Kauneus on katsojan silmissä?

Hän tuhahti Skien kysymykselle smalla kun noustuaan kasteli pyyhkeen toisen pään kylmällä vedellä ja pyyhki niskansa ja kaulansa hiestä. Kuiva pää sai toimia juuri siinä missä oli hyvä eli kuivata.
"Miksi minun pitäisi kertoa enemmän kuin sinä oelt kertonut? Sinä täällä vieras olet", hän hymähti paljonpuhuvasti. Pyyhkeen käyttämätön keskiosa sai kokea vielä kylmemmän kylvyn ennen kuin sai kunnian käsitellä hiuksia jotka eivät juuri pitäneet tahmaisuudestaan. Siitäkään hyvin vähäisestä.
"Jos olet ollut tarkkaavainen, olet saattanut panna merkille, että tiedän vaeltamisesta yhtä sun toista. En myöskään asu täällä pysyvästi vaan olen täällä osittain pakotettuna. Näistä voi päätellä että olen jonkinlainen vaeltaja. En myöskään suhtautunut ajatuskeen Oreumista kovi valoisasti. Se tarkoittaa että olen joko käynyt siellä tai kuullut siitä pelkkää huonoa - mikä olisikin sitten hyvin epätodennäköistä, kaupunkihan on suosittu", blondi piti tauon puheessaan ja jatkaessaan antoi tulla sen mitä sylki suuuhun toi, eli todennäköisesti todempia asioita kuin harkitut.

"Minä olen tälläinen blondi muusikkonakin tunnettu kulkija, jolla on enemmän kokemusta kun yhteen elämää mahtuu - usko pois, se ei ole mukavaa - sekä luontoa rakastava hupsu joka lukee jokaisen vähemmän realistisen kirjan joka nenän eteen pujahtaa. Koen itseni ongelmaksi enkä ole vuosiin pysynyt samassa paikass apitkiä aikoja sen ja tehtäväni vuoksi. Kadonnutta ystävää ei löydä paikallaan pysymällä", ja sitten hän loksautti leukansa kiinni. Jos Skie yhtään tapoja tuntisi hän vastiaisi suunnilleen samalla mitalla, koska Aradan oli juuri kertonut enemmän itsestään kuin sinihiuksinen oli omasta puolestaan.

Hän yritti tapella yhtä lettiä niskassaan auki huonoin tuloksin viime päivistä maitohapoille karanneen käsivarren pannessa kertakaikkisen yksioikoisesti vastaan sen nostamiselle.
"Hieman ohi aiheesta, mutta viitsistkö auttaa? En saa tuota kirotun lettiä auki. Ja täällä päin naiset eivät saa koskea miesten hiuksiin..."

Skie oli lievästi sanottuna järkyttynyt. Hän ei ollut odottanut saavansa noin suoraa ja laajaa vastausta kysymykseensä. Suorapuheisuus oli harvinaista niissä piireissä, joissa hän yleensä liikkui. Olikohan Aradan loukkaantunut hänen uteluistaan ja halunnut tällä tavalla näpäyttää häntä? Skie meni hiljaiseksi ja tyytyi vain tarkkailemaan miehen turhautuneita yrityksiä aukoa yhtä leteistään. Nuorukainen nousi tuolista ja käveli miehen luokse. "Toki, pysy hetki paikoillasi." Hän siirsi miehen kädet pois tieltä ja alkoi nyplätä lettiä.

Hetken oli hiljaista. Vain takkatuli rätisi. Skie veti henkeä. "Olen pahoillani, jos olin hieman töykeä äsken. Tiedän, että uteleminen voi olla joskus raivostuttavan ei-toivottua." Hiljaisuus. Skie hypisteli lettiä ja veti syvään henkeä. "Nimeni on Skie Rosénthal. Tunnetaan myös siellä täällä Rosena. Olen syntynyt Soroton saarilla, mutta sukuni on lähtöisin lännestä, jonne en muuten näin ohimennen sanoen todellakaan ole menossa. Lähdin kotoa puolisen vuotta sitten, koska aiheutin perheelleni turhaa huolta. Lisäksi inhoan vettä. En pärjää ollenkaan eläinten kanssa, harvoin myöskään ihmisten tai muiden rotujen, mutta osaan soitaa huilua ja, kuten jo tiedät, laulaa. Olen aloitteleva räätäli, niin kuin isänikin. Itse asiassa olen jo aika hyvä räätäli. Olen aika huolimaton ja toivoton kömpelys mitä ruuanlaittoon tulee. Käsittelen hyvin tikaria ja saan myös aikaan pahaa jälkeä sauvallani. Pidän hiuksistani hyvää huolta, samoin kuin ilmeisesti sinäkin, lukuun ottamatta tätä yhtä pientä poikkeusta niskassasi." Skie sipaisi Aradanin märkiä, pehmeitä hiuksia. "Niin, ja olen osittain InnaMensi."

Nuorukaisen hoikat sormat saivat viimeinkin itsepäisen letin aukenemaan. "Siinä taisi olla tärkeimmät asiat." Skie astahteli takaisin tuolilleen ja istui alas, varoen huolellisesti katsomasta Aradania. Miksi, voi miksi minä noin sanoin!? Skien teki mieli ottaa ja lyödä itseään kalloon matkasauvallaan. Hän ei koskaan ikinä ollut lipsauttanut syvimpiä salaisuuksia kenellekään yhtä helposti kuin tälle miehelle. Hän toivoi, että voisi syöksyä mereen ja liueta aaltojen sekaan, kadoten ikiajoiksi ja välttyen näkemästä miehen reaktiota.

"Kuulostaa jo paremmalta", Aradan hymyili pehmeästi, vaikka tiesi kyllä ettei toinen voinut sitä nähdä. Se vain helpotti hänen omaa kireyttään. Kireä, rento, kireä, rento...oli ilmiselvää että hän oli palannut taloon vähemmän halukkaasti. Häntä ei juuri houkutellut asustella sellaisten ihmisten kanssa jotka todellakin osasivat pistää sydämeen jotain suurempaa kuin vain piikin ennen kuin ehti huomatakaan. Hän halusi pitää sydämensä.

"Suonissasi virtaa veden kansan verta mutta et pidä vedestä? Olen haistavinani kapinahenkeä..." hä mutisi varovaisesti. Mistä sitä tiesi jos tällä tavoin loukattaisi tuota sinihiuksista.
"Älä ymmärrä minua väärin. Olen joskus vähän töykeä, mutta se johtuu vain kaikesta siitä mitä olen saanut kokea. Minulla ei oikeastaan ole juuri hyviä kokemuksia muista kuin ihmisistä ja haltoitakin täydellisemmistä olennoista. Yleensä tosin pidän suuni paremmin kuin nyt..." hän huokasi ja puisteli päätään. Taskusta imestyi kampa jolla hän kävi hiuksensa läpi samalla kun se vähäinen kosteus kuivu niistä olemattomiin.

Skie vältteli hänen katsettaan mutta jääsilmä oli itsepäinen. Tuijotti toisen otsaan tietäen hyvin aiheuttavansa kutinaa ihon alla.
"Soroto...missä se on? En ole ikinä kuullutkaan...eli se on aika kaukana? Minä olen kyllä kiertänyt Aryliaa...länttä ja etelää sekä niiden välillä ja nyt täällä, mutta en oikeastaan ole ehtinyt kunnolla lukea maantietoa..." taas hän sulki suunsa ja antoi hiljaisuuden venyä ennen kuin puhui taas:
"Emännällä taitaa olla kiire juuri nyt. Saamme varmaan odottaa vielä puolisen tuntia... Laulaisitko jotain? Haluan kuulla", hän hymyili. Harva pystyisi pitämään katseensa erossa hänen silmistään kun hän otti puheenaiheeksi musiikin. Harvoin hän kyllä teki sitä itse, musiikki vain kaikui hänestä saaden muut ajattelemaan sitä. Nyt hän kuitenkin teki sen. Ehkei toinen suostuisi laulamaan mitään, mutta ainahan saattoi toivoa.

"Suonissasi virtaa veden kansan verta mutta et pidä vedestä? Olen haistavinani kapinahenkeä..." Skie tunsi Aradanin tuijotuksen otsassaan. Hän mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi. Mies ei ollutkaan saanut sätkyä hänen lipsautuksestaan. Nuorukaisella oli silti levoton olo. Hän sormeili hermostuneena sauvaansa. Huoneen ilmapiiri oli muuttunut hänestä kerralla ahdistavaksi.

Mies pyysi häneltä anteeksi? "Älä pelkää, ei se sinusta johdu.. Minä vain..." Skien ääni haipui jonnekin kuulumattomiin. Hän vältteli vieläkin katsekontaktia, vaikka hänestä tuntui kuin Aradan olisi maalannut katseellaan isoa punaista ratia hänen silmiensä yläpuolelle. Skie ei viitsinyt selventää miehelle maantietiedon saloja, joten hän tyytyi yhä olemaan hiljaa ja pyörimään tuolillaan vaivaantuneena.

"Laulaisitko jotain? Haluan kuulla." Skie vilkaisi Aradania. Outo kysymys. Pitäisikö hänen laulaa tälle kaunisääniselle miehelle..? Sinihiuksinen pyöritteli viittansa naruja hiljaisuuden vallitessa vielä hetken. Skie ei kuitenkaan jaksanut vastustaa kiusausta pitkään. Hän rykäisi selvitelläkseen kurkkuaan ja alkoi hyräillä hiljaista sävelmää. Tämä oli yksi hänen suosikeistaan, hän oli osannut sen jo lapsesta asti. Kiertelevä haltija trubaduuri oli opettanut sen hänelle vuosia sitten.

