Shadows of the Past (jatko-osa Kaksi oria ja tamma -pelille)

Shira hymyili Mercurelle lempeästi. Toisen huulet hänen huulillaan olivat hellät ja rakastavat, mutta pian suudelma oli ohi ja Shira tiesi pääsevänsä mukaan. Tosin, hän olisi seurannut perässä, vaikka Mercure olisi sanonut mitä.

Shira ei ehtinyt edes sanomaan hyvästejä kahdelle muulle haltialle, kun he olivat jo matkalla. He juoksivat nopeasti ja vaikka Shiralla olikin huippukunto, hänellä oli ehkä eniten vaikeuksia pysyä Ouraganin perässä. No, sehän oli selvää kun kyseessä oli haltia ja hän oli vain ihminen. Shira kuitenkin piti huolen siitä, että veljekset pysyivät hänen näköpiirissään.

Kadut vilistivät ohitse nopeaan tahtiin eikä kestänyt kauaakaan, kun he saapuivat hämärälle kujalle, jossa Ryun asunto sijaitsi. Ovi asuntoon oli visusti kiinni, mutta ympärillä ei tuntunut olevan mitään suojauksia. Paikka tuntui luotaan työntävältä ja Shira vilkuili valppaana ympärilleen.
"Täälläkö Ryu asuu?" hän kuiskasi.

Ouragan olisi luultavasti juossut lujempaakin, ellei olisi joutunut vahtimaan Mercurea ja Shiraa. Mutta Ouragan halusi niin kovasti katsoa, oliko Ryulla kaikki hyvin. Ryu ei ehkä antaisi hänelle anteeksi tekoa, mutta haltia olisi valmis ottamaan millaiset haukut ja rangaistuksen tahansa, jos vain näkisi, että hänen kaunis elementalistinsa voi hyvin. Se riitti. Sitäpaitsi, ehkä oli hyvä myös Ryun kuulla suoraan, miten pahoillaan Ouragan oli tapahtuneesta. Hän ei kehdannut myöntää edes itselleen, miten paljon oli nauttinut. Miten toisen satuttamisesta saattoi nauttia? Ja oliko Ryuta sattunut, tietysti, sehän oli itsestäänselvää. Tämän kaiken he ehtisivät setviä kyllä, kunhan nyt Ryu löytyisi ensin.

Ouragan pysähtyi nopeasti, tunnistaessaan Ryun kotitalon. Se oli samanlainen kuin ennenkin, mutta jotain tuossa paikassa oli hyvin luotaantyöntävää. Mercure melkein törmäsi äkisti pysähtyneeseen veljeensä, ja aisti myös ilmassa väreilevän, epämiellyttävän tunnelman. Mercure katseli hieman ympärilleen ja oli jo menossa taloa kohti, kun Ouragan esti veljensä liikkumisen kädellään.
"Niin. Täällä hän asuu. Toivottavasti..."
Ouragan lähti kohti asuntoa, Mercuren jäädessä valppaana seuraamaan varjomaagin menoa. Ouragan käveli ääneti oven luokse, muttei koputtanutkaan, vaan ensin tarkasti, oliko talon ympärillä jokin loitsu tai vastaava. Sitten Ouragan etsi ikkunan. Jos Ryulle oli sattunut jotain, pieni yllätysvisiitti saattoi olla hengenpelastus. Ikkunan ja ikkunalaudan välissä oli aina minimaalinen varjo, tarpeeksi kuitenkin, jotta Ouragan saisi sen avulla nähtyä toiselle puolelle taloa.

Ryu heräsi. Hänen silmänsä tottuivat nopeasti hämärään huoneeseen, josta hän oli pian kuitenkin taas lähdössä. Hän oli tullut käymään asunnossaan kahden viikon tauon jälkeen. Paikassa haisi vieläkin verelle ja hielle, mutta hänellä ei ollut mitään aikomusta siivota. Ryu oli tullut vain hakemaan joitakin tavaroita viedäkseen ne Sayashin luokse. Mies oli ainut, joka sai Ryun edes hetkeksi unohtamaan menetetyn rakkautensa. Hän oli itse mennyt Sayashin luokse ja pyytänyt päästä takaisin. Nyt hänen päätöksensä näkyi koko hänen olemuksessaan, asua myöten.

Ryu nousi ylös ja asteli varovasti peilin eteen. Hänen kehonsa täynnä erilaisia jälkiä, joiden saaminen oli sattunut mukavasti. Hän kuljetti kättään paljasta yläkehoaan pitkin ja värähteli käden osuessa kipeisiin kohtiin. Mutta Ryu toivotti kivun tervetulleeksi. Hän oli laihempi kuin koskaan ja hänen yllään oli vain pieni nahkavaate peittämässä sukupuolielimet. Ryu ei tarvinnut muuta. Sayashi oli laittanut lävistykset hänen nänneihinsä ja pannan hänen kaulaansa. Elementalisti kosketti pantaa ja Sayashin nimikirjaimia, jotka oli kaiverrettu siihen.

Ryu hieraisi ohimoitaan ja katsoi sohvan suuntaan, johon oli epähuomiossa nukahtanut. Sayashi suuttuisi, jos hän viivyttelisi. Oli parasta lähteä pian takaisin. Eihän täällä enää ollut mitään, mistä hän olisi välittänyt. Hän keräsi muutaman seksilelun, jotka vielä olivat pitkin lattiaa ja sulloi ne laukkuunsa. Niitä hän oli tullut hakemaankin.

Shira katsoi valppaana, mitä Ouragan teki. Haltia oli järkevä, kun ei suin päin rynnännyt ovelle. Vaistomaisesti nainen puristi tiukemmin tikarinsa kahvaa, odottaen tapahtuisiko mitään. Oli kuitenkin hiljaista eikä mikään tuntunut liikkuvan.

Ouragan kosketti ikkunalaudalle muodtuvaa varjoa ja sulki silmänsä. Nopeasti Ouraganin keho hävisi, sulautuen tuohon pikkuiseen varjoon ja haltia saattoi liikkua toiselle puolelle taloa. Ryun asunto oli hämärä, joten ikkunan takana oli lukuisia varjoja, joista Ouragan saattoi rakentaa uudelleen kehonsa. Hän harvemmin suosi tällaista liikkumistapaa, sillä se vei suunnattomasti energiaa, mutta nyt energiahukka tuntui naurettavan pieneltä siihen verrattuna, että Ouragan saattaisi löytää Ryun. Ja haltia löysikin. Yksi ainoa silmäys asunnossa riitti, ja Ouragan löysi etsimänsä. Mutta miltä Ryu näyttikään. Hän oli enää varjo entisestään, muisto siitä kauniista ja sulokkaasta pojasta, jonka Ouragan oli tavannut. Ryu oli laihtunut, näytti riutuneelta ja koko olemus kertoi kivusta ja surusta. Oliko Ouraganin lähtö vaikuttanut todella noin paljon?

