Keppien kalskeesta johonkin muuhun (sovittu)

Mies jatkoi kävelyään, keskittyen siihen ettei törmäisi keneenkään. Kulkivathan he aika nopeata vauhtia. Ayachi oli aina valmis puhumaan millaisessa tilanteessa vain juuri niin kuin oli parasta. Sehän oli ihan hyvä keino ja kyllä hän puhumisesta pitikin, mutta osasi myös pysytellä hiljaa. Kääpiön seurassa hän puhuisi, kun oli tarve, koska Rotta ei tainnut arvostaa kovastikaan pitkiä keskustelutaukoja vaan halusi asiat yksinkertaisilla tavoilla järjestykseen, joten kyllähän se sopi Ayachillekin.
" Tietenkin autoimme. Ei muita sovi pulaan jättää. " Ayachi vastasi, puhuen yhä hyvin kohteliaasti. " Tiedän, millaista se on, kun kukaan ei suostu auttamaan, vaikka toisten auttaminen on oikeastaan mukavaa omasta mielestäni. " Lisää kohteliaisuuksia, jotka olivat kaikki totta. Korppimies ei valehdellut. Ja oli ihme, ettei pikkumies vielä kysellyt hänen siivistään. Miten Ayachi selittäisikään sitten sen? Hän ei tosiaan tiennyt.

"Voin vain olla iloinen, että joku on halukas auttamaan monet eivät ole, sen vain sanon", Torul totesi ja pysyi sitten hetkisen vaiti. Tämä johti Vanhaa Rottaa ja korppi-ihmistä kohti huomattavasti parempia kulmia, kuin ainakaan Vanha kolusi kovinkaan usein. Ihmisten katseet kääntyivät melkoisella vauhdilla, kun katua pitkin laahusti kaksi sellaista, jotka eivät millään muotoa olisi sopineet rikkaan väen joukkoon. Mutta hyväpukeinen kääpiö kuitenkin johti joukkoa, joten suurin osa jätti loppujen lopuksi kaiken omaan arvoonsa. Loputkin tyytyivät vain tuijottamaan.
Lopulta matka päättyi selvän kääpiöasumuksen eteen. Se oli yksinkertaisesti matala. Ja tukeva. Kaikki oli tehty reilusti ihmistä lyhyemmälle, ovesta lähtien, mutta siltikin jo pelkät ovenkarmitkin olivat jykevät kuin mitkä. Tyypillistä kääpiörakentamista, tukevaa ja kestävää.
"Niin, olen pahoillani, jos joudutte kumartelemaan. Yleensä täällä ei liiku kovinkaan pitkää väkeä", Torul totesi aavistuksen nolona.

Ayachi nyökkäsi ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Seutu alkoi näyttämään mukavammalta, eikä siellä täällä kuljeksinut enää salaperäisiä olentoja niin paljoa. Porukka vaikutti rehellisemmältä ja hieman ystävällisemmältä. Tietenkin kahden omituisen matkalaisen ulkonäkö herätti hämmenystä monissa ja ties mitä tarinoita he kekseivätkään Ayachin siipien kohtalosta.
Korppimies katsahti tuohon matalaan asumukseen. Rotta varmaan mahtuisi ovesta helpommin kuin Ayachi. Mies vastasi kuitenkin kääpiölle kohteliaasti. " Ei se haittaa. Enköhän minä tuosta sisälle pääse. " Kyllähän Ayachi siitä tosiaan helposti pääsisi menemään. Onneksi korppimies oli muutenkin harvinaisen notkea. Pienet ja kevyet luut olivat yksi helpottava tekijä siinä asiassa.

Torul koputti paksunnäköiseen puuoveen. Sekin oli harvinaisen jykevää tekoa, sillä kääpiö joutui lyömään melkoisen lujaa saadakseen aikaan äänen, jonka saattoi edes epäillä kuuluvan minnekään asti.
"Pitäisi olla ovinuija, mutta kun ne aina varastetaan, niin setäni ei niitä juuri pidemmän päälle käytä", Torul totesi odottaessaan, josko ovi avattaisi.
Melkoisen hetken verran ovi pysyi visusti kiinni, eikä Vanha Rotta uskonut kuulevansa mitään sentapaistakaan, että joku olisi ollut tulossa avaamaan. Mutta siitä huolimattakaan Torul ei millään tavoin yrittänyt enää uudelleen koputtaa, vaan seisoskeli vain paikoillaan oven edessä.
Loppujen lopuksi, kaiketi jonkin pienen ihmeen kautta, ovi narahti kuin narahtikin raolleen. Raosta syynäsi melkoisen uurteinen, vanhannäköinen kääpiö, jonka parta ja hiukset olivat jo harmaantuneet aavistuksen. Tämä ei tuntunut näkevän mitenkään erityisen hyvin, sillä vaikka Torul oli aivan lähellä, siristi tämä pitkän hetken silmiään kuin saadakseen selvä.
"Torul", vanha kääpiö lopulta murahti äänellä, joka muistutti melkoisesti kivien hankaamista yhteen. "Jo melkoisesti myöhässä. Ja mukanasi näytät tuoneen... jotakin väkeä. Ja minä haistan rotan. Mitä sinä rottia tänne tuot?" tämä kysyi, kuulostaen enemmänkin näräiseltä kuin epäluuloiselta.
"Niin tuota, minulla on tosiaan mukanani muutama vieras. Mutta hyvästä syystä, sen lupaan", Torul vastasi, ja viittasi sitten siihen malliin, että jonkun olisi hyvä sanoa jotakin.

