaiseen asentoon maahan. Hän tarkkaili harmaanpunaisilla silmillään ympäristöä ja hymyili hieman. Muutama ohikulkija katsoi häntä säikähtäneenä ja kiiruhti askeliaan. Totta, Svane oli hieman pelottavan näköinen paperinvalkoisen ihonsa ja yhtä vaaleiden sotkuisten hiuksiensa sekä punertavien silmiensä kanssa. Tosin jostain kulmasta hän näytti yksinomaan säälittävältä. Nainen murahti ja asettui vatsalleen makaamaan ja katselemaan kujan ohi käveleviä ihmisiä. Jiroan keskipäivä, silloin kadut olivat kaikkein vilkkaimmillaan.

Läheisestä roskaläjästä kuului räsähdys ja Svane hyppäsi valppaana jaloilleen. Samalla hän tunsi käden olkapäällään. Hän käännähti ympäri ja näki takanaan punahiuksisen pikkutytön. Tyttö puhui hänelle rauhoittavasti, mutta kohta tämän pää räjähti ja tyttö katosi. Svane huudahti kauhuissaan ja rupesi etsimään tyttöä katseellaan. Ihmiset katsoivat häntä ihmeissään, eivät he olleet nähneet mitään pientä tyttöä, josta takkutukka selitti.
”Tyttö, tyttö, tyttö, tyttö”, naisen ääni oli kähisevä paljosta käyttämättömyydestä johtuen. Siinä hän sitten rahisi ja hoki sanaa tyttö. Lopulta hän rauhoittui, kuullessaan erittäin kaikuvan pään sisälle jäävän äänen sanovan, että tyttö oli okei.
”Selvä, minä uskon sinua. Hyvä jos hänellä ei ole hätää”, Svane kähisi päästäen välillä suustaan susimaisia äänteitä. Ja taas ihmiset katsoivat tyhjälle puhuvaa naista oudoksuen. Kaikki paikalla olleet kiiruhtivat pikaisesti kauemmas kuin voisivat saada jonkinlaisen tartunnan. Svane sen sijaan loikkasi tyytyväisenä takaisin roskakasaan ja asettui siihen makaamaan ja tarkkailemaan ympäristöään valppain silmin. Hän haukotteli makeasti ja hänen leukansa nivelet pitivät hienoista naksahtelevaa ääntä. Sitten hän venytti ensin käsiään ja sitten jalkojaan kiertyen sen jälkeen kerälle roskien sekaan.

// Muahahhahaa! Tuppauduin mukaan! ^^//

Tumma hiuksinen mies käveli katua pitkin. Hänen takanaan käveli kaksi nuorta naista, jotka hihittelivät vähän väliä. Nao kuuli sen hyvin selvästi, että he puhuivat hänestä ja se alkoi käydä hermoon. Koko aamun ne kaksi olivat seuranneet häntä kuin mitkäkin ankan poikaset. " Hän on niin komean näköinen", toinen naisista sanoi hiljaa ja he alkoivat taas hihittää. Nao pysähtyi. Naiset pysähtyivät kanssa ja hihitys loppui heti. Nao kääntyi ja katsoi jään sinisillä silmillään naisia. Hän huomasi kuinka naiset pelästyivät ja lähtivät kävelemään toiseen suuntaan. Nao jatkoi matkaansa, mutta se jäi lyhyeen, kun hän näki sivusilmällään kun joku liikkui roska kasan vieressä. Nao katsoi roska kasan suuntaan ja huomasi valko hiuksisen naisen mutisevan jotain. Mies huomasi, että hän ei nähnyt ketään hänen lähettyvillä, jonka kanssa nainen olisi voinut puhua ja ohi kulkijat katsoivat naista ouduksuen. Nao ei kumminkaan ymmärtänyt, miksi nainen käyttäytyi kuin jokin koira tai susi ja tiesi että naisella ei ollut nyt kaikki kohdallaan. Hän jatkoi matkaansa hitaasti kävellen ja samalla katsoi naista sivu silmällä.

Svanen vatsa murahti vaativasti ja hän nousi ylös roskien seasta. Hän lähti kävelemään, tällä kertaa kahdella jalalla, kohti tietä. Muutama vanhempi naisihminen nyrpisti nenäänsä hänen kulkiessaan ohi. Naisen rääsyinen ja likainen olemus herätti yleensäkin ihmisissä paheksuntaa. Svane asteli varmoin askelin suoraan lähimmän lihakojun eteen ja jäi tuijottamaan kojussa olevia raakoja pihvejä. Nainen hengitti hieman läähättävästi ja haisteli kojusta tulevaa veren ja lihan tuoksua.
”Aiotko ostaa jotain vai vain läähättää siinä?” kojun omistava noin nelissäkymmenissä oleva mies kysyi hyökkäävällä äänellä. Svane kohotti katseensa häneen ja mies kavahti harittavia, punertavia silmiä. Kohta kauppias sai kuitenkin rohkeutensa takaisin ja mulkaisi naista ilkeästi.
”No? Vastaa nyt sekopää. Vai pitääkö minun takoa järkeä likaiseen päähäsi?” mies kojun takana alkoi mitä ilmeisimmin hermostua ja hänen äänensä koveni jatkuvasti. Muutama ihminen pysähtyi katsomaan kummissaan kojulla tapahtuvaa kohtausta. Rääsyinen nainen kallisti päätään hieman ja katsoi ihmettelevän näköisenä miestä.
”Mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi edelleen hiekkapaperia muistuttavalla kähisevällä äänellä. Hänen kulmansa kurtistuivat hieman ja saivat hänet näyttämään entistäkin äkäisemmältä. Hänen ilmeensä ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna kauppiaan ilmeeseen. Mies näytti siltä kuin olisi räjähtämäisillään. Yhtäkkiä Svane käännähti sivulle päin ja katsoi tarkasti tyhjää vieressään.
”Sinä taas?” hän kysyi nyt lähellä olevalta postilaatikolta.
”Enkö sanonut sinulle jo monta päivää sitten etten kaipaa seuraasi, häh?” hän näytti suuttuvan postilaatikolle. Omin silmin nainen itse asiassa näki siinä noin ikäisensä miehen, jolla oli vihreät hiukset ja samanväriset silmät. Hän ei jaksanut sitä, että mies tuntui seuraavan häntä. Sitten mies katosi. Arden-Lupita kääntyi jälleen kauppiaaseen päin. Mies katsoi häntä hyvin epävarman ja varautuneen näköisenä. Kuin valmiina juoksemaan karkuun heti jos tarve sitä vaatii. Nainen astui lähemmäs kojua ja tarrasi suureen raakaan pihviin käsillään kiinni.
”Se täytyy sitten maksaakin”, mies sanoi ja katsoi kulmat kurtussa naista. Svane katsoi miestä ihmettelevän näköisenä, otti pihvin suuhunsa ja juoksi neljällä jalalla poispäin. Kuitenkin juostessaan hän törmäsi johonkuhun ja lensi nurin tehden muutaman kuperkeikan matkanvarrella. Saatuaan päänsä selväksi hän katsoi kehen oli törmännyt. Näytti olevan häntä nuorempi ihmismies, jolla oli mustat hiukset ja hassut vaatteet. Nainen hylkäsi pihvin maahan ja käveli hitaasti, kahdella jalalla ja selkä hieman kumarassa miestä kohti. Hänen suupielistään tippui pihvissä ollutta verta.

