Annoctatio

Ouragan joi pikkuisen teetä, se maistui niin hyvältä ja rauhoittavalta, kuin hän muisti. Hän oli juonut samaa teelaatua ties kuinka pitkään ja sen tuoksu sekä maku olivat niin kotoisia, toivat mieleen rauhalliset päivät Mercuren kanssa. Kuitenkaan se ei näyttänyt kummemmin rauhoittavan Ryuta. Poikaparka oli jotenkin vaivaantunut, mutta se ei johtunut haltian seurasta, sen Ouragan aavisti. Ehkäpä se johtui kysymyksestä, sillä Ouragan oli huomaavinaan pienen jännittyneisyyden ystävässään, kysymyksen tultua ilmoille. Ouragan tarkkaili vaivihkaa jokaista Ryun elettä ja sanaa. Kuitenkaan haltia ei enää vastannut Ryun kysymykseen, mitä hän haluaisi ystävästään tietää, keskittyi vain juomaan teetä. Ouragan ei hetkeen puhunut yhtään mitään.
"Näytät väsyneeltä, ehkäpä sinun pitäisi mennä nukkumaan. Ja minä kyllä löydän nukkumapaikan itse, en tarvitse peittelyä enkä hyvän yön suukkoa."
Ouragan sanoi lopulta, sivuuttaen edellisen keskustelun täysin. Ouragan oli nähnyt osan Ryun menneisyyttä ja vasta nyt hän ymmärsi, miten tahditon kysymys oli ollut. Haltia oli tarkoittanut lähinnä, että Ryu voisi kertoa niitä näitä, kuten suosikkipaikkansa kaupungissa tai lempieläimensä tai värin mistä piti vähiten. Mutta varmaan toinen oli luullut haltian utelevan niitä kipeimpiä muistoja, joista ei varmasti ollut hauskaa puhua. Eikä Ouragan halunnutkaan tietää enempää.
"Ymmärrän kyllä, mikäli et halua puhua itsestäsi sen kummemmin. Ehkäpä oli tahditonta kysyä asiaa, olen pahoillani."
Ouragan puki lopulta ajatuksensa sanoiksi, muttei puhuessaan katsonut kertaakaan Ryuta. Häntä oli alkanut hävettämään oma typeryytensä. Haltia joi vielä teekuppinsa tyhjäksi ja laski sen sitten pöydälle, ottaen samalla taas huilunsa esille. Ehkäpä hän voisi soittaa Ryulle jotain rauhoittavaa unimusiikkia, auttaisi nukahtamaan nopeammin. Ulkona ei enää satanut, mutta maailma tuntui olevan hyvin pimeä ja olematon sillä hetkellä. Tässä pienessä huoneistossa sentään oli valoa ja elämää, siellä olivat he kaksi. Ouragan nosti huilun huulilleen ja alkoi taas soittaa hiljaista, rauhallista musiikkia. Sen sävelet tuntuivat pitkiltä ja rauhallisilta, aivan kuin aaltojen liike tai joen virtaaminen. Ouragan vähän väliä tarkkaili Ryuta ja tuon reaktioita. Tämä oli yksi ensimmäisiä kertoja, kun haltialla oli hyvä olla. Hänestä oli mukavaa vain istua siinä sohvalla, soittaa huilua ja katsella ystäväänsä. Mitä muuta hän tarvitsisi? Ehkäpä Ouraganin raukea olo vaikutti myös musiikkiin. Ainakin se rauhoitti.

Ryu siemaili teetä hiljaa miettien. Mitä hän voisi kertoa Ouraganille? Hän itse halusi tietää toisesta enemmän, mutta ei kehdannut kysyä suoraan. Ties vaikka se loukkaisi haltiaa jotenkin. Eihän hän loppujen lopuksi tiennyt tästä juuri mitään. Ryu ei ollut hyvä tyhjänpäiväisessä rupattelussa, vaikka olikin baarissa töissä. Hänellä oli vielä paljon opittavaa kanssakäymisistä muiden olentojen kanssa.

Ouraganin sanat havahduttivat hänet ja hän vilkaisi haltiaa hieman hymyillen.
"Sinä saat nukkua ihan missä haluat, vaikka sängyssäni", Ryu sanoi. Häntä kyllä väsytti hieman, kieltämättä. Mies siemaisi taas teetä, jonka rauhoittava vaikutus alkoi tuntua hänen jäsenissään. Hänen olonsa oli koko ajan rennompi.
"Ei se mitään. En vain oikein... osaa puhua itsestäni", Ryu sanoi kiertäen molemmat kätensä lämpimän teekupin ympärille. "Minäkin haluaisin tietää sinusta enemmän", hän sanoi sitten varovasti ja lisäsi nopeasti: "Mutta ei sinun ole pakko kertoa mitään. Kerrot, kun sinusta tuntuu siltä." Elementalisti hymyili ja joi loputkin teestään, asettaen tyhjän kupin pöydälle.

Raukeana Ryu nojasi sohvan nurkkaan ja hymyili jälleen.
"Kiitos teestä. Se oli oikein hyvää", hän sanoi hiljaa. Kohta alkoi kuulumaan Ouraganin huilun suloinen sävel, joka rauhoitti nuorta elementalistia yhä enemmän. Se rentoutti ja hän sulki silmänsä. Purot solisivat, metsät humisivat ja kaislikot suhisivat hänen mielessään ja huilun sanattoman kaunis sävel vaivutti elementalistin pian uneen.

Ouraganille ei olisi tuottanut suurempia ongelmia kertoa itsestään, hän vain harvemmin keksi mitään kerrottavaa. Toki hänellä oli kymmeniä tarinoita elämänsä varrelta, mutta ne eivät oikein tuntuneet kiinnostavilta. Sitäpaitsi, Ryu saisi kyllä kuulla hyvin paljon Ouraganista, kunhan haltia nyt tapaisi Tachen ja saisi kertoa kaiken. Ouragan soitti mietteliäänä huiluaan, antoi osan ajatuksista ja tuntemuksista tulla esille musiikin muodossa, vaikkei niitä voisikaan ymmärtää. Haltia ei ollut erityisen innokas puhumaan, joten oli sinäänsä harmi, ettei musiikin kieltä voinut ymmärtää. Hän olisi mieluummin soittanut koko elämäntarinansa, kuin puhunut. Lopulta kuitenkin Ouragan laski huilun huuliltaan ja katsahti Ryuta, kertoakseen jotain. Mutta valkotukan hämmästykseksi, toinen oli nukahtanut siihen sohvalle.
"Ryu? Hei, Ryu, herää.."
Ouragan kuiskasi, ja tönäisi hiukan miestä olkapäähän, mutta ei reaktiota. Selvästi Ryu oli samantien vaipunut syvään uneen. Ouragan huokaisi syvään ja pudisteli päätään. Hän tiesi, että saisi halutessaan Ryun sängyn lainaksi, mutta haltia ei ollut niin epäkohtelias, että olisi vienyt talon isännän nukkumapaikan. Koska Ryu ei suostunut heräämään, itseasiassa toinen vain käänsi kylkeään mielenosoituksellisesti, Ouragan nosti aivan varovasti nuoremman miehen syliinsä ja kantoi tämän nukkumaan makuuhuoneeseensa. Ryu oli hyvin kevyt kannettava, ja hänestä huokui samanlainen voima, mitä haltia oli joskus havainnut voimakkaissa tuulissa. No, olihan toinen sentään ilmaelementisti. Löydettyään oikean huoneen, Ouragan laski varovasti Ryun vuoteelle ja vielä peitteli toisen, ennen kuin poistui äänettömin askelin huoneesta.

Ouragan yritti nukkua sohvalla, muttei oikein kyennyt siihen. Ei sillä, että sohva olisi huono, se oli loistava paikka nukkua, mutta Ouragan oli vähän huono nukkumaan sisätiloissa. Hän kaipasi ulkoilmaa, tuulen kosketusta kasvoillaan. Vähin ääniin Ouragan nousi sohvalta ja livahti ulos ikkunasta, jättäen sen hieman raolleen. Ouragan kiipesi ketterästi kuin kärppä ylös talon katolle ja istahti tiilein vuoratulle alustalle. Ilma oli selvästi parantunut huomattavasti, ilmassa tuoksui myrsky ja ukkonen, mutta ne olivat kaukana, eikä enää edes satanut. Katto oli märkä, joten Ouragan istui viittansa päällä, ja katseli pimeää, nukkuvaa kaupunkia, jota katuvalot täplittivät siellä täällä. Haltia alkoi uudelleen soittaa huiluaan, jonka ääni luikerteli vienona ympäri yötä.

Ryu ei herännyt Ouraganin hiljaiseen herättelyyn, tuskin edes huomasikaan sitä unensa läpi. Hän nukkui hyvin, näkien unta metsistä ja tuulesta. Hän näki unessaan myös Ouraganin huiluineen, tunsi tuulen ja lähti lentämään. Hän kohosi yhä korkeammalle ja korkeammalle, tunsi olevansa pelkkää ilmaa. Kevyempi kuin höyhen.

Ryu heräsi aamuauringon säteiden osuessa ikkunaverhojen välistä hänen silmiinsä. Hän ei ensin hahmottanut, missä oli, mutta tunnisti sitten oman huoneensa. Eilisen tapahtumat alkoivat muistua hänen mieleensä ja siten myös Ouragan. Miten hän oli päätynyt sänkyynsä? Hän muisteli nukahtaneensa sohvalle. Ja missä oli Ouragan? Viimeinen muistikuva oli se, että toinen oli istunut hänen vierellään soittamassa huiluaan. Niin, huilu. Ryu nousi vuoteesta terästäen kuuloaan. Aivan kuin hän olisi kuullut heikosti sen äänen.

Ryu kiiruhti olohuoneeseen ja katsoi ympärilleen. Haltiaa ei näkynyt missään. Eiliset teekupit olivat vain pöydällä. Huilun ääni kuitenkin kantautui voimakkaampana elementalistin korviin ja silloin hän huomasi avonaisen ikkunan. Ouragan oli varmaankin ulkona. Ryu kurkisti ikkunasta, mutta ei nähnyt haltiaa missään. Ääni tuli kuitenkin nyt niin läheltä, ettei Ouragan voinut olla kaukana.
"Ouragan?" Ryu kutsui varovaisesti ja tähyili ympärilleen, tajuamatta kuitenkaan katsoa ylös.

