Olipa kerran...

Keonilla oli tyytyväisen kylläinen olo, hän oli levännyt ja käynyt suihkussa. Hetken ajan hän luuli, ettei voisi olla tyytyväisempi tilanteeseen, saadessaan olla rakkaansa seurassa ja ahmia tuota silmillään, kunnes.
”Mitäs sitten tehtäisiin?”
Puolimerenneito ei ehtinyt vastata, kun hän jo tunsi huulet niskassaan, ja huomasi kohta olevansa vasten vampyyria, tuon suudelmien kohteena. Omituista, vaikka he eivät olleet nähneet aikoihin purppuratukka pystyi lähes aistimaan sen, kuinka tummatukan teki mieli upottaa hampaansa hänen kaulaansa. Se sai suudelmat tuntumaan vielä jännittävimmiltä, ja toisen sanat saivat miehen naurahtamaan.
”Luuletko olevasi ainoa?” hän kysyi, ja vastasi sitten nälkäisesti suudelmaan, lipaisten kielellään Ravanan huulia sen lomassa. Sirot sormet ujuttautuivat heidän väliinsä, availemaan mustan kauluspaidan nappeja – kyllä vain, hauska puuhastelu kelpasi Keonille paremmin kuin hyvin. Sitä kun oli ollut viisi vuotta ilman, alkoi haluttaa kummasti kun löysi rakkaansa uudestaan.

Ravana ynähti hiljaa ja paidannappiensa ollessa jo puoliksi auki hän kaappasi Keonin syliinsä kevyesti ja kantoi tämän kohti makuuhuonetta laskien tämän sinne päästyään sängylle makaamaan.
”Olen kaivannut sinua niin paljon”, vampyyri henkäisi ja suuteli rakastaan. Tuo puolimerenneito näytti suorastaan luvattoman hyvältä siinä maatessaan lähes alastomana. Tuo sana ’lähes’ häiritsi Ravanaa suuresti ja hän hivutti hitaasti pyyhkeen pois Keonin ympäriltä. Hetkeksi vampyyri jäi vain ihailemaan toisen laihaa vartaloa, mutta painoi sitten huulensa tämän vatsalle suudellen sitä hellästi.
”Tiedätkö mitä?” mies kysyi virnistäen vinosti.
”Haluan sinua aivan liikaa.”

Keonin helpotukseksi Ravana kaappasi hänet kohta syliinsä ja kantoi makuuhuoneeseen. Hän ei olisi voinut hillitä itseään kovin kauaa, ja ruokailutilat eivät olleet ihanteellinen paikka yhteiselle laatuajalle.

Pian pehmeä sänky tervehti puolihaltian selkää, ja henkeäsalpaava suudelma sulkeutui hänen huulilleen. Lantio nousi hieman ylös, helpottaen pyyhkeen lähtemistä, ja mies huokaisi hiljaa tuntiessaan suudelman vatsallaan. Hän ei enää ikinä haluaisi Ravanan huulien lähtevän iholtaan, tai tämän kosketuksen tuottaman lämmön pakenevan kehostaan, mutta samalla häntä myös häiritsi se, kuinka vampyyrilla oli yhä täysimittainen vaatetus päällä. Niinpä purppuratukka nousi istumaan, vetäen toisenkin pystympään asentoon, ja lasketti kuumien, nautinnollisten suudelmien vanan kulkemaan pitkin tuon kalpeaa ihoa kaulalta alas rintakehälle ja vatsalle, samalla kun riisui mokomaan kauluspaidan pois heidän väliltään. Hän kiusoitteli mustatukan nännejä kielenkärjellään ja veti sitten pitkän viivan aina ylvään leuan kärkeen, painaen himoitsevan suudelman kauniille, maalatuille huulille samalla kun kädet avasivat niittivyön. Tämän jälkeen Keon laskeutui takaisin selälleen, vetäen Ravanan päälleen, ja keskeytti suutelon sanoakseen lievästi hengästyneellä äänellä:
”Rakastan sinua. Riuduin, kun en voinut nähdä sinua, Ravana, kalleimpani…”

Ravana oli erittäin tyytyväinen Keonin hankkiutuessa eroon hänen kauluspaidastaan. Nauttivat ynähdykset ja huokaukset karkasivat vampyyrin huulilta, kun hän tunsi toisen huulet polttavina ihollaan. Mies vastasi suudelmaan intohimoisesti ja vyön avaaminen tulikin jo tarpeeseen, sillä housut alkoivat käydä ikävän ahtaiksi pikkuhiljaa. Vampyyri hankkiutui itse eroon housuistaan vyön avaamisen jälkeen ja antoi sitten kehonsa painua Keonin omaa vasten. Ravana viskasi vielä mustat bokserinsa nurkkaan ja pystyi nyt keskittymään täydellisesti puolimerenneitonsa vartaloon ja tämän seuraaviin sanoihin.
”Rakastan sinua. Riuduin, kun en voinut nähdä sinua, Ravana, kalleimpani…”
”Minäkin rakastan sinua. Rakastan niin paljon ettei mitään järkeä. Kun olimme erossa ajattelin sinua jatkuvasti, kaipasin sinua”, vampyyri sopersi ja painoi huulensa kultansa kaulalle.
”Saanko minä… Saanko minä purra sinua?” hänen äänensä vapisi silkasta himosta, kun hän puhui huulet rakkaansa kaulaa vasten.
”Sinusta ei tietenkään tule sen vuoksi vampyyria”, hän sanoi pikaisesti vaikka jokaisen sanan sanominen oli vaikeaa, koska hänen teki niin paljon mieli upottaa hampaansa tuon kauniin ihon läpi ja maistaa rakkaan ihmisen veri kielellään nuollakseen haavat sitten umpeen.

Joskus kauan sitten, paljon ankeampana aikana Keon ei olisi sietänyt kenenkään näkevän itseään alasti, saati sitten koskemaan. Suureen osaan väestöstä tuo päti yhä, mutta Ravana oli poikkeus – hän tunsi juopuvansa tämän läheisyydestä, ja toisen rakastavat sanat saivat hänet hymyilemään, vaikka himo kuulsikin niistä hyvin selvästi läpi.

