Olipa kerran...

Ravana näki Hotarun vilahtavan sängyn alle ja kun hän näki Keonin menevän huolehtimaan Kimistä päätti hän aloittaa toisen vampyyrin metsästämisen.
”Hotaru, tule pois sieltä. Sinun on aivan turha piileskellä siellä”, mies sanoi ja nosti päiväpeiton helmaa nähdäkseen toisen.
”Kuinka sinä kehtaat tehdä hänelle noin?” hän ärähti hiljaa sängyn alla makaavalle miehelle.

”Kim! Oletko kunnossa?”
Nainen nyökkäsi täristen hieman ja kiittäen mielessään Begeerteä siitä, että tuli ajoissa järkiinsä.
”Begeerten tähden”, hän mumisi hiljaa ja painoi kasvonsa käsiinsä painaen sitten kätensä vatsalleen. Hänen täytyisi päästä parantajan luo heti, kun saapuisi ilmalaivalle tarkistuttamaan, että kaikki oli varmasti kunnossa. Tärähdys hänen osuessaan seinään oli kuitenkin ollut kova.

Hotaru oli perääntynyt aivan seinän viereen, mahdollisimman kauas sängyn reunasta. Häneen sattui jumalattoman paljon, ja vampyyri tosiaan pelkäsi silmiensä puolesta – vaikka toisaalta, verellä ja levolla hän varmaan paranisi entiseen kuntoonsa ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntui lähes siltä, kuin pysyvää vahinkoa olisi tapahtunut, ja siksi mustatukka sähähti kuullessaan Ravanan vaatimukset ja kysymykset – mutta ynähti heti perään kivusta.
”Hän tuli tyrkyttämään itseään” mustatukka kähähti, kokeillen nyt hyvin varovaisesti avata silmiään. Oikea avautui ja näki, mutta vasemman luomeen sattui helvetillisesti, joten sen hän piti kiinni.

Kompromissin oman piilossapysymishalunsa ja Ravanan määräyksen välillä tehden Hotaru ryömi aivan sängyn reunalle, sen alla silti pysyen, ja vilkaisi laumanjohtajaan toisen silmän päällä kättä pitäen ja kasvot monilla pienillä palovammoilla.
”Ja kun tämä paikka on näin huoraton samalla kun joutuu katselemaan naamaa, joka muistuttaa ihan liikaa erään toisen omaa, sitä alkaa olla epätoivoinen!”

Punatukan käden painuessa tämän vatsalle Keonin katse singahti siihen, ja kauhistus valtasi hänen mielensä.
”Voi ei… Kaikkien jumalien tähden, sinut pitää saada parantajalle.”

”Hän tuli tyrkyttämään itseään”
’Vaikea uskoa’ Ravana ajatteli, mutta jätti ajatuksensa omikseen, koska halusi saada tuon toisen nyt ihmisten ilmoille puisen huonekalun alta.
”Ja kun tämä paikka on näin huoraton samalla kun joutuu katselemaan naamaa, joka muistuttaa ihan liikaa erään toisen omaa, sitä alkaa olla epätoivoinen!”
”Minä hommaan sen huoran sinulle! Pysy nyt kuitenkin siihen asti housuissasi”, vampyyri ärähti.
”Kehtaatkin. Raskaana oleva nainen vielä…” mies sanoi hiljaa, mutta kuitenkin niin kuuluvasti, että Hotaru varmasti kuuli sen.

”Voi ei… Kaikkien jumalien tähden, sinut pitää saada parantajalle.”
”Sitä minäkin tässä mietin”, Kim sanoi kyynelet kohoten hiljaa silmiinsä. Juuri kun hän oli ehtinyt tottua ajatukseen siitä, että hän ja Sam saisivat lapsen hänen täytyi jo pelätä menettävänsä se.
”Jotenkin toivon, että Rakesh olisi täällä nyt. Hän ainakin tietäisi mitä tehdä”, nainen sanoi ja nojasi otsansa Keonin olkaan hakien tästä tukea.

