Kauneus on katsojan silmissä?

Skie sisoi leipä kädessään ( kädessä oli myös metsänvihreä uunikinnas) ja tuijotti blondia. Mies näytti hätkähtävän tajutessaan, että oli mutissut ajatuksensa ääneen. Puoliverisellä sattui olemaan tarkat korvat. Kaikesta nuorukainen ei ollut saanut selvää, mutta juttu vaikutti niin mielnkiintoiselta, ettei Skie ollut raaskinut kekseyttää miehen yksinpuhelua. Bijou? Dagnir? Ja mihin sotkuun?

"Aradan..." Skie sanoi varovaisesti. "Haluaisitko kenties kertoa minulle jotain..? Miksi oikeastaan etsit sitä kangaskauppiasta? Vai oletko itse pulassa?"

// Tulipa lyhyt... ;.; Deal with it, sinä "inspiskatkoinen". xD \\

"Hmm..." blondi väisti kysymyksen ja ilmoitti sitten ruuan olevan valmista.

Yö oli jokseenkin riskialtista aikaa tässä talossa joka oli täynnään neljää hieman sekopäistä haltianaista. Niinpä, sinihiuksiselle kertomatta, blondi päätti pitää vahtia tämän oven takana. Ja se olikin kannattavaa. Hän sai ajaa pois kolme neljästä useampaan kertaan ja kun yhtä ei jostain syystä ilmestynyt hän tunsi olonsa kenties vain hieman päemukavammaksi muistaessaan aiemmin illalla sattuneen kohtauksen...

Mitä, rakastiko se nainen muka häntä? Ei, siitä ei tulisi mitään. Aradan hieman sääli tätä mutta ei parhaalla tahdollaankaan voinut ajatella mitään sen kummempaa.

Loppujen lopuksi hän kuitenkin heräsi ennen sinihiuksista unohtaneena koko tämän olemassaolon, arvellen vain unissakävelleensä.

Ja valmistellessaan vankkureita muisti luvanneensa ottaa tämän mukaan ja juoksi sitten pikaisesti tämän huoneeseen.

"Skie! Lähtö!" hän korotti ääntään ihan tämä sängyn vieressä.

Skie viskasi blondia tyynyllä. Hän ei muutenkaan ollut aamuihmisiä, mutta huonosti nukuttu yö vain lisäsi hänen ärtymystään. Hän nukkui kevyttä unta, ja talon bimbot olivat hyökkineet hänen huonettaan kohti useampaan otteeseen yön aikana. Aradanin huomaavaisen vartioinnin vuoksi haltiat eivät olleet päässeet huoneeseen asti, mutta vapaaehtoisesta ja äänettömästä luovuttamisesta ei ollut tietoakaan. Eivätkö haltiat tarvitse lainkaan unta? Skie mietti myrkyllisesti pukeutuessaan. Hän nappasi tavaransa ja lähti Aradanin kanssa ulos.

Talon sisäpihalla oli hevosvankkurit. Skien polvet notkahtivat helpotuksesta. Hänen ei tarvitsisi nousta hevosen selkään. Nuorukainen oli huomaamattaan jännittänyt sitä enemmän kuin oli uskonutkaan. Toinen syy notkahdukseen, oli vankkurien päällä kekottavat haltianeidit. He vilkuttivat iloisesti vierailleen. Skie kouraisi Aradanin kättä pysyäkseen pystyssä.
"Voi kiltti, sano että nuo eivät ole tulossa mukaan", Skie kuiskasi hätääntyneenä. Viime yö oli vienyt mennessään kaikki myönteiset tunteet haltioita kohtaan.

Hän päästi ilmoille hiljaisen naurahduksen annettuaan tyynyn tupsahtaa naamalleen. Ilmeisesti tuosta ei ollut aikaisin herääjäksi. Olipa hyvä ettei Skie tuntunut kuitenkaan olevan väkivaltaista sorttia tai hän seuraavina päivinä saisi vielä tottua hartiaan iskettyihin puukkoin. Tai sellaisten yrityksiin.

Hän jatkoi matkaansa jäämättä odottelemaan toista kuin hyvin lyhyeksi hetkeksi. Hän ei halunnut antaa talolle aikaa herätä roikkumaan käsivarsistaan.

Blondi jähmettyi kuitenkin pian paikalleen. Mitä nuo täällä tekivät? Hän kääntyi vilkaisemaan Skieä joka nykäisi hänen ryhtiään hieman vinompaan. Ilmeisesti nuorukaisella oli tosiaan hieman vaikeuksia pysyä pystyssä, Aradanin kuulo ei ollut erehtynyt askelten epävakaudesta.
"Ei sinun tarvitse sitä anoa. He eivät nimittäin ole tulossa mukaan", viimeisen virkkeen hän lausui sen verran kovaa että naisnelikonkin oli pakko kuulla.

Sinya nousi ylös, hän oli huono aamuheräämisissä ja sen tunnusmerkkinä olivat hiukset sotkuisella letillä ja tehokkaasti lihaksikkaan hoikan kehon ympärille kiertynyt yöpaita. Sinya... nukkui levottomasti. Ilman eilisyön kaltaisia seikkailujakin. Hän oli myös nelikon johtaja tänään.
"Alarudannn... me haluamme mukaan jos kerran aiotte molemmat lähteä..."

Blondi ei kuitenkaan halunnut jäädä siihen kuuntelemaan noista sanoista alkanutta neljän naisen yleistä anonta, pyytely ja käskylitaniaa. Hän lähti liikkeelle, nousi vankkureihin ja siirteli muutamia asioita viis veisaten muista kyydissä istuskelevista. Häntä hieman epäilytti tehdä tätä näin, mutta ilmeisestikään vaihethoja ei ollut. Vankkurit tuskin liikkuisivat riittävän nopeasti hänen pyynnöistään huolimatta - sama ei pätenyt hevosiin. Hän viis veisasi naisten kiihtyvästä puhetulvasta ja Yamilean hänen hartioidensa ympärille kietomista käsistä. Irrotti vain vankkurit hevosista.

"Skie, olen pahoillani. Minulla on vähän sellainen tunne ettet pidä ratsastamisesta. Mutta joko hevonen tai nuo. Päätä äkkiä", blondi nousi hevosen selkään ravistettuaan ensin naisen harteiltaan ja ratsasti huolettomasti toisen miehen viereen ojentaen kättään tätä kohti.
"Ihan totta, ajattele nopeasti, nuo eivät ole niin hitaita juoksijoita kuin voisi kuvitella", hän huomasi hoputtavansa sekarotuista. No, sanoi tuo ei tai kyllä ainoa ero olisi tämän nostaminen kyytiin. Joka tapauksessa kolmen sekunnin kuluttua hän hoputtaisi hevosen kiitolaukkaan suoraan sen samaisen metsän läpi kuin mistä hän oli Skien tänne talolle tuonut.

Ja hemmettiin sieltä missä tässä nyt oltiin olevinaankaan eikä takuulla sinne minne oli sanonut menevänsä.

