Saaristoelämää

Vai että oli kaunis tamma..Moni kehui enemmän Freijaa kuin Ferocea. Tottahan se oli, Freija oli äärettömän upea vampyyrihevonen, jonkalaista toista tuskin oli. Siinä oli voimaa ja rohkeutta ja tamma oli äärimmäisen uskollinen omistajalleen. Sanaa pelko tamma ei edes tuntenut. Ferocen päästyä selkään ja Jaren kieltäydyttyä kyydistä, Freija hirnahti kimeästi ja nousi takajaloilleen. Feroce pysyi hyvin kyydissä ilman satulaa ja käänsi hevosen ympäri, kohti kylän porttia. Mutta missä portti olikaan? Feroce ei muistanut enää, hän oli ensi kertaa tässä kylässä. Hevosen kaviot kopsahtelivat äänekkäästi kiveytykseen eläimen tanssahdellessa paikallaan. Samalla Feroce katseli nuorta ystäväänsä, Jarea. Poika muuttui hyvin nopeasti ketteräksi haukaksi, vapaa kuin tuuli ja villi kuin joki. Ferocea hymyilytti hiukan tuo pieni haukka. Mutta eipä tuo ehtisi paljoa hymyillä tilanteelle, vaara lähestyi. Jokseenkin Ferocea jäi mietityttämään sanat "tahdon tutustua teihin molempiin paremmin". Kukaan ei mielellään tutustunut Ferocen kaltaiseen tappajaan, joten oli hysvin lohdullista, että edes yksi saattoi välittää. Ihmisten äänet kuuluivat yhä lähempää ja Freija tiesi kokemuksesta, että pitäisi jo juosta, mutta Ferocen kiskoessa kultaisitsa suitsista, oli hevosen pakko totella.
"Mennään toki. En vain muista, mitä reittiä pääsee ulos"
Feroce katseli ympärilleen, muttei kummemmin välittänyt enää suunnasta. Hän iski kantapäänsä hevosen kylkiin ja Freija lähti suuret, raskaat kaviot kivetykseen lyöden laukkaamaan eteenpäin, suunnaattoman jyminän saattelemana. Feroce katseli ympärilleen, Freijan laukatessa leveää keskitietä. Pitkät askeleet kiidättivät tammaa eteenpäin, mutta sen eteen tuli äkkistoppi, kun osa ihmisistä olikin kiertänyt kylän toista kautta ja ilmestyi kulman takaa pitkien keihäiden kanssa Freijan eteen. Feroce sähähäti vihaisena ja käänsi hevosensa nopeasti pienelle sivukujalle, jatkaen laukkaansa. Pois olisi päästävä, mutta oli vaikea sanoa, mikä suunta oli oikea.

Haukka kiljui mielihyvästä, teki iloisia piruetteja ilmassa ja lensi sydämensä kyllyydestä suuren ehvosen perässä. Hevonen pysähtyi kuin seinään ja atkoi sitten toiseen suuntaan, Jare tajuamattan avasi nokkansa, puhalsi taas demonitulta kärventäen osan ihmisistä ja tehden sitten tulisulun etteivät ihmiset kyenneet seruaamaan kaksikkoa. Väsähtäneenä Demoni jatkoi lentoaan, sai hevosen ja ratsastajan kiinni mutta edessä oli suuri portti. Taas Jare avasi vaistomaisesti nokkansa, sielt tuli pienen pieni tulisuihku joka sulatti portin lukon ja se aukesi anristen. He olivat turvassa!!

Tämä kaikki oli Ferocelle vanhaa tuttua, samoin Freijalle. Pujottelua synkkien kujien ja katujen lävitse, ihmisiä pakoillen, mutta ensimmäistä kertaa elämässään, Feroce ei ollut yksin. Hänellä oli ystävä, vielä jokseenkin voimakas sellainen, joka auttoi häntä. Se sai vampyyrin hymyilemään. Tuli poltti ihmisiä ratsukon ympäriltä, Freija ei tulta pelännyt. Se juoksi raudoitetut kaviot kumisten kivitietä pitkin, ylittäen Jaren tekemiä tuliesteitä vaivattomasti. Feroce katsahti sivulleen, huomatessaan Jaren lentävän heidän vierellään. Se sai Ferocen olon turvalliseksi, vaikka seurassa olikin vain suhteellisen pieni haukka. Mutta siinä oli paljon enemmän. Matka jatkui yön pimentämiä katuja nyt paljon helpommin ja vaivattomammin. Ihmisiä alkoi vähän heräillä ympäröivissä taloissa sotilaiden huutoihin ja Freijan laukka-askeliin. Se ei enää Ferocea kiinnostanut. Hän ohjasi tammansa suurelle päätielle, joka johti portille. Mutta portti oli kiinni. Feroce hätkähti. Tuosta ei pääsisi millään läpi, mahdotonta..! Hän havahtui, kun huomasi tulisuihkun. Se sulatti rautaisen lukon. Nyt ainakin tuosta pääsisi pakoon. Feroce hymyili ja ohjasi hevosensa portille. Vaistomaisesti Freija nousi takajaloilleen ja raskailla etukavioilla potkaisi ovea. Sulanut lukko oli tippunut maahan ja ovi aukesi helposti. Hevonen ratsastajineen säntäsi pimeään yöhön, eikä heitä voinut enää nähdä. Feroce nauroi ja päästi irti Freijan ohjista, levittäen kätensä sivuilleen, antaen yhä tamman laukata. Feroce nauroi mielipuolisen onnellisena.
"Se oli mahtavaa, nautinnollista!"
Tuo naureskeli ja kunhan oli tarpeaksi kaukana, antoi Freijan kävellä. Mukulakivien jälkeen kostea ruoho ja luonnon haju tuntuivat aivan ihanalta. Oli nätti kuutamoyö.

Väsymys ravisutti Jarea, milloinkaan aiakisemmin mies ei ollut voimiaan saman päivän aikana käyttänyt niin paljon, ja vaikka raivo kyti sisällä ja nokka aukeili ei mitään tapahtunut. Demoni voima oli kulutettu loppuun, näkö ja kuuloaisti heikkenivät ja pimeys ympärillä oli jotakin niin tiheää että eteenpäin meno oli yhtä räpiköintiä. Jare kuuli Ferocen puheen, kuuli ja ymmärsi mutat voimat menivät kaikki ilmassa pysymiseen ja kun kaksikko oli tarpeeksi kaukana kylästä, demoni luovutti. Yhdessä hetkessä haukka oli mätkähtänyt maahan rätti väsyneenä ja ei kyennyt muuttua edes ihmiseksi. Oikeastaan Jare oli oiekasti haukka, eikä ihminen siksi voimia vei ihmisenäkin olo.