Hotaru olisi nyrpistänyt nenäänsä, jos olisi palovammoilta pystynyt. Hän tiesi, ettei yksi huora saanut häntä heti rauhoittumaan – ehkä hänen pitäisi tällä kertaa oikeasti yrittää hillitä himonsa, vaikka se niin kovin vaikeaa olikin? Jotenkin… Keon vain oli liikaa, toi liikaa himon sävyttämiä muistoja mieleen.

Karvaanpunainen silmä levisi viirusta palloksi, ja vampyyri ähkäisi epäuskoisesti.
”Raskaana? Raskaana?! Mitä vittua! Miksi kukaan ei kertonut aiemmin” hän sylki sanat suustaan, hieman lisää sängyn alta ulos tullen.
”En minä paksuna olevia naisia yleensä vokottele. Saatana!” tuo kirosi vielä lisää, ja katsoi sitten Ravananaa epätoivoinen katse silmissään.
”Ei perkele, ei ollut tarkoitus…” hän mumisi vielä, toivoen ettei ollut aiheuttanut suurta vahinkoa tönäisyllään. Ei sillä että hän kakaroista tai semmoisesta välittäisi niin paljoa, mutta moinen teko merkitsisi hengenlähtöä.

Keon, joka oli pudistellut hetki sitten päätään huolestuneena sängyllä, pomppasi yhtäkkiä pystyyn sängyn reunalle ja katsoi hopeasilmät raivosta leiskuen mustatukkaa. Hänestä uusi elämä oli pyhä asia, eikä hän voisi ikinä antaa anteeksi Hotarulle edes sitä, että tuo oli saattanut mahdollisesti vaarantaa vauvan terveyden. Ei sillä että hän muutenkaan olisi pitänyt luurankomaisesta ilmestyksestä.

Kiukusta pihisten tuo riuhtaisi kärsineen miehen korvista pitäen enemmän ulos sängyn alta, ja välittämättä kivun parkaisusta potkaisi tämän kasvoja niin lujaa kuin jalasta lähti, laskeutuen sitten alas tahallaan toisen vatsaa toisella polvellaan teloen, ja vetäisi aina mukana kulkevan puukkonsa tupestaan.
”SENKIN ILJETYS!” mies karjaisi, ja löi pitkän terän Hotarun kaulasta läpi.

Hetken ajan karvaanpunaisissa silmissä oli lasittunut katse, mutta mustatukan kaulasta nousi kielivä sumuhaituva, joka kertoi tämän saaneen pelastettua itsensä viime hetkellä. Riuhtaisten itsensä sivulle vampyyri pakeni kuolemaa, ja vajosi sitten kyljelleen, koristen hieman. Keon katsoi tätä murhanhimoisesti, kirahtaen hiljaa kuin aikoen hyökätä tämän kimppuun uudestaan.

”Raskaana? Raskaana?! Mitä vittua! Miksi kukaan ei kertonut aiemmin”
”Et kysynyt”, Ravana tokaisi ollen kuitenkin huolissaan laumalaisestaan, sillä tätä tarvittaisiin vielä Bijoun löydyttyä.
”En minä paksuna olevia naisia yleensä vokottele. Saatana!”
”Voisit muutenkin yrittää olla käymättä käsiksi keneenkään kuka ei sitä halua”, vampyyri sanoi pudistellen päätään rauhallisesti. Hän istahti puolen metrin päähän Hotarusta ja katseli tätä sieltä punaisilla silmillään.
”Ei perkele, ei ollut tarkoitus…”
Ravanan oli pitänyt sanoa, että hän tiesi ettei toisella ollut mitään haluja vahingoittaa Kimin lasta, mutta hän ei ehtinyt Keonin napatessa toiminnan itselleen.

Vampyyri katsoi järkyttyneenä toisen raivoamista ja pieni parahdus pääsi tämän huulilta toisen iskiessä veitsensä hänen lajitoverinsa kurkun läpi. Osittain onneksi, osittain harmiksi Hotaru kuitenkin pääsi pakoon tappavaa terää ja siirtyi kauemmas.
”Keon!” Ravana huusi käskevään sävyyn puolimerenneidolle, kun tämä kirahti aikoen ilmeisesti lyödä toista veitsellään uudestaan. Vampyyri ei ollut koskaan käyttänyt tuota julman komentavaa äänensävyä Keoniin, mutta se vain tuli päällimmäiseksi, kun piti saada joku tottelemaan pikaisesti.
”Häntä ei saa tappaa”, mies sanoi ja siirtyi sitten Hotarun viereen kääntäen tämän selälleen.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi tutkien palaneita kasvoja.

