Shadows of the Past (jatko-osa Kaksi oria ja tamma -pelille)

Ryu katsoi hiljaa Ouraganin perään tämän poistuessa huoneesta. Hän kuuli vaimeasti keittiöstä kolinaa ja kilinää, mikä rauhoitti häntä. Ääni kertoi, ettei Ouragan ollut kaukana.

Elementalisti käänsi katseensa ikkunaan, jota vasten sade ropisi. Hän vaipui syvälle ajatuksiinsa, katsoen vain sadetta ja sään harmautta. Oli melkein pimeää ja Ryu erotti ikkunasta hieman peilikuvaansa. Hänen kasvonsa olivat ruhjeilla vieläkin ja hän näytti miltei haudasta nousseelta. Ilman Ouragania hän todennäköisesti olisikin haudassa. Ilman Ouragania hän olisi vielä Sayashin lemmikki. Ilman Ouragania hän olisi ollut vain tyhjä kuori, elävä kuollut, joka seuraisi kuin tahdoton nukke isäntäänsä. Sayashia.

Ryu käänsi päätään Ouraganin suuntaan tämän palatessa huoneeseen. Toisen istuutuessa ja ojentaessa hedelmiä ja vihanneksia täynnä olevan lautasen, Ryu nyökkäsi kiitokseksi ja otti lautasen varovasti syliinsä. Toinen käsi oli vielä käyttökelvoton, joten hän ei voinut pitää lautasta kädessään ja syödä samalla. Hän otti hieman hedelmiä suuhunsa ja hänestä tuntui, etteivät ne koskaan olleet maistuneet yhtä hyville.

Ryu kohautti hieman olkiaan Ouraganin kysymykselle. Hänen olonsa ei ollut mitenkään hyvä, mutta olosuhteisiin nähden hyvä olo tuskin oli odotettavissakaan.
"Niin", Ryu kuiskasi. "Hän päästi minut menemään."
Elementalisti puristi hieman haltian kättä ja kohotti katseensa tämän silmiin.
"Otitko sinä pantani pois? Pelkäsin, että hukkasin avaimen. En muista, miten päädyin tänne tai mistä sinä edes löysit minut." Hänen silmistään kuvastui sanaton pyyntö, että toinen kertoisi asiasta tarkemmin. Ryu ei kyennyt puhumaan pitempiä lauseita kerrallaan, sillä kurkkuun sattui aina, kun hän yritti puhua.

Ouragan katseli Ryun kättä, silitellessään sitä lempeästi. Ryun keho oli niin piesty ja ruhjeilla, mutta silti uskomattoman kaunis. Elementalistilla oli nätti, hieman kalpeahko iho, kuin ensilumi. Ainakin tällä hetkellä. Varmaan hän saisi väriä, kunhan parantuisi kunnolla. Haltia nosti katsettaan ja seurasi, että Ryu söi varmasti, edes pikkuisen, ja samalla piteli lautasta, sillä elementalistilla oli vain toinen käsi käytössä. Fyysiset haavat olivat paikattu ja kunnossa, nyt piti saada enää Ryun henkinen olemus paikatuksi. Varovasti Ouragan siirtyi lähemmäs, Ryun vierelle istumaan. Tuntui hyvältä tietää, ettei heidän kummankaan tarvitsisi kuulla tai nähdä Sayashia enää koskaan. Se kamala peto saisi mädäntyä yksinäisyydessään lopun ikäänsä. Ja kyllä, Ouragan olisi mielellään kostanut Ryun kokemat tuskat ja kivut, tehnyt niistä moninkertaiset Sayashille, mutta aina tällaisina hetkinä Ouragan muisti Mercuren sanat. Kostolla ei tuotaisi rauhaa, väkivallalla ei voitettaisi väkivaltaa. Sayashi oli yksin, se saisi riittää kostoksi. Ja Ryu oli sillä hetkellä tärkein Ouraganille.

"Otin. Se ei näyttänyt hyvältä sinulla."
Tämä oli varmaan ensimmäisiä kertoja, kun Ouragan edes yritti olla humoristinen ja keventää tunnelmaa. Pian hän kuitenkin vakavoitui ja katseli siteiden peittämiä haavoja. Hän oli selityksen velkaa.
"Odotin sinua puistossa, ja olit jotenkin onnistunut raahautumaan sen porteille, mikä oli uskomaton teko noin haavoittuneelta henkilöltä. Toin sinut tänne ja hoidin parhaani mukaan kuntoon."
Ouragan osoitti pikkuisen haavoja elementalistin kehossa.
"Kun olet syönyt, minun pitäisi ottaa siteesi pois ja sinun pitäisi peseytyä, etteivät haavat ala märkiä. Pystytkö kävelemään itse, vai kannanko sinut?"
Ouragan ei ollut haavojen paikkaamisen jälkeen pukenut sen kummemmin Ryulle vaatteita, sillä hän tiesi, että haavat pitäisi puhdistaa aina välillä. Haltia ei vain kehdannut tehdä sitä, kun elementalisti oli tajuton.

Ryu söi hieman lisää ja sai syötyä puolet lautaselta ennen kuin totesi, ettei jaksanut enempää. Ehkä hänen mahansa oli surkastunut, sillä hän ei ollut syönyt kunnolla sen jälkeen, kun Ouragan oli lähtenyt. Sayashi oli joutunut välillä jopa pakkosyöttämään häntä, mutta Ryu ei ollut varma, halusiko hän Ouraganin tietävän sitä. Hän oli masentunut täysin haltian lähdöstä eikä vieläkään oikein tiennyt, oliko toinen tullut jäädäkseen. Ryu kuitenkin arveli, ettei kestäisi menettää Ouragania toista kertaa.

Ryu kasvoille kohosi pieni hymyn tapainen Ouraganin kerrottua ottaneensa pannan pois. Oikeastaan se merkitsi hänelle paljon, että juuri Ouragan oli ottanut sen pois.
Ryu kuunteli haltian puhetta ja kosketti kädellään hieman kaulaansa, jota kivisti hiukan.
"Kiitos, Ouragan", Ryu kuiskasi. "En pysty syömään nyt enempää." Hän piti pienen tauon ja hengitti hieman ennen kuin pystyi taas puhumaan.
"En tiedä vielä pystynkö kävelemään. En ole kokeillut", Ryu sanoi katsoen peiton peittämiä jalkojaan. "Uskallankohan edes katsoa, miltä jalkani näyttävät..."

Ryun ääni oli edelleen kovin heikko, joten Ouragan ei pakottanut elementalistia puhumaan kyselemällä sen enempää Sayashin tekosista tai muusta. Kaikki selviäisi varmasti aikanaan, ja se mikä ei selvinnyt, ei ollut missään määrin tärkeää. Ouragan katseli vaistomaisesti Ryun kaulaa, elementalistin koskettaessa sitä. Kaulan pinnassa oli edelleen punertava jälki pannasta, mutta se alkoi pikkuhiljaa olla haalistunut ja miltei olematon. Arvet sisällä sielussa olivat paljon syvemmät. Ryun kieltäytyessä enemmästä ruuasta, haltia otti lautasen ja laittoi sen sivuun.
"Voin kyllä kantaakkin sinut."
Ouragan nyökkäsi pikkuisen, hän ei itsekkään uskonut Ryun olevan kävelykunnossa ihan heti. Mutta ensin pitäisi ottaa siteet pois. Sideharso oli tummunut niistä kohdista, missä verihaava oli ollut pitkään auki, mutta muuten ne olivat vielä suht hyvässä kunnossa.
"Luultavasti ulkonäkösi on murheista pienin tällä hetkellä. Sitäpaitsi, näytät hyvältä."
Haltia yritti piristää ulkonäöstä riippuvaista ystäväänsä ja siirsi peittoa sen verran, että saattoi avata sideharson peittämät haavat.

