Annoctatio

Ryun sydän pamppaili odotuksesta Ouraganin ollessa vaiti. Se pamppaili liikutuksesta haltian verratessa häntä ilmaan, elementtiin, jota hän rakasti elämääkin enemmän. Niin, hän oli ilma ja ilma oli hän. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä muidenkin elementtien edustajia, olivatko he yhtään elementtiensä kaltaisia. Ehkä hän joskus vielä tapaisi. Ouragan oli saanut uuden toivon heräämään hänessä ja haltian puhuessa Ryun sydän alkoi pulppuilla ilosta. Oli kuin taakka olisi pudonnut hänen harteiltaan, vaikka se oli vain päätös vapauteen pyrkimisestä.

Ryun tunteet näkyivät myös hänen usein niin ilmeettömissä kasvoissaan. Hän oli yhtä hymyä.
"Kiitos Ouragan, kiitos", hän sanoi. "Kun sinä olet rinnallani, tunnen pystyväni mihin vain. Minä melkein tunnen olevani jo vapaa."
Hetken mielijohteesta Ryu kietoi kätensä Ouraganin vyötäisille ja halasi tätä tiukasti. Hän seisoi siinä hetken ja vetäytyi sitten kasvot loistaen taaemmas ja katsoi hieman ympärilleen. Sitten hän sai älynväläyksen.
"Hei, juhlistetaanko tätä hieman ja juodaan täällä sitä teetä, mitä Ace antoi sinulle? Täällä on vettäkin valmiina", Ryu ehdotti silmät sädehtien. Oli lähellä, että hän olisi nauranut ilosta.

Ouraganista oli upeaa nähdä, miten hänen yleensä niin jäinen olemus sai jonkun sulamaan tuollaiseen hymyyn ja onneen. Tavallisesti haltia olisi luultavasti työntänyt Ryun pois, mutta ei nyt, vaan Ouragan kiersi kätensä elementalistin ympärille ja vastasi lämpöiseen halaukseen. Se tuntui niin hyvältä. Ouragan saattoi tuntea vaatteiden läpi Ryun tasaisen sydämensykkeen ja hengityksen. Niin eläviä ja kauniita ääniä. Ryun tuntui ensimmäistä kertaa heidän tapaamisensa aikana todella elävältä ja se oli mukavaa huomata. Ouragan silitteli lempeästi Ryun selkää, ennen kuin he molemmat vetäytyivät halauksesta.
"Sinä olet vapaa. Olet aina ollut, muuttohaukka."
Ouraganista pääsi huvittunut tuhahdus jälleen, vaikkei ilme kasvoilla muuttunut. Haltia kahlasi sanojensa jälkeen ylös vedestä ja katseli jälleen Ryuta. Elementalisti tuntui heräävän eloon todella, ainakin ilmeestä ja olemuksesta päätellen. Häkkilintu oli jälleen alkanut laulaa.
"Kuullostaa hyvältä idealta. Mutta en mielelläni mene luolalle, kun siellä..no..tapahtuu asioita.."
Ouragan katseli hyvin tietäväisen näköisenä luolan suuntaan. Ei hän tietenkään saattanut kuulla mitään, mutta ei tarvinnut olla velho tajutakseen, minne kaksi muuta haltiaa olivat jääneet ja mitä tekemään.

Mutta siihenkin asiaan haltialla oli ratkaisu. Kolmas osapuoli, joka ei välittäisi asiasta mitään. Ouragan vihelsi äkisti, olettaen, että Tachen koira, Fenris, totteli vihellystä. Eikä tosiaan kulunut kovin kauan, kun pensaikot jälleen rymisivät ja tuo karhun kokoinen elukka loikki paikalle, kieli pitkänä. Melkein samantien Fenris kellahti kyljelleen Ouraganin eteen ja kerjäsi massun rapsutuksia. Mutta haltialla oli parempi suunnitelma. Muutamalla sormen napsautuksella Ouragan sai Fenriksen pomppaamaan takaisin jaloilleen ja eläin katseli häntä heiluen isoa haltiaa. Ouragan lausui muutaman haltiakielen sanan, komensi koiraa, ja Fenris lähti jolkottamaan tyytyväisenä tulosuuntaan.
"Me voimme tehdä nuotion sillä välin, kun Fenris hakee reppua, jossa tee ja pannu ovat."
Ouragan näytti olevan sangen tyytyväinen suoritukseensa koiran komentamisessa.

Muuttohaukka? Ryu kohotti katseensa taivaalle ja toivoi hetken, että todella olisi sellainen. Miten ihanaa olisikaan lentää korkealla niin kuin haukka! Hän ei edes tajunnut, että itseasiassa kohosikin vedestä ilman avulla hieman ylöspäin, aivan kuin olisi todella ollut lähdössä lentoon yläilmoihin.

Ryu laskeutui rannalle hetken ilmassa leijailtuaan ja katseli mietteliäänä jalkojaan hetken. Olisi mielenkiintoista todella nähdä, mihin hän pystyisi ilman kanssa. Hän aloittaisi itsensä kouluttamisen heti huomenna.
Hymyillen elementalisti siirsi katseensa Ouraganiin ja kohotti hieman kulmiaan Fenriksen lähtiessä kohti luolaa. Ouraganin selittäessä, mitä oli tehnyt, Ryu nyökkäsi hyväksyvästi.
"Loistavaa. Enää meidän tarvitsee vain kerätä kuivia oksia. Sinulla on kai tulentekovälineet?" hän kysyi samalla, kun alkoi jo keräilemään maasta oksia. Jos elämä olisi aina tällaista, se ei olisi yhtään hassumpaa.

Ouragan katseli hetken aikaa Fenriksen perään, olematta varma siitä, ymmärsikö koira loppujen lopuksi mitään, mitä haltia oli sille sanonut. Toivottavasti. Ryun sanoille haltia vain nyökkäsi ja lähti sitten etsimään kuivia oksia. Mercure oli opettanut, ettei elävästä puusta saisi koskaan ottaa oksia, ei edes kuolleesta kelosta, ainoastaan maassa lepäävistä oksista. Ja Ouragan noudatti veljensä neuvoa aina loppuun asti. Haltia katseli ympärilleen ja keräsi mukavan joukkion kuivia puita, mieluiten koivua, sillä se ei rätissyt ja paukahdellut palaessaan.
"Vältä kuusipuuta ja mäntyä, niistä lähtee kipinöitä."
Ouragan ohjeisti pikkuisen Ryuta, vaikka epäili, ettei nuori elementalisti tarvinnut sen kummemmin minkäänlaista ohjetta. Sivusilmällä Ouragan seuraili Ryuta vaivihkaa. Oikeastaan saatuaan hieman eloa itseensä, elementalisti oli melkoisen suloinen, omalla tavallaan. Haltia ei tietenkään sanonut asiaa ääneen, keräsi vain puita.

Ouragan kasasi puita nuotioksi ja oli aikeissa sytyttää pinon, kun Fenris palasi. Koira raahasi ja välillä kantoi reppua, häntä heiluen ylpeänä.
"Oho, se todella ymmärsi. Fiksu eläin."
Ouragan taputti Fenristä muutaman kerran, eläimen laskiessa reppua haltian vierelle. Sitten koira jolkottikin jo Ryun luokse kerjäämään huomiota. Tulen teko saattoi jatkua ja pian iloinen liekki tanssahteli kuivien puiden välissä, sytyttäen ne hyvin nopeasti roihuun.
"Ryu, voisitko olla niin ystävällinen ja täyttää tämän?"
Ouragan ojensi rautaista teepannua ystävälleen, joka oli lähempänä jokea. Samalla Ouragan tutkiskeli hieman erilaisia teelehtiä. Ne tuoksuivat hyvälle, mutta mitä kannattaisi käyttää? Sekoitukset tietysti olivat parhaita, mutta kannatti kysyä Ryun mielipidettä.
"Mitä teetä haluat juoda? Tässä on kolmea erilaista."
Ouragan katsahti uudelleen Ryuta kysyvänä.