Ovinuija tosiaan olisi tarpeen tuollaisen oven kanssa. Ayachin hennot nyrkit eivät olisi saaneet minkäänlaista ääntä aikaan. Niin hän ainakin epäili. " Niin, olisihan se toki käytännöllinen. " vastasi mies sitten toiselle kohteliaasti.
Ayachikin odotti, hieman hermostuneena. Hän ei ollut ennen tavannut kääpiöitä, eikä tiennyt heidän tavoistaan yhtään mitään. Ovi kuitenkin aukeni jonkin ajan kuluttua. Korppimies kuunteli hiljaisena kääpiöiden välistä keskustelua. Ei vanha kääpiö varsinaisesti tuntunut rottia inhoavan, mutta silti kysyi, miksi sellainen tuotiin tänne. Ayachi katsahti kummastuneena Rottaan. Eihän hän ymmärtänyt, miksi toisia lajeja kohtaan pitäisi olla epäluuloinen tai varautunut.
Ayachi ymmärsi tilanteen ja sai nopeasti vastattuakin. " Niin, minä olen Ayachi, tuossa Rotta. " korppimies nyökäytti päällään Rotan suuntaan ja jatkoi: " Autoimme vain Torulia tullimaksun kanssa. "

"Vai niin teitte. Tai sinä teit, olit kuka oli. Tuo rotta ei tehnyt, siitä olen varma. Mutta joka tapauksessa, olen nähtävästi velkaa veljenpoikani vuoksi. Ja paljonko mahdankaan olla, Torul?" vanha kääpiö rutisi, syynäten nuorempaa sameilla silmillään.
"Setä, he auttoivat minua, kun muut eivät. Ja pelkkää ystävällisyyttään. Minä olen heille paljon enemmän velkaa, kuin pelkän takaisinmaksun. Ja jolleivät he olisi auttaneet, nököttäisin vieläkin tulliportin vieressä", Torul vastasi, pitäen kärsivällisen ja kunnioittavan sävyn, vaikkei erityisen tyytyväiseltä näyttänytkään.
"Näinköhän, Torul? Näinköhän? Omaa kykenemättömyyttäsi sinä tielle jäit, et mitään muuta. Isäsi ei lähettänyt sinua tänne tyhjätaskuna, joten missä ovat rahasi?" kuului vanhemman kääpiön happama kuittaus. Kumpikin kääpiöistä vaikutti Vanhasta Rotasta ihmeen tyyneltä, suorastaan pidättyväiseltä, vaikka näillä erimielisyyksiä olikin.
"Se on pitkä tarina. Ja täällä on kylmä, Urist. Isäni ei myöskään lähettänyt minua paleltumaan portaillesi. Joten avaa ovesi minulle ja vierailleni, tai aja minut pois", Torul totesi, aavistuksen tiukempaan sävyyn.
Vanhempi kääpiö päästi nopeasti tuhahduksen kielellä, jota Vanha Rotta ei tuntenut. Lieni jonkinlainen kääpiömurre. Sitten tämä pudisti päätään ja äyskäisi: "Selvä sitten. Tule sisään sieltä ennen kuin joku vielä tuikkaa puukolla. Ja sitä rottaa katsot tarkkaan, olipa se miten vieraasi tahansa."

Ovi narahti auki, ja Torul viittasi Vanhaa Rottaa ja korppi-ihmistä seuraamaan perässään sisään.

Kääpiö näytti harmittelevan rahanmaksun kanssa, mutta ei aikonut kieltäytyäkään. " Niin. Jos minä en olisi maksanut, olisi Rotta sen varmaankin tehnyt. " Ayachi selosti sitten, katsellen vanhaa kääpiötä uteliaana. Kääpiöiden välinen keskustelu jatkui. Vanhempi kääpiö oli selvästi viisas, mutta epäluuloinen. Kyllähän sen kai ymmärsi. Tätä varautunutta keskustelua jatkui jonkin aikaa ja heidät lopulta päästettiin sisään.
Ayachi asteli kääpiöiden perässä ja joutui tosiaankin kumartumaan matalan oviaukon edessä. Hän katseli ympärilleen kiinnostuneena. Korppimies myös arveli, että häntä kenties kohdeltaisiin paremmin kuin Rottaa, jota kohtaan toisella kääpiöllä tuntui olevan epäluuloja. Se tuntui ikävältä. Eihän ketään saisi lajin vuoksi syrjiä, ainakaan Ayachin mielestä.
" Mukava talo sinulla. " huomautti mies sitten vanhemmalle kääpiölle.

"Varo sanojasi. Jos haukut tätä vielä taloksi, heitän sinut ulos, sanoipa veljenpoikani mitä sanoi", Uristiksi kutsuttu vanhempi kääpiö tuhahti miehen sanoille, muttei vilkaissutkaan tätä kohti vaan asteli peremmälle omaan kotiinsa. "Ja sulje ovi."
Vanha Rotta tuli nopean vilkaisun jälkeen siihen tulokseen, ettei asumuksen sanominen taloksi ollut erityisen totuudenmukaista. Siinä oli talo päällä, mutta se oli matala ja näytti olevan lähinnä jotakin eteisen ja varaston väliltä. Vanha kääpiö suuntasi jo alas portaita, joiden päässä oli aukinainen ovi. Sen takaa kajasti tulen loimu. Ilmeisestikin paikka oli tehty paljon enemmän kaivamalla kuin rakentamalla. Kuten kääpiöt kaiketi halusivat.