Ryu hymyili pikkuisen Ouraganin sanoille. Haltialle tuskin oli mikään ongelma kantaa häntä. Ryu oli kevyt - ja paljon kevyempi nyt kuin mitä aiemmin. Hänen kylkiluunsakin paistoivat läpi. Hän oli yrittänyt nälkiinnyttää itsensä hengiltä, mutta Sayashi ei ollut sallinut sitä.

Ryu hieman hymähti Ouraganin kommentille hänen ulkonäöstään.
"Älä viitsi. Tiedän, että näytän melkein kuolleelta", hän kuiskasi kääntäen kasvonsa hetkeksi pois, ikkunaan. "Näytän ihan muumiolta kaikkien näiden siteiden kanssa." Elementalisti naurahti ilottomasti ja sai siitä pienen yskänpuuskan, joka raastoi hänen kurkkuaan. Meni hetki, ennen kuin mies sai yskän aloilleen. Hän ei kuitenkaan valittanut, vaikka kipu kuvastui hänen kasvoiltaan. Sitten Ryu oli hiljaa aloillaan haltian poistaessa siteitä hänen keholtaan, katse luotuna suoraan eteen. Elementalistin kasvot olivat ilmeettömät, aivan kuin hän ei olisi ollut aivan läsnä. Hän mietti, olisiko pitänyt mennä jollekin parantajamaagille, jotta saisi äänensä takaisin. Hän ei tosin tuntenut ketään muita kuin Slade Hunterin, joka oli hoitanut Sayashin tekemät vahingot lukuisia kertoja.

Oli huolestuttavaa huomata, miten vähän Ryu osoitti kivun ja tuskan merkkejä, vaikka äskeisen yskäkohtauksen oli täytynyt repiä hänen keuhkonsa hajalle. Se tarkoitti, että Ryu oli tottunut kipuun, eikä Ouragan pitänyt ajatuksesta. Kenenkään ei pitäisi joutua tottumaan sellaiseen. Kipua saattoi kestää, Ouragan pyrki voittamaan hengellisillä voimilla ruumiilliset, mutta ei hänkään ollut tottunut kipuun. Kuten ketä tahansa muutakin, häntä sattui ja hän ilmaisi sen jollain tavalla. Mutta Ryu ei mielellään näyttänyt asiaa. No, elementalistilla saattoi kestää hieman tavalliseen maailmaan sopeutuminen kaiken kokemansa jälkeen.
"Älä viitsi, ulkonäkö ei ole nyt ykkösasia."
Ouragan pikkuisen sätti. Ryussa ja Acessa oli ainakin se yhteistä, että he olivat molemmat tarkkoja ulkonäössään. Mahtoi Acellakin mennä kauan niiden pikkulettien kanssa. Kuin vaistomaisesti Ouragan kosketti olkapäille ylettyviä hiuksiaan. Tuntui hassulta omistaa lyhyet hiukset, mutta siihen tottuisi kyllä.

Ouragan kääri viimeisen siteen auki Ryun jalasta ja tuli sitten lähemmäs.
"Tulehan. Aijon ainoastaan pyyhkiä haavasi puhtaaksi kostealla sienellä tai pyyhkeellä, se riittää hyvin näin aluksi."
Koska Ryulla oli käytössä vain yksi käsi, Ouragan ei ihan heti uskaltanut päästää elementalistia yksin hortoilemaan kylpyhuoneeseen. Varsinkin, kun hän oli vielä niin huonossa kunnossa. Varovasti Ouragan nosti Ryun syliinsä ja lähti kantamaan kylpyhuoneeseen.

Ryu ei kommentoinut mitään Ouraganin huomautukselle. Hän vain katsahti tähän hetken hiljaa ja ilmeettömästi ennen kuin jatkoi eteensä tuijottamista. Hän ei tiennyt, mitä olisi toiselle sanonut, eikä hän halunnut paljoa rasittaa miltei olematonta ääntään. Elementalistin mielestä hän näytti aivan elävältä kuolleelta, vaikka olikin pakko myöntää, ettei ulkonäkö ollut juuri tärkeää sillä hetkellä.

Ryu antoi Ouraganin kantaa hänet kylpyhuoneeseen, jonka nähdessään Ryu jäi tuijottamaan sitä hiljaa. Hän ei ollut edes muistanut, ettei ollut siivonnut pitkään aikaan. Suihkuverhon takaa paljastui mielenkiintoisia löytöjä. Veriset käsiraudat lojuivat kylpyammeen pohjalla, puhumattamaan mitä erikoisimmista nahkavaljaista- ja remmeistä. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun katse osui Sayashin lempileluun - piikikkääseen paksuun ruoskaan. Hän epäili, että repaleet, mitä roikkui ruoskan piikeistä, olivat palasia hänen selkänahkastaan. Ryu käänsi päänsä Ouraganiin hiljaa, mutta ei sanonut mitään. Hän ei halunnut selittää, miksi tai miten tavarat olivat joutuneet ammeeseen.

Ryu ei vaikuttanut olevan melkein elossa lainkaan, Ouraganin nostaessa hänet syliinsä. Elementalistin iho oli kylmähkö, aivan kuin veri ei virtaisi enää. No, sentään verta oli yhä Ryun kehossa, se valui pieninä noroina haavoista Ouraganin sormille, vaikka haltia olikin sitounut haavat parhaansa mukaan. Ouragan oli huolissaan Ryun terveydestä, mutta myös mielenterveydestä. Mahtoiko elementalisti osata elää ilman alistamista ja sortoa, kerta oli joutunut siihen niin pitkään? Aika näyttäisi, millasia haavoja oli syntynyt mieleen. Ainakin Ouragan jäisi siksi aikaa, että Ryu pääsisi kunnolla jaloilleen ja voisi elää normaalisti.

Ouraganin tullessa kylpyhuoneeseen, paikka muistutti jälleen siitä, että Ryun elämä oli ollut kaikkea muuta, kuin normaali. Ouraganin selkäpiissä kulki kylmänväre, hänestä tarvikkeet muistuttivat enemmän vankilasta, kuin tavallisesta asunnosta. Mikäli haltia ei olisi tiennyt Ryun ja noiden tavaroiden taustaa, hän olisi samantien painellut ulos tästä sadismin pesästä. No, ehkäpä Ouragan saisi luvan heittää tavarat pois jossain vaiheessa. Mutta nyt oli tärkeämpää tekemistä. Ouragan kastoi pehmeän pesusienen kädenlämpöiseen veteen ja pyyhki sillä huolellisesti Ryun haavoja. Saippuaa oli vähän arveluttavaa käyttää, se olisi voinut saada haavat kirvelemään, ja Mercurelta saama, kasveista tehty haavavoide oli paljon parempi.
"Haluatko, että haen Acen ja Tachen seuraksesi?"
Ystävien seura voisi hyvinkin piristää Ryuta ja saada sielunhaavat parantumaan nopeammin. Ouragan ei vielä uskaltanut kysyä, oliko kenties hänellä vielä mahdollisuuksia olla osana Ryun elämää elementalistin rakastajana.

Ryu pysyi liikkumattomana Ouraganin pestessä hänen haavojaan. Osa haavoista vuoti vielä ja elementalisti mietti hetken, kuinka paljon hän oli jo menettänyt verta. Hän ei nähtävästi ollut kuitenkaan ihan kuolemassa. Ouragan oli jokseenkin taitava parantaja, mutta hän epäili, ettei haltia voinut tehdä mitään hänen äänelleen. Juuri Ouragania hän sai kuitenkin kiittää hengestään, tosin Ryu ei vielä oikein tiennyt, kuinka kiitollinen loppujen lopuksi oli.

