Keppien kalskeesta johonkin muuhun (sovittu)

Ayachi tuhahti. Mies koitti selvästi ärsyttää häntä, mutta korppi-ihminen ei antanut sen häiritä itseään, pysytteli vain nyt hiljaa. Kohta kuitenkin Ayachi avasi suunsa taas. " Mitä pidät näistä, ihmisenrääpäle? Jos olisin tyhmä, olisin jo tappanut sinut. Mutten ole. Ole siis hiljaa. " Korppimies kohotti toista kättään, jossa petolinnun sormien päässä olivat pitkät koukkukynnet. Ne kävivät hyvin veitsestä. Mutta se oli totta, ettei mies ollut väkivaltainen ja hän koitti taas olla välittämättä tuon ivaamisesta. Typerä vankihan se vain oli. Toivottavasti Rotta tekisi miehelle pian jotakin. Ayachi ei jaksanut toista enää kovasti. Ayachi ei välittänyt tippaakaan miehen seuraavista sanoista, keskittyi vain kävelemään eteenpäin ja katselemaan ympärilleen. Sekä kuuntelemaan.

"Rumat pienet naskalit, ruma saasta! Sinun heiveröisissä kätösissäsi ei pelottaisi edes perhanan sotakirves! Tässä on nähty hieman kovempiakin tapauksia kuin tuollainen rääpäle!" rosvo jatkoi huutamistaan, ilmeisesti millään tavalla toisen kynsistä pelästymättä. "Reekele minulla on kurkullakin kovempi naskali juuri nyt! Vaan eipä näy mitään tapahtuvan!"
Vanha Rotta ei oikeastaan tiennyt, olisiko ollut syytä vaientaa mies, vaiko antaa tämän jatkaa huutamistaan. Eipä se sinällään mitään saanut aikaan, mutta pidemmän päälle tällaista rääpimistä ei jaksaisi. Mutta toisaalta Vanhaa kiinnosti jossain määrin, mitä korppi-ihminen tekisi pidemmän päälle. Tavallaan voisi olla jopa kiinnostavaa nähdä hiljainen, hyssykkämäinen tapaus antamassa jollekulle nyrkkipyykkiä...

Ärsytystä saisi kyllä jatkaa aika pitkään, ennen kuin Ayachi todellakin kävisi päälle. Kauankohan toinen jaksaisi avata päätään ja kauanko korppimies sitä sietäisi? Mies loi kylmän katsahduksen tuohon. " Luulisi olevan kiitollinen, kun ylipäätään elät vielä, mitä? " Sanat eivät olleet tarkoitettu uhkaukseksi, vain kylmäksi toteamukseksi, jonka tarkoitus oli osoittaa, millaisessa asemassa tuo ihmisvanki sattuikaan tällä hetkellä olemaan. Hyvin huonossa nimittäin. Ayachi halusi liikkua nopeammin, että mahdollisesti takana kulkevat rosvot saataisiin kannoilta pois. Ihmiset eivät kyenneet haistamaan heitä eivätkä muutenkaan jäljittämään. Näkö ja kuulo olivat ainoat aistit, joilla he saisivat nämä kiinni. Näkö- ja kuuloetäisyydeltä poispääsy oli kuitenkin haastavaa, kun mukana roikkui tuo inhottava vanki. Mutta ehkäpä takaa-ajajat pysähtyisivät jossain vaiheessa lepäämään? Pakkohan heidän oli ja heitä oli enemmän. Lisäksi Rotta ja Ayachi taisivat olla kestävämpiä.
" Entä jos saammekin ne ihmiset kannoiltamme pois? " kysyi mies toiselta hiljaa.

"Haista paska, pikkuhölmö", rosvo ärähti, jaksamatta ilmeisesti kuitenkaan enää sen ihmeellisempiä. Joko tämä ei enää uskonut, että saisi korppi-ihmisen helpolla hermostumaan, tai sitten pieni puhdinpuuska oli vain loppunut. Tämä vaikeni ja piti katseensa edessään, kuin ei olisi enää edes nähnyt koko tapausta.
Vanhalle Rotalle ei ollut vieläkään kovin selvää, millä linjoilla miehen ajatukset oikein kulkivat. Nyt tämä kyseli siitä, mitä sitten tapahtuisi jos rosvot saisi karistettua, kuin se olisi ollut vain mahdollisuus, eikä pakollinen tavoite.
"Sitten hyvä", Vanha urahti ohimennen. Todennäköisesti rosvot seuraisivat vielä oman aikansa, mutta häipyisivät kun jotain tulisi vastaan. Jos nyt edes enää seurasivat, rotta ei aikonut turhan paljoa vilkuilla - etenkään, kun näillä silmillä ei suurempia olisi edes nähnyt.

Ayachi oli hyvin kiitollinen, kun toinen oli vihdoinkin hiljentynyt. Miehen ei siis tarvitsisi menettää hermojaan, mikä oli kerrassaan loistavaa. Mies keskittyi kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Mikään epätavallinen haju ei osunut sen sieraimiin eikä ihmisten liikkeitä kuulunut. Kun Ayachi katseli ympärilleen, mahdollisista seuraajista ei näkynyt vilaustakaan. Kyllä ihmisten kulkemisen pitäisi kuulua tänne asti, jos kuunteli. Vaikka nämä yrittäisivät kulkea hiljaa. Metsän oksat rasahtelivat, pienikin puheääni kantautui herkkäkorvaisempien olentojen kuulolle.
" Heistä ei kuulu mitään, ei näy, ei tule hajua. Ihan lähellä eivät ainakaan ole. Kyllä me ne ehkä perästämme saamme pois. Ihmistenhän täytyy kantaa aseitaan ja se on vaikeaa tällaisessa maasrossa. " jatkoi korppimies nyt puhumistaan.

