Keppien kalskeesta johonkin muuhun (sovittu)

Rotan käsitykset eivät olleet ilmeisesti kovasti muuttuneet Ayachista. Mies lähti askeltamaan toisen mukana rauhallisesti tietä pitkin, katsahtaen samalla ympärilleen, keskittyen näkemään kauemmas, löytääkseen jonkin paikan jossa he voisivat levätä ja joka olisi tarpeeksi lähellä, mutta kuitenkin suojassa uteliailta katseilta. Miehen pupillit viiruuntuivat hieman. Edessäpäin näkyi lisää metsää ja nyt se alkoi hiukan tihentymään. Polun vieressä oli isoja kiviä ja sellaista maastoa, joihin matkalaiset eivät yleensä halunneet mennä levätäkseen. Ehkä sinne he voisivat mennä. " Edessäpäin metsän kasvillisuus tihenee. Paljon isoja kiviä ja paljon suojapaikkoja. Sinne tuskin haluaa tulla kukaan lepäämään, paikka näyttää hylätyltä. " kertoi mies toiselle kuvaillen näkyään. Ayachikin todellakin tarvitsi lepoa. Siivet tuntuivat murtuneina paljon raskaammilta kuin normaalisti ja hän oli hieman heikko, mutta jaksoi sentään vielä kävellä siipien kivusta huolimatta eteenpäin. Pakkohan sitä oli jaksaa, muutakaan kun ei ollut tehtävissä.
Mies arveli, että jotakin syötävää tarvittaisiin myös. Siitä pitikin kysyä rotalta. " Meidän täytynee myöskin syödä jotakin. Millaista ruokaa sinunlaisesi olennot syövät? " kysyi mies toiselta kohteliaasti. Hän tiesi tavallisten rottien ruokavalion koostuvan enimmäkseen lihasta ja viljasta ja sitä nyt ainakin olisi saatavilla metsässä.

Mies oli kaiketi saanut kunnon iskun, sillä tämä vaikutti kivuliaalta ja hitaalta. Vanha Rotta ei juuri siipien päälle ymmärtänyt, mitä nyt välistä söi lintuja, mutta mies vaikutti roikottavan selästä törröttäviä ulokkeitaan raskaasti. Kaiketi tämä oli murtanut ne. Vanha ei osannut suuremmin kokea minkäänlaista myötätuskaa miehen puolesta, siivet kun tuntuivat vähintäänkin turhilta ja suorastaan ikäviltä. Lentokyky ei ollut oikein sen arvoinen, rotan mielestä, että olisi kannattanut sen takia pukata selästään kaksi täysin turhaa raajaa. Pääsihän sitä kävellenkin. Puhumattakaan siitä, että kävellessään ei koskaan tarvitsisi pelätä, että pelkkä väsymys sinkoaisi murskaavaan kuolemaan. Eikähän mieskään selvästi ollut ilman niitä kuolemassa, käveli aivan hyvin vieläkin.

Jonkin ajan kävelyn perästä mies mainitsi, että jossakin kaukana edessä oli lupaavalta näyttävä levähdyspaikka. Se oli hyvä, kuten sopiva levähdyspaikka aina oli. Tietenkin se olisi nähtävä itsekin, mutta kaipa mieskin nyt sentään leiripaikan tunnisti. Ja sitten tämä halusi jostakin syystä tietää, mitä rotat söivät.
"Ruokaa. Ruokaa syövät", Vanha Rotta vastasi, osaamatta mitään muutakaan sanoa. Kysymys vaikutti jokseenkin järjettömältä, kuten suurin osa miehen kysymyksistä tähänkin asti. Vähän hullu, tuppasi kyselemään tyhmiä. Mutta kyselköön.

Rotta ei ilmeisesti osannut vastata kysymykseen kunnolla, mutta kai Ayachi saisi hankittua kummallekin kelpaavaa ruokaa. Ainakin itselleen. Mies näkikin jo lintuja joillakin oksilla ja ne eivät pelänneet häntä. Linnut olivat siksi hyvin helppo tapettava. Ayachi jatkoi rauhallista askellustaan. Pian he olivatkin jo paikassa, josta mies oli toiselle kertonut. Maasto tosiaan oli suojaisaa. Kauempana oli hyviäkin paikkoja, mutta sitä ei jokainen matkalainen olisi tajunnut nähtyään kivet ja tiheän kasvillisuuden. " Tuolla kauempana on tasaisempaa, parempi olla. Ja sinne ei näe täältä hyvin, ainakaan normaalilla näöllä. Jos on linnun näkö, sitten näkee. " täsmensi mies, loikahtaen kevyesti kivien väliin ja edeten siitä yhä rauhallisesti syvemmälle metsään. Korppi-ihminen toivoi, että Rotta luotti tämän vaistoihin.

Miehellä oli melkoisen hyödyllinen näkö, olkoonkin että Vanha Rotta ei suuremmin pitänyt siitä, että joutui seuraamaan tämän neuvoja kuin mikäkin sokea. Rotilla ei ollut hyvä näkö muutenkaan, ja Vanhalla se oli jo alkanut hiljalleen vielä huonontua. Silmillä näki vielä aivan tarpeeksi, ainakin kaikkea sitä varten, mihin tämä niitä tarvitsi, mutta ne väsyivät nykyään nopeammin ja kaukaisuuteen katsellessa utuisesta oli tullut entistäkin utuisempaa. Se ei sinällään ollut suurikaan menetys, mutta silmät tuskin lopettaisivat kohteliaasti huononemistaan. Sokeus tappaisi. Vaikka toisaalta, aivan mahdollisesti Vanha olisi vainaa jo kauan, ennen kuin siitä tarvitsisi murehtia.