”Keon”, Kim sanoi hiljaisella äänellä sängyltä ja tarttui puolimerenneidon käteen.
”Me tarvitsemme häntä vielä. Ymmärräthän”, hän sanoi ja veti toisen luokseen.

Hotarulta jäi kommentoimatta se, miten Kim oli vaikuttanut erittäin potentiaalisesti halukkaalta, kun hän joutui Keonin hyökkäyksen kohteeksi, ja lopulta päätyi tosiaan korisemaan puolen metrin päähän hurjistuneesta purppuratukasta. Isku kaulalle tuntui, vaikka hän oli muuttunut sumuksi, ja mieheltä katosikin kohta ääni kokonaan.

Keon ei välittänyt sillä hetkellä yhtään ajatella, ettei ollut ollenkaan oman itsensä näköinen silmittömän raivokas irve kasvoillaan ja hiukset sikin sokin lennelleinä, verenhimoisesti veistään puristaen. Viimeinkin viha ja inho olivat ylittäneet sen, missä määrin hän pelkäsi Hotarua, mutta uusi tappoyritys jäi tekemättä kun hopeasilmä kuuli Ravanan terävän, käskevän äänen.

Se oli kuin lyönti puolimerenneidon kasvoja vasten. Hän katsoi silmät suurina, hieman säikähtäneenä mustatukkaan, ja valahti polvilleen, käsittäen nyt että oli melkein tappanut jonkun. Ei, ei hän mikään tappaja ollut, vaikka oli mustamaalannut muita ja ollut muutenkin julma kanssaeläjiään kohtaan. Kohta hän tunsi lämpimän käden omassaan, ja antoi Kimin vetää itsensä vastustelematta viereensä. Hän nyökkäsi sulkien silmänsä tämän sanoille, ja painoi kevyesti päänsä vasten tämän olkapäätä.
”Hänet pitäisi tappaa… Jos hän olisi tehnyt sinulle saman kuin minulle…” lettipää mumisi, yhä vihaisesti, mutta syvään hengitellen ja itseään rauhoitellen.

Hotaru taas ynähti ääneti tullessaan käännetyksi selälleen, ja huomasi katseen kohdistamisen Ravanan kasvoihin olevan yllättävän vaikeaa. Jotain oli mennyt rikki kaulan sisällä, jotain mitä hän ei ollut aivan ehtinyt muuttaa sumuksi ennen kuin veitsi oli osunut. Hän olisi naurahtanut sarkastisesti kysymykselle, jos ääntä olisi tullut – nyt hän vain makasi suosiolla hengittämättä, virnistäen heikosti palanut huuli pahannäköisesti venyen, ja muodosti sitten ääneti huulillaan tasan yhden sanan:
”Verta.”

”Hänet pitäisi tappaa… Jos hän olisi tehnyt sinulle saman kuin minulle…”
Kim kohotti kulmiaan.
”Mitä hän teki sinulle?” hän kysyi silittäen pienesti toisen hiuksia yrittäen rauhoittaa tätä. Hänen teki niin mieli vain tappaa tuo maassa makaava vampyyri, mutta hän päätti jättää sen myöhemmälle.

Ravana tuijotti toisen kasvoja omilta kasvoiltaan heijastuen huoli. Hän luki huulilta sanan ja riensi keittiöön pää kolmantena jalkana. Jos hän ei olisi tarvinnut tuota miestä vielä hän ei olisi vaivautunut pelastamaan tämän henkeä, mutta nyt oli pakko, Hotarun täytyisi pysyä hengissä niin kauan kunnes Bijou löytyisi ja tulisi heidän kuultavakseen. Vampyyri kaivoi kaapista kolme verellä täytettyä viinipulloa ja riensi sitten takaisin vierashuoneeseen. Hän avasi yhden pulloista ja kaatoi verta Hotarun raollaan olevien huulien välistä. Kun toisen nieluun oli kadonnut sen verran verta, että mies uskoi tämän voivan juoda itsekin hän laittoi pullot tämän viereen ja riensi Keonin luo.
”Anteeksi, että ärähdin sinulle”, hän sanoi hiljaa ja suukotti toisen huulia.
”Minä rakastan sinua”, mies kuiskasi toisen korvaan ja veti tämän syliinsä.

