Olipa kerran...

”En tiedä varmasti mutta… hän on kuulemma vampyyri.”
Kim käännähti ympäri mekon helmat liehuen ja katsoi kipinöivillä silmillään Keonia.
”Vampyyri?” hän kysyi kääntäen katseensa sitten Ravanaan, joka katsoi rakastaan hämmentyneenä.
”Ravana, sinä keräät entisen laumasi rippeet kokoon, minä haluan kuulustella heitä kaikkia. Ja sinä saat varmistaa heidän totuudenmukaisuutensa”, hän komensi ja vampyyri nyökkäsi.
”Aloitan kokoamisen ensi yönä”, hän sanoi vakavana.

”Mutta ainakin osa on selvinnyt, ja he ovat täällä jossain, etsimässä sinua ja toisiaan.”
”Meidänkin täytyy etsiä heitä. Rakesh on löydettävä, hän löytää muut. Hän on sentään etappimies”, Kim sanoi viisaasti ja naputti kynsillään ovenkarmia.
”Minä sanon Samille, että pitää silmänsä auki.”

Keon katsoi Ravanaan hieman pahoittelevasti, vaikka eihän se hänen syytään ollut, että kavaltaja oli ollut vampyyri. Harmillista, kokoontumisen järjestäminen veisi Ravanan aikaa, ja Keon joutuisi olemaan omissa oloissaan.

”Minä sanon Samille, että pitää silmänsä auki.”
”Pidetään kaikki silmämme auki” lettipää totesi, ja huokaisi sitten hiljaa. Kuinka pahoin kaikki olikaan pielessä, vaikka hän oli Ravanan kanssa ollessaan tuntenut olonsa hyväksi, kuin maailmassa olisi kaikki järjestyksessä.

”Mutta me näemme kunhan otatte minuun yhteyttä. En halua huolestuttaa Samia pahemmin mitä hän on varmasti jo nyt, joten minun on pakko palata kotiin”, Kim ojensi lapun, jossa oli jokin osoitteen tapainen. Osoite muuttuisi maagisesti aina, kun he vaihtaisivat paikkaa.
”Älkää hävittäkö sitä lappua”, nainen sanoi ja katosi liekinleimahduksessa.

Kimin lähdettyä Ravana joutui heti käymään töihin kootakseen entisen laumansa kokoon. Hän teki töitä myöhään yöhön saaden vain yhden vampyyrin kiinni. Hän kutsui Hotaru nimisen verenimijän kotiinsa siksi aikaa kunnes muutkin saataisiin kasaan.

”Minä tutustutan teidät toisiinne. En tiedä nimittäin kuinka kauan hän joutuu asumaan täällä”, vampyyri sanoi rakkaalleen ja meni laittamaan hiuksiaan. Hetken päästä ovella kaikui koputus.
”Voitko mennä avaamaan? Se on varmasti hän, mutta minä en ole vielä valmis”, Ravana huusi Keonille.

Keonilla oli hyvin yksinäinen olo kun Ravanan piti juosta ympäri maita ja mantuja hajalleen levittäytyneen laumansa perässä. Ja sai vielä vain yhden kiinni – aivan kuin kaikki vaiva olisi mennyt turhaan. Mutta lettipää ei valittanut tämän vampyyrin kartanoon jäämisestä, olihan paikka iso ja sinne mahtui enemmänkin asumaan ennen kuin alkoi esiintyä mökkihöperyyttä.

Yllään samanlaiset vaatteet kuin Kimin tavatessaan, ja hiukset vain yhdellä letillä niskassa – häntä laiskotti hieman – puolimerenneito meni ovelle Ravanan pyynnöstä, miettien millainenkohan persoona sieltä oli tulossa. Ravana kun ei ollut kertonut tästä mitään, ei edes nimeä.

”Ravana on laittamassa vielä hiuksiaan, tule olohuoneeseen odottamaan –” Keon aloitti jo ennen kuin oli saanut oven kunnolla auki, mutta vaikeni sitten täysin, jääden tuijottamaan hopeasilmillään tulijaa. Se oli häntä paljon pidempi, Ravanaakin pidempi vampyyri, lähemmäs kaksimetrinen ja luurankomaisen hontelo ilmestys. Yllään tällä oli tiukkaakin tiukemmat nahkahousut ja verkkopaita, ja sotkuisten, lyhyiden mustien hiuksien peittämän pään toinen sivu oli ajeltu hyvin lyhyeksi, niin että sängessä ajeltuna oli Ravanan lauman lepakkokuvio. Käsissään tällä oli piikein varustetut rannekkeet, ja kaulassaan raskas, musta pääkallokoru, ja jalasta löytyivät hieman hutsahtavat piikkarit. Teräväpiirteinen mies katsoi alaspäin purppuratukkaan karvaanpunaisilla, paksulla mustalla rajatuilla silmillään, ja hymyili sitten kolkkoa hymyä kaidoilla huulillaan.

”Kappas. En uskonut näkeväni tätä herkkupersettä enää.”
Keon tunnisti salamannopeasti tuon kuin tupakoinnista käheytyneen äänen ja rennon, tahattoman seksikkään ryhdin. Hän ei pystyisi ikinä unohtamaan niitä, sillä hän vihasi ja pelkäsi kaikkein eniten maailmassa Hotarua. Vampyyria, joka oli halvaannuttanut hänet niissä kirotuissa kotibileissä, nöyryyttänyt ja häpäissyt hänet ystäviensä kesken, tehnyt muutenkin vaikeasta elämästä helvettiä. Ei mikään ihme siis, että purppuratukka meni kalmankalpeaksi, eikä pystynyt liikahtamaankaan kun hoikat, hämähäkkimäiset ja mustiksi lakattuihin kynsiin päättyvät sormet hipaisivat hänen hiuksiaan ja takamustaan pitkän vampyyrin kävellessä miehen ohi.
”Menen ilmoittautumaan pomolle, verestetään me vanhoja muistoja vähän myöhemmin, darlin’.” tuo huikkasi, antaen tupakkansa kärytä hopeansävyisessä savukeholkissaan vielä sisälläkin. Olohuoneessa vampyyri rojahti sohvalle, heitti jalan toisen ylle ja oli vain kodikseen, odottaen pomoaan. Keon taas, hän seisoi yhä eteisessä, täristen hieman, mutta kuuli sitten käheän huhuilun ”Mihin jäit?”, ja käveli vastentahtoisesti olohuoneeseen, mennen seisomaan mahdollisimman kauas tuosta vampyyrista. Tämä vain hymyili julkeasti, ollen tyytyväinen siitä vallasta jonka oli pelolla saanut puolimerenneitoa kohtaan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, miksi tuo oli Ravanan kotona, eikä siksi aivan vielä edes harkinnut mitään radikaalia tekoa tuota kohtaan.

