Saaristoelämää

// Eli Tintti tänne ^^ //

Yö oli pimeimmillään Ferocen ratsastaessa läpi Hanén kylän. Kylä nukkui niin autuaana ja tietämättömänä lähestyvästä vaarasta. Suuren sotahevostamma Freijan kaviot eivät päästäneet mitään ääntä, se tiesi, että nyt oli oltava hiljaa, kuten Ferocenin. Itseasiassa Feroce oli tullut jo edellisenä iltana paikalle, mutta oli ollut liian väsynyt ja aamu oli alkanut aikaisin, joten hän oli joutunut piilottelemaan kylän lähettyvillä. Mutta nyt, naarasvampyyri oli täynnä elämää ja taponhalua. Kaupungin kadut olivat tyhjiä ja pimeitä, muutaman öyhdyn valaisemia, kun täysin mustanpuhuva parivaljakko vaelsi kadulla. Ferocen kylmät, liikkumattomat silmät tähystelivät jotain. Lopulta Feroce ohjasi tammansa leveähkölle, mutta silti kaukana katseilta olevalle kujalle. Hän pysäytti Freijan sinne ja nousi alas ratsailta.
"Rauhassa.."
Hän kuiskaili sanojaan tammalle ja jätti hevosensa siihen. Sitten Feroce lähti kujalta. Kuuliainen Freija jäi paikalleen, lepuutti vähän toista takajalkaansa. Se oli tottunut tähän elämään, joten hevonen ei juuri välittänyt. Se laski päätään ja torkkui hieman, Ferocen hakiessa jotain syötävää. Feroce käveli pitkin pääkatua, pitkä viitta hieman merituulessa liehuen. Hän ei ollut ihan varma, mistä löytäisi uhria, mutta tuskin kaduilta. Niissä ei ollut elämää, kuin muutamia kulkukoiria ja rottia. Elämä tuntui kaikkoavan, minne ikinä tuo nainen käveli. Kylmäkatseinen jäänainen oli vaarallinen olento, jonka punasilmiin katsominen jo sai painajaiset ihmisten uniin. Feroce pysähtyi hetkeksi yhden lyhdyn valon alle ja katseli ympärilleen. Tässä aivan lähellä olisi taverna..Varmasti joku vielä istuisi tähänkin aikaan siellä kittaamassa olutta ja miettimässä maailman murheita, joten Ferocen ei tarvitsisi muuta kuin odottaa, että uhri lähes kävelisi hänen syliinsä. Feroce hymyili itsekseen ja jäi nojailemaan yhteen seinustaan, lähelle lyhtyä.

Siipien kärkiväli oli alle metrin, mutta nopeus sellaista luokkaa että voisi luulla suuremmaksikin linnuksi. Iloiset kiljahdukset kantautuivat pimenevältä mereltä ja Jare nimisellä haukkademonilla oli hauskaa taas kerran lennellessä yksinään. Kiepit, lämpien ilmavirtojen kanssa ylos asti kohoilu ja syöksyminen kohti maata ja yht äkkinen siipien levitys ja ilmaan ponkaisi olivat niitä asioita mistä Jare piti. Valitettavasti oli energiakin lopussa joten demonipoika päätti laskeutua maahan.

Yhdessä hujauksessä poika oli maassa, katulampun valossa siten että vampyyrineitonen kykenisi huomaamaan Jaren. Ilmalennon aikana Demoni muuttui punapyrstöhiirihaukasta ihmiseksi, ja kun jalat tapasivat maata oli demoni jo ihmisenä. Ensimmäiseksi mies tarkisti että miekka oli tallella, sitten että kartta oli takin sisällä ja viimeisenä ympäristönsä. Silmät iskeytyivät vamppyyrinaiseen, mutta askel ei käynyt taakse eikä eteen, käsi kyllä hapuili että miekka on varmasti tallessa. Vaikka normaalilal miekalla ei vampyyreja tapeta, voi sillä itseään suojata.

Feroce seisoskeli aika rauhassa, kun tämän tarkat, kissamaiset aistit erottivat siipien suhahduksen ilmassa. Se kuului selvästi petolinnulle, haukalle. Haukat eivät yleensä saalistaneet öisin, joten Ferocen katse kiinnittyi haukkaan, joka lensi leveän kadun lävitse ja laskeutui jonkin matkan päähän ja Ferocen suureksi hämmästykseksi muuttui ihmisen kaltaiseksi olennoksi, joka taisi olla demoni. Ainakin niin neito aisti tämän olevan. Feroce hymyili vinosti itsekseen. Vai että nuori, komea demonipoika..Hyvin huvittavaa, todella..Tästä voisi tulla hauskaakin. Feroce ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan, kunhan nojaili vain seinään, laskien kätensä miekan kahvalle. Demoneilla ja vampyyreillä oli joitain samoja heikkouksia, riippuen demonista, kuten hopearistit ja vihkivesi, joten tuskin demoni kumpaakaan kantoi mukana. Melkoi rohkein ja päättäväisin askelin lähti Feroce kävelemään kohti demonipoikaa. Hänellä ei ollut mitään tuota vastaan, mutta pieni uteliaisuus kuitenkin kävi neidon sisällä. Tasaisesti kopisivat saappaat vasten maata, kun nainen käveli sirosti kohti toista ja pysähtyi parin metrin päähän, varmuuden vuoksi.
"Mikä ajaa demonin tällaisille seuduille? Tuskin into juoda ihmisverta"
Feroce hymähti pilkkaavasti ja katseli punaiset silmät hehkuen toista. Ylväänä, uhmakkaana, täynnä elämää ja voimaa, tuo nainen tuijotteli demonia. Hän lähti päättäväisin askelin kävelemään kohti tuota. Mitäköhän siitä syntyisi? No sen näkisi sitten. Miten ikinä demoni suhtautuisikaan nuoreen vampyyrinaiseen. Pimeys kietoi lähes kokoaan naisen viittaansa, kuin nainen olisi yhtä yön kanssa. Vain punaiset silmät hehkuivat läpi sen mustuuden ja korpinmustat hiukset liehuivat tuulessa.