Nao horjahti kaksi askelta taakse päin törmäyksen voimasta ja tunsi pientä kipua vatsassaan. Hän piteli kättään vatsalla ja katsoi naista, joka näyti kävelevän häntä kohti. Tuo on se sama nainen, jonka näin aikaisemmin., Nao ajatteli ja katsoi jäätävillä silmillään naista, joka tuli yhä lähemmäs. " Tule takaisin, senkin hullu akka!", Nao kuuli naisen takana jonkun huutavan. Hän huomasi jonkun nelikymppisen miehen juoksevan erittäin vihaisen näköisenä. Mies näytti siltä kuin voisi tappaa tuon valko hiuksisen naisen. Nao käveli naisen ohi ja katsoi miestä kylmästi, niinkuin yleensä katsoi muita. " Mitä sinä haluat!?", Mies kysyi äkäisenä kuin ampiainen. Nao huomasi muiden katsovan heitä, joten on typerää alkaa taistella. " Ota nuo ja häivy", Nao sanoi ja ojensi 15 galdia miehelle. " Mielelläni", mies sanoi ja otti galdit ja lähti takaisin lihakojulleen ja mutisten jotain. Nao katsoi miestä hetken ja sitten käänsi katseensa muihin ja he säpsähtivät ja jatkoivat puuhiaan. Nao huokaisi ja kääntyi katsomaan naista. " Tuota menoa saatat itsesi pahoihin vaikeuksiin", Nao sanoi, mutta ei enään katsonut naista niin kylmästi kuin aikaisemmin oli katsonut. Hän ei yleensä auta ketään, mutta tuo nainen tuntui niin.. erilaiselta ja hyvin avuttomalta ja tunsi vähän sääliä naista kohtaan. Nao hymähti ja pudisti päätään.
En edes itsekkään tiedä miksi autoin häntä.

Svane jähmettyi hiipivään asentoon miehen maksaessa kauppiaalle hänen puolestaan. Kun mies vielä rupesi puhumaan hänelle nainen hämmästyi entistä enemmän. Hän pyyhkäisi veret suupielistään ja laskeutui neljälle jalalle. Hän katsoi miestä hetken pää kallellaan ja jatkoi sitten neljällä jalalla kävellen aivan toisen jalkojen juureen. Sitten hän nousi seisomaan. Hänen kasvonsa olivat noin tuuman päässä miehen kasvoista, kun hän pysähtyi. Nainen haisteli ilmaa hetken ja perääntyi sitten hieman. Hän liikkui ja käyttäytyi jatkuvasti erittäin eläimellisesti ja päästi suustaan välillä vinkaisuja tai vikinää.
”Mitä sinä…” hänen lauseensa keskeytyi yskäkohtauksen alle. Hän ei ollut todellakaan tottunut käyttämään ääntään puhumiseen ”Miksi sinä puhut minulle?” Hänen äänensä rahisi ja kähisi ja siitä todellakin kuului sen käyttämättömyys. Arden-Lupitan punaiset silmät harhailivat ensin miehen ohi, kun hän ei saanut kohdistettua katsettaan toiseen. Hetken päästä hän kuitenkin naulitsi omat silmänsä toisen silmiin. Hän laskeutui jälleen neljälle jalalle ja kiersi miehen muutamaan otteeseen ympäri pitäen kokoajan haistelevaa ääntä ja koskettaen miehen jalkoja nenällään. Ollessaan muutaman kierroksen jälkeen taas miehen edessä hän nousi jälleen seisomaan. Silmät katsoivat toista tarkasti tutkien jokaisen piirteen toisen kasvoissa ja vartalossa. Svane ei tiennyt vaivaantuiko mies tästä herkeämättömästä tarkastelusta, mutta ei hän kyllä sitä pahemmin miettinytkään. Hän ojensi kätensä ja kosketti varovaisesti miehen hihaa. Kangas tuntui puhtaalta ja pehmeältä hänen sormiinsa. Kaikki hänen rinnallaan näyttivät muutenkin puhtaammilta kuin mitä he olivat, koska nainen itse oli niin resuinen ja saastainen. Hän tutki hetken miehen hihaa ja katsoi sitten taas tämän kasvoja. Hitaasti ja empien hän kohotti kätensä ja vei sen aivan lähelle toisen poskea. Hän empi hetken ja painoi sitten oikean kätensä miehen kasvoille.
”Nimi?” hän kähähti kysymyksensä.

Nao huomasi naisen kävelevän häntä kohti taas ja pian nainen oli aivan hänen jalkojen juuressa. Miehestä tuntui nyt aika epämukavalta, mutta ei näyttänyt sitä tunnetta, vaikka naisen kasvot olivat noin tuuman päässä hänen kasvoista. Hän todellakin käyttäytyy kuin koira. Eikö hän puhu ollenkaan?, Nao ajatteli ja katseli naisen touhuja. Nao sai vastauksen pian, kun nainen kysyi häneltä. Nao mietti hetken kysymystä. " Sinulle ei taideta paljoa puhuta", Nao sanoi ja katsoi naista suoraan silmiin. Nao katsoi naisen kättä, joka oli hänen hihallaan. Nyt Nao ihmetteli, kun nainen oli painanut käden hänen kasvoilleen. " Nao", Nao vastasi ja tunsi selässään muiden katseita taas, mutta ei välittänyt niistä. " Sinun nimesi?", Nao kysyi ja nosti kätensä ja siirsi naisen käden pois kasvoiltaan, ei sen takia että muut katsoivat vaan sen takia, koska yleensä kukaan ei edes uskaltanut koskea häntä tai niin lähelle, kuin valko hiuksinen nainen oli tullut. Näköjään tuo ei ole ollut muiden ihmisten kanssa ennen., Nao ajatteli ja katsoi naisen räsyisiä vaatteita. Nao katsoi vihaisesti sivuille ja ihmiset taas jatkoivat matkaansa huomattuaan Naon katsovan vihaisesti heitä. Nuo sitten osaavat olla ärsyttäviä., Nao ajatteli hermostuneena, mutta peitti vihan tunteen.