Mies ei sanojensa mukaan enää uskonut, että rosvojoukko seurasi - tai jos seurasikin, niin hyvin kaukaa. Vanha Rottakaan ei enää kuullut näitä, se oli myönnettävä, eivätkä tämänkään korvat vielä niin huonot olleet. Mahdollisesti näille oli mennyt sisu kaulaan, kun vastassa olikin ollut odottamatta joku, joka pisti oikeasti hanttiin. Tai mahdollisesti nämä olivat olleet vain osa rosvojoukosta ja hakivat nyt loppuja avuksi. Sekin oli täysin mahdollista, vaikkakaan ei välttämättä aivan yhtä todennäköistä. Mutta Vanha ei aikonut ruveta turhan optimistiseksi minkään asian suhteen.
"Eivät seuraa, ei lähellä", Vanha Rotta vahvisti miehen sanat. "Ehkä lannistuivat. Ehkä. Ei uhka kaukaa, ei metsässä. Ei voi ampua, puut", tämä lisäsi. Puut olivat tosiaan melkoisen mukava seikka. Metsässä ei voisi kovin kaukaa edes yrittää ampua varsijousilla, se ei vain yksinkertaisesti onnistuisi. Väijytyksessä nämä olivat olleet kaikki lähellä ja näitä oli ollut monta. Mutta metsikössä, hyvän matkan päässä Vanha ei olisi lyönyt penninpyörylääkään vetoa sen puolesta, että edes yksi viidesta osuisi liikkuvaan maaliin.
Metsikkö loppuisi kohta, sen Vanha Rotta tiesi jo. Ja sitten rosvot eivät ainakaan enää tulisi perään. Eivät uskaltaisi. Pitäisi siis alkaa kohtapuoleen miettiä, mitä tehdä panttivangille...

Ayachi yritti kävellessään miettiä tätä ongelmaa. Vanki. Mitä sille tosiaan tekisi? Vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Tai olihan niitä, mutta kaikki tuntuivat karsiutuvan automaattisesti. Tappaa ei voisi, ei ainakaan vielä, sillä silloin rosvot saisivat täyden vapauden tappaa heidät, jos sattuisivat saamaan kiinni. Ei ollut myös mitään mieltä kiduttaa ihmistä. Ei sitä voisi menemäänkään päästää. Seuraisi vain heitä ja tappaisi sopivan tilaisuuden tullen. Ja vankia tuskin saisi käyttäytymään kaupungissa kunnolla, sillä se saattaisi alkaa huutamaan olennoille olevansa vangittu, jotta he joutuisivat itse vaikeuksiin. Pitäisikö vanki piilottaa jossain paikassa johonkin ja varmistaa hänet liikkumiskyvyttömäksi niin huolellisesti, ettei tämä pääsisi tekemään mitään?

Metsän reuna tuli loppujen lopuksi vastaan, mikä sai vangiksi otetun rosvon äkkiä pysähtymään sen verran nopeasti, että Vanha Rotta oli vähällä survaista vahingossa väkipuukkonsa tämän niskaan. Tämä ehti kuitenkin pysähtyä mukana, ennen kuin tilanne saisi vähintäänkin kiusallisen ja nolon lopun. Ensin Vanha urahti ja yritti sysätä miehen liikkeelle, mutta tämä harasi vastaan melkoisesti.
"Noniin, te pääsitte nyt sieltä. Jättäkää minut tähän ja häipykää, ette te voi minua kuitenkaan pidemmällekään raahata mukananne. Ei oikein näytä hyvältä, kun kaksi epäsikiötä raahaa mukanaan iso puukko tanassa nuhjuista miestä, eikö? Älkääkä luulkokaan, että tappaisitte minut. Minä olen tuntenut monta niistä miehistä lapsesta asti, ja jos te sen teette, tulevat ne perään. Mutta jos nyt vain painutte helvettiin, niin ei meistä kukaan rupea jotain rottia ja jotain perhanan sekasikiöitä jahtaamaan pitkin maita ja mantuja. Joten alkakaa häipyä", rosvo enemmänkin käski kuin ehdotti.

Metsä tosiaan näytti loppuvan ja korppi-ihminen katsahti taakseen, kun vanki hangoittelikin vastaan. Mikäs pelko sille nyt tuli? Tajusiko vankikin, että aukealla hänen mahdollisuutensa kuolla olisivat vielä paljon suuremmat kuin metsässä? Seuraavaksi edessä olikin aurinkoista, ruohoista aluetta, jossa tie kulki mutkittelevana eteenpäin.
" Sinulla ei taida olla paljoa sanomisenvaraa tässä asiassa. " totesi Ayachi vangille, hymähtäen. Hän oli oikeastaan tyytyväinen siitä että oli tarjoutunut Rotan avuksi alunperin, koska muuten olisi Rotta saattanut kuvitella häntäkin uhaksi tai vakoilijaksi ja nyt Ayachilla itsellään ei ollut mitään hätää, kun ei hän ollut mitään väärää tekemässäkään.

"Minulla taitaa olla kaikki sanomisenvara, pikkupaska. Vai etkö kuullut kun sanoin äsken?" rosvo ärähti, suostumatta liikkumaan hiukkaakaan. Vanha Rotta yritti ensin tönäistä ja sitten potkaista muutaman kerran jalkoihin, mutta mies ei vain suostunut liikkumaan, vaikka päästikin muutaman kivuliaan sihahduksen.
"Te ette voi tappaa minua. Sitten te ainakin kuolette. Ja jos pieksette tajun pois ja raahaatte mukananne, niin ette pääse yhtään mihinkään. Ette todellakaan. Uskokaa pois, minulla todellakin on sanomisenvaraa. Teillä ei. Joten nyt te painutte helvettiin, koska minä en mene tästä enää mihinkään", rosvo selitti vähintäänkin itsevarmasti, vaikka saikin Vanhalta Rotalta muutaman kerran nyrkkiä.