”Saanko minä… Saanko minä purra sinua?”
Miellyttävä jännitys hulmahti läpi puolimerenneidon kehon, ja hän oli hetken hiljaa, hengittäen värisevästi. Tietysti hän tiesi, ettei pelkästä puremasta muuttuisi, mutta sanat eivät suostuneet tulemaan purppuratukan luo. Kohta hän taivutti päätään hieman, laittaen kaulansa oikein tyrkylle.
”Saat tehdä minulle mitä ikinä tahdot” hän vastasi lopulta yhdessä puuskahduksessa. Olihan se suuri kynnys Keonille, jonka kokemukset verenjuonnin kohteena olosta eivät olleet suurimmaksi osaksi valoisia. Mutta nyt hän halusi sitä.

”Saat tehdä minulle mitä ikinä tahdot”
Värisevä henkäys pääsi karkaamaan Ravanan huulilta, kun hän kuuli tuon myöntävän vastauksen. Hän painoi kielensä kiusoittelevasti toisen kaulalle ja kutitteli ihoa sen kärjellä. Hänen herkkä tuntoaistinsa tunsi suonien sykkeen selvästi ja hän antoi huuliensa vaeltaa kaulalla.
”Sinulla on kaunis kaula”, mies kuiskasi kiduttaen itseään sekä Keonia, kun ei suostunut täyttämään tuota lupaamaansa tekoa heti. Hän hipaisi hampaillaan kaulaa, mutta ei antanut niiden vielä lävistää ihoa. Kalpeat kädet vaeltelivat toisen kyljellä ja alavatsalla kiusoitellen. Vihdoin Ravana avasi suunsa kunnolla ja valitsi hyvän kohdan, johon painaa hampaansa. Hän tiesi, että seuraava teko tulisi sattumaan Keonia ainakin hetken, mutta hän toivoi sen muuttuvan nautinnoksi hetken päästä. Vampyyri epäröi sekunnin ja painoi sitten hampaansa puolimerenneidon kaulaan maistaen tämän uskomattoman herkullisen veren suussaan.

Ravanan kiusoittelu hänen kaulansa kustannuksella sai monta pientä voihkaisua irti Keonista. Hän halusi niin kovasti, että edes jotain tapahtuisi, hänet päästettäisiin tuosta julmasta kidutuksesta, että hänen koskettelusta kuumottava kehonsa melkein pakotti miehen käskemään toista lopettamaan viivyttelyn. Hänen omat kätensä vaelsivat Ravanan selällä ja kyljillä, ja sormenpäät upposivat kalpeaan ihoon ja suloisilta huulilta pääsi äänekäs parahdus neulanterävän kivun kaulalla kertoessa vampyyrin painaneen hampaansa viimein ihosta läpi.

Keon lähestulkoon yllättyi siitä, kuinka nopeasti kipu hälveni, ja aivan toisenlainen tunne otti sen paikan. Vaikerrus jatkui aivan yhtä äänekkäänä, mutta sen sävy muuttui nauttivaksi, ja hieman haparoivat kädet silittivät mustien suortuvien peittämää takaraivoa lähestulkoon painaen punasilmän suuta ja hampaita tiukemmin kaulaa vasten.

Ravana kuuli rakkaansa tuskanhuudon, mutta se vain villitsi häntä. Hän maistoi tuoreen, lämpimän veren kielellään ja nautti siitä uskomattoman paljon. Kuullessaan kivun vaikerruksen muuttuessa nautinnon voihkinnaksi vampyyri painoi hampaitaan tiukemmin toisen kaulaan. Mies joi äärimmäisen vähän, mutta teki imevää liikettä silti, koska tiesi sen aiheuttavan tuon hyvänolontunteen. Miehen käsi laskeutui alemmas Keonin alavatsalla ja lopulta päätyi tämän jalkojen väliin. Hän antoi sormiensa tunnustella kaikkea löytämäänsä kiusaavan varovaisesti odottaen milloin puolimerenneidon kärsivällisyys loppuisi.
Hitaasti Ravana veti hampaansa ulos rakkaansa kaulasta ja nuolaisi puremakohtaa, jolloin verenvuoto tyrehtyi saman tien.
”Taisit pitää siitä…” hän huohotti hymy huulillaan maistaessaan yhä toisen veren suussaan.

Valitus, joka tuli ulos Keonin huulilta, ei suostunut loppumaan sitten millään. Hassua kuinka paljon nautintoa pelkkä puraisu ja pieni imeminen kaulalla saivat aikaan, mutta vampyyreissa nyt on jotakin, joka saa sen tuntumaan syntisen hyvältä. Tai ainakin Ravanassa, ei purppuratukka antaisi kenenkään muun hampaiden käydä edes ihonsa lähellä.
Sanomattakin selvää että mies tunsi olonsa suunnattoman kiihottuneeksi, eikä tilannetta auttanut yhtään kevyt ja kiusaava kosketus hänen jalkojensa välissä. Hampaiden vetäytyessä hänen lihastaan hopeasilmä huokaisi väräjävästi ja puristi silmänsä kiinni, hymähtäen hiljaa kysymykselle. Vastaamatta siihen hän painoi syvän, kiihkeän suudelman Ravanan huulille, maistaen oman verensä suussaan, ja raapi tämän selkää lähes huomaamatta, vetäen miehen aivan liki itseään.
”Sinun on parempi sitten naida minua niin että menetän järkeni. Verellä on hintansa” hän ilmoitti hengästyneellä äänellä, himosta lähes täristen.