Svane sai kasvoilleen jonkun hymyntapaisen kuullessaan miehen nimen. Hän ei paljon välittänyt, kun Nao siirsi hänen kätensä pois, sillä hänellä oli tarpeeksi mietittävää miehen kysymyksessä. Hän katsoi miestä jälleen hetken silmiin ja hänen kasvoilleen nousi hyvin mietteliäs ilme. Ei sillä etteikö hän muistaisi nimeään, kyllä hän sen muisti, mutta kukaan ei vain koskaan kysynyt sitä häneltä.
”Arden-Lupita”, hän sanoi ja äänessä oli havaittavissa enää hienoista karheutta. Joku paikallaolijoista oli kuullut mitä hän sanoi ja astui lähemmäs.
”Arden-Lupita Svane?” lähemmäs tullut nuori mies kysyi ja katsoi Svanea ihmeissään. Nainen nyökkäsi. Silloin mies syöksähti eteenpäin ja nainen päästi yllättävän paljon kotkan rääkäisyä muistuttavan äänen, kun mies yhtäkkiä roikkui hänen kaulassaan. Paikalle alkoi jälleen kerääntyä ihmisiä ja he katsoivat kummissaan miehen roikkumista toisen kaulassa. Svanen silmistä oli luettavissa lähes eläimellistä kauhua, kun nainen pyristeli päästäkseen irti yllättävän vahvan mieshenkilön otteesta. Miehen silmät taasen paloivat ihastuksesta ja jostain muustakin ja hän vain takertui naiseen tiukemmin.
”Serkkuni kertoi minulle sinusta. Olet kuulemma mahtava ihminen ja parempaa ei voisi olla”, mies sanoi ja Svane pyristeli entistä raivokkaammin. Tämän serkku oli luultavasti niitä kenelle hän oli kivenkovaa väittänyt pystyvänsä ihmetekoihin. Ei Svane itse tätä ajatusta tiedostanut, hän oli liian kauhuissaan ajatellakseen mitään muuta kuin vastaan taistelemista. Mutta mitä enemmän hän pyristeli, sitä tiukemmin mies piti hänestä kiinni.
”Irti”, nainen inahti ja hänen äänestään kuulsi pakokauhu, mutta mies oli kuin ei huomaisikaan. Svane yritti raapia miestä, mutta toinen esti hänen käsiään liikkumasta.
”Auta”, nainen sanoi hiljaa Naolle. Olihan tämä auttanut häntä aikaisemminkin.

Nao kuuli naisen avun pyynnön ja empimättä hän irrotti miehen Arden-Lupitasta ja saman tien veti katanansa esiin ja osoitti sillä nuorta miestä. " Sinun ei tarvitse kumminkaan hänen kaulassaan roikkua ja varmaan sattumoisin huomasit kuinka hän yritti saada pois sinut hänen kaulastaan roikkumasta", Nao sanoi kylmästi ja katsoi miestä vielä kylmemmin. Mies katsoi kauhuissaan Naota.
" A-anteeksi", mies mutisi ja näkyi selvästi, että hän tärisi pelosta.
" Hä-hän on..! Nao Sasaki!" Nao kuuli naisen kiljuvan. Sitten muut ihmiset alkoivat mutista jotain toisilleen, mutta Nao ei kuullut mitä. Joku taisi tunnistaa minut., Nao ajatteli ja katsoi sivusilmällä naista, joka oli tunnistanut hänet. " E-ettekö kuka h-hän on!?", nainen huusi ja katsoi kysyvästi kaikkia muita. " Hän o-on mu-murhaaja!", nainen huusi kovaan ääneen. Jotkut katsoivat Naota ouduksuen ja jotkut taas katsoivat häntä pelokkaana. Naon edessä olevalta mieheltä petti jalat alta ja kaatui maahan. " O-olkaa kilt-kiltti j-ja jä-jä-jättäkää minut e-eloon!", Mies pyysi armoa ja tärisi vielä enemmän. Taas se alkaa.., Nao ajatteli ja kuuli kun kaksi rotevaa miestä juoksivat hänät kohti. Toinen oli sama lihakojun myyjä jonka hän oli tavannut aikaisemmin ja nyt oli kädessään jonkinlainen puukko. Toinen oli nuoremman näköinen ja piteli katanaa kädesään. Nao laittoi katanansa nopeasti tuppiinsa. Parempi on häipyä., Nao ajatteli ja otti nopeasti Arden-Lupitan kädestä kiinni ja lähti juoksemaan pois. Miehet seurasivat heitä, eikä Nao saanut millään heitä karistettua kannoilta.

Svane katsoi ymmällään, kun Nao uhkaili toista miestä katanallaan. Hän tuijotti kuin transsissa ja hänen suustaan pääsi vikiseviä ääniä. Hän havahtui, kun muut alkoivat kutsua Naoa murhaajaksi. Hän katsoi miestä hetken ja hymyili sitten vinosti. Murhaajat olivat jotenkin vain lähellä hänen sydäntään. Virne valahti pois hänen kasvoiltaan, kun Nao laittoi katanansa pois. Arden-Lupita oli jo ehtinyt toivoa, että toinen mies tapettaisiin ja hän saisi ruokaa. Hän vingahti, kun mies kiskaisi hänet mukaansa. Takaapäin kuului huutoja ja juoksuaskelia. Nainen vilkaisi taakseen ja näki, että miehet saavuttivat heitä ja totesi samalla senkin, että hän ilmeisesti hidasti Naon juoksua.
”Minä hidastan sinua näin”, hän sanoi ja lauseen perään hänen suustaan pääsi haukahtava ääni. Hän ravisti kätensä irti toisen otteesta ja painui neljälle jalalle. Siinä asennossa hän sitten jatkoi matkaansa ja juoksi kuin viimeistä päivää. Nyt hänen vauhtinsa oli huomattavasti kovempi kuin aikaisemmin. Hän nykäisi Naoa hieman hihasta hampaillaan ja käänsi tämän väkisin yhdelle syrjäkujalle. Se oli tosiasiassa se sama kuja millä hän oli aikaisemminkin ollut. Kujan toisesta päästä alkoivat syrjäkujien sokkelot, jotka Svane oli oppinut tuntemaan täällä viettämänsä ajan aikana ja hän toivoi etteivät takaa-ajajat tunteneet sokkeloisia kujia.