Ajatus Acen ja Tachen kutsumisesta seuraksi sai elementalistin miettimään. Hän ei ollut aivan varma, halusiko nähdä ketään. Acen tuntien tämä kuitenkin olisi huolissaan, vaikka Ryu oli monet kerrat sanonut tälle, ettei huolehtisi turhaan. Hänellä oli kuitenkin outo tunne, että sanat olivat saaneet Acen vain entistä huolestuneemmaksi. Hän teki päätöksensä ja nyökkäsi hieman, vaikkakin pieni haluttomuus kalvoi häntä.
"Hae vain", Ryu kuiskasi. "Minä voin nukkua sillä välin, kun käyt hakemassa heidät."

Ouragan putsasi huolella jokaisen haavan Ryun kehosta. He eivät puhuneet mitään, he kaksi olivat yllättävän hiljaisia toistensa seurassa, vaikkei elementalistin ääni olisikaan mennyt. Miten ironinen tilanne, Ouragan pohti. He molemmat olivat kaivanneet toisiaan, ja nyt kun he olivat saman katon alla, molemmat pitivät toisiinsa tietynlaisen, henkisen välimatkan, eikä heidän välillään tuntunut olevan mitään yhteisymmärrystä. Sitä oli, mutta se oli jotain niin heidän omaansa, jotain niin monimutkaista, ettei kukaan muu voinut ymmärtää, miten paljon tuntemuksia kätkeytyi puhumattomien kasvojen taakse. Hiljaisia, maltillisia ja sulkeutuneita. Sitä he kaksi olivat, myös toistensa seurassa, ainakin aluksi. Haltia tarkkaili vähän väliä tummilla silmillään elementalistia, joka vaikutti hyvin väsyneeltä. Vieraisen kutsuminen ei ehkä ollutkaan niin hyvä idea, ja Ryu paljasti oman haluttomuutensa tavata ketään. Ouraganin ei tarvinnut edes lukea ajatuksia huomatakseen asian.
"Olemuksesi paljastaa, ettet oikeastaan halua seuraa. Mutta siinä olet oikeassa, että sinun pitäisi nukkua."
Ouragan mutisi hiljaa, nostaessaan taas Ryuta takaisin syliinsä. Vaikka Ouragan piti kovasti Acen, entisen oppilaansa, seurasta, juuri nyt hän ei jaksanut ylihuolehtivaista ja energiaa pursuavaa haltiaa. Molemmat heistä kaipasivat nyt vain rauhaa ja hiljaisuutta. Kunhan Ryu tästä tokenisi, ehkä he voisivat puhua siitä, mitä olivat toisilleen. Mutta toistaiseksi, elementalistin hyvinvointi oli pääasia. Ouragan kantoi Ryun pois kylpyhuoneesta ja laski varovasti takaisin vuoteelle, alkaen sitoa uudelleen, puhtailla sideharsoilla haavoja.
"Voisin keittää teetä. Haluatko myös kupillisen ennen nukkumista?"
Ouragan ei mielellään pakottanut Ryuta puhumaan käheän äänen takia. Toivottavasti hänen tilansa ei jäisi tuollaiseksi, muuten elementalisti joutuisi keksimään toisen tavan kommunikoida.

Ryu katsahti Ouragania hieman ja hänen silmänsä hymyilivät. Haltia oli hyvä huomaamaan hänestä asioita, joita hän ei sanonut ääneen. Ouragan oli hellä ja huomaavainen, mikä tuntui Ryusta hieman omituiselta, sillä hän ei ollut tottunut sellaiseen kohteluun. Joka tapauksessa huomioiduksi tuleminen tuntui yllättävän hyvältä.

Ouraganin nostaessa hänet syliinsä, elementalisti antoi päänsä levätä toisen olkaa vasten. Häntä väsytti yhä, vaikka pesulla käynti olikin ollut virkistävää. Ainakin hänellä oli monta kertaa puhtaampi olo. Joka tapauksessa oli helpotus päästä jälleen vuoteeseen ja Ryu huokaisikin hieman haltian laskiessa hänet sängylle. Hän ei juurikaan pitänyt siteiden laittamisesta uudelleen, mutta se oli kaiketi välttämätön tehtävä ja Ouragan oli hyvä siinä. Hellä ja hyvä.

Ryu nyökkäsi Ouraganin sanoille. Tee olisi hyvää ennen nukkumista ja lämmin juotava tekisi varmasti myös hyvää hänen kurkulleen. Hän ei puhunut mitään, mutta hänen kasvoiltaan kuvastui väsymyksen lisäksi myös kiitollisuutta.

Ouragan silitti pikkuisen Ryun hiuksia ystävällisesti.
"Se on Mercuren valmistamaa teesekoitetta. Pidät siitä varmasti."
Ouragan kääntyi ympäri ja lähti keittiön puolelle keittämään vettä. Hän ei ollut aivan varma, käyttikö Ryu hunajaa, mutta ainakin se tekisi hyvää kurkulle ja luultavasti myös äänelle. Mercure tunsi paremmin, sokeudestaan huolimatta, parannuksen ja anatomian, joten ehkäpä hän osaisi auttaa Ouragania paremmin. Ongelma oli, ettei Mercure ollut paikalla, ja yksin tuskin tulisikaan. Kaupungissa, hän oli kuin korvansa menettänyt lepakko, eikä osannut liikkua minnekkään, eikä Ouragan halunnut jättää Ryuta yksin, hakeakseen veljensä. Tee keittyi itsekseen hiljaksiin, joten Ouragan palasi takaisin Ryun luokse ja istui sängyn laidalle.
"Haluaisitko ehkä kuulla jonkin tarinan teetä juodessasi? Se voisi auttaa rentoutumaan ja nukahtamaan."
Kuten olettaa saattaa, pitkäikäisenä olentona, Ouraganilla oli kymmeniä tarinoita, joko itse koettuja tai kuultuja haltioiden legendoja. Siinä istuessaan ja Ryuta katsellessa haltian teki niin mieli ottaa pienempi elementalisti syliin ja vain silitellä kauniita hiuksia, Ryu näytti niin haavoittuvalta. Mutta hän ei tehnyt niin. Ouragan piti jatkuvasti kunnioittavan välimatkan, ellei ollut pakko tulla lähemmäs. Hän ei halunnut Ryun säikkyvän uudelleen, kaikkien kokemustensa jälkeen. Nuori elementalisti oli kärsinyt niin ison osan elämäänsä, että Ouragan halusi muuttaa sen, tehdä kaikkensa Ryun hyvinvoinnin eteen. Ja tällä hetkellä se tarkoitti teen keittoa. Teepannu vihelsi hieman, veden kuumetessa tarpeeksi, ja Ouragan nousi kaatamaan kuuman juoman kahteen kuppiin.

Ryun suupieli kääntyi pieneen hymyntapaiseen Ouraganin sanojen jälkeen. Hän katseli toisen selkää tämän painuessa keittiöön ja veti sitten peittoa hieman paremmin päälleen. Häntä paleli. Kuuma tee tekisi todellakin hyvää.