Ryu nyökkäsi Ouraganin ohjeelle ja tiputti pari kuusen oksaa takaisin maahan, kun oli jo ehtinyt kerätä ne. Sen sijaan hän keskittyi etsimään koivua. Hänellä oli vielä paljon opittavaa luonnosta ja erätaidoista, vaikka tiesikin jo, ettei elävistä puista pitänyt koskaan katkaista oksia varsinkaan polttopuiksi.

Hän vei keräämänsä pinon nuotion luokse, jonka Ouragan oli jo saanut aluilleen ja kohotti katseensa Fenrikseen tämän tuodessa repun. Tuota pikaa koira olikin jo hänen luonaan ja hymyillen Ryu ensin halasi koiraa ja alkoi sitten rapsuttelemaan sitä.
"Olet loistava, Fenris", hän sanoi ja toisti vielä saman haltiakielellä. 'Olet loistava' oli yksi niistä muutamasta pienestä haltiankielen lausahduksesta, mitä Ryu oli Acelta oppinut ja koska Fenriskin piti haltiakielestä enemmän, hän joskus harjoitteli tämän tapaisia lausahduksia koiran kanssa.

Ryu käänsi katseensa Ouraganiin ja otti nyökäten pannun tämän kädestä ja täytti sen vedellä. Hän toi sen takaisin teelaatuja tutkiskelevalle haltialle ja muisti, että Ace oli kertonut mittasuhteet teen sekoittamiseen.
"Ace kertoi minulle sekoituksen, mikä saa kuulemma olon tuntumaan todella hyvältä", Ryu sanoi ja kertoi tietonsa myös Ouraganille. Hän istui alas risti-istuntaan haltian touhuja katsellen ja silitteli samalla Fenristä. Hän tunsi olonsa nytkin jo todella hyväksi, mutta ei olisi pahitteeksi tuntea olonsa vieläkin paremmaksi. Olikohan onnellisuus jotakin tämän kaltaista hyvää oloa?

Ouragan nyökkäsi hieman ja alkoi sekoittamaan teelaatuja Ryun ohjeiden mukaan. Millainen mahtoikaan olla Acen keksimä sekoitus? Ainakaan Ouragan ei ihan äkkiseltään keksinyt, mitä kasveja teelaaduissa oli, mutta hän epäili, että ainakin laventelia, ruusua, nokkosta ja jotain hedelmää. Takuuseen ei voinut mennä, mutta ehkäpä se maistui ihan yhtä hyvälle, mitä tuoksuikin.
"No jos tieto tulee Acelta, luotan oppilaani arvostelukykyyn."
Ouragan mutisi, sekoittaen vielä kerran eri lehtiä vielä kerran, ennen kuin lisäsi ne kirkkaaseen veteen. Ouragan laittoi teepannun pitkän kepin päähän ja varovasti asetti rautaisen pannun keskelle tulenlieskoja, jotka alkoivat kuumentamaan hitaasti vettä. Ouragan katseli hetken aikaa täysin hiljaisena tulta, sitten taas Ryuta ja tämän vieressä loikoilevaa Fenristä. Ryu näytti tosiaan rennommalta, kuin aikaisemmin, ja se sai haltian hymyilemään melkein. Mutta vain melkein. Ouragan siirtyi istumaan lähemmäs Ryuta, jolloin Fenris jäi heidän väliinsä rapsutettavaksi.
"Tiedätkös...Tachen äiti oli näkijä ja ennustaja. Hän ennusti joskus minullekkin. Hän kertoi, että tapaisin jonkun, joka toisi esille todellisuuden itsestäni. En uskonut koko ennustusta ja pian se haihtui mielestäni. Mutta nyt...aloin miettiä sitä uudelleen. Ehkäpä sen oli tarkoitus olla sinä, sillä en ole varmaan koskaan tuntenut oloani niin hyväksi ja rauhalliseksi, mitä nyt."
Ouragan oli puhuessaan siirtänyt katseensa takaisin hypnoottisiin tulenlieskoihin, jotka tanssivat sulavasti heidän edessään. Teevesi ei keittyisi vielä hetkeen, heillä olisi aikaa jutella. Ouragan huomasi vasta nyt, miten paljon hän oli kaivannut niin yksinkertaista asiaa, kuin keskustelu ja toisen henkilön seura. Tämä oli todella mukavaa ja Ouragan toivoi, että Ryulla oli yhtä mukavaa. Ouragan veti polvensa koukkuun ja nojasi niihin, huokaisten syvään. Miten mukavaa hänellä olikaan.

Ryu istui hiljaa paikoillaan, Fenristä silitellen ja Ouragania katsellen. Kun haltiakin tuli istumaan, Ryu hymyili tälle hieman. Hän tunsi olonsa rennommaksi kuin koskaan aiemmin. Tuntui, että näin sen piti ollakin.

Ouraganin puhuessa Ryu katseli haltiaa mietteissään. Toisella oli ihmeellinen taito sanoa asioita, jotka saivat nuoren miehen sydämen tykyttämään tuhatta ja sataa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Hän oli salaa mielissään ajatuksesta, että joku olisi ennustanut Ouraganin tapaavan juuri Ryun.

"Todellisuuden itsestäsi?" elementalisti toisti ääneen ja tutkaili hetken haltian kasvoja. Tämä todellakin vaikutti levolliselta ja rauhalliselta.
"Minkä todellisuuden minä olisin voinut tuoda sinusta esille?" hän kysyi sitten. "Senkö, että tunnet olosi hyväksi tällä hetkellä? Oletko varma, ettei se ole vain ohimenevä tunne, joka haihtuu, kun palaamme takaisin?"
Ryu katsoi haltiaa, ajatellen miten mukavaa olisi, jos tämä molemminpuolinen hyvän olon tunne kestäisi ikuisesti. Olisi ihanaa olla Ouraganin seurassa koko elämänsä. Olla ja elää yhdessä. Vapaana.

Ouragan sulki silmänsä hetkeksi, miettien omia sanojaan. Ei hän itsekkään ollut täysin varma, mikä totuus hänestä itsestään olisi, mutta asioita saattoi aina arvailla.
"Luultavasti olen elänyt katkeruuden illuusiossa, en ole ollut oma itseni. Ehkäpä toit esille sen kaiken, mitä minussa oli joskus nuorempana, kuten rauhaa ja ystävällisyyttä. Usko pois, tämä onnellisuus ei tule haihtumaan."
Ouragan avasi silmänsä ja otti jälleen huilunsa esille. Hetken päästä ilman täytti jälleen rauhallinen soitto, joka kertoi kaikesta siitä tyytyväisyydestä, mikä haltian sisällä oli. Hänellä ei ollut kiire mihinkään, ei tarvetta lähteä, ei surua sydämessään. Yksinkertaisesti kaikki oli suhteellisen hyvin. Ouragan vain soitti rauhallisena huiluaan ja tuntui, että jopa Fenris kuunteli musiikkia, vaikkei se varmasti siitä paljoakaan ymmärtänyt. Jossain vaiheessa nuotion läheisyys kävi liiaksi paksuturkkiselle koiralle, ja Fenris lähti jolkottamaan muualle, luultavasti myös etsimään jotain syötävää. Ouragan ei suonut minkäänlaista huomiota koiralle enää, keskittyi ainoastaan kauniiseen musiikkiin. Ouragan toivoi, että myös Ryu nautti hulun tuottamasta, hennosta äänestä. Välillä haltia katsahti elementalistiin, huomatakseen merkit tyytyväisyydestä tai tyytymättömyydestä.

