In the shadows

Luvretia oli nopea ja taitava lentäjä. Hän väisteli ilmassa ohitseen viuhahtavia nuolia, välillä lentäen korkeammalla ja välillä matalammalla. Hah! Metsästäjät jäivät hetkessä jälkeen nopean vampyyrinaisen lentonäytöksen takia ja pian tuo oli turvallisemmilla vesillä. Lucretia huohotti hieman hengästyneenä ja laskeutui katolle, taittaen siipensä vasten selkäänsä. Pian tuo huomasi sen saman amatöörivampyyrin, jonka kanssa oli tullut hieman kiisteltyä.
"Kas, selvisit hengissä... Miten sääli."
Lucretia tuhahti halveksivasti ja käveli miehen ohi, hypäten kepeästi katolta alas kujalle, joka oli kuten edellinenkin. Pimeä, haiseva ja täynnä törkyä. Kävisi piilosta. Metsästäjät käyttivät joskus apunaan koiria, mutta ne eivät haistaisi vampyyriä tämän kaiken keskeltä. Lucretia huokaisi syvään ja nojasi vähän seinään. Hyvin oli alkanut tämäkin yö. Ainakaan hän ei enää aistinut metsästäjiä. Lucretia kuunteli ja haisteli ympäristöä, mutta vaara tuntui olevan ohitse. Toisen vampyyrin Lucretia toki vielä aisti.
"Sinun ei kannattaisi tulla toisen vampyyrin reviirille, tiedätkös... Se on kohtalokasta, amatööri... Sinulla on varmaan ollut surkein opettaja ikinä, kerta sinäkin olet surkein vampyyri ikinä."
Lucretia naureskeli pilkallisesti ja putsasi metallisista kynsistään ylimääräistä verta. Tämä osa kaupunkia kuuluisi hänelle, joten tuo pässi saisi painua hemmettiin täältä.

Jare seisoi ryhdikkäänä paikallaan, miekka kädessään, terä leväten maahan. Jos Lucerita hyökkäisi, ei tarvitsisi miehen kuin vetäistä miekka ylös, niin hän torjuisi hyökkäyksen. Jare vielä piti itseään hyvänä miekkailijana, joten naisella ei olisi osaa eikä arpaa, kun vampyyridemoni oli sinut aseensa kanssa. Valitettavasti Jare titysti ylairvioi itsensä, sillä Luceritakin oli hyvä taistelija.
"Ei, ei ollenkaan sääli. Onhan elämäntehtäväni ärsyttää tuollaisia itseään täynnä olevia olentoja."
Jare sihisi hampaidensa välistä. Jarekin hyppäsi kujalle, ja piti miekkaansa rennoti yhdessä lihaksikkaassa kädessään. Nahkatakissa olisi ehkä hieman nihkeää taistella, mutta ainakin se sauojasi hyvin.
"Älä pilkkaa opettajaani, aatelinen."
Jare sanoi muristen, ja lausui viimeisen sanan kuin se olisi myrkkyä. Kukaan ei pilkkaisi ferocea, tuntematta miehen vihaa suonissaan.
Älä koskaan anna vihan hallita.
Niin oli nainen sanonut, ja niin Jare myös tottelisi tuota.

Miksi tuo amatööri seurasi, sitä Lucretia ei voinut käsittää. Ehkäpä tuo halusi henkivartian jostain itseään paremmasta. Ei siinä mitään, tietysti Lucretia sellaiseen suostuisi, mutta jokaisella hänen palvelullaan oli hintansa. Myös tällä. Mutta onneksi Lucretia oli hyvin suvaitsevainen maksutapojen suhteen. Lucretia tarkisti, että kuja oli turvallinen. Missään ei kuulunut ääniä, missään ei näkynyt ketään. Vain pimeyttä. Lucretia uskalsi huokaista syvään ja vain istahtaa yhden roskatynnyrin päälle. Mikäs tässä ollessa, hänellä ei ollut kiire minnekkään. Yö oli nuori, täynnä elämää ja vasta aamulla tuo vetäytyisi piiloonsa. Lucretia venytteli hieman ja katsahti halveksivasti vampyyrimiestä.
"Sinä et tiedä kenen kanssa olet ryhtymässä vaaralliseen leikkiin, nuorukainen... Häivy, ennen kuin revin sinut kappaleiksi. Häivy reviiriltäni."
Lucretia sihahti hampaittensa välistä hieman, muttei vielä tehnyt elettäkään hyökätäkseen. Miksi pitäisi paljastaa kaikkia kortteja kerralla?
"Hmph... Pilkkaan ketä tahdon. Ottaen huomioon taitosi, hän ei voinut olla kovinkaan hyvä."
Lucretia tuhahti halveksivasti ja sen verran otti metallikynsiään suojuksista esille, että saattoi putsata niitä hieman. Oli suht ikävää pitää verisiä, likaisia kynsiä, jos kerta ne saattoi puhdistaa. Loppujen lopuksi, Lucretia oli melkoisen turhamainen nainen ja halusi vain parasta ja hienointa.