Melodia humisi huoneessa hiljaa, kuin puiden lehdet tuulessa. Se soljui kuin tunturipuro, välillä voimistuen ja välillä heikentyen. Se leikki ilmassa auringonsäteiden kanssa ja tanssi ilmassa leijailevien pölyhiukkasten joukossa. Skien olo alkoi kohentumaan, laulaminen sai hänet aina paremmalle tuulelle. Melodia alkoi kohoamaan kohti kuuntelijoiden odottamaa huippua, sitä joka tulee aina rummunpäristyksen saattamana, kun Skie yhtäkkiä lopetti. Hiljaisuus. Hän tunsi kuinka huone pidätteli henkeään. Skie hymyili itsekseen, veti henkeä ja alkoi laulaa.

Hän sulki silmänsä, nosti jalat syliinsä kietoen kädet niiden ympärille. Jäänisiniset silmät sulkeutuivat jokseenkin kauniissa kasvoissa, huulet jäivät hieman raolleen kuin hän olisi juuri yhtymäisillään melodiaan vaikkei hän edes tuntenut sitä.

Tuli sammui takasta. Kukaan ei tullut kohentamaan sitä, eikä Aradan aikonut nousta paikaltaan sen tehdäkseen. Hän kuunteli koko sydämestään ja olemuksestaan ja varpaista hiuksenkärkiin saakka.

Musiikki oli hänelle enemmän kuin rakastettu.

Loppujen lopuksi hän löysi kyyneleitä poskiltaan, haltioituneen hymyn huuliltaan, melodian päästään soimasta ja varpaansa kippurasta. Hän löysi itsensä vasta vähän sen jälkeen.

Tällaista hän olikin jo kauan kaivannut. Sen jälkeen kun Bijou oli soittanut hänelle harpullaan, ei hän ollut kuullut mitään varsinaisesti häntä varten soitettua tai laulettua. Tämä oli nyt sitä, hänen pyynnöstään alkunsa saanut rauhan hetki. Hän tunsi olevansa kiitollisuudenvelassa.

"Kiitos", oli kaikki mitä hän sai suustaan ulos ja se kätkikin sitten kaiken sisäänsä.

"Ole hyvä", Skie sanoi ja hymyili leveästi. Hän oli saanut miehen liikuttumaan kyyneliin asti! Skie iloitsi saadessaan koskettaa ihmisten mieliä lahjallaan, se teki hänet onnelliseksi. Nytkin nuorukaisella oli jälleen iloisen pirteä olo. Hän ei ollut unohtanut Aradanin tietävän hänen puoliverisyydestään, mutta se ei tuntunut tärkeältä enää. Tuntui kuin asiat järjestyisivät ennen pitkään.

Odotellessaan kuulijansa kokoavan itsensä, Skie nousi tuolistaan ja käveli sytyttämän uudestaan tulen takkaan. Hän viihtyi paremmin lämpimässä kuin viilessä. Lisäksi tulella oli häneen rauhoittava vaikutus. Tuli ajoi veden pois. Vesi oli paha. Skien ajatukset ajautuivat läheiseen järveen. Skie värähti. Hän nappasi pari halkoa takan vierestä, asetti ne tulisijaan ja kaivoi tulukset taskustaan. Pian takassa leimusi uusi valkea. Nuorukaisen ajatukset palasivat kodin lämpöön... Skie nousi rivakasti pystyyn, puisteli käsiään ja käveli takaisin Aradanin luokse. Ei, niitä asioita ei kannata miettiä.

"Taisit pitää siitä?" Skie uteli silmät tuikkien. "Taidat sitten olla minulle laulun velkaa." Skie höristi korviaan. Askelia. Joko talon emäntä oli tulossa? "Ehkä sitten myöhemmin, taidamme saada seuraa."

Hän avasi silmänsä kuullessaan liekkien rapsahtavan taas hereille niille kuuluvassa paikassa. Jonkin aikaa jääsilmistä heijastuva tuli tuntui sulattavan niitä, kunnes hän sai otettua itsestään kiinni ja palasi omalle tolalleen. Sillä hänen jäätään ei voinut sulattaa ihan niin heposti kuin vastaelementillä.

"Pidin, pidin...haluaisin sanoa tietenkin mutta ehken kuitenkaan sano. Olet oikeassa. Olen sinulle laulun velkaa..." hän virnisti ja pyöritteli hartioitaan tunnistaessaan askeleet. Ilmeisesti emännän mukana tuli yksi hänen neljästä tyttärestään. Kaikki nuo neljä tytärtä tuijottivat jokaista näkemäänsä nuorempaa miestä kuin jumalaa ja se oli hyvinkin ahdistavaa.

Hopeahiuksinen naiskaksikko ilmestyi sulavasti huoneeseen ja saman tien nuoremman silmät kiinnittyivät jumaloivasti Skieen. Äiti kohotti vain kevyesti kulmiaan tyttärelleen ennen kuin asettui istumaan Aradania vastapäätä.
"Alarudan, oletko valmis menemään takuuseen tästä nuoresta sekaverisestä?"
blondi hätkähti, mistä emäntä tiesi...? Järkyttävää. Tämän vuoksi hänellä oli aina ollut ongelma haltioiden ja haltiamielien kanssa. Ja no, myöskin näiden nimenomaisten nimitysten. Alarudan...niin kuin hän olisi muka joku haltia.
"Olen", hän hymyili reippaasti vastaukseksi. Nainen tuijotti häntä jonkin aikaa tiukasti mutta hellitti sitten.
"Hyvä on. Riada. Lopeta tuijottaminen ja tuo näille nuorukaisille jotain syötävää ja juotavaa. Etkös jo juokse?" ja tyttöhän juoksi.

Aradan huokasi syvään. Emäntä tujotti häntä arvostelevasti, kaikki paotsi ääneen lausutut sanat kehottivat vaihtamaan siistimpiin vaatteisiin. Eli silkkiin ja puuvillaan jota täkäläiset käyttivät.

"Emäntä Hisierila, tämä on Skie Rosénthal, vaeltaja ja kuten varmasti kuulitte kyvykäs laulaja", hän esitteli noustessaan seisomaan. Naisen nyökättyä hän siirtyi sivummas entisen tiskin taakse vaihtaakseen ne vaatteet. Hän saatoi hyvinkin olla henkensä velkaa näille olennolle, jollei enemmänkin. Hänelle oli oltu kilttejä eikä häneltä ollut pyydetty mitään.
"Sinulla on samanlaiset hiukset kuin serkkuni vaimolla. InnaMesikö sen rodun nimi on?" emäntä aloitti heti blondin järkyttyneen voihkaisun vaiettua.

Hatioiden astuessa huoneeseen, Skie pisti merkille nuoremman naishaltian silmät, jotka olivat heti hakeutuneet häneen ja tuijottivat nyt sinihiusta palvovasti. Nuorukainen hymyili säteilevästi neidolle, aina välillä oli mukavaa tulla huomioiduksi. Skien hymy kuitenkin hyytyi nopeasti.

"Alarudan, oletko valmis menemään takuuseen tästä nuoresta sekaverisestä?"
Sekaverisestä?! Skien kynnet upposivat hänen kämmeniinsä käsien puristuessa nyrkkiin.
Hänen mieleen palasi toinenkin syy, miksi hän ei olisi halunnut tulla Arzeen. Sen lisäksi että se oli liian lännessä ollakseen hänen mieleen, se oli myös haltijoiden kylä. Kaikista roduista juuri haltiat tunnistivat hänen puoliverisyytendä helpoiten. Tarkkasilmäisiä pirulaisia. Haltioiden kunniaksi on tosin laskettava, että yleensä he eivät tehneet siitä läheskään yhtä suurta numeroa kuin ihmiset. Skie joutui silti taistelemaan vastaan halua hujauttaa haltianaista sauvallaan. Houkutteleva ajatus, mutta se sotisi rajusti etikettisääntöjä vastaan. Lisäksi hän ei varmaan olisi edes osunut haltiaan.

Naisen lähetettyä tytön pois, Aradan, tai Alarudan, niin kuin tämä nainen häntä kutsui, esitteli Skien ja haltian toisilleen.
"Sinulla on samanlaiset hiukset kuin serkkuni vaimolla. InnaMesikö sen rodun nimi on?" Hisierilaksi paljastunut nainen kysäisi. Aradan voihkaisi. Skie tolkutti itselleen olevansa vieras talossa, ja että epäkohtelias käytös olisi nyt erittäin tuomittavaa. Varsinkin haltioiden keskuudessa.
"InnaMensi, jos saan korjata, oi arvon emäntäni", Skien sanat kalskahtivat kylminä hänen omiin korviinsakin. Nuorukainen laski kymmeneen ja yritti ottaa itseänsä niskasta kiinni.
"Anteeksi, tarkoitukseni ei ole olla töykeä. Sukulaisilleni en mahda mitään, mutta vakuutan, että minusta ei koidu harmia. Olin vain läpikulkumatkalla törmätessäni Aradaniin. Ja niin.. No.." Skie alkoi hieman vaivautua naisen katseen alla. Haltia tuntui poraavan tuijotuksellaan reikää nuorukaisen silmien väliin. Riada palasi juuri sopivasti juomien kanssa.

Skie otti kiitollisena juoman nuorelta haltialta. Riada heitti vielä yhden palvovan katseen häneen, ennen kuin tarjoili Aradanille ja talon emännälle. Juoma oli varmaan jokin haltioiden erikoisuuksista, Skie ei ennen ollut maistanut vastaavaa. Se poreili hieman kielen päällä ja kupli iloisesti vatsassa. Skielle tuli mukavan lämmin olo.
"Tuota", Skie aloitti hieman juomasta rohkaistuneena. Hän vilkaisi Aradania tukea hakien. "Itse asiassa olen väsynyt ja nälkäinen matkani jälkeen, joten Aradan ehdotti, että voisin tulla kysymään apuanne.."