Vasta teepannun vihellys havahdutti Ouraganin soitostaan ja haltia laittoi huilun takaisin vyölleen. Tee oli vihdoinkin valmista. Varovasti Ouragan otti kuuman teepannun nuotion yltä ja kaatoi kahteen, repusta löytämäänsä kuppiin kuumaa juomaa.
"Toivottavasti voit juoda sitä ilman hunajaa."
Ouragan pikkuisen nuuhki miellyttävän tuoksuista juomaa ja antoi sen jäähtyä hetken, ennen kuin otti ensimmäisen siemauksen. Toden totta, tämä oli harvinaisen hyvää teetä.

Ryu hymyili hieman tyytyväisen oloisena.
"Se on hyvä kuulla", hän sanoi. Sen jälkeen he olivat hiljaa - tai ainakin Ryu oli hiljaa, sillä hän lumoutui Ouraganin soittamaan kauniiseen sävelmään. Haltian musiikki oli rauhoittavaa ja tuntui, että soinnut tunkeutuivat suoraan hänen sydämeensä, hellästi ja hyväillen. Hän tuijotti loimuaviin liekkeihin tyytyväinen ja unelmoivat ilme kasvoillaan.

Ryu hieman säpsähti teepannun ääntä. Hän oli hetkeksi unohtanut, missä oli ja mitä tekemässä. Ouraganin lumoava musiikki katkesi ja haltia siirtyi teen pariin. Elementalisti otti tarjotun teemukin vastaan ja kiitti nyökäten.
"Pidän makeasta, mutta teeni juon yleensä ilman mitään ylimääräistä. Se peittää teen omaa makua liikaa. Miksi juoda teetä, jos sen makua pitäisi jotenkin muuttaa?" hän sanoi hymyillen ja haisteli hieman teetä ennen kuin otti kokeilevan siemauksen.
"Tämähän on todella hyvää", Ryu sanoi. "En ole juonut tätä aiemmin, mutta siinä on jotakin tuttua..." Hän jäi hetkeksi pohtimaan, mitä tuttua teessä oli, mutta pian nuorukainen jätti asian sikseen. Eihän kaikkea voinut muistaa.

Ryu siemaili teetä hitaasti ja nautiskellen, mutta tuntui, että muki oli tyhjä aivan liian nopeasti. Tee myös vaikutti nopeasti. Hän tunsi olonsa jo todella hyväksi ja hänen kehonsa oli entistä rennompi.
"Tämä on niin hyvää, että voisin ottaa lisää. Haluatko sinäkin?" Ryu kysyi Ouraganilta kumartuessaan teepannua kohti.

Ilma tuntui todella kuumalta. Liikuttaessaan kehoaan enemmän, Ryu alkoi tuntemaan olonsa hieman... omituiseksi. Jotakin tapahtui hänen jalkovälissään. Hän vilkaisi nopeasti Ouraganiin ja nousi seisomaan jättäen mukinsa maahan.
"Oikeastaan taidan ottaa lisää myöhemmin", Ryu sanoi ja käveli joen rantaan kasvojaan kädellään leyhytellen. Mitä tämä oli? Kävely kävi hankalaksi, koska jokin hänen housujensa etumuksessa kävi koko ajan kovemmaksi. Hänen oli pakko avata paitaansa, koska se oli käynyt sietämättömäksi hänen yllään.
Ryu asteli veteen ja kauhoi vettä kasvoihinsa, mutta se ei tuonut paljokaan helpotusta.
"Mikä minua vaivaa?" hän kuiskasi ääneen käheästi. Hän vilkaisi Ouraganiin, johon oli selin. Olisi paha, jos haltia saisi selville hänen tilansa, mutta pakotietä ei ollut ja haltalta tuskin jäi huomaamatta, että jokin oli hullusti. Tee! Tuo sekoitus oli varmasti huumaavaa, ei epäilystäkään. Tämä ei ollut normaalia. Ouragania oli turha estää juomasta, sillä tämä oli jo juonut teetä.

Ouragan oli paljon isompi kuin Ryu ja lisäksi haltia, joten häneen teen vaikutus ei ollut niin nopea. Ouragan joi rauhassa teensä loppuun, mutta joutui myöntämään, että hyvästä mausta huolimatta teellä oli erikoinen, rentouttava vaikutus, eikä haltia ollut koskaan aikaisemmin maistanut mitään tällaista.
"Ota vain, kyllä sitä riittää."
Rentous tuntui leviävän koko kehoon ja Ouragan huokaisi hiljaa, raukeana. Milloin viimeksi hänen olonsa olikaan ollut näin hyvä? Mutta jostain syystä Ryulla tuntui olevan päinvastainen vaikutus. Haltia katsahti ihmeissään ystäväänsä, joka nousi nopeasti, kuin rivisotilas, ja pakeni paikalta puron ääreen. Ouragan ei sanonut mitään, katseli vain hiljaisena ystävänsä perään. Juurihan Ryu oli ollut aikeissa ottaa lisää. Perin kummallista käytöstä. Ouragan katseli hieman ympärilleen, etsien jotain, mikä olisi saattanut säikäyttää Ryun, mutta metsä oli rauhallinen ja hiljainen, puhtaassa harmoniassa, joten tuskin siellä mitään vaarallista olisi. Sitäpaitsi, mikäli Ryu olisi pelästynyt jotain, hän olisi varmaan kertonut asiasta Ouraganille.

Jonkin aikaa Ouragan antoi Ryun olla omissa oloissaan, mutta haltia ei voinut olla huolestumatta ystävänsä käytöksestä, joten lopulta Ouragan nousi maasta ja käveli ääneti puron luokse, katsoen Ryuta.
"Ryu, onko kaikki hyvin?"
Ouragan kysyi, pysähtyessään vain muutaman metrin päähän. Mutta nyt tee alkoi vaikuttaa, usean minuutin odottelun jälkeen, jopa Ouraganiin. Se alkoi kihelmöivänä ja pistelevänä tunteena alavatsassa, eikä haltia ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kyse. Mutta jostain syystä Ryu näytti paljon viehättävämmältä, kuin aikaisemmin. Ouraganin piti myöntää, että jokin Ryussa oli alusta asti ollut puoleensa vetävä, mutta nyt se tuntui vain voimistuvan. Ouragan joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi koskettanut Ryuta. Hänen olonsa oli tukala, miltei sietämätön.

Ryun olisi tehnyt mieli huutaa Ouraganille, ettei tämä tulisi hänen luokseen, mutta sellaisen asian huutaminen oli loukkaavaa. Ja Ryu tunsi haluavansa haltian lähelleen, hän janosi tämän kosketusta, hän halusi itse koskettaa.

Ouraganin ääni sai Ryun katsomaan tähän kasvot hieman punoittaen. Tämän äänikin sai nuorukaisen haluamaan tätä. Hän huomasi haltiankin alkavan tuntea jotakin. Selvästi syypää tähän oli tee. Nyt se oli enemmän kuin selvää.
"Tuo teesekoitus... luulen, että se on huumaavaa", Ryu sanoi tullen lähemmäs Ouragania. Jokin tuntui vetävän häntä haltian luokse. Halu olla tämän lähellä ja koskettaa ajoi häntä eteenpäin. Hänen ajatuksensa eivät juosseet kovinkaan selkeästi. Ryu ei voinut olla ojentamatta kättään ja koskettaa, edes hipaista Ouraganin vatsaa.