Ouragan tuli pian takaisin. Ilmeisesti tämä oli vain laittanut teen tulemaan eikä sentään jäänyt odottelemaan sitä keittiöön. Tosin, Ryu ei ollutkaan ajatellut, että haltia olisi jäänyt keittiöön seisomaan ja katsomaan teepannua.
Ryu nyökkäsi päätään oikeastaan melko innoissaan. Hän rakasti tarinoita ja Ryu uskoi Ouraganin tuntevan niitä paljon. Hän oli ajatellut lukemista, mutta se tuntui jotenkin vaivalloiselta. Ouraganilla oli miellyttävä ääni ja Ryu alkoi odottaa jo innolla, mitä tarinoita toisella oli muistinsa varastoissa.
"Rakastan tarinoita", Ryu kuiskasi hymyillen hieman. Ouragan lähti taas ja tämän ollessa poissa, Ryu pääsi ähkien omin avuin istuma-asentoon. Teetä olisi hankala juoda makuultaan.

Ouragan lisäsi toiseen kuppiin pikkuisen hunajaa ja kaatoi kuumaa teetä päälle. Juoma tuoksui hyvältä, Mercure oli valinnut hyvät kasvit teesekoitukseen. Samalla Ouragan pohti, minkä tarinan kertoisi elementalistille. Hän tiesi niin monta hyvää, sellaisia, joita yksikään ihminen ei ollut kuullut, muttei ehkä ymmärtänytkään. Haltioiden tarinoita. Ikivanhoja, kuten meri tai vuoret, vanhempia, kuin yksikään elävä olento. Ne olivat taruja, jotka kulkivat haltioilta toisille, isältä pojalle. Ja osa niistä oli täysin totta. Ouragan hymähti itsekseen ja palasi teekuppien kanssa takaisin. Ryu oli nähtävästi päässyt istumaan omin avuin. Hyvä merkki. Ouragan istui jälleen vuoteen reunalle ja ojensi toisen teekupin elementalistille.
"Jos minulta kysytään, ihmiset kuuntelevat ja lukevat liian vähän tarinoita, muinaisia legendoja ja viisauksia, joita esi-isämme ymmärsivät ja pitivät jokapäiväisinä. Tarinoissa on sankareita, mutta missä ovat ne sankarit nykyään? Kauan sitten, he olivat osa elämää, mutta nykyään, ihmiset ovat menettäneet uskonsa sankareihen ja sitä kautta heidän hyveisiinsä. Ystävyyteen, rakkauteen, uskollisuuteen, rohkeuteen ja älykkyyteen."
Ouragan siveli kynnellään teekupin pintaa mietteliäänä. Hän oli nuori haltia, mutta maailma oli ehtinyt muuttua hänen syntymästään näihin päiviin.
"Me haltiat pidämme pystyssä muinaisia saagoja ja ihanteita, olemme muuttuneet vähän aikojen saatossa, mutta aikamme maailmassa alkaa olla lopuillaan. Rotumme alkaa kadota, kuten entiset sankarit. Varjelemme turmelemattomia tarinoita, mutta ehkäpä voisin kertoa sinulle jotain niistä ajoista, kun maailma ja haltiat olivat nuoria ja sankareita oli olemassa. Kuulin itse seuraavan tarinan isoisältäni, Couteaukselta, joten voit olla varma, että se on tosi."
Ouragan sulki silmänsä ja huokaisi syvään, rauhoittuen itse tarinan maailmaan, ennen kuin alkoi kertoa. Se oli tarina niistä hyveistä, joita haltiat vaalivat. Tarina siitä, miten ihmisen ja haltian rotujen välille syntyi liitto ja yhteisymmärrys, joka eli ja kukoisti sukupolvien ajan, ja vaikka aika oli nakertanut valaa, se ei ollut täysin kadonnut, ei niin kauan, kun maailmassa oli edes yksi kunkin rodun edustajaa, jotka pitivät yhtä, jopa kuoleman uhalla.

Ryu otti vastaan Ouraganin tuoman teekupin ja haisteli hieman sen miellyttävää tuoksua ennen kuin siemaisi siitä hieman. Tee oli yhtä miellyttävän makuista kuin tuoksuistakin.
"Kiitos", hän kuiskasi Ouraganille suoden tälle pienen hymyn.

Ryu nyökkäili silloin tällöin Ouraganin alkaessa puhumaan. Hän oli täysin samaa mieltä siitä, että tarinoita kerrottiin ja kuunneltiin aivan liian vähän. Hänen mielenkiintonsa oli herännyt jos ensimmäisistä sanoista, vaikka ne eivät vielä olleetkaan itse tarinaa. Ryu kuunteli hiljaa siemaillen välillä teetä. Hänen katseensa oli porautunut Ouraganiin ja elementalisti uppoutui täysin tämän puheeseen ja tarinaan. Ryu oli itsekin joskus halunnut kirjoittaa ja kertoa tarinoita. Mihin se halu oli hävinnyt? Eikö hän ollut juuri siksi mennyt baariin töihin, että pystyisi rahoittamaan kirjallisuuden opinnot? Viimeaikaiset tapahtumat olivat saaneet hänet luopumaan unelmastaan, mutta nyt se alkoi uudelleen heräämään hänen sisimmässään. Hän mietti hetken, ottaisikohan Ouragan hänet joskus mukaan vaeltamaan ja etsimään inspiraatiota tarinoihin. Ehkä hän voisi jopa kirjoittaa ylös haltioiden tarinoita, kääntää ne ihmisillekin kerrottaviksi. Tosin hän ei ollut lainkaan varma, arvostaisiko sellaista työtä kukaan vai halusivatko haltiat pitää tarinat kirjoittamattomina. Ouraganilta pitäisi kysyä asiaa, mutta Ryu kuunteli innostuksestaan huolimatta tarinan hiljaa loppuun. Tarina oli mielenkiintoinen ja se pitikin elementalistin otteessaan loppuun saakka. Tosin, Ouraganin ääni piti häntä myös otteessaan.

Välillä Ouragan joi teetä, mutta jatkoi aina taas pian tarinaansa. Hän halusi kertoa tarkoin varjeltuja tarinoita Ryulle, koska haltia tiesi, että Ryu oli tarpeeksi hyvä ihmiseksi kuulemaan niitä. Elementalistilta puuttui itsekkyys ja kierous, mikä oli niin tuttua ja tavallista tälle rodulle. Ryu, kuten Ace, oli haaveilija, rakasti satuja ja ymmärsi suuremmat merkitykset niiden takana. Ja selvästi elementalisti nautti kuunnella tarinaa. Ouragan pääsi tarinan loppuun ja pudisteli hiukan päätään, vieläkin hereillä olevalle Ryulle.
"Sinun piti nukahtaa tarinan aikana."
Ouraganin ääni oli huvittunut, Ryun tapittaessa häntä uteliaana, kuin kissanpentu. Ouragan olisi voinut kertoa lisääkin, mutta elementalistin pitäisi nyt levätä. Tosin, Ryun kiinnostus tarinoita saattoi olla paljon laajempi, mitä Ouragan luulikaan.
"Kirjoitatko tarinoita? Olisin hyvin utelias lukemaan niitä."
Haltiat eivät yleensä kirjoittaneet legendojaan, ne kulkivat perimätietona, ja se toimi hyvin. Mutta Ouragan nautti myös lukemisesta, se oli mukavaa ajanvietettä, varsinkin, jos Ryu jatkaisi uniaan. Oli hyvin sääli, että niinkin vapaa ja mielikuvituksellinen sielu oli ollut niin pitkään vankina ja kokenut kaikki ne kauheudet. Ouragan joi teen loppuun ja nousi seisomaan.
"Annan sinun nyt levätä rauhassa, mutten lähde talon ulkopuolelle. Kutsu vain, jos tarvitset minua, kuulen kyllä."
Haltia seisoi vielä sängyn vieressä ja peitteli Ryuta paremmin.