Emännän kulmat eivät painuneet rypyille vaikka Skien vastaus oli joksenkin...kärkevä. Aradan kyllä ymmärsi että toista otti päähän moinen asenne, mutta sitä ei kyllä voinut tämän talon naisista riisuakaan. Kyseinen sukulainen jolla oli ollut tuon rodun verta suonissaan enemmän kuin tarpeeksi oli osoittautunut oikeaksi riesaksi. Jos haltioista jäisi kummituksia hän olisi varmasti täällä edelleen.

Blondi tunsi kuitenkin kylmät väreet selkäpiissään. Hän pääti siltä seisomalta että pitäisi Skien erossa näiden sopimuksista.
"Ymmärrän. Emmeköhän kuitenkin voi päästä tästä jonkinlaiseen sopimukseen", emäntä aloitti aivan kuten Aradan oli arvannutkin. Melkein täsmälleen samoin kuin hänelle oli aloitettu miehen ensin herättyä...tilastaan. Hän sitoi nopeasti tyylikkäästi leikatut mustanharmaat housut kiinni pikimustalla vyöllä jossa oli hopeasolki ja marssi huomiotaherättävällä liukuvalla tavalla Skien viereen. Hän nojautui takanreunukseen ja kiinnitti silmänsä pehmoisen tiukasti naiseen.
"Tuskin haluat tehdä enää enempää sopimuksia. Johan minäkin olen sellaisella täällä, olen ymmärtänyt että olen oikea kuvatus mitä tulee sopimuksen pitämiseen? Ette kai voi luottaa että oppisin tavoilleni jos taloon tulisi toinenkin sopimuksen alainen?" hän tiesi kuulostavansa sinihiuksisen korviin oudolta, mutta tämä olikin vain hänen ja emännän välinen asia.

Hopeahiuksinen tuijotti blondia jonkin aikaa.
"Lienet oikeassa..." nainen joutui lopulta kääntämään katseensa. Aradan tiesi voittaneensa yhden erän mutta tehneensä samalla tämän kummallisen haltian entistäkin janoisemmaksi.
"Skie... Tuota... Jos hän voisi asua täällä tämän yön minun kustannuksellani? Minunhan piti lähteä etsimään uutta kangaskauppiasta, voisin lähteä saattamaan häntä sitten huomenna", hän puhui tyynesti, kuin hämmentyneenä ääneen ajatellen. Vain siten hän sai tahtonsa luikautettua emännälle ilman että tämä pani pahakseen. Onneksi tähän sopimuskummallisuuteen loppuivatkin talon kummallisuudet.
"Hyvä on", ja siinä kaikki. Emäntä nousi, Riada pomppasi tuijottamasta vuorotellen vieraita yhä enemmän ja enemmän palvovasti, ja kaksikko poistui jättäen ilmeisesti paikkojen esittelyn miehelle.

Hän huokasi raskaasti.
"En kuvitellutkaan heidän yrittävän iskeä kynsiään sinuunkin", hän kuiskasi ja istui lattialle toisen jalkoihin. Hän tuijotti käsiään hetken.
"Anna heille anteeksi. Tällä perheellä - tai koko suvulla - on huonoja kokemuksia kaiksita elementtien kansoista. Luoja, se on kuin heitä olisi vainottu..."

Skie vilkaisi Aradania hämmentyneenä. Mitä juuri oli tapahtunut? Ja miksi kaikki puhuivat sopimuksista? Skie oli pysynyt vaiti Hopeahiuksen ja blondin keskustelun ajan. Hän ei ymmärtänyt juuri mitään muuta kuin sen, että Aradan oli lupautunut kustantamaan hänen yöpymisensä talossa. Haltia mulkoili miestä hetken, kunnes lopulta suostui ja poistui huoneesta nuoremman kanssa. Skie vilkutti tytölle. Aradan istahti lattialle Skien kääntyessä katsomaan tätä.
"Mitä-?"
"En kuvitellutkaan heidän yrittävän iskeä kynsiään sinuunkin", Aradan keskeytti Skien kuiskauksellaan. "Anna heille anteeksi. Tällä perheellä - tai koko suvulla - on huonoja kokemuksia kaiksita paitsi elementtien kansoista. Luoja, se on kuin heitä olisi vainottu..."
"Öh.." Skie ei tiennyt mitä sanoa. Mistä hän puhui? Oliko nuorukainen ollut vaarassa? Hän laski kätensä miehen olalle.
"En tiedä mitä täällä tapahtuu, mutta puolustit minua äsken joltain, etkö puolustanutkin?" Skie kallisti päätään ja hymyili miehelle. "Kiitos Aradan."

Skie nousi seisomaan ja venytteli. Aurinko viipyili vielä matalalla taivaanrannassa.
"Haluaisitko näyttää minulle paikkoja? Voisit ehkä samalla kertoa hieman tämän talon tapahtumista." Hän odotti Aradanin nousevan pystyyn.
"Huomasitko muuten kuinka se söpö haltiatyttö silmäili meitä?" Skie kysäisi leikillisesti virnistäen. "Tästä saatta tulla mukava pieni vierailu"

Hä nyökkäsi hieman voimattomana. Oli hyvä ettei Ske ollut pystynyt päättelemään mistä oli ollut kyse.

Hän tuijotti käsiään jotka oli verhottu pitkiin silkkihihoihin. Häne olisi parasta pitää suunsa ja itsensä muutenkin aisoissa niin kauan kuin tässä solmussa oltiin. Eihän sen pitäisi olla kovin vaieaa, eihän? No jaa. Hän oli sitä tyyppiä joka arvosti rehellisyyttä vaikka sitten totuus kauhea olisikin. Toivottavasti Skie ei ollut sellainen. Muutoin...no, hän oli taas kusessa uuden tuttavuuden kanssa.

Hän kohotti katseensa sinihiuksisen taas puhuessa. Kylläpäs nuo hiukset olivatkin huomiotaherättävät kun hän kutsui toista useammin mielessään sinihiukseksi kuin nimeltä.
"Huomasitko muuten kuinka se söpö haltiatyttö silmäili meitä?Tästä saatta tulla mukava pieni vierailu", Skie lausahti. Blondi oli pudottaa silmät päästään.
"Jos Riadasta pidät, tulet varmasti tapaamaan kolme aivan yhtä viehättävää neitiä hyvinkin heti kun vain saavat kuulla sinun olevan talossa. Siitä voin mennä takuuseen. Tai saatathan yhtä hyvin ajatella jota kuta heistä toista viehättävämpänä mistä minä tiedän..." hän nousi lopulta ylös, veti hiukset kiinni valkoisella nauhalla.
"Kylässä heitä vastaavia mutta vähemmän palvovia on vaikka millä mitalla. Nyt on yksi niistä vuosista kun suurehko ikäluokka haltioita on tässä tietyssä iässä. Nuoria aikuisia. Paljon kaikenlaista enemmän tai vähemmän siirappista pääsee aina tapahtumaan tällaisina vuosina", ja siinähän hän melkein oli jo taas möläyttänyt liikaa. Hänellä oli mennyt hyvän aikaa ennen kuin oli saanut edes mennä kylään ja saanut selville ettei tämä talo ollut poikkeus.

"Aloitetaan vaikka täältä alakerrasta. Tule..." ja hän esitteli kahdelta käytävältä erkanevien huoneiden tarkoitukset ja nimet. Alakerrassa oli lähinnä vieraille tarkoittuja huoneita. Hän hymähti astuessaan huoneeseen johon hänet oli ensin majoitettu. Tänne hänet oli ahdistettu nurkkaan kuin hiiri kun tytöt pääsivät vapaalle. Oli onni ettei hän ollut niin avuton kuin naamasta näytti. Mies pyyhkäisi nopeasti virnistyksen kasvoiltaan. Hän vihasi sitä, että kiinnitti huomiota. Se oli kertakaikkisen ärsyttävää.

"Yläkerrassa on vakituisempien asukkaiden tilat. Minut asutettiin sinne jokin aika sitten..." hän jatkoi kuiskaten, "...vähemmän vapaaehtoisesti", sitten hän kääntyi ja käyttäytyi taas kuin mitään ei olisi vialla johdattaessan toisen pihalle, näytti aitan, eläinten karsinat, kaivon ja puutarhan ja kaiken muunkin tarpeellisen. Loppujen lopuksi hän nosti kädet niskansa taakse ja nojautui omenapuuhun. Paikka oli pienellä kukkulalla josta näki hyvin melkein koko kylän. Järvi jäi pienen metsän taakse samin kuin loppu asuttu alue.
"Aiotko jäädä pidemmäksi aikaa? Minä lähden huomenna, kuten saatoit kuulla aiemmin."

Skie heitti viittansa tuolinnojalta harteilleen, nappasi sauvansa maasta ja lähti blondi perään. Hän seuraili Aradania talon ja tiluksien ympäri, kysellen aina välillä paikoista ja muista asioista. Sinihius viihtyi hänen kanssaan koko ajan paremmin. Outoa, hänelle ei ollut käynyt näin sitten... Jaa, ei koskaan. Nuorukainen ei perheensä lisäksi ollut pystynyt solmimaan kenekään kanssa läheisiä siteitä. Skien mieli musteni lievästä katkeruudesta. Hän oli kohdannut vain viileää pidättyväisyyttä tai suoranaista vihaa, ja ystävällisetkin henkilöt olivat kaikonneet saatuaan selville hänen, kuten Hiserila oli osuvasti ilmaissut, sekaverisyytensä.