”Mitä hän teki sinulle?”
Keon katsahti Kimiin ilme hyvin vaikeana, ja antoi sitten päänsä vajota riippumaan alaspäin.
”Se… on pitkä juttu” hän vastasi sitten hyvin vastentahtoisesti, huokaisten hiljaa.
”Mitä voisit uskoa tuon saastaisen olennon voivan tehdä?”

Hotaru nieli veren, tuntien suloisen maun jo helpottavan oloaan, vaikka nieleminen sattuikin. Hän pystyi pian juomaan itse, ja veti kaikki kolme pulloa yhdeltä istumalta, vaikka oli tottunut juomaan vähemmän kerralla. Siksi veren tuoma lämpö ja ihmismäisempi, elävämpi olemus tuntuivat vierailta, ja mustatukka nousi istumaan seinää vasten, katsellen kauempaa kolmea muuta palovammat parantua kohisten.

Keon hymyili hieman pahoittelevasti, ja vastasi Ravanan suudelmaan.
”Ei, minun ei olisi pitänyt menettää itsehillintääni… ei edes tuon saastan takia.”
Lettipää ei voinut hillitä itseään sylkäisemästä lisähuomautusta ulos, mutta vilkaisi samalla kyseessä olevaa saastaa. Tuo näytti huomattavasti vähemmän inhottavalta nyt kun kalmankalpea iho oli ottanut suuresta verimäärästä väriä itseensä, ja muutama verikyynel oli kihonnut suljetun silmän alta valumaan poskelle.

”Olen pahoillani…”
Hotaru itse yllättyi varmaan eniten käheästi kuiskauksestaan, mutta hänen ihmismäisempi ja tunteellisempi puolensa oli herännyt veren myötä – yleensä kun vampyyri joi mahdollisimman vähän kerrallaan, ettei hänen tarvitsisi tuntea oloaan liian eläväksi.
”Kaikesta. Silloin olin juonut känniläisen verta… etkä tiedä miten paljon loppujen lopuksi näytät Aetherilta, Keon…” tuo mumisi hiljaa, painaen päänsä kuin häpeissään. Keon vain tuijotti toista silmät selällään, muttei saanut sanaakaan sanotuksi järkytykseltään kun äkilliseen tunteellisuuspuuskaan joutunut mies katsoi Kimiin.
”Toivon ettei vauvallesi tapahtunut mitään. Oikeasti, anteeksi. Minun pitäisi ehkä itse mennä ja jäädä odottamaan aamua” mustatukka mumisi vielä lisää, nousten haparoivasti seisomaan.
”En minä tiedä enempää, kuin että karkumatkalla kuollut haltia sanoi nähneensä tämän… yöperhosen aina Bijoun lähellä, ja jäljittänyt sitä linnalle asti.”
Niine hyvineen hämähäkkimäinen mies lähti hoippumaan ovea kohti, kuin aikoen todella mennä ulos, jäädäkseen odottamaan auringon syleilyä. Veri oli herättänyt kuolleesta jotain, mitä tuo oli pitänyt kauan poissa – paljon katumusta ja inhimillistä hyvyyttä.

”Mitä voisit uskoa tuon saastaisen olennon voivan tehdä?”
Kimin päässä ravasi miljoona vaihtoehtoa mitä tuo olisi voinut tehdä ja lopulta hän tyytyi vain nyökkäämään.
”Ymmärrän”, hän sanoi hiljaa ja vilkaisi vertajuovaa vampyyria.

”Ei, minun ei olisi pitänyt menettää itsehillintääni… ei edes tuon saastan takia.”
”Kultapieni, se on ymmärrettävää”, Ravana kuiskasi ja suukotti toisen huulia uudestaan kääntyen hänkin sitten toisen verenimijän suuntaan.