Feroce oli tyytyväinen. Hän hymyili pilkallisesti ajatellessaan surkeita ihmisiä, jotka eivät sitten millään pärjänneet hänelle. Hah! Vampyyrit olivat mahtavia, luonnon parhaimpia petoja. Feroce vähän taputti Freijan kaulaa, eläimen kävellessä ja samalla haukatessa tupon ruohoa mukaansa, matkaevääksi. Feroce ihmetteli, miten Jare oli niin hiljaa. Hän katsoi ympärilleen ja näki haukan, joka tuntui olevan hyvin uupunut kaikesta. Ei ihme..poika parka oli varmaan käyttänyt mielettömästi voimiaan kylässä. Ferocen kävi poikaa sääliksi, joten hän pysäytti Freijan ja katseli samalla hieman surkean näköistä lentoa. Vampyyrineito hieman säphäti, kun haukka tipahti maahan, väsyneenä ja uupuneena, surkean näköisenä kuin vanha rukkanen. Nopeasti Feroce laskeutui alas hevosen selästä. Hän käveli Jaren luokse ja kumartui maahan, nostaen lempeästi haukan syliinsä.
"Sinä autoit minut pakoon..Minä autan nyt sinua.."
Feroce oli matkallaan tutustunut hieman tähän saareen. Hän oli löytänyt vanhan, hylätyn sudenluolan, jossa he olisivat turvassa. Lempeästi pidellen haukkaa sylissään, Feroce nousi Freijan selkään ja kuin ajatuksesta, Freija nosti laukan. Se laukkasi hyvin lempeästi ja tasaisesti, ettei matka olisi ollut pomppuinen Jarelle. Toisella kädellä Feroce piti suitsista kiinni, toisella piteli haukkaa itseään vasten, ettei pudottaisi eläintä. Onneksi matka ei ollut nopealle tammalle kovin pitkä. Se tuli pian susiluolalle ja hidasti askellustaan vaistomaisesti. Yö tarjosi turvaa molemmille. Feroce hyppäsi alas selästä ja laski Jaren hetkeksi nurmikolle. Feroce alkoi tehdä nuotiota luolan edustalle, Freijan laiduntaessa parin metrin päässä.

Haukka makasi maassa sydän pomppoillen, näkö palasi, hävisi ja palasi taas. Hengitys oli katkonaista, muttoi vaivalloista ja koko haukan ruumis tärisi. Hellästi jonkun ''tuntemattoman'' kädet nostivat haukan ilmaan, ja kun näin heikkona vaistoihinsa luottaen Jare rimpuili hetken,kuitenkaan siinö sen kummempia onnistumatta. Keinuva tahti sai väsyneen Demonin voimaan pahoin, mutta lintuna se ei ollut niin hirveää. Vihdoin ja viimein hiirihaukka tunsi maan siipiensä alla ja makasi siinä vielä pitkän tovin, niin kauan kunnes nuotio räiskyi. Hitaasti Demoni muuttui haukasta ihmiseksi, hieman heikkona Jare nousi istumaan ja nojasi selkänsä puuhun.

Reppu, joka nostakin kumman syystä sattui aina häviämään ja palaamaan aina ku mies muuttui elämeksi, ja palasi kun taas Jare muuttui ihmiseksi, oli miehen vieressä. Repustaan Jare kaivoi ensiksi vettä ja joi, sitten hän otti pienen korkitetun pullon ja joi siitä noin korkillisen verran. Pullossa oli erästä voimajuomaa joka paulauttaisi pikkuhiljaa voiman demonin kehoon.
"Kiitos jo toisen kerran." ja hetken päästä Jare jatkoi: "Ja anteeksi ennakkoluuloni sinua kohtaan"

Feroce oli koonnut oksista hyvän kokoisen nuotion ja sytytti sen mukanaan kantamillaan tuluksilla. Tuli syttyi nopeasti kuiviin puihin ja liekit nuolivat ahnaasti puuta. Feroce tuijotteli tulta. Tuli eli, naksui ja räiskyi vihaisena, halusi pitää poissa kaikki ympäriltään. Liekit heijastuivat vampyyrinaisen kalpeille kasvoille, värjäten niitä punertaviksi. Välillä Feroce aina katseli haukkaa, eläimen vointoa. Pieni olento oli sinnikäs, yhä hengissä ja vielä aika kunnossa. Feroce ei viitsinyt enempää koskea haukkaan, hän ei uskonut osaavansa auttaa. Eikä hänen apuaan taidettu enää tarvita, sillä pian haukka muuttui takaisin ihmismuotoon. Feroce katseli ilmeettömänä, kylmänä, punaisin silmin tuota poikaa. Yllättävän vahva oli nuori demoni..Täytyi tuota vähän kunnioittaa. Hän ei tehnyt tai sanonut mitään, pojan vähän surkean näköisenä noustessa istumaan ja kaivaessa repustaan jotain. Feroce vain tuijotti, kuin olisi pelkkä patsas, ilman mitään elämää. Jare taisi juoda jotain, mitä lie, ei Feroce tiennyt. Vasta Jaren puhuessa, Feroce nyökkäsi hyväksyvästi.
"Olen ehkä peto, mutten tappaja..Olen kunnian nainen ja maksan velkani tavalla tai toisella..autoit minua, joten autoin sinua..Meillä ei ole enempää toisillemme"
Feroce mutisi hiljaa ja nousi maasta, nuotion luota. Miksi hän jäisi? Oli vielä paljon matkattavaa, Ferocen piti päästä pois. Jare oli hyvää seuraa, neidon piti se myöntää, mutta tuskinpa demoni haluaisi vampyyriä seuraksi. Freija nosti päätään huomatessaan omistajansa tulevan. Kuuliaisesti tamma käveli Ferocen luokse ja laski turpansa tämän olkapäälle, vampyyrin silitellessä lempeästi hevosensa, ainoan ystävänsä, kaulaa.

Jare istui maassa, tuuli ulvoi itseään väsyksiin uissa ja mies toivoi omaavansa niiden energian, mutta sehän oli mahdotonta. Hitaasti taikaliemi kyllä vaikuttaisi, muttei sekään ihmeisiin kyennyt.
"Miten niin ei ole enempää toisillemme?"
Jare tivasi ja nousi seisomaan huterille jaloilleen. Vamppyyri oli noussut seisomaan, kulkenut suurijalkaisen ratsunsa luokse ja hevonen laski suuren päänsä naisen olkapäälle. Katsellessaan sitä yhteenkuuluvuutta miehen tuli ikävä omaa naarashaukkaansa Feweniä.
"Et kai ole lähdössä?"
Demoni kysyi hiljaa katse eloisassa nuotiossa.