Laiha ja ruskettunut sormi hipaisi miekan kahvaa, silmissä oli katse joka ei kuvastanut mitään. Jotkut sanoivat että silmät olivat sielunsa peili, mutta ei Jaren sielu tyhjää ollut vaan täynnä tunteita. Nainen huomasi Jaren, tai ehkä jare vain vasta nyt tajusi että naikkonen oli tuijotellut tätä. Lähemmäs kävely sai jok ikisen demonin ruumiinosan valpastumaan ja olemaan valmiina tarttumaan miekkaan tai pakenemaan.
"vaikka olenkin demoni, ei se tarkoita että olisin jotenkin paha, ja ihmisvert saat mennä kerjäämään muualta"
Ehkä ensimmäistä kertaa tuli suora mielipide, ei Jare kuitenkaan vampyyreja inhonnut, kuhan ne eivät höneen koskisi. Nainen lähestyi, Jare tarttui miekkaansa ja veti sen esiin, "En tahdo haastaa riitaa mutta minuun et hampaillasi koske."

Feroce pysähtyi hetkeksi ja tarkasteli demonimiestä, kun tämä käski naisen mennä kerjäämään ihmisveri muualta. Aika topakka tapaus selvästi..Ei alistunut helpolla. Siihen Feroce ei sanonut yhtään mitään, ei ainuttakaan sanaa, vaan jatkoi kävelyään kohti, kunnes oli enää 2 metrin päässä ja silloin demoni paljasti miekkansa. Feroce katseli miekkaa, kunnes alkoi nauramaan hiljaa.
"Ja tuolla ajattelit tappaa minut?"
Feroce kysyi ja katseli demonia suoraan silmiin omilla, punaisilla silmillään, hiukan hymyillen. Feroce siveli sormellaan demonin miekan terää.
"Minä en juo demoniverta. Se on myrkkyä"
Feroce totesi rauhallisena ja perääntyi pari askelta, hiukan kumartaen.
"Olen Feroce, pimeyden vaeltaja, kuten epäilen, että tekin olette"
Yleensä Feroce ei voinut sietää muita olentoja, kuin vampyyrejä, mutta joistakin hän vain vaistosi, että olento oli vahva, oli se sitten mikä vain. Yö heidän ympärillään oli tiivis. Ääniä ei kuulunut, valoa loivat vain lyhtyjen pienet liekit. Ferocen ohi lensi yksinäinen yöperhonen, joka laskeutui vampyyrin kädelle lepäämään. Neito katseli perhosta rauhallisena, kunnes se jatkoi matkaansa loputtomaan pimeyteen.

Naisen pilkallinen vastaus sai Jaren vavahtamaan sisäisesti, niin totta tosiaan, mitä hyötyä miekasta olisikaan? Vamppyyri mikä vampyyri, sitä tuskin saisi esteltyä edes tällaisella, miekkahan oli kuin tikku sormessa, se nipistäisi mutta tuskin tappaisi.
"En ajatellut tappaa, estellä sen aikaa että ehdin karkuun"
Jare oli tuollainen, itsetunto maassa ja äärettömän rehellinen, ei se voinut tehdä pahaa oikeasti kenellekkään, vain silloin kun joku tämän kimppuun hyökkäisi. Kuultuaan vampyyrin seuraavat sanat, mies laski miekkansa ja pujotti sen sitten takaisin selkäänsä punastuen nolona. Niinpä tietysti, enhän tajua taaskaan mitään, olen täysi nolla.

"Olen Jare, mutten pimeyden vaeltaja."

