Uket (K-15)

Skye makoili kaikessa rauhassa vatsallaan siinä sängyllään, patjalla joka oli aavistuksen verran liian muhkurainen, että olisi ollut oikeasti mukava. Valojen sammuttua ja Cuivren käytyä makuulleen sohvalle hän potki nukkumiseen turhan epämukavat housunsa pois jalastaan ja kääntyi selälleen, vetäen peiton päälleen. Oikeastaan siinä oli kaksi vilttiä pussilakanan sisällä.

Hiljaisuudessa kaikui pieniä ääniä – vuotavan hanan tippuminen, lähistöllä olevien liikuskelu – ja blondi tunsi olonsa vielä unettomammaksi kuin yleensä. Lämpötila oli jo tippunut siihen malliin ettei nukkuminen ollut kovin ihanteellista. Ja hänellä oli kaksi vilttiä. Kaksi.

Skye nousi mahdollisimman hiljaa ylös, ja veti toisen vilteistä pois lakanan sisältä. Cuivrella täytyi olla ihan saakutin kylmä, tulihaltia tai ei. Joten nukkuva ei varmaan panisi peittelyä pahakseen.
Järkeilynsä päätteeksi hoikka mies löysi itsensä asettelemassa vilttiä kunnolla tummatukan päälle, ja tuijottamassa tämän kasvoja henki kurkussa. Mitään heräämisen merkkejä ei näkynyt, onneksi. Vain levolliset, nukkuvat kasvot. Blondi sipaisi pehmeitä hiuksia hellästi, kumartuen sitten laskettamaan kevyen suukon kauniille huulille.
”Hyvää yötä.”
Kuiskaus kaikui omissa korvissa kohtuuttoman lujaa, kun hän käveli sängylleen ja kietoutui huvenneeseen peittoonsa. Silmät painuivat kiinni, ja ajatukset lähtivät laukkaamaan. Niin kävi aina iltaisin, kaikki mitä hänen päänsä sisällä liikkui tuli selvemmin esiin huolellisesta välttelystä huolimatta. Ahdistus kiristyi sydämen ympärille kun muistoista nousi taas eilinen, se miten helppoa oli ollut nukahtaa Cuivren lämpimään syliin… ja kuinka paljon hän oli kuullut sen olevan väärää, kuinka hän tiesi että vain satuttaisi tuota kilttiä sinisilmää.
Hän nukahti vasta myöhään aamuyöllä.

Seuraavan kahden viikon ajan Skye ei jutellut paljoakaan Cuivrelle, tai edes nähnyt tätä – hän nukkui aina myöhään ja heräsi silloin kun toinen oli lähtenyt, sekä tuli töistä kotiin kun haltia oli nukkumassa.
He kuitenkin juttelivat useasti, ja välit tasaantuivat neutraalin ystävällisiksi. Välillä Skyestä tuntui oikeasti siltä, että oli unohtanut känni-illan tapahtumat, tai että se ei vain ollut totta.

Eräänä vapaapäivänä hän oli taas Cuivren mukana katselemassa haltiaa tämän hoitaessa hevostaan. Hän silitteli Skinfaxen päätä, tarkkaillen vino hymy kasvoillaan tummatukan puuhia.
”Miten ihmeessä näin isoa elikkoa pystyy muka hallitsemaan?”

Vaikka Skyen kanssa oli melko leppoisaa ja halpaa asua ja heidän välinsä alkoivat parantua pikkuhiljaa niiden viikkojen aikana, mitä he yhdessä viettivät, haltia tunsi olonsa levottomaksi, kuin häkkiin teljetty susi. Hän ei pitänyt siitä, että joutui olemaan samassa talossa niin kauan. Talvi oli melkoisen ankara, oli enemmän lunta kuin yleensä, vaikka pakkasta ei ollut. Harvoin Cuivrella oli vapaa-aikaa lähteä kävelylle metsään tai edes kaupungin ulkopuolelle. Hän oli aamusta iltaan töissä. Olihan se rankkaa, mutta rahaa tuli hyvin, siitä jäi jotain jopa taskunpohjalle. Sillä voisi ostaa jotain kivaa. Cuivrella oli ajatuksena ostaa Skyelle joitain värejä maalausta varten kiitoksena kaikesta.
Kaksi viikkoa elämä oli jatkunut normaalina, he tuskin näkivät ja yhteisen yön muisto alkoi haalistua, ainakin mitä nyt ensisilmäyksellä huomasi. Haltian ongelma vain oli, ettei hän koskaan unohtanut mitään, sillä harvoin hänelle mitään tapahtui, ja kun tapahtui, sitä ei saisi unohtaa koskaan. Oli joskus hieman kurjaa olla haltia. Mustatukalla oli kiireitä tehdä töitä, mutta oli hänelläkin joskus lomapäivä. Joskus hänellä oli ylimääräinen päivä vapaata vain koska teki niin ahkerasti töitä. Yhtenä talvisena vapaapäivänä, kun puuterilunta oli satanut maahan, Cuivre oli hoitamassa Skinfaxea. Kerrankin hänellä oli aikaa tehdä kunnon, koko päivän ratsastusretki metsään, käydä katsomassa upeaa valkeutta ja hiljaisuutta. Cuivre rakasti metsää. Skinfaxe roikotti päätään rentona ja nautti pitkistä harjanvedoista. Cuivre piti äärettömän hyvää huolta tammastaan ja antoi tälle vähän väliä omenoita makupalaksi. Kuparinpunainen karva alkoi kiiltää harjauksen jälkeen kuin auringonlasku. Cuivre naurahti hiljaa Skyen kysymykselle.
"Näiden avulla"
Cuivre otti maasta suitset, jotka koostuivat nahkaremmeistä ja palasta metallia. Tottuneesti Cuivre pujotti Skinfaxen suuhun kuolaimet ja kiinnitti nahkaiset remmit pään ympärille. Tamma hirnahti vähän ja polki jalkaa innoissaan. Se oli seissyt lähes kaksi viikkoa toimettomana tallissa joten oli ihanaa päästä liikkeelle. Cuivre ei käyttänyt satulaa ollenkaan, mutta ei hän sellaista tarvinnut muutenkaan. Mustatukka avasi karsinan oven ja katsahti Skyeä.
"Haluatko kokeilla ratsastaa?"
Cuivre kysyi ja hymyili vähän.

Skye katseli kasvot vakavoituneina monimutkaista nahkaremmirykelmää, jotka sentään tiesi suitsiksi, ja sitä miten Cuivre puki ne kuparinpunaisen hevosensa kaulaan. Pystyi näkemään että haltia oli tottunut puuhasteluun, niin varmasti tuo käsitteli ja hoiti hevostaan. Ihan sielu lepäsi katsellessa jotain niin yksinkertaista ja käytännöllistä. Harmi vain että hän joutui liikkumaan syrjemmäs, lopettamaan rapsuttelun. Se oli yllättävän mukavaa, ei olisi uskonut että blondi voisi pitää jostain isosta elikosta edes sen verran.

Kysymyksen kuullessaan hän rykäisi osittain peittääkseen hämillisyytensä ja toisaalta siksi, että hänellä taisi olla nuhantapainen. Se siitä tuli kun liikkui aina kaula paljaana ja kylmetti itsensä, vaikkei muutenkaan ollut mitenkään vastustuskykyisyyden huippu; sai aina sen taudin mitä liikkui naapurustossa.
”Minä mitään osaa ratsastaa.”
Oli lähellä että Skye olisi punastunutkin hieman siinä kun hieraisi nenäänsä. Pitäisi niistää se jossain välissä, mahdollisesti.

Cuivre taputti hieman Skinfaxen kaulaa ja katsoi samalla Skyeä.
"Et osaakkaan, siksi opetan sinua"
Cuivre hymähti ja lähti kävelemään ulos tallista, pitäen kiinni suitsista. Iso, mutta kevytrakenteinen sotatamma käveli tottelevaisesti perässä. Tamma ei meinannut pysyä nahoissaan päästessään taas ulos ja yritti koko ajan juosta Cuivren ohi, mutta rauhoittui heti, kun haltia vähän nykäisi suitsia.
"Skinfaxe on todella kiltti, se on vain innokas"
Cuivre rauhoitteli Skyeä, joka tuskin piti hyvänä poukkoilevaa hevosta. Päästyään ulos, Skinfaxe kohotti päätään ja nuuhki raikasta ilmaa. Sen teki mieli juosta, mutta mestariaan piti kuunnella, siksi tuo pysyi paikallaan. Cuivre kävelytti Sinfaxen hieman kauemmas ihmisistä ja katsahti sitten Skyeä.
"Hyvin sinä tulet pärjäämään."
Cuivre rohkaisi blondia ystäväänsä ja melkeinpä puolipakosti nosti Skyen hevosen selkään. Skinfaxe käänteli korviaan ihmetellen. Joku istui selässä, mutta isäntä seisoi maassa? Mikä oli vialla? Ainakin ratsastaja oli paljon kevyempi. Cuivre seisoskeli hevosen vieressä ja katseli Skyeä. Tuo näytti melkein satuprinssiltä, haarniska vain puuttui.
"Ota ohjista kiinni. Ne ovat ne narut edessäsi. Ja jos meinaat tippua, pidä kiinni harjasta"
Cuivre ohjasi vielä hetken ystäväänsä olemaan oikea ratsastaja, ennenkuin maiskautti huuliaan. Se oli Skinfaxelle käsky lähteä. Pitkin, matkaavoittavin ja reippain askelin tamma lähti kävelemään Cuivren perässä ulos kaupungista, kohti metsää.

Skye katseli hieman varauksellisesti Skinfaxen innokkuutta. Hän tiesi tamman olevan melko rauhallinen, mutta noin isoista elikoista ei ikinä voinut olla tarpeeksi varma.
”Enkä tule.”
Blondi vastusteli näennäisesti kun Cuivre nosti hänet hepan selkään istumaan. Meinasi päätä huimata kun yhtäkkiä nousikin melkein kahteen metriin keikkumaan korviaan vääntelevän hevosen selkään. Tuntui kuin sieltä voisi tippua minä hetkenä hyvänsä, ja pitkä nahkatakki laskeutui hassusti kuparinpunaisen selälle.