Korppimies kohautti olkiaan. Ei hän loukkaantunut, edes hätkähtänyt. Mutta ihan miten kääpiöt vain halusivat. Ei tainnut Rottakaan heistä paljoa ymmärtää, joten ei Ayachi sikäli ollut niin pahassa asemassa. Hän sulki oven, kuten pyydettiin, tai pikemminkin käskettiin.
Suden käpälät eivät pitäneet minkäänlaista ääntä lattialla, kun Ayachi seurasi kääpiöitä, katsellen ympärilleen.
Mitähän he seuraavaksi tekisivät täällä? Korppimies ei tiennyt mitään näiden kääpiöiden tavoista ja katsahti sitten taas Rotan suuntaan. Eipähän tarvinnut maksaa majatalossa yöpymisestä.

Torul seurasi Uristin perässä. Tämä näytti aavistuksen pahansuovalta, kaiketi setänsä vuoksi, muttei kuitenkaan väittänyt tälle vastaan mitään vaan seurasi perässä portaita alas. Vanha Rotta tuli viimeisenä, ei koska olisi niinkään halunnut, vaan koska nyt vain sattui olemaan viimeinen. Portaat olivat yhtä vankkaa tekoa kuin kaikki muukin ja toisin kuin ovi, ne eivät narisseet millään tavoin. Ei Vanha mitenkään erityisemmin ollut kiinnostunut rakennustaidosta, mutta oli kaikki siltikin varmasti vaatinut melkoisesti työtä. Ja ahkeruudestaan kääpiöt tunnettiin. Ainakin kaiketi yleensä.
Jos talo olikin ollut matala, oli jo reilusti maan alla oleva huone portaiden päässä vielä reilusti matalampi. Se oli tehty kääpiöille, ja näidenkin päät melkein osuivat kattoon. Vanha Rotta selvisi kumarassa kulkemalla, mutta siitä huolimattakin matala huone oli melkoisen ahdistava. Huonekaluja ei juurikaan ollut, vaikka olohuoneesta tuntuikin olevan kyse; vain muutama tuoli ja pöytä. Tulisija hallitsi tilaa ja vaikutti ainoalta valonlähteeltä alhaalla, sillä huoneesta muualle johtavat ovettomat aukot olivat pimeinä eikä mistään kajastanut valoa. Oikeastaan tuli, vaikka valaisikin, syvensi myös varjoja. Vilpoisaakin olisi varmasti ollut, ellei tulta olisi poltettu jo pitempään. Kaiken kaikkiaan kovinkaan moni ei olisi varmasti omasta halustaan asunut siellä. Se oli melkein kuin tyrmä - olkoonkin, että kaikki oli hyvin tehtyä ja rakennettua.
"Älkää koskeko mihinkään. Minä selvitän nyt asiat veljenpoikani kanssa", Urist totesi käskevään sävyyn, ja marssi yhä synkeä Torul perässään erääseen pimeistä huoneista.

Maan alla oli hyvin hiljaista.

Ayachi asteli portaat alas rauhallisesti ja käpälien päässä olevat kynnet napsahtelivat hieman osuessaan maahan. Paikka oli hieman ahdistava ulkoilmaan ja valoisiin taloihin tottuneen korppimiehen mielestä, mutta ei hän tosiaankaan aikonut valittaa. Työtähän tällainen rakennus oli tosiaan vaatinut, mutta kääpiöt varmasti pitivät siitä enemmän kuin Ayachi.
Ayachi joutui kulkemaan aika vaikeassa asennossa tultuaan huoneeseen. Se oli hyvin epämukavaa miehelle, joten hän odotti kovasti sitä, että pääsisi istumaan johonkin. Korppimieshän taisi olla pisin koko seurueesta. Ilmaa ei oikein saanut kunnolla täällä matalassa paikassa. Ayachi yritti olla näyttämättä ahdistustaan ja käyttäytyä normaaliin tapaansa.
Seuraavaksi Urist puhui ja äänensävy pysyi töykeänä. Ayachi nyökkäsi kohteliaasti ja istui maahan. Istuminenkin oli ärsyttävää, sillä hän ei voinut nojata mihinkään loukkaantuneiden siipiensä vuoksi.

Vanha Rotta otti mahdollisimman mukavan asennon lähellä tulta ja yritti päästää jännitystä. Hyvän soturin erotti huonosta - tai oikeastaan elävän kuolleesta - se, että osasi olla aina jännittynyt ja varautunut. Hetkenkin epäröinti voisi merkitä välitöntä kuolemaa, joten oli opittava vastaamaan yllätykseen saman tien, säikähtämättä tai hämmentymättä. Se oli eloonjäämistaito, ja hyödyllinen sellainen, mutta ei tuntunut turhan mukavalta pitkän päivän jälkeen. Lihakset olivat jäykät ja mieli odotti tauotta hyökkäystä. Piti osata päästää irti, kun paikka sen salli. Ja kääpiökolo vaikutti sen verran turvalliselta paikalta, että siellä saattoi hieman jo rentoutuakin. Tietenkin oli aina pidettävä yllä pientä varovaisuutta, mutta jännityksen saattoi lopettaa.
Tulen edessä istuessaan ja tasoitellessaan Vanha Rotta melkeinpä kutistui. Ryhti ja jämäkkä olemus katosivat, ja tilalle tuli väsymystä. Vanha ei tarvinnut kovistelua nyt. Tokihan se sai tämän näyttämään korppi-ihmisenkin silmissä reilusti vähemmän kovalta soturilta, mutta jos miehenrääpäle siitä alkaisi pullistella, saisi tämä kaapia aivojaan kasaan lattialta.