Feroce silitteli Freijan mustaa, samettista karvaa ajatuksissaan. Hän olisi tuomittu kulkemaan yksin, koska hän oli vampyyri. Hänellä ei ollut varaa valita elämäänsä tai sitä, mitä siinä tapahtuisi, kenen kanssa olisi. Hän oli vampyyri..Aina..Sitä ei muutettaisi. Feroce huokaisi ja nojasi tammansa suureen kehoon, katsoen Jareen.
"Pelastit minut, minä sinut..Meillä ei ole toisillemme enää mitään.."
Feroce vain totesi ja kiristi hieman Freijan suitsia. Ei hän oikeastaan halunnut lähteä. Feroce laittoi viittaansa paremmin ylleen ja katsahti sitten Jarea. Neidon katse oli yhä yhtä tunteeton ja säälimätön, kuin aikaisemminkin.
"Mitä enää muka haluat minusta?"
Feroce uteli. Hän ei ollut tottunut, että joku välitti missään määrin. Mitä jos Jare haluaisinkin satuttaa Ferocea..? Ehkä tappaa. Äsh, hän tunsi itsenä hölmöksi. Jare vaikutti hyvin kiltiltä, ehkä vähän ujolta ja aralta pojalta. Hieman Ferocea hymyilytti. Oli mukavaa nähdä, että joillain olennoilla oli sydän ja tunteita. Vampyyri huokaisi syvään.
"No..en minä tässä yössä kuitenkaan minnekkään ehdi..Lähden seuraavana.."
Feroce käveli istumaan takaisin nuotion luokse.

Jare pudisti päätään Ferocelle, eikö muka mitään? Eikö edes tutustumista? Närkästyneenä Demoni nyrpisti nenäänsä ja sanoi leikkisän vihaisesti pilke kuitenkin silmäkulmassaan.
"Ai ei mitään, ja miten niin mitä sinusta haluan? En mitään, eikö saa vilpittämästi ilmoittaa toivovansa tutustumista toiseen olentoon?"
Pilke ei hävinnyt minnekkään Jaren silmäkulmasta.
"No hyvä, sitten ehdiin tutustua teihin molempiin kaunottariin."
Vasta liian myöhään Jare tajusi lispauttaneensa jotakin, ja punastui. Voihan peruna, nyt se jo kuvittelee että olen aivan lääpälläni häneen, mutta kun en.. tai siis en tiedä.

[haittanneeko teitä se että minä olen possa koneelta kokonaan ajan jaksot: 2.6 - 11.6 ja 15.6 - 22.6? Sillä välilläkään en välttämättä ehdi vastailemaan]

// Ei minua haittaa ^^ Ymmärrän toki kiireet ja odottelen vastausta. Take your time //

Feroce istui jalat ristissä nuotion ääressä ja katseli liekkien tanssia punaisilla silmillään, josta huokui muinainen voima ja mahtavuus. Tytön huulilla kaareile hymy.
"Olet kovin erikoinen poika..Harva olento koettaa tutustua vampyyriin, emme ole sen arvoisia.."
Feroce huokaisi ja asettui selälleen maahan, katsellen tähtiä. Niitä oli miljoonia ja taas miljoonia..kirkkaita valoloistoja, kertomassa muinaisia tarinoita ja kaukaisia maailmoja. Feroce havahtui Jaren seuraaviin sanoihin. Hieman nainen ensin hymyili, sitten naurahti hyvin hiljaa. Siitä oli vuosisatoja, kun vampyyri oli viimeksi nauranut, tämä oli outoa. Feroce käänsi katseensa Jareen, joka oli punastunut kasvoiltaan.
"Arvostan, että pidät minua ja Freijaa kauniina. Kohteliasta"
Feroce vain totesi rauhallisena ja kuin vahvistuksena emännän sanoille, Freija hirnahti kimeästi ja polkaisi etujalallaan maata. Sitten se kääntyi ympäri ja lähti laukkaamaan metsään hurjaa vauhtia.
"Yöt ovat niin kauniita..Mutta sinä liikut päivälläkin, eikö?"
Feroce katsahti uteliaana Jarea.

Jare katsoi maata, tuli eli tämän edessä saaden valoläikät tanssimaan punertavilla poskilla ja peilautumaan jo normaalin värisistä silmistä. Kuuma aine eli, se liikkui luoden liekkejään korkealle ilmaan ja poksauteli kipinöitän yöhön. Tummuus kaksikon ympärillä tiheni, ja Demonihan tunnetusti piti enemmän pimeydestä, joten hän ei sitä ainakaan pelännyt.
"Kaikki ovat sen arvoisia, paitsi ehkä puoliveriset."
Jare oli pienei rasisti, mutta silti välmis muuttamaan mielensä tilanteen tullen.
"Mitä mieltä olet puoliverisistä?"
Mies kysäisi. Ferocen muille sanoille mies vain punastui hieman enemmän ja kohensi tulta kepillä.
"Joo, liikun päivällä kanssa, etenkin ku yritän jälittää i.." Jare meinasi ensimmäist kertaa paljastaa jollekulle jäljittävänsä isänsä murhaajaa.

Feroce nousi takaisin istumaan ja otti kepin, jolla piirteli kuviota maahan, hiukkasen mietteissään. Yö synkkeni entisestään, mutta se ei ollut ongelma Ferocelle, kerran tämä näki yhtä hyvin pimeässä, kuin ihmiset päivällä. Feroce ei vastannut mitään aluksi. Häntä hävetti tunnustaa, ettei hän pitänyt muita olentoja, kuin vampyyrejä elämisen arvoisina. Mutta Jare oli murtanut hänen ajatuksiaan, sillä vaikka poika oli demoni, tuo oli oikein hyvää seuraa.
"Puoliveriset..En minä heistä ole suuremmin koskaan pitänyt..Puhdas veri on paras veri..Miltäköhän sinun veresi maistuu.."
Feroce mutisi ja väläytti teräviä hampaitaan, pilke silmäkulmassaan. Ei oikeastaan Feroce ollut tosissaan, kunhan pilaili. Vampyyri ei juonut toisten pimeyden olentojen verta. Feroce huokaisi syvään ja piirteli vielä pari kuviota maahan, ennenkuin heitti kepin tuleen. Hän katsahti Jarea. Selvästi Jare yritti peitellä jotain tietoa, sen huomasi helposti viimeisestä lauseesta, mutta Feroce ei viitsinyt kysyä enempää.
"Olet onnekas..Saat vaeltaa päivällä ja yöllä..Tapaat uusia olentoja, saat ystäviä..Minä en siihen pysty"
Feroce mutisi synkkänä ja katseli tulta.