Skie tuijotti epäuskoisena miehen puuhastelua haltianeitojen paineen alla. Näytti epäilyttävästi siltä kuin... Ei, ei kai Aradan vain... Sinihiuksen pahat aavistukset saivat vahvistuksen, kun vankkurit heilahtivat alas hevosten selästä. Haltiat horjahtivat yhtenä naisena kumoon ja Aradan ravasi Skien viereen.
"Skie, olen pahoillani. Minulla on vähän sellainen tunne ettet pidä ratsastamisesta. Mutta joko hevonen tai nuo. Päätä äkkiä." Skie mulkoili miestä kulmiensa alta. Hänellä ei todellakaan ollut mitään halua nousta parimetrisen nelijalkaisen kantturan selkään.. Vilkaisu hevosen ohi sai nuorukaisen muuttamaan äkkiä mieltään. Haltiat olivat nimittäin päässeet jaloilleen, ja lähestyivät pelottavaa vauhtia, huhuillen heidän nimiään epätoivoisen kaipuun sävyttämillä äänillään. Skie ärähti tuskastuneena, mulkaisi hevosta epävarmasti (Skie oli aivan varma, että elikko mulkoili häntä takaisin silmät pahansuopuutta kiiluen) ja tarrasi Aradanin käteen, heilauttaen itsensä ratsun selkään.

"Alarudan!" haltiat parkaisivat ja yrittivät vielä yhtä epätoivoista syöksyä, mutta miehet olivat jo ravanneet portista ulos. Skie ei viitsinyt katsoa taakseen. Hänellä oli täysi työ pysyä kyydissä. Nuorukainen oli kietonut kätensä tiukasti edessä istuvan blondin ympärille. He rymistelivät metsään. Vauhdin hieman tasaantuessa, Skie löysäsi otettaan, antaakseen miehelle hieman hengitystilaa.
"No", Skie tokaisi. "Mikä on suunnitelmamme?"

Aradan ei voinut pysäyttää naurua joka kumpusi kuuluville huuliensa välistä. Miten sekopäistä hänen elämänsä aina olikaan se tuskin veti vertoja seuraavalla tapahtumasumalle.

Metsässä hän antoi hevosen hieman hidastaa tahtia mutta vain sen verran että ratsastaja saattoi nähdä vastaantulevat oksat ja köynnökset sen pään yli ENNEN kuin ne läimähtivät kasvoille.

"Suunnitelma? Hmm. Sitä sopii miettiä..." hän vitsaili. Jälleen se näkyi hänestä metrien päähän. Mitä kaueammas talosta hän pääsi sitä hyväntuulisemmaksi hän muuttui.
"Vitsi vitsi... Tarkoitus on mennä jonnekin mistä nuo eivät ihan heti etsimäänsä löydä. Ajattelin kyllä tosissaan vielä eilen mennä etsimään jotain käsityöläistä mutta suunnitelmat hieman muuttuivat taas... Luulenpa että... no, menemme sinne minne nokka näyttää jollei sinulla sitten ole tosiaan jotain menoa jonnekin?" hän heitti kysymyksen ilmaan hartiansa yli katse kuitenkin kiinnittyneenä eteenpäin. Kyllä hän tiesi hevosen löytävän tiensä metsän läpi mutta halusi silti olla varuillaan.

"Hmm. Onneksi tämä ei ole enmissäinen kerta kun karkaan matkan päälle suunnitelmien kuroutuessa umpeen."

Skie suorastaan tunsi, kuinka jännitykset purkautuivat miehen kropasta, tämän käsien alta. Talossa asuminen oli kai vaivannut miestä enemmän kuin nuorukainen oli uskonutkaan. Miehen jututkin olivat keveämpiä. Skiekin alkoi rentoutumaan. Ainakin niissä rajoissa, jotka hevosen selässä istuminen asetti hänelle.

"Tuota... Ei minulla ole mitään eritysitä määränpäätä", Skie vastasi Aradanille ja yritti löytää hieman mukavamman asennon satulassa. "Kunhan emme länteen lähde."
"Hmm. Onneksi tämä ei ole enmissäinen kerta kun karkaan matkan päälle suunnitelmien kuroutuessa umpeen." Skie oli juuri kysymässä blondilta, mitä tämä tarkoitti, kun edestä päin kuului kavion kopsetta. Nuorukainen kiskaisi nopealla liikkeellä hupun sinisten kutriensa peitoksi ja painautui Aradanin selkää vasten.

"No sittenhän olemme samoilla linjoilla. En itsekään halua länteen", hän vastasi vahvistaen vain sen mitä paljasti jo tavatessaan tämän sinihiuksisen ensimmäisen kerran. Eilen. Jestas, niinkö vähän aikaa siitä vasta oli?

Kulmat painuivat ryppyyn hänenkin havaitessa kavion kopseen. Kuka kumma heidän lisäkseen oikein oli ratsailla liikkeellä keskellä Arzén metsiä?

Vastaantulija pysäytti hevosensa ja Aradan teki samoin, tosin varmasti levottomampana kuin olisi tarvinnut olla.

Hetken aikaa hän vain tuijotti hevosen selässä istuvaa punapäistä naista. Hänen kurkkuaan kuristi niin ettei saanut sanoja suustaan, muuten nimi oli luiskahtanut kuuluville.

Sane Ryu... mikään ei pysäyttänyt hänen ajatuksiaan jotka lähtivät pahempaan kiitolaukkaan kuin hevonen joka aisti ratsastajansa hermostumisen. Loppujen lopuksi suunta oli etelään, päinvastaiseen suuntaan kuin punapää joka selvästi ainakin lähes tunnistanut hänet.

"Hemmetti..." kirous ei sovi huulille mutta se tulee ulos selkeänä ja tiukkana, "Pidä tiukasti kiinni, Skie, sillä nyt tuli entistä enemmän syytä paeta."

Ja sen jälkeen hän oli monta tuntia hiljaa kiehuen paikoin ajatuksissaan. Jos Sane oli täällä, Larytakin oli. Se oli varmaa kuin vesi. Ja jos Laryta oli täällä... oli alkanut kilpajuoksu aikaa vastaan Leon puolesta.

// Voi miten jännää~<3 *pelkää* \\

Ratsut pysähtyivät. Painostava hiljaisuus laskeutui metsään. Skie tunsi jälleen selvästi, kuinka Aradan jännittyi hänen käsiensä alla. Kuka oli tullut heitä vastaan? Sinihius kuuli, kuinka mies kirosi.
"Pidä tiukasti kiinni, Skie, sillä nyt tuli entistä enemmän syytä paeta." Hevonen lähti rajuun laukkaan, ja suuntana tuntui olevan etelä.

Skie ei mahtanut mitään tunteelle, että oli vahingossa sotkeutunut johonkin mystisen blondin selkkaukseen. Skie ei tiennyt, mitä sanoa miehelle, joten hän tyytyi vain olemaan hiljaa. Pari tuntia kului hiljaisuudessa, vain kavioiden kopina ja metsän äänet kuuluivat taustalla ja pian nekin hiljenivät metsän harventuessa. Skietä ei yleensä hiljaisuus vaivannut, mutta Aradanin mietteet vaikuttivat ukkospilviä synkemmiltä. Jostain syystä se ahdisti sinihiuksista.
"Dan..." Skie sanoi hiljaa, lyhentäen huomaamattaan miehen nimen paremmin hänen suuhunsa istuvaksi. "Kuka se nainen oli?" Hevonen korskahti ilkeästi ja heilahti. Skie oli vähällä pudota satulasta. Puoliverinen oli varma, että hevonen oli itse paholaisen kätyri, joka oli lähetetty häntä kiusaamaan. Nuorukainen huokaisi ja painoi otsansa miehen selkää vasten. Ratsastaminen alkoi saamaan hänen vatsansa sekaisin.