Feroce tarkasteli päästä varpaisiin tuota demonia, joka esittäytyi nimellä Jare. Se ei tuntunut olevan kovin itsevarma, ainakaan niin itsevarma, kuin nainen oli luullut. Taisi olla pelkkä pelkuri, vaikea sanoa, kun ei vielä tuota toista tuntenut. Mustat hiukset liehuivat tuulessa Ferocen katsellessa palavilla jääsilmillään tuota demonia. Pimeys ei ollut ongelma vampyyrille. Tuo näki yhtä hyvin, kuin ihminen päivällä.
"Ja miksi luulet, että minulla olisi mitään iloa jahdata sinua, saatika sitten tappaa?"
Feroce kysyi vähän kummastuneena. Pitivätkö kaikki häntä niin sydämettömänä petona, että hän vain tuli ja tappoi, kun itse halusi? No tuskin. Jaren punastuminen sai Ferocen naurahtamaan hiljaa. Selvästi, taisi Feroce olla ensimmäinen vampyyri, johon tuo olento oli törmännyt. Feroce laski kätensä miekaltaan.
"Olette kovin urhea, kun uskallatte asettua vampyyriä vastaan pelkällä miekalla. Se on suhteellisen ihailtavaa. Ja olette taidokas haukka, onnekas kun saatte lentää pitkin taivaita."
Feroce sanoi rauhallisuutta ja jonkinlaista kunnioitusta äänessään. Feroce käveli vähän lähemmäs Jarea.
"Jos saan olla utelias, mitä kaltaisesi demoni täällä tekee, ellei ole metsästämässä ihmisiä?"
Feroce kierteli hetken Jaren ympärillä, kunnes pysähtyi takaisin tämän eteen, katsoen vakavana ja valppaana demonia. Miksi muka tuota pitäisi vahingoittaa? Eihän demoni ollut tehnyt mitään pahaa vampyyrille. Sitäpaitsi, niin huono taisi olla pojan itsetunto, ettei sitä kannattanut enää lytätä.

Jare seisoi valppaana siinä pimenevällä kadulla, jossakin helähti ovi ja koira haukkui kaukana. Ferocen päästä arpaisiin katselu tuntui muuttujademonista inhottavalta, se ei tykännyt siitä että tätä katseltiin. Sen takia Demoni katselikin ypärilleen muka uteliaana.
"Mistä minä vampyyreistä tiedän."
Jare sanoi aika hiljaa katsellen edelleenkin erästä suurta lintu joka oli Demonin lintumuodon metsästäjä. Varmasti se lintu ihmetteli mistä hiirihaukan haju kantautui vaikka lähimailla ei näkynyt muita kuin kaksi ihmistä.
"Miten niin kaltaiseni Demoni? Mistä tiedät millainen minä olen."
Jarea eipäylytti entistä enemmän tuo verenimijä, kun se tmän ympärilläkin leijaili.[/u]

Jaa-a. Tuo demoni olikin hieman hankala tapaus. Se ei selvästi luottanut helpolla kehenkään. No miksi Feroce sitä jäisi kiusaamaan sen kummemmin? Selvästi Jare ei ollut erityisemmin tutustumishaluinen olento, joten parempi antaa olla. Selvästikkin..Feroce vain tuhahti ja katseli muualle.
"Olin vain utelias tietämään..Yleensä demonit eivät liiku näillä main, elleivät metsästä ihmisiä..Joten suonette anteeksi.."
Feroce katsahti tavernan ovea. Ihanaa, joku hoiperteli ulos tavernasta, aika päissään.
"On aika tappaa..Näe, kuinka yön lapsi saalistaa"
Feroce naureskeli hiljaa ja julmasti, hänen lähtiessä kävelemään takaisin varjoihin. Eipä tainnut Jare suuremmin luottaa Feroceen, mutta miksi hän olisi toisen luottamusta edes kaivannut? Samapa tuo..Eihän kukaan tähänkään asti ollut halunnut vampyyrin kanssa ystävystyä, miksi nytkään? Feroce katsahti vielä varjoista Jareen, kunnes painautui ihan kiinni erään talon seinään. Hän oli metsästänyt satoja kertoja aikaisemminkin, joten tämä ei olisi mitenkään erilaista. Feroce tiesi, että oli riski metsästää näin lähellä tavernaa, mutta olkoon. Humalainen mies oli pysähtynyt lyhtypylvään luokse avaamaan viskipulloa, kun Feroce hyökkäsi takaapäin tämän kimppuun. Mies ehti huutaa, ennenkuin terävät kulmahampaat olivat uppotuneet tämän kaulaan ja mies oli eräänlaisessa hurmostilassa, missä hän ei osaisi mitenkään puollustautua. Ahnaasti Feroce imi verta haavasta, vähän sitä tippui myös kadulle.

Epäilevä katse hiipui kuin unohdettu takkatuli, hitaasti mutta varmasti. Luottamusasiat olivat Jerelle todella vaikeita, joten mitä suotta alkaa heti vamppyyrinaiseen luottamaan.
"Jaa. kai sitä pitää suoda..."
Jare ei kyennyt katsomaan kun vamppyyri saalisti, mutta se pieni pahuuden pistos sisällään se ei kuitenkaan mennyt väliin vaan käänsi selkänsä ja alkoi kävellä aktua pitkin huomaamatta neljää tai viitta silmäparia pimeydesä jotka odottivat hyvää hyökkäys aikaa.

Sen oikean hetken koittaessa Jare tunsi piston selässään, mutta kipu häipyi yht äkkisen suuttumuksne tieltä. Silmöt kapenivat ja punertivat. Mies oli piiritetty hetkessä, muttaJarehan oli demoni. Vaistomaisesti, suuren viha aallon voimistamana mies nosti kätensä korkeuksiin, mutisi loitsun. Miehen ympärille tuli kaksi tuliympyrää jotka molemmat olivat hyökkääjien edessä ja takana. Yöhön ei edes kantautunut huutoa kun demonituli kärvisti hetkessä viitisen ihmistä.