Vanhalla ei ollut oikeastaan aavistustakaan siitä, mitä miehen kanssa tarkalleen tehdä. Tällä oli melkoisen vahva ote tilanteesta nyt. Jollei mies suostuisi liikkumaan, olisivat konstit hyvin vähissä...

Ayachikin oli liian hento kiskoakseen miestä väkipakolla eteenpäin, joten hän ei oikein kyennyt auttamaan Rottaa. Pitäisi siis vain uhkailla vankia tai sitten vastaavasti lahjoa tämä liikkumaan. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, mutta mitä muutakaan oli enää tehtävissä? Mies katsahti vankiin hiljaa.
" Jos kuolemme. Olisi sinun eduksesi liikkua eteenpäin. Mieluumminhan eläisit, kuin kuolisit, vai mitä? " Miehen äänensävy oli tulkitsematon. Se ei oikeastaan ollut vihainen tai uhkaava, pelkästään toteava. Joka tarkoitti, että Ayachi oli aivan tosissaan. Ei ollut mitään ehdotonta varmuutta siitä, että heidät edes saataisiin kiinni saatika onnistuttaisiin tappamaan. He voisivat piilottaa tuon vangin ja säästyisivät siten kuolemalta.

"Puhu paskaa sellaiselle, joka sitä kuuntelee, epäsikiö. Jos minä liikun tästä eteenpäin, olen kuollut joka tapauksessa. Eipä minulla siitä harmainta hajuakaan ole, miksi sinä idiootti ja tuo rotta haluatte minua yhtään eteenpäin, niin kuin minusta jotain hyötyä siellä olisi, mutta joka tapauksessa ei käy. Joten lopeta se lässyttäminen ja tee mitä teet", rosvo totesi, ja ilman sen suurempia varoituksia istui niille sijoilleen alas.
Vanhan Rotan oli annettava ainakin hieman tunnustusta rosvolle tämän melkoisesta sisusta. Toisaalta tämä oli myös idiootti, jonka henki oli juuri nyt melkoisen höllässä. Mutta siltikin samalla tällä oli myös valttinsa. Tappaminen voisi saada rosvot perään toden teolla. Toisaalta miestä ei voisi myöskään viedä mukana. Kukaties nämä lähtisivät joka tapauksessa perään. Silloin tämän pistäminen kylmäksi saman tien ei olisi huonompi ajatus... Mutta toisaalta...
Vanha Rotta ei ollut erityisen hyvä tällaisessa. Ei hiukkaakaan.

Ayachi oli todellakin älykäs, sitä ei voinut kieltää. Mies mietti hetken aikaa ja katsahti vankiin. " Hyvä on. Jos kerran et suostu lähtemään liikkeelle, emmekä me voi tappaa sinua, me piilotamme sinut. Nyt heti. Niin hyvin piilotammekin, että rakkaat rosvoystäväsi eivät voi tappaa meitä, koska emme kerro sijaintiasi. " Se oli kaikkein järkevin keino, joka oli nyt käytettävissä. Korppimies katsahti rottaan. Ja koska Ayachi oli osin lintu, hän osasi käyttää sellaisia piilopaikkoja, mitä rosvot eivät hoksaisi. Ja ne olivat nyt joka tapauksessa kaukana heistä, koska olivat tainneet eksyä jäljiltä, palanneet tielle ja edenneet suoraan kaupunkiin. Piilottamiseen oli siis aikaa.
Miten he varmistaisivat, että vanki ei varmasti pääsisi omin avuin pois? Mies piti ainakin sitoa. Ja ehkä häntä piti vahingoittaakin. Ayachi katsahti Rottaan. Joutuisiko hän keksimään kaiken yksin, vai oliko toisella nyt ideoita kuultuaan miehen ehdotuksen?

Vanha Rotta ei ollut odottanut aivan sellaista, mutta rosvo räjähti nauramaan. "Oletko sinä tyhmä vai esitätkö vain? Millähän hemmetillä minä selviän siitä kuitenkaan hengissä, että jätätte minut mätänemään johonkin paskaiseen koloon? Ja luuletteko etten aio häipyä sieltä saman tien? Vai sidotteko ja minä odottelen, että kuolen joko nälkään tai johonkin eläimeen? Ja milläpä tapaa se tekee teistä puhtoisia ja vapaita? Jos piilotatte minut salassa, luulevat muut että tapoitte minut, kuten pitemmän päälle teittekin. Ja uskokaa pois, silloin ette selviä tästä yhtään millään. Ette, ennen kuin jokainen niistä on kuollut", mies vastasi, äänessään selvää ja suurta ivaa.

Vanha Rotta katsahti takaisin korppi-ihmiseen, kun tämä vilkaisi. Kai tämä halusi, että Vanha tekisi jotakin. Vaan tällä ei ollut mitään erikoisempia ratkaisuja. Tällainen pähkäily oli hieman liian mutkikasta rotalle. Oikeastaan tällä ei ollut enää aavistustakaan edes siitä, mitä tässä tarkalleen ottaen piti tehdä.
Ennen kuin Vanha Rotta ehti suurempia pohtia, nousi mies äkkiä ylös ja kääntyi kohti. Jo tämän ilmeestä näki, ettei tämä enää ottanut koko hommaa kovinkaan vakavasti. "No, rotta, mitenkä on? Teetkö jotain puukollasi vai väistätkö, että pääsen lähtemään tästä tuhlaamasta aikaani? Se on nimittäin aika pieni todennäköisyys, että koko meidän rosvojoukkomme lähtee teidänlaistenne epäsikiöiden perään ihan vain, koska pääsitte pakoon. Toisin kuin tuo yltiötyhmä toverisi näyttää mutkittelevan, ei meistä yksikään todellakaan ole halukas ehdoin tahdoin heilumaan vaarallisemmalle väelle - jota ainakin sinä näytät olevan. Joten ratkaistaan tämä helpomman kautta."