Hän vilkaisi haltiaa syrjäkarein ja keräili ohjakset käsiinsä, miettien miten harjasta kiskominen ei varmastikaan voinut olla hyvä idea. Vaikka hän kuunteli ohjeet hyvin Skyeltä pääsi kiljaisuntapainen Skinfaxen lähdettyä liikkeelle – onneksi hän oli hevosen selässä uskaltautumatta koettamaan alas tuloa, muuten muutama lähistöllä olija olisi saanut mustan silmän.
”Helvetti!”
Hoikan miehen huulilta soljui tasainen ja hiljainen kirosanavirta hänen puristaessaan ohjaksia rystyset valkeina ja kapeat silmät harvinaisen ammollaan. Tuntui kuin hän olisi liukumassa pois ison otuksen selästä hetkellä minä hyvänsä.
”Hitto, putoan kuitenkin kohta. Päästä minut alas, Cuivre!”

Cuivrella oli erittäin hauskaa kuunnella ja katsoa blondin ratsastusta, jos sitä nyt ratsastukseksi voisi edes kutsua. Lähinnä Skye kiroili ja puristi melkein hysteerisenä Skinfaxen harjaa. Tamma vain tepasteli ystävällisesti omistajansa perässä, sen enempää saamatta mitään kohtauksia, joita Skye varmaan pelkäsi.
"Et sinä minnekkään putoa"
Cuivre vastasi rentona ja käveli eteenpäin, muovaten samalla lumipalloa. Skinfaxe nuuhki vähän ilmaa ja maata kävellessään ja vastasatanut puuterilumi sai sen innostumaan. Kiroilutulva jatkui hyvinkin pitkälle ja Cuivrea huvitti lopulta niin paljon, että tuo nauroi. Se oli todella harvinaista, haltia nauroi varmaan kerran vuosisadassa, jos silloinkaan. Ja nyt tuo blondi oli saanut mustatukan nauramaan, aitoa naurua. Miten mukavaa, että Skye oli sen tehnyt.
Skinfaxe alkoi innostua enemmän, mitä kauemmas kaupungista käveltiin. Lumi peitti suuret kaviot, koko maailma oli hiljainen ja rauhallinen, maa nukkui ja joka puolella oli hiljaista. Cuivre oli kuin talvi, hiljainen ja vakaa, täynnä erikoista taikaa joka huokui rauhallisen lumipeitteen alla.
"Oletpa sinä epävarma ratsastaja."
Cuivre hymähti ja tuli Skinfaxen vierelle, ponnistaen itsensä ketterästi suuren hevosen selkään, Skyen taakse istumaan.
"Rentoudu ja pidä vain kiinni harjasta. Revi kuinka kovaa tahansa, ei Skinfaxea satu"
Cuivre otti tamman ohjat käsiinsä, pitäen Skyeä voimakkaiden käsiensä välissä. Hieman pakostakin Cuivre painautui Skyen selkää vasten. Haltia nielaisi ääneti ilmaa. Tämän keho hieman värähti kosketuksesta, vaikka sitä ei näkynytkään ulospäin. Cuivren olo oli hermostunut ja samalla todella rento. Olla näin lähellä Skyeä... Cuivre kuitenkin karkoitti ajatukset ja painoi kantapäänsä hevosen kylkiin. Innoissaan Skinfaxe lähti ensin ravaamaan, mutta muutti pomppivan ravin liitäväksi, keinuvaksi laukaksi. Lumi pöllysi suuren hevosen kavioista, kun se lähti juoksemaan pitkin talvista metsää.

Skyellä oli hyvin suuria vaikeuksia nauttia pirteästä talvipäivästä. Hän tunsi olonsa lievästi sanottuna vauhkoksi heidän kulkiessaan lumen peittämässä maastossa. Ties mihin se heppa voisi astua ja lentää nurin ja liiskata hänet alleen.

”Mitä hittoa? Oletatko että ensikertalainen pystyisi olemaan varma tällaisen perkeleen ison hepan selässä?!”
Skyen huudahdus ei sinänsä ollut vihainen, mutta kyllä Cuivren naureskelu närkästytti vähän. Toisaalta se taisi olla ensimmäinen kerta kun hän kuuli haltian nauravan suureen ääneen – ja siksi hän vain jupisi pari valittua sanaa itselleen.

Sitten haltia ponkaisikin istumaan hänen taakseen, ja vahvat käsivarret kurottuivat hänen ympärilleen, varastaen ohjakset. Blondi vilkaisi taakseen epäilevänä, mutta tarttui joka tapauksessa Skinfaxen harjasta kiinni. Osa huterasta olosta katosi kuin tuhka tuuleen, luotettavan ystävän ottaessa tilanteen hallintaan. Häntä myös häiritsi se miten häntä ei päästetty alas, ja tilanne riistäytyi melkein kokonaan käsistä.

Hoikasta miehestä lähti yllättävän kantava kiljaisu kun Cuivre usutti heppansa laukkaamaan kaviot lunta pöllyttäen. He kiisivät hirmuista kyytiä talvisessa metsässä, ja Skye tarrautui kuparinpunaisen harjaan kiinni kuin hengen hädässä. Kiroukset muuttuivat hetki hetkeltä värikkäämmiksi kun kovaan menoon tottumattoman sydän oli unohtaa lyödä.

Cuivren läsnäolo sai hänet kuitenkin rauhoittumaan pikku hiljaa, ja lopulta Skye pystyi tajuamaan ettei ollut tippumassa. Hän oikaisi ryhtinsä siitä melkein Skinfaxen kaulaa halanneesta, ja tunsi tummatukan kehon lämmön selkäänsä vasten. Varovasti mies vilkaisi olkansa ylitse, hakien vielä pientä varmistusta sinisistä silmistä. Sitten hän katsoi taas eteensä, ohitse kiitäviä maisemia, ja hymy ujuttautui kapeahkoille huulille. Ei se ollut sittenkään hassumpaa, ratsastaminen.
Lopulta Skye alkoi nauraa riemukkaasti, nauttien viimasta kasvoillaan ja hulmuttamassa hiuksiaan, sekä Skinfaxen varmasta laukasta.

Cuivre hieman naurahti Skyen kiljahdukselle, Skinfaxen lähtiessä laukkaamaan. Se oli vain jotenkin niin hauskaa, ettei Skye ollut tylsä ja ihan eloton tyyppi. Cuivre istui tottuneena ja rauhallisena hevosensa selässä, myötäillen kehollaan Skinfaxen laukka-askeleita, blondin lähes ripustautuessa hevosen kaulaan kiinni. Suloinen näky. Skyen kiroukset senkuin pahenivat vain, blondi tuntui olevan melkein paniikissa asian kanssa, mutta eihän tuolla mitään hätää olisi. Talvinen, leuto ilma piiskasi ratsukon kasvoja, mutta sentään ei ollut turhan kylmä ilma. Valkea lumi pöllysi kuin tuhannet voikukan höytyvät Skinfaxen leveiden kavioiden alla. Oli ihana, kaunis iltapäivä. Luonto oli niin hiljainen, muttei suinkaan eloton. Cuivre näki sivusilmällä jopa yhden ketun kipittävän pakoon rotevaa sotahevosta. Metsä ei onneksi ollut tiheä, joten kaatumisen tai törmäyksen vaaraa ei ollut, ellei sitten tullut jäätä eteen.
Askeleet olivat tasaisia ja melkoisen pehmeitä ja Skye nähtävästi ymmärsi sen lopulta myös, sillä tuo uskalsi jopa suoristautua istumaan. Cuivre hymähti vähän Skyen kääntäessä katsettaan haltiamieheen. Se oli ystävällinen katse, jollaista Cuivre harvemmin näki. Yleensä hän sai osakseen vain pahan silmän katseita, jostain syystä. Blondi alkoi lopulta nauraa ilosta. Sitä naurua oli hyvä kuunnella, koska se teki myös Cuivren iloiseksi jostain syystä. Oli vain mukavaa nähdä, että Skyellä oli hauskaa ja tämä nautti kaiken sen arkipäivän työnteon välissä. Myös Cuivre nautti saadessaan olla raikkassa luonnossa, kaukana ahtaasta ja saasteisesta kaupungista. Keskellä ei mitään, tuntea vain hevosen ja luonnon voima. Tämä oli oikeaa haltiaelämää.
Vaikka Skinfaxe oli voimakas, se olisi jaksanut juosta vaikka kuinka paljon lisää, Cuivre alkoi vetää hieman ohjista ja hidastaa laukkaa ensin raviin ja lopulta käyntiin. Skinfaxe pärski hieman ja venytti kaulaansa tyytyväisenä.
"Se oli melko hauskaa, eikö?"
Cuivre hymähti Skyelle leppoisana.

Kaikki hieno loppui aina joskus, ja siksi ne hyvät hetket tuntuivatkin erityisen mukavilta. Kuten lumisen satumaiselta näyttävän metsän läpi laukkaaminen – Cuivre ohjasi hevosensa hiljentämään ensin raviin ja sitten käyntiin. Skye vilkaisi taaksepäin tullessaan puhutelluksi, ja virnisti.
”Mitä hittoa. Olen varma että jotain tärkeää rikkoutui juuri lopullisesti, ja olin saada sydänkohtauksen.”
Tapansa mukaan hän puheli yhtä, mutta virnuilu ja yhä innostunut äänensävy kielivät, että mies oli oikeasti pitänyt ratsastamisesta. Mikäs siinä kun oli niin hyvä avustaja, varmistamassa ettei tippunut tai mitään.

Ainoa harmi oli se, että hänellä alkoi olla turhan kylmä. Pitäisi päästä sisälle lämmittelemään, ennen kuin kurkkua alkaisi oikeasti koskea.
”Mutta jos mennään pienen kaarroksen kautta takaisin?”