Nao ei ehtinyt vastata mitään kun Arden-Lupita oli ravistanut itsensä irti hänen otteestaan. Nao katsoi kun nainen meni neljälle jalalle ja juoksi kuin viimeistä päivää. Hänhän on nopea., Nao ajatteli ja tunsi kun nainen työnsi hänet väkisinkin syrjäkadulle ja pian huomasi, että täällä hän oli ensimmäistä kertaa nähnyt Arden-Lupitan. Matka alkoi olla hyvin sokkeloinen ja Nao ei enään tiennyt mistä suunnasta he olivat tulleet, mutta hän uskoi, että Arden-Lupita tiesi minne mennä. Hetken päästä Naolla oli omituinen tunne. Aivan kuin..., Nao ajatteli ja katsoitaakseen ja huomasi nuoremman miehen olevan heidän perässään. Miten hän...?, Nao mietti ihmeissään. Nao kääntyi ja katsoi heitä kohti juoksevaa miestä ja veti katanansa esiin. Mies veti kanssa katanansa esiin ja yritti halkaista Naon kahtia, mutta Nao esti sen. Nao samalla potkaisi miestä mahaan. Mies hyppäsi vähän kauemmaksi ja piteli toisella kädellään vatsansa päällä. " Olen etsinyt sinua, Nao", mies sanoi ja huohotti samalla. Nao katsoi kysyvästi miestä. " Eräs vanhus tarjosi kunnon palkkion sinusta", mies jatkoi ja otti tukevamman asennon. Nao oli edelleenkin hiljaa. Nuorta miestä alkoi ottaa päähän Naon hiljaisuus. Mies taas yritti lyödä Naota katanallaan, mutta Nao sai estettyä taas, mutta nuori miehellä oli jossain puukko ja iski sillä Naota kylkeen. Nao tunsi kyljessään pientä kipua, mutta ei antanut sen häiritä vaan heilautti katanansa niin, että miehen katana lensi sivummalle. Nao työnsi katanansa nuoren miehen mahaan, mutta hieman sitä ennen mies ehti tehdä viillon Naon oikeaan käteen. Nao vetäisi katanansa pois miehen vatsasta ja piteli vasemmalla kädellään oikeassa kädessä olevassa haavasta kiinni. " Sinun olisi kannattanut jäädä kotiisi", Nao sanoi kylmästi ja katsoi, kun mies kaatui maahan. Hän edelleenkin tunsi kamalaa kipua kyljessä ja kädessä. Nao työnsi katanansa tuppiin, kääntyi ja jatkoi matkaansa, vammoista välittämättä.

Arden-Lupita juoksi kuin viimeistä päivää ja toivoi vain, että Nao pysyisi perässä. Hän ei ainakaan oman muistinsa aikana ollut välittänyt koskaan kenestäkään näin todellisesta näin paljoa. Ehkä se sitten johtui vain siitä, että mies oli pelastanut hänet jo kahdesti. Mies kuului pysähtyvän ja nainenkin kääntyi ympäri. Hän nousi kahdelle jalalle jälleen ja katsoi miehiä. Nao näytti saavan puukosta ilkeästi kylkeensä. Kohta mies haavoittui taas, tällä kertaa kädestään. Svane tunsi syljenerityksensä lisääntyvän, kuten se teki miltein kaikilla, kun he näkivät esimerkiksi ruokaa. Kohta heidän perässään juossut mies makasi kuolleena maassa. Nainen syöksähti kuollutta kohti, mutta huomatessaan Naon jatkavan matkaansa hänkin siirtyi juoksuun, ensin kahdella jalalla ja siitä nopea vaihto neljälle jalalle. Hän juoksi miehen kiinni ja hetken päästä tönäisi tämän sivukujalle, jota tuskin huomasi muualta katsottuna, sillä se oli taitavasti piilossa roskatynnyrien ja erilaisen kasvillisuuden takana.

Svane katseli miestä hetken maarajasta ja nousi sitten seisomaan. Hänellä oli jotenkin kummallisen erilainen olo kuin aikaisemmin. Jotenkin niin joutsenmainen olo. Hän käveli Naon luo ja otti hellästi kiinni tämän olkapäistä painaen miehen istumaan suuren jätesäkin päälle. Mitään puhumatta hän kumartui miehen kyljen puoleen ja katsoi sitä päätään pudistellen. Arden-Lupita nousi ylös ja otti miehen kädestä kiinni katsoen siihen tullutta haavaa. Hän huokaisi ja pudisteli jälleen päätään hitaasti.
”Nämä tarvitsevat vähintään siteitä”, hän sanoi ja katsoi miestä huolestuneen näköisenä.
”Millainen olo sinulla on?” hän kysyi ja kokeili kädellään miehen otsaa.

Nao istui maassa ja huomasi, että hänen silmissään alkoi pikku hiljaa sumeta johtuen siitä, että oli menetänyt paljon verta. Nao räpytteli silmiään hetkisen ja tunsi kun Arden-Lupita nosti hänen kättään. Nao kuuli kun nainen kysyi häneltä. " Hieman heikottaa, mutta muuten kuin normaali", hän vastasi ja hänen näkönsä alkoi selkeentyä vähän. Nao repäsi oikean puoleisen hihan irti niin, että sen pystyisi kietoa kätensä ympäri. Nao ei kumminkaan itse pystynyt kietoa sitä kun häntä alkoi pian huimata ja pahasti. Huomaa, etten ole syönyt kunnolla., Nao ajatteli ja huomasi kuinka hänen silmissä sumeta jälleen. Nao taisteli koko ajan ettei hän vain pyörtyisi, koska hän todellakin oli menettänyt paljon verta. Etenkään tässä tilanteessa, kun muut voivat löytää heidät. Minun takiani juututtiin tänne., Nao ajatteli ja yritti pysyä tajuissaan. Pian hän oksensi verta. " Niinpä tietenkin.. Olisi pitänyt arvata heti..", Nao sanoi ja hymähti. Olisi pitänyt arvata, että hän oli änkenyt jotain myrkkyä siihen puukkoon., Nao ajatteli ja pian hänen silmissä pimeni. Hän menetti tajuntansa.

// Nyt tuli lyhyt.. sori ^^'//

Svane sitoi hihankappaleen haavaan ja pudisteli päätään naksutellen kieltään hieman. Nainen siirtyi katsomaan kyljessä olevaa haava, mutta kohta mies rupesi oksentamaan verta. Jokin näytti tässä tilanteessa huvittavan miestä suuresti. Tai ainakin hän hymähteli jotain. Mieheltä lähti ilmeisesti taju ja Arden-Lupita kumartui hänen ylleen. Hän kokeili toisen hengitystä ja totesi miehen vielä hengittävän.
”Et olisi nyt menettänyt tajuasi. Enhän minä tiedä mitä tehdä”, nainen sanoi toruvasti ja kokeili jälleen toisen otsaa.
”Vie hänet jonnekin paremmalle alustalle ja sido tuo toinenkin haava”, sanoi tutunkuuloinen ääni naisen takaa. Svane kääntyi ja näki sen saman vihreähiuksisen miehen, joka oli jutellut hänelle torilla. Kulkukissa loikkasi suoraan miehen vatsan läpi kuin ei olisi henkilöä nähnytkään, mutta nainen ei siihen kiinnittänyt huomiota kiirehtiessään toteuttamaan saamiaan neuvoja. Hän nosti miehen syliinsä niin hyvin kuin pystyi ja lähti kuljettamaan tätä kohti jotain rikkinäisten vaatteiden läjältä näyttävää. Lopulta monen hikipisaran jälkeen hän sai miehen raahattua jotenkuten läjään ja aseteltua parempaan asentoon. Hän repäisi lähellä olevasta puhtaannäköisestä hameesta pitkän palan ja kietoi sen siteeksi miehen kylkeen.
”Älä nyt kuole”, hän sanoi toiselle ja katsoi vihreähiuksiseen mieheen päin. Mies katsoi häntä huvittuneesti ja kohotti kulmiaan.
”Etkö tiedä mitä tehdä?”, hän kysyi vahingoniloisesti.
”No en, mutta sinä tunnut tietävän, joten voisitko kertoa”, Svane sanoi kipakasti, hän alkoi suuttua.
”Minä en tiedä mitään mitä sinä et pohjimmiltasi tiedä”, mies sanoi ja vinkkasi silmäänsä. Svane uppoutui miettimään mitä voisi tehdä ja oli ymmällään. Hän ei voinut ymmärtää mitä kummaa hän voisi asian hyväksi. Hän meni kaivelemaan miehen taskuja yrittäen löytää sieltä jotain hyödyllistä, mutta onnistumatta kovinkaan hyvin.