Ravana siirsi vielä muutaman hiuksen kasvoiltaan ja katsoi itseään sitten kokovartalopeilistä. Hän totesi näyttävänsä tarpeeksi vaikuttavalta ja asteli pois kylpyhuoneesta, jossa oli ollut. Mies kuuli puhetta olohuoneesta ja hymyili, Keon näytti tulevan toimeen toisen kanssa.

Vampyyrin oletus kuitenkin kumoutui hänen astuessaan olohuoneeseen. Hän katsoi hetken kulmat kurtussa kahta miestä huoneessa ja pudisteli päätään.
”Hotaru, mitä olen sanonut sinulle sisällä polttamisesta?” hän tuhahti ja asteli toisen eteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Keon näki hänet laumalaisensa kanssa. Muutos oli todella valtava, vampyyrin käytös oli muuttunut kylmän arvostelevaksi ja vaikuttavaksi.
”Keon löysi Kimin, joka haluaa jutella jokaisen vanhan laumani jäsenen kanssa. Minun täytyy saada kaikki kasaan ja siksi sinä olet täällä. Toivoisin ettet poistuisi pihapiiristä. Täältä pitäisi löytyä kaikki tarvittava. Kolmas ovi vasemmalta on sinun huoneesi”, johtaja sanoi ja kumarsi pienesti antaen toiselle luvan mennä.
”Niin ja älä mene makuuhuoneeseeni äläkä kaivele keittiön kaappeja. Jos haluat ruokaa tule sanomaan minulle. Minä kyllä järjestän.”
Kylmän rauhallisesti Ravana käveli pois huoneesta.

Keon säpsähti nähdessään Ravanan noin kovana, mutta Hotaruun se ei tehnyt vaikutusta. Tuo vain vetäisi vielä yhdet sauhut tupakastaan, ja sitten tumppasi natsan holkkiinsa – antaen sen kyllä tippua ”vahingossa” lattialle. Polttaminen oli vampyyrin ainoa ihmismäinen tapa, ja siksi tuo virnisti hieman Ravanan puhuessa syömisestä.
”Hyvä on, hyvä on…” tuo vastasi laiskasti, ja katseli toisen mustatukan perään kunnes tämä katosi näkyvistä, ja käänsi sitten katseensa Keoniin.

Puolimerenneito ei ollut saanut sanaa suustaan koko sinä aikana kun rakas oli ollut huoneessa. Tämä ei tiennyt hänen eniten häpeämästään asiasta, eikä Keon ollut uskaltanut sanoa siitä mitään nytkään, tietysti. Hänen sydämensä hakkasi luonnottoman kovaa kun karvaanpunaiset silmät osuivat taas hänen omiinsa, ja Hotaru nuolaisi huuliaan hyvin hitaasti.
”Vai löysit Kimin? Hauskaa.” tuo kysäisi yhtäkkiä, nousten seisomaan ja astellen pitkin harppauksin lettipään eteen, joka puristi käsiään nyrkkiin, etteivät ne tärisisi.
”Mutta kuinka söpöä. Päädyitkin huoraamaan vampyyrejä, antamaan seksiä ja verta, eikö niin?” pitkä, musta kauhistus kysyi siirappisella äänensävyllä, kuin olisi huomannut heti kahden toisen välit.
”Älä puhu asioista joista et tiedä” Keon sihahti myrkyllisesti, mutta sai vain ivaavan naurahduksen päin kasvojaan, ja vampyyri painoi lettipään seinää vasten, toisen käden tuon pään yläpuolelle lukiten.
”Kyllä minä muistan miten aloit lopulta pitää siitä. Ei ihmekään että päätit jatkaa samalla linjalla…”
Sanat kiduttivat Keonia. Hän ja Ravana eivät olleet mitään sellaista, hän ei enää koskaan eläessään haluaisi kokea mitään sellaista!
”Kyllä sinä varmasti voit vielä antaa minullekin vähän…” Hotaru kehräsi, nuolaisten kyyneleitä ja painaen sitten huulensa Keonin omille, upottaen kuitenkin kohta hampaansa niihin, nauttien tutusta veren mausta. Teko sai lettipään hetkeksi shokkiin, mutta jo seuraavassa hetkessä hän potkaisi toista munille ja kovaa, tönäisten kivusta kiroilevan mustatukan kauemmas.

”SINÄ ET KOSKE MINUUN! KUULITKO!? ET ENÄÄ IKINÄ! MINÄ EN OLE- En- en…!”
Pulimerenneito kirkui niin kovaa kuin keuhkoista lähti, ja lysähti sitten maahan polvilleen, itkien tajuamattaan hillittömästi. Samassa hän tajusi, että Ravana voisi tulla huudon takia takaisin, ja niin purppuratukka pakotti itsensä jaloilleen, ja juoksi nopeasti kylpyhuoneeseen, lukiten oven perässään. Häntä oksetti, oksetti suunnattomasti, ja hän pelkäsi nähdä Ravanaa, nähdä mitä tuo ajattelisi hänestä…

Ravana poistui huoneesta ja huokaisi. Hän ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt tuosta tottelemattomasta vampyyrista. Tuon voimista oli kuitenkin laumassa hyötyä, joten mies sieti tätä silmissään. Kohta hän menisi takaisin ja hakisi heille lasilliset verta ja he juttelisivat kuten he tekivät yleensäkin. Ja jokainen kerta hänestä tuntui ettei Hotaru pitänyt hänestä lainkaan. Mies ei ymmärtänyt miksi tuo edes halusi olla hänen laumassaan.

Pienen ulkomuodon tarkastuksen jälkeen vampyyri harkitsi menevänsä takaisin olohuoneeseen. Hän toivoi, että Keon olisi jo tutustunut toiseen sen verran ettei seuraavista päivistä tulisi ikäviä.
”SINÄ ET KOSKE MINUUN! KUULITKO!? ET ENÄÄ IKINÄ! MINÄ EN OLE- En- en…!”
Keonin kiljunta halkoi ilmaa ja Ravanan silmät laajenivat kauhusta. Mitä se hullu oli tehnyt hänen rakkaalleen?

Vampyyri sai pian jalat alleen ja kiirehti olohuoneeseen katsomaan mitä tapahtui. Kun hän saapui paikalle hän näki vain kivusta kiroilevan Hotarun ja kiinni läimähtävän kylpyhuoneen oven.
”HOTARU! Mitä sinä teit hänelle?!” Ravana karjaisi ja nappasi toista vampyyria kurkusta kiinni.
”Mitä helvettiä sinä teit hänelle?!” hän kysyi painettuaan toisen selkä seinää vasten ja siirrettyään kurkulla olleen käden painamaan toista rintakehästä, pitämään tämän paikallaan.