Ryu ei ollut vielä huomannut Ouragania, ja haltialla olisi ollut mahdollisuus lähteä, mutta tällä kertaa hän päätti tehdä oikein, vaikka se tekisikin kipeää. Ouragan ei edes yrittänyt liikkua tavalliseen, äänettömään tapaansa, vaan nyt hänen askeleensa narahtelivat lattialankkuja vasten. Ouragan pysähtyi muutaman metrin päähän elementalistista.
"Ryu.."
Ouragan aloitti hiljaa, kiinnittääkseen nuorukaisen huomion.

Ryu jähmettyi pakoilleen. Huoneessa oli joku, mutta nuo askeleet eivät kuuluneet Sayashille. Hän ehtisi vielä livahtaa ovelle ja karkuun, jos olisi nopea, mutta silloin hän kuuli nimensä sanottavan. Ääni oli tuttu - liian tuttu. Mutta se ei voinut mahdollista. Miten Ouragan muka voisi olla täällä? Sen oli pakko harhakuvitelmaa.

Ryu käänsi päänsä hitaasti katsomaan paikalle ilmestynyttä haltiaa. Mies oli yhtä komea kuin silloin ennenkin ja vaikutti todellisemmalta kuin hänen useat unensa. Ryu naurahti hieman ja pudisteli päätään.
"Taas harhakuva", hän mutisi ja käänsi päänsä pois Ouraganista. "Taidan olla vielä unessa."

Ouragan oli odottanut mitä tahansa vastaanottoa, niin pyörtymisestä vihan kuin riemun kiljahduksiin, kaikki kävi. Mutta se, että elementalisti oli täysin välinpitämätön, tuli haltialle täytenä yllätyksenä. Selvästi Ryu oli täysin irrallaan tästä maailmasta, elementalisti ei enää erottanut, mikä oli totta ja mikä ei. Ehkäpä Sayashin jatkuva kidutus oli tappanut lopultakin nuoren elementalistin henkisesti, eikä hänellä ollut muuta, kuin mekaanisesti toimiva keho.
"Ei, Ryu. Se olen minä, Ouragan."
Haltia yritti vakuutella. Hän halusi todistaa aitoutensa elementalistille, muttei kehdannut koskettaa millään lailla rakastamaansa miestä. Hän pelkäsi, että Ryu kavahtaisi kauemmas hänestä tai pelästyisi, joten haltian piti keksiä jotain muuta.

Ulkonäkö, ääni, ja jopa kosketus oli helppo kuvitella. Vaikka Ouragan olisi vakuuttanut Ryun siitä tosiasiasta, että oli oikea, se ei ehkä silti riittäisi. Mutta sentään Ouraganissa oli jotain, mitä kukaan ei koskaan voinut kuvitella. Hänen musiikkinsa. Ouraganin soittotaito oli niin yksilöllistä ja omalaatuista, ettei sitä yksinkertaisesti voinut kuvitella. Jos sen kuuli, se todella oli olemassa. Haltia otti pitkästä aikaa pienen, metallisen huilun, ja siveli sen pintaa hihallaan.
"Toivottavasti tämä vakuuttaa sinut."
Varovasti Ouragan nosti huilun huulilleen ja alkoi soittamaan. Musiikki oli kauniin rauhallista, pehmeää ja sointuvaa. Se liikkui kepein tanssiaskelin huoneistossa, valtasi sen joka kolkan. Jokainen pieni sointu ja sävel oli elävä, täynnä tunteita. Ne eivät voineet olla harhaa. Ouragan seurasi katseellaan tarkasti Ryuta. Oli miltei vaikea keskittyä soittamiseen, haltian nähdessä elementalistin asusteen, lävistykset ja haavat. Mikään niistä ei sopinut tuohon kauniiseen kehoon.

Ryu pudisteli päätään ja nipistikin itseään saadakseen harhakuvitelmaksi luulemansa Ouraganin katoamaan. Miehen hahmo kuitenkin kuitenkin oli ja pysyi hänen näköpiirissään.
"Ei, ole hiljaa. Sinä et ole Ouragan, sinä olet poissa", Ryu sopersi. Hän piti päätään käsissään ja vajosi lattialle polvilleen.

Ei tuo hahmo voinut olla todellinen. Miten tämä oli edes päässyt sisälle? Hänhän oli suojannut paikan! Ryu tunnusteli hieman ilmaa ympärillä ja tajusi, ettei suojausta ollutkaan. Hän oli unohtanut laittaa sen takaisin tullessaan käymään.

Ryu tuijotti Ouragania silmät järkytyksestä selällään. Miehen soitto tunkeutui hänen joka soluunsa pakottaen ne uskomaan, että soittaja todella oli Ouragan. Mikään harhakuva ei saanut aikaan sellaista tunnetta. Ryu nousi ylös hieman vapisten ja asteli pitkän haltian luokse hitaasti. Hän ojensi kätensä ja kosketti Ouraganin poskea sormellaan. Se tuntui todelliselta.
"En voi uskoa tätä", Ryu sanoi. "Oletko sinä todella Ouragan? Miksi olet täällä?"

Selvästi Ouraganin soitto sai jonkinlaisen reaktion aikaan, vaikka Ryu oli selvästi kieltänyt hänen olemassaolonsa aluksi täysin. Mutta muutos oli selvästi huomattavissa, sen näki nuorukaisen silmistä. Ne olivat niin täynnä epäuskoa, kaipausta ja surua, että Ouraganin sisintä melkein sattui katsoa häntä. Mutta haltia ei voinut enää perääntyä, hän ei voisi toisen kerran pettää Ryun luottamusta. Ouragan seurasi katseellaan lattialla polvillaan olevaa hahmoa ja jatkoi soittamistaan. Mutta Ryun alkaessa nousta jaloilleen, soitto hiljeni ja lopulta lakkasi. Ouragan laittoi huilun takaisin vyölleen ja katseli häntä kohti tulevaa elementalistia.