Mies näytti tosiaan puhuneen totta, kun lopulta pääsiin tämän näkemään paikkaan. Hyvä leiripaikka sinänsä, syrjässä. Ja hieman kauempana oli tämän mukaan vielä parempikin. Vanhalle Rotalle jo tämäkin olisi kelvannut, mutta mikäpä siinä, jos tasaisempaakin oli luvassa. Pehmeämpi maa ja aluskasvillisuus tekivät hyvää tiellä raappiutuneille jaloille, ja hetken aikaa Vanha vain seisoskeli paikoillaan varpaitaan kipristellen, ennen kuin seurasi miestä pidemmälle. Oli tämä ollut oikeassa tästä, joten kaiketi tämä olisi oikeassa myös paremmasta paikasta. Juuri nyt huvitti vain levätä ja unohtaa edes hetkeksi äskeinen. Se oli ollut ikävän lähellä.

Pian Ayachi käveli tasaisella, hyvällä maalla. Ei ollut kiviä joihin kompastua tai muuta vastaavaa. Kauempana näkyi istuvan närhi erään puun oksalla. Se oli iso urosnärhi ja se katsahti uteliaasti Ayachiin ja Rottaan, mutta lintu ei lentänyt pois, mikä oli hyvä asia. Siitä saisi ruokaa. " Minä pyydystän yhden linnun nyt " ilmoitti Ayachi takanaan olevalle Rotalle. Mies lähti askeltamaan hieman edemmäs. Närhi seurasi. Ayachi käänsi katseensa lintuun. Tappaminen tuntui liiankin helpolta, siinähän tuo saalis oli jo uhrautumassa hänelle. Harvoin mies tappoi nälkäänsä lintuja, mutta nyt piti tehdä niin. Nopeasti korppi-ihminen iski petolinnun kyntensä linnun niskoihin ja taittoi niskan nopeasti poikki. Se oli sentään pikainen, armelias kuolema linnulle. Ayachi palasi takaisin närheä pidellen kädessään. Kuolleen linnun siivet retkottivat samalla tavoin kuin hänen omansa. Se oli pelottavaa.

Parempi leiripaikka löytyi kuin löytyikin. Vanha Rotta tarkasteli sitä hetken, muttei löytänyt mitään valitettavaa. Ei mitään sen arvoista, että olisi kannattanut alkaa nirsoksi. Kun oli joutunut pitämään leiriä rajumyrskyssä mäessä, niin että vesi virtasi päälle, tai aukealla ja kivisellä arolla tuimien tuulien keskellä, oli vaikea keksiä tällaisesta mitään oikeaa valitettavaa.
Paikka oli hyvä, ja miehelle kiitos siitä. Äkkiä tämä tosin näytti taas alkavan aavistuksen hölmöksi, ja ilmoitti menevänsä hakemaan linnun. Kuin se olisi ollut omena, joka vain poimia puusta. Tämä suuntasi jonkin lähistöllä hyörivän linnun luokse, ja Vanha Rotta odotti vain yksinkertaisesti näkevänsä sen lehahtavan pakoon. Mutta mitä vielä, se tuli luokse eikä vastustellut millään tavoin, kun mies väänsi siltä niskat nurin. Ei aivan sitä, mitä Vanha oli odottanut, mutta joka tapauksessa vähintäänkin kätevää. Rotta olisi ollut äärimmäisen hyvillään tuollaisesta taidosta.

Vanha Rotta otti linnun mieheltä, kaivaen tavaroidensa joukosta esiin pienehkön veitsen. Taposta ei riittäisi kovinkaan paljoa lihaa, mutta kaiketi mies voisi hakea lisääkin, kun se kerran onnistui noin hyvin.
"Tee tuli", Vanha urahti alkaessaan suolistaa lintua syömäkuntoon. Toki se olisi nyt pakon edessä mennyt vaikka sellaisenaan raakana, mutta paistettu liha oli parempaa.

Ayachi oli luovuttanut linnun toiselle ja keräili sitten kuollutta, kuivaa puuta ympäristöstä. Sitä löytyi paljolti. Hyvää puuta, joka syttyisi nopeasti. Korppi-mies kasasi oksat pinoksi ja etsi hetken aikaa tuluksiaan. Pian mies löysikin ne, iski niitä pari kertaa ja sai kipinän lennähtämään oksiin, jolloin ne roihahtivat hiljalleen liekkeihin. Ayachi oli sytyttänyt tulen järkevään paikkaan - ympärillä oli kiviä, niimpä tuli ei siis levinnyt sen kauemmas kuin sen piti. Ilmakaan ei ollut liian kuiva, eikä suojaisella alueella tuullut.
Kun tuli näytti hyvältä, mieskin totesi, että lihaa tarvittiin enemmän. " Etsin lisää lintuja.. Minun on helpointa tappaa niitä. " selosti Ayachi sitten. Lintujen tappamisesta tuli kylläkin pieniä omantunnontuskia, ne kun tuntuivat kuuluvan niin läheisesti häneen. Siitä huolimatta mies askelsi vähän matkan päähän ja katseli ympärilleen. Lintuja oli yleensä siellä, missä Ayachikin. Nyt paikalle ilmestyi kaksi naakkaa. Tarvittiin vain nopeat käsien liikkeet ja näiltäkin oli katkottu niskat. Nnaakat olivat sentään hyvänkokoisia lintuja ja kolmesta linnusta olisi riittämiin ravintoa hänelle ja Rotalle. Jos ei ollut, Ayachi voisi syödä myös marjoja.