Svane tunsi muuttuvansa jälleen. Hän kumartui miehen ylle ja katsoi verestä punaiseksi värjäytynyttä kangasta tämän kyljessä.
”Sinä et halua tappaa häntä. Ethän?” vihreähiuksinen kommentoi kauempaa. Arden-Lupita kääntyi tähän mieheen päin.
”Mistä sinä sen tiedät?” hän sihahti ja murisi hiljaa.
”Kyllä minä tiedän mitä sinun päässäsi liikkuu. Todennäköisesti ajattelit juuri tappaa ja syödä tuon miehen kunhan ensin olisit huvitellut hänen vartalollaan ja häpäissyt sen täysin”, mies puki sanoiksi Svanen ajatukset.
”Mikä sinä oikein luulet olevasi?” nainen kysyi ja hyökkäsi ärähtäen miehen kimppuun, mutta mies väisti hänet helposti.
”Olen sinun ajatuksesi”, mies sanoi nauraen. Svane katsoi häntä kulmat koholla ja nauroi sitten.
”Olet outo.”
”En oudompi kuin sinä.”
”Minä en ole outo!”
”Minä olen sinä.”
Svane alkoi ärsyyntyä enemmän. Hän nuolaisi huuliaan ja yritti lyödä miestä, mutta käsi meni tämän vartalosta läpi jättämättä jälkeäkään.
”Katso nyt, olen vain hahmo, jonka sinä olet luonut”, mies virnuili ja käveli Naon luo. Svane kuitenkin juoksi neljällä jalalla miehen edelle ja tunsi jälleen muuttuvansa.

”Älä kuole, älä kuole. Herää”, kyynelet valuivat naisen kasvoille. Hän läppäisi Naoa hiljaa kasvoille toivoen sen herättävän miehen

Nao tunsi pientä kihelmöintiä poskessaan. Hän kuuli myös nyyhkytystä hänen läheltään.
Itkeekö joku?, Nao mietti hetken ja raotti pikku hiljaa silmiään. Nao huomasi Arden-Lupitan itkevän.
Hän itkee.. miksi?.. Mitä oikein tapahtui?, Nao mietti hetken. Hänen ajatukset olivat välillä vähän sekaisin.
" Miksi ihmeessä sinä itket?", Nao kysyi hämmästyneenä. Ei ennen kukaan ole itkenyt hänen puolestaan. Nao nousi istumaan vaikka hänen kyljessä tuntui kipua vielä. Nao ravisti päätään, jotta hänen ajatuksensa kirkastuisivat.
" Mitä oikein.. tapahtui?", Nao kysyi ja yritti itse muistella, mutta ei oikein muistanut mitään, vain pimeää. Nao huomasi haavansa kohdalla olevan kankaan kappaleen. Sitten yks kaks hän oksensi taas verta.
Ai niin. Kehossani on myrkkyä se yhen paskiaisen takia, Nao ajatteli ja katsoi naista, jonka poskilla oli kyyneleitä. Nao nosti kätensä ja pyyhki naisen kyyneleet. Naota kyllä heikotti vielä, mutta ei näyttänyt sitä ulkoisesti. Nyt Nao huomasi kuinka nainen jotenkin tuntui erilaiselta kuin ennen. Mutta Nao ei ehtinyt sitä miettiä pidempään, kun mieleen tuli muitakin asoita.
Miten pääsemme pois täältä? Joka kyläläinen varmasti tietää meistä ja hälyttäisi heti ellei sitten hyökkäisi kimppuumme, Nao mietti ja muuten se olisi helppoa, jos hän ei olisi tässä kunnossa ja kestää varmasti kauan ennen kuin hän paranisi. Ja muut varmasti löytäisivät heidät sitä ennen.
Ja he varmaan tekisivät pahaa Arden-Lupitalle, koska hän oli minun seurassani. Hän voisisi päästä pakoon jos harhauttaisin muita, mutta siinä olisi uhkana, että minä jäisin kiinni. Mutta Arden-Lupita jäisi vapaaksi ja pääsisi pois täältä., Nao ajatteli ja katsoi naista silmiin, jotka näyttivät olevan jälleen kyyneleitä täynnä.

Svane tunsi jälleen joutsenen itsessään ja hänen itkunsa vain kasvoi. Hän kohotti katseensa Naon puhuessa.
”Olet hengissä. Luojan kiitos!” hän huudahti ja hymyili aurinkoisesti, mutta kuitenkin itkuisesti miehelle. Hän kavahti hieman taaksepäin miehen oksentaessa verta ja palasi sitten siihen missä oli ollutkin. Vihreähiuksinen mies oli taas kadonnut jonnekin. Arden-Lupita antoi miehen ajatella rauhassa ja istui tämän makuupaikan reunalle. Kohta Nao katsoi häneen päin ja hänen silmänsä täyttyivät helpotuksen kyyneleistä.
”Luulin, että kuolit ja ja ja…” Svane ei pystynyt jatkamaan lausettaan. Hän oli ollut aikeissa kertoa miehelle mitä oli tälle meinannut tehdä, mutta ei sitten lopulta uskaltanutkaan. Hän pelkäsi, että mies hylkäisi hänet heti jos saisi tietää mitä hän oli meinannut tehdä. Ja tämä mies oli ainoa henkilö, johon hän oli onnistunut kiintymään.
”Mitä mietit?” hän kysyi mieheltä ja laski kätensä tämän käden päälle. Hän hymyili hieman ja tarkkaili toisen kasvoja huolestuneena.
”Olet kalpea”, Svane oli tosissaan huolissaan toisesta. Silti hän tunsi palavaa halua paeta paikalta. Ei siksi, että olisi pelännyt omasta puolestaan. Hän ei halunnut vahingoittaa miestä kuten oli lähes tehnyt. Yhtäkkiä hän purskahti katkeraan itkuun ja painoi päänsä käsiinsä.
”Olen pahoillani. Et ole turvassa seurassani. Olen vaarallinen”, hän sanoi ja perääntyi sekä käänsi miehelle selkänsä itkien yhä rajummin.