Ravana vastasi suudelmaan rajusti ja lopetti sen vasta, kun hän epäili, että Keon pyörtyisi hapenpuutteen vuoksi.
”Sinun on parempi sitten naida minua niin että menetän järkeni. Verellä on hintansa”
”En tekisi mitään muuta mieluummin”, vampyyri henkäisi ja suuteli toista vaativasti. Hän antoi sormiensa liikkua yhä toisen jalkojen välissä vieden niitä jatkuvasti hieman alaspäin. Mies painoi himokkaita suudelmia toisen huulille ja työnsi etusormensa varovaisesti tämän sisään yrittäen olla satuttamatta paljon. Hän tunsi toisen lihaksien puristavan sormeaan ja koukisti sitä hieman ryhtyen liikuttelemaan sitä sitten hitaasti edestakaisin kunnes tunsi lihaksien sen ympärillä rentoutuvan.
”Toivottavasti et ole unohtanut miten se tehdään”, mies virnisti ja suuteli toista työntäessään seuraavan sormen tämän sisälle.

Keon voihkaisi äänekkäästi tuntiessaan sormen sisällään. Se sattui hieman, mutta mies rentoutui pian, luottaen kumppaniinsa täysin. Hän myös halusi toisen sisäänsä, mieluiten pian, ja ynähti hiljaa toisen sormen upotessa häneen.
”Mikset… muistuttaisi minua?” hän kysyi, ääni katketen hengähdyksen ajaksi.

//paskalyhytkakkaperse, mutta en mahda sille mitään. Anteeksi!//

//Eipä se mitään\\

”Mikset… muistuttaisi minua?”
”Teen sen kernaasti”, Ravana sanoi vetäessään sormet pois Keonin sisältä ja asettui toisen päälle asettaen tämän jalat sitten itsensä ympärille. Hän kohotti puolimerenneidon alavartaloa ja työntyi hitaasti tämän sisään, ensin hiukan hankalasti, sitten helpommin, kun toinen rentoutui.

Tuntiessaan toisen lihasten puristavan itseään Ravana tajusi kuinka paljon oli tätä kaivannut. Viisi vuotta oli tosiaan pitkä aika pitää selibaattia. Hitaasti, mutta varmasti hän ryhtyi liikkumaan toisen sisällä. Ensin hyvin pienellä liikkeellä ja toisen totuttua siihen ryhtyen työntymään syvemmälle ja rajummin. Kalpea iho kiilteli ohuesta hikikerroksesta ja mielihyvän ynähdykset karkasivat miehen huulilta.
”Rakastan sinua”, hän voihkaisi työntyessään syvemmälle kuin aikaisemmin.

Keon ynähti hiljaa sormien lähtiessä, ja kohotti lantiotaan jo ennen kuin Ravana nosti hänen alavartaloaan. Hän oli mahdollisimman rentona, mutta päästi tukahdutetun kivusta kertovan äännähdyksen toisen työntyessä hänen sisäänsä. Vampyyri ei ollut mitenkään pieni, joten vei pienen hetken aikaa totutteluun, jonka aikana puolimerenneito upotti huomaamattaan kyntensä toisen olkapäihin.

Jo ensimmäisellä työnnöllä mustatukan alkaessa liikkua hänen sisällään Keon voihkaisi, muistaen kuinka paljon oli kaivannut sitä tunnetta sen lisäksi, että oli kaivannut punasilmäistä. Tahdin kiihtyessä mies mukaili liikkeitä parhaansa mukaan, kietoen jalkansa Ravanan selän ympäri, ja painoi hengästyneen suudelman tuon huulille. Sydän jyskytti hänen rinnassaan kuin aikoisi hakata tiensä läpi rintakehästä, ja mies huudahti nautinnosta samaan aikaan kun vampyyri työntyi paljon aikaista syvemmälle.
”Minäkin sinua” hän mumisi katkonaisesti, puristaen käsillään toista lähemmäs itseään. Siinä todella tajusi kuinka pitkä aika viime kerrasta oli, purppuratukka tunsi, kuinka nautinto oli kasvamassa lähes sietämättömäksi aivan pian.

Ravanan hengitys alkoi muuttua entistäkin vaikeammaksi ja hän nopeutti tahtia. Mustat hiukset valuivat tämän olkapäiden yli ja liimautuivat hikiseen ihoon. Vampyyrin suusta karkasi voimakas huuto, kun tämä laukesi toisen sisään. Hän ei ollut todellakaan muistanut, että se tuntui näin hyvältä. Mies lysähti toisen päälle makaamaan huohottaen hengästyneenä. Hän haki huulillaan toisen huulet ja painoi lempeän suudelman niille.
”Kiitos rakas”, hän sanoi hiljaa vetäytyessään pois toisen sisältä antaen vaalean nesteen tehdä tahran mustaan lakanaan.
Mies kierähti toisen viereen makaamaan ja kietoi kätensä tämän ympärille hengittäen hiljaa tämän kaulaa vasten.

Keon tuli vain hetkeä ennen Ravanaa, ja sulki silmänsä tyydytetty hymy huulillaan. Hän mumisi oman, hyvin epäselvän kiitoksensa, ja rutisti vampyyrin lähemmäs itseään tämän halatessa häntä. Tuntui hienolta olla taas tämän kanssa, kuin painajainen olisi loppunut ja hän eläisi uutta aamua, illan hämärässä.

Viikon ajan Keon pysytteli tiukasti Ravanan kartanon seinien sisällä, käyden vain pihapiirissä kävelyillä. Tämän jälkeen Ravana pakotti hänet uskaltamaan mennä kaupungille, ja pikkuhiljaa Keon oppi paikan tavoille. Hän tuhahteli silti vähän väliä aina kun näki täkäläisten jumalien palvontaan liittyviä viitteitä, ja kerran nähdessään kahden kiusaavan uskonsa nimessä puoliveristä entinen ylipappi meni ja saarnasi näiltä jalat alta. Oli syntyä tappelu, mutta hyvällä tuurilla ja Ravanan ollessa lähistöllä vaaratilanne meni ohi. Pian purppuratukka tajusi myös alkaa laittaa hiuksensa tavalla, jota oli suosinut enemmän perheensä kanssa vielä tekemisissä ollessaan: hän teki ohimoilleen kaksi ranskalaista lettiä, jotka paljastivat korvat ja korostivat niiden suippoutta, mikä sai väen luokittelemaan hänet haltiaksi.