”Olen pahoillani…”
Ravana meinasi saada sydänkohtauksen ja tuijotti silmät lautasen kokoisina toista. Oliko tällä kaksoispersoona tai jotain? Ensin tämä oli virnuileva toisia raiskaava idiootti ja hetken kuluttua vaikutti oikeasti katuvan tekojaan.
”Kaikesta. Silloin olin juonut känniläisen verta… etkä tiedä miten paljon loppujen lopuksi näytät Aetherilta, Keon…”
Vampyyri kelasi mielessään muistoja, jotka oli nähnyt aiemmin tuon toisen kaltaisensa pään sisällä ja muisti nyt todellakin sekavan tilan, jossa tämä oli ollut vaikkei se tietenkään ollut oikeuttanut tätä tekoon, jonka oli tehnyt.
”Toivon ettei vauvallesi tapahtunut mitään. Oikeasti, anteeksi. Minun pitäisi ehkä itse mennä ja jäädä odottamaan aamua”
Kim kohotti kulmiaan, mutta ei saanut sanaakaan suustaan ollessaan niin yllättynyt toisen käytöksestä. Ravanakin katsoi toista vampyyria jo jokseenkin hyväksyvästi tämän pyydettyä kaikilta anteeksi.
”En minä tiedä enempää, kuin että karkumatkalla kuollut haltia sanoi nähneensä tämän… yöperhosen aina Bijoun lähellä, ja jäljittänyt sitä linnalle asti.”
Ravana jäi tuijottamaan toisen menoa tyhmänä, mutta Kim sai jalat alleen ja tarttui Hotarun käteen lempeästi.
”Sinulla ei ole mitään tarvetta lähteä käristämään itseäsi. Minä olen ainakin antanut kaiken anteeksi. Älä vaivaa tällä päätäsi”, hän sanoi lempeä hymy huulillaan ja veti vampyyrin halaukseen.
”Sinä olet pohjimmiltasi aivan hyvä mies. Älä tee mitään pahaa itsellesi”, nainen sanoi ja irrottautui toisesta hymyn ollessa jotenkin pelottavan äidillinen, raskaus oli todella muuttanut Kimiä jotenkin.

”Sinulla ei ole mitään tarvetta lähteä käristämään itseäsi. Minä olen ainakin antanut kaiken anteeksi. Älä vaivaa tällä päätäsi”
Hotaru katsoi pitkään, katse hyvin tyhjänä Kimiä, mutta ei jatkanut matkaansa. Hän astahti yhden askeleen eteenpäin tullessaan vedetyksi halaukseen, mutta oli muuten täysin passiivinen. Edes Keonin järkyttyneenä henkäisemään saanut äidillinen hymy ei kirvoittanut mitään muuta kuin katuvan katsahduksen miehestä.
”En ole…” hän kielsi vaimeasti, ja käveli sängylle, saaden Keonin heti peruuttamaan sen toiseen päätyyn. Vampyyri nojasi päätään verhoilla peitettyyn ikkunaan, ja katsoi hopeasilmiin.
”Sinä et anna minulle anteeksi.”
Äänessä ei ollut laisinkaan syytöstä, mutta Keon säpsähti, joutuen nyökkäämään pienesti.
”Voin kyllä päästä siitä yli..” hän kuiskasi, mutta Hotaru vain naurahti katkerasti.
”Et voi. Pidin huolen ettet voi. Mutta se oli vain typerä kosto, ei edes sinua kohtaan, ja… se ei edes toiminut…!”
Hotaru lähes parkaisi sanat ulos, repien sitten ikkunan auki. Hetken ajan Keon luuli, että tämä lähtisi karkuun ja aikoisi käristää itsensä – hän ei halunnut sen tapahtuvan, ei kun hän oli nähnyt tämän puolen vampyyrista – mutta mies vain puraisi ranteensa auki, valuttaen ison osan suonistaan kiertävästä verestä kukkapuskille, ilmeisesti lattioiden puhtaudesta huolehtien. Kohta hän nuolaisi haavat umpeen ja lysähti sängylle taas enemmän itsensä näköisenä. Häijy katse kiersi kaikki läsnäolijat.
”No? Show on ohi! Häipykää!” hän sähähti, selvästi taas tunteensa taas kylmän vampyyrinkuoren sisälle tukahduttaen.