Hotaru ähkäisi hyvin pahankuulosesti tuntiessaan sormien puristuvan kurkulleen, muttei sillä hetkellä pystyt estelemään seinää vasten paukahtamistaan. Hän todella pystyi huomaamaan, kuinka vihainen pomo oli, ja kuinka vahva vanhempi vampyyri oli – ihme että hänen kylkiluunsa kestivät raivokkaan puristuksen seinän ja toisen käden välissä.

”Njaa, hieroin vähän tuttavuutta” verkkopaitainen vastasi, kovettaen mielensä koska tiesi toisen ajatuksienlukukyvystä. Hän oli halunnut jengiin vain sen takia, koska jonkun sellaiseen pystyvän lähellä oppi nopeimmin puolustautumaan ajatustenlukua vastaan. Mutta itseriittoinen vampyyri ei ollut tajunnut nuolla huuliaan puhtaaksi, ja tuon suupielessä kiilsi kielivä veripisara. Hän huomasi sen liian myöhään, silloin kun Ravanakin oli varmasti huomannut sen, ja nuolaisi mokoman nautinnollisesti suuhunsa, virnistäen sitten.
”Hän mottasi minua ja potkaisi vielä sukukalleuksille. Väkivaltainen ystävä sinulla, kävi kimppuun kun pyyhkäisin roskan olkapäältä” hämähäkkimäinen vampyyri valehteli täysin pokkana.

”Miksi minun on vaikea uskoa sinua?” Ravana kysyi nähtyään veripisaran suupielessä.
”Minä tiedän ettei Keon koskaan löisi ketään syyttä”, hän murisi ja iskeytyi ajatuksillaan toisen mielensä ympärille kehittämää muuria vasten. Vampyyri murahti, mutta tiesi olevansa mieleltään vahvempi kuin tuo toinen. Hän tiesi pystyvänsä läpäisemään tuon näkymättömän muurin. Käden puristusvoima ei hellittänyt piiruakaan, kun vampyyri aloitti mielien taistelun. Hän teki aina uuden hyökkäyksen toisen mieleen kunnes lopulta tunsi muurin ajatusten ympärillä murtuvan. Hänen mielensä tulvahti täyteen ajatuksia ja muistoja, jotka tuo verenimijä olisi halunnut piilottaa häneltä.

”SIKA!” Ravana huusi saatuaan selville kaiken noiden kahden väleistä.
”KUINKA SINÄ SAATOIT TEHDÄ SEN HÄNELLE?!” hän huusi ja iski nyrkkinsä toisen kasvoihin heittäen tämän sitten lattialle.
”SINÄ ET SAA KÄYTTÄÄ KYKYÄSI NOIN! TAJUATKO MITEN JULMAA SE ON?!” mies huusi ja potkaisi toista kipeästi kylkeen tarttuen tätä sitten niskavilloista. Hän nosti toisen vampyyrin ylös ja paiskasi tämän sohvalle kiskaisten sitten sohvan alta laatikon, jossa oli jostain kummallisesta syystä käsirautoja. Hän kahlitsi toisen sohvaan ja meni sitten kylpyhuoneen ovelle.
”Keonn~ Tule ulos”, hän maanitteli ja koputteli ovea.

Hotaru irvisti rumasti tuntiessaan rajun hyökkäyksen mieltään kohtaan, ja irvisti vielä rumemmin huomatessaan muuriensa murtuvan, ja kaiken vuotavan toisen luettavaksi. Sen miten hän oli suuttunut Aetherille ja kännissä lähtiessään yläkertaan, kuinka Keon oli näyttänyt suloiselta katsoessaan hieman pelokkaasti huoneeseensa pamahtanutta vierasta, miten tämä oli alkanut huutaa hänen painaessaan tuon kirjoituspöytää vasten vaikka huudot peittyivät juhlien meteliin, kuinka hän oli pitänyt toisen veren mausta ja halvaannuttanut tämän, riisunut ja tehnyt mitä mieli. Kun lisättiin mukaan pari kaveria ja muutamia kokeiluja erinäisillä esineillä illan tapahtumat olivat paketissa, ja seuraavana aamuna Aether oli vain valittanut siitä, kuinka vampyyri ei siivonnut omia jälkiään.

Hotaru ei ollut yllättynyt saadessaan niskaansa huudot, mutta nyrkki ja potku saivat tuon ähkäisemään kerran jos toisenkin. Kohta hän olikin kahlehdittuna sohvaan, ja pääsi katselemaan kuinka suuri johtaja maanitteli ovella, jonka voisi helposti murtaa ja vain hakea omansa ulos piilottelemasta. Ja tietystikään vampyyrin kieli ei pysynyt kurissa.
”Ei hän tule ulos. Pikkuinen kai järkyttyi muistaessaan kuinka paljon piti minun tekemisistäni. En yhtään ihmettele jos hän olisi vetämässä käteen tuolla.”

Kylmässä äänessä oli pilkallinen sävy, jonka Keon kuuli kylpyhuoneeseen saakka. Mies makasi kyljellään lattialla, itkien holtittomasti koska ymmärsi Ravanan saaneen tietää aivan kaiken! Hetken päästä hän ryömi oven viereen, ja sanoi särkyneellä, hädin tuskin kuultavalla äänellä:
”Ei se mennyt niin. Älä usko häntä, älä edes kuuntele… minä en ole sellainen…”

”Ole sinä nyt siinä hiljaa! Asemasi ei tuosta parane”, Ravana ärähti sohvalla irvailevalle vampyyrille ja mulkaisi tätä pahasti.
”Ei se mennyt niin. Älä usko häntä, älä edes kuuntele… minä en ole sellainen…”
”Et tietenkään ole. Kyllä minä tiedän. Tule nyt vain ulos sieltä tai minä oikeasti riuhtaisen tämän oven saranoiltaan”, vampyyri puhui hellästi oven läpi saaden uhkauksensakin kuulostamaan lempeältä. Mustahiuksinen olisi niin halunnut, että tuo kaunis puolimerenneito tulisi ulos tuosta huoneesta, jotta hän pääsisi halaamaan tätä ja kertomaan kaiken olevan hyvin.