Ouragan saattoi valvoa öisin, mikäli hänellä oli paljon ajateltavaa tai muuten vain sellainen tunne. Nyt syystä tai toisesta, haltia oli ollut katolla jumittamassa koko yön, välillä soittanut huilua ja välillä nukkunut muutaman tunnin. Hän heräsi melkein samaan aikaan auringon kanssa ja hetken aikaa meditoi myös ja venytteli samalla kehoaan. Ainakin Ouragan vielä muisti, missä hän oli. Ja hän muisti Ryun. Niinpä niin, Ryu. Jossain vaiheessa haltia oli ehtinyt pohtia myös tuota nuorta miestä, lähinnä hänen kurjaa menneisyyttään. Yleensä Ouragan oli melko jäätävä haltia, hän ei luonut syviä tunteita ketään kohtaan, mutta hän ei halunnut jättää Ryuta yksin. Jokin tuossa miehessä oli, miksei Ouraganilla ollut kiire pois hänen luotaan. Mutta haltia ei osannut selittää asiaa, edes itselleen. No, ehkä hän voisi jonkin aikaa pysytellä kuvioissa ja ottaa selvää. Äkisti Ouragan kuuli kuitenkin nimeään kutsuttavan. Se havahdutti haltian ajatuksistaan ja huilun ääni lakkasi samantien. Äänettömästi Ouragan hiipparoi katon reunalle ja kurkisti sen ylitse, tuijottaen nyt ylösalaisin Ryuta suoraan silmiin.
"Kutsuit?"
Haltia kohotti hieman toista kulmaansa kysyvästi ja pudottautui jaloilleen ikkunalaudalle.

Kepeästi Ouragan luikerteli ikkunasta takaisin sisään ja asteli takaisin sohvan luokse, sivellen paksulla letillä olevia hiuksiaan.
"Kiitän vieraanvaraisuudestasi. Mutta etten olisi epäkohtelias, joudun kertomaan, että kannoin sinut vuoteeseesi, kerta olit nukahtanut sohvalle. Joten, pahoittelen, mikäli se oli sinusta epämiellyttävää."
Ouragan ei mielellään koskenut muihin ilman lupaa, joten hän kertoi jälkikäteen, jos jotain merkittävää oli tapahtunut. Sitäpaitsi, haltiasta se oli lähinnä kohteliasta. Asiasta toiseen, Ouragan kääntyi nopeasti ympäri ja katseli mustilla silmillään Ryuta intensiivisesti, aivan kuin olisi voinut nähdä toisen sieluun.
"Toivoisin, että voisit esitellä minulle nyt Tachen? Sen jälkeen, en häiritse sinua tai häntä enempää. Lupaan lähteä samantien."
Ouragan nosti hieman toista kättään, kuin vannoisi valaa. Ryu oli ollut hyvin ystävällinen antaessaan haltian jäädä, mutta tuskin toinen halusi tämän enempää katsella Ouragania nurkissaan.

Ryu kohotti katseensa ylös kuullessaan tutuksi käyneen, syvän äänen yläpuoleltaan. Mitä ihmettä Ouragan teki taivaassa? Hetkinen, ei tämä ihan taivaassa ollutkaan, katolla vain. Ryu naurahti hieman omalle typeryydelleen ja teki tilaa, jotta toinen pääsisi takaisin sisälle.
"Luulin, että olit kadonnut jonnekin, mutta sitten kuulin huilusi. Enkä siltikään tajunnut, missä olit", Ryu sanoi huojentuneena ja hieman nolona. Hän mietti, mitä olisi tehnyt, jos toinen olisi tosiaan lähtenyt sanomatta edes hyvästejä. Sellainen ei kuitenkaan vaikuttanut Ouraganin tapaiselta.

Ryu seurasi Ouragania katseellaan ja hänen kasvoilleen nousi pieni punastus haltian puhuessa. Nyt selvisi siis, miten hän oli päätynyt sänkyyn.
"Ei se ollut epämiellyttävää", hän sanoi nopeasti. "Pikemminkin haluan kiittää sinua siitä. Joten kiitos." Hän hymyili hieman ujosti.

Ouraganin yhtäkkinen katse naulitsi Ryun paikoilleen. Vasta nyt hän oikeastaan tajusi, miten komea haltia oli. Hänestä tuntui, että olisi voinut hukkua noihin mustiin silmiin. Ryun valkeat silmät tapittivat toista odottavasti. Haltialla oli selvästi jotakin sanottavaa. Ja haltia puhuikin, mutta sanat eivät miellyttäneet Ryuta lainkaan. Hän laski katseensa nopeasti ja alkoi sormeilla hiuksiaan.
"Ai niin", hän sanoi, yrittäen olla kuulostamatta liian apealta. Haltian sanat olivat kuitenkin olleet kuin isku vyön alle. Ryu oli hetkeksi unohtanut, että Ouragan oli tullut tänne vain Tachen tavatakseen. Niin ja Acen. Haltiaa tuskin kiinnosti Ryun kaltainen ihminen tuota enempää.
"Jos... jos sinulla ei ole kauhea kiire, voisimmeko ensin syödä vähän aamupalaa? Minulla on hedelmiä keittiössä."
Ryu ei edes odottanut vastausta vaan paineli keittiöön. Hetken elementalisti seisoi tiskialtaaseen nojaten, puristaen sitä rystyset valkoisina, ennen kuin alkoi huuhtelemaan omenoita, mandariineja ja banaaneja kulhoon, jonka hän pian kiikutti olohuoneeseen hymy kasvoillaan.

"Niiden pitäisi olla ihan hyviä. Ota vain, jos sinulla on nälkä. Minulla ainakin on", Ryu sanoi ja otti mandariinin, kuori sen nopein liikkein ja alkoi syödä. Hän oli ottanut myös kulhollisen pähkinöitä mukaansa keittiöstä ja nekin olivat tarjolla.

Ouragan oli melko hyvä tekemään havaintoja ja huomaamaan joitain asioita muista. Vaikutti siltä, että Ryu oli odottanut jotain aivan muuta, mutta tunnelma latistui samantien Ouraganin puhuessa. Sen näki miehestä samantien, hän oli selvästi pettynyt, tai vain palautettu takaisin maanpinnalle. Sen enempää haltia ei osannut, eikä halunnut, tulkita. Muuten hän voisi alkaa luulemaan omiaan, eikä Ouragan mielellään luonut pelkkien luulojen perusteella mitään ajatusta kenestäkään. Haltialle tuli pikkuisen paha mieli, nähdessään Ryu noin apeaksi muuttuneena. Hän halusi sanoa jotain ystävällistä, mutta Ouragan ei ollut luonteeltaan sellainen, hän harvemmin osasi sanoa mitään hauskaa tai lohdullista.
"Älä käsitä väärin, olen hyvin kiitollinen yösijasta."
Ouragan sanoi varmuuden vuoksi, mikäli haltia ei vaikuttanut tarpeeksi kiitolliselta. Olisiko hänen pitänyt maksaa jotain yöpymisestä ja ruuasta? Hänellä ei valitettavasti ollut rahaa.

Ouragan meinasi juuri kysyä asiaa, kun Ryu ehti jo puhua aamiaisesta. Haltia oli pikkuisen hämmentynyt ja kallisti päätään, osaamatta sanoa mitään. Yleensä suhteellisen ilmeettömillä kasvoilla oli hämmennystä.
"No..Eihän minulla koskaan ole kiire."
Ouragan vastasi lopulta myöntävästi ja kohautti harteitaan hieman. Ouraganilla ei ollut oikeastaan kotia, mihin palata. Hänellä ei ollut paikkaa maailmassa, joten hänellä ei ollut myöskään koskaan kiire. Kuullessaan juoksevan veden äänen, Ouragan istahti sohvalle risti-istuntaan, oikein tietämättä, olisiko ollut parempi kieltäytyä aamiaisesta. No, ei hän halunnut Ryun näkevän nälkää, joten ainakin nuorukainen saisi syödä.
"Näytit hieman huolestuneelta äsken, sinun kannattaisi juoda valkomurattiteetä, se rauhoittaa."
Ouragan mutisi, Ryun palatessa hedelmien kanssa takaisin. Ja vielä pähkinöitäkin, ihanaa. No, ei ollut haltian asia jaella toisille neuvoja, joten hän ei puhunut sen enempää valkomuratista, vaan otti kulhosta banaanin, alkaen kuorimaan sitä, ja haukkasi palasen.

Valkomurattiteetä? Ryu ei ollut kuullutkaan sellaisesta, mutta hän ei ollutkaan kovin asiantunteva kasvien suhteen.
"Pitää käydä ostamassa sitä sitten", hän mutisi mutustaessaan mandariinia. Se oli nopeasti syöty ja hän kurotti ottamaan pähkinöitä. Samalla hän sattui vilkaisemaan Ouraganiin.

Ryu puristi pähkinät vahingossa miltei rikki. Haltia ei näyttänyt itse edes tajuavan, miten eroottiselta tämän banaaninsyönti näytti. No, kuinka olisikaan tajunnut? Hänen reaktionsa oli shokki myös hänelle itselleen. Ryu punastui rajusti ja käänsi katseensa pois haltiasta, tunkien pähkinöitä suuhunsa. Hän vaikutti varmaankin omituiselta Ouraganin silmissä ja sätti mielessään itseään tyhmäksi. Sitten häneen iski pelottava ajatus. Ei kai hän vain ollut ihastunut haltiaan? Siinä tapauksessa olisi parempi hankkiutua tästä eroon mahdollisimman pian. Hänen ihastumisistaan ei ollut koskaan seurannut mitään hyvää.

Ryu yskähti hieman ja otti omenan, vältellen katsomasta banaaneja kulhossa tai Ouragania.
"Tache ja Ace yllättyvät varmasti nähdessään sinut", hän sanoi mitään sanomattomalla äänensävyllä, kuin olisi jutellut säästä. "Mutta luulen, ettei meidän kannata kiirehtiä heidän luokseen. Heillä voi olla... jotakin kesken näin aamutuimaan." Ryu sanoi ja tajusi vasta sitten, mitä oli edes sanonut ja punastui taas. "Tai siis, he ovat varmaankin vielä sängyssä." Hän punastui enemmän. "Nukkumassa."

Eihän tästä tullut mitään. Hän ei tuntenut olevansa oma itsensä. Ryu puri hampaansa yhteen, jotta ei olisi sanonut enää yhtään tyhmää lausetta. Selvästikin tämä oli ihastusta. Mitä pikemmin he lähtisivät Tachen ja Acen luo, sen parempi. Se vain ei tainnut käydä ihan päinsä. Juurihan hän oli sanonut, että heidän kannattaisi odottaa. Ryu haukkasi omenaansa ja yritti keskittyä siihen. Häntä nolotti.

Hieman kummastuneena Ouragan katsahti kesken ruokailun Ryuhun, joka näytti jokseenkin..erikoiselta. Haltia ei viitsinyt sanoa asiaan mitään, mutta oli hän pikkuisen kummastunut miehen yllättävästä reaktiosta. Ouragan jätti toistaiseksi asian sikseen ja antoi Ryun ahtaa rauhassa pähkinöitä itseensä, haltia keskittyi omaan aamiaiseensa. Samalla hän pohti, mitä mahtaisi kertoa Tachelle, tavatessaan hänet. Ja mitä Acelle mahtoi kuulua? Voi hänen vanha oppilaansa, haaveileva ja muissa maailmoissa oleva Ace. Ouragan oli joskus sanonut opetuksissaan, ettei Ace saisi missään tilanteissa halata opettajaansa, mutta Ouragan ei enää ollut hänen opettajansa, joten olisi hauska nähdä, tajuaisiko nuori haltia asiaa. Ace ei ollut ihan tyhmä, joten varmaan Ouragan saisi jonkinlaisen jälleennäkemisen halauksen.
"Älä sentään tukehdu pähkinöihin."
Ouragan varoitteli, kuullessaan Ryun hieman yskivän. Mies oli kyllä melkoisen innokkaasti pähkinöitä natustanut, joten Ouragan hieman kohotti kättään, valmiina taputtamaan muutaman kerran Ryuta selkään, mikäli joku ilkeä pähkinä jäisi kurkkuun kiinni. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vain Ryu saattoi jopa puhua. Tosin sanavalinnat saivat jopa Ouraganin pikkuisen huvittumaan ja haltia yskäisi pikkuisen, peittääkseen asian.
"Ymmärsin kyllä. Nukkumassa tai eivät, aamu on tosiaan aikainen, joten ehkä meillä ei ole kiire."
Ouragan napsi muutaman pähkinän ja alkoi sitten kuoria mandariinia.