"Kirous Acelle...Hän tulee vielä maksamaan kalliisti.."
Ouraganin ääni oli kireä, kuin viulun kieli. Ace oli jostain syystä huumannut heidät, ja haltia aikoisi todellakin läksyttää entistä oppilastaan, kunhan palaisi takaisin luolalle. Mitä ideaa huumaamisessa edes oli? Ei ollut vaikea huomata, että tee vaikutti heihin molempiin samalla tavalla. Oli sitten tuossa teessä ollut mitä tahansa, se sulki Ouraganin ajatustoiminnan täysin, hän oli kuin transsissa, kuin täysin toisessa maailmassa. Jossain, missä oli vain hän ja Ryu. Ryu näytti niin upealta ja kauniilta, niin...haluttavalta. Ouragan yritti pitää rauhallisuuttaan yllä, mutta se kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi. He molemmat tuntuivat tiedostavan, mistä oli kyse, mutta kumpikaan ei osannut tehdä asialle mitään. Halusivatko he edes tehdä? Oli vaikea ennustaa, mihin tämä kaikki johtaisi, mutta ainakin Ouraganin tapauksessa, hän ei edes halunnut ajatella. Hän halusi tuntea Ryun lähellä itseään.

Ouragan värähti hiukan, tuntiessaan Ryun kosketuksen vatsallaan. Elementalistin käsi tuntui lämpimältä paidan läpi. Jossain normaalissa tilanteessa haltia olisi vetäytynyt kauemmas ja jättänyt asian sikseen, mutta tämä oli kaukana normaalista. Ouragan tulikin hieman lähemmäs, antaen Ryun koskettaa häntä enemmän. Samalla haltia vei käsiään Ryun selälle ja hiukan tunnusteli pitkillä sormillaan kuumaa ihoa ja solakkaa, kaunista kehoa. Se vain tuntui niin oikealta teolta.

Ryun selkää kihelmöi kohdista, joihin Ouragan kosketti. Hän nojautui kosketukseen syvään hengittäen, se tuntui niin nautinnolliselta. Tee oli saanut hänen kehonsa paljon herkemmäksi kosketukselle kuin mitä se normaalisti oli. Ryu liu'utti käsiään Ouraganin paidan alle, sivellen ja hyväillen toisen vatsaa ja siitä ylemmäs hellästi, mutta vaativasti. Aivan kuin hänellä olisi ollut kiire päästä yhä lähemmäs haltiaa.

Ryu katsoi Ouraganin silmiin hetken ennen kuin kumartui hieman ja painoi huulensa paidan alta paljastuneeseen lihaksikkaaseen vartaloon. Hän suuteli ja nuoli tämän vatsaa ja kohosi siitä rintaa kohden, pystymättä hillitsemään itseään. Samalla Ryu koko ajan hyväili haltian kehoa ja painoi hellästi tätä alemmas kohti maata. Hän ei olisi voinut lopettaa, vaikka olisi halunnut. Ei, hänen kehonsa tuntui janoavan toista joka solulla eikä Ryu voinut vastustaa. Hänen kehonsa toimi kuin itsestään.

Siitä oli kauan, kun Ouragan oli viimeksi ollut läheisessä kanssakäymisessä, ja ensimmäinen kerta, kun hän oli sitä toisen miehen kanssa. Mutta se ei tuntunut haltiaa millään lailla haittaavan. Ryun keho tuntui reagoivan hyvin herkästi Ouraganin jokaiseen kosketukseen, värähdellen kiihkosta. Haltian oma keho tuntui olevan myös erityisen herkkä, ja Ryun lempeä, herkkä kosketus sai Ouraganin miltei järjiltään, hän halusi lisää. Ouragan huokaisi syvään ja sulki hiukan silmiään, Ryun painaessa suukkoja vasten herkkää kehoa.

Ouragan oli melko omapäinen luonteeltaan, eikä hän nytkään suostunut tottelemaan, Ryun painaessa häntä kohti maata. Sen sijaan haltia kiersi molemmat kätensä Ryun lantion ympärille ja yhdellä nopealla liikkeellä nosti elementalistin syliinsä, samalla kun istui maahan, antaen Ryun istua hajareisin sylissään. Ouragan painoi Ryun tiukemmin itseään vasten, tuntien nuorukaisen kehon vaatteidensa läpi. Mutta hän ei halunnut tuntea ainoastaan niiden läpi, Ouragan halusi tuntea kehon ilman esteitä. Hetkeksi illuusionisti lopetti hyväilyn ja alkoi riisumaan paitaansa, yllättävän nopeasti. Samalla Ouragan huomasi oman hengityksensä kiihtyvän.

Ryu henkäisi ääneen Ouraganin ottaessa hänet syliinsä. Hän tunsi toisen elimen hankautuvan itseään vasten ja hänen omat housunsa tuntuivat tukalilta, oikeastaan kivuliailta pitää jalassa. Hän ei kuitenkaan lopettanut suudelmiaan Ouraganin kehoon, kun hän alkoi riisuutumaan. Hänen oli pakko saada kaikki vaatteet yltään heti, ne tuntuivat niin ahdistavilta. Muutama nappi irtosi hänen paidastaan, kun elementalisti milteinpä repi sen yltään. Ryu joutui irtautumaan hieman haltiasta saadakseen loputkin vaatteensa pois ja hän miltei hyökkäsi takaisin Ouraganin kimppuun saatuaan ylimääräiset, inhottavat kangaspalat yltään. Hän tunsi olevansa sekopäisen kiihottunut.

Ryu löysi tiensä takaisin suutelemaan ja hyväilemään Ouraganin kehoa, löysi tiensä tämän kaulalle ja kasvoihin. Hän ei kyennyt estämään itseään painaessaan huulensa toisen huulille. Viimein suudelma, josta Ryu oli haaveillut. Mutta mies ei ollut haaveillut sen tapahtuvan näin. Hän oli haaveillut heidän ensimmäisen kertansa olevan hieman erilainen. Hän halusi Ouragania, mutta ei tiennyt, olisiko haltia halunnut häntä ilman tuota teetä. Nyt kuitenkin oli mahdotonta perääntyä. Eikä Ryu edes halunnut perääntyä, hän tuskin ajatteli koko asiaa. Hän näki vain Ouraganin.

Teen vaikutus kävi selvästi yhä voimakkaammaksi Ryussa. Ouragan, kaikesta kiihkosta huolimatta, oli pikkuisen elementalistia rauhallisempi aluksi, mutta Ryun innostus tarttui häneenkin nopeasti. Ouraganin saadessa oman paidan yltään, Ryu oli miltei repinyt omat vaatteensa matonkuteiksi, ja elementalistin kehon näkeminen sai Ouraganin sydämen hakkaamaan yhä lujempaa. Varsinkin, kun Ryu suuteli uudelleen haltian hiukan kalpeaa ihoa. Ouragan ynähti hiljaa ja alkoi silittelemään Ryun paljasta kehoa pitkin, maalaavin vedoin, mutta hyväily muuttui yhä nopeammaksi ja vaativammaksi.

Ryun huulien liukuessa haltian vartaloa pitkin ylemmäs, Ouragan kumartui hieman ja vastasi kiihkeästi suudelmaan. Luultavasti Ouragan olisi suudellut ilmankin teen vaikutusta Ryuta, mutta nyt ainakin asia oli täysin varma. Enää ei voinut perääntyä. Ouragan suuteli lempeästi, mutta samalla ahneesti Ryun huulia, työntäen varovasti kieltään elementalistin suuhun. Samalla Ouragan vei käsiään Ryun vartaloa pitkin alemma, aina reisille asti, hetken aikaa antaen kätensä liikkua elementalistin sisäreidellä, ennen kuin haltia alkoi availemaan omien housujensa vyötä.

Ouraganin vastasuudelma oli kiihkeä. Ryu avasi suutaan enemmän päästäen haltian tutkimaan enemmän. Hän kiersi kieltään hieman Ouraganin kielen ympärille, voihkien haltian kosketuksesta. Hän tunsi elimensä sykähtelevän ja koko kehonsa palavan halusta haltian viedessä kätensä hänen reisilleen. Ryu ei olisi malttanut odottaa.