Skien havahtui ajatuksistaan.
"Yläkerrassa on vakituisempien asukkaiden tilat. Minut asutettiin sinne jokin aika sitten..." Aradan mumisi "...vähemmän vapaaehtoisesti." Anteeksi mitä? Skie avasi syynsä kysyäkseen lisää, mutta Aradan paineli jo menojaan. Mitä hänelle oli tapahtunut? Nuorukainenhan ei tiennyt mitään tämän henkilön menneisyydestä, aihe vaikutti aralta paikalta miehelle. Hän tiesi tunteen. Mutta Skie oli paljastanut oman salaisuutensa. Oliko Aradanilla piilossa jokin vielä synkempi salaisuus? Skie silmäili miestä silmä kovana. Hän näytti ihan tavalliselta ihmiseltä. Ehkä hieman tavallista viehättävämmältä. Skie havaitsi, että hänen oli vaikea uskoa blondilla olevan minkäänlaisia luurankoja kaapissaan.

Aradan nojaili puuhun.
"Aiotko jäädä pidemmäksi aikaa? Minä lähden huomenna, kuten saatoit kuulla aiemmin."
Skie mietti kysymystä. Hänellä ei ollut mitään tarvetta jäädä tai lähteä. Mutta...
"En tiedä", Skie vastasi viipyillen. Hän antoi katseensa kiertää maisemaa. "Kai täällä olisi ihan muka-" Skien katse osui järven kimmeltävään pintaan. Hän värähti. "Ei, en halua jäädä pitkäksi aikaa."
Skie keinui kantapäillään ja mietti, miten esittäisi asiansa Aradanille. Silloin hänen katseensa osui puun latvastoon. Hänen mahansa päästi matalan vinkaisun. Puusta roikkui kymmenittäin herkullisen pulleita omenoita. Skie ei vieläkään ollut syönyt mitään.

Nuorukainen viskasi hetkeäkään epäröimättä viittansa maahan ja sauvansa blondille, marssi puulle ja lähti kiipeämään.
"Kuule Aradan", hän sanoi kiivetessään nopean vaivattomasti puuta pitkin ylös. Hänen hoikat kätensä ja jalkansa löysivät kaikki puun kolot ja oksien tyvet. "Minulla ei pitkään aikaan ole ollut näin vaivaton olo kenenkään seurassa." Nuorukainen saapui oksalle, josta riippui monta mehevää punaista hedelmää. Skie nappasi yhdellä nopealla kouraisulla niitä kaksin kappalein käteensä.
"Niinpä ajattelin, että", Skie haukkasi hedelmää ennen kuin jatkoi. Makea hedelmäliha maistui taivaalliselta hänen suussaan. "jos haluat, voisin ehkä matkustaa sinun kanssasi." Skie vilkaisi alas puun juureen ja hymyili vinosti miehelle. "Mitäs sanot?" Hän kysyi ja nakkasi omenan Aradanille.

Hän seurasi tyynesti toisen kiipeämistä, vaikka mielessään hän muisteli milloin oli itse viimeksi kiivennyt puuhun. Mahtoiko olla edes tässä elämässä? Kummallista, miten jotkut asiat vain jäivät taka-alalle vaikka kuinka hän metsissä kulkikin.

Vaivaton olo? Blondi tajusi hämärästi hämmentyvänsä kovasti. Hän ei koskaan tuntenut oloaan vaivattomasti sellaisen olennon kanssa joka tunsi samoin hänen kanssaan. Sellaisia ihmissuhteita ei vain tälle jälleensyntyvälle veljeskolmikon nuorimmaiselle koskaan sattunut. Eikä kyllä sen kummemmin onnea muutenkaan mitä tuli suurempiin tunteisiin.

"Niinpä ajattelin, että jos haluat, voisin ehkä matkustaa sinun kanssasi", Skie jatkoi selvästi nauttien omenastaan, "Mitäs sanot?" ja Aradan sieppasi omenan yhdellä kädellä, pyöritteli sitä hetken tuntien sen nahkean pinnan, heitti kevyesti suoraan ilmaan ja sieppasi sen toiseen käteensä ennen kuin maistoi. Hän teki selväksi että mietti asiaa, vaikka oli tavallaan jo aiemmin sanonut ottavansa Skien mukaansa vapaaehtoisesti.

Hän loi katseensa suoraan toisen vihreisiin silmiin, tuijotti niitä hetken ennen kuin vastasi:
"Jos kerran olet itse valmis lähtemään. Olen kouluttanut muuan nuorta oria täällä ollessani ja saan sen varmasti mukaani, joten tavaroitakaan ei tarvitse kanniskella jos ei satu huvittamaan. Etsin kangaskauppiasta, joka osaa asinsa ja myös kykenee pitämään suunsa... ehkä sinulta löytyisi jonkinlaista kokeumsta käsityöläisistä?" hän virnisti söi omenan ja viskasi sen karan kauas, "Ei niin että sinua työhön laittaisin. Seura kelpaa kyllä minullekin jos se on vapaaehtoista."

Skie nappasi vielä yhden omenan mukaansa, ennen kuin heilautti itsensä alas puusta. Hän laskeutui kevyesti Aradanin eteen.
"Tietysti olen valmis lähtemään. Enkö jo maininnutkin, että olen räätälin oppipoika? Työnteko ei haittaa minua yhtään." Skie mietiskeli hetken, katsellen horisonttia. Aurinko oli laskemassa. Tuuli hyväili hiljaa nuorukaisen pitkiä hiuksia.
"Mutta hevonen sen sijaan", Skie puuskahti ja vilkaisi blondia. "sen kanssa saattaa tulla ongelmia. Toivottavasti se on hyväluontoinen." Nuorukainen käännähti äkisti ympäri ja haukkasi omenaa. Hän nappasi viitan maasta.
"Meidän pitäisi kai palata talolle", Skie sanoi suu täynnä omenaa. "Alkaa jo hämärtää. Toisitko muuten matkasauvani? Mutta ole varovainen sen kanssa. Se on tärkeä minulle."

Sinihius lähti kävelemään takaisin tulosuuntaan. Hän viskasi puhtaaksi kalutun omenankaran pois.
"Kiitos kun näytit paikkoja." Skie huikkasi Aradanille.

Hän nauroi toisen hieman ärhäkältäkin tuntuneelle reaktiolle hevosesta. Hän oli vähällä väittää oria maailman kiukkuisimmaksi pikku pirulaiseksi mutta onnistui kuitenkin pitämään suunsa pienen sisäisen kamppailun jälkeen.

Hän poimi sauvan käteensä ja yritti pitää uteliaisuutensa omana tietonaan. Hän piti sauvoista. Ne olivat hänen suosiossaan, koska niihin saattoi nojata kun oli väsynyt, niillä saattoi kaivaa kuopan jos muuta ei lähistöllä ollut ja toisaalta nurin Aradan syystä tai toisesta hallitsi nimenomaan taistelusauvojen käytön aseista parhaiten. Ja olivathan sauvat maagin apulaisia. Hän huomasi virnistävänsä ajatukselle. Olisikin tiennyt olevansa sellainen ennen kuin oli lähtenyt Leon perään, kaikki voisi olla ollut paljonkin helpompaa.

Hän seurasi toista omaa tahtiaan, miettien hymy huulillaan miten nopeasti tuo näytti kotiutuneen tänne. Hieman oli blondi häntä kierrättänyt ja kappas, nyt tuo vedensukuinen usklasi jo kulkea luottavaisin mielin.

"Äh, älä kiittele jostain niin pienestä", hän tuhahti vastaukseksi laskeskellessaan kuinka kauan niiltä talon tyttäriltä menisi ennen kuin ehitivitä hyökätä Skien kimppuun. Voi voi. Toivottavasti tuo jokseenkin nuorelta tuntuva mies osasi sanoa ei naisellekin.

Hän astui sisään ja heitti pois kengät, joissa ei ollut alusta alkaenkaan viihtynyt.
"Huomenna on paras lähteä jo aamun koitteessa, joten ehkä olisi parasta että voisit asettua johonkin huoneeseen tässä ovien lähellä. Pitää kysyä emännältä kunhan hänellä on aikaa. Talon isännänkin pitäisi oikeastaan tulla piakkoin kotiin joten saat tavata sitten hänetkin. Ruoka on siihen aikaan kun aurinko on yhden mittansa päästä taivaanrannasta - täällä ei kukaan puhu kellonajoista. Ja...no. Sinä sitten päätät milloin velkani sinulle maksan", hän lausui, kohautti olkiaan ja ojensi sauvaa omistajalleen.
"Mikä tämän sauvan tarina on? Se tuntuu siltä kuin sillä olisi henki."

Skie hätkähti. Hän oli kokonaan unohtanut, että mies oli hänelle laulun velkaa. Oliko hän jo tottunut tähän jumalalliseen ääneen? Skie vilkaisi sauvaansa.
"Ai tuo vai?" Hän lausahti. "Se on ollut minulla vuosia. Sain sen lahjaksi siskoltani.." Skie oli eksynyt taas kipeälle alueelle. Hän vaihtoi lennosta suuntaa.
"Sen alkuperästä ei ole kummempaa tietoa. Kuulema joku puuhun hullaantunut kääpiö oli vuollut sen joitakin vuosia sitten. Niin ainakin sen myyjä väitti. Vaikka kuka nyt voisi kauppiaiden puheista mennä täysin takuuseen. Se on kumminkin tukeva ja hyvin tehty, ikään kuin raajan jatke minulle."