Vanha Rotta ei tehnyt oikeastaan mitään, tuijotti vain takaisin rosvoon väkipuukko kädessä, muttei mitenkään erityisen jännityneenä. Vanhalla ei ollut, millään muotoa, tietoa siitä mitä tässä kohtaa olisi pitänyt tehdä.

Vanki oli joko oikeasti tyhmä, tai sitten oli alkanut pilkkaamaan, koska oli säikähtänyt. Ayachi veikkasi ensimmäistä vaihtoehtoa.
" Saat vastauksen kaikkiin kysymyksiisi, ihmisolento. Älä vertaa minua oman lajisi tapoihin. Sinä selviät hengissä. Pienellä hankitulla ruoka- ja vesimäärällä. Eläimet eivät saa sinua omin avuin pois. Ja kyllä, sinut sidotaan. Osittain. Ja miksi he tappaisivat meidät, kun eivät sattumoisin löydä mistään kuollutta ruumistasi? Eivät jälkeäkään siitä. " Ayachin päähän oli muotoutunut jo jokseenkin toimiva suunnitelma. Vaikein osa oli se, miten vakuuttaa toiset rosvot siitä, että heidän rakas toverinsa oli hengissä. Sitä pitäisi vielä miettiä, mutta muun korppimies jo tiesikin.
Mies tulisi sitoa keskivartalon kohdilta johonkin lujaan rakennelmaan, vaikkapa puuhun, kiinni. Jaloista samaten. Ayachi ajatteli piilotuspaikaksi lähinnä luolaa tai vastaavaa. Miehelle jätettäisiin kädet sen verran käyttöön, että tämä voisi syödä ruokaa, jota hänelle jätettäisiin. Ja vettä myös.

"Ja miksi helvetissä ne mitään ruumista etsisivät? Luuletko sinä pieni linnunaivo, että ne alkavat kysellä teiltä tilannetta. Jos minua ei kuulu, ne tietävät että tapoitte ja heivasitte ruumiin johonkin. Ja ne eivät kysele teiltä, ne tikkaavat teidät täyteen reikiä. Ne eivät kysele taikka usko. Ja vaikka uskoisivatkin, niin tappaisivat teidät jälkeenpäin jo jonkin näin typerän keksimisestä. Eli älä siinä pullistele naurettavilla räpellyksilläsi", rosvo vastasi miehelle, viitsimättä enää vilkaistakaan kohti. Sen sijaan tämä tuijotti nyt hyvin kiinteästi Vanhaa Rottaa, ainoaa estettä vapauden tiellä.
Vanha ei suuremmin pelännyt miehen käyvän päälle. Tai tarkemmin ottaen tämä ei pelännyt miehen mahtavan mitään, vaikka kävisikin. Ei tämä aivan rääpäle ollut, ja oli varmasti joutunut muutamaankin nujakkaan kaikesta päätellen, mutta siltikin tämä oli aseeton, eikä todennäköisesti erityisen taitava. Vanha ei epäillyt, ettäkö saisi miehen sidottua tarpeen vaatiessa. Mutta oikeastaan rotta ei ollut aivan varma siitä, oliko tämä niin hyvä ajatus - tai oliko mikään. Joka tapauksessa tästä oli tullut paljon mutkikkaampaa, kuin olisi pitänyt.

"Eli toivottavasti et nyt suoranaisesti hämmenny, etten hullaannu pienestä älynväläyksestäni, mutta minulla on paljon parempi ajatus: josko vaikka minä lähden nyt tästä, ja te jatkatte matkaanne. Minulla ei ole hajuakaan minne olette menossa, ja siihen mennessä kun ehtisin muutenkaan noutaa ketään, olisitte jo kaukana. Jos nyt siis jostain helvetin syystä ehdoin tahdoin haluaisin lähteä peräänne. Ei teillä taida olla edes mitään arvokasta", rosvo tarjosi jälleen. Vapaaehtoisesti tämä ei ollut rupeamassa mihinkään, se lieni varma.

Ayachi hymähti hiljaa. Olihan hänellä vastaus jo tähänkin mietittynä. " Entä, jos sinulla olisi mukanasi jotakin arvokasta? Sen verran arvokasta, että kun sinä pääsisit lopulta vapaaksi piilostasi, niin eläisit sen turvin aika pitkään. Ja nämä rakkaat rosvoystäväsi myös. " Mies katsahti toiseen. Jos ei nyt tarjousta hyväksytty, ei hän alkaisi miestä pakottamaan. Se olisi kuitenkin varmempi keino kuin päästää toinen nyt menemään. Ties vaikka se lähtisi yksinään seuraamaan heitä ja tappaisi sopivan tilaisuuden tullen. Ei siihen välttämättä muita tarvittu.
Seuraavaksi Ayachi etsiskeli omien kantamuksiensa joukosta kirkkaan kiven. Jokin arvokas jalokivi se oli ja ties mistä mies oli senkin aikanaan löytänyt. Sitä ei Ayachi olisi itse uskaltanut käyttää maksuvälineenä - kivi vaikutti liian arvokkaalta. Mutta ei rosvoista tiennyt. Tämä kyseinen kivi oli väriltään lilahtava. Ei korppimies ollut sitä raaskinut poiskaan heittää. Hän varislintujen tavoin piti kaikesta kiiltävästä.