Cuivre vähän taputti hevosensa voimakasta runkoa ja antoi pitkät ohjat, lähes heittäen ne kokonaan käsistään.
"No ei se mitään kovin tärkeää voinut olla, kerta vielä hengissä olet"
Cuivre hymähti ja liukui alas hevosen selästä, kävellen sen vierellä. Oli mukavaa tuntea talvinen metsä täysin kosketusetäisyydeltä. Puut tuntuivat olevan unessa suuren lumipeiton alla, mutta silti niissä aisti elämän. Miten upea maailman olikaan, kun siinä oli enemmän, kuin yksi vuodenaika. Skinfaxe käveli rauhallisena omistajansa perässä. Tamman teki mieli heittäytyä maahan piehtaroimaan tai pukitella oikein kunnolla, mutta sitä se ei tehnyt, kerta joku oli kyydissä. Cuivre nautti suunnattomasti luonnosta ja näytti melkein olevan osa sitä. Tuossa hiljaisuudessa yksikään ääni, havainto tai haju ei jäänyt haltiamieheltä huomaamatta.
Vielä jonkin aikaa Cuivre sai nauttia luonnosta, kunnes Skye alkoi vinkua takaisin pääsyä.
"No, jos haluat"
Cuivre käveli takaisin Skinfaxen luokse ja nousi hevosen selkään, kääntäen tämän nopeasti. Olisi niin paljon hauskempaa jäädä pidemmäksi aikaa, mutta mustatukka totteli mielellään ystäväänsä. Sellaista se oli, piti ajatella muitakin.
"Tällä kertaa sinä saat ohjata."
Cuivre hymähti. Hän ei enää pitänyt käsiään sulkupuomien tavoin Skyen ympärillä, vaan laski ne rennosti sivulleen. Cuivre oli ratsastanut niin kauan, että hän pysyi selässä, pitämättä kiinni mistään. Sai blondi ohjat käsiinsä tai ei, Cuivre kopautti kantapäillään tamman kylkiä ja sai sen ravaamaan pirteänä eteenpäin, ennenkuin eläin nosti rauhallisen, keinuvan laukan.

Luonto oli kieltämättä paljon rauhoittavampi paikka kuin kiireinen kaupunki, jota hän oli viime päivinä nähnyt vain tiskien ja käryävän, liian rasvaisen ruuanhajun läpi. Ja jalkautunut Cuivre näytti nauttivan siitä vielä enemmän kuin pikkuhiljaa paleleva Skye. Haltiahan tuo oli, luotu kulkemaan metsissä, eikä kyhjöttämään harmaantuneiden rakennusten välissä, elämässä jotenkuten. Aina silloin tällöin blondi halusi ystävänsä – jos tämä nyt oli hänen ystävänsä, hän ainakin luotti tähän kuin ystävään mutta ei ollut varma millaiset heidän välinsä oikeasti olivat – lähtevän pois, huolimatta siitä että talvella ei oikein eletty ulkoilmassa. Ja aina siihen perään hän tajusi, että sitten tuo ei olisi enää laittamassa ruokaa ja katselemassa tyynenä kun hän kiroili pomoaan syöpäkääryle suupielessä.

Sitten Cuivre olikin taas Skinfaxen selässä, jättäen ohjaamisen hänelle. Skye nappasi heti ohjakset käsiinsä – hän ei halunnut pudota, ja nyt se oli todennäköisempää kun haltia ei enää pitänyt käsiään hänen ympärillään. Harmi, silloin oli ollut vähän lämpimämpi. Nyt blondista tuntui siltä että aivastaisi kohta, kirpeän ilman ja nuhansa takia. Hän pidätteli sitä urhoollisesti, koska ei halunnut tummatukan alkavan huolehtia.

Taas häneltä lipsahti pari kirousta kuparinpunaisen tamman nostaessa laukan, mutta hoikka mies pärjäsi huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Muutaman hurmaavan vauhdikkaan hetken jälkeen he olivat jo takaisin Miran porteilla, ja sitten talleilla.

Skyen ei onneksi tarvinnut miettiä laskeutumista; hän meni ja putosi viimein vahingossa naama edellä lumipenkkaan Skinfaxen käännähtäessä äkkinäisesti. Kiroillen suunnattomasti hän mulkoili Cuivrea, ettei tuo vain nauraisi, ja nousi seisomaan, pudistellen lumet kasvoiltaan. Tietysti sitä oli päässyt niskaankin, ja hän sai ravistella takkiaan hyvän tovin.
”Äh, menen jo kotiin. Muuten jäädyn hengiltä.”
Niine hyvineen hän lähti astelemaan poispäin talleilta, vilkuttaen Cuivrelle.

Cuivre oli ylpeä Skyestä. Blondi oli oppinut nopeasti, miten hevosta ohjattiin, vaikka ei Skinfaxe paljoa ohjaamista tarvinnut, juoksi vain samaa reittiä takaisin kotiinsa, lämpimään talliin ja hyväntuoksuisten heinien ääreen. Mutta silti tamma juoksi verkkaisesti, se ei halunnut kiihdyttää mihinkään kiitolaukkaan, kun oli epävarma ratsastaja selässä. Cuivre istui rauhallisena ja tottuneena, pitämättä mistään kiinni. Välillä tuo seuraili, miten Skye oikein pärjäsi Skinfaxen kanssa, mutta hyvin molemmilla blondeilla tuntui synkkaavan. Samalla Cuivrella oli vähän aikaa miettiä asioita. Hän kaipasi kevättä jotta saisi lähteä pois lopullisesti tuosta paikasta, takaisin kotiinsa, metsään. Mutta samalla se tuntui hyvin surulliselta. Mitä jos Skyelle tapahtuisi jotain pahaa? Voisi olla, ettei Cuivre enää näkisi tuota uudelleen... Ajatus kammotti haltiaa. Hän oli kiintynyt erikoiseen ihmiseen, josta oli tullut hänen ainoa ystävä. Cuivre vain toivoi, että tuo ystävyys jatkuisi ikuisesti, mikä ei ollut mahdollista. Skye kuolisi, kun Cuivre jatkaisi elämää. Kaikessa kammottavuudessaan ajatus oli kuitenkin suloinen, kerrankin Cuivre välitti jostakin henkilöstä niin paljon, että oli valmis kuolemaan tämän mukana.
Laukka ei ollut kovin pitkä, sillä nopea tamma juoksi pian takaisin kaupunkiin, mutta hidasti vaitomaisesti raviin, ettei juoksisi kenenkään ylitse. Nopeassa kurvissa Skye luiskahti alas satulasta, mutta Cuivre pysyi kuin kiinni poltettuna. Sellaista se oli, kun vietti koko aikansa ratsailla. Cuivre katseli vähän kummastuneena Skyeä, joka mätkähti onneksi lumihankeen. Hän oli yllättynyt, pystyikö joku putoamaan hevosen selästä? Cuivre hymyili vähän ja yritti pidätellä nauruaan, peittäen sitä hiaansa. Huvittavaa.
"Toki. Hoidan Skinfaxen ja tulen sitten"
Cuivre totesi ja liukui alas hevosen selästä, taputtaen samalla Skinfaxea kaulalle. Tamma oli iloinen äskeisestä maastolenkistä ja lähti seuraamaan Cuivrea takaisin talliin. Tallissa oli hyvin lämmintä ja hiljaista, uteliaat hevoset katselivat tammaa ja haltiaa. Cuivre riisui suitset Skinfaxelta ja heitti tammalle heinää ruaaksi. Samalla tuo otti harjan, putsatakseen tamman, mutta se jäi, sillä Cuivren luo tuli äkkiä joku tuntematon nainen, joka oli tuonut oman hevosensa talliin. Nainen jutteli hieman flirttailevaan sävyyn Cuivrella eikä haltialle jäänyt hämäräksi, mitä tuo ajoi takaa, muttei viitsinyt reagoida sen kummemmin. Hän ei sen kummemmin välittänyt naisista, mutta selvästi tuo tytteli ei antanut helpolla periksi. Kun flirttailu ei tehonnut, nainen käytti fyysistä viettelyä ja jonkin aikaa yritettyään koskettelulla saada Cuivrea kiinnostumaan, tuloksetta, tuo suuteli haltiaa.

Itsekseen jupisten ja epätoivottua nolouden kuumotusta tuntien – niin, Skyekin on inhimillinen ihminen eikä pidä mokaamisesta kuten hevosen selästä tippumisesta – blondi harppoi kohti kotia, yhä lunta niskastaan puistellen. Hän vielä joutui pikkulasten lumipallotykityksen keskelle kun huomaamattaan meni ja käveli kahden ”linnoituksen” välistä, ja muutama kakara saattaisi nähdä ensi yönä painajaisia sekä muutamien vanhemmat saisivat ihmetellä mistä heidän naperonsa olivat oppineet niin rumaa kieltä.

Pohjimmiltaan hän oli kuitenkin melko hyvällä päällä. Vaikka he asuivat saman katon alla hän ja Cuivre eivät olleet viettäneet paljoakaan aikaa kaksin, ja Skye myönsi pitkin hampain, että ratsastusretken kaltaiset jutut saivat hänet tuhottoman iloiselle mielelle. Paremmalle kuin viimeiseen kuuteen vuoteen.
Ainoa vain että häntä pelotti jonkin verran olla tummatukan seurassa. Jokaisen päivän jälkeen hellä hetki sohvalla alkoi tuntua hyväksyttävämmältä, ajatus kahdesta miehestä keskenään vähemmän kielletyltä. Oli melkeinpä hassua, miten hän oli alkanut huomata enemmän epätavallisia pareja ympäristöstään. Niin kuin kadun varrella kävelevä naiskaksikko – käsien pitelemisen voisi pitää ystävyytenä, mutta kun hoikka mies näki brunetin nykäisevän kumppaninsa syrjemmälle samalla kun suukotti tätä…

Skye käänsi katseensa hienotunteisesti poispäin, ja puhalteli käsiään lämpimiksi. Ne olivat aivan kohmeessa – eivätkä suotta, hänhän oli näköjään unohtanut hanskansa tallille jo ennen ratsastusretkeä!
Mustatakkinen teki täyskäännöksen ja kiiruhti takaisin tallille, sen hämärään lämpöön, kohti perimmäisiä karsinoita.

Ja Cuivre seisoi siellä, hänen ihana haltiansa jota salaa piti omanaan, myöntämättä sitä edes itselleen. Seisoi, ja suuteli jotain naista. Terävä hengenveto pysäytettiin kesken, ja hoikka mies pysäytti ajatuksensa hyväntuulisen hymyn kadotessa. Hän marssi kaksikon vierestä, tönäisten tahallaan hartiallaan naista niin kovaa että tuo saattaisi jopa kaatua. Hän nappasi hanskansa, ja harppoi nopeasti poispäin, katsomatta taakseen, antaen hiljaisuutensa velloa vihaisena ja läpitunkemattomana.