Ryu oli hiljaa ja mietiskeli tarinaa Ouraganin saapuessa sen loppuun, mutta havahtui haltian huvittuneisiin sanoihin. Ryu tunsi punastuvansa hiukan. Hän pudisti päätään.
"Jos olisin nukahtanut, jotakin olisi jäänyt kuulematta", hän kuiskasi laittaen tyhjän teekupin yöpöydälle.

Ouraganin seuraavat sanat saivat Ryun punastumaan vielä enemmän ja hän veti peittoa hieman päänsä eteen. Miten haltia oli arvannut?
"Tuota... kirjoitin joskus", hän myönsi ääni vielä hiljaisempana kuin mitä se oli ollut aiemmin. "Mutta eivät ne ole mitään haltioiden tarinoihin verrattuna." Ryu ei ollut koskaan näyttänyt kirjoituksiaan kenellekään ja ajatus siitä, että Ouragan halusi lukea niitä oli samaan aikaan jännittävä sekä hermostuttava.
"Niitä on tuolla... kirjoituspöydän laatikoissa", hän osoitti kirjoituspöytää, jonka laatikot olivat täynnä kirjoituksia.
"Olin ajatellut heittää ne pois."

Hän antoi Ouraganin peitellä itsensä, mutta ei kuitenkaan vastannut tämän sanoihin. Hän katsoi haltiaa kuin odottaen, mitä toinen tekisi. Aikoiko haltia tosiaan lukea hänen sepustuksiaan? Hän mietti saisiko edes unta, kun ajatteli koko ajan, mitä Ouragan olisi mieltä kirjoituksista.

Ryun punastuminen oli niin suloisen näköistä, että Ouraganin teki mieli nauraa. Niin ujo ja söpö, mokomakin. Selvästi elementalisti ei ollut näyttänyt kirjoituksiaan kellekkään vielä. Olihan se mukavaa olla ensimmäinen, joka tarinoita luki.
"Ei sillä ole väliä, kuka tarinan kirjoittaa, jos se vain tulee puhtaasti sydämestä ja kirjoittamisen ilosta."
Ouragan yritti lohduttaa elementalistia. Toki haltia oli kriittinen, hän oli hyvin tarkka siitä, mitä luki, mutta jostain syystä Ouragan oli varma, ettei Ryu voinut kirjoittaa mitään huonoa. Se vain ei tuntunut olevan luontevaa Ryulle. Sellaiselta elementalisti vaikutti, jos hän jotain teki, hän teki sen tunnollisesti, ei pelkästään lopputuloksen takia. Ja kyseessä oli asia, mistä hän nautti. Joten, Ouragan oli hyvin optimistinen. Haltia taputti Ryuta vielä päälaelle ja antoi ystävällisen suukon otsalle.
"Koeta nyt nukkua. Olosi on paljon parempi, kun heräät."
Ouraganin ääni oli pikkaisen huvittunut, mutta harvinaisen lempeä niin kylmähkölle henkilölle. Ryu pärjäisi varmaan hetken, jos haltia lukisi tarinoita. Äänettömästi Ouragan hipsi kirjoituspöydän luokse ja avasi laatikon. Laatikossa oli pino paperia, jotka haltia poimi uteliaana mukaansa ja lähti toiseen huoneeseen lukemaan, jättäen Ryun nukkumaan rauhassa.

Ryu seurasi Ouragania katseellaan, kasvot punaisina. Häntä ujostutti. Oikeastaan oli ihan hyvä, että haltia jättäisi hänet nukkumaan. Ainakaan hänen ei tarvinnut seurata vierestä toisen lukemista. Silloin hän ei ainakaan olisi pystynyt nukkumaan.

Elementalisti ei sanonut mitään toisen suukottaessa häntä otsalle. Hän hymyili vain pikkuisen ja katsoi haltian perään tämän poistuessa. Ryu veti peittoa korvilleen ja hänen suustaan pääsi pieni hihitys, joka purki hieman hänen hermostuneisuuttaan. Hän mietti, mitä Ouragan ajattelisi tarinoista. Ne kertoivat sankareista ja mitä erikoisimmista olennoista, koska ne olivat aina kiehtoneet häntä. Niissä oli rakkautta ja ystävyyttä, koska hän oli kaivannut niitä omaan elämäänsä. Suurimpana teemana taisi kuitenkin olla vapaus sekä usko ja toivo paremmasta. Sanomattakin oli selvää, miksi. Ryu oli kaivannut irti kahleistaan jo kauan, siitä saakka, kun oli alkanut ymmärtää, että todella oli kahlittu kuin lintu häkkiin. Osissa tarinoista oli onnellinen loppu, mutta toisissa tarinoissa, jotka hän oli ahdistuksissaan ja masentuneisuudessaan kirjoittanut, oli surua, tuskaa ja kuolemaa eivätkä loput olleet kovinkaan onnellisia. Ryu pohti, mitkä tarinat haltia oli ottanut pohdittavakseen. Siihen ajatukseen hän nukahti.

Ouragan käpertyi sohvalle mukavasti ja alkoi selailla ensimmäistä tarinaa. Koska hän ei yhtään tiennyt sivujen sisällöstä, haltia valitsi täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä tarinat, ja alkoi sitten lukea. Ensimmäiseksi tarinaksi Ouragan oli nähtävästi valinnut perinteisen sankaritarinan, mutta luettuaan pidemmälle, haltia tajusi, että se oli kaikkea muuta, kuin perinteinen. Se oli loistavasi kirjoitettu, tavallista syvempi ja moniulotteisempi, mitä sankaritarinat yleensä. Se ei ollut lattea, ja sankari ei vain tullut ja pelastanut päivää. Hänelläkin tuntui olevan omia ongelmia, tarina oli realistinen, mutta samalla täynnä taikuutta ja arvoituksia, yllättäviä tapahtumia, ystävyyttä ja rakkautta. Ouragan ei voinut olla hymyilemättä lukiessaan, hän ei osannut lopettaa. Tarina vei hänet täysiin omiin maailmoihinsa, ja haltia tuskin malttoi odottaa, että saisi luettua seuraavankin tarinan.

Seuraava tarina oli surumielisempi ja synkempi, muttei yhtään huonompi. Erilainen vai. Tälläkin kertaa Ouragan nautti jokaisesta lukuhetkestä, muttei koskaan saanut tarinaa loppuun. Ryun pelästynyt, luultavasti painajaisista johtuva huudahdus havahdutti Ouraganin, ja haltia tuli samantien elementalistin luokse.

Ryu nukkui aluksi hyvin. Hän oli väsynyt kaikesta peseytymisestä ja juttelusta, joten uni tuntui maistuvan. Eikä hän ollut vielä läheskään parantunut, päin vastoin.

Jossakin vaiheessa hän kuitenkin alkoi nähdä unia, toinen toistaan levottomampia ja pelottavampia. Suuressa osassa unia oli Sayashi, mikä ei ollut juurikaan yllättävää, mutta sitten myös Ouragan tuli mukaan uniin.
Ryu oli tapansa mukaan kahlittuna, tällä kertaa Sayashin kellarissa olevaan häkkiin, joka oli kellarissa olevan syvän kaivon päällä. Sayashi laski hänet kylmään veteen, mutta jostakin syystä Ryu ei saanut kerättyä happea ympärilleen että olisi voinut hengittää pienessä määrin. Hän tunsi hukkuvansa. Sitten kuva vaihtui. Ryu oli yhä vedessä, mutta häkkiä ei näkynyt missään. Sen sijaan hänen edessään näkyivät valkoiset kasvot ja tummat silmät, joiden lasittunut katse ei jättänyt epäilystäkään henkilön tilasta. Hänen edessään oli Ouragan, köytettynä kauttaaltaan rautaketjuihin. Ryu ojensi kättään kohti Ouragania, mutta ei vain ylettynyt haltiaan, vaikka kuinka yritti. Silloin häneen tartuttiin takaapäin ja Ryu huusi äänetöntä huutoa. Hän kuuli korvissaan Sayashin naurun. Ryu ei tajunnut huutavansa ääneen. Hänen rintaansa ja kurkkuunsa koski vietävästi.