Skie istahti samalle tuolille, jolla hän oli aikaisemmin päivällä istunut. Hän kiintyi helposti esineisiin, ja haki välillä pysyvyyttä elämään juuri näin.
"Siitä velastasi... Pidän siitä kiinni vielä huomiseen. Pelkään, että tyrmäät minut äänelläsi, jos en ole täysissä sielun ja ruumiin voimissa." Skie hymyili hiukan ja laski viitan käsistään.
"Laskisitko sen sauvan ala-" Skie ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun neljä haltianeitoa jo tanssahteli huoneeseen. Skie tunnisti yhden aikaisemmin tapaamakseen Riadaksi. Vaikka haltiat muistuttavatkin toisiaan, oli selvää että nämä neljä olivat siskoksia. Skie ei aluksi pystynyt erottamaan yhtä toisesta. Lisäksi kaikilla oli samanlainen palvova ilme kasvoillaan. Nuorukainen häkeltyi hiukan. Yhdestä ihailijasta hän kyllä selviäsi mutta neljästä...

Hän kohotti hieman kulmiaan. Perhe oli tälle miehelle kipeä puheenaihe? Hän naurahti kuitenkin hieman kääpiöstä puhuttaessa. Siinä vasta olikin...vinkeä rotu.

Hän istui lattialle ja venytti selkäänsä. Pitkien ihmisten ongelma oli juuri selkä, joten sitä sopi hoitaa venyttelemällä. Inhottava ruksahtelu säesti liikkeitä, mutta ei se kuulunut muuta kuin hänen korviinsa. Paikat jumissa, kuten aina, mutta silti hän oli notkea. Aradanin olisi voinut kuvitella olevan ylpeä omituisista ominaisuuksistaan, mutta sitä hän ei ollut. Hän hallitsi sen täydellisesti mutta keho oli hänelle jo kertakaikkiaan liian tuttu.

Hän purskahti nauruun Skien puhuessa velasta. Silmien kiristymisenä näkyi että siinä asennossa ei olisi pitänyt nauraa, muutenkin koville joutunut pallea likistyi kipeäksi asti. Ennen kuin hän ehti vastata toisen kehotukseen hän tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn.

Ei NOITA idiootteja...

Parvi pyrähti nopeasti hänen näkyvilleen. Skien kimppuun, onneksi sentään hänen oma kovalla työllä luomansa luotaantyöntävä aura vaikutti. Okei, ei kauaa. Riada käännähti siskojensa joukosta ja polvistui hänen eteensä. Blondi tiesi helahtavansa punaiseksi kun tyttö työnsi päänsä niin lähelle hänen kasvojaan ylhäältä päin. Se oli hermostuttavaa ei sille mitään mahtanut. Ja Aradan tiedetysti punastui ehkä turhankin helposti.
"Dan, mitä sinä teet? Joko maksat velkasi? Lähdet huomenna?" tytön tyypillinen kysymystulva tulvahti esille ylittäen toisten matalammat äänet puhtaalla sävyllään. Se oli hermostuttavaa. Aradan tiesi vaistomaisesti tällä tytöllä olevan lahjan... kunpa luonne vain ei olisi mitä olisi, mies voisi ehkä kouluttaa häntä paremmin kuin se vanha rouva...

"Venyttelen. En. Kyllä", hän vastasi lyhyesti, puri hammastaan ja nousi ylös. Riadassa parasta oli ääni. Sinyassa nauru. Gisellessä ajatukset. Yamileassa katse. Ainakin jos kysyttiin tältä mieheltä. Inhottavaa, kerrassaan. Heistä kaikista löytyi yksi osa unelmaa.

Hän ravisteli harteitaan, viis veisasi Riadan ujosta kiusoittelusta ja korotti äänensä:
"Siy, Gisa, Lea, päästäkäähän irti hänestä. Kyllähän hänellä on kiehtovat hiukset mutta se ei tarkoita että teillä olisi oikeus sorkkia niitä."
"Ilonpilaaaaaaaja", vinkui Yamilea. Hän oli sydämetsulattavine silmineen ehtinyt ensimmäisenä vieraan luokse.
"Aaah, mutta kun se sanoo joku noin kaunis...en minä voi olla kieltäytymättä. Voitko sinä Lea?" Sinya huokasi punehtuen. Edellinen sulki silmänsä, puristi huulensa yhteen ja pudisti päätään. Blondi oli lähellä läimäistä otsaansa, mutta sitä elettä ei täällä tunnettu samalla merkityksellä.
"Kaksi kaunista miestä", Giselle mutisi hiljaisella, käheällä äänellään. Kaikkien siskosten ja blondinkin katseet kääntyivät häneen. Tuo sisko ei puhunut kovin usein. Ja tapahtui jotain muutakin harvinaista. Hän punastui. Muuttui syvänpunaiseksi.
"Gisa..." Aradan huokasi puistellen päätään. Hän ei halunnut kuvitellakaan mikä tällä kertaa soti naisen päässä.
"Mutta Dan on silti vienyt minun sydämeni..." häm hymyili. Riada tuijotti siskoaan kuin kissa jonka karvat nousivat pystyyn. Aradan tiesi suunsa loksahtavan auki.
"Gisa, sinä olet juonut..." hän henkäisi. Haltia luisteli päätään tiukasti, samoin tämän siskot.
"Eikä ole."
"Sinä et tiedä miltä se tuntuu olla kahden teidän näköisen nuorenmiehen lähellä!"
"Sinä loukkaat Giseä!"

Blondi perääntyi tiskille saakka. Mistä tämä nyt oikein johtui?
"Mitä tämä oikein on? Taas jotain teidän päähänpistojanne eikö vain?"
"Gise rakastui sinuun ensi silmäyksellä ettäs tiedät. Oma onnesi että luontosi on tuollainen muuten hän olisi SINÄ YÖNÄ lakannut rakastamasta sinua."
"Minähän sanoin, MITÄÄN EI TAPAHTUNUT!"
"Sitä juuri, osaat sanoa ei..."
"Lea..."
"...se on hänen mielestään hyvän miehen merkki..."
"Yamilea..."
"...niin että siinäs kuulit. Mitäs vastaat hänelle?"

Tilanne oli kääntynyt ikävällä tavalla ympäri. Mies katsoi kasvoillaan melkein apua anova ilme Skieä. Hän halusi ulos tästä tilanteesta, se kävi tukaluudessaan jo hieman yli hänen sietorajansa. Ja nimenomaan siksi että hän ei ollut niin yhtään kenenkään perään näistä siskoksista. Hänhän nimenomaan halusi kadota näiden elämästä niin että he alkaisivat taas käyttäytyä kuten haltianaisten kuului!

Haltiat syöksyivät huoneeseen ja kaikki neljä olivat hetkessä Skien ympärillä. Nuorukainen pisti merkille, että kaikki neljä olivat todella sieviä, siis ennen kuin nämä aukaisivat suunsa ja pääsivät kosketusetäisyydelle. Kahdeksan kättä tarttui hänen käsiin sekä muihin ruumiinosiin ja hiuksiin. Varsinkin hiuksiin. Skie älähti kuin eläin. Ei hiuksiin! Tytöt eivät huomanneet mitään, sillä heidän oma puheripulinsa peitti kaikki muut äänet alleen. Kysymyksiä, uteluita ja kommentteja sateli niin tiuhaan tahtiin, että sinihiuksen pää meni hetkessä pyörälle. Hän ei edes huomannut yhden käsiparin irrottavan otetta hänestä.

Aradanin käskevän kirkas ääni kajahti huoneessa.
"Siy, Gisa, Lea, päästäkäähän irti hänestä. Kyllähän hänellä on kiehtovat hiukset mutta se ei tarkoita että teillä olisi oikeus sorkkia niitä." Mistä lähtien pyörremyrskyillä on ollut noin nätit nimet? Skien sumuiset ajatukset pohtivat. Haltiat irrottautuivat sänestä, ja nuorukainen horjahti puuskuttaen lähintä pöytää vasten. Skien korvat soivat, joten hän ei saanut selvää Aradanin ja neitokaisten keskustelusta. Uusi ääni puhui ja kaikki hiljenivät. Skie pääsi hetkeksi tilanteen tasalle. Kaikki tuijottivat yhtä tytöistä, joka punotti raskaasti.
"Mutta Dan on silti vienyt minun sydämeni..." Oho.
"Gisa, sinä olet juonut..." Aradan kuulosti tyrmistyneeltä. Nyt haltiasiskokset näyttivät kokonaan unohtaneen sinihiuksisen puoliverisen. Nuorukainen melkein loukkaantui tästä äkillisestä mielenkiinnon hiipumisesta. Haltiat kävivät Aradanin kimppuun kuin haaskalinnut ja pommittivat tätä syytöksillään. Skiellä oli vaikeuksia pysyä kärryillä, tytöt puhuivat toistensa päälle ja nopeaan tahtiin. Kokonaiskuva oli kyllä selvä. Aradanin ja haltioiden välillä oli tapahtunut jotain... henkilökohtaista. Aradanin ahdistunut vilkaisu oli sitäkin selvempi merkki. Mies oli pulassa. Hennot haltiat näyttivät nyt pelottavasti siltä, kuin voisivat repiä blondin kappaleiksi.

Skien kävi miestä sääliksi, hän jopa pelkäsi tämän puolesta. Kauanko hän oli joutunut tätä kestämään? Skie rykäisi.
"Öh.. Siy, Gisa, Lea, Riada, niinhän se oli? Säälikää vähän miestä, en tiedä mitä täällä on tapahtunut, mutta voisitte silti.." Ei minkäänlaista reaktiota. Aradan näytti yhä nurkkaan ajetulta eläimeltä ja neidot kiusasivat häntä yhä kipeillä ja tiukemmiksi muuttuvilla lauseilla.