Ouraganin avatessa housujaan Ryu siirtyi suutelemaan haltian kaulaa, tehden kielellään kuvioita tämän kehoon. Hän etsi herkkiä kohtia, halusi löytää ne kaikki. Haltian keho tuntui suurenmoisen hyvältä hänen omaansa vasten. Haltian housujen avaaminen tuntui miltei tuskallisen hitaalta.

Ouraganin housut alkoivat tuntua melkeinpä tuskallisen kireiltä, joten haltia riisui ne, ja samalla alushousut, melko nopeasti. Ouraganin kasvoille nousi lievä puna, hänen elimensä koskettaessa Ryun omaa. Selvästi molemmat halusivat yhtä paljon, olivat yhtä kiihkeitä ja malttamattomia. Ja Ryu vaikutti myös kokeilunhaluiselta, Ouragan nosti päätään, Ryun suukottaessa hänen kaulaansa. Ouragan ei ollut koskaan tuntenut oloaan näin kiihkeäksi ja läheisyydenhaluiseksi, hän halusi Ryuta, todella kovasti. Ouragan kohotti kädellään Ryun leukaa, saadakseen elementalistin huulet jälleen omiaan vasten ja tunteakseen uudelleen sen saman kiihkon, kuin aikaisemman suudelman aikana, kun heidän kielet olivat tutkineet toistensa suita.

Suudellessaan uudelleen Ryun huulia, Ouragan vei kätensä elementalistin rintakehälle, silittäen kehoa aluksi pitkin vedoin, ja jääden sitten koskettamaan erityisen herkkiä kohtia sormenpäillään. Toinen käsi jäi hiukan kiusoittelevasti Ryun rintakehälle, toinen liukui vatsaa pitkin alemmas, kunnes haltian somert löysivät kosketettavakseen Ryun elimen. Ouragan ei päästänyt Ryuta suudelmasta, alkaessaan koskettelemaan elementalistin miehuutta melkein tuskallisen hellästi.

Ryu nautti Ouraganin koskettamisesta ja tämän kosketuksesta omalla kehollaan. Haltian saatua housut tieltä pois, Ryu oli aikonut antaa huomionsa sieltä paljastuneelle isolle, kutsuvalle elimelle, mutta Ouraganilla oli nähtävästi toiset ajatukset. Ryu huomasi huuliensa olevan jälleen haltian kiihkeiden suudelmien kohteena, mutta hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Päin vastoin, kun kerran haltia selvästi piti siitä, Ryu antautui suudelmaan mukaan kiihkeästi ja ahneesti.

Ryu voihki Ouraganin huulia vasten tämän koskettaessa hänen kehoaan ja elintään. Hänen oma kätensä kiertyi haltian miehuuden ympärille ja hän alkoi myös hyväillä sitä hellästi, mutta vaativasti. Ryun koko keho vapisi halusta.

Ouragan vetäytyi suudelmasta lopulta, haluten nähdä nautinnon Ryun kasvoilla. Miten kaunis ja kutsuva nuori mies olikaan, Ouragan hengitti miltei katkonaisesti, nähdessään mielihyvästä ja nautinnosta kertovat kasvot. Ouragan sai lisää itsevarmuutta noista houkuttelevista kasvoista, ja alkoi yhä kiihkeämmin hyväillä Ryun elintä, puristaen ja vetäen sormiaan edestakaisin, nopeuttaen hieman rytmiään. Ouraganin huulilta kantautui kiihkeä parahdus, Ryun alkaessa koskettelemaan hänen elintään myös, melko osaavasti. Haltian koko keho vapisi, hän halusi enemmän, paljon enemmän. Ja myös Ryu vaikutti siltä, ettei häntä haittaisi lainkaan hieman läheisempi kosketus, päinvastoin. Elementalisti näytti melkeinpä tuskastuneelta, aivan kuin ei saisi tarpeeksi huomiota, ja Ouragan aikoi korjata tilanteen.

Vaikka Ouragan oli hyvin kiihkeä, hän oli myös hyvin lempeä, ja piti mahdollisimman paljon huolta siitä, ettei Ryuta sattuisi missään vaiheessa. Halustaan huolimatta, Ouragan lopettaisi heti, mikäli Ryu ilmaisi pienintäkään merkkiä kivusta tai epämukavuudesta. Mutta toistaiseksi kaikki tuntui olevan hyvin. Ouragan lopetti hetkeksi Ryun elimen hyväilyn, siirtäen käsiään enemmän elementalistin reisille ja siitä lantiolle. Ouragan ei malttanut edes painaa Ryuta selälleen maahan, hän halusi tässä ja nyt. Varovasti illuusionisti painoi sylissään olevaa miestä lähemmäs itseään ja kohotti sen verran, että saattoi ohjata miehuutensa Ryun sisään. Ouragan olisi voinut työntyä sisään yhdellä, voimakkaalla liikkeellä, muttei tehnyt niin, vaan pyrki etenemään mahdollisimman hellävaroen. Tunne oli uskomaton, se miltei räjäytti haltian tajunnan, Ryu tuntui niin hyvältä, tiukalta ja kuumalta.

Ryun voihkinta kaikui metsässä. Oikeastaan mies oli jo unohtanut, missä oli. Hänen silmiensä edessä oli vain Ouragan, tämän kiihkeä, nälkäinen katse ja vahva syli, jota Ryu janosi. Hän rakasti haltian ääniä, tämän alastonta vartaloa itseään vasten, vahvoja käsiä, joilla haltia ohjaili häntä.

Viimeinkin! Viimein haltia ohjasi elimensä häneen. Vaikka toinen selvästi teki parhaansa ollakseen hellä, Ouraganin suuri miehuus sai Ryun parahtamaan, kun se etsi tietään syvemmälle hänen sisäänsä. Ouragan oli hyvä, tämä ei kiirehtinyt liikaa, mutta alussa se aina sattui hieman. Ryu taivutti päätään taaksepäin voihkien, sekä kivusta että nautinnosta. Kipu ei ollut mitään siihen nautintoon verrattuna, jota hän tunsi. Ouragan tuntui täyttävän hänet, hänen ruumiinsa ja sielunsa ja Ryu toisteli haltian nimeä voihkiessaan.

Koskaan aikaisemmin Ouragan ei ollut tuntenut mitään tällaista. Uskomaton, voimakas ja nautinnollinen tunne valtasi hänen sielunsa ja ruumiinsa. Se oli kuin myrkkyä, joka saavuutti jokaisen sopukan kehosta, otti valtaansa ja himmensi kaiken järjellisen ajattelun haltian päästä. Mutta tätä myrkkyä janosi lisää. Ouraganista pääsi muutama, miltei tuskallinen, lyhyt huokaisu, hänen hengittäessä katkonaisesti Ryun solakan vartalon alla. Ryun keho tuntui niin hyvältä, täydelliseltä. Tuntui niin hyvältä olla tuon kauniin elementalistin sisällä. Aluksi Ryun parahdus oli saanut haltian säikähtämään, oliko Ryuta sattunut? Mutta ääni muuttui nopeasti, siitä tuli paljon nautinnollisempaa ja kiihkeämpää. Ouragan siveli käsillään Ryun reisiä ja lantiota, kosketellen ihoa lempeästi, mutta vaativasti. Samalla haltia etsi uudelleen elementalistin huulet omiaan vasten, tukahduttaen molempien nautinnolliset äänet.