Johtuen tästä energianlatauksesta mies tunsi polviensa pettävän altaan, ja kaatuvan maahan nähden silti kaiken mutta kykenemättä liikkumaan. Pistoksen myrkky oli tehnyt tehtävänsä.

Feroce joi verta kauan. Sen lämmin, suolainen maku huumasi lähes täysin vampyyrin ja tämä tunsi uuden energian virtaavan itseensä. Uhri oli voimaton ja saatuaan tarpeaksi verta, Feroce tönäisi tajuttoman uhrin muualle. Hän pyyhkäisi huuliaan ja hymähti vähän. Feroce ei tiennyt mitään siitä, mitä ympärillä oli tapahtunut, sillä juodessaan verta Feroce unohti täysin muun maailman. Ainoastaan jotkut aistit varoittivat vaarasta, muttei muuta. Nuori vampyyrinainen katsoi ympärilleen, vähän oudoksuen. Missä Jare oli? Poikaa ei näkynyt vähään aikaan missään. Eipä siinä mitään, ei Feroce myöntänyt välittävänsä, mutta ihmetteli silti. Feroce oli jo aikeissa kutsua Jarea nimeltä, kun huomasi pojan makaavan kauempana maassa. Mitä hänelle oli tapahtunut? Feroce katseli ensin ympärilleen varmuuden vuoksi ja lähti kävelemään lähemmäs. Vampyyri ei voinut olla huomaamatta palanutta ympäristöä. Ilmassa tuoksui tuli ja savu, mutta missään ei palanut..Feroce tuli Jaren luokse varmistettuaan paikan turvalliseksi. Hän polvistui varovasti pojan viereen.
"Jare? Mitä sinulle tapahtui?"
Feroce uteli ja hieman tönäisi kädellään poikaa. Vampyyri aisti ilmassa jotain outoa..magiaa tai muuta sellaista, muttei ollut täysin varma, mistä oli kyse. Kaikki aistit olivat valppaina ja Feroce oli valmis halkaisemaan kenet tahansa kahtia miekalla. Hän odotti..

Demoni pyöri jossakin oudossa unentapaisessa maailmassa, mutta se maailma oli vallan hullunkurinen. Taivas oli vihreää, ruskeaa ja punertavaa, eli kaikkia niitä värejä mitä oikeasti maassa oli. Maa taas oii sinisen eri sävyjä ja vihreää, sekä maassa meni valkoisia laikkuja kuten taivaalla pilviä. Välillä kuva oli tarkka, välillä se oli pelkkää kuvien sekamelskaa eikä Jare ehtinyt ''unestaan'' tolkkua saada kun jo heräsi.

Vaikka vihalatauksesta olikin mennyt tovi, miehen silmissä oli edelleenkin kärmeen pupillit ja valkuis osa verenpunaista. Pari kertaa räpyteltyään alkoi hitaasti normaali väri palata silmiin, mutta huono oloisuus taas koheni kovaan tahtiin. Jare oli juur avamaisillan suunsa jakertoakseen mitä olo käynyt, kun hän oksensi ja jouti kääntymään toiselle kyljelleen.

Demonin olo parani huomattavasti, hitaasti se nousi istumaan ja katsoi sitten vakavana vampyyriin.
"Noin käy kun suutun, muuten en taikoja osaa tehdä. Ja silloin kun suutun kaikki lähellänioleva kuolee, siksi pelkään sitä että suutun." Sanat lausuttiin hitaasti, maahan katsoen ja kuiskaten kuin peläten saavansa iksun vasten kasvoja.

Feroce aisti heti, ettei kaikki ollut hyvin. Demonipoika tuntui olevan tuon maailman ulkopuolella, jossain kaukana. Kuin loitsun vaikutuksesta tai magiasta..Kuitenkaan, ei tainnut poikaparka olla ihan kunnossa. Feroce aisti edelleen ilmassa saman kuoleman ja tulen hajun. Se houkuttelisi pian paikalle myös ihmisiä. Sitä ennen heidän olisi päästä pois täältä, vaikka jos tilanne kävisi pahaksi, kyllä Feroce mielellään vähän tappelisi. Paikka oli hyvin hiljainen ja pimeähkö. Lyhty loi lohdutonta valoaan pimeään yöhön, Ferocen tarkkaillessa katukiveyksellä makaavaa demonipoikaa. Vampyyri näytti hyvin rauhalliselta ja kylmältä, melkein välinpitämättömältä, mutta oli sisimmässää pikkuisen huolestunut nuoren pojan tilasta. Neito havahtui, kun Jare alkoi heräillä. Nopeasti Feroce nousi seisomaan ja peruutti vähän, antaen Jarelle tilaa rauhassa heräillä ja miettiä missä oli. Feroce huomioi käärmemmäiset silmät, jotka näyttivät olevan, kuin joltain muinaisen maailman pedolta..Luonnottomat silmät. Feroce vain seisoi paikallaan ja katseli poikaa, vaikka Jare oksensi keskelle katukiveystä. Feroce ei tehnyt tai sanonut mitään, ihan kuin odottaen jotain. Jaren puhuessa, Feroce asteli lähemmäs ja ojensi vesileilin.
"Juo vähän..Saat oksennuksen maun pois suusta ja olosi helpottuu.."
Feroce sanoi hiljaisena, mutta havahtui kauempana kuuluviin ääniin. Kauempana kadulta oli tulossa ihmisiä, pahat mielessään. He kai olivat huomanneet nuo kaksi paholaisolentoa. Feroce ojensi kättään, auttaakseen Jaren seisomaan.
"Tule..Sinut pitää saada pois"
Feroce sanoi hiljaa.