Mutta jostain syystä haltia aisti, että Ryu oli pikkuisen kiusaantunut jostain syystä, vaikkei Ouragan tosiaan tiennyt mistä. Oliko hänen seuransa niin ikävää? Ainakaan Ryu ei ollut aivan täysin tässä ajassa ja paikassa mukana. Ouragan nousi vähin äänin sohvalta, ja käveli jonkin aikaa ympäri asuntoa, kunnes parkkeerasi itsensä jonnekkin keittiössä olevan ikkunan tienoille ja nojasi seinään, napsien mandariininpalasia.
"Kukaan ei pakota sinua tulemaan mukaan, ellet halua. Pelkkä osoite riittää."
Ouragan sentään puhui, ettei olisi aivan epäkohtelias. Mutta jos Ryu ei viihtynyt hänen seurassaan tämän enempää, Ouragan lähti kyllä. Hän voisi hyvin maleksia kaupungilla aamun, ja käydä sitten tapaamassa nuoria haltioita.

No, ei Ryu ollut tukehtumassa pähkinöihin. Vaikka sekin oli miltei lähellä. Hän naurahti hieman Ouraganin sanoille. Toinen ei ainakaan vaikuttanut kiusaantuneelta tai vihastuneelta hänen sanoistaan. Ehkä Ouraganilla ei ollut mikään pakottava tarve päästä hänestä eroon mahdollisimman pian. Ryu elätteli jo toivoa rinnassaan, kunnes kuuli haltian puhuvan jälleen. Toinen oli vaeltanut johonkin keittöön ja tuodessaan hedelmä- ja pähkinäkuppeja takaisin sinne, hän vältteli hetken katsomasta haltiaa ennen kuin vastasi.

Ryu laittoi hedelmät ja pähkinät kaappiin ja kääntyi sitten haltiaan päin. Oli epäkohteliasta katsoa koko ajan muualle. Ties mitä päätelmiä Ouragan tekisi hänen käytöksestään. Hän hymyili haltialle hieman.
"No, jos välttämättä haluat mennä yksin, en estä sinua, mutta tulisin kyllä mielelläni mukaan. Mutta jos se vaivaa sinua, voin tietenkin antaa osoitteenkin", Ryu sanoi katsellen haltiaa tämän päätöstä odottaen. Elementalisti tiesi, että hänen olisi pitänyt näin hyvissä ajoin työntää haltia pois luotaan, mutta hän ei vain pystynyt tekemään sitä. Ryu halusi viettää aikaa Ouraganin kanssa mahdollisimman paljon ennen kuin tämä lähtisi taas vaeltamaan. Eron hetkeä hän ei halunnut edes ajatella.

"Sitä paitsi haluaisin todella hankkia sitä valkomurattiteetä", Ryu sanoi, "mutta en tiedä, miltä se näyttää. Tarvitsisin apua sen ostamisessa."

Ouragan katseli ikkunasta ulos myrskyn jälkeistä kaupunkia, joka alkoi heräilemään pikkuhiljaa. Kadut täyttyivät jälleen ihmisistä, ja jokaisella oli päämäärä tai tarkoitus. Ouragan vain kuljeskeli elämässään sinne sun tänne, vailla mitään paikkaa, missä olla. No, sellaista elämä vain nyt sattui olemaan, eikä sille voinut mitään. Ouragan katsahti hieman sivulleen, kuullessaan Ryun tulevan takaisin keittiöön. Nuorukainen vaikutti edelleen hermostuneelta, ja haltialle tuli melkein paha mieli tiedosta, että hän ehkä oli aiheuttanut jotenkin tuon hermostuneisuuden. Jonkin aikaa Ouragan tarkasteli Ryuta, yrittäen saada selville, mikä aiheutti hänen levottoman olonsa. Mutta haltia ei voinut päätellä mitään, hän joutui vain arvuuttelemaan. Ryun sanoille kyllä Ouragan hieman pudisteli päätään. Kumpikaan heistä ei oikein osannut tehdä päätöstä, molemmat halusivat toisen tekevän, mikä parhaalta tuntui. Aika hassu ajatus. Ouragan huokaisi syvään, tästä ei tulisi mitään, jos molemmat vain vatvoisivat edestakaisin.
"Arvostaisin kyllä, mikäli tulisit mukaan. Tuskn se Acea ja Tachea haittaa."
Mitä luultavimmin nuoret haltiat myös puhuivat helpommin Ouraganille, mikäli joku heille tuttu olisi hänen kanssaan.

Ouragan lopetti nojailun ja suoristautui, venytellen hieman käsiään ja ylävartaloaan.
"Varmasti yrttikauppiaat tuntevat teen, mutta kyllä minä voin auttaa."
Ouragan teki mielellään vastapalveluksen Ryulle, kerta oli saanut syödäkseen nuoren miehen luona.
"Itseasiassa, voisimme käydä ostamassa sitä, ja sitten käydä tervehtimässä kaksikkoa."
Ouragan ehdotti lopulta, tuntui turhauttavalta olla neljän seinän sisällä.

Ryu hymyili leveästi ja selvästi helpottuneena Ouraganin sanoille.
"Tuskinpa haittaa. Olemme hyviä ystäviä keskenämme", hän sanoi. "Itse asiassa he ovat oikeastaan ainoat hyvät ystävät, mitä minulla on", Ryu lisäsi vielä.

Ouraganin ehdotus teeostoksille lähtemisestä oli kuin suoraan Ryun ajatuksista. Jotakin tällaista hän oli itsekin kaavaillut, mutta oli hyvä huomata, että Ouraganillakin oli samoja ajatuksia.
"Parempi silti, että mukana on asiantuntija. Näin isossa kaupungissa ei koskaan välttämättä tiedä, kuka on rehellinen kauppias ja kuka huijari", Ryu sanoi hymyillen.
"Luit ajatukseni, Ouragan. Tämä on hyvä aika käydä ensin ostoksilla", elementalisti sanoi ja lisäsi ajatuksissaan itselleen: Varsinkin, kun olet lähdössä pois heti tavattuasi Acen ja Tachen.

"Lähdetään vaikka heti", Ryu sanoi ja asteli eteiseen laittamaan kenkiä ja takkia ylleen. Ei kestänyt kauaakaan, kun hän oli valmis lähtemään.

Ouragan oli kerrankin elämässään hämillään. Hän ei ymmärtänyt lainkaan Ryun ajatusmaailmaa. Halusiko hän haltian jäävän vai lähtevän? No, tuskin siitä paljoakaan jäisi päänsärkyä Ryulle, ei Ouragan olisi sen pidempään, mitä tarve vaati. Hän suorittaisi tehtävänsä loppuun, ja jatkaisi ikuista matkaansa. Ja jos hyvin kävi, ehkäpä hän lähtisi katsomaan Mercurea, veli oli ollut teillä tietämättömillä jo jonkin aikaa. Vaikkei Ouragan sitä koskaan myöntänyt, hän oli kateellinen, että Mercurella oli joku rakastettu. Hän ei kestänyt ajatusta, että joku muu, oli Mercurelle rakkaampi, kuin Ouragan. No, ehkä tällä kertaa haltia voisi keskittyä Ryuhun ja tähän hetkeen.
"Onhan se mukavaa päästä hieman ulkoilmaan. En ole ollut kaupungissa vähään aikaan."
Ouragan seurasi puhuessaan Ryuta, ja alkoi myös laittamaan kenkiä jalkaansa.
"Muistaakohan Ace enää minua? Siitä on kuitenkin aikaa, ja paljon on varmaan ehtinyt tapahtua."
Ouragan puhui puoliääneen, mutta kuitenkin kuuluvasti.

Sen suurempia keskustelematta, Ouragan asteli ulos aamuiseen ilmaan. Kaupunki oli juuri herännyt, mutta Ouraganin olo oli silti ahdistunut. Hän ei pitänyt näistä suljetuista tiloista, jossa ihmisiä oli pakkautuneena pieneen tilaan. Sitäpaitsi, kaupungin ilma ei koskaan ollut niin raikasta ja puhdasta, kuin metsässä. Mutta Ouragan ei juurikaan asiasta valittanut, katseli vain hetken ympärilleen, ennen kuin katsahti Ryuta.
"Joten, mistä haemme sitä teetä? Tunnet varmasti täkäläiset kaupat minua paremmin."
Ouragan katseli jälleen mustilla silmillään intensiivisesti uutta ystäväänsä. Vai kehtasiko Ryuta vielä sanoa ystäväksi? Tuskin kannatti, haltia kuitenkin lähtisi pian.

Ryu hymyili Ouraganin sanoille.
"Acella on hyvä muisti. Varmasti hän muistaa", hän sanoi ja naurahti sitten ääneen.
"Tuskin maltan odottaan, että näen hänen ilmeensä", Ryu sanoi kuvitellen päässään Acen äimistynyttä ilmettä. Kollegalla tulisi olemaan paljon kysymyksiä, siitä Ryu olisi voinut panna vaikka päänsä pantiksi. Hän kuvitteli jo sielunsa silmin Acen ilmeen, kun tämä avaisi oven ja näkisi, kuka Ryun mukana oli. Hän joutuisi hyvin todennäköisesti kunnon ristikuulusteluun.

Ryu seurasi Ouragnia ulos lukiten oven perässään. Ilma oli raikas yöllisen myrskyn jäljiltä ja elementalisti veti ilmaa syvään keuhkoihinsa. Eihän kaupungin ilma vetänyt vertoja puhtaan luonnon ilmalle ja Ryu jos kuka pystyi aistimaan ilman laadun herkästi.
"Mennään torille. Moni kauppias aloittaa aikaisin", Ryu sanoi ja lähti varmoin askelin kulkemaan kohti kaupungin keskellä sijaitsevaa suurta toriaukiota. Hän tunsi kaupungin kadut hyvin, kun oli niissä lapsuudestaan saakka juoksennellut enemmän tai vähemmän vapaasti. Hän tiesi, mitä katuja kannatti vältellä ja mitä katuja oli turvallisin kulkea. Ryu johdatti Ouraganin torille erästä hitaimmista reiteistä, mutta turvallisimmasta. Kymmenen minuutin kuluttua he jo saapuivatkin torille, jossa muutama aamuvirkku oli jo ostoksilla.