"Dan... Kuka se nainen oli?" Skien sanat rikkoivat pitkän hiljaisuuden, mutta ne eivät varsinaisesti uponneet miehen päähän ihan pian. Ensimmäisenä hän antoi edeltävän ajatuksensa päättyä pohdintaan jossa oikeastaan ei tainnut olla päätä eikä häntää. Aradan ei voinut väittää varsinaisesti koskaan osanneensa ennustaa Larytan liikkeitä, joten niiden pohtiminen teki vain asioista turhan monimutkaisia. Hänhän nimenomaan EI halunnut tavata McGrayn vääristyneempää puoliskaa.

Lopulta blondi antoi hevosen hiljentää vauhtiaan ja pysähtyä. Hän tajusi samalla myös jättäneensä vastaamatta Skeille vaikka oli jo ehtinyt ajatella mitä sanoisi. Kahdesti. Se toinen kerta oli se minkä hän oli mieltänyt sanoneensa ääneen.
"Hmmn... Sane Ryu. Muuan... vanha tuttavani... joka on eksynyt väärille teille toisen vanhan tuttavani kanssa. Juttu on aika pitkä kerrottavaksi nyt... Mutta siis. Lyhyesti.

Kauan sitten minulla oli tyttöystävä, jonka veljestä tuli sittemmin minulle sydänystävä. Tuo tyttö ei todellakaan ollut hyväsydäminen - päin vastoin - ja tilanne pääsi karkaamaan käsistä kun jonkin aikaa eromme jälkeen hän näytti kuinka karmealla tavalla on päässyt mustasukkaiseksi veljestään. Moni kuoli. Ja Leo - se tytön veli - päätti paeta ilmeisesti jotta vältyttäisiin enemmiltä uhreilta. Lähdin saman tien hänen ja hänen rakkaansa perään mutta... kaikenlaista on ehtinyt tapahtua näinä vuosina kun hän on onnistunut välttelemään sekä minua että Sanen kanssa perään lähtenyttä siskoaan. Hän on menettänyt rakkaansa ja halunsa elää. Luulen ettei hän ole aikoihin edes tiennyt että on pakosalla.

Nyt me kaikki olemme täällä. On todennäköisempää kuin koskaan että kohtaamme. Ja pelkään että saatat olla mukana tässä sotkussa nyt, kun Sane on nähnyt sinut. En haluaisi sitä mutta... no. Ei tätä voi paetakaan. Leo on ilmeisesti päättänyt lopettaa pakenemisen. Tämä on... kolmen ihmisen sota."

Hän jätti sanomatta että he olivat kulkeneet läpi eri maailmojen ja samoin Larytan nimi jäi lausumatta.

Hevonen oli aika poikki, joten hän nousi sen selästä ja auttoi toisen alas ennen kuin tämä ehti estelemään....jos olisi estellyt.
"Tämä mutkistaa asioita entisestään", toteaa huokauksen kera.

Hän nosti kevyesti mukaan saamansa laukut pois hevosen selästä ja sitoi sen pitkällä köydellä sitkeään leppään joka osui sopivalle paikalle. Sitten hän istuutui sammaleiselle kivelle ja alkoi tarkastella laukkujen sisältöä huolestunut ryppy kulmiensa välissä. Kirottua, ei hän halunnut vaarantaa uutta tuttavaansa.

Skie kuunteli hiljaa Aradanin selvitystä menneisyydestään. Miehellä on hurja menneisyys takanaan. Skie tunsi itsensä hieman pieneksi hänen rinnallaan. Iltapäivä oli jo pitkällä ja hevosenkin askel alkoi huojua, kun blondi pysähtyi. Tämä nosti Skien kevyesti alas satulasta, ennen kuin nuorukainen ehti kummemmin vastustella. Pari nopeaa harppausta lisäsi turvallisen välimatkan hänen ja elikon väliin. Skie rojahti istumaan puuta vasten, huoahti ja sulki silmänsä, tarkkaillen kuitenkin seuralaistaan luomien raosta. Aradan kaiveli laukkua huolestuneen näkösenä. Skie oli pitänyt vapautuneesta Aradanista enemmän kuin tästä jännittyneestä versiosta. Skie pureskeli huultaan mietteissään. Hän ei tiennyt mitä sanoa miehelle, paitsi että tällä ei ollut mitään aikomusta jättää häntä kohtaamaan menneisyyden mörköjä yksin. Olkoonkin kolmen miehen sota

"Alkaa olla ruoka-aika", Skie tokaisi ja räväytti silmänsä auki. "Olet ratsastanut meidät tänne asti, anna minun huolehtia ruuan hankinnasta." Skie nousi seisomaan ja jatkoi ennen kuin mies ennätti mainita talosta otetuista eväistä. "Tiedän että meillä on jo ruokaa matkassa, mutta mieleni tekee liikkua. Voin vaikka saman tien olla hyödyksi." Skie käveli jo syvemmälle metsään, mutta kääntyi kuitenkin virnistämään Aradanille olkansa yli. Mies saisi aikaa setviä ajatuksensa.

Aradan oli ällikällä lyöty. Yhtäkkiä tuo jokseenkin viaton sekarotuinen olikin päättänyt lähteä metsälle selvästikin tarkoituksenaan antaa hänen ajatella rauhassa.

Yllätyksiä selvästi tulee piisaamaan jatkossakin. Itse kunkin puolelta.

Ja hän vajosi ajatuksiinsa.


//lyhyt on, mutta enemmän kuin se kaipaamasi kaksi lausetta. xD//

// Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni.. \\

Skie viiletti pitkin metsän pehmeitä mättäitä. Villi riemu kupli hänen sisällään. Hän tunsi itsensä täysin vapaaksi.

Nuorukainen saapui jonkun ajan kuluttua takaisin leiriin hikisenä ja huohottavana, roikottaen pulskaa metsäjänistä korvista. Skie virnisti Aradanille voipuneesti ja huojui tyytyväisenä nylkemään saalistaan. Pian nuotiolla kärisikin mehevä jänispaisti. Ilta oli lämmin, joten Skie riisui märän paintansa, ripusti sen matalalle oksalle viittansa seuraksi ja istui nuotion ääreen. Oli hiljaista.

Skie tuijotteli liekkeihin lähes lasittunut katse silmissään.
"Dan..." Skie sanoi hiljaa. "Laulaisitko jotain..?"

Tuntui paljon paremmalta kun oli saanut hetken aikaa ajatella. Niinpä toisen tullessa takaisin hän saattoi jo vastata virnistykseen. Aradan päätti kuitenkin pysyä poissa miehen ja saaliinsa välistä kun ei tiennyt ollenkaan miten tämä ilmeisesti jahdistaan nauttinut olento käyttäytyisi. Oli hiljaista lukuunottamatta tulen rätinää ja kahden miehen hengitystä.

"Dan..." hän kuuli Skien hiljaisen äänen, "Laulaisitko jotain..?"

Hän suoristi selkänsä, hengitti rauhallisesti ja mietti hetken ennen kuin avasi suunsa ja ensimmäinen mitä tuo uusi ystävä hänen äänellään kuuli oli
"Ensimmäisenä yönä kun kaipasin toisen syliin, luulin tanssineeni ruusun piikkeihin...", joilla sanoilla alkoi yksi yksinäisyydestä ja luottamuksesta kertova kappale jonka hän oli säveltänyt ollessaan vielä kotona.