Kim ja Ravana katsoivat keskustelua hölmöinä vierestä ja kumpikin pakeni huoneesta pikaisesti toisen ärähtäessä.

Ravana istahti sohvalle ja Kim nojatuoliin kumpikin pohtien omia asioitaan. Vampyyri painoi päänsä käsiinsä ja hieroi ohimoitaan.
”Sinä annoit nopeasti anteeksi”, hän sanoi naiselle hiljaa toivoen, että Keon tulisi pian halaamaan häntä.
”Vahinkoa ei ehtinyt tapahtua. Tai ainakin toivon niin”, Kim sanoi ja painoi päänsä ajatuksen lapsen menettämisestä pompahtaessa taas hänen päähänsä. Hän ei vain suostunut uskomaan, että niin voisi käydä.
”Mitä teet jos kävikin huonosti?” Ravana kysyi vaisusti.
”En tiedä. En halua ajatella sitä nyt”, nainen huokaisi ja kääntyi katsomaan Hotarun huoneen suuntaan. Kaikki oli vain niin sekavaa nyt.
”Keon… Rukoilisitko meidän kanssamme?” Kim kysyi varovaisesti toivoen, että papin kanssa rukoileminen selvittäisi hänen päätään.

Keon jäi vain pieneksi hetkeksi muiden jälkeen huoneeseen, vaihtaen hiljaisen katseen Hotarun kanssa. Nyt hän ymmärsi, hän todellakin ymmärsi miksi toinen oli käynyt hänen kimppuunsa – ja se sai raskaan muiston tuntumaan aavistuksen verran kevyemmältä.
Ainakin hän voisi nyt kohdistaa kaiken vihansa pelkästään isoveljeensä.

Saapuessaan olohuoneeseen lettipää kuuli juuri parahiksi huolehtimista Kimin vauvan suhteen, ja hän halasi pikaisesti Ravanaa ennen kuin nyökkäsi punatukalle ja tarttui molempien käsistä kiinni, painaen kämmenensä näiden kämmeniä vasten, ja antoi päänsä vajota hieman alemmas.
”Pýchan, Ragautin, Faulin, Gierin, Invidian, Zornin ja Begeerten tähden…” hän aloitti, ja alkoi lukea sitten selkärankaan asti uponnutta rukousta tasaisella äänellä, vaikka kaksi muuta saattoivat tuntea hänen käsiensä tärisevän hieman. Se ylitsevuotavan rauhan tuova tunne, että joku kuunteli ja ymmärsi, valtasi purppuratukan, ja kohta hänen kasvoilleen levisi seesteinen ilme ja käsien tärinä loppui – huolimatta siitä, että hänen äänensä värähti hieman kohdassa, jossa muistutettiin antamaan anteeksi anteeksiannon ansaitseville. Hän tiesi, ettei Hotaru sitä ansainnut, ja siksi tarvitsi sitä enemmän kuin mitään muuta, ja se sai hänet tuntemaan hetkeksi olonsa epämukavaksi. Mutta loppujen lopuksi, sehän oli vain pieni ele, sillä Ravana oli auttanut hänet jo aikaa sitten pahimman yli, korjannut hänen rikki repeytynyttä sieluaan tarpeeksi.

”… ikuisesti jumalten nimeen.” hän lopetti muutaman minuutin päästä, yksinäinen kyynel yhteenpuristettujen silmäluomien välistä karanneena ja ajatukset kirkastuneina. Kyllä… hän voisi unohtaa Hotarun, keskittyä kaikkeen tärkeämpään.
Niiskaisten ja silmänsä pyyhkien ylipappi katsahti kahteen muuhun, ja hymyili yhä kuin olisi yhteydessä korkeampiin voimiin.
”Auttoiko, Kim?”