Naisen halveksivaan katseeseen Jare vastasi hyisellä mulkaisulla. Tuuli puhalsi tuon takaa heittäen menneen syksyn lehtiä ilmaan. Jare kohotti miakkansa maasta puolustusasentoon, ja murisi. Takaraivossa tuolla jyskytti edelleenkin sanat, ettei saisi antaa vihan hallita. Mutta vihansa Jare ei ole koskaan osannut hallita, hän on aina vain valjastanut voimman käyttöönsä, ja tappanut sen avulla.
"Etkä sinäkään tiedä minusta kaikkea, näin hämmästyneen ilmeesi, kun muutuin haukaksi. Eikä siinä ole kaikkea, mitä osaan."
Jare mutisi muristen, tehden selväksi, ettei kuluisi aikaakaan, kun hän kävisi kiinni. Ulospäin ei kuitenkaan sisällä velloavasta raivosta, ja kaipauksesta, näkynyt mitään. Kukaan vain ei hänen Ferocean pilkkaisi ilman seurauksia, ja siihen vielä päälle kaipaus naista kohtaan, niin Lucerita saisi turpiinsa ja pahasti.
Murina nousi Jaren kurkusta entistä pahemmin, tuo kumartui ja tuijotti hyisesti Luceritaan.
"Sanakin vielä pilkataksesti häntä, niin olet mennyttä."

Lucretia putsasi kynsiään, katsoen ylpeänä ja välinpitämättömänä tuota typerää, nuorta vampyyriä. Vampyyrimiehen alkaessa murista, Lucretia nauroi pilkallisesti.
"Olet enemmänkin koira, kuin vampyyri."
Lucretia räkätti toiselle ja hyppäsi jaloilleen roskatynnyrin päälle ja siitä sivuttain tönöttävän lipputangon päälle, hymyillen edelleen pilkallisesti.
"Pah. Hauskaksi muuttuminen on vain pieni poppaskonsti, noitatemppu. Ei mitään hienoa tai ylpeilyn aihetta."
Vampyyrinainen hymähteli ja istui hieman paremmin lipputangon päällä. Osaava ja kokenut vampyyri istui helposti ohuella tangolla ilman sen kummempaa ongelmaa.
"Kuka edes verettäjäsi oli? Olisi hauskaa tietää hänen nimensä... Luultavasti tunnen sen miehen tai naisen, tunnen paljon lajitovereitani."
Lucretia putsaili vielä hetken kynsiään ja vetäisi ne sitten takaisin suojusten sisään. Oli niin helppo nauraa tuolle nuorukaiselle, joka ei selvästi ollut vielä kunnolla tottunut vampyyrielämään.
"Olet ääliö, jos yrität haastaa ja tappaa minut. Se olisi pelkästään sinun oma itsemurhasi, typerys."
Lucretia tuhahti ja nojasi takanaan olevaan seinään, sen kummempia enää kiinnittämättä huomiota toiseen vampyyriin. Teki tuo mitä tahansa, Lucretia tiesi voittavansa.

Jar ei voinut sille mitään, että tuo naurahti.
"Enemmän koira? No eläinhän tässä muutenkin ollaan."
Jare sanoi, ja pieni sarkastinen sävy oli lopussa tuon sanoessa sanan eläinhän. Jare inhosi olentoja, jotka väittivät vanpyyrien olevan eläimiä, he olivat rotu siinä missä ylimieliset haltiatkin.
"On siinä hieman ylpeyden aihetta, osaan ainakin lentää oikeasti."
Jare sanoi tuntiessaan pienen loukkaantumisen pistoksen rinnassaan. Kuullessaan toisen kysymyksen, Jare katsoi epävarmasti Luceritaan.
"Hän oli Feroce."
Jare vastasi hyvin epäileväisenä, ja valmiina käymään kimppuun. Ainut syy, miksi toinen sai Ferocen nimen kuulla, oli se, että Lucerita itsekkin oli vampyyri. Minkä tahansa muun rodun edustaja olisi saanut vain jäsien katseen, ja sanat 'mitä se sulle kuuluu.'
"Tunnetko hänet?"
Jare sanoi kykenemättä peittämään uteliaisuuta äänessään.

