Shadows of the Past (jatko-osa Kaksi oria ja tamma -pelille)

Tuntui niin hyvältä pitää Ryuta jälleen lähellään. Ouragan halasi lempeästi, mutta tiukasti, nuorta elementalistia. Ryu oli lämmin, mutta riutuneen ja haavoilla olevan kehon läpi tuntuivat luut, mikä teki Ouraganin olon hieman surulliseksi. Haltia tunsi Ryun tärisevän pikkuisen, mutta ainakaan elementalisti ei työntänyt häntä kauemmas. Toisella kädellä Ouragan silitti ystävällisesti hieman Ryun selkää ja sulki silmänsä.

Hän meinasi sanoa jotain lohdullista, mutta tunsi äkkiä, miten Ryu vetäistiin halauksesta, voimakkaasti ja nopeasti. Vaistomaisesti Ouragan ojensi käsiään, saadakseen Ryun takaisin, mutta elementalisti oli jo kaukana hänen ulottumattomissaan. Ja pian Ouragan näki myös repijän. Tuo sama käärme, kamala mies. Sayashi. Ouraganin mustat silmät olivat kuin jäätä, hänen tuijottaessa tuota miestä. Sayashi ei selvästi pitänyt siitä, että joku oli Ryun lähettyvillä. Mutta Ouragan ei juurikaan kuunnellut uhkauksia, hän katsoi ensin hyisesti Sayashia, sitten säälitävsti Ryuta. Nuori elementalisti oli niin alistetun oloinen, mitä olla ja saattoi. Haltian sisintä puristi kivuliaasti, hänen katsoessa tuota kaikkea. Kuka tahansa muu olisi voinut pitää Sayashin miellyttäviä ja pehmeitä sanoja Ryulle jopa hellyyttävinä, mutta Ouragan näki niiden takana tihkuvan myrkyn.
"Olen Ouragan. En siedä, millä tavalla kohtelet Ryuta, joten sanon tämän vain kerran, päästä hänet lähtemään. Hän ei ole sinun, eikä kenenkään muun, omaisuutta."
Ouraganin ääni oli kireä kuin viulun kieli, hän oli selvästi tosissaan.

Sayashin silmät kaventuivat tämän tarkastellessa kauempana seisovaa haltiaa. Ei pitäisi tehdä mitään hätiköityä, sillä hän ei tiennyt, mitä hänellä oikeastaan oli vastassa. Ouragan vaikutti sellaiselta, että tämän kanssa oli toimittava varovasti. Haltia vaikutti.. voimakkaalta.

Ryu katsoi vuoron perään Ouragania ja Sayashia. Tästä ei seuraisi hyvää, jos nuo kaksi alkaisivat taistelemaan keskenään. Hän ei halunnut kumpaankaan sattuvan. Hän rakasti Ouragania, mutta Sayashi oli hänen mestarinsa ja ollut aina paikalla, kun Ryu oli tarvinnut jotakin.
"K-Kouhei", Ryu sanoi Sayashille ja mies käänsi katseensa hänen suuntaansa.
"Minä tulen mukaasi, mutta haluan puhua sinulle ennen kuin... niin..." hän vilkaisi Ouragania, selvästi salaten jotakin haltialta.
"Ja Ouragan, minä otan sinuun yhteyttä pian. Päästä minut menemään nyt", hän sanoi katsoen nyt haltiaa pyytävästi. Tämäb oli pakko selvitä ilman verenvuodatusta.

Tässä oli jotain, mitä Ouragan ei ymmärtänyt. Sayashi ei pistänyt hänelle vastaan ja Ryu tuntui salaavan jotain. Ouragan meni yhä enemmän hämilleen tilanteesta, muttei antanut sen näkyä päällepäin. Ouragan odotti jonkinlaista reaktiota tuolta käärmemieheltä, millaista vain, mutta sitä ei koskaan tullut. Sayashi oli enemmän kiinnostunut Ryusta sillä hetkellä.
"Teille molemille tiedoksi, en ole aloittamassa taistelua. Sayashi, olemme molemmat sivistyneitä, luultavasti osaamme ratkaista tämän asian ilman verenvuodatusta."
Ouragan naputti sormiaan vastakkain ja katsoi haastavasti Sayashia. Hänellä ei ollut mitään innostusta ruveta riitelemään, jos ei ollut pakko. Mutta jos Sayashi teoillaan pakottaisi Ouraganin taistelemaan, hän taistelisi kuolemaan asti.

Ouragan laski katseensa Ryuhun.
"Ryu...Luotan kyllä sanoihisi, mutten luota Sayashiin. En usko, että saat ottaa enää yhteyttä minuun, mikäli nyt menet."
Haltian katse oli huolestunut, mutta kuitenkin varma. Hän ei voisi noudattaa Ryun pyyntöä.

Sayashi hymyili hieman Ouraganin sanoille.
"Tosiaankin. Taisteleminen ei kuulu tapoihini muutenkaan", hän sanoi. "Se olisi hyvin huonoa käytöstä, varsinkin näin keskellä katua."
Puhuessaan Sayashi silitteli Ryun niskaa ja pieni elementalisti pysyi vaiti.
"Mutta valitettavasti meidän on jätettävä keskustelut myöhemmäksi. Meillä on tapaaminen ja haluamme valmistautua siihen ennen kuin lähdemme. Asamen pitää vaihtaa vaatteet", Sayashi sanoi katsoen merkitsevästi Ryun vaatteita.
"Jos Ryu haluaa nähdä sinut tai ottaa yhteyttä, en estä häntä. Haluan myös selvittää tämän asian. En halua, että lemmikkiäni seuraa joku entinen heila yötä päivää."
Ryu katsoi Ouragania yrittäen porata ajatuksia tämän kalloon, kuten "Mene nyt, otan varmasti yhteyttä" tai "voit luottaa Sayashin sanaan" tai "mene jo, mene jo, mene jo" tai "lupaan ottaa yhteyttä".

Ouragan huokaisi lopulta luovuttaneena. Hän ei voisi tehdä tämän enempää.
"Hyvä on..Löydät minut puistosta tai Acen luota.."
Ouragan kääntyi ympäri ja lähti kävelemään takaisin veljensä ja Shiran luokse. Oli parempi lähteä vain mahdollisimman nopeasti, sillä muuten Ouragan olisi jäänyt varmasti vielä paikalle väittelemään ja vaatinut päästä mukaan. Ouraganilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin luottaa Ryun, ja Sayashin sanaan ja lähteä paikalta. Mutta silti, lupaus ei estänyt haltiaa olemasta lannistettu. Hänestä tuntui, kuin olisi pettänyt Ryun jo toisen kerran lähtemällä pois. Se oli kamalaa. Mutta mitä oikeastaan Ouragan voisi tehdä? Ryu oli selvästi niin alistunut Sayashin tahtoon, ettei itse nousisi kuitenkaan häntä vastaan.

Mercure tuli hieman veljeään vastaan. Hänen ei tarvinnut nähdä sitä surua ja pettymystä, mikä Ouraganin kasvoilla oli, sen saattoi vain aistia. Kuin ruoskittu koira, joka palaa häntä koipien välissä, oli myös Ouragan lyöty. Mercure halasi Ouragania lämpimästi.
"Kaikki tulee olemaan hyvin, olen varma siitä."
Luonnonmaagi yritti lohduttaa veljeään, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.
"Minun täytyy käydä Acen luona. Lupasin viedä hänelle uutiset tapahtuneesta. Ehkä sinä ja Shira voitte myös yöpyä siellä."
Ouragan vetäytyi puhuessaan halauksesta.