Pitkätukka pääsi jo hyvän matkaa kotia kohti, ennen kuin käsityksen puukko löi blondin sydämeen. Ilmeettömyys murtui, ja hän joutui pyyhkimään silmiään etteivät silmäkulmissa vaanivat kyyneleet päässeet esille. Raivo ja surullinen tuska olivat harvinaisen tehokas yhdistelmä, jopa hän oikeasti oli itkun partaalla! Mutta syystäkin. Todellisuus iski pahemman kerran päin kasvoja. Tietysti oli hyvin todennäköistä, että toinen saattaisi olla jonkun muun kanssa jos he eivät nähneet liian paljoa ja Skye oli niin etäinen, mutta silti. Hän ei ollut olettanut Cuivren juurikaan sekaantuvan keneenkään. Ei ainakaan hyvinsyöneen lutkan.

”Helvetin idiootti”, hän mumisi ääneen, kiroten itseään. Hän tosiaan oli typerä reagoidessaan noin, kun hän oli vain haltian kämppis, ystävä. Mutta blondi halusi olla se joka suuteli Cuivrea. Miksi juuri nainen? Eikö haltia pitänytkään miehistä? Oliko tuo vain hakenut pientä hauskanpitoa, naureskellut mielessään niin kovaa esittäneelle Skyelle hänen päästäessään tummatukan niin lähelle?
Se ei vaikuttanut yhtään Cuivren tapaiselta, kysymykset tuntuivat naurettavilta hänen omastakin mielestään, mutta blondi ei vain voinut olla ajattelematta jotain sen suuntaista, niiskaisten muutenkin vuotavaa nenäänsä. Hän etsi askin taskustaan, ja veti yhden tupakan sormiinsa – mutta tietysti oli taas unohtanut tikut kotiin, eikä elävästä sytkäristä ollut tietoakaan.

Cuivre vihasi, niin vihasi kunnolla olentoja, jotka tyrkyttivät itseään kuin alhaiset huorat, vaikka näkivät, ettei toinen ollut kiinnostunut. Cuivre pystyi haistamaan halvan, voimakkaan hajuveden löyhkän naisesta ja olisi helposti lyönyt tuota suoraan turpaan, ellei Skye olisi kävellyt ohi ja tönäissyt naista irti Cuivresta. Mitä oikeastaan Skye teki enää tallilla? Kaikki tapahtui hyvin nopeasti, mutta Cuivren silmissä se kaikki oli kuin hidastettu filmi. Ensin oli vain suudelma, mutta se oli kovin tylsänomainen. Jostain syystä Cuivren sisällä ei syttynyt samanlaista tunteenpaloa ja onnentunnetta, kuin Skyeä suudellessa. Miten se saattoikin olla niin erilaista? Tämä oli tunteeton, mekaaninen suoritus. Ja Skyen tönäistessa hieman naista, Cuivre näki hetken aikaa blondin silmät. Ne olivat niin kylmät, vihaiset. Täynnä inhoa tuota väärinkäsitystä kohtaan. Jäätävä katse hyydytti veren Cuivren suonissa ja sai tämän selässä kulkemaan kylmät väreet.
Sitten, tilanne oli vain ohi. Yhtä äkkiä kuin se oli alkanutkin. Skye oli poissa ja nainen yritti uudelleen viettely-yrityksiään. Tällä kertaa Cuivre ei kuitenkaan jäänyt tapansa mukaan hiljaiseksi elämänsä sivustakatsojaksi vaan iski voimakkaasti nyrkkinsä keskelle naisen kasvoja. Verta purskahti nenästä Cuivren käsille, kun nainen kaatui maahan. Mustatukka ei pitänyt lyömisestä, hän inhosi väkivaltaa, mutta jos hän löi, silloin lyötiin myös todella lujaa. Sitäpaitsi, Cuivrelle oli ihan yksi ja sama oliko lyömisen kohde mies vai nainen, oli typerää pitää naisia jotenkin heikompana ja ei-lyötävänä.
Päästyään pois tilanteesta ja takaisin kirpeään ulko-ilmaan tallin lämmöstä, Cuivre pysähtyi vähän miettimään tilannetta ennenkuin lähtisi Skyen perään. Hän oli suudellut toista henkilöä ja Skye tuntui olevan siitä kovin katkera. Mutta mitä se blondille kuului? Eihän ollut hänen asiansa, ketä Cuivre suuteli. Ei sillä, että haltia olisi siitä nauttinut, mutta eivät kai ystävät tuollaisiin asioihin reagoineet noin rankasti? Siitä lähti uusi kysymys, oliko Skye ystävä...? He olivat kämppiksiä ja tulivat olemaan talven loppuun, mutta oliko tuona kahtena viikkona tapahtunut jotain muutakin? Cuivren olo oli hirveä, ihan kuin hän olisi pettänyt kumppaniaan tai jotain. Mutta eihän Skye ollut kumppani. Silti olo oli hirveä ja Cuivre halusi selvittää tämän väärikäsityksen. Haltia lähti melko reippaasti juoksemaan Skyen perään.
Omatunto pisteli keuhkoissa kuten kirpeä pakkasilma mustatukan juostessa. Hän erotti pian Skyen kauempana ja hidasti askeleitaan kävelyyn. Cuivre ei missään nimessä halunnut menettää Skyeä tällaisen typerän väärinkäsityksen takia.
"Skye..."
Mustatukka sanoi hiljaa, vähän tunnustelevasti, seistessään vajaa neljän metrin päässä miehestä.

Kylmä tuulenvire tanssitti muutamia lumihiutaleita koleassa ilmassa. Skye ei välittänyt, vaikka se kylmäsi häntä entisestään, hän ei sulkenut takkiaan paremmin. Totta puhuen hän ei edes huomannut sitä nimeämättömältä pallolta kipua. Tupakka käteen jääneenä hän oli kulkemassa kujaa pitkin, jonka jälkeen hänen asuntonsa olisi näkyvillä, kiroten hiljaa mielessään sitä ettei ollut ottanut rahaa mukaansa. Muuten hän olisi jo hyvää vauhtia humaltumassa jossain, aloittamassa tappelua tai jotain, millä peittää tai purkaa järkyttävän paha olo.

Silloin hän kuuli hiljaisen äänen takanaan. Blondi pysähtyi, kääntymättä ympäri, pää vajonneena alaspäin. Hengitys purkautui isoina höyrypilvinä ilmaan. Kyllä, se oli Cuivren ääni. Varovainen, kuin hän olisi lasia, kuten aina.
Hän ei halunnut kuulla sitä sillä hetkellä.
”Mitä? Eikö sinulla ole kiire lemmiskelemään sitä hevosennaamaista letukkaasi tallissa? Toiset eivät halua silmiensä kärsivän tarpeettomasti.”
Hänen leukansa kohosi, mutta Skye ei vieläkään kääntynyt ympäri, heitti vain vihaisia, loukkaavia sanoja ulos suustaan. Hän ei halunnut tietää syitä, halunnut kuulla selityksiä, kuulla vinoilua omituisesta käytöksestä. Hän halusi kotiin, juomaan viimeisen pisarankin niistä vähistä väkevistä joita hänellä siellä oli ja sitten itkeä silmät päästään. Heidän välillään ei ollut mitään virallista, mutta tuossa tilanteessa blondi tiedosti toivovansa päinvastaista aivan liian paljon. Vaikka se olikin itsekästä, hän oli vain yksi taakka haltialle, hoikka mies tosissaan toivoi… että he olisivat jopa enemmän kuin ystäviä.

Tietysti mitään sellaista ei tapahtuisi jollei asioista puhuttaisi ääneen, mutta hän oli niin huono sellaisessa. Ja nyt, hän oli tainnut menettää mahdollisuutensa. Tyyni Cuivre keskittäisi lempeän hiljaisuutensa johonkuhun muuhun.

”Helvetti! Lopeta tuo vaitiolo! Hiton ärsyttävää kun vain olet hiljaa ja hiljaa ja oletat että osaan varoa sinua ja tyttöystävääsi…” Äänen vaimentuessa jupinaksi Skye lähti tarpomaan entistä kovempaa vauhtia kohti kujan päätä, antaen mustatukan nähdä vain hänen selkänsä, ei itkun kummittelemia silmiä.

Cuivre oli odottanut räjähtävää vastalausetta, saavuttaessaan Skyen. Hän oli henkisesti varautunut saarnaan ja kiroilun hyökyaaltoon, mutta kun se tuli, Cuivren kivimuurimainen olemus rappeutui tuon hyökyaallon mukaan. Sanat sattuivat, aikka Cuivre tiesi, että hän saisi kuulla kunniansa. Hän otti kuitenkin nuo aallot vastaan, pysytteli paikallaan voimakkaana ja jylhänä, vain kuunnellen Skyen huutoa. Haltia ei vastannut mitään, hänen ei tarvinnut. Mustatukka ymmäri, etteivät sanat tehneet tekoa tekemättömäksi ja välttämättä Skye ei edes haluaisi kuunnella. Oli tämäkin ystävyyssuhde. Jos se nyt sitä oli. Cuivre alkoi mennä sekaisin, mitä he olivat toisilleen. Rehellisesti, Skye oli ainoa, kenen huulia Cuivre olisi halunnut suudella. Ainoa, josta haltiamies todella välitti kunnolla. Se oli omituinen tunne. Ei ihme, että Cuivresta tuntui niin pahalta suudella jotain toista.
Skye seisoi koko tuon ajan selin Cuivreen ja vain huusi kirouksiaan, mutta senkin vihan alla oli jonkinlainen suru, katkeruus. Cuivre oli huolissaan Skyestä, halusi vain halata tätä ja pyytää kaikkea anteeksi, sulkea syleilyynsä ja suudella kaiken surun pois. Mutta se ei ollut mahdollista nyt. Haltia ei tehnyt tai sanonut mitään, kuunteli vain ja otti vastaan Skyen huudot.
Blondi taisi kyllästyä hiljaisuuteen ja huutojensa jälkeen lähti jatkamaan matkaansa, ääni vaimentuen asteella sanan "tyttöystävä" kohdalla. Haltia jäi paikalleen seisomaan ja katseli hennon lumisateen läpi Skyen loittonevaa selkää, kunnes muutamalla harppauksella otti blondin kiinni ja tarrautui tätä hartiasta, pysäyttäen.
"Skye. Minä en suutele ilman tunnetta ketään. En edes tuntenut sitä naista millään tavalla, hän tuli vain luokseni."
Cuivre lopulta sanoi totuuden tapahtuneesta, sen kummemmin asiaa kaunistelematta tai kiertelemättä. Cuivre nielaisi äänettömästi ja lähes kuiskasi kysymyksen.
"Miksi se oli sinulle niin tärkeää...?"
Mustatukka ihmetteli ja katseli Skyeä. Hän halusi vain tietää, paloi siitä halusta. Ehkä mahdottomuus olisi sittenkin totta...