Lucretia tuhahti halveksivasti. Vai eläimiä... Lucretia itse piti rotuan ja itseään kaiken sellaisen yläpuolella. Toki hän kunnioitti eläimiä, piti niistä kovasti, jopa enemmän kuin ihmisistä, muttei silti halunnut sekoittaa vampyyrien kunniallista asemaa eläimiin. Se olisi kammottava kunnianloukkaus.
"No voi että, osaat oikein lentää?"
Lucretia nauroi pilkallisesti ja levitti omat, mustat siipensä, näyttääkseen Jarelle ettei tuo ollut ainoa. Hänen ei sentään tarvinnut muuttua haukaksi lentääkseen, joten siinä mielessä Lucretia uskoi olevansa parempi tässäkin asiassa. Jare oli pelkkä amatöörivampyyri hänelle, nyt ja aina.
Mutta kuullessaan Jaren mainitsevan kouluttajansa nimen, Lucretia säpsähti ja sähisi ikävästi.
"Mitä? Feroce?!"
Lucretia huudahti melkein epäuskoisena ja kynsäisi seinään neljä syvää viiltoa. Hän ei voinut sietää tuota toista vampyyrinaarasta, jonka omituinen lempeys ihmisiä ja muita heikkoja rotuja kohtaan oli lähes kuvottavaa. Hän ei ansainnut paikkaa ja elämää vampyyrinä, vaikka selvästi yritti olla kylmänrauhallinen, kuten muutkin. Sitäpaitsi, Feroce ei ollut edes syntynyt vampyyriksi. Mokoma äpärä. Lucretia sylkäisi maahan halveksuvasti.
"Vai se huora on sinut kouluttaja... Hah! Oletpa sinä opettajasi valinnut. Hän on pelkkä mitätön lutka, käy läpi miehiä ja leikkii heidän tunteillaan, kunnes kyllästyy ja etsii uuden. Häpeä vampyyrien arvolle."
Lucretia tuhahti. Osittain hän saattoi olla myös kateellinen Ferocen inhimilliselle puolelle tai taistelutaidoille, jotka olivat uhka Lucretialle. Mutta mitään tuota hän ei suostunut myöntämään ääneen.

Jare ei jaksanut reagoida Luceritan pilkkaamiseen lentämisestä, eikä edes siipien levittelyyn. Aivan sama se Jarelle oli, osasiko toinen lentää. Nyt olisi vain aika kuulla, tunsiko tuo Ferocen vai ei. Ja vastaus todellakin yllätti demonin totaallisesti.
Mitä enemmän tuo nainen puhui, sitä enemmän Jaren punertavanruskeat silmät tummuivat, ja korvissa alkoi kohista. Mise veti huulet viivaksi, ja tunsi alkavansa vapista pidätetystä raivosta. Feroce ei ollut mikään huora, ja kukaan ei sanonut hänen naistaan lutkaksi.
Hän on pelkkä mitätön lutka, käy läpi miehiä ja leikkii heidän tunteillaan, kunnes kyllästyy ja etsii uuden. Mutta eräät sanat saivat Jaren pysähtymään, mitä helvettiä? Oliko Feroce purrut muitakin miehieä, liehitellyt ne itselleen ja hylännyt sitten? Tuo nainen valehteli, sano että se valehtelee!
"Valehtelet, ei Feroce ole tuolalinen. Todista sanasi!"
Jaren teki mieli lisätä, että tai saat katua, mutta ei olisi jaksanut enempää Luceritan pilkkaamista hänen joka sanastaan.