Ryu hymyili hieman ja nyökkäsi kiitollisena Ouraganille, vaikka hänen kurkussaan oli epämiellyttävä pala. Hän katsoi pitkään haltian loittonevaa selkää ennen kuin Sayashi vetäisi hihnasta hänet mukaansa. Elementalisti siirsi katseensa vanhempaan mieheen ja hän värähti pelosta. Sayashin hymy oli vähintäänkin pelottava, kun tämä talutti häntä kohti kotia. Sayashi oli vihainen. Ryu oli vain kerran nähnyt toisen niin vihaisena ja se oli silloin, kun hän oli tullut takaisin luolaretkeltä, jonka aikana Ouragan oli hävinnyt jäljettömiin.

Ryu ei uskaltanut puhua mitään koko matkan aikana eikä Sayashikaan puhunut mitään. Kun he pääsivät kotiin, mies käski hänet kylpyyn ja sen jälkeen laittamaan siistit vaatteet ylleen. He eivät puhuneet asiasta koko iltana. Eivät he kyenneetkään, sillä talo oli tupaten täynnä vieraita. Sayashi inhosi juhlia, mutta järjesti niitä silti silloin tällöin harvoille ja valituille henkilöille, joilla oli yhteyksiä ja vaikutusvaltaa. Ilta oli niin kiireinen, etteivät he ehtineet vaihtaa keskenään juuri paria sanaa enempää.

Shira odotti Mercuren kanssa Ouragania vaiteliaana. Haltia tulikin takaisin pikemmin kuin nainen oli odottanut ja hän katsoi Ouragania tarkasti. Hän ei ollut koskaan nähnyt toista niin lyötynä. Shira ei tiennyt, mitä olisi toiselle sanonut, joten päätti olla vain hiljaa. Shiran sydäntä kuitenkin kivisti Ouraganin selvä alakuloisuus eikä hän voinut olla olematta pahoillaan tämän puolesta.

Ouragan hengitti syvään ja huokaisi, päättäen koota itsensä. Ei kaikki vielä ollut menetetty, Ryu tulisi kyllä takaisin ja puhuisivat asiasta. Ouragan laski toisen kätensä Mercuren olkapäälle ja toisella viittoili myös Shiraa tulemaan lähemmäs.
"Haluan kiittää molempia, että olitte valmiita auttamaan, mutta jatkan tästä yksin. En usko, että Ace ja Tache pahastuvat, jos nukutte yhden yön heidän luonaan. En taida sittenkään kertoa vielä mitään Acelle tapahtuneesta."
Ouragan päätti jäädä mieluummin toistaiseksi ulos, luultavasti puiston lähettyville, jossa hän mitä luultavimmin näkisi Ryun kaikista todennäköisimmin. Ouragan päätteli, ettei Ace päästäisi Ryuta pois luotaan, jos elementalisti sinne pamahtaisi, joten puisto oli neutraalimpi paikka tapaamiselle. Hän myös viettäisi siellä yönsä, varmuuden vuoksi.
"Menkää Acen ja Tachen luokse, Ace tuntee Mercuren, joten hänellä ei ole sydäntä käännyttää teitä pois. Lisäksi hän tarjoaa hyviä teelaatuja."
Tämän jälkeen Ouragan kirjoitti Acen osoitteen ylös ja antoi lapun Shiralle, samalla taputtaen naista ystävällisesti selkään, ennen kuin lähti kävelemään kohti puistoa.

Mercure oli pitkään vaiti, puhui vasta, kun Ouragan oli kadonnut.
"Lähdetäänkö?"
Mercure kysyi, ottaen samalla Shiraa kädestä. Hän ei mielellään ollut ilman kosketusta tällaisessa paikassa, kuin kaupunki. Shiran läheisyys rauhoitti häntä.
"En ole koskaan, koskaan nähnyt Ouragania tuollaisena..Hän taitaa todellakin rakastaa Ryuta. Erikoista..Ouragan on aina ollut niin yksineläjä."
Mercure puuskahti hieman ja pudisteli päätään. Tämä oli todellakin kaiken uuden alku.

Shira tuli kuuliaisesti lähemmäs Ouraganin viittoessa hänelle. Hän kuunteli hiljaa tämän sanoja eikä pitänyt siitä, että haltia jatkaisi yksin. Tosin ehkä olisikin ihan hyväksi, että toinen saisi vähän omaa rauhaa. Shira oli silti huolissaan. Ehkä hän voisi myöhemmin mennä puistoon vakoilemaan, jos vain Mercure sallisi. Tai ehkä hän hiipisi salaa ulos - tosin hän epäili, ettei Mercurelta niin vain salattu mitään.

Shira otti vastaan Ouraganin antaman ja luki osoitteen nopeasti, laittaen lapun sitten taskuunsa. Hän hymyili hieman haltian taputtaessa häntä selkään ja kuiskasi hiljaa haltiakielellä: "Pidä huoli itsestäsi, Ouragan."

Shira oli uppoutunut ajatuksiinsa, kunnes Mercuren ääni herätti hänet. Hän puristi hieman rakkaansa omassaan ja nyökkäsi.
"Lähdetään vain", hän sanoi, alkaen johdattamaan toista Acen kodin suuntaan - tai ainakin hän yritti parhaansa kulkea oikeaan suuntaan.
"Sinäkin elit yksin ennen kuin tapasit minut", Shira muistutti. Hän oli hetken hiljaa ja vilkaisi sitten Mercurea.
"Tämä Ryu... mitä sinä aistit hänestä?" hän kysyi sitten vakavammalla äänellä.

Mercure oli huolissaan, ei ainoastaan Ouraganista, vaan myös Ryusta. Pitkältäkin hän oli haistanut lievän veren tuoksun, mikä nuoren miehen ympärillä tuntui olevan. Tietysti Mercure halusi auttaa, mutta tämä ei kuulunut hänelle. Maailmassa tapahtui paljon pahaa, niihin ei hänellä ollut mitään osaa eikä arpaa, ja tämä oli yksi niistä. Ouraganin pitäisi itse hoitaa aiheuttamansa kaaos, muuten hän ei voisi koskaan jatkaa elämäänsä. Mercure seurasi hiljaisena Shiraa, pitäen naista kädestä kiinni.
"Totta, mutta minun yksinäisyyteni ei ollut mitään verrattuna hänen. Saatoin olla yksin, mutten koskaan ollut yksinäinen. Ouragan oli molempia..."
Mercure mutisi hiljaa. Asiaa oli hieman vaikea selittää, eikä haltia vieläkään ymmärtänyt, miksei Ouragan suostunut vaeltamaan hänen kanssaan alunperin. Ehkäpä kyse oli siitä, että heidät oli kasvatettu niin erilleen kuin mahdollista, ja ne opit olivat juurtuneet molempien päähän, ehkä vielä enemmän Ouraganin.

Shiran kysymys sai Mercuren hetkeksi miettimään. Hän kävi läpi päässään Ryun läheisyyden ja muistikuvat nuorukaisesta.
"Tuulen."
Mercure sanoi lopulta. Ryu oli ilmaelementalisti, ja sen aisti jokaisessa asiassa. Ryun äänessä, liikkeissä ja sielussa.
"Lisäksi hänessä on suunnaton määrä surua, pelkoa ja epätoivoa, mutta myös unelmia ja toiveita. Ryu on melkoisen monimuotoinen tapaus."
Mercure jatkoi pian.

Shira vilkaisi Mercurea hiljaa. Miten erilaisia veljekset olivatkaan keskenään, vaikka näyttivät niin samalta. Hetken Shira mietti, tuntisiko Mercure oloaan yksinäiseksi, jos joutuisi jälleen kulkemaan yksin kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet. Shira mietti, mitä hän itse saattaisi tuntea, mutta ajatus masensi häntä. Sitä ei edes kannattanut miettiä.

"Minun ihmistuntemukseni ei ole samaa luokkaa kuin sinun, mutta olen samaa mieltä. Minäkin huomasin epätoivoa ja surua. Lisäksi näin verta. Hänellä oli rinnassaan tuore haava. Hän oli yltäpäältä haavoilla ja mustelmilla", Shira puhui hiljaa. "Se näky surettaa minua vieläkin. Kaiken sen alla hän näytti hyvin... no... kauniilta."