Kääpiöillä tuntui kestävän melkoisen pitkään, olkoonkin ettei näistä kuulunut mitään.

Ayachi haeskeli vielä sopivaa asentoa. Lopulta hän istui jalat koukussa ja selkä kohtalaisen suorana, katse viipyillen rauhoittavassa tulessa. Ainoastaan tuon tulen takia kykeni korppimies olemaan tässä hyvin ahdistavassa tilassa. Linnunvaistojen mukaan se oli selvä surmanloukku. Mies oli oikeastaan ihan mielissään siitä, ettei hetkeen tarvinnut kuunnella kääpiöiden varautunutta keskustelua ja Uristin ilkeitä huomautuksia.
Mies katsahti toiseen. Rottakin vihdoin lepäsi kunnolla, kun ei ollut enää vaaraa. Ei Ayachi kuitenkaan aliarvioisi toista. Hän tässä oli itse onnistunut murtamaan siipensä. Siinä vaiheessa ei toisten jaksamisesta nälvitty mitään.
" Ainakin hetken saamme olla ilman ongelmia.. " mies puhui oikeastaan puoli-itsekseen, vaikka ääni olikin selkeä. Ahdistustaan ei korppimies kuitenkaan maininnut. Ei hän halunnut myöntää tällaista typerää klaustrofobiaa.

Vanha Rotta soi miehelle jonkin nyökkäyksen tapaisen, vaikkei tavalliseen tapaansa mitään vastannutkaan. Vanha nautiskeli tulen lämmöstä ja antoi sen valaa hieman elämää jäykistyneisiin ja aavistuksen kylmiin raajoihin. Ohimennen tämä pani merkille, ettei lattia oikeastaan ollut kiveä vaan nähtävästi vain hyvin tiukkaan tampattua maata. Toki asumusta oli silti vahvistettu palkeilla ja muulla sellaisella. Muuten rotta ei olisi suostunut astumaan jalallaankaan maan alle, ei vaikka kaivaja olisi mennyt luomuksestaan takuuseen näyttämällä ensin itse esimerkkiä ja paukuttanut varmemmaksi vakuudeksi vielä seiniäkin. Parempi olla varma kuin kuollut.

Kääpiöillä kesti hyvä hetki, mutta lopulta nämä ilmaantuivat taas näkyville. Kumpikaan ei Vanhasta Rotasta näyttänyt erityisen tyytyväiseltä, mutta siitä huolimattakin ainakin siltä, että asiat oli saatu ratkaistua jollain tapaa.
"Voitte yöpyä täällä. Mutta siihen loppuvat minun velkani. Torul näyttää paikat", Urist totesi ja löntysti toiseen, aivan yhtä valottomaan huoneeseen.
"No, se oli sellainen", Torul huokaisi setänsä mentyä.

Tuli lämmitti Ayachiakin mukavasti. Rotta vain nyökkäsi hänelle, muttei puhunut muuten. Mies oli jo tottunut toisen hiljaisuuteen. Välillä korppimies liikahteli, koska hänen asentonsa ei tosiaan ollut mikään paras mahdollinen, varsinkaan kun piti kovalla lattialla istua eikä saanut nojata yhtään mihinkään.
Vielä kului hetken aikaa ja Ayachi ehti vaipumaan ajatuksiinsa, kunnes kääpiöt palasivat. Urist oli yhtä nyreä kuin ennenkin ja ilmoitti lyhyesti asiansa. Torul näytti jäävän heidän seurakseen ja korppimies loi myötätuntoisen katsahduksen pikkumieheen.
" Niimpä niin. No, tuskin moni muukaan olisi tyytyväinen, kun tällainen otus talossa.. " Ayachi naurahti ja katsahti itseensä. Rotan puolesta hän ei sanonut mitään, koska ei oikein tiennyt, miten heihin yleensä suhtauduttiin eri paikoissa.

Torul epäröi hetken, mutta myöntyi sitten kuitenkin: "Niin... tuota... niin. Ei kai moni." Aavistuksen epäröiden tämä kääntyi ympäri ja viittasi korppi-ihmistä ja Vanhaa Rottaa seuraamaan. Mitään valoa ei ollut, mikä sai Vanhan vaistonvaraisesti aavistuksen varuilleen, mutta tämä muistutti itseään, ettei ollut nyt minkäänlaisessa erityisessä vaarassa, sen enempää kuin kukaan koskaan oli, ja suuntasi sitten pimeyteen. Ei näkö ollut rottien paras aisti muutenkaan, päinvastoin. Se oli kiistatta huonoin. Hyvä kuulo, haju ja viikset korvasivat kuitenkin pimeässä. Kunhan ei tarvinnut tehdä mitään erityisen mutkikasta, ei suurempaa hätää ollut.
"Pesumahdollisuutta ei näytä, ikävä kyllä, tulevan. Pahoitteluni siitä, mutta voin neuvoa hyvän paikan aamulla", Torul totesi kulkiessaan ihmeen vaivatta pimeässä.