Hieman tokkuraisena mies ojensi kätensä, tarttui vesileiliin ja otti kulauksen. Vähän aikaa Jare vain purskutteli vettä ja sylkäisi sen sitten pois ja joi lisää vettä tällä kertaa niellen. Seuraavaksi yhä tokkurassa oleva mies tarttui Ferocen ojennettuun käteen ja nousi seisomaan. Takaa kuului askelia ja Jare lähti kävelemään tihenevään pimeyteen vamppyyrinaisen kanssa, aikaisemmin mies oli melkein pelännyt naista nyt se kiinnosti monellakin tapaa.


Mies ei katsonut taakseen, peläten että suuttuisi, Jare ei puhunut peläten että käristäisi taas kaiken ympärillään. Valitettavsti miehen oli pidettävä silmiään auki ettei kaatuisi ja liikuttava ettei häntä tapettava. Jollei demoni edes hippusen vamppyyrinaisesta välittäisi, hän olisi jo muuttunut linnuksi ja häipynyt paikalta.
"Inhoan olla Demoni" Mies sanoi äkkiä suutuneena ja etusormesta lehehti pieni liekki.

Ferocesta oli aika mukavaa, että Jare pystyi luottamaan niinkin kylmähköön olioon, kuin vampyyri. Se tuntui hyvin mukavalta, ehkäpä kerrankin tuo oli löytänyt itselleen jonkun ystävän, johon luottaa ja josta välittää. Ainakin se olisi vain hyvä juttu. Feroce vetäisi Jaren seisomaan, tämän tartuttua ojennettuun käteen. Vampyyri oli valmis tukemaan Jarea, jos tuo kaatuisi tai vastaavaa, mutta nyt oli paljon tärkeämpääkin ajateltavaa, kuten ihmiset, jotka tulisivat luultavasti tappamaan heidät. Feroce ei tiennyt, oliko ihmisillä hopeaesineitä tai ristejä, mutta hän ei sitä jäänyt selvittämään. Oli paljon parempi vain paeta, kuin jäädä odottamaan ja kuolemaan. Feroce katsoi vähän, tarvitsiko Jare apua. Feroce olisi hyvin helposti päässyt pakoon ihmisiä, hän oli paljon nopeampi ja sulautui varjoihin, mutta ei halunnut jättää demonia yksin. Ehkäpä olisi vain viisainta lähteä kaupungista, kerran vertakin oli saatu. Feroce katsahti Jarea, kun tuo sätti itseään, mutta mitään hän ei vastannut demoniasiaan.
"Olet haukka..Minun puolestani, lennä vain. Enköhän minä pärjää"
Feroce totesi rauhallisena ja päästyään vähän kauemmas ihmisistä, Feroce vihlesi pitkään ja kimakasti. Ihmiset tietysti kuulivat sen, mutta äänen kuuli eräs toinenkin olento, joka totteli kutsua paremmin, kuin kukaan muu. Kauempaa kuului vastaukseksi vertahyytävä, kuolemanomainen hirnahdus. Valtava sotatamma, Freija laukkasi suuret tupsujalat maata takoen paikalla. Se pysähtyi aivan emäntänsä viereen. Suuri, tulinen ja villi tamma. Kepeästi Feroce heilautti itsensä selkään ja ojensi kättään Jarelle, vetääkseen tämänkin eläimen kyytiin.
"Tule selkään tai lennä tiehesi. Valinta on sinun"
Feroce totesi, vähän hoputtaen.

Jare pysähtyi, katsoi vamppyyriin ja hymyili ensimmäistä kertaa sen päivän aikana tuolle verenimijälle. Vielä ei Demoni kyennyt täysin Feroceen luottaa mutta melkein ainakin. Mies oli juuri vastaamassa että hän ei tahdo jättää ystäväänsä yksin. Metsästä laukaksi suuri tamma, kovaa kuin kuolema, musta kuin yö ja suuri kuin järkäle. Sen tamman suunanttomus oli jotakin todella kaunista, mutta samaan aikaan pelottavaa. "Kaunis tamma sinulla"Jare sanoi ja kuamrsi eläimelle pienesti.