Sen tarina kertoi naisesta joka rakasi toista naista ja kaipasi saada olla tämän kanssa. Kaksikko oli ollut yhdessä pitkään ja ystäviä vielä kauemmin, mutta toinen oli viety pois sairauden vuoksi. Vaikka laulu suurimman osan matkaa oli surullinen ja mollissa, loppupuolella alkoi valo pilkahdella tunnelin päästä kevyinä duureina ja lopulta viimeinen säkeistö kertoi kuinka toinen palasi ja kuinka hän kiitti kertojaa uskollisuudesta ja kuinka he saattoivat elää hyvän elämän yhdessä.

Hän oli noussut seisomaan saadakseen koko äänensä käyttöön. Hänen äänensä jonka melodisuus oli hämmentävä jo puheessakin pääsi oikeuksiinsa laulaessa, hän oli luonteva, kaunis ja ennen kaikkea tarina ja kaikki oli helppo ymmärtää. Musiikki oli hänen Lahjansa, eikä lainkaan suotta sitä joskus verrattu jumalalliseksi. Vaikka tämä kappale ei tuo sen koko voimaa esiin kuten ne laulut jotka kertovat oikeita, ihmisten tarinoita, oli tämäkin jo hyvin hämmästyttävää. Miten yhdellä miehellä saattoi riittää ääntä noin laajalta asteikolta?

Kun hiljaisuus laskeutui se oli pehmoinen ja lempeä ja ymmärtäväinen. Luonto itse oli hiljaa.

Aradan huokasi särkien tarkoituksella hiljaisuuden olevaisuutensa vaihtuessa täysin.
"No... siinä sinulle laulu. Se on tosin vanha ja hieman ennalta-arvattava mutta..."

Skie unohti kaiken Aradanin alkaessa laulaamaan. Ympäröivä maailma menetti merkityksensä. Nuorukainen ei ollut koskaan eläissään kuullut mitään vastaavaa. Aradanin soljuva ääni täytti puoliverisen kaikki aistit. Hän kuunteli hievahtamatta, värähtämättäkään koko laulun ajan. Skie tunsi nöyrtyvänsä oppilaan tasolle Mestarin edessä. Nuorukaisen sydän oli pakahtua tunteiden ryöpystä, joita ympärillä helisevä musiikki nosti pintaan. Skien mieli ei kyvennyt käsittämään miehen kykyä, mutta nyt hän tyytyi antautumaan sille kokonaan

Hiljaisuus laskeutuu. Lopulta Aradan rikkoo lumouksen.
"No... siinä sinulle laulu. Se on tosin vanha ja hieman ennalta-arvattava mutta..." Skie havahtuu ja tajuaa, ettei ole muistanut hengittää aikoihin. Haukottuaan aikansa henkeä, nuorukainen viimeinkin rauhoittuu. Hän nuolaisee kuivia huuliaan ja kuiskaa käheällä äänellä:
"Ennalta-arvattava? Voi Dan... kukaan, ei KUKAAN osaa odottaa tuollaista keneltäkään." Skie ravistelee päätä. Hänen hajanaiset ajatuksensa ovat jummittuneet yhdelle raiteelle, ja hokivat: "Voi luoja, voi luoja, voi luoja".

Skie yritti vielä sanoa jotain, mutta tyytyi tapittamaan blondia suuret silmät ihailusta ymmyrkäisinä. Silloin kuului kevyt taputus metsästä, hieman oikealta heistä.
"Bravoo!" joku huudahti kumealla äänellä. "Ensiluokkaista, erinomaista, juuri mitä kaipasinkiin!" Skien käsi vilahti vyötäröllä roikkuvalle tupelle. Puiden siimeksestä astui esiin mies. Siinä neljissäkymmenissä oleva ihminen, joka oli kietonut tukevan vartensa hailakoiden, violetin sävyisten vinoneliöiden peittämään pukuun. Miehen tumman hiuspehkon alta pisti esiin kaksi välkkyvää ruskeaa silmää ja valloittavan säkenöivä hymy karehti tämän huulilla, hänen astellessa nuotion valopiiriin.

"Menen suoraan asiaan", mies sanoi Aradanille. Hän puhui yllättävän nopeasti, ollakseen melko suurikokoinen mies "Nimeni on Gizmo. Seurueeni on pitkään etsinyt jotakuta sinun kaltaistasi. En pyydä sinua heti hyppäämään kelkkaani, mutta haluaisin ainakin esitellä muut sinulle. Leirimme on tässä vähän matkan päässä. Ota ihmeessä tyttösi mukaan, otamme mielellämme hänetkin, jos innostutte." Mies päätti puheensa ja killitti odottavasti Aradania.

Skie oli puoliksi pystyssä ja kiukusta kalpea, sekä valmiina iskemään kyntensä miehen niskaan. Taas hänet oli sivuutettu ja sekoitettu johonkin, mitä hän ei todellakaan ollut. Gizmon sanat hiipivät kuitenkin hänen tajuntaansa, nalkuttaen odottamaan. Seurue? Esiintyjiä? Skie käänsi hänkin odottavasti katseensa Aradaniin. Lapsekas innostuminen valtasi puoliverisen mielen.

Oli vähällä ettei juuri ääntään käyttänyt blondi sylkäissyt käsiaseen panoksen säveliä miestä kohti, sen verran yllättäen tämä ilmestyi. Mutta hän tyytyi kuitenkin vain sylkäisemään tavalliseen tapaan maahan kun arvasi mitä tällä olisi sanottavana. No, ei se paljon hänen arvauksestaan poikennutkaan, vain sen verran, että Skie sisällytettiin asiaan jotenkin liian etäisesti ja lisäksi tätä kutsuttiin tytöksi.
"Tämä nuorimies EI ole tyttö, mutta ystäväni hän kyllä on", hän aloitti kylmästi, tuijottaen miehen ilakoivia silmiä omilla jäisillään, "Enkä ymmärrä miten voit olettaa minun luottavan sinuun, vieraaseen joka ei edes vaivautunut varoittamaan tulostaan."

Hänen pinnansa oli taas kiristynyt uhkaavasti. Luultavasti se johtui siitä että hän oli itsekseen päättänyt lähteä nyt tosissaan etsimään sitä Leoa ja kenties hoitelemaan Larytan alta pois matkan varrella. Ei mikään tyypillinen tie rauhaa ja tasapainoa kannattavalle blondille.

"Enkä halua aloittaa elämää kiertelevänä esiintyjänä ihan tuosta vain kenen sattuu tielle osuvan seurueen kanssa. Muutenhan en tässä olisikaan, et ole ensimmäinen joka tätä minulta haluaa", pehmentää ääntää sen verran ettei kuulosta pahantahtoiselta, mutta terä ei kuitenkaan kokonaan katoa.

Mies kavahtaa askeleen taaksepäin kuin lyönnin saaneena, Aradanin vastatessa tälle terävästi. Gizmoksi kutsutun silmät välähtävät, mutta ilme katoaa nopeasti. Sen tilalle tule surkutteleva katse.
"Ymmärrän..." Pettymys kuultaa miehen äänestä. "Onko tämä siis lopullinen vastaukseni?"

Skie alkaa jälleen ärsyyntyä. Hänellä ei todellakaan ollut tapana kerjätä huomiota. Ei, siinä olisi voinut olla hengenlähtö lähellä. Mutta tavattuaan Aradanin, puoliverinen tunsi jäävänsä jatkuvasti miehen varjoon. Järkevästi ajateltuna se palveli Skien tarkoitusperiä loistavasti, mutta hän suivaantui silti miehen piittaamattomuuteen. Lisäksi se 'tyttö'-kommentti kirveli vielä tuoreena hänen mielessään.
"Kuulit mitä hän sanoi", Skie tiuskaisi. "Ei kiinnosta. Joten jos viitsisit, voisit vaikka raahata leveän takamuksesi pois leirinuotiomme lähettyviltä."