Skie alkoi suivaantua. Hän ei yleensä ollut huomion kipeä, mutta häntä raivostutti kun hänet jätettiin tarkoituksella huomioimatta. Hän kääntyi ympäri ja marssi nurkkaan, johon hän oli reppunsa viskannut. Huone kaikui yhä yksipuolisen riitelyn äänistä. Skien halusi vaientaa haltiat kerta heitolla. väkivalta ei tullut kysymykseenkään, mutta... Nuorukainen penkoi reppuaan ja löysi vihdoinkin etsimänsä. Hän nosti pienen huilun repustaan. Se oli puusta veistetty ja sen pintaa koristivat kauniit kaiverrukset. Nuorukainen nosti soittimen huulilleen ja puhalsi. Hento ääni läpäisi kristallinkirkkaana sanaharkan. Huone vaikeni hetkeksi. Haltiat kääntyivät katsomaan puoliveristä silmät lautasina. Skie hymyili Aradanille, nousi seisomaan ja soitti lyhyen, lempeän sävelen. Ilmapiiri rauhoittui.
"Vieraan kanssa riiteleminen osoittaa huonoa käytöstä, varsinkin toisen vieraan kuunnellessa." Skie tokaisi nostaessaan huilun huuliltaan. "Jospa menisitte hetkeksi rauhoittumaan jonnekin muualle, vai mitä?" Hän oli saanut haltiat sanattomiksi. Ainakin hetkeksi.

//muokattu versio--- gezoz toi edellinen oli pimee ja hyödytön p**ka... toivon sydämestäni ettei sellasta enää tapahdu...//



Vain blondi selvisi ilman loksahtavaa leukaa. Mutta hän tunsi sen sijaan kipeän piston sydämessään. Tietenkään Skie ei tiennyt miksi niin olisi käynyt joten hän ei päästänyt surua kasvoilleen saakka. Huilu...miksi juuri sellainen? Onneksi tuo esine ei sentään ollut sininen.
"Vieraan kanssa riiteleminen osoittaa huonoa käytöstä, varsinkin toisen vieraan kuunnellessa." Skien ääni lausui huilun irrotessa huulilta, "Jospa menisitte hetkeksi rauhoittumaan jonnekin muualle, vai mitä?" hän jatkoi. Naiset tuijottivat häntä järkyttyneinä.

Nyt Aradan otti tilanteen puolestaan hallintaansa.
"Tuskinpa menevät, eivät he ole koskaan osanneet käyttäytyä", ja kappas, kuin sanat olisivat olleet napinpainallus koko parvi katosi käytävään ja mennä töpisi portaat ylös. Vain ilmavirta todisti liikettää tapahtuneen tässä huoneessakin.

Mies huokasi kevyesti, puhalsi ilmat keuhkoistaan ja veti hitaasti sisään. Noiden naisten kanssa eläminen ei koskaan ollut yksinkertaista.
"Hmm. Nyt olet tavannut heidät", Aradan huokasi ja kohautti olkiaan samalla kun siirtyi liukuvine, keveine askelineen pöydän ääreen ja istui pitkälle puiselle penkille huokaisten vielä kerran, tällä kertaa todella syvään.
"Tuota... jospa yritetään unohtaa äskeinen. Puhutaan jostain muusta. Saan ajatukseni paremmin kokoon kun en ajattele jotain tuollaista päällimmäisenä..."

Hetken aikaa jääsilmä vain istui, tuijottaen varpaitaan. Sitten varjoon painuneet kasvot kohosivat ja hymy valaisi ne kuin kynttilä.
"Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?"

"Tuota noin..." Skiellä meni pasmat sekaisin, kun hän tajusi, ettei osannut vastata tuohon kysymykseen. "Ei mitään pitkällä tähtäimellä. Nyt ainakin aion matkata sinun kanssasi. Otan päivän kerrallaan. Mistä puheen ollen", Skie sanoi, vaihtaen lennosta suuntaa. "en ole syönyt vieläkään mitään, niiden omenien lisäksi. Anteeksi törkeyteni, mutta nälkä on niin, että näköä haittaa. Missäs se keittiö taas olikaan?"

// Anteeksi! Ei irtoa nyt... T.T \\

//joskus sattuu näinkin...sitä paitsi ansaitsin sen sen kökön tekstin vuoksi O___O //

Aradan tapitti miestä jonkin aikaa sinisilmillään ja repesi sitten hilpeään nauruun. Niinpä tietenkin! Tulihan se sieltä, jotain mitä hän oli unohtanut!

"Tietenkin tietenkin... anna anteeksi, minun ruokailutottumukseni eivät ole aikoihin olleet ihan normaalit en tullut edes ajatelleeksi..." hän nousi tuttuna, liukuvaliikkeisenä itsenään ja siirtyi tiskin takana olevasta ovesta keittiön suuntaan vinkaten Skieä seuraamaan.

Keittiö oli varsin ahdas niin suurellee perheelle, joten haltiat söivät aina tuossa vanhassa salissa kun korkeintaan kolme oli yhtäaikaa keittiössä. Aradan oli yrittänyt pysyä poissa tuosta selkeän lähentävästä tilanteesta mutta se oli ollut automaattisesti hävitty taistelu siitäkin huolimatta että vain yksi hänen vuorokauden aterioistaan osui edes suunnilleen samaan aikaan heidän kanssaan.

Hän puhalsi lieden alle jätettyjä kyteviä hiiliä kunnes ne iskivät pientä liekkiä sinne asettamiinsa tuohenpalasiin. Sitten blondi vain auttoi liekkejä nuolemaan tuohta samalla kun työnsi muutaman puun sekaan. Oli itse asiassa ihan hyvä että hän lämmitti lieden nyt, kohta talon isäntä varmasti ilmestyisi haluten kupillista suosikkiteetään.

Hän kaatoi keittoa suuresta kattilasta pienempään, asetti sen lämpenevälle liedelle ja alkoi kaikessa täsmällisyydessään pilkkoa lisää perunaa.
"Siinä ihan selkäsi takana kaapissa pitäisi olla mausteita. Annatko suolan?" pyytää hyvätuulisesti.

Skie seuraili Aradania talon mukavan kotoisaan keittiöön. Nuorukainen hymyili, paikka toi muistoja mieleen kotoa. Sinihius itse oli toivoton poropeukalo, mitä ruuanlaittoon tulee, mutta hän on aina viihtynyt keittiöissä. Herkulliset tuoksut ja kiireinen hyörinä saivat hänet tuntemaan olonsa rentoutuneeksi.

Puoliverisen haahuillessa mielensä sisällä, Aradan kävi töihin.
"Siinä ihan selkäsi takana kaapissa pitäisi olla mausteita. Annatko suolan?" Skie havahtui ajatuksistaan.
"Uh, toki." Nuorukainen kääntyi ympäri ja avasi kaapin oven ja älähti hämmästyneenä. Kaapissa oli kymmenittäin purkkeja ja purnukoita, joista lähti mitä huumaavimpia tuoksuja. Ja kaikki etiketit oli kirjoitettu koukeroisella, pienellä ja vaikeaselkoisella käsialalla.
"Vau, en ole ennen nähnyt näin montaa eri maustetta samassa paikassa yhtä aikaa, Skie henkäisi. "Isäntäperheemme on varmaan aika varakas, vai kuinka?"

Tutkiessaan etikettien tekstejä silmät sirrillään, Skien selän takaa alkoi kuulua pehmeää porinaa, kattilan alkaessa kiehua liedellä. Sinihiuksinen alkoi jo hieman turhautua, kun huomasikin yllättäen etsityn purnukan ylähyllyn reunasta. Lapussa näytti lukevan 'Suola'. Skie kurottautui varpailleen ylettyäkseen ottamaan kaivatun putelin alas. Hän sai kietaistua kätensä sen ympärille, mutta horjahti samalla hieman. Uh oh.. Skie ponkaisi taaksepäin välttyäkseen rysähtämästä mausteiden keskelle, mutta iskeytyikin Aradania päin ja putosi lopulta takamukselleen keittiön lattialle.
"Ehehe..." sinihius naurahti nolona ja haroi vapaalla kädellään pitkiä hiuksia. "Kas tässä."

Skie vääntäytyi ylös lattialta ja pyyhkäisi paitansa ojennukseen. Se oli ratkennut hieman olkapään kohdilta, moneen kertaan parsitusta saumasta. Nuorukainen painoi mieleensä, että hankkisi jostain kangasta, ennen kuin hänen nuhruiset vaatteensa hajoaisivat lopullisesti hänen päältään.
"Mitä sinä muuten teet?" Skie kysäisi ohimennen blondilta.

"Vau, en ole ennen nähnyt näin montaa eri maustetta samassa paikassa yhtä aikaa", Aradan kuuli Skien henkäisevän, "Isäntäperheemme on varmaan aika varakas, vai kuinka?" tämä jatkoi. Blondi huomasi vastaavansa vain olankohautuksella ennen kuin hetken kuluttua tajusi ettei toinen tietenkään voinut huomata sitä kun katseli kaappia.
"Tuota... niin, voihan sen niinkin sanoa. Mutta ei tämä ole vielä kovin kummoista. Arzéssa on muuan kauppias joka myy mitä tahansa mausteita milloin tahansa, mutta ei vain kenelle tahansa. Hän on yleensä poissa kaupungista hankkimassa täydennyksiä varastoonsa... Mutta tämä perhe on hänen suosiossaan koska isäntä on hänen lapsuudenihastuksensa, ja no... Hyvillä suhteillahan voi tiettävästi saada mitä vaijn puoli-ilmaiseksi. Talo on siis vain eri tavalla rikas kuin mitä sen nykykielessä helposti käsittää... tämä talo on alkuperäisellä, vanhalla tavalla rikas. Antelias, luotettava, ahkera", pitkä vastaus lyhyeen kysymykseen. Sietäisi blondin hävetä.

Hän sekoitti jo kiehumaan alkavaa keittoa rauhoitellakseen sitä hieman ja pudotti suurimman halon toiselle puolelle tulipesää, pysyvän lämminvesikattilan alaiseen pesään. Vaikutus oli hitaampi kuin teknisissä maailmoissa mutta selkeä. Liesi jäähtyi juuri sopivasti. Tänään taisi olla niitä päiviä kun jotkut asiat vain onnistuivat kertayrittämällä.