Hotaru nyrpisteli nenäänsä, tuhahtaen jotain siitä kuinka Ravanasta oli tullut pehmo. Mutta kylpyhuoneen sisällä Keon kuivaili kyyneliään, vetäisten muutaman kerran syvään henkeä. Niin, tietysti, kuinka hän oli voinut edes kuvitella mustatukan uskovan Hotarua? Mutta silti hopeasilmä ei halunnut tulla ulos, hän vain avasi oven lukosta ja työnsi sen raolleen, maaten yhä itkuisena lattialla.

”En… halua olla sen hirviön lähellä…”
Hetken ajan mies näytti siltä viisitoistavuotiaalta pojalta, joka oli joutunut puolustuskyvyttömänä sietämään saamansa kohtelun, mutta se oli vain hetki joka meni ohitse. Sillä nähtyään rakkaansa kasvot Keon ei enää halunnut olla yksin lattialla, vaan nousi ylös ja ryntäsi mustatukan syliin, painaen päänsä toisen hartiaa vasten.
”Et saa inhota minua nyt. En halunnut sitä, en ollenkaan, en vain mahtanut sille mitään…” hän sopersi hiljaa, vielä hieman liian syvällä muistojen mustissa syövereissä velloen.

Pieni hymy kohosi maalatuille huulille oven raottuessa hieman.
”En… halua olla sen hirviön lähellä…”
”Ei sinun tarvitse olla. Ja vaikka olisitkin, hän ei kykenisi tekemään sinulle yhtään mitään”, vampyyri rauhoitteli ja avasi ovea enemmän. Näky oli jokseenkin säälittävä, mutta eihän Ravana sitä Keonille sanonut.
”Et saa inhota minua nyt. En halunnut sitä, en ollenkaan, en vain mahtanut sille mitään…”
”En minä inhoa sinua. En millään voisi”, vampyyri kietoi kätensä toisen ympärille ja suukotti tämän otsaa.
”Keon, minä rakastan sinua, en voisi koskaan inhota sinua”, Ravana sanoi ja mulkaisi sitten toisen vampyyrin suuntaan.
”Varokin käymästä minun rakkaani kimppuun uudestaan. Jos sen teet niin minä tapan sinut”, mustahiuksinen sanoi ja veti purppurahiuksisen tiukemmin itseään vasten.
”Ja minä olen tosissani”, hän lisäsi.

Se, minkä Hotarun karvaanpunaiset silmät näkivät, oli hyvin siirappinen ja suloinen kohtaus, kuin suoraan imelästä naisille tarkoitetusta romaanista. Kaunokainen ryntäsi vahvan ja vaikutusvaltaisen poikaystävänsä syliin ja itki tuon olkapäätä vasten kunnes rauhoittelut purivat ja itku tyyntyi. Valitettavasti Hotaru sai usean vihaisen ärähdyksen niskaansa, mutta onneksi hontelo vampyyri ei tajunnut reagoida niihin – hänellä oli liian kiire kohottaa kapeita kulmiaan ylös hiusrajaan saakka. Se, että kylmällä ja tavallaan erittäin pelottavalla pomolla oli tuollainen poikaystävä, oli saanut hänen pasmansa sekaisin. Hänhän saattaisi oikeasti kuolla tätä menoa, ainakin jos Ravana oli tosiaan niin innoissaan puolimerenneidosta. Samalla vampyyri oli hieman kateellinen, olihan hän jo pienen hetken ajan luullut, että voisi napata purppuratukan itselleen. Mutta tietysti pomo sai parhaimmat lelut, pöh.

Keon kurkisteli pelokkaasti Ravanan olkapään takaa huomatessaan irveenkaltaisen nytkähdyksen kulkevan Hotarun kasvojen poikki. Hän takertui tiukasti kauniin vampyyrinsa vaatteisiin kiinni ja päästi tukahtuneen henkäyksen pisimmän muuttuessa usvaiseksi ja noustessa seisomaan, kahleitten läpi liukuen. Tuo ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen kaksikon kimppuun, vaan katsoi noita apaattisesti, kuin kiukun jonnekin kauas kadottaen, ja lähti lampsimaan korkokenkien korot lattiaa vasten kopisten kohti huonettaan, savukeholkkiaan heilutellen.
”Hyvä on, hyvä on, pitää tyytyä käteen vetämiseen” tuo mutisi, mutta hetken inhoavan katseen jälkeen Keon päätti unohtaa menneisyyden haamun ja katsoi Ravanaa hieman epävarmasti.

”Minä… taisin taas ylireagoida” mies lausahti, hieman anteeksipyytävästi.
”Ja… jos haluat tietää koko tarinan, saat kyllä katsoa muistojani…” hän jatkoi, ääni hyvin vaimeaksi haipuen, mutta silti varmana asiasta sillä hänellä oli vaikeuksia uskoa, että vampyyri oli saanut oikean kuvan Hotarun muistoista, ja tuskallista traumaa oli lähes mahdotonta lausua ääneen.

Ravana tuhahti Hotarun paetessa kahleista ja veti Keonin tiukemmin itseään vasten. Hän ei tuosta miehestä päästäisi irti koskaan.
”Hyvä on, hyvä on, pitää tyytyä käteen vetämiseen”
”Saattaa olla hyvä idea. Ja vedäkin tarpeeksi usein ettei pääse himot yllättämään”, vampyyri murisi ja katsoi toista pahasti.

”Minä… taisin taas ylireagoida”
”Pyh, sinulla oli täysi oikeus olla kauhuissasi”, Ravana sanoi ja suukotti toisen otsaa hellästi.
”Enkä minä katso muistojasi. Saat pitää ne ominasi, sain tietää Hotarun pään sisältä aivan tarpeeksi”, mies sanoi ja suuteli toista.
”Yritä olla ajattelematta sitä”, vampyyri kuiskasi ja istutti puolimerenneidon nojatuoliin.
”Käyn keittämässä sinulle teetä”, hän sanoi ja siirtyi keittiön puolelle.

Vampyyri kaatoi itselleen verta viinilasiin ja Keonille teetä kuppiin. Hetken harkinnan jälkeen hän sujautti teen sekaan tipan virkistävää lientä, jonka pitäisi tuoda toiselle voimia. Hän kävi viemässä teekupin puolimerenneidolle ja nappasi sitten hyllyltä pullollisen verta ja lasin.

”Toin sinulle verta”, Ravana sanoi ja avasi Hotarun huoneen oven.

//Jätin siun päätettäväks onko se siellä vetämässä käteen vai ei xD\\

Keon oli aivan poissa tolaltaan ja vain jäi pikkuhiljaa rauhoittuen siemailemaan teetä Ravanan lähtiessä viemään viinilasia ja veripulloa ilmeisesti Hotarulle. Hänen puolestaan vampyyri saisi kärsiä verenpuutteesta ja näivettyä vielä luurankomaisemmaksi, mutta toisaalta hänen mustatukkansa pitäisi pitää tuo hengissä Kimin kuulusteluihin asti.