Tuntiessaan Cuivren kädet olkapäillään Skye pysähtyi töksähtävästi, lihakset kireinä lämpimän kosketuksen alla. Häneen sattui, hänen pitäisi kääntyä ympäri, suudella Cuivrea ja sanoa että halusi tämän itselleen, mutta oli mahdotonta tehdä sitä. Ei, ei ennen kuin hän olisi varma siitä, että olisi turvassa, että myös saisi haltian.

”Niin sinä sanot.”
Blondi kirahti hiljaa, repäisten toisen olkapäänsä vapaaksi tummatukan otteesta. Hän ei ollut aivan varma pystyikö uskomaan helpottavat sanat, vaikka halusikin. Viime aikoina hän oli halunnut paljon pystymättä. Surkuhupaisaa, tosiaan.

”Ai miksi vai…”
Siksi koska hän välitti Cuivresta. Niin yksinkertainen totuus, joka ei vain suostunut tulemaan ulos. Tuo pystyi kahlitsemaan hänen vihansa rauhallisuudellaan, kaivamaan esiin asioita sen takaa. Tuo huolehti hänestä. Hän halusi auttaa, antaa ikuisuuden yksin eläneelle onnellisia hetkiä. Siksi!
”Mitä vittua se sinulle muka kuuluu!”

Skye repäisi itsensä irti, astahtaen askeleen eteenpäin – mutta kääntyikin ympäri, huolimatta siitä että joutui pyyhkimään nenäänsä, ettei se vuotaisi ja jokin pieni kyynel oli tainnut päästä karkuun hänen poskelleen. Viha oli karissut pois, peittäen hädin tuskin pettymyksen ja sen tuottaman kivun. Oli ihan typerää reagoida niin voimakkaasti, mutta minkäs sille mahtoi.
”Asut vain talven ajan kämpilläni. Mitä vittua minun välittämiseni ja tärkeät asiani kuuluvat sinulle? Miten se sinua liikuttaa, jos vaikka ra –”
Huomaamattaan huutamisen seassa muutaman askeleen Cuivrea lähemmäs astellut jäi tuijottamaan tätä eksynyt katse silmissään, suu auki jääneenä. Raivoko oli saanut sen melkein lipsahtamaan? Ei. Nyt ei ollut oikea hetki. Hän oli liian sekaisin.
Suu napsahti kiinni ja kasvot pukivat ylleen torjuvan naamion.
”Ja minäkö sitten välitän paskan vertaa kenet sinä isket? Saat aivan vapaasti panna vaikka ketä tai kaikkia yhtä aikaa, mutta kunhan et minun silmieni edessä!”

Cuivre helpottui vähän, Skyen äänen pikkuisen leppyessä, ainakin aluksi. Ehkäpä hän saisi anteeksi ja Skye ymmärtäisi tilanteen olevan pelkkä vahinko. Mutta ei. Koko suudelmajuttu räjähti uudelleen käsiin, Skyen pohtiessa kysymystä "miksi". Ja Cuivre sai nopean, vihamielisen vastauksen. Se sai jopa rauhallisen haltian vähän säpsähtämään. Taaskaan hän ei sanonut mitään, katseli vain blondia, tuon pitkiä hiuksia ja surullista olemusta. Cuivre meinasi jo halata Skyeä, tämän riuhtaistessa kätensä irti, mutta blondi kääntyikin kasvot Cuivreen päin.
Mustatukka huomasi pienet kyyneleet niissä niin kylmästi katsoneissa silmissä, huomasi surun ja ahdistuksen miehen sisällä. Kiukkuinen pikku blondi, joka oli täysin Cuivren vastakohta. Vasakohdat kai vetivät toisiaan puoleensa, täydensivät puutteitaan. Kuin tuli ja vesi. Skye mieliala vaihteli todella rajusti puolelta toiselle. Mutta nyt se tuntui hetkeksi taantuvan, myrskyävä meri alkoi tyyntyä ja rauhoittua. Huutaminen loppui kesken, salaperäisiin sanoihin ja hetken ajan nuo kaksi maailman hylkäämää miestä vain tuijottivat toisiaan. Cuivre nosti hiukan kättään, sipaistakseen Skyen poskea. Mutta käsi laskeutui takaisin sivulle, ilmeen muuttuessa taas kylmäksi ja kovaksi ja huudon jatkuessa. Skye ei selvästi ollut kiinnostunut minkäänlaisesta selityksestä tai mistään muustakaan tällä hetkellä.
"Jos sinä niin sanot.."
Cuivre mutisi hiljaa, selvästi hieman pettyneen oloisena. Skye ei ollut juttutuulella eikä nähtävästi halunnut edes olla lähelläkään Cuivrea. Vaikka se niin kivuliaalta Cuivresta tuntuikin, hän päätti antaa Skyen olla. Tuo saisi rauhoittua. Cuivre nyökkäsi hieman kunnioittavasti ja sen kummempia sanomatta tai tekemättä, kääntyi ympäri ja lähte kävelemään pimeähköltä kujalta takaisin kaupungin sydämeen.

Cuivren lähdettyä Skye tuijotti pitkään tämän jälkeen tyhjältä ja kolkolta näyttävää kujaa, ennen kuin sai itseensä liikettä. Hän käveli jopa rakennukselle, jossa hänen asuntonsa oli, ennen kuin lysähti istumaan roskiksen vieressä olevan laatikon päälle. Hetkisen tupakkaa sormissaan pyöriteltyään hän pisti sen takaisin askiin, veti kätensä hiusten läpi ja veti syvään henkeä.

Hän istui siinä niin pitkään, kunnes ilta hämärtyi jo yötä kohti. Vain muutama ohikulkija oli nähnyt käsiin painetut kasvot ja hiljaisten nyyhkäyksien ravisuttamat hartiat. Vähän väliä tuo jupisi jotain siitä, miten typerä oli ja pillitti kuin akka, ja naurahti itkuisesti. Jalat olivat niin kylmät, että ne hädin tuskin tunsi, ja nopeasti auringon kadottua tippunut lämpötila jäi melkein huomaamatta.

Tuntui hyvältä päästää höyryä ulos vaihteeksi muulla tavalla kuin haastamalla riitaa. Samalla hän myös mietti, tulisikohan Cuivre enää takaisin. Varmaankin, tämän tavarat olivat yhä hänellä, mutta ei sitä tiennyt jos tummatukka päättäisi kadota. Hän oli sanonut kamalia asioita, hirvittäviä valheita… Mutta ei hän osannut muutakaan. Oli kamalaa olla niin pihalla kaikesta.

Viha oli aikaa sitten kadonnut, ja hän nieleskeli jo viimeisiä kyyneleitään. Silmät punoittivat itkemisestä, ja hän tunsi olonsa hyvin väsyneeksi. Pitäisi rahjustaa ne viimeiset metrit kotiin, ennen kuin jäätyisi paikoilleen, mutta Skye ei ihan jaksanut. Ja häntä alkoi pikku hiljaa vituttaa tikkujen puute, teki hitosti mieli polttaa. Hän oli alkanut taas pyöritellä yhtä tupakkaa käsissään, hieman lasittunut katse silmissään.

Cuivre ei jäänyt pitkäksi aikaa kaupunkiin, hän kaipasi raitista ilmaa, metsää ja rauhaa. Niinpä haltia käveli samaa tietä, mitä he olivat päivemmällä laukanneet. Muuten kyllä mustatukka olisi ottanu Skinfaxen, muttei viitsinyt mennä takaisin talliin, jotta Skye ei saisi taas vääriä mielikuvia. Niinpä Cuivre vietti tuon päivän yksin, keskellä metsää. Siellä oli hyvä olla, kaiken äänettömyyden keskellä. Cuivre liikkui itsekkin, kuin tuuli. Äänettömästi, sulavasti. Lumeen ei jäänyt jälkiä miehen askelista, eikä yksikään tuulenhenkäys ollut kevyempi, kuin haltian kulkeminen. Metsän sydämessä mustatukka sai taas pohtia asioita. Miksi Skyen luottamus oli hänelle niin tärkeää? Koska Cuivre välitti, todella paljon blondistaan. Maailma oli moukaroinut rikki Skyen ja Cuivre halusi olla se parantava voima, joka liitti hänet taas kokonaiseksi, saisi hymyilemään ja nauttimaan elämästä, olemaan oma itsensä. Mutta se oli vaikeaa, todella vaikeaa.
Vasta auringon alkaessa painua mailleen, Cuivre palasi kaupunkiin. Haltian mielessä oli ollut vain lähteä, jättään Skye ja koko kaupunki, mutta hän ei voisi sitä tehdä. Cuivre tarvitsi liikaa Skyeä ja Skye tarvitsi Cuivrea, maksamaan vuokraa. Joten hän halusi olla luotettava ystävä ja palata takaisin, ellei Skye heittäisi mustatukkaa pihalle samantien. Toivottavasti ei. Ehkäpä Skyen voisi saada paremmalle tuulelle jotenkin. Cuivre mietti asiaa ja lähti kävelemään kaupungin keskustaan. Vaikka oli auringonlasku, kello ei ollut paljon. Talvella pimeys vain tuli nopeammin. Haltia osti Skyelle paketillisen värejä. Punaista, sinistä, keltaista ja vihreää sekä varmuuden vuoksi mustaa, Cuivre ei muistanut nähneensä mustaa väriä talossa. Skye oli ollut oikeassa, maalit olivat kalliita ja pelkkiin väreihin meni puolet Cuivren palkasta. Mutta se oli pieni vaiva niin isosta asiasta. Huolellisesti mustatukka kääri johonkin ruskeaan paperiin lahjansa ja lähti kävelemään takaisin. Cuivre voisi laittaa lahjan Skyen tyynyn alle, kun blondi nukkui. Cuivre olisi jo töissä, kun Skye heräisi.
Melko iloisena jopa Cuivre lähti kävelemään takaisin. Lumisade oli jo loppunut aikoja sitten, mutta sama hiljainen, leppoisa tunnelma oli yhä jäljellä, vielä silloinkin, kun Cuivre huomasi Skyen. Blondin hiukset ja olkapäät olivat peittyneet lumeen ja muutenkin mies näytti vähän kärsivältä. Äänettömästi kävellen Cuivre tuli Skyen luokse ja napsautti hieman sormiaan, saaden jälleen aikaan pienen liekin. Haltia kyllä huomasi palamattoman tupakan Skyen sormissa ja päätti nyt jotenkin helpottaa tuon elämää, tarjoamalla tulta. Lahjansa mustatukka kuitenkin piti toistaiseksi piilossa selkänsä takana.