Vanha Rotta kävi tottunein ottein linnun perkaamiseen. Tätä oli tullut ennenkin tehtyä, ruokaa piti osata tehdä jos halusi elää muutenkin kuin keskellä sivistystä. Ensin Vanha leikkasi riuskoin ottein linnun pään irti, minkä jälkeen höyhensi sen ilman suurempia hienouksia. Linnunveri tahri pian maata ja rotan käsiäkin, mutta ei tämä siitä erityisemmin piitännyt. Seuraavaksi veitsenterä leikkasi vatsan auki, ja Vanha nyhti sisälmykset pois. Ne pitäisi kaiketi haudata, etteivät houkuttelisi myöhemmin eläimiä paikalle, mutta ei niilläkään kiire ollut. Rotta antoi veren valua hetken raadosta sillä aikaa, kun etsi sopivaa keppiä.

Mies näytti saaneen aikaan ihan mukavan tulen hetken perästä, kun Vanha Rotta löysi sopivan kepin, jonka nokkaan laittaa närhi paistumaan. Tämä ilmoitti lähtevänsä hakemaan lisää lihaa, ja Vanha uskoi kuulevansa tiettyä empimistä äänessä. Ilmeisestikään tämä ei ollut turhan halukas tekemään sitä. Mutta mikäpä rotta oli asiaa sen enempää miettimään, ei hän tätä vaatinut niin tekemään.
Hetken perästä mies palasikin kahden uuden, mukavammankokoisen linnun kanssa. Vanha viritteli närhen kepinnokkaan tulen yläpuolelle, otti naakat ja alkoi perata niitä samaan tapaan. Avotulella lihan paistumiseen menisi oma aikansa.
"Kääntele, ettei pala", Vanha komensi, osoittaen lihaa.

Kun oli kaksi olentoa, tuntui myös ruuan laittaminen sujuvan rivakammin. Ayachi istui maahan kepin viereen, tarkkaillen lihaa. Ayachi oli muutamia kertoja ennenkin paistanut lihansa, vaikka yleensä söi sen raakana, koska ei ollut jaksanut tehdä kaikkea yksin ja yleensä hyvää puuta oli hankala löytää. Mies käänteli lihaa säännöllisin väliajoin, niin että se kypsyisi kaikkialta tasaisesti. Lihaa ei hirvittävästi tarvinnut vahtia, mutta miehellä ei ollut muutakaan järkevää tekemistä, paitsi ehkä miettiä, olisiko metsässä rohdoskasvia, joka auttaisi siipien parantumisessa. Hänen mieleensä ei tullut mitään. Ehkä Rotta tietäisi.
Mies kohotti katseensa varovasti toiseen. " Tietäisitkö sinä jotain rohdoskasvia, joka nopeuttaa luunmurtumien parantumista? " kysyi mies hiljaa. Siivet olivat hänelle useasti olleet hyödyksi esimerkiksi isompien vesialueiden ylityksessä ja ruuanhankinnassa. Niillä hän myös pystyi nousemaan sen verran korkealle, että näki hyvin kauas. Ehjillä siivillä Ayachin olisi helpompi etsiä myös soturimiestä.

Saatuaan linnut lihoiksi Vanha Rotta pyyhki veriset kätensä maahan ja etsi uudet kepit. Naakoista saisi hieman enemmän syötävää, olkoonkin että mies oli onnistunut pyydystämään pitkälti roskalintuja. Sitkeää ja pahanmakuista lihaa. Mutta oli sekin parempi kuin ei mitään, sitä Vanha ei millään tavoin väittänyt. Tai oikeastaan, olihan tässä nyt vielä matkamuonaa, ilman sitä ei ollut järkevää lähteä mihinkään, mutta se oli kuivaa, kovaa ja maistui pahalta. Tuore liha oli ehdottomasti parempi vaihtoehto, vaikka olisikin ollut huonohkoa. Rotta asetteli linnut tulelle ja jäi odottelemaan, pohtimatta mitään erikoisempaa.
Mies kysäisi äkkiä jostakin kasveista. Halusi tietää, millä luut paranisivat nopeammin. Vanha Rotta ei tiennyt yhtäkään, mutta osasi kuitenkin vastata kysymykseen aivan tarpeeksi hyvin: "Ei ole. Luu ei kasveilla parane. Liha ehkä, ei luu. Hidas, kestää. Ei kasveilla. Ajalla."