Ouragan ei liikkunut paikaltaan. Hän ei tehnyt mitään, Ryun tullessa pikkuhiljaa lähemmäs. Haltia tunsi poskellaan elementalistin herkän kosketuksen. Se oli niin hauras ja särkyvä, niin kaunis. Miten kauan Ouragan olikaan kaivannut Ryun kosketusta, edes pientä sellaista. Ouragan sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi syvään.
"Halusin..halusin vain nähdä, että olet kunnossa..Ja pyytää samalla anteeksi kaikkea sitä tuskaa, mitä tuotin sinulle.."
Ouragan sanoi hiljaa, vieläkään uskaltamatta koskettaa Ryuta.

Ryu veti kätensä nopeasti pois Ouraganin poskelta ja astui kauemmas.
"Vai niin", hän sanoi ristien kätensä rinnalleen ja naurahti kolkosti.
"No, voin vallan mainiosti. Olen päässyt jo yli sinun lähdöstäsi", hän sanoi kääntäen katseensa pois Ouraganista.
"Asun mestarin luona ja hän on siitä mielissään. Olen onnellinen, kun kelpaan edes jollekin", Ryu sanoi kävellen eteiseen. Hän alkoi laittamaan kenkiä jalkoihinsa ja takkia ylleen.

"Jos sinulla ei ollut muuta, ole hyvä ja häivy. Saat toki jäädä tännekin, mutta minun kiirehdittävä mestarin luokse. Hän ei pidä odottamisesta", Ryu sanoi kasvot ilmeettöminä, vaikka oikeastaan hänen teki mieli hypätä Ouraganin syliin ja halata tätä. Hän halusi äkkiä pois haltian luota, sillä tämän katuva ilme raastoi hänen sydäntään. Ryu ei halunnut enää tuntea mitään, sillä kaikki tunteet repivät häntä hajalle. Ouraganin näkeminen sai aikaan monia tunteita, joita hän vain vaivoin pystyi piilottamaan. Olisi ollut parempi, jos toinen olisi pysynyt poissa. Ryun kurkkua kuristi ja hänen teki huutaa ja itkeä.

Ryun vastaanottoon oli hyvin vaikea reagoida. Ouragan kyllä ymmärsi hyvin, mutta hän oli odottanut saavansa suoraa huutoa päin naamaa. Ei kylmänkiskoista ja viileää vastaanottoa, joka jätti haltian täysin kaikkien tunteiden, niin positiivisten kuin negatiivisten, ulkopuolelle. Pahinta oli, ettei Ouragan tiennyt, oliko Ryu sanojensa kanssa tosissaan, vai oliko tämä vain jotakin yritystä saada haltia estämään elementalistin lähtö. Ouragan nieleskeli palaa kurkustaan. Ryu oli siis päässyt hänen ylitseen ja muuttanut takaisin mestarinsa luokse. Haltia halusi uskoa, että Ryu oli onnellinen, hän halusi ajatella, ettei elementalistilla ollut mitään hätää. Mutta nähdessään Ryun asusteet ja haavat, Ouragan ei voinut vain uskoa sitä.
"Mukavaa kuulla tuo."
Ouragan kuitenkin sanoi, vaikka tiesi valehtelevansa itselleen.

Joten näinkö se päättyisi? Ryu palaisi vanhaan elämäänsä ja Ouragan vai lähtisi jonnekkin tuntemattomille teille. Ouragan huokaisi syvään, alistuen kohtalolle ja sille ajatukselle, ettei hänellä ollut enää mitään asiaa Ryun elämään. Se kaikki taisi olla ohitse, ennen kuin edes alkoikaan. Ouragan kohotti äkkiä katsettaan Ryuhun. Ei. Se ei voinut vielä olla ohitse. Ouragan ei tullut takaisin vain luovuttaakseen ja paetakseen uudelleen.
"Ei."
Ouragan sanoi jämäkästi ja asteli oven luokse, estäen Ryun pääsyn ulos.
"Meidän pitää puhua, edes hetki. Haluan selvittää tämän asian, vielä kun on mahdollisuus. En aijo satuttaa sinua, haluan vain puhua."
Sanojensa vakuudeksi Ouragan otti yltään vyönsä, missä hänen teräaseensa olivat, ja tiputti sen lattialle.
"Huomaatko? Ei aseita. En aijo tehdä sinulle mitään. Anna minulle vain hetki aikaa puhua, sitten häivyn."
Ouragan nosti vielä käsiään, kuin näyttääkseen, ettei hänellä ollut mitään aseita, eikä aikomusta, Ryun satuttamiseen.

Ryu kääntyi katsomaan oven eteen tullutta Ouragania ja hänen silmänsä kaventuivat hieman. Muuten hänen ilmeestään ei voinut lukea juuri mitään. Hän katsoi hiljaa toisen pudottaessa aseensa maahan. Sitten hän naurahti.
"Luuletko, että pelkäisin sinun aseitasi? Olen tottunut kipuun. Itse asiassa minä nautin siitä. Se on saanut minut unohtamaan sinut tähän mennessä hyvin tehokkaasti", Ryu sanoi leijuttaen yhden Ouraganin veitsistä käteensä.
"Näetkö jäljet kehossani?" hän kysyi, vaikka tiesi toisen näkevän. Ryu painoi veitsen paljasta rintaansa vasten.
"Mestari on tehnyt ne, koska minä halusin niin", hän sanoi painaen veistä syvemmälle. Verta alkoi tippumaan veistä pitkin lattialle. Ryu ei kutenkaan painanut veistä niin syvälle, että se olisi ollut vaarallista.
"Tiedätkös, minä rakastan sinua vieläkin", Ryu sanoi nostaen vetsen huulilleen ja nuolaisten siitä tippuvaa verta.
"Siksi en halua nähdä sinua enää. Minä en halua rakastaa sinua enää. Tajuatko? Minä en halua kuulla mitään, mitä sinulla on sanottavaa. Sinä petit minut, vaikka lupasit olla luonani."
Ryun ääni kohosi huudoksi, kun hän puhui. Hän ei edes huomannut, että kyyneleet olivat alkaneet hänen silmistään.

Ouragan risti kätensä rintakehälleen ja katseli järkähtämättömänä Ryuta. Hän tiesi, että elementisillä oli tarpeeksi kyllä voimaa siirtää hänet syrjään ilman avulla, jos vain olisi halunnut. Mutta jostain syystä Ryu ei tehnyt niin. Haltian silmät kapenivat viiruiksi, hänen katsoessa veistä Ryun kädessä ja kuunnellessa sanoja.
"Tuo ei ole totta. Yrität vain karkottaa surusi jollain paljon voimakkaammalla tuskalla."
Ouragan vastasi takaisin ja tuli hieman lähemmäs, alkaen kiertää Ryun ympärillä, pitäen silmänsä elementalistissa jatkuvasti.
"Tiedän, että tein väärin, mutta jos jatkat tuota elämääsi, kuolet vielä. Näen kyllä, ettet ole onnellinen Sayashin kanssa."
Ouragan pysähtyi takaisin Ryun eteen ja katsoi vakavana elementalistia.