Shira kääntyi pääkadulle, josta oli helppo suunnistaa joka paikkaan. Se oli Miran vilkkain katu päiväsaikaan, joten siellä oli vaikea keskustella mitään henkevää. Nopeasti Shira johdatti haltian sen läpi ja kääntyi kulmasta hieman hiljaisemmalle kadulle. Hän kaivoi osoitteen taskustaan ja tarkisti osoitteen ennen kuin jatkoi suunnistamistaan.
"Pitäisikö meidän viedä jotakin Acelle tuliaisiksi?" Shira kysyi sitten, vilkaisten rakastaan.

Tietenkin Mercurea harmitti Ryun tilanne, mutta he kaksi eivät voisi tehdä oikeastaan mitään, joten oli turhaa miettiä edes asiaa.
"En ole koskaan aistinut niin paljon verta, edes silloin, kun metsästän jonkin eläimen."
Mercure huokaisi syvään ja silitti hieman Shiran hiuksia toisella kädellään.
"Tilanne on kamala, mutta yritetään olla ajattelematta sitä enempää. Ouragan varmasti keksii keinon auttaa häntä."
Ainakin niin Mercure toivoi, molempien kannalta. Se pelastaisi sekä Ryun että Ouraganin. Mercure pudisteli turhautuneena päätään, alkaen jälleen aistimaan ympäristöä, jotta voisi liikkua paremmin, eikä Shiran tarvitsisi jatkuvasti johdattaa häntä.

Shiran puhuessa tuliaisista, Mercure pysähtyi hetkeksi ja mietti.
"Mikäli en muista väärin, Ace pitää makeasta. Voisimme viedä hänelle vaikkapa hunajakakkuja tai sokeroituja hedelmiä."
Toisin kuin Ouragan, Mercure piti makeasta itsekkin, joten hän tiesi hyvin, millainen hunajakakku olisi erityisen hyvä. Hyvissä tuotteissa oli aivan oma tuoksunsa.
"Vaikka kyllä he varmasti antavat meidän jäädä vähäksi aikaa ilman tuliaisiakin. Olet niin kaunis, ettei kukaan voisi käännyttää sinua oveltaan."
Mercure hymyili ja suukotti Shiran poskea lempeästi. Mikäli Acella ei ollut tarjota nukkumapaikkaa molemmille, Shira voisi hyvin jäädä. Mercure löysi aina jostain itselleen paikan yöpyä.

Shira mietti Mercuren sanoja. Hänkin toivoi, että Ouragan keksisi keinon auttaa Ryuta ja itseään. Hän tuskin pystyisi rentoutumaan kunnolla ennen kuin kuulisi jälleen Ouraganista.

Shira pysähtyi Mercuren pysähtyessä ja katsoi rakastaan hymyillen hieman. Oli vain hyvä tapa viedä tuliaisia, vaikka ei olisikaan ollut jäämässä yöksi. Shira oli sanomaisillaan jotakin, mutta meni hetkeksi hiljaiseksi haltian sanoessa häntä kauniiksi. Hän tunsi sydämensä hakkaavan hieman lujempaa toisen suukottaessa hänen kättään ja hänen hymynsä varmaankin näytti rakastuneen hölmöltä. Hänestä tuntui, että hän rakastui Mercureen taas uudelleen ja uudelleen.
"Älä viitsi, minä punastun", hän sanoi hymyillen ja katsoi Mercurea silmät sädehtien, unohtaen hetkeksi hunajakakut ja sokeroidut hedelmät.

Mercure naurahti hiljaa ja hetkeksi aikaa kiersi kätensä Shiran ympärille. Heillä olisi kyllä aikaa, sitäpaitsi, Mercure halusi saada ajatuksensa jonnekkin muualle kaikesta surullisesta ja ikävästä, mitä oli tapahtunut. Ja paras tapa siihen oli Shiran seura, se oli melkeinpä juovuttavaa. Mercure laski päätään naisen olkapäälle ja naurahteli hiljaa.
"Mutta olet niin nätti punastuneena."
Eihän sokea mies sitä voinut nähdä, mutta hän epäili sen olevan söpöä. Ainakin Shiran aura muuttui aina hänen punastuessa, siitä tuli ujomman oloinen, mutta myös mielettömän suloinen. Mercure painoi suukon Shiran poskelle, sitten vielä huulille, pysytellen jonkin aikaa tuossa kauniissa hetkessä, ennen kuin vetäytyi taas kauemmas, muistaen jotain äärimmäisen tärkeää.

"Meillä kummallakaan ei taida olla rahaa, millä ostaa."
Mercure naurahti hiljaa, mutta toisaalta, sekin ongelma oli helppo ratkaista. Monissa kojuissa suosittiin edelleen vaihtokauppaa, ja Mercure saisi tehtyä arvokkaita tee- ja yrttilaatuja koska vain, joten ehkäpä joku suostuisi vaihtamaan kakkusia johonkin rohtoon.
"Vie minut torille, katsotaan, mitä voin tehdä."
Mercure hymähti lopulta ja osoitti sauvallaan suuntaan, jossa kuuli keskustorin olevan.

Shira naurahti hieman, punastuen entistä enemmän. Mercure oli yksinkertaisesti ihana mies. Hän oli onnellinen, että haltia oli ottanut hänet kumppanikseen. Shira ei edes muistanut, millaista oli olla ilman Mercurea. Hän epäili, ettei enää osaisikaan olla ilman.

Shira painautui hieman rakastaan vasten, vastaten tämän suudelmaan. Hetki oli lyhyt, mutta sitäkin suloisempi.
"Senkin höpsö haltia", Shira kuiskasi hymyillen. "Olet aivan mahdoton."

Nainen vetäytyi haltian syleilystä ja kuunteli tämän toteamusta kulmiaan kurtistaen.
"Niin", hän sanoi miettien. "Tosin, minulla on kyllä vähän rahaa, mutta olen säästänyt sitä uusia tikareita varten." Shira sanoi, lähtien johdattamaan Mercurea keskustorin suuntaan, vilkuillen toista kuin kysyen, oliko toisella jotakin muuta mielessä.

Myöhemmin, paljon myöhemmin, kun Shira ja Mercure olivat löytäneet tiensä takaisin Acen luokse, joko makeiden leivosten kanssa tai ilman, Ouragan oli yhä liikkeellä. Hän oli vältellyt koko päivän aivan kaikkea, mitä kaupungissa saattoi olla, asukkaita, tapahtumia ja myyntikojuja. Hän halusi olla vain omassa rauhassaan, nähdä Ryun ja selvittää asian hänen kanssaan. Miten hän olikaan antanut koko jutun mennä näin? Ouraganista tuntui kammottavalta, hän oli pettänyt rakastamansa miehen ja kahdesti, ja syyllisyys tuntui vievän jatkuvasti lisää tilaa haltian kehosta. Se oli kuin mustaa myrkkyä, tervaa, joka liikkui hitaasti, mutta varmasti jokaisella sydämen sykäyksellä, levittäytyen kehon jokaiseen kohtaan. Hänen olonsa oli hirveä, eikä asiaa auttanut pitkä odotus. Päivä kului ja vaihtui iltaan, näinkin äänekkään kaupungin oli välillä hiljennyttävä, ja pikkuhiljaa alue yksi toisensa jälkeen pimeni ja hiljeni. Aurinko ei ollut vielä edes laskenut kunnolla, mutta kaupunki meni yllättävän varhain nukkumaan. Ouragan oli koko päivän oleillut puistossa, istunut tien vieressä olevan hopeapoppelin alla, syömättä mitään. Haltialla ei ollut nälkä, huoli, syyllisyys ja pelko nakersivat kaikki muut tuntemukset ja halut tieltään. Ouragan toivoi, että Mercure olisi ollut hänen kanssaan. Viisas ja rakastava Mercure, jolta saisi aina henkistä tukea, varsinkin vaikeina hetkinä. Mutta Mercure oli luultavasti Acen sohvalla, joi teetä ja kertoi jotain tarinoitaan talossa oleville. Ajatus oli niin epäreilu, että uusi tunne, katkeruus, alkoi myös vallata tilaa. Puisto oli hämärä, melko kehnosti valaistu, mutta Ouragan näki kyllä tien molempiin suuntiin ja erottaisi kulkijan jo pitkältä. Mitä hän oikein sanoisi? Mitä tekisi? Miten hän voisi auttaa Ryuta ja saada nuorukaisen ymmärtämään, miten paljon hän haltialle merkitsi? Muutama, yksittäinen kulkija käveli vielä Ouraganin ohitse, mutta he eivät juurikaan kiinnittäneet huomiota maassa istuvaan haltiaan, eikä haltia heihin. Hän halusi nähdä Ryun, ainoastaan Ryun. Olisikohan Sayashi hänen mukanaan? Ajatus tuosta pedosta tai varjot pidentymään Ouraganin ympärillä ja muutama, terävä pedonkynsi muodostui noista mustista elottomuuksista. Ne kynsivät hetken maata, kunnet sulautuivat takaisin ja katosivat. Haltia ei halunnut taistella, mutta hän tekisi niin, mikäli Sayashi ei luovuttaisi Ryuta vapaaehtoisesti. Kaikki kortit olivat pöydällä, nyt piti osata vain valita oikeat. Ouragan huokaisi hiljaa ja alkoi sitten soittaa huiluaan. Ainakin Ryu kuulisi, missä hän oli.