Rosvo tuntui miettivän hetken jokseenkin hämmentyneenä toisen sanoja. Enemmänkin tällä tuntui olevan selviä vaikeuksia tajuta yhtään mitään korppi-ihmisen sanoista, kuin oikeita aikomuksia punnita tarjousta. Sitten tämä kuitekin avasi loppujen lopuksi suunsa, selvästikin aavistuksen kiusaantuneena.
"Minulla ei ole nyt hajuakaan siitä, mitä kumpikaan teistä tulee tästä hyötymään, mutta jos sinulla on niin suuri hinku saada minut johonkin hiton piiloon, että alat jalokiviä tarjoamaan, niin mikäpä siinä. Ei se teitä kyllä pelasta, vaikka kuinka selittäisitte minun olevan piilossa jossakin ja jalokivi taskussa. Eivät ainakaan silloin. Mutta mikäpä siinä sitten, jos kerran maksat tällaisesta huvista", mies lopulta vastasi, kohauttaen olkiaan. Vanha Rotta näki kepoisasti, ettei tätä kiinnostanut koko homma hiukkaakaan niin paljon, kuin jalokivi. Ahneus sai tekemään kaikenlaista hullua - tai ainakin tarve, eivät rosvot huvikseen ryöstelleet tai haalineet rahaa.

"Anna se heti kättelyssä, ettet rupea huijaamaan", rosvo enemmänkin vaati kuin pyysi, ojentaen kättään odottavasti. Tämä silmät olivat nauliintuneet tarkkaavaisesti kiveen, kuin tämä olisi epäillyt korppi-ihmisen aikovan jotenkin huijata.

Ayachi katsahti vankiin. Syötti meni vihdoinkin läpi, ehkäpä. Kohteliaasti korppimies odotti toisen pohtivan tarjousta ja hän piti kiveä esillä, nyrkissään. Se oli keskikokoinen ja aitoudesta ei voinut erehtyä. Ayachi siirteli toisella kädellään hiuksiaan ja katsahti vankiin taas ja sitten Rottaan. Ayachilla oli kyllä keinonsa vakuuttaa muutkin rosvot. Tai jos ei, niin uhkailla ainakin voisi.
" Hyvä on. " Ayachi ojensi miehelle kiven, mutta tarttui samalla tämän toiseen ranteeseen petolinnun kädellään ja vilkaisi Rottaan. " Onko sinulla jotain, millä sidomme hänet? Minä hankin ruuan ja piilopaikan. " Ayachi kohotti päätään ja katseli ympärilleen. Maastossa oli varmaankin paljon kätkettyjä luolia. Sellaisia, joihin ihmiset eivät normaalisti menisi mistään hinnasta. Ja ruuan saisi hankittua helposti. Ayachi kykenisi kutsumaan ja surmaamaan niitä paljon ja hän voisi lisäksi sijoittaa vangin sellaiseen paikkaan, missä olisi syötäviä kasveja tai marjoja lähellä. Tämä oli pakkotoimenpide, eikä se miellyttänyt Ayachia. Hyväsydämisenä olentona hän olisi kovasti halunnut päästää miehen vain menemään, mutta se olisi saattanut olla lähinnä itsemurha. Parempi näin.

Rosvo nappasi kiven, ja tutkiskeli sitä vähintäänkin uteliaana. Miehen tarratessa tätä kädestä kiinni tämä vilkaisi aavistuksen epäluuloisesti, mutta oli kuitenkin liian kiinnostunut jalokivestä välittääkseen pitempään. Hetken tämä vain pyöritteli sitä uteliaasti, ja näytti sitten tulevan siihen tulokseen, että kivi tosiaan oli aito. Hetken verran tämän kasvoilla kareili hämmennys, kun joku kerran antoi yhtäkkiä vain jalokivia vangilleen, mutta rosvo kuitenkin toipui siitä melkoisen nopeasti.
"On se aito", rosvo tuntui tokaisevan enemmän itselleen kuin kenellekään muulle.
Vanhalla Rotalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tällä nyt oli tarkoitus saada aikaan. Miksi tässä oltiin lahjomassa nyt vankia, ja mitä se auttaisi mihinkään? Mutta siitä huolimattakin tämä urahti jotakin myöntävää ja kääntyi kaivelemaan kantamuksistaan köyttä, jonka ainakin piti olla siellä. Jossakin pohjilla, sitä kun ei tarvinnut turhan usein.

"On se aito. Ja te olette melkoisen sekaisin", rosvo tuhahti, ja työnsi sitten jalokiveä pitelevän kätensä jonnekin omiin korjuisiinsa, kaiketi laittaakseen arvotavaran turvaan. Mutta sitten, samalla liikkeellä, tämä äkkiä kiskaisikin täysin ilman varoituksia tai ennakkoilmeitä kuluneen ja lovisen puukon jostakin nuttunsa sisästä, ja yritti muitta mutkitta survaista heiveröisempää ja aseetonta korppi-ihmistä, joka oli lähellä ja piteli jo kädestä kiinni. Se oli vaarallinen paikka, johon moni oli kuollut heti kättelyssä ehtimättä edes tehdä mitään.