Ayachi nousi varovasti seisomaan, kumartuen kun matala katto tuli vastaan. Korppimies ei pitänyt pimeydestä, vaikka korpin silmät kykenivät kyllä öisin näkemään kiitettävän hyvin. Ayachi kulki toisten perässä, katsellen ympärilleen. Maanalainen tila sai sen suuntavaiston hieman sekoamaan. Mies kuitenkin selvisi pimeässä näön ja kuulon avulla.
" Eipä se haittaa. " vastasi korppimies sitten kääpiölle. Kai tässä selviäisi ilman peseytymistäkin vielä. Kuivunut veri siivissä oli se asia, joka miestä kaikkein eniten häiritsi. Kunhan siitä pääsisi edes eroon aamulla, niin kaikki olisi hyvin. Olikohan Torul mahtanut huomata verta? Tai Urist? Kumpikin kääpiöistä oli kyllä varmasti huomannut Ayachin siipien asennon ja he osasivat päätellä, että siivissä oli jotakin vikaa.

Vanha Rotta seurasi Torulin askeleita, ja onnistui kuin onnistuikin olemaan telomatta itseään mihinkään. Sitä tietenkin auttoi se, ettei huonekaluja juurikaan edes ollut, ja kaivettu asumus tuntui noudattavan melkoisen suoraviivaista kaavaa. Eikä se ollut edes suuri, matkaa ei tullut kuin muutaman pienehkön - ja matalan - huoneen verran. Jollei olisi tullut käännöstä, olisi tulisijan valon vielä nähnyt. Joka tapauksessa huone, johon pysähdyttiin, ei vaikuttanut olevan sen suuremmin kalustettu, kuin mikään muukaan. Vanha tosin huomasi, että lattialla oli olkia. Sänkyjä sen sijaan ei ilmeisesti ollut missään.
"Pahoittelen, ettei täällä ole sänkyjä. Setäni ei usko sellaiseen. Eivätkä kääpiökokoiset sängyt varmastikaan, kaikella kunnioituksella, teille sopisikaan", Torul totesi.

Ayachi seurasi yhä toisten perässä, rauhallisesti kävellen. Pimeässä kun piti olla varovainen. Korppimiehen ahtaanpaikankammo alkoi hiljalleen hellittää, vaikka tuntui oudolta olla maan alla. Rottaa se ei kaiketi haitannut. Eipä ainakaan näyttänyt siltä.
Pian he olivat ilmeisesti perillä, jonkinlaisessa huoneessa. Ayachi ei erottanut kunnolla yksityiskohtia, mutta lattialle oli taidettu laittaa olkia ja olihan huoneessa muutama muukin huonekalu, vaikka niitä oli totisesti vähemmän kuin ihmisasumuksissa.
" Ei se haittaa, lattia kelpaa ihan hyvin. " vastasi Ayachi sitten toiselle. Eihän sillä ollut mitään eroa, nukkuisiko hän sängyssä vai lattialla. Siivet olivat joka tapauksessa paha ongelma. Mies kuluttikin aikaa miettiäkseen, missä asennossa hän oikein nukkuisi. Aamulla olisi varmaan vaikeaa päästä ylös, kun ei saanut vaihtaa asentoa.

((Pahoittelut äkillisestä hiljaisuudestani. Moninaisista syistä tuli hetken verran paussia.))

Vanha Rotta potkaisi muutaman kerran olkia ja hipelöi niitä varpaillaan, ennen kuin asettui paremmin aloilleen. Oljet eivät millään muotoa olleet paras mahdollinen alusta, jolla nukkua, mutta menettelivät pahemman puutteessa. Oli se ainakin kivikkoa parempi, sellaisellakin kun oli tullut muutaman kerran nukuttua - tai ainakin yritettyä surkean puoleisesti. Kaikenlaista sitä kestikin, kun oikein joutui yrittämään.
"Niin no, niin", Torul totesi epävarman puoleisesti. Tämä seisoskeli hetken paikoillaan, mutta suuntasi sitten kuitenkin pois ilman sen ihmeempiä. Tämän askeleet vaimenivat nopeasti pimeydessä, ja sitten olikin jälleen hiljaista. Hyvin hiljaista.
Vanha Rotta yskäisi kertaalleen, raapi kylkeään ja yritti löytää paikan, jossa oljet eivät olisi pistelleet. Se oli tietenkin vähintäänkin turhaa, sillä ainahan ne pistelivät.

// Eipä mitään. Itsellä inspiraatio taas hukassa.

Kääpiö lähti pian ja Rotta pysytteli tapansa mukaan hiljaisena. Ei Ayachikaan ollut mitenkään kovin puheliaalla tuulella. Vaitonaisena hän istui oljille, jääden siihen hetkeksi miettimään, miten oikein pystyisi nukkumaan. Selällään ei ainakaan voisi nukkua joten pitäisi nukkua jommallakummalla kyljellä. Aamulla olisi vaikea liikkua. Mies yritti kuitenkin olla välittämättä siitä ja hivuttautui sitten makaamaan vasemmalle kyljelleen. Nyt pitäisi vain yrittää nukkua. Se onnistui yllättävän helposti. Yhdessä päivässä oli tapahtunut niin monta asiaa, että Ayachi nukahti hyvin pian.
Korppimies ei nähnyt mitään kovin erikoista unta. Ei ainakaan sellaista, jonka hän muistaisi herätessään. Välillä hän heräsi tuntiessaan kipua kehossaan. Ayachi kun ei ollut tottunut nukkumaan oljilla. Ne pistelivät ja maa niiden alla oli kova.