"Tämä se tori on", Ryu sanoi. "Miran markkinakeskus. Vielä täällä ei ole paljon ketään, mutta odotapa iltapäivää. Silloin täällä kuhisee ihmisiä kuin muurahaisia."
Elementalisti ei pitänyt ihmismassoista ja aina ostoksilla ollessaan hänestä tuli kuin toinen ihminen. Hänen aivoissaan meni ikään kuin jokin toinen vaihde päälle. Hän puhui ja oli jopa vilkas ja energinen, mutta kaikella sillä ulkokuorella hänen tavoitteenaan oli tehdä ostokset mahdollisimman nopeasti. Samaa taktiikkaa hän käytti ollessaan baarissa töissä. Ace oli saanut potkia hänet siihen, että hän hymyili aina uuden ihmisen kohdatessaan julkisilla paikoilla.

Elementalisti ei ollut kaupungissa aivan tuntematon. Varsinkin heidän baarinsa kanta-asiakkaat tunsivat Ryun ja jäivät herkästi rupattelemaan aina tavatessaan eikä Ryulla ollut sydäntä sanoa ei. Ryu oli olettanut, ettei näkisi asiakkaita näin aamusta, mutta hänen toiveensa ei toteutunut. Eräs nainen käveli suoraan heitä kohti. Nainen oli yli neljissäkymmenissä, mutta vieläkin kaunis ja hyvinkin tietoinen siitä. Nyt tuo olento käveli silmät sädehtien heitä kohti ja vastaan tulvahti vanhan viinan lemahdus sekoitettuna kukkaiseen hajuveteen.

"Ryu! Ryu! Huomenta söpöläinen! Miksei baari ole auki?" nainen kailotti kovaan ääneen selvästi päihtyneenä ja Ryu pysähtyi naisen pysähtyessä hänen eteensä.
"Huomenta, Yola! Sinähän olet aikaisin liikkeellä", Ryu sanoi ystävälliseen sävyyn. "Niin, me avaamme ovemme jälleen vasta muutaman viikon päästä. Siellä on remontti nyt."
Yolaksi kutsuttu pudisteli päätään ja heilautti torjuvasti kättään.
"Ei, ei. En ole aikainen. En ole vielä ehtinyt nukkumaankaan", tämä sanoi ja päästi ilmoille kihertävän naurun. Sitten nainen mutristi huuliaan. "Mutta Ryu! Onko se totta, mitä kylillä puhutaan? Että siitä tulee homobaari? Minä haluan käydä siellä, missä Ace ja sinä olette!"
"No, no, Yola", Ryu sanoi rauhallisesti. "Totta kai sinä voit siellä käydä, vaikka siitä tulisikin homobaari. Ja onhan muissa baareissakin yhtä lailla hyvät juomat."
"Mutta Ryu! Älä ole vaatimaton! Minä pidän teidän palvelustanne. Sinä ja Ace olette niin iiiiihana kaksikko!" Yola elämöi omissa kuvitelmissaan ja Ryu huokaisi hieman.
"Pari viikkoa menee nopeasti. Sitten olemme taas auki, homobaarina tai emme", Ryu sanoi hymyillen. "Nyt minulla on kuitenkin asioita hoidettavana. Jos olisin töissä nyt, olisin patistanut sinut aikoja sitten nukkumaan."

Yola mutristi huuliaan ja sanoi humalaiset hyvästit, lähtien hoipertelemaan kohti kotiaan. Ryu henkäisi helpotuksesta ja pyyhkäisi hieman otsaansa. Hän ei pitänyt tällaisista tapaamisista ja Yola oli yleensä vielä vaikeampi karistaa tiehensä.
"Anteeksi tuo", Ryu sanoi Ouraganille ja vilkaisi tähän pahoittelevasti. "Tähän aikaan aamusta saattaa törmätä vielä öisiin juhlijoihin. Yola varsinkin on aikamoinen juhlija - jos sitä ylipäätään voi sanoa juhlimiseksi."

Koko matkan torille, he olivat vaita. Haltialla ei ollut mitään sanottavaa, eikä nähtävästi Ryu viitsinyt sanoa mitään turhaan. Se oli varmaan pisin kymmenen minuutin kävely, mitä Ouragan oli kokenut, mutta toisaalta, hänellä oli aikaa katsella ympärilleen ja tarkkailla aamuista kaupunkia. Tuskin juuri kukaan itseään kunnioittava ihminen oli hereillä tähän aikaan aamusta. Joitain kauppiaita ja yöllisistä juhlista takaisin tulevia näytti kuitenkin olevan liikkeellä. Ouragania hieman puistatti ajatus, että iltapäivällä tämä paikka olisi täynnä ihmisiä, joten Ouragan toivi olevansa siinä vaiheessa jossain kaukana kaupungista. Hän ei kaivannut yhtään enemään kontaktia, mitä joutui nyt ottamaan muihin ihmisiin. Ja hänen ympärillään ei ollut ketään, ainoastaan Ryu.
"Toivottavasti en ole täällä silloin..."
Ouragan mutisi, ja katseli hieman toria ympärillään. Ryu näytti olevan suhteellisen suosittu henkilö, tai ainakin moni tunsi hänet, nimittäin moni jäi juttelemaan mukavia Ryun kanssa. Ouragan poistui suosiolla hieman kauemmas, katsellen sivusilmällä Ryuta. Nuorukaisella näytti olevan mukavaa, ainakin tuo hymyili ja jopa naurahti keskustelujen välissä. Ouragan huomioi, ettei Ryu ollut hymyillyt tai nauranut hänen seurassaan. No, eihän haltia ollut erityisen piristävää seuraa.

Ouragan katseli näennäisen kiinnostuneena torikojuja, kuullessaan korvia vihlovan naisen kailotuksen Ryun luota. Tällä kertaa haltia ei edes kiinnittänyt huomiota, hän ei halunnut olla Ryun sosiaalisten suhteiden tiellä. Vaikka oli outoa, että Ace ja Tache olivat ainoat hänen ystävänsä, Ryu näytti niin viihtyvän seurassa, ja kuka voisi muka olla pitämättä hänestä? Ouragan meinasi sanoa, että oli löytänyt teetä yhdeltä yrttikauppiaalta, muttei viitsinyt kuitenkaan häiritä keskustelua, vaikka sitä osittain kuuntelikin. Ouragan antoi molemmille keskustelurauhan, ja lähti vasta sitten takaisin Ryun luokse, kun nainen oli mennyt. Haltia ohitti kyseisen naisen ja katsahti kylmänkiskoisesti häntä, ennen kuin tuli Ryun vierelle, pitäen kuitenkin kunnioittavan välimatkan.
"Huomaan, mutta sinulla näytti olevan mukavaa. Kuitenkin, löysin sitä teetä."
Ouragan osoitti puhuessaan kojua, jonka luona oli äskettäin ollut.

Ryu vilkaisi Ouragania ja hymähti.
"Jos minun pitää hymyillä vielä yhdellekin baaritutulle, naamani jää kohta ikuiseen virneeseen", hän sanoi ja hymyili - tällä kertaa aidosti. "En osaa käyttäytyä heitä kohtaan muulla tapaa. Olen oppinut sen Acelta. Jos Ace saisi tietää, että olisin ollut epäystävällinen jollekin heistä, hän saarnaisi minulle viikon putkeen. Ace ottaa työnsä niin vakavasti ja odottaa muilta samaa omistautumista. Hän osaa olla oikea orjapiiskuri, jos sille päälle sattuu." Ryu ei edes huomannut, että pystyi puhumaan Ouraganille niin helposti. Sanoja vain tuli hänen suustaan. Hänellä oli kaiketi jokin vaisto, mikä sanoi, että tälle hän voisi puhua. No, olihan toinen nähnyt hänen menneisyytensäkin. Ehkä se oli osasyynä Ryun avoimuuteen.

"Ai niin, tee", Ryu muisti hetken kuluttua. Hän oli jäänyt hetkeksi tuijottamaan pitkää haltiaa ja punastui huomatessaan sen. Hän käveli kojulle ja sanoi asiansa kauppiaalle, joka otti hymyillen esille hänen tahtomansa teen. Ryu katsoi kuitenkin vielä Ouraganiin ennen kuin teki mitään ostosta.
"Tämäkö on oikeaa?" hän varmisti näyttäen valkomurattia haltialle.

Ouragan hieman kohotti kulmiaan, Ryun jäädessä tuijottamaan häntä. Mitä ihmettä nuorukainen oikein katseli, oliko haltialla jäänyt aamiaista hampaitten väliin? Tosin, Ouragan ei edes hymyillyt, joten eipä Ryu voinut hänen hampaitaan nähdä. No kuitenkin. Mutta oli ollut mukavaa nähdä nuoren miehen hymyilemän, Ryulla oli nätti hymy, noin mieheksi.
"Vai että sellainen Acesta on kasvanut...Vaikea uskoa, yleensä se olin minä, joka hänelle saarnasi."
Ouraganin äänessä oli lievää huvittuneisuutta, vaikkei sitä haltiasta millään tavalla nähnytkään. Ajatukset lähtivät harhailemaan takaisin niihin aikoihin, kun hän vielä oli Acen ja tämän veljen opettaja. Vaikkei Ace ollut kummoinen metsästäjä, eikä oikein tuntunut suoriutuvan mistään tehtävästä, jonka hänen isänsä halusi hänen suorittavan, Ace oli Ouraganin mielestä yksi mukavimpia haltioita, joihin hän oli koskaan törmännyt. Nokkela, sanavalmis, avoin ja hyväntahtoinen pikkuhaltia, joka oli joskus pelkällä puheella onnistunut laittamaan Ouraganille luun kurkkuun. Aikamoinen isku vyön alle. Yksinkertaisesti, Ace yllätti joka kerta jollain tavalla. No, varmasti pian Ouragan saisi nähdä oppilaansa. Ensin Ryun piti saada teetä.

Ouragan seurasi mitään sanomatta Ryuta kojun luokse ja nyökkäsi nuorukaisen kysymykselle.
"Se on melko voimakasta, hauduta kolmisen minuuttia ainoastaan."
Ouragan tiesi kertoa. Kaikki, mitä hän oli oppinut kasveista, tuli Mercurelta. Kaksoisveli tunsi sokeudestaan huolimatta jokaisen kasvin, rikkaruohosta aina hedelmäpuihin. Uskomaton tapaus. Ryun saadessa teensä, Ouragan katseli taas katuja mietteliäänä.
"Voisimme ehkä käydä tervehtimässä nuoria haltioita? Ja voisin kai kertoa jotain samalla itsestäni, kerta näin sinun tarinasi."
Ouragan ei oikeastaan tiennyt, miksi haluaisi kertoa mitään Ryulle, eiväthän he tämän jälkeen varmaan enää kohtaisi. Ajatus alkoi äkkiä tuntua surulliselta.