Ryu lojui lattialla liikkumatta. Hän oli märkä ja miltei tunnoton. Hän ei tuntenut kivisen kellarin lattian kylmyyttä, mutta hän tunsi oman tuoreen verensä lämmön. Veri oli tahmaantunut hänen käsiinsä, hiuksiinsa, koko kehoon. Sayashi oli antanut hänelle luvan lähteä, jos hän vain pääsisi ylös. Ryu oli anellut ja anellut, eikä vastustellut yhtään Sayashin tarttuessa häneen silmittömän raivon vallassa. Hän saisi lähteä, jos pääsisi omin voimin ylös ja ulos. Sayashi oli piessyt hänet kunnolla ja tehnyt paljon muutakin, ennen kuin oli antanut luvan. Mies oli jopa jättänyt kaulapannan avaimen läheiselle pöydälle.

He olivat puhuneet. Kerrankin he olivat puhuneet. Ryu oli arvannut lopputuloksen jo ennalta, mutta ihmetteli silti, miten edes oli vielä hengissä. Sayashin jäähyväislahja oli täysin oikeutettu, niin Ryu ajatteli. Hänestä tuntui, että hän petti mestarinsa luottamuksen, eikä se ollut iloinen tunne. Ryu kuitenkin rakasti Ouragania enemmän ja oli valmis jopa pettämään Sayashin tämän vuoksi ja kärsimään sen seuraukset. Sayashi oli selvin sanoin ilmaissut, ettei halunnut nähdä Ryuta enää koskaan silmissään. Ryu oli nyt kaiken lisäksi työtön - Sayashi ei halunnut pitää häntä omistamassaan paikassa.

Ryu hengitti katkonaisesti ja keräsi voimansa. Hän ei ollut vielä kuollut, joten hänen oli noustava. Ouragan odotti häntä. Vaikka Ryu kuinka yritti, hän ei saanut nopeasti tehtyä mitään. Hänen kehonsa oli kankea ja tunnoton. Hän ei tuntenut edes sitä, että hänen oikea kätensä oli murtunut niin, että se oli aivan väärässä asennossa. Käsi ei toiminut ollenkaan ja vasemman käden sormet liikkuivat hieman.

Elementalisti kampesi itsensä ylös vaivalloisesti ja joutui heti ottamaan tukea pöydästä. Hän sai avaimen käteensä ja pakotti nyrkkinsä sulkeutumaan sen ympärille. Ryu eteni hitaasti, mutta eteni kuitenkin, kohti yläkertaan vieviä rappusia ja ulko-ovea, joka vei vapauteen. Hän ei nähnyt Sayashia koko matkalla, mutta aisti ilmassa tunteita, jotka eivät olleet hänen omiaan. Sayashi tuntui kietoutuneen synkkyyden verhoon, joka oli paksu ja musta.

Ryu osaksi ryömi, konttasi ja laahusti ulos talosta ja painostava ilma muuttui yön raikkaaksi. Ryulla ei mitään tietoa ajasta, mutta oli jo pimeää. Vain katulyhdyt loivat valoa ja taivas oli tummien pilvien peitossa, niin ettei kuuta ja tähtiä näkynyt. Hetken mies mietti, alkaisiko kohta sataa.

Alastonna, ruhjeilla ja kauttaaltaan veressä Ryu lähti hitaasti kohti puistoa. Hänen onnekseen vastaan ei tullut ketään. Tosin elementalisti tuskin olisi edes huomannut, mikäli niin olisi tapahtunut. Askel askeleelta hän lähestyi puistoa, jossa Ouragan oli sanonut odottavansa. Se tuntui kuitenkin niin kaukaiselta. Osa lukuisista haavoista ympäri hänen kehoaan vuosi vieläkin. Ryuta heikotti niin paljon, että joka askeleella hän kuvitteli pyörtyvänsä. Ja kun hän viimein pyörtyi, hän oli miltei saavuttanut päämääränsä, mutta vain miltei. Puiston portin lähellä oli muutama roskapönttö, jotka rämisivät ikävästi Ryun kaatuessa niitä päin. Elementalisti jäi makaamaan kykenemättä jatkamaan matkaa. Hän oli puoliksi kuitenkin vielä tajuissaan.

Tähänkö hän nyt kuolisi? Ryu ei oikeastaan välittänyt. Hän olisi halunnut vain nähdä Ouraganin vielä viimeisen kerran. Hän oli päässyt vain miltei perille, mutta enää mies ei jaksanut. Ei milliäkään.

Ouragan lopetti jossain vaiheessa soittamisen. Ryuta ei näkynyt, joten Ouragan alkoi olla huolissaan nuoresta elementalistista. Mitä jos Sayashi oli tappanut hänet suutuspäissään tai tehnyt jotain yhtä kammottavaa? Ouragan ei halunnut edes ajatella, mitä kaikkea oli voinut sattua. Hermostuneena Ouragan hieroi käsiään vastakkain, yrittäen rauhoittaa ajatuksiaan. Ei. Sayashi oli ehkä peto, mutta omalla tavallaan kunniallinen, hän piti lupauksensa varmasti, tavalla tai toisella. Mutta millä tavalla? Ouragan nousi seisomaan ja kosketti hopeapoppelin lehtiä mietteliäänä. Kammottavinta kaikessa oli epätietoisuus. Oli vaikea edes ajatella selkeästi, kun ei tiennyt koko totuutta. Ouragan lähti kävelemään hiekkaista puistotietä pitkin, mutta sora ei rahissut hänen jalkojensa alla. Hän saattoi vain toivoa, että elementalisti olisi kunnossa ja tulisi tapaamaan häntä, kuten oli sovittu.