"Linnuksi voin muuttua, mutten lennä tieheni. Tahdon tutustua teihin molempiin paremmin." Demoni sanoi ja hyppäsi ilmaan, yhdessä hujauksessa pähkinänruskeatukkasesta oli muuttnut hiirihaukka. Nautinnollisesti poika liisi korkeuksiin, syöksyi sitten alas kilajisten ja veti siivet sumppuun liitäen puiden alapuolella.
"mennäänkö?" Feroce kuulisi eläimen äänen päänsä sisällä, sillä ääneen Jare ei kyennyt puhumaan.

Vai että oli kaunis tamma..Moni kehui enemmän Freijaa kuin Ferocea. Tottahan se oli, Freija oli äärettömän upea vampyyrihevonen, jonkalaista toista tuskin oli. Siinä oli voimaa ja rohkeutta ja tamma oli äärimmäisen uskollinen omistajalleen. Sanaa pelko tamma ei edes tuntenut. Ferocen päästyä selkään ja Jaren kieltäydyttyä kyydistä, Freija hirnahti kimeästi ja nousi takajaloilleen. Feroce pysyi hyvin kyydissä ilman satulaa ja käänsi hevosen ympäri, kohti kylän porttia. Mutta missä portti olikaan? Feroce ei muistanut enää, hän oli ensi kertaa tässä kylässä. Hevosen kaviot kopsahtelivat äänekkäästi kiveytykseen eläimen tanssahdellessa paikallaan. Samalla Feroce katseli nuorta ystäväänsä, Jarea. Poika muuttui hyvin nopeasti ketteräksi haukaksi, vapaa kuin tuuli ja villi kuin joki. Ferocea hymyilytti hiukan tuo pieni haukka. Mutta eipä tuo ehtisi paljoa hymyillä tilanteelle, vaara lähestyi. Jokseenkin Ferocea jäi mietityttämään sanat "tahdon tutustua teihin molempiin paremmin". Kukaan ei mielellään tutustunut Ferocen kaltaiseen tappajaan, joten oli hysvin lohdullista, että edes yksi saattoi välittää. Ihmisten äänet kuuluivat yhä lähempää ja Freija tiesi kokemuksesta, että pitäisi jo juosta, mutta Ferocen kiskoessa kultaisitsa suitsista, oli hevosen pakko totella.
"Mennään toki. En vain muista, mitä reittiä pääsee ulos"
Feroce katseli ympärilleen, muttei kummemmin välittänyt enää suunnasta. Hän iski kantapäänsä hevosen kylkiin ja Freija lähti suuret, raskaat kaviot kivetykseen lyöden laukkaamaan eteenpäin, suunnaattoman jyminän saattelemana. Feroce katseli ympärilleen, Freijan laukatessa leveää keskitietä. Pitkät askeleet kiidättivät tammaa eteenpäin, mutta sen eteen tuli äkkistoppi, kun osa ihmisistä olikin kiertänyt kylän toista kautta ja ilmestyi kulman takaa pitkien keihäiden kanssa Freijan eteen. Feroce sähähäti vihaisena ja käänsi hevosensa nopeasti pienelle sivukujalle, jatkaen laukkaansa. Pois olisi päästävä, mutta oli vaikea sanoa, mikä suunta oli oikea.

Haukka kiljui mielihyvästä, teki iloisia piruetteja ilmassa ja lensi sydämensä kyllyydestä suuren ehvosen perässä. Hevonen pysähtyi kuin seinään ja atkoi sitten toiseen suuntaan, Jare tajuamattan avasi nokkansa, puhalsi taas demonitulta kärventäen osan ihmisistä ja tehden sitten tulisulun etteivät ihmiset kyenneet seruaamaan kaksikkoa. Väsähtäneenä Demoni jatkoi lentoaan, sai hevosen ja ratsastajan kiinni mutta edessä oli suuri portti. Taas Jare avasi vaistomaisesti nokkansa, sielt tuli pienen pieni tulisuihku joka sulatti portin lukon ja se aukesi anristen. He olivat turvassa!!

Tämä kaikki oli Ferocelle vanhaa tuttua, samoin Freijalle. Pujottelua synkkien kujien ja katujen lävitse, ihmisiä pakoillen, mutta ensimmäistä kertaa elämässään, Feroce ei ollut yksin. Hänellä oli ystävä, vielä jokseenkin voimakas sellainen, joka auttoi häntä. Se sai vampyyrin hymyilemään. Tuli poltti ihmisiä ratsukon ympäriltä, Freija ei tulta pelännyt. Se juoksi raudoitetut kaviot kumisten kivitietä pitkin, ylittäen Jaren tekemiä tuliesteitä vaivattomasti. Feroce katsahti sivulleen, huomatessaan Jaren lentävän heidän vierellään. Se sai Ferocen olon turvalliseksi, vaikka seurassa olikin vain suhteellisen pieni haukka. Mutta siinä oli paljon enemmän. Matka jatkui yön pimentämiä katuja nyt paljon helpommin ja vaivattomammin. Ihmisiä alkoi vähän heräillä ympäröivissä taloissa sotilaiden huutoihin ja Freijan laukka-askeliin. Se ei enää Ferocea kiinnostanut. Hän ohjasi tammansa suurelle päätielle, joka johti portille. Mutta portti oli kiinni. Feroce hätkähti. Tuosta ei pääsisi millään läpi, mahdotonta..! Hän havahtui, kun huomasi tulisuihkun. Se sulatti rautaisen lukon. Nyt ainakin tuosta pääsisi pakoon. Feroce hymyili ja ohjasi hevosensa portille. Vaistomaisesti Freija nousi takajaloilleen ja raskailla etukavioilla potkaisi ovea. Sulanut lukko oli tippunut maahan ja ovi aukesi helposti. Hevonen ratsastajineen säntäsi pimeään yöhön, eikä heitä voinut enää nähdä. Feroce nauroi ja päästi irti Freijan ohjista, levittäen kätensä sivuilleen, antaen yhä tamman laukata. Feroce nauroi mielipuolisen onnellisena.
"Se oli mahtavaa, nautinnollista!"
Tuo naureskeli ja kunhan oli tarpeaksi kaukana, antoi Freijan kävellä. Mukulakivien jälkeen kostea ruoho ja luonnon haju tuntuivat aivan ihanalta. Oli nätti kuutamoyö.