Mies vilkaisi takanaan rähjäävää Skietä viileästi.
"En kuullut kenenkään kysyvän sinulta mitään, poju", Gizmo tokaisi kalseasti ja käänsi sitten tutkivan katseensa takaisin Aradaniin. Seuraavat sanansa hän tosin osoitti vieläkin Skielle. "Sitä paitsi menetin jo mielenkiintoni sinuun. Tietyt tahot maksavat puoliveristen nahoista kovan hinnan, mutta tämä..." Gizmon katseeseen hiipi ahneus. "On paljon tuottoisampi tapaus. Sinulle minulla ei ole enää tarvetta." Miehen viimeiset sanat nostivat Skien niskavillat pystyyn. Nuorukaisen silmät leiskahtivat ja tämä suorastaan sähähti miehelle vetäistessään tikarinsa esiin. Gizmo ei reagoinut tähän mitenkään. Hän vaan mittaili Aradania katseellaan mietteliään arvioivasti. Skie hämmentyi ja epäröi hyökkäystään ratkaisevan hetken ajan. Gizmo tuntui yhtäkkiä muistavan nuorukaisen olemassaolon.
"Hm, taisinpa sittenkin keksiä sinulle käyttöä", hän tokaisi.

Isku tuli kuin tyhjästä. Skie ehti vain ähkäistä ennen kuin valahti vatsalleen maahan. Hän kamppaili hetken tajuttomuutta vastaan, yrittäen kiskoa itsensä pinnalle, mutta se oli hänelle liikaa. Skie vajosi pimeyteen. Raskastekoinen saapas laskeutui puoliverisen pään päälle. Saappaan omisti juuri saapunut pitkä, hontelo mies, jonka kasvoilla loisti omahyväinen irvistys. Gizmo tuntui olevan täysin selvillä tapahtuman kulusta, vaikkei ollut irrottanut katsettaan blondista kertaakaan.
"No niin", hän sanoi, venyttäen jokaista sanaa, kuin maistellen. "Kysyn sinulta vielä kerran, mutta pelkäänpä, että vaihtoehtosi taisivat supistua juuri dramaattisesti."

Aradan tuijotti tätä... Gizmoa ärtyneenä.

"Ymmärrän..." kysyi pettynyt ääni, "Onko tämä siis lopullinen vastaukseni?"
"Sanani pitää niin kauan kuin päätän sen pitävän."

Katse ei siirtynyt vaikka hän vaistosi jotain omituista.

"En kuullut kenenkään kysyvän sinulta mitään, poju."

Haukkumalla tämän ystävää tuskin saat haluamaasi taiteilijaa mukaasi, hän ajatteli työntäen kädet taskuun.

Hän ei ehtinyt väliin. Skie putosi maahan, raskas saapas painui painamaan tätä vielä tukalampaan tilanteeseen. Hän ei ollut heittänyt katsettaan suoraan Skieen ennen kuin miehen lausuttua viimeiset sanansa:
"Kysyn sinulta vielä kerran, mutta pelkäänpä, että vaihtoehtosi taisivat supistua juuri dramaattisesti."

Kädet nousivat taskuista, selkä suoristui jos se oli vielä mahdollista. Kiukku pullisti kaulasuonia, mutta vain hetken. Hän hillitsi kyllä vihansa jos oli pakko. Hänellä oli larytan vuoksi kokemusta siitä.

"Säälittävää", hän lausui. Melodisessa äänessä oli tietty sävy, tietty riitasointu, joka sai sen kuulostamaan pelottavalta.
"Kuuletko saavasi minun lahjani käyttöön hänen henkensä uhalla? Luuletko ettei ääneni säry pelkästä ajatuksesta?", hän puhui pehmeitä sanoja riitasointuisella äänellä.

Huoli raastoi hänen sydäntään. MIKSI tuon piti käyttää Skieä? MIKSI? Se oli yksi niistä asioista jotka saivat suoranaisen verivihan nousemaan tämän miehen sisällä.

Hän kuitenkin painoi päänsä. Vaikka sitten jonkin aikaa joutuisi alistumaan, Skien henki oli arvokkaampi kuin hänen laulunsa. Niin kauan kuin se pysyi tuon miehen käsissä Aradan alistuisi vaanimaan, odottamaan tilaisuuttaan.
"Päästä hänet."

Gizmo silmäili hetken edessään seisovaa miestä, ennen kuin nyökkäsi. Skien tyrmännyt mies nosti jalkansa puoliverisen päältä ja kaivoi esille köyden. Hän kiepautti nuorukaisen kädet ja jalat nopeasti pakettiin ja nosti tämän sitten ylös. Mies läjäytti hänet poikittain hevosen selkään ja alkoi sitten kaikessa hiljaisuudessa keräillä matkalaisten omaisuutta yhteen kasaan, Skien taakse. Sillä aikaa Gizmo teki ruumiintarkastuksen Aradanille, varmistaakseen, ettei tälle ollut jäänyt jotain, mistä saattaisi koitua harmia myöhemmin. Mitään ei löytynyt. Hän ei viitsinyt vaivautua sitomaan blondia.
"Vaikutat järkevältä mieheltä", tämä vain tokaisi Aradanilta.

He lähtivät kulkemaan metsän poikki. Aradan laitettiin kävelemään ensimmäiseksi, Gizmo käveli tämän kannoilla jutellen huolettomasti niitä näitä ja viimeisenä tuli hänen yhä vain omahyväiseltä vaikuttava kätyri, taluttaen hevosta ja tämän selässä olevaa Skietä takanaan.
Gizmolla ei tuntunut olevan huolen häivääkään. Tämä lateli pellolle ajatuksiaan ja suunnitelmiaan täysin estotta. Hän kuvaili kuinka Aradanin laulut olisivat pian lauletut, kunhan hän vain saisi kiskottua tämän Lahjan ulos hänestä ja pohti kenelle myisi Skien. Eniten tarjoavalle, luonnollisesti, mutta olisiko tämä eniten tarjoava puoliveristen vihaaja vaiko joku monista rikkaista naisista, tai miehistä sen puoleen, joka ottaisi mielihyvin lemmikikseen ja viihdyttäjäkseen vetreän nuoren miehen.

Skie pyöritteli silmiään luomiensa alla, miesten juttujen mennessä yhä härömmiksi. Hän itse oli tullut tajuihin jo tuokio sitten. Hän oli kovempaa tekoa kuin miltä näytti ja oli myös ottanut useita iskuja vastaan ennenkin. Lisäksi mies oli tainnut pidätellä lyödessään, ettei vahingoittaisi tätä liiaksi. He siis halusivat hänet hengissä, ainakin toistaiseksi. Hän tempoili huomaamattomasti köysiään, kokeillakseen niiden pitävyyttä. Tiukassa olivat. Jos hän saisi ranteensa märiksi, hän voisi vain sujahtaa niistä läpi, mutta mistä tähän hätään vettä saisi? Skie luopui tuumasta, mutta harhaili leikittelemään hetkeksi ajatuksella siitä, kuinka kietaisisi jalkojensa ympärillä olevan köyden hänen vangitsijoidensa kaulojen ympäri ja hitaasti kiristäisi otettaan. Pian hän kuitenkin palasi takaisin varsinaisen pulman pariin ja päätti lopulta, että heidän pitäisi päästä karkuun tämän matkan aikana, kun hänen allaan vielä oli- Skie värähti ajatusta- hevonen. Kuka tietää, vaikka miehillä olisi leirissään tusinan verran lisää roistoja? Puoliverinen nosti hieman luomiaan ja vilkuili varovasti tilannetta.