Mutta kun ovi aukesi nuoremman vampyyrin huoneeseen, ilmeni kuinka suoraan mustatukka puhui. Hän istui yhden hengen sängyllä, ovi vasemmalle puolelleen jääden, vain kahden yöpöydän kynttilän valossa ja oli mitä ilmeisimmin vetämässä käteen. Käsi jalkovälissä ja housut hieman alemmas valutettuina, mitä muutakaan se olisi voinut olla? Mies tajusi hieman myöhässä oven avautuneen, ja koukisti toisen langanlaihan jalkansa, peittäen mukahäveliäästi sillä liiat näkymät punaisilta silmiltä.

”Oh? Olen jo juonut tänään, mutta vähän lisää ei olisi pahitteeksi” tuo lausahti käheällä äänellään, nuollen hieman vasemman käden sormiaan ennen kuin ojensi sen, katseellaan kuin kehottaen johtajaansa laskemaan lasin siihen ja kaatamaan pullosta hänelle juotavaa. Olisi tapahtunut ihme, jos Hotaru pääsisi tuosta ylimielisyydestään eroon.

Ravanan silmät levisivät niin auki kuin ne pystyivät aukeamaan. Tuo tosiaan oli mennyt vetämään käteen!
”Krhm… Toivottavasti en keskeyttänyt mitään… Tärkeää”, mies sanoi ja täräytti pullon ja lasin pöytään.
”Saat kyllä kaataa aivan itse. Et sinä nyt niin kuumaa kamaa ole, että minä ryhtyisin sinua palvelemaan”, verenimijä meinasi lisätä jotain Keonista, mutta totesi lopulta parhaaksi jättää tämä keskustelun ulkopuolelle. Hän käännähti ympäri ja marssi ovelle kääntyen sitten vielä Hotaruun päin nojautuen ovenkarmiin.
”Ja ihan tiedoksesi, en suosittele Keoniin koskemista”, hän sanoi ja hetken harkinnan jälkeen avasi suunsa uudestaan, ”Minä hommaan sinulle tänne vaikka oman huoran kunhan pysyt Keonista erossa.”

Mies asteli takaisin olohuoneeseen ja istui nojatuolin käsinojalle.
”Millainen olo sinulla on?” hän kysyi Keonilta silitellen tämän hiuksia.

Hotaru katsoi hieman ilkikurisesti Ravanaa, ja naurahti.
”Et toki mitään liian… tärkeää.” tuo vastasi, ja nyrpisti sitten nenäänsä kun ei saanutkaan haluamansa laista palvelua. Hän kaatoi kaikessa rauhassa itselleen lasillisen verta, ja siemaili sitä samalla kun johtaja kääntyi ympäri, ja oikein vannotti häntä pysymään puolimerenneidosta erossa.
”Toki toki, rajoitan sen hänen säikyttelyynsä” tuo vastasi ilkeä virne kapeilla huulillaan, ja sitten nuolaisi niitä.
”Ja oma huora kuulostaa hyvältä. Etsi sellainen… nuori poika, jolla on silkinpehmeät mustat hiukset ja ylpeä leukalinja. Voisin pystyä pitämään tarpeeksi hauskaa sellaisen kanssa.”
Vielä viimeinen julkeus, ja Hotaru jäikin omaan rauhaansa, ja pääsi jatkamaan keskeytyneitä puuhiaan.

Keon taas, hän oli saanut itsensä teen voimalla rauhoittumaan. Oli inhottava tietää Hotarun olevan niin lähellä, mutta hän hymyili hieman ja kallisti päätään hieman silittävää kättä vasten. Oli hyvä tietää, että Ravana oli siinä, suojelemassa häntä… Nyt hänellä oli viimein jotain konkreettista, materiaalista mihin tukeutua, jotain muutakin kuin jumalat.
”Melko hyvä… hieman järkyttynyt yhä, mutta yritän olla ajattelematta sitä.”

”Hyvä jos pystyt edes jotenkin elämään tämän kanssa. Et joudu kestämään tätä kovinkaan kauaa, uskoisin. Hän häipyy heti Kimin kuulustelun jälkeen”, Ravana hymyili ja pörrötti toisen pitkiä hiuksia.
”Miten sinä muuten löysit Kimin? Et ehtinyt vielä kertomaan”, vampyyri kysyi hyvinkin kiinnostuneena. Hän muisteli yllättyneisyyttään, kun oli tajunnut kuka se vieras nainen hänen olohuoneessaan oli.
”Yllätyin todella, kun toit hänet tänne. Häntä ei ollut tunnistaa. Ei ihme ettei häntä oltu löydetty”, mies jatkoi naureskellen.
”Millainenkohan tämä Sam mahtaa olla… Hän on saanut armaassa johtajassamme paljon muutoksia aikaan”, mustahiuksinen puhui pohtivaan sävyyn ja hymyili sitten.
”No mitä mieltä sinä olet Kimin uudesta ulkomuodosta?”

Keon nyökytteli päätään Ravanan sanoille. Kyllä hän kestäisi, aivan hyvin, todennäköisesti. Eihän kuulusteluihin menisi niin pitkään…
”Miten sinä muuten löysit Kimin? Et ehtinyt vielä kertomaan”
”Olin kangaskaupassa ja tukin hänen kulkureittinsä” puolihaltia kertoi naurahtaen. Se oli ollut yhtä suurta sattumankauppaa.
”Begeertelle kiitos että en tajunnut olla sivummassa.”

Toisen pohdiskeluihin hän taas vastasi hetken mietittyään:
”Varmasti… erittäin hyvä mies. Vaikea kuvitella ketään, joka saisi noin suuren muutokseen aikaan Kimissä – vaikka onhan tuo muutos tuonut vain pelkkää hyvää. Hän näyttää kauniilta” lettipää totesi, juuri sellaisella äänensävyllä kuin olisi sanonut siskonsa olevan kaunis. Tosiaan, tuota umpihomoa ei muuksi muutettaisi sitten millään.

Mutta tuntui kestävän ikuisuus ennen kuin Kim tuli uudestaan visiitille tuohon kartanoon, tällä kertaa kuulustelemaan vampyyreja kavaltajan suhteen. Ei näiden kokoamisessa kestänyt kuin muutama päivä, mutta ne tuntuivat ikuisuudelta, koska Ravanan täytyi koko ajan tehdä töitä, ja Keon jäi yksin koko ajan kasvavan vampyyrilauman käsiin. Kukaan ei tietystikään uskaltanut koskea häneen kun hänen asemansa johtajan rakastettuna oli teroitettu näiden mieliin, mutta Hotaru jaksoi ja jaksoi tulla puhumaan härskejä, sekä valittamaan miten ei saanut oikeanlaista pikkuhuoraa itselleen. Toisaalta mies vaihteli aivan liikaa Keonia muistuttavan ja aivan liikaa Ravanan muistuttavan välillä, joten ei mikään ihmekään ettei laumanjohtaja toteuttanut tämän toiveita.