Ayachi pysytteli valppaana. Se ei ollut yllätettävissä samalla tavoin kuin nuo typerät ihmisolennot. Korppi oli askeleen edellä ihmisiä ja siksi Ayachikin oli yleensä ainakin puoli askelta edellä näiden järjenjuoksua, vaikka olikin hento ja näytti hyvin haavoittuvalta. Korppimies vilkaisi nopeasti Rotan suuntaan, joka näytti hämmentyneeltä, mutta etsiskeli köyttä kuitenkin. Tämä ajattelu näytti olevan sille aivan liikaa.
Kuten sanottua, korpit olivat valppaita. Ja nopeita. Linnun vaistot varoittivat vaarasta ennen kuin toinen ehti survaisemaan veitsensä Ayachia päin. Toinen käsi oli syöksähtänyt nopeasti napatakseen miehen ranteesta kiinni. Vähintään mies oli väistänyt ensimmäisen veitsen iskun. Jos tämä nyt ranteesta kiinni sattui saamaan, antoi Ayachi kyntensä painua miehen ranteeseen kiinni ja ote lukittui ikävästi.
" En ala leikkimään kanssasi. Sinun sietäisi olla kiitollinen. "

"En kuule ala minäkään, pikkupaska", rosvo ärähti. Koskapa korppi-ihminen niin kätevästi toi itsensä lähelle pitämällä kiinni kummastakin kädestä, antoi tämä kokeneen pukarin tottumuksella muutaman kunnon potkun kohti jalkoja ja alavatsaa, koettaen samalla saada kevyemmän vastustajansa painettua maihin.

Vanhalta Rotalta meni muutama hetki tajuta, mitä oli tapahtunut kun tämä käänsi selkänsä. Rosvo olikin äkkiä käynyt korppi-ihmisen päälle ja vetäissyt jostain esiin veitsen. Sen enempää Vanha ei tilannetta ehtinytkään ajatella, sillä rosvo tekisi muutamassa hetkessä toisesta sylttyä, ellei jotain tehtäisi nyt heti. Urahtaen rotta pyyhkäisi väkipuukkonsa käteen ja kompuroi pystyyn päästäkäseen väliin.

Toinen koetti ilmeisesti potkaista häntä jalkoihin. Ayachi kohotti toista jalkaansa ja potkaisi itse tuota miestä, yritti ainakin, sudenkäpälällään. Korppimies ei tiennyt, oliko toinen edes mahtanut huomata jalkojen päissä olevia käpäliä. Tuskin. Harva niitä oikeastaan huomasi, vaikka mies kulki paljain jaloin.
Ayachi katsahti Rottaan ja vetäytyi hieman, siirtäen sitten katseensa takaisin vankiin. " Luuletko tuon helpottavan asiaa jotenkin? " mies kysyi. Hän oli täysin kyllästynyt tällaiseen tappeluun ja halusi päästä jo eteenpäin, mutta vanki oli hidasteena ja teki kaikkensa ollakseen mahdollisimman hankala.

Rosvo ei vaivautunut vastaamaan mitään, vaan sylkäisi kohti korppi-ihmistä, joka ei ollut saanut aikaan kuin korkeintaan muutaman naarmun, ja tämän vetäytyessä taaksepäin vaihtoikin hetimiten menettelytapaansa ja säntäsi oikopäätä pakoon. Vanha Rotta oli odottanut tämän kääntyvän vastaamaan pahempaan uhkaan, eikä ollut varautunut pakoon. Siksipä kestikin muutama aivan liian pitkä hetki, ja mies ehti saada etumatkaa. Vanha otti muutaman askeleen lähteäkseen ajamaan takaa, mutta jätti sen kuitenkin sikseen heti kättelyssä. Mies oli melkoisen varmasti nopeampi juoksija ja tunsi alueen. Aivan mahdollisesti tämän perään ryntäillessä saattaisi vieläpä törmätä loppuun rosvojoukkoon. Ja sitten menisi rumaksi.
Ohimennen Vanha Rotta vilkaisi kohti korppi-ihmistä, ja totesi tämän jollakin jumalattomalla tuurilla selvinneen ilman minkäänlaisia vammoja. Miehellä oli enemmän onnea kuin älyä, se oli ainakin selvää.

Mies astui hieman sivuun ja tuhahti katsahtaessaan pakoon juoksevan vangin perään. Sitten hän vilkaisi Rottaan. " No niin, luulenpa, että meidän kannattaa lähteä täältä vauhdilla. " Ayachi katsahti sitten eteenpäin. Missä pitäisi kävellä? Tiellä ei ainakaan ollut turvallista. Pitäisi kai oikaista metsien ja niittyjen lävitse kaupunkiin. Korppimies alkoi käyttäytymään, kuin ei olisi koskaan tavannut vankia.
Ayachi huomasi maassa jotain kimaltavaa. Oliko se vain jokin erikoisenvärinen kivi vai juuri se, jonka hän oli hetki sitten antanut vangille? Ayachi toivoi, että se olisi hänen kivensä. Ehkä siitä voisi myöhemmin olla parempaa hyötyä kuin rosvon käsiin annettuna.

Vanha Rotta vilkaisi mieheen ja urahti jokseenkin myöntävästi. Oli aika häipyä, ja mieluummin nopeasti kuin hitaasti. Toinen tosin näytti asennoituvan niin, että matka jatkuisi metsikössä eikä tiellä, ja siitä Vanha ei todellakaan ollut samaa mieltä. Monestakin syystä. Eksyminen oli toki yksi, mutta sekin oli, että rosvot tunsivat lähitienoon varmasti paremmin ja osasivat kulkea täällä. Eivätkä nämä varmasti olleet seudun ainoita ryöväreitä - tai mitään muutakaan ikävää, mitä metsästä saattaisi löytyä. Ja olihan siinä toki sekin, että matka hidastuisi vähintään päivän, todennäköisesti enemmänkin. Teitä ei todellakaan tehty huvin vuoksi. Mutta loppujen lopuksi päällimmäiseksi syyksi nousi se yksinkertainen tosiseikka, ettei Vanha millään muotoa halunnut rämpiä metsikössä ja kuraisilla aukeilla kun ei tarvinnut. Se ei tehnyt hyvää millään tavoin.
"Mennää", Vanha heitti käskyntapaisen ja nosti kantamuksensa selkäänsä, ennen kuin suuntasi tietä pitkin eteenpäin. Mikään ei tänään tuntunut menevän erityisen sujuvasti. Viimeisimpänä todennäköisesti koska korppi-ihminen oli alkanut säätämään. Rotta aliajatteli usein, mutta mies tuntui yliajattelevan. Se lieni vähintään yhtä vaarallista.