Ayachi vahti närhen lihaa. Hetken ajan kuluttua hän totesi sen kypsäksi ja vetäisi tikun pois tulen yltä. Närhessä oli lihaa vähemmän, joten toki se valmistui nopeammin kuin naakat. Ayachi silmäili lihamäärää mietteliäänä. " Minulle riittää tämä. " totesi hän sitten. Hän ei kommentoinut mitään sille, että toinen ilmoitti, ettei luiden avuksi olisi minkäänlaisia rohtoja. No, ei se kai kovasti haitannut. Pitäisi vain elää ilman siipiä vähän aikaa.
" Mistä me alamme etsimään sitä soturia ensimmäiseksi? " kysäisi mies sitten. Hänen pitäisi miettiä suuntaa ja pohtia, miten kohteeseen pääsisi mahdollisimman nopeasti ilman siipiä.

Mies kysyi vaihteen vuoksi jopa aidosti tärkeän kysymyksen. Tai ainakin järkevän. Ikävä kyllä se oli myös ensimmäinen, johon Vanhalla Rotalla ei ollut minkäänlaista vastausta. Tämä oli elätellyt hyvin etäistä toivetta, että olisi voinut mahdollisesti saada tietoa irti velhosta ennen tappamista, mutta se oli, kuten oletettua, osoittautunut täysin mahdottomaksi. Ja nyt mies saattoi olla missä tahansa. Tämä oli saattanut erkaantua velhon seurasta jo heti paon jälkeen ja suunnata vaikkapa toiselle puolelle koko Aryliaa, tai sitten mahdollisesti olla jossakin aivan lähettyvillä, kuten vaikkapa Oreumissa. Lähtipä etsimään mistä tahansa, ei mies varmaankaan sieltä löytyisi. Mahdollisuuksia oli vain liikaa.
"Pääkaupunki. Paljon ihmisiä. Joku voi tietää jotain. Pitää etsiä, kysellä. Voi löytyä", Vanha Rotta vastasi lopulta aikansa pohdittuaan. Se vaikutti ainoalta järjelliseltä vastaukselta. Suunta oli yhtä hyvä kuin muutkin, ja sieltä voisi saada runsaasti tietoa. Puhumattakaan siitä, että Vanha oli ollut muutenkin aikeissa suunnata sinne lähiaikoina. Miestä ei ehkä koskaan löytyisi, tai joku muu löytäisi tämän aikaisemmin, mutta pääkaupunki vaikutti silti järkevältä ajatukselta.

Rotta vastasi hänen kysymykseensä. Ehdotti pääkaupunkia. Ayachi alkoi mietteliäänä tuumimaan vaihtoehtoa, samalla kun irrotteli närhen lihaa tikusta ja söi sitä pieninä paloina. Liha ei ollut parasta mahdollista, muttei myöskään pahaakaan. Oli mukavaa syödä samalla kun piti miettiä. Niin, kaupungista tosiaan saisi tietoa. Siellä kävi kaikenlaisia olentoja, joita oli tullut eri puolilta Aryliaa. Lopulta mies nyökkäsi hyväksyvästi ajatukselle. " Menemme siis sitten pääkaupunkiin. Sinne ei onneksi ole kauhea matka. Sieltä voimme myös hankkia nopeampia keinoja päästä mahdollisesti johonkin paikkaan, jossa mies olisi nähty. "
Tästä tulisi kiinnostava etsintäretki ja Ayachi oli mielissään, kun hänellä oli tekemistä.
" Sanoit, että muutkin havittelevat tätä miestä. Entä jos nämä palkkionhankkijat osuvat meidän tiellemme? " tämäkin kysymys oli järkevä, sillä Ayachi ei ollut ennen tehnyt tällaista. Pitäisi osata varautua.

"Riippuu", Vanha Rotta vastasi toiselle. "Riippuu, miten hyviä. Jos ei, voitan. Jos on, ei kannata."
Vanha Rotta ei aikonut millään tavoin antaa kenenkään seisoa tiellään. Jos joku muu olisi jo onnistunut ottamaan miehestä hengen pois ja saanut pään itselleen, saisi tämä taistella siitä vielä uudemmankin kerran - Vanhan kanssa. Tämä oli kaikki loppujen lopuksi vain ja ainoastaan itsensä elättämistä, eikä rotta millään muotoa välittänyt siitä, mahtoiko tämä nyt olla sitä, mitä ihmiset nimittivät kunniakkaaksi. Joku oli määrä silpaista hengiltä pään takia, eikä sillä ollut väliä, oliko sen omistaja saanut sen syntyjään vaiko väkisin ottamalla.

Vanha Rotta näykkäisi kokeilevasti toista naakoista, ja totesi sen vielä raa'aksi. Hiljalleen jännitys äskeisestä hengenvaarasta alkoi helpottaa, ja tilalle oli tulossa tietynlainen väsymys. Raukeus. Se ei ollut mennyt kuten oli pitänyt, ei millään tavoin. Se ei ollut ollut sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Vanha oli lyönyt väärin. Väärällä tavalla. Hätäännys oli estänyt päästämästä irti tunteesta. Niin ei kuulunut lyödä. Loren Diviretto ei lyönyt niin. Ja Loren Diviretto oli yhä parempi...
"Naagin Kauhu", Vanha Rotta urahti puolitietoisesti ja puoliääneen, antaen ajatustensa harhailla.