Epävarmana Ouragan jatkoi matkaansa. Viileä, raikas yötuuli tuntui puhdistavan ilman kaikesta pahasta ja kaupungin ikävistä hajuista. Puistossa oli täysin rauhallista, jossain huusi jokin yölintu. Kaukana taivaanrannassa taivas oli tavallista tummempi, melkein musta. Tänä yönä sataisi, aivan varmasti. Mutta se oli Ouraganin huolista pienin. Tuuli muuttui hieman äkisti ja siinä oli mukana uusi tuoksu, mikä sai haltian silmät laajenemaan. Verta. Eikä se tullut kaukaa. Nopein askelin, ja lopulta juosten, Ouragan liikkui kohti puiston laidalla sijaitsevia portteja. Haltian sydän jyskytti hulluna vasten rintaa ja huoli kasvoi, mitä lähemmäs Ouragan portteja tuli.
"Ei..ei ei! Ryu!"
Ouragan huudahti jostain keuhkojensa pohjalta asti, tullen nopeasti roskien seassa makaavan elementalistin luokse.
"Ryu, kuuletko minua? Jumalat sentään, mitä sinulle on tehty?!"
Ouraganin ääni oli täynnä huolta. Nopeasti haltia riisui viittansa ja kietoi sen Ryun ympärille, nostaen elementalistin varovasti syliinsä.
"Älä pelkää, selviät kyllä. Vien sinut takaisin kotiin."
Ouragan muisti hyvin, missä Ryu asui, ja lähti nopeasti takaisin tuttua asuntoa kohti, puhuen matkalla Ryulle, jottei hän menettäisi tajuntaansa ja jopa kuolisi.

Ryu erotti epäselvästi Ouraganin hahmon ja sai vaivoin sanottua tämän nimen käheästi. Hän ei tiennyt, oliko Ouragan todellinen vai ei, hänen aistinsa olivat kaikki aivan sekaisin ja turtana. Hän tuskin edes huomasi, että toinen kantoi häntä tai minne he olivat menossa. Hän kuuli Ouraganin äänen, muttei erottanut sanoja. Hänen itsensä oli kuitenkin pakko saada sanoa jotakin. Hänen oli kerrottava, että sai viimein olla Ouraganin kanssa eikä Sayashi seuraisi häntä.
"O-Oura-gan", hän kuiskasi tuskin kuuluvasti. "O-len v-va-paa." Ryu sai sanotuksi, mutta puhuminen oli liikaa. Juuri, kun he olivat päässeet hänen asuntonsa ulko-ovelle, hän liukui tajuttomuuteen.

Ryun keho tuntui niin kylmältä ja veltolta Ouraganin sylissä, että välillä haltia todella pelkäsi nuorukaisen olevan kuollut. Tasainen sydämen syke kertoi kyllä muuta, onneksi, mutta silti haltia laski jokaisen sykäyksen, jotta tietäisi hänen rakkaansa olevan yhä hengissä. Koko matkan Ouragan puhui Ryulle, kutsui nimeltä ja välillä sipaisi kasvoja, jotta elementalisti pysyisi tässä ajassa ja maailmassa. Tuuli alkoi yltyä ja sadepilvet kasaantua rintamaksi, Ouraganin lopulta päästessä takaisin elementalistin asunnolle. Tähän asti Ryu oli ollut aivan hiljaa, joten haltia säpsähti äkkiä, kuullessaan heikon äänen. Ouragan laski katsettaan Ryuhun ja hymyili, tosiaan hymyili.
"Nyt sinun täytyy elää, jotta pääset nauttimaan vapaudesta."
Ouraganin ilme muuttui kuitenkin huolestuneeksi, nuoren miehen veltostuessa uudelleen hänen sylissään.
"Ryu! Koeta kestää."
Ouragan vielä kutsui elementalistia nimeltä, ennen kuin sen suurempia asiasta välittämättä, kauniisti sanottuna murtautui Ryun kotiin.

Ouragan oli huomannut Ryun vammat jo ajat sitten, ne pitäisi hoitaa ensin ja nuorukaisen keho oli pidettävä lämpimänä. Ouragan etsi tiensä heti ensimmäiseksi kylpyhuoneeseen ja riisui viittansa Ryun yltä. Sisätiloissa haavat näkyivät vielä selkeämmin, niitä tuntui olevan joka puolella. Oli ihme, että Ryu oli jaksanut raahautua puistoon asti tässä kunnossa. Se kuitenkin antoi Ouraganille toivoa elementalistin sitkeydestä ja vahvuudesta, joten siihen hän luotti nytkin. Ehkäpä Ryu kestäisi tämänkin koettelemuksen ja heräisi seuraavana päivänä. Toistaiseksi haltia ei voinut tehdä muuta, kuin pitää mahdollisimman hyvää huolta Ryusta. Hän pesi aluksi huolella veren pois elementalistin kehosta, ja vei tämän sitten vuoteeseen lepäämään. Ouraganin alkaessa sitomaan haavoja ja huolehtimaan varsinkin murtuneesta kädestä, Ouragan puhui jatkuvasti Ryulle. Puhui tulevaisuudesta ja seuraavasta päivästä, joka varmasti oli tätä paljon parempi. Yksinkertaisesti kaikesta mukavasta, vain pitääkseen edes jonkin verran Ryun tajuissaan. Hän saisi nukkua, kunhan haavat olisivat paikattu ja tila vakaa.

Ryu kuuli ääniä pimeyteen. Kellon tikityksen, hengitystä, raskaan sateen ropinaa kattoon. Äänet tunkeutuivat hänen tajuntaansa vähitellen ja herättelivät häntä varovasti. Hän veti syvempään henkeä ja samalla tunsi, miten yltyvä kipu alkoi repiä häntä hereille - eikä enää niin varovasti. Lopulta hän hätkähti hereille ja rekisteröi ensimmäisenä sen, ettei pystynyt kunnolla liikuttamaan kehoaan ilman kipua. Varsinkin hänen toiseen käteensä sattui ja Ryu käänsi hieman päätään katsoakseen, mikä kivun aiheutti. Käsi oli kuitenkin siististi paketissa ja hän päätteli, että se oli varmaankin murtunut.

Ryu mietti, mitä oli tapahtunut. Hän tunnisti oman huoneensa, mutta ei muistanut, miten oli päätynyt sinne. Hänellä oli muistikuvia Sayashin armottomasta pahoinpitelystä ja siitä, että oli lähtenyt miehen luota. Hän muisti ottaneensa mukaan avaimen, joka avaisi hänen kaulapantansa, mutta avainta ei näkynyt missään. Hän katsoi tervettä kättään miltei epätoivoisena, kunnes koetti kaulaansa ja tajusi pannan olevan poissa. Ihmetellen hän katsoi ympärilleen ja huomasi, ettei ollut yksin. Ouragan näytti torkkuvan tuolilla hänen vierellään.

Pieni hymy kohosi elementalistin kasvoille ja hän kosketti varovasti Ouraganin sängyllä lepääviä kasvoja.
"O-Ouragan?" Ryu kuiskasi ja samalla hänen hymynsä katosi. Hän rykäisi ja sanoi Ouraganin nimen uudelleen, eikä taaskaan saanut ääntä kuiskausta enempää. Hyvä, kun hän itse kuuli äänensä. Hän vei kätensä jälleen kaulalleen, tuntien siinä olevat ruhjeet. Mies hätkähti muistaessaan ketjun, jolla Sayashi oli häntä kuristanut. Ryu rykäisi uudestaan, mikä sattui hieman. Hän yritti saada ääntään kuuluville, mutta suusta tuli pelkkää kuiskausta.
"Ouragan, kuuletko minua? En saa ääntä..." Ryu sanoi tuntien, kuinka hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.

Haltian elämässä pari päivää ei tuntunut missään, yksi ihmiselämä oli pelkkä silmänräpäys, mutta Ouraganin elämässä nämä kaksi päivää olivat hänen elämänsä pisimmät. Aivan kuin aika olisi kokonaan pysähtynyt, tai sitä ei ollut lainkaan. Koko sinä aikana, kun Ouragan vahti Ryun unta, hän ei syönyt tai nukkunut. Jokainen elementalistin hengenveto oli tärkeämpi, kuin syöminen. Haltia ei uskaltanut edes koskettaa Ryuta, ainoastaan puhua vähän väliä, ettei elementalisti täysin valuisi pimeyteen. Se oli pimeys, illuusioiden valtakunta, jossa edes Ouragan ei voinut hallita varjoja. Ja sinne Ryu ei saisi mennä. Mutta haltia epäili, etteivät ne olleet fyysiset kivut, jotka pitivät Ryuta koomassa, vaan henkiset. Hän tuntui pelkäävän herätä todellisuuteen kaiken tapahtuneen jälkeen, ja vaikka keho parantui mukavaa vauhtia, sielu oli yhä haavoilla ja ruhjeilla, eikä sille voisi tehdä mitään. Ouraganin piti vain toivoa ja odottaa, että Ryu uskaltaisi jälleen kohdata maailman ja huomata, että oli pelastunut.