Hetken aikaa Ouragan vain katseli nuorukaista, kunnes huokaisi syvään. Ei hän voisi totuutta enää piilotella.
"Kuten minäkin sinua. Mutta minä pelkäsin liikaa, että olisin kehdannut enää kohdata sinua. Pelkäsin, että olin ottanut sinut väkisin ja satuttanut vastoin tahtoani, eikä mikään lupaus voi ylittää sitä."
Ouragan piti pienen tauon ja katseli Ryun silmissä kimmeltäviä kyyneleitä.
"En odota sinun antavan anteeksi, tai hyväksyvän rakkauttani, mutta anna minun edes hyvittää lupaukseni. Autan sinua pääsemään irti Sayashista lopullisesti. Koska jos menet, aijon seurata sinua, vaikka joutuisin tulemaan joka päivä takaisin ja estää mestarisi teot. En anna hänen satuttaa enää sinua."
Haltian ääni oli selvästi pehmennyt. Hän ei voisi häipyä, ennen kuin oli saattanut lupauksensa päätökseen.

Ryu katsoi Ouragania epäuskoisena.
"Idiootti", hän tokaisi suoraan ja astahti ovelle Ouraganin ohi, käsi kohoten avaamaan sen.
"En voi uskoa, että kuvittelit todella jotakin tuollaista", hän sanoi. "Minäkin halusin sitä silloin. Muistatko? Minä nautin siitä! Halusin tehdä sen sinun kanssasi jo paljon ennen kuin joimme sitä teetä."
Ryu vilkaisi Ouragania heittäen veitsen kädestään menemään.
"Vaikka väität rakastavasi minua nyt, se ei muuta mitään. En välitä, vaikka kuolisin. Olenhan ihminen, kuolisin ennen pitkää muutenkin. Enkä enää halua eroon Sayashista. Eikä hän anna minun kuolla, vaikka toivoisin niin. En välitä onnellisuudesta tippaakaan. En enää."

Ryu katsoi Ouragania hetken ja hymyili apeasti.
"Mitä tulee lupaukseesi, unohda se jo. Sitä paitsi mestari ei enää päästäisi minua mihinkään. Näetkö tämän?" Ryu sanoi koskettaen pantaa kaulassaan. "Sen voi avata vain yhdellä avaimella ja se avain on mestarilla. Minä olen hänen lemmikkinsä niin kauan kuin minulla on tämä panta."

Oli lievästi sanottuna yllättävää kuulla, että Ryu oli todellakin nauttinut tapahtuneesta. Ouragan oli kaikki nämä ajat pelännyt, mutta se olikin ollut turhaa. Jos hän olisi vain silloin jäänyt paikoilleen ja puhunut Ryun kanssa tapahtuneesta, tätä kaikkea ei olisi koskaan sattunut. Tätä kamalaa farssia. Mutta oli turhaa miettiä asiaa enää, tehty mikä tehty, joten nyt piti vain kestää seuraukset ja tehdä asiat oikeiksi, jos vain oli mahdollisuus. Ouragan käveli jälleen ovelle, painaen kädellään sen vielä kiinni toistaiseksi.
"Mutta minä välitän! Kuolet joskus, niin, mutta ainakin voit saada hyvän elämän. Et ole onnellinen hänen kanssaan, joten en voi antaa sinun jatkaa tätä elämää. Jos et halua, niin en aijo olla osa elämääsi tämän jälkeen, haluan vain varmistaa, että voit hyvin ja olet onnellinen, etkä ole sitä nyt."
Ouragan laski kätensä oven tieltä.
"Jos sinä et aijo taistella elämäsi puolesta, minä teen sen. Sinun jälkeesi minulla ei ole enää mitään menetettävää."

Ouragan siirtyi nyt kokonaan syrjään oven tieltä, jos Ryu halusi lähteä talosta. Hän seuraisi elementalistia kyllä.
"Minä en koskaan unohda lupauksia. Jos on mahdollisuus antaa sinulle takaisin elämäsi, teen sen, vaikka joutuisi vääntämään sen avaimen irti Sayashin kuolleista käsistä."
Ryu oli Ouraganille liian tärkeä, että hän voisi vain katsella kärsimystä sivusta. Hän pysyisi mukana loppuun asti.

Ryun huulet värisivät. Miksi Ouraganin oli pitänyt tulla takaisin? Olisi parempi, jos tämä häipyisi saman tien.
"Sayashin kuolleista käsistä?" hän toisti ja nauroi ääneen. "Sittenhän sinun pitäisi ensin tappaa hänet. Mutta älä luulekaan, että se olisi helppoa. Ja minun uskollisuuteni kuuluu nyt mestarille. Niin kuin se kuului ennen sinua."

Ryu avasi oven ja astui ulos hymyillen, mutta kyyneleet kuitenkin valuivat hänen silmistään.
"Äläkä seuraa minua. Jos seuraat, sinua vastassa ei ole vain yksi ilmaelementalisti. Sinua vastassa on kaksi. Tuskin edes pääsisit sisälle koko taloon."

Ouragan meinasi sanoa jotain, mutta hiljentyi. Kuinka tärkeä Sayashi oikeastaan oli Ryulle? Joko Ryu todella välitti, tai sitten Sayashi oli vain alistanut Ryun täysin, ettei elementalisti enää osannut vastustaa millään tavalla. Mutta kummasta mahtoi olla kyse? Kummasta tahansa, haltia ei voinut jättää Ryuta yksin.
"Kelle se kuului minun seurani aikana..?"
Ouragan kysyi hiljaa. Ryu oli ollut niin täynnä taistelutahtoa, niin täynnä energiaa ja rohkeutta päästä irti mestarinsa otteesta. Mutta nyt se kaikki päättäväisyys oli kadonnut, koska Ouragan ei ollut jäänyt Ryun luokse. Ouragan antaisi kaiken, jos voisi kääntää aikaa taaksepäin ja korjata tekemänsä virheet. Valitettavasti se ei ollut mahdollista.

Ouragan seisoi hetken aikaa paikoillaan ja vain katsoi Ryun menoa. Sitten haltia lähti kulkemaan Ryun perässä.
"Olkoon sitten niin. Taistelen sitten molempia vastaan, jos siten saan sinut vapaaksi ja uskomaan, että olen tosissani."
Ouragan katsahti vielä taakseen Ryun asunnon suuntaan. Hän oli jättänyt asevyönsä, mutta nyt oli turhaa hakea sitä takaisin.