Seuraavassa hetkessä hän huomasi ehtineensä kääntyä vain puoliksi kompuroivaa Skieä kohti kun tämä törmäsi häneen joka pudota mätkähti sitten takamukselleen lattialle. Hän itsekin menetti tasapainonsa hetkeksi mutta keräsi sen takaisin epäinhimillisellä ruumiinhallinalla. Hän oli parikymppinen ihmismies. Sellaisen ei pitäisi kyetä tällaiseen. No, hänpä kykeni.

Pitkäksi aikaa mies ei kuitenkaan jäänyt puimaan ajatuksiaan. Hän katsoi huolestuneena kauniskasvoista uutta ystäväänsä joka naureskeli vähän ja haroi hiuksiaan. Aradan huomasi hymyilevänsä pää hieman kysyvästi vinossa ja ottavansa ojennetun suolapurkin vastaan.
"Mitä tästä opimme? Emme saa seistä liian lähekkäin", hän naurahti, puisteli päätään ja mittasi silmämääräisesti suolaa keittoon, joka ei oikeastaan sitä paljoa tarvinnutkaan vanhoilta mausteiltaan.

"Mitäkö teen? Keittoa tietenkin. Viime aikoina täällä on totuttu siihen että syön omine aikoineni, joten emäntä varaa minulle aina jotain pikaisesti lämmitettävää suuhun pantavaa... En vain valitettavasti kovin usein käytä näitä. Kyllä tämän talon pitäisi toimia majatalona, rouva ei osaa tehdä pieniä annoksia mitään..." hän vastasi osittain hyväntuulisesti, osittain poissaolevasti.

"Onko jotain mistä et pidä?" hän äkkäsi kysyä.

Skie kurkki uteliaana pisemmän miehen olan yli. Nuorukaisen mahassa murisi villi näläntunne. Hän naurahti Aradanin kysymykselle.
"Voi, söisin kovaan nälkään vaikka pieniä kiviä, jos niillä olisi kunnon kastike." Skie virnisti. "Eli ei, en ainakaan saa mieleeni mitään, mistä en erityisemmin pitäisi."

Sinihiuksinen astashti hieman kauemmaksi, antaakseen Aradanille hieman työtilaa. Nuorukainen alkoi tutkailla muita keittiönkaappeja. Ruoka-aineksia oli valtavasti. Hedelmiä, vihanneksia, mausteita ja yrttejä ynnä muita herkkuja. Skie ei edes tunnistanut kaikkia. Lopulta hän päätyi astiakaapille, joka oli täynnä toinen toistaan kauniimpia posliinisia lautasia, hopeisia aterimia ja kirkkaita laseja. Skie valitsi pari hieman arkisemman näköistä syvää lautasta, kaksi korkeahkoa lasia ja aterimet itselleen ja blondille. Hän kiikutti ne pöydän ääreen.

Skien mielessä kävi ajatus ja hän kääntyi Aradanin puoleen.
"Tiedätkö muuten löytyykö täältä leipää? Se sopisi hyvin keiton kanssa."

//inspiskato~ ;_____; miulla vuorostani...//

"Leipää..." blondi mutisi kuin ei tajuaisi koko sanaa ennen kuin palasi ajatuksistaan maan päälle, "Aaa, niin, tosiaan... Tuolla uunissa on jälkiuuninleipää, varo ettet polta itseäsi mihinkään", hän vastasi nyökäten nurkkaukseen jossa suuri tumma kiviuuni hohkasi vain hyvin vähäistä lämpöä.

Hänen ajatuksensa karkailivat kun keiton saattoi antaa vain olla.

Nyt Aradan oli varma, että Leo oli tässä maailmassa. Vuoren varma. Hänellä oli myös aavistus missä päin tämä mahtaisi olla... ja siinä oli syy hänen muka-viattoman käsityöläisenetsimisreissunsa suunnalle. Mutta hän kuitenkin mietti ja epäröi niin kovasti, ei tahtonut päästä puusta pitkään. Jo kauan hän oli suunnitellut lähtevänsä seuraavana päivänä mutta ei ollut tähän mennessä onnistunut tekemään sitä.

Hän muisti Bijoun jonka musiikki oli palauttanut miehen rintaan hänen sydämensä. Siellä se edelleen oli. Mutta miltä tuntuisi kohdata Dagnir niin monen vuoden jälkeen? Varmasti tuo toinen tiesi hänen olevan perässään. Varmaan tuo tiesi myös sisarestaan.

Hetkinen. Oliko hän nyt sotkemassa Skieäkin tähän sotkuun?

Hyvin hiljaa jääsilmä kirosi myös huomatessaan että oli mutissut ajatuksensa ääneen. Vaikka ei sanoista selvää saanut ne varmasti olivat tarttuneet tuon toisen korviin.

Skie sisoi leipä kädessään ( kädessä oli myös metsänvihreä uunikinnas) ja tuijotti blondia. Mies näytti hätkähtävän tajutessaan, että oli mutissut ajatuksensa ääneen. Puoliverisellä sattui olemaan tarkat korvat. Kaikesta nuorukainen ei ollut saanut selvää, mutta juttu vaikutti niin mielnkiintoiselta, ettei Skie ollut raaskinut kekseyttää miehen yksinpuhelua. Bijou? Dagnir? Ja mihin sotkuun?

"Aradan..." Skie sanoi varovaisesti. "Haluaisitko kenties kertoa minulle jotain..? Miksi oikeastaan etsit sitä kangaskauppiasta? Vai oletko itse pulassa?"

// Tulipa lyhyt... ;.; Deal with it, sinä "inspiskatkoinen". xD \\

"Hmm..." blondi väisti kysymyksen ja ilmoitti sitten ruuan olevan valmista.

Yö oli jokseenkin riskialtista aikaa tässä talossa joka oli täynnään neljää hieman sekopäistä haltianaista. Niinpä, sinihiuksiselle kertomatta, blondi päätti pitää vahtia tämän oven takana. Ja se olikin kannattavaa. Hän sai ajaa pois kolme neljästä useampaan kertaan ja kun yhtä ei jostain syystä ilmestynyt hän tunsi olonsa kenties vain hieman päemukavammaksi muistaessaan aiemmin illalla sattuneen kohtauksen...

Mitä, rakastiko se nainen muka häntä? Ei, siitä ei tulisi mitään. Aradan hieman sääli tätä mutta ei parhaalla tahdollaankaan voinut ajatella mitään sen kummempaa.

Loppujen lopuksi hän kuitenkin heräsi ennen sinihiuksista unohtaneena koko tämän olemassaolon, arvellen vain unissakävelleensä.

Ja valmistellessaan vankkureita muisti luvanneensa ottaa tämän mukaan ja juoksi sitten pikaisesti tämän huoneeseen.

"Skie! Lähtö!" hän korotti ääntään ihan tämä sängyn vieressä.

Skie viskasi blondia tyynyllä. Hän ei muutenkaan ollut aamuihmisiä, mutta huonosti nukuttu yö vain lisäsi hänen ärtymystään. Hän nukkui kevyttä unta, ja talon bimbot olivat hyökkineet hänen huonettaan kohti useampaan otteeseen yön aikana. Aradanin huomaavaisen vartioinnin vuoksi haltiat eivät olleet päässeet huoneeseen asti, mutta vapaaehtoisesta ja äänettömästä luovuttamisesta ei ollut tietoakaan. Eivätkö haltiat tarvitse lainkaan unta? Skie mietti myrkyllisesti pukeutuessaan. Hän nappasi tavaransa ja lähti Aradanin kanssa ulos.

Talon sisäpihalla oli hevosvankkurit. Skien polvet notkahtivat helpotuksesta. Hänen ei tarvitsisi nousta hevosen selkään. Nuorukainen oli huomaamattaan jännittänyt sitä enemmän kuin oli uskonutkaan. Toinen syy notkahdukseen, oli vankkurien päällä kekottavat haltianeidit. He vilkuttivat iloisesti vierailleen. Skie kouraisi Aradanin kättä pysyäkseen pystyssä.
"Voi kiltti, sano että nuo eivät ole tulossa mukaan", Skie kuiskasi hätääntyneenä. Viime yö oli vienyt mennessään kaikki myönteiset tunteet haltioita kohtaan.

Hän päästi ilmoille hiljaisen naurahduksen annettuaan tyynyn tupsahtaa naamalleen. Ilmeisesti tuosta ei ollut aikaisin herääjäksi. Olipa hyvä ettei Skie tuntunut kuitenkaan olevan väkivaltaista sorttia tai hän seuraavina päivinä saisi vielä tottua hartiaan iskettyihin puukkoin. Tai sellaisten yrityksiin.

Hän jatkoi matkaansa jäämättä odottelemaan toista kuin hyvin lyhyeksi hetkeksi. Hän ei halunnut antaa talolle aikaa herätä roikkumaan käsivarsistaan.

Blondi jähmettyi kuitenkin pian paikalleen. Mitä nuo täällä tekivät? Hän kääntyi vilkaisemaan Skieä joka nykäisi hänen ryhtiään hieman vinompaan. Ilmeisesti nuorukaisella oli tosiaan hieman vaikeuksia pysyä pystyssä, Aradanin kuulo ei ollut erehtynyt askelten epävakaudesta.
"Ei sinun tarvitse sitä anoa. He eivät nimittäin ole tulossa mukaan", viimeisen virkkeen hän lausui sen verran kovaa että naisnelikonkin oli pakko kuulla.