Ouragan liikkui aluksi hyvin rauhallisesti, tai niin rauhallisesti, mitä siinä tilanteessa vain pystyi. Hän halusi Ryun tottuvan tilanteeseen paremmin, halusi häivyttää kivun nautinnon alle. Ryun paljon pienempi ja hennompi keho tuntui tärisevän Ouraganin käsien alla, mutta se taisi olla tärinää halusta, ei kivusta. Ouragan ei kestänyt enempää, hänen oli pakko saada nopeuttaa hieman tahtiaan, muuten koko tilanne repisi hänet hulluksi. Joten haltia painoi elementalistin itseään vasten ja samalla kallistui eteenpäin, painen Ryun maahan ja tullen itse ylle. Ouragan levitti hiukan Ryun jalkoja enemmän ja edelleen varovasti, mutta hieman nopeammin, alkoi työntyä sisään.

Ryu oli pian unohtanut kaiken kivun. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut oloaan niin hyväksi seksin aikana. Ehkä vika oli huumeessa tai siinä, että hän oli korviaan myöten rakastanut Ouraganiin. Haltia (tai huume) teki hänet hulluksi halusta.

Ryu ei vastustellut Ouraganin vaihtaessa heidän asentoaan. Toisen huulet hänen omillaan tuntuivat kuumilta ja kosteilta, hän ei saanut niistä tarpeekseen. Ouraganin vahva, solakka vartalo tuntui käsittämättömän hyvältä hänen omaansa vasten. Heidän kehonsa olivat kuin luodut toisilleen.

Haltian nopeampi tahti sai Ryun voihkimaan kovemmin. Hän työnsi lantiotaan eteenpäin tahdissa Ouraganin kanssa, haluten tuntea tämän yhä enemmän sisällään, yhä kovemmin. Ryu kietoi kätensä Ouraganin ympärille, takertuen tähän kuin hukkuva pelastajaansa. Sitähän haltia olikin, hänen pelastajansa.

Ouragan tunsi myös Ryun työntyvän häntä vastaan, saaden molemmat yhä enemmän kasvavaan kiihkoon. Se tuntui uskomattomalta, niin hyvältä ja oikealta. Vaikka Ouraganin tahti oli suhteellisen nopea, hän ei missään vaiheessa aiheuttanut, ainakaan omasta mielestään, minkäänlaista kipua Ryulle. Haltia katseli tiiviisti nuorta miestä allaan, haluten nähdä nautinnon tuon kasvoilta. Ja Ryu näytti todellakin nauttivan, koko olemus, yksittäiset voihkaisut ja ilmeet kertoivat sen niin tarkasti. Ouraganin sydän hakkasi yhä lujempaa siitä onnesta, mitä hän koki, saadessaan tuottaa hyvää oloa elementalistille.

Ryun kiertäessä käsiään Ouraganin ympärille, haltia painautui hieman enemmän vasten toisen kehoa, suudellen jälleen kerran kauniita, houkuttelevia huulia. Ne maistuivat niin hyvälle, niistä aisti läpi kiihkon ja halun. Varovasti kuitenkin Ouragan hidasti samalla tahtiaan, ei loppettanut täysin, mutta sen verran, että se muuttui nautinnollisen hitaaksi ja läheiseksi, ei pelkästään nopeaksi toimitukseksi. Sitäpaitsi, Ouragan halusi olla mahdollisimman lempeä, ja hän oletti rauhallisemman tahdin olevan sitä. Mutta vaikka Ouragan rauhoittuikin pikkuisen, polte alavatsassa kertoi, ettei hän kestäisi tätä enää kauan. Varoittamatta haltia äkkiä huudahti, ja samalla laukesi Ryun sisään.

Ryu piti kiinni Ouraganista tiukasti, vastaten tämän suudelmiin kiihkeästi ja halulla. Hänen kehonsa liikkui haltian kehon tahtiin ja tuntui, että he olivat sulautuneet yhteen. Kaikki tuntui käsittämättömän hyvältä. Nautinto kuvastui Ryun jokaisesta liikkeestä ja näkyi hänen kasvoiltaan sekä kuului hänen äänestään. Ryun nautintoa lisäsi myös se, että Ouragan nautti myös. Se oli ilmiselvää. Hän oli onnellinen siitä, että sai antaa haltialle niin suurta nautintoa ja hyvää oloa.

Ouraganin tullessa varoittamatta hänen sisäänsä, Ryu huudahti nautinnosta. Se tuntui niin hyvälle, ettei hän pystynyt enää itsekään pidättelemään. Hän tuli myös ja valkoista ainetta lensi heidän molempien päälle. Ryun hikinen, hengästynyt vartalo vapisi Ouraganin alla ja elementalistin kasvot olivat onnelliset ja vapautuneet, vaikkakin väsyneet, kun hän taivutti haltian päätä itseään kohti ja suuteli tämän huulia hellästi.

Ouragan ei voinut kuvailla tuntemuksiaan, hänellä oli niin uskomaton olo. Sellaista hän ei ollut koskaan aikaisemmin elämässään kokenut, tuskin tulisi kokemaan uudelleen. Ouraganin keho vapisi hiukan hyvästä olosta ja nautinnosta, Ryun vetäessä häntä hellään suudelmaan. Ouragan vastasi siihen, ja samalla vetäytyi varovasti ulos Ryun kehosta. Ouragan ei ollut niitä haltioita, jotka olisivat hymyilleen, mutta tällä kertaa jopa noille vakaville kasvoille nousi pikkuinen hymy. Se oli hyvin pieni, tuskin huomattavissa, mutta se oli kuitenkin olemassa. Pikkuinen, tunteellinen hymy, joka kertoi, että Ouraganin oli todella hyvä olla. Haltia silitteli pikkuisen Ryun kasvoja ja hiuksia.
"Se oli upeaa.."
Ouragan kuiskasi hiljaa, mutta selvästi hiukan väsyneenä. Hän voisi ehkä nukkua pari tuntia. Väsymys saattoi johtua, haltian tietämättä, myös teestä, joka unetti herkästi, kun vaikutus lakkasi. Varovasti Ouragan asettui Ryun vierelle lepäämään, silitellen nuoren elementalistin hiuksia. Ryu oli niin kaunis, varsinkin onnellisen näköisenä. Ouragan pohti, millaisia ajatuksia Ryun päässä liikkui sillä hetkellä. Ainakin elementalistilla oli hyvä olla, sen näki helposti. Ja mikä parasta, Ouragan oli saanut sen aikaan.
"Sinun pitäisi ehkä nukkua, näytät uupuneelta."
Ouragan kuiskasi, ja painoi samalla muutaman suukon aivan Ryun korvanjuureen, vieden huuliaan pikkuisen myös kaulalle, ennen kuin lopetti. Varovasti kuitenkin Ouragan otti Ryuta kädestä ja risti pitkät, elegantit sormensa Ryun omien kanssa. Jos tämä oli pelkkää unta tai illuusiota, Ouragan ei haluaisi herätä siitä ikinä. Ryu oli niin kaunis.

Ryun olo oli rento, mutta väsynyt. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä hyväksi seksin jälkeen. Tältäkö se tuntui, kun rakasteli rakastamansa miehen kanssa? Tunne ei ollut lainkaan paha.

Ryu nyökkäsi Ouraganin sanoille hymyillen hieman. Hänen alapäänsä tuntui märälle haltian jäljiltä, mutta juuri nyt elementalisti ei välittänyt sellaisesta.
"Sinäkin näytät uupuneelta", Ryu sanoi lempeällä äänellä, hymyillen ja katse Ouraganissa. Hän puristi hieman Ouraganin kättä ja sulki silmänsä. Hän ei vain jaksanut pitää niitä auki, vaikka olisi halunnut katsella Ouraganin lempeitä kasvoja vielä vähän. Haltian lihaksikas vartalo tuntui turvalliselta hänen omaansa vasten. Siihen tunteeseen elementalisti pian nukahti.