Mutta viimein se päivä koitti kun kaikki olivat koossa, itse asiassa vieläpä samaan aikaan olohuoneessa, ja Keon meni avaamaan Kimille oven.
”Väki on koolla” hän ilmoitti, ja nyökäytti päätään olohuonetta kohti. Ja hän päätti myös pysyä hiljaa selkkauksesta Hotarun kanssa – olisi parempi, jos Kimillä ei olisi mitään henkilökohtaisia kaunoja silloin kun tämä kuulusteli.

Kim hymyili Keonille ja astui sisään, hänellä ei ollut mikään paras mahdollinen olo kuulusteluille, mutta rauta oli taottava, kun se oli vielä kuumaa.
Nainen asteli olohuoneeseen ja nyökkäsi siellä istuville vampyyreille.
”Selvä. Eli kiitos kaikille, kun tulitte ja minä toivon, että pääsemme yhteisymmärrykseen asioissa. Älkääkä ottako tätä mitenkään loukkaavana. Minun on vain pakko tehdä näin. Voisivatko sitten kaikki mennä keittiöön niin minä kutsun teidät yksi kerrallaan olohuoneeseen.”

Niin alkoi puuduttava monen tunnin kuulustelu, jossa Kim kuulusteli vampyyrit aakkosjärjestyksessä näyttäen jokaisen kohdalla entistä pahoinvoivemmalta.
”Hotaru”, Kim sanoi voipuneesti alkaen jo vihertää hieman.
”Kerro omin sanoin mitä tapahtui ennen kuin tulit tänne”, nainen aloitti tuon vampyyrin kanssa ja läimäisi yhtäkkiä käden suunsa eteen rynnäten sitten vessaan, josta alkoi pian kuulua yökkimisen ääniä.
”Anteeksi. En voi kovin hyvin”, nainen sanoi ja hymyili vampyyrille hieman.
”Niin, kertoisitko nyt.”

Keon huomasi melko nopeasti, että Kimillä ei ollut hyvä olo. Hän itse ei tiennyt syytä, mutta naurahti hiljaa mielessään tämän rynnätessä oksentamaan juuri Hotarun kohdalla – lettipäätä itseäänkin inhotti olla samassa huoneessa mustatukan kanssa.

Kyseessä oleva vampyyri taas katsoi mafian johtajaa lähes loukkaantuneena, mutta hymyili siirappisesti tämän pyytäessä anteeksi. Ja mitä kysymykseen tuli, savukeholkkiaan pyörittelevä mies naurahti kylmästi ja heitti jalkansa sohvapöydälle, istuen rehvakkaasti.
”Tulin, näin, panin.”
Ilmoitus tuli täysin vakavasti ulos, ja savukeholkki – jossa ei ollut tupakkaa, sen verran vampyyri oli oppinut tavoille – pyöri hämähäkkisormissa villisti ympäri.
”Kyllä sinä olet kuullut sen saman paskan jo monta kertaa. Joku paljasti meidät, me juostiin karkuun, kaikki oli sekaisin ja voi nyyh” mustatukka lopotti hyvin kyllästyneen kuuloisena, mutta virnisti sitten.
”Sinä haluat sen kavaltajan kiinni. No, sehän on melko ilmiselvä juttu, mutta jos haluat tietää minun tietoni hyypiöstä, vaadin vaihtokauppaa.”
Vaativa äänensävy oli aivan jotain muuta, kuin mitä pitäisi käyttää pomonsa pomon edessä, mutta sellainen nyt vain Hotaru oli. Karvaanpunaiset silmät vilkaisivat ehkä aavistuksen hermostuneena Ravanaan ja Keoniin, jotka kuuntelivat sivummalla, ja sitten vampyyri katsoi tiukasti Kimiin.
”Sinä et, eikä kukaan muukaan, rupea kuohimaan minua. Onko selvä? Vaikka ilmenisi mikä tahansa pikkujuttu.”

Kim kuunteli Hotarun puhetta kulmat koholla. Toisella oli hieman enemmän kuin aavistuksen huono asenne, mutta mitäpä sitä arvioimaan. Naisen vatsassa velloi siihen malliin, että hän epäili sisälmyksiensä tulevan ulos pian.
”Sinä haluat sen kavaltajan kiinni. No, sehän on melko ilmiselvä juttu, mutta jos haluat tietää minun tietoni hyypiöstä, vaadin vaihtokauppaa.”
”Ja minkälainen vaihtokauppa mahtaa olla kyseessä?” Kim kysyi ottaen kädellään tukea lähimmästä nojatuolista joutuen lopulta istumaan sen käsinojalle.
Ravana kohotti kulmiaan vampyyrin katseen osuessa häneen. Mitähän toisella mahtoi olla mielessä?
”Kim ei taida voida oikein hyvin”, mies kuiskasi Keonille.

”Sinä et, eikä kukaan muukaan, rupea kuohimaan minua. Onko selvä? Vaikka ilmenisi mikä tahansa pikkujuttu.”
”No minusta ei ainakaan ole tällä hetkellä kenenkään kuohijaksi. Toivon, että sinulla on jotain kunnollista tietoa ja lupaan ettei kukaan kuohi sinua”, Kim sanoi tuulettaen kädellään kasvojaan.

”Kim ei taida voida oikein hyvin”
”Ei todellakaan” Keon supatti takaisin, miettien minkä ruokamyrkytyksen nainen oli jättänyt hoitamatta.

Hotarua taas ei kiinnostanut paskan vertaa minkälainen olotila kuulustelijalla oli, hän oli tyytyväinen kun oli saanut vakuutuksen palliensa pysymisestä oikealla paikalla. Tietysti oli ollut hieman typerää sanoa vaade ääneen, nyt Ravana ja Keon tietäisivät, mitä hän pelkäsi käyvän jos hänen ja puolimerenneidon yhteinen menneisyys vuotaisi pidemmälle, mutta kaikkea ei voinut saada.