Ryu lähti kävelemään pois päin asunnoltaan ja Ouraganista, mutta kuuli kuitenkin haltian kysymyksen.
"Mitä luulet? Olin valmis antamaan itseni täysin sinulle, mutta sinä lähdit. Minä annoinkin itseni sinulle kirjaimellisesti, mutta sinä hylkäsit minut. En halua enää samaa. En pysty luottamaan sinuun enää", Ryu sanoi kohottaen katseensa ylös kadusta, mitä oli tuijottanut kävellessään. Hän pysähtyi kuin seinään. Kauempana kadulla näytti seisovan toinen Ouragan jonkinlainen huivi silmillään. Tämän seurassa oli ihmisnainen, joka näytti pienuudestaan huolimatta kovan luokan soturilta.

Ryu kääntyi katsomaan taakseen Ouragania ja sitten uudelleen toista Ouragania unohtaen samalla hetkeksi, että oli ollut ajamassa haltiaa tiehensä.
"Mitä tämä tarkoittaa? Onko tämä joku sinun illuusiosi, Ouragan? Näen sinut tuolla ja täällä", Ryu tuijotti vuorotellen molempia haltioita.

Ouragan ymmärsi, että oli satuttanut Ryuta hyvin pahasti lähtemällä, mutta hän oli tullut takaisin, korjatakseen aiheuttamansa vääryyden rakkaalleen. Ja hän aikoi myös sen tehdä, vaikka se vaatisi mitä tahansa.
"Tiedän, että tein väärin, mutta tulin takaisin. Eikö se kerro, että olen sanojeni mittainen mies? Tulin takaisin, koska todella rakastan sinua, enkä enää koskaan lähde pois, jos vain haluat minun jäävän."
Sanojensa päätteeksi Ouragan laski kätensä Ryun olkapäälle, saadakseen nuorukaisen pysähtymään.

Mutta se ei ollut tarpeen, sillä Ryu pysähtyi aivan itse. Ouragan piteli kättään edelleen elementalistin olkapäällä ja katsoi nyt veljeensä ja Shiraan.
"Ei, ei se ole. Tuo on kaksoisveljeni Mercure ja hänen kumppaninsa Shira. He ovat pitämässä minulle seuraa."
Mercure kuuli pitkältäkin veljensä tutun äänen ja lähti uteliaana kulkemaan äänen suuntaan. Hän ei ollut vielä rekisteröinyt Ryuta.
"Ouragan, saitko puhuttua hänen kanssaan?"
Mercure kysyi uteliaana, tullessaan lähemmäs.

Ryu katsoi hieman tarkemmin Mercurea, joka oli tulossa heitä kohti. Shiraksi kutsuttu nainen kulki haltian perässä ja tämän katse oli porautunut Ryuhun. Naisen kasvot olivat ilmeettömät, mutta kun tämä tajusi Ryun tuijottavan takaisin, ne sulivat pieneen hymyyn. Ryu käänsi katseensa pois.

"Olisi pitänyt muistaa, että sinulla on veli", Ryu sanoi ja tajusi sitten, että Ouragan piti yhä kättään hänen olallaan. Mies huitaisi käden pois ja astui kauemmas Ouraganista.
"Älä koske minuun", hän sihahti hampaidensa välistä pyyhkien kyyneleitään.
"Mene heidän kanssaan äläkä seuraa minua. Et voi tehdä mitään. En halua nähdä sinua enää", Ryu sanoi ja käänsi selkänsä Ouraganille, kävellen Mercuren ja Shiran ohi. Hänen kurkkuaan kuristi ja hän melkein toivoi, ettei Ouragan päästäisi häntä lähtemään. Olisi parempi, jos hän saisi pistettyä välit poikki. Se olisi parempi, sillä hän ei halunnut Ouraganin joutuvan kuoleman vaaraan hänen takiaan.

Ryun puhuessa myös Mercure havaitsi nuoren elementalistin. Haltia ei kuitenkaan uskaltanut tervehtiä häntä, Ryu vaikutti sen verran kiukkuiselta. Asiat eivät tainneet mennä niin helposti, mitä kumpikaan haltioista oli kuvitellut. Ouragan laski kätensä sivulleen, Ryun läimäyttäessä sen pois olkapäältään. Hetken aikaa Ouragan oli epävarma, pitäisikö hänen lähteä vai jäädä. Avuttomana hän katseli Ryun loittonevaa selkää, sitten Mercurea apua pyytävästi. Mercure kohautti harteitaan. Edes hänellä ei ollut tähän asiaan vastausta, vaikka hän muuten olikin suhteellisen älykäs haltia.

Ouragan hetken aikaa vielä katseli Ryuta, kunnes lähti nopein askelin elementalistin perään.
"Älä sitten katso minua. Mutta tulen mukaasi."
Ouragan vaati itsepäisesti. Hän ei todellakaan luovuttaisi nyt, kun oli päässyt näin pitkälle.

Ryu käveli nopeasti pitkin katua kohti Sayashin taloa. Ouragan oli liian itsepäinen. Miten hän pääsisi eroon haltiasta? Tämä tuntui kuin liimautuneen hänen lähettyvilleen eikä lähtenyt kulumallakaan pois. Mikä takiainen! Rakastiko Ouragan häntä tosiaan niin paljon, että seuraisi häntä noin vaikka kuinka pitkälle? Ryu oli sanomaisillaan jotakin, muttta sulki suunsa. Hänen puheensa ei näyttänyt millään tavoin vaikuttavan haltian päätökseen seurata häntä.

Ryu pysähtyi ja huokaisi, kääntyen ympäri katsomaan Mercurea.
"En jaksa tätä", hän sanoi itku kurkussa. "Mikset voi vain luovuttaa ja antaa minun mennä? Sinä voit pian kuolla, jos seuraat minua."