" Olen varmaan menettänyt liika verta..", Nao sanoi ja huomasi pian, että nainen oli laskenut kätensä hänen kädensä päälle. Kun nainen purskahti katkeraan itkuun. Nao oli lohduttamassa kun nainen alkoi sanoa itseään vaaralliseksi ja perääntyi.
" Mitä oikein tarkoitat?", Nao kysyi ja katsoi Arden-Lupitan selkää. Mies yritti nousta seisomaan, mutta ei pystynytkään, kun kivut alkoivat olla niin suuret.
" Ethän sinä ole vaarallinen", Nao sanoi hiljaa ja päätti kumminkin nousta seisomaan haavoista huolimatta. Mies käveli muutaman raskaan askeleen naisen luo ja yritti keksiä jotain lohduttavia sanoja.
Miten voisin häntä lohduttaa? En ole ennen joutunut lohduttaa ketään., Nao ajatteli ja meni polvilteen naisen eteen, joka piteli vieläkin käsiään kasvojen edessä ja itki.
" Älä itke. On minulle pahemminkin käynyt. Miksi sanot koko ajan itseäsi vaaralliseksi?", Nao yritti lohduttaa noilla sanoilla ja silitti naisen päätä. Nao siirsi Arden-Lupitan kädet pois naisen naaman edestä ja pyyhki taas tämän kyyneleet.
" Älä itke. Meidän pitää miettiä miten pääsemme pois täältä", Nao sanoi ja katsoi naista silmiin ja pieni hymy ilmestyi Naon huulille. Hän itsekkään ei tiedä, miksi hän alkoi hymyillä. Nao seisomaan, mutta lysähti takaisin polvilleen, koska haavoihin saattui entistä enemmän, koska hänen kehossaan myrkkyä.
Miten pääsisimme pois täältä?, Nao mietti hetken ja kääntyi meni hieman kauemmaksi naisesta, koska tunsi, että pian oksentaisi uudestaan. Nao oksensi verta taas ja tällä kertaa oikein kunnolla. Tällä kertaa kipu aalto tuli paljon voimakkaampana ja Nao päästi pienen äänen johtuen kivusta ja irvisti samalla. Nao oli varma, että jos he ovat liian kauan täällä muut voivat löytää heidät.
" Meidän pitää lähteä", Nao sanoi päättäväisesti ja kivusta välittämättä nousi seisomaan ja katsoi naista silmiin.

Svane vain pudisteli päätään miehen lohdutteluyrityksille. Ja taas mies oksensi verta.
”Et voi jättää häntä yksin. Hän saattaa vaikka kuolla”, vihreähiuksinen mies oli taas siinä.
”Sinä taas. Taidat kylläkin olla oikeassa”, nainen sanoi miehelle ja astui askelen tätä kohti.
”Olen aina oikeassa”, miehen kasvoille ilmestyi Svanea suuresti ärsyttävä ylimielinen ilme.
”Ei kukaan ole aina oikeassa. Ja mistä sinä siihen muutenkin ilmestyit?” nainen sanoi ja astui taas askelen lähemmäs vihreähiuksista. Mies nauroi.
”Et sitten ole vieläkään huomannut, että muut eivät näe minua. Minä olen aina siellä missä sinäkin”, mies sanoi ja katosi.
”Ja taas sinä karkaat, kun sinua tarvittaisiin”, Svane voihkaisi ja kääntyi takaisin Naoon päin. Mies sanoi, että heidän täytyisi lähteä.
”Oletko varma, että pystyt liikkumaan? Minä voisin kyllä käydä kaupungilla ja etsiä sinulle puhtaita siteitä ja ruokaa. Vaikka sinä tarvitsisit verta”, nainen meni Naon luo ja laski kätensä tämän olalle.
”Samael Ave”, kuului ääni naisen takaa. Hän käännähti ja vihreähiuksinen oli jälleen siinä.
”Mitä hänestä?”
”Hän voisi auttaa.”
”Oletko tosissasi?”
”Hän ei välitä kuka on rikollinen ja kuka ei.”
”Tuo on totta.”
”Minä menen nyt. Tuo sinun miehesi saattaa pitää sinua outona, kun puhut tyhjän kanssa. Hän ei nimittäin voi nähdä minua”, mies katosi.
”Minä tiedän erään tyypin. Hän voi auttaa meitä. Jos vain jaksat kävellä?” Arden-Lupitan silmät loistivat, kun hän puhui.

Puhuuko hän yksinään?, Nao ihmetteli ja katsoi kuinka nainen puhui jollekkin. Mies kuuli, kun Arden-Lupita sanoi ja katsoi häntä. Naolla kesti vähän aikaa ennenkuin hän sai selväksi mitä nainen oli sanonut hänelle.
" Jaksan", Nao sanoi ja nousi seisomaan ottaen tukea katanastaan vasemmalla kädellä.
" Mutta haluaisin tietää kenen kanssa puhuit äsken.", Nao sanoi ja katsoi naista.
" Minä en ainakaan ole nähnyt ketään täällä, paitsi me kaksi", Nao jatkoi ja piti samalla katanaansa tukikeppinä. Naon silmissä sumeni taas.
" Missä muuten tämä tyyppi on?", Nao kysyi ja yritti kävellä, mutta kompastui johonki kovaan ja kaatui maahan. Nao tunsi kovaa kipua kyljessään ja Nao ei nähnyt enään melkein mitään. Mies etsi kädellään katanaansa, mutta ei löytänyt sitä.
" Nythän se näkökin meni", Nao sanoi turhaantuneena ja nousi istumaan ja etsi jotain tukea minkä avulla nousisi seisomaan, mutta ei löytynyt mitään. Nao alkoi olevan erittäin heikossa kunnossa, kun hänen kehossaan näyttää olevan aika paljon myrkkyä.

Svane säikähti pahasti tajutessaan, että Nao ei ollut todellakaan nähnyt miestä.
”Se oli sellainen mies, joka oli täällä silloinkin, kun sinulla oli taju pois”, hän sanoi ja kiirehti auttamaan Naoa tämän kaaduttua. Hän kiskaisi miehen nopealla liikkeellä seisomaan ja jäi tukemaan tätä, jotta toinen pysyisi pystyssä.
”Etkö sinä näe? Tule minä autan sinua. Kunhan pääsemme Samaelin luo niin hän auttaa”, Svane sanoi ja lähti kuljettamaan hitain ja rauhallisin askelin miestä eteenpäin.
”Ajattelin vain, että kannattaa sanoa sinulle, että jos minä rupean käyttäytymään sopimattomasti tai tekemään jotain väärää sinulle niin juokse henkesi edestä. Ja minä tarkoitan sitä”, nainen sanoi ja silitti hiljaa miehen kättä.