Mies pohti jälleen. Varmaankin joku tulisi osumaan heidän tielleen ja siitä olisi sitten selvittävä. Ayachista tuntui, ettei Rotta antaisi periksi. Sehän oli vain hyvä.
Mieskin tunsi itsensä väsyneeksi. Toisaalta se johtui velhon voimakkaasta iskusta - se oli tavallaan vienyt Ayachilta hänen kaikki energiansa. Mies jatkoi väsyneesti närhen syömistä, katsahtaen sitten Rottaan. " Ehkä nyt kohta levätään ja sitten sen jälkeen mietitään, miten hankkiudumme kaikkein nopeinta reittiä pääkaupunkiin. "
Korppi-ihminen katsahti ympärilleen. Täällä oli ainakin sopivia lepäämispaikkoja. Maa oli tarpeeksi pehmeätä ja paikassa oli rauhallista. Ei kuulunut liikaa häiritseviä ääniä. Olikin vaikeampaa keksiä, miten ihmeessä mies nukkuisi, kun siivet olivat murtuneet.

Vanha Rotta ei suoranaisesti vastannut enää mitään, mutta urahti kuitenkin hyväksyvästi miehen sanoille. Huomenna tiellä liikkuisi mahdollisesti enemmän väkeä, mutta eipä sen niin väliä. Mahdolliset rosvot ja muut ryövärit voisivat olla oma vaaransa, mutta niinhän ne olivat aina. Vanha ei oikeastaan jaksanut pohtia sellaisia juuri nyt, vaan keskittyi näykkimään pikaisesti tekaistusta lintupaististaan suupaloja. Liha oli juuri niin surkeaa, kuin sen olisi luullutkin olevan, mutta juuri nyt sekin oli erittäin syötävää. Syöminen sentään todisti, että rotta oli yhä hengissä. Siihen olisi hyvinkin voinut tulla muutos äsken...

Mies alkoi katselemaan itselleen jotain sellaista sopivaa paikkaa, missä voisi nukkua. Sellainen näkyikin melkein vieressä. Sitten mies vilkaisi tuleen, joka alkoi hiljalleen hiipumaan. " Tuon saa jättää palamaan. Se ei leviä.. Ei ainakaan tule liian kylmä. " Ja tosiaan, tuli oli lämmittänyt aluetta mukavasti. Korppi-ihminen hivuttautui kyljelleen, siirtäen toisella kädellään hyvin varovasti siipeään pois tieltä. Muutama korpinsulka tipahti taas maahan.
Ayachi nukahti nopeasti. Nukkuminen oli todellakin nyt tarpeen, sillä päivä oli ollut pitkä. Liian pitkä.

Vanha Rotta urahti taas jotain hyväksyvänpuoleista miehelle, olkoonkin ettei ollut erityisen varma siitä kylmyydestä. Ei ollut kuitenkaan vielä talvi, eikä edes vielä syksy. Ulkona sieti nukkua. Mutta ei Vanha aikonut tulta ruveta sammuttamaankaan, sammukoot aivan itsekseen. Ainakin se pitäisi eläimiä poissa. Ja olihan se omalla tavallaan ihan mukava asia. Hajamielisen oloisesti Vanha heitti liekkeihin kourallisen ruohoa ja katsoi, kun tuli nielaisi sen. Naagissakin oli ollut, silloin aikoinaan, paljon tulta. Jostain syystä ajatukset olivat nyt siellä. Sikäli kuin rotta niistäkin vielä muisti. Niistä ajoista...
Hiljalleen Vanhakin vaipui uneen, yhä tulen edessä istuallaan.

Mies nukkui rauhassa yön yli. Pöllöt huhuilivat aavemaisella äänellään oksistoissa, rauhallisesti. Se kertoi, ettei alueella ollut pelättävää. Jos linnut olivat paikalla, ei siellä ollut vihollisia. Tosin linnut kyllä muutenkin kerääntyivät Ayachin lähelle.
Aamulla korppi-ihminen heräsi auringonvaloon ja nousi ylös makuuasennostaan. Kylkeen ja käteen koski, sillä käsi oli tainnut hieman puutua kun Ayachin oli pitänyt maata täysin aloillaan, jottei siiville sattuisi mitään. Mies katsahti Rottaan. Pian he voisivat lähteä. Ayachi toivoi, ettei päivästä tulisi liian kuuma. Sellaisella säällä oli inhottavaa kävellä. Mies poimi muutamia yksittäisiä marjoja ja söi niitä, vilkaisten mietteliäästi ympärilleen.

Vanha Rotta ei nukkunut erityisen pitkään tai kovinkaan hyvin. Se saattoi olla pelkkää jännitystä, mutta paljon varmemmin se johtui siitä, että Vanha ei muita unia onnistunut näkemään, kuin painajaisia. Tarkalleen ottaen ne liittyivät pitkälti velhoihin, jotka repivät päitä irti ja kiskoivat sydämen rinnasta. Tämä ei ollut ollut kaikista kohdatuista taikojista vaarallisin, siitä Vanha oli varma, mutta siitä huolimatta hengenlähtö oli ollut lähellä. Se kaiketi kertoi enemmän rotasta itsestään kuin mistään muusta. Kangistumisesta ja hidastumisesta. Sitä se oli.
Miehen herätessä Vanha Rotta oli ollut valveilla jo hyvän hetken. Tämä ei sanonut toiselle mitään, istui vain aloillaan jo hyvän aikaa sitten sammuneen tulen äärellä. Tämä aamu oli kankea, ruumis tuntui jäykältä eikä suostunut oikein liikkumaan. Kyllä se siitä, mutta juuri nyt Vanha istui mieluummin vielä hetken ja pohdiskeli vasta sitten liikkeellelähtöä.