Ryu naurahti hieman Ouraganin sanoille ja kohautti olkiaan.
"Ehkä hänen saarnaamisensa on juuri sinun ansiotasi", hän sanoi pilke silmäkulmassaan. "Ehkä olit niin hyvä opettaja, että jotakin jäi päähän jopa Acelle."
Ryu mietti, millainen Ace oli mahtanut olla pikkuisena haltialapsosena. Hän pystyi hyvin kuvittelemaan Acen lähtevän livohkaan, jos olisi ollut tarkoitus esimerkiksi metsästää jotakin tai istua nenä kiinni kirjassa.

Ryu sai viimein teensä ja laittoi pussukan huolellisesti taskuunsa, nyökäten samalla Ouraganin neuvolle. Hän vilkaisi haltiaa uudelleen nyökäten, tämän ehdottaessa viimein lähtöä Acen ja Tachen luokse. Eron hetki siis tulisi piakoin, mikä sai nuoren elementalistin mielen laskemaan asteen verran. Hän kuitenkin sysäsi ajatuksen pois mielestään. Hänellä oli vielä hieman aikaa nauttia Ouraganin seurasta.
"Lähdetään vain. Kyllä he nyt varmaankin ovat jo hereillä", Ryu sanoi katsoen aurinkoon. Aamu alkoikin olla jo pitkällä ja torilla alkoi olla liikaa ihmisiä hänen makuunsa.
"Tänne päin. Tätä katua suoraan jonkin aikaa", Ryu sanoi lähtien johdattamaan Ouragania kohti haltioita.

Ouragan raksautteli rystysiään muutaman kerran, ja katseli samalla pitkään katua, joka avautui molempien edessä.
"Sain kyllä tehdä paljon töitä, ollakseni hyvä..."
Ouragan mutisi, hetkeksi vaipuen ajatuksiinsa. Ace oli ollut aina välillä äärimmäisen rasittava, ja Ouragan oli saanut etsiä piilottelevaa pikkuhaltiaa ties kuinka kauan, ja pohtia samalla, oliko tämä kaikki vaivan arvoista. Lopulta Ouragan oppi, ettei Acen perässä kannattanut juosta, nuori haltia kyllä palasi aina takaisin, ennemmin tai myöhemmin ja opetus jatkui. Ouraganin ei tarvinnut kertakaan onneksi rankaista Acea fyysisesti, se olisi ollut aivan liikaa. Yleensä riitti, että varjomaagi oli vain tuijottanut hyvin kylmästi, ja Ace alistui samantien, eikä vähään aikaan kadonnut enää minnekkään. Sitten asiat alkoivat taas alusta. Mutta muuten, Ace oli ollut mukava tapaus. Kaikkein parhaiten kaksi haltiaa olivat viihtyneet yhdessä, kun joinain harvoina hetkinä Ouragan saattoi opettaa Acelle hieman musiikkia tai piirtämistä. Siitä hän oli selvästi nauttinut metsästystä enemmän. No, pian Ouragan pääsi näkemään, mitä energisestä pojasta oli kasvanut. Samalla haltia pääsi arvuuttelemaan, miltä Ace mahtoi nykyään näyttää.

Ouragan kuitenkin havahtui Ryun sanoihin ja katsahti lyhyempää nuorukaista vierellään. Mitään sanomatta, Ouragan nyökkäsi, ja lähti seuraamaan Ryuta. Hassua sinäänsä, sillä Ouragan ei välittänyt juuri lainkaan ihmisten seurasta. Hän kadulla kävellessäänkin vältteli vastaantulevia ja loi hyvin jäätävän katseen liian lähelle uskaltaviin. Mutta Ryun seura oli oikeastaan melko mukavaa. Ryu oli rauhallinen, melko hiljainen ja älykäs nuori mies, jotan Ouragan kerrankin tunsi olonsa mukavaksi, eikä uhatuksi. Sääli, että heidän tiensä eroaisivat niin nopeasti, mutta niin oli parempi. Ouragan ei halunnut sotkea kenenkään elämää yhtään enempää, mitä oli pakko. Matklla Ouragan myös hieman pohti Ryun elämää. Mahtoikohan toisella olla tyttö-, tai poikaystävää? Sen verran suloinen ja komea sentään Ryu oli, että varmasti hänelle joku oli löytynyt. Harvemmin kukaan hyvän ulkonäön omaava oli kauan yksin.

Ryu katsahti Ouragania hieman huvittuneena, mutta ei sanonut mitään. Haltian seurassa oli helppo olla hiljaa. Ei tarvinnut pakottaa itseään puhumaan - vaikka Ryu oli huomannut myös puhumisen olevan helppoa. Sillä ei tuntunut olevan väliä, puhuiko vai oliko hiljaa. Matka Acen ja Tachen luo menikin hiljaisuudessa, vaikka välillä Ryu nyökkäsi tervehdyksen jollekin vastaantulijalle. Kukaan ei onneksi tullut keskeyttämään tai puhumaan. Ehkä Ouraganin olemus sai sen aikaan, Ryu ei tiennyt. Haltian seurassa hän tunsi kuitenkin olonsa turvalliseksi.

Acen kaunis asuinpaikka oli kuin vastakohta kaupungin kasvittomalle torialueelle. Siellä oli puita, pensaita ja paljon muita kasveja. Talo, jossa haltia majaili, oli eristetty muista korkean pensasaidan avulla. Talossa oli Ryun tiedon mukaan ainakin viisi muuta huoneistoa, joilla jokaisella oli vielä oma, suojaisa takapiha. Ryu johdatti Ouraganin Acen ovea kohti, mutta ennen kuin he pääsivät aivan sinne asti, ovi avautui heidän vasemmalla puolellaan. Ryu katsahti mieheen, joka seisahtui ovensa suuhun, vaikka oli ollut lähdössä ulos. Mies, keski-iän ylittänyt suippopartainen ja ilkeäsilmäinen, tummahko mies tunnisti Ryun tuota pikaa.

"Sinä!" mies sanoi karkealla äänellä, joka sai Ryun huokaisemaan. Aina sama virsi, nytkin luultavasti.
"Olet varmaan menossa sen homohaltian luokse", mies sylkäisi halveksuen. "Ja uusia hinttejä vaan ravaa yhtenään." Suippoparta katsoi halveksuen Ouraganin suuntaan. "Sanopas sille haltialle, että pitävät pienempää ääntä yöllä, että täällä voisi nukkuakin eikä kuunnella mitään homonaiskentelun ääniä joka hetki."
Ryu hymähti.
"Kerrotaan, kerrotaan", hän sanoi, haluamatta olla tämän enempää tekemisissä tuon homovihaajan kanssa. Hän jatkoi matkaansa nopeasti viereiselle ovelle, joka oli muutaman metrin päässä suippoparran ovesta.

Jostain syystä Ouragan ei ollut yllättynyt, nähdessään Acen asuinpaikan. Pihalla oli kauniita kukkia, puita ja pensaikkoa, Ouraganin mieliala kohosi hetkessä, kun hän sai edes pienen kaistaleen vihreyttä näkyviinsä. Harmi vain, ettei Ouragan juurikaan hymyillyt, ei nytkään. Mutta Acelta tuollaista asuinpaikkaa saattoikin odottaa, haltia oli aina ollut hyvin esteettinen, jo pienestä pitäen, ja Ouragan oli todistanut asian monta kertaa. Vaistomaisesti Ouragan kosketti joitain kasveja ohi kävellessään, ja katseli tyytyväisenä ympärilleen. Miten kaunista, ja hyvin hoidettua. Ouragan asteli äänettömin askelin ystävänsä perässä, mutta toisen oven kolahdus havahdutti haltian, ja nopeasti Ouragan katsahti äänen suuntaan. Ouragan teki nopeita päätöksiä ensimmäisillä silmäyksillä. Hän tiesi samantien, ettei pitäisi tuosta miehestä lainkaan. Eikä haltia ollut juurikaan väärässä. Koko Ouraganin olemus muuttui jäiseksi, tuon ikävän näköisen miehen puhuessa. Miten epäkohteliaasti hän puhuikaan Ryulle, ja vielä ilman mitään kunnon syytä. Ouraganin mustat silmät välähtivät, kuin obsidiaani auringossa. Ja syytökset kohdistuivat myös Ouraganiin. Sitä haltia ei sietänyt, varsinkaan, kun syytöksissä ei ollut mitään perään. Hänen silmänsä melkein paloivat vihasta ja koko olemus oli uhkaava ja synkkä, kuin hirmumyrsky.

Nähtävästi Ryu mielellään olisi paennut tilanteesta, mutta Ouragan jäi paikalleen.
"Tuo sinun huutosi on pahempi, kui mikään yöllinen ääni..."
Ouragan sanoi myrkyllisellä äänensävyllä. Huomaamattomasti Ouragan liikautti hieman toista kättään, jolloin miehen taakse lankeava varjo nousi pikkuisen ylemmäs. Asiaa tuskin huomasi, ja pieni osa varjosta imeytyi äkisti läpi miehen kehon, ilman, että mies huomaisi koko asiaa. Koko tilanne vaikutti siltä, ettei mitään ollut tapahtunut. Tosiasiassa Ouragan oli aiheuttanut viikon verran painajaisia miehelle joka yö. Melko normaaleja, ei mitään mieltä repiviä kauhukuvia, mutta ainakin menettäisi yöunensa tosissaan. Tämän jälkeen Ouragan kääntyi Ryun puoleen.

Ryu oli jo koputtamaisillaan oveen, kun kuuli Ouraganin puhuvan ikävälle naapurille. Hän kääntyi katsomaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt haltiaa noin jäisenä ja vihaisena. Tosin - ei hän ollut nähnyt tätä minkään asteisen avoimen vihamielisyyden vallassa. Naapurikin vaikutti hieman pelästyneeltä, mutta tuo tuhahti kuitenkin ylimielisesti, vaivautumatta sanomaan Ouraganille mitään ja lähti asioilleen kaupunkiin. Kumpikaan - Ryu tai suippoparta - ei huomannut, mitä Ouragan teki varjojen avulla.

Jos Ouragan olisi näyttänyt tuollaisen ilmeen Ryulle, hän olisi varmaankin käpertynyt kasaan ja juossut häntä koipien välissä karkuun - jos olisi edes kyennyt liikkumaan. Hän tiesi Ouraganin olevan vahva ja oli salaisesti hyvinkin kiitollinen siitä, että oli saanut haltian enemmän ystäväkseen kuin vihollisekseen. Ouraganin kääntyessä häneen päin, Ryu hymyili lämpimästi ja nyökkäsi, kuin kiitoksen eleenä. Sitten hän koputti oveen. Kukaan ei kuitenkaan tullut hetkeen avaamaan. Ryu koputti toisenkin kerran.