Väsymys ravisutti Jarea, milloinkaan aiakisemmin mies ei ollut voimiaan saman päivän aikana käyttänyt niin paljon, ja vaikka raivo kyti sisällä ja nokka aukeili ei mitään tapahtunut. Demoni voima oli kulutettu loppuun, näkö ja kuuloaisti heikkenivät ja pimeys ympärillä oli jotakin niin tiheää että eteenpäin meno oli yhtä räpiköintiä. Jare kuuli Ferocen puheen, kuuli ja ymmärsi mutat voimat menivät kaikki ilmassa pysymiseen ja kun kaksikko oli tarpeeksi kaukana kylästä, demoni luovutti. Yhdessä hetkessä haukka oli mätkähtänyt maahan rätti väsyneenä ja ei kyennyt muuttua edes ihmiseksi. Oikeastaan Jare oli oiekasti haukka, eikä ihminen siksi voimia vei ihmisenäkin olo.

Feroce oli tyytyväinen. Hän hymyili pilkallisesti ajatellessaan surkeita ihmisiä, jotka eivät sitten millään pärjänneet hänelle. Hah! Vampyyrit olivat mahtavia, luonnon parhaimpia petoja. Feroce vähän taputti Freijan kaulaa, eläimen kävellessä ja samalla haukatessa tupon ruohoa mukaansa, matkaevääksi. Feroce ihmetteli, miten Jare oli niin hiljaa. Hän katsoi ympärilleen ja näki haukan, joka tuntui olevan hyvin uupunut kaikesta. Ei ihme..poika parka oli varmaan käyttänyt mielettömästi voimiaan kylässä. Ferocen kävi poikaa sääliksi, joten hän pysäytti Freijan ja katseli samalla hieman surkean näköistä lentoa. Vampyyrineito hieman säphäti, kun haukka tipahti maahan, väsyneenä ja uupuneena, surkean näköisenä kuin vanha rukkanen. Nopeasti Feroce laskeutui alas hevosen selästä. Hän käveli Jaren luokse ja kumartui maahan, nostaen lempeästi haukan syliinsä.
"Sinä autoit minut pakoon..Minä autan nyt sinua.."
Feroce oli matkallaan tutustunut hieman tähän saareen. Hän oli löytänyt vanhan, hylätyn sudenluolan, jossa he olisivat turvassa. Lempeästi pidellen haukkaa sylissään, Feroce nousi Freijan selkään ja kuin ajatuksesta, Freija nosti laukan. Se laukkasi hyvin lempeästi ja tasaisesti, ettei matka olisi ollut pomppuinen Jarelle. Toisella kädellä Feroce piti suitsista kiinni, toisella piteli haukkaa itseään vasten, ettei pudottaisi eläintä. Onneksi matka ei ollut nopealle tammalle kovin pitkä. Se tuli pian susiluolalle ja hidasti askellustaan vaistomaisesti. Yö tarjosi turvaa molemmille. Feroce hyppäsi alas selästä ja laski Jaren hetkeksi nurmikolle. Feroce alkoi tehdä nuotiota luolan edustalle, Freijan laiduntaessa parin metrin päässä.

Haukka makasi maassa sydän pomppoillen, näkö palasi, hävisi ja palasi taas. Hengitys oli katkonaista, muttoi vaivalloista ja koko haukan ruumis tärisi. Hellästi jonkun ''tuntemattoman'' kädet nostivat haukan ilmaan, ja kun näin heikkona vaistoihinsa luottaen Jare rimpuili hetken,kuitenkaan siinö sen kummempia onnistumatta. Keinuva tahti sai väsyneen Demonin voimaan pahoin, mutta lintuna se ei ollut niin hirveää. Vihdoin ja viimein hiirihaukka tunsi maan siipiensä alla ja makasi siinä vielä pitkän tovin, niin kauan kunnes nuotio räiskyi. Hitaasti Demoni muuttui haukasta ihmiseksi, hieman heikkona Jare nousi istumaan ja nojasi selkänsä puuhun.