”Et tule pitämään tästä~” vampyyri hyrisi käheällä äänellään, kuin iloisena seikasta.
”Se, kuka meidät paljasti, sai kaaaikki tietonsa sinun armaan transumussukkasi kautta. Tutkin asioita itsekseni, ja ymmärtääkseni tietopaketti, jonka kuningatar sai, oli täsmälleen sama kuin mikä herttaisella Bijoulla oli.”
Kapeille huulille ilmestyi erittäin voitonriemuinen hymy, vaikkakin seuraavan lausahduksensa aikana Hotarun ääni muuttui lähes surulliseksi.
”Voih. Luulin, että se kiltti herkkuperse olisi ollut maisemissa pidempäänkin… mutta ymmärtääkseni hänet on nähty täällä Mirassa. Puskii.”
Vampyyri heilautti kättään, kuin usuttaen Kimiä, ja osin myös Ravanaa, ryntäämään jahtaamaan mekkoihin pukeutuvaa puolivampyyria.

”Se, kuka meidät paljasti, sai kaaaikki tietonsa sinun armaan transumussukkasi kautta. Tutkin asioita itsekseni, ja ymmärtääkseni tietopaketti, jonka kuningatar sai, oli täsmälleen sama kuin mikä herttaisella Bijoulla oli.”
”MITÄ?!” Kim parkaisi ja käänsi katseensa Ravanaan ja Keoniin.
”Oletko sinä tosissasi?” hän kysyi ja pomppasi ylös nojatuolin käsinojalta.
”Voih. Luulin, että se kiltti herkkuperse olisi ollut maisemissa pidempäänkin… mutta ymmärtääkseni hänet on nähty täällä Mirassa. Puskii.”
”Meidän täytyy löytää hänet”, punapää sanoi enimmäkseen Ravanalle ja Keonille.
”Haastattelut loppuvat tähän. Ja sinä”, hän osoitti Hotarua, ”jäät tänne asumaan niin pitkäksi aikaa kunnes löydämme Bijoun ja saamme kysyttyä häneltä muutaman kysymyksen.”

Kim kävi ilmoittamassa muille vampyyreille haastattelujen päättyvän ja lysähti sitten nojatuoliin päätään pidellen.

Keonkaan ei ollut uskoa sen kiltin ja hiljaisen tummatukan voineen pettää heidät. Mitä hän tiesi, tuo oli arvostanut Kimiä suunnattomasti, ja olisi ollut viimeinen tätä pettämässä.
Mutta jotenkin tuo huolenaihe pyyhkiytyi Keonin päästä Kimin määrätessä Hotarun asumaan Ravanan luo koko siksi ajaksi, kunnes Bijou löydettäisiin. Hän ei saanut valitusvuoroa kuitenkaan pitkään hetkeen, kun Kim hoiti asiat järjestykseen ja lähetti muut vampyyrit pois, ja urakan jälkeen nainen näytti niin pahoinvoivalta, että lettitukan oli pakko kävellä tämän vierelle ja laskettaa kätensä huolehtivaisesti ja kevyesti hyvin keonimaisesti tämän olkapäälle.
”Oletko sinä kunnossa?” hän kysyi varovaisesti, jääden odottamaan huolestuneena vastausta.

Sillä aikaa Hotaru oli noussut seisomaan ja katseli Ravanaa alaspäin, hymyillen hyvin ärsyttävästi.
”No, saanko minä nyt oikeasti itselleni oman pikkuhuoran, kun tämä vierailu venyikin?” tuo kysyi maireasti hymyillen, ja tirskahti sitten hiljaa, vilkaisten Keonia.
”En minä häneen koskisi, mutta kuten sanotaan, vanha suola tuppaa janottamaan… Hänellä on ihana perse, eikö olekin?” Jotenkin vampyyri oli halunnut sanoa tuon Ravanalle jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt, kun oli saanut lupauksen kuohimisen unohtamisesta – se olisi pahempi kohtalo kuin kuolema – hän uskalsi röyhkeillä entistä pahemmin.

”Oletko sinä kunnossa?”
”Olen minä. Voin vain hieman pahoin”, Kim vastasi. Nyt olisi ollut loistava tilaisuus kertoa asia, jonka hän oli ajatellutkin kertovansa tällä vierailulla, mutta hän ei vain pystynyt avaamaan suutaan siitä asiasta.

Ravana kohotti kulmiaan Hotarun puheille. Jos tämä ei olisi tehnyt Keonille sitä minkä oli mustahiuksinen olisi saattanut jopa pitää tästä.
”Hän on kokonaisuudessaan ihana”, mies totesi ja sai loihdittuaan kasvoilleen jopa hymyn.
”Ja mitäs jos juteltaisiin siitä huorakysymyksestä uudestaan sitten, kun olet päättänyt minkä näköisen haluat”, hän virnisti kääntyen sitten Kimin puoleen.

”No tuottihan se haastattelu jotain tulosta”, hän sanoi jälleen aavistuksen vihertävälle naiselle.
”Tuotti kyllä. Jos ei olisi tuottanut olisin repinyt pallit irti kaikilta ihan vain siitä hyvästä, että jouduin kärsimään sen haastattelun turhaan”, Kim sanoi sukien hiuksiaan sormillaan. Hänellä ei tosiaankaan ollut hyvä olo.
”Näytät kovin huonovointiselta. Mikä sinulla on? Vatsatautia?” Ravana kysyi huolissaan nojatuoliin käpertyvältä pomoltaan.
”Niin… Minun pitikin kertoa tästä tänään teille ja kai minä en enää voi viivyttää sitä. Minä olen raskaana”, nainen sanoi ja tämän poskille kohosi kevyt puna.

”Ja mitäs jos juteltaisiin siitä huorakysymyksestä uudestaan sitten, kun olet päättänyt minkä näköisen haluat”
”Njaa, kunhan jonkun, jolla on luonnetta ja vaaleat hiukset hankkisit, olisin onnellinen” Hotaru vastasi, ja lähti sitten omaan huoneeseensa, vilkaisten peräänsä Kimiä hieman varuillaan.

Jotenkin Keonin oli vaikea uskoa Kimin olevan kunnossa, ja hän kuunteli hyvin huolestuneena kahden toisen keskustelua. Mutta kun uutispommi putosi, lettipään leuka oli loksahtaa sijoiltaan.
”Mitä? Mitä ihmettä?!” hän huudahti, näyttäen siltä kuin olisi saanut sydänkohtauksen. Purppuratukan aivot prosessoivat tietoa hyvin pitkään, lähes kuuluvasti raksuttaen, ja sitten hopeasilmät tulvahtivat täyteen ihmettelevää iloa ja hymy syttyi sydämenmallisille kasvoille.
”Onneksi olkoon! Se Sam on ilmeisesti jotain elämää suurempaa” hän sanoi sitten, aidosti iloisena naisen puolesta.