Ouragan ei juurikaan tarvinnut unta. Hän nukkui vain joitakin tunteja, joskus ei niitäkään, joten melko pian tapahtuneen jälkeen, haltia alkoi heräilemään. Heti ensimmäiseksi Ouragan huomasi ainoastaan jyskyttävän kivun päässään. Teen jälkivaikutukset olivat pikkuisen ikävät ja Ouragan ynähti tyytymättömänä, kierähtäen toiselle kyljelleen. Mutta liikkuessaan, Ouragan tajusi, että tunsi ruohon ihoaan vasten. Ihoa? Eikö hänellä juuri äsken ollut vielä vaatteet?Haltia ei olisi millään halunnut nousta ylös, hän olisi hyvin voinut vain käpertyä kerälle potemaan päänsärkyään ja häätää kaikki uteliaat loitommalle. Mutta alastomuus keskellä ei-mitään oli jopa hänelle hiukan outo tilanne, ja siitä pitäisi ottaa selvää. Varovasti Ouragan nousi istumaan, hieroi silmiään ja kasvojaan pikkuisen väsyneen oloisena ja venytteli sitten koko kehonsa, ennen kuin katseli ympärilleen.

Heti, kun Ouragan näki maassa makaavan Ryun, tuntui, että joku olisi iskenyt haltiaa suoraan palleaan. Ouraganin silmät laajenivat ja sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä, kun hän muisti tapahtumat, kaikki ne. Hän muisti, mitä oli tehnyt Ryulle.
"Voi ei..Mitä olen tehnyt?"
Ouragan hautasi kasvonsa käsiinsä ja kuiskasi hiljaisella haltiakielellä sanansa. Hän ei ikinä, ikinä ollut halunnut satuttaa Ryuta mitenkään, ja nyt hän oli tehnyt sen, pahimalla mahdollisella tavalla. Miten hän oli saattanut? Miten hän oli voinut olla niin sekaisin yhdestä ainoasta teestä, että olisi pakottanut Ryun johonkin tuollaiseen? Varovasti haltia ojensi kättään huolestuneena, mutta vetäisi sen äkkiä takaisin. Hänellä ei ollut enää mitään oikeutta koskea Ryuhun.
"Olen pahoillani Ryu..Niin kovin pahoillani.."
Ouragan kuiskasi hiljaa ja nousi varovasti seisomaan, täristen kauttaaltaan. Ryuta oli täytynyt sattua mielettömästi. Tosin, Ouragan ei nähnyt missään verta, mutta se ei tehnyt haltian oloa yhtään paremmaksi. Hänen pitäisi lähteä pois täältä, äkkiä, hän ei kestäisi kohdata Ryuta tapahtuneen jälkeen, tuskin elementalistikaan halusi nähdä häntä. Eniten tosin Ouragan pelkäsi, että oli tehnyt jotain henkistä Ryulle fyysisyyden lisäksi. Haltia ei tiennyt, oliko käyttänyt, tai ollut käyttämättä, illuusiotaitojaan. Olisi helppoa tietysti tarkistaa asia, katsomalla Ryun ajatuksia, mutta Ouraganin oli parempi olla tekemättä enää yhtään mitään. Sen sijaan haltia puki nopeasti ylleen, jättäen kuitenkin viittansa peitoksi Ryulle. Koko päivän Ouragan oli rustannut kirjettä Acen isälle, joten hän repäisi tyhjän paperin arkista ja kirjoitti muutaman jäähyväisrivin Ryulle, taitteli paperin ja asetti sen hyvin varovasti elementalistin avonaiselle kämmenelle. Paperi tarhiintui hieman kyynelhelmiin, mutta teksti pysyi kasassa. Hetkeksi Ouragan vielä polvistui maahan ja katseli Ryuta. Elementalisti näytti hyvin rauhalliselta nukkuessaan. Hän oli kaunis ja suloinen nuori mies ja Ouragan tiesi, ettei tulisi enää koskaan tapaamaan ketään hänenlaistaan, vaikka eläisi tuhansia vuosia. Ouragan painoi kaksi sormea huulilleen ja samat sormet varovasti Ryun huulia vasten. Sen verran kosketusta haltia soi itselleen. Ouragan huokaisi syvään ja nousi takaisin seisomaan, ottaen vyöltään veitsen. Ouragan tarttui kiinni pitkiin, letille sidottuihin hiuksiinsa ja vetäisi tikarin äkisti niiden lävitse. Valkeat haituvat tipahtelivat pitkän palmikon mukana maahan ja Ouragan haroi toisella kädellään uusia, olkapäille ulottuvia hiuksiaan. Ryulle tämä teko tuskin aukeaisi, mutta ainakin Acelle Ouragan, tai Mercure, oli kertonut, että Romdeaun- suvun mieshaltioille pitkät hiukset olivat kunnian ja arvokkuuden merkki. Hiukset leikattiin häpeän, nöyryytyksen, katumuksen tai epäonnen merkiksi. Yhtä kaikki, silloin suvun miesjäsenillä ei ollut enää mitään asiaa perheensä pariin, sillä lyhyeksi leikatut hiukset kielivät täydellisestä epäonnistumisesta. Ouragan laittoi tikarin vyölleen, katseli vielä hetken aikaa Ryuta, ennen kuin kääntyi ympäri ja hävisi metsän varjoihin, nopeasti kuin käärme.

Ryun selkää kivisti. Hänen päätään särki ja pieni voihkaisu karkasi elementalistin huulilta. Hän hieroi ohimoitaan ja irvisti, avaten silmänsä. Missä hän oikein oli ja mitä oli tapahtunut? Aurinko oli jo painumassa mailleen.

Elementalisti nousi istumaan ja tapahtumat alkoivat vyörymään hänen tajuntaansa. Se tee! Jälkivaikutukset olivat kamalat, tuntui aivan krapulalta, mutta Ryu muisti myös sen hyvän olon tunteen, mitä oli kokenut Ouraganin kanssa. Niin... Ouragan! Hänellä oli hämärä muistikuva, että haltia oli ollut hänen vierellään, kun hän oli nukahtanut, mutta nyt miestä ei näkynyt missään. Oliko hän nähnyt unta? Ei, Ouraganin viitta oli hänen yllään. Mies siis oli ollut täällä. Se oli tapahtunut.

Hieman pyörällä päästään Ryu katseli ympärilleen. Ei ristin sielua. Mies nousi ylös ja hoiperteli purolle. Hänen alapäänsä tuntui ällöttävän tahmealta, oli pakko peseytyä. Tullessaan takaisin heidän rakastelupaikalleen Ryu tutki maata tarkemmin. Ensimmäisenä elementalisti huomasi kasan valkeita hiuksia. Hän huomasi myös epähuomiossa talloneensakin niitä. Sydän pamppaillen nuorakainen otti käteensä hiuksia ja nielaisi. Ne tuntuivat Ouraganin hiuksilta. Kenen muunkaan hiukset ne olisivat voineet olla? Hänen omat hiuksensa olivat tallella, tosin mies vielä varmuudeksi kosketti niitä. Kyllä, maassa olevat hiukset olivat Ouraganin hiuksia.

Ryu huomasi maassa myös jonkin valkoisen lappusen, joka oli ilmeisesti pudonnut elementalistin kädestä tämän nukkuessa. Mies poimi lapun ja luki sen vapisevin käsin. Kyneeleet alkoivat valumaan pitkin kalpeita poskia. Hän ruttasi lapun ja iski nyrkkinsä maahan. Samalla hetkellä myös ilma hänen ympärillään tuntui miltei räjähtävän. Se kesti vain muutaman sekunnin, mutta sinä aikana lähimmät puut saivat kokea elementalistin raivon, pettymyksen ja ahdistuksen. Ne nousivat jyristen juurineen ilmaan tuulen repiessä ne irti.
"Ouragan! Idiootti!" Ryu huusi täyttä kurkkua, toistellen "idioottia" useamman kerran ennen kuin viimein hieman rauhoittui.