Mutta vahvinkin haltia kaipasi joskus lepoa. Ouragan ei edes huomannut, että vaipui herkkään koiranuneen jossain vaiheessa. Hän oli laittanut merkille, että sää oli tavallista kauniimpi, mutta se ei tuonut minkäänlaista iloa Ouraganille. Hän halusi vain nähdä Ryun silmien avautuvan ja elementalistin hymyilevän. Eikä sen hymyn tarvinnut olla hänelle. Ryu oli vapaa, joten jos hän ei olisi vieläkään antanut anteeksi Ouraganille, haltia lähtisi, kunhan vain näkisi ensin Ryun voivan hyvin. Ouragan torkkui rauhallisena, liikkuen tuskin lainkaan, mutta jokin sai haltian havahtumaan kesken unien. Ääni. Hyvin hento, tuskin kuuluvampi, kuin linnunpoikasen piipitys sen kuoriutuessa, mutta niin todellinen. Heikko ääni oli ainoa, mitä Ouragan tarvitsi. Haltia avasi silmiään ja nosti päätään nopeasti, huomaten tuijottavansa suoraan Ryun kyynelistä kosteisiin silmiin.
"Ryu..Olet hereillä.."
Ouragan henkäisi, miltei yhtä hiljaisella äänellä, eikä osannut oikein reagoida toisen heräämiseen. Hän halusi halata Ryuta, halusi suudella ja pitää sylissään, mutta koko herääminen tuntui olevan vielä niin iso asia, että Ouragan saattoi vain katsella ja pikkuisen koskettaa sormenpäillään Ryun kasvoja.
"Olet varmasti nälkäinen. Laitan sinulle jotain syötävää."
Taaskaan haltian kasvoilla ei ollut hymyä, mutta onnellisuus ja raukeus näkyi silmissä, hänen noustessa seisomaan.

Ryu katsoi Ouragania suoraan silmiin kyyneleidensä läpi. Toisen kosketus oli niin hellä ja varovainen, että Ryu ajatteli Ouraganin pelkäävän koskettaa häntä. Hän alkoi miettimään, mahtoiko näyttää enää edes ihmiseltä. Ryu ei saanut rohkeutta kysyäkään, hän ei ollut valmis siihen.

Ouraganin mainitessa ruoan, Ryun mahassa murisi hieman. Kuinka kauan siitä oli, kun hän oli viimeksi syönyt? Ryu ei tiennyt. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli maannut sängyllä.

Ruoka ei ollut kuitenkaan hänen mielestään juuri nyt niin tärkeää. Hän ei halunnut olla yksin.
"Ouragan, älä jätä minua yksin", hän kuiskasi tuskin kuuluvasti ja se oli ainut, mitä hänen äänensä sillä hetkellä sai aikaan. Ryu yritti nousta istumaan, mutta irvisti kivusta ja yritti varovaisemmin. Hän halusi nojata sängyn päätyyn, mutta suoritus tuntui ylivoimaiselta.
"Auttaisitko minut istumaan", hän kuiskasi Ouraganiin katsoen.

Ryun hentoinen äännähdys sai Ouraganin jälleen kääntämään huomionsa elementalistiin.
"Ryu, olet ollut pari päivää tajuttomana, kehosi on heikko ja paranee yhä, joten tarvitset jotain syötävää."
Vastalauseestaan huolimatta Ouragan kuitenkin istui sängylle, elementalistin viereen ja silitti jälleen hiukan nuorukaisen poskea.
"Mutta en jätä sinua enää yksin."
Tällä kertaa Ouragan aikoi pitää lupauksensa loppuun saakka. Häntä ei oikeastaan kiinnostanut sillä hetkellä se, että Sayashi oli aiheuttanut tämän kaiken. Ouragania kiinnosti hoitaa Ryu kuntoon ja auttaa takaisin jaloilleen, kosto ei ollut päällimmäinen ajatus.

Pikkuisen haltia ojensi käsiään, Ryun irvistäessä kivusta ja pyytäessä päästä istumaan.
"Varovasti, kehosi on yhä heikko, varsinkin kätesi. Se vaatii pari viikkoa parantelua."
Ouragan tuli hieman lähemmäs ja nosti tyynyä paremmin Ryun selän tueksi, ennen kuin auttoi elementalistin istumaan.
"Annatko minun nyt hakea jotain syötävää? En mene kauas, ainoastaan keittiöön asti."

Ryu katsoi Ouragania hiljaa tämän saatua hänet istumaan. Hän nojasi raskaasti tyynyyn ja sulki silmänsä pieneksi hetkeksi ennen kuin kohdisti katseensa taas Ouraganiin. Hän kohautti olkiaan olkiaan haltian sanoille ja nyökkäsi sitten. Ehkä hetki yksinäisyyttä auttaisi häntä selvittämään ajatuksiaan, jotka olivat yhtä sekaista myllerrystä.

Hänen muistiinsa palaili enemmän ja enemmän yksityiskohtia parin päivän takaisesta illasta. Ryusta tuntui, että Sayashikin oli vaikuttanut väsyneeltä hänen apaattisuuteensa ja elämänhaluttomuuteensa. Ehkä siksi toinen oli päästänytkin hänet menemään. Vieläpä hengissä. Ajatus Ouraganin luokse pääsemisestä oli saanut hänet liikkeelle ja Ryu oli enemmän kuin kiitollinen haltialle, että tämä oli löytänyt hänet - miten tai mistä, sitä nuori elementalisti ei muistanut. Hänellä oli paljon kysyttävää Ouraganilta, mutta hän ei tiennyt mistä olisi aloittanut.

Ouragan katseli hetken, että Ryu voisi hyvin, ja katosi keittiöön, saatuaan luvan edes hetken olla poissa. Eikä hän kauas mennytkään. Ouragan teki jotain pientä ja yksinkertaista näin aluksi, lähinnä pilkkoi erilaisia hedelmiä ja vihanneksia nätisti lautaselle. Myöhemmin Ryu saisi jotain kunnon ruokaa, mutta ainakin aluksi hänen oli parempi syödä vain jotain kevyttä. Sitäpaitsi, Ouragan halusi nopeasti palata takaisin Ryun luokse. Ulkona satoi edelleen, pisaroita iskeytyi vasten ikkunaa yhä tiheämpään tahtiin, mutta jostain syystä se antoi vain mukavan vaikutelman, miten hyvä heidän oli olla neljän seinän sisällä.

Ouragan tuli pian takaisin Ryun luokse ja istahti sängyn laidalle, ojentaen hedelmälautasta.
"Millainen olo sinulla on?"
Ouragan kysyi hiljaa. Hän ei ollut erityisen huolehtivainen tyyppi, ainakaan se ei näkynyt ulospäin, joten ei ollut ihan helppoa osoittaa Ryulle, kuinka paljon haltia välitti.
"Olet ainakin vapaa ja Sayashi on historiaa."
Ouragan tarttui pienellä varauksella Ryuta kädestä kiinni, ja siveli kämmenselkää peukalollaan.

Ryu katsoi hiljaa Ouraganin perään tämän poistuessa huoneesta. Hän kuuli vaimeasti keittiöstä kolinaa ja kilinää, mikä rauhoitti häntä. Ääni kertoi, ettei Ouragan ollut kaukana.