Mutta vaateparrestaan hän ei suostunut luopumaan, ja siksi lähti eräänä aurinkoisena päivänä yksin kangaskauppaan. Oikeanlaisen kuvioinnin löytäminen oli suunnattoman vaikeaa, mutta eräässä eksoottisempia kankaita myyvässä pikkuliikkeessä lettipää löysi hurmaavan, lähes mustan, purppuraisen kankaan jossa oli juuri sopivissa paikoissa hieno, valkea ja lentoon nousevia haikaroita esittävä kuvio. Se oli lähes täydellinen, sen saisi sopivasti helmaan – hopeiset silmät lähes hohtivat kun purppuratukka hypisteli kangasta kaupassa. Sillä hetkellä hänellä oli yllään suorat, tummanharmaat housut, valkoinen poolokauluksinen pitkähihainen ja asun päälle heitetty, musta kaapumainen, vaalealla nyörillä vyötetty vaate, mutta ne olivat vain hätäratkaisu. Hän halusi jotain hienompaa, ja kangas oikein kiljui näyttävänsä hyvältä hänen päällään. Se myös kiljui olevansa hyvin kallis, ja Keon joutui miettimään, olisiko hänellä tarpeeksi rahaa mukana. Sitä hän sitten unohtui pohtimaan keskelle käytävää.

Kim asteli vihellellen pitkin Miran katuja. Ilmalaiva oli pysähtynyt sinne vähäksi aikaa ja hän oli päättänyt käydä ostamassa uuden mekkokankaan. Hän järjesteli hiuksiaan hieman erään kakkukaupan ikkunasta peilaten ja hymyili, hiukset olivat kasvaneet jo aavistuksen yli olkapäiden. Kenkien korot kopisivat vasten kivettyä tietä, kun nainen asteli kohti kehuttua kangaskauppaa.

Kilahdus halkoi kaupan hieman tunkkaista ilmaa ja nainen astui sisään. Kauppa oli suorastaan luvattoman kuuma aurinkoisena kesäpäivänä ja nainen pudisteli päätään. Jos hän olisi ollut päättämässä…

Kului hetki, kun hän tutkiskeli kankaita ja valitsi sitten mustan, pienellä valkoisella kukkakuviolla koristellun kankaan uuteen mekkoonsa ja tummanpunaisen ohuen kankaan verhoiksi hänen hyttiinsä. Nainen asteli kassalle hyräillen tuttua sävelmää. Hän maksoi kankaat ja oli lähdössä poispäin, kun huomasi jonkun tukkivan käytävän.
”Olisiko herra ystävällinen ja siirtyisi hieman?” hän sanoi suhteellisen ystävällisesti pieni hymy kasvoillaan.

//Kimin vaatteet: tässä ja tässä

Keon säpsähti ja katsoi sivulleen kuullessaan jonkun puhuttelevan häntä. Hopeaiset silmät katsoivat täysin tunnistamatta tuota punatukkaa, jolla oli erittäin avonainen ja lyhyt musta mekko päällään. Lettipää astahti syrjään irrottamatta kangasta hypisteleviä sormiaan, ja pudisti päätään mutisten itsekseen:
”Begeerten nimeen, ei nyt ole noin lämmin…”
Samalla hän katsahti naista uudemman kerran, ja jäi tuijottamaan tuon hätkähdyttävän vihreitä silmiä. Ne näyttivät etäisesti tutulta, vaikka niiden omistaja oli hänestä täysin tunnistamattoman näköinen. Mutta silti mies katseli tätä epäkohteliaan pitkään, kunnes sitten kallisti päätään ja kysyi:
”Tunnemmeko me?”

”Begeerten nimeen, ei nyt ole noin lämmin…”
Vaikka tuota lausetta ei ollut ilmeisesti tarkoitettu Kimin korville hän kuuli sen silti ja hänen kulmansa kohosivat taivaisiin. Mistä tuo purppurahiuksinen mies tiesi Begeerten?
”Nyt on erittäin lämmin”, nainen sanoi kasvot vakavoituneina.
Hänkin jäi tutkimaan miehen kasvoja tarkasti nähden niissä paljon tuttua.
”Tunnemmeko me?”
”Sinä ainakin näytät tutulta. Ja mistä tiedät Begeerten?” punapää oli hyvin hämmentynyt. Hän tutki noita kasvoja vielä tarkemmin ja ojensi kätensä koskettaakseen toisen pitkiä hiuksia. Naiselta meinasi mennä sylki väärään kurkkuun, kun hän tajusi kuka hänen edessään seisoi.
”Keon?” hän henkäisi uskomatta silmiään.

Keon jätti kylmästi huomiotta huomautuksen lämpimästä. Ehkä hän vain oli vilukissa, kun ei pystynyt ymmärtämään miksi jotkut kulkivat noin vähissä vaatteissa – tai sitten se oli vain hänen omaa erikoisuuttaan.

”Sinä ainakin näytät tutulta. Ja mistä tiedät Begeerten?”
Hopeiset silmät laajenivat lautasen kokoisiksi, kun tämä vielä tuntematon puhekumppani ilmaisi tuntevansa Begeerten. Hänen aivonsa raksuttivat ja raksuttivat, kykenemättä vieläkään tunnistamaan naista, mutta huulilta tuli hämmentynyt soperrus:
”Kotoahan se on tullut opittua…”
Mies säpsähti voimakkaasti, kun hänen hiuksiinsa koskettiin, hän ei vieläkään pitänyt tuntemattomien kosketuksesta, mutta kuullessaan nimensä naisen huulilta hän katsoi tätä entistä hämmentyneempänä.
Lopulta, tuijotettuaan ikuisuuden vihreitä silmiä hän parkaisi aivan liian kovaan ääneen, säikäyttäen muutaman herttaisen mummon.
”Kim?!”