Reppu, joka nostakin kumman syystä sattui aina häviämään ja palaamaan aina ku mies muuttui elämeksi, ja palasi kun taas Jare muuttui ihmiseksi, oli miehen vieressä. Repustaan Jare kaivoi ensiksi vettä ja joi, sitten hän otti pienen korkitetun pullon ja joi siitä noin korkillisen verran. Pullossa oli erästä voimajuomaa joka paulauttaisi pikkuhiljaa voiman demonin kehoon.
"Kiitos jo toisen kerran." ja hetken päästä Jare jatkoi: "Ja anteeksi ennakkoluuloni sinua kohtaan"

Feroce oli koonnut oksista hyvän kokoisen nuotion ja sytytti sen mukanaan kantamillaan tuluksilla. Tuli syttyi nopeasti kuiviin puihin ja liekit nuolivat ahnaasti puuta. Feroce tuijotteli tulta. Tuli eli, naksui ja räiskyi vihaisena, halusi pitää poissa kaikki ympäriltään. Liekit heijastuivat vampyyrinaisen kalpeille kasvoille, värjäten niitä punertaviksi. Välillä Feroce aina katseli haukkaa, eläimen vointoa. Pieni olento oli sinnikäs, yhä hengissä ja vielä aika kunnossa. Feroce ei viitsinyt enempää koskea haukkaan, hän ei uskonut osaavansa auttaa. Eikä hänen apuaan taidettu enää tarvita, sillä pian haukka muuttui takaisin ihmismuotoon. Feroce katseli ilmeettömänä, kylmänä, punaisin silmin tuota poikaa. Yllättävän vahva oli nuori demoni..Täytyi tuota vähän kunnioittaa. Hän ei tehnyt tai sanonut mitään, pojan vähän surkean näköisenä noustessa istumaan ja kaivaessa repustaan jotain. Feroce vain tuijotti, kuin olisi pelkkä patsas, ilman mitään elämää. Jare taisi juoda jotain, mitä lie, ei Feroce tiennyt. Vasta Jaren puhuessa, Feroce nyökkäsi hyväksyvästi.
"Olen ehkä peto, mutten tappaja..Olen kunnian nainen ja maksan velkani tavalla tai toisella..autoit minua, joten autoin sinua..Meillä ei ole enempää toisillemme"
Feroce mutisi hiljaa ja nousi maasta, nuotion luota. Miksi hän jäisi? Oli vielä paljon matkattavaa, Ferocen piti päästä pois. Jare oli hyvää seuraa, neidon piti se myöntää, mutta tuskinpa demoni haluaisi vampyyriä seuraksi. Freija nosti päätään huomatessaan omistajansa tulevan. Kuuliaisesti tamma käveli Ferocen luokse ja laski turpansa tämän olkapäälle, vampyyrin silitellessä lempeästi hevosensa, ainoan ystävänsä, kaulaa.

Jare istui maassa, tuuli ulvoi itseään väsyksiin uissa ja mies toivoi omaavansa niiden energian, mutta sehän oli mahdotonta. Hitaasti taikaliemi kyllä vaikuttaisi, muttei sekään ihmeisiin kyennyt.
"Miten niin ei ole enempää toisillemme?"
Jare tivasi ja nousi seisomaan huterille jaloilleen. Vamppyyri oli noussut seisomaan, kulkenut suurijalkaisen ratsunsa luokse ja hevonen laski suuren päänsä naisen olkapäälle. Katsellessaan sitä yhteenkuuluvuutta miehen tuli ikävä omaa naarashaukkaansa Feweniä.
"Et kai ole lähdössä?"
Demoni kysyi hiljaa katse eloisassa nuotiossa.

Feroce silitteli Freijan mustaa, samettista karvaa ajatuksissaan. Hän olisi tuomittu kulkemaan yksin, koska hän oli vampyyri. Hänellä ei ollut varaa valita elämäänsä tai sitä, mitä siinä tapahtuisi, kenen kanssa olisi. Hän oli vampyyri..Aina..Sitä ei muutettaisi. Feroce huokaisi ja nojasi tammansa suureen kehoon, katsoen Jareen.
"Pelastit minut, minä sinut..Meillä ei ole toisillemme enää mitään.."
Feroce vain totesi ja kiristi hieman Freijan suitsia. Ei hän oikeastaan halunnut lähteä. Feroce laittoi viittaansa paremmin ylleen ja katsahti sitten Jarea. Neidon katse oli yhä yhtä tunteeton ja säälimätön, kuin aikaisemminkin.
"Mitä enää muka haluat minusta?"
Feroce uteli. Hän ei ollut tottunut, että joku välitti missään määrin. Mitä jos Jare haluaisinkin satuttaa Ferocea..? Ehkä tappaa. Äsh, hän tunsi itsenä hölmöksi. Jare vaikutti hyvin kiltiltä, ehkä vähän ujolta ja aralta pojalta. Hieman Ferocea hymyilytti. Oli mukavaa nähdä, että joillain olennoilla oli sydän ja tunteita. Vampyyri huokaisi syvään.
"No..en minä tässä yössä kuitenkaan minnekkään ehdi..Lähden seuraavana.."
Feroce käveli istumaan takaisin nuotion luokse.