Tunteen purkauksen jälkeen elementalisti tunsi olonsa tyhjäksi. Millään ei ollut enää merkitystä. Hän puristi nyrkissään valkeaa hiustukkoa. Toisessa kädessään hänellä oli rypistynyt kirje. Ryu vain istui silmät vuotaen aloillaan kykenemättä tekemään mitään.

Hävityksen keskeltä hänet viimein löysi Ace, joka tajusi kirjeen luettuaan, mitä oli tapahtunut. Silloin haltia katui, että oli antanut teen Ouraganille. Hän ei ollut voinut edes aavistaa, että tilanne meinisi näin pahaksi.
"Ryu", haltia kuiskasi kumartuen halaamaan ystäväänsä. "Olen niin pahoillani."
Ryu ei vastannut eikä halannut takaisin. Haltia kietoi Ouraganin viitan Ryun ympärille ja varovasti ohjasi elementalistin jalkeille. Hän huomasi valkeat hiussuortuvat miehen kädessä ja henkäisi. Ace tiesi hyvin, mitä hiukset merkitsivät Romdeaun suvulle. Mutta nyt ei ollut sopiva hetki selittää sitä Ryulle. Elementalistille oli saatava vaatteet. Ehkä oli myös parempi, että he lähtisivät välittömästi takaisin Miraan. Haltia nosti Ryun syliinsä ja sanaakaan sanomatta kantoi hänet takaisin luolalle.

Tache oli kaikesta täysin tietämätön. Ace oli vähän aikaa sitten lähtenyt katsomaan Ryuta ja Ouragania, vaikka Tache oli yrittänyt vakuuttaa, ettei heitä kahta kannattanut häiritä. Vähänpä nuori haltia tiesi, mitä olikaan tapahtunut. Tache leikki Fenriksen kanssa luolan suulla, heitteli kepakkoa innokkaalle koiralle ja välillä pörrötti sen paksua turkkia, saaden eläimen murahtelemaan ja näykkimään Tachen kättä leikkisästi. Tachen herkät suippokorvat havaitsivat nopeasti askeleita, vaikka ne hyvin kepeitä olivatkin. Ace tuli siis takaisin. Tache kohotti katsettaan Fenriksestä rakkaaseen haltiaansa, mutta vakavoitui samantien, huomatessaan Ryun ystävänsä sylissä. Jotain oli selvästi vialla.
"Mitä on tapahtunut..?"
Tache kysyi huolestuneena ja tuli molempien luokse. Ryussa ei näkynyt mitään haavoittumisen merkkejä, joten mikä ihme elementalistilla oli? Ouragania ei näkynyt missään. Tämän täytyi liittyä siihen teehen. Jopa Fenris alkoi vinkua hiljaa ja lopetti häntänsä heilutuksen. Varovasti koira asteli lähemmäs ja nuoli Ryun kättä, yrittäen lohduttaa omalla tavallaan elementalistia. Aivan kuin sekin haluaisi ottaa myös selvää, mitä ihmettä oli tapahtunut. Tache ei uskaltanut kysyä mitään, vaikka oli selvästi huolissaan. Ainoa asia, mikä antoi nuorelle haltialle vihjeen, oli valkea palmikko ja Ryun kädestä pudonnut lappu. Jopa Tache tiesi, mitä joillekkin haltiasuvuille hiusten leikkaaminen merkitsi, mutta tuo maassa oleva kirje oli tuntematon asia. Uteliaana Tache poimi sen maasta ja taitteli rypistyneen paperin auki, seuraten samalla Acea ja Ryuta. Tache ei lukenut normaalisti toisten kirjeitä, mutta tämä saattoi valottaa tilannetta, eikä hän ollut varma, oliko Ace jo lukenut lappusen, joten haltia luki ääneen.
"Ei ole mitään sanoja, joilla voisin kertoa, miten pahoillani olen tapahtuneesta, enkä odota anteeksiantoa, sillä en ansaitse sellaista. Satutin sinua mitä kamalimmalla tavalla, enkä voi antaa sitä anteeksi itesellenikään. Tietysti voisin syyttää Acen antamaa teetä, mutta loppujen lopuksi, vastuu on aina tekijällä. Minä lupaan, ei, minä vannon, ettet ikinä tule näkemään minua uudelleen. Sinun ei tarvitse pelätä, että koskaan enää satuttaisin sinua. Et ehkä luota minuun enää, mutta annan mieluummin naulata itseni kiinni puuhun, kuin rikkoisin lupaukseni. Tiedän, että lupasin auttaa sinua Sayashin kanssa, mutta voit paljon paremmin ilman minua ja uskon, että joku toinen, johon luotat ja rakastat koko sydämestäsi, on valmis auttamaan sinua ja pääset lopultakin vapaaksi. Eniten kadun kuitenkin sitä, etten sanonut, miten mukavaa minulla oli kanssasi ennen tätä katastroofia, ja toivon koko sydämestäni, että löydät jonkun, joka auttaa sinua paikkaamaan aiheuttamani haavat sielussasi. Olen pahoillani kaikesta. Ouragan."
Tache katseli kirjettä, ja huomasi vielä pienen lisäyksen, jossa ohimennen näki hänen ja Acen nimen. Senkin Tache luki ääneen.
"P.S. Mikäli vielä voin esittää toiveen, haluaisin Acen tietävän, miten ylpeä olen hänestä. Lisäksi Tachen äidin puolesta haluan toivottaa onnea hänen pojalle. Kiitos."
Paperissa ei ollut lisäksi muuta, korkeintaan muutama kyynel, jotka näkyivät tummina, pyöreinä läikkinä. Tache huokaisi syvään. Hän oli alusta asti ollut sitä mieltä, että tee oli huono idea, mutta nyt oli turhaa sanoa asiasta enää mitään.
"Olen pahoillani tapahtuneesta, Ryu.."
Tache kuiskasi hiljaa ja laski kättään Ryun olkapäälle.

Ace katsoi Tachea hiljaa tämän tullessa heidän luokseen, jatkaen kuitenkin Ryun kantamista pysähtymättä.
"He joivat sitä teetä", hän sanoi vaimeasti. Hän ei kertonut, millaisen hävityksen keskeltä oli Ryun löytänyt, mutta se kuitenkin huolestutti haltiaa. Ryu oli milteinpä pelottavan vahva. He olivat onnekkaita, etteivät olleet joutuneet tuon voiman kynsiin. Hän tuskin kuuli, kun Tache luki kirjettä ääneen.

Hän kantoi Ryun luolaan, jossa heidän pakkauksensa olivat ja alkoi etsimään vaatteita elementalistille. Löydettyään vaatteet hän antoi ne Ryulle, joka puki ne ylleen kuin kone, Acen ensin käskettyä häntä tekemään niin.
"Olen niin typerä", Ace sanoi Tachelle, vaikka häärikin Ryun ympärille. "Niin typerä. Olisi pitänyt arvata, että Ouragan lähtisi. Minunhan pitäisi tuntea hänet!"
Ace oli raivoissaan itselleen, mutta tilanteelle ei voinut mitään.

"Meidän on kai parasta lähteä samantien takaisin Miraan", Ace sanoi hiljaa, katsoen Tachea surumielisesti.

Ryu ei reagoinut oikeastaan mihinkään. Kyneleet olivat ehtyneet, mutta hänen katseensa oli tyhjä ja kasvot ilmeettömät. Hän ei reagoinut edes Tachen lohduttavaan kosketukseen ja vaikutti miltei siltä, ettei elementalisti edes huomannut ympäröivää maailmaa. Hän oli kuin unessa. Hän toivoi olevansa unessa, ja kun hän heräisi, Ouragan olisi hänen vierellään.