Puolimerenneito oli langeta polvilleen ja käydä lukemaan kiitosrukousta, mutta sen sijaan vetikin kauan kadoksissa olleen punatukan hyvin siveelliseen ja lyhyeen halaukseen – mutta sekin oli jo paljon häneltä.
”Kiitos kaikille jumalille että törmäsimme!” hän henkäisi huojentuneena.
”Et ole varmaan vielä kuullut uutisia?” hän kysyi kiivaasti, muistaen kaiken sen mitä hänen pitäisi kertoa, ja tajusi samalla, etteivät he voisi puhua siinä, kaiken kansan töllisteltävinä.
”Meidän täytyy jutella kahden” hän ilmoitti, ja tarttui naisen käsistä kiinni, kaapaten tämän lupaa pyytämättä siirtoloitsun matkaan, jonka seurauksesta he ilmestyivät pian Ravanan olohuoneeseen.

Kim vastasi halaukseen ilahtuneena ja samalla hyvin hämillään. Hän ei voinut käsittää mitä Keon täällä teki. Toisenhan olisi pitänyt olla hoitamassa tehtäviään omassa maassaan.
”Mitä uutisia? En minä ole mitään kuullut! En ole ollut yhteydessä keneenkään”, hän sanoi ja pudisteli sanojensa vakuudeksi päätään. Ehtimättä sanoa juuta taikka jaata nainen huomasi joutuneensa siirtoloitsun kohteeksi ja löysi itsensä kohta hyvinkin tutunoloisesta olohuoneesta.

”Keon? Nytkö sinä jo tulit? Löysitkö sen kankaan?” kuului Ravanan ääni keittiöstä ja kohta tämä tupsahti keskelle olohuonetta.
”Mitäs tämä on? Mistä asti sinulla on ollut tapana tuoda tuntemattomia naisia kotiin noin vain?” vampyyri kysyi kulmat kurtussa.

”Mitäs tämä on? Mistä asti sinulla on ollut tapana tuoda tuntemattomia naisia kotiin noin vain?”
Keon vain näytti siltä kuin voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä, lettitukka lähes pomppi paikoillaan, istutti Kimin yhdelle sohvalle ja hihkaisi Ravanalle:
”Katso nyt häntä! En ollut itsekään tunnistaa, mutta kyllä se on hän!”
Tämän jälkeen puolimerenneito istahti aivan Kimin viereen, ollen hetken kuin ei tietäisi itkeäkö vaiko nauraa, ja kysyi sitten:
”Miten sinulla on mennyt? Miksi tuollainen muodonmuutos? Ja etkö todella ole kuullut mitä tapahtui kolme vuotta sitten?”

Käskystä Ravana tutki Kimin kasvoja hetken ja päätti sitten tutkailla tämän henkilöllisyyden naisen pään sisältä.
”Kim?” vampyyri kysyi järkyttyneenä ja kiiruhti sohvan viereen.
”Minä”, Kim hymyili ja otti mukavamman asennon sohvalla. Hän toivoi etteivät Dias ja Sam huolestuisi, koska hän uskoi, että hänellä tulisi kestämään.
”Miten sinulla on mennyt? Miksi tuollainen muodonmuutos? Ja etkö todella ole kuullut mitä tapahtui kolme vuotta sitten?”
”Minulla on mennyt hyvin. Olen löytänyt muutamia aineksia ja sopeutunut elämään täällä melko lailla hyvin. Muodonmuutos”, nainen punastui hieman, ”johtuu eräästä ihmisestä. Asun ilmalaivalla ja siellä on eräs Sam…”
”Mitä minun vanhat korvani kuulevat? Onko meidän Kim vakiintunut jonkun miehen kanssa?” Ravana kysyi hymyillen.
”Niinkin sen voisi ilmaista”, nainen sanoi hymyillen rakastuneesti ajatellessaan ilmalaivalle jäänyttä miestä.
”Minä en ole kuullut mitään uutisia kotoa. Mitä siellä on tapahtunut? Ja ennen kaikkea, mitä te teette täällä?"

Keon yllättyi kuullessaan Kimin puhuvan jostakusta Samista. Purppuratukka hymyili hieman, ja sanoi sitten:
”Hän on ilmeisesti tehnyt pelkkää hyvää naisellisuudellesi.”
Hieman ilkikurisuutta oli äänessä mukana, eihän puolimerenneito ollut lähes kertaakaan nähnyt Kimiä edes naiseksi tunnistettavana.

Mutta sitten tuli hänen vuoronsa kertoa kuulumisia, ja iloinen ilme muuttui hyvin vakavaksi. Hopeisten silmien katse tippui miehen syliin, ja hän aloitti hieman empien puhua.
”Kim… joku sai selville kaikkien sisäpiiriin kuuluneiden nimet, ja vuosi tiedon Aedanille. Daciana, Cua, Javed ja Nina, ainakin he kaikki ovat kuolleet. Koko mafia lähti pakoon kohti Aryliaa, mutta ainakin minun ryhmäni hajosi, enkä tiedä ketkä kaikki ovat selvinneet tänne hengissä. Se alkoi kolme vuotta sitten, ja Rakesh on lähtenyt jo silloin tänne, joten hänen pitäisi olla hengissä ja jossain rajojen sisäpuolella, mutten todellakaan tiedä muista.”
Varovasti Keon katsoi Kimiä silmiin, ja sanoi sitten hiljaa:
”Olen niin pahoillani.”

”Hän on ilmeisesti tehnyt pelkkää hyvää naisellisuudellesi.”
Nainen nauroi. ”Niinkin voisi sanoa.”

Hymy kuoli sieviltä kasvoilta, kun Keon kertoi kuulumisia kotoa.
”Mutta kuka? Kuka on vuotanut?” nainen kysyi hiljaisten kyyneleiden valuessa kasvoille. Hän ei voinut uskoa hänen mafialleen käyneen noin. Hän ei voinut uskoa, että hänen ainoa äidinkorvikkeensa oli kuollut.
”Ja… Nina on kuollut?” hän kysyi päätään pudistellen. Hän vannoi mielessään tappavansa sen henkilön äärimmäisen kivuliaasti, joka tämän oli aiheuttanut.
”MINÄ REVIN PALLIT IRTI SILTÄ, JOKA TÄMÄN TEKI!” hän huusi pompaten seisomaan ja hänen ympärilleen leimahti se tuttu musta aura. Nyt nainen näytti enemmän siltä Kimiltä mitä hän oli asuessaan vielä kotimaassaan. Hiljaa itsekseen kirouksia mutisten hän kiersi ympäri eleganttia olohuonetta. Ravana vilkaisi rakastaan ja otti tämän käden omaansa.