Lucretia kyllä näki, miten paljon amatöörivampyyri suuttui, kun hänen verettäjäänsä pilkattiin. Oliko tuo todella ollut niin typerä, että oli antanut sydämensä vampyyrille ja muuttunut itsekkin sellaiseksi. Lucretia vain tuhahti miehen reaktiolle, joka muuttui yhä vain vihaisemmaksi huudahduksen myötä. Mutta selvästi mies oli pikkuisen epävarma.
"Minulla ei ole halua eikä velvollisuutta todistaa sanojani. Tiedän mitä tiedän ja Feroce on jokaiselle vampyyrimiehelle tuttu... Olen kokenut vampyyri, elänyt pimeyden lapsien piirissä vuosisatoja. Kaikki, mitä tapahtuu eri yksilöiden välillä, tulee lopulta minun korviini. Joten, mieti aivan itse."
Lucretia hymähti hieman pilkkaavasti ja jatkoi sitten.
"Ties mitä hän puuhaa, kun olet poissa... Eihän se minulle kuulu, mutta en tajua, miksi roikut hänent seurassaan. Feroce nauttii saada käyttää muita hyväkseen. Hänen uhrinsa ovat pelkästään miehiä, niillä on kaikista hauskinta leikkiä. Ja ellet usko minun sanojani, mitä suuresti epäilen, mene toki jonkun vampyyrimiehen puheille. Heidän pitäisi tuntea Feroce hyvin."
Lucretia hymähti ja hieman käveli eteenpäin kujalla, varmistaakseen, että reitti oli turvallinen eikä mitään vaarallista ollut liikkeellä. No ainakaan hän ei aistinut mitään, mutta turvallinen paikka pitäisi silti löytää päiväksi.

Jare tuijotti Luceitaa silmät palaen, tuon koko ruumis vapisi pidätetystä raivosta, ja adrenaliini kohisi korvissa. Miehen teki mieli karjua toiselle, että olisi hiljaa ja pitäisi turpansa visusti kiinni. Jaren teki mieli hyökätä tuon kimppuun ja silppoa pieniksi palasiksi, vaikka henkensä uhalla. Kukaan ei haukkuisi hänelle Ferocea. Mutta mitä jos Lucerita ei haukukkaan, vaan kertoo totuuden?
Tuon ajatuksen iskiessä miehen takaraivoon, tuntui Jaresta, että koko maailma olisi romahtanut hänen ympäriltään. Feroce oli hänelle koko elämä, mies rakasti naista koko sydämestään, ja palvoi tuota ajatuksissaan. Ei nainen voisi olla sellainen, mitä Lucerita kertoi. Mutta epäilyksen siemen oli juurtunut jo hieman epämiellyttävien ajatusten peltoon. Lucerita ei näyttänyt valehtelevan.
Jare ei jaksanut enää esittää, vaan laski miekkansa taas lysähtämään maahan, ja katsoi Luceritaa aidin epäusoiksena.
"Ei Feroce kanssani leiki."
Mutta tyhmäkin olisi kuullut epäilyksen Jaren äänessä, ja Lucerita varmasti moisen aisti fiksuna naisena.
"Roikun sen naisen perässä, koska hän on verettäjäni ja tiedän tarvitsevani koulutusta, etten nöyryytä koko upeaa rotuanne."
Ja koska rakastan Ferocea, tai rakastin, jos tuo nainen puhuu totta.

Lucretia olisi voinut nauraa. Miten helposti hän sai tuo toisen kierrettyä pikkusormensa ympärille. Selvästi amatöörivampyyri alkoi epäillä mestariaan ja verettäjäänsä, tuon uskkollisuutta ja siveyttä. No mitäs oli mäntti ja meni rakastumaan vampyyriin, omapahan oli ongelmansa. Nähtävästi miekkonen yritti edelleen sanoa vastaan, mutta ääni oli väräjävä, epävarma. Jaa jaa, siinä alkoi mennä usko. Sitten vielä toivo ja lopuksi rakkaus. Ah, Lucretia niin rakasti pilata muiden asioita, se oli ihanaa.
"Eipä tietenkään niin... Usko mitä haluat. Joko typerää sydäntäsi tai kaiken nähnyttä vampyyriä. Feroce on palkkamurhaaja, myönnän, yksi parhaista, mutta hän mielellään tappaa uhrit sänkyihinsä. Katsos, hän haluaa ensin pitää hauskaa, sitten tappaa. Kuka tietää, ehkä olet hänelle vain yksi sadoista leluista, vaikka hengissä oletkin."
Lucretia naureskeli ja jatkoi pian.
"Noh onhan niitä muitakin, jotka voivat kouluttaa sinua."
Lucretia raapi kynsillään itsevarmana leukaansa ja katsahti ovelasti vampyyrimiestä. Tosin, hän ei ehtisi jäädä keskustelemaan pitkäksi aikaa. Lucretian pitäisi pian etsiä itselleen suoja päiväksi. Hän ei ottanut mitään riskiä, että kärventyisi jälleen kerran puoliksi, kuten viimeksi oli käynyt. Ehei, se oli ollut aivan liian tuskallista ja kamalaa.
"Mieti sanojani, poju."
Lucretia iski hieman silmää ja lähti kävelemään kujalta suuremmalle kadulle varovasti ja ympäristöä jatkuvasti tarkkaillen.