Ace oli sängyllä rakastettunsa kanssa - missäs muuallakaan. Olihan hänellä vapaata eikä päiväkään ollut ehtinyt kovin pitkälle. He olivat juuri rakastelleet intohimoisesti heti herättyään - niin kuin melkein joka aamu tähän mennessä. Ace oli korviaan myöten rakastunut. Hän ei saanut Tachesta tarpeekseen sitten millään. Hän halusi kuitenkin kokeilla jotakin uutta tänään.
"Tache", hän sanoi pehmeästi toisen korvaan, näykkäisten sitä hieman. "Haluan kokeilla jotakin uutta. Nyt heti vaikkapa." Ace kehräsi aivan kiinni Tachessa. "Sinä pitäisit siitä myös, sen takaan."
Ace painoi suudelman Tachen huulille.
"Haluaisin, että sinä... tulisit sisälleni. Haluan tuntea sinut sisälläni kokonaan", hän kuiskasi käheästi Tachen korvaan. Ovelta kuului koputusta, mutta Ace ei välittänyt siitä vaan oli kuin ei olisi kuullutkaan.

Missään vaiheessa pitkää elämäänsä Ouragan ei ollut ymmärtänyt olentoja, jotka inhosivat toisia ilman kunnon syytä. Miten pinnallisia jotkut saattoivatkaan olla? Ouragan mutisi itsekseen vielä jotain haltiakielellä, mutta rauhottui välikohtauksen jälkeen nopeasti, varsinkin, kun hän näki Ryun hymyilevän. Nuoren miehen ystävällinen ja kiitollinen hymy sai myös haltian hyvälle tuulelle, ja vaikkei hän hymyillytkään, kasvoilla oli rauhallinen ja jopa lempeä ilme jälleen. Oli mukavaa huomata, miten paljon oikeastaan Ryu reagoi hänen tekoihinsa, niihin huomaamattomiinkin. Valitettavasti kuitenkaan asunnossa olevat eivät reagoineet, ainakaan heti, Ryun koputukseen ja Ouragan tuhahti närkästyneenä.

Tache hengitti muutaman kerran syvään, saadakseen kiihtyneen hengityksensä rauhoittumaan. Ace oli ollut uskomaton, Tachella oli joka kerta niin hyvä olo, heidän lemmenhetkien jälkeen, eikä tämä ollut poikkeus. Haltia makasi tyytyväisenä, joskin hieman väsähtäneenä, Acen vierellä. Tache hymyili ujosti, tuntiessaan Acen kuuman, alastoman kehon itseään vasten, sekä pienen ja leikkisän näykkäisyn.
"Uutta? Mitä oikein ajattelit?"
Tache kysyi uteliaana, muttei saanut heti vastausta, vaan rakastavan suudelman, johon nuori haltia mielellään vastasi. Acen ehdotus sai kuitenkin Tachen punastumaan rankasti.
"Minä..? E-en kai nyt sentään..."
Tache raapi nolona niskaansa ja katseli hieman muualle. Hän oli tottunut niin olemaan uke, ettei osannut edes kuvitella tekevänsä muuta. Lisäksi hän nautti siitä suuresti. Mutta ainahan sitä voisi kokeilla.
"Noh..Jos opastat minua.."
Tache lopulta vastasi, melkein kehräten, ja tuli jälleen lähemmäs Acea, aikeissa suudella haltiaa. Mutta oven koputtaminen havahdutti nuoren blondin. Lisäksi keittiössä oleva Fenris oli alkanut haukkua ja juossut ulko-ovelle, jotta ääneen havahtui varmasti. Tache tiesi, ettei Ace olisi millään halunnut päästää häntä, mutta Tache nousi silti seisomaan.
"Kuka ihme siellä on tähän aikaan?"
Tache ihmetteli ja poimi vaatteitaan maasta. Tache puki housut ja hihattoman ylleen, muttei sen kummemmin vaivautunut laittamaan hiuksiaan tai muuten siistimään itseään.
"Joskus toiste sitten?"
Tache vielä katsoi hieman pahoittelevasti, mutta hymyillen, Acea ja antoi suukon pojan huulille, ennen kuin lähti makuuhuoneesta. Matkalla nuori haltia rauhoitti Fenristä, jottei koira enää hakkuisi, ja avasi sitten oven.
"Ryu? Mitä ihmettä sinä täällä teet tähän aikaan? Ja kuka hän on...?"
Tache oli kieltämättä hämmästynyt, nähdessään oven takana olevan kaksikon. Tietysti hän mielellään näki Ryuta, mutta oli tämä silti aika erikoista.

Ace oli keskeytyksestä hieman näreissään, mutta ei estellyt Tachea nousemasta sängystä. Fenriskään tuskin olisi lakannut haukkumasta, jos Tache ei olisi mennyt sitä rauhoittelemaan. Haltia nousi viivytellen sängystä ja puki vain löysät housut ylleen. Tuskinpa siellä olisi ketään tärkeää. Hän ei ollut sopinut mitään tapaamisia. Varmaankin joku naapuri taas valittamassa. Sitten hän kuuli Tachen sanovan Ryun nimen. Ryu? Nyt elementalisti saisi kyllä elämänsä nalkutuksen. Mitä tämä täällä teki näin aikaisin aamulla? Tosin päivä oli kyllä jo miltei puolessa.

Ace käveli rennoin askelin eteiseen, missä vieraat olivat.
"Asame, sinä senkin talitintti, et olisi voinut tulla esimerkiksi parin tunnin päästä tai -", Acen nalkutus loppui kuin seinään, kun hän näki Ryun vierellä olevan haltian. Hänen leukansa loksahti auki ja hän tuijotti entistä opettajaansa kuin olisi nähnyt aaveen.
"Mitä-? O-Ouragan?" hän sanoi epäuskoisena. Mitä ihmettä juuri Ouragan teki täällä? Ja vielä Ryun seurassa? Sitten hän ravisteli hieman päätään, niin että pikkuletit, joita hänen päänsä oli täynnä, heilahtelivat puolelta toiselle. Sitten hän nauroi ja vilkaisi Tachea, tarttuen tätä vyötäisistä.

"Meidän kai on pakko jättää se vähän tuonnemaksi", Ace sanoi Tachen korvaan, mutta niin että muutkin kuulivat sen. "Tulkaa sisään, tulkaa sisään. Olkaa kuin kotonanne. Minä laitan teeveden kiehumaan. Ouragan, tämä oli kyllä aika yllätys. Mikä sinut sai tänne tulemaan?"
Ryu olikin jo livahtanut olohuoneeseen ja oli keskittänyt huomionsa Fenriksen rapsuttamiseen. Hän ei halunnut olla haltioiden jälleennäkemisen tiellä, joten keskittyi mieluummin koiraan. Sitä paitsi hän piti Fenriksestä paljon ja olisi voinut viettää koko päivän vain rapsutellen sitä.

Tache hieman ujosteli vähää pukeutumistaan ja sekaisia, paljon kertovia hiuksiaan, mutta astui kuitenkin hieman sivummalle, jotta Ryu ja pitkä haltia voisivat tulla sisälle. Kuullessaan Acen tulevan, Tache meinasi jo kysyä, tunsiko hän kenties vanhemman haltian, mutta ei ehtinyt saada suunvuoroa, Acen alkaessa jo nalkuttamaan Ryulle asioiden häiritsemisestä. Tache hieman sanattomasti elehti jonkinlaista anteeksipyyntöä Acen puolesta, ei kai nyt noin paljon tarvinnut saarnata yhdestä menetetystä rakastelusta? Mutta nähtävästi Ace tunsi valkotukan.
"Ace, kuka hän on?"
Tache ihmetteli, Acen kertoessa haltian nimen. Ouragan katseli molempia pikkuhaltioita mustilla silmillään tarkkaavaisena, eikä voinut olla hieman tuhahtamatta huvittuneesti, nähdessään Acen ilmeen.
"Siitä on aikaa, Ace."
Ouragan vastasi kysyvään katseeseen tutulla, matalalla äänellään. Ouragan ei ollut varma, oliko Ace positiivisesti vai negatiivisesti yllättynyt, mutta ainakin heidät päästettiin sisään. Ryu oli jo livahtanut haltian ohitse sisälle taloon, ja rapsutti nyt tyytyväisenä urisevaa, suurta taistelukoiraa, jonka häntä naputti vasten lattiaa. Fenris kellahti selälleen ja kerjäsi massun rapsuttamista.

Tache hieman punastui ja Ouragan pyöritti silmiään, Acen kietoessa käsiään nuoren haltian ympärille.
"Luultavasti.."
Tache mutisi hieman ujona. Hän ei mielellään puhunut tällaisia muiden kuullen. Mutta ei Tachella ollut mikään kiire poiskaan Acen sylistä, vaan haltia nojasi mukavasti rakastettuunsa. Ouragan hieman katseli sillä välin haltioiden taloa, ja hänen katseensa osui nopeasti vanhaan sukuvaakunaan. Tuon vaakunan Ouragan tunnistaisi vaikka unissaan, hän oli niin pitkään ollut suvun palveluksessa. Melkein täysin sivuuttaen Acen kysymyksen, Ouragan asteli vaakunan luokse ja kosketti sitä varovasti. Niin paljon muistoja yhdessä esineessä. Mutta sitten, haltia kääntyi nopeasti ympäri.
"Tache."
Ouragan vastasi lopultakin Acen kysymykseen lyhyesti ja ytimekkäästi, saaden Tachen hämmästymään ja kallistamaan päätään. Eihän hän edes tuntenut Ouragania.

Ryu kuunteli korvat höröllä, mitä haltiat puhuivat, vaikka huomioikin Fenriksen mahanalusrapsutuksen halun pieni hymy huulillaan. Hän piti eläimistä ja oli alkanut erityisesti pitämään Fenriksestä. Sekin oli osasyy, miksi hän nykyään piti entistä enemmän vierailuista Acen ja Tachen luona. Hän ei voinut pitää lemmikkejä, Sayashi olisi heittänyt ne varmastikin jokeen tai tehnyt jotakin vielä kamalampaa. Tämä oli joskus sanonutkin, etteivät lemmikit pidä itsellään lemmikkejä, ja että Ryun olisi paras muistaa, mikä hän itse oli. Fenris oli kaikkein lähimpänä lemmikkiä, jota hän itse ei voinut saada. Lisäksi koira oli älykäskin ja suureksikin hyödyksi joskus. Ryulla oli hassu tunne, että juuri Fenris oli saanut haltiat avaamaan oven. Ainakin hän oli kuullut tutuksi käyneen haukun oven takaa.

Ace hymyili aurinkoisesti.
"Niin totisesti on, Ouragan", hän sanoi. Ace seurasi katseellaan pitkää haltiaa tämän astuessa sisään ja katsellen tutkivasti ympärilleen. Hän potkaisi jalallaan oven kiinni, päästämättä otettaan Tachesta. Jos Tache oli hämmästynyt Ouraganin vastauksesta, niin oli myös Ace, joka myös kallisti päätään kulmaansa kohottaen.
"Tache?" Ace toisti kysyvästi ja vilkaisi rakastaan, joka näytti yhtä hämmästyneeltä. Selvästikään tämä ei tuntenut Ouragania. Hän tiukensi hetkeksi otettaan haltian vyötäisiltä.
"Mitä tarkoitat?" hän kysyi, unohtaen hetkeksi teen. Kaikki, mikä koski Tachea, koski myös häntä - tai niin hän halusi asioiden olevan. Ace halusi tietää kaiken, mikä koski Tachea ja tulikin helposti mustasukkaiseksi, jos joku toinen mies edes vilkaisi tätä.