”Mutta kuka? Kuka on vuotanut?”
Keon oli pitkän, vaivautuneen hetken hiljaa. Hän ei ollut kertonut siitä edes Ravanalle, siitä pienestä huhusta joka liittyi kavaltajan henkilöllisyyteen – vaikka eihän kukaan tiennyt, oliko tämä edes ollut mafiassa, ainoa varma asia oli se, että kyseessä oli vain yksi henkilö, joka oli aloittanut kaiken.
”En tiedä varmasti mutta… hän on kuulemma vampyyri.”

Hetken ajan Keon harkitsi, pitäisikö hänen lohduttaa Kimiä jotenkin Ninan kuoleman takia, mutta kuullessaan hirvittävän uhkauksen ja tuntiessaan tämän mustan auran lehahtavan täyteen voimaansa Keon vaikeni hieman kalvenneena, ja puristi huomaamattaan Ravanan kättä.
”Kim…” hän sanoi hetken päästä.
”Mutta ainakin osa on selvinnyt, ja he ovat täällä jossain, etsimässä sinua ja toisiaan.”

”En tiedä varmasti mutta… hän on kuulemma vampyyri.”
Kim käännähti ympäri mekon helmat liehuen ja katsoi kipinöivillä silmillään Keonia.
”Vampyyri?” hän kysyi kääntäen katseensa sitten Ravanaan, joka katsoi rakastaan hämmentyneenä.
”Ravana, sinä keräät entisen laumasi rippeet kokoon, minä haluan kuulustella heitä kaikkia. Ja sinä saat varmistaa heidän totuudenmukaisuutensa”, hän komensi ja vampyyri nyökkäsi.
”Aloitan kokoamisen ensi yönä”, hän sanoi vakavana.

”Mutta ainakin osa on selvinnyt, ja he ovat täällä jossain, etsimässä sinua ja toisiaan.”
”Meidänkin täytyy etsiä heitä. Rakesh on löydettävä, hän löytää muut. Hän on sentään etappimies”, Kim sanoi viisaasti ja naputti kynsillään ovenkarmia.
”Minä sanon Samille, että pitää silmänsä auki.”

Keon katsoi Ravanaan hieman pahoittelevasti, vaikka eihän se hänen syytään ollut, että kavaltaja oli ollut vampyyri. Harmillista, kokoontumisen järjestäminen veisi Ravanan aikaa, ja Keon joutuisi olemaan omissa oloissaan.

”Minä sanon Samille, että pitää silmänsä auki.”
”Pidetään kaikki silmämme auki” lettipää totesi, ja huokaisi sitten hiljaa. Kuinka pahoin kaikki olikaan pielessä, vaikka hän oli Ravanan kanssa ollessaan tuntenut olonsa hyväksi, kuin maailmassa olisi kaikki järjestyksessä.

”Mutta me näemme kunhan otatte minuun yhteyttä. En halua huolestuttaa Samia pahemmin mitä hän on varmasti jo nyt, joten minun on pakko palata kotiin”, Kim ojensi lapun, jossa oli jokin osoitteen tapainen. Osoite muuttuisi maagisesti aina, kun he vaihtaisivat paikkaa.
”Älkää hävittäkö sitä lappua”, nainen sanoi ja katosi liekinleimahduksessa.

Kimin lähdettyä Ravana joutui heti käymään töihin kootakseen entisen laumansa kokoon. Hän teki töitä myöhään yöhön saaden vain yhden vampyyrin kiinni. Hän kutsui Hotaru nimisen verenimijän kotiinsa siksi aikaa kunnes muutkin saataisiin kasaan.

”Minä tutustutan teidät toisiinne. En tiedä nimittäin kuinka kauan hän joutuu asumaan täällä”, vampyyri sanoi rakkaalleen ja meni laittamaan hiuksiaan. Hetken päästä ovella kaikui koputus.
”Voitko mennä avaamaan? Se on varmasti hän, mutta minä en ole vielä valmis”, Ravana huusi Keonille.

Keonilla oli hyvin yksinäinen olo kun Ravanan piti juosta ympäri maita ja mantuja hajalleen levittäytyneen laumansa perässä. Ja sai vielä vain yhden kiinni – aivan kuin kaikki vaiva olisi mennyt turhaan. Mutta lettipää ei valittanut tämän vampyyrin kartanoon jäämisestä, olihan paikka iso ja sinne mahtui enemmänkin asumaan ennen kuin alkoi esiintyä mökkihöperyyttä.

Yllään samanlaiset vaatteet kuin Kimin tavatessaan, ja hiukset vain yhdellä letillä niskassa – häntä laiskotti hieman – puolimerenneito meni ovelle Ravanan pyynnöstä, miettien millainenkohan persoona sieltä oli tulossa. Ravana kun ei ollut kertonut tästä mitään, ei edes nimeä.

”Ravana on laittamassa vielä hiuksiaan, tule olohuoneeseen odottamaan –” Keon aloitti jo ennen kuin oli saanut oven kunnolla auki, mutta vaikeni sitten täysin, jääden tuijottamaan hopeasilmillään tulijaa. Se oli häntä paljon pidempi, Ravanaakin pidempi vampyyri, lähemmäs kaksimetrinen ja luurankomaisen hontelo ilmestys. Yllään tällä oli tiukkaakin tiukemmat nahkahousut ja verkkopaita, ja sotkuisten, lyhyiden mustien hiuksien peittämän pään toinen sivu oli ajeltu hyvin lyhyeksi, niin että sängessä ajeltuna oli Ravanan lauman lepakkokuvio. Käsissään tällä oli piikein varustetut rannekkeet, ja kaulassaan raskas, musta pääkallokoru, ja jalasta löytyivät hieman hutsahtavat piikkarit. Teräväpiirteinen mies katsoi alaspäin purppuratukkaan karvaanpunaisilla, paksulla mustalla rajatuilla silmillään, ja hymyili sitten kolkkoa hymyä kaidoilla huulillaan.