Ravana pyllähti hyvin epäravanamaisesti lattialle istumaan ja tuijotti Kimiä. Naisen huulille syntyi kevyt hymy, kun hän näki millaisen kohtauksen oli aiheuttanut muissa.
”Mitä? Mitä ihmettä?!”
”Noin minäkin ajattelin, kun sain kuulla”, punapää naurahti ja katsoi Keoniin.
”Onneksi olkoon! Se Sam on ilmeisesti jotain elämää suurempaa”
”Todella”, nainen hymyili ”Teidän pitäisi tavata hänet joskus.”
”Toivottavasti muuta mafiaa ei haittaa se, että joudun vetäytymään jossain vaiheessa isommista hommista syrjään hetkeksi”, hän sanoi ja vilkaisi Ravanaa ja Keonia kuin kysyen haittasiko kyseinen seikka näitä.
”Tuota… Hienoa Kim… Lisäystä perheeseen…” Ravana höpisi maassa jokseenkin hölmön ja eksyneen näköisenä. Hän ei olisi koskaan uskonut tuota Kimistä, jota oli pitänyt enemmän miehenä kuin joitakin tuntemiaan oikeita miehiä.

Keon katsoi pitkän tovin Ravanaa lähes typertyneenä tämän koomisen reaktion takia. Sitten lettipää alkoi hytkyä hiljaa, ja purskahti raikuvaan, hyvin epäkeonmaiseen nauruun, ja asteli typertyneen vampyyrin vierelle, nostaen tämän pystyyn kainaloista tukien.
”Olen varma, että ei haittaa” hän julisti kiihkeästi, ja istutti itsekseen sopertelevan mustatukan sohvalle, liihottaen sitten Kimin vierelle. Hän ei ollut nähnyt Kimiä niin paljoa, ja oli nopeasti tottunut tämän esiintulleeseen naiseuteen, joten ei ollut niin shokissa kuin Ravanan – sen sijaan hän tarttui naisen käsistä kiinni ja katsoi tätä silmiin hopeiset sielunpeilit innosta säihkyen.
”Mutta minä haluan ehdottomasti olla mukana lapsesi nimeämisessä, vaikka löytäisitkin jonkun toisen papin.” hän ilmoitti – lettipää oli aina pitänyt kyseisestä toimituksesta, ja oli kaivannut sellaiseen osallistumista jo pitkään toimiessaan ylipappina.

Kim katsoi Ravanaa hihitellen itsekseen, kun vampyyri kietoi kätensä polviensa ympärille ja ryhtyi heijaamaan itseään edestakaisin hyräillen hiljaa jotain kehtolaulua.
”Mutta minä haluan ehdottomasti olla mukana lapsesi nimeämisessä, vaikka löytäisitkin jonkun toisen papin.”
”Minulle ei tulisi mieleenkään hankkia ketään muuta pappia. Jos Sam vain suostuu, sinä saat olla pappina”, Kim hymyili ja puristi toisen käsiä.
”Tuu tuu tupakkarullaa~”, Ravana ei tuntunut selviytyvän järkytyksestään lainkaan vaan keinui edestakaisin lopulta pudoten sohvalta lattialle jääden siihen halaamaan polviaan ”Mistäs tiesit tänne tullaa~”
Kim tyrskähti ja katsoi Keonia.
”Ehkä sinun pitäisi mennä rauhoittelemaan häntä”, nainen nauroi ja tönäisi puolimerenneitoa hellästi kohti vampyyria.

Ravanalta oli ilmeisesti nyrjähtänyt jotain aivoissa kun tuo alkoi laulaa lastenlauluja ja vaikuttaa muutenkin huolestuttavan poissaolevalta. Ei olisi tarvittu edes Kimin pientä kehotusta, Keon oli jo menossa mustatukan luo siinä vaiheessa.
”Ravana?” purppuratukka kysyi hieman huolestuneena, ja tökkäsi miestä.
”Oletko täällä? Ravana?” hän kysyi uudestaan, päästäen sitten harmistuneen inahduksen, ja kiersi toisen kätensä tämän hartioiden ympäri.
”Ethän sinä ole tässä lasta saamassa, yritä nyt ryhdistäytyä!”

Ravana jatkoi keinumistaan ja lauleskelua vielä vähän aikaa Keonin kiedottua kätensä hänen ympärilleen. Kohta hän kuitenkin räpytteli silmiään ja katsoi toista.
”Olisin huolissani jos olisin saamassa lapsen Kimin kanssa”, mies sanoi ja vilkaisi naista, jonka silmäluomet alkoivat painua uhkaavasti kiinni ja pian tämän suunnalta alkoi kuulua kevyttä tuhinaa.
”Hän taitaa olla melko väsynyt”, Ravana naurahti ja nosti naisen nojatuolista syliinsä kantaen tämän vierashuoneeseen nukkumaan. Siihen ainoaan vapaaseen, kun Hotaru oli vallannut toisen.

Peiteltyään Kimin vuoteeseen Ravana palasi olohuoneeseen ja istui sohvalle.
”No siinäpä oli uutinen… En olisi uskonut, että Kim…” mies pudisteli päätään ja kiskaisi Keonin kylkeensä kiinni ryhtyen silittelemään tämän hiuksia.

Kim nukahti lähes huomaamatta nojatuoliin, ja Ravanan viedessä tämän nukkumaan toiseen vierashuoneeseen Keon istuutui sohvalle, jääden odottamaan toisen paluuta. Vampyyri oli niin suloinen ollessaan aivan häkeltynyt, mutta lapsiuutinen oli saanut purppuratukan mietteliääksi muistakin syistä.

Siksi kun toinen palasi ja veti hänet halaukseen viereensä, puolimerenneito nyökkäsi hieman, hieman poissaoleva katse silmissään.
”Niin… Mutta aina tietyssä iässä sitä haluaa perustaa perheen, vakiintua…” hän vastasi hieman hitaasti, hymähtäen hiljaa.
”En minäkään panisi pahitteeksi pientä tytärtä, joskus…” hän mumisi itsekseen, hieman haikeana. Se siitä tuli kun piti oman sukupuolen edustajista, ei pystynyt hankkimaan lasta rakastettunsa kanssa. Voisi ainoastaan adoptoida, mutta mikä todennäköisyys sillä olisi, että Ravana edes suostuisi ajatukseen lapsesta? Tuo ei vaikuttanut kovin lapsirakkaalta – mutta toisaalta ei Keonkaan vaikuttanut, vaikka piti lapsista suunnattomasti. Eikä hän tietystikään ollut heti mukulaa haluamassa, mitä nyt Kimin raskaus oli saanut hänet miettimään asiaa.