Ouragan katseli molempien hämmästyneitä ilmeitä. No, hän olisi tietty selityksen velkaa, sillä koko tilanne kuullosti varmasti hyvin absurdilta kaikkien huoneessa olevien mielestä.
"Ace, ole kiltti poika ja keitä hieman teetä, jos vain sopii. Tarinoita on mukavampi kertoa silloin."
Ouragan puhui samalla, kun istui sohvalle. Tästä tulisi pitkä selitys ja varmasti herätti enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia. Ouragan jäi kuitenkin toistaiseki hiljaiseksi ja sulki silmänsä, miettien, mistä kannattaisi lähteä purkamaan koko vyyhtiä. Tache oli luultavasti yhtä hämmästynyt, kuin Ace. Ace sentään tunsi Ouraganin jotenkuten, mutta Tache ei ollenkaan, ja vaikka hän luottikin oman rotunsa edustajiin, silti tuo suurikokoinen ja kylmän näköinen haltia oli hänestä enemmän tai vähemmän epäilyttävä. Ainoastaan tieto, että Ace tunsi hänet, sai Tachen pysymään luottavaisena. Ja myös Ryu näytti hyvin rennolta, mutta kysymys kuului, miksi hän edes oli Ouraganin seurassa? Hämmentävää.

Ouragan avasi lopultakin mustat silmänsä ja nosti jalkansa sohvalle, asettuen risti-istuntaan.
"Minun on paras aloittaa aivan alusta. Minut lähetettiin seuraamaan Tachea yli sata ihmisikää sitten...Ehkäpä tämä kertoo jotain..."
Ouragan otti jälleen taskustaan huilun, putsasi sitä hetken, ennen kuin alkoi soittamaan. Sävelmä oli rauhallinen ja lempeä, muistutti jonkinlaista kehtolaulua. Jopa Fenris jäi korvat hörössä kuuntelemaan sävelmää, ja se lopetti hännän heilutuksen, aivan kuin kunnioittaisi musiikkia. Tache kuunteli myös sävelmää, aluksi hämmästyneenä, mutta sitten haltia säpsähti ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä. Tache asteli muutaman askeleen sivulle, ennen kuin hänen jalkansa eivät tuntuneet enää kantavan, vaan haltia valui polvilleen maahan. Hän näytti olevan täysin kunnossa, ainoastaan todella hämmentynyt. Ouragan jatkoi edelleen soittoaan ja katsahti välillä Tachea. Hän arvelikin, että nuori haltia tietäisi, mistä sävelmästä oli kyse.

Ace hymähti ja irrotti otteensa Tachesta.
"Vai kiltti poika..." hän mutisi hieman naurahtaen mennessään keittiöön laittamaan teeveden tulemaan. Hän kuitenkin palasi pian takaisin, pystymättä olemaan kauaa poissa vieraidensa ja Tachen luota. Teevesi kyllä kiehuisi ilman vahtimistakin. Tosin kauaa siinä ei mennyt. Ace vaelsi keittiön ja olohuoneen väliä pystymättä olemaan paikoillaan hetkeä kauempaa. Ryu katsoi tätä hieman huvittuneena. Elementalisti istui lattialla Fenriksen vieressä ja tarkkaili tilannetta vaivihkaa. Ace tietenkin huomasi tämän ja jäi hetkeksi tuijottamaan Ryuta tiukasti.

"Ryu, tule auttamaan tänne keittiöön", Ace sanoi ja Ryu huokaisi. Hän oli odottanut, että jossakin vaiheessa Acen ristikuulustelu alkaisi, mutta ei siltikään ollut aivan valmis siihen kysymysten tulvaan, jotka Ace latasi nopeasti kuiskaten hänen korvaansa keittiössä. Heidän koko keskustelunsa käytiin kuiskaten, ettei Ouragan vain vahingossakaan kuullut mitään. Ryu kertoi nopeasti, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut pääpiirteissään. Kuullessaan, mitä Ryu oli ollut metsälammella tekemässä, Ace kauhistui.
"Idiootti! Sinähän olisit voinut-!" Acen huudahdus katkaistiin nopealla käden painalluksella suun eteen.
"Idiootti olet itse", Ryu sihahti hampaidensa välistä. "Ole hiljempaa. No, joka tapauksessa Ouragan pelasti minut, kantoi minut kotiini, kopeloi muistiani ja nukkui katollani. Kukaan ei ole tehnyt minulle koskaan mitään vastaavaa."
Ryu katsoi mietteissään teekuppeja, joita hän laittoi tarjottimelle. Ace oli hiljaa ja kaatoi teetä kuppeihin. Ryu oli niin ajatuksissaan, että Ace joutui kutsumaan häntä kolmesti ennen kuin hän havahtui.
"Ryu! Maa kutsuu!" Ace sanoi napsauttaen sormiaan Ryun nenän edessä, johon elementalisti viimein havahtui.
"Ai, anteeksi", Ryu sanoi punastuen. Hän oli ajatellut Ouragania. Ace katsoi häntä mietteliäänä, mutta sitten haltian silmät laajenivat, kun hän tajusi. Ryu oli ihastunut Ouraganiin! Sehän oli ilmiselvää. Ace hymyili ja kohta nauroi ääneen.
"Asame! Tämä on mahtavaa! Minä tuen sinua täysin!" haltia hihkaisi tajuamatta edes laskea ääntään. Ryu tuijotti häntä kummissaan.
"Mitä sinä puhut?" hän kysyi. Ace kumartui lähemmäs kuin liittolaisensa puoleen.
"Sinä olet ihastunut Ouraganiin", hän kuiskasi ja Ryu karahti punaiseksi kuin tomaatti, mikä varmisti Acen epäilyt. "Älä huoli, minä autan sinua viettelemään hänet."

Tee oli valmis tarjoiltavaksi ja Ace ja kasvoiltaan vieläkin punainen Ryu saapuivat olohuoneeseen juuri parahiksi kuulemaan Ouraganin sanat. Elementalisti vajosi sohvalle istumaan eikä katsonut keneenkään, otti vain teekupin ja jäi kuuntelemaan Ouraganin soittoa. Se oli kaunista niin kuin aina. Acekin istui alas kuuntelemaan, mutta piti silmänsä Tachessa. Hän katsoi rakastaan hieman kummissaan, kun tämä valahti polvilleen lattialle. Sävel taisi merkitä jotakin Tachelle. Hän halusi vastauksia.

Kumpikaan, ei Ouragan tai Tache, tuntunut välittävän, mitä kaksi muuta keittiössä puuhailivat. Ouraganilla oli paljon selitettävää ja Tache oli aivan liian hämmentynyt, noustakseen jaloilleen. Ouragan soitti vielä hetken aikaa, ennen kuin lopetti ja laittoi huilun takaisin taskuunsa.
"Kuinka..kuinka tunnet tuon sävelen?"
Tachen ääni oli pelkkä hento ja värisevä kuiskaus. Ouragan oli hetken aikaa hiljaa ja otti käsiinsä teekupin ja joi pienen kulauksen, ennen kuin päätti puhua.
"Äitisi opetti sen minulle...Hän oli erittäin hyvä ystäväni. En sen kummemmin kerro, miten tutustuimme, sillä kyse ei ole nyt minusta, vaan sinusta, nuori Greenwood. Tosiaan, et tunne minua. Olen Ouragan Romdeau, mutta tunnette varmaan haltioiden keskuudessa kuuluisamman veljeni, Mercuren."
Ouragan nousi jälleen seisomaan puhuessaan ja katseli Tachea vakavana. Tachen kurkkua kuristi, hän ei voinut unohtaa, miten Diable oli tappanut hänen äitinsä. Tache kaipasi niin kovasti äitiään, että joskus hän oli herännyt yöllä omaan itkuunsa. Ouragan oli nyt ainoa linkki Tachen ja hänen äitinsä välillä, joten nuori haltia halusi kuulla kaiken, mitä valkotukalla oli kerrottavaa.
"Hän oli näkijä ja tiesi, että tulisi kuolemaan pian ja jättäisi jälkeensä ainoan poikansa, joten hän pyysi apua minulta. Hän toivoi, että olisin pitänyt huolta Tachesta. Valitettavasti olin silloin kaukana, joten viestiltä kesti melkein vuosi kulkeutua korviini. Ja lopulta, kun tulin takaisin..no..Tache oli karkotettu kylästä."
Tässä vaiheessa Ouragan piti pienen tauon ja huokaisi syvään, jos vaikka Tache haluaisi sanoa jotain, mutta ei. Nuori haltia oli niin sekaisin ajatuksiltaan, että hän saattoi vain tuijottaa hämmästyneenä Ouragania. Tache oli niin pitkään yrittänyt päästä yli kaikesta tapahtuneesta, ja Ouragan oli kuin haamu menneisyydestä.
"Päätin pitää lupauksen vanhalle ystävälleni ja etsiä sinut. Ja nyt olen löytänyt, joten tehtäväni on päätöksessä. Minusta on hienoa, että olet selvinnyt näin pitkälle, ja kun sinulla on vielä upeita ystäviä ympärilläsi, luulen, ettei minua tarvita enempää."
Ouragan joi teekuppinsa tyhjäksi ja näytti siltä, että alkoi tosiaan tehdä lähtöä. Ouragan asteli Tachen eteen ja katseli nuorta haltiaa mitään sanomattomana.

Silloin Tache sai jostain syystä hieman eloa kehoonsa ja nousi takaisin jaloilleen. Vielä oli tärkeitä kysymyksiä, vaikka Ouragan olikin antanut hyvän selityksen sille, miksi oli täällä. Ennen kuin Tache ehti sanoa mitään, hän tunsi Ouraganin tarttuvan kiinni leuastaan.
"Sinulla on äitisi silmät."
Ouragan mutisi, samalla kun kohotti hiukan Tachen kasvoja itseään kohti. Tache ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään tähän kertomukseen, liian paljon oli tiedostamatta.
"Jos...Jos todella tunsit niin hyvin äitini, silloin ehkä tapasit isäni? Kerro minulle Ouragan, kuka on isäni?"
Tachen katse oli kerrankin hänen lyhyessä elämässään päättäväinen ja vaativa. Hän ei ollut koskaan saanut asiaa tietää. Ouragan hieman raapi mietteliäänä poskeaan.
"Jotkin asiat ovat parempi jättää sanomatta..."
Ouragan vastasi lopulta.

Ryu joi hiljaa teetään. Niin myös Ace. Ei tuntunut sopivalta keskeyttää Tachen ja Ouraganin keskustelua, mikä olikin suoraan sanoen hämmentävä ja mielenkiintoinen. Kumpikin oli tietoinen joistakin Tacheen liittyvistä asioista ja tämä uusi kytkös sai molempien mielikuvituksen lentämään. Ouraganin noustessa Ryu havahtui katsomaan tätä miltei hädissään. Ei kai tämä vielä ollut lähdössä? Vaikka niinhän Ouragan oli sanonut tekevänsä, että kävisi vain tapaamassa Tachea ja Acea ja lähtisi sitten pois. Ryu ei voinut kuitenkaan sille mitään, että olisi halunnut pitää Ouraganin täällä.