Ryu heräsi omaan, keuhkoja repivään yskäänsä, märkänä kylmästä hiestä, jonka hän luuli hetken olevan vettä. Hänen kurkkuunsa sattui. Miten ihmeessä hänestä oli edes lähtenyt huutoa? Ei ihmekään, jos nyt sattui.

Ouraganin tullessa huoneeseen, hän näki pelästyneen, hiestä märän Ryun, jonka silmät olivat laajenneet teevadin kokoisiksi. Ouragan tiesi hyvin, että Ryu oli nähnyt painajaista, koko olemus kertoi sen. Haltia ei missään nimessä halunnut pelästyttää enää uudelleen nuorta miestä, joten hetken aikaa Ouragan pysyi sängyn vieressä, ja vain katseli Ryuta, antaen elementalistin huomata olevansa turvassa omassa huoneessaan.
"Ryu..."
Ouragan aloitti hieman, toivoen pehmeän äänensä palauttavan elementalistin takaisin normaalitilaan. Samalla haltia katseli huonetta. Se oli täynnä varjoja, ei normaaleja, joita muodostuu auringosta, vaan muille näkymättömiä, pahoja energiavirtauksia, jotka kiemurtelivat Ryun ympärillä, painajaisesta sikiävät illuusiot. Ouragan näki ne, mutta tavallisille olennoille ne eivät olleet todellisia, korkeintaan energiatuntemuksia. Huoneen energia oli hyvin negatiivisesti latautunut unien jälkeen.

Lopulta Ouragan katsoi paremmaksi tulla lähemmäs. Painajaismaiset varjot väistyivät suosiolla mestarinsa tieltä ja haltia istui sängyn reunalle, silittäen pikkuisen Ryun selkää.
"Ei hätää, pikku muuttohaukkani, se oli vain unta."

Ryulta meni hetki tajuta ympäristöään ja saada yskänpuuska kuriin. Hänen silmissään vilisi vielä unen kuollut Ouragan. Mutta eihän haltia ollut voinut kuolla, sillä tuossa mies seisoi hänen edessään. Ryu räpytteli silmiään katsoakseen haltiaa tarkemmin. Sitten hän alkoi itkemään, voimatta estää itseään.

"Minä näin unta, että olit kuollut", Ryu kuiskasi takellellen Ouraganin tullessa lähemmäs ja istuutuessa sängylle. Hän kohottautui hieman ja kietoi kätensä haltian ympärille, roikkuen toisen kaulassa kuin peläten tämän oikeasti katoavan. Sitten Ryu sai itseään niskasta kiinni ja päästi irti Ouraganin kaulasta. Hänen kasvonsa olivat punaiset, vaikka silmissä kiilsi vieläkin kyyneleitä.

"Minähän itken kuin pikkulapsi", hän mutisi hiljaa, pyyhkien kyyneleitään. "Olet oikeassa, se oli vain unta."
Mutta se oli hirveä uni. Ryuta puistatti ajatus vedessä olleesta Ouraganista, jonka lasittuneet silmät varmasti vaanisivat häntä pitempäänkin. Hän piti haltian elävistä silmistä enemmän, niihin hän pystyi hukkumaan, mutta unessa olleet silmät olivat olleet luoksepääsemättömät. Kammottavat. Hän huomasi olevansa helpottunut, että Ouragan todella oli elossa ja hänen vierellään.

Ouragan katseli Ryuta huolestuneena ja antoi elementalistin kiertää kätensä hänen kaulan ympärille. Oli ymmärrettävää, että Ryu kaipasi läheisyyttä ja huomiota painajaisten jälkeen, joten haltia vain silitteli rauhassa Ryun selkää ja pikkuisen kauniita hiuksia. Mutta oli yllättävää kuulla, että Ouragan oli ollut unessa mukana. Painajainen tai ei, pelkästään mukana oleminen kuullosti jotenkin merkitykselliseltä. Haltian paita tummui niistä kohdista, missä Ryun kyyneleet olivat tippuneet kangasta vasten. Ouragan jatkoi silittelyä.
"Itke, kun sitä tarvitset tai naura, kun sitä tarvitset. Jokaisella olennolla on tunteita, ei niitä pidä hävetä tai jättää huomiotta."
Ouragan puhui rauhoittavalla äänellä, ja veti Ryun syliinsä istumaan. Painajaiset saattoivat olla hyvin kamalia asioita, ja illuusionistina Ouragan ei vähätellyt niiden voimaa yhtään. Jonkin aikaa Ouragan vain piteli Ryuta sylissään ja antoi elementalistin rauhoittua.
"Jos haluat, voin jäädä nukkumaan vierellesi. Pidän painajaiset muualla."
Se oli totta. Vaikkei Ouragan osannut vielä manipuloida unia, hän piti painajaiset poissa niin kauan, kun itse oli valveilla.

Ouraganin syli rauhoitti Ryuta huomattavasti. Hän mietti, mikä salainen taika haltialla mahtoi olla häneen, kun tämän kosketus tuntui niin turvalliselta. Hän huomasi, että juuri tällaista kosketusta ja läheisyyttä hän olikin kaivannut. Kyyneleet loppuivat ja Ryu vain lepäsi Ouraganin olkaa vasten.

Elementalisti raotti hieman ummessa olleita silmiään vieläkin väsyneenä. Hän ei ilmeisesti ollut nukkunut kovinkaan kauaa. Hän nyökkäsi hieman haltian sanoille ja asettui uudelleen makuulle.
"Tekisitkö tosiaan sen?" hän kuiskasi hymyillen hieman. Hetken aikaa Ryu mietti, mikä aika vuorokaudesta taas mahtoi olla, mutta päätti, että se ei ollut juuri nyt tärkeää. Hän halusi vielä tuntea Ouraganin turvallisen läheisyyden. Ehkä painajaiset tosiaan pysyisivät poissa. Ryu ei halunnut enää nähdä kuollutta Ouragania, varsinkin kun toinen oli niin elävänä hänen vierellään. Kyllä, elävä Ouragan oli monin verroin parempi.

Ouragan silitteli Ryun hiuksia ja tuli hiukan lähemmäs elementalistia. Hänellä ei ollut mitään ajatusta vastaan, ei hän muuten olisi sitä ehdottanutkaan. Ouragan itse tuskin nukkuisi, mutta Ryu saisi hyvät unet, ilman painajaisia. Haltia asettui Ryun vierelle lepäämään, nojaten toista kättään tyynyä vasten, toisen kiersi Ryun ympärille.
"Tietenkin. Teen sen mielelläni."
Ouragan silitteli rauhoittavasti Ryun hiuksia. Oli mukavaa olla jälleen elementalistin lähettyvillä, hän oli suloinen ja hellyyttävä nuori mies, jonka iho tuntui lämpimältä ja hiukset pehmeiltä. Ehkä se oli vain Ouraganin oma mielipide, mutta hänestä ne tuntuivat juuri siltä.
"Yritä nukkua, kaipaat selvästi unta. Lupaan olla tässä, kun heräät."
Ouragan veti lempeästi Ryun lähemmäs itseään.
"Haluatko, että kerron sinulle tarinan?"
Se voisi auttaa Ryuta nukahtamaan paremmin. Toki Ouragan voisi soittaa huilua, jopa laulaa, mutta kauniista äänestä huolimatta, Ouragania nolostutti aina hieman laulaminen, hän piti Mercurea siinä taiteenlajissa itseään paljon parempana.