Ouragan seurasi Ryuta hiljaisuudessa. Kumpikaan ei puhunut mitään, he vain kävelivät katuja pitkin kohti Sayashin taloa. Heitä vastaan tuli ihmisiä, mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hyvä niin, myöskään Ouragan ei kiinnittänyt muihin huomiota, ainoastaan edellä kulkevaan Ryuhun. Elementalistin pysähtyessä, Ouragan pysähtyi vähän matkan päähän. Hän katseli Ryun itkuisia, surullisia kasvoja. Ehkäpä kyse olikin siitä, ettei Ryu halunnut Ouragania sattuvan, ja siksi yritti päästä hänestä eroon. Ouragan huokaisi syvään. Ouragan otti muutaman askeleen lähemmäs, mutta pysyi silti kunnioitettavan matkan päässä.
"En voi. Aijon täyttää lupaukseni, koska rakastan sinua. Saatan kuolla, kyllä, mutta en tee sitä, ennen kuin sinä olet vapaa."
Ouragan ei ollut koskaan pelännyt kuolemaa, eikä tehnyt niin nytkään. Oli paljon pahempia asioita, kuten se, että tiesi rakkaansa kärsivän. Ja jos Ryu kärsi, kärsi myös Ouragan.
"Me kaikki teemme virheitä, myös haltiat, mutta ainakin opin niistä ja yritän korjata asian."
Ouragan jatkoi vielä puhumistaan. Hän olisi kyllä valmis seuraamaan Ryuta.

Ryu painoi päänsä ja vei kädet kasvoilleen. Ouraganille oli vaikea sanoa vastaan ja tämä oli todella nähtävästi päättänyt seurata häntä. Jostain syystä se kuitenkin sai hänen sydämensä hakkaamaan lujemmin. Hän oli miltei valmis antamaan anteeksi, mutta se ei ollut niin helppoa. Juuri, kun hän oli antanut itsensä todella Sayashille, Ouraganin piti ilmestyä sotkemaan hänen mielenrauhansa.

"Sinä senkin... itsepäinen aasi", Ryu sanoi hiljaa. "Miksi vaivaudut minun takiani? En ole sinun arvoisesi. Jos kuolet minun takiani, en anna sitä koskaan anteeksi. En sinulle, enkä itselleni. Ole kiltti äläkä seuraa."

Ouragan ojensi kättään ja kosketti aivan pikkuisen Ryun hiuksia, nuorukaisen haudatessa kasvot käsiinsä. Sen enempää ei haltia uskaltanut vielä koskettaa elementalistia.
"Mieluummin kuolen, kun näen sinut onnettomana."
Ouragan kuiskasi hiljaa. Hän olisi halunnut halata Ryuta, kertoa, että kaikki oli hyvin, eikä hänen enää koskaan tarvitsisi nähdä Sayashia tai kokea tämän julmuutta. Tosin Ouragan tiesi, että Ryu oli tarpeeksi voimakas iskemään hänet syrjään ilman avulla, hän ei vain voinut uskoa, että Ryu tosiaan tekisi niin. Ei Ryu häntä satuttaisi, kuten ei hänkään Ryuta.

"Tietysti olet, ja olet paljon enemmän. Haluaisin tehdä kuten pyydät, mutta en voi noudattaa tätä pyyntöä, ei voi vain lähteä ja jättää sinua yksin enää."
Kuin sanojensa vakuudeksi Ouragan tarttui Ryuta kädestä lempeästi, mutta suht napakasta ja vetäisi elementalistin halaukseen. Hän tiesi, että Ryu saattaisi koska vain ottaa ilman käyttöönsä, muuten hän ei pääsisi irti. Kysymys olikin, halusiko Ryu irti.

Ryu ei vain pystynyt työntämään Ouragania kauemmas. Hän oli unelmoinut haltian kosketuksesta lukuisat kerrat. Tämä oli täyttänyt hänen unensa ja jokaisen valveilla olon hetken - tai oikeastaan hetket, jolloin hänen tajuntansa rekisteröi muutakin kuin kivun. Hän vavahteli Ouraganin otteessa, sillä oli alkanut jälleen itkemään. Hän ei osannut sanoa enää mitään, hän ei pystynyt.

Samassa Ryu huomasi lennähtävänsä rajusti taaksepäin. Joku oli erottanut heidät halauksesta rajusti ja voimalla. Seuraavassa hetkessä Ryu tunsi ympärillään vahvat, tutut kädet.
"Näpit irti lemmikistäni", Sayashi sanoi uhkaavan hiljaisella äänellä. "Jos vielä kosket häneen, saat katua. Jos vielä kerrankin saat hänet itkemään, tapan sinut."
Ryu katsoi Ouragania ja hymyili hieman, kääntyen Sayashia kohti. Sayashi silitti hellästi Ryun hiuksia.
"Oletko kunnossa", Sayashi kysyi katsoen Ryuta tiukasti.
"Olen, mestari", Ryu vastasi ja Ouragania vilkaisten kurottautui hieman ja nuolaisi Sayashin poskea. Sayashi hymyili hieman ja otti taskustaan talutushihnan, jonka kiinnitti Ryun pantaan.
"Olin huolissani, kun sinua ei kuulunut kotiin. Lähdin etsimään sinua", Sayashi sanoi.
"Ilmeisesti olet törmännyt johonkin iilimatoon matkan varrella", vanhempi elementalisti totesi ja jokin välähti hänen silmissään, kun mies katsoi Ouragania.

Tuntui niin hyvältä pitää Ryuta jälleen lähellään. Ouragan halasi lempeästi, mutta tiukasti, nuorta elementalistia. Ryu oli lämmin, mutta riutuneen ja haavoilla olevan kehon läpi tuntuivat luut, mikä teki Ouraganin olon hieman surulliseksi. Haltia tunsi Ryun tärisevän pikkuisen, mutta ainakaan elementalisti ei työntänyt häntä kauemmas. Toisella kädellä Ouragan silitti ystävällisesti hieman Ryun selkää ja sulki silmänsä.

Hän meinasi sanoa jotain lohdullista, mutta tunsi äkkiä, miten Ryu vetäistiin halauksesta, voimakkaasti ja nopeasti. Vaistomaisesti Ouragan ojensi käsiään, saadakseen Ryun takaisin, mutta elementalisti oli jo kaukana hänen ulottumattomissaan. Ja pian Ouragan näki myös repijän. Tuo sama käärme, kamala mies. Sayashi. Ouraganin mustat silmät olivat kuin jäätä, hänen tuijottaessa tuota miestä. Sayashi ei selvästi pitänyt siitä, että joku oli Ryun lähettyvillä. Mutta Ouragan ei juurikaan kuunnellut uhkauksia, hän katsoi ensin hyisesti Sayashia, sitten säälitävsti Ryuta. Nuori elementalisti oli niin alistetun oloinen, mitä olla ja saattoi. Haltian sisintä puristi kivuliaasti, hänen katsoessa tuota kaikkea. Kuka tahansa muu olisi voinut pitää Sayashin miellyttäviä ja pehmeitä sanoja Ryulle jopa hellyyttävinä, mutta Ouragan näki niiden takana tihkuvan myrkyn.
"Olen Ouragan. En siedä, millä tavalla kohtelet Ryuta, joten sanon tämän vain kerran, päästä hänet lähtemään. Hän ei ole sinun, eikä kenenkään muun, omaisuutta."
Ouraganin ääni oli kireä kuin viulun kieli, hän oli selvästi tosissaan.