Taas suunnitelma pyöri miehen mielessä, taas kerran mies oli sitä mieltä että oli liian kauan istunut paikallaan, ja ei ikinä saisi murhaajaa käsiinsä. Huokaisten mielessään pienesti Demoni kävi jälleen suunnitelmansa läpi: löydettävä isän murhaaja, selvitettävä miksi hän murhasi isän ja tapettava se kuka murhäsi isäni. Sen verran Jarella oli tietoa että palkkamurhaaja se oli, nimestä ei tieto mutat ulkonäöstä ja olinpaiaksta Jare oli saanut paljonkin tietoa salakuuntelemalla ja kyselemällä. Ja siksi Jare tännekkin oli tullut, tällä pahnasella saarella se saastainen puoliverinen joka murhasi miehen isän, asui.
Ferocen molemmille laiseenpätkille Jare hymyili ja toiselle hymähti mutta kysyi sitten kuitenkin tietäen että saisi kieltävän vastauksen.
"Satutko tietämään erästä palkkamurhaajaa, hän on puoliverinen ja asuu tällä saarella. Se on mies ja punahiuksinen sekä pisamanaamainen?"

[se ei ole sitten kukaan täällä oleva hahmo, se on joku ulkopuolinen]

Feroce pohti omiaan, niin näytti myös tekevän Jare. Eihän vampyyri mikään ajatustenlukija ollut, mutta pojan ilmeestä ja koko olemuksesta aisti, että hän ajatteli jotain tärkeää. Mielellään olisi Feroce tiennyt että mitän, mutta olkoon nyt vain toistaiseksi. Hänelle ei kuulunut kaikki, mitä hänen seuralainen teki. Feroce huokaisi syvään ja katsoi metsää ympärillään. Se kuiski nimiä, kertoi ikuista tarinaa. Tähdet loistivat kaukana, korkealla poissa maailman murheista ja ongelmista. Tuli oli heidän ystävänsä, piti huolta molemmista, ei päästäisi pahuutta lähelle. Se oli hyvä tuli. Feroce nousi seisomaan ja käveli hieman kauemmas, ajatuksissaan ja haaveissaan. Kaikki oli jotenkin epätodellista, mutta samalla hyvin turvallista. Tämä kaikki..Tuli, metsä, Jare..Feroce havahtui toisen kysymykseen ja käänsi hitaasti kasvonsa pojan puoleen. Hetken Feroce oli hiljaa.
"En tunne häntä, mutta olen nähnyt kyllä..Haluat tappaa hänet, näen sen silmistäsi.."
Feroce käveli lähemmäs Jarea ja jäi seisomaan tämän viereen.
"Hyvin helposti auttaisin sinua..Löydän aina haluamani ja tappaisin hänet helposti.."
Feroce hymyili pirullisesti ja kuiski sanojaan. Olisi mukavaa taas päästä jonkun kimppuun, näyttää, kuka yössä oikein hallitsi. Ja Jaren auttaminen oli muutenkin hänelle ilo.

Haluat tappaa hänet, näen sen silmistäsi. Joo totta totisesti Jare halusi tappaa hänet, kiduttaa häntä, viedä siltä kaikki ja runnela sen elämä totaallisesti. Demoni tahtoi tappaa murhaajan vaimon ja lapset, tuhota kodin ja murhata eläimet, jos sellaisia sillä olisi. Demoni tahtoi tappaa koko sen sukukäyrän välittämättä itse seurauksista, kuhan vain lupaus tulisi täytettyä, koston lupaus. Huomaamattaan Jaren silmät oli taas muuttuneet punertaviksi, muttei yhtä vahvasti kun aikaisemmin, ja kädet puristettu nyrkkiin inhosta ja vihasta.
"Kyllä, kyllä tahdon tappaa sen saastaisen puoliverisen, tahdon runnella sen elämän alusta loppuun. Tahdon pistää sen murhaajan katselemaan kun sen vaimo ja lapset tapetaan, jos sellaisia on, tai sitten katselemaan kun vanhemat tapetaan. Tahdon että se kärsii, kun olen saanut tietoja puristettua siltä, tapan sen omin käsin mahdollisimman kivuliaasti, kidutan hänet kuoliaaksi."
Jaren ääni oi niin kylmä etä se kuka aikaisemmin oli luullut miestä lempeäksi ja ujoksi sekä hyväkseväiseksi, saattoi luulla että nyt se vasta näytti oikean minänsä, mutta inho liittyi vain murhaajaan.
"Lupasin isäni haudalle että kostan, ja nyt on tullut aika kostaa. Oletko mukana?"

Jaa jaa..Vai että oli Jare kostonhaluisella tuulella. Feroce kuunteli hiljaisena tuon selityksiä siitä, miten Jare halusi tappaa ihan kaikki, laittaa kunnolla kärsimään. Hän katseli nuotion takaa seuralaistaan, jonka niin ujo ja lempeä olemus oli äkkiä voimakas ja hurja, täynnä vihaa ja energiaa vihollisen tuhoa kohtaan. Feroce katseli mietteliäänä ja arvostelevasti Jarea, muttei aluksi sanonut yhtään mitään. Selvästi Jarea ei pysäyttäisi mikään, pojalla oli suuri ylpeys..No ei se mikään huono juttu ollut. Feroce huokaisi syvään.
"En halua arvostella sinua, mutta olen nähnyt elämän ja kuoleman viimeisen 200 vuoden aikana..Miksi kostat hänen perheelleen, joka on viaton? He eivät olet sinua satuttaneet, eivät varinkaan lapset. He vain syntyivät, joten miksi kastaisit miekkasi viattoman veteen?"
Feroce mutisi ja katseli yhä nuotiota. Hän oli vakava ja mietteliäs, kuin etsisi vastausta tulesta.
"Muista, ystäväni..Älä anna koskaan vihan hallita.."
Feroce mutisi, nostaen nyt punaiset silmänsä kohti Jarea, kuin tuijoittaen suoraan tämän läpi, sieluun asti.
"Olen mukana, mutta emme matkusta tänään. Yötä on liian vähän jäljellä ja minä en voi liikkua päivällä..Odotamme ensi yöhän tai menet yksin. Valinta on sinun.."
Feroce mutisi ja asteli kauemmas nuotiosta ja luolasta, nojaten yhteen puuhun.

Jare puristi kätensä nyrkkiin, hänen silmänsä punertuivat lisää ja demoni katsoi vamppyyriin silmät leiskuen. Pienen hetken ajan Jare yritti hillitä isteään muttei kyennyt, vihasta ajatukset leiskuen hän pompapsi pystyyn ja sanoi väkinäisellä äänellä tukahdutetusta vihasta.
"Hän tappoi isäni, joka oli viaton! Hän tappoi äitini, joka oli viaton, hän on saanut minulle niin paljon kärsimystä, etten voi sitä sanoin kuvailla. Kostan hänelle niin pahasti kuin kykenen, aivan sama vaikka minut tapettaisiins sen jälkeen."
Samalla kun Demoni puhui, hänen sormenpäistään lensi kipinöitä pimeään yöhön, vaikka Jare sitä ei tahtonukaan.
"Enhän minä annakkaan vihan hallita."
Jare ehti juuri puhua kun tajusi kuinka tyhmältä hän kuulosti, muttei hän osannut vihaansa hallita. Se hallitsi häntä.
"Olen odottanut jo sen satavuota, ei yksi päivä varmaan pahaa tee."