Elementalisti käänsi katseensa ikkunaan, jota vasten sade ropisi. Hän vaipui syvälle ajatuksiinsa, katsoen vain sadetta ja sään harmautta. Oli melkein pimeää ja Ryu erotti ikkunasta hieman peilikuvaansa. Hänen kasvonsa olivat ruhjeilla vieläkin ja hän näytti miltei haudasta nousseelta. Ilman Ouragania hän todennäköisesti olisikin haudassa. Ilman Ouragania hän olisi vielä Sayashin lemmikki. Ilman Ouragania hän olisi ollut vain tyhjä kuori, elävä kuollut, joka seuraisi kuin tahdoton nukke isäntäänsä. Sayashia.

Ryu käänsi päätään Ouraganin suuntaan tämän palatessa huoneeseen. Toisen istuutuessa ja ojentaessa hedelmiä ja vihanneksia täynnä olevan lautasen, Ryu nyökkäsi kiitokseksi ja otti lautasen varovasti syliinsä. Toinen käsi oli vielä käyttökelvoton, joten hän ei voinut pitää lautasta kädessään ja syödä samalla. Hän otti hieman hedelmiä suuhunsa ja hänestä tuntui, etteivät ne koskaan olleet maistuneet yhtä hyville.

Ryu kohautti hieman olkiaan Ouraganin kysymykselle. Hänen olonsa ei ollut mitenkään hyvä, mutta olosuhteisiin nähden hyvä olo tuskin oli odotettavissakaan.
"Niin", Ryu kuiskasi. "Hän päästi minut menemään."
Elementalisti puristi hieman haltian kättä ja kohotti katseensa tämän silmiin.
"Otitko sinä pantani pois? Pelkäsin, että hukkasin avaimen. En muista, miten päädyin tänne tai mistä sinä edes löysit minut." Hänen silmistään kuvastui sanaton pyyntö, että toinen kertoisi asiasta tarkemmin. Ryu ei kyennyt puhumaan pitempiä lauseita kerrallaan, sillä kurkkuun sattui aina, kun hän yritti puhua.

Ouragan katseli Ryun kättä, silitellessään sitä lempeästi. Ryun keho oli niin piesty ja ruhjeilla, mutta silti uskomattoman kaunis. Elementalistilla oli nätti, hieman kalpeahko iho, kuin ensilumi. Ainakin tällä hetkellä. Varmaan hän saisi väriä, kunhan parantuisi kunnolla. Haltia nosti katsettaan ja seurasi, että Ryu söi varmasti, edes pikkuisen, ja samalla piteli lautasta, sillä elementalistilla oli vain toinen käsi käytössä. Fyysiset haavat olivat paikattu ja kunnossa, nyt piti saada enää Ryun henkinen olemus paikatuksi. Varovasti Ouragan siirtyi lähemmäs, Ryun vierelle istumaan. Tuntui hyvältä tietää, ettei heidän kummankaan tarvitsisi kuulla tai nähdä Sayashia enää koskaan. Se kamala peto saisi mädäntyä yksinäisyydessään lopun ikäänsä. Ja kyllä, Ouragan olisi mielellään kostanut Ryun kokemat tuskat ja kivut, tehnyt niistä moninkertaiset Sayashille, mutta aina tällaisina hetkinä Ouragan muisti Mercuren sanat. Kostolla ei tuotaisi rauhaa, väkivallalla ei voitettaisi väkivaltaa. Sayashi oli yksin, se saisi riittää kostoksi. Ja Ryu oli sillä hetkellä tärkein Ouraganille.

"Otin. Se ei näyttänyt hyvältä sinulla."
Tämä oli varmaan ensimmäisiä kertoja, kun Ouragan edes yritti olla humoristinen ja keventää tunnelmaa. Pian hän kuitenkin vakavoitui ja katseli siteiden peittämiä haavoja. Hän oli selityksen velkaa.
"Odotin sinua puistossa, ja olit jotenkin onnistunut raahautumaan sen porteille, mikä oli uskomaton teko noin haavoittuneelta henkilöltä. Toin sinut tänne ja hoidin parhaani mukaan kuntoon."
Ouragan osoitti pikkuisen haavoja elementalistin kehossa.
"Kun olet syönyt, minun pitäisi ottaa siteesi pois ja sinun pitäisi peseytyä, etteivät haavat ala märkiä. Pystytkö kävelemään itse, vai kannanko sinut?"
Ouragan ei ollut haavojen paikkaamisen jälkeen pukenut sen kummemmin Ryulle vaatteita, sillä hän tiesi, että haavat pitäisi puhdistaa aina välillä. Haltia ei vain kehdannut tehdä sitä, kun elementalisti oli tajuton.

Ryu söi hieman lisää ja sai syötyä puolet lautaselta ennen kuin totesi, ettei jaksanut enempää. Ehkä hänen mahansa oli surkastunut, sillä hän ei ollut syönyt kunnolla sen jälkeen, kun Ouragan oli lähtenyt. Sayashi oli joutunut välillä jopa pakkosyöttämään häntä, mutta Ryu ei ollut varma, halusiko hän Ouraganin tietävän sitä. Hän oli masentunut täysin haltian lähdöstä eikä vieläkään oikein tiennyt, oliko toinen tullut jäädäkseen. Ryu kuitenkin arveli, ettei kestäisi menettää Ouragania toista kertaa.

Ryu kasvoille kohosi pieni hymyn tapainen Ouraganin kerrottua ottaneensa pannan pois. Oikeastaan se merkitsi hänelle paljon, että juuri Ouragan oli ottanut sen pois.
Ryu kuunteli haltian puhetta ja kosketti kädellään hieman kaulaansa, jota kivisti hiukan.
"Kiitos, Ouragan", Ryu kuiskasi. "En pysty syömään nyt enempää." Hän piti pienen tauon ja hengitti hieman ennen kuin pystyi taas puhumaan.
"En tiedä vielä pystynkö kävelemään. En ole kokeillut", Ryu sanoi katsoen peiton peittämiä jalkojaan. "Uskallankohan edes katsoa, miltä jalkani näyttävät..."

Ryun ääni oli edelleen kovin heikko, joten Ouragan ei pakottanut elementalistia puhumaan kyselemällä sen enempää Sayashin tekosista tai muusta. Kaikki selviäisi varmasti aikanaan, ja se mikä ei selvinnyt, ei ollut missään määrin tärkeää. Ouragan katseli vaistomaisesti Ryun kaulaa, elementalistin koskettaessa sitä. Kaulan pinnassa oli edelleen punertava jälki pannasta, mutta se alkoi pikkuhiljaa olla haalistunut ja miltei olematon. Arvet sisällä sielussa olivat paljon syvemmät. Ryun kieltäytyessä enemmästä ruuasta, haltia otti lautasen ja laittoi sen sivuun.
"Voin kyllä kantaakkin sinut."
Ouragan nyökkäsi pikkuisen, hän ei itsekkään uskonut Ryun olevan kävelykunnossa ihan heti. Mutta ensin pitäisi ottaa siteet pois. Sideharso oli tummunut niistä kohdista, missä verihaava oli ollut pitkään auki, mutta muuten ne olivat vielä suht hyvässä kunnossa.
"Luultavasti ulkonäkösi on murheista pienin tällä hetkellä. Sitäpaitsi, näytät hyvältä."
Haltia yritti piristää ulkonäöstä riippuvaista ystäväänsä ja siirsi peittoa sen verran, että saattoi avata sideharson peittämät haavat.

Ryu hymyili pikkuisen Ouraganin sanoille. Haltialle tuskin oli mikään ongelma kantaa häntä. Ryu oli kevyt - ja paljon kevyempi nyt kuin mitä aiemmin. Hänen kylkiluunsakin paistoivat läpi. Hän oli yrittänyt nälkiinnyttää itsensä hengiltä, mutta Sayashi ei ollut sallinut sitä.