//Sori, tuli lyhyt\\

" Yritän muistaa", Nao sanoi rauhallisesti ja piti naisen olka päästä kiinni ottaen tukea.
" Muuten voisitko ottaa minun katanani ja kantaa sitä?", Nao kysyi, kun muisti, että katana oli lentänyt hänen kädestään, kun hän oli kaatunut. Jos katana ei olisi ollut niin tärkeä hänelle, niin olisi voinut jätää sen ja hankkia uuden, mutta Nao oli saanut sen veljeltään ja luvannut veljelleen pitää siitä huolta.
Senhän takia lähdin etsimään veljeäni, mutta.., Nao ajatteli hetken, mutta ravisti päätään. Naolla oli vaikeuksia kävellä, kun ei nähnyt eteensä, mutta luotti sen verran toiseen ,että tiesi ettei nainen häntä mihinkään seinään päin taluta.
" Onko sinne pitkäkin matka?", Nao kysyi ja tunsi pienen tuulen vireen puhaltavan suoraan edestä. Se tuntui mukavan viileältä.

// Nyt tuli pikkuisen lyhyt kanssa... Gomen ^^'//

Svane kiiruhti hakemaan miehen katanan ja piti sitten toisella kädellä miehestä ja toisella katanasta kiinni.
”Ei se ole kaukana”, hän sanoi ja lähti kuljettamaan miestä pitkin kujaa. Muutaman kerran he kääntyivät huomaamattomista risteyksistä ja päätyivät yhä syvemmälle syrjäkujien sokkeloihin. Lopulta he saapuivat paikalle, joka oli lähes koko alueen keskustassa. Siellä, kaukana kaikesta sivistyksestä, oli rikollisten ja muuten vain yhteiskuntaan sopimattomien majapaikka. Tietä pitkin kulki toinen toistaan kyseenalaisemman näköistä porukkaa eikä kukaan kiinnittänyt kaksikkoon mitään huomiota. Jotkut tervehtivät Arden-Lupitaa tuttavallisesti ja muutaman kanssa hän vaihtoi pari sanaa. Kujista suurimman varrella oli hurjat määrät erilaisia kojuja ja kauppoja, joissa myytiin mitä erikoisempia esineitä. Jotkut niistä olivat selkeästi laittomia ja varastettuja. Rähjäisestä ja pahanhajuisesta kapakasta kuului huutoa ja tappelun ääntä ja kohta pihalle heitettiin verinen mies, joka näytti arveluttavasti vampyyrilta.
”Arden-Lupita, hei. Onko sinulla jo jotain uutta minulle?” vampyyrimies kysyi ja Svane pudisti päätään.
”Ei vielä tänään, mutta saat tilauksesi muutaman päivän sisällä. Tiedätkö, tarjonta on muuttunut pienemmäksi. Ihmiset ovat varovaisempia. Oletko muuten nähnyt Samaelia tänään?” nainen katseli miestä päästä varpaisiin.
”Vastaanotollaan. Häntäkö olet sinne viemässä?” mies nyökkäsi Naoon päin.
”Häntä. Myrkkyä ja pahoja haavoja”, Arden-Lupita tokaisi ja jatkoi matkaansa.

”Arden-Lupita! Sinua ei olekaan näkynyt. Taasko olet satuttanut itsesi?” huusi mies erään liikkeen ovelta.
”Samael. En minä tällä kertaa. Nao sen sijaan on satuttanut itsensä. Voisitko vilkaista jos voit tehdä jotain?” nainen huikkasi takaisin ja käänsi suunnan kohti kojua.
”Hän on pohjimmiltaan hyvä mies. Hän auttaa sinua”, Svane kuiskasi Naon korvaan ja silitti tämän selkää.
”Tuo hänet sisälle. Peremmälle vain”, Samael sanoi ja viittasi kaksikon vastaanotolleen.
”Olette onnekkaita. Vielä ei ole tullut paljoa porukkaa, joten hän pääsee saman tien sisään”, mies vielä jatkoi tarttuen suurilla käsillään Naon hartioihin ja ohjastaen tämän suurelle sängylle. Svane laittoi miehen katanan seinää vasten ja polvistui itse sängyn viereen.
”Oletkin tänään huolehtiva persoona”, Samael sanoi virnistäen.
”Olen”, Svane vastasi lyhyesti ja tarttui Naon käteen ”Hoidathan hänet kuntoon?”
”Tietenkin minä hoidan. Varsinkin jos saan sinulta jotain vastapalvelukseksi”, parantaja sanoi erittäin irstaalla äänensävyllä.
”Aina minä olen hoidosta maksanut”, Svane sanoi ja hymyili Samaelille.
”Siksi hoidankin sinua mielelläni”, mies sanoi ja kumartui Naon ylle.
”Sain käsityksen, että hän ei enää näe mitään”, Arden-Lupita sanoi ja silitti Naon poskea hellästi. Samael kohotti kulmiaan hieman ja otti pois liinan miehen käden ympäriltä.
”Ja hän oksentaa verta”, nainen jatkoi oireiden selittämistä, jotta parantaja saisi mahdollisimman hyvän kuvan myrkyn luonteesta. Mies rupesi tutkimaan kädessä olevaa haavaa tarkasti ja Svane osoitti kyljessä olevaa haavaa, jolloin mies poisti siteen senkin ympäriltä.
”Myrkky on varmaankin päässyt elimistöön tästä”, mies sanoi ja nousi seisomaan. Hän käveli lääkekaapille ja kaiveli sitä hetken. Hän otti kaapista pienen, mustan pullon, jonka sisältö savusi hieman.
”Tämä saattaa sitten sattua”, mies sanoi Naolle ja kaatoi ainetta kyljen haavaan, jolloin se rupesi savuamaan ja kuplimaan. Svane puristi Naon kättä rohkaisevasti. Parantaja nousi taas ylös ja kaivoi lääkekaapista tällä kertaa punaista ainetta, jonka pinnalle ei muodostunut väreitä vaikka mies heilutti pulloa.
”Voitko varmistaa, että hänen silmänsä pysyvät auki?” hän kysyi Arden-Lupitalta, joka otti hellästi kiinni Naon oikean silmän ylä- ja alaluomesta ja piti ne auki.
”Tämäkin saattaa tuntua inhottavalta”, parantaja puhui jälleen Naolle ja kaatoi muutaman tipan punaista nestettä miehen silmään. Saman toimenpiteen hän suoritti toisellekin silmälle.
”Jos myrkky oli sitä mitä epäilen niin näön pitäisi palautua viiden minuutin sisällä”, mies sanoi ja Svane henkäisi helpotuksesta.
”Kuulitko Nao. Saatat saada näkösi pian takaisin”, nainen sanoi ja silitti jälleen miehen poskea.
”En voi aloittaa mitään suurempia operaatioita ennen kun hänen näkönsä palautuu”, mies sanoi ja ojensi naiselle pullon puhdistusainetta sekä puhtaan liinan. Arden-Lupita ryhtyi pyyhkimään kevyesti käden haavaa puhdistusaineella.
”Sinä tulet kuntoon. Kohta olet taas aivan kunnossa”, hän sanoi Naolle hiljaa ja silitti tämän hiuksia.
”Kerro jos näkösi palaa”, sanoi parantaja ja asteli jonnekin toimiston tapaiseen.