Kyllä, kivi oli pudonnut vangilta. Niimpä Ayachi poimi sen talteen ja lähti askeltamaan Rotan perään nopeasti. Hän ei tiennyt, menisivätkö he metsän vai tien kautta, sen päätti Rotta. Ayachi lopetti kerrankin liiallisen ajattelunsa hetkeksi, keskittyi vain etenemään nopeasti ja tarkkailemaan ympäristöä kuulonsa ja näkönsä avulla. Mitään uhkaavaa ei näkynyt. Vielä ainakaan.
Ayachi oli päätynyt tekemään kaikenlaista omituista tavattuaan Rotan. Mihinköhän suuntaan hänen elämänsä oikein kulkisikaan? Aurinko oli jälleen armoton ja korppimies joutui juomaan vettä pullostaan. Hän oli unohtanut kokonaan tällaiset perusasiat, nälän ja janon. Väsymystä ei hän sentään vielä tuntenut.

Vanha Rotta ei tuntenut itseään tällä hetkellä suoranaisen tyytyväiseksi. Kaikki meni jotenkin oudosti, eikä mikään tuntunut selviävän edes suunnilleen oikealla tavalla. Vanha oli kotonaan - niin paljon kuin kukaan nyt saattoi sanoa olevansa - taisteluissa. Sen tämä osasi, se oli melkeinpä kaikki minkä tämä osasi. Velhon tappoa ei voinut sanoa taisteluksi, siinä ei ollut ollut mitään oikean taistelun tuntua. Vain mies, joka oli ollut liian sitkeä kuollakseen sovinnolla. Ja sitten tämä rosvojoukko. Tilanne oli päättynyt huonosti ja ratkennut aivan eri tavalla, kuin sen olisi pitänyt. Toki rotta tiesi, ettei kaikki aina mennyt kuten piti, mutta siltikin tästä tuntui olevan tulossa huonompi rupeama. Viime aikoina Vanha oli oppinut ottamaan sellaiset huomioon. Kun ei kulkenut, niin ei kulkenut.
Niin typerää kuin se olikin, Vanha Rotta melkeinpä toivoi, että saisi vastaansa jotakin, joka osoittaisi edes hieman, että oli tämäkin vielä voimissaan. Melkein, muttei aivan...

/ Nyt saattaa tulla hieman töksähtelevää ropetusta, oon niin itku kurkussa taas tyttöystävän takia, muttei voi mitään.

Ayachi ei tiennyt, mitä ajatella koko tilanteesta. Suunnitelmien mukaan mikään ei ainakaan ollut sujunut, mutta eteenpäin sentään oltiin päästy. Korppimies ei kuitenkaan voinut lakata pohtimasta sitä mahdollisuutta, että he saattaisivat kuolla kumpikin, jos rosvot saisivat heidät kiinni. Kaupungissa oli tietenkin turvallisempaa ja sieltä voisi hankkia jonkin aseen. Eihän Ayachi ollut aseisiin tottunut, mutta kai mies osaisi niitä jotenkin käyttää. Olihan hän ketterä ja älykäs.
Siivet roikkuivat elottoman näköisinä Ayachin selässä. Silloin tällöin irtosi jokin sulka, kun siivet iskeytyivät ilkeästi miehen selkää vasten. Nämä irronneet mustat sulat ajautuivat tuulen vietäviksi.

//Ei se mitään. Ota rauhassa paussia vaan jos tarvitset, en pahastu.//

Vanha Rotta ei loppujen lopuksi ollut erityisen huolissaan rosvoista. Toki tilanne menisi rumaksi hyvin nopeasti, jos nämä todella lähtisivät perään. Mutta toisaalta Vanha oli myös ollut aikoinaan monien muiden asioiden lisäksi rosvo, ainakin nyt tavallaan, ja osasi tehdä ainakin summittaisen olettamuksen näiden ajattelutavoista. Rosvoja oli puolen tusinaa, ellei sitten mies ollut ollut tosissaan uhkaillessaan, eivätkä nämä edes tienneet, minne tarkalleen ottaen hän ja korppi-ihminen olivat menossa. Arvailla voisi toki aina. Eikähän näillä kaiketi edes ihmeempiä syitä ollut, kukaan ei ollut kuollut. Paitsi ehkä nöyryytyksen vuoksi, mutta jotenkin se tuntui silti epätodennäköiseltä. Nöyryytys ei saanut juuri ketään ajamaan takaa ties miten pitkälle ja vieläpä saattamaan itsensä vaaraan siinä samalla.
Toki sitten taas toisaalta... oli tässä ennenkin väärässä oltu. Juuri nyt se ei olisi ollut mikään ihmekään.
Kun metsästä päästiin, oli molemmin puolin tietä aukeaa. Peltoa se ei ollut, siitä yksinkertaisesta syystä ettei siellä kasvanut viljaa, mutta ehkäpä sitä käytettiin toisinaan laitumena eläimille. Tai sitten se vain oli, syystä tai toisesta, puutonta. Ihmisiä ei tuntunut tulevan nyt vastaan, joten ainakin kaksikko sai kulkea rauhassa. Toisaalta se myös tarkoitti sitä, että jos rosvot lähtisivät oikeasti perään, ei näiden juuri tarvitsisi etsiskellä...