Ryu nojautui hieman Ouragania vasten. Läheisyys tuntui hyvältä ja turvalliselta. Ouragan oli mukavan lämpöinen.

Ryu pudisti päätään Ouraganin ehdotukselle tarinasta. Vaikka hän rakastikin kuunnella haltian tarinoita, hän ei mitenkään kykenisi nukkumaan niiden aikana.
"En voisi silloin nukkua lainkaan, koska haluaisin kuulla kaikki yksityiskohdat", hän kuiskasi ja hymyili hieman nolona.
"Laulaisitko mieluummin jotakin haltiakielellä, niin etten ymmärrä, mitä kerrot?" Ryu ehdotti hieman varovaiseen sävyyn. Hän ei tiennyt, pitikö Ouragan laulamisesta, mutta elementalisti halusi kovasti kuulla haltian ääneen nukahtaessaan.
"Ei sinun tietenkään mikään pakko ole..." hän mumisi.

Ouraganista tuntui mukavalta pitää Ryuta lähellään. Elementalisti ei ollut selvästi lähdössä yhtään minnekkään, eikä karttanut illuusionistin seuraa. Päinvastoin, Ryu käpertyi lähemmän haltiaa. Läheisyys ja yksinkertaisesti hyvä olo saivat molemmat heistä rentoutumaan ja sopeutumaan tilanteeseen äärettömän nopeasti. Aivan kuin sen kuuluisi olla näin, vain he kaksi toistensa lähellä, luovuttaen omaa, positiivista energiaansa vieressä makaavalle. Ouragan olikin ollut aina sitä mieltä, että yksinkertainen elämä, sen tuomat ilot, olivat kaikkein parhaimpia. Tämä oli elämää parhaimmillaan. Varoen Ryun murtunutta kättä, Ouragan nosti osittain elementalistia syliinsä.
"Vai että laulaisinko..."
Ouragan punastui hieman. Olisihan Ryu voinut pyytää vaikka soittoa, mutta nähtävästi haltian ääni rauhoitti ja toi hyvän olon elementalistille. Kuullessaan Ryun jopa hieman pahoittelevan mutinan, Ouragan sipaisi pitkillä sormillaan nuorukaisen kasvoja.
"Ei tietenkään, mutta tekisin sen hyvin mielelläni. Osaankohan vielä jotain hyviä lauluja..katsotaas.."
Ouragan mietti hetken, ja kuten tarinaa aloittaessa, sulki silmänsä ja keskittyi nyt laulun muodossa kerrottavaan tarinaan ja sen maailmaan. Aluksi haltia vain hyräili, saadakseen itse kiinni sävelestä, ja lopulta alkoi laulamaan. Haltiakielellä lauletut laulut olivat rauhallisia, pitkäsanaisia ja täynnä tunteita. Vaikkei ymmärtänyt sanoja, saattoi ymmärtää pelkästään tunteiden kautta, mistä ne kertoivat. Tämä laulu oli yksinkertainen, kaunis tuutulaulu, jonka luultavasti jokainen haltia oli kuullut äidiltään lapsena. Myös Ouragan, vaikka olikin suhteellisen nuorena lähtenyt enonsa luokse asumaan. Mutta aina ollessaan kotona, hänen ja Mercuren äiti oli laulanut, joko pojilleen, tai sitten pelkästään laulamisen ilosta. Laulu kertoi luonnon kauneudesta, sen pienistä, iloa tuovista asioista ja elämän hyvistä puolista, haltioiden salaperäisen maailman mysteereistä ja rakkaudesta. Laulu suoraan rodun sydämestä.

Ryu tunsi olonsa turvalliseksi Ouraganin kehon lämmössä. Häneen sattui hieman, mutta mitä olisikaan voinut odottaa kaikkien haavojen ja ruhjeiden jälkeen. Ouraganin läheisyys tuntui kuitenkin helpottavalta, varsinkin henkisesti.

Elementalisti hymyili hiukan haltian sanoille ja huokaisi syvään toisen alkaessa viimein laulaa. Hän sulki silmänsä ja uppoutui lauluun ja Ouraganin ääneen. Ryu ymmärsi sanoja sieltä täältä, mutta ei niin paljon, että ne olisivat pitäneet hänet hereillä. Vähitellen nuori elementalisti vaipui uneen. Painajaiset yrittivät sisään, mutta Ryu ei ollut siitä tietoinen. Hän hymyili nukkuessaan, vaikka ei nähnyt mitään unta. Tällaista unta hän oli juuri kaivannut: syvää ja rauhallista, ilman häiritseviä unia.

Ouragan rohkaistui laulamaan enemmän, kun huomasi Ryun todella pitävän siitä. Kenestä tahansa muusta tilanne olisi varmaan ollut vähän kiusallinen, mutta Ryu oli jotenkin niin taiteellinen nuori mies, että hän ymmärsi laulujen ja tarinoiden kauneuden, eikä tuntunut pahastuvan, vaikka Ouragan oli aivan hänen vierellään. Se kaikki, mitä heidän välillään oli tapahtunut, olisi varmasti kelle tahansa muulle ollut ylitsepääsemätöntä, mutta heille, se oli vain ollut yksi tapahtuma elämässä. Ainakin niin Ouragan ajatteli. Varmasti se oli vaikuttanut molempiin, niin hyvässä kuin pahassa, mutta se oli jo mennyttä, historiaa, joka oli johtanut tähän hetkeen, ja nyt piti jatkaa vain eteenpäin, välittämättä siitä, mitä oli tapahtunut. Piti keskittyä siihen, mitä tulisi vielä tapahtumaan. Haltia antaisi Ryulle kaiken hänen tarvitsemansa ajan toipua ja selvittää omat ajatuksensa Ouragania kohtaan. Tietysti Ouragan toivoi, ettei elementalisti ollut unohtanut sitä hyvää oloa, mikä heillä oli sinä yönä puron äärellä, mutta liikaa hän ei uskaltanut toivoa.

Ouragan jatkoi laulamistaan, mutta huomasi lopulta Ryun nukahtaneen. Ouragan katseli nukkuvaa, hentoista elementalistia, ja sipaisi lempeästi suortuvia toisen kasvoilta. Ryu oli niin kaunis. Ouragan tiesi, että varjoissa urkkivat negatiiviset energiat olivat halukkaita tunkeutumaan Ryun uniin ja aiheuttamaan painajaisia, mutta illuusionistin läsnäolo piti ne poissa, Ryu voisi nukkua rauhassa.
"Nuku hyvin, muuttohaukkani.."
Ouragan kuiskasi haltiakielellä, ja asettui mukavasti elementalistin vierelle. Hän voisi itsekkin nukkua hieman.

Tunteja myöhemmin Ryu heräsi. Hän ihmetteli, miten hänen oli niin hyvä olla, vaikka oli yltäpäältä siteissä. Hän katsoi viereensä ja ymmärsi, että hyvä olo johtui vieressä nukkuvasta haltiasta, jonka tasainen hengitys kertoi, että tämä todella oli unessa. Pieni hymy kohosi nuoren elementalistin huulille.

Ryusta tuntui, ettei ollut koskaan nukkunut yhtä hyvin kuin nyt. Ouraganin lämpö oli uutta ja ihanaa ja hänestä tuntui myös, että voisi jopa tottua siihen. Hän katseli haltian nukkuvia kasvoja ja käpertyi hieman lähemmäs toista. Hetken mielijohteesta hän antoi huuliensa hieman hipaista toisen poskea, mutta niin hellästi kuin osasi. Ryu ei missään nimessä halunnut herättää Ouragania, sillä hänestä tuntui, että haltiallakin oli univelkaa. Nyt, kun Sayashista oltiin päästy, ei ollut mitään pelättävää ja hän oli mielissään, kun näki toisen nukkumassa niin rauhallisesti.