Ryu hieman hymähti Ouraganin kommentille hänen ulkonäöstään.
"Älä viitsi. Tiedän, että näytän melkein kuolleelta", hän kuiskasi kääntäen kasvonsa hetkeksi pois, ikkunaan. "Näytän ihan muumiolta kaikkien näiden siteiden kanssa." Elementalisti naurahti ilottomasti ja sai siitä pienen yskänpuuskan, joka raastoi hänen kurkkuaan. Meni hetki, ennen kuin mies sai yskän aloilleen. Hän ei kuitenkaan valittanut, vaikka kipu kuvastui hänen kasvoiltaan. Sitten Ryu oli hiljaa aloillaan haltian poistaessa siteitä hänen keholtaan, katse luotuna suoraan eteen. Elementalistin kasvot olivat ilmeettömät, aivan kuin hän ei olisi ollut aivan läsnä. Hän mietti, olisiko pitänyt mennä jollekin parantajamaagille, jotta saisi äänensä takaisin. Hän ei tosin tuntenut ketään muita kuin Slade Hunterin, joka oli hoitanut Sayashin tekemät vahingot lukuisia kertoja.

Oli huolestuttavaa huomata, miten vähän Ryu osoitti kivun ja tuskan merkkejä, vaikka äskeisen yskäkohtauksen oli täytynyt repiä hänen keuhkonsa hajalle. Se tarkoitti, että Ryu oli tottunut kipuun, eikä Ouragan pitänyt ajatuksesta. Kenenkään ei pitäisi joutua tottumaan sellaiseen. Kipua saattoi kestää, Ouragan pyrki voittamaan hengellisillä voimilla ruumiilliset, mutta ei hänkään ollut tottunut kipuun. Kuten ketä tahansa muutakin, häntä sattui ja hän ilmaisi sen jollain tavalla. Mutta Ryu ei mielellään näyttänyt asiaa. No, elementalistilla saattoi kestää hieman tavalliseen maailmaan sopeutuminen kaiken kokemansa jälkeen.
"Älä viitsi, ulkonäkö ei ole nyt ykkösasia."
Ouragan pikkuisen sätti. Ryussa ja Acessa oli ainakin se yhteistä, että he olivat molemmat tarkkoja ulkonäössään. Mahtoi Acellakin mennä kauan niiden pikkulettien kanssa. Kuin vaistomaisesti Ouragan kosketti olkapäille ylettyviä hiuksiaan. Tuntui hassulta omistaa lyhyet hiukset, mutta siihen tottuisi kyllä.

Ouragan kääri viimeisen siteen auki Ryun jalasta ja tuli sitten lähemmäs.
"Tulehan. Aijon ainoastaan pyyhkiä haavasi puhtaaksi kostealla sienellä tai pyyhkeellä, se riittää hyvin näin aluksi."
Koska Ryulla oli käytössä vain yksi käsi, Ouragan ei ihan heti uskaltanut päästää elementalistia yksin hortoilemaan kylpyhuoneeseen. Varsinkin, kun hän oli vielä niin huonossa kunnossa. Varovasti Ouragan nosti Ryun syliinsä ja lähti kantamaan kylpyhuoneeseen.

Ryu ei kommentoinut mitään Ouraganin huomautukselle. Hän vain katsahti tähän hetken hiljaa ja ilmeettömästi ennen kuin jatkoi eteensä tuijottamista. Hän ei tiennyt, mitä olisi toiselle sanonut, eikä hän halunnut paljoa rasittaa miltei olematonta ääntään. Elementalistin mielestä hän näytti aivan elävältä kuolleelta, vaikka olikin pakko myöntää, ettei ulkonäkö ollut juuri tärkeää sillä hetkellä.

Ryu antoi Ouraganin kantaa hänet kylpyhuoneeseen, jonka nähdessään Ryu jäi tuijottamaan sitä hiljaa. Hän ei ollut edes muistanut, ettei ollut siivonnut pitkään aikaan. Suihkuverhon takaa paljastui mielenkiintoisia löytöjä. Veriset käsiraudat lojuivat kylpyammeen pohjalla, puhumattamaan mitä erikoisimmista nahkavaljaista- ja remmeistä. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään, kun katse osui Sayashin lempileluun - piikikkääseen paksuun ruoskaan. Hän epäili, että repaleet, mitä roikkui ruoskan piikeistä, olivat palasia hänen selkänahkastaan. Ryu käänsi päänsä Ouraganiin hiljaa, mutta ei sanonut mitään. Hän ei halunnut selittää, miksi tai miten tavarat olivat joutuneet ammeeseen.

Ryu ei vaikuttanut olevan melkein elossa lainkaan, Ouraganin nostaessa hänet syliinsä. Elementalistin iho oli kylmähkö, aivan kuin veri ei virtaisi enää. No, sentään verta oli yhä Ryun kehossa, se valui pieninä noroina haavoista Ouraganin sormille, vaikka haltia olikin sitounut haavat parhaansa mukaan. Ouragan oli huolissaan Ryun terveydestä, mutta myös mielenterveydestä. Mahtoiko elementalisti osata elää ilman alistamista ja sortoa, kerta oli joutunut siihen niin pitkään? Aika näyttäisi, millasia haavoja oli syntynyt mieleen. Ainakin Ouragan jäisi siksi aikaa, että Ryu pääsisi kunnolla jaloilleen ja voisi elää normaalisti.

Ouraganin tullessa kylpyhuoneeseen, paikka muistutti jälleen siitä, että Ryun elämä oli ollut kaikkea muuta, kuin normaali. Ouraganin selkäpiissä kulki kylmänväre, hänestä tarvikkeet muistuttivat enemmän vankilasta, kuin tavallisesta asunnosta. Mikäli haltia ei olisi tiennyt Ryun ja noiden tavaroiden taustaa, hän olisi samantien painellut ulos tästä sadismin pesästä. No, ehkäpä Ouragan saisi luvan heittää tavarat pois jossain vaiheessa. Mutta nyt oli tärkeämpää tekemistä. Ouragan kastoi pehmeän pesusienen kädenlämpöiseen veteen ja pyyhki sillä huolellisesti Ryun haavoja. Saippuaa oli vähän arveluttavaa käyttää, se olisi voinut saada haavat kirvelemään, ja Mercurelta saama, kasveista tehty haavavoide oli paljon parempi.
"Haluatko, että haen Acen ja Tachen seuraksesi?"
Ystävien seura voisi hyvinkin piristää Ryuta ja saada sielunhaavat parantumaan nopeammin. Ouragan ei vielä uskaltanut kysyä, oliko kenties hänellä vielä mahdollisuuksia olla osana Ryun elämää elementalistin rakastajana.

Ryu pysyi liikkumattomana Ouraganin pestessä hänen haavojaan. Osa haavoista vuoti vielä ja elementalisti mietti hetken, kuinka paljon hän oli jo menettänyt verta. Hän ei nähtävästi ollut kuitenkaan ihan kuolemassa. Ouragan oli jokseenkin taitava parantaja, mutta hän epäili, ettei haltia voinut tehdä mitään hänen äänelleen. Juuri Ouragania hän sai kuitenkin kiittää hengestään, tosin Ryu ei vielä oikein tiennyt, kuinka kiitollinen loppujen lopuksi oli.

Ajatus Acen ja Tachen kutsumisesta seuraksi sai elementalistin miettimään. Hän ei ollut aivan varma, halusiko nähdä ketään. Acen tuntien tämä kuitenkin olisi huolissaan, vaikka Ryu oli monet kerrat sanonut tälle, ettei huolehtisi turhaan. Hänellä oli kuitenkin outo tunne, että sanat olivat saaneet Acen vain entistä huolestuneemmaksi. Hän teki päätöksensä ja nyökkäsi hieman, vaikkakin pieni haluttomuus kalvoi häntä.
"Hae vain", Ryu kuiskasi. "Minä voin nukkua sillä välin, kun käyt hakemassa heidät."