Vanha Rotta tyytyi loppujen lopuksi löytämään asennon, jossa oljet pistelivät suunnilleen vain niitä kohtia, joissa se ei tuntunut erityisen paljon. Tai siis liikaa. Mies kuului hengityksestä ja liikkumisen vähyydestä päätellen nukahtaneen nopeanpuoleisesti, mutta Vanha pysyi valveilla vielä hetken. Paikka tuntui herättävän henkiin erään muiston. Yhden niistä monista. Silloinkin oli tullut istuttua pimeässä, ainakin suunnilleen maan alla, ja silloinkin oli ollut aavistuksen kosteaa. Toisaalta silloin samassa sumpussa oli istunut varmasti lähemmäs kaksi tusinaa muutakin. Olo oli huomattavasti vähemmän tukala näin.
Huomenna Vanha Rotta etsisi käsiinsä sen miehen, Asgeirin. Mikäli tämä ei olisi kaupungissa, etsisi Vanha jonkun sellaisen, joka tietäisi missä tämä oli. Joku tiesi aina. Ei yksi valtava hurnamaalainen mihinkään noin vain kadonnut, ei ainakaan Asgeir. Ja toivon mukaan se olisi nopeasti ohi. Ei sillä että rotta olisi pelännyt, mutta Asgeir oli ikävä vastustaja. Ennemmin tai myöhemmin tämä pääsisi jyvälle siitä, että joku oli perässä. Eikä Vanha halunnut antaa tälle mitään aikaa suunnitella. Tämä oli aivan tarpeeksi vaarallinen muutenkin, jos vain pääsi tekemään mitä parhaiten teki.

Loppujen lopuksi Vanha Rottakin vaipui uneen. Se oli taas painajaisen tapaista. Mutta tällä kertaa hulluun velhoon sekoittui myös menneitä aikoja. Niitä huonoimpia niistä - tai parhaimpia, jos sitä niin ajatteli.

Taisi olla varhainen aamu, kun Ayachi heräsi. Linnunvaistot tiesivät sen, vaikkei normaali ihminen olisi kyennyt sitä tällaisessa pimeydessä kertomaan. Miehen silmät avautuivat kokonaan. Tosiaan, pelkkää pimeyttä. Rotta taisi vielä nukkua. Liikkumisen merkkejä ei Ayachi ainakaan nähnyt tai kuullut.
Maattuaan hetken aikaa hereillä mies alkoi tiedostamaan kivun. Jalat olivat puutuneet ja lihakset kireät samassa asennossa nukkumisen jäljiltä. Oljet ja kova maa olivat tietenkin vielä osatekijöitä. Liikkuminen tulisi siis olemaan aluksi vaikeata ja hidasta. Jos vain siivet eivät olisi murtuneet, ei nukkuminenkaan olisi näin kovin epämukavaa.
Missähän Torul mahtoi olla? Kenties herännyt jo? Ayachi jäi odottelemaan joitain merkkejä siitä, että muutkin olisivat hereillä kuin hän. Yksinään odottelu oli tietenkin tylsää, muttei sille pahemmin mitään voinut. Ei korppimies voinut tästä lähteäkään.

Vanha Rotta heräsi hyvin pian sen jälkeen, kun korppi-ihminen oli herännyt. Tämän liikkuminen sai Vanhankin havahtumaan nopeasti kevyenpuoleisesta ja huonohkosta unesta. Soturiperuja sekin, sikeäuniset eivät pitkään eläneet. Oikeastaan Vanha ei muistanut montaakaan kertaa, kun olisi todella heräämisellään pelastanut henkensä - ja siinähän se vitsi oikeastaan piilikin. Yksikin kerta riitti.
Vanha Rotta ei tuntenut itseään erityisen rentoutuneeksi, vaikka uni olikin palauttanut voimia. Huonoa unta, sitä se oli, painajaisia. Palauttivat mieleen asioita, jotka olisivat saaneet pysyä poissa. Vanha ei juuri surkutellut, että joutui nousemaan - tai oikeastaan surkutteli siinä kohtaa, kun yritti tosiaan nousta ylös. Joka paikka tuntui olevan ihmeen jäykkänä, kaiketi koska maan alla oli koleaa.

Paljon ensimmäistä repäisyään varovaisemmin Vanha Rotta kömpi pystyyn, urahdellen siinä sivussa. Tämä tiedosti miehenkin olemassaolon muutamalla aavistuksen tarkoituksenmukaisemmalla urahduksella, ennen kuin alkoi kerätä tavaroitaan kasaan. Oli turha jäädä enää odottelemaan mitään. Parempi alkaa hoitamaan asioita kuntoon.

Jonkin ajan kuluttua Rotan liikehdintä alkoi kuulumaan ja toinen ilmeisesti nousi ylös. Olisi varmaan aika lähteä. Ayachikin nousi varovasti istumaan ja siitä sitten lopulta seisomaan hieman kyyryssä. Korppimies nappasi omat tavaransa ja katsahti sitten Rottaan. Osasiko toinen täältä pois? Vai tulisiko Torul pian? Ayachi oli kadottanut suuntavaistonsa täysin maan alla, eikä hän myöskään osannut päätellä suuntaa. Ei hän ollut tottunut näihin kääpiöiden monimutkaisiin rakennelmiin.
Rotta vaikutti hiljaiselta, niin kuin yleensäkin. Mies ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa, odotteli vain, että toinen kenties näyttäisi, mitä he seuraavaksi tekisivät tai miten he löytäisivät ulos täältä omin avuin.