Varovasti Ryu vetäytyi hieman kauemmas Ouraganista ja kömpi pois peiton alta. Hänen kehonsa oli vielä arka, mutta hän halusi jo ylös vuoteesta. Olo oli virkeä ja elementalisti halusi kokeilla kävelemistä omin jaloin. Oli toki ollut mukavaa olla Ouraganin sylissä, mutta eihän sellainen voinut jatkua loputtomiin.

Ryu ponnistautui istumaan sängyn laidalle ja laittoi jalat maahan. Hitaasti hän nousi seisomaan ottaen tukea tuolista, jolla Ouragan oli aikaisemmin istunut ja valvonut. Aluksi hänen jalkansa tuntuivat hieman huterilta, mutta pian ne tottuivat seisomiseen. Hän otti muutamaan askeleen kokeeksi pitäen kiinni tuolista. Se hieman sattui, mutta ei niin paljon, että se olisi häntä suuremmin haitannut. Sitä paitsi hänen oli päästävä vessaan eikä elementalisti halunnut herättää Ouragania sitä varten.

Ryu päästi irti tuolista ja otti muutaman varovaisen askeleen kohti ovea. Hän hymyili, kun huomasi jalkojensa todella kantavan. Elementalisti rentoutui ja käveli hitaasti ulos huoneesta ja kylpyhuoneeseen.

Ouragan jaksoi jonkun aikaa hyräillä Ryun vierellä, silitellä kauniita hiuksia ja vain katsella elementalistia, mutta lopulta myös haltiaa alkoi unettaa hieman, eikä aikaakaan, kun Ouragan nukahti myös, rauhalliseen ja onnelliseen uneen. Nukkuminen teki kaiken tämän jälkeen hänelle todella hyvää. Se oli hyvin syvää unta, Ouragan ei nähnyt lainkaan unia, eikä herännyt missään vaiheessa. Silti, hän aisti Ryun läheisyyden, ja myös sen puuttumisen, elementalistin noustessa hänen viereltään jossain vaiheessa. Se ei kuitenkaan saanut Ouragania heräämään, mitään vaaraa ympäristössä ei kuitenkaan ollut, joten hän saattoi jatkaa uniaan aivan rauhassa. Luultavasti haltia oli rauhoittanut Ryuta ja pitänyt painajaiset poissa, mutta homma toimi myös toisinpäin. Elementalistin läheisyys teki selvästi Ouraganin rennoksi ja onnelliseksi, hän nukkui paremmin kuin aikoihin. Sayashin jälkivaikutus, kaikesta stressistä huolimatta, ei tuntunut näkyvän lainkaan, ja unensa läpi haltia jopa hymyili.

Ouragan heräsi suunnilleen siinä vaiheessa, kun Ryu oli päässyt kylpyhuoneeseen. Ouragan ei millään tavalla hämmästynyt, vaikkei hänen vierellään enää nukkunutkaan maailman kauneinta miestä. Haltia toki olisi halunnut mennä Ryun perään ja auttaa, mikäli elementalisti halusi vaikkapa käydä kylvyssä, mutta Ouragan tiesi, että Ryun oli tultava toimeen omillaan. Hän ei ikinä nousisi jaloilleen, jos haltia olisi joka kerta auttamassa ja tukemassa. Parempi antaa elementalistin olla yksin välillä. Ouragan jäi istumaan sängylle, haroen lyhyitä hiuksiaan, osittain peiton alla. Hänen ei tehnyt lainkaan mieli nousta vuoteelta, mutta tämä ei ollut haltian koti, hän oli vieras, joten sänkyyn jääminen voisi olla epäkohteliasta. Siistä Ouragan nousi, pöyhi muutaman kerran tyynyjä ja sijasi vuoteen, ennen kuin lähti keittämään lisää teetä heille molemmille, ja tekemään jotain kunnon ruokaa.

Ryulla meni kylpyhuoneessa aikaa enemmän kuin hän oli suunnitellut, sillä hän jäi katsomaan itseään peilistä. Hän oli lievästi sanottuna järkyttynyt huomatessaan, miten ruhjeilla ja mustelmilla hänen kehonsa oli, kasvoista puhumattakaan. Elementalisti kosketti hieman hiuksiaan ja nielaisi. Hän ei ollut edes tajunnut, että osa hänen hiuksistaan oli revitty irti päänahkaa myöten. Kestäisi hieman aikaa, ennen kuin ne kasvaisivat takaisin. Hänen onnekseen hiuksia ei ollut lähtenyt liikaa. Lopuilla hiuksilla pystyi helposti peittämään kaljut kohdat.

Ryu pesi toimivan kätensä ja kasvonsa. Vesi tuntui virvoittavalta ja elementalisti antoi kasvojensa ilman pyyhkimistä. Hänellä ei ollut muuta kuin alushousut yllään, joten ei haitannut, vaikka vesipisaroita tippui muuallekin kehoon. Ryu ei kuitenkaan jaksanut enempää seisoskella peilin edessä, vaan halusi jo istumaan. Hän poistui kylpyhuoneesta ja kuuli keittiöstä kilinää ja kolinaa. Hänen nenäänsä leijui myös herkullinen ruoan tuoksu ja se sai elementalistin tajuamaan, miten nälkäinen oli. Hän käveli keittiöön ja istuutui keittiöjakkaralle, henkäisten syvään.

"Huomenta, Ouragan", hän kuiskasi hymyillen hieman. "Täällä tuoksuu hyvälle."

Ouragan oli suhteellisen hyvä laittamaan ruokaa, muttei vetänyt vertoja Mercurelle. Kokkauksessa silmät eivät olleet niin tärkeät, kuin haju ja maku, joten Mercuren hyvin herkiksi kehittyneet aistit kertoivat paljon enemmän, mitä kukaan muu saattoi koskaan ymmärtää. Mutta ei Ouragan ihan kaukaiseksi jäänyt omilta taidoiltaan. Hän osasi tehdä hyvin yksinkertaisista aineksista maittavaa ja terveellistä ruokaa. Eikä Ryulla juuri muuta ollutkaan, kuin yksinkertaisia ruokatarvikkeita, eikä niitäkään paljon. Ouragan teki, mitä osasi. Kaikkein helpointa oli tehdä keittoa, joka oli nopea, täyttävä ja tyypillistä vuodepotilaille. Tämä vuodepotilas oli kyllä harvinaisen itsepintainen ja päättänyt nousta jaloilleen, vaikka väkisin. Hyvä niin, tietty.

Ouragan kuuli hyvin, kuinka Ryu asteli keittiöön, mutta haltia ei lopettanut kokkailujaan siihen. Hän soi huomionsa elementalistille pikkuisen myöhemmin, kun ruoka oli valmista.
"No huomenta. On hyvä nähdä sinut jalkeilla. Olet varmaan nälkäinen, ja vaikket olisikaan, yritä syödä silti. Tervehtyvä keho tarvitsee paljon ravintoa."
Ouragan kauhoi kulhoon tekemäänsä keittoa, joka lähinnä koostui joukosta erilaisia vihanneksia ja yrttejä, mutta pienenä lisäyksenä haltia oli käyttänyt löytämäänsä kutunjuustoa, jotta ruoka olisi hieman täyttävämpää. Ouragan veti toisen jakkaran alleen ja istui Ryuta vastapäätä.