Pää tuntui ihanan tyhjältä. Kaikki ajatukset olivat tulleet ja menneet, niin moni asia ratkennut mielen sisällä kuin vain pystyi. Kylmään ulkoilmaan jääminen alkoi pikkuhiljaa tuntua naurettavalta, mutta hän ei voinut olla odottamatta. Jos Cuivre saapuisi ennen kuin hän olisi saanut itsensä parsittua täysin kokoon ja unohtamaan asioita kätevästi, he voisivat puhua, tai edes olla hiljaa.

Keveiden askelten pysähtyessä hänen eteensä hän kohotti katseensa sinisiin silmiin, toivoen ettei omien punoitus näkynyt liian selvästi. Sanaakaan sanomatta hän sytytti tupakkansa, ja veti henkoset.
”Anteeksi…”
Mumistuaan kaikkein tärkeimmältä tuntuvan asiansa blondi kampesi itsensä pystyyn, ja lähti rahjustamaan kulman ympäri, portaita ylös ja asuntonsa ovelle. Käännettyään avaimia lukossa hän tunsi sisätilojen lämmön kasvoillaan, ja vasta nyt tajusi kuinka kylmissään oli. Tupakka jäi savuamaan puolipoltettuna ulos, kun hän riisui takkinsa ja kenkänsä, ennen kuin katsoi perässään tulleeseen Cuivreen.

Tuo oli niin rauhallinen jälleen, ei mitään merkkiä tunnekuohusta. Kaipa haltia oli osannut ajatella asiaa järkevästi, olla loukkaantumatta pahemmin hänen sanoistaan ja tajunnut miten oli tärkeintä antaa heidän kummankin rauhoittua vähän.

”Tunnen olevani kakara.”
Kuiva naurahdus ei sopinut sitten ollenkaan siihen, mitä Skye teki seuraavaksi. Hän ryntäsi halaamaan lyhyempää, rutistaen kätensä tämän ympärille tiukasti. Toivottavasti tämä ei suuttunut pienestä läheisyydestä – tähän hän oli nyt valmis antautumaan, tuntemaan haltian lämmön sylissään.
”Minä… en halunnut syyllistää sinua mutta… Koeta nyt ymmärtää tätä hiton vaikeaa ongelmakasaa, okei?”

Ainakin tilanne heidän välillään oli rauhoittunut. Skye oli taantunut lähes Cuivren tasolle rauhallisuudessa. Pelottavaa.
"Ei se mitään... Minäkin pahoittelen."
Mustatukka vastasi ja hymyili pikkuisen. Skye ei selvästi pyytänyt usein anteeksi. Suloinen kuin eksynyt koiranpentu. Cuivre seisoskeli hiljaa paikallaan ja katseli Skyeä, joka poltti rauhassa tupakkaansa, ennenkuin lähti takaisin kohti kotiaan. Matkalla Cuivre vähän putsasi suurimpia lumia blondin hartioilta. Taisi miehellä olla kylmä. Näinkin pienestä kosketuksesta Cuivre aisti viileyden Skyen kehossa. Eipä tuo kestänyt kylmää, kuten tulihaltia. Mitään sanomatta Cuivre seurasi Skyeä takaisin asunnolle ja ripusti viittansa naulakkoon tullessaan sisään. Cuivre jäi seisomaan eteiseen ja katseli vähän kummastuneena Skyeä, kun tuo vain tapitti haltiamiestä niin rauhallisena. Pitäisikö tähän tilanteeseen nyt sanoa jotain? No Skye ainakin sanoi ja ennenkuin haltia ehti vastaamaan, blondi oli jo rynnännyt halaamaan Cuivrea. Koko mustatukan keho jännittyi ja jäykistyi aluksi ja paketti tipahti kolahtaen lattialle. Cuivre vain katseli hiljaisena blondia, kunnes rentoutui ja hymyili, halaten lujasti Skyeä. Se tuntui vain niin hyvältä, olla taas lähellä Skyeä, tuntea tämän kosketus ja tietää, että toinen välitti, ainakin ystävänä. Se oli Cuivrelle tärkeämpää kuin mikään muu, tärkeämpää kuin ikuinen elämänsä. Ehkäpä siinä olikin haltiamiehen ongelma. Hän oli ikuisuuden ilman minkäänlaista ystävyyttä, rakkautta ja läheisyyttä. Nyt hän todella nautti siitä pienestä ilosta, jota ihmiset pitivät niin itsestäänselvyytenä. Cuivre silitteli ystävällisesti Skyen pitkiä hiuksia.
"Ymmärrän..."
Cuivre vain kuiskasi hiljaa, vaikka rehellisesti hän ei ymmärtänyt, mitä ongelmia oikein blondi tarkoitti. Mutta sillä ei ollut nyt väliä. Mustatukka halusi olla tässä halauksessa maailmansa loppuun saakka.

Skye ei ehtinyt ihmetellä kolahdusta kun Cuivren käsissä
ollut paketti putosi lattialle. Haltia oli jännittynyt hetkiseksi, mutta
kietaisi lopulta lämpimät kätensä hänen ympärilleen, vastaten rutistukseen
samalla mitalla. Blondi laski leukansa tämän olkapäälle, panematta silitystä hiuksissaan
pahakseen. Sen pitäisi aina olla tällaista; yksinkertaista, helppoa ja
ilahduttavaa. Ilman mitään typeriä väärinkäsityksiä tyrkyttävistä naisista ja
puhumattomien asioiden jännitettä pilaamassa välittämistä. Vain haltian hiusten
metsäinen tuoksu, tämän lämpö ja rehellinen kosketus joka ei valehdellut
mitään.

”Hyvä. Hienoa.”
Skye naurahti, vetäytyen hieman kauemmas jotta pystyi
katsomaan sinisiin silmiin, mutta rikkomatta vielä halausta. Hymyillen
huomattavasti leveämmin hän pörrötti mustia hiuksia niin, että niitä karkaili
ponihännältä. Uusi lyhyt naurahdus pääsi ulos, ja hän veti toisen vielä
hetkeksi aivan lähelle. Ystävät voivat halailla niin paljon kuin tahtovat. Se
oli aivan okei.

”Sinun pitää sitten tästä lähtien lyödä minua joka kerta kun
meinaan käsittää jotain väärin. Sitten ei tarvitse kärsiä punaisista silmistä,
helvetti…” hän puhui melkein samalla äänensävyllä kuin kissoille – pehmeästi ja
onnea laiskasti peitellen. Oli aina paljon parempi sopia kuin aloittaa riita,
ilma tuntui puhdistuvan.

Ja jokin kaunis päivä hän sanoisi myös sen, miksi välitti
Cuivren suutelemisista niin paljon. Nyt hän oli varma siitä, joskus, ei pakosti
edes kovin kaukana tulevassa, hän voisi myöntää sen ääneen.

”Laitathan taas jotain muonaa? Olen kärrännyt sieltä
kahvilasta turhan pantin näköisiä mausteita ja muuta, ellet ole jo huomannut.”
Blondi ei vieläkään syönyt tarpeeksi, vaikka olikin pahimpina aikoina
huomattavasti laihemmassa kunnossa kuin nyt. Mutta sinisilmän keitokset
maistuivat harvinaisen hyvin.

Aika tuntui pysähtyvän, ajattomasta ajasta tuli jälleen merkityksellinen, siinä oli sisältö ja viisarit, jotka olivat kulkeneet ilman että haltia huomasi, pysähtyivät. Ja tällä kertaa hän huomasi sen. Skyen halauksessa oli niin hyvä olla, turvallista ja lämmintä. Miksei mustatukan elämä voinut olla ikuisesti tällaista? Hän saisi olla onnellinen, tehdä jonkun toisen onnelliseksi. Skyessä oli omat pienet huonot puolet, mutta Cuivre oli oppinut pitämään niistä, hyvin paljon. Eihän kukaan täydellinen ollut. Cuivre tunsi olonsa niin raukeaksi ja levolliseksi ollessaan siinä, Skyen lähellä, tunsi tämän kosketuksen ja hengityksen.
Cuivre vähän hätkähti, loppuisiko tuo halaus siihen, Skyen vetäytyessä kauemmas, mutta rauhoittui, halauksen kuitenkin pysyessä edelleen. Blondi katseli vain Cuivren silmiä ja haltiamies katsoi takaisin, rauhallisena ja lempeästi. Cuivre hymyili hillitysti Skyen pörröttäessä hänen pitkiä, korpinmustia hiuksiaan. Se tuntui kyllä hauskalta, ystävälliseltä.
"Minä en lyö ilman syytä"
Cuivre vastasi rauhallisena. Hän ei koskaan voisi lyödä Skyeä, ei koskaan. Se olisi liikaa haltiamiehelle. Ystävää ei voinut satuttaa, oli tilanne mikä tahansa. Cuivre vähän taputti Skyeä päälaelle ja vetäytyi halauksesta, kuullessaan ruokakysymyksen. Selvästi hänen vuokraisännällään oli nälkä, joten sapuskaa laittamaan. Sitä ennen mustatukka otti ensin paketin maasta ja ojensi sen Skyelle.
"Se on sinulle"
Cuivre totesi edelleen rauhallisena ja lähti sitten kävelemään kohti valtakunsaansa, keittiötä, tehdäkseen edes jonkinlaista ruokaa.

Skye otti paketin vastaan ihmettelevä ilma kasvoillaan, ja pyöritteli sitä hetkisen ympäri käsissään. Lahja? Hänelle? Olipas… suloista.
”Kiitos.”
Laiha mies hymyili jo valmiiksi, kun alkoi aukoa paperia, ja oli tiputtaa lahjansa nähtyään sen sisällön. Hetkisen ajan hän vain aukoi suutaan, tuijottaen väriputkiloita ja Cuivrea vuoron perään.