Sayashin silmät kaventuivat tämän tarkastellessa kauempana seisovaa haltiaa. Ei pitäisi tehdä mitään hätiköityä, sillä hän ei tiennyt, mitä hänellä oikeastaan oli vastassa. Ouragan vaikutti sellaiselta, että tämän kanssa oli toimittava varovasti. Haltia vaikutti.. voimakkaalta.

Ryu katsoi vuoron perään Ouragania ja Sayashia. Tästä ei seuraisi hyvää, jos nuo kaksi alkaisivat taistelemaan keskenään. Hän ei halunnut kumpaankaan sattuvan. Hän rakasti Ouragania, mutta Sayashi oli hänen mestarinsa ja ollut aina paikalla, kun Ryu oli tarvinnut jotakin.
"K-Kouhei", Ryu sanoi Sayashille ja mies käänsi katseensa hänen suuntaansa.
"Minä tulen mukaasi, mutta haluan puhua sinulle ennen kuin... niin..." hän vilkaisi Ouragania, selvästi salaten jotakin haltialta.
"Ja Ouragan, minä otan sinuun yhteyttä pian. Päästä minut menemään nyt", hän sanoi katsoen nyt haltiaa pyytävästi. Tämäb oli pakko selvitä ilman verenvuodatusta.

Tässä oli jotain, mitä Ouragan ei ymmärtänyt. Sayashi ei pistänyt hänelle vastaan ja Ryu tuntui salaavan jotain. Ouragan meni yhä enemmän hämilleen tilanteesta, muttei antanut sen näkyä päällepäin. Ouragan odotti jonkinlaista reaktiota tuolta käärmemieheltä, millaista vain, mutta sitä ei koskaan tullut. Sayashi oli enemmän kiinnostunut Ryusta sillä hetkellä.
"Teille molemille tiedoksi, en ole aloittamassa taistelua. Sayashi, olemme molemmat sivistyneitä, luultavasti osaamme ratkaista tämän asian ilman verenvuodatusta."
Ouragan naputti sormiaan vastakkain ja katsoi haastavasti Sayashia. Hänellä ei ollut mitään innostusta ruveta riitelemään, jos ei ollut pakko. Mutta jos Sayashi teoillaan pakottaisi Ouraganin taistelemaan, hän taistelisi kuolemaan asti.

Ouragan laski katseensa Ryuhun.
"Ryu...Luotan kyllä sanoihisi, mutten luota Sayashiin. En usko, että saat ottaa enää yhteyttä minuun, mikäli nyt menet."
Haltian katse oli huolestunut, mutta kuitenkin varma. Hän ei voisi noudattaa Ryun pyyntöä.

Sayashi hymyili hieman Ouraganin sanoille.
"Tosiaankin. Taisteleminen ei kuulu tapoihini muutenkaan", hän sanoi. "Se olisi hyvin huonoa käytöstä, varsinkin näin keskellä katua."
Puhuessaan Sayashi silitteli Ryun niskaa ja pieni elementalisti pysyi vaiti.
"Mutta valitettavasti meidän on jätettävä keskustelut myöhemmäksi. Meillä on tapaaminen ja haluamme valmistautua siihen ennen kuin lähdemme. Asamen pitää vaihtaa vaatteet", Sayashi sanoi katsoen merkitsevästi Ryun vaatteita.
"Jos Ryu haluaa nähdä sinut tai ottaa yhteyttä, en estä häntä. Haluan myös selvittää tämän asian. En halua, että lemmikkiäni seuraa joku entinen heila yötä päivää."
Ryu katsoi Ouragania yrittäen porata ajatuksia tämän kalloon, kuten "Mene nyt, otan varmasti yhteyttä" tai "voit luottaa Sayashin sanaan" tai "mene jo, mene jo, mene jo" tai "lupaan ottaa yhteyttä".

Ouragan huokaisi lopulta luovuttaneena. Hän ei voisi tehdä tämän enempää.
"Hyvä on..Löydät minut puistosta tai Acen luota.."
Ouragan kääntyi ympäri ja lähti kävelemään takaisin veljensä ja Shiran luokse. Oli parempi lähteä vain mahdollisimman nopeasti, sillä muuten Ouragan olisi jäänyt varmasti vielä paikalle väittelemään ja vaatinut päästä mukaan. Ouraganilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin luottaa Ryun, ja Sayashin sanaan ja lähteä paikalta. Mutta silti, lupaus ei estänyt haltiaa olemasta lannistettu. Hänestä tuntui, kuin olisi pettänyt Ryun jo toisen kerran lähtemällä pois. Se oli kamalaa. Mutta mitä oikeastaan Ouragan voisi tehdä? Ryu oli selvästi niin alistunut Sayashin tahtoon, ettei itse nousisi kuitenkaan häntä vastaan.

Mercure tuli hieman veljeään vastaan. Hänen ei tarvinnut nähdä sitä surua ja pettymystä, mikä Ouraganin kasvoilla oli, sen saattoi vain aistia. Kuin ruoskittu koira, joka palaa häntä koipien välissä, oli myös Ouragan lyöty. Mercure halasi Ouragania lämpimästi.
"Kaikki tulee olemaan hyvin, olen varma siitä."
Luonnonmaagi yritti lohduttaa veljeään, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.
"Minun täytyy käydä Acen luona. Lupasin viedä hänelle uutiset tapahtuneesta. Ehkä sinä ja Shira voitte myös yöpyä siellä."
Ouragan vetäytyi puhuessaan halauksesta.

Ryu hymyili hieman ja nyökkäsi kiitollisena Ouraganille, vaikka hänen kurkussaan oli epämiellyttävä pala. Hän katsoi pitkään haltian loittonevaa selkää ennen kuin Sayashi vetäisi hihnasta hänet mukaansa. Elementalisti siirsi katseensa vanhempaan mieheen ja hän värähti pelosta. Sayashin hymy oli vähintäänkin pelottava, kun tämä talutti häntä kohti kotia. Sayashi oli vihainen. Ryu oli vain kerran nähnyt toisen niin vihaisena ja se oli silloin, kun hän oli tullut takaisin luolaretkeltä, jonka aikana Ouragan oli hävinnyt jäljettömiin.