Acelta ei mennyt mikään huomaamatta. Hän nousi samalla kuin Ouragankin, mutta jäi paikoilleen seisomaan hymy jähmettyneenä kasvoilleen, kun haltia tarttui Tachen kasvoihin. Vai äitinsä silmät? Olkoon vaikka mummonsa silmät! Hän ei pitänyt siitä, että joku toinen edes kosketti Tachea tuolla tavoin, vaikka tuo toinen nyt sattui olemaan Ouragan. Hän rykäisi kuuluvasti ja katsoi silmät leimuten Ouragania.
"Älä vain sano, että sinä panit hänen äitinsä paksuksi?" hänen suustaan pääsi kysymys, mikä oli kyllä myös luikerrellut Ryunkin mieleen. Elementalistin teekuppi kilahti pöytään hieman liian kuuluvasti ja tämä puri huultaan katsoen muualle. Ryu paloi myös halusta tietää, mutta hän ei olisi koskaan kehdannut kysyä noin suoraan. Ace oli selvästikin hieman näreissään jostakin eikä ollut huomannut asettaa sanojaan paremmin. Haltia oli mustasukkainen ja sen huomasi. Selvästikin omistushaluinen.

Ouragan käänsi hitaasti katseensa Aceen, joka selvästi näytti olevan tyytymätön tilanteeseen. Mustasukkainen kenties.
"En. Sanoin, että hän oli ystäväni, ei rakastajattareni. Etkö näe niiden eroa?"
Ouragan katsoi kylmästi ja loukkaantuneena Acea. Hän oli tullut pitkän matkan tapaamaan entistä oppilastaan ja Tachea, ja tällainen oli vastaanotto? Ouragan päästi irti Tachen leuasta ja muutamalla harppauksella tuli Acen luokse. Mitään sanomatta, Ouragan näpäytti kahdella sormella Acea otsaan, kuten aina ennenkin, kun haltia ei kuunnellut tai käyttäytyi muuten sopimattomasti. Mutta, ei sillä väliä oikeastaan ollutkaan, Ouragan oli saanut tehtävän päätökseen. Tache oli tarpeeksi vanha pitämään huolta itsestään, joten Ouraganin seura olisi turhaa. Mutta sitä haltia ei sanonut ääneen, että hän oli nähnyt Tachen silmissä aivan jotain muuta. Hän oli nähnyt varjon, vihaisen illuusion, jonka kanssa ei selvästi ollut leikkimistä. Hän ei vain halunnut sanoa asiaa ääneen, ehkäpä Ryu ja Ace eivät tienneet koko olennosta, joten Ouragan oli keksinyt jotain muuta sanottavaa päälle. Siltikin, hän tunsi olonsa loukatuksi. Tuollainen syytös, ja vielä Acelta, joka tunsi hänet niin hyvin.
"Minun läheisyyttäni ei selvästi arvosteta, joten, päivänjatkoja."
Ouragan kumarsi syvään, ennen kuin kääntyi takaisin ulko-ovelle ja poistui vähin äänin.

Tache katsoi hetken aikaa valkotukan perään ja äännähti pettyneenä.
"Ace, katso nyt, suututit hänet. Olisin voinut saada enemmän tietoa."
Tachella ei kuitenkaan ollut rohkeutta lähteä Ouraganin perään, ties vaikka vanhempi haltia suuttuisi hänellekkin, eikä suostuisi kertomaan enää mitään. Tietysti voisi olla mahdollisuus, että Ouragan tulisi takaisin, kunhan olisi rauhoittunut, joten toiveikkaana Tache meni ikkunan äärelle ja katsoi ulos, mutta Ouragan oli lähtenyt jo kävelemään katua pitkin, eikä jäänyt norkoilemaan talon nurkille.

Ryu huokaisi helpotuksesta kuullessaan Ouraganin vastauksen, mutta samalla toivoi, ettei Ace olisi ollut niin tahditon. Ace sai mitä ansaitsikin, luunapin otsaan. Siltikään haltia ei tehnyt elettäkään lähteäkseen Ouraganin perään. Ace katsoi Tachea kuitenkin hieman pahoillaan.
"Anteeksi. En tiedä, mikä minuun meni", hän mutisi katse maassa. "En vain siedä sitä, että joku muu koskee rakastajaani tuolla tavoin. Tiedän kyllä, olin väärässä, mutta en ehtinyt estää sanoja tulemasta suustani."

Ryu katsoi kahta haltiaa ja huokaisi. Se siitä sitten. Ouragan oli lähtenyt. Ehkä hänen ihastuksensakin kuihtuisi ajan myötä.
"No, minun on kaiketi myös parasta lähteä", hän sanoi nousten seisomaan. "Kiitos teestä."
Ace katsoi tähän ja painoi kätensä kauhistuneena suulleen.
"Voi, Asame! Olen niin pahoillani! Minä aivan unohdin!" haltia huudahti ja paineli keittiöön kiireesti. Kuului kolinaa ja kalistelua ja sitten huuto: "HAA!"

Ryu vilkaisi Tachea kummissaan ja hieman kysyvänä. Ace tuli takaisin kasvoillaan leveä hymy ja kädessään pieni pussukka.
"Ryu, olisitko niin ystävällinen, että etsisit Ouraganin ja veisit tämän hänelle? Sano, että se on anteeksipyyntö minulta", Ace sanoi ja Ryu otti pussukan vastaan hölmistyneenä nyökäten.
"Toki, mutta siinä on?" Ryu kysyi käännellen pussia käsissään.
"Ehkä näet joskus", Ace vastasi ja iski silmää. Ryu hymyili ja lähti ulko-ovelle heilauttaen kättään hyvästiksi. Ulos päästyään hän lähti etsimään Ouragania.

Ryun mentyä Ace hieroi käsiään yhteen kasvoillaan niin viekas ilme, ettei jäänyt epäilystäkään, että hänen aikeensa olivat jotakin muuta kuin puhtaasti anteeksipyytämistä.
"Voi, toivottavasti tämä toimii", hän sanoi ääneen.

Tache ei juurikaan puhunut, hän istui sohvalle miettimään Ouraganin sanoja. Hänellä oli tunne, ettei haltia ollut kertonut vielä kaikkea hänelle, mutta asialle ei nähtävästi voinut enää mitään. Ouragan oli lähtenyt. Tache kuitenkin hymyili Acelle.
"No..Turhaa pahoittelet, ei sille enää voi mitään."
Tache hymyili pikkuisen. Turha asiasta oli valittaa, ellei sitten tehnyt sille myös jotain. Mutta Tache oli kuitenkin kiitollinen, että joku oli nähnyt noin paljon vaivaa hänen takiaan. Se sai nuoren haltian pikkuisen paremmalle tuulelle.

Ouragan katui melkein samantien lähtöään, muttei kuitenkaan kääntynyt takaisin. Hän ei ollut erityisen sosiaalinen persoona, ja jos joku ei kaivannut hänen seuraansa, sitten ei kaivannut. Tosin, Ouragan oli hieman olettanut Acen olevan iloisempi nähdessään opettajansa. Vai oliko Ouragan ollut niin huono opettaja, ettei häntä ollut mukava nähdä? Surullista. Haltia oli melkein ehtinyt toivoa, että olisi voinut saada uusia ystäviä. Nyt kun Mercurellakin oli rakastettu, Ouragan tunsi olonsa ensimmäistä kertaa täysin yksinäiseksi, eikä se tuntunut yhtään niin mukavalta, kuin vapaasti valittu itsekseen oleminen. Ouragan huokaisi syvään ja pysähtyi hetkeksi paikalleen, miettien, mihin oikeastaan lähtisi. Hänen elämänsä tuntui muutenkin oleva täysin päämäärätön nyt.

Ouragan meinasi jatkaa matkaa, kun hän silmäkulmastaan huomasi Ryun. Hieman kummastuneena haltia kääntyi kokonaan ympäri ja katsoi nuorta miestä. Mitä Ryu mahtoi hänestä enää haluta? No, oikeastaan oli hyvä vielä nähdä nuorukainen, Ouragan voisi kiittää häntä. Mutta ensin, hänellä oli vielä yksi asia hoidettavana.
"Ryu, voitko tehdä minulle palveluksen?"
Haltia melkein itsekkin yllättyi sanojaan, ei hän yleensä pyytänyt muita tekemään asioitaan.

Onnekseen Ryu oli lähtenyt oikeaan suuntaan. Ouragan ei ollut vielä ehtinyt kauaskaan. Hän kiirehti askeliaan ja hän oli vielä onnekkaampi, kun Ouragan näki hänet eikä lähtenyt karkuun. Hän pisti juoksuksi, niin paljon hän halusi jo olla Ouraganin luona. Olisi tehnyt miltei mieli hypätä toisen kaulaan, mutta sitä hän ei sentään tehnyt. Hän hidasti kohta kävelyksi ja oli kohta haltian luona. Ennen kuin hän ehti sanomaan mitään, Ouragan kuitenkin jo pyysi häneltä palvelusta. Ryu katsoi tätä hieman yllättyneenä ja nyökkäsi.

"Voin", hän sanoi, ojentaen kuitenkin ensin kantamansa pussin Ouraganille. "Voisitko kuitenkin ensin ottaa tämän? Ace lähetti sen sinulle anteeksipyyntönä." Ryu katsoi Ouragania ja hymyili hieman pahoittelevasti.
"Ace on niin mustasukkainen. Tache on hänelle todella tärkeä. He ovat kokeneet paljon yhdessä", hän sanoi, haluten jollakin lailla selittää Acen käytöstä. Ryu ei ollut mikään hyvä ihmistuntija, mutta tuota piirrettä oli ollut vaikea olla huomaamatta.

Pussi, jonka Ryu ojensi Ouraganille, oli pehmeähkö ja hieman rahiseva. Se sisälsi kolmea erilaista yrttiä, jotka olivat vielä erikseen omissa pusseissaan. Yhdellä oli rauhoittava vaikutus teenä juotuna, toisella sai aikaan hyvänolon tunnetta, kolmas paransi liikuntasuorituksia ja erityisesti metsästäjät käyttivät sitä pitkillä metsästysretkillään, sillä se auttoi myös kestävyyteen. Yksin näiden ominaisuuksien takia Ace ei ollut kuitenkaan lahjoittanut juuri näitä yrttejä. Monikaan ei välttämättä tiennyt, että jos näitä kolmea yrttiä sekoitti keskenään ja joi niistä valmistettua teetä, oli hetken kuluttua kiimainen kuin sonni. Koko keho palaisi halusta ja se olisi pakko saada tyydytettyä - ellei sitten odottanut teen vaikutuksen lakkaamista, mikä saattoi kestää tunteja. Sitä vain ei voinut tehdä yksin, koska tee vaikutti myös siten, että jäsenet olivat aivan voimattomat. Se oli ikään kuin jonkin sortin seksihuumetta.