Aradan piti suunsa kiinni ja veti kiukun ja kaiken sisään.

Hän ei voinut tehdä nyt mitään. Tai olisi hän voinut mutta hän ei tiennyt tästä Gizmosta oikeastana mitään minkä varaan olisi voinut laskea.

Hän väijyi saalistaan vaikka vaikutti siltä että tämä oli saanut hänet nalkkiin.

Larytan kanssa oli aivan samanlaista.

Hän hiljensi kaiken ja keskittyi vahvistamaan kuuloaan tahdonvoimallaan. Niin kauan kunnes saattoi kuulla Skien liikkeet. Se riittäisi.

Jos sekarotuinen keksisi keinon hän olisi juonessa mukana.

Kaikki kolme miestä kulkivat Skien edellä. He ilmeisesti olettivat tämän olevan vieläkin tajuton. Gizmo puhua pälpätti yhä edelleen hankkeistaan, mutta tokaisikin äkkiä, että he saapuisivat pian leiriin. Nuorukaisen ajatukset alkoivat sauhuamaan. Pois pitäisi päästä ja pian. Mutta joka ikinen suunnitelma päätyi umpikujaan. Hän ei millään keksinyt vedenpitävää pakosuunnitelmaa. Juuri kun Skie oli vaipumassa syvään epätoivoon, luullen pettäneensä Danin ja itsensä, tämän korviin kantautui vaimea lirinä. Skie oli hätkähtää järkytyksestä, mutta sai hillittyä itsensä ja tyytyi ylistämään jumalia mielessään. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä iloinen saapuessaan vesistön lähettyville.

Vilkaistuaan pikaisesti roistoja, Skie alkoi hitaasti liukua hevosen selästä. Hän aikoi tömähtää pehmeästi mättäälle puron kohdalla. Nyt puron lotina oli ihan kohdalla. Skie nytkähti ja putosi pehmeästi varpailleen. Harmikseen hän huomasi juuri silloin suunnitelmastaan yhden ratkaisevan, ja mahdollisesti kohtalokkaan ongelman. Hänen jalkansa olivat yhä siteissä. Nyt jos toinen miehistä kääntäisi katseensa, hänen pakoyrityksensä tyssäisi kuin seinään.

Kuulo oli tarkka. Tarpeeksi tarkka että saattoi olla avuksi minkä saattoi. Hän herätti tahdonvoimaansa sen verran, että niille jotka olivat sen joskus voimansa tunnossa nähneet ainoastaan saattoivat hyvällä onnella sen havaita. Se oli tavallaan magiaa, mutta pohjimmiltaan se perustui kuitenkin aivan inhimilliseen ominaisuuteen nimeltänsä oma tahto. Sen voimin saa helposti autettua Skien sidoksistaan ja suostutteleepa vielä lempeästi maan toisen alla olemaan hiljaa tämän liikkuessa. Hevonenkin rauhoittuu nopeasti kun luonnonläheisen miehen tahdon kosketus käy lähellä.

Hän hiljensi voimaansa. Kun sillä oli jotain tehty se ei kadonnut ennen kuin hän purki tahtomansa, niinpä huolta ei ollut. Hänen nuret kasvonsa eivät antaneet ilmi mitään, eivät pisaraakaan kapinahenkeä. Vain hivenen huolta, jota hän luonnollisestikin tuntisi tässä tilanteessa.

Sisäisesti hän kuitenkin nauroi kevyesti.

Skie räpäyttää silmiään hämmästyksestä, tuntiessaan köysien löystyvän. Hukkaamatta aikaa, tämä riuhtaisee jalkojensa ympärillä olevan köyden irti ja sujauttaa ranteensa ulos toisista köysistä. Hän vilkaisee vielä kerran huolestuneena Aradania ja lähtee sitten päättäväisesti, mutta hiljaa, hiippailemaan kohti veden ääntä.

Pienehkö karavaani katosi pian näkyvistä, puiden ja pensaiden taakse, nuorukaisen tarpoessa vihreiden mättäiden poikki. Puro sukelsi Skien eteen kuin tyhjästä ja tämä oli humpsahtaa sinne suorilta kädiltä. Puoliverinen puraisi kieltään ja kavahti kauemmas. Oli jo pimeääkin, mikä sai veden näyttämään vieläkin luotaantyöntävämmältä, kuin minä Skie sitä piti. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, hänellä ei ollut aseita. Hän olisi voimaton kahta sieppaajaa vastaan, puhumattakaan siitä, jos niitä ilmestyisi lisää. Skie voihkaisi tuskaisesti ja hyppäsi veteen.

~~

Autuaan tietämättönä Skien paosta, Aradanin suosiollisella avustuksella, Gizmo ja tämän apuri uskoivat yhä johdattavansa kahta vankiaan kohti leiriään. Miesten mieli oli kepeä, ainakin näiden pilkallisesta huulen heitosta päätellen. Kummallekaan ei tullut mieleen vilkaista sidotun puoliverisen olotilaa, joten he eivät nähneet tyhjyyttään paistavaa hevosen selkää tai satulasta roikkuvaa Aradanin vesileiliä, joka oli alkanut kaikessa hiljaisuudessa värisemään epäilyttävästi. Värinä sen kuin yltyi ja pian takimmainen mies kuulikin sen. Tämä pysäytti hevosen ja tuijotti sitä kummissaan. Leili tärisi kuin horkassa ja pian se ravisti itsensä irti satulasta. Se putosi kuin hidastettuna maata kohti, ja mies seurasi sen putoamista katseellaan. Ei järin viisasta. Osuessaan maaha leili räjäytti sisältönsä, tiiviinä tutisevan vesipallon, suoraan hujopin silmien väliin. Miehen silmät menivät ristiin ja tämä lensi kaaressa nurin.

Skie virnuili ilkeästi kaatuneelle miehelle. Kosto on suloinen, hän tuumasi, muistellen leirissä saamaansa tälliä. Hän käänsi piilopaikassaan puun latvassa katseensa Gizmoon. Tämä mölötti vesilammikossa makavaa toveriaan suu auki, yrittäen käsittää, mitä juuri oli tapahtunut. Aradan, Nyt olisi hyvä hetki tehdä jotakin, nuorukainen ajatteli.

Hän tunsi silmiensä kostuvan mutta pidätteli naurun sisällään. Mitkä ilmeet näitä kahta sieppaajaa ja kiristäjää koristivatkaan! Ilmeisesti olivat täysin ällikällä lyötyjä. Vaikka toisaalta eihän Aradan itsekään varsinaisesti tiennyt mitä tarkalleen oli tapahtunut. Oliko Skie manipuloinut leilin sisältöä? Se vaikutti yksinkertaiselta ja oikealta vastaukselta joten blondi tyytyi siihen.