Vanha Rotta toivoi hyvin hartaasti, että arveli oikein rosvojen suhteen, eivätkä nämä aikoisi perään.

Ayachi vilkuili ympärilleen. Jos hänen siipensä eivät olisi murtuneet, olisi hän kyennyt olemaan paljon hyödyllisempi. Nyt korppimies tunsi itsensä hieman arvottomaksi. Typeräksikin.
Mies ei enää suonut ajatustakaan rosvoille. Hänellä oli liikaa muutakin mietittävää. Hän ei tuntenut kaupunkia, johon kohta saapuisi. Siivet olivat tietenkin myös ongelma. Ne olivat Ayachille tärkeät, vaikkei mies niitä usein käyttänyt lentämiseen. Ne silti suojasivat liialta kuumuudelta ja kylmältä, niillä kykeni pelottelemaan..
" Paljonko arvelet meillä vielä olevan matkaa jäljellä? " Ayachi kysyi. Muutakaan sanottavaa ei ollut.

Vanha Rotta vilkaisi mieheen. Tämä halusi tietää, milloin oltaisiin perillä. Vanhalla ei oikeastaan ollut siitä mitään kovinkaan tarkkaa arviota, tai edes arvausta. Matkatessa oli vaikea sanoa, paljonko oli tarkalleen ottaen kulkenut tai miten kaukana jokin kaukaisempi paikka oli. Etenkin, kun rotta ei usein edes liikkunut lähellä pääkaupunkia. Mutta olihan tässä silti jo kuljettu hyvä hetki.
"Ei paljon. Kai", Vanha Rotta vastasi ohimennen ja hieraisi samalla paikkaa toisen solisluunsa päältä. Siinäkin oli vanha vamma, joka ei ollut koskaan oikein parantunut kunnolla. Oikeastaan suurin osa Vanhan kauan - ja joskus paljon vähemmän - aikaa sitten saamista vanhoista taisteluiden jäljistä oli enemmän tai vähemmän vinoon tai muuten huonosti parantunutta. Ei ollut aikaa tai rahaa tai taitoa, kun sitä olisi tarvittu. Tämänkertainen valittaja ei tosin valittanut muuten vain. Se liittyi mieheen, jonka perässä nyt oltiin. Melkein kuin se olisi muistanut lumiset kentät kauan sitten.
"Naag", Vanha urahti itsekseen tarpoessaan eteenpäin. Naag tosiaan. Siellä oli tehty, omalla tavallaan, historiaa. Tai ainakin legendoja. Ikäviä sellaisia...

Ayachi oli odottanutkin vain jotain arviota, joka saattaisi hieman heittääkin. Ei paljoa, kai. No, olihan sekin jonkinmoinen vastaus. Eihän koko kysymys ollut niin kovin tärkeä, mutta hyvä oli aina varmistaa tällaisetkin asiat.
Rotta tuntui taas vaipuvan ajatuksiinsa, joten niin teki korppimieskin. Hänellä ei ollut paljoa pahoja muistoja, muttei oikeastaan erityisen hyviäkään. Aika oli vain kulunut, eikä mitään suurta muistettavaa ollut. Ayachi kylläkin tiesi, että tätä Rotan kanssa käytyä matkaa hän tuskin unohtaisi. Se tulisi varmasti olemaan Ayachin merkittävin muisto. Ei mies ollut koskaan ajatellut sitä, että olisi ajautunut auttamaan rottaolentoa tappamaan pahantekijöitä.

Matka eteni, aika kului ja tie kulki kulkemistaan. Rosvoja ei näkynyt missään, ja Vanha Rotta uskalsi pikkuhiljaa alkaa uskomaan, että nämä olivat uskoneet hyvällä. Tai jos eivät, niin sitten eivät vain uskaltaneet moninaisista syistä. Oli miten oli, kukaan ei osoitellut varsijousilla, ja se oli erinomaista. Kaupungissa tosin joku saattaisi alkaa sohimaan puukolla tai jotakin sellaista, mutta siitä Vanha ei ollut läheskään yhtä huolissaan. Varsijouset olivat siitä ikäviä, ettei niillä tappaessa tarvinnut olla varsinaisesti läsnä, vaan vain jossakin lähettyvillä. Kuten myös kaikkien muiden sellaisten kohdalla.
Lopulta kaupunki alkoi siintää horisontissa, ja Vanha Rottakin näki sen. Ympärillä oli vain peltoa, kuten aina kaupunkien ympärillä. Näin lähellä ihmisiäkin näkyi jo enemmän. Vähän matkan päässä edessä näitä oli kokoontunut jopa jonkin verran väkeä. Tai tarkalleen ottaen nämä odottivat, kuten Vanha tajusi hieman lähempänä. Edessä oli tulliportti, eli toisin sanoen koppi ja kyltti, jolla muutama vartija seurasi puolivalppaana, kun tullimies keräsi maksun tienkäytöstä kulkijoilta. Mitään ihmeellisempää rähinää ei vaikuttanut olevan menossa, mitä nyt tavallista nurinaa. Eipä tosin niin, ettäkö Vanhakaan olisi ollut erityisen ihastunut tulliportteihin, eritoten kun suurin osa laittoi rotalle hetimiten hieman lisää tullia. Mutta joko maksoi tai häipyi, niin se meni.