Oli ihan hyvä, että toinen halusi vielä istuskella maassa, nimittäin Ayachikin halusi tehdä niin, ennen kuin he lähtisivät. Lihakset olivat kipeät nukkumisen jäljiltä. Asento ei ollut silloin mikään paras mahdollinen ja käsi oli vieläkin puutunut, hieman kipeäkin. Mies katsahti Rottaan taas. Eipä tuo kovin hyvinnukkuneelta näyttänyt, mutta Rotat tuskin kärsisivät siitä niin paljoa kuin ihmisolennot.
" Sano sitten, kun haluat, että lähdemme. " lausahti Ayachi. Mies vilkaisi nuotioon, josta oli jäljellä kasa tuhkaa. Puu oli palanut hyvin. Paikka alkoi muutenkin lämpenemään nopeasti auringonsäteiden vaikutuksesta.

Vanha Rotta olisi voinut kaikin mokomin lepäillä vielä pitkänkin hetken, ennen kuin lähtisi liikkeelle, mutta miehen nopeat sanat saivat liikkeelle melkein heti. Ei todellakaan siksi, että Vanha olisi halunnut olla tälle mieliksi, vaan koska tämän sanat olivat suorastaan haastavat. Eivät sävy, eikä miehen tarkoituskaan varmasti ollut vaikuttaa siltä, mutta ne sanat. Vanha ei aikonut alkaa odotuttamaan ketään tai olemaan mikään taakka, jonka tahtiin kuljettiin. Eilinen jalan kipeytyminen oli ollut aivan tarpeeksi, eikä rotta aikonut - ei yksinkertaisesti suostunut siihen - näyttää hitaalta ja huonolta. Kun aamulla ylös pääseminen olisi liian vaikeaa, oli aika kuolla jo pois.
"Mennään", Vanha Rotta urahti ja vääntäytyi pystyyn, keräillen tavaroitaan. Tästä päivästä tulisi pitkä, eikä ollut todellakaan aikaa enää vain istuskella.

Mies nyökkäsi. Lähtö siis tulisikin näin pian. Ayachilla ei ollut tavaroita, mitä keräillä, joten hän odotteli rauhassa, että Rotta sai kaikki tavaransa kasaan. Päivästä tosissaan tulisi pitkä. Liiallinen kuumuus väsyttäisi. Yhtäkkiä eräs tärkeä asia tuli miehen mieleen.
" Onko sinulla vettä? Jos, niin paljonko? Voisimme nimittäin hakea vettä lisää.. Olen kuulevinani jossakin veden ääntä. " Tosiaan, Ayachi ei kuvitellut, jossain vesi solisi. Varmasti se olisi jokin pieni, hyvä puro. Mikäpä sen parempaa. Ayachi katsahti toiseen ja mietti, tarvitsivatko he vielä jotakin muuta. Eilen illalla oli syöty, eikä miehellä ollut nälkä, sitä paitsi ruokaa nyt keksi mistä vain.. Kylmäkään ei tulisi.. He saattaisivat väsyä, mutta ainahan voi pysähtyä.

Mies kysäisi vedestä, ja Vanha Rotta tarkasti nassakkansa. Ei se tyhjä ollut, muttei täysikään, ja vesi oli joka tapauksessa jo jokseenkin vanhaa. Lieni paras käydä täyttämässä se, kun kerran oli mahdollisuus. Vanhakin kuuli kyllä veden äänen, todennäköisesti miestä paremmin, ja suuntasi ilman sen suurempia sitä kohti. Todennäköisesti vesi olisi puhdasta, koska se virtasi. Ainakaan siitä ei saisi ripulia. Muutamaan kertaan rotta oli saanut oppia, ettei seisovaa vettä pitänyt juoda koskaan, ellei ollut aivan nääntymisen partaalla. Muuten saattaisi kuolla johonkin aivan muuhun, kuin janoon.

Vettä siis tarvittiin, sen kertoi Rotan ilme. Ayachi lähti astelemaan toisen perässä ja luotti Rotan kuuloon. Se varmaankin oli parempi kuin hänen omansa. Ayachi ei kamalasti tarvinnut vettä, mutta tulisi varmasti olemaan toista mieltä, jos päivä olisi kuuma. Ja miehestä tosiaan tuntui, että aurinko paistaisi armotta koko ajan. Ja tiellä tuskin tulisi jokea vastaan, joten hyvä nyt oli vettä hakea. Matkaa olisi kuitenkin tarpeeksi kuljettavana.
Kaikki muu siis oli kunnossa. Ayachi ehkä hankkisi itselleen mielellään jonkinlaisen aseen, mutta sitä voisi etsiä sitten pääkaupungista. Jokin pieni, kevyt tikari olisi kaikkein paras ketterälle ja laihalle miehelle. Mihin hän asetta tarvitsisi, sitä korppi-ihminen ei tiennyt. Mutta miehellä oli kuitenkin sellainen tunne, että se olisi hyvä olla ihan varmuuden vuoksi mukana.