Feroce huomasi pienen ärytymyksen Jaresta. Jare ei tainnut pitää juuri vampyyrin ehdotuksesta, että tämä säästäisi vihollisensa perheen. Ei pitänyt alkuunkaan, sillä demonin silmät alkoivat punertua pahaenteisesti. Feroce ei tuntunut juuri pelkäävän, ei edes välittävän. Hän käveli puun luota takaisin nuotion luokse.
"Kostat heille, jotka vain tietämättä veriteosta elävän hänen kanssaan. Vanhmepasi surmasi se mies, ei hänen vaimonsa tai lapsensa."
Feroce vain totesi ja tuijotti syvälle silmiin demoniystäväänsä. Hän oli täysin rauhallinen tilanteeseen nähden. Tosiaan, Ferocea hymyilytti. Voi että tuo demoni oli samanlainen, millainen Feroce oli aikoinaan ollut..Äkkipikainen, vaati kostoa kaikilta..Mukavaa nähdä joku samankaltainen, mutta vampyyri ei halunnut demonin tekevän samoja virheitä..Feroce huokaisi syvään. Hän ei viitsinyt väitellä asiasta demonin kanssa, vaikka hänestä näki, kumpi hallitsi, Jare vai viha.
"Arvostan, jos jätät yhden päivän käyttämättä takiani..Ette tule pettymään minuun, uskokaa pois. Metsästän hänet sinulle."
Feroce nyökkäsi päällään hyväksyvästi. Feroce huokaisi ja katsoi kuutamoa..Se oli niin suuri ja kirkas..Kaunis yö, toivottavasti seuraavaksi olisi..Vampyyri huokaisi syvään.
"Kerran meillä on koko yö ja seuraava päivä aikaa, unohtakaamme tämä kosto hetkeksi..Kerro jotain muuta itsestäsi. Olisin utelias tietämään sinusta lisää"
Feroce hymyili vähän.

Itsehillintä oli tällä hetkellä nollassa, mutat huolimatta vihasta demoni yritti saada ruumiin hallintaansa. Jare veti monta rauahllista pitkää hengenvetoa peräkkäin silmät suljettuina ja takoi päätään ajatuksillä mitä seuraisi jos hän tekisi ny niin kuin haluaisi. Yleensä nimittäin Jarella oli ollut mitä huonoin kärsivällisyys, ja tällä hetkellä sekä kärsivällisyys, vihan hallinta ja voimat olivat tulikokeessa.
"Niin.. en tullut ajatelleeksikaan että hänen perheensä ei välttämättä tiedä asiasta, ja voihan se olla niin että isäni on tehnyt jotakin hänelle ja hän on kostanut isälleni."
Huokaisten demoni kävi istuman nuotion äärelle, kietaisi kätensä jalkojen ympärille ja tuki leukansa polviensa väliin. Taas uusi huokaus purkautui ja viha oli saatu kuriin, ainakin hetkellisesti.
"Hmm.. No kerron sitten vaikka menneisyydestäni."
Hetken aikaa Jare mietti ja aloitti kertomaan itsestään.
"Minulla on kaksoisveli jonka nimi on Jara, asuimme maalla ollessani pieni. Minulla on isosiskot, hekin kaksosia, Jasim ja Jazemi sekä pikusisko Jylia. Kaikilla meillä on saman väriset silmät ja jokainen meistä kykenee muuttumaan joksikin linnuksi, riippuen hiusten väristä. Jylialla on pitkät valkoiset hiukset, hän muuttu valkopäämerikotkaksi, Jasim ja Jaz taas mustahiuksisia ja he muutuvat korpeiksi. Veljeni, kuten minä, niin punapyrstöhiirihaukaksi. Äiti oli maakotka ja isä tuulihaukka, koko sukumme on ollut demoneita joilla on kyky muuttua linnuksi ja hallita jotakin elementtiä, joko ilmaa, vettä, maata, tulta tai sähköä."
Jare uppoutui ajatuksiinsa, niihin suloisiin muistoihin joita hänellä oli monen monta.
"Lähdin taideakatemiaan heti kun äiti huomasi kykyni, palasin sieltä akatemian parhaimman oppilaan stipendin varjolla ja sain kuulla isäni kuolemasta. Äiti teki kuolemaa kun näin hänet viimeksi ja kun äiti sitten kuoli viikko paluuni jälkeen lähdin etsimään siäni murhaajaa, ja siinä sivussahan hän oli äitini murhaaja."

Jare oli hiljaa taas, sitten hän kohotti katseensa ja katsoi lempeästi hymyillen vamppyyria tämän puneisiin silmiin.
"Siitä on aikaa kun viimeksi olen puhunut näin paljon, yleensä olen hiljainen ja vain örisen jotakin vastaukseksi. Ehkä sinussa sitten on jotakin vetovoimaa joka saa minut puhumaan."
Pieni ujo naurahdus mutta katsetta naisen silmistä ei laskettu, eikä enää puhuttu, odotettiin vain.
Hän on vamppyyri, hän on vamppyyri.. et voi et saa olla.. ENTÄ SITTEN! Minähän se olen joka päättä omista ajatuksistaan.

Feroce kuunteli hiljaisena ja rauhallisena Jarea. Selvästi poika oli jo saanut äskeisen vihansa hallintaan, ymmärsi nyt kunnolla vampyyrin sanat.
"Kosto ei ole koskaan oikein..Siitä tulee loputon kierre, joka vie mukanaan, kunnes kostaa viattomille.."
Feroce mutisi ja katseli hetken Jarea, sitten tulta. Neito piteli yleensä pitkiä, mustia hiuksiaan ponihännällä, mutta nyt hän avasi ne, antaen hiusten, kuin mustan veden, valua selkäänsä pitkin, aina lantiolle saakka. Samalla hän kuunteli Jaren kertomusta menneestä. Miten paljon pojan menneessä olikin tarinoita ja ihmeteltävää. Hänellä oli..tai on yhä perhe..Ainakin sisaruksensa, jos ei muuta. Se oli paljon..Feroce oli aina ollut yksin, joten Jaren kertomus tuntui hyvin onnelliselta, vaikka tuo menettikin vanhempansa. Vai että pystyi koko perhe muuttumaan joksikin linnuksi. Se ei ollut yllättävää, mutta tuntui todella upealta taidolta. Pääsi nopeasti pakoon tai ahtaista paikoista.
"Sinulla on ollut elämää, perhe.."
Feroce mutisi ja hymyili hieman, Jaren sanoessa, että vampyyrissä oli vetovoimaa. Feroce nyökkäsi rauhallisena.
"Kiitän sinua..On erittäin hyvä tietää, ettei rotuni ole tehnyt minusta paholaista jokaisen silmissä.."
Feroce hymähti ja laski katseensa tuleen. Liekit tanssivat hänen silmissään, Ferocen vaipuessa muistoihin.
"Minä olin joskus ihminen..En muista siitä mitään..En edes nimeäni..Muistan vain, että minä rakastin..Rakastin aurinkoa, metsää, rakastin kihlattuani..Ja eräänä yönä, vampyyri muutti minut kaltaisekseen, yön yksinäiseksi vaeltajaksi, 200 vuotta sitten.."
Feroce huokaisi syvään, mutta hymyili sitten.
"Olen unohtanut kaiken ennen sitä, joten en osaa surrakkaan. Minä elän uutta elämääni tässä ruumiissa ja rodussa. Ja vaikka on paljon huonoja puolia, on hyviäkin..Esimerkiksi..Varjot ovat ystäviäni.."
Feroce nousi seisomaan ja peruutti muutaman askeleen nuotiosta. Samantien näytti, että hän olisi kadonnut. Nainen tosiaan oli hävinnyt näkymättömiin kokonaan, mutta pian hän ilmestyi äänettömästi Jaren taakse.
"Käsitätkö..? Ei tämä ole pelkkää kuolemaa, elämäni on myös pakoilua"
Feroce mutisi hiljaa ja synkkänä.