Ryu ei uskaltanut puhua mitään koko matkan aikana eikä Sayashikaan puhunut mitään. Kun he pääsivät kotiin, mies käski hänet kylpyyn ja sen jälkeen laittamaan siistit vaatteet ylleen. He eivät puhuneet asiasta koko iltana. Eivät he kyenneetkään, sillä talo oli tupaten täynnä vieraita. Sayashi inhosi juhlia, mutta järjesti niitä silti silloin tällöin harvoille ja valituille henkilöille, joilla oli yhteyksiä ja vaikutusvaltaa. Ilta oli niin kiireinen, etteivät he ehtineet vaihtaa keskenään juuri paria sanaa enempää.

Shira odotti Mercuren kanssa Ouragania vaiteliaana. Haltia tulikin takaisin pikemmin kuin nainen oli odottanut ja hän katsoi Ouragania tarkasti. Hän ei ollut koskaan nähnyt toista niin lyötynä. Shira ei tiennyt, mitä olisi toiselle sanonut, joten päätti olla vain hiljaa. Shiran sydäntä kuitenkin kivisti Ouraganin selvä alakuloisuus eikä hän voinut olla olematta pahoillaan tämän puolesta.

Ouragan hengitti syvään ja huokaisi, päättäen koota itsensä. Ei kaikki vielä ollut menetetty, Ryu tulisi kyllä takaisin ja puhuisivat asiasta. Ouragan laski toisen kätensä Mercuren olkapäälle ja toisella viittoili myös Shiraa tulemaan lähemmäs.
"Haluan kiittää molempia, että olitte valmiita auttamaan, mutta jatkan tästä yksin. En usko, että Ace ja Tache pahastuvat, jos nukutte yhden yön heidän luonaan. En taida sittenkään kertoa vielä mitään Acelle tapahtuneesta."
Ouragan päätti jäädä mieluummin toistaiseksi ulos, luultavasti puiston lähettyville, jossa hän mitä luultavimmin näkisi Ryun kaikista todennäköisimmin. Ouragan päätteli, ettei Ace päästäisi Ryuta pois luotaan, jos elementalisti sinne pamahtaisi, joten puisto oli neutraalimpi paikka tapaamiselle. Hän myös viettäisi siellä yönsä, varmuuden vuoksi.
"Menkää Acen ja Tachen luokse, Ace tuntee Mercuren, joten hänellä ei ole sydäntä käännyttää teitä pois. Lisäksi hän tarjoaa hyviä teelaatuja."
Tämän jälkeen Ouragan kirjoitti Acen osoitteen ylös ja antoi lapun Shiralle, samalla taputtaen naista ystävällisesti selkään, ennen kuin lähti kävelemään kohti puistoa.

Mercure oli pitkään vaiti, puhui vasta, kun Ouragan oli kadonnut.
"Lähdetäänkö?"
Mercure kysyi, ottaen samalla Shiraa kädestä. Hän ei mielellään ollut ilman kosketusta tällaisessa paikassa, kuin kaupunki. Shiran läheisyys rauhoitti häntä.
"En ole koskaan, koskaan nähnyt Ouragania tuollaisena..Hän taitaa todellakin rakastaa Ryuta. Erikoista..Ouragan on aina ollut niin yksineläjä."
Mercure puuskahti hieman ja pudisteli päätään. Tämä oli todellakin kaiken uuden alku.

Shira tuli kuuliaisesti lähemmäs Ouraganin viittoessa hänelle. Hän kuunteli hiljaa tämän sanoja eikä pitänyt siitä, että haltia jatkaisi yksin. Tosin ehkä olisikin ihan hyväksi, että toinen saisi vähän omaa rauhaa. Shira oli silti huolissaan. Ehkä hän voisi myöhemmin mennä puistoon vakoilemaan, jos vain Mercure sallisi. Tai ehkä hän hiipisi salaa ulos - tosin hän epäili, ettei Mercurelta niin vain salattu mitään.

Shira otti vastaan Ouraganin antaman ja luki osoitteen nopeasti, laittaen lapun sitten taskuunsa. Hän hymyili hieman haltian taputtaessa häntä selkään ja kuiskasi hiljaa haltiakielellä: "Pidä huoli itsestäsi, Ouragan."

Shira oli uppoutunut ajatuksiinsa, kunnes Mercuren ääni herätti hänet. Hän puristi hieman rakkaansa omassaan ja nyökkäsi.
"Lähdetään vain", hän sanoi, alkaen johdattamaan toista Acen kodin suuntaan - tai ainakin hän yritti parhaansa kulkea oikeaan suuntaan.
"Sinäkin elit yksin ennen kuin tapasit minut", Shira muistutti. Hän oli hetken hiljaa ja vilkaisi sitten Mercurea.
"Tämä Ryu... mitä sinä aistit hänestä?" hän kysyi sitten vakavammalla äänellä.

Mercure oli huolissaan, ei ainoastaan Ouraganista, vaan myös Ryusta. Pitkältäkin hän oli haistanut lievän veren tuoksun, mikä nuoren miehen ympärillä tuntui olevan. Tietysti Mercure halusi auttaa, mutta tämä ei kuulunut hänelle. Maailmassa tapahtui paljon pahaa, niihin ei hänellä ollut mitään osaa eikä arpaa, ja tämä oli yksi niistä. Ouraganin pitäisi itse hoitaa aiheuttamansa kaaos, muuten hän ei voisi koskaan jatkaa elämäänsä. Mercure seurasi hiljaisena Shiraa, pitäen naista kädestä kiinni.
"Totta, mutta minun yksinäisyyteni ei ollut mitään verrattuna hänen. Saatoin olla yksin, mutten koskaan ollut yksinäinen. Ouragan oli molempia..."
Mercure mutisi hiljaa. Asiaa oli hieman vaikea selittää, eikä haltia vieläkään ymmärtänyt, miksei Ouragan suostunut vaeltamaan hänen kanssaan alunperin. Ehkäpä kyse oli siitä, että heidät oli kasvatettu niin erilleen kuin mahdollista, ja ne opit olivat juurtuneet molempien päähän, ehkä vielä enemmän Ouraganin.

Shiran kysymys sai Mercuren hetkeksi miettimään. Hän kävi läpi päässään Ryun läheisyyden ja muistikuvat nuorukaisesta.
"Tuulen."
Mercure sanoi lopulta. Ryu oli ilmaelementalisti, ja sen aisti jokaisessa asiassa. Ryun äänessä, liikkeissä ja sielussa.
"Lisäksi hänessä on suunnaton määrä surua, pelkoa ja epätoivoa, mutta myös unelmia ja toiveita. Ryu on melkoisen monimuotoinen tapaus."
Mercure jatkoi pian.