Nao päästi tuskaisen äänähdyksen, kun lääke osui hänen haavansa päälle. Hän haistoi palaneen ihon hajua, joka haisi ihan hirvittävälle. Nao pidätteli hengitystään vähän väliä, ettei joudu haistamaan sitä, kun muutenkin oli epämukava maata pitkällä sängyllä kovien tuskien takia. Miestä lohdutti se kumminkin kun tunsi Arden-Lupitan olevan lähellään. Pian hän tunsi kun hänen silmäänsä pidettiin väkisin auki ja kaadettiin nestettä ja sen jälkeen hän kuuli, että pian pitäisi näön palata. Nao huokaisi helpotuksesta. Ei ollut yhtään hauskaa kun ei nähnyt mitään, vain ja ainoastaan mustaa. Hetken päästä hän tunsi pienen kirpaisun, kun nainen pyyhki haavaa puhdistus aineella. Nao nyökkäsi ymmärryksestä, kun parantaja kertooi, että hänen pitää kertoa, kun hänen näkönsä palaa.
Nao yritti rentoutua, mutta kipu kyljessä häiritsi koko ajan.
" Mitä hän tarkoitti, että "oletkin tänään hulehtiva persoona"?", Nao kysyi, kun hän muisti parantajan sanoneen niin. Hänen mieleensä alkoi tulla paljon kysymyksiä, mutta ei viitsinyt alkaa tentata naista heti ensimmäisenä.

Muutaman hetken päästä Nao huomasi, että hänen näkönsa alkoi pikku hiljaa palata. Vaikka hän näkikin kaiken vähän sumeana vielä, mutta oli iloinen, että näkö pian palautuisi ennalleen.
" Näköni alkaa pikku hiljaa palautua", Nao sanoi hiljaa ja nousi istumaan. Kaikki oli aika hämärää, mutta ääri viivat näkyivät selvästi. Nao venyttlei pienen tovin, koska hänen paikkansa olivat ehtineet puutua kun hän oli makanut sängyssä.

Ei mennyt kauaankaan, kun näkö palautui kunnolla. Vähän aikaa hänen oli vaikea pitää silmiä auki, koska valo oli liian kirkas hänelle, hän ei ollut tottunut siihen, mutta pian hän tottui siihen.
" Kiitos", Nao sanoi naiselle ja katsoi tätä.

Svane virnisti hieman vaivautuneesti.
”Niin siis, kun en ole aina ihan samanlainen. Jos vietät kanssani kauemmin niin huomaat sen kyllä”, hän selitti hieman ympäripyöreästi ja vilkaisi toimistoon päin.
”Näkösi palautuu? Hienoa”, nainen taputti käsiään muutaman kerran yhteen ja nousi ylös.
”Tulen pian”, hän huikkasi olkansa yli ja riensi toimistoon. Samael istuskeli työpöydäntapaisen takana ja kirjoitti kirjettä kovaa vauhtia.
Nao saa näkönsä takaisin”, Svane huudahti ja parantaja nosti katseensa pöydästä.
”Niinkö? Tulen heti”, hän sanoi ja kiiruhti naisen ohi. Arden-Lupita seurasi tiiviisti perässä. Päästyään sängyn luo hän istui taas sen viereen ja nappasi Naon kädestä kiinni. Samael hymisi hiljaa tutkiessaan haavoja, välillä hän paineli haavojen reunoja kevyesti. Kohta mies nousi ylös ja käveli sanaakaan sanomatta lääkekaapilleen. Hän kaivoi kaapista tällä kertaa vihreää, kuplivaa nestettä sisältävän pullon ja tuli sen kanssa sängyn luo.
”Juo tuo”, hän sanoi Naolle ja ojensi tälle pulloa.

Nao otti pullon käteensä ja joi koko litkun. Nielastuaan kaiken alas, hän alkoi yskiä kovasti, koska maku oli aivan hirveä.
" Mitä helvettiä se on?" Nao kysyi ja yski samalla. Hän ei oikein osannut selittää miltä se maistui, mutta aivan kaamealle.
" Se on liuos, jonka pitäisi puhditaa kehosi myrkystä ja lopettaa oksentelusi", parantaja vastasi rauhallisesti ja katsoi kun Nao yökötteli.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun juon tuota litkua!, Nao ajatteli ja yritti unohtaa maun.
" Olisiko vettä tai jotain millä saisin tämän maun pois suustani?", Hän kysyi. Parantaja meni toimiston tapaiseen huoneeseen ja haki lasillisen vettä.
" Tässä ole hyvä", hän sanoi ja ojensi lasillisen vettä miehelle.
" Kiitos", Nao sanoi ja joi nopeasti vedet ja oli helpottunut, kun suurin osa mausta oli mennyt veden mukana.
Nyt on paljon parempi olla., Nao ajatteli ja siirsi hiuksia pois silmien edestä.
" Sinun pitää nyt levätä jonkin aikaa", parantaja sanoi ja siirtyi toiseen huoneeseen. Nao meni makuulleen sängylle ja sulki silmänsä ja ei kauaakaan mennyt kun Nao nukahti sikeään uneen.
" Muuten Arden-Lupita, voisitko tulla tänne?", parantaja huusi toisesta huoneesta.

// Hups! taisi tulla aika lyhyt.. taas.. Gomen\\

Svane katsoi Naon köhimistä, mutta jätti sen sitten sikseen, koska tiesi, että Samael osasi hommansa. Kohta Nao nukahti ja parantaja pyysi hänet huoneeseensa.
”No?” Svane kysäisi ja kohotti hieman kulmiaan.
”Se maksu. Milloin meinasit maksaa?” mies kysyi ja sipaisi naisen leukaa etusormellaan silmät palaen.
”Minä haluan ensin nähdä, että hän nousee jaloilleen”, Svane sanoi ja hipaisi miehen poskea kämmenselällään.
”Saat kyllä maksusi, älä siitä huoli”, nainen jatkoi ja suuteli miestä pikaisesti lähtien sitten huoneesta ja vinkaten silmäänsä mennessään.

Arden-Lupita kävi sängyn reunalle istumaan ja tarkkailemaan Naoa. Hän oli yksinkertaisesti päättänyt istua siinä niin kauan kunnes mies heräisi.

//*Syvää häpeää* taas tuli lyhyt\\