"Ei, et ainakaan sinä. Kaikellahan kuuluu antaa edes yksi mahdollisuus." Siksi annan sille murhaajallekkin mahdollisuuden selittä, ja sitten vasta päätän elämästä ja kuolemasta. Joku voisi sanoa että Jare on tullut hulluksi, sillä pienesti punastuen mies katsoi vemppyyrin suoria pikimustia hiuksia jotka olivat niin pitkät että olla ja voi. Hiljaisena puuta tökkien mies kuunteli Ferocen sanottavan.
"Niin, kai sitä on vaikea surra jos ei tiedä mitä pitäisi surra."
Naisen ilmestyessä pojan taakse, demoni nousi hitaasti seisomaan ja kääntyi häntä päin. Näin lähellä naista hän ei ollut ikinä edes ollut. Kerran Jarella oli tyttöystävä ollut, mutta se oli ollut nii nuori että kun mies oli yrittäyt jotakin niin sinne se sitten jäikin. Hitaasti epäröiden Demoni hipaisi Ferocen kättä katsoen häntä silmiin hellän kysyvästi.

//adhdlol tintti//

Feroce kuunteli öistä luontoa ympärillään. Ei mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Vain kaunis hiljaisuus molempien ympärillä, tulen soittaessa omaa sävelmäänsä, erikoisella äänellä. Se kuullosti hyvin nätiltä vampyyrinaisen mielestä. No..Hän oli aina ollut outo..Monet asiat kuullostivat kauniilta, mitkä normaalien tyyppien mielestä olivat vain melua. Mutta Feroce sen kuuli. Hän kuuli puiden ja veden laulun, tulen ja tuulen soiton..Kaiken..Ja silti oli niin paljon vielä kokematta. Feroce havahtui ajatuksistaan, kun Jare nousi seisomaan hänen eteensä. Naisen ilme ei värähtänytkään, yhtä kylmänrauhallinen ja järkkymätön, ei mitään tunnetta silmissä. Mutta jotain sentään..Yleensä Feroce oli melkoisen kylmä, mutta nyt hän tunsi olonsa oikeastaan todella hyväksi ja rennoksi, ihan kuin lämmin liekki olisi poltellut kehon sisältä. Feroce katseli tuon pojan silmiin jokseenkin lempeästi. Jaren koskettaessa hänen kättään, nainen sävähti hieman, muttei liikkunut, ainakaan vielä.
"Mitä oikeastaan haluat minusta?"
Feroce lähes kuiskasi kysymyksensä. Tämä oli jotain uutta, mitä hän ei ollut kokenut edes 200 vuodessa..jotain hyvin pelottavaa mutta innostavaa. Erittäin outoa..

Mitä tahdon hänestä? Kykenenkö vastaamaan siihen kun en oikeastaan edes tiedä? Haluanko hänestä tyttöystävän, vai ystävän? Tahdonko hänestä jotakin, vai onko tämä hetken harhaa? Jar ei tiennyt kysymyksiinsä vastauksia, hän tiesi sen vain että olisi valmis ottamaan askeleen jos sitä vaaditaisiin.
"En. Teidä. Ystävää. vähintään."
Sekavaa, niihän se kaikki oli, niin aina se on ja niin tulee olemaan. Hitaasti mies laksi katseensa kengänkärkiinsä ja huokaisi. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Feroce katseli tuota poikaa edessään. Vampyyrin ajatukset olivat sekaisin. Hänen koko elämänsä aikana ei kukaan ollut halunnut olla häntä lähelläkään, ei millään tavalla. Ja nyt tuo nuori, ujo demoni kosketti hänen kättään. Se tuntui kovin mukavalta. Oli hienoa tietää, että joku välittäisi jollain asteella.
"Ystävän, sanot sinä..Mukavaa, jos seurani miellyttää.."
Feroce sanoi rauhallisella äänellä, pitämättä kiirettä. Hän katseli epävarmaa nuorukaista, kun tuo laski katsettaan maahan. Ferocen ilme ei värähtänytkään, mutta lopulta tuo hymyili ja laski kätensä Jaren poskelle lempeästi.
"Olet nuori ja täynnä elämää..En väitä, etteikö tämä voisi olla totta, mutta mahdollisuus on, että olet ollut liian pitkään yksin ja olen ensimmäinen nainen edessäsi. En halua, että se sokaisee sinua ja valitset väärin..Sinun pitää itse olla varma. Myönnän toki, olet suloinen poika ja hieno ystävä."
Feroce piteli vielä hetken kättään Jaren poskella ja käveli sitten kauemmas pojan luotan, samaan paikkaan, missä oli aluksikin ollut ja istui nuotion eteen. Muutamalla puulla Feroce ruokki ahnasta tulta ja katseli sen punakeltaisiin liekkeihin.

Jare katsoi maahan, vatsassa kiersi ja olo oli nolo. Mitä nyt taas itseään nolaamaan. Kosketus poskella sai pojan värähtämään, Jaren teki mieli kavahtaa kauemmas, mutta syy siihen, mikä se oli? Molemmathan olivat pimeyden lapsia, kysymyksiä taas joihin ei saanut vastauksia. Nuori, täynnä elämää, sekin oli taas totta mutt loppu täyttä potaskaa. Käsi hävisi poskelta, sitten hävisi nainenkin, haukkademoni jäi paikalleen. Hitaasti Jare käänsi selkänsä pimeyteen, sulautui siihen lähes täysin muttei lähtenyt. Pitkään hän tuijotti eteenpäin tyhjin roihuavin silmin.
"Niin kai se on.."
Jare kuiskasi käänsi selkänsä ja käveli aukiolle jossa kuu kimmelsi. Jare mitti levittäisikö kätensä ja liitäisikö kuun valossa pois, tappamaan isänsä murhaajan.

Feroce myönsi, hän oli kylmä, sääliomätön peto, joka ei välittänyt toisten tunteista tuon taivaallista, mutta Jare vaikutti jotenkin hyvin suloiselta ja erikoiselta, kun ei tiennyt tunteistaan ja itsestään. Se huvitti jokseenkin neitoa, mutta ei pilkallisessa mielessä. Vähän huolestuneena Feroce katsoi ystäväänsä.
"Toivottavasti en loukannut tunteitasi. En haluaisi millään menettää sinua"
Feroce sanoi rauhallisena ja melko hiljaisena. Jos Jare lähtisi, Feroce jäisi ihan yksin. Hänellä ei ollut muita ystäviä pojan lisäksi.
"Yö on vielä nuori..Mitä tahansa voi tapahtua.."
Feroce jatkoi ja lisäsi yhden puun nuotioon. Se rätisi vihaisena. Liekit kurottivat sormiaan kohti yötaivasta, jossain ulvoi susi. Feroce vähän havahtui. Freija..se oli ollut todella pitkään poissa. Ei ollut tamman tapaista olla näin pitkään omilla teillään. Feroce nousi hieman seisomaan ja nuuhki ilmaa. Hän yritti aistia, oliko lähistöllä petoja. Feroce käänsi katseensa Jareen, joka seisoi kuun täyttämällä aukiolla, kuin marmoripatsas, liikkumatta. Feroce käveli pojan luokse, tämän taakse.
"Mitä mietit?"
Ferocen ääni oli kuin tuulen kuiskausta, lempeää, mutta olematonta.

Jos Jre olisi ollut hevonen, hänwn korvansa olisivat sibgahtaneet taakse, kuullessana puhetta. Toisaalta valitettavasti Jare oli Demoni, joten hän vAin tyytyi katsahtamaan taaemmas, eihän hän omannut kahta silmää kaukana toisistaan.
"Ei, et loukannut mutta olet siinä oikeassa että olen ujo, enkä tiedä vielä oikeastaan mistää mitään."
Ensimmäinen askel kojti itsensä tuntemista, oli se että suostui myöntämään ettei omaa itsetuntoa. Kyllä Jare itsestään paljon tiesi, ymmärsi voimiensa tärkeyden ja suuruuden, muttei osannut tulkita niitä jokapäiväisiä asioita kuten omia tunteitaan ja vihan hallintaa.
Hento kuiskaus nuotion luota, sen lämpöisen tulen räiskinnän ylitse, kantautui Jaren korviin. Rivien välistä kun mies luki, oli sanoissa huomaamton pyyntö että hän jäisi, ja se riitti Demonille. Jos kerta Feroce edes pikkusen tahtoi että Demoni jäisi, ja jos vanppyyri todella tahtoi auttaa 'saalistuksessa', oli Jare itsensä mielestä jäämisen velkaa. Vaikka taaskin tosiaalta Jare olisi melkein keksinyt minkä tahansa verukkeen jäädäkseen.
"Mietin että saanko hallittua vihani ja jään odottamaan huomista, vai enkö saa sitä hallittua vaan lähden heti saalistukselle."
Ääni oli taas sitä mikä ei Jarelle kuulunut, sellainen mikä melkein kaikilla pimeyden lapsilla ääni sointui, inho viha ja kylmyys.

Feroce seisoi kauempana Jaresta, katseli poikaa ja kuunteli, kunnes lähti äänettömästi kävelemään tätä kohti.
"Olet rohkea, kun uskallat myöntää..Minä en koskaan uskalla myöntää mitään itsestäni.."
Feroce kuiski hiljaa sanojaan ja pysähtyi Jaren vierelle, katsoen täysikuuta, joka loisti kirkkaana, valaisten maata aavemaisen kauniilla valolla. Mikään ei ollut Ferocesta kauniimpaa, kuin kuutamoyö..Yö olivat petojen aikaa, sen upeuden he ymmärsivät, vain he..
"Omia tunteita ei ole koskaan helppo hallita. Vaikka kuinka luulisi, se, joka tietää sinusta vähiten, olet sinä itse.."
Feroce puhui Jarelle, vaikka katseli kuutamoa edelleen. Oli vaikea joskus tietää itsestään. Miksi joku teki mitä teki? Miksi ei osannut sanoa suoraan "Minä rakastan sinua" tai "Minä vihaan sinua"? aina kierrettiin jollain tavalla. Koskaan elämä ei ollut helppoa ja tasaista. Kaikkein pahin vihollinen oli aina oma itsensä. Feroce katseli nyt taas demonia. Oli vaikea sanoa mitä neito edes katseli. Jaren kehoa vai sielua? Ehkäpä molempia. Punaisista, pupillittomista silmistä kun ei koskaan nähnyt, mihin ne osoittivat. Ne tuntuivat aina katsovan olennon läpi. Feroce naurahti hiljaa, ilottomasti.
"Olet odottanut monta yötä, että voisit tappaa hänet..Enpä estä sinua, mutta jos haluat minut avuksi, joudut odottamaan seuraavaa..Tätä yötä on liian vähän jäljellä, jotta voisin lähteä"
Feroce totesi ja jäi seisomaan Jaren vierelle, kuin odottaen, mitä poika seuraavaksi aikoisi. Feroce kuunteli hieman luontoa ympärillään. Jostain alkoi kuulua raskaita laukka-askeleita. Freija palaisi takaisin. Onneksi, Feroce ehti jo huolestua.

Hitaasti untuvanohuet pilvet lipuivat kuun editse, sen vähäninen valo välkehti hauskasti untuvien kiihdyttäessä ohitse. Kesäöinen kuutamo tunki viileää valoaan alas maailmaan, vaikka voisi kuvitella että siihen aikaan vuodesta yöt ovat valosia, mutat tämä hetki taisi olla aika pimeä. Pimeä mieleltä, pimeä sielulta, pimeä ulkoonta. Mistäköhän ne kaikki ajatukset aina mieleen putkahtavat?
Rohkea, ja paskat, Jarehan oli oikea pelkuri. Omatunto taka-alalla kuitenkin jyskytti ja sanoi: ' kävit miekalla vamppyyria vastaan, kerroit lähes tunteistasi, olet vamppyyrin seurassa erkä edes pelkää.'
Miksi aina täytyi puhua, miksi aina hiljaisuus rikotaan, miksi kokoajan kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia? Sekaisin on mieli, sekaisin on seilu sekaisin on ulkokuori ja lisää kysymyksiä.
"Kärsivällisyyteni on aina ollut huono"
Se kuitenkaan ei ollut vastaus kysymyksiin.

Feroce katseli taivaalle. Pilvet alkoivat peittää kuuta. Jossain huusivat yölinnut, kilpaa susien ulvonnan kanssa. Se kuullosti kauniilta musiikilta Ferocen korviin. Ihanaa..nautinnollista. Feroce katseli hiljaisena ja rauhallisena Jarea.
"No..Sitten sinun on aika oppia olemaan kärsivällinen..Ja jos et halua, sinun kannattaa lähteä heti. Yö ei ole enää pitkä"
Feroce sanoi hiljaa ja laski molemmat kylmät, teräväkyntiset kätensä Jaren olkapäille. Niistä huokui kuolema ja kylmyys. Olipa tuokin taas paras puhuja kärsivällisyydestä..Feroce tappoi heti, kyselemättä, kuuntelematta. Hänellä ei ollut sellaista asiaa, kuin kärsivällisyys. Se puuttui kiivasluonteiseltä naiselta kokonaan.
"Jos lähdet vielä tänään tappamaan, toivotan onnea"
Feroce laski kätensä ja käveli kauemmas. Hän höristi korviaan, kun kimeä hirnahdus kaikui ilmassa ja metsästä rynnisti suuri sotahevostamma. Freija laukkasi nopeaan tahtiin ja pysähtyi lopulta aivan Ferocen eteen. Eläin laski päätään Ferocen syliin ja päästi hiljaisia, lämpimiä hörähdyksiä. Tamman kyljessä oli pitkä verinaarmu, josta tipotti verta, oli tipottanut koko matkan ajan.

Nainen seisoi aivan miehen selän takana, nainen laski kuoleman kylmät kätensä miehen olkapäille. Jare vain katsoi huultaan purren eteenpäin, mietti omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Oliko 'rakkautta' mahdollista tulla ensi silmäyksellä? Niin rennosti pimeyden kaunotar puhui tappamisesta, aivan kuin jonkun tapaamisesta, mutta jotekin se ei häirinnyt Jarea.
"Kuten sanoin, olen odottanut jo kauan, kestän vielä jos vain saan pidettyä itseni aisoissa."
Ferocen laskiessa kätensä alas Demonin selältä, sai liike aikaan kylmiä väreitä, ei kuumia muttei kyllä niitä tavanomaisia inhon väreitäkään. Kimeä hirnahdus, kavioiden töminä ja yönmusta tamma ilmestyi metsästä. Ihaillen Jare katsoi tuota näkyä ja ehti juuri kaivata Feweniään kun lintu palasi. Lintu kaarsi miehen odottavalle käsivarrelle, demoni palasi Ferocen luokse keskustellen hiirihaukka naaraan kanssa ja huolestuneena mies rypisti kulmiaan.
"Aikeemme on saatu selville, se murhaaja tietää ja odottaa meitä. Niin Fewenini sanoo."
Jare sanoi äänessään pieni kysymys.
"Harmi kun voimani toimivat vain vtunteiden äärirajoilla, muuten voisin polttaa tuon umpeen." Jare sanoi tarkoittaen hevosen haavaa.

Feroce silitteli tammansa paksua, mustan harjan peittämää kaulaa. Eläimen lihakset tuntuivat samettisen karvapeitteen alta. Se oli täydellinen sotahevonen. Rohkea ja luotettava, ei pelännyt tulta ei keihäitä. Ei mitään. Ferocen käsi tahriintui tamman vereen, tämän silittäessä myös Freijan kylkiä. Se oli tapellut jonkin eläimen kanssa..mikäköhän se olisi ollut? Ei mikään normaali eläin hyökkäisi Freijan kimppuun. Feroce tarkasti myös tammansa jalat, ettei niissä ollut haavoja. Kaviot tihkuivat verta, mutta se ei ollut hevosen omaa, se oli vihollisen. Tarkastettuaan Freijan jalat, Feroce suoristautui ja nojasi ratsuunsa.
"Arvostan apuasi, mutta Freija ei tarvitse parannusta."
Feroce totesi rauhallisena ja katsoi sitten ystävänsä haukkaa. Se oli todella upea, sulava eläin, jonka nopeus ja ketteryys veti vertoja mille tahansa olennolle. Kaunis haukka. Feroce asteli lähemmäs Jarea ja haukkaa, samalla kun Freija alkoi laiduntaa tyytyväisenä. Feroce ojensi hieman kättään ja sipaisi lempeästi haukan siipiä.
"Se on hyvin kaunis.."
Feroce kuiskasi lähes haltioituneena. Hän tuskin edes kuuli pojan sanoja, mutta tajutessaan, että heidän tappoaikeensa oli havaittu, Feroce nauroi mielipuolisen onnellisena.
"Onko se totta? Ah, minä sitten nautin kunnon taisteluista. Hän siis odottaa..Voi, emme voi antaa hänen odottaa seuraavaa yötä pidemmälle.."
Feroce naureskeli vielä hiljaa ja palasi Freijan luokse. Oli siis valmistauduttava seuraavana yönä lähtöön..Feroce puhui rauhallisella äänellä hevoselleen ja se töni lempeästi suurella päällään omistajaansa.
"Onko meillä suunnitelmaa?"
Feroce kysyi, kääntyen takaisin katsomaan Jarea.

Ai, osaako se sitten parantaa itse itsensä? Pieni katkera ajatus pyrki miehen mieleen, kuitenkaan Jare ei oiekastaanedes sitä tarkoittanut vainna ajatteli. Outoa taas kerran, kun ajatuksiakaan ei kyennyt hän hallitsemaan, vielä taisi olla paaljon opittavaa. Fewen kuhersi ja piti hassua kulratusta Jaren olkapäällä ja mies kuunteli tarkkaavaisena sitä. Ferocen ojentaessa kätensä kohti haukkaa, se kohotti kaulaansa korkeammalle kuin ryhdistäytyäkseen. Kuullessaan kehut haukan nokalle tuli hetkeksi omahyväinen hymy, mutta sitten se ojensi jalkaansa kohti Demonia.
Vasta nyt Jare huomasi siinä olevan paperikäärön, kartan. Varovasti haukan omistaja otti akrtan, avasi sen ja huomasi paperin olevan piirrustus murhaajan talosta, sen lähiympäristöstä ja vartioiden paikoista.
"Kiitos Fewen, tästä on paljon hyötyä."
Haukka kihersi, levitti siipensä ja liisi lähimmän puun latvaan, ja jäi sinne istumaan.
"Äsken meillä ei ollut suunnitelmaa, mutta nyt on.."
Demoni sanoi ja ojensi kartan rikostoverilleen, pieni omahyväinen virne kasvoillaan hän katsoi ferocea silmiin.