Vanha Rotta ei suuremmin jäänyt odottelemaan, mahtaisiko jokin kääpiö ilmaantua paikalle vaiko ei. Oli parempi vain lähteä samoin tein, ei jäädä nyhjäämään nurkkiin. Vanhalla ei ollut edes aavistustakaan siitä, mikä aika päivästä tarkalleen oli, maan alla oli mahdotonta sanoa. Joka tapauksessa oli tullut nukuttua tarpeeksi, ja oli aika aloittaa etsiminen. Kääpiöt tuskin kaipasivat suuremmin kiitosta, ja paras tapa kunnioittaa isäntiään - ainakin tässä tapauksessa - oli häipyä vähin äänin ja ilman sen suurempaa hämminkiä.
Hetken tai pari Vanha Rotta joutui etsimään seinää myöten reittiä pois, mutta matka ei ollut kuitenkaan pitkä ja olohuone löytyi ilman sen suurempia. Tulta siellä tosin ei enää ollut, mutta muutama kekäle näytti vielä hehkuvan heikosti. Kumpikaan kääpiöistä, ei Torul eikä Urist, ei ilmeisestikään ollut paikalla. Vanha ei kuullut tai muutenkaan aistinut näitä.
Portaiden oven alta kajasti hyvin heikosti valo, ja Vanha Rotta suuntasi sinne jäämättä suuremmin ihmettelemään. Ylös, ulos ja pois, siinä tämän hetken suunnitelma. Ja sitten kaiketi hakemaan tietoja...

Rotta ilmeisesti aikoi lähteä, joten Ayachi käveli toisen perässä, luottaen sitten Rotan suuntavaistoon. Kai toinen osaisi täältä ulos. Mitään ei kuulunut. Ayachi onneksi erotti toisen pimeydestä tarkan näkönsä avulla, mutta muuhun hän ei sitten kyennytkään. Korppimies tunsi jonkinlaista helpotusta, kun he tulivat tuttuun olohuoneeseen. Kyllä he varmaan pois löytäisivät aika äkkiä.. Niin mies ainakin toivoi. Ulkoilmassa hänen suuntavaistonsa olisi entisellään ja kaikki kävisi muutenkin helpommin, vaikka koko kaupunki oli Ayachille täysin vieras paikka.

Yksikään kääpiö ei ilmaantunut mistään siinäkään kohtaa, kun Vanha Rotta avasi oven. Portaiden yläpäästä, ikkunoista, kajasti jo hyvänpuoleisesti valoa, mikä kertoi aamun olevan jo melkoisen pitkällä. Portaiden nouseminen tuotti Vanhalle pieniä ongelmia, jäykkä kun herättyään oli. Mutta loppujen lopuksi tämä sai könyttyä portaiden yläpäähän ja ovelle. Ja luonnollisesti ovesta ulos.
Hetken Vanha Rotta joutui siristelemään silmiään päivänvalossa, joka oli melkoisen kirkas verrattuna pimeään maanalaiseen asumukseen. Hetken Vanha vain seisoi oven ulkopuolella ja yritti saada selvää maailman menosta. Ainakin väkeä oli jo reilusti liikkeellä, ja moni vähintäänkin vilkaisi, kun hyvämaineisesta talosta ilmaantui äkkiä rotta ja jokin siivekäs ihminen. Mutta suurin osa myöskin päätti, että oli parempi olla kyselemättä liikaa. Se ei ollut hyväksi terveydelle tietyissä piireissä.
Vanhan Rotan ei kauaa tarvinnut pohtia, minne pitäisi ensin suunnata. Vatsa kurni. Jotenka kohti jotakin paikkaa, josta saisi ruokaa. Ja mahdollisesti myös tietoa...

Ayachi askelsi hiljaa toisen perässä, sudenkäpälien kynnet taas napsahdellen portaikossa. Hän vilkaisi taakseen ja katsahti sitten taas eteensä. Portaat eivät tuottaneet miehelle ongelmia. Lähinnä hänen yläruumiinsa oli huonommassa kunnossa. Kävelyyn mies oli tottunut liiaksikin. Pian he onneksi pääsivät jo ulos ovesta. Valo ei häikäissyt Ayachia, koska linnun silmät tottuivat siihen nopeasti. Rotalla taisi olla vaikeuksia näkemisessä. Kyllähän sen ymmärsi, kun tuolla oli muutenkin huonompi näkö.
Miehelläkin oli nälkä, mutta hän päätti luottaa taas Rotan vaistoihin tässä asiassa. Toinen kun tunsi kaupungin ja näytti tietävän, minne mennä. Niimpä korppi-ihminen askelsi rauhallisesti tuon perässä, sanaakaan sanomatta, välillä katsahtaen muihin olentoihin.