Purontapainen löytyi kuin löytyikin pienen etsimisen jälkeen. Ei se ollut mitenkään erityisen iso tai merkittävä, mitä nyt antoi juomavettä eläimille, mutta se oli juomakelpoista ja sitä oli aivan tarpeeksi. Vanha Rotta kauhaisi ensin vettä kädellään ja maistoi kokeeksi, ja sen jälkeen valutti vanhat vedet nassakastaan ja täytti sen uudelleen puhtaalla ja raikkaalla. Vesi oli elämä, ja siitä oli aina huolehdittava ensin. Jos ei ollut vettä, kuoli janoon. Nälkää saattoi kestää, mutta jano tappoi nopeasti. Vanha oli nähnyt miesten kuolevan omaan hulluuteensa, kun ahneudessaan olivat viskanneet kaiken, myös vesinassakkansa, pois voidakseen kantaa mukanaan enemmän rikkauksia. Ilman elämää ei juuri voinut juhlia omaisuudellaan.

"Mennään", Vanha Rotta urahti täytettyään nassakkansa ja hörpättyään vielä kerran vettä purosta. Matkasta tulisi pitkä, ja oli parempi pistää jalkaa toisen eteen jos halusi vielä tänään päästä mihinkään. Ja Vanha halusi, monestakin syystä.

Ayachikin päätti täyttää oman vesipullonsa, joka oli aika pieni, mutta sopivankokoinen muutaman päivän vesimäärälle. Hän kun ei tosiaankaan juonut kovin paljoa. Niimpä korppi-ihminen kumartui puron lähelle ja otti siitä vettä pulloonsa. Tämän jälkeen Ayachi nousi seisomaan, katsahtaen sitten Rottaan. Nyt he voisivat tosiaankin lähteä.
Mies lähti kävelemään hyvän suuntavaistonsa avulla kohti tietä. He eivät ainakaan voisi eksyä, sitä vaaraa ei tulisi. Korppi-ihminen oli paras matkakumppani, jos ei halunnut eksyä mihinkään. Ayachi löysi aina tien. Ilman siipiäkin. Ainakin ilmansuunnat hän tiesi, jos ei muuta. Siitä olikin paljolti hyötyä.

Koskapa ei ollut satanut hyvään hetkeen, oli tie kunnossa ja hyvä kulkea. Tietenkään matka ei silti ollut erityisen nopea, mutta mudassa voitti se silti kevyesti mudassa rämpimisen. Vanha Rotta ei pitänyt yllä mitenkään erityisen kovaa vauhtia, ettei jalka olisi alkanut vihoitella. Nyt ei ollut suoranainen kiire yhtään mihinkään, etsittyä miestä kun ei juoksemalla löydetty. Siltikään Vanha ei antanut tahdin mennä myöskään laahustamiseksi, sillä kaikesta huolimatta olisi mukava saada matkaa taitettua kunnolla ennen auringonlaskua. Rotta ei tiennyt, ehtisikö tämän päivän puolella vielä pääkaupunkiin, tai kannattaisiko se. Parhaassakin tapauksessa perillä oltaisiin melkoisen myöhään, ja pimeällä ei kulkijoiden parannut luikkia kaupungin kaduilla.
Kaiken kaikkiaan matka tuntui etenevän rauhallisesti. Muutama matkalainen tuli vastaan, mutta nämä tuntuivat pitkälti ohittavan oudon kaksikon mahdollisimman nopeasti ja jatkavan matkaansa hieman entistä rivakammin. Vanha Rotta ei ollut siitä erityisen pahoillaan. Olisivat vain hidastaneet matkaa.

Tie oli hieman kova Ayachin sudentassuille, mutta ei mies siitä koskaan valittanut. Olihan sillä silti ihan mukavaa kävellä. Kuten mies oli ennustanutkin, aurinko paistoi armottomasti koko ajan ja pilvistä ei ollut minkäänlaista tietoa. Päivästä tulisi siis kuuma. Korppi-ihminen asteli samassa vauhdissa kuin Rottakin. Se oli aivan sopiva hänelle. Ei tullut liian kuuma, kun käveli rauhallisesti. Matka kylläkin oli hieman tylsä, kun maisemat eivät kovasti muuttuneet, mutta olihan siinä aikaa ajatuksille, jotka vilisivät miehen päässä.
Ayachista oli paras, että he yöpyisivät vielä toisen yön maastossa ja sitten aamun valjetessa lähtisivät kaupunkiin. Se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta.
" Tunnetko sinä paikkoja pääkaupungissa? Minä en ole kovasti oleillut siellä. " kysäisi mies sitten.

Vanha Rotta kulautti välillä vesinassakastaan ja vilkaisi sitten miestä, joka halusi tietää tällä kertaa kaupungista. Ihme kyllä tämän kysymykset tuntuivat muuttuvan pikku hiljaa järkevämmiksi. Tästä Vanha jopa tiesi jotakin, vaikka mietiskelikin hyvän hetken ennen kuin vastasi. Puhumisen suunnittelu ja käveleminen yhtä aikaa oli melko työlästä, ja rotta joutuikin hetkisen asiaa pohtimaan.
"Vähän tiedän. Jotakin. Tietää, missä tietoa. Tietää missä hyvät paikat. Ei paljoa, mutta vähän. Tietää, minä, mistä kysyä", Vanha Rotta lopulta vastasi. Siitä oli jo hetki, kun oli viimeksi tullut käytyä pääkaupungissa, mutta eivät asiat niin nopeasti muuttuneet. Vanhalla oli siellä vielä muutama tietolähde ja kauppakumppani. Velhon päätä ei voisi siellä lunastaa, mutta selviäisi se pari päivää tunnistettavana. Paskiainen oli ollut niin kuiva kääpä muutenkin, että ehkä tämä ei edes mätänisi, vaan saman tien muumioituisi.