”Kappas. En uskonut näkeväni tätä herkkupersettä enää.”
Keon tunnisti salamannopeasti tuon kuin tupakoinnista käheytyneen äänen ja rennon, tahattoman seksikkään ryhdin. Hän ei pystyisi ikinä unohtamaan niitä, sillä hän vihasi ja pelkäsi kaikkein eniten maailmassa Hotarua. Vampyyria, joka oli halvaannuttanut hänet niissä kirotuissa kotibileissä, nöyryyttänyt ja häpäissyt hänet ystäviensä kesken, tehnyt muutenkin vaikeasta elämästä helvettiä. Ei mikään ihme siis, että purppuratukka meni kalmankalpeaksi, eikä pystynyt liikahtamaankaan kun hoikat, hämähäkkimäiset ja mustiksi lakattuihin kynsiin päättyvät sormet hipaisivat hänen hiuksiaan ja takamustaan pitkän vampyyrin kävellessä miehen ohi.
”Menen ilmoittautumaan pomolle, verestetään me vanhoja muistoja vähän myöhemmin, darlin’.” tuo huikkasi, antaen tupakkansa kärytä hopeansävyisessä savukeholkissaan vielä sisälläkin. Olohuoneessa vampyyri rojahti sohvalle, heitti jalan toisen ylle ja oli vain kodikseen, odottaen pomoaan. Keon taas, hän seisoi yhä eteisessä, täristen hieman, mutta kuuli sitten käheän huhuilun ”Mihin jäit?”, ja käveli vastentahtoisesti olohuoneeseen, mennen seisomaan mahdollisimman kauas tuosta vampyyrista. Tämä vain hymyili julkeasti, ollen tyytyväinen siitä vallasta jonka oli pelolla saanut puolimerenneitoa kohtaan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, miksi tuo oli Ravanan kotona, eikä siksi aivan vielä edes harkinnut mitään radikaalia tekoa tuota kohtaan.

Ravana siirsi vielä muutaman hiuksen kasvoiltaan ja katsoi itseään sitten kokovartalopeilistä. Hän totesi näyttävänsä tarpeeksi vaikuttavalta ja asteli pois kylpyhuoneesta, jossa oli ollut. Mies kuuli puhetta olohuoneesta ja hymyili, Keon näytti tulevan toimeen toisen kanssa.

Vampyyrin oletus kuitenkin kumoutui hänen astuessaan olohuoneeseen. Hän katsoi hetken kulmat kurtussa kahta miestä huoneessa ja pudisteli päätään.
”Hotaru, mitä olen sanonut sinulle sisällä polttamisesta?” hän tuhahti ja asteli toisen eteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Keon näki hänet laumalaisensa kanssa. Muutos oli todella valtava, vampyyrin käytös oli muuttunut kylmän arvostelevaksi ja vaikuttavaksi.
”Keon löysi Kimin, joka haluaa jutella jokaisen vanhan laumani jäsenen kanssa. Minun täytyy saada kaikki kasaan ja siksi sinä olet täällä. Toivoisin ettet poistuisi pihapiiristä. Täältä pitäisi löytyä kaikki tarvittava. Kolmas ovi vasemmalta on sinun huoneesi”, johtaja sanoi ja kumarsi pienesti antaen toiselle luvan mennä.
”Niin ja älä mene makuuhuoneeseeni äläkä kaivele keittiön kaappeja. Jos haluat ruokaa tule sanomaan minulle. Minä kyllä järjestän.”
Kylmän rauhallisesti Ravana käveli pois huoneesta.

Keon säpsähti nähdessään Ravanan noin kovana, mutta Hotaruun se ei tehnyt vaikutusta. Tuo vain vetäisi vielä yhdet sauhut tupakastaan, ja sitten tumppasi natsan holkkiinsa – antaen sen kyllä tippua ”vahingossa” lattialle. Polttaminen oli vampyyrin ainoa ihmismäinen tapa, ja siksi tuo virnisti hieman Ravanan puhuessa syömisestä.
”Hyvä on, hyvä on…” tuo vastasi laiskasti, ja katseli toisen mustatukan perään kunnes tämä katosi näkyvistä, ja käänsi sitten katseensa Keoniin.

Puolimerenneito ei ollut saanut sanaa suustaan koko sinä aikana kun rakas oli ollut huoneessa. Tämä ei tiennyt hänen eniten häpeämästään asiasta, eikä Keon ollut uskaltanut sanoa siitä mitään nytkään, tietysti. Hänen sydämensä hakkasi luonnottoman kovaa kun karvaanpunaiset silmät osuivat taas hänen omiinsa, ja Hotaru nuolaisi huuliaan hyvin hitaasti.
”Vai löysit Kimin? Hauskaa.” tuo kysäisi yhtäkkiä, nousten seisomaan ja astellen pitkin harppauksin lettipään eteen, joka puristi käsiään nyrkkiin, etteivät ne tärisisi.
”Mutta kuinka söpöä. Päädyitkin huoraamaan vampyyrejä, antamaan seksiä ja verta, eikö niin?” pitkä, musta kauhistus kysyi siirappisella äänensävyllä, kuin olisi huomannut heti kahden toisen välit.
”Älä puhu asioista joista et tiedä” Keon sihahti myrkyllisesti, mutta sai vain ivaavan naurahduksen päin kasvojaan, ja vampyyri painoi lettipään seinää vasten, toisen käden tuon pään yläpuolelle lukiten.
”Kyllä minä muistan miten aloit lopulta pitää siitä. Ei ihmekään että päätit jatkaa samalla linjalla…”
Sanat kiduttivat Keonia. Hän ja Ravana eivät olleet mitään sellaista, hän ei enää koskaan eläessään haluaisi kokea mitään sellaista!
”Kyllä sinä varmasti voit vielä antaa minullekin vähän…” Hotaru kehräsi, nuolaisten kyyneleitä ja painaen sitten huulensa Keonin omille, upottaen kuitenkin kohta hampaansa niihin, nauttien tutusta veren mausta. Teko sai lettipään hetkeksi shokkiin, mutta jo seuraavassa hetkessä hän potkaisi toista munille ja kovaa, tönäisten kivusta kiroilevan mustatukan kauemmas.