Ensin Vanha Rotta kaavaili suuntaavansa suoraan johonkin räkälään, josta saisi halvalla jotakin ainakin etäisesti ruokaa muistuttavaa. Väkeä näytti kuitenkin olevan sen verran liikkeellä, että Vanha päätteli tänään olevan toripäivä. Pian tämä saikin todeta olleensa oikeassa, sillä suuri kaupunginaukio oli täpösenään väkeä, torikojuja ja eläimiä. Suuri osa myyjistä oli joko maalaisia, jotka olivat tulleet tienaamaan rahaa myymällä lähinnä lihaa ja vihanneksia, tai paikallisia käsityöläisiä. Väkijoukko puolestaan koostui lähinnä kaupunkilaisista, mutta välissä oli muutama maalainenkin, kaiketi joko myyjien mukana tulleita tai muuten vain. Kaikenlaisen tuoreen ruuan tuoksu sai nälkäiselle rotallekin pienen veden kielelle, ja kaikenlaiset pohtimukset jonkin syrjäkujan homeisista majatalon irvikuvista unohtuivat heti - olkoonkin, että ruuan lisäksi haisivat myös eläimet ja niiden lanta.
Toriaukean reunalla seistessään Vanha Rotta tuli pohtineeksi tilannetta muutenkin. Nyt olisi myös hyvä etsiä tietoja, koska väkeä oli laajemmaltakin alueelta. Oli kuitenkin yksi pulmanpuoleinen, nimittäin korppi-ihminen. Tämän raahaaminen mukana ei välttämättä ollut erityisen hyvä ajatus, jos halusi näyttää karulta ja kovalta ja kerätä hieman tietoja. Lieni parempi laittaa tämä matkoihinsa hetkeksi ja toimia kaikessa rauhassa.

Hetken pähkäiltyään Vanha Rotta kaivoi esiin muutaman hyvänkokoisen kolikon. Ne eivät olleet oikeastaan täkäläistä valuuttaa, mutta kultaa harvemmin torjuttiinkaan. "Etsi ruokasi. Ja se tikari. Tässä myöhemmin. Älä tule mukaan", Vanha Rotta enemmänkin käski kuin pyysi, sysäten rahat miehelle. Oli tämä ne ansainnut, loppujen lopuksi. Saisipa ainakin muuta mietittävää ihmetellessään toria ja haeskellessaan tikaria, josta oli jo aikaisemmin puhunut. Ja Vanha saisi aikaa etsiskellä tietoja omalla tavallaan - ja kukaties tehdä hieman muutakin. Mistäpä sitä tiesi...

Ayachi seurasi Rottaa ja pani itsekin merkille ympärillään käyvän hälyn. Ihmisiä ja muita olentoja tuntui olevan joka paikassa ja he puhuivat kuka mistäkin. Kukaan ei enää tuntunut huomaavan yhtä korppimiestä ja rottaa. Kohta mies näkikin kauempana kaikenlaisia kojuja ja hyvin paljon väkeä. Melkoinen ääni tietenkin nousi, kun kaikki puhuivat yhtäaikaa, eivätkä eläimet olleet tietenkään hiljaa. Ayachi tuntui olevan hyvin mielissään, kun Rottakin taisi huolia tämän paikan. Jos oli kerran ruokaa ja kaikkea muuta tarpeellista myytävänä täällä, miksi sitten pitäisi lähteä johonkin kurjempaan paikkaan niitä hakemaan?
Hetken kuluttua Rotta puhui. Toinen kehotti, tai pikemminkin käski, häntä etsimään itselleen ruokaa ja aseen. Mies nyökkäsi toiselle hiljaa ja otti rahat vastaan. Sitten Ayachi käännähti ja lähti askeltamaan torille päin. Ehkä tosiaan asiat menivät helpommin näin. Nyt toiset eivät katselisi Ayachia niin halveksuvasti, kun Rottaa ei ollut mukana. Mies päätti etsiä ensin ruokaa ja vasta sen jälkeen aseen.

Vanha Rotta sulautui nopeasti ihmisvilinään. Väkeä oli jokaista sorttia, myös rottia. Eipä sillä että se muita miellytti, mutta kaupungeissa se oli mitä useimmiten vain hyväksyttävä. Rottia oli, halusi tai ei. Vanhakin sai hoidettua asiansa edes suunnilleen kaikessa rauhassa. Ensin piti löytää ruokaa, ja sitähän löytyi. Loppujen lopuksi tämä osti muutamalla lantilla kaiketi paistettua sianlihaa, joka oli kääritty kaalinlehteen. Lehti oli nahistunut ja liha aavistuksen raa'anpuoleista, mutta se oli silti ruokaa.
Vanha Rotta ei pitänyt suoranaista hoppua, vaan enemmänkin kierteli, kuunteli ja kyseli. Olipa torilla ja sen ympäristössä jopa näkemisen arvoistakin, ja Vanha katseli sitä siinä sivussa. Hauskuuttajia ja kaikkea sellaista.

Ayachi suuntasi tiensä ensin ruokakojuille. Mies päätyi ostamaan itselleen leipää ja jonkin riistaeläimen lihaa. Siitä korppimies kuitenkin varmistui, etttei se linnunlihaa ollut. Tämän ei paljoa tarvinnut syödäkään ruokaa, kun oli tottunut vähäiseen määrään. Ayachi oli niin ystävällinen, että sai siksi halvalla hankittua ruokansa, jolloin jäi enemmän varaa aseenostoa varten. Niimpä mies alkoi seuraavaksi etsiskelemään paikkaa, jossa myytäisiin pieniä ja kevyitä aseita. Pienen etsimisen jälkeen sellainen onneksi löytyikin. Mies joutui keskustelemaan myyjän kanssa ja tämä myyjä, ihmismies, valitsi lopulta Ayachille kevyen, terävän tikarin. Hänen varansa sentään riittivät siihen. Koska Rotalla kuluisi varmaan aikaa tietojen keräämisessä, mies päätti kierrellä torilla muuten vain, katselemassa kaikkea. Saattaisi hän ostaakin jotain, jos tarpeellisia asioita aattuisi tulemaan vastaan.