Ayachi ei vielä ollut juonut pullostaan, mutta otti nyt vähän vettä, kuunnellen sitten Rotan selostusta mietteliäänä. Siinäkin oli jo tekemistä, kun yhdisteli mielessään Rotan yksittäisiä sanoja lauseiksi. Se oli hyvä, että toinen tiesi, mistä saisi tietoa ja tarpeelliset asiat.
" Onnistummeko hankkimaan minulle aseen? " kysäisi mies sitten. Hänellä itsellään oli jonkin verran rahaa, mutta hän ei silti ollut varma, paljonko tarvitsisi rahaa ostaakseen kunnollisen aseen itselleen. Rotta tiesi varmasti siitäkin paljon enemmän, olihan se soturi. Ayachi jatkoi rauhallista kävelyään. Auringon takia miehelle tuli hiljalleen kuuma. Se oli ärsyttävää, mutta korppi-ihminen kesti sen kuitenkin.

Vanha Rotta vilkaisi ohimennen mieheen. Tämä tuntui olevan vakaasti sitä mieltä, että oli jotenkin nyt hänen toverinsa. Ei kysynyt, onnistuisiko hankkimaan aseen, vaan onnistuisivatko he hankkimaan hänelle aseen. Vanhaa ei kiinnostanut hiukkaakaan miehen kohtalo. Olihan tästä ollut hieman apuakin, mutta loppujen lopuksi tämä tuppaantui mukaan aivan itse, ilman rotan pienentäkään pyytöä. Nyt tästä tuskin olisi enää edes oikeaa hyötyä, ei tiennyt enää mitään. Mutta roikkukoot mukana nyt sen aikaa, kun halusi. Kunhan ei tulisi tielle. Millään tavalla.
"Hyvä maksaa. Paljon sinulle. Ehkä tikari. Liian... räikeä muuten", Vanha Rotta lopulta vastasi. Mies näytti suunnilleen siltä, ettei olisi koskaan aseita käsitellyt - puhumattakaan siitä, että tällä tuntui olevan vähemmän luonnetta kuin kesyllä kanilla. Tälle oli vaikea kuvitellakaan mitään oikeita aseita, olisi varmaankin vain onnistunut silpaisemaan itseltään jalan irti. Tikari nyt olisi sentään tarpeeksi kevyt ja pieni, että tämä ei epähuomiossa huitaisisi itseään vaikka päähän sillä.

Ayachia olisi tuskin kenenkään tielle saanutkaan. Mies kun noudatti käskyjä ilman vastaansanomista. Rotta ei välttämättä ollut huomannut niitä piileviä kykyjä, joita korppi-ihmisessä oli, vaikka ne eivät perustuneetkaan taistelutaitoihin tai vastaavaan. Älykäs Ayachi siitä huolimatta oli, vaikka ei niin vaikuttanut sellaiselta.
Tätä hän oli pelännytkin. Hyvät aseet maksoivat. Tikaria Ayachi oli itsekin ajatellut. Sen kantamisessa ei olisi ongelmia ja mies osaisi varmaan käyttää sitä. Ketteryydestä oli hyötyä. Rotan äänestä kuului, ettei se oikein uskonut miestä taistelijaksi. Eihän hän sitä ollutkaan, mutta aseesta olisi silti ehkä hyötyä. Ayachi arveli, että hänellä olisi varaa aseeseen.
" Selvä. Uskoisin varojeni riittävän siihen. "

Matkaa jatkui aikansa ilman sen ihmeempiä. Päivä ei ollut erityisen kuuma, mikä oli tietenkin kävelijöille kaikin puolin hyvä. Ohi menivät yhdet vaunut ja muutama matkalainen, mutta edellisten tapaan kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään. Pelkkiä kulkijoita siinä missä hekin. Vanha Rotta ei ajatellut sen ihmeempiä, kunhan käveli. Ohimennen tuli kylläkin pohdiskeltua miestä, jonka perässä nyt oltiin, ja aikoja jotka tästä muistuivat mieleen. Mitä varmimmin kyseessä oli sama mies, jonka Vanha jo tunsi. Velhonkin tämä oli tuntenut, vaikkakin eri syystä. Se oli ollut sitten yksi lopeteltu langanpää rotan toisinaan jopa mutkikkaaksi käyneeseen elämän kudokseen. Äiti ja poika, joista ei tarvinnut enää murehtia.

Jonkin ajan perästä tultiin metsikköön. Se ei ollut mitenkään valtava, mutta tie vei silti sen läpi, kaiketi nopeuden vuoksi. Puutkaan eivät olleet mitenkään erityisen tiheässä tai suuria, joten ne oli ollut helppo kaataa tieltä. Vanha Rotta ei erityisemmin pistänyt pahakseen metsikköä. Vaikkei aurinko suuremmin porottanutkaan, toi se silti mukavan viileää varjoa.