Hän kääntyi silmää nopeammin ja pikaisella ranteen ja kämmenen liikkeellä nykäisi Gizmon leuan alta niin että oli viittä vaille ruksauttaa niskat sijoiltaan. Vaati enemmän huolellisuutta olla tekemättä sitä kuin tehdä se siinä pisteessä johon hän oli pysäyttänyt liikkeensä - ja mies toivoi tuon uhrinsa tajuavan sen myös. Hän arveli Skien olevan jossain ihan lähellä mutta ei alkanut etsiä tätä. Toivoi itse asiassa ettei tämä vielä paljastaisi itseään.

Aradan arveli toimineensa sillä hetkellä kun sinihiuksinen hänen toivoikin toimivan.

"Jospa et yrittäisi mitään. Vähänkin pakotat minut liikahtamaan ja saat heittää hyvästit tälle maailmalle", hän mutisi, uhkaili kenties mutta se oli totuus. Hän ei alkanut lausua mitään kliseisiä sanoja kuten 'osat ovat vaihtuneet' sillä koki ne naurettaviksi.

Hän nyökkäsi. Se näytti irralliselta eleeltä jollei tiennyt, että hän odotti jonkun neljännen olevan läsnä.

Aradan oli toiminut vaikuttavan tehokkaasti Gizmon kanssa. Skie katsoi turvalliseksi tulla esiin.
"Upeaa Dan", nuorukainen tokaisi heilauttaessaan itsensä oksalta alas. "Älä nyt vaan irrota otettasi", Skie tajusi vielä varoittaa osuessaan puiden välistä loistavaan kuun valoon. Gizmo parahti vaimeasti blondin tiukassa otteessa ja hevonen korskahti hermostuneesti, ottaen pari epävarmaa askelta kauemmas keskellä polkua seisovasta puoliverisestä. Näky olikin aika hurja, sillä hänen InnaMensi geeninsä olivat ottaneet ylivallan. Skien ihon nestemmäinen pinta kimmelsi kuun valossa. Hänen ruumiinsa oli lähes läpikuultava ja tuntui muuttavan alati hieman muotoaan. Puoliverisen vaatteet ja hiukset hulmusivat hiljalleen tämän ympärillä, kuin hän olisi ollut veden alla. Vihreät silmät olivat entistäkin kirkkaammat.

Skie riisui tyynesti maassa makaavan miehen aseista. Hän tasapainotteli hetken tämän miekkaa kädessään. Nuorukainen vilkaisi hevosta ja tämä mulkoili säikkynä takaisin
"Hermostutan hevosta", hän sanoi. "Dan, lemppaisitko sen roiston, niin lähdetään täältä?" Skie heilautti isoa miekkaa kevyesti. "Minä kyllä pidän niitä silmällä." Skie virnisti petomaisesti.

Hän muljautti silmiään. Vai vielä upeaa? Naurettavaa, lähinnä. Mutta hän antoi asian olla, mitäs tuosta, anti olla jne. Ja ei hän ei tosiaan aikonut päästää miestä käsistään kun kerran sai tämän pään pölkylle. Tai no, veitsen tämän kaulalle.

Hän seurasi vain puolihuomiossa Skien toimia. Olihan näky aika hämmästyttävä sen hän myönsi. Mutta... mutta kun on elänyt elämänsä niin useaan kertaan ja nähnyt niin paljon kuin Aradan oli... sitä vain... hämmästyi enää kovin laimeasti jollei sitten sattunut olemaan sillä tuulella. Ja kun hän käytti Lahjaansa tai näytti teräviksi hioituneita refleksejään muillekin kuin luonnon omille... no. Tähän aina päädyttiin, pohtimaan itseään.

"Dan, lemppaisitko sen roiston, niin lähdetään täältä?" Skie ehdotti kaatamaltaan mieheltä ottamansa miekka kädessään, "Minä kyllä pidän niitä silmällä."

Ainakin oli selvää että tuolla nuorukaisella oli selkärankaa kaiken tuon kilttiyden ja viattomuuden alla. Aradan tunsi etäistä hengenheimolaisuutta tuota miestä kohtaan, hymähti ja totteli yksinkertaisesti iskemällä ranteensa luilla tiettyyn herkkään paikkaan kallon alla, joka aiheutti tajuttomuuden - oli henkilö kuinka vahva tahansa.

Hän antoi miehen pudota maahan ja astui sivuun ettei tarvitsisi enää koskea tähän.
"Vaikuttavaa toimintaa, ystäväiseni", hän virnisti Skielle piilottaen puukon kätevästi niin, ettei sitä oikeastaan tiennyt mihin piiloon se oli päätynyt.

Hän asteli hevosen luokse, painoi otsansa sen turpaa vasten ja puhui sille matalalla, pehmeällä äänellä. Mitäs hätää hepalla muka oli kun se oli juuri pelastettu luultavastikin kurjalta dieetiltä kiertolaisseurueen muassa? Ja vielä tuon oudon vesioplennon avustuksella? Niinpä, ei niin mitään.

"Lähdetään. En jaksa katsella noita naamoja enää hetkeäkään pidempään."

Skie kuivaili tyynesti kasvojaan huopaan, heidän jälleen ravatessa samaa tietä, jolla he olivat alunperin olleet. Nuorukaisen iho tummui ja himmeni hiljalleen takaisin ihmispuolen mittoihin.
"Siinäpä oli jännitystä tarpeeksi yhdelle illalle", Skie mutisi yrittäessään saada pitkät ja märät kutrinsa aisoihin. "Toivottavasti en näe noita retkuja enää koskaan." Hän tuhahti turhautuneena hiuksilleen ja luovutti. Sojottakoot miten tahtoivat. Hän setvisi ne aamulla.

"Mitäs nyt tehdään, Dan?" Skie kysäisi ja sulloi samalla märkää huopaa takaisin satulalaukkuun. "Odotetaan että seuraavat ihmisryöstäjät, varkaat ja/tai murhaajat käyvät kimppuumme?" Edelliset oli jätetty makaamaan keskelle maantietä, aseettomina ja ilma rihman kiertämääkään. Skie sovitteli parhaillaan toisen roiston hattua, joka tosin tuppasi valahtamaan puoliverisen silmille.

Hän hymähti huvittuneena. Niinpä. Tarpeeksi jännitystä yhdelle illalle. Jos tuo aikoi seurata häntä edelleen pahempaakin olisi tiedossa. PALJON pahempaa. Hän kuitenkin oli erittäin samaa mieltä Skien kanssa mitä tuli noiden kahden tapaamiseen uudelleen. Onneksi todennäköisyyskin oli varsin pieni.

Hän seurasi hymy huulillaan toisten luovuttaessa taistelunsa hiustensa kanssa. Hän jopa naurahti tämän ehdotukselle odottaa seuraavia sekopäitä.
"Luojan tähden, ei odotella", toteaa lausuen sanansa kuin olisi hyvin järkyttynyt ajatuksesta. Sitten purskahtaa nauruun: "Muuten saamme kantaa mukanamme koko vuoden vaatevarastoa."

Käsi kohosi luonnostaan kieputtamaan hiuksia sormen ympärille.
"No jaa. Minä olen päättänyt mitä teen oman asiani kanssa. Se on pakko saada päätökseen. Jos sinä aiot tulla mukaan... täytyy varmistaa että tällaista ei enää pääse tapahtumaan. On nimittäin totta, että minun heikkouteni piilee sydämessäni, myötätunnossa ja kiintymyksessä. En voi mitenkään antaa ystäviäni tai rakkaitani piinattavan vuokseni. On ongelma jos sinulle käy noin toistekin."