Hän ei ollut päässyt maalaamaan ikuisuuksiin, ja kiristellyt hampaitaan ajatukselle menojen lisähillinnästä – hän ei pystynyt säästämään kovin helpolla rahaa vuokransa takia, eikä halunnut käyttää hätäkassaansa. Nyt tummatukka oli sitten mennyt ja uhrannut omastaan!
”Cuivre, sinä senkin… Pitäisikö minun suudella sinua tai jotain?”
Skye ei ollenkaan tajunnut, mitä sanoi ääneen, hän oli vain iloisesti tyrmistynyt.

Cuivre nojaili vähän mietteliäänä pikkuseen pöytään ja katseli edessään olevaa paprikaa. Mitä hän oikeastaan keksisi tällä kertaa laittaa ruuaksi? Cuivre ei ollut mikään huippukokki, osasi lähinnä laittaa yksinkertaisia ruokia, mutta ainakin ne olivat maistuneet Skyelle, vaikka kasvista lähinnä olivatkin. Silloin tällöin Cuivre söi oli laittanut jotain kalaruokaa, sillä kalaa hän kyllä söi. Tällä kertaa tosin oli pelkkää kasvista tarjolla. Mietteliäänä haltia viipaloi paprikaa, muiden kasvisten joukkoon. Aika harvoin oikeastaan mustatukka mietti, mitä laittoi ruuaksi, hän vain improvisoi ja teki jotain. Sillä yleensä pärjättiin. Joten Cuivre huomasi lopputuloksen muistuttavan makaroonilaatikkoa, ilman makaroonia ja jauhelihaa. Eli se oli enemmänkin mausteista, kasviksia ja kermaa vuuassa. No, jos tähänkin asti Skye oli syönyt, kai hän tuotakin puputtaisi ihan tyytyväisenä. Köyhällä oli harvoin varaa nirsoilla kunnolla. Tosin, jos rahaa tulisi enemmän, Cuivre voisi tehdä liharuokaa Skyelle ja itselleen kasvisversion.
Cuivre vähän säpsähti Skyen sanoista. Mustatukka ei ollut juuri kiinnittänyt huomiota, mitä mieltä blondi oli ollut lahjastaan. Mutta nyt hän kiinnitti ja haltian sydän hyppäsi ylimääräisen lyönnin kuullessaan sanat. Hän olisi halunnut sanoa "Kyllä, tottakai", mutta pitääkseen sovun ja yhteisymmärryksen talossa, Cuivre oli hetken hiljaa, miettien sanojaan, kunnes hymähti ja kääntyi katsomaan Skyeä, nojaillen vähän takanaan olevaan uuniin, missä erikoinen pata oli kypsymässä.
"Jos se on sinun tapasi kiittää, en kai voi estääkkään"
Cuivre hymähti. Hän yritti pitää nyt vain tilanteen rentona ja vastata neutraalisti, mutta pikkuisen vitsillä.

Skye otti vuoron perään jokaisen putkilon tarkempaan tutkintaan, käännellen sitä ympäri ja lukien pienellä painetun tekstin. Kyllä, ne olivat sitä hyvää merkkiä jota hän osti aina kun oli vähän normaalia rikkaampi. Mukavat perussävyt, joilla saisi paljon aikaan. Mieleen pulpahti melkein heti ne ainakin kymmenkunta ideaa joiden kanssa hän oli painiskellut väripulassa, sormia syyhysi päästä sotkemaan valkoiseen maalauspohjaan eloa. Hän oli jo jonkin aikaa tuuminut tekevänsä ”muotokuvan” Cuivresta. Saattoi vaikuttaa siltä, ettei blondi maalannut ikinä itseään, tai ketään tuttaviaan, mutta asia oli oikeastaan päinvastoin. Kaikkien maalauksien pohjana oli tunne, jonka hän oli jostain ihmisestä tai muusta oliosta saanut.

Laiha mies hätkähti hereille juuri kun oli kiertänyt punaisen värin korkin auki ja todennut valmistajan vihdoinkin onnistuneen saamaan karmiinista oikeaa, ei oranssihtavaa sävyä. Käsitys iski mieleen pikkuisen myöhässä, ja naurahtaen hämillään pitkätukka sulki tuubin, laskien sen maalaustarvikelootansa päälle.
”Eh, Laila, työkamuni sanoo ihan kaikesta kenelle tahansa noin. Kaipa se on tarttuvaa.”
Skye asteli keittiökomeroon, vilkaisten pienessä ja hieman huonokuntoisessa uunissa kypsyvää pataa. Cuivre oli oikea ihme mitä tuli ruokaan. Kyllä hän itsekin osasi kokata vähän, mutta se rajoittui epämääräisten ainesten pannulle viskaamiseen ja pikaiseen käristykseen. Lopputulos oli yleensä syötävä, mutta ei välttämättä erityisen herkullinen pikku annos. Juuri sellainen millä hän pysyi lähestulkoon hengissä.

Sitten kapeat silmät siirtyivät katselemaan mustatukkaa. Lähes huomaamatta tuli puntaroitua ajatuksiaan ja tunteitaan tätä kohtaan. Se oli sillä rajalla, voisiko hän pitää tuota vain hyvänä ystävänä, vai oliko läheisemmän kaipuu liian suuri. Hän kuitenkin tiesi, vaikkei sitä halunnutkaan ääneen sanoa, että ei ikinä tulisi rakastumaan keneenkään naiseen. Olisihan se julmaa ikuisesti elävää kohtaan – hän kuolisi, ennemmin tai myöhemmin, jättäen Cuivren yksin.
Mutta ehkä olisi parasta miettiä juuri sitä hetkeä, olla välittämättä huomisesta tai edes seuraavasta tunnista.

Skye virnisti, ja pörrötti taas mustaa tukkaa, liu’uttaen sitten kätensä haltian takaraivolle, vetäen tätä hieman lähemmäs – ja painoi suukon tuon otsalle.
”Kyllähän sitä pitää noin oivaa pikkuvaimoa kiittää kunnolla.”
Mies naurahti, huomaten ilokseen ettei tuntenut oloaan liian vaivautuneeksi.

Cuivrea huvitti Skyen innostuneisuus maalituubeihin. Ihan kuin pikkulapsi jouluna. Ja kai se nyt joululta tuntui, kun sai ilman mitään syytä jonkun lahjan. Ei sillä, että Cuivre mitään vastapalvelusta odottaisi, kunhan oli iloinen, että Skyekin oli. Skye oli Cuivren ainoa ystävä, joten haltia halusi pitää blondin niin onnellisena kuin mahdollista. Vaikka syvällä mielessään Cuivre joutui myöntämään itselleen, että olisi halunnut Skyestä paljon enemmän, kuin ystävän. Sitä vain ei uskaltanut sanoa ääneen. Oli hassua, miten vihan uskalsi ja pystyi aina ilmaisemaan paljon paremmin, kuin lempeät tunteet. Se kai oli jotenkin ihmisluonteelle tyypillistä.
Cuivre seuraisi rauhallisella ja vakaalla katseella Skyeä, kun blondi asteli hänen luokseen keittokomeron puolelle. Mustatukka vain katseli ystäväänsä silmiin, kuunteli sanoja, muttei vastannut. Hän halusi nyt vain katsella blondiaan ja ahmia tätä silmillään. Cuivre ihmtteli miten lämpimät tunteen samaan sukupuoleen pidettiin jotenkin saastaisena tai vääränä. Haltia ei vain nähnyt siinä mitään väärää, pelkkää rakkautta. Oli mukavaa tietää, että joku jakoi saman tunteen jollain asteella, halusi olla Cuivren lähellä edes yhden ihmiselämän ajan. Sekin oli parempi kuin ei mitään. Ja Cuivre joutui myös myöntämään, ettei pystyisi tuntemaan samanlaisia lämpimiä tunteita kehenkään muuhun.
Cuivre hymyili vähän Skyen pörröttäessä hänen hiuksiaan ja kuljettaessa kättään haltian niskaan. Pikkuisen haltia värähti ja tämän mielissä ehti käydä pieni ajatus uudesta suudelmasta, mutta pienoiseksi pettymyseksi Skyen huulet painautuivat vasten Cuivren otsaa. Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri, sillä olihan tuokin suloinen pusu.
"Keväällä joudut etsimään uuden"
Cuivre vähän hymähti ja katseli Skyeä, ottaen varovasti tämän kädet omiensa väliin. Hän jopa toivoi, ettei tämä talvi päättyisi ikinä.

Skye pudisti päätään kevyesti, katsoen käsiinsä jotka olivat Cuivren lämpimien sormien otteessa. Hassua, hänellä oli itse asiassa pidemmät sormet, tai sitten käsiinkin jatkuva luisevuus vääristi. Ainakaan hänen ei tehnyt mieli vetää käsiään toisen otteesta.
”Kyllä minä nyt kesän pystyn elämään ilman kokkia.”
Hänen aikomuksenaan oli naurahtaa, mutta blondi päätyikin aivastamaan kovaäänisesti, kääntäen päänsä sivulle ettei vahingossa räkisi mustatukan päälle. Niiskuttaen raivokkaasti hän joutui ottamaan toisen kätensä irti, pyyhkiäkseen hieman nenäänsä löysän paitansa hihaan. Päässä jyskytti kuin hiljentyvän sydämentykytyksen tahtiin, ja mies huomasi nyt että oli tosiaankin saanut jonkinlaisen nuhan.
”Hiton loistavaa. Mietinkin jo että onko ihme tapahtunut ja säästyn tämän talven nuhalta, mutta ei.”
Naurahtaen Skye alkoi kaivella keittiön kaappeja, etsien jotain johon niistää nenänsä. Onneksi hänellä oli nenäliinoja jo ennestään, ei tarvinnut rynnätä ostamaan.
”Sairastun aina jos on jokin tauti liikkeellä. Haltioilla ei taida olla sitä ongelmaa?”