Sinya nousi ylös, hän oli huono aamuheräämisissä ja sen tunnusmerkkinä olivat hiukset sotkuisella letillä ja tehokkaasti lihaksikkaan hoikan kehon ympärille kiertynyt yöpaita. Sinya... nukkui levottomasti. Ilman eilisyön kaltaisia seikkailujakin. Hän oli myös nelikon johtaja tänään.
"Alarudannn... me haluamme mukaan jos kerran aiotte molemmat lähteä..."

Blondi ei kuitenkaan halunnut jäädä siihen kuuntelemaan noista sanoista alkanutta neljän naisen yleistä anonta, pyytely ja käskylitaniaa. Hän lähti liikkeelle, nousi vankkureihin ja siirteli muutamia asioita viis veisaten muista kyydissä istuskelevista. Häntä hieman epäilytti tehdä tätä näin, mutta ilmeisestikään vaihethoja ei ollut. Vankkurit tuskin liikkuisivat riittävän nopeasti hänen pyynnöistään huolimatta - sama ei pätenyt hevosiin. Hän viis veisasi naisten kiihtyvästä puhetulvasta ja Yamilean hänen hartioidensa ympärille kietomista käsistä. Irrotti vain vankkurit hevosista.

"Skie, olen pahoillani. Minulla on vähän sellainen tunne ettet pidä ratsastamisesta. Mutta joko hevonen tai nuo. Päätä äkkiä", blondi nousi hevosen selkään ravistettuaan ensin naisen harteiltaan ja ratsasti huolettomasti toisen miehen viereen ojentaen kättään tätä kohti.
"Ihan totta, ajattele nopeasti, nuo eivät ole niin hitaita juoksijoita kuin voisi kuvitella", hän huomasi hoputtavansa sekarotuista. No, sanoi tuo ei tai kyllä ainoa ero olisi tämän nostaminen kyytiin. Joka tapauksessa kolmen sekunnin kuluttua hän hoputtaisi hevosen kiitolaukkaan suoraan sen samaisen metsän läpi kuin mistä hän oli Skien tänne talolle tuonut.

Ja hemmettiin sieltä missä tässä nyt oltiin olevinaankaan eikä takuulla sinne minne oli sanonut menevänsä.

Skie tuijotti epäuskoisena miehen puuhastelua haltianeitojen paineen alla. Näytti epäilyttävästi siltä kuin... Ei, ei kai Aradan vain... Sinihiuksen pahat aavistukset saivat vahvistuksen, kun vankkurit heilahtivat alas hevosten selästä. Haltiat horjahtivat yhtenä naisena kumoon ja Aradan ravasi Skien viereen.
"Skie, olen pahoillani. Minulla on vähän sellainen tunne ettet pidä ratsastamisesta. Mutta joko hevonen tai nuo. Päätä äkkiä." Skie mulkoili miestä kulmiensa alta. Hänellä ei todellakaan ollut mitään halua nousta parimetrisen nelijalkaisen kantturan selkään.. Vilkaisu hevosen ohi sai nuorukaisen muuttamaan äkkiä mieltään. Haltiat olivat nimittäin päässeet jaloilleen, ja lähestyivät pelottavaa vauhtia, huhuillen heidän nimiään epätoivoisen kaipuun sävyttämillä äänillään. Skie ärähti tuskastuneena, mulkaisi hevosta epävarmasti (Skie oli aivan varma, että elikko mulkoili häntä takaisin silmät pahansuopuutta kiiluen) ja tarrasi Aradanin käteen, heilauttaen itsensä ratsun selkään.

"Alarudan!" haltiat parkaisivat ja yrittivät vielä yhtä epätoivoista syöksyä, mutta miehet olivat jo ravanneet portista ulos. Skie ei viitsinyt katsoa taakseen. Hänellä oli täysi työ pysyä kyydissä. Nuorukainen oli kietonut kätensä tiukasti edessä istuvan blondin ympärille. He rymistelivät metsään. Vauhdin hieman tasaantuessa, Skie löysäsi otettaan, antaakseen miehelle hieman hengitystilaa.
"No", Skie tokaisi. "Mikä on suunnitelmamme?"

Aradan ei voinut pysäyttää naurua joka kumpusi kuuluville huuliensa välistä. Miten sekopäistä hänen elämänsä aina olikaan se tuskin veti vertoja seuraavalla tapahtumasumalle.

Metsässä hän antoi hevosen hieman hidastaa tahtia mutta vain sen verran että ratsastaja saattoi nähdä vastaantulevat oksat ja köynnökset sen pään yli ENNEN kuin ne läimähtivät kasvoille.

"Suunnitelma? Hmm. Sitä sopii miettiä..." hän vitsaili. Jälleen se näkyi hänestä metrien päähän. Mitä kaueammas talosta hän pääsi sitä hyväntuulisemmaksi hän muuttui.
"Vitsi vitsi... Tarkoitus on mennä jonnekin mistä nuo eivät ihan heti etsimäänsä löydä. Ajattelin kyllä tosissaan vielä eilen mennä etsimään jotain käsityöläistä mutta suunnitelmat hieman muuttuivat taas... Luulenpa että... no, menemme sinne minne nokka näyttää jollei sinulla sitten ole tosiaan jotain menoa jonnekin?" hän heitti kysymyksen ilmaan hartiansa yli katse kuitenkin kiinnittyneenä eteenpäin. Kyllä hän tiesi hevosen löytävän tiensä metsän läpi mutta halusi silti olla varuillaan.

"Hmm. Onneksi tämä ei ole enmissäinen kerta kun karkaan matkan päälle suunnitelmien kuroutuessa umpeen."

Skie suorastaan tunsi, kuinka jännitykset purkautuivat miehen kropasta, tämän käsien alta. Talossa asuminen oli kai vaivannut miestä enemmän kuin nuorukainen oli uskonutkaan. Miehen jututkin olivat keveämpiä. Skiekin alkoi rentoutumaan. Ainakin niissä rajoissa, jotka hevosen selässä istuminen asetti hänelle.

"Tuota... Ei minulla ole mitään eritysitä määränpäätä", Skie vastasi Aradanille ja yritti löytää hieman mukavamman asennon satulassa. "Kunhan emme länteen lähde."
"Hmm. Onneksi tämä ei ole enmissäinen kerta kun karkaan matkan päälle suunnitelmien kuroutuessa umpeen." Skie oli juuri kysymässä blondilta, mitä tämä tarkoitti, kun edestä päin kuului kavion kopsetta. Nuorukainen kiskaisi nopealla liikkeellä hupun sinisten kutriensa peitoksi ja painautui Aradanin selkää vasten.

"No sittenhän olemme samoilla linjoilla. En itsekään halua länteen", hän vastasi vahvistaen vain sen mitä paljasti jo tavatessaan tämän sinihiuksisen ensimmäisen kerran. Eilen. Jestas, niinkö vähän aikaa siitä vasta oli?

Kulmat painuivat ryppyyn hänenkin havaitessa kavion kopseen. Kuka kumma heidän lisäkseen oikein oli ratsailla liikkeellä keskellä Arzén metsiä?

Vastaantulija pysäytti hevosensa ja Aradan teki samoin, tosin varmasti levottomampana kuin olisi tarvinnut olla.

Hetken aikaa hän vain tuijotti hevosen selässä istuvaa punapäistä naista. Hänen kurkkuaan kuristi niin ettei saanut sanoja suustaan, muuten nimi oli luiskahtanut kuuluville.

Sane Ryu... mikään ei pysäyttänyt hänen ajatuksiaan jotka lähtivät pahempaan kiitolaukkaan kuin hevonen joka aisti ratsastajansa hermostumisen. Loppujen lopuksi suunta oli etelään, päinvastaiseen suuntaan kuin punapää joka selvästi ainakin lähes tunnistanut hänet.

"Hemmetti..." kirous ei sovi huulille mutta se tulee ulos selkeänä ja tiukkana, "Pidä tiukasti kiinni, Skie, sillä nyt tuli entistä enemmän syytä paeta."

Ja sen jälkeen hän oli monta tuntia hiljaa kiehuen paikoin ajatuksissaan. Jos Sane oli täällä, Larytakin oli. Se oli varmaa kuin vesi. Ja jos Laryta oli täällä... oli alkanut kilpajuoksu aikaa vastaan Leon puolesta.

// Voi miten jännää~<3 *pelkää* \\

Ratsut pysähtyivät. Painostava hiljaisuus laskeutui metsään. Skie tunsi jälleen selvästi, kuinka Aradan jännittyi hänen käsiensä alla. Kuka oli tullut heitä vastaan? Sinihius kuuli, kuinka mies kirosi.
"Pidä tiukasti kiinni, Skie, sillä nyt tuli entistä enemmän syytä paeta." Hevonen lähti rajuun laukkaan, ja suuntana tuntui olevan etelä.

Skie ei mahtanut mitään tunteelle, että oli vahingossa sotkeutunut johonkin mystisen blondin selkkaukseen. Skie ei tiennyt, mitä sanoa miehelle, joten hän tyytyi vain olemaan hiljaa. Pari tuntia kului hiljaisuudessa, vain kavioiden kopina ja metsän äänet kuuluivat taustalla ja pian nekin hiljenivät metsän harventuessa. Skietä ei yleensä hiljaisuus vaivannut, mutta Aradanin mietteet vaikuttivat ukkospilviä synkemmiltä. Jostain syystä se ahdisti sinihiuksista.
"Dan..." Skie sanoi hiljaa, lyhentäen huomaamattaan miehen nimen paremmin hänen suuhunsa istuvaksi. "Kuka se nainen oli?" Hevonen korskahti ilkeästi ja heilahti. Skie oli vähällä pudota satulasta. Puoliverinen oli varma, että hevonen oli itse paholaisen kätyri, joka oli lähetetty häntä kiusaamaan. Nuorukainen huokaisi ja painoi otsansa miehen selkää vasten. Ratsastaminen alkoi saamaan hänen vatsansa sekaisin.