Sekä Kimin että Ravanan huulille kohosi seesteinen hymy heidän rukoillessaan Keonin kanssa vaikka he eivät kokeneetkaan jumaliensa läsnäoloa yhtä voimakkaasti kuin ylipappi.
”Auttoiko, Kim?”
”Auttoi. Kiitos Keon, olet ihana”, nainen sanoi hymyillen ja vilkaisi Ravanan seinällä olevaa kelloa.
”Voi hyvänen aika! Minun täytyy mennä kotiin. Sam on varmasti jo huolesta sairaana siellä. Ilmoitan teille, kun olen käynyt parantajalla ja voitte sitten kertoa Hotarullekin. Minusta tuntuu, että hän haluaa tietää”, punapää hymyili ja halasi kumpaakin miestä kadoten sitten ilmaan.

”Tiedätkö mitä, Keon”, Ravana sanoi hymyillen ja otti toisen käsistä kiinni vetäen tämän lähemmäs.
”Minä olen tässä miettinyt asioita sen mitä olen ehtinyt…” hän hymyili salaperäisesti ja suukotti muutaman kerran rakkaansa huulia.
”Meidän pitää ehdottomasti rukoilla pienen tyttömme kanssa”, mies virnisti kertoen epäsuorasti, että oli kääntynyt myönteiselle kannalle tuon lapsenhankinnan kanssa.
”Vai mitä sinä sanot?” hän hymyili ja suukotti toisen kämmenselkää.

Keon oli vielä hieman muissa maailmoissa kun Kim lähti, ja hymyili vasten suloisia suukkoja. Hän katsoi pitkän tovin Ravanaa, tämän sanat kuullen muttei niitä ymmärtäen. Sitten, aivan yhtäkkiä hänen silmänsä kyyneltyivät ja mies halasi toista.
”Senkin…! Sinä tiedät kuinka herkkä olen rukoilun jälkeen” hän kuiskasi tämän korvaan, ja alkoi sitten nauraa iloisesti.
”Kyllä, meidän ehdottomasti pitää rukoilla hänen kanssaan ja hänen puolestaan sitten joskus…”

”Senkin…! Sinä tiedät kuinka herkkä olen rukoilun jälkeen”
”Minä tiedän”, Ravana sanoi ja hymyili halaten toista sitten tiukasti.
”Kyllä, meidän ehdottomasti pitää rukoilla hänen kanssaan ja hänen puolestaan sitten joskus…”
”Toivottavasti et ajatellut odottaa hirveän kauaa. Minä alan juuri innostua asiasta”, vampyyri hymyili ja jatkoi toisen suukottelemista.
”Olen miettinyt sellaista tenavaa juoksentelemassa ympäri taloa…” hassu, hyvin epäravanamainen hymy kohosi miehen kasvoille tämän kuvitellessa tuota näkyä.
”Ja jos heillä on vain vähän ikäeroa Kimin lapsen kanssa niin heistähän voisi tulla vaikka ystävät”, mies haaveili ja pyöritteli ajatuksissaan hiuksiaan sormiensa ympärille sen näköiseksi takuksi etteivät edes jumalat saisi sitä auki jos hänen annettaisiin jatkaa.

”Toivottavasti et ajatellut odottaa hirveän kauaa. Minä alan juuri innostua asiasta”
”Oikeasti?” Keon kysyi typertyneenä. Hän hymyili hieman typerää, onnellista hymyä, kuunnellen vampyyrin sanat melkein uskomatta niitä tosiksi.
”Niin… voisihan sitä piankin hankkia jostain lapsen… Mutta ensin mennään naimisiin” purppuratukka julisti, suudellen rakastaan erittäin onnellisena.

//Eiköhän tuo olisi paketissa… sitten myöhemmin hääpeli <3//

”Oikeasti?
”Ihan oikeasti”, vampyyri hymyili ja suukotti toisen otsaa.
”Niin… voisihan sitä piankin hankkia jostain lapsen… Mutta ensin mennään naimisiin”
”Meillä on kylläkin paljon tekemistä ennen sitä. Meidän täytyy suunnitella kutsukortit, päättää vieraslista, löytää muu mafia, minä en naimisiin ilman heitä mene ja suunnitella ruokalistaa. Ja minusta tuntuu, että suurin ongelma tulee vampyyrivieraiden kanssa… Miten me heidät häihin sovellamme vai pidämmekö ne yöllä? Minusta tuntuisi naurettavalta heilua päivänvarjon kanssa…” Ravana nauroi.

//Se on sitten siinä\\