Aradan hiljeni hetkeksi.
"On selvitettävä missä se nainen luuraa. Sitten on hankittava tietoa hänen liikkeistään, suunnitelmistaan, ja Leosta. Etsittävä se mies ja järjestettävä asiat hänen siskonsa saapuessa sellaisiksi että niistä ei palata enää minkäälaiseen kehään."

Aradanin sanat liikuttivat nuorukaista syvästi. Tämä kietaisi kätensä edessään istuvan miehen ympärille ja rutisti hieman. Blondin kertoessa aikomuksiaan, Skie kuunteli tarkasti ja mutristeli mietteliäänä suutaan.
"Tietoja siis? Olemme matkalle etelään. Miraanko? Vai onko sinulla jotain muuta mielessä?" hän kyseli uteliaana. Skien katse hakeutui sylissään lepäävään sauvaan ja tämä vaipui pohtivaan hiljaisuuteen.

Silloin tuuli yltyi hetkiseksi ja tempaisi hatun Skien päästä. Nuorukainen katseli hiljaa sen menoa, muttei vaivautunut tekemään mitään. Hattuhan ei edes sopinut hänelle. Skie haukotteli väsyneesti. Toivo rauhallisesta yöunesta oli kaikonut sillä sekunnilla kun heidän kimppuunsa oli hyökätty. Oli jo aamuyö. Puoliverinen painoi voipuneena päänsä edessä istuvan selkää vasten.

"Ei. Ajattelin suunnata Eanéen", hän vastasi kysymykseen matkan suunnasta. Hän ei ollut koskaan käynyt siellä eikä hänellä ollut aavistustakaan minkälaista seutua se oli. paitsi että siellä oli meri.
"Skie... kestätkö sinä meren? Olen ymmärtänyt että et ehkä ole niitä kaikista vedenläheisimpiä olentoja..." hän jätti kysymyksen lempeänä ilmaan. Oli paras ettei hän yrittäisi puristaa tietoa ulos tuosta puoliverisestä, mutta oli kuitenkin matkanteon kannalta tärkeää tietää jos tämä seikka oli huomioitava.

Hän vain vilkaisi hatun perään, ja kun mies ei vaikuttanut huolestuneelta siitä hänkin päätti jättää sen huomiotta. Mitä nyt pyysi mutisten oravaa ottamaan sen pesänlämmikkeekseen, ettei heitä sen perusteella löydettäisi. Hän havaitsi toisen väsymyksen ja liikahti muutaman sentin enemmän etunojaan että tämän olisi mukavampi olla. Hän ei tarvinnut unta vielä... kehon hallinta oli jälleen yksi äärimmilleen venynyt kyky joka oli parantunut aina jokaisella uudella elämällä. Hän pystyi valvomaan luonnottomia aikoja ilman aivotoiminnan jyrkkää tai lopullista rappeutumista. Mutta hän piti enemmän tavallisesta elämästä ja siksi päättikin nukkua päivällä muutamaan pätkään.
"Nuku vain. Matkasta tulee pitkä."

"Meri?" Skie mutisi. Silmäluomet tuntuivat hänestä lyijynraskailta. "Selviän siitä kyllä. Kunhan olen sinun kanssasi." Puoliverinen vaipui uneen Aradanin selkää vasten.

Matka todellakin oli pitkä, mutta useiden päivien päästä he saivat viimein Eanén näkyviinsä. Oli aikainen iltapäivä. Kaupunki muureineen kohosi korkeana meren rannikolta. Itse iso sininen kimalteli horisontissa niin pitkälle kuin katse ylsi. Skie järsi huultaan ja mulkoili edessä aukenevaa maisemaa. Hän liukui alas hevosen selästä.
"En kaipaa yhtään parempaa näköalaa tuota kammotusta kohti", hän selitti Aradanille. "Mennään nyt vain, haluan päästä kaupungin portista läpi mahdollisimman pian." Niine hyvineen Skie lähti marssimaan kohti harmaata kaupunkia.

Aradan kohotti sinihiuksiselle kulmiaan ja liukui hänkin pois satulasta. Teki hyvää vaihteeksi kävellä, sen hän kyllä sai huomata kun polvet olivat pettää alta. Liian pitkään satulassa. Hän hölkkäsi hevonen suitsen päässä Skien kiinni ja asteli pian yhtä tahtia tämä rinnalla.

Vai on minusta apua tämän miehen inhossa vettä kohtaan? hän ajatteli ohi mennen uteliaana ennen kuin pudisti kielen päällä jo pidemmän aikaa kiemurrelleen kysymyksen pois. Hän ei aikonut alkaa udella mitään.

Hän löysi siistin majatalon ja jätti hevosen siistiin talliin. Hän jätti huolettomasti kolikon tallipojalle jotta tämä varmasti pitäisi hyvä huolen orista, joka oli palvellut heitä niin hyvin tällä hullulla matkalla. Aradan nosti laukkunsa olalle ja siirtyi etuovesta sisään pastellisävyin maalattuun ja sinisellä sametilla vuorattujen huonekalujen aulaan.
"Varaammeko yhteisen huoneen vai kaksi erillistä?" hän kysyi virnistäen. Hän kuulosti kaksimielisemmältä kuin oli aluksi tarkoittanut mutta jätti sen vitsinä silleensä.

Skie räpäytti pari kertaa silmiään ja sanoi sitten eiuttäin asiallisella äänellä:
"Ottaen huomioon, että olmme suhteellisen köyhiä matkalaisia, kaiken loogisuuden nimissä meidän pitäisi minimoida kaikki kulut." Skie oli hetken hiljaa. "Ja luonnollisesti jotta meille jäisi enemmän rahaa törsättäväksi illalla. Yksi huone kiitos." Viimeinen oli osoitettu tiskin takana seisovalle, hieman homssuiselle naiselle, joka ojensi hieman hämmentyneenä avaimen miehille. Skie tempaisi sen tämän kädestä ja lähti harppomaan aulan portaita ylös toiseen kerroksen.
"Maksaisitko neidille, Dan?" nuorukainen huikkasi. "Minä menen peseytymään."

Aradan hillitsi naurahduksen. Skie oli ymmärtänyt vitsin ja perustellut valintansa taitavasti vaikka se kuinka johti häriritsevään ajatteluun. Aiankin jos halusi ajatella niin.

Hymy katosi huulilta heti kun Skie oli kadonnut näkyvistä. Hän maksoi naiselle mitä tämä pyysi ja kyseli tältä sitten kapungista niin kuin nyt sellainen joka ei ole koskaan käynyt siellä. Hän onnistui myös antamaan vaikutelman että aikoi muuttaa tänne, mutta ei sanonut mitään sellaista suoraan.

"Kuulemma meren puolella kaupunkia on ollut jonkinlaisia omituisia tapahtumia viime viikkoina. Joku pohjoisen matkalainen oli kaiketi aiheuttanut pienen mellakan etsiessään jotain sukulaistaan..." nainen kertoi kun Dan oli tarpeeksi taitavasti suostutellut tätä puhumaan. Tämän kuuleminen vakavoitti miestä entisestään mutta tämä väläytti silti naiselle hymyn ennen kuin seurasi Skieä.

Hän istui kohta sängylle nojautuen ikkunaseinään. Käsi liikahti kääntäen verhot niin että ikkunasta näki ulos - se ei sentään kantanut merelle päin - ja hän antoi katseensa vaeltaa katoissa ja kaduilla samalla kun tunnusteli oliko se mahdollisesti voinut olla Laryta joka satamassa oli riehunut.