”SINÄ ET KOSKE MINUUN! KUULITKO!? ET ENÄÄ IKINÄ! MINÄ EN OLE- En- en…!”
Pulimerenneito kirkui niin kovaa kuin keuhkoista lähti, ja lysähti sitten maahan polvilleen, itkien tajuamattaan hillittömästi. Samassa hän tajusi, että Ravana voisi tulla huudon takia takaisin, ja niin purppuratukka pakotti itsensä jaloilleen, ja juoksi nopeasti kylpyhuoneeseen, lukiten oven perässään. Häntä oksetti, oksetti suunnattomasti, ja hän pelkäsi nähdä Ravanaa, nähdä mitä tuo ajattelisi hänestä…

Ravana poistui huoneesta ja huokaisi. Hän ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt tuosta tottelemattomasta vampyyrista. Tuon voimista oli kuitenkin laumassa hyötyä, joten mies sieti tätä silmissään. Kohta hän menisi takaisin ja hakisi heille lasilliset verta ja he juttelisivat kuten he tekivät yleensäkin. Ja jokainen kerta hänestä tuntui ettei Hotaru pitänyt hänestä lainkaan. Mies ei ymmärtänyt miksi tuo edes halusi olla hänen laumassaan.

Pienen ulkomuodon tarkastuksen jälkeen vampyyri harkitsi menevänsä takaisin olohuoneeseen. Hän toivoi, että Keon olisi jo tutustunut toiseen sen verran ettei seuraavista päivistä tulisi ikäviä.
”SINÄ ET KOSKE MINUUN! KUULITKO!? ET ENÄÄ IKINÄ! MINÄ EN OLE- En- en…!”
Keonin kiljunta halkoi ilmaa ja Ravanan silmät laajenivat kauhusta. Mitä se hullu oli tehnyt hänen rakkaalleen?

Vampyyri sai pian jalat alleen ja kiirehti olohuoneeseen katsomaan mitä tapahtui. Kun hän saapui paikalle hän näki vain kivusta kiroilevan Hotarun ja kiinni läimähtävän kylpyhuoneen oven.
”HOTARU! Mitä sinä teit hänelle?!” Ravana karjaisi ja nappasi toista vampyyria kurkusta kiinni.
”Mitä helvettiä sinä teit hänelle?!” hän kysyi painettuaan toisen selkä seinää vasten ja siirrettyään kurkulla olleen käden painamaan toista rintakehästä, pitämään tämän paikallaan.

Hotaru ähkäisi hyvin pahankuulosesti tuntiessaan sormien puristuvan kurkulleen, muttei sillä hetkellä pystyt estelemään seinää vasten paukahtamistaan. Hän todella pystyi huomaamaan, kuinka vihainen pomo oli, ja kuinka vahva vanhempi vampyyri oli – ihme että hänen kylkiluunsa kestivät raivokkaan puristuksen seinän ja toisen käden välissä.

”Njaa, hieroin vähän tuttavuutta” verkkopaitainen vastasi, kovettaen mielensä koska tiesi toisen ajatuksienlukukyvystä. Hän oli halunnut jengiin vain sen takia, koska jonkun sellaiseen pystyvän lähellä oppi nopeimmin puolustautumaan ajatustenlukua vastaan. Mutta itseriittoinen vampyyri ei ollut tajunnut nuolla huuliaan puhtaaksi, ja tuon suupielessä kiilsi kielivä veripisara. Hän huomasi sen liian myöhään, silloin kun Ravanakin oli varmasti huomannut sen, ja nuolaisi mokoman nautinnollisesti suuhunsa, virnistäen sitten.
”Hän mottasi minua ja potkaisi vielä sukukalleuksille. Väkivaltainen ystävä sinulla, kävi kimppuun kun pyyhkäisin roskan olkapäältä” hämähäkkimäinen vampyyri valehteli täysin pokkana.

”Miksi minun on vaikea uskoa sinua?” Ravana kysyi nähtyään veripisaran suupielessä.
”Minä tiedän ettei Keon koskaan löisi ketään syyttä”, hän murisi ja iskeytyi ajatuksillaan toisen mielensä ympärille kehittämää muuria vasten. Vampyyri murahti, mutta tiesi olevansa mieleltään vahvempi kuin tuo toinen. Hän tiesi pystyvänsä läpäisemään tuon näkymättömän muurin. Käden puristusvoima ei hellittänyt piiruakaan, kun vampyyri aloitti mielien taistelun. Hän teki aina uuden hyökkäyksen toisen mieleen kunnes lopulta tunsi muurin ajatusten ympärillä murtuvan. Hänen mielensä tulvahti täyteen ajatuksia ja muistoja, jotka tuo verenimijä olisi halunnut piilottaa häneltä.

”SIKA!” Ravana huusi saatuaan selville kaiken noiden kahden väleistä.
”KUINKA SINÄ SAATOIT TEHDÄ SEN HÄNELLE?!” hän huusi ja iski nyrkkinsä toisen kasvoihin heittäen tämän sitten lattialle.
”SINÄ ET SAA KÄYTTÄÄ KYKYÄSI NOIN! TAJUATKO MITEN JULMAA SE ON?!” mies huusi ja potkaisi toista kipeästi kylkeen tarttuen tätä sitten niskavilloista. Hän nosti toisen vampyyrin ylös ja paiskasi tämän sohvalle kiskaisten sitten sohvan alta laatikon, jossa oli jostain kummallisesta syystä käsirautoja. Hän kahlitsi toisen sohvaan ja meni sitten kylpyhuoneen ovelle.
”Keonn~ Tule ulos”, hän maanitteli ja koputteli ovea.