Cuivre ei millään haluaisi liikkua tuosta tilanteesta. Oli niin mukavaa vain olla ja pidellä Skyeä käsistä. Tuon hieman luisevat, mutta lämpimät kädet omiaan vasten. Niin rauhallinen ja herkkä tilanne, joka voisi muuttua aivan mihin suuntaan tahansa. Cuivre haluaisi kertoa, miten paljon välitti Skyestä, muttei uskaltanut. Hän ei voisi pilata tätä kaunista ystävyyttä möläyttämällä tyhmyyksiä. Eipä kyllä Skyekään ollut enää niin etäinen eikä tuntunut pahastuvan kädestä kiinni pitämisestä. Se oli niin suloista. Mutta Skyen sanat vähän hermostuttivat. Niin, jos Cuivre lähtisi pois keväällä, mitäs sitten? Löytäisikö Skye talven tultua jonkun toisen? Ajatus kalvasi haltiamiehen sisintä, hän ei haluaisi antaa kellekkään muulle Skyeä. Niinkin julmalta, kuin ajatus kuullosti, Cuivrella olisi aikaa vaeltaa loputtomiin Skyen kuoltua. Joten ehkä hän voisi jäädä Skyen luokse tämän loppuelämän ajaksi... Haltia toivoi, että se olisi mahdollista.
Cuivren ajatukset siirtyivät takaisin tähän aikaan ja paikkaan, Skyen äkkiä aivastaessa. Haltia pikkuisen säpsähti ja tämän päästi blondin käsistä irti. Skye vaikutti hieman kipeältä, jos nyt haltia osasi oikein sairauden merkit tulkita. Cuivre oli huolissaan ja hänen huolensa vielä kasvoi Skyen sanoista.
"Olet kipeä..."
Cuivre totesi tavalliseen tapaansa näitä nerokkaita totuuksia ja laski kätensä Skyen hartioille.
"Ei, emme sairastu ollenkaan... Sinun pitäisi mennä lepäämään"
Cuivre yritti saada Skyeä makuuhuoneeseen, jottei tuo rasittaisi itseään tuon enempää. Musatukka voisi hyvin huolehtua Skyestä, se ei ollut mikään ongelma.

Skye alkoi nauraa yllättävän kovaan ääneen Cuivren ilmoittaessa puhtaan totuuden. Haltia oli huomattavan hellyttävä ollessaan huolissaan. Jollekulle toiselle hän saattaisi vain sanoa jotain omien asioiden hoitamisesta, mutta tietäessään kämppiksensä luonteen blondi osasi ottaa huolenpidon myötämielisesti vastaan.
Hassua, Cuivre huolehti hänestä varmaan samalla innolla kuin hän joistain kulkukissoista. Ajatus oli häiritsevä, ja Skye tunsi olonsa hetkisen ajan hyvin typeräksi sen takia.
Tai saattoi se johtua nuhaisuudestakin.

”Kyllä minä ihan kunnossa olen. Menen aikaisemmin nukkumaan niin olen kunnossa huomenna.”
Blondi kulki pienen matkaa lupaavasti kohti sänkyään, kunnes päättikin oikaista koipensa sohvalle. Sitä vartenhan huonekalu oli, ja jos Cuivre ei kerta voisi saada tartuntaa ei olisi mitään syytä varoa. Kätevää oikeastaan, ainakin toinen heistä pysyisi terveenä.
Hetkisen siinä oikein mukavasti makoiltuaan laiha mies aivasti uudestaan, ja päätyi pyyhkimään nenäänsä. Kohta se punoittaisi vielä pahemmin kuin hänen silmänsä sen itkurupeaman jälkeen.

Tapahtuneen tullessa mieleen pitkätukka katsahti haltiaan. Tuo… oli saattanut tajuta. Häiritsevää, hän ei ollut itkenyt niin että joku olisi edes voinut saada tietää siitä sen jälkeen kun oli ollut yhdeksänvuotias.
Hieman välittämistä ja väärinkäsitys niin johan koviskin itkee…

Muistaessaan että mustatukka oli tekemässä ruokaa nuhainen yritti haistella vähän sen tuoksua, mutta joutui toteamaan yrityksensä epäonnistumiseen tuomituksi.
”Mitä poltat siellä uunissa?”

Huolestuttavaa, miten nopeasti ihmiskeho saattoi sairastua. Miltäköhän sairaus tuntui? Varmaan teki olon todella heikoksi. Oikeastaan Cuivre ei osannut ajatella asiaa, hän harvemmin oli heikko, paitsi taisteluiden jälkeen. Ja taisteluita sattui melko harvoin.
"Oletko muka?"
Cuivre katseli pikkuisen epäillen sänkyä kohti vaappuvaa ystäväänsä ja keskittyi sitten ottamaan ruuan pois uunista, ennenkuin se kärähtäisi kokonaan piloille. Niin oli käynyt harvinaisen usein eikä Cuivre halunnut toistaa kokkausvirheitään Skyen kämpässä. Haltia nosti kasvispadan pöydälle ja katsoi sitten taas Skyeä, joka olikin jäänyt sohvalle oleskelemaan. Jaaha... Skye oli vallannut mustatukan sohvan. Missä Cuivre nyt nukkuisi? No kaippa haltia kantaisi Skyen vuoteeseensa, jos tuo tuohon nukahtaisi.
Cuivre lopetti vihdoinkin pöytään nojailun ja lähti kävelemään huoneen poikki. Skyellä ei voinut olla kovin hyvä olla, ainakin tuo näytti aika kärsivältä sohvalla.
"En oikeastaan ole varma.."
Cuivre mutisi ruokakysymykseen kävellessään sohvan ohi Skyen makuuhuoneeseen. Tottaki haltia tiesi, ettei toisten huoneisiin saisi mennä ilman lupaan, mutta juuri nyt, häntä ei kiinnostanut. Cuivre otti sängyltä peiton ja käveli Skyen luokse.
"Pysy nyt vain siinä, tuon sinulle syötävää"
Cuivre melkeinpä komensi, levittäessään peiton blondin päälle. Mustatukka harppoi takaisin keittiöön ja etsi jotain kulhon tapaista juttua, mistä Skye voisi natustaa ruokansa. Olikohan kasvissyöjän kaverina vaikea elää? Cuivre ei osannut edes valmistaa lihaa, joten mitä hän Skyelle siitä muutenkaan tekisi? No pelkän talven ylihän tämä vain kestäisi. Mustatukka hieman lusikoi ruokaa löytämälleen kulholle ja käveli takaisin Skyen luokse, istuan sohvan jalkopäähän.

Skye naurahti uudestaan, ja virnisti.
”No en tietystikään, ainakaan tällä hetkellä. Olen mennyt paljon kipeämpänäkin töihin, joten kyllä tämä tästä.”
Hän venytteli raajojaan vähän, tunkien ainokaisen sohvatyynyn paremmin päänsä alle, ja otti vain mahdollisimman mukavan asennon. Hän ei aikonut nukahtaa siihen, mutta ainakin odottelisi ruoan saamista siinä.

Hetkeksi silmät painuivat kiinni, ja vain tukkoinen olo piti blondin hereillä kuullakseen Cuivren ilmoituksen ruuasta. Toinen silmä avautui, ja kätensä niskansa taakse laittanut hymyili vinosti.
”Hmmm? No, kai se on silti ihan hyvää…”
Hän oli vakuuttelemassa sitä, ettei ole mitenkään kuolemansairas kun haltia ilmoitti että hänen täytyisi pysyä sohvalla, mutta peiton laskeutuessa hänen päälleen blondi hiljeni, ja vetäisi sen pois kaulansa päältä. Tukehtuneeksihan siinä tunsi olonsa muuten.
Hän koukisti polvensa jotta mustatukka mahtuisi paremmin istumaan, ja naurahti tahattoman voipuneenkuuloisesti.
”Anna se kippo tänne. Sinähän et ole syöttämässä minua, ethän?”
Hän ojensi kätensä, naureskellen mielessään kuinka nopeasti sai palautettua itsensä niin luonnollisen ystävällisiin väleihin Cuivren kanssa, vaikka oli aikaisemmin päivällä ollut lähestulkoon varma että tuo oli vain pilaillut hänen kustannuksellaan. Parempi kuitenkin niin.

Cuivre katseli hetken kasvissoosiaan kulhossa. No se näytti syötävältä kyllä, joten tuskin Skye valittaisi. Blondi kuullosti ihan nuhaiselta karhulta, jolla oli kaksi omenaa kurkkuun tungettuna, tämän ojentaessa kättään saadakseen ruokansa. Cuivre hieman hymyili ja vei kulhoa kauemmas.
"No nyt kun mainitsit, ei ihan huono idea"
Haltian oli vaikea pidätellä nauruaan ja tämä antoi Skyen kitua hetken ilman ruokaa, kunnes ojensi kulhon. Ei hän nyt sentään nolaisi blondia syöttämällä tätä. Se vasta olisikin jotain. Miteh ihanaa olikaan, että heidän kahden välillä ei ollut mitään kaunaa. Ei yhteisestä yöstä, ei väärinkäsityksestä, ei mistään. Ihan kuin menneisyys olisi pyyhitty pois silkkisellä liinalla ikuisiksi ajoiksi. Mutta Cuivre oli melko varma, että se yö sohvalla kummitteli molempien alitajunnassa ainakin jollain tasolla. Mutta sitä ei ollut hyvä ajatella nyt, Skye pitäisi ensin saada paremmaksi.
Mustatukka nojasi hieman Skyen koukistettuihin polviin ja katseli blondin syömistä rentona. Haltia voisi melkein nukahtaa tähän, mutta eipä nyt kuitenkaan.
"Ajattelitko nukkua kenties sohvalla? Joudun kai siinä tapauksessa ryömimään vaatekasaasi nukkumaan, sillä lattialle en jää"
Cuivre naurahti hiljaa, sanottuaan varmaan koko kahden viikon pisimmän lauseen. Se oli jo jotain, haltiahan osasi puhua. Mikä yllätys. Cuivrella itsellään ei juuri ollut nälkä, joten hän voisi hyvin pitää blondilleen seuraa tämän sairastaessa. Pitiköhän Skye tarinoista? Mustatukka oli elämänsä aikana oppinut kymmeniä tarinoita ja jopa muisti ne. Ehkäpä Skye haluaisi jopa kuulla niitä, mutta eipä tuo uskaltanut kysyä, jottei kuullostaisi liian lapselliselta. Sadut olivat kuitenkin vain lapsille. Ainakin kaikkien, paitsi Cuivren mielestä.