Tyhmänä ja sinisilmäisenä idioottina Jare uskoi miltei kaiken, mitä tuo nainen laski suustaan. Epäilykset jyskyttivät miehen ajatuksia, koversivat tuon kärsineeseen sieluun reikiä, ja saivat Jaren tunemaan suurta henkistä tuskaa. Järki tosin vielä sanoi, ettei kukan valehdellut sellaista katsetta, kuin Feroce oli hänelle antanut. Kukaan ei valehtelisi niin useaan otteeseen vilpittömästi rakastavansa häntä. Lisäksi, hehän olivat nähneet kahdesti, ja riidelleetkin kertaalleen. Silti he olivat yhdessä, ei kukaan voisi näytellä sellaista. Molemmat vain olivat sielultaan matkalaisia, tahtoivat olla koko ajan menosa, siksi he eivät pysyneet samassa paikassa yhdessä.
Jarelta oli kadonnut halu taistella tuon rasittavan paskiaisen kanssa, joten tuo heitti miekan selässään olevaan koteloon. Luceritan kävellessä kadulle vlkuilemaan ympärilleen, Jare jäi surun murtamana nojailemaan seinään. Hänen olisi kasattava itsensä, ajatuksensa ja tunteensa. Sitten hänen olisi etsittävä Feroce, ja keskustella. Suoraan hän ei alkaisi Luceritaa uskomaan, ja naiselleen huutamaan.
Mutta kuinka kauan Feroce olisi minun?

Lucretia oli pohjimmiltaan kiero, julma ja riidanhaluinen, joten tällainen tilanne sopisi hyvin hänelle. Oli mukavaa nähdä toisen kärsimistä, nähdä sydämen ja unelmien särkyvän kuin korttitalo. Sen kaiken katseleminen oli herkkua sadistiselle vampyyrinaiselle.
"Sinun muuten kannattaisi pian alkaa etsiä suojaa. Näin kesällä, yöt eivät ole pitkiä."
Lucretia virnuili hieman itsekseen. Hän oli jo päättänyt, mihin menisi piiloon, mutta hän halusi piiloonsa ajoissa, ettei vahingossakaan olisi joutunut metsästäjän käsiin tai auringon armoille. Lucretia tarkkaili pääkatua. Se oli hiljainen ja pimeä, ainoastaan tuuli keinutti katulamppua, josta lähti pientä narahtelua ja muutama lehti tanssahteli pyörteissä. No ainakin oli turvallista liikkua.
"Hyvästi."
Lucretia katsahti vielä amatöörivampyyriä ja lähti sitten jatkamaan matkaansa pimeässä. Hänelle oli aivan yhden tekevää, seuraisiko tuo mies vai ei, mutta parempi ettei, sillä Lucretia ei halunnut enää törmätä mihinkään ongelmiin, mitä tuo pässinpää hänelle oli aiheuttanut.

// Tämä peli on kai sitten lopussa, kerta Lucretia tekee lähtöä? //

Jare jäi synkkänä seisomaan nurkkaan, ja tuijotti eteensä. Laskiessaan kädet valahtamaan sivuille, tuo tunsi kättään vasten jotakin märkää. Verta. Mies tunsi jalkojensa tuntuvan jo heikoilta, samoten hän itse muutenkin. Huokaisten vampyyri ponnisti itsensä katolle, ja lähti pomppimaan niitä pitkin kauemmas, kohti paikkaa jossa hän oli viimeyönkin viettänyt. Tai siis ihmisille päivän. Jare tarvitsisi nyt ajatteluaikaa.

[Joo voi mun puolesta tosiaan loppua. Kiitos mukavasta pelistä :)]