Saaristoelämää

Feewn makasi Jaren sylissä, kujerteli hassusti ja katseli rusehtavilla silmillään molempia. Hellästi vampyyri nosti haukkansa ylemmäs, painoi pehmoleluaan ritaansa vasten. Edellleen kujertaen Fewen hieroi nokkaansa miehen mustan nahkatakkiin.
"Niin, Fewen on pikkuinen höyhen pentuni. Ehdin jo pelätä, ettei se enää palaisi luokseni kun olen muuttunut."
Jare tunnusti ja nousi seisomaan. Höyhen vauvansa mies laski istumaan ikkunaruudulle, josta se kääntyi katsomaan sisälle. Jare kääntyi jo Ferocen puoleen, nojautui kohti tätä ja näykkäsi hellästi huulesta painaen sitten suukon tämän huulille.
"Lähdettäisiinkös jo ratsastelemaan, tahdon pois täältä saarelta?"

{anteeksi tosi lyhyt]

Ferocesta haukka oli todella suloinen ilmestys. Se oli hyvin kiltti, mutta kuitenkin hurja peto sille päälle sattuessaan. Feroce katseli hymyillen kahta, toisilleen niin tärkeää ja erikoista ystävää. Ihan kuten Freija ja Feroce, olivat myös Fewen ja Jare erottamattomat. Kaksi sielua yhdessä, ikuisia ystävyksiä..Sellaista näki hyvin harvoin, joten oli hyvä nähdä joskus tuollaista onnea ja iloa.
"Se, että olet vampyyri, ei tarkoita, että olet eri olento..Olet sielultasi ja sydämeltäsi yhä sama"
Feroce hymähti, Jaren epäillessä, ettei Fewen enää palaisi takaisin. Mutta haukka oli palannut, luultavasti Jaren suunnattomaksi iloksi. Feroce katseli huoneen seinustan luota, kun Jare laski haukan ikkunalaudalle. Jaren näykkäistessä ja suudellessa hieman, Feroce hymyili onnellisena.
"Mihin sitten herrani haluaa lähteä?"
Feroce kuiskasi hiljaa, katsellen Jarea syvälle silmiin, painaen uuden, pidemmän suudelman tuon huulille ja samalla kiersi kätensä Jaren ympärille. Ferocelle se oli ihan sama, minne he menivät tai olivat menemättä. Juuri nyt, ihan kaikki paikat kävivät, varsinkin, kun oli mukana Jare.

Haukan virtaviivainen ruumis seisoi jylhänä ikkunalaudalla. Veitsenterävään nokkaan tuli valoa jostakin, ja se kiilteli. Vaaralliset tappajan kynnet porautuivat puuhun, jotei haukka vain tippuisi. Siinä seistessään, antaessaan kylmien pedonsilmiensä katsella ympärilleen, lintu näytti taas vaaralliselta pedolta. Pieni kiljaisu kurkusta, ja sitten haukka lehahti lentoon. Yhä ylemmäs ja ylemmäs tuulen vireestä nauttien. Siinä vaiheessa oli Jare jo kiinnittänyt huomionsa Feroceen.
"Pois saaristolta, sisämaahan. Mirassa, lähellä asuntoani, asuu eräs tatuoitsija. Jos menisimme sinne?"
Jarelle olisi matke helppoa, senkun lentäisi, mutta miten sitten Feroce?
"Miten me päästään edes täältä saarelta pois, jos meitä ei laivaan huolitaja niitä tuskin yöllä lähtee."
Mies sanoi ja alkoi keräillä omia tavaroitaan.

{lyhyt.. gomen}

Feroce katseli Jaren tarkkoihin vampyyrinsilmiin ja hymähti.
"Vai haluat sinä sisämaahan..Sopineehan tuo"
Feroce hymähti ja ajatteli tatuointia. Voisi olla vähän pelottavaa ottaa tatuointi, mutta eihän Feroce tuntenut kipua, joten eihän asiassa ollut ongelmaa. Sitäpaitsi ikuinen tatuointi olisi vähän kuten kihlasormus, varsinkin, jos Feroce tatuoisi Jaren nimen kehoonsa. Ajatus oli niin hauska, että vampyyri alkoi hiljaa nauramaan. No jaa, Ferocesta oli kai tulossa vähän hupsu. Lopulta tuo kuitenkin päätti vastata Jaren kysymykseen.
"Älä huoli, Freija ui matkan tänne, se ui kyllä takaisn"
Feroce totesi rentona ja harjasi terävillä kynsillään pitkiä hiuksiaan, ennenkuin sitoi ne takaisin kiinni. Sitten tyttö käveli ikkunan ääreen ja vihelsi mustaan yöhön. Vastaukseksi kuului kimeä hirnahdus jostain hyvin kaukaa ja pian kaviot jytisivät maata vasten, sotatamman laukatessa takaisin, kuin tuli hännän alla. Se pysähtyi ikkunan luokse ja hirnui iloisena omistajalleen. Feroce hymyili ja istui ikkunalaudalle, silitellen tammansa päätä.
"Paras lähteä..Freija ei ole nopea uimari, se on vastarannalla joskus aamun koittaessa, eli pitää löytää pysähdyspaikka, ennenkuin jatkamme matkaa"
Feroce vähän pohti tilannetta. Jos olisi laskuvesi, Freija voisi osan matkaa hyppiä kiveltä kivelle, silloin pääsisi nopeammin ja olisi vähemmän uimista. No jaa, sen näki sitten. Feroce hyppäsi ikkunasta ulos, suoraan Freijan selkään. Hevonen hirnahti iloisena ja katsahti sitten punaisilla silmillään Jarea.
"Tuletko sinäkin, Jare? Freija mielellään kantaisi sinutkin mukanaan"
Feroce hymähti ja taputti tammansa lihaksikasta kaulaa.

Jare hymyili lämpimästi rakkaalleen, lähetti lentosuukon tälle ennenkuin talsi lähemmäksi naista. Hieman hän ihmetteli, miten hevonen jaksoi uida saarelle, satika sitten vanpyyri. Yksi lapsuuden ystävätär nimittäin oli ollut hevoshullu, ja kertonut että uidessa ei saisi istua hevoen selässä. No ehkä Freija ei ollutkaan tavallinen hevonen, kuten ei todellisuudessa ollutkaan. Hellä hetki hevosen ja omistajan välillä sai demonimiehen hymyilemään, ne kaksi olivat kuin hän ja Fewen. Kaunista, eikö? Kauneushan on katsojan silmissä, joten miten sen nyt ottaa.
"Ehei, älä luulekkaan."
Tällä kertaa Jare tahtoi lentää. Ja kuten viimeksikin, hän vain loikkais ikkunasta, ja oli taas haukkana ilmassa. Haukkamuotokin oli muuttunut hieman, lihaksikkaammaksi ja hiirihaukaksi suurikokoiseksi. Iloisesti kiljahtaen syöksyi lentäjä korkeuksiin, huusi Fewenillw kutsunsa ja laskeutui alemmaksi. Kaksi haukkaa virekkäin katselivat Freijaa ja Ferocea.
"Mennäänkö?"
Kuuli nainen päänsä sisällä, sillä nokalla ei ääneen puhuttu. Innoissaan mies teki kiepin ilmassa, nokkaisi Feweniä ja kiljaisi. Naraslintu tuhahti vihaisena, ja hyökksi kohti Jarea, mutta mies kiepsahti selälleen ilmassa ja näytti kynsiään. Naaraslintu tuhahti ja kiljaisi leikkimielisen loukkaantuneena, ja sitten kaksikko raihoittui.

Vai tällä kertaa aikoisi Jare lentää. No sopihan se. Feroce katseli Jarea, joka hyppäsi ikkunasta, muttuen samalla upeaksi haukaksi. Vampyyriä huvitti suunnattomasti, hänestä oli suloista nähdä Jare noin onnellisena. Tuo selvästi nautti olostaan haukkana. Kaksi upeaa taivaan petoa. Feroce hieman sipaisi Jaren sulkia ja hymähti.
"Mennään vain..Katsotaan minne päädytään"
Feroce hymähti ja katseli kahden haukan leikkiä taivaalla. Naaras- ja uroslintu. Suloista. Olisikohan Jare onnellisempi jos olisi kokoajan haukka? Vaikea sanoa, joten Feroce ei miettinyt asiaa sen enempää. Hän painoi kantapäänsä Freijan kylkiin, saaden tamman ravaamaan lennokkain, pehmein askelein eteenpeäin sysimustassa yössä. Pian kuitenkin Freija nosti ilman kehotusta laukan ja lähti juoksemaan läpi metsän, hypäten suuren puunrungon ylitse. Feroce oli niin kauan ratsastanut, että hyppääminen ilman satulaa ei ollut mikään ongelma. Välillä tuo katsahti taivaalle ja etsi katseellaan Jarea.
"Pysytkö perässä?"
Feroce huusi vähän nauraen pimeyteen, vaikkei aina erottanutkaan, missä mies oikein lenteli. Kumpikohan oli nopeampi, Freija vai Jare? Olihan Freija raskasrakenteinen, mutta se pystyi halutessaan juoksemaan kuin kiitolaukkahevonen. No jaa, ei viitsinyt uuvuttaa tammaa, sen piti vielä jaksaa uida yli meren, ellei olisi laskuvesi. Sen näkisi sitten rannalla.

Ilosta kiljaisten haukak levitti siipensä, joidenka huikea kärkiväli oli 130 cm. Sellaisilla siivillä tartuttiin hyvin lämpimänilman aaltoihin, termiikkeihin. Termiikit kun olivat kylmää ilmaa painavempia nostivat hyvin korkeuksiin ja samaan aikaan eteenpäin. Yleensä termiikki muodostui jonnekkin helposti lämpeävään paikkaan, kuten auringon lämmittämän niityn ylle, joten sellaisia oli harvakseltaan yöllä. Haukka kun lenteli iloissan, varomattomana, ympärilleen se ei huomannut vaaraa. Vaara oli yksi suurimmista petolinnuista, joka söi myös lajitovereitaan. Vaaralla oli keltainen koukkunokka, suuret pitkät kynnet ja viisas pää. Siipien kärkiväli oli tuolla vanhalla käriläällä 250cm, ja massaa pedolla oli 6kg. Suuri musta lintu, kenen pää ja pyrstö olivat valkoiset, oli naaras. Merikotkahan se siinä, istui kuolleen puun ylimmällä oksalla ja tarkkaili kahta haukkaa. Lopulta se levitti koko komeutensa, leveät mustat siipensä, ja liisi ohuen pilviverhon lävitse haukkojen yläpuolelle. Jare ei tätä edes huomannut, vielä.
"Tietysti pysyn!"
Ja samassa varjo lankesi Jaren yllä, kauhu levisi vampyyrin ruumiiseen, kun hän huomasi pahimman vihollisensa. Kynnet ojossa se tuli kohti pienempää haukkaa, ja selvitäkseen tilnteesta oli Jaren antaa haukkapuoliskonsa hoitaa asian. Korkealla painoi pienemp eläin siipensä suppuun, ja nokan kohti maata. Ääretöntä nopeutta ylläpitäen syöksyi pieni lontu kohti metsän turvaa. Suurempi seurasi kovaa vauhti aivan kintereillä. Haukka levitti siipensä, jysähti päin isompaa, joka sai kovan tällin. Seuraavaksi haukka syöksyi puiden alapuolelle. Merikotka jäi liian suurena tulemaan puiden siimekseen, leijumaan yläpuolelle. Parilla väsähtäneellä siiveniskulla haukka pudotautui maahan, ja kohta oli Fewen vierellä.

Feroce katseli vähän ympärilleen mahdollisten petojen varalta, Freijan hoitaessa laukkaamisen ja suunnistamisen. Ferocella oli hieman aikaa ajatellakkin. Mitäköhän tulevaisuus toisi heidän eteensä? Taisteluita vai rauhallisen elämän toisensa kanssa? Rehellisesti, Ferocelle ei ollut mitään merkitystä, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Hänelle se kaikki oli lähes ihan yksi ja sama. Oikeastaan Ferocea vähän myös pelotti tuleva. Mitä jos Jarelle sattuisi jotain pahaa? Mitä jos hän löytäisi jonkun toisen? Se oli hyvin vaikea uskoa, mutta olihan sekin pelko olemassa. Vampyyri ravisteli päätään ajatuksilleen, hölmöähän se oli. Feroce luotti Jareen, koko sydämestään. Kyllä he pysyisivät yhdessä, aina. Feroce havahtui vähän Jaren sanoihin ja hän katsahti miestä hymyillen. Vampyyrinaaras oli sanomassa jotain, kun huomasi varjon lankeavan Jaren ylle. Feroce pysäytti hevosensa äkisti.
"Jare varo!"
Feroce ehti vain huudahtaa, kun huomasi suuren petolinnun syöksyvän kohti Jarea. Haukat liikkuivat todella nopeasti, jopa vampyyrin oli vaikea silmillään pysyä niiden perässä. Feroce ei siis olisi tiennyt, missä Jare oli, ellei iso merikotka olisi seurannut. Merikotkaa seuraamalla, myös Feroce pysyi molempien perässä. Feroce oli todella huolissaan, mitä Jarelle kävisi, muttei halunnut tietenkään satuttaa merikotkaa, eihän se paha ollut, eli vain vaistojensa varassa. Ja sitten, se oli ohi. Merikotka näytti luopuneen leikistä, sillä se lähti liitämään puiden yläpuolella. Feroce pysäytti Freijan uudelleen.
"Jare, missä olet?"
Feroce ei enää mustasta metsästä erottanut rakastettuaan.

Kaksi suurta siipeä oli levällään, niiden kärjet koskettivat maata ja jalat vapisivat. Kellertävä nokka oli auki ja hengitys kulki väkinäisesti edestakaisin. Pähkinänruskeissa silmissä oli väsähtäneen katse, ja Fewen rapsutteli hellästi omistajaansa niskasta. Kohta kuului kavioiden ääntä, ja sitten naisen ääni. Hevonen ja omistaja olivat pusikon toisella puolen.
"Olen täällä pusikon toisella puolella."
Kuului taas ääni naisen päässä, ja kuuluisi vaikkei nainen sitä haluaisikaan sillä toki hän tavallisen puheenkin kuulisi. Tietäen, että vampyyrina Jarella olisi parempi kunto, hän pisti loput haukakvoimansa likoon, ja muuttui hetkessä takaisin vampyyriksi. Heti hän tunsi itsensä huomattavasti energisemmäksi, vaikka hengitys olikin tiheää ja sydän pamppaili.
"Taisan rannalle asti pysyä hevosesi selässä, haukkamuotoni väsähti turhankin paljon. Meren ylitse kuitenkin lennän, sillä kukaan ei saa minua kastumaan tänään."
Mies sanoi ja hymyili Ferocelle.

Feroce etsi katseellaan Jarea. Mitä jos kotka oli ehtinyt satuttaa miestä? Feroce katseli ympärilleen ja oli laskeutumassa jo hevosen selästä, etsiäkseen jalan, kun kuuli Jaren äänen.
"Oletko kunnossa?"
Feroce huokaisi helpottuneena tiedosta, että Jare oli ainakin elossa. Tuntui hassulta kuulla Jaren ääni päänsä sisältä, mutta kyllä sen ymmärsi haukkamuodossa. Feroce ratsasti vähän lähemmäs ja hyppäsi alas hevosen selästä, kun huomasi Jaren muuttuvan takaisin vampyyrimuotoonsa.
"Pelästyin puolestasi todella pahasti.."
Feroce katseli huojentuneena Jarea silmiin ja vähän sipaisi miehen poskea. Toivottavasti tuo nyt osasi pitää huolen itsestään, ettei enää mitään pahempaa sattuisi.
"Toki, tule vain kyytiin"
Feroce hyppäsi ketterästi Freijan selkään ja ojensi kättään, auttaakseen myös Jaren mukaan. Feroce katseli pitkään komeaa vampyyrimiestään. Olihan se hassua, tyhmääkin, mutta Ferocen teki mieli vain kertoa uudelleen ja uudelleen, miten paljon toista rakasti. Tältäkö se sitten tuntui, kun oli rakastunut? Halusi näyttää tunteensa koko ajan ja olla toisen lähellä. Jos oli, niin Ferocella ei ollut kerrassaan mitään valittamista. Todella hassua..ja uutta..Harmillista tosin, ettei heillä ollut mitään vakituista paikkaa, mihin voisi mennä. Ferocella ei ollut minkäänlaista kotia.

Jare pudisteli housustaan pölyä, ravisteli sitten hiuksiaan ja taputteli käsiään yhteen. Pikkiriikkinen naarmu miehellä oli kämmenselässä, mutta se ei haitannut häntä oikeastaan yhtään. Lihaksistossa hän tunsi pientä väsymystä äskeisen takia, mutta sekään ei haitannut liialti.
"Joo, olenhan minä kunnossa. Haukkamuoto vain vähän väsähti, ei muuta."
Samalla Jare pyyhkäisi kämmenselkänsä housujen takamukseen, ja sinne jäi ohut verinen viiru. Ferocen pelästykselle Jare vain virnisti, ja haroi hiuksiaan.
"Et sinä minusta noin helpolla eroon pääse."
Ojennettuun käteen mies tarttui ja ponanhti sitten sotahevosen leveälle selälle istumaan. Huokaisu pääsi miehen suusta ja tämä kuiskasi Ferocelle:
"Olisiko mahdollista saada pehmustetta, lihakseni eivät tykkää ratsastamisesta."
Hellän halauksen lomassa lausuttujen sanojen jälkeen Jare sanoi kovempaa:
"Laukkaa hummemme hei!"

Feroce hymähti vähän ja vetäisi Jaren Freijan selkään.
"En uskonutkaan pääseväni"
Feroce hymähti ja pikkuisen nojautuin Jareen, tuon istuessa hänen takanaan. Freija kuopi etujalalla levottomana maata ja tanssahteli paikallaan. Tamma halusi selvästi juosta, mutta suitset pidättelivät sitä vielä hetken.
"Pehmustetta? Tuskin, en voi sitoa tyynyä hevoseni selkään."
Feroce hymähti ja tarrautui kiinni Freijan pitkään mustaan harjaan. Hän tunsi tammansa, joten Jaren huutaessa lähtökäskyn, Freija hirnui kuuluvasti ja nousi takajaloilleen pirteänä, etujaloillaan ilmaa potkien, ennenkuin loikkasi suoraan eteenpäin ja lähti juoksemaan pimenevään yöhön. Feroce nauroi ääneen ja kannusti tammaansa juoksemaan nopeammin.
"Ei pitäisi huutaa Freijan läheisyydessä. Sen mielestä jokainen kova ääni selästä on käsky juosta"
Feroce nauroi ja keskittyi sitten ohjaamaan ratsuaan, joka ei turhia piitannut esteistä tai ongelmista. Jos tielle tuli tukki tai joku, eläin loikkasi vaivatta yli. Jos vähän pienempi este, Freija vain räsäytti suoraan läpi. Piti tosin varoa, etteivät kyytiläiset loukanneet itseään. Feroce hieman tarkkaili ympäristöä. Jostain kauempaa kuului susien ulvontaa.
"Ah, miten kaunista.."
Feroce huokaisi kuullessaan äänen. Sudet lauloivat kauniimmin, kuin mikään muu olento. Todellakin, upeaa. Matka oli melkoisen pitkä, ottaen huomioon, mistä he olivat lähteneet. Yksi pieni tauko luultavasti oli pakko pitää jossain vaiheessa.

Jare ei ollut valmistautunut siihen, että tuo hevonen kavahtaisi takajaloilleen ja olisi siinä vielä kaiken lisäksi hetken. Niimpä mies takertui naisensa alavartaloon ja likui himean mustaa selkää pitkin alemmas. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hevonen vasta palautui neljälle jalalle ja lähti juoksuun.
"Ehkä, jos liikun tarpeeksi kanssasi, minusta tulee vielä hyvä ratsastaja. Pitäisiköhän hankkia oma hevonen, sotahevos ori."
Jare sanoi hieman vihjailevasti.
"Samalla kun hankimme sinulle tatuoinnin, käydäämpä pöllimässä minulle sotahevonen."
Jare sanoi laskien hieman leikkiä, mutta oikeastan se voisi kiinnostaakkin miestä, hevonen siis. Ainut ongelma oli se, että mistä hän rahaa saisi.
Susien ulvonta havahdutti vampyyrin mietteistään, ja hänkin jäi sitä nautinnollisena kuuntelemaan. Se jos mikä oli kaunista, suden ulvonta kuulle, tai oikeasti se viritti ryhmään saalistusintoa ja luottamusta.
"Niin, mutta etkai sinä sentä noin laula?"
Mies sanoi taas veikeästi.

Feroce hymähti vähän. Jaren kannattaisi pitää kunnolla kiinni, jos meinasi roikkua mukana. Aina ei ollut helppoa pysyä hevosen selässä. Vampyyrinainen pudisteli hieman päätään.
"Jare, sinusta ei tule ratsastajaa, ellet itse ohjaa hevosta. Vai että sinulle sotahevosori..Hmm..No jos pidät sellaista tarpeellisena"
Feroce hymyili ja mietti hieman, mitä siitäkin tulisi. Mitä luultavimmin, Freijasta tulisi kantava ja se saisi varsan, jos ori mukaan hankittaisiin. Mikäs siinä, mutta Feroce ei voinut pitää varsaa, se pitäisi myydä, kunhan pikkuheppa olisi siihen tarpeaksi vanha. Feroce raapi vähän leukaansa mietteliäänä. Vai että pöllittäisiin hevonen..Helppoa kuin heinänteko, Feroce oli mestarivaras. Mutta sitä ehtisi miettiä, kun päästäisiin mantereelle, nyt oli vain tärkeää päästä pois saarelta. Metsämaisema oli edelleen tiheää kuusikkoa, aarnimetsää, joten ei oltu lähelläkään rantaa. Freija ravisteli vähän päätään laukatessaan. Ajatus toisesta hevosesta, oli sitten ori tai tamma, kuullosti mukavalta. Se sai tamman riemastumaan ja pukittelemaan hieman. Feroce nykäisi ohjista ja samalla pamautti kantapäänsä eläimen kylkiin, jotta se käyttäytyisi.
"Huh? Ei sentään. Minä laulan paljon, paljon paremmin."
Feroce hymyili vähän ovelasti ja kääntyi äkkiä hevosen selässä ympäri, kasvot kohti Jarea ja selkä kohti Freijan kaulaa ja menosuuntaa.
"Kerohan, Jare. Onko sinulla kotia tai jotain, minne voi mennä, kun ei jaksa enää seikkailla?"
Feroce halusi vain kysyä. Olisihan se aika mukavaa, jos olisi paikka mihin mennä, ettei tarvitsisi aina vuokrata jotain majatalon huonetta.

Mielessä muovautui Jaren unelmahevonen, suuri lempeä ori jolla oli valkoinen merkki aksvoissaan. Hevosella voisi olla valkoiset sukat ja turkki hopeanvärinen, sekä harja ja häntä mustia. Sellainen voisi olla miehen unelmahevonen. Seuraavaksi Jare mietti, että millaisia varsoja saattaisivat ori ja tuo tamma saada. Suurikokoisia, vaaleita tai tummia ja lempeitä ainakin. No se nyt ei todellakaan tainut olla tmän hetken murhe.
"No todista se."
Jare kuiskasi naisen korvaan, tarkoittaen lauluääntä. Ja taas puhe kääntyi kotiin.
"Onhan minulla Mirass pikkuinen kaupunkikämppä, jossa huikeat kolme huonetta ja kylpyhuone. Sinne ehkä ehditään täksi päväksi, jos olemme nopeita."
Jare sanoi ja silitteli samalla naisensa polvia. Matkanteko oli aika helppoa näin, kun ei itsensä tarvinnut mitään tehdä.
"Laula luritappas nyt jokin sulosointu."
Jare virnuili.

Feroce katseli punasilmin hieman ilkikurisesti Jarea, mustien hiustensa alta, jotka pyrkivät kasvoille, tuulen heilutellessa niitä.
"Ja miksi minun pitäisi todistaa yhtään mitään?"
Feroce hieman virnuili, mutta virne muuttui melko lempeäksi hymyksi, Ferocen ajatellessa asuntoa Mirassa. Tosiaan, Feroce tyytyi hyvin vähään. Hän voisi vaikka nukkua sohvalla, jos Jarella ei ollut parisänkyä. Tai vaikka lattialla, jos ei ollut sohvaa. Tosiaan, Feroce halusi ehtiä sinne tänään, joten taukoa ei pidettäisi. Freijan oli pakko jaksaa, sitten se saisi levätä, kun päästäisiin Miraan asti. Feroce havahtui ajatuksistaan, kun tunsi Jaren kädet polvillaan. Eipä se haitannut millään tavalla, Jaren kosketus tuntui vain hyvältä Ferocen mielestä ja tuo laski kätensä Jaren käsien päälle.
"Voin minä laulaakkin..Jos saan siitä jotain palkaksi"
Feroce hymähti ovelasti ja kiepsahti äkkiä takaisin oikein päin hevosen selkään. Nyt oli pakko tarttua kiinni harjasta, jotta pysyisi kyydissä, sillä Freija lähti kiipeämään yhden sorakumpareen ylitse. Tamman oli vaikea saada pitävää otetta liukuvasta sorasta, mutta se oli päättänyt päästä ylitse hieman loivasta rinteestä. Irtokiviä tippuili jatkuvasti tamman mennessä, mutta lopulta se ponkaisi itsensä sorakumpareen harjanteelle ja liukui alas toiselta puolelta ja jatkoi laukkaa tuntiessaan kovan maan allaan. Maisema oli alkanut muuttua. Suuri aarnimetsä oli muuttunut aavammaksi mäntymetsäksi, jossa ei juuri ollut pusikoita tai aluskasvillisuutta, vain varpuja. Feroce nuuhki ilmaa. Tuulessa tuoksui meri ja suola. Maa hevosen jalkojen alla alkoi muuttua kiviseksi.
"Olemme pian perillä"
Feroce katsahti Jarea ja hymyili.

Jare katsoi pää heiman vinossa, ja kasvoillaan ilme 'älä nyt ole tuollainen', Feroceen.
"Koska minä pyydän sinua, ja toivon että toteuttaisit toiveeni."
Vampyyri sanoi ilkikurinen hymy huulillaan, sen hän jo tuosta naisesta tiesi, ettei hän tekisi mitään mitä ei itse tahtoisi. Sulalvasti tuo neiti notkea kiepsahti ympäri selässä, ja tarttui harjasta. Syyn tarttumiseen Jare tajusi, kun näki kohta alkavan ison soraylämäen. Niimpä vampyyriuros otti naaraastaan mallia, ja kiepsautti kädet tämän vyötäsille ja tarttui paremmin kiinni. Anna palaa Freija, näytä mistä hevoset on tehty. Tuskin sentä hellistä sanoista ja kukkasen tuoksusta, vaan raudasta ja vahvasta tahdosta. Kavioiden alta liukuva sora piti hassua kirskuvaa ääntä, ja sitten rahinaa kun pakeni yhä kovempaa alaspäin. Kasa pikkukiviä otti mukaansa suurempia kiviä, ja siitä syntyi pienenpieni byöry. Herkille metsän eläimille ääni olisi kuin jylinää, ja niin se oli vähän Jarellekkin, kun hän ei ollut tottunut tähän parempaan kuuloon.
"Mitä sinä halaut palkaksi?"
Jare sanoi, tarkoittaen sanojaan sillä hän tahtoi kuulla naisensa laulamista, enemmän kuin muuta sillä hetkellä.

Ja lopulta he olivat perillä, hiekkakumpareen päällä. Alas meni loiva ja pitkä sora alamäki, ja sitten pari metriä vaaleaa hiekkaa, joka päättyi mereen. Meri oli totta totisesti laskeutunut, ja puoleenväliin riittikin kiviä, mutta vastarannalla ei kiviä näkynyt.
"En tahdo kastua, antaako hallitukseni luvan lentää?"
Jare kiusasi naistaan.

Merituuli tuoksui suolalta ja vapaudelta. Se heilutti molempien hiuksia ja vaatteita melko railakkaasti. Merilintuja ei juurikaan näkynyt näin yöllä, eikä mitään muutakaan eläimiä. Feroce katseli lumoutuneena öistä kauneutta, meren kuohuja ja mustaa, autiota ja salaperäistä merta edessään. Se oli niin suuri..Vihaisina aallot löivät kallioon, mutta sentään liian suurta aallokko ei ollut. Kyllä siitä yli pääsisi, varsinkin, kun oli laskuvesi. Joitakin kallioita ja luotoja oli paljastunut meren alta. Hetkeksi Ferocen oli pakko laskeutua hevosen selästä. Samalla tuo hymähti vähän.
"Lupa myönnetty, jos et törmää mihinkään petoon"
Feroce hymähti ja käveli aivan vedenrajaan. Tuuli riepotteli vampyyrin muutamia yksinäisiä hiuskiekuroita ja tämä kumartui hieman koskettamaan merivettä kädellään. Hyvin kaunista. Feroce ei viipynyt kauan ja pian tämä kiipesikin takaisin Freijan selkään.
"Hyväksyn palkaksi mitä tahansa, joten saat päättää, mitä annat minulle laulua vastaan"
Feroce sanoi vielä, katsahtaen ovelasti hymyillen Jarea. No, turhaan he tänne jäisivät homehtumaan, oli aika lähteä. Feroce arvioi hieman, mistä pääsisi helpoiten. Feroce taputti hieman Freijan kaulaa ja antoi pohkeita, saaden hevosen laukkaamaan. Freija pärskähteli innostuneena, hiekan pöllytessä eläimen jalkojen alla, kunnes ponnahti maasta, yli veden ensimmäiselle kivelle. Tehtävä ei ollut täysin helppo, sillä veden alta tulleet kivet olivat osa hyvinkin liukkaita ja teräviä. Piti katsoa tarkkaan, mihin hyppäisi. Feroce toivoi, että tällä kertaa kaikki sujui hyvin. Viimeksi Freija kaatui ainakin kaksi kertaa matkalla. Tammaparka..

Suussa maistui meren suolainen aromi, puhuri riepotteli heidän vaatteitaan olan takaa. Meri näytti kauniilta, kun se välkehti kuunvalossa. Merenkäynti ei ollut lujaa, mutta vaahtopäiden iskeytyessä kiviin, lensi valkoisia vaahtopisaroita aiak korkealle ilmaan. Varmasti kastuisi, jos tuosta menisi, mutta ei onneksi yhtä pahasti kuin uimalla. Vampyyria puistatti pelkkä ajatuskin siitä, että uisi noinkin kylmässä vedessä juuri nyt, toki hän jo tänäkesänä oli käynyt uimassa.
"Tuskin mikään meripeto haukkaa tahtoo välipalaksi."
Ja niimpä mieskin nousi hevosen selästä, ja käveli aivan rannan tuntumaan. Hetken aikaa hän haisteli, tunnusteli tuulta ja käänsi sitten selkänsä merelle. Kohta siinä oli pieni haukka, ja sille pienelle haukalle tuo tuuli oli ärsyttävä vastus. Silloin kun demoni oli tänne saarelle lentänyt, hän oli päässyt myötätuulessa, mutta nyt hän joutui lentämään vastatuuleen. Niimpä hetkessä oli pienikokoinen tuulen riepoteltavana, mutta väkisin kokoajan siipiään räpyttäen pääsi kaksi haukka hitaasti eteenpäin. Sitä ei Jare tiennyt kuinka kauan siinä kestäisi.
Hmm, kelpaisikohan naiselle palkaksi sänkypaikka asunnossani?

Feroce katseli tarkasti, mihin Freija voisi seuraavaksi hypätä. Kivet olivat niljakkaita, joten Freijan askellus oli nyt Ferocen käsissä. Neito ohjasi tarkasti tammaansa eri kiville, kauemmas toisesta rannasta. Välillä Feroce katseli, miten Jare pärjäsi. Pienelle haukalle moinen tuuli saattoi olla vähän paha vastus.
"Voit sitten levätä Freijan selässä koska haluat"
Feroce huusi vielä meren pauhun ylitse. Suolainen merivesi huuhteli Freijan tupsujalkoja ja pikkuisen myös Ferocen kehoa. Hiukset ja hevosen harjas liehuivat valtoimenaan tuulessa, saaden ratsukon näyttämään mahtavammalta. Meri pauhasi ja ärjyi molempien ympärillä, kuin vihainen peto. Mutta se ei sentään yrittänyt viedä mukanaan kumpaakaan. Mutta oli tuossa paikassa jotain kaunistakin. Taivas oli pilvetön, täynnä tähtiä ja taikaa. Hyvin kaunista..Feroce voisi jäädä vastarannalle katsomaan loppuillaksi tähtiä ja kuutamoa Jaren kanssa, mutta heillä ei ollut aikaa. Päivä koittaisi nopeasti ja silloin pitäisi olla turvassa. No ehkä joskus toiste sitten. Feroce painoi kantapäitään Freijan kylkiin ja tamma hyppäsi suuren loikan seuraavalle kivelle. He etenivät todella hyvin, tätä menoa he pääsisivät pian perille. Mutta joka matkassa, jossa Feroce oli ollut mukana, oli jokin ongelma. Freija hyppäsi suurehkolle kivelle, mutta merilevän peittämä kivi oli niljakas ja hevosen kaviot eivät siinä otettaan pitäneet. Freija liukastui etukavioistaan ja hirnahduksen säestämänä kaatui, Feroce mukanaan, suolaiseen meriveteen. Feroce tuli pian pinnalle ja yski vähän vettä.
"Taas.."
Nainen mutisi kärttyisenä. Tämän vaatteet ja hiukset olivat liimaantuneet vartalonmyötäisesti ihoon, mikä näytti varmasti aika huvittavalta.

Voimakas puhuri pisti vastaan, heitteli hentoa linnunruumsita puolelta toiselle, pois kurssista ja taas takaisin. Hengittäminen oli äärimmäisen vaikeaa, aivan kuin menisi lujaa skootterilla ilman kypärää suu auki. No tässä ajassahan ei skoottereita ollut, mutta sehän oli vain kuvainnollista. Väsymys värisytti Jaren ruumista, ranta läheni ja meni sitten kauemmas lähes saman tahtiin. Alhana Feroce kaatusi Freijansa kassa mutta tällä ruumiilla ei Jare kykenisi auttamaan. Onneksi kaksikko jatkoi matkaansa hetken kuluttua. Viimeisillä voimillaan laittoi haukka siipensä suppuun, ja syöksyi viistosti alaspäin lävitse tuulen. Ranta jyrisi kohti yhä kiihtyvällä nopeudella, viitisen metriä ennen hiekkaista maata, levitti Jare siipensä. Kipu repäisi molempia siipiä, tuuli heitti hntä ekä ylös ja sitten maahan. Kovaa haukka siihen jysähti, ja sitten pimeni. Hetkeksi. Kohta merivesi hoohtoi Jaren kasvoja ja tämä heräsi, nopeasti haukka käveli pois vedestä ja muuttui vampyyriksi. Väsymys väheni siinä muodossa yllättävän paljon. Sitä ei Jare tiennyt missä oli tai missä Feroce oli sillä merellä ei hän ketään havainnut.

Oli tarpeaksi vaikeaa pysyä hevosen selässä ilman satulaa muutenkin, mutta meriveden huuhtoma ratsu oli vielä vaikeampi. Sen selkä oli liukas ja Ferocella kesti hetki, ennenkuin hän pääsi kyytiin takaisin. No, pian kuitenkin matka jatkui. Feroce ohjasi nyt tarkemmin hevostaa pitkin kiviä ja välillä tamma joutui uimaan, kun kiviä ei ollut tarpeaksi lähellä. Se ei ollut ongelma, mutta kylmä vesi ja tuuli hidastivat matkaa, sillä se teki molempien ruumiistakin kylmät. Ferocea sitäpaitsi väsytti suunnattomasti. Hän ei mielellään uinut meren poikki, mutta joskus oli vain pakko, koska meri sattui tulemaan tielle. Freija pärski innokkaana mennessään, se piti uimisesta enemmän kuin omistajansa, joka harvoin kasteli itseään, ellei kyseessä ollut kylpy. Feroce katseli aina välillä, missä Jare lenteli. Hänen kävis sääliksi rakastettuaan, joka haukkana yritti puskea läpi tuulen ja öisen meren. Tyrskyt eivät olleet onneksi kovin korkeat. Ranta alkoi häämöttää kauempana ja loppumatkan Freija pystyi melkein kahlaamaan, osittain kulkemaan saarekkeita pitkin, kun vesi oli niin matalalla. Kivikkoinen ranta alkoi muuttua hiekaksi ja lopulta, väsynyt, mutta onnellinen ratsukko ravasi vedestä rannalle. Freija oli ihan loppu. Feroce hyppäsi alas selästä ja Freija lysähti maahan makaamaan. Se tarvitsisi lepoa ennenkuin voisi jatkaa matkaa. Feroce puristi vettä vaatteistaan ja katseli ympärilleen.
"Jare? Jare, missä olet?"
Feroce katseli hetken ympärilleen, kunne huomasi Jaren vähän kauempana. Vampyyrinainen käveli nopeasti rakkaansa luokse.
"Millainen on olosi?"
Feroce kysyi vähän huolestuneena.

Merellä taisteli tamma, suuri kuin kivenjärkäle ja voimakas kuin hurrikaani. Kaviot hevosella oli kuin lapiot ja kaulan lihas kuin tukkipuu. silti, tuo suuri sotahevostamam oli äärettömän kaunis. Jos osasi katsoa oikein, mutta väärinhän huippumallikin näytti rumalta. Jare hymyili ja mietiskeli omiaan, päivä oli alkanut hyvin, mennyt päin mäntyä ja käynyt lähellä kuolemaa. Nyt taas kaikki oli paremmin kuin hyvin. Elämä käänsi kirkkaat kasvonsa silloin kun vähiten odotti, ja toisinpäin.
"Täällä."
Mies sanoi ja kääntyi kohti naistaan.
"Väsynyt, mutten ainakaan märkä."
Vampyyriuros virnuili kiusaten. No ei hän kuitenkaan kiusaisi liikaa, ettei vain Feroce suuttuisi. Naisensa luokse Jare sitten käveli, laittoi kätensä kymmenen sentin päähän vampyyrin olkapäästä ja keskittyi. Kohta kämmenestä hehkui lämpöä ja paita alkoi kuivua.
"Palellut kohta kuoliaaksi."
Jare sanoi ja liikutteli käsiään naisen vartalolla silmät suljettuina, sillä ei hän kunnolla hallinnut demonvoimiaan eikä tahtonyt käristää rakastettuaan.

Feroce vähän tuhahti, Jaren ylpeillessä, ettei hän ollut märkä.
"No onko se yllätys, kun herra haluaa lentää?"
Feroce hymähti vähän leikkimielisesti ja huokaisi syvään. Vaikka Freija oli tehnyt suurimman työn, myös Feroce oli väsynyt. Hän kaipasi nyt vähän lepoa jossain kuivassa ja lämpimässä, vaikkapa Jaren kotona. Freija makasi edelleen hiekalla, sieraimet suurina, puuskuttaen kuin estetähti. Se oli ajettu loppuun, jokainen lihas halusi vain levätä. Feroce katseli hevostaan vähän huolestuneena. Hän voisi hyvin jatkaa jalan, Freija saisi rauhassa levätä rannalla, kerätä voimiaan. Kunhan se saisi jostain syötävää..Feroce havahtui ajatuksistaan, kun tunsi lämpöä kehollaan ja pian tämän paita alkoi kuivua. Feroce katseli Jaren kättä, joka oli lähellä vampyyrinaisen kehoa, huokui lämpöä.
"Ei sen väliä, Jare. Minähän olen jo kerran kuollut"
Feroce vastasi. Tosiaan, häntä ei kylmyys haitannut. Sitäpaitsi, oli suhteellisen tyyni ja lämmin kesäyö. Meri viilensi ilmaa, muttei liian pahasti. Juuri nyt Feroce olisi halunnut vain painautua Jarea vasten ja tuntea tämän kehon. Feroce huokaisi syvään ja sulki hetkeksi silmänsä, aistien vain öistä ilmaa ja elämää ympärillään. Oli niin kaunis yö..Rauhallinen ja lempeä. Feroce avasi hitaasti silmiään.
"Joudun kai kävelemään..Freija on liian lopussa, että se jaksaisi nyt juosta metsässä. Tai voi se jaksaa, jos löydämme pian jonkin paikan, missä voimme levätä kaikki. Onko kotisi kaukana?"
Feroce kysyi vähän toiveikkaana. Enemmän kuin omasta kunnostaan, hän huolehti ratsustaan, uskollisesta ystävästä. Välittämättä oliko Jare onnistunut kuivaamaan vampyyrinaisen vaatteet, Feroce meni Freijan luokse ja silitti hieman tammaa, joka vain huohotti väsyneenä ja yski välillä.

"Mitä neito oikein kuvittelee, että tuhlaisin niinkin hyvän taidon, kun lentämisen? Ja jos en käytä hakkamuotoani, voi olla niin etten joku kaunis päivä osaakkaan enää muuttua siksi, tai sitte haukasta vartaloon."
Jare selitti muka härääntyneenä, että tarvitsisi selittelyä.
"Entä sitten, vaikka oletkin? Tarvitseeko silti kärsiä kylmästä?"
Jare sanoi katsoen hetken pistävästi ferocea, ja lopetti sitten lämmittämisen. Hänellä itsellään ei ollut kylmä.
"On se aika kaukana, Mirassa nimittäin. Mutta onneksi sen laitamilla, ja onnekseni lähes kukaan ei tunne minua."
Demonivampyyri sanoi haroen taas hiuksiaan.
"Etsitään tästä taas päiväksi jokin olinpaikka, ja sitten jatketaan matkaa vasta ensi yönä."
Jare ehdotti.

{anteeksi lyhyys]

Feroce katseli Freijaa samalla, kun kuunteli Jarea. Tuo käänsi katseensa Jareen ja käveli miehensä luokse.
"Vai Mirassa asti..No kävellään tänä yönä niin pitkälle, kuin voimme ja sitten katsotaan, jos pitää levätä"
Feroce vastasi Jarelle. Feroce oli kyllä täynnä energiaa, hän voisi tehdä ihan mitä vain juuri nyt. Ja eihän heillä täysin tulipalokiire ollut. Feroce hymyili vähän ja kiersi kätensä Jaren ympärille, painautuen samalla tätä vasten hymyillen. Pikkuisen olivat vielä Ferocen vaatteet ja hiukset märät, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään, tuskin Jareakaan häiritsi. Oli niin kaunis yö..kuutamo ja pauhaavat laineet. Ja mukavan lämmintä. Feroce pysytteli hetken Jarea vasten painautuneena.
"Eihän meillä ole mikään kiire..?"
Feroce kuiskasi hiljaa ja painoi sitten rakastavan suudelman Jaren huulille, laskien kätensä tämän poskelle. Tosiaan, he eivät ehtisi tänä yönä perille, joten miksi heidän pitäisi lähteä samantien juoksemaan pitkin metsää? Freija saisi tämän yön, ainakin osan sitä, levätä kunnolla rannalla. Eläin kyllä osasi hakeutua suojaan ennen kuin aurinko nousisi. Feroce vetäytyi hieman kauemmas suudelmasta ja halauksesta, sitoen hiuksensa kiinni. Feroce hymähti ja hetkeksi jäi katsomaan merta. Se oli niin kaunis..ikuinen ja salaperäinen, synkkä ja lohduton..
"Oletko koskaan nähnyt mitään kauniimpaa, kuin tämä upea yö?"
Feroce kuiskasi hiljaa onnellisena. Tosiaan, oli kaunista.

Ferocelle Jare nyökkäsi lämpimästi hymyillen, eikä voinut vastustaa kiusausta hipaista hellästi poskesta. Mielessään Jare kiiti, mitä tahansa, siitä että oli saanut sellaisen naisen kuin Feroce, iselleen. Ei mies jumaliin, tai Jumalaan, uskonut, mutta ehkä johonkin suurempaan voimaan. Sellaiseen joka kutsui itseään nimellä 'kohtalo'.
Hymy palasi taas miehen aksvoille, äsken se oli ajatusten mukana valunut pois. Naisen lämpimään halaukseen Jare vastasi hellästi painaen otsänsä Ferocen otaa vasten. Ja ei vampyyrinaaraan märkyys haitannut urosta, mitä pienistä. Vastausta ei ehtinyt Jare sanoa, kunnes lämmin suudelma kurkottui huulille. Siihen mies vastasi upottaessaan samalla kätensä Ferocen hiuksiin. Hitaat lämpimät väreet valtasivat miehen kehon, hellään ja tunteelliseen suudelmaan hän vastasi äärettömän rakastavaisesti, vailla kiirettä.
"Meillähän on ikuisuus aikaa.."
Mies vastasi irrottauduttuaan suudelman lämpimästä sylistä. Siinä toki mies oli oikeassa, että ikuisuus oli aikaa. Kasvot ilmeettöminä Jare katseli naistaan, joka aluksi kiinnitti hiuksensa ja sitten katseli merta. Juuri ennen kuin nainen puhui, Jare liikki tämän luokse, ja kietaisi kätensä vampyyrin vyötärölle.
"Olen. Sinut."
Jare sanoi samalla kun kosketteli huulillaan Ferocen kaulaa.

Feroce katseli punasilmät loistaen kohti merta, sen salaperäistä ja tyrskyävää syliä..Levotonta sielua. Levoton sielu, kuten Ferocellakin..rauhaton..Vailla paikkaa ja päämäärää, ulvoi ja valitti..Feroce henkäisi syvään ja sulki silmänsä, tuntiessaan Jaren kehon selkäänsä vasten, voimakkaat kädet ympärillä ja suudelmat kaulalla. Ferocen koko keho värähti ja tämä taivutti päätään sivulle, paljastaen kaulaansa enemmän Jarelle. Niin omituista..Yleensä Feroce oli se, joka puri kaulasta..Ja nyt, hänen kaulansa oli alttiina tuolle toiselle vampyyrille. Se ei tosin haitannut..Jare ei voisi satuttaa toista pimeyden kulkijaa, korkeintaan saada Ferocen nauttimaan.
"Ikuisuus..Yhdessä.."
Feroce kuiskasi hiljaa, pitäen edelleen silmiään suljettuina. Jaren huulet kaulalla saivat Ferocen veren kiertämään nopeammin ja sydämen jyskyttämään enemmän. Lämmin, huumaava tunne valtasi vampyyrinaisen sielun ja kehon.
"Rakas..Olen sinun.."
Feroce kuiskasi hiljaa ja nosti hieman kättään Jaren poskelle, sipaisten sitä. Käytännössä tuo tarkoitti Ferocen tekevän ihan mitä vain, mitä Jare halusi. Hän tosiaan oli tuon miehen. Kuka voisikaan vastustaa Jaren kaltaista lempeää ja kilttiä vampyyriä? Feroce laski kätensä selkänsä taakse ja avasi yltään nahkaisen korsetin nopealla liikkeellä. Korsetti tipahti samantien maahan. Se oli muutenkin hiukkasen ikävän tuntuinen ja jäykkä yllä. Feroce laski lempeästi kätensä Jaren käsien päälle. Hän halusi olla lähellä Jarea, tuntea tämän kosketus, kuoleman kylmän ja jäätävän ihon sekä lämpimän sielun ja sydämen läheisyys. Öinen meri pauhasi edelleen heidän ympärillään rauhattomana, mutta Feroce ei tuntunut kuulevan sitä enää. Oli vain hän ja Jare. Koko muu maailma oli pelkkää harmaata, unohtunutta kuollutta aluetta, joihin ei ollut asiaa kellään. Ei heillä, ei kellään muullakaan.

Tottahan toki tuo meri oli kaunis Jarenkin mielestä. Kukaan ei voisi milloinkaan tuota suunnatonta voimaa hallita. Parhainkaan maagi ei kykenisi koko meren raivoa itseleen saada, saatikka tyynnyttää sen suunnatonta voimaa. Valkoiset tyrskyt olivat kuin meren hiuksia, ja aallot sen väreileviä ihopimuja. Kasvit siellä meren sisällä oli kaikkea sitä mitä meri oli syönyt, ja sen sisällä liikkuva elämä jotakin loisia. Ei se kyllä Jaren mielestä oikein niin mennyt, ei venenalainen väki loisia ollut. Naisen henkäisy sai vampyyrin hymyilemään aika ilkeästi, mutta se sai tästä vain paljon komeamman näköisen. Hellästi entinen demoni hamusi naisensa kaulaa, nuolaisi välillä sitä ja puhalteli. Senkin Jare tiesi, että tällainen käsittely kiihottaisi tuota naista, mutta ei se vampyyriurosta haittaisi.
"Mm, luuletko tosissasi, että tekisin jotakin mistä en olisi erikseen kysynyt?"
Haukkapoika kuiskasi, mutta nosti kuitenkin käsiään hieman alemmas. Kätensä miespujotti naisen vyöärölle paidan alle ja hiveli äärettömän varovaisesti naisen kylkia ja alavatsaa. Samaan aikaan Jare veti Ferocea tiukemmin tiseään vasten ja kuiskutteli tämän korvaan kauniita sanoja. Huulillaan Jare välillä hamusi Ferocen korva ja niskaa, kunnes näykkäisi varovasti vampyyrinaista korvasta.

Feroce piteli silmiään kiinni ja nautiskeli pelkästään Jaren koskettelusta ja suuteluista. Hyvin hiljaa nuori vampyyri nauroi, Jaren nuollessa ja puhaltaessa Ferocen niskaa. Se tuntui härnäävältä ja hieman kutittavalta, mutta samalla kiihotti naista. Veri kohisi Ferocen suonissa ja hukutti alleen kaiken muun äänen. Punasilmäinen yökulkija oli täysin tuon toisen lajitoverinsa armoilla. Kaulasuudelmat saivat Ferocen koko kehon lähes värähtelemään.
"Sinusta ei koskaan tiedä.."
Feroce hymähti vähän leikkimielisesti, avaamatta silmiään. Feroce henkäisi uudelleen, tuntiessaan äkkiä Jaren voimakkaat kädet paitansa alla. Se sai naisen hieman säpsähtämään, mutta hän ei millään tavalla estellyt. Nuo lempeät, aistilliset hyväilyt tuntuivat ihanilta. Feroce oli niin kauan odottanut oikeaa rakkautta ja nyt hän sen löysi, joten vampyyri halusi näyttää rakkautensa, kokonaan. Antaa molempien nauttia toistensa läsnäolosta ja tyydyttää oma ja toisen himo. Feroce kuunteli onnellisena Jaren lempeitä ja romanttisia sanoja, jotka saivat sydämen pakahtumaan onnesta. Näykkäys tuntui mukavan leikkimieliseltä.
"Jare..rakkaani..Haluan sinua.."
Feroce kuiskasi hiljaa ja laski käsiään hieman selkänsä taakse, molempien väliin sen verran, että sai kätensä Jaren housuille. Varovasti ja hitaasti Feroce alkoi availla pojan vyötä, vaikka olikin selin mieheen.

Jare hymähti varsin matalasti Ferocen toteamukselle.
"Eikä pidäkkään tietää."
Se sitten kuiskasi. Vampyyri tunsi tuon naisen säpsähdyksen, ja pysäytti ehtkeksi sen johdosta käsiensä liikkeen. Huomattuaan ettei se todellisuudessa häirinnytkään Fercea, Jare jatkoi. Tuntiessaan kädet housuillaan, vampyyrin huulille nousi varsin häijy hymy. Vamppyyriurospa oli päätänyt kiusata oikein kunnolla tuota herkkää luontokappaletta, ja vetäytyi kauemmaksi. Hieman oli Feroce saanut Jaren vyötä auki, muttei niinsanotusti liikaa.
"Tsot tsot naiseni. Ei makeaa mahantäydeltä."
Jare tiesi ärsyttävänsä tahalleen Ferocea, ja tiesi että tuo nainen saattaisi räjähtää päälle kuin tuli kuivassa maassa, mutta ei se vampyyria haittaisi.
!Ei nyt, ei täällä. Tule."
Mies kuiskutti tultuaan hieman lähemmäksi Ferocea. Hellä suudelma löysi paikkansa taas kaulalle, ja sormi hipaisi vyötäröä, jottei tuon kaunottaren olotila laskisi sekunniksikaan. Niimpä Jare jatkoi peremmälle metsään, parin kilometrin päässä olisi majatalo, joka ottaisi varmasti vastaan vampyyreita. Ja jos ei, he voisivat neuvotella.
"Rakaass."
Jare huusi hellästi tuulen kuiskutuksen tavalla.

Feroce hymyili onnessaan, hieman pirullisesti, tuntiessaan vyön aukevan hänen käsiensä alla hyvin kiltisti. Ehkäpä hän pian saisi hieman enemmän Jarea lähelleen..Villit ajatukset saivat vampyyrinaaraan melkein punastumaan, mutta ne ajatukset katkesivat kuin veitsellä leikaten ja koko rivon kaunis illuusio särkyi, Jaren vetäytyessä hieman kauemmas äkkiä. Feroce käännähti ympäri ja katsoi todella kummastuneena rakkaaseensa. Oliko hän sittenkin ajatusta vastaan? Ehkäpä Feroce olikin liian innokas. Jaren hieman toruessa naistaan, Ferocen huulille nousi ovela hymy. Ehkäpä tämä oli vain jokin Jaren omalaatuinen pila..
"Enhän minä ole saanut makeaa vielä yhtään.."
Feroce laittoi vastalauseensa, joka ei varmaan tuottanut mitään tulosta. Ei sen pitänytkään. Feroce katseli hieman viettelevästi Jarea, tuon tullessa lähemmäs ja suukottaessa naisen kaulaa uudelleen, hyvin hellävaroan, mutta kiihottavasti.
"Mennään sitten..Nopeasti"
Feroce lisäsi viimeisen sanansa hieman ilkikurisuutta äänessään. Feroce ei henkilökohtaisesti ymmärtänyt, miksei tämä paikka kelvannut, mutta ehkäpä Jare ei ollut ihan niin luonnonlapsi, kuin Feroce. Eihän siinä mitään pahaa ollut, ei tietenkään. Feroce lähti seuraamaan lähes orjallisesti Jarea, kun tuo johdatti vampyyrinaista läpi pimeän, tiheän metsän. Muutama kilometri käveltyään he tulivatkin paikalle, jossa oli majatalon. Feroce naurahti hiljaa. Ei ihme, että Jare oli tuonut heidät molemmat tänne. Mitäköhän Jarella oli mielessään?

Jare virnisti Ferocen lapselliselle valitukselle vlkaistessaan olkansa yli vampyyria.
"Noo.. Miten sen nyt ottaa."
Ja todellakaan ei tuottanut vastalause minkäänlaista tulosta, se sai Jaren vain hieman entistäkin pirullisemmammaksi.
"Mihinkäs rakkaallani on noin kova kiire?"
Jare sanoi selvästi vihjaillen, eikä todellakaan tajunnut, että mistä tämä tällainen puoli oli hänestä löytynyt. Ollessan Demonina oli Jare tehnyt heti niin kuin haluttiin taikka käskettiin. Toki ranta kelpaisi, mutta miespä tahtoi kiusata edes hieman Ferocea.
Matka majatalolle kävi käden käänteessä, paikka sinänsä ei ollut tähän aikaan vuodesta niinkään suosittu kun talvella. Talvella monet pysähyivät siihen odottamaan, että talvimyrskyt laantuisivat ja pääsisivät toiselle saarelle. Siksi Jare arveli, että asiakas mikä asiakas kelpaisi tuon paikan isännällä.
"Naiset ensin."
Vampyyri sanoi avatessaan oven. Heti kun vcampyyrinainen oli mennyt sisälle, asteli mieskin perässä.

Sisällä istui vain kolme asiakasta, yksi ihminen ja kaksi haltiaa. Se yksi ihminen pilkkoi jotakin, ja sattui viiltämään sormeensa pienen haavan. Veren hurmaava tuoksu ampaisi samantien Jaren sieraimiin, ja mies jähmettyi ovelle katse kiinnitettynä tuon ihmisen sormeen.

Feroce ei voinut olla ihmettelemättä Jaren hieman omituisia tapoja ja mielenalavaihteluita, mutta nehän tekivät miehestä vain entistä jännemmän ja mielenkiintoisemman seuran. Feroce ainakin tykkäsi. Toisaalta hänen teki mieli kuristaa ja toisaalta halata Jarea. Ehkäpä se oli sellaista erikoista lempeä. Feroce seurasi hyvin kiltisti ja hiljaisena Jarea majatalon luokse, sillä oli turha ärsyttää hänen rakastaan enää tämän enempää. Majatalo tuntui olevan keskellä ei-mitään, joten se varmaan oli hyvin mukava paikka kaikille "omituisille" oliolle, kuten haltioille ja vampyyreille. Itseasiassa Feroce oli aina jotenkin ihaillut haltioita, jotka olivat melkein yhtä metsän kanssa. Feroce havahtui ajatuksistaan, kun hänen haukkademoni avasi oven.
"Voi kiitos.."
Feroce käveli sisään hieman hämärään majataloon, jossa tuoksui tervattu puu. Sisällä oli vähän asiakkaita ja sisustus oli vähän mitä oli, mutta hyvin kodikas ja nätti paikka tuo oli silti. Feroce lähti kävelemään hieman majataloa pitkin, katsellen paikkoja uteliaana. Tarkat vampyyrinaistit kuitenkin huomasivat pian veren. Sitä oli hyvin vähän, mutta se riittäisi laukaisemaan nuoren ja kokemattoman vampyyrin saalistusvaistot. Feroce halusi pitää huolta, ettei Jare tekisi mitään tyhmää, varsinkaan nyt. Veren näkeminen ja haistaminen tällaisessa paikassa voisi olla hyvin vaarallista, johtaa vaikka millaiseen konfliktiin. Feroce käveli nopeasti Jaren luokse.
"Tiedän, että himoitset verta, mutta sinun on nyt hillittävä itsesi..Täällä ei ole hyvä idea saalistaa"
Feroce sähähäti käskevästi Jarelle. Hän kuitenkin oli pikkuisen vastuussa entisestä demonista